:: wikimiki.org ::
| Kuvankäsittely |
Kuvankäsittely
Kuvankäsittely on jälkikäteen tapahtuvaa kuvien muokkaamista tai parantamista. Kuvankäsittely voi vaihdella yksinkertaisesta kuvan valaistuksen parantamisesta kuvamanipulaatioihin. Nykyisin kuvankäsittelyä tehdään lähes pelkästään tietokoneilla.
Kuvankäsittelyn jälkeen kuva tallennetaan sopivaan kuvatiedostomuotoon.
Digitaalinen kuvankäsittely
Kuvankäsittelyohjelma on digitaalisen kuvankäsittelyn perusohjelma. Sillä voidaan käsitellä yleensä mitä tahansa digitaalisessa muodossa tallennettuja kuvia. Ohjelmat soveltuvat erityisesti skannattujen ja digitaalikameralla otettujen valokuvien käsittelyyn. Median digitalisoitumisen myötä kuvankäsittelyohjelmien käyttö on tullut arkipäiväiseksi paitsi mainosalalla, myös kaikessa muussa julkaisutoiminnassa kuten sanoma- ja aikakauslehdissä.
Yleisimmät kuvankäsittelyohjelmilla tehtävät manipulaatiot ovat kuvan kontrastin optimointi, värikylläisyyden säätö sekä väritasapainon säätö. Muita yleisiä ja melko helppoja toimenpiteitä ovat kuvan koon muuttaminen, rajaaminen, kallistaminen ja taivuttaminen, sekä kuvan terävöittäminen tai sumentaminen.
Lisäksi kuviin voidaan lisätä erilaisia efektejä kuten 3D-, valaistus tai kameralinssiefektejä. Samoja ominaisuuksia voidaan ohjelmissa soveltaa myös tekstin tuottamiseen.
Vaikeampia kuvamanipulaatioita ovat mm. objektien poistaminen tai lisääminen tai kuvan taustan vaihtaminen. Monilla kuvankäsittelyohjelmilla on mahdollista piirtää myös vektorigrafiikkaa.
Kuvamanipulaatiota voidaan nykyään käyttää lähes kaikessa kuvatuotannossa, ja sen käyttämisen etiikasta mm. mallikuvissa ja luontokuvauksessa on syntynyt keskustelua. Nykyisillä kuvankäsittelyohjelmilla on mahdollista saada aikaan hyvin taitavia kuvaväärennöksiä.
Tunnetuimpia kuvankäsittelyohjelmia
- Adobe Photoshop - digitaalisen kuvankäsittelyn johtava ohjelma Windows- ja Macintosh-ympäristöissä. Ohjelmaa käytetään paljon erityisesti ammattimaisessa kuvankäsittelyssä.
- Corel Photo-Paint - tunnettuun Corel Draw -piirto-ohjelmistoon kuuluva erillinen kuvankäsittelyohjelma.
- GIMP - avoimeen lähdekoodiin perustuva monipuolinen kuvankäsittelyohjelma. GIMP toimii useissa käyttöjärjestelmissä kuten Linuxissa, Windowsissa ja Mac OS X:ssä.
- Jasc Paint Shop Pro - edullinen, monipuolinen ja paljon käytetty Windows-kuvankäsittelyohjelma. Sopii kaiken tyyppiseen kuvankäsittelyyn, skannerin ja digitaalikameran käyttäjille sekä web-grafiikan tekijöille.
- Pixel32 - monipuolinen ja monissa eri käyttöjärjestelmissä toimiva FreePascal:lla tehty kuvankäsittelyohjelma.
Kuvien arkistointi
Suurten kuvamäärien hallinta ja arkistointi edellyttää siihen tarkoitetun erikoisohjelman käyttöä. Kuva-arkisto-ohjelmat laativat kiintolevyille, CD-R-, Photo CD- ja muille siirrettäville levykkeille tallennetuista kuvatiedostoista pienoiskuvat ja tietokannan, joiden avulla kuvien selailu ja järjestely on helppoa. Kuviin liitettyjen tietojen ja avainsanojen perusteella voidaan suorittaa hakuja. Kuva-arkisto-ohjelmia ovat esimerkiksi:
- [http://picasa.google.com/index.html Picasa] - Googlen ostama ja ilmaiseksi jakama kaupallinen kuva-albumiohjelma
- [http://www.canto.com Canto Cumulus]
- [http://www.extensis.com Extensis Portfolio]
- [http://www.fotostation.com FotoStation]
- [http://www.cerious.com Cerious]
Kuva-arkisto-ohjelmat sisältävät usein myös toiminnon, jonka avulla valokuvista voidaan tehdä kuvagalleria internetiin. Lisäksi on erillisiä ohjelmia, jotka ovat erikoistuneet internetsivuilla näkyvien kuvagallerioiden tekoon. Näitä ovat esimerkiksi:
- [http://jalbum.net/ JAlbum] - ilmainen javapohjainen kuvagallerianteko-ohjelma
Luokka:Tietokonegrafiikka
Luokka:Valokuvaus
Tietokone
::Tämä artikkeli käsittelee laitetta. Tietokone (lehti) käsittelee lehteä.
Tietokone on kone, joka käsittelee numeeris-loogista tietoa ohjelmointinsa mukaisesti. Arkikielessä tietokoneella tarkoitetaan yleensä yleiskäyttöistä laitetta, joka on tarkoitettu suorittamaan kaikenlaisia tietojenkäsittelytehtäviä. Esimerkiksi pelikonsolit, matkapuhelimet ja taskulaskimet ovat usein ominaisuuksiensa puolesta täysiverisiä tietokoneita, vaikka niitä ei käyttötarkoitustensa vuoksi yleensä pidetäkään sellaisina.
Eräs tietokoneen matemaattinen malli on Turingin kone, jonka kehitti englantilainen matemaatikko Alan Turing. Tietojenkäsittelyn ekvivalenssiperiaatteen mukaan kaikki tietokoneet pystyvät suoriutumaan samoista tehtävistä, mikäli käytössä on riittävästi tallennustilaa ja aikaa. Näin ollen mikäli koneella tai formaalilla järjestelmällä (esimerkiksi ohjelmointikielellä) voi toteuttaa Turingin koneen, voi sillä periaatteessa toteuttaa myös minkä tahansa algoritmin tai ohjelman.
Tietokoneiden edeltäjinä voidaan pitää toisaalta reikäkorttien käsittelyyn tarkoitettuja reikäkorttikoneita, toisaalta esimerkiksi mekaanisia laskimia. Ensimmäiset varsinaiset ohjelmoitavat tietokoneet rakennettiin 1940-luvulla ja niitä käytettiin mm. toisen maailmansodan aikaan salakirjoitusten murtamiseen (brittiläinen Colossus), ohjusten ratojen laskentaan (amerikkalainen ENIAC) ja lentokonesuunnittelun lujuuslaskentoihin (saksalainen Z3).
Tietokoneen toiminta
Vaikka tietokoneen pystyykin toteuttamaan lukemattomilla eri tekniikoilla, on valtaosa tietokoneista kautta historian perustunut elektronisiin piireihin, joiden alkeellisimmat perusosat suorittavat Boolen algebraan kuuluvia perusoperaatioita. Koska Boolen algebra perustuu kahteen totuusarvoon, on luontevaa käyttää niitä kaiken käsiteltävän tiedon ilmaisemiseen: esimerkiksi lukuja on teknisesti yksinkertaisinta käsitellä, jos ne on esitetty binäärijärjestelmän avulla. Yksittäisestä totuusarvosta (binäärijärjestelmän numerosta 1 tai 0) käytetään nimitystä bitti.
Useimmat tietokoneet toteuttavat John von Neumannin mallia, jossa sekä ohjelma että sen käsittelemä tieto ovat muistiin tallennettua dataa. Tietokone suorittaa ohjelmaa yleensä lukemalla peräkkäisiä muistipaikkoja ja tulkitsemalla lukemansa bittijonot konekielisiksi käskyiksi. Konekielikäsky suorittaa yleensä jonkin yksinkertaisen alkeisoperaation, kuten bittijonon lukemisen muistipaikasta, kahden bittijonon välisen yhteenlaskun tai ohjelman suoritusosoitteen ehdollisen vaihtamisen.
Konekielikäskyjä suorittavaa tietokoneen osaa kutsutaan suorittimeksi eli prosessoriksi, joka on nykyään yleensä alaltaan muutamien neliösenttimetrien kokoinen integroitu piiri. Henkilökohtaisissa tietokoneissa on tyypillisesti vain yksi suoritin, mutta suurissa palvelimissa ja supertietokoneissa niitä voi olla jopa useita tuhansia.
Suorittimien lisäksi tietokoneessa on yleensä myös muita piirejä, jotka suorittavat erikoistuneempia tietojenkäsittelytehtäviä ja vapauttavat siten varsinaiset suorittimet näistä tehtävistä, esimerkiksi:
- Levyohjain, joka kopioi tietoa keskusmuistin ja kiintolevyn välillä.
- Näytönohjain, joka muuttaa näyttömuistiin tallennetun kuvan näyttölaitteelle sopivaksi ajoitetuksi signaaliksi. Monet näytönohjaimet osaavat myös itse piirtää grafiikkaa näyttömuistiin.
Vaikka kaikki tietokoneet pystyvätkin periaatteessa suorittamaan samat tehtävät, ovat jotkut tietokoneet huomattavasti soveltuvampia joihinkin tehtäviin kuin toiset. Suorituskykyä erityyppisissä tehtävissä mitataan ns. benchmark-testeillä. Riittävän suorituskyvyn lisäksi merkittäviä tekijöitä ovat mm. koneen vakaus, vikasietoisuus, virrankulutus, fyysinen koko, ohjelmistoyhteensopivuus sekä hankinta- ja käyttökustannukset.
Arkipuheessa tietokoneiden "paremmuutta" vertaillaan usein vertailemalla suoraan esimerkiksi suorittimien kellotaajuuksia. Kellotaajuus voi antaa suurpiirteisen vihjeen esimerkiksi PC-työaseman teknisestä iästä ja siten sen yleisestä suorituskyvystä ja luotettavuudesta useimmissa tehtävissä, mutta pelkkiin numeerisiin suureisiin katsominen voi esimerkiksi koneen ominaisuuksia arvioitaessa olla hyvinkin harhaanjohtavaa.
Tietokoneen arkkitehtuuri
Tietokonejärjestelmään kuuluvat
- ohjelmisto, "pehmo", "softa", (engl. :en:software).
- laitteisto, "rauta", (engl. :en:hardware) ja
Ohjelmisto jaetaan edelleen
- kiinteisiin eli valmiisiin ohjelmiin, "valmo" (engl. :en:firmware),
- käyttöjärjestelmän (esim. Microsoft Windows tai GNU/Linux) ja
- käyttöjärjestelmän päällä toimiviin sovellusohjelmiin (esim. Open Office).
Tietokoneen laitteiston von Neumannin arkkitehtuuri on säilynyt suunnilleen samana aina 1940-luvulta asti. Se on saanut nimensä ENIACin rakentamiseen osallistuneen John von Neumannin mukaan. Siihen kuuluu:
- suoritin, (engl. processor), joka suorittaa ohjelmaa
- muisti, (engl. data storage), johon tallennetaan sekä ohjelmat että niiden käyttämät tiedot
- oheislaitteet, (engl. peripheral device), tiedon syöttöön ja tulostukseen
Pöytätietokoneen osat
Nykyaikaisen pöytämallisen työasema- tai kotitietokone laitteisto koostuu erillisistä osista, joita ovat tyypillisesti:
- yksi tai useampi suoritin
- muisti
- emolevy
- näytönohjain (joko emolevyllä tai erillisenä korttina)
- ääniohjain (joko emolevyllä tai erillisenä korttina)
- massamuisti
- yksi tai useampi kiintolevy
- Kirjoittava DVD-asema
- ohjauslaitteet
- näppäimistö
- hiiri
- yksi tai useampi näyttö
- tietoliikenneyhteyden (esim. Internet) mahdollistava laite (yleensä verkkokortti tai modeemi)
- tulostin
- kuvanlukija eli skanneri
Lisäksi tarvitaan osia, joita ei käytetä tiedonkäsittelyyn, kuten
- kotelo
- virtalähde
- muiden osien jäähdytykseen tarvittavat tuulettimet tai vesijäähdytysjärjestelmä
Tietokoneiden käytöstä
Ensimmäiset tietokoneet 1940- luvulla oli tehty sotilaallisiin tarkoituksiin, mm. Saksan ja Japanin salakirjoitusjärjestelmien murtamiseen.
Tietokonetta käytetiin aluksi keskeisesti laskemiseen (vrt. engl. computer). ENIAC (385 kertolaskua sekunnissa) pystyi korvaamaan kertolaskussa (noin 1 kertolasku per minutti per ihminen) noin 23 000 ihmistä. Nykyinen mikroprosessori on edelleen noin 3 000 000 kertaa ENIAC:ia nopeampi, eli korvaa kertolaskuissa noin 60 miljardia ihmistä.
Myöhemmin oivallettiin että ykkösillä ja nollilla voitiin kuvata mitä tahansa: tekstiä (tekstinkäsittely), kuvia (kuvien käsittely), sanomia, kirjoja, arkistoja, maastoa, rakennuksia jne.
Tietokone ohjaa monesti laajoja järjestelmiä, esim. tietokoneohjattua tuotantoa, ase-, tiedustelu- tai johtamisjärjestelmää, liikennevaloja, puhelinkeskuksia, Internetin reitittimiä, autoja, pesukoneita, lähes kaikkia teknisiä järjestelmiä. Nykyaikaisen yhteiskunnan teknologinen pohja on keskeisesti tietokonetekniikkaa.
Tietokoneen kapasiteetin kasvu on jatkuvasti yllättänyt asiantuntijat. Aikojen saatossa ovat asiantuntijoina pidetyt henkilöt lausuneet monia väitteitä, jotka tulevaisuus on osoittaneet vääriksi, esimerkiksi
- "Maailmassa on markkinoita ehkä viidelle tietokoneelle."
- "En näe mitään käyttöä tietokoneille kotona."
- "640 kilotavun pitäisi riittää kaikille.
Tietyssä viitekehyksessä nämä ovat joskus ehkä voineetkin pitää paikkansa.
Šakin peluuta pidettiin pitkään niin ihmismäisenä toimintona, että tietokoneen ei ajateltu koskaan pystyvän siihen.
Merkittävä tapaus tietokoneen historiassa oli myös Toy story- elokuva, joka oli tehty täysin tietokoneella, tietokoneanimaationa.
Tietokonesukupolvet
Tietokoneiden sukupolvien teknologisia vaiheita ovat olleet:
- putkikoneet
- transistorikoneet
- mikropiirikoneet ja
- mikroprosessorikoneet.
Ensimmäiset elektroniset tietokoneet 1940- luvun lopussa perustuivat releisiin ja elektroniputkiin, hitaisiin, epäluotettaviin, suurta energiakulutusta edustaviin ja suuriin komponentteihin. Colossus oli ensimmäinen elektroninen yleiskäyttöinen tietokone, joka rakennettiin Britanniassa Natsien viestiliikentessä käytetyn salauksen purkamiseen. Koska kyse oli tiedustelu toiminnasta, Britannian hallituksen salassapitomääräys koski myös Colossusta. ENIAC oli Yhdysvaltain ensimmäinen täysin elektroninen yleiskäyttöinen tietokone. Sen käyttö tarkoitus oli tykistön ampumataulukoiden laskenta, mitä ei luokiteltu sodanjälkeen salaiseksi ja näin ollen ENIAC:iin liittynyt dokumentaatio voitiin julkistaa heti 2. maailmansodan päätyttyä
Siirtyminen 1950- luvulla puolijohteisiin perustuviin transistoreihin pienensi oleellisesti komponettien kokoa ja energian tarvetta sekä lisäsi luotettavuutta.
Siirtyminen 1960- luvulla mikropiirehin pienensi jälleen tietokoneen komponenttien kokoa. Alkoi Mooren lakina tunnettu kehitys, jossa samalle mikropiirille saatiin kaksinkertainen komponenttimäärä puolessatoista vuodessa.
Seuraava mullistus oli mikroprosessorin keksiminen. Mikroprosessorin avulla syntyi henkilökohtainen tietokone, PC.
1980- ja 1990- luvuilla siirryttiin suurtiheyksisiin mikropiireihin (VLSIC) ja edelleen suurnopeuksisiin mikropiireihin (VHSIC).
Tietokoneiden sukupolvien suurvaiheita ovat olleet:
- suurtietokone (1965 - 1975) (mainframe)
- minikone (1975 - 1985)
- palvelin (1985 - 1995)
- verkko (1995 - ?)
- verkko + pääte (2000 - ?)
Mikroprosessori, suoritin
Mikroprosessori on tietokoneen keskusyksikkö, aivot, yhdellä mikropiirillä. Ensimmäinen mikroprosessori, Intelin 4004 vuodelta 1971 sisälsi noin 2300 transistoria. Sen kellotaajuus, nopeus oli 0,1 MHz:iä, kerralla käsitteltävän tiedon leveys 4 bittiä (yksi numero) ja se pystyi käsittelemään 0,06 miljoonaa käskyä sekunnissa.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2001 uusin mikroprosessori Intelin perheessä oli Itanium. Se sisälsi noin 25.000.000 transistoria, sen kellotaajuus oli 733 MHz:iä, kerralla käsisteltävän tiedon leveys oli 64 bittiä (16 numeroa) ja Itanium pystyi suorittamaan 7491 miljoonaa käskyä sekunnissa.
Luvut ovat murskaavia. Ihmiskunnan tekniikan historiassa ei ole vastaavaa ilmiötä. Tästä voidaan päätellä, että ihmiskunnan tekniikan historiassa eletään poikkeuksellisia aikoja.
Tietokoneen aiheuttamia muutoksia
1. Yksityisyys vaarassa. Mikroprosessori on luomassa ennen näkemättömän mahdollisuuden yhdistellä ja saada tieto eri lähteistä. Tämä kehitys uhkaa ihmisten yksityisyyttä. Lääke tähän on mikroprosessori ja sen antama mahdollisuus tietojen tehokkaaseen ja halpaan salaamiseen.
2. Elektroninen työpaikka. Aluksi työpaikka muuttui melko vähän. Sitten halvat työryhmäohjelmat ja tietokoneverkot muuttivat työtä enemmän. Johto pystyy johtamaan useampaa ja erilaisempaa työryhmää tehokkaasti. Hyvät uutiset ovat se, että toimistokoneet eivät koskaan ole olleet näin halpoja. Huonot uutiset ovat se, että ihmisten etenemismahdollisuudet pienenevät, kun johtajia tarvitaan vähemmän.
3. Aivokuvaus kaikille. Kolmiulotteiset tomografia- laitteet vaativat laskentakapasiteetin, joka oli toteutettavissa vain kalliilla minitietokoneilla. Nyt sama kapasiteetti löytyy tehokkaimmista mikroista.
4. Uutistuotannosta tulee yhteistoimintaa. Aiemmin uutiset tulivat suurista uutistoimistoista. Nyt sähköpostijärjestelmät ja elektroniset keskustelufoorumit tarjoavat uutisaiheita valtavan turhan tiedon lisäksi. Reportterit saavat paljon sähköpostia ulkopuolisilta. Uutispohja kasvaa.
5. DNA-mysteerit paljastuvat. Ihmisperimän molekyyliketjujen laskenta on synnyttänyt uuden laskennallisen molekyylibiologian. Sairastumisherkkyys ja perinnölliset taudit voidaan kartoittaa. Ja vakuutusyhtiöt voivat tutkia, ketä kannattaa vakuuttaa.
6. Sähköposti luo demokratiaa. Se korvaa hierarkkisen johtamisportaikon ja mahdollistaa suoran tiedon alhaalta ylös (vrt kohta 3).
7. Älykkäämmät autot hallitsevat maanteitä. Moottorit käyttävät vähemmän polttoainetta ja antavat paremman tehon. Tarve säätää moottoria huollon yhteydessä on mennyttä aikaa. Omia käyttöjärjestelmiä yhdistämään tavallisen auton noin tusina mikroprosessoria tutkitaan. Tiedon valtatie autossa.
8. Luottoa kaikille. Kymmenen vuotta sitten luottokorttiostosten tarkistaminen oli hankalaa ja työlästä. Nyt jokaisen ostoksen automaattinen tarkastus on mahdollista heti, ja ennen kaikkea halvalla. Vuonna 1990 Visan tietoverkoissa maksettiin 174 miljardilla dollarilla, vuonna 1994 293 miljardilla, joka tarkoittaa 17 prosentin vuosikasvua.
9. Maailmanlaajuinen äänivalinta. Kännykkä on käytännössä mikrotietokone, johon on liitetty antenni ja joka on optimoitu signaalien välittämiseen. Uudet matkapuhelinverkot tarjoavat uusille valtiolle mahdollisuuden kivikaudesta suoraan uusimpaan tekniikkaan.
10. Animaatio avaa uuden ulottuvuuden. Elokuva Toy Story tehtiin pienimmällä henkilöstöllä kuin mikään aikaisempi animaatioelokuva. Silicon Graphicsin työasemien koneaikaa kului 800 000 tuntia ja tuloksena oli 500 Gigatavua tietoa, jonka yleisö näki filminä.
11. Tietokone ja digitaalinen signaalinkäsittely on aivan keskeinen osa nykyaikaisinta tavanomaista sodankäyntiä. Tietokoneeseen perustuvat mm. täsmäase, AWACS, JSTARS, GPS, tietoliikenne ja suuri osa tiedustelua
12. Laajimmillaan tietokone nähdään uuden tieteellisen paradigman mahdollistajana. Tällöin tietokone on avaa ihmiselle kompleksisuuden maailman samalla tavalla kuin mikroskooppi avasi pienuuden maailman ja kaukoputki suuruuden maailman. Tietokone tutkimusvälineenä mahdollistaa mm. kokonaisuuksien uudenlaisen tutkimuksen osiin keskittymisen sijasta. Tätä tietokoneiden aiheuttamaa muutosta on käsitellyt mm. amerikkalainen filosofi ja fyysikko Heinz R. Pagels.
Tietokoneen tulevaisuudesta
Mooren laki jatkunee vielä jonkin aikaa, eli tietokoneiden kehitys jatkuu ainakin nykyisenlaisena. Tämä kehitys merkitsee:
- teknisen älykkyyden radikaalin kasvun jatkumista (ks. Epistemologia/Tekninen ja inhimillinen tieto)
- yhä älykkäämpien, suurempien ja reaaliaikaisempien tehtävien siirtymistä tietokoneille
- tekniikan ja ihmiskunnan tietokoneistumista
Tietokoneiden tulevaisuus on tietokoneverkoissa. Mullistusta tietokonetekniikassa on esitetty kvanttitietokoneista. Tietokone muuttaa ehkä ihmiskunnan kehityksen suunnan. Yksi tällainen suunta on transhumanismi.
Kirjallisuutta
- Martin Davis: Tietokoneen esihistoria Leibnizista Turingiin. Art House, 2003. ISBN 951-884-364-3
Katso myös
- Tietotekniikka
- Kannettava tietokone
- Tietokoneverkot
- Supertietokone
- Sulautettu tietokone
- Tekninen ja inhimillinen tieto
- Tietokonesimuloinnin keinot
- Tallennettu tieto
- Tietokoneiden vertailu 1940 - 2000
- Tietokoneet ja mallintaminen Neuvostoliiton kaatamisessa
- Suomen ensimmäiset tietokoneet
- PC
- Macintosh
Luokka:Tietotekniikka
Luokka:Matemaattiset apuvälineet
ms:Komputer
ko:컴퓨터
ja:コンピュータ
simple:Computer
KuvatiedostomuodotDigitaalikameralla, skannerilla, digitaalisella videokameralla, webbikameralla kuvankäsittelyohjelmalla ja grafiikkaohjelmalla tuotetut kuvat ja piirustukset tallennetaan kuvatiedostoiksi. Kuvatiedoston tiedostomuoto valitaan tallennettaessa.
Kuvatiedostot ovat joko pikseli- tai vektorikuvia. Pikselikuvia kutsutaan myös bittikarttakuviksi. Pikselikuva koostuu neliömäisistä pikseleistä, vektorikuva koostuu ääriviivojen rajaamista alueista. Pikselikuvaa suurennettaessa neliöt tulevat näkyviin ja reunaviivan sahalaitaisuus ilmaantuu näkyviin. Vektorikuvassa reunaviiva säilyy aina viivamaisena ja terävänä.
Pikselikuvia voidaan tallentaa mm. PhotoShop, Corel PHOTO-PAINT ja Paint Shop Pro -ohjelmilla. Vektorikuvia tehdään FreeHand, Illustrator ja CorelDRAW -ohjelmilla. Ohjelmat käyttävät sekä yhteisiä että omia tiedostomuotojaan. Joissakin tapauksissa aiemmat ohjelmaversiot eivät kykene avaamaan myöhemmillä versiolla tallennettuja kuvia. Kuvankäsittelyohjelmat ja taitto-ohjelmat avaavat melkein kaikki julkaisukäyttöön tarkoitetut kuvatiedostot.
Jotkut pikselikuvat ovat pakattuja. Kuvan pakkaaminen voi tasapäistää kuvassa olevien pikselien väritarkkuutta. Häviöllistä pakkausta (JPG) käytettäessä kuvatiedostosta tuhoutuu lopullisesti pikselien väri-informaatiota. Muutosta ei välttämättä näe silmin. Pakkaus jättää kuitenkin jälkensä kuvatiedostoon. Kuvatiedostoa suurentamalla näkyviin saadaan 8 x 8 pikselin alueita, jotka vaikeuttavat kuvankäsittelyä. Joissakin kuvankäsittelyohjelmissa on mahdollista vähentää pakkauksen kuvatiedostoon aiheuttamia vaikutuksia.
Tiedostomuotoja
Erilaisia kuvatiedostomuotoja ovat:
Kuvatiedostojen tiedostomuoto voidaan vaihtaa kuvankäsittelyohjelmalla tai kuvatiedostomuotojen kääntäjillä. Tiedostomuodon vaihtaminen voi vaikuttaa kuvan laatuun.
Katso myös
- kuvanpakkaus
luokka:valokuvaus
Luokka:Tietokonegrafiikka
Luokka:Tiedostomuodot
Digitaalinen1. Digitaalinen tarkoittaa kielitieteellisesti numeroihin perustuvaa tai numeroilla ilmaistavaa. Esim. digitaalikello on numeronäyttöinen kello.
2. Digitaalinen on nykyaikaisen datatekniikan peruskäsitteitä ja hankalasti määriteltävissä. Joskus sen sanotaan tarkoittavan samaa kuin numeerinen, mutta olennaista on, että digitaalinen aineisto on teknisellä tasolla pohjimmiltaan kokonaislukuina. Useimmiten "alimman" tason esitysmuoto on binäärinen, mutta periaatteessa se on vain yksi mahdollinen digitaalisuuden muoto. Olennaista digitaalisuudessa on muun muan muassa se, että teknisen esitysmuodon "alimmalla" tasolla on vain äärellinen määrä vaihtoehtoja (yleensä vain kaksi, "0" ja "1"), ei liukuvaa asteikkoa. Tämän ansiosta aineiston voi kopioida ehdottoman tarkasti rajattoman määrän kertoja, kunhan kopiointimenetelmä pitää vaihtoehdot erillään. Sanan yhdyssanamuodoksi on 2000-luvulla alkanut yleistyä "digi-". Luonnon tiedonsiirto on digitaalista.
Digitaalisen tiedonsiirron ominaisuuksia
- Osa informaatiosta kadotetaan ensin tehtävässä analogia-digitaalimuunnoksessa.
- Signaali vääristyy ja vaimenee, mutta se voidaan regeneroida eli uusia toistimissa.
- Useimmat vääristymät voidaan korjata, koska signaalilla on vain harvoja sallittuja arvoja.
Yleisesti ottaen digitaalinen tiedonsiirto ja -tallennus vaativat analogista monimutkaisemman laitteiston, mikä viivytti aikoinaan niiden käyttöönottoa. Nykyinen elektroniikan ja mikropiirien kehittyneisyys kuitenkin takaavat digitaalisen siirron kannattavuuden.
Vastakohta: analoginen.
Luokka:Tekniikka
ko:디지털
ja:デジタル
th:ดิจิทัล
Skannaus
Kuvanlukija eli arkikielessä skanneri on laite, jolla voi muuntaa paperilla olevan tiedon sähköiseen muotoon. Tätä kutsutaan kuvan lukemiseksi, eli arkikielellä skannaamiseksi. Skanneri on lainasana englannin kielen sanasta "scanner".
Kuvanlukijoita on erilaisia: on pöytä- ja käsikuvanlukijoita. Kuvanlukijatyypeistä yleisin on pöydällä pidettävä tasokuvanlukija, joka on rakenteeltaan yksinkertainen ja kopiokoneen omainen. Tasokuvanlukijassa luettava kuva asetetaan lasilevyn päälle kuten kopiokoneessa. Lasilevyn alla on sekä lukupää että valonlähde. Kuvanlukijan tärkein osa on lukupää, jossa on tuhansia valolle herkkiä puolijohde-elemettejä. Lukupää liikkuu kiskoilla edestakaisin lukualueen päästä päähän ja siirtää lukualueelta mitatun valon ja värin määrän tietokoneen muistiin.
Kuvanlukijoiden valmistajista tunnetuimpia ovat Hewlett-Packard, Canon, Epson ja Lexmark. Nykyään kuvanlukijoita myydään entistä vähemmän, sillä monitoimikoneet, joilla voi tulostaa, lukea ja kopioida ovat yleistyneet.
Luokka:Tietokonetekniikka
Luokka:Tietokonegrafiikka
DigitaalikameraDigitaalikamera on kamera, joka tallentaa kuvattavan kohteen digitaalisesti joko valoherkän CCD tai CMOS-kennon näkemänä. Digitaalikamera eroaa tavallisista filmikameroista sisäisen rakenteensa puolesta. Tavallinen kamera tallentaa kuvat filmille, digitaalinen kamera tallentaa kuvat muistikortille.
Ensimmäiset digitaalikamerat tulivat markkinoille 1990-luvun puolivälissä.
1990-luvun
Digitaalinen valokuvaus
Digitaalikameroiden myynti on Suomessa ylittänyt filmikameroiden myynnin. Digitaalikameralla kuvaaminen mahdollistaa kokonaan uusia työtapoja ja harrastusmahdollisuuksia. Digitaalikameralla kuvaamiseen liittyy kannustavia seikkoja:
- kuvien ottaminen ei maksa käytännössä mitään
- kuvan onnistumisen näkee välittömästi, jos kamerassa on näyttö (yleensä LCD)
- epäonnistuneen kuvan voi poistaa muistikortilta ennen seuraavan kuvan ottamista
- kuvat voidaan esittää televisiossa, tietokoneella ja dataprojektorilla
- onnistuneet kuvat voi tulostaa itse tulostimella, uusimissa kameroissa jopa ilman tietokonetta
- kuvatiedostot voi viedä valokuvaliikkeeseen vedostettavaksi perinteiselle valokuvapaperille digitaalisella valotuksella
- kuva voidaan siirtää helposti tietokoneelle, jossa sitä voidaan muokata käyttötarkoituksen mukaan
- kuvia voi kopioida ja jakaa rajattomasti digitaalisessa muodossa, laatu säilyy samanlaisena kopiosta toiseen
- kuvankäsittelyyn ei liity haitallisia ja vaikeasti hävitettäviä kemikaaleja
- kuvat löytyvät nopeasti tietokoneelta, kuvaan liittyvät tiedot ovat heti näkyvillä
- kuvien jakaminen on nopeaa Internetin avulla
Toisaalta hyvän digitaalikameran hinnalla saa jo erittäin hyvän perinteisen järjestelmäkameran. Nopean kehityksen ansiosta hintakuilu tosin kaventuu jatkuvasti. Digitaalikamera, joka maksoi 1998 1200 €, on vuonna 2004 enää 200 € arvoinen. Lisäksi perinteisessä kamerassa etuna on, että paristot kestävät pitempään ja sitä on mekaanisesti yksinkertaisempaa käyttää ääriolosuhteissa.
Lisäksi digitaalikamera vaatii tietokoneen, jotta sen ominaisuuksia voi täysipainoisesti hyödyntää. Tietokoneen muutenkin omistavalle se ei ole ongelma, mutta ihmiselle joka ei tietokonetta ennestään omista sen hankkiminen lisää digitaalisen valokuvauksen aloittamisen hintaa merkittävästi.
Tietokoneen avulla digitaalisia kuvia voi muokata, tulostaa sekä siirtää sähköisessä muodossa paikasta toiseen, esimerkiksi lähettää sähköpostilla tai Internetin välityksellä ystäville.
Digitaalikameroiden yleistymistä seuraa myös "kuvasaasteen" ongelma. Kuvia otetaan, talletetaan ja välitetään valtavan paljon entistä enemmän. Tällöin on mahdollista, että käsitykset valokuvan laadusta ja merkityksistä hämärtyvät kuvien paljouden alla. Samoin käsitys kameran tai kuvan laadusta saattaa jäädä teknisten yksityiskohtien alle.
Digitaalinen valokuva
Digitaalisia valokuvia otetaan digitaalikameralla, digitaalisella järjestelmäkameralla tai digitaaliperällä. Digitaalisella tallentamisella tarkoitetaan valokuvan, dian, värinegatiivin, mustavalkofilmin ja painetun kuvan tallentamista taso-, dia- tai rumpuskannerilla kuvatiedostoksi. Tallennetun kuvatiedoston pienintä osaa - kuvaelementtiä - kutsutaan pikseliksi. Kuvatiedoston pikselien määrä lasketaan kertomalla leveyspikselien määrä korkeuspikselien määrällä. Muita kuvatiedoston - digitaalisen valokuvan - osatekijöitä ovat mm. väritila, tasot, kanavat, värisyvyys, sävyjakauma, valkotasapaino, kirkkaus, kontrasti, värikylläisyys, kuvasuhde, tarkkuus, tiedosto- ja tulostuskoko.
Digitaalikamera kuvatuotannossa
Digitaalikamera on tietokoneella toteutettavassa kuvatuotannossa syöttölaite. Kameraa säädetään sen mukaan, mitä kohteesta halutaan tallentaa. Tallennettua kuvatiedostoa muokataan, säädetään ja käsitellään kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvankäsittelytapa määräytyy aineisto- ja laatuvaatimusten pohjalta. Ne vaihtelevat kuvan arkistointi-, esittämis- ja jakelutavan mukaan.
Digitaalikameran toimintaperiaate
Digitaalikamerat mittaavat ja tallentavat kuvattavasta kohteesta heijastuvien valonsäteiden kirkkaus- ja värieroja. Digitaalikamerassa on valoherkkä kenno, johon objektiivi kokoaa valonsäteet. Kenno koostuu pienistä piidiodisoluista eli pikseleistä. Digitaalikamera mittaa pikseliin osuvan valonsäteen kirkkauden synnyttämän sähköisen varauksen ja tallentaa varauksen binäärisinä arvoina muistikortille. Kamera laskee kullekin pikselille väriarvot pikselin päälle ryhmitellyistä RGB -värisuotimista. Kuvatiedosto tallentuu muistikortille pikselimatriisina, kuvaushetkellä valitun kuvasuhteen ja pikselimäärän mukaisesti.
Digitaalikameran laatu
Yleisin digitaalikameraa hankkivien – tai hankinnasta kiinnostuneiden – esittämä kysymys kuuluu: millainen on hyvä digitaalikamera?
Satunnaiselle lomakuvaajalle kelpaava kamera käynnistyy nopeasti, kuva-alue on helppo rajata ja kuva saa laukaisinta painamalla. Kuva näkyy heti kameran näytöllä. Muistikortin tila riittää samaan kuvamäärään kuin viisi filmirullaa. Helppokäyttöinen kamera, jolla voi kuvata maisemia, ihmisiä ja mitä tahansa kiinnostusta herättävää. Mukana helposti kulkeva kamera, jolla saa hyviä kuvia. Digitaalikameran käyttöliittymään kohdistuvat odotukset täyttyvät, kun käyttöohjeita ei tarvitse lukea ja kameran käyttö tuntuu tutulta seuraavankin kesän lomamatkalla. Ketä tahansa voi pyytää ottamaan kuvan. Digitaalikamera on hyvä, kun ostohetkellä esitetyt toiveet täyttyvät jokaisella kuvaushetkellä.
Kameravalmistajan näkökulma on erilainen. Digitaalikamera on hyvä, kun se menee kaupaksi. Kameraan on onnistuttu kokoamaan kaikki tarvittavat tai ostajan haluamat ominaisuudet.
Digitaalikameratestien mittaus- ja arviointiperusteet painottavat vaihtelevasti kuvanlaatua, kameran käsiteltävyyttä, toimintanopeutta, säädettävyyttä, automatiikkojen toimintaa, hintaa jne. Hyvä digitaalikamera menestyy testeissä – valitun testimenetelmän puitteissa.
Myyntiesitteissä digitaalikameroita kuvaillaan usein harhaanjohtavasti. Annetaan ymmärtää, että pikselimäärällä olisi merkitystä kuvan laadun kannalta. Todellisuudessa sillä ei ole. Megapikseli kertoo vain kuvan koon. Kolmen megapikselin kamera tuottaa suurentamattomana kymppikuvan kokoisia kuvia. Kuvia voidaaan myös suurentaa ilman suurtakaan laadun häviämistä. Kuvan laatu riippuu hyvin paljon kameran merkistä. Kannattaa välttää halpoja huonoiksi tiedettyjä merkkejä. Esimerkiksi Canonin tai Nikonin 3 megapikselin kamera pystyy huomattavasti parempaan a4-tulosteeseen kuin HPn 8 megapikselin kamera. Myyntimiesten puheisiin digitaalisesta zoomista ei kannata välittää. Se ei ole zoomi, se vain valitsee kuvasta pienemmän alueen ja huonontaa kuvalaatua näin tehdessään.
Laatu voidaan todeta lopullisessa kuvassa silmämääräisesti ja varmistaa mittauksin. Laadunvalvonnan välineet ja tavoitearvot ovat tuotantoketjukohtaisia. Ne vaihtelevat kuvan valmistustavan ja käyttötarkoituksen mukaan.
Digitaalikameran säätäminen
Kameraa säädetään kuvaushetkellä, jotta kohde tallentuisi halutulla tavalla. Kamera näkee kohteen eri tavalla kuin ihminen. Kuvaaja voi valita, tallentaako hän kuvattavan kohteen kameran näkemänä vai jäljitteleekö hän omaa näköhavaintoaan. Kuvaushetkellä tehdyt valinnat vaikuttavat myös kuvankäsittelyn sujuvuuteen ja kuvatiedoston käyttömahdollisuuksiin. Kameran säätämisellä vaikutetaan niihin kuvan osatekijöihin, joiden halutaan näkyvän valmiissa kuvassa joko suoraan tai kuvankäsittelyn jälkeen.
Digitaalikameran osat
Valoherkkä kenno
Digitaalikamerassa on valoherkkä CMOS- tai CCD-kenno. Valoherkät kennot ovat suorituskyvyltään ja toimintatavaltaan erilaisia. Kenno koostuu pienistä valoherkistä kuvapisteistä, joita nimitetään pikseleiksi. Kuvapisteiden määrä ilmaistaan miljoonina pisteinä eli megapikseleinä. Tavallisen kuluttajan kannalta riittävään laatuun päästään digitaalikameroilla, joissa on kaksi megapikseliä tai enemmän. Harrastajaluokan kameroissa on yleensä viidestä kahdeksaan megapikseliä. Ammattikäyttöön tarkoitetuissa kameroissa on yleensä kuudesta kolmeentoista megapikseliä.
Kuvanlaatuun vaikuttaa kuvapisteiden määrän lisäksi myös kennon fyysinen koko. Kuluttajakameroissa kenno on erittäin pieni, esimerkiksi kuvassa olevassa Canonin pokkarimallissa kenno on 7,2 mm x 5,3 mm eli alle 5 % kinofilmiruudun koosta. Harrastajaluokan kameroissa kenno on yleensä 40 % 35 mm filmiruudun koosta. Ammattilaiskameroissa käytetään yleensä kennoja jotka ovat kooltaan 70 % tai 100 % 35 mm filmiruudun koosta. Fyysisesti suurempikokoisella kennolla valoherkät kuvapisteet häiritsevät toisiaan vähemmän, jolloin kuvan laatu on parempi verrattuna megapikselimäärältään samankokoiseen mutta fyysisesti pienempään kennoon.
Optiikka
Kennon lisäksi toinen merkittävästi kuvanlaatuun vaikuttava tekijä on digitaalikamerassa käytetty optiikka. Viimeaikoina on kameroissa yleistynyt zoom-objektiivi, joka helpottaa kuvan rajaamista. Suurennoskertoimet ovat yleensä luokkaa 3–12.
Polttovälikerroin
Digitaalisissa järjestelmäkameroissa voidaan usein käyttää saman valmistajan filmikameroille tarkoitettuja objektiiveja. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon digitaalikameran kennon fyysisen koon vaikutus objektiivin polttoväliin, sillä objektiivit on suunniteltu käytettäväksi 35 mm filmiruudun kanssa. Tämä vaikutus ilmaistaan polttovälikertoimella.
Käytettäessa kennoa, jonka koko vastaa 40 % 35 mm filmiruudun koosta polttovälikerroin on 1,6. Tällöin objektiivin polttoväli on 1,6-kertainen ilmoitetusta, esimerkiksi 50 mm objektiivin todellinen polttoväli on 80 mm. Jotta saataisiin käyttöön todellinen 50 mm polttoväli, tulee käyttää objektiivia jonka polttoväli on n. 31 mm (50 mm / 1,6).
Kooltaan 70 % 35 mm filmiruudusta olevalle kennolle polttovälikerroin on 1,3. Tällöin 50 mm objektiivi toimii 65 mm objektiivina.
Kuvien tallennus
Kuvatiedostot
Digikameralla voi tallentaa kuvia pakkaamattomana tai pakattuna. Yleensä digitaalikameroiden kuvatiedostot ovat pakattuja JPEG-kuvia. JPEG-pakkaus pienentää kuvan tiedostokokoa, minkä ansioista pakattuja kuvia mahtuu muistikortille enemmän kuin pakkaamattomia. Toisaalta JPEG-pakkauksen yhteydessä väritarkkuus vähenee. Kuvasta tulee epäterävämpi ja vaaleilla alueilla näkyy artefakteja. Kuvan jälkikäsittely vaikeutuu. Tavalliselle kameranomistajalle näillä kuvatiedostossa näkyvillä muutoksilla ei yleensä ole merkitystä.
Useat harrastajaluokan ja lähes kaikki ammattilaiskäyttöön tarkoitetut kamerat mahdollistavat kuvan tallentamisen pakkaamattomana. Pakkaamaton kuvatiedosto on yleensä RAW- tai TIFF-tiedostomuodossa. RAW-tiedostomuoto on ns. digitaalinen negatiivi, joka sisältää kaiken digitaalikameran kennon tallentaman informaation. RAW-kuvalle voidaan jälkeenpäin tehdä sellaisia säätöjä, jotka muita tiedostomuotoja käytettäessä tehdään kuvanottohetkellä. Tällaisia säätöjä ovat esimerkiksi kuvan valkotasapainon eli värilämpötilan, värisyvyyden ja valotuksen kompensoinnin määrittäminen. RAW -kuvatiedosto ei ole sellaisenaan käyttökelpoinen, vaan se täytyy alustavien säätöjen jälkeen muuntaa käyttöä ja muokkausta varten joksikin muuksi, esim. TIFF- tai JPEG-kuvatiedostoksi.
Eri valmistajien omat RAW-formaatit eivät ole keskenään yhteensopivia eikä niitä usein voida avata kuin valmistajan omilla ohjelmistoilla. Tästä johtuen kuvankäsittelyohjelmistoja valmistava Adobe on esitellyt oman RAW-formaattinsa Digital Negative (DNG) toivoen digitaalikameravalmistajien ryhtyvän tukemaan sitä.
Aloittelevan harrastelijakuvaajankin kannattaisi aina ottaa kuvansa kaikkein suurimmalla ja parhaimmalla kuvaresoluutiolla ja ostaa suurempi muistikortti jos tila ei muuten riitä. Muuten hienosta digikamerasta ei ole juuri kännykkäkameraa parempaan ja kymppikuvien teettämisen voi unohtaa täydellisesti.
Tallennusmediat
Kuvat tallentuvat yleensä erilliselle muistikortille, joskin on olemassa myös kameroita, joissa on pienehkö sisäinen muisti. Uusinta uutta ovat kuvat suoraan esimerkiksi DVD-levylle tallentava kamera, jonka Sony julisti vähän aikaa sitten. Ikävä kyllä Sonyn DVDlle tallentava kamera käyttää ainoastaan Sonyn valmistamia levyjä, jonka seurauksena kuvaaminen tulee kalliiksi ja vaivalloiseksi.
Muistikorttityypit
Muistikortteja on käytössä monia eri tyyppejä, mm. CompactFlash (CF), MicroDrive (MD), Secure Digital (SD), Secure Digitalin kanssa yhteensopiva MultiMediaCard (MMC), Sonyn oma Memory Stick ja siitä paranneltu Memory Stick Pro sekä Olympuksen ja Fujin vuonna 2002 lanseeraama xD-Picture Card.
Useimmat muistikortit perustuvat FLASH-muistiin. Poikkeuksena on IBM:n kehittämä MicroDrive, joka on CompactFlash-korttia ulkoisesti muistuttava erittäin pienikokoinen kiintolevy. MicroDrive-kortilla saadaan käyttöön suuri tallennuskapasiteetti (yhdestä gigatavusta ylöspäin) edullisemmin kuin tavanomaisia muistikortteja käyttämällä. MicroDriven haittapuolia FLASH-muistiin perustuviin kortteihin verrattuna ovat tallennuksen suhteellinen hitaus, suurempi virrankulutus sekä mekaanisista osista johtuva huono iskunkestävyys.
Kortteja on muistikapasiteetiltaan eri kokoisia, tyypillisesti koot vaihtelevat välillä 32 MB–4 GB. Usein uuden kameran mukana tulee pieni (esimerkiksi 32 MB) kortti, johon mahtuu vain yhdestä pariinkymmeneen kuvaa käytetystä resoluutiosta ja pakkauksen tasosta riippuen.
Digitaalikamerasta löytyviä toimintoja
Video ja ääni
Jotkin digitaalikameramallit mahdollistavat myös videokuvan tallentamisen. Tämän lisäksi joillain malleilla pystytään tallentamaan ääntä.
Kuvatiedostojen siirtäminen
Muistikortinlukija
Kuvat voidaan siirtää muistikortilta tietokoneelle käyttämällä kameran USB- tai FireWire-liitäntää. Useimmissa kameroissa on suhteellisen hidas USB 1.1 -liitäntä, jolloin suuren kuvamäärän siirtäminen kestää varsin kauan. Tällöin voidaan muistikortti irroittaa kamerasta ja käyttää erillistä muistikortinlukijaa, joka on varustettu nopeammalla USB 2.0 tai FireWire-liitännällä. Muistikortinlukija on käytännöllinen myös silloin, kun kuvia pitää siirtää tietokoneelle useilta muistikorteilta.
Useimmat aivan edullisimmatkin muistikortinlukijat osaavat lukea useita eri tyyppisiä muistikortteja, jolloin voidaan siirtää kuvia tietokoneelle sellaisiltakin korteilta joita oma kamera ei tue.
WLAN
Uusimmissa ammattilaistason huippukameroissa voidaan kuvat siirtää automaattisesti heti kuvan ottamisen jälkeen langattoman WLAN-verkon kautta tietokoneelle. Tällöin muistikortti toimii välimuistina ja suhteellisen pientäkin muistikorttia käyttämällä voidaan ottaa lähes rajaton määrä kuvia. Langattoman siirron etuna on myös se, että kuvat saadaan käyttöön välittömästi eikä tarvitse odottaa niiden purkamista muistikortilta.
Virtalähde
Digitaalikameroissa käytetään kahdentyyppisiä akkuja: NiMH ja Li-ion. Näistä kahdesta paremmin Suomen olosuhteisiin sopiva on Li-ion-akku, koska se kestää paremmin pakkasta. Useissa kameroissa voi myös käyttää tavallisia paristoja virtalähteenä. Ladattavien paristojen käyttö on kuitenkin ehdottomasti suositeltavaa paitsi ympäristö- myös kustannussyistä, sillä objektiivin liikuttaminen (zoom) ja erityisesti salama kuluttavat paljon energiaa. Joihinkin kameroihin voi liittää myös verkkovirta-adapterin eli pienen muuntajan.
Kameraa ostaessa kannattaa harkita vara-akun hankintaa, ettei kenttäolosuhteissa tule yllätyksiä.
Liitännät
Digitaalikamerassa on yleensä USB- tai FireWire-liitäntä, jonka kautta kuvat voidaan siirtää tietokoneelle ja kameran toimintoja mahdollisesti voidaan ohjata tietokoneelta. Kamerassa on lisäksi usein liitännät ulkoiselle virtalähteelle, jolloin kameraa voidaan käyttää ilman akkua sekä komposiittivideokaapelille, jonka avulla kameran näytön esittämä kuva saadaan siirrettyä esimerkiksi televisioon.
Linkit
- [http://digifaq.info/ Digikameran omistajan FAQ]
Luokka:Valokuvaus
Luokka:Tietokonegrafiikka
ko:디지털 카메라
ja:デジタルカメラ
Vektorigrafiikka
Vektorigrafiikka on tietokonegrafiikkaa, joka perustuu koordinaatistoon sidottuihin objekteihin, kuten suoriin, ympyröihin, kaariin jne. Objektien muodot ja ominaisuudet perustuvat matemaattisiin yhtälöihin. Tämä mahdollistaa sen, että vektorigrafiikalla luodun kuvan kokoa ja muotoa voidaan muuttaa ilman, että kuvan tarkkuus heikkenee. Kuvan tallennuskoko riippuu kuvan yksityiskohtien määrästä pikselimäärän sijaan, minkä ansiosta vektorigrafiikka on resoluutioriippumatonta, ja tallennuskoko on yleensä pienempi kuin bittikarttagrafiikkaa sisältävillä tiedostoilla. Vektorigrafiikkaa käytetään lähinnä tietokoneavusteisessa suunnittelussa (CAD) ja piirtografiikan tuottamisessa, sillä vektoroinnin avulla ei voida käsitellä kovin tarkkoja digitaalisia valokuvia.
Yleistyvä standardi vektorigrafiikan tiedostomuodoksi on Scalable Vector Graphics (SVG). Postscript (PS) ja Portable Document Format (PDF) ovat vakiintuneet tulostettavan materiaalin muodoiksi.
Vektorigrafiikan piirtämiseen sopivia sovellusohjelmia ovat muun muassa Sodipodi, Inkscape, Corel Draw sekä Adobe Illustrator.
Aiemmin tietotekniikassa käytettiin paljon näyttölaitteita, jotka oli suunniteltu nimenomaan viivoista koostuvan vektorigrafiikan esittämiseen bittikarttagrafiikan sijaan. Vektorinäyttöjä käytettiin myös jonkin verran varhaisissa videopeleissä, kuten Asteroids- ja Battlezone-peleissä sekä Vectrex-pelikonsolissa.
Katso myös
- Bittikarttagrafiikka
Luokka:Tietotekniikka
Luokka:Tietokonegrafiikka
ja:ベクトル画像
Etiikka
Etiikka on filosofian haara, joka tutkii moraaliin liittyviä perustavia kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, hyvää elämää sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta. Etiikka-sanan suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu termejä moraaliajattelu ja siveystiede.
Etiikan katsotaan tulleen filosofiaan Sokrateen mukana. Ennen häntä eläneet ns. esisokraatikot käsittivät filosofian lähinnä luonnonfilosofiana eli fysiikkana. Tuon ajan filosofia jaettiin fysiikkaan, etiikkaan ja dialektiikkaan. Nykyään etiikka on merkittävä osa sekä analyyttistä- että mannermaista filosofiaa. Länsimaista etiikkaa ja sen tutkimusta kutsutaan myös nimellä moraalifilosofia. Sen kohteena on siis moraali, yhteisön kannalta hyödyllinen säännöstö. Analyyttisen filosofian piirissä tutkitun etiikan kaksi keskeistä osa-aluetta ovat Normatiivinen etiikka, joka määrittää eettisiä normeja ja sääntöjä sekä Metaetiikka, joka puolestaan selvittää eettisten teorioiden ja moraalisen kielen luonnetta ja perustaa. Näiden lisäksi merkittävä alue on arvoteoria, joka tutkii arvojen luonnetta.
Etiikan peruskysymyksiä
- Mitä on hyvä elämä?
- Minkä eettisen periaatteen mukaisesti hyväntahtoisen ihmisen pitäisi toimia? Tähän kysymykseen pyrkivät vastaamaan normatiivisen etiikan eri näkemykset.
- Onko ihmisellä vapaa tahto vai ovatko ihmisten teot näitä tekoja edeltävien syy- ja seuraussuhteiden välttämätön seuraus? Entä aiheuttavatko ihmisestä itsestään riippumattomat tekijät, kuten hänen kasvatuksensa, ihmisen hyvyyden tai pahuuden? (katso moraalisen onnen probleema)
- Miksi ihmisen yleensä pitäisi olla hyvä? Miksi moraalia pitäisi ylipäänsä noudattaa? Näitä kysymyksiä kutsutaan moraalisen motivaation ongelmaksi.
Normatiivinen etiikka
Normatiivinen etiikka pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, mitkä ovat oikeat eettiset säännöt, joita hyvän ihmisen tulisi noudattaa. Normatiivisen etiikan teoriat ilmaisevat, luovat ja puolustavat aina joitakin tiettyjä moraalisia sääntöjä ja arvoja. Yleensä normatiiviset järjestelmät olettavat, etteivät oikeat moraaliarvot ole täysin kulttuurista tai yksilöstä riippuvaisia, vaan että on olemassa tiettyjä yleismaailmallisia moraalinormeja, jotka sopivat kaikkiin tilanteisiin. Näkemystä, jonka mukaan on olemassa sellainen joukko normeja, jotka sopivat kaikkiin tilanteisiin, kutsutaan nimellä moraalinen absolutismi. Normatiivisia teorioita voidaa jakaa kolmeen luokkaan:
Velvollisuusetiikka
Velvollisuusetiikka määrittää tekojen moraalisen arvon teot oikeuttavan säännön perusteella. Velvollisuuseettinen teoria voi antaa esimerkiksi tietyn listan teoista, joita saa tai ei saa tehdä (tyypillinen sääntö on esimerkiksi "ihmisen tappaminen on kiellettyä"). Velvollisuusetiikka voi myös antaa yhden perustavan eettisen säännön, jonka nojalla muut pysyvät eettiset säännöt johdetaan. Velvollisuusetiikan alalajeja ovat kantilainen velvollisuusetiikka, sopimusetiikat, intuitionistiset etiikat, oikeusetiikat, libertaristinen etiikka
Seurausetiikka
Seurausetiikka määrittää tekojen moraalisen arvon näiden tekojen tarkoitettujen seurausten perusteella. Seurausetiikka voi asettaa esimerkiksi eettisen toiminnan johtavaksi periaatteeksi, että on pyrittävä tekemään tilanteessa aina se teko, jonka seurauksena on kaikkien ihmisten kannalta suurin mahdollinen mielihyvä. Tämänkaltaiset periaatteet eroavat oleellisesti velvollisuusetiikasta siinä, että velvollisuusetiikan mukaan jotkut tietyt teot ovat aina kiellettyjä, kun taas seurausetiikan perusperiaatteesta seuraa, että joku normaalisti kielletty teko voi olla jossain tietynlaisissa tilanteissa sallittu. Seurausetiikan alalajeja ovat tilanneutilitarismi ja sääntöutilitarismi
Hyve-etiikka
Hyve-etiikka lähestyy etiikkaa siitä näkökulmasta, että mitä hyveitä moraalisesti toimivalla ihmisellä tulee olla. Esimerkki tärkeänä pidetystä hyveestä on hyväntahtoisuus. Muita hyveinä pidettyjä ominaisuuksia ovat esimerkiksi rohkeus, isänmaallisuus, ja kohtuullisuus.
Muita etiikan suuntauksia
Lisäksi on olemassa muunlaisia länsimaisen etiikan suuntauksia, jotka ovat syntyneet osaksi reaktiona edellä esiteltyihin perinteisiin teorioihin. Nämä muut teoriat ovat osaksi normatiivisen etiikan teorioita, mutta saattavat käsitellä myös normatiivisen etiikan ulkopuolelle jääviä etiikan peruskysymuksiä. Näihin vaihtoehtoisiin ja uudempiin lähestymistapoihin kuuluvat ainakin:
- Feministinen etiikka
- Mannermainen etiikka
- Pragmatistinen etiikka
Soveltava etiikka
Soveltavassa etiikassa pyritään etsimään vastauksia joihinkin käytännön eettisiin ongelmiin. Esimerkkeinä käytännön eettisistä ongelmista voidaan mainita vaikka abortti ja kloonaus. Käytännön ongelmiin voidaan soveltaa normatiivisen etiikan teorioita kuten velvollisuusetiikkaa tai utilitarismia. Usein perinteisiä teorioita pidetään kuitenkin huonosti soveltuvina käytännön monimutkaisiin ongelmiin. Kuitenkin moraalifilosofisten ongelmien ja periaatteiden tuntemista pidetään hyödyllisenä käytännön eettisiä ongelmia ratkottaessa.
Etiikkaan liittyviä keskeisiä termejä
- Arvo ilmaisee ihannetta, tavoiteltavana pidettyä asiaa, ominaisuutta tai asiaintilaa. Usein arvot jaetaan niiden itsensä takia tavoiteltaviin itseisarvoihin ja asetettujen päämäärien saavuttamiseen tähtääviin välinearvoihin. Joskus puhutaan myös ei-toivotuista epäarvoista.
- Altruismi tarkoittaa muiden edun panemista oman edun edelle. Se on egoismin vastakohta.
- Individualismi on yksilökeskeisyyttä, kun taas kollektivismi keskittyy koko yhteisön moraaliin.
Katso myös
- Eettinen objektivismi
- Moraalirelativismi
- Moraalinen agentti
- Oikeusfilosofia
- Pahan ongelma eli teodikean ongelma
Linkkejä
- [http://www.tek.fi/teknologia/etiikka/pakki/pakki3.htm Etiikan sanasto]
Eräs jaottelu normatiivisista moraaliteorioista
Luokka:Etiikka
ja:倫理
simple:Ethics
Windows
Microsoft Windows on PC:lle tarkoitettujen graafisten käyttöliittymien ja käyttöjärjestelmien perhe, jonka Microsoft esitteli vuonna 1985. Se on nykyisin maailman käytetyin käyttöjärjestelmä ja sillä on suuri markkina-asema, koska se tulee yleensä uusien PC-koneiden mukana.
Windows kehitettiin alun perin MS-DOSin käyttöliittymäksi, jolla pyrittiin helpottamaan PC-koneiden käyttöä ja parantamaan niiden kilpailumahdollisuuksia Applen Macintosh-koneita vastaan. Nykyisin Windows on maailman käytetyin käyttöjärjestelmä, joskin sen mainetta ovat tahranneet lukuisat monopolisyytökset ja epävakaus. Windows 3.0 julkaistiin 1990, ja sen myynti räjähti käsiin. Vähitellen suosituimmat DOS-ohjelmat alkoivat siirtyä graafiseen ympäristöön. Windows 95 oli seuraava askel, se mm. uudisti verkkotoiminnot ja käyttöliittymän. Windows-käyttöjärjestelmäpakettiin kiinteästi kytkettyjä sovellusohjelmia ovat mm. Windows Media Player ja Internet Explorer.
Microsoft aloitti OS/2:een perustuvan Windows NT:n toimitukset 1993. NT suunniteltiin vakautta vaativiin työasemiin ja palvelimiin. Koska se ei tarvinnut alleen 16-bittistä DOS-käyttöjärjestelmää, se pystyi käyttämään täysipainoisesti hyväkseen 32-bittisten x86-suorittimien muistinsuojaus- ja moniajo-ominaisuuksia. NT tuki myös moniprosessorointia. Microsoft oli jo pitkään yrittänyt sulauttaa yritys- ja kotikäyttäjien Windowseja yhteen, mutta se tapahtui vasta 2001, kun julkaistiin Windows 98:n ja 2000:n yhdistelmä, NT-teknologiaan pohjautuva Windows XP. Ja kehitys on jatkunut, uusi käyttöjärjestelmä, Vista, julkaistaan vuonna 2006..
Windowsista julkaistiin ensimmäinen kannettaviin pienlaitteisiin tarkoitettu Windows CE-versio vuonna 1996.
Windowsin käyttöliittymä kuuluu siihen visuaalisten käyttöliittymien perheeseen, joka pohjautuu Xeroxin alkuperäiseen tutkimushankkeeseen.
Windowsin versiot
- Windows 1.0 (1985)
- Windows 2.0 (1987)
- Windows 3.0 (1990)
- Windows 3.1 (1992)
- Windows 3.11 (1993)
- Windows NT 3.51 (1993)
- Windows 95 (1995)
- Windows 95 OSR2
- Windows 95 OSR 2.1
- Windows 95 OSR 2.5
- Windows CE (1996)
- Windows NT 4 (1996)
- Windows 98 (1998)
- Windows 98 SE (Second Edition, 1999)
- Windows 2000 (2000)
- Windows ME (Millennium Edition, 2000)
- Windows XP (2001)
- Windows Server 2003 (2003)
- Windows Vista (2006)
Emulointi
Emulointi ja virtuaalikoneiden käyttö mahdollistaa joidenkin Windows-sovelluksien käytön ilman Microsoft Windowsia tai toisen käyttöjärjestelmän sisään asennetussa Windowsissa jopa muilla kuin PC-yhteensopivilla koneilla.
- WINE
- Virtual PC
- ReactOS
- Win4Lin
- VMware
Aiheesta muualla
- [http://www.microsoft.com/windows/ Microsoftin oma Windows-sivu]
- [http://www.levenez.com/windows/ Historiaa: aikajana]
ms:Microsoft Windows
zh-min-nan:Microsoft Windows
ko:마이크로소프트 윈도우즈
ja:Microsoft Windows
simple:Microsoft Windows
th:ไมโครซอฟท์วินโดวส์
Paint Shop Pro
Paint Shop Pro (lyhenne PSP) on Jasc Softwaren kehittämä Windows-käyttöjärjestelmässä toimiva kuvankäsittelyohjelma, jolla voidaan piirtää, tuottaa erilaisia kuvatehosteita ja muokata valokuvia tai kuvanlukijalla tietokoneelle siirrettyjä kuvia. Kehityksessä vastaa nykyisin Corel, joka osti Jasc Softwaren lokakuussa 2004.
Aiheesta muualla
- [http://www.corel.com Corelin sivut]
Luokka:Kuvankäsittelyohjelmat
ja:Paint Shop Pro
Windows
Microsoft Windows on PC:lle tarkoitettujen graafisten käyttöliittymien ja käyttöjärjestelmien perhe, jonka Microsoft esitteli vuonna 1985. Se on nykyisin maailman käytetyin käyttöjärjestelmä ja sillä on suuri markkina-asema, koska se tulee yleensä uusien PC-koneiden mukana.
Windows kehitettiin alun perin MS-DOSin käyttöliittymäksi, jolla pyrittiin helpottamaan PC-koneiden käyttöä ja parantamaan niiden kilpailumahdollisuuksia Applen Macintosh-koneita vastaan. Nykyisin Windows on maailman käytetyin käyttöjärjestelmä, joskin sen mainetta ovat tahranneet lukuisat monopolisyytökset ja epävakaus. Windows 3.0 julkaistiin 1990, ja sen myynti räjähti käsiin. Vähitellen suosituimmat DOS-ohjelmat alkoivat siirtyä graafiseen ympäristöön. Windows 95 oli seuraava askel, se mm. uudisti verkkotoiminnot ja käyttöliittymän. Windows-käyttöjärjestelmäpakettiin kiinteästi kytkettyjä sovellusohjelmia ovat mm. Windows Media Player ja Internet Explorer.
Microsoft aloitti OS/2:een perustuvan Windows NT:n toimitukset 1993. NT suunniteltiin vakautta vaativiin työasemiin ja palvelimiin. Koska se ei tarvinnut alleen 16-bittistä DOS-käyttöjärjestelmää, se pystyi käyttämään täysipainoisesti hyväkseen 32-bittisten x86-suorittimien muistinsuojaus- ja moniajo-ominaisuuksia. NT tuki myös moniprosessorointia. Microsoft oli jo pitkään yrittänyt sulauttaa yritys- ja kotikäyttäjien Windowseja yhteen, mutta se tapahtui vasta 2001, kun julkaistiin Windows 98:n ja 2000:n yhdistelmä, NT-teknologiaan pohjautuva Windows XP. Ja kehitys on jatkunut, uusi käyttöjärjestelmä, Vista, julkaistaan vuonna 2006..
Windowsista julkaistiin ensimmäinen kannettaviin pienlaitteisiin tarkoitettu Windows CE-versio vuonna 1996.
Windowsin käyttöliittymä kuuluu siihen visuaalisten käyttöliittymien perheeseen, joka pohjautuu Xeroxin alkuperäiseen tutkimushankkeeseen.
Windowsin versiot
- Windows 1.0 (1985)
- Windows 2.0 (1987)
- Windows 3.0 (1990)
- Windows 3.1 (1992)
- Windows 3.11 (1993)
- Windows NT 3.51 (1993)
- Windows 95 (1995)
- Windows 95 OSR2
- Windows 95 OSR 2.1
- Windows 95 OSR 2.5
- Windows CE (1996)
- Windows NT 4 (1996)
- Windows 98 (1998)
- Windows 98 SE (Second Edition, 1999)
- Windows 2000 (2000)
- Windows ME (Millennium Edition, 2000)
- Windows XP (2001)
- Windows Server 2003 (2003)
- Windows Vista (2006)
Emulointi
Emulointi ja virtuaalikoneiden käyttö mahdollistaa joidenkin Windows-sovelluksien käytön ilman Microsoft Windowsia tai toisen käyttöjärjestelmän sisään asennetussa Windowsissa jopa muilla kuin PC-yhteensopivilla koneilla.
- WINE
- Virtual PC
- ReactOS
- Win4Lin
- VMware
Aiheesta muualla
- [http://www.microsoft.com/windows/ Microsoftin oma Windows-sivu]
- [http://www.levenez.com/windows/ Historiaa: aikajana]
ms:Microsoft Windows
zh-min-nan:Microsoft Windows
ko:마이크로소프트 윈도우즈
ja:Microsoft Windows
simple:Microsoft Windows
th:ไมโครซอฟท์วินโดวส์
Pixel32
Pixel32 on monipuolinen kuvankäsittelyohjelma. Sen on tehnyt Pavel Kanzelsberger FreePascal:lla.
Pixel32 on saatavana seuraaville käyttöjärjestelmille:
- Windows 95/98/Me/NT/2000/XP
- Linux
- Mac OS X
- BeOS/Zeta
- MS-DOS
- MorphOS
- QNX
- Sun Solaris
Linkkejä:
- [http://pixel32.box.sk/ Pixel32:n sivut]
Luokka:Kuvankäsittelyohjelmat
FreePascalFree Pascal on avoimeen lähdekoodiin perustuva Pascal-ohjelmointikielen kääntäjä. Free Pascal toimii useissa eri käyttöjärjestelmissä ja eri suorittimilla.
Stabiili Versio 2.0 julkaistiin 15. toukokuuta 2005.
Se tukee mm. seuraavia käyttöjärjestelmiä:
- MS Windows
- Linux
- Mac OS X
- Mac OS (Macin vanhempi käyttöjärjestelmä)
- MorphOS
- Netware
- FreeBSD
ja suorittimia, kuten
- AMD64/x86 64 bit
- ARM
- intel/i386 intel/x86
- PowerPC
- SPARC
Stabiili 1.0.x-sarja tukee seuraavia suorittimia:
- Intel 80386
- Motorola 68000
sekä seuraavia käyttöjärjestelmiä:
- Linux, (x86/m68k)
- FreeBSD,
- NetBSD, (x86/m68k)
- DOS (Go32V2 extender)
- Win32,
- OS/2 (EMX and native)
- Classic Amiga (m68k)
- Solaris (X86)
- BeOS
- QNX
FreePascalia hyödyntävä graafinen kehitysympäristö on Lazarus.
Linkkejä
- [http://www.freepascal.org/ Free Pascalin kotisivu]
- [http://www.friends-of-fpc.org/tutorials/graphics/dlx_ogl/ OpenGL & FreePascal] Ohjeita OpenGL käytöstä Free Pascal:n kanssa.
- [http://fpc4gba.pascalgamedevelopment.com/ FreePascal:lla] pelien tekoa Game Boy Advance ja Game Boy Advance SP -käsikonsoleille.
- [http://users.pandora.be/Jan.Van.hijfte/qtforfpc/qtedemohome.html FreePascal] Qt-kirjastolla Zaurus:lle.
- [http://z505.com/cgi-bin/qkcont/qkcont.cgi?p=Doom-To-Freepascal FreePascal:n koodit] Doom -pelille.
- [http://z505.com/cgi-bin/qkcont/qkcont.cgi?p=PasWiki PasWiki] on Pascal- kieleen pohjautuva wiki-ohjelmisto.
Luokka:Ohjelmointi
Luokka:TietokonegrafiikkaTietokonegrafiikkaan ja muuhun digitaaliseen kuvankäsittelyyn liittyviä artikkeleja.
Luokka:Tietotekniikka
Luokka:Grafiikka
Luokka:Audiovisuaalinen tekniikka GlenhavenGlenhaven is a small residential suburb in Sydney, Australia. It is one of the 29 suburbs of the Shire of Baulkham Hills, in the State of New South Wales, and is also partly in Hornsby Shire. Glenhaven is on the east coast of Australia, approximately 30km northwest of the city centre.
The area was originally called Sandhurst (Glenhaven's most promenent and highest street is Sandhurst Crescent). There was some confusion with mail because of a suburb in Melbourne with the same name. A public meeting was held in 1894 to have the name changed to reflect its valley location: the upper portion of the valley was known as "The Glen", and the lower portion as "The Haven" hence the choice Glenhaven.
As of the ABS census in 2001, the population was 2,742 males, 2,853 females. This comprises approximately 4.0% of the Shire's total population. The population of Glenhaven grew by 9.6% from 1996 to 2001.
Notable citizens from Glenhaven include the singer and actress Delta Goodrem, and actor Dieter Brummer.
External links
Category:Suburbs of Sydney
Category:Incomplete Sydney suburbs
Venezia alberghi oszust zawory metalowe Cia wynajem |
|
|
|
