Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Esperanton Kielioppi

Esperanton kielioppi

:Pääartikkeli: Esperanto Esperanto on keinotekoinen apukieli, jonka kielioppi on luonnollisiin kieliin verrattuna hyvin helppo. Vaikka useimmat esperanton kieliopin piirteistä onkin lainattu eurooppalaisista kielistä, on kielen oppiminen säännöllisistä ja loogisista rakenteista johtuen helppoa myös muiden kielten puhujille.

Joitakin ominaisuuksia


- morfologia on agglutinoivaa
- substantiiveilla ei ole sukua
- substantiivit ja adjektiivit taipuvat yksikössä ja monikossa, sekä kahdessa sijamuodossa – nominatiivissa ja akkusatiivissa
  - akkusatiivi voi objektin lisäksi osoittaa liikkeen suuntaa tai korvata preposition
- substantiivit taipuvat aina samalla tavalla niitä kuvaavien adjektiivien kanssa
- verbeillä on kolme tapaluokkaa: indikatiivi, konditionaali ja volatiivi
  - indikatiivilla on kolme aikamuotoa: preesens, imperfekti ja futuuri
- verbit eivät taivu persoonamuodoissa
- ei määrättyä sanajärjestystä
- suurin osa kantasanastosta on lainattu indoeurooppalaisen kielikunnan itaalisista, germaanisista, slaavilaisista ja kreikkalaisista kielistä, erityisesti ranskasta, latinasta, englannista, saksasta, kreikasta, puolasta ja venäjästä
- ei yhtään epäsäännöllistä verbiä tai nominia
- jokainen kirjainmerkki vastaa yhtä äännettä
- eri sanaluokilla on omat kirjainpäätteensä: -o substantiiveilla, -a adjektiiveilla ja -i verbeillä
- yhdestä sanasta voi tehdä useita uusia sanoja etu- ja jälkiliitteillä

Artikkeli

Esperantossa on ainoastaan määräinen artikkeli, la, jota käytetään sekä yksikössä että monikossa. Määräistä artikkelia käytetään ilmaisemaan jotain joukkoa edustavaa yksilöä, aikaisemmin mainittua asiaa, tai tilanteen vuoksi tuttua asiaa. Joskus se voidaan suomentaa sanalla se.
- ”Bonvolu malfermi la pordon.” – Ole hyvä ja avaa ovi.
- ”La mondo estas tro eta por ni ĉiuj.” – Maailma on liian pieni meille kaikille.
- ”La gepardo estas la plej rapida de la bestoj.” – Gepardi on eläimistä nopein.
- ”Mi volas havi tiun ĉemizon, la bluan.” – Haluan tuon paidan, (sen) sinisen. Koska määräisen artikkelin käyttö voi olla vaikeaa erityisesti sellaisten kielten puhujille, joissa määräistä artikkelia ei esiinny, aloittelijan ei yleensä katsota tarvitsevan käyttää sitä.

Sanojen päätteet

Esperantossa pääte -o tarkoittaa substantiivia, -a adjektiivia, -i verbin infinitiiviä ja -e adjektiivista johdettua adverbiä. Kun substantiivin tai adjektiivin jälkeen lisätään -j, tulee sanasta monikollinen. Viimeiseksi tulee mahdollisen akkusatiivin pääte -n. Substantiivilla ja sitä kuvaavalla adjektiivilla tulee olla samat päätteet.
- bona knabo, bonan knabon, (la) bonaj knaboj, bonajn knabojn – hyvä poika, hyvää poikaa, hyvät pojat, hyviä poikia Sanojen päätteitä vaihtamalla voi helposti muodostaa uusia eri sanaluokkien sanoja. Lisää kohdassa Sanojen muodostaminen.
- koro, kora, kore – sydän, sydämellinen, sydämellisesti Akkusatiivin päätteen vuoksi sanajärjestyksellä ei ole väliä:
- La knabino feliĉan knabon kisis – Tyttö suuteli iloista poikaa
- La knabino feliĉa knabon kisis – Iloinen tyttö suuteli poikaa

Pronominit

mi - minä
vi - sinä
li - hän (mies)
ŝi - hän (nainen)
ĝi - se
ni - me
vi - te
ili - he, ne
Lisäksi esperantossa on suomen kielestä puuttuva passiivipronomini oni, joka suomennetaan passiivilla. Vanhanaikaisessa, raamatullisessa tekstissä saatetaan käyttää myös pronominia ci (sinä). Nykyesperantossa sitä ei kuitenkaan enää käytetä. Refleksiivipronominia si käytetään, kun yksikön tai monikon kolmannen persoonan tekeminen kohdistuu itseensä. Pronominit taipuvat myös akkusatiivimuodossa. Lisäämällä pronominin perään pääte -a, saadaan aikaan omistusmuoto, jolla on myös monikko ja akkusatiivimuoto. :Mi amas vin! Ĉu liaj amikoj havas siajn pasportojn?
:"Minä rakastan sinua! Onko hänen ystävillään passinsa?
:Vi duŝas lin, ĉar li ne povas duŝi sin mem.
:"Sinä peset hänet, koska hän ei voi pestä itseään.

Verbit

Kaikki esperanton verbit ovat säännöllisiä. Perusmuodon pääte on aina -i, jonka korvaamalla muilla päätteillä saadaan eri aikamuotoja. -as on preesens, -is on imperfekti ja -o on futuuri. Suomen kielestä tuttuja perfektiä ja pluskvamperfektiä ei varsinaisesti ole, mutta ne voidaan muodostuaa partisiipeillä. Verbit eivät taivu subjektin mukaan. Indikatiivin lisäksi esperantossa voidaan muodostaa kaksi muuta modusta: imperatiivi päätteellä -u ja konditionaali päätteellä -us. Imperatiivi tunnetaan esperantossa myös nimellä volitiivi ja se voi toimia myös konjunktiivina. Kahdesta peräkkäisestä verbistä jälkimmäinen on aina perusmuodossa. :Mi volus vidi vin. :"Haluaisin nähdä sinut." :Paĉjo kisu sian filinon. :"Isukki suudelkoon tytärtään." Mi petas, ke vi foriru. :"Pyydän sinua lähtemään."

Kieltäminen

Väitelauseesta tehdään kielteinen käyttämällä sanaa ne, tai jotakin neni- -alkuisista korrelatiiveista. Yhdessä lauseessa voi olla vain yksi kieltävä sana.
- Mi ne faris nenion ajn. Mi ne faris ion ajn. – En tehnyt mitään. Kieltosana tulee ennen kiellettävää sanaa, useimmiten ennen verbiä.
- Mi ne skribis tion. – Minä en kirjoittanut tuota.
- Ne mi skribis tion. – En minä tuota kirjoittanut. (joku muu kirjoitti)
- Mi skribis ne tion. – Tuota minä en kirjoittanut. (mutta jotain muuta kirjoitin)

Omistus

Omistuspronominien lisäksi omistusta voi ilmaista sanalla de. Yleensä omistettava sana tarvitsee tällöin määräisen artikkelin. De-prepositiolla voidaan korvata myös persoonapronominien omistusmuoto.
- La flugiloj de la birdo. – Linnun siivet.
- Mia ĉambro. = La ĉambro de mi. – Minun huoneeni.

Sanojen muodostaminen

Esperanton erikoisominaisuus on sanojen helppo muodostaminen. Yhdestä juurisanasta voidaan päätteitä vaihtamalla ja liitteitä lisäämällä saada jopa kymmeniä uusia sanoja täysin säännönmukaisella muodostustavalla.

Päätteiden vaihtaminen

amo - rakkaus ama - rakas ame - rakkaasti ami - rakastaa intereso - mielenkiinto interesa - mielenkiintoinen interese - mielenkiintoisesti interesi - kiinnostaa :Vi estas ama, ĉar mi amas vin. :"Olet rakas, koska rakastan sinua."

Yhdyssanat

Yhdyssanat muodostetaan liittämällä sanat yhteen. Ensimmäisen sanan sanaluokkapääte voidaan jättää pois, jos se kuulostaa paremmalta. Esimerkiksi maanosa on mondoparto ja pääkaupunki on ĉefurbo.

Liitteet

Etuliitteet


- bo- - sukulaisuus avioliiton kautta
  - bofrato - lanko
- dis- - hajalleen, erilleen
  - disdoni - jakaa
- ek- - aloittaa, toimia äkillisesti
  - eklerni - aloittaa opiskelemaan
- eks- - entinen
  - eksinstruisto - entinen opettaja
- fi- - huono
  - fivorto - kirosana
- ge- - molemmat sukupuolet yhdessä
  - gepatroj - vanhemmat
- mal- - päinvastainen
  - malami - vihata
- mis- - väärin,
  - misuzi - väärinkäyttää
- pra- - menneisyydessä, esi-
  - prapatro - esi-isä
- re- - uudelleen
  - reveni - palata

Jälkiliitteet

Vertailu

Esperantossa komparatiivi muodostetaan sanalla pli ja superlatiivi sanalla plej. Vertailusana "kuin" on ol. Superlatiivissa substantiivi vaatii määräisen artikkelin. Myös vertailumuodot tarvitsevat monikon ja akkusatiivin päätteen. :rapida - pli rapida - plej rapida
:"nopea - nopeampi - nopein"
:rapide - pli rapide - plej rapida
:"nopeasti - nopeammin - nopeimmin"
:Hundoj estas pli rapidaj ol katoj, sed leonoj estas plej rapidaj.
:"Koirat ovat nopeampia kuin kissat, mutta leijonat ovat nopeimpia.
:La plej eta homo de la mondo.
:"Maailman pienin ihminen." Luokka:Esperanto

Esperanto

Esperanto on kaikkien aikojen puhutuin keinotekoinen kieli. Sen nimi tulee salanimestä Dr. Esperanto, jonka alla L. L. Zamenhof, puolanjuutalainen silmälääkäri, julkaisi kielen vuonna 1887. Hänen tarkoituksenaan oli luoda helposti opittava, neutraali kieli käytettäväksi lingua francana kansainvälisessä kommunikoinnissa esimerkiksi ranskan tai englannin sijaan. Vaikka mikään ylikansallinen elin ei ole ottanut sitä virallisesti käyttöön, esperantolla on kasvava puhujayhteisö, joka on käyttänyt kieltä jatkuvasti sen julkaisemisen jälkeen. Nykyään esperantoa käytetään monenlaiseen toimintaan, kuten matkustamiseen, kirjeenvaihtoon, kulttuurivaihtoon, kokouksiin, kirjallisuuteen ja kielineuvontaan. Alkuperäisenä tavoitteena ollutta lingua francan asemaa kieli ei kuitenkaan ole saavuttanut. Esperanto on tiettävästi ainoa keinotekoinen kieli, jolla on syntyperäisiä puhujia. englannin] englannin

Luokitus

Koska esperanto on keinotekoinen kieli, se ei ole minkään luonnollisen kielen sukulainen. Se on kuitenkin saanut vaikutteita fonologiaansa, kielioppiinsa ja sanastoonsa indoeurooppalaisista kielistä. Esperanton äännejärjestelmään ovat eniten vaikuttaneet slaavilaiset kielet, kun taas perussanasto on johdettu pääosin romaanisista ja jossain määrin myös germaanisista kielistä.

Historia

germaanisista Vuonna 1878 L. L. Zamenhof pohti latinan kielen elvyttämistä ratkaisuna ongelmaan kansainvälisen kommunikoinnin käyttökielestä, mutta latinaa opeteltuaan hän katsoi sen olevan liian vanhentunut ja vaikea tarkoitukseen. Englantia opiskellessaan hän huomasi sen verbitaivutuksien olevan tarpeettomia varsinaisen merkityksen ymmärtämiseksi. Kansainvälistä kieltä pohtiessaan hänellä oli kuitenkin edelleen ongelma suuren sanaston takia, kunnes hän huomasi kaksi kylttiä, ŝvejcarskaja (ovenvartijan maja - ”ovenvartijan paikka”) ja konditorskaja (konditoria - ”makeisten paikka”). Tällöin hän tajusi, että jälkiliitteiden käyttäminen voisi vähentää opittavien sanojen määrää huomattavasti. Sanaston hän valitsi niin, että se olisi suurimmalle osalle eri kielten puhujia mahdollisimman tunnistettavissa oleva. Zamenhof työskenteli käännösten ja runouden parissa kuusi vuotta nähdäkseen mitkä hänen kielitieteellisistä teorioistaan todella toimivat, ja mitkä täytyi hylätä kömpelyyden tai rumuuden vuoksi. Vuonna 1887 hän julkaisi esperanton idean ja rakenteen kuvailleen kirjan Lingvo Internacia (Kansainvälinen kieli) salanimellä D-ro Esperanto (Tohtori Toivova), josta kielen nimi myöhemmin periytyi. Tältä pohjalta esperanto kehittyi nykyään puhutuksi kieleksi. Vuonna 1905 Ranskassa pidetyssä, ensimmäisessä kansainvälisessä esperantokongressissa vahvistettiin esperanton muuttumattomaksi perustaksi Zamenhofin kirjoittama esperanton peruskieliopin sisältävä Fundamento de Esperanto (Esperanton perusteet), johon ylimmälläkään kielellisellä elimellä ei ole oikeutta tehdä muutoksia. Teos sisältää aiemmin julkaistun niin sanotun 16 säännön kieliopin, harjoituskirjan (Ekzercaro) sekä sanaluettelon (Universala Vortaro). 1920-luvun alkupuolella Kansainliitolle ehdotettiin esperanton hyväksymistä järjestön käyttökieleksi. Kymmenen edustajaa hyväksyi ehdotuksen yhtä Ranskan ehdokkaan, Gabriel Hanotauxin, antamaa ääntä vastaan. Hanotaux ei pitänyt siitä, että ranskan kieli oli menettämässä asemiaan kansainvälisenä kielenä ja piti esperantoa uhkana. Myöhemmin Adolf Hitler ja Josif Stalin surmasivat useita esperanton puhujia heidän epänationalistisista suuntautumuksistaan johtuen. Hitler kirjoitti kirjassaan Mein Kampf (Taisteluni), että esperanto luotiin maailmanlaajuiseksi kieleksi yhdistämään juutalaisia hajaannuksessa. Stalin puolestaan väitti sen olevan ”vakoojien kieli”.

Kielen kehitys

Esperanto-liikkeen vuonna 1905 hyväksymä julistus rajoittaa kielen perusajatuksen muutoksia. Julistus määräsi, muiden asioiden ohella, että kielen pohjan pitäisi säilyä Fundamento de Esperanton mukaisena ikuisesti, eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä siihen muutoksia. Julistus sallii myös uusien ilmaisujen esittämisen kuten puhuja sopivaksi näkee, kunhan se noudattaa kielen tyyliä. Esperantistien mielestä esperanto on ainutlaatuisen vahva muiden keinotekoisten kielten keskuudessa Zamenhofin asennoitumisen vuoksi. Yleisemmin sanottuna sen vahvuuteen on viisi pääsyytä: # Kaiken uudelleenajattelu: Zamenhof aloitti kielensä kehittämisen aikaisin ja hän oli tehnyt valtavan määrän työtä jo ennen menoaan yliopistoon. Palattuaan kotiin vuonna 1881, kuten tarina kertoo, Zamenhof huomasi, että hänen isänsä oli polttanut kaikki hänen muistiinpanonsa ja työnsä. Zamenhofin täytyi aloittaa alusta, mutta tällä kertaa hänellä oli kokemusta edellisestä kerrasta. # Luonnollisten rakenteiden jäljitteleminen: Zamenhof perusti kielensä säännönmukaistetulle versiolle luonnollisista kielistä, mieluummin kuin luomalla täysin uudenlaisen ja abstraktin rakenteen. Luonnollisista kielistä otettujen juurisanojen lisäksi koko yleisrakenne jäljittelee luonnollisia kieliä. Tämä tapa tarkoittaa, että esperanto voi hyödyntää luonnollisesti kehittyneiden kielten toivottavia ominaisuuksia. # Viive ennen julkaisua: Zamenhofin ollessa jo valmis julkaisemaan kielensä, hän tiesi, etteivät tsaarin tarkastajat olisi hyväksyneet sitä. Tässä hankalassa tilanteessa hän käytti aikaansa kääntämällä teoksia (kuten osia Raamatusta ja William Shakespearen teoksista) esperantoksi. Tämä sai väkisinkin aikaan sen, että esperantoon kehittyi paljon parannuksia ennen kuin se esiteltiin maailmalle. # Esperanto kuuluu esperantisteille: Keinotekoisten kielten kehittäjät ovat yleensä erittäin omistushaluisia tuotoksiinsa ja estävät muiden yritykset vaikuttaa kielen kehitykseen. Zamenhof ilmoitti esperanton kuuluvan esperantisteille ja siirtyi taka-alalle, kun kieli oli julkistettu, sallien toisten jakaa vastuu kielen kehittämisestä. # Vakaus: Keinotekoiset kielet tuhotaan usein jatkuvilla parannusyrityksillä, jolloin kielen oppiminen ja käyttäminen käy lähes mahdottomaksi. Zamenhof julkaisi Fundamento de Esperanton ja asetti sen kielen muuttumattomaksi perustaksi. Tämä antoi esperantolle kieliopin ja rakenteen vakautta, jota luonnollisilla kielillä on puhujien määrän ja kirjallisuuden vuoksi.

Nykyesperanto

Kuitenkin nykyaikainen esperanton käyttö saattaa joillakin tavoin erota alkuperäisestä kuvauksesta. Esimerkiksi käännös lauseesta ”Minä pidän tästä” on usein Mi ŝatas ĉi tiun, vaikka se sanatarkasti tarkoittaa ”Minä arvostan tätä”. Perinteinen tapa sanoa se olisi Ĉi tiu plaĉas al mi, joka tarkoittaa sanatarkasti ”Tämä miellyttää minua”. Muut muutokset perinteisestä esperantosta ovat kohdistuneet valtioiden nimiin, joiden -ujo-päätteet ovat muuttuneet -io-päätteiksi. Myös -a-päätteiset naisten nimet (esimerkiksi Maria) hyväksytään nykyään, vaikka -a on adjektiivien pääte, kun taas entiset kielenpuhdistajat olisivat vaatineet substantiivin päätettä -o (esimerkiksi Mario). Näiden lisäksi esperantistit ovat muodostaneet useita sanoja ilmaisemaan tuoreempia käsitteitä, vaikkakin nämä ovat mahdollisuuksien mukaan olleet yhdenmukaisia kielen olemassa olevan tyylin kanssa. Esimerkiksi tietokone on komputilo, (pääte -il- ilmaisee työkalua juurisanasta komputi, ”käsitellä tietoja”). Eŭro on toinen hyvä esimerkki: vaikka valuutasta käytetään nimeä euro useimmissa Euroopan unionin virallisissa kielissä, sopii Eŭro esperantoon paremmin sen fonologian vuoksi. Kaikki muutokset eivät ole kuitenkaan vielä laajalti hyväksyttyjä. Esimerkiksi sana ĉipa (”halpa”) on vaihtoehtoinen sana sanalle malmultekosta, ”kalliin vastakohta”. Joidenkin esperantoharrastajien mielestä esperantoa vastaan ovat monet nykyisen maailmanjärjestelmän rakenteet, kielien kääntämis- ja koulutusbisnes, ennakkoluulot ja eri maiden äärikansalliset ainekset. Silti se heidän mukaansa voisi levitä laajasti väestön ala- ja keskiluokkien keskuudessa, jolloin jossain vaiheessa saavutettaisiin se kriittinen massa, jolloin markkinoijien ja poliitikkojen olisi pakko tunnustaa esperantistien olemassaolo. Tarvetta esperanton kaltaiselle kansainväliselle yleiskielelle on kuitenkin vähentänyt englannin kielen nouseminen yhä selvemmin lingua francan asemaan.

Alueellinen sijoittuminen

Esperanton ollessa keinotekoisesti luotu kansainvälinen apukieli, se ei kuulu millekään kansalle tai valtiolle, eikä se myöskään ole minkään valtion virallinen kieli. Sen puhujia on ympäri maailmaa, arviolta noin 120 maassa - eniten kuitenkin keskisessä ja itäisessä Euroopassa, Kiinassa ja itäisessä Aasiassa. Esperantoa ei ole rajoitettu millekään ihmisryhmälle, joten sitä voi opiskella kuka tahansa.

Virallinen asema

Esperanto ei ole minkään valtion virallinen kieli, vaikka 1900-luvun alkupuolella oli suunnitelmia muodostaa Neutral Moresnetista ensimmäinen esperantovaltio, ja lyhytikäinen Insulo de Rozoj -niminen keinotekoinen mikrovaltio käytti esperantoa virallisena kielenään vuonna 1968. Kuitenkin se on useiden voittoa tavoittelemattomien järjestöjen, pääosin esperantoliikkeiden, virallinen työkieli. Suurimmalla näistä järjestöistä, Universala Esperanto-Asociolla (Esperanton maailmanliitto), on virallisia yhteyksiä Yhdistyneisiin kansakuntiin ja UNESCOon neuvottelumielessä

Puhujamäärä

Washingtonin yliopiston professorin Sidney Culbertin tekemän tutkimuksen mukaan noin 1,6 miljoonaa ihmistä puhuu esperantoa niin hyvin, että osaa tervehtimisen lisäksi myös kommunikoida esperantoksi tyydyttävällä tasolla. Tutkimus ei koskenut pelkästään esperanton, vaan myös muiden kielten puhujamääriä, mutta silti monet esperantistit epäilevät tämän korkean luvun todenperäisyyttä. Culbertin luku on kuitenkin monissa kirjoissa ja Ethnologuessa pidetty esperanton puolivirallisena puhujamääränä, vaikkakin jälkimmäinen pyöristää luvun 2 miljoonaan. Ethnologue myös arvioi maailmassa olevan 200 - 2 000 äidinkielenään esperantoa puhuvaa henkilöä. Esperanton puhujamäärän määrittäminen on vaikeaa, sillä useimmiten puhujamäärissä otetaan huomioon äidinkielenään kieltä puhuvat, eikä kieltä opiskelleet henkilöt. Koska esperanto on tarkoitettu apukieleksi kansainväliseen kommunikointiin eikä korvaavaksi äidinkieleksi, on sillä vain muutama äidinkielellinen puhuja, joista kaikki ovat kaksi- tai kolmikielisiä. Helsingin yliopiston professorin, Jouko Lindstedtin [http://www.helsinki.fi/~jslindst/], hyvin suuntaa antavan arvion mukaan maailmassa on esperantoa puhuvia seuraavasti:
- 1 000 henkilöä puhuu esperantoa äidinkielenään
- 10 000 henkilöä puhuu esperantoa sujuvasti ja käyttää sitä usein
- 100 000 henkilöä osaa käyttää esperantoa suulliseen ja kirjalliseen viestintään melko hyvin
- 1 000 000 henkilöä ymmärtää kirjoitettua esperantoa tyydyttävästi
- 10 000 000 henkilöä on joskus elämänsä aikana tutustunut esperanton alkeisiin

Murteet

Esperantosta ei ole syntynyt uusia murteita kuten luonnollisista kielestä. Tämä johtuu kielen säännönmukaisesta luonteesta ja käytön suunnitellusta alueesta. Ihmisillä on tapana luoda ja kehittää alueellisia muunnoksia päivittäin käyttämistään kielistä, mutta esperanton tapauksessa tällainen tekisi kansainvälisestä kommunikoinnista paljon vaikeampaa ja olisi näin vahvasti kielen alkuperäistä tarkoitusta vastaan.

Slangi

Kuten murteita, myöskään slangia ei esperantossa ole syntynyt juuri ollenkaan, sillä samoin kuin murteiden tapauksessa, se tekisi kansainvälisestä kommunikoinnista vaikeampaa. Joitakin yksittäisiä, helposti tunnistettavia slangisanoja kuitenkin on. Näistä tunnetuimpia lienevät saluton (”moi”) -sanasta muodostetut sal, luton ja sa tai sen sijasta tervehdykseen käytettävä salaton ("salaattia"). Muita slangisanoja ovat muun muassa malino sanasta viro (mies), espo sanasta esperanto ja sti sanasta esti (olla).

Johdetut kielet

Vuosien varrella monet ryhmät ja yksittäiset henkilöt ovat esittäneet uusia kieliprojekteja esperanton ”paranneltuina” versioina. Melkein kaikki näistä projekteista ovat pysyneet kuolleina epäonnistuessaan kehittyä suunnitteluvaiheesta eteenpäin. Ainoa, joka on saanut jonkin verran menestystä on ido (”jälkeläinen” esperantoksi), joka esiteltiin Pariisissa lokakuussa 1907. Sen pääeroavaisuudet esperantoon nähden ovat kirjaimiston yksinkertaisuus ja jotkin kieliopilliset ominaisuudet. Aikaisemmin suhteellisen suuri määrä ihmisiä vaihtoi kannatuksensa esperantosta idoon, mutta nykyään sillä arvioidaan olevan puhujia 250 henkilöstä 5000 henkilöön. Jotkin pienen skaalan uudistusprojektit, jotka vaikuttavat vain pieneen osaan kielestä, ovat saavuttaneet muutaman kannattajan, jotka puhuvat omintakeista versiotaan kielestä.

Äänteet

Vokaalit

Diftongit

Diftongien jälkiosana on puolivokaali j tai puolivokaali ŭ. Diftongeja ovat aj, ej, oj, uj, aŭ ja eŭ, ja ne lausutaan /aj/ (ai), /ej/ (ei), /oj/ (oi), /uj/ (ui), /aw/ (au), /ew/ (eu).

Painotus

Toisin kuin suomessa, esperantossa lähes kaikki vokaalit lausutaan lyhyinä. Pitkä vokaali voikin esiintyä ainoastaan painollisessa tavussa. Sanoissa paino on aina toiseksi viimeisellä tavulla, eli toiseksi viimeisellä vokaalilla. Ŭ- ja j- päätteiset diftongit muodostavat kuitenkin vain yhden tavun. Yksitavuisissa ja monissa pikkusanoissa — kuten unu (yksi), apud (vieressä) ja ili (he) — ei ole painoa.

Konsonantit

Foneemi /r/ lausutaan joko yksitäryisenä apikoaveolaarisena tremulanttina tai apikoaveolaarisena tremulanttina . Foneemi /v/ lausutaan joko labiodentaalisena frikatiivina , labiodentaalisena puolivokaalina tai labioveraalisena puolivokaalina . Foneemisarja /dz/ lausutaan affrikaattana . Konsonanttiklustereita voi esiintyä sanan alussa ja keskellä (esimerkiksi instrui ”opettaa”), mutta ei lopussa, paitsi vierassanoissa ja runomuotoisen sanapäätteiden jättämisen johdosta. Esperantossa on huolellisesti osattava erottaa soinnilliset ja soinnittomat konsonantit — kuten b ja p, g ja k, sekä d ja t — toisistaan. Lisäksi on huomattava, ettei esperantossa ole suomen ŋ-äännettä, vaan n ja g lausutaan selvästi erillään.

Kirjoitusjärjestelmä

Esperanto on täysin äänteenmukainen kieli: jokainen kirjain äännetään ja kukin kirjain merkitsee aina samaa äännettä. Sen kirjoittamiseen käytetään latinalaisia kirjaimia, joista on kuitenkin poistettu kirjaimet q, w, x ja y. Lisäksi siihen on lisätty kirjaimet ĉ, ĝ, ĥ, ĵ, ŝ ja ŭ. Näin ollen kirjaimia on yhteensä 28: Luetellessa kirjaimia vokaalit lausutaan normaalisti, ja konsonanttien perään lisätään o-äänne.

Erikoiskirjaimien käyttö

Esperanton erikoiskirjaimet ovat tietokoneella käytettävissä ISO 8859-3 (Latin3)- ja Unicode-merkistöissä. Jos ei ole mahdollista käyttää kyseisiä merkistöjä, erikoiskirjainten ylämerkit voidaan korvata toisella merkillä. Yleisimmin ylämerkkien sijaan käytetään x-kirjainta, jota ei muutoin esperantossa käytetä. X-merkkiä pidetään kuitenkin melko rumana ja häiritsevänä. Ŭ-kirjaimen voi tässä tapauksessa korvata myös tavallisella u-kirjaimella, sillä sekaantumisen vaaraa ei ole. X:n tilalla käytetään usein myös h-kirjainta lähinnä ulkoasullisten seikkojen vuoksi. Zamehof itse suositteli h-kirjaimen käyttöä ylämerkkien sijaan, ja ŭ-merkin korvaamista u-merkillä. H-merkin käyttäminen ylämerkkien sijaan on kuitenkin melko ongelmallista, sillä se voi sekoittua h-äänteen kanssa. Myös ^-merkkiä käytetään, mutta hyvin harvoin. Nova Help-Alfabeto (NHA, [http://perso.wanadoo.fr/kavlan/nha/nha.html]) on uudenlainen tapa kirjoittaa esperantoa, joka ei ole kuitenkaan saavuttanut vielä merkittävää suosiota. Se pyrkii olemaan mahdollisimman kansainvälinen, korvaamalla esperanton kirjaimet ja kirjainyhdistelmät merkeillä, joita voi lukea ympäri maailmaa. Noba Help-Alfabeton ongelmana pidetään sitä, että siinä liian moni merkki on korvattu, jolloin teksti on vaikeasti ymmärrettävää.

Kielioppi

Pääartikkeli: Esperanton kielioppi Esperanto on agglutinoiva kieli, jossa substantiiveilla ei ole sukuja, ja jossa verbit taipuvat säännöllisesti. Substantiiveilla ja adjektiiveilla on kaksi sijamuotoa, nominatiivi ja akkusatiivi, sekä yksikkö ja monikko. Adjektiivien ja substantiivien taivutuksen tulee täsmätä toisiinsa nähden. Verbit eivät taivu persoonamuodoissa. Akkusatiivipääte voi osoittaa myös liikkeen suuntaa, tai korvata joitakin prepositioita. Akkusatiivin vuoksi esperantossa ei ole määrättyä sanajärjestystä. Esperanton kielioppi on erittäin säännöllinen: sitä kirjoitetaan kuten lausutaan, ja sen rakenne on erittäin looginen. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät esperantosta erittäin helposti opittavan kielen. Kaikkien substantiivien pääte on -o, adjektiivien -a, ja sanajuurista muodostettujen adverbien -e.

Verbit

Kaikki esperanton verbit taipuvat säännöllisesti ja käyttävät samaa taivutuskaavaa. Verbeillä on kolme aikamuotoa – preesens, imperfekti ja futuuri – sekä kolme tapaluokkaa – nominatiivi, konditionaali, sekä esperanton oma volitiivi. Lisäksi verbeillä on aktiivin ja passiivin partisiippimuodot kaikissa kolmessa aikamuodossa. Verbeillä ei ole persoonamuotoja, mikä tarkoittaa sitä, että verbimuoto pysyy samana, vaikka tekijä vaihtuisi. Verbit muodostetaan lisäämällä juurisanaan verbimuodon pääte. Infinitiivin pääte on -i, preesensin -as, imperfektin -is, futuurin -os, volitiivin -u ja konditionaalin -us.

Volitiivi

Volitiivi on esperanton oma tapaluokka. Se muistuttaa käytöltään imperatiivia ja subjunktiivia, sillä sillä ilmaistaan toivomusta. Yleisimmin sitä käytetään käskynä, jolloin verbin edestä voi jättää persoonapronominin pois, jos käsky osoitetaan yksikön tai monikon toiselle persoonalle. Muussa tapauksessa persoonapronominia pitää käyttää. :Legu! – Lue! / Lukekaa! :Ni legu! – Lukekaamme! Volitiivia käytetään myös ke (että) -sivulauseissa, kun päälauseessa on jokin toivomusta ilmaiseva verbi. :Mi petas, ke vi legu ĉi tiun artikolon. – Pyydän, että luet tämän artikkelin.

Taivutuskaava

Sanasto

Esperanton 900 juurisanaa kattanut perussanasto määriteltiin Zamenhofin vuonna 1887 julkaisemassa Lingvo internacia -teoksessa. Kielen puhujien sallittiin kuitenkin lainata sanoja tarvittaessa muista kielistä, kunhan ne löytyisivät mahdollisimman useista kielistä. Vuonna 1894 Zamenhof julkaisi ensimmäisen esperanton sanakirjan, Universala Vortaron, joka sisälsi huomattavasti enemmän juuri sanoja käännettynä viidelle eri kielelle. Siitä lähtien esperantoon on lainattu useita sanoja muista kielistä, pääosin kuitenkin länsieurooppalaisista. Kaikki yhden puhujan lainaaman sanat eivät ole kuitenkaan tulleet yleiseen käyttöön. Viime vuosikymmeninä useimmat uusista lainasanoista ovat olleet teknisiä tai tieteellisiä termejä. Jokapäiväiset sanat ovat useimmiten syntyneet vanhojen sanojen yhdistelmistä – kuten komputilo, joka muodostuu sanoista komputi (”käsitellä tietoja”) ja ilo (”työkalu", "väline") – tai niille annetuista uusista merkityksistä – kuten muso (”hiiri”), joka tarkoittaa nykyään myös tietokoneeseen kytkettyä laitetta, aivan kuten suomenkin kielessä. Esperantistien välillä on jatkuvia kiistelyitä siitä, onko tietty lainasana oikeutettu, vai pitäisikö uusi sana luoda yhdistelemällä vanhojen sanojen merkityksiä. Juurisanojen ja niiden säännöllisen yhdistelemisen sääntöjen lisäksi esperanton opiskelijan täytyy opetella myös muutamia idiomaattisia yhdistelmiä, kuten eldonejo (”pois antamisen paikka” eli ”kustantamo”). Myös joillakin juurisanoilla on idiomaattisia merkityksiä niiden sananmukaisten merkityksien lisäksi. Esimerkiksi sanasta krokodilo (”krokotiili”) muodostuneella verbillä krokodili tarkoitetaan omalla äidinkielellä puhumista tilanteessa, jossa tulisi puhua esperantoa (esimerkiksi kansainvälisissä esperantokonferensseissa). Esperantossa sanat muodostuvat vartalosta, siihen mahdollisesti liitettävistä etu- ja jälkiliitteistä, sekä päätteestä, joka ilmaisee sanaluokan tai verbin aika- ja tapamuodon. Yhdestä juurisanasta voi päätteillä ja sanaluokkia vaihtamalla muodostaa jopa kymmeniä eri sanoja. Suurin osa esperanton kantasanastosta on lainattu indoeurooppalaisen kielikunnan eri kieliryhmistä.
- romaanisista kielistä: facila 'helppo', verda 'vihreä'
  - latinasta: abio 'kuusipuu', facila 'helppo', sed 'mutta', tamen 'kuitenkin', okulo 'silmä', hepato 'maksa', akvo 'vesi'
  - ranskasta: dimanĉo 'sunnuntai', fermi 'lopettaa', ĉe 'luona', frapi 'iskeä', ĉevalo 'hevonen', butiko 'kauppa'
  - italiasta: ĉielo 'taivas', fari 'tehdä'
- germaanisista kielistä: fremda 'ulkomaalainen'
  - saksasta: hundo 'koira', jaro 'vuosi', monato 'kuukausi', vorto 'sana', nur 'vain', fiŝo 'kala'
  - englannista: suno 'aurinko', birdo 'lintu', fiŝo 'kala', ŝipo 'laiva', blua 'sininen', ofta 'usein'
- slaavilaisista kielistä: krom 'lisäksi, paitsi', raboti 'hiertää'
  - puolasta: barĉo 'borssikeitto', celo 'päämäärä', luti 'juottaa', moŝto 'majesteetti'
  - venäjästä: vosto 'häntä', barakti 'kiemurrella'
- muista indoeurooppalaisista kielistä
  - kreikasta: kaj 'ja', biologio 'biologia', politiko 'politiikka'
  - latviasta: du 'sinä', ju '-han, -hän', tuj 'heti'

Esimerkkejä

Persoonapronominit


- mi 'minä'
- vi 'sinä' (raamatullisessa tyylissä käytetään ci 'Sinä')
- li 'm.' / ŝi 'f.' / ĝi 'n.' 'hän, se'
- ni 'me'
- vi 'te'
- ili 'he, ne'
- oni passiivi 'persoonaton pronomini'

Lauseita


- Saluton! = Terve!
- Bonvenon al Finnlando! = Tervetuloa Suomeen!
- Ĝis revido! = Näkemiin!
- Dankon. = Kiitos.
- Ne dankinde. = Ei kiittämistä. / Ole hyvä.
- Bonvolu = Ole hyvä ja...
- Mi amas vin. = Minä rakastan sinua.
- Ĉu vi amas min? = Rakastatko sinä minua?
- Kio estas via nomo? = Mikä on sinun nimesi?
- Mia nomo estas... = Minun nimeni on...
- Kie vi loĝas? = Missä sinä asut?
- Mi loĝas en... = Minä asun...
- De kie vi venas? = Mistä tulet?
- Mi venas de Finnlando. = Tulen Suomesta.
- Mi ne parolas Esperanton bone. = En puhu esperantoa hyvin.
- Ĉu vi parolas la finnan / svedan / anglan? = Puhutko / Puhutteko suomea / ruotsia / englantia?

La Patro Nia (Isä meidän)

Kuuntele äänitiedosto
Patro nia, kiu estas en la ĉielo,
via nomo estu sanktigita.
Venu via regno,
plenumiĝu via volo,
kiel en la ĉielo, tiel ankaŭ sur la tero.
Nian panon ĉiutagan donu al ni hodiaŭ.
Kaj pardonu al ni niajn ŝuldojn,
kiel ankaŭ ni pardonas al niaj ŝuldantoj.
Kaj ne konduku nin en tenton,
sed liberigu nin de la malbono.
Ĉar via estas la regno kaj la forto
kaj la gloro, por ĉiam.
Amen.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Esperantokulttuuri Esperantoksi on kirjoitettu tai käännetty yhteensä yli 25 000 kirjaa, ja säännöllisesti ilmestyviä esperantonkielisiä aikakausjulkaisuja ilmestyy yli sata. Suosituin tapa käyttää kieltä lienee kirjeystävien hankkiminen, joita varten on olemassa jo kymmeniä erilaisia palveluita tai palstoja. Monet kielen puhujat käyttävät esperantoa matkustaakseen halvalla ympäri Eurooppaa käyttämällä Pasporta Servo -palvelua, jossa moni esperantisti tarjoaa esperanton puhujille ilmaista lomamajoitusta omassa kodissaan, sekä mahdollisesti myös muita palveluita. Esperantistit kerääntyvät myös lukuisiin tapahtumiin ympäri maailmaa, joista suosituin on 1 500–3 000 esperantistia keräävä maailmankongressi, Universala Kongreso de Esperanto. Esperantokulttuuri

Kirjallisuus ja lehdet

Esperantokirjallisuus sai alkunsa jo ennen kielen virallista julkistamista, kun kielen luoja L. L. Zamenhof käänsi runoutta ja proosaa esperantoksi testatakseen kielen kehittyneisyyttä ja ilmaisukykyisyyttä. Nykyesperantistit voivat löytää näistä teksteistä paljon kielivirheitä, joka johtui kielen kehitysvaiheesta. Myös kielen julkaisun jälkeen Zamenhof kirjoitti ja käänsi ahkerasti. Tunnetuimpia käännöksiä ovat Vanha testamentti ja useat William Shakespearen näytelmät. Nykyään esperantoksi julkaistaan joka vuosi satoja kirjoja, joidenkin arvioiden mukaan keskimääräinen vauhti on yksi uusi julkaisu joka päivä. Tunnetuimmat merkkiteokset Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssistä (La Eta Princo) J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaan (Mastro de l'Ringoj) on käännetty esperantoksi monien suomenkielisten teosten, kuten Kalevalan ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksen (Sep fratoj), tavoin. Myös muutamat suomalaiset ovat kirjoittaneet suoraan esperantoksi. Joitakin tunnetuimpia esperantokirjailijoita ovat esimerkiksi William Auld, Julio Baghy, Kazimierz Bein, Jorge Camacho, Kálmán Kalocsay, Mauro Nervi ja Claude Piron. Myös monet lastenkirjat ja sarjakuvat on käännetty esperantoksi, kuten Asterix (Asteriks), Pinocchio (Pinokjo), Tintti (Tinĉjo), Peppi Pitkätossu (Pipi Ŝtrumpolonga), Vaahteramäen Eemeli (Emilo), Ronja Ryövärintytär (Ronjo, rabista filino), Anu ja Antti (Cisko ja Vinjo), ja niin edelleen. Esperantoksi ilmestyy säännöllisesti yli 100 lehteä, joista tunnetuimpia ovat kansainvälisen esperantojärjestön Esperanto, kansainvälisen esperantonuorten järjestön Kontakto, ja uutislehti Monato. Esperantoksi julkaistaan myös erikoisalojen lehtiä, ja useilla esperantojärjestöillä on oma lehti. Jotkin lehdet ilmestyvät Internetissä. Suomen Esperantoliitto julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää Esperantolehteä.

Musiikki ja radio

Musiikkia esperantoksi on tehty heti esperanton julkaisun jälkeen. Nykyään esperantomusiikki käsittääkin useimmat musiikin alalajit kuoromusiikista rockiin. Tunnetuimpia yhtyeitä ovat esimerkiksi Dolchamar, Akordo, JoMo, Ĵomart kaj Nataŝa, Kore, Esperanto Desperado ja Persone. Tunnetuin esperantomusiikkia julkaiseva levy-yhtiö on Vinilkosmo. Esperantoksi lähetetään radiolähetyksiä niin radioverkoissa kuin Internetissäkin. Nykyisin ainakin China Radio International, Melbourne Ethnic Community Radio, Radio Habana Cuba, Radio Audizioni Italiane (RAI), Radio Polonia ja Radio Vatican lähettävät esperantonkielistä materiaalia. Nettiradioita ja podcastingejä on joitakin kymmeniä, tunnetuin näistä on Radio Esperanto.

Elokuvat

Vuonna 1964 Jacques-Louis Mahé tuotti ensimmäisen kokopitkän esperantonkielisen elokuvan, Angoroj. Vuonna 1965 sitä seurasi matalalla budjetilla tehty kauhuelokuva nimeltä Incubus, jota tähditti William Shatner. Incubus sai monilta esperantisteilta vastaan kritiikkiä näyttelijöiden huonon lausumisen takia. Yhteensä esperantoksi on tehty noin parisenkymmentä elokuvaa. Lisäksi esperanto on esiintynyt monissa elokuvissa taustalla, kuten Blade: Trinityssä ja Charles Chaplinin Diktaattorissa.

Tunnettuja puhujia


- Alfred Hermann Fried – Vuoden 1911 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, esperantokirjailija
- Charles Ribert Richet – Vuoden 1913 Nobelin lääketieteen palkinnon saaja, aktiivinen esperantisti
- Daniel Bovet – Vuoden 1957 Nobelin lääketieteen palkinnon saaja, puhui esperantoa äidinkielenään
- Franz Jonas – Itävallan presidentti vuosina 1965–1974
- Harry Harrison – Sci-fi-kirjailija, Irlannin kansallisen esperantojärjestön kunniapuheenjohtaja
- Sir Joseph J. Thomson – vuoden 1906 Nobelin fysiikanpalkinnon saaja, esperantonkielisen tiedeyhdistyksen puheenjohtaja
- Leo Tolstoi – Venäläinen kirjailija, esperantoliikkeen kannattaja
- Willem Drees – Alankomaiden pääministeri vuosina 1948–1958
- Sir William Ramsay – Vuoden 1904 Nobelin kemianpalkinnon saaja, aktiivinen esperantisti
- Reinhard Selten – Vuoden 1994 Nobelin taloustieteen palkinnon saaja, esperantokirjailija
- Rudolf Carnap – Saksalainen filosofi, aktiivinen esperantisti 14-vuotiaasta lähtien
- George Soros – Osakesijoittaja ja poliittinen aktivisti, puhuu esperantoa äidinkielenään
- Lou Harrison – yhdysvaltalainen säveltäjä, jonka sanoituksista osa oli esperantoksi
- M. A. Numminen – suomalainen muusikko ja taiteilija, opiskeli esperantoa koulussa pakollisena aineena, levyttänyt ja esiintynyt esperantoksi

Kritiikkiä

Esperanto on saanut vastaansa myös runsaasti kritiikkiä. Suuri osa siitä koskee yleisesti keinotekoisten apukielten tarpeellisuutta ja realiteetteja, mutta on kohdistettu esperantoon sen suuren käyttäjämäärän vuoksi. Yksinomaan esperantoa kritisoidaan muun muassa seuraavista syistä:
- rumuus – Esperantossa on paljon konsonantteja ja se on saanut suuresti vaikutteita slaavilaisista kielistä, jonka vuoksi se ei ole monien mielestä kaunis kieli, kuten useat romaanisista kielistä enemmän vaikutteita saaneet kansainväliset apukielet. Lisäksi esperanton akkusatiivin päätettä -n, monikon päätettä -j ja erityisesti niiden yhdistelmää -jn pidetään visuaalisesti rumana ja hankalana.
- eurooppalaisuus – Esperanto perustuu hyvin paljon indoeurooppalaisiin kieliin ja erityisesti sen eurooppalaisiin haaroihin. Tämän vuoksi esimerkiksi monet sen rakenteet ja sanasto ovat hyvin tuttuja eurooppalaisille, mutteivät kuitenkaan esimerkiksi aasialaisille. Monien mukaan kansainvälisen apukielen tulisi olla tässäkin suhteessa kansainvälinen ja tasavertainen, eikä edullinen eurooppalaisille opiskelijoille.
- omat kirjaimet – Esperanton kehittämisen aikana sen omia latinalaisesta kirjaimistosta poikkeavat kirjaimet eivät olleet vielä suuri ongelma, mutta erityisesti nykyään niitä pidetään erittäin hankaloittavana tekijänä kommunikoinnissa. Lisäksi ne ovat hyvin monien mielestä erittäin rumia. Myös kirjaimia vastaavien äänteiden sanotaan olevan hankalia, varsinkin kun soinnillisia äänteitä – joita on melko vaikea erottaa toisistaan – on hyvin paljon.
- seksistisyys - Esperanton väitetään usein olevan hyvin seksistinen kieli. Sanoissa ei esimerkiksi yleensä tarvitse ilmaista sen olevan maskuliininen, mutta sen sijaan feminiinisyys pitää ilmaista liitteellä -in-. Esimerkiksi ”isä” on esperantoksi patro ja ”äiti” patrino.
- akkusatiivi - Esperantossa käytetään akkusatiivia paitsi suoran tekemisen kohteen ilmaisemiseen, myös esimerkiksi ajan tai paikan ilmaisemiseen. Akkusatiivi on hyvin monimuotoinen ja siksi vaikea monille opiskelijoille. Näiden johdosta esperantolle on syntynyt monia kilpailevia kieliä, joita monet esperantistit ovat siirtyneet käyttämään. Tunnetuimpia näistä ovat esperanton pohjalta syntynyt ido, esperanton naturalistisuudellaan haastava interlingua ja esperanton vastaisenakin esiintynyt fasile. Kritiikin myötä myös esperanton sisällä on esiintynyt erinäisiä reformoivia suuntauksia, kuten riismi, jossa esperanton persoonapronominit li (”hän” m.) ja ŝi (”hän” f.) korvataan yhdellä persoonapronominilla, ri. Riismissä juurisanoilla ei ole oletusarvoisesti mitään sukua, vaan maskuliinisuus tulisi ilmaista jälkiliitteellä -iĉ-, kuten feminiinisyys ilmaistaan jälkiliitteellä -in-. Näin ollen ”isä” olisi esperantoksi patriĉo ja ”äiti” patrino. Riismi ei ole kuitenkaan saanut suurta suosiota.

Katso myös


- L. L. Zamenhof - esperanton kehittäjä
- Esperanton lippu
- Esperanton kielioppi
- Akademio de Esperanto - esperanton kattojärjestö
- La Espero - esperanton hymni
- Dolchamar - ensimmäinen suomalainen esperantonkielinen yhtye

Aiheesta muualla

Tietoa


- [http://esperanto.net Esperanto.net] - monikielinen tietosivusto esperantosta
- [http://www.ethnologue.com/show_language.asp?code=ESP Ethnologuen raportti esperantosta]

Järjestöt


- [http://www.uea.org/ Universala Esperanto-Asocio] - kansainvälinen esperantoliike
- [http://www.tejo.org/indexjs.php Tutmonda Esperantista Junulara Organizo] - kansainvälinen esperantistinuorten järjestö
- [http://www.esperanto.fi/ Suomen Esperantoliitto]
- [http://www.esperanto.fi/fejo/ Finnlanda Esperantista Junulara Organizo] - Suomen nuorten esperantoliitto

Opiskelu


- [http://www.lernu.net lernu!] - Laaja sivusto esperantoon tutustumiseksi ja sen oppimiseksi
- [http://pacujo.net/esperanto/kurssi/ Marko Rauhamaan kurssi]
- [http://www.cursodeesperanto.com.br/bazo/index.html?fi Kurso de Esperanto] - ilmainen ja monikielinen opiskeluohjelma, joka on saatavilla myös suomeksi
- [http://bertilow.com/pmeg/ Plena Manlibro de Esperanta Gramatiko] - esperanton kielioppi kokonaisuudessaan
- Lars Forsman: Egaleco kaj paco per Esperanto (ISBN 9529829019)
- J. C. Wells: Jen nia mondo (ISBN 9519984356)

Palveluja esperantoksi


- [http://eo.wikipedia.org Vikipedio] - Wikipedia esperantoksi
- [http://eo.wiktionary.org Vikivortaro] - Wikisanakirja esperantoksi
- [http://gxangalo.com/ Ĝangalo] - esperantonkielinen uutisportaali
- [http://www.tejo.org/ps/ Pasporta Servo] - kansainvälinen vieraanvaraisuusverkosto esperantisteille
- [http://www.radioarkivo.org/ Radio Arkivo] - radiolähetyksiä ympäri maailmaa esperantoksi
- [http://www.internacia.tv Internacia Televido] – Internet-televisiokanava

Kritiikkiä


- [http://www.xibalba.demon.co.uk/jbr/ranto/ Learn Not To Speak Esperanto]
- [http://www.rickharrison.com/language/bloated.html Is Esperanto's Vocabulary Bloated?]
- Christopher Culver: [http://www.christopherculver.com/en/writings/esperanto.php Why Esperanto Suppresses Language Diversity]

Lähteet


- Bertilo Wennergren: [http://bertilow.com/pmeg/index.html Plena Manlibro de Esperanta Gramatiko]
- Ziko M. Sikosek: [http://www.lernu.net/tekstoj/eta_historio/index.php Eta historio de Esperanto]
- [http://www.esperanto.net/veb/faq.html Esperanto: Frequently Asked Questions] Luokka:Esperanto Luokka:Kansainväliset apukielet als:Esperanto ms:Bahasa Esperanto zh-min-nan:Sè-kài-gí ko:에스페란토 ja:エスペラント simple:Esperanto th:ภาษาเอสปรานโต



Kansainvälinen apukieli

Kansainvälinen apukieli (harrastajien kesken joskus IAL tai auxlang englannin sanoista international auxiliary language) on keinotekoinen kieli, jota käytetään eri kieliä käyttävien kansallisuuksien välisessä kommunikaatiossa. Joskus sanalla voidaan tarkoittaa myös luonnollista kieltä, kuten latina, jota ehdotetaan käytettäväksi tällaisena kielenä, mutta useimmiten sillä tarkoitetaan harrastajien keskuudessa nimenomaisesti keinotekoista kieltä, jotka on luotu korvaamaan kansallisten valtakielten – kuten englannin, ranskan ja espanjan – asema lingua francana. Sanalla apukieli viitataan siihen, että kielen tarkoitus on olla ylimääräinen käyttökieli ihmisille, eikä niinkään korvata heidän äidinkieliään. Kansainvälisiä apukieliä ei käytetä kovin laajalti, eivätkä eri apukielten kannattajat ole päässeet yksimielisyyteen siitä, minkä kielen pitäisi olla kansainvälisessä käytössä. Näiden pulmien ratkaisemiseksi on ehdotettu, että maailman kansojen valitsemat virkahenkilöt päättäisivät yhdessä asiantuntijoiden avustuksella sopivan kielen, jolla olisi sekä puhuttu että kirjoitettu muoto. Kieli otettaisiin käyttöön mahdollisimman monen valtion koulujärjestelmässä ensimmäisenä vieraana kielenä. Toisen ratkaisumallin mukaan kieltä yritetään levittää mahdollisimman laajaan käyttöön, jotta siitä tulisi yleisin lajissaan. Myös yhteisen sokeiden kirjoitusjärjestelmän omaksumista on ehdotettu vastaamaan valittua kansainvälistä kieltä. Lisäksi viittomakieliä, kuten gestunoa, on ehdotettu kuurojen lingua francaksi, koska viittomakielet eivät ole keskenään ymmärrettäviä.

Luettelo kansainvälisistä apukielistä


- esperanto
- europanto
- fasile
- folkspraak
- gestuno
- glosa
- idiom neutral
- ido
- interlingua
- latino sine flexione
- lingua franca nova
- mondlango
- novial
- occidental
- ro
- solresol
- sona
- volapük

Aiheesta muualla


- [http://onetongue.com OneTongue.com]
- [http://www.langmaker.com/db/condir_internationalcommunication.htm Conlang Directory: International Communication] Luokka:Keinotekoiset kielet ko:국제어 ja:国際補助語

Morfologia

Morfologia eli muoto-oppi tutkii sanojen muodostusta morfeemeista, eli kielen pienimmistä merkitysyksiköistä. Morfofonologia puolestaan on morfologian yhteys äänneoppiin eli fonologiaan. Lausekerakenne on usein suppea laajan morfologian omaavissa kielissä, samoin päinvastoin. Esimerkiksi suomessa morfologia on laaja ja sillä ilmaistaan asioita, joita vähemmän morfologisissa kielissä ilmaistaan lausekerakenteen avulla. Jos sanan morfeemirakenne ja kieliopillinen tai semanttinen rakenne vastaavat toisiaan, kyseessä on luonnollinen morfologia. Päinvastainen tapaus on opaakkia eli läpinäkymätöntä morfologiaa, jota syntyy äänteenmuutoksista. Opaakkia morfologiaa edustavat suomen kielessä esimerkiksi taivutusmuodot lasna, läksi ja tuta, jotka ovat korvautuneet tunnistettavammilla muodoilla lapsena, lähti ja tuntea. Morfologisissa rakenteissa, kuten syntaksissakin, esiintyy rinnastus- ja alistussuhteita. Konstruktio perii piirteen jonkin piirteen kannalta hallitsevalta jäseneltään, ja on täten alistussuhteessa. Esimerkiksi lausekkeelle olen kirjoittanut luku ja persoona periytyvät pääsanalta olen, joka puolestaan perii ne päätteeltä /n/. Luokka:Kielitiede ja:形態素解析

Substantiivi

Substantiivi eli nimisana on sanaluokka, joka kuuluu nomineihin. Substantiivi ilmaisee asiaa tai esinettä ja sitä taivutetaan sijamuodoissa (ks. suomen kieli) ja luvuissa. Substantiivit jaetaan yleis- ja erisnimiin. Erisnimet nimeävät jonkun nimenomaisen yksilön, kun taas yleisnimet määrittelevät yleisemmin mikä asia tai esine on kyseessä. Esimerkiksi sana vuoristo viittaa mihin tahansa vuoriryhmään, kun taas sana Kalliovuoret viittaa tietyyn Pohjois-Amerikassa sijaitsevaan vuoristoon. Yleisnimet voidaan edelleen jakaa laskettaviin ja ei-laskettaviin. Laskettavat yleisnimet viittaavat yksilöihin tai yksittäisiin asioihin/esineisiin, kun taas ei-laskettavat viittaavat yleensä aineisiin tai abstraktioihin, joita ei voi laskea. Laskettavia substantiiveja on esimerkiksi koira, joiden lukumäärä voidaan todeta. Ei-laskettaviin aine- ja abstraktisanoihin kuuluvat esimerkiksi maito tai matematiikka. Esimerkiksi saksassa jokaisella substantiivilla on suku ja sen mukainen artikkeli, jota taivuttamalla ilmaistaan sanan sijamuoto. Nämä artikkelit ovat yksikössä der (maskuliini), das (neutri) ja die (feminiini) sekä monikossa pelkkä die. Luokka:Sanaluokat ko:명사 (품사) ja:名詞 simple:Noun

Adjektiivi

Adjektiivi (laatusana) on sanaluokka, joka kuuluu nomineihin. Adjektiivi ilmaisee asian tai esineen laatua ja se taipuu sijamuodon ja luvun mukaan. Useimmista adjektiiveista voidaan muodostaa myös vertailuasteet. Adjektiivi sellaisenaan on positiivi. Suurempaa astetta ilmaisee komparatiivi, ja suurinta (tai erittäin suurta) astetta superlatiivi. Suomen kielen komparatiivin tunnus on nominatiivissa -mpi ja muissa sijoissa -mpa/mpä- tai -mma/mmä-. Superlatiivin tunnus on nominatiivissa ja partitiivissa -in, muissa sijoissa -impa/impä- tai -imma/immä-. Luokka:Sanaluokat

Nominatiivi

Nominatiivi (nom.) on nominien, eli substantiivien, adjektiivien, pronominien ja numeraalien perusmuoto. Nominatiivi vastaa yleensä seuraaviin kysymyksiin:
- kuka?
- mikä?
- ketkä?
- mitkä?
- millainen?
- millaiset? Yksikön nominatiivilla ei ole ollenkaan sijapäätettä, ja monikossa monikon tunnus on -t, joka on muutenkin monikon tunnus. Esimerkki nominatiivista: kukka – kukat ja:主格

Objekti

Objekti on filosofiassa olio, josta tulee informaatiota, jota subjekti tunnistaa. Objekti-subjekti vastakkainasettelun purkaminen on yksi fenomenologisen filosofian perusolettamuksia. Kielitieteessä objekti on lauseenjäsen, joka ilmoittaa tekemisen kohteen. Esimerkiksi lauseessa: "Pekka maalaa taulua", taulu on maalaamisen kohde eli objekti.

Prepositio

Partikkelit (apusanat) ovat sanaluokka, johon suomen kielessä perinteisesti luetaan ne sanat, jotka eivät kuulu muihin sanaluokkiin. Partikkelit eivät taivu eivätkä saa omia määritteitään. Partikkeleita ovat suomessa mm.
- Huudahdukset eli interjektiot : moro!, ai, miksei
- Konjunktiot yhdistävät sanoja ja lauseita
  - Rinnastuskonjunktiot (ja, sekä, sekä-että, -kä, eli, tai, joko-tai, vai, mutta, vaan, siksi, siis, sillä, näet, nimittäin)
  - Alistuskonjunktiot (että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes)
- kliitit eli liitepartikkelit (-kaan, -ko, -pa, -s, …)
- adpositiot eli post- ja prepositiot (talon takana, ennen joulua). (Adpositiot eivät aina ole täysin taipumattomia vaan muodostavat usein nykyisissä tai historiallisissa paikallissijoissa taipuvia sarjoja, esim. takana - taakse - takaa. Adpositioiden ja taipuvien nominien raja ei ole täysin selkeä.) Luokka:Sanaluokat

Indikatiivi

Indikatiivi on tapaluokka. Se kuvaa tekemisen todellisena. Esimerkiksi kävelen. Indikatiivi esiintyy kaikissa kielissä.

Linkkejä


- [http://www.cc.jyu.fi/~hetahein/tiede/verbikaava.html Suomen kielen verbien taivutuskaava] Henri Heinosen tekemä verbien taivutuskaava Luokka:Tapaluokat

Konditionaali

Konditionaali on tapaluokka. Se ilmaisee tekemisen ehdollisena. Esimerkiksi kävelisin jos voisin.

Linkkejä


- [http://www.cc.jyu.fi/~hetahein/tiede/verbikaava.html Suomen kielen verbien taivutuskaava] Henri Heinosen tekemä verbien taivutuskaava Luokka:Tapaluokat

Aikamuoto

Aikamuoto eli tempus ilmaisee verbiopissa koska jokin asia tapahtuu. Jokainen persoonamuotoinen verbi taipuu eri aikamuodossa. Suomessa on neljä aikamuotoa: preesens, imperfekti (joidenkin kielentutkijoiden mukaan: preteriti), perfekti ja pluskvamperfekti. Suomen kielessä ei ole futuuria toisin kuin esimerkiksi ruotsissa. Esimerkkinä suomen kielen juosta-verbin taipuminen neljässä aikamuodossa:
- preesens — juoksee
- imperfekti — juoksi
- perfekti — on juossut
- pluskvamperfekti — oli juossut Romaanisissa kielissä imperfekti tarkoittaa nimensä mukaisesti menneisyydessä tapahtunutta tapahtumaa, jota ei menneisyydessä saatettu loppuun vaan se saattaa vielä jatkua. Tavallista suomalaista imperfektiä eli myös menneisyydessä varmasti päättynyttä toimintaa vastaa esimerkiksi italiassa erityinen passato remoto -aikamuoto (tai perfekti). Luokka:Kielioppi ja:時制

Preesens

Preesens on aikamuoto, joka ilmaisee, että jotakin tapahtuu nyt taikka yleisesti, aina. Minä istun ja kirjoitan. Linnut palaavat pohjoiseen keväällä. Suomen preesens taipuu persoonamuodoissa:
- teen
- teet
- tekee
- teemme
- teette
- tekevät Luokka:Aikamuodot

Imperfekti

Imperfekti on verbien mennyt aikamuoto, jolla viitataan lähimenneisyyteen tai yhä menneeseen, mutta yhä keskeneräiseen toimintaan. Nimi imperfekti tulee latinan sanasta imperfect, epätäydellinen, jolla viitataan teon päätökseen saattamattomuuteen. Täsmällinen merkitys riippuu kielestä ja asiayhteydestä.

Esimerkki

Verbin juosta taivutus imperfektissä: Minä juoksin Sinä juoksit Hän juoksi Me juoksimme Te juoksitte He juoksivat

Imperfekti eri kielissä

Imperfektin käyttö vaihtelee kielestä toiseen. Suomen kielessä imperfektillä viitataan yleensä toimintaan, joka on jo päättynyt, mutta on tapahtunut lähimenneisyydessä, tai jolla on jostain syystä uutisarvoa. Esimerkiksi perfektissä lause Matti on juossut maratonin kertoo, että Matti on jossain elämänsä vaiheessa juossut maratonin, mutta tapahtuma on selkeästi jo historiaa. Imperfektissä lähes saman sisältöinen lause Matti juoksi maratonin ilmaisee suomen kielessä, että juokseminen on jo päättynyt, mutta tapaus on uutta tietoa kuulijalle tai jotenkin muuten tuore. Latinassa ja sitä myöten romaanisissa kielissä ero perfekti ja imperfekti eroavat enemmän siten, että perfetkillä ilmaistaan selkeästi päättynyttä tekoa ja imperfektillä mennyttä, mutta yhä keskeneräistä tekoa. Tämä selittää aikamuodolle valittua nimeä, joka suomessa on hieman epätarkka. Luokka:Aikamuodot

Futuuri

Futuuri on verbin aikamuoto, jolla ilmaistaan tulevaa aikaa. Suomen kielessä ei oikeastaan ole futuuria, vaan sen sijasta käytetään preesensiä, nykyajan muotoa. Käytännössä futuuria ilmaistaan myös muodoilla tulee tekemään ja vanhahtavalla muodolla on tekevä. Luokka:Aikamuodot als:Futurum ja:未来

Indoeurooppalaiset kielet

Indoeurooppalainen kielikunta sisältää suurimman osan Euroopan kielistä ja aasialaisia kieliä Intiaan saakka. Se on eniten tutkittu ja puhujamäärältään suurin kielikunta.

Indoeurooppalaisten alkuperä

:Pääartikkeli Indoeurooppalaisten alkuperä Marija Gimbutasin ns. kurgaaniteorian mukaan indoeurooppalaisten alkukoti sijoittuu Mustanmeren pohjois- ja itäpuolelle Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroille ja ajoittuu vuosituhannelle 4000 eKr. Gimbutasin mallin mukaan indoeurooppalaiset olisivat saapuneet Kaakkois-Eurooppaan kolmena asutusaaltona vuosien 4400 eKr ja 2800 eKr välissä. Sen sijaan Colin Renfrew liittää indoeurooppalaiset maanviljelyksen saapumiseen ja ajoittaa heidän tulonsa Eurooppaan yli 2000 vuotta Kurgan-mallia kauemmas. [http://www.furl.net/item.jsp?id=2642518]. Muitakin teorioita on esitetty. Eurooppaan on levinnyt useampia indoeurooppalaisten kielten aaltoja. Sen lisäksi, että ne syrjäyttivät muiden kielikuntien kieliä, ne syrjäyttivät myös aiemmin puhuttuja indoeurooppalaisia kieliä. Eräinä vanhakantaisimpina euroopassa puhuttavina indoeurooppalaisina kielinä pidetään latviaa (lätti) ja liettuaa.

Luokittelu

Albanialaiset kielet
- albania Armenialaiset kielet
- armenia Balttilaiset kielet
- itäbalttilaiset kielet
  - latvia (lätti)
  - liettua
- länsibalttilaiset kielet
  - preussi Germaaniset kielet
- itägermaaniset kielet
- länsigermaaniset kielet
  - alasaksin kieli (Plattdüütsch)
  - afrikaans
  - englanti
  - friisi
  - hollanti
  - luxemburgin kieli
  - saksa
- pohjoisgermaaniset kielet
  - fääri
  - islanti
  - norja
  - ruotsi
  - tanska Indoiranilaiset kielet
- indoarjalaiset kielet
  - bengali
  - gujarati
  - hindi
  - pandžabi (punjabi, panjabi)
  - sanskrit
- iranilaiset kielet
  - persia Kelttiläiset kielet
- bretoni
- iiri
- kymri
- gaeli
- manksi
- korni Kreikkalaiset kielet (Helleeniset kielet)
- kreikka Itaaliset kielet
- latina
- romaaniset kielet
  - eteläromaaniset kielet
    - korsika
    - sardi (Sardinia)
  - italo-länsiromaaniset kielet
    - italo-dalmaatialaiset kielet
      - italia
      - sisilia
    - länsiromaaniset kielet
      - galloromaaniset kielet
      -
- ranska
      - iberialais-romaaniset kielet
      -
- espanja
      -
- galego (galicia)
      -
- katalaani
      -
- portugali
  - itäromaaniset kielet
    - romania Slaavilaiset kielet
- eteläslaavilaiset kielet
  - serbokroatia
    - bosnia
    - kroaatti
    - serbi
  - bulgaria
  - makedonia
  - sloveeni
  - kirkkoslaavi
- itäslaavilaiset kielet
  - ukraina
  - valkovenäjä
  - venäjä
- länsislaavilaiset kielet
  - puola
  - slovakki
  - sorbi
  - tšekki Katso myös Indoeurooppalaisten alkuperä Luokka:Kieliryhmät Luokka:Kielikunnat ja:インド・ヨーロッパ語族 zh-cn:印欧语系

Itaaliset kielet

Nimensä mukaan Italian niemimaalla esiintynyt indoeurooppalainen kieliryhmä, jonka tunnetuin jäsen on latina. Muita tunnettuja kieliä ovat mm. oski, umbri ja volski. Latinasta ovat syntyneet romaaniset kielet ja jäljemmät lienevät vaikuttaneet vielä nykyäänkin eteläisessä Italiassa puhuttuihin kieliin. Luokka:Kieliryhmät

Germaaniset kielet

Germaaniset kielet kuuluvat indoeurooppalaiseen kielikuntaan ja jakautuvat kolmeen eri alaryhmään: #itägermaanisiin #pohjoisgermaanisiin ja #länsigermaanisiin kieliin Itägermaanisia kieliä ovat mm. gootti, vandaali ja burgundi. Kielinä nämä ovat kuolleet niitä puhuvien kansojen joko hävittyä tai omaksuttua vuosisatojen saatossa uuden kielen. Pohjoisgermaanisiin kieliin kuuluvat skandinaaviset kielet (ruotsi, tanska, norja, islanti ja fääri). Länsigermaanisten kielten ryhmään kuuluvat saksa (ja jiddiš), alasaksa, englanti, hollanti (sekä flaami), afrikaans ja friisi. Kuusi viimeksi mainittua muodostavat oman, ns. pohjanmerengermaanisten kielten ryhmän. Saksa (yläsaksa) ja jiddisch jakautuvat mannergermaanisiin kieliin (murteisiin). Germaanisilla kielillä on joukko yhteisiä piirteitä, joiden avulla ne voidaan erottaa muista indoeurooppalaisista kielistä. Tällainen on esim. sanapainon sijainti ensimmäisellä tavulla. Luokka: Kieliryhmät ko:게르만어 ja:ゲルマン語派



Englannin kieli

Englannin kieli on maailman kolmanneksi tai neljänneksi puhutuin kieli kiinan ja mahdollisesti espanjan ja hindin jälkeen natiivipuhujien määrällä mitattuna. Äidinkielenään sitä puhuu noin 380 miljoonaa ihmistä. Kaiken kaikkiaan englantia osaa hyvin tai kohtuullisesti vähintään 600 miljoonaa puhujaa, ja arviolta 2 miljardia ihmistä (eli noin kolmannes maapallon väestöstä) osaa kieltä ainakin jonkin verran. Englanti on viime vuosikymmeninä ollut maailman johtavan kielen asemassa: Se on nyt levinnein ja käytetyin kieli mm. kansainvälisessä kaupassa, politiikassa ja tieteessä. Siitä on tullut nykyajan lingua franca eli maailmankieli. Sen asemaa maailman johtavana kielenä on myös kritisoitu, mm. siitä, että siinä on selvästi vaikeampi oikeinkirjoitus kuin useimmissa muissa kirjoitetuissa kielissä. Englannin kielen merkitys on kasvanut erityisesti 2. maailmansodan jälkeen, lähinnä Yhdysvaltojen ja sen maailmanpoliittisen ja taloudellisen aseman vaikutuksesta. Kieli kuuluu indo-eurooppalaisen kielikunnan germaaniseen kieliryhmään, mutta sisältää suuren määrän lainasanoja ranskasta ja latinasta. Tässä mielessä kieli on siis eräänlainen germaanisten ja latinalaisten kielten sekoitus, mikä saattaa myöskin omalta osaltaan selittää kielen laajenemista maailmankieleksi. Englanti on virallinen tai puhutuin kieli mm. seuraavissa valtioissa:
- Australia
- Bahama
- Etelä-Afrikka
- Filippiinit
- Intia (lähinnä hallinnon, ei käytännön kieli)
- Irlanti
- Jamaika
- Kanada
- Malta
- Uusi-Seelanti
- Yhdistynyt kuningaskunta (Iso-Britannia)
- Yhdysvallat

Kielioppi

Englanti on isoloiva kieli, vaikka se on kehittynyt fleksiota käyttävästä muinaisenglannista. Sanajärjestys (subjekti-verbi-objekti) on siksi kieliopillistunut. Lähes kaikki persoonamuodot ovat hävinneet säännöllisistä verbeistä, lukuun ottamatta yksikön kolmannen persoonan -(e)s-päätettä, esim. goes 'menee'. Aikamuotoja on viisi; futuuri, preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Näistä futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti muodostetaan apuverbeillä, imperfekti taas päätteellä -ed. Englannissa ei ole nominien sijamuotoja. Joskus omistuskliitti -'s luokitellaan genetiiviksi, mutta se ei käyttäydy genetiivin tavoin. Kieliopillisia lukuja on kaksi: yksikkö ja monikko. Epäsäännöllisiä verbejä ja monikkoja on paljon. Usein vaihtelut perustuvat vokaalinvaihdoksiin, esim. ablauttiin (esim. swim, swam, swum) tai umlauttiin (esim. man, men). Osa epäsäännöllisistä verbeistä on taipumattomia muotoja (esim. cut).

Äänteet

Seuraavasta taulukosta käyvät ilmi englannin kielen äänteet. Kuten taulukosta käy ilmi, englannin kielessä on kohtalainen määrä hankausäänteitä. Niistä sibilantit ovat aina labialisoituneet (äännetään pyörein huulin). Hankalimpia äänteitä ovat dentaalit, joiden lausuminen on vaikeaa suurelle osalle englantia vieraana kielenä opiskelevista. Kontrasti soinnillisten ja soinnittomien hankausäänteiden välillä on olemassa, mutta niiden kesken esiintyy myös allofoniaa: esimerkiksi /z/ on allofoni /s/:lle sanassa president, mutta erillinen foneemi sanassa haze "sumu" (vrt. hays "heinät"). Englannissa ei ole tremulantteja eli r-äännettä, muutamia murteita lukuun ottamatta, vaan r on velarisoitunut ja labialisoitunut. Yläluokan brittienglannista r on hävinnyt lähes kokonaan, jättäen vain foneettisia jälkiä ympäröiviin vokaaleihin. Siellä, missä se ei ole hävinnyt, se esiintyy yleensä täryttömänä puolivokaalina. Pohjois-Amerikassa r on muuttunut retrofleksi-puolivokaaliksi tai lisännyt r-värinää läheisyydessään esiintyviin vokaaleihin. Skottienglannissa r on yksitäryinen tremulantti. Britannian murteissa eli brittienglannissa r:n ääntäminen vaihtelee paljonkin; esim. Orkneyn alueen englannissa se on uvulaarinen kuten ranskassa. Englannin kielen muiden konsonanttien perusmuodot ovat suomenkielisille tuttuja. Kontrasti soinnillisten (b, d, g) ja soinnittomien (p, t, k) klusiilien välillä on suurempi kuin suomessa. Lisäksi sanan alussa soinnittomat klusiilit aspiroituvat, eli ne äännetään suuremmalla voimalla siten, että konsonantin jälkeen sointi palaa vasta pienen hetken päästä. ranskassa Vokaaleja on moniin muihin kieliin verrattuna varsin paljon. Murteiden välillä esiintyy lisäksi suuria vokaalinvaihteluita. Brittiläisessä standardienglannissa (ns. Oxford English) pitkien ja lyhyiden vokaalien ero ei ole foneettinen. Kontrasti on sen sijaan tiukkojen ja höllien vokaalien välillä — näiden pituus vaihtelee allofonisesti. Höllä vokaali (esim. bit) on sentralisoitunut (lähempänä švaata) ja sen artikulointi on epätarkempaa. Tiukat vokaalit (esim. beat) lausutaan taas samalla tavalla kuin suomen pitkät vokaalit, eli selkeästi artikuloiden. Murteesta ja allofoniasta riippuu, muuttuuko pituus. Skottienglannissa pituuseroa ei ole, ja sentralisointi jää ainoaksi eroksi. Australian englannissa taas tilanne on päinvastainen: vain pituus on merkitsevä. Erikoisuutena englannissa on puoliväljä lavea keskivokaali [ɜ], esim. standardienglannissa fur [fɜː], joka on yksi harvinaisimmista vokaaleista maailman kielissä, erityisesti jos se on roottinen kuten Amerikassa.

Kirjoitus

Englantia kirjoitetaan latinalaisella aakkostolla, ilman diakriittisiä merkkejä. Kirjoitusjärjestelmä ei ole foneettinen, vaan vain noin 85 % sanoista ääntyy säännöllisesti. Syitä tähän on monia. Perussyy on se, että normannien valloittaessa Englannin muinaisenglannin säännöllinen kirjoitusjärjestelmä tuhottiin. Englantia alkoivat kirjoittaa normannikirjurit, jotka eivät välttämättä edes osanneet koko kieltä kunnolla. Tätä perua on esim. outo kirjoitustapa queen, vrt. muinaisenglannin cwene. Toinen syy on se, että kielessä on useita lainasanoja, joiden kirjoitustapaa ole haluttu muuttaa. Esimerkiksi "Sioux Falls" lausutaan ensimmäinen sana ranskan ja toinen perusenglannin mukaan: [su: fo:ls]. Yksi syy kirjoitusjärjestelmän monimutkaisuuteen on myös se, että sääntöjä on tahallaan rikottu, jotta sanat vastaisivat paremmin oletettuja etymologioita. Esimerkiksi sana [det] 'velka' haluttiin kirjoittaa debt, jotta se muistuttaisi latinan sanaa debit. Joissain tapauksissa tällaista syytä ei ole edes ollut, esim. sanaan ptarmigan on mielivaltaisesti lisätty alkuun kirjain P kreikan pteron-sanaa imitoiden, vaikka sana on itse asiassa peräisin gaelin sanasta tarmachan. Konsonanttien yksikirjaimiset perusmuodot kirjoitetaan pääsääntöisesti samoin kuin suomessa, poikkeuksina y [j], j, g [dʒʷ] ja r [ɹʷ]. Lisäksi kaikki sananalkuiset plosiivit ovat aspiroituneita. Kirjainyhdistelmiä ovat th joko [θ] tai [ð], ch tai tch [tʃʷ], sh [ʃʷ]. Poikkeuksia on runsaasti, ja usein ne perustuvat sanan ranskalaiseen tai muuhun ulkolaiseen alkuperään; esim. sanassa measure kirjain s merkitsee äännettä [ʒ]. Vokaalit lausutaan täysin eri tavalla kuin latinalaisessa käytännössä yleensä. Ensinnäkin jo muinaisenglannissa oli muutamia vokaalinmerkintätapoja. Koska muinausenglannnissa lyhyen vokaalin jälkeen tuli aina kaksoiskonsonantti, kirjoituksen kaksoiskonsonantit eivät muuta konsonanttia mitenkään, vaan muuttavat edeltävää vokaalia, esimerkiksi filer ääntyy [faIlər], kun taas filler ääntyy [fIlər]. Muinaisenglannin perua on myös se, että sanan lopussa oleva -e muuttaa edellistä vokaalia, esim. lit [lIt] vs. lite [lait]. Tärkeämpi syy vokaalimerkinnän muuttumiseen on se, että 1600-luvulla englannin vokaalit nousivat foneettisella asteikolla kukin yhden askeleen ylöspäin, esimerkiksi ee lausutaan [i:]. Jotkut pitkät vokaalit muuttuivat samalla diftongeiksi. Esimerkiksi englanninkielisten itsensä "pitkiksi" a-, i-, ja o-vokaaleiksi kutsumat äänteet ovat itse asiassa diftongeja: [ei], [ai] ja [ou].

Historia

Englannin kielen historiassa erotetaan yleensä kolme vaihetta:
- Muinaisenglanti (Old English) (vuodet 700-1100)
- Keskienglanti (Middle English) (1100–1500)
- Nykyenglanti (Modern English) (1500-)

Esimerkkejä

'Before they could shout in a praise of the shot, however, a dreaful wail from Bilbo put all thoughts of venison out of their minds. 'Bombur has fallen in! Bombur is drowning!' he cried. It was only too true. Bombur had only one foot on the land when the hart bore down on him, and sprang over him. He had stumbled, thrusting the boat away from the bank, and then toppled back into the dark water, his hands slipping off the slimy roots at the edge, while the boat span slowly off and disappeared.' -J.R.R.Tolkienin teoksesta The Hobbit, vuodelta 1937, suomeksi ilmestynyt nimellä Hobitti eli sinne ja takaisin

Aiheesta muualla


- Wikipedia. Main page Englanninkielinen Wikipedia
- Simple English Wikipedia. Main page Helpon englannin Wikipedia
- [http://www.tracetech.net/sanat/ Englanti–suomi–englanti-sanakirja] Luokka:Englannin kieli Luokka:Australian kielet Luokka:Belizen kielet Luokka:Botswanan kielet Luokka:Englannin kielet Luokka:Etelä-Afrikan kielet Luokka:Gambian kielet Luokka:Guamin kielet Luokka:Guyanan kielet Luokka:Irlannin kielet Luokka:Kanadan kielet Luokka:Kenian kielet Luokka:Lesothon kielet Luokka:Liberian kielet Luokka:Malawin kielet Luokka:Maltan kielet Luokka:Mauritiuksen kielet Luokka:Palaun kielet Luokka:Ruandan kielet Luokka:Sambian kielet Luokka:Seychellien kielet Luokka:Sierra Leonen kielet Luokka:Skotlannin kielet Luokka:Tokelaun kielet Luokka:Ugandan kielet Luokka:Uuden-Seelannin kielet Luokka:Walesin kielet Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan kielet Luokka:Yhdysvaltain kielet Luokka:Zimbabwen kielet als:Englische Sprache ms:Bahasa Inggeris zh-min-nan:Eng-gí ko:영어 ja:英語 simple:English language th:ภาษาอังกฤษ

Kreikan kieli

Kreikan kieli (Ελληνικά) on indoeurooppalainen kieli, joka on syntynyt Kreikassa 1400-luvulla eaa.. Kreikan kieli voidaan jakaa nykykreikkaan ja muinaiskreikkaan. Suuri määrä kreikan sanoja ja ilmaisuja ovat selvinneet muuttumattomana läpi vuosisatojen ja ne ovat päätyneet muihin kieliin, kuten latinaan sekä saksan, ranskan ja englannin kieliin.

Nykykreikka

Nykykreikka on rikas kieli, jossa on yli 600 000 sanaa. Muinaiskreikka ei ole helposti nykykreikan osaajan ymmärrettävissä. Nykykreikkaa puhutaan Kreikan lisäksi lähinnä Kyproksella. Nykykreikasta on olemassa kaksi eri kirjakieltä. Kirjakielen käyttö taantui turkkilaisten valloitettua Kreikan vuosisadoiksi. Valloituksen loputtua, vuonna 1834 kehitettiin kirjakieli katharevousa, joka yritti palauttaa kielen vuosisatojen takaiseen asuunsa. Katharevousan ideoijana pidetään vuonna 1833 kuollutta kreikkalaista nationalistijohtajaa Adamantios Koraisia. Sen rinnalle kehitettiin kuitenkin enemmän puhekieltä muistuttava dimotiki-kirjakieli. Ensimmäisen vakavamieliseksi tarkoitetun kirjan dimotiki-kreikaksi kirjoitti Jannis Psiharis vuonna 1888. Sotilasjuntan kaatumisen jälkeen vuodesta 1976 dimotiki on ollut hallitseva kirjakieli. Kirjakielen valinta on poliittisesti värittynyt kysymys Kreikassa, ja monet konservatiivit kannattavat yhä katharevousa-kirjakieltä. Suurin osa nykykreikan murteista on kehittynyt koinee-kreikasta, Aleksanteri Suuren maailmanvalloituksen jälkeen syntyneestä sekamurteesta, joka on myös Uuden Testamentin kieli. Dimotiki-kirjakieli perustuu koinee-pohjaisiin kansanmurteisiin. Poikkeuksia ovat pontoksenkreikka, jota puhuvat mm. Krimin niemimaalta entisestä Neuvostoliitosta Kreikkaan kotiutetut paluumuuttajat, sekä tsakonia, jota puhuu vielä tuhatkunta ihmistä Peloponnesoksen niemimaan syrjäisillä vuoristoseuduilla. Pontoksenkreikka ja tsakonia palautuvat koineeta edeltäviin antiikin ajan murteisiin ja ovat muille kreikan puhujille käsittämättömiä. Myös koinee-pohjaiset kreikan murteet eroavat toisistaan paljon. Esimerkiksi Hioksella, Rodoksella, Kreetalla ja Kyproksella puhutaan hyvin tunnistettavia murteita. Dimotiki-standardikieli on lähinnä Peloponnesoksen kansankieltä. Ateenan katukieli on nykyään murresekoitus, mutta aikaisemmin Ateenassa puhuttiin ns. vanhaa ateenan murretta, joka elää yhä mm. Euboian saarella ja Attikan maaseudulla. Myös pohjoiset murteet muodostavat oman erityisen murreryhmänsä. Aigeian meren saarilla murteiden kirjavuus on suurinta, onhan kyse saarista.

Katso myös


- Kreikkalaiset kirjaimet
- Muinaiskreikka

Linkkejä


- Βικιπαίδεια. Κύρια Σελίδα Kreikankielinen Wikipedia

Sanakirjoja nykykreikan ja muiden kielten välillä


- [http://www.kypros.org/cgi-bin/lexicon Kreikka - Englanti, Englanti - Kreikka].
- [http://www.websters-online-dictionary.org/definition/Greek-english/ Kreikka - Englanti]: Webster's Rosetta Edition.
- [http://www.filol.csic.es/dge/ Kreikka-Espanja]. luokka:kielet Luokka:Kreikan kielet Luokka:Kyproksen kielet als:Griechische Sprache ms:Bahasa Greek ko:그리스어 ja:ギリシア語 simple:Greek language th:ภาษากรีก

Puolan kieli

Puola on slaavilaisiin kieliin kuuluva Puolan virallinen kieli. Sillä on puhujia noin 46 miljoonaa, joista noin 500 000 asuu Saksassa, Unkarissa tai Yhdysvalloissa. Pienempiä puolalaisvähemmistöjä on käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa, sillä puolalaiset ovat jo vuosisatoja olleet yksi maailman maastamuuttavaisimmista kansoista - tähän on ollut syynä niin poliittinen vaino kuin taloudellinenkin ahdinko.

Puolan kielen aakkoset ja ääntäminen

Puolan kielen ääntämisessä suurin vaikeus ulkomaalaiselle lienevät erittäin voimakkaasti palatalisoituneet konsonantit, jotka kirjoitetaan konsonantin edessä ja sanan lopussa akuutilla aksentilla varustettuina (ć, ń, ś, ź), mutta vokaalien edessä tämä liudennus ilmaistaan kirjoittamalla aksentittoman konsonanttimerkin ja vokaalikirjaimen väliin i-kirjain, joka on pelkkä liudennusmerkki. Jos seuraava vokaali onkin oikeasti [i], tällöin erillistä liudennus-i:tä ei tietenkään tarvita.

Kirjain kirjaimelta

:A a [a] :Ą ą on periaatteessa nasaalinen [õ], mutta käytännössä se äännetään aitona nasaalivokaalina vain sanan lopussa sekä sibilanttien edessä. Muuten sillä on taipumus hajota vokaaliksi ja seuraavan konsonantin artikulaatiokohtaan parhaiten sopivaksi nasaalikonsonantiksi, esim, mąka [moŋka], dąb [domp]. Kannattaa panna merkille, että tämä ei siis ole nasaalinen [a]- vaan nasaalinen [o]-vokaali. :B b [b]. Jos tätä seuraa vokaalia edeltävä i (biały, bielić ym.), se liudentuu, jolloin i-kirjain on pelkkä liudennusmerkki. Luonnollisesti se liudentuu myös silloin, kun seuraava vokaali on i: bitwa[b'itfa]. :C c [ts]. Yhdistelmä Cz cz äännetään [ʧ]. Ci, ci äännetään vokaalin edessä [ʨ], konsonantin edessä [ʨi]. :Ć ć on samoin [ʨ], mutta tätä kirjainta käytetään vain sanan lopussa ja konsonantin edessä. Jos ć-kirjaimeen loppuviin sanoihin lisätään vokaalipitoisia päätteitä, tämä kirjain muuttuu c:ksi, mutta äännetään yhä samana äänteenä, esim. solidarność ("solidaarisuus", nominatiivimuoto), mutta solidarności (saman sanan genetiivi- ja prepositionaalimuoto), solidarnością (saman sanan instrumentaalimuoto). :Ch ch on saksan ach-äänne eli [χ], myös silloin kun sitä edeltää etuvokaali. :D d [d]. Huomaa, että ć-kirjaimella kirjoitetun affrikaatan [ʨ] soinnillinen vastine [ʥ] kirjoitetaan puolan oikeinkirjoituksen yleisten periaatteiden mukaan dzi (muun vokaalin kuin i:n edessä), dz (i:n edessä) tai dź (sanan lopussa ja konsonantin edessä). :E e [e]. Puolan e-äänne on aika avoin, lähinnä [ɛ]. Suomalaisen korvissa se kuulostaa selvästi ä-mäiseltä. :Ę ę on edellisen nasalisoitu muoto, mutta sekin äännetään aitona nasaalivokaalina vain jos seuraava konsonantti on sibilantti. (Toisin kuin ą, ę on taipuvainen menettämään nasaalisuutensa sanan lopussa. Sen ääntäminen selkeästi nasaalisena esim. sanassa proszę "olkaa hyvä" ei todellakaan kuulu luontevaan arkipuheeseen.) :F f [f] :G g [g] :H h äännetään luontevimmin kuten ch, siis [χ]. Muunlaisia ääntämyksiä esiintyy yksinomaan kielirajan läheisyydessä valkovenäjän, tšekin ja slovakin vaikutuksesta. :I i [i]. Tämä liudentaa tai pehmentää edellä olevan konsonantin - kuten edellä on selvitetty, se on pelkkä liudennusmerkki, jos sitä edeltää konsonantti- ja seuraa vokaalikirjain. :J j [j] :K k [k]. Puolassa k:n ja g:n oppositio on selvästi soinnittomuus- ja soinnillisuusoppositio, eikä k:ta aspiroida kuten saksassa. :L l [l]. Alkujaan tämä oli ns. pehmeä l (liudentunut, palatalisoitunut), mutta nykypuolassa sen liudentumista ei tarvitse erityisesti korostaa, vrt. seur. :Ł ł [w]. Alkujaan tämä oli ns. kova (velarisoitunut) l-äänne, mutta nykypuolassa se äännetään aivan kuten lyhyt tavua muodostamaton u, ts. [w]-äänteenä. Tämän vuoksi kirjoittamiseen harjaantumattomat puolalaiset saattavat kirjoittaa esim. sellaisen lainasanan kuin pauza (tauko, paussi) muodossa pałza. Alkuperäinen kovan ja pehmeän l:n oppositio on olemassa enää vain ukrainasta, valkovenäjästä tai liettuasta vaikutteita saaneissa rajaseutu- ja diasporamurteissa. :M m [m] :N n [n]. Seuraavan i:n edellä tämäkin on tietysti palataalinen [ɲ], ja sitä koskevat tavanomaiset säännöt, eli silloin kun [ɲ]-äänne esiintyy sanan lopussa tai konsonantin edessä, se kirjoitetaan erillisellä kirjaimella: :Ń ń [ɲ]. :O o [o]. Puolan o-vokaali on aika avoin, lähinnä [ɔ]. :Ó ó [u]. Puolassa on alun perin esiintynyt samanlaisia vokaalien pituuseroja kuin tšekissä, ja niitä on myös merkitty kirjoituksessa akuuteilla aksenteilla. Puolan kirjakielestä pituuserot ovat hävinneet, ja ainoa jälki niistä on se, että alkuperäinen pitkä [o:], joka nyt on muuttunut [u]:ksi, kirjoitetaan tällä kirjaimella. Tavallisesti ó-kirjaimella kirjoitettu [u] on kieliopillisessa yhteydessä johonkin o:n sisältävään vartaloon - esim. woda "vesi", josta diminutiivimuoto wódka "viina, votka" - mutta mitenkään välttämätöntä tämä ei ole, sillä esimerkiksi sanassa góra "vuori", jonka ó-kirjain ei missään kieliopillisessa muodossa muutu tavalliseksi o:ksi, kirjoitustapa on yksinomaan kielihistoriallinen (vrt. esim. venäjän гора). :P p [p] :R r [r] :Rz rz [ʒ] äännetään tarkalleen samalla tavalla kuin pisteellinen ż. Tšekin ř-kirjaimella kirjoitettava äänne puolassa on toki historiallisesti esiintynyt, mutta nyttemmin se lienee hävinnyt murteistakin, joten kirjoitustapa rz on kokonaan kielihistoriallinen. Tavallisesti se esiintyy toki kieliopillisessa tai sananjohdollisessa yhteydessä [r]-äänteen sisältäviin sanavartaloihin, esim. góra "vuori" [gura], josta prepositionaalimuoto na górze [na guʒɛ] "vuorella". Joskus harvoin rz äännetään kuten r ja z, mutta tämä rajoittuu todellakin vain muutamaan sanaan (sanavartalosta marz- "palella" johdetut sanat). :S s [s]. Silloin kun tätä kirjainta seuraa i-kirjain, ääntäminen on edellä esitettyjen sääntöjen mukaan palatalisoitunut (pehmentynyt): [ç]. Konsonanttien edellä ja sanan lopussa tämä palataalinen äänne kirjoitetaan tietenkin... :Ś ś. :Sz sz äännetään meille tutumpana postalveolaarisena "kovana suhuässänä" [ʃ], jolle olemme tšekin kielestä lainanneet kirjaimen š. :T t [t] :U u [u]. On edelleenkin muistettava, että ó ja u äännetään puolan normitetussa kirjakielessä aivan samalla tavalla. :W w [v]. Puolassa ei esiinny, eikä tarvita, v-kirjainta kieleen mukautumattomien lainasanojen ulkopuolella. Jos esimerkiksi sanaan diva "diiva" aletaan liittää puolalaisia taivutuspäätteitä, myös v-kirjain on vaihdettava w:ksi: mówiliśmy o tej wielkiej diwie "puhuimme tästä suuresta diivasta". :X x [ks] ei ole käytössä nykypuolassa, vrt. esim. Aleksander Wielki "Aleksanteri Suuri". Joskus kuitenkin näkee sanaa książę "ruhtinas, prinssi" kirjoitettavan muodossa xiążę. :Y y [ɪ] esiintyy ainoastaan liudentumattomien (mutta kylläkin ns. historiallisesti pehmeiden) konsonanttien jäljessä. (Historiallisesti pehmeitä konsonantteja ovat postalveolaariset ns. suhuässät, joita merkitään kirjainyhdistelmillä cz, sz, rz sekä kirjaimella ż. Näiden jäljessä kirjoitetaan aina y, mutta esim. sellainen historiallinen sukunimi kuin Staszic osoittaa, että kielen aiemmissa historiallisissa kehitysvaiheissa ei aina ollut näin.) Tällä kirjaimella kirjoitettava äänne ei missään tapauksessa eroa tavallisesta i:stä ääntämiseltään niin selkeästi kuin esim. venäjän ы-vokaali, ja on kyseenalaista, onko se oikeastaan eri foneemi vai ainoastaan kovien konsonanttien jäljessä esiintyvä allofoni. :Z z [z]. Tätä voidaan myös käyttää palataalisen äänteen merkitsemiseen puolan oikeinkirjoituksen yleisten sääntöjen mukaan, ts. jos sitä seuraa i-kirjain. :Ż ż [ʒ] on sz:n soinnillinen vastine, joka esimerkiksi tšekissä ja joskus suomessakin kirjoitetaan ž-kirjaimella. Kuten edellä jo tuli todettua, rz äännetään aivan samalla tavalla. :Ź ź on hyvin palataalinen z-äänne, joka kirjoitettaneen IPA-aakkosilla oikeimmin merkillä [ʝ], jos kohta oppikirjat suosivat jostain syystä symbolia [ʐ]. Tätäkin kirjainta käytetään yksinomaan sanan lopussa ja konsonanttien edellä, muualla sen korvaavat zi ja z puolan oikeinkirjoituksen yleissääntöjen mukaan.

Paino

Paino on puolassa yleensä toiseksi viimeisellä tavulla (penultimalla), olipa tämä tavu sitten osa sanavartaloa tai osa päätettä. Tästä tärkein poikkeus ovat verbien preteriti- ja konditionaalimuodot, joiden persoonapäätteet ovat historiallisesti katsoen olla-verbin enkliittisiä muotoja ja voivat edelleenkin irrota verbistä ja siirtyä esim. sivulauseen aloittavan konjunktion perään. Siksi persoonapäätteitä ei lasketa mukaan määritettäessä sitä tavua, joka painon sijoittamisen kannalta on toiseksi viimeinen. Eräät klassisista kielistä lainatut substantiivit (uniwersytet, matematyka, fizyka...) saavat painon kolmanneksi viimeiselle tavulle yksikön nominatiivimuodossa. Jos niihin kuitenkin aletaan lisätä sanaa pidentäviä taivutuspäätteitä, paino siirtyy välittömästi toiseksi viimeiselle tavulle. Myös nominatiivissa näillä sanoilla on voimakas pyrkimys mukautua yleissääntöön, eikä niiden painotusta toiseksi viimeiseltä tavulta voida pitää virheenä, vaikka se kuuluukin lähinnä arkikieleen. Sanan ensimmäisellä tavulla on puolassa aika voimakas sivupaino. Itse asiassa puolassa on nykyään olemassa selvä tendenssi jättää penultimapaino sivupainoksi ja painottaa enemmän ensimmäistä tavua, tosin tämä yleensä muodolliseen ja valmisteltuun puheeseen, kaiutinkuulutuksiin ym. liittyvä tapa kuulostanee useimmista puolalaisista vieläkin teennäiseltä "lentokenttäpuheelta".

Puolan lähimmät sukukielet

Puola kuuluu slaavilaisten kielten länsislaavilaiseen haaraan samoin kuin tšekki, slovakki, yläsorbi ja alasorbi. Länsislaavilaisten kielten joukossa puola kuuluu omaan, ns. lehiittiseen alaryhmäänsä yhdessä Gdańskin kaupungin länsipuolisella maaseudulla ja pikkukaupungeissa puhutun kašubin kielen kanssa. Kašubi eroaa puolasta riittävän paljon, jotta sitä voidaan pitää eri kielenä, mutta erityinen kašubinkielinen kirjallisuus on lähinnä murrekirjallisuutta, eivätkä kašubit pidä itseään erillisenä kansana. Lehiittinen, mutta puolasta eronnut, hyvin pieni kieli oli myös slovintsi eli Leba-kašubi, jota puhuttiin parissa kylässä Pommerissa ennen toista maailmansotaa. Koska slovintsin kielen puhujat pitivät itseään etnisinä saksalaisina, he muuttivat kaikki Saksaan alueen jouduttua Puolalle, jolloin kieli unohtui. Tällaisia saksalaisina itseään pitäviä, mutta slaavilaista murretta puhuvia ihmisryhmiä tunnetaan muualtakin saksan ja slaavilaisten kielten rajoilta, esimerkiksi Sleesiasta. Kaukaisempaa sukua puolalle ovat itäslaavilaiset kielet, kuten venäjä. Ukrainan ja valkovenäjän sanasto on kuitenkin kehittynyt jossain määrin puolalaisten mallien mukaan, vrt. esim. puolan przebudowa = "jälleenrakennus", ukr. перебудова/perebudova, mutta ven. перестройка/perestrojka

Puolan murteet

Puolan tärkeimmät murteet ovat isopuolalaiset (Poznańin ympäristössä puhutut), vähäpuolalaiset (keskuspaikka Krakova) ja masovialaiset (Varsovan ympäristö) murteet. Näillä kolmella murteella on kullakin vuorollaan ollut tilaisuutensa vaikuttaa kirjakielen kehitykseen, koska pääkaupunkina on ollut ensin Poznańin lähellä sijaitseva Gniezno, sittemmin Varsova ja Krakova. Marginaalisempia ovat Sleesian ja Masurian alueiden murteet, joissa saksalaisvaikutus on ollut muita murteita voimakkaampaa, koska alueet ovat pitkään kuuluneet saksankielisiin maihin ja olleet erillään puolankielisestä kirjallisesta sivistyksestä. Ns, kresowe dialekty eli itäisten rajaseutujen murteet, jotka ovat kehittyneet voimakkaassa vuorovaikutuksessa liettuan, valkovenäjän ja ukrainan kielten kanssa, ovat nykyään häviämässä sukupuuttoon niiden puhujien jouduttua toisen maailmansodan myötä tapahtuneiden rajansiirtojen jälkeen muuttamaan Puolan Saksalta saamille uusille alueille. Näillä alueilla puhutuista kielimuodoista puolalainen dialektografia käyttää mielellään nimitystä nowe dialekty mieszane, uudet sekamurteet. Käytännössä uudet sekamurteet ovat kohtalaisen lähellä yleiskieltä. Puolan tärkein murreraja kuuluu ns. masuroivien ja masuroimattomien murteiden välillä - ensin mainittuihin kuuluvat ennen kaikkea Masurian ja Masovian murteet. Masurointi tarkoittaa, että oikeinkirjoituksen /sz/, /cz/ ja /ż/, jotka normatiivisessa puolan kielessä tulisi ääntää [š], [tš] ja [ž], äännetäänkin [s], [ts] ja [z], kuten oikeinkirjoituksen /s/, /c/ ja /z/. Kirjakielessä masurointia ei hyväksytä mahdollisesti yksittäisiä murteista lainattuja sanoja ja paikannimiä lukuun ottamatta. Puolaan, kuten venäjään, kuuluu myös omintakeinen rikollisten slangi, puolalaiselta nimeltään grypsera. Grypseralle on ominaista runsas venäläisten, saksalaisten, ukrainalaisten ja jiddišinkielisten lainasanojen määrä. Grypsera on ennen muuta alamaailman salakieltä, mutta sillä on ollut voimakas vaikutus puolan slangiin, erityisesti nuorison kieleen. Grypseran nimi tulee saksan puhekielen sanasta Grips = "älli, hiffaaminen".

Puolan kielen historia

Puolan kirjakielen muinaispuolalainen kausi alkaa ensimmäisistä, sisällöltään uskonnollisista puolankielisistä teksteistä 1300-luvulta. Ilmeisesti puolalaisella uskonnollisella kirjallisuudella ei ollut yhteyttä Kyrilloksen ja Metodiuksen alulle panemaan kirkkoslaavilaiseen traditioon: kirkollisena sivistyskielenä Puolassa käytettiin latinaa, ei kirkkoslaavia. Oikeinkirjoitus noissa vanhoissa teksteissä oli todella sotkuinen, ja tolkkua tilanteeseen tuli vasta 1500-luvulla, jolloin puolan kirjoitusjärjestelmä standardoitiin pitkälti vanhan tšekin mallien mukaan. 1600-luvulla puola omaksui valtavasti latinalaisia, saksalaisia, ranskalaisia ja tšekkiläisiä vaikutteita, koska yläluokka ihannoi näitä kieliä ja piti niiden taitoa arvostettavana.Toisaalta Puola-Liettuan kaksoisvaltakunnan itäosissa, missä itäslaavilaiset (ukrainalaiset ja valkovenäläiset) murteet olivat yleisin puhekieli, puola oli nimenomaan yläluokan kieli. Idän aatelisto käytti puolaa sivistyskielenään, mutta toi siihen paljon uusia aineksia itäslaavilaisista murteista. 1700-luvulla puola alkoi syrjäyttää latinaa ylimmän sivistyskielen ja kirkkokielen asemasta. Puolankielinen kirjallisuus kehittyi, eikä edes Puolan joutuminen vieraiden valloittajien käsiin voinut kääntää suuntaa. Vaikka erityisesti venäläiset vallanpitäjät koettivat tukahduttaa kieltä ankarin sensuurilaein, puolan kieli itse asiassa sai yhä enemmän merkitystä puolalaisten identiteetin ilmaisijana - tätä kuvaa sanonta ojczyzna-polszczyzna ("isänmaa - puolan kieli"). Latina jätti toki jälkensä virkakieleen, mutta kaunokirjallisuuden kieli kansanomaistui 1800-1900-luvun mittaan. Sanavarastosta koetettiin karsia törkeimpiä saksalaisuuksia, mutta usein ne jäivät osaksi elävää kansankieltä - hauska esimerkki on substantiivi wihajster, joka tarkoittaa lähinnä "vekotin, kapistus, vehje, vimpain" sekä unohtuneen nimen paikalla "(herra tai rouva) se ja se" - se tulee tietenkin saksan kielen sanoista wie heißt er? "mikä hänen nimensä on?" Venäjän vaikutus jäi lopultakin melko vähäiseksi rajoittuen lähinnä kirosanastoon.

Muiden kielten vaikutus puolaan

Vaikka puola ei suhtaudukaan vierasperäisiin lainasanoihin aivan niin myönteisesti kuin venäjä - esimerkiksi luonnontieteiden terminologia on puolassa käännetty omalle kielelle (pochodna = derivaatta, dwutlenek węgla = hiilidioksidi, rozdzielczość = näyttöresoluutio), puolaan on itse asiassa omaksuttu lainasanoja hyvin monelta taholta. Latinan vaikutus oli tietenkin katolisen maan oloissa väistämätön, ja monia latinalaisia lainoja ei enää vierasperäisiksi tunnistakaan (esim. przywilej = etuoikeus, privilegio). Saksalla oli erittäin tärkeä merkitys kaupan ja käsityöläisyyden kielenä, ja myös kaupunkiorganisaation sanasto oli saksalaista: malarz = maalari, murarz = muurari, hochsztapler = huijari, väärinpeluri, ratusz = raatihuone, burmistrz = pormestari, handel = kauppa, makler = meklari. Puolan kirjakielen kehittyessä myös tšekillä, joka silloin oli jo sivistyskieli, oli oma vaikutuksensa. Tšekkiläisperäinen muoto on esimerkiksi sellaisilla sanoilla kuin brama = portti ja hańba = häpeä (sanojen alkuperäinen puolalainen muoto lienee ollut
- broma ja
- gańba). Ranska ja Italia ovat olleet puolalaisille merkittäviä kulttuurisia esikuvia. Myös näiden maiden kielistä on omaksuttu lainavaikutteita ja käännöslainoja: ra. cordone sanitaire = puol. kordon sanitarny "suojavyöhyke", ra. raison d'état, pu. racja stanu "maan etu". Ranskalaisen Pathéphone-tuotemerkin muistoksi vanhanaikaista levysoitinta, grammaria, kutsutaan puolalaisessa kansanomaisessa puhekielessä edelleenkin nimellä patefon. Englannin vaikutus on nykyään tietysti suhteellisen merkittävää, joskaan ei niin voimakas