Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Mustakonnanmarja

Mustakonnanmarja

Mustakonnanmarja (Actaea spicata) on 40-60 cm korkea kasvi. Suomessa se elää lehtomaisissa, tuoreissa metsissä Etelä-Lappiin saakka. Se kukkii kesä-heinäkuussa. Mustikkaa muistuttava marja on erittäin myrkyllinen. Myös kasvin muut osat ovat myrkyllisiä. marja Luokka:Konnanmarjat

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Kesäkuu

Kesäkuu on vuoden kuudes kuukausi, ja ensimmäinen kesäkuukausista. Usein kesäkuun alussa ei ole vielä helteitä, vaan ne alkavat vasta sen puolivälissä. Koululaisten lomakausi alkaa kesäkuun alkupäivinä. Kesäkuussa on 30 päivää. Kesäkuun nimi ei tule nykyisestä kesä-sanasta, vaan sanasta kesanto, koska kesantopelto piti kyntää ensimmäisen kerran kesäkuussa. Vanha kansa kutsui juhannusta edeltävää kesää lyhyeksi eli pikkukesäksi. Sen jälkeen alkoi pitkä eli isokesä. Kesäkuun latinankielinen nimi iunius tulee roomalaisen jumalattaren Junon nimestä. Juno, Juppiterin puoliso, oli avioliiton, äitiyden ja naisten suojelija. ms:Jun ko:6월 ja:6月 simple:June th:มิถุนายน

Heinäkuu

Heinäkuu on vuoden seitsemäs kuukausi, keskimmäinen kesäkuukausista. Ennen vanhaan heinäkuussa tehtiin heinää. Yleensä kesän kuumimmat helteet tulevat Suomessa heinäkuussa. Heinäkuussa on 31 päivää. Heinäkuun latinankielinen nimi iulius tulee kalenterin uudistaneelta roomalaiselta diktaattorilta Julius Caesarilta, jonka kunniaksi senaatti vuonna 44 eaa. päätti antaa heinäkuulle uuden nimen. Caesar on syntynyt heinäkuussa. Kuukauden entinen nimi oli quintilis joka viittasi siihen, että se oli vuoden viides kuukausi. ms:Julai ko:7월 ja:7月 simple:July th:กรกฎาคม

Mustikka

Mustikka (Vaccinium myrtillus) on puolukoiden sukuun (Vaccinium) kuuluva kanervakasvi (Ericaceae).

Yleiskuvaus

Mustikka on 10 - 50 cm korkea kesävihanta varpu. Marjat ovat tavallisesti harmaansinisen vahan peittämiä, mutta toisinaan näkee myös tummia vahattomia marjoja. Mustikka on tuoreiden kangasmetsien laji. Mustikka kukkii toukokuusta heinäkuuhun ja marjoo heinäkuusta jopa lokakuulle kasvupaikasta riippuvasti. Marjominen riippuu suuresti ilmasto-olosuhteista: pölyttäjistä sekä alkukesän pakkasista. Kukat ovat kellomaisia sinertävän punaisia ja hallanarkoja. Mustikka pudottaa soikeat lehtensä talveksi.

Levinneisyys

Mustikkaa on viljalti Pohjois-Euroopan ja Aasian subtrooppisella ja etenkin subarktisella vyöhykkeellä. Mustikkaa tavataan myös Pohjois-Amerikassa, mutta sen globaalinen lajinmääritys on kesken.

Ravintokäyttö

Mustikan marjoissa on hyvin vähän hedelmähappoja. Sen sijaan niissä on runsaasti A- ja B-vitamiinia, mangaania, kuituja sekä flavonoideja. Ne ovat myös hyviä C-vitamiinin, magnesiumin ja kalsiumin lähteitä. Mustikan marjoissa on myös runsaasti sakkaroideja. Mustikanlehti on oivallinen teeaines. Mustikoista voi valmistaa myös mustikkapiirakkaa.

Muu hyötykäyttö

Mustikan atsoväriaine on kemiallinen happamuuden osoitin eli pH-indikaattori. Mustikkaa käytetään myös kasvivärjäyksessä, esim. lihan leimauksessa.

Marjatalous

Mustikka on jo makunsa, värinsä ja muiden ominaisuuksiensa vuoksi Suomen tärkeimpiä luonnonvientituotteita. Mustikkaa voi Suomessa poimia verottomasti myyntiin. Mustikanpoimintaan on kehitetty erilaisia keruuvälineitä kuten poimureita ja haravia. Mustikkaa on jalostettu myös puutarhakasviksi pensasmuotoisena. Tämän taloudellinen merkitys on kuitenkin vähäinen.

Katso myös


- Pensasmustikka

Linkkejä

[http://www.fineli.fi/food.php?foodid=442&lang=fi Mustikan ravintoarvot] Luokka:Vaccinium ja:ブルーベリー

Luokka:Konnanmarjat

Konnanmarjoja (Actaea) käsitteleviä artikkeleja. Luokka:Leinikkikasvit

Hillside Strangler (Illinois)

The Dwight D. Eisenhower Expressway, formerly called Congress Parkway, is the main Interstate highway west from the Chicago Loop. The highway connects Interstate 355 (North-South Tollway) in Addison with Interstate 90 and Interstate 94 near the loop. It is signed Interstate 290 for its entire length. Interstate 290 continues north from Interstate 355 to meet Interstate 90 again in Rolling Meadows. This part of the freeway is known locally as Illinois State Route 53, or simply Route 53, as Illinois 53 existed before Interstate 290. Built as one of the first superhighways in the city in the 1950s, the expressway originally extended to the area around Interstate 294 (Tri-State Tollway). East of Austin Boulevard in Oak Park, the Eisenhower is 8 lanes wide (4 each westbound and eastbound) — west of that point, the highway is generally 6 lanes wide. The Eisenhower is named after Dwight D. Eisenhower, principal architect of the Interstate Highway System. U.S. Highway 20 is multiplexed on Interstate 290 for a mile (1.6 km) near Elmhurst. When the Eisenhower Extension was built, Interstate 290 took the place of Lake Street through this densely populated area, before returning to its own right of way north of Elmhurst. U.S. 20 is not signed anywhere on this mile, but to stay on U.S. 20 one must travel on Interstate 290.

History

During the 1960s and 1970s, the Eisenhower was extended to U.S. 20 (Lake Street) and Illinois State Route 64 (North Avenue). It was then further extended to present-day Interstate 355, at the time simply a spur from the highway and named Illinois 53. Until 1978, the Eisenhower Expressway was Interstate 90. After the Northwest Tollway was completed, Interstate 90 was routed north along the Kennedy Expressway and onto the tollway. Old Interstate 90 then was named Interstate 290, and that numbering continues to this day. Because the segment from Interstate 294 to Interstate 355/Illinois 53 was built last, that portion of the highway is referred to as the Eisenhower Extension. The Eisenhower Expressway, extension included, is 23 miles long (37 km). If the Illinois 53 portion of Interstate 290 is added to that, it is actually 30 miles long (48 km).

Features

Kennedy Expressway] The Chicago Transit Authority maintains a rail line from the loop west to Forest Park in the median of the Eisenhower, and then closely paralleling the Eisenhower for about 10 miles (16 km). While convenient for mass transit, it has also severely limited any possibility of lane additions to the Eisenhower where the train line is. Preliminary studies on such an effort are already starting, however.

Lingo

The Eisenhower Expressway has subsections along its length that are used most often by traffic reporters to describe the extent of congestion on a highway. Users of the highway unfamiliar with these terms can easily be confused by them.
- Hillside Strangler — Named after the Chicago suburb of Hillside, it refers to a major merge with Interstate 88, and almost always is used when referring to inbound (eastbound) traffic. It is at this point that Interstate 88 terminates eastbound. It was called the Strangler because before its reconstruction in the early 2000s, seven thru lanes were forced to merge to three, creating large backups. Reconstruction widened part of this area to nine lanes (5 inbound — three thru, two local, and 4 thru lanes outbound), allowed direct exits to Mannheim Road (U.S. 12/U.S. 20/U.S. 45) from Interstate 88 for trucks, created an inbound collector-distributor ramp for Mannheim Road, and added a timed gate that closed a ramp from Roosevelt Road (Illinois State Route 38) to inbound Interstate 290 during rush hour periods. These improvements helped congestion at the site, but also pushed pre-existing congestion further east to the six lane portion of the highway. The Strangler is located at about mile marker 18.
- The Avenues — The portion of the highway between Mannheim Road at mile marker 17 and First Avenue north of Maywood, a stretch of 3 miles (5 km). Named because all of the crossroads between these two exits are named numerically, in ascending order traveling outbound (westbound). 1st Avenue (Illinois State Route 171) is exit 20. There are exits to 9th Avenue, 17th Avenue, and 25th Avenue to the west. These exits are spaced about 3/4ths of a mile apart. This stretch is notorious for being extremely congested, and is one of the higher priority projects in Chicagoland today.
- Eisenhower Extension or 290 Extension — The eight miles (12 km) of road between current-day mile marker 7 (to Lake Street/U.S. Highway 20) and North Avenue (Illinois State Route 64), mile marker 15. This section was built in the late 1970s.
- Post Office — Just east of the I-290 - I-90/94 Junction in downtown Chicago, the Post Office is a building that stretches over Congress Parkway. If one drives eastbound on I-290 and continues past I-90/94, the highway ends and becomes Congress Parkway. The Post Office is a landmark which is sometimes used in referring to the end of I-290 in downtown Chicago; for example, a traffic reporter might say "... forty minutes from Manheim to the Post Office...".
- The Ike — Dwight D. Eisenhower's nick-name, 'Ike', also refers to the Eisenhower Expressway.

External links


- [http://www.eisenhowerexpressway.com/ Eisenhower Expressway Reconstruction Site] — Reconstruction planned for I-290 west of Chicago. Entering preliminary design in 2005.
- [http://www.n9jig.com/203-up.html N9JIG's Illinois Highways Page — Routes 203 and up]
- [http://www.kurumi.com/roads/3di/i290.html Kurumi's 3di page — I-290] 90-2 Illinois 90-2 Category:Chicago area expressways

hotels Prague narty szwajcaria darmowe statystyki yciorys cytaty










































:: RELATED NEWS ::
California State Route 9
California State Highway 9 is mainly a rural and mountainous route that travels 35 mi. (56 km) from CA-1 near Santa Cruz through Ben Lomond, Boulder Creek and several smaller towns to Saratoga, where it briefly
Nature Neuroscience
Nature Neuroscience is a scientific journal published by Nature Publishing Group, the publisher of Nature. Its focus is original research papers relating specifically to neuroscience. Begun in May 1998 to respond to the rapid expansion of neuroscience research, Nature Neuroscience has quickly become one of the most significant neuroscience publication

Hollywood palladium
The Hollywood Palladium is a theater located at 6215 Sunset Boulevard in Hollywood, California. It opened in September 23, 1940 with Frank Sinatra and the Tommy Dorsey Orchestra. The facility includes a 11,200 square foot<
Marcinkiewitz theorem
In mathematics, the Marcinkiewicz theorem, discovered by Józef Marcinkiewicz, is a result about interpolation of operators acting on Lp spaces and related spaces. Interpolation of operators should not be confused with somewhat different mathematical procedure of interpolation of functions. Marcinkiewicz' theorem is similar in spirit to the California as California State Scenic Highways:

Scenic Highway Routes

Entire Route

The following routes have their entire length designed as a scenic highway:
- 20px California State Route 28
- 20px
Lanier middle school
Lanier Middle School
Principal Administrator Julia Dimmitt
Grade levels 6 - 8
Founded 1926
School type Public school (U.S.)
Websnark
Websnark refers to the website [http://www.websnark.com Websnark.com], and a webcomic review on the site. The site is a critical and popular culture commentary website and blog, and the reviews are known for increasing traffic to the site. It is in use mostly in webcomic circles, although its endurance is yet to be determined. [http://www.websnark.com Websnark.com] began in August 2004 by Eric A. Burns as
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org