:: wikimiki.org ::
| Euroopan Unioni |
Euroopan unioni:Eu voi tarkoittaa myös alkuaine europiumia.
europium
Euroopan unioni (EU) on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan unionin keskushallinnolle. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet
Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Romania ja Bulgaria ovat liittymässä jäseniksi vuonna 2007. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja.
Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni) on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude).
:Katso tarkemmin Euroopan unionin symbolit
Tilastotietoja
Aina vuoden 2004 1. toukokuuta saakka EU:hun kuului 15 valtiota, joiden yhteenlaskettu väkiluku oli 374,6 miljoonaa. Euroopan väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Pinta-alaa EU:lla oli ennen laajentumista hieman vähemmän kuin Intialla, eli 3 191 100 km². Väestöntiheys EU:ssa oli ennen laajentumista 117,5 asukasta/km² (Vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote oli 74,5 vuotta.
1. toukokuuta 2004 lähtien EU on käsittänyt 25 valtiota ja sen väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Uusista jäsenmaista suurin on Puola, jossa on asukkaita 38,7 miljoonaa.
Euroopan yhdentymisen historia
Perussopimukset
Euroopan unionilla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, mitkä määrittävät yhteisön toimintaa ja minkä puitteissa päätöksenteon on tapahduttava.
Perussopimukset:
- 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus
- 1957 Rooman sopimukset
- Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
- Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
- Yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisölle yhteisistä toimielimistä
- 1965 Toimielinten sulautumissopimus
- 1970 Talousarviosopimus
- 1972 Irlannin, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan liittymissopimus
- 1975 Varainhoitosopimus
- 1975 Sopimus Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta
- 1976 Parlamentin suoria vaaleja koskeva päätös
- 1979 Kreikan liittymissopimus
- 1979 Euroopan valuuttajärjestelmän perustamissopimus
- 1984 Grönlannin erosopimus
- 1985 Espanjan ja Portugalin liittymissopimus
- 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
- Euroopan yhtenäisasiakirjalla tarkennetiin Rooman sopimuksia Euroopan yhdentymisen edistämiseksi ja sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuun saattamiseksi. Sillä muutettiin Euroopan yhteisön toimielinten toimintasääntöjä ja laajennettiin yhteisön toimivaltaa erityisesti tutkimuksen ja kehityksen, ympäristöasioiden ja yhteisen ulkopolitiikan aloilla.
- 1990 Saksojen yhdistämisessä aikaisemman Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alue liittyi Euroopan yhteisöön.
- 1992 Sopimus Euroopan unionista
- Maastrichtissa hyväksytty sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon (EMU) siirtymisen aikataulun. Maastrichtin sopimus loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle sekä mm. unionin kansalaisuuden perustamiselle.
- 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
- 1994 Itävallan, Ruotsin ja Suomen liittymissopimus
- 1997 Amsterdamin sopimus
- Amsterdamin sopimus kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena (mm. henkilöiden vapaan liikkuvuuden ns. Schengenin sopimus osaksi perussopimuksia); unionin ja kansalaisten lähentäminen; unionin ulkosuhteiden vahvistaminen (mm. kriisinhallinta - kuten humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja rauhanpalauttaminen); määräenemmistöpäätökset neuvostossa.
- 2001 Nizzan sopimus
- Nizzan sopimuksen keskeisimmät uudistukset koskevat neuvoston äänten uudelleenpainotusta, komission kokoa ja sen työn organisointia, määräenemmistöpäätösten lisäämistä sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa. Nizzan sopimus antoi unionille on valmiudet laajentumiseen.
- 2004 Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron liittymissopimus
Hiili- ja teräsyhteisö
Heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli noin 90 %. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Isossa-Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Rahaa ostoon ei ollut, minkä vuoksi luotiin Yhdysvaltojen ulkoministerin nimeä kantava suunnitelma eli Marshall-apu.
Hiiliteollisuus sekä sotatarvikkeiden tuotannossa tarpeellinen terästeollisuus saatettiin ylikansalliseen valvontaan erityisesti ranskalaisten aloitteesta vuonna 1951, jolloin luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC): Ranska, Italia, Länsi-Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg.
:Katso myös Euroopan neuvosto
Talousyhteisö, atomienergiayhteisö
Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa myös suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin ns. Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Länsi-Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Iso-Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen.
Kun Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, ranskalaisen Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita. Myös Iso-Britannia oli aluksi mukana, mutta se ei katsonut voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat vaativat tulliliiton muodostamisen. Iso-Britannia jättäytyi pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisön (EEC) perustamisesta. Ydinenergia tosin arvioitiin aikoinaan tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1976, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt.
Katso myös rakennerahasto.
Talousarviosopimus
Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:
- Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
- Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
- Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV).
Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella.
Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.
Euroopan unionin lainsäädäntö ja toimielimet
Euroopan unionin toimielimet
Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki.
Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.
- Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
- Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
- Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
- Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Durão Barroso).
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
- Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
- EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi suunnitteilla oleva EU:n kemikaalivirasto tullaan sijoittamaan Suomeen.
Euroopan unionin lainsäädäntö
Euroopan unionin lainsäädäntö eli acquis tarkoittaa kaikkia jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa normistoa.
Tämä säännöstö muodostuu kolmella tasolla:
# perustamissopimukset (alkuperäinen oikeus eli primäärioikeus)
# perustamissopimusten mukaisilla päätöksentekomenettelyillä EU:n toimielimet luovat asetuksia, direktiivejä, suosituksia sekä antavat lausuntoja. Toimielimet voivat myös tehdä päätöksiä, jotka velvoittavat jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä (johdannainen oikeus eli sekundäärioikeus)
# Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset
Päätöksenteko
Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa.
Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.
Euroopan unionin toimialat
Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille mm. seuraavilla toimialoilla:
- I Pilari - Euroopan yhteisö
- Talous- ja rahaliitto
- Sisämarkkinat
- Kauppapolitiikka
- Maatalous- ja kalastuspolitiikka
- Alue- ja rakennepolitiikka
- Kilpailupolitiikka
- Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
- Ympäristö
- Energia
- Koulutus
- Kehitystyö
- II Pilari - Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- III Pilari - Oikeus ja sisäasiat
Vertailu muihin talousalueisiin/maihin
Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
1 Member of NAFTA
Kirjallisuutta
- Reijo Kemppinen, 2002, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi.pdf Suomi Euroopan unionissa - perusteos], ISBN 951-37-3675-X
- Tero Erkkilä ja Teija Tiilikainen, 2004, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/netcomm/ImgLib/7/82/avain_suomi.pdf Avain EU-käsitteisiin], ISBN 951-724-460-6
Aiheesta muualla
- [http://europa.eu.int/index_fi.htm EUROPA - Euroopan unionin portaali]
- [http://www.makupalat.fi/unioni.htm Makupalojen EU-linkit]
- [http://www.uta.fi/sahkoiset_lahteet/eu.html Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä]
- [http://euabc.com/index.phtml?action=set_country&country_id=23 EUABC.com] EU sanakirja Internetin käyttäjille
- [http://euobserver.com EUobserver] - EU aiheisia uutisia englanniksi
Ajankohtaista
- Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.
- Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa.
Luokka:Eurooppa
Luokka:Euroopan unioni
fiu-vro:Õuruupa Liit
ms:Kesatuan Eropah
zh-min-nan:Europa Liân-bêng
ko:유럽 연합
ja:欧州連合
simple:European Union
th:สหภาพยุโรป
EuropiumEuropium on alkuaine, jonka symboli on Eu ja järjestysluku 63.
Tämä harvinaisiin maametalleihin kuuluva alkuaine on niistä reaktiivisin, se hapettuu nopeasti ilmassa ja reaktiossaan veden kanssa muistuttaa kalsiumia. Muiden maametallien tavoin (lantaani on poikkeus) europium syttyy ilmassa n. 150°C-180°C lämpötilassa.
Tiheys on 5,2 g/cm3. Sulamispiste on 1099 K (826 °C) ja kiehumispiste on 1800 K (1527 °C).
Europiumia käytetään oksidina (Eu2O3) punaisena loisteaineena televisioissa.
Monet europiumin isotoopit imevät voimakkaasti neutroneja, joten europiumilla voi olla käyttöä ydinreaktoreissa.
Europiumia ei ole puhtaana luonnossa mutta sitä löytyy gadoliniitista ja monatsiittihiekasta. Myös auringosta ja tietyistä tähdistä on spektriviivoista identifioitu europiumia.
Europiumin keksimisen ansio annetaan yleensä ranskalaiselle E-A Demarcaylle, joka löysi sen spektroskooppisesti 1896.
Luokka:Alkuaineet
ja:ユウロピウム
th:ยูโรเพียม
EuroalueEuroalue on yhteisvaluutta euron käyttöönottaneiden maiden muodostama alue.
Viralliset jäsenmaat
euro
Euro on tällä hetkellä virallisesti kahdentoista Euroopan unionin jäsenvaltion yhteinen valuutta. Nämä maat ovat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Suomi, Portugali, Ranska ja Saksa.
Nämä maat ovat sitoutuneet euron arvon ylläpitämiseksi vakaussopimukseen, jonka mukaan julkisten menojen alijäämä ei saa olla enempää kuin 3% bruttokansantuotteesta eikä valtion kokonaisvelka enempää kuin 60% BKT:stä. Euroalueen maiden rahapolitikkaa hoitaa Euroopan keskuspankki.
Euroopan ulkopuolella Ranskan merentakaiset departementit Guadeloupe, Martinique, Ranskan Guayana ja Réunion käyttävät myös euroa valuuttanaan.
Valtiot, jotka käyttävät euroa sopimusten nojalla
Monacon, San Marinon ja Vatikaanin valuuttana on myös euro, vaikka ne eivät olekaan EU:n jäseniä. Nämä maat voivat myös painattaa omia eurokolikoitaan, joiden kääntöpuolella on niiden omat kansalliset tunnukset. Euron käyttö näissä maissa perustuu aiempiin EU:n jäsenmaiden (Ranskan ja Italian) ja kyseisten maiden välisiin yhteisvaluuttasopimuksiin, jotka EU:n ministerineuvosto on hyväksynyt sovellettaviksi euron käyttöönoton jälkeenkin.
Muut alueet, jotka käyttävät euroa valuuttanaan
Andorra käytti valuuttanaan aiemmin rinnakkain Espanjan pesetaa ja Ranskan frangia. Euron käyttöönoton jälkeen myös Andorra on siirtynyt euroon. Asiasta ei ole sopimusta EU:n kanssa, mutta kylläkin Ranskan ja Espanjan kanssa.
Montenegro käytti valuuttanaan aiemmin Saksan markkaa, nyttemmin euroa. YK:n väliaikaishallinto Kosovossa on julistanut euron alueen viralliseksi valuutaksi.
Euroon kiinteästi sidotut valuutat
EU:ssa
ERM II-järjestelmän kautta euroon on kiinteästi sidottu Viron kruunu (aiemmin sidottu Saksan markkaan) ja Liettuan liti (liet. litas) (helmikuuhun 2002 sidottu Yhdysvaltain dollariin).
Tanskan kruunu ja Slovenian tolar ovat kelluvia valuuttoja, mutta niiden vaihteluväliksi on määritelty +/- 15% suhteessa euroon.
EU:n ulkopuolella
- Bosnia-Hertsegovinan konvertibilna marka on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Saksan markkaan)
- Bulgarian lev on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Saksan markkaan)
- Kap Verden escudo on kiinteästi sidottu euroon (aiemmin Portugalin escudoon)
- CFA-frangi ja CFP-frangi ovat kiinteästi sidottuja euroon (aiemmin Ranskan frangiin).
CFA-frangia käyttää neljätoista Afrikan maata (Benin, Burkina Faso, Norsunluurannikko, Guinea-Bissau, Mali, Niger, Senegal, Togo, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Tšad, Kongon tasavalta, Päiväntasaajan Guinea ja Gabon) ja CFP-frangia käytetään Ranskan Tyynenmeren territorioissa.
Luokka:Euroopan unioni
Sopimus Euroopan unionistaMaastrichtin sopimus (virallisemmin Sopimus Euroopan unionista) allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992 Euroopan yhteisön jäsenien kesken Alankomaiden Maastrichtissa ja astui voimaan 1. marraskuuta 1993. Se syntyi tuloksena erillisistä neuvotteluista koskien talous- ja rahaliittoa ja poliittista yhteistyötä.
Sopimus johti Euroopan unionin syntyyn, euron luomiseen ja esitteli kolme peruspilaria (yhteisö, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa).
Johdanto
Vuoden 1992 allekirjoitusta seurasi ratifiointiprosessi, jossa sopimus kohtasi joissakin maissa vastustusta. Ranskan kansanäänestyksessä sopimus sai vain niukan enemmistön tuen (51,05 % puolesta), Tanskassa sopimus hyväksyttiin vasta toisessa kansanäänestyksessä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ratifioinnista vastannut parlamentti lähes esti sopimuksen voimaantulon Britanniassa. Sopimus tuli kuitenkin voimaan marraskuussa 1993.
Maastrichtin sopimus sisältää sekä muutoksia aiempiin EY- ja Euratom-sopimuksiin että Euroopan unionin perustamissopimuksen. Sen voidaan katsoa olevan yksi askel matkalla tavoitteeseen luoda koko Euroopan laajuinen perustuslaki, johon kuuluvat kaikki EY:n ja EU:n sopimukset.
Maastrichtin sopimuksella perustettu Euroopan unioni ei siis korvaa Euroopan yhteisöjä (EY), vaan tuo ne saman katon alle uusien poliittisten ynnä muiden yhteistyömuotojen kanssa. Tässä yhteydessä puhutaan Euroopan unionin "kolmesta pilarista":
- Euroopan yhteisöt
- Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa
Sopimuksen sisältö
Talous- ja rahaliitto
Sopimuksen keskeisintä sisältöä on Euroopan talous- ja rahaliiton perustaminen kolmessa vaiheessa. Sopimustekstin mukaan EU:ssa otetaan käyttöön yhteinen valuutta (euro) aikaisintaan 1. tammikuuta 1997 tai viimeistään 1. tammikuuta 1999. Rahaliittoon osallistuvan valtion on täytettävä ns. konvergenssikriteerit, joiden tarkoitus on varmistaa rahaliiton vakaus.
Kun sopimus tuli voimaan, alkoi myös automaattinen prosessi, jossa kaikki ministerineuvoston päättämien kriteerien rajoissa pysyneet valtiot liittyvät yhteisvaluuttaan. Iso-Britannia ja Tanska pidättivät itsellään oikeuden jättäytyä yhteisvaluutan ulkopuolelle.
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Euroopan unionin yhteistyöelimet päättävät unionin linjasta näissä asioissa. Vaikka ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö on yksi EU:n peruspilareita, säilyy lopullinen päätäntävalta kansallisvaltioilla. Lisäksi suurin osa päätöksistä tulee tehdä yksimielisesti.
Unionin kansalaisuus
Maastrichtin sopimuksen myötä tuli käyttöön myös käsite "unionin kansalaisuus". Unionin kansalaisuus ei rajoita tai korvaa vaan laajentaa perinteistä valtionkansalaisuutta. Unionin kansalaisia ovat kaikki EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset. EU-kansalaisilla on muun muassa oikeus oleskella kaikkialla Unionin alueella, aktiivinen ja passiivinen kunnallisvaalioikeus sekä oikeus osallistua Euroopan parlamentin valintaan kaikkialla EU:ssa.
Demokratisointi
Yksi tärkeistä muutoksista oli yhteispäätösmenettelyn käyttöönotto. Euroopan parlamentti pääsi näin tiettyjen asioiden käsittelyssä samalle tasolle ministerineuvoston kanssa. Lisäksi päätettiin alueiden komitean perustamisesta. Komitean tehtävänä on varmistaa, että eri alueet, esim. Suomen maakunnat, saavat tasapuolisesti huomiota.
Oikeus- ja sisäasiat
Lisäksi sopimuksessa päätettiin tehostaa yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa. Kuten toisessa pilarissakin (yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka), pysyi käytäntönä suurelta osin yksimielisyyden vaatimus. EU:n alueen poliisiyhteistyötä vahvistamaan perustettiin Euroopan poliisiviranomainen, Europol.
Myöhempi kehitys
EU-sopimusta kehitettiin myöhemmin muun muassa vuoden 1997 Amsterdamin sopimuksessa. Yhteispäätösmenettelyä vahvistettiin ja laajennettiin, ja näin korostettiin Euroopan parlamentin asemaa päätöksenteossa.
Vuoden 1998 aikana tapahtumien kulku lähti etenemään siihen suuntaan, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventäminen Amsterdamin sopimukseen kirjatusta tasosta alkoi toteutua jo ennen sopimuksen voimaanastumista keväällä 1999. Taustana nopeasti edenneelle prosessille oli Jugoslavian hajoamiseen liittynyt Kosovon sota.
Keväällä 1999 Saksan puheenjohtajuuskaudella EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ryhdyttiin valmistelemaan vahvasti Amsterdamin sopimuksesta poikkeavalta pohjalta (mm. EU:lle päätettiin luoda kriisinhallintajoukot sekä tätä tukeva päätöksenteko- ja suunnittelujärjestelmä).
Suomen asema
Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen osana vuoden 1995 liittymissopimustaan.
Linkkejä
- [http://europa.eu.int/abc/obj/treaties/fi/fitoc01.htm Sopimus Euroopan unionista]
- [http://europa.eu.int/eur-lex/fi/about/abc/index.html Tietoa EU:n oikeudesta: Yhteisön oikeuden perusteet]
- [http://finlex1.edita.fi/dynaweb/ajantasa/flexsd/sd/@Generic__BookTextView/390100;nh=1;hf=0;lang=fi?DwebQuery=unioni Laki Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 8.12.1994/1540]
Luokka:Euroopan unioni
ja:マーストリヒト条約
Euroopan unionin neuvostoEuroopan unionin neuvosto tai Ministerineuvosto on Euroopan unionin tärkein lakiasäätävä elin, jossa kokoontuvat jäsenmaiden hallitusten edustaja. Yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvosto luotiin perussopimuksilla 1957.
Neuvoston kokoonpano
Neuvosto koostuu jäsenmaiden ministeritason edustajista. Esityslistan aiheet ratkaisevat, ketkä ministerit kokoukseen osallistuvat esimerkiksi maatalousasioissa läsnä on maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
Kullakin neuvoston ministerillä on jäsenvaltionsa hallitusta sitovat valtuudet.
Neuvoston tämän hetkiset kokoonpanot
- yleiset asiat ja ulkosuhteet
- talous- ja rahoitusasiat (Ecofin-neuvosto)
- oikeus- ja sisäasiat
- työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat
- kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus ja tutkimus)
- liikenne, televiestintä ja energia
- maatalous ja kalastus
- ympäristö
- koulutus, nuoriso ja kulttuuri
Neuvoston puheenjohtajuus
Puhetta johtaa puheenjohtajavaltion ministeri. Puheenjohtajuus kiertää valtiolta toiselle puolivuosittain. Vuonna 2005 syksyllä puheenjohtajuus on Yhdistyneellä Kuningaskunnalla, keväällä 2006 vuorossa on Itävalta ja syksyllä 2006 Suomi.
Eurooppa-neuvosto
Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta. Eurooppa-neuvostoa ei pidä sekoittaa Euroopan neuvostoon.
Luokka:Euroopan unioni
nb:Rådet for Den europeiske union
Euroopan komissio
Euroopan komissio on Euroopan unionin toimielin, joka muun muassa valmistelee ja panee täytäntöön Euroopan unionin neuvoston asettamia erilaisia säädöksiä ja päätöksiä ja valvoo niiden noudattamista EU:n jäsenvaltioissa.
Komission tehtävät
Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (ns. Rooman sopimuksen) 211 artiklan mukaan komissio
- valvoo yhteisön sopimusten ja sen toimielinten antamien säännösten ja määräysten noudattamista
- antaa suosituksia ja lausuntoja asioista, joita yhteisön perustamissopimus koskee
- käyttää itsenäistä päätösvaltaa ja osallistuu Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin päätöksentekoon
- käyttää Euroopan unionin neuvoston sille siirtämää toimivaltaa säännösten täytäntöönpanossa
Komissio on tehtävissään vastuussa Euroopan parlamentille, joka voi antaa komissiolle epäluottamuslauseen ja pakottaa sen eroamaan. Toiminnassaan komissio on riippumaton jäsenvaltioiden hallituksista.
Komission kokoonpano
Komissiossa on nykyisin 25 jäsentä, komissaaria (yksi kustakin jäsenvaltiosta), jotka on nimitetty viiden vuoden toimikaudeksi.
Yhteensä komission yhteydessä toimii noin 24000 virkamiestä, joista suurin osa työskentelee Brysselissä.
Komission puheenjohtajan (nyk. José Durão Barroso) valitsevat jäsenvaltioiden hallitusten edustajat kuultuaan Euroopan parlamenttia. Puheenjohtajan valinnan jälkeen jäsenvaltiot ja puheenjohtaja valitsevat muut komission jäsenet. Lopuksi parlamentin tulee antaa luottamuslause koko komissiolle ennen sen toiminnan aloittamista.
Luokka:Euroopan unioni
ja:欧州委員会
Alankomaat
Alankomaat, viralliselta nimeltään Alankomaiden kuningaskunta, on perustuslaillinen kuningaskunta Länsi-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Saksa ja Belgia. Pinta-ala on 41 526 km² ja väkiluku noin 16 miljoonaa. Alankomaita kutsutaan myös nimellä Hollanti, joka varsinaisesti tarkoittaa vanhaa Hollannin provinssia, joka nykyään on jaettu Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinsseihin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on käypä nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat.
Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on maailman suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi.
Alankomaiden kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen. Nimitys hollantilainen saattaa kuitenkin loukata ihmisiä, jotka eivät ole hollantilaisia, esimerkiksi limburgilaisia tai pojoisbrabantilaisia.
Historia
Alankomaat itsenäistyi vuonna 1648. 1600-luvulla Alankomaista tuli suurimpia merenkävijämaita ja kaupankäynnin ansiosta siitä kehittyi taloudellinen suurvalta.
Napoleon valloitti Alankomaat ja liitti sen kuningaskunnaksi nykyisen Belgian ja Luxemburgin kanssa vuonna 1815. Belgia itsenäistyi vuonna 1830 ja Luxemburg erosi liitosta kuningas William III:n kuoltua.
Alankomaat oli neutraali Ensimmäisessä maailmansodassa, mutta Saksa valloitti sen toukokuussa 1940 Toisen maailmansodan aikana. Alankomaat vapautettiin vasta vuonna 1945.
Sodan jälkeen Alankomaat liittyi Natoon ja oli Euroopan unionin edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä.
Nyk. Alankomaiden alue oli aik. kelttien asuttama, mutta 100-luvulla eKr. he joutuivat väistymään germaanikansojen (friisit, bataavit) tieltä. Alue liitettiin 50-luvulla eKr. Rooman valtakuntaan, ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan, kuen nyk. Belgiakin. Frankkien valtakunnan jaon (843) jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi, jotka myöh. joutuivat Burgundin alaisuuteen ja tulivat Maksimilian I:n avioliiton myötä 1477 Habsburgien omistukseen. Kaarle V antoi alueen perintönä Espanjan kuninkaalle Filip II:lle, jonka kiihkokatolinen politiikka julmine uskonvainoineen johti vapausssotaan reformoidun opin omaksuneissa Alankomaiden pohj. maakunnissa. Ne julistautuivat itsenäisiksi Alankomaiden tasavallaksi 1581, kun taas et.maakunnat (nyk.Belgia)jäivät Espanjan yhteyteen. Saksa ja Espanja tunnustivat Alankomaiden itsenäisyyden Westfalenin rauhassa 1648. Alankomaat oli vallannut jo vapausssodan aikana siirtomaa-alueita Itä-Intiassa ja laajensi myöh. siirtomaitaan mm. Etelä-Afrikassa. Samalla Alankomaista tuli tärkeä merenkulku- ja kauppavaltio. Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan 1652-54 ja 1665-67 ja Ranskaa vastaan 1672. Vallankumoussodissa ranskalaiset kuitenkin valtasivat Alankomaat, josta tuli Ranskan alainen Batavian tasavalta. 1806 se muutettiin Napoleonin veljen Ludvigin hallitsemaksi Hollannin kuningaskunnaksi ja 1810 viimein liitettiin kokonaan Ranskaan. Wienin kongressissa 1815 muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Oranian suvun Vilhelm I. Kuningaskuntaan liitettiin myös nyk. Belgia, joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi 1830. Vilhelm I luopui kruunusta 1840 poikansa Vilhelm II:n hyväksi. Tämän seuraajaksi tuli 1849 Vilhelm III, jonka jälkeen valtaistuimelle nousi 1890 kuningatar Vilhelmiina. Alankomaat pysyi puolueettomana 1. maailmansodassa ja julistautui puolueettomaksi myös 2. maailmansodan puhjetessa.
Politiikka
Alankomaat on ollut perustuslaillinen kuningaskunta vuodesta 1815. Monarkki nimittää hallituksen, jota johtaa pääministeri (Minister President).
Parlamentti on kaksikamarinen. Alahuoneessa on 150 jäsentä, ja heidät valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Senaatilla on vähemmän vaikutusvaltaa, ja sen jäsenet valitsevat Alankomaiden provinssien parlamenttien jäsenet aina provinssi-parlamenttivaalin jälkeen.
Provinssit
Alankomaat jaetaan 12 provinssiin (provincies):
Provinssit jaetaan kuntiin (gemeenten), joita on 483.
Alankomaihin kuuluu saaria Karibianmeressä: Alankomaiden Antillit ja Aruba.
Aruba
Aruba
Väestöjakauma
Alankomaissa puhutaan hollantia. Väestö on uskonnoltaan pääosin kristittyjä, joko reformoituja protestantteja tai katolisia.
Talouselämä
Alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen edelläkävijöiksi. Se oli mukana mm. hiili- ja teräsunionissa.
Luopuessaan siirtomaastaan Indonesiasta hollantilais-brittiläinen öljy-yhtiö Royal Dutch/Shell joutui uuteen asetelmaan raakaöljyn ostajana.
Alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin toimesta, mm. CD-levy on Philipsin lanseeraama.
1990-luvulla Hollannin 1920-luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas Fokker meni konkurssiin etenkin brasilialaisen Embraer-yhtiön vallatessa sen markkinat.
Merkittävimmät luonnonvarat
- Pohjanmeren maakaasu ja öljy
- hedelmällinen maaperä
Merkittävimmät vientituotteet
- elintarvikkeet
- koneet
- kulkuneuvot
Linkit
- [http://europa.eu.int/abc/governments/netherlands/index_fi.htm EU Portaali]
- [http://www.finlandsite.nl/foorumi Alankomaat Foorumi]
- [http://www.alankomaat.info Alankomaat Info]
- [http://www.holland.com Matkailutoimisto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=52.173932,5.603027&spn=2.991694,8.107910&z=10&t=h&hl=en Alankomaat Google Mapsissa]
- [http://www.blogs.fi/main/index.php/hollannikkaat Hollannikkaat]: Suomi-yhteisö Hollannissa
Luokka:Alankomaat
[[got:
Espanja
Espanjan kuningaskunta on maa, joka sijaitsee lounais-Euroopassa. Se jakaa Iberian niemimaan Portugalin kanssa. Koillisessa rajan takana on Ranska ja pieni ruhtinaskunta Andorra Pyreneiden vuoriston ohella. Maahan kuuluvat myös Baleaarit Välimerellä, Kanariansaaret Atlantilla, Ceutan ja Melillan kaupungit Pohjois-Afrikassa sekä muutama asumaton saari Marokon rannikolla. Espanjan pääkaupunki on Madrid. Toiseksi suurimmat ovat Barcelona ja Valencia.
Historia
Nykyisen Espanjan historia alkaa 1000-luvulla, jolloin kristityt kuningaskunnat alkoivat Iberian niemimaan takaisinvaltauksen (Reconquista) islaminuskoisilta maureilta.
Vuonna 1479 Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat virallisesti yhdistyivät, kun hallitsijat kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella avioituivat. Yhdessä katoliset kuningaskunnat kukistivat viimeiset maurihallitsijat Iberian niemimaalla 2. tammikuuta 1492, samana vuonna kun Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Vuonna 1512 kuningas Ferdinand valloitti Navarran kuningaskunnan ja koko Espanja yhdistyi. Kirkon tueksi perustettiin Inkvisitio ja juutalaiset ja muslimit käännytettiin tai karkoitettiin maasta.
1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla Espanjasta tuli Euroopan mahtavin valtio sen Amerikkojen valloitusten takia.
Osmanien laivasto lyötiin 1571 Lepanton meritaistelussa. Valtakuntaan liitettiin Filippiinit 1564 ja Portugali 1580, mutta Englannin valloitus epäonnistui 1588 Espanjan Voittamattoman armadan hävittyä Englannin laivastolle.
Huolimatta Amerikoista tuodusta kullasta Filip II:n aikana 1556—1578 valtiontalous romahti lukuisien sotien ja suunnattomien rakennushankkeiden vuoksi. Seuraavien hallitsijoiden aikana rappeutuminen jatkui ja lukuisia alueita menetettiin. Portugali irtosi unionista 1640 ja katalonialaiset kapinoivat.
Vuosina 1701—1714 sodittiin Espanjan perimyssota (Espanja, Ranska ja Baijeri vastaan Itävalta, Preussi, Englanti ja Katalonia). Sota päättyi Ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja Habsburgien hallitsijasuku vaihtui Bourbon-sukuun. Espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa Euroopassa: Itävallalle alueet Italiassa ja Belgian, Savoijille Sisilian ja Gibraltar joutui Englannille.
Vuonna 1805 Trafalgarin taistelussa Horatio Nelsonin johtama Englannin laivasto voitti Ranskan ja Espanjan laivastot. Napoléon asetti veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle 1808, mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot ajettiin pois Napoleonin joutuessa vaikeuksiin Venäjällä ja 1814 Bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle.
Ranskan miehityksen aikana siirtomaat Etelä-Amerikassa olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne heikko. Käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien ja tasavaltalaisten välillä.
Vuonna 1898 Yhdysvaltain-Espanjan sodassa Espanja menetti siirtomaansa Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin Yhdysvalloille.
Vuonna 1931 Espanjasta tuli demokraattinen tasavalta, joka kuitenkin ajautui jälleen 1936 sisällissotaan. Sota sai alkunsa armeijan johtamana sotilaskapinana tasavallan hallitusta vastaan. Saksa ja Italia antoivat tukea kansallisille joukoille ja Neuvostoliitto tasavaltalaisille. Sotaan osallistui myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä tasavaltalaisten että kansallisten puolella. Sisällissodan jälkeen vuonna 1939 vallan otti voittajapuolen kenraali Francisco Franco. Hän hallitsi kuolemaansa vuoteen 1975 asti diktaattorina. Espanjan talous kärsi merkittävästi Francon ajan eristyneisyydestä ja huonosta tuottavuudesta. 1960-luvun alun talousuudistusten ja ulkomaisen avun avulla turismi ja teollisuus saatiin lopulta nousuun.
Francon kuoltua Espanja palasi monarkiaksi ja kuninkaaksi tuli Francon valitsema seuraaja, Juan Carlos I. Hän aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet 1977. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit. Vuoden 1978 perustuslain myötä myös historialliset alueet Baskimaa, Katalonia ja Galicia saivat itsehallinnon.
Vielä 1981 Francon tukijat everstiluutnantti Antonio Tejeron johdolla yrittivät vallankaappausta vaatien autoritäärisen hallinnon palauttamista. Kaappauksen epäonnistumista pidetään kuninkaan vaikutusvallan ansiona, mikä käänsi kiivaimmatkin monarkian vastustajat kuninkaan tukijoiksi.
Espanja on kehittynyt 1970-luvulta alkaen moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi, jolle turismi on merkittävä elinkeino. Maa liittyi 1982 NATOon ja 1986 Euroopan unioniin. EU:hun liittyminen on tuonut maalle koheesiotukia, jotka ovat auttaneet nostamaan elintasoa lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa.
Politiikka
Espanja on perustuslaillinen monarkia. Parlamentti, Cortes Generales on kaksikamarinen. Alahuoneen tai edustajainhuoneen (Congreso de los Diputados) 350 jäsentä valitaan suhteellisella vaalilla D'Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Ylähuoneen eli senaatin (Senado) 259 jäsenestä 208 valitaan suoralla kansanäänestyksellä ja loput 51 nimitetään virkaan alueellisten, lakia säätävien elinten toimesta. Myös he palvelevat nelivuotiskauden.
Toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto, jonka puheenjohtajan (pääministeri) parlamentti valitsee kuninkaan ehdotuksesta.
Espanja on jaettu itsehallintoalueisiin, joiden itsemääräämisvalta vaihtelee. Joillain on omat koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmänsä, muilla taas ei. Jotkin, varsinkin nationalistipuolueiden hallitsemat alueet, pyrkivät liittovaltio- tai jopa valtioliittotasoiseen itsevaltaan. Keskushallitus on pyrkinyt rajoittamaan innokkaimpien itsehallintoalueiden valtaa.
Terrorismi on edelleen ongelma Espanjassa. ETA, baskiryhmittymä, on pyrkinyt ajamaan Baskimaan itsenäisyyttä väkivaltaisinkin keinoin.
Hallinnolliset alueet
Vuoden 1978 perustuslaki jakaa Espanjan seitsemääntoista itsehallintoalueeseen (comunidades autónomas). Itsehallintoalueet jakautuvat yhteen tai useampaan maakuntaan (provincias), joita on yhteensä viisikymmentä.
Maantiede
maakuntaan
maakuntaan
Espanja sijaitsee Iberian niemimaalla. Koillisessa maata rajoittaa Pyreneiden vuorijono ja etelässä Välimeren rannikon erottaa sisämaasta Sierra Nevadan vuoristo. Pääkaupunki Madrid sijaitsee keskusylängöllä 650 metrin korkeudessa. Yli 2 000 metrin korkuisia vuoria on useita.
Kasvillisuus vaihtelee voimakkaasti, etelässä Välimeren rannikolla ja Kanariansaarilla on subtrooppinen ilmasto, mutta vuorijonojen takana sisämaassa on aavikoita, joilla voi kulua vuosia ilman sadetta. Atlantin rannikoilla ilmasto on kostea ja leuto. Keskusylängöllä, joka kattaa lähes puolet maasta on mannerilmasto, kuumat kesät ja kylmät talvet lumisateineen.
Talous
Espanjan bruttokansantuote on 80 prosenttia neljän johtavan Euroopan maan keskiarvosta. Maa otti ensimmäisessä ryhmässä käyttöön eurovaluutan 1. tammikuuta 2002.
Työttömyys on ollut laskussa José María Aznarin ja José Luis Rodríguez Zapateron hallituskausilla, mutta on vielä Euroopan unionin suurin (10 prosenttia). Espanja on maailman toiseksi suosituin turistikohde Ranskan jälkeen. Vuosittain maassa vierailee 52 miljoonaa turistia.
Työvoima jakaantuu seuraavasti eri ammatteihin: palvelut 64 %, valmistus, kaivostoiminta ja rakentaminen 28 %, maatalous 8 % (1997 arvio).
Merkittävimpiä teollisuuden haaroja
Tekstiilit ja jalkineet, elintarvikkeet, metallit, kemikaalit, laivat, autot, koneet ja työkalut, turismi. Espanja on maailman viidenneksi ja Euroopan kolmanneksi suurin autojen valmistaja.
Espanjalaisia yrityksiä
Astra (aseteollisuus), CASA (lentokoneet), El Corte Inglés (vähittäiskauppa), Cepsa (öljynjalostus), Iberia Airlines (lentoyhtiö), Renfe (rautatiet), SEAT (autot), Spanair (lentoyhtiö), Talgo (veturit ja junanvaunut), Telefónica (televiestintä).
Kulttuuri
Juhlapäivät
Huomaa, että kansallisten juhlapäivien lisäksi Espanjan itsehallintoalueilla ja jopa eri kylillä on suuri määrä erilaisia paikallisia juhlapyhiä, fiestas locales.
Kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä
Espanjassa on useita kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä. Oheisesta listasta käyvät ilmi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluvat, Espanjassa sijaitsevat monumentit (suluissa vuosiluku, jolloin monumentti on lisätty luetteloon):
- Córdoban vanha kaupunki, Córdoba (1984)
- Alhambra, Generalife ja Albayzin, Granada (1984)
- Burgosin katedraali, Burgos (1984)
- Escorialin luostari ja sen ympäristö, Madrid (1984)
- Güellin puisto, Güellin palatsi ja Casa Milà, Barcelona (1984)
- Altamiran esihistoriallinen luola, Santillana del Mar (1985)
- Segovian vanha kaupunki ja akvedukti, Segovia (1985)
- Oviedon ja Asturian ruhtinaskunnan monumentit, Oviedo ja Asturia (1985 , 1998)
- Santiago de Compostelan vanha kaupunki, Santiago de Compostela (1985)
- Ávilan vanha kaupunki muureineen, Ávila (1985)
- Aragonian mudéjar-rakennukset, Aragonia (1986 , 2001)
- Toledon vanha kaupunki, Toledo (1986)
- Garajonayn kansallispuisto, La Gomera (1986)
- Cáceresin vanha kaupunki, Cáceres (1986)
- Sevillan katedraali, el Alcázar ja Archivo de Indias, Sevilla (1987)
- Salamancan vanha kaupunki, Salamanca (1988)
- Pobletin luostari, Poblet, Tarragona (1991)
- Méridan arkeologiset löydöt, Mérida (1993)
- Santa Marían kuninkaallinen luostari, Guadalupe (1993)
- Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti, kulkee useiden alueiden halki (1993)
- Doñanan kansallispuisto, Huelvan ja Sevillan rajalla (1994)
- Cuencan vanha kaupunki ja sen muurit, Cuenca (1996)
- La Lonja de los Mercaderes, vanha silkkikauppakeskus, Valencia (1996)
- Mont Perdu, Pyreneet, Espanjan ja Ranskan rajalla (1997)
- Las Médulas, muinaiset kultakaivokset, León (1997)
- Palau de la Música Catalana, katalonialaisen musiikin palatsi, ja Sant Paun sairaala, Barcelona (1997)
- San Millánin Yuson ja Suson luostarit, La Rioja (1997)
- Kaikki Iberian niemimaan luolamaalaukset, useilla alueilla (1998)
- Alcalá de Henaresin yliopisto ja historialliset osat, Alcalá de Henares (1998)
- Ibizan biodiversiteetti ja kulttuuri, Ibiza (1999)
- San Cristóbal de La Laguna, Santa Cruz de Tenerife (1999)
- Muinaisen Tárracon arkeologiset jäänteet, Tarragona (2000)
- Elxin / Elchen taatelipalmuviljelmät, Elx / Elche, Alicante (2000)
- Lugon roomalaiset muurit, Lugo (2000)
- Vall de Boín roomalaistyyliset kirkot, Vall de Boí, Katalonia (2000)
- Atapuercan arkeologinen alue, Atapuerca (2000)
- Aranjuezin kulttuurimaisema, Aranjuez (2001)
- Renessanssiajan muistomerkit, Úbeda ja Baeza (2003)
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- uraani
- ligniitti
- elohopea
- lyijy
- sinkki
- kupari
Merkittävimmät vientituotteet
- matkailu
- koneet
- kulkuneuvot
- hedelmät
Lähteet
- Maailmanperintöluettelon Espanja-osuus käännetty UNESCO:n Internet-sivuilta: http://whc.unesco.org/en/list
Katso myös
- Espanjalaiset
- Espanjalaiset nimet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=40.078071,-4.482422&spn=7.463320,16.215820&z=11&t=h&hl=en Espanja Google Mapsissa]
Luokka:Espanja
ms:Sepanyol
zh-min-nan:Se-pan-gâ
ko:에스파냐
ja:スペイン
simple:Spain
th:ประเทศสเปน
fiu-vro:Hispaania
Irlanti
Irlanti (epävirallisesti Irlannin tasavalta) käsittää suurimman osan Irlannin saaresta. Pohjois-Irlanti, johon kuuluu suurin osa perinteisestä Ulsterin maakunnasta, on kuitenkin Yhdistyneen kuningaskunnan hallussa. Irlannin kokonaispinta-ala on 70 280 neliökilometriä ja väkiluku noin 4,1 miljoonaa.
Historia
:Pääartikkeli Irlannin historia
Politiikka
Irlanti kuuluu Euroopan unioniin, mutta ei Natoon.
Maantiede
Natoon
Kreivikunnat maakunnittain
Irlanti jakautuu neljään maakuntaan. Maakunnan iirinkielinen nimitys cúige tarkoittaa oikeastaan viidennestä (cúig = viisi), ja alkujaan maakuntiakin oli viisi - viides oli Meath eli iiriksi An Mhí. Nykyään Meathin maakunta lasketaan osaksi Leinsteriä ja on jakaantuneena kahdeksi kreivikunnaksi, varsinaisen Meathin lisäksi Westmeathiksi (An Iarmhí).
Maakuntajaolla ei ole hallinnollista merkitystä, mutta esimerkiksi urheilujärjestöt ja monet kulttuurijärjestöt ovat organisoituneet maakunnittain, ja otteluita pelataan maakuntamestaruuksista sekä maakuntien välillä. Useimmat maakuntajaot noudattavat alla olevaa kaavaa, mutta ainakin iirinkielisyystyössä Louthin kreivikunta lasketaan osaksi Ulsteria.
Maakuntien englanninkielisissä nimissä esiintyy pääte -ster. Tämä on yhdistelmä englannin- tai muinaisskandinaavinkielisestä genetiivinpäätteestä -s, 's ja iirin kielen sanasta tír "maa". Esimerkiksi Leinster on siis "Laighean's tír".
Ulster (Uladh)
- Cavan/An Cabhán
- Donegal/Dún na nGall
- Monaghan/Muineachán
Ulsterin kuusi muuta kreivikuntaa kuuluvat Pohjois-Irlantiin.
Munster (An Mhumhain)
- Clare/An Clár
- Cork/Corcaigh
- Kerry/Ciarraí
- Limerick/Luimneach
- Tipperary/Tiobraid Árann
- Waterford/Port Láirge
Connacht (Chonnacht)
- Galway/Gaillimh
- Leitrim/Liatroim
- Mayo/Maigh Eo
- Roscommon/Ros Comáin
- Sligo/Sligeach
Leinster (Laighean)
- Carlow/Ceatharlach
- Dublin/Áth Cliath
- Kildare/Cill Dara
- Kilkenny/Cill Chainnigh
- Laois
- Longford/An Longphort
- Louth/Lú
- Meath/An Mhí
- Offaly/Uíbh Fhailí
- Westmeath/An Iarmhí
- Wexford/Loch Garman
Väestöjakauma
Väestö puhuu pääosin englantia, pieni vähemmistö alkuperäiskieltä iiriä. Valtauskontona on katolisuus. Irlannin protestantit kuuluvat Irlannin anglikaaniseen kirkkoon (Church of Ireland) tai presbyteerikirkkoon.
Kulttuuri
Kevyen musiikin alalla Irlanti on suurvalta. Irlannin edustaja on voittanut Euroviisut seitsemän kertaa.
Irlannin symboleita ovat apila sekä kelttiläinen harppu, joka esiintyy myös kaikissa Irlannin eurokolikoissa.
Merkittävimmät luonnonvarat
- sinkki
- lyijy
- maakaasu
- öljy
- kupari
- kipsi
- turve
- kalkkikivi
Merkittävimmät vientituotteet
- kemikaalit
- karjataloustuotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=53.159947,-8.217773&spn=5.851427,16.215820&z=11&t=h&hl=en Irlanti Google Mapsissa]
ms:Ireland
ja:アイルランド
Luokka:Irlanti
Luokka:Britteinsaaret
Itävalta
Itävallan tasavalta on valtio Keski-Euroopassa. Se koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Itävallan naapurimaat ovat Liechtenstein ja Sveitsi lännessä, Italia ja Slovenia etelässä, Unkari ja Slovakia idässä ja Saksa ja Tšekki pohjoisessa.
Historia
:Pääartikkeli: Itävallan historia
Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen Rooman Noricumin valloittivat hunnit, ostrogootit ja frankit. 900-luvulta 1200-luvulle Itävaltaa hallitsivat Babenbergit, joita seurasi Habsburg-suku.
Pyhän saksalais-roomalaiset keisarikunnan lakkauttamisen jälkeen 1806 perustettiin Itävallan keisarikunta, josta tuli 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Itävallan keisari oli Itävalta-Unkarin johdossa aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1918, jonka jälkeen keisarikunta hajoitettiin lukuisiin valtioihin Saint-Germainin sopimuksella vuonna 1919 ja Itävallasta tuli tasavalta. Tasavalta kesti vuoteen 1934, jolloin kansleri Engelbert Dollfuß perusti diktatuurin. Ehkäpä historian kuuluisin itävaltalainen on Adolf Hitler.
Itävalta liitettiin natsi-Saksaan vuonna 1938 (Anschluss). Liittoutuneet miehittivät Itävaltaa vuoteen 1955, jolloin maasta tuli taas itsenäinen tasavalta sillä ehdolla, että se jäisi neutraaliksi purkurivyöhykkeeksi NATOn ja Varsovan liiton väliin.
Kommunismin romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita ja liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron.
Politiikka
Itävallan valtion pää on presidentti, joka valitaan kuuden vuoden välein kansanvaalilla. Presidentti valitsee kanslerin, joka on yleensä parlamentin suurimman puolueen johtaja. Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria, Bundesrat, jossa on 64 osavaltioiden valitsemaa edustajaa ja Nationalrat, jossa on 183 suoraan valittua edustajaa.
Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä, vuonna 2000 muodostettiin oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pitettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton; 42,3 % äänistä ja FPÖ jäi 10,1 %:iin.
Parlamentin valtasuhteet:
- 79 paikkaa ÖVP (kansanpuolue) (42,3 % äänistä)
- 69 paikkaa SPÖ (sosiaalidemokraattinen puolue) (36,51 %)
- 18 paikkaa FPÖ (vapauspuolue) (10,1 %)
- 17 paikkaa Die Grünen (vihreät) (9,47 %)
Koalitiohallitus ÖVP:n ja FPÖ:n välillä jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen, Wolfgang Schüssel edelleen liittokanslerina.
Osat
Itävalta on liittotasavalta jossa on yhdeksän osavaltiota:
- Burgenland
- Oberösterreich (Ylä-Itävalta)
- Tiroli
- Kärnten
- Salzburg
- Wien
- Niederösterreich (Ala-Itävalta)
- Steiermark
- Vorarlberg
Maantiede
Vorarlberg
Itävallan maantiede
Itävalta sijaitsee Alpeilla ilman yhteyttä merelle. Korkein huippu on Großglockner, 3798 metriä merenpinnasta, toiseksi korkein Wildspitze 3774 m.
Maan pohjois- ja itäosat ovat pääasiassa mäkistä maastoa. Ilmasto on leuto, kylmät talvet ja viileät kesät.
Talous
Itävalta on korkean elintason maa, jonka talous on pitkälti sidoksissa EU-maihin, erityisesti Saksaan. Toisen maailmansodan jälkeen monia yrityksiä kansallistettiin pelättäessä niiden joutuvan Neuvostoliiton käsiin sotakorvauksina. Pääosa yksityistettiin 1990-luvun alussa.
Itävallassa on vahva ammattiyhdistysliike. Vuoristoisessa maassa maatilat ovat pieniä ja hajanaisia, ja tuotanto on ollut kallista. Maatalous on joutunut uudistuksiin maan liittyessä EU:hun 1995.
Väestöjakauma
Itävallan väestöstä on nykyisin 85–89 % itävallansaksalaisia. Kymmenisen prosenttia on ulkomaalaissyntyisiä, erityisesti itäisistä naapurimaista. Kärntenin ja Steiermarkin osavaltiossa elää merkittävä 18000 hengen syntyperäinen slovenialaisvähemmistö.
Itävallan vuoristoissa on kehittynyt monta erillistä saksan murretta. Kaikki kuuluvat itävaltalais-baijerilaiseen ryhmään lukuun ottamatta Vorarlbergin alemannimurretta.
Kolmen neljäsosaa itävaltalaisista on katolisia. Muut tärkeät uskonnot ovat islam ja protestanttiset liikkeet. 1930 Itävallassa asui 100000 juutalaista, nyt heitä on 10000–20000.
Itävallan kansallinen koostumus 1923–1981
(lähde: unkarilainen aikakauslehti História 2–3, 1991)
(
- ) vain Burgenlandissa.
Kulttuuri
Itävallassa ovat syntyneet klassisen musiikin keskeiset säveltäjät Wolfgang Amadeus Mozart, Joseph Haydn, Franz Schubert, Gustav Mahler, Anton Bruckner, Johann Strauss vanhempi ja Johann Strauss nuorempi. Toisen Wienin koulukunnan säveltäjiä ovat Arnold Schönberg, Anton Webern ja Alban Berg.
Kuuluisia itävaltalaisia fyysikkoja: Ludwig Boltzmann, Erwin Schrödinger, Wolfgang Pauli ja Christian Doppler; filosofeja: Ludwig Wittgenstein ja Karl Popper; matemaatikkoja: Kurt Gödel; psykoanalyysin isä: Sigmund Freud ja psykologi Alfred Adler; taloustieteilijät: Joseph Schumpeter ja Friedrich Hayek; runoilija Peter Rosegger; taidemaalari Gustav Klimt ja insinööri Ferdinand Porsche.
Urheilussa Itävalta on alppilajien suurvalta: Toni Sailer, Hermann Maier, Annemarie Moser-Pröll ja Anita Wachter.
Muita Itävallassa syntyneitä kuuluisuuksia ovat diktaattori Adolf Hitler ja Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger.
Merkittävimmät luonnonvarat
- rautamalmi
- öljy
- puu
- lyijy
- kivihiili
- ligniitti
- kupari
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- teollisuustuotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=47.835283,13.348389&spn=3.274477,8.107910&z=10&t=h&hl=en Itävalta Google Mapsissa]
Luokka:Itävalta
fiu-vro:Austria
als:Österreich
ms:Austria
zh-min-nan:Tang-kok
ko:오스트리아
ja:オーストリア
simple:Austria
th:ประเทศออสเตรีย
Kreikka
Kreikka (virallisesti Helleenien tasavalta) on valtio Etelä-Euroopassa Balkanin eteläkärjessä. Sen naapurimaat ovat Albania, Makedonian tasavalta, Bulgaria ja Turkki. Kreikan väkiluku on noin 10,6 miljoonaa ja pinta-ala noin 132 000 neliökilometriä. Kreikan pääkaupunki on Ateena.
Historia
Kreikan historiaa on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikka (700 eaa.—27 jaa.)
- Rooman valtakunta (27 jaa.— n. 400)
- Bysantin valtakunta (n. 400—1453)
- Kreikan uudempi historia (n. 1453-)
Politiikka
Valtion päämies on presidentti Károlos Papoúlias (2004-). Hallituksen pääministeri on Kostas Karamanlis (2003-). Johtava puolue maassa on Nea Demokratia (oikeisto).
Hallinnollinen jako
Kreikassa on 13 hallinnollista aluetta, periferiaa tai kehää, jotka jaetaan edelleen 51 prefektuuriin (nomoi, yksikkö: nomos), ja yhteen autonomiseen alueeseen Athos-vuoreen, joka on luostarivaltio Kreikan alaisuudessa.
- Attika
- Peloponnesos
- Keski-Makedonia
- Länsi-Makedonia
- Itä-Makedonia ja Traakia
- Epeiros
- Kreeta
- Pohjois-Egean saaret
- Etelä-Egean saaret
- Thessalia
- Jooniansaaret
- Länsi-Kreikka
- Keski-Kreikka
Nomoit jakaantuvat edelleen 147 eparkhiaan, jotka jaetaan 1033 kuntaan. Kunnista 133 on kaupunkeja (demoi) ja 900 maalaiskuntia (konotetes). Ennen vuotta 1999 kuntatason yksikköjä oli 5775 ja 12817 kylähallintoa (oikosmoi).
Maantiede
Kreikan maantiede
Kreikkaan kuuluu Balkanin niemimaan (eli turkiksi vuorien niemimaa) eteläosa, Aigeianmeren saaret, Kreeta ja Joonian saaret. Kreikan rannikko on kallioista ja meren rikkiuurtamaa. Lännestä pistävä Korintin- ja idästä pistävä Aiginanlahti erottavat Peloponnesoksen niemimaan melkein kokonaan muusta mantereesta. Niiden välisenä siltana on kapea Korintin kannas.
Kreikan sisämaa on vuorista. Suurin vuorijono on Pindos, korkeimmat vuorenhuiput Olympos (2985 m) ja Parnassos (2459 m). Kreikan joet ovat vähäiset. Maritzan, Struman ja Vardarin alajuoksut ovat Kreikan alueella, Vistritza, Peneios, Arta, Akeloos ja Eurotas ovat kokonaan Kreikan jokia.
Kreikan ilmasto Välimeren ilmastoa. Pahimpana haittana on kesien kuivuus. Vuoden keskilämpö on Ateenassa +23,6° C.
Talous
BKT asukasta kohden 12 777 USD (2002). Todellinen kasvu vuonna 2002 3,4 %, inflaatio 3,6 %. Työttöminä oli samana vuonna peräti 11,7 % väestöstä. Valuutta on euro, aikaisemmin drakma.
Kreikka on Euroopan köyhimpiä maita. Kreikka on maatalousmaa joka tuottaa viljaa, hedelmiä, vihanneksia, sekä teollisuudelle tupakkaa, puuvillaa, sokerijuurikkaita ja viinirypäleitä. Kreikka on kolmanneksi suurin oliiviöljyn tuottaja. Maataloutta tärkeämmän elinkeinon eli teollisuuden kehitystä haittaa raaka-aineiden ja energian puute. Vientituotteita ovat mm. oliiviöljy, oliivit ja viini. Matkailu on myös huomattava tulonlähde.
Väestöjakauma
Asukkaita Kreikassa on 10,56 milj. (2001 laskenta).
Vuosittainen väestönkasvu 0,2 % 1995-2001 ja -0,1 % 1998-2015.
Asukastiheys 81/km². Kaupungeissa asuu 60 % väestöstä.
Kreikka on hyvin homogeeninen valtio ja enemmistö sen asukkaista pitää itseään etnisinä kreikkalaisina. Maassa on kuitenkin pieniä määriä turkkilaisia, pomakkeja, romaneja, vlaheja, slaaveja sekä albanialaisia. Suurin osa maan vähemmistöistä elää Pohjois-Kreikan alueella. Albanialaisista suurin osa oleskelee maan suurimmissa kaupungeissa laittomasti (arvioitu määrä n. 300,000), mutta Pohjois-Kreikassa asuu myös albaniaa äidinkielenään puhuvia yhteisöjä, jotka ovat ortodokseja ja Kreikan kansalaisia.
Yli 95 prosenttia Kreikan väestöstä on kastettu kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Kreikassa on myös yhden prosentin suuruinen turkkia puhuva muslimivähemmistö, sekä pieniä määriä katolilais- ja juutalaisyhteisöjä.
Kulttuuri
Kreikan kulttuuria on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikan kulttuuri (700 eaa.–400 jaa.)
- Bysanttilainen kulttuuri (n. 400–1453)
- Uudempi Kreikan kulttuuri (n. 1453-)
Merkittävimmät luonnonvarat
- bauksiitti
- ligniitti
- marmori
- öljy
Merkittävimmät vientituotteet
- matkailu
- tekstiilit
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=38.289937,21.423340&spn=7.655076,16.215820&z=11&t=h&hl=en Kreikka Google Mapsissa]
Luokka:Kreikka
roa-rup:Gârţii
ms:Yunani
zh-min-nan:Hi-lia̍p
ko:그리스
ja:ギリシャ
simple:Greece
th:ประเทศกรีซ
fiu-vro:Kriika
Latvia
Latvia on yksi Baltian maista, Viron ja Liettuan naapurimaa. Latvian pääkaupunki on Riika.
Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Historia
Latvian alue on Euroopan viimeisimpiä kristillisyyteen kääntyneitä alueita. Se kuului Kalparitaristolle ja sen jälkeen Saksalaiselle ritarikunnalle, kunnes tuli välissä osaksi Ruotsia ja sittemmin Venäjän keisarikuntaa. Venäjän vallan aikaan Latvian eteläosat kuuluivat Kuurinmaan provinssiin ja pohjoinen yhdessä etelä-Viron kanssa Liivinmaan provinssiin.
Kansallinen herääminen alkoi 1800-luvulla ja Latvia itsenäistyi Venäjästä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Molotov-Ribbentrop sopimuksen seurauksena Neuvostoliitto ryhtyi hankkimaan Latviaa haltuunsa ja saikin neuvoteltua sotilaallisia tukikohtia alueelle. Neuvostoliitto valtasi sen 17. kesäkuuta 1940 ja käynnisti laajan terrorin. Toisessa maailmansodassa Latvia oli Saksan miehittämänä, kunnes Neuvostoliitto valtasi sen takaisin. Latvialaiset taistelivat pitkään Puna-armeijaa vastaan ja vielä 1953 osia maasta oli Puna-armeijan kontrollin ulottumattomissa. Vuoden 1945 jälkeen kolmasosa latvialaisista pakeni länteen, millä perusteella Neuvostoliitto tuotatti maahan siirtolaisia muualta paikkaamaan syntynyttä työvoimapulaa.
Useat länsimaat eivät koskaan tunnustaneet Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon, sillä teoriassahan, kansainvälisoikeudellisesti ne olivat itsenäisiä kaikkien miehitysvuosien ajan. Viron ja Liettuan kanssa Latvia käytännössä itsenäistyi uudelleen Neuvostoliiton vallankaappauksen kaaduttua 21. elokuuta 1991. Vuonna 2004 Latviasta tuli Pohjois-Atlantin Sopimusjärjestön, NATOn ja Euroopan unionin jäsen.
Politiikka
Latvian yksikamarisessa parlamentissa Saeimassa on 101 jäsentä, jotka valitaan vaaleissa joka neljäs vuosi. Latvian presidentti valitaan myös neljän vuoden välein.
Läänit
Latvia jaetaan 26 lääniin (rajon), seitsemällä kaupungilla on erikoisasema (luettelossa korostettu). Historiallisia maakuntia on kolme, joita symboloivat kolme tähteä vaakunassa: Kuurinmaa, Liivinmaa ja Latgalli
Maantiede
Latvia
Latvia on alavaa maata, jonka maaperä on jääkauden muokkaamaa moreenia. Kukkulat halkovat maisemaa. Latvia on korkeimmillaan maan itäosissa, mutta maan korkein kohta, Gaizinkalns, on silti vain 312 metrin korkeudella. Maisemaa koristavat suuret metsät, järvet ja muutamat suot. Metsiä on maan pinta-alasta noin kolmannes, ja metsäteollisuus onkin tärkeä teollisuuden ala. Järviä on noin tuhat kappaletta. Soita on vähemmän kuin muualla Baltiassa, noin 6 % maa-alasta.
Latvian rannikko on kapeaa ja hietikkoista alankoa, Latvian länsiosassa on Kuurinmaan alue, joka on muuta maata korkeammalla. Itäosissa Latgalen ylängöllä on suurin osa Latvian järvistä, jotka ovat kaikki hyvin pieniä.
Latvian kallioperä on kalkki- ja hiekkakiveä, kalkki on yksi Latvian kaivannaisista.
Tärkein joki on Riianlahteen laskeva Väinäjoki. Riianlahti on Latvia luoteispuolella sijaitseva lahti joka on osa Itämerta.
Latvian metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia, jaloja lehtipuita on harvassa. Suurimmat metsät ovat Kuurinmaan pohjoisosassa.
Talous
Latviassa, kuten kaikissa Baltian maissa on suuria ongelmia Neuvostovallan ajalta, ja ne koskevat myös taloutta. Neuvostoliiton aikaan Latviassa valmistettiin melkein kaikki valtakunnan rautateiden matkustajavaunut, ja puolet puhelimista. Tästä erikoistumisesta on nykyään haittaa.
Latvian työvoimasta 18% työskentelee maatalouden parissa, Suomessa vastaava luku on 7%. Latvia on yhä merkittävä maailman matkustajavaunumarkkinoilla. Siellä valmistetaan myös mm. radioita ja jääkaappeja.
Maaliskuussa 1993 Latvia julistautui taloudellisesti itsenäiseksi siirtyessään käyttämään Venäjän ruplan sijaan Latvian ruplaa. Myöhemmin samassa kuussa siirryttiin käyttämään Latvian ikiomaa rahayksikköä, latia.
Väestöjakauma
Latvian asukkaista 60% on etnisesti latvialaisia ja noin 30% on venäläisiä ja loput muita entisen Neuvostoliiton kansallisuuksia. Latvian itsenäistyessä latvialaisia oli vain puolet väestöstä, mutta venäläisten poismuutto ja II maailmansodan jälkeen lähteineiden pakolaisten ja näiden jälkeläisten paluumuutto ovat nostaneet latvialaisten osuutta maan väestössä.
Latvian kieli on ainoa virallinen kieli ja sen asemaa vahvistetaan tiukahkolla kielipolitiikalla, mutta venäjän kieltä käytetään myös paljon.
Merkittävimmät luonnonvarat
- meripihka
- turve
- kalkkikivi
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- lihatuotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=56.842964,24.949951&spn=2.668237,8.107910&z=10&t=h&hl=en Latvia Google Mapsissa]
- [http://www.riga.lt/riga Riga Wiki]
Latvian kartta kaupunkeineen
Luokka:Latvia
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
roa-rup:Letonia
ms:Latvia
zh-min-nan:Latvia
ko:라트비아
ja:ラトビア
simple:Latvia
th:ประเทศลัตเวีย
fiu-vro:Läti
Luxemburg
Luxemburgin suurherttuakunta on perustuslaillinen monarkia Länsi-Euroopassa naapurimainaan Ranska, Belgia ja Saksa.
Historia
Keskiaika
Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963 kun Ardennien kreivi Sigefroid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnanrauniot, jotka kuuluiveat Teirsin Saint Maximin -luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla kalloisella mäellä nimeltä Bock, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin "Pohjolan Gibraltariksi".
Luxemburg pysyi Pyhästä Saksalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana aina vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip II Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyy 1506.
Uusi aika
Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa 1684. Tämä toimenpide huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan, insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.
Ranskan vallankumouksen jälkeen
Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen ja siitä tehtiin yksi maan departementeistä (département des Forêts ) vuonna 1795 (tilanne virallistettiin kuitenkin vasta vuonna 1797). Napoléonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, joka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas. Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg oli jäsen Saksan liitossa ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Wilhelm II kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti.
Belgialaisten kapinalla hollantilaisia vastaan 1830 oli merkittäviä seurauksia myös Luxemburgille. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtion, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana. Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ransakalaisen kulttuurin vaikutus jäi erinomaisen voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa saksan tulliunioniin (zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841-1891 välisenä aikana.
Perustuslaillinen monarkia
Vuonna 1867 puhjennut kriisi oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan kesken. Kyse oli Luxemburgin statuksesta. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoo-sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin. Linnoituksen muurit revittiin ja Preussin armeija poistui maasta. Vuonna 1868 maalle hyv | | |
