:: wikimiki.org ::
| Italia |
Italia
Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta.
Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia.
Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus.
Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen.
Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.
Historia
Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.
Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.
Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto).
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin.
Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.
Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.
Politiikka
Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia.
Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä.
Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä.
Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin.
Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.
Aluejako
Pääartikkeli: Italian alueet
Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan.
Italian alueet:
Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet
Italian alueet
Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta.
Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia.
Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino.
Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman.
Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa).
Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä.
Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat
- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös
- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa]
Luokka:Italia
als:Italien
ms:Itali
zh-min-nan:Italia
ko:이탈리아
ja:イタリア
simple:Italy
th:ประเทศอิตาลี
fiu-vro:Itaalia
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
Sveitsi
:Sveitsi tarkoittaa paitsi valtiota, myös laajaa ulkoilualuetta ja "kansanpuistoa" Hyvinkäällä.
Sveitsin valaliitto on pieni valtio Keski-Euroopassa. Sveitsi on liittotasavalta, jolla ei ole meriyhteyttä. Keskieurooppalaisen valtion naapurimaat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Ranska ja Liechtenstein.
Historia
Legendan mukaaan vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton Rütlin niityllä keisari Rudolf I:n kuoltua ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Morgartenin taistelussa 1315 ja Sempachissa 1375 liittolaiset Habsburgien joukot. Tosiasiassa 1291 vain vahvistettiin aikaisempi liitto, ja vasta huomattavasti myöhemmin mainitut tapahtumat saivat myyttisen aseman Sveitsin perustamisen kannalta.
Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan saavuttaa asema suoraan keisarikunnan (eikä Habsburgien) alaisuudessa. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen legenda levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän "Wilhelm Tell" (1804) myötä.
1300-luvulla liito alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta. Kyse ei ollut yhtenäisestä liitosta, vaan joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä.
Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa 1386. Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota 1449-1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilaissodan (1499) myötä valaliittolaiset ('Yläsaksan liitto') saavuttivat Baselin rauhassa de facto itsenäisen aseman keisarikunnasta.
Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon, ja toisten pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Freiburg pysyivät katolisina.
Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin itsenäisyyden keisarikunnasta ja sen suvereniteetin. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetican tasavalta (1798). Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen maan itsenäisyyden. Tällöin Valaisin, Neuchâtel'n ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin antaen sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös eurooppalaiset suurvallat tunnustivat maan neutraliteetin.
Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsin välttyi mullistuksilta "Euroopan hulluna vuonna" 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle, jättäen muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. 1874 perustuslaki uudistettiin täysin, minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka.
Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan, eikä osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Vuonna 2002 maa päätti liittyä YK:hon kansanäänestyksen jälkeen.
Politiikka
Valtio on kuuluisa poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudestaan, mutta toisaalta myöskin kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä se on useiden kansainvälisten järjestöjen kotimaa.
Sveitsin viralliset kielet ovat saksa, ranska, italia ja retoromaani. Confœderatio Helvetica, latinankielinen versio valtion virallisesta nimestä välttää yhden virallisen kielen valitsemisen neljän joukosta. Sen lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä.
Sveitsin hallintojärjestelmä on ainulaatuinen maailmassa, kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksessa on 46 jäsentä, kaksi jokaisesta kantonista, ja yksi entisistä puolikantoneista, valitaan suoralla vaalilla, ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain, ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian.
Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsemänjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.
Osat
Sveitsissä on 26 (27 1)
kantonia, jotka jakautuvat edelleen 2889 kuntaan. Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma rahansa ja armeijansa. Kantoneilla on edelleen omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä, hallituksensa ja oikeusistuimensa.
kantonia
1 Sveitsin pääkaupunki Bern laskekaan Sveitsissä Kantoniksi, eli Sveitsissä on 27 Kantonia kun Bern lasketaan Kantoniksi
Maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin pinta-ala on 41 000 km² ja asukasmäärä 7,4 miljoonaa. Maan asukastiheys on 184 asukasta/km².
Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevan maan läpi. Korkein kohta on Dufourspitze, 4634 m. Vuorien välissä on lukemattomia laaksoja ja muutamia jäätiköitä. Täältä saavat alukunsa Euroopan suuret joet: Rein, Rhône, Inn ja Ticono, jotka laskevat järvien, kuten Genevenjärven ja Zürichinjärven kautta.
Maan väkirikkaampi pohjoisosa on avoimempaa, mutta silti vuoristoista seutua. Pohjoisemmassa kulkevat Juravuoret. Maan Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto.
Talous
Sveitsi on monia muita Euroopan maita rikkaampi, mutta on silti avannut kauppaansa EU:n suuntaan säilyttääkseen kansainvälisen kilpailukykynsä. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992, ja Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla.
Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosikkikohden tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei ole Sveitsissä rikos, joka antaisi oikeuden rikkoa pankkisalaisuuden. Kansainvälisesti merkittäväksi pankkisalaisuuden on tehnyt mahdollisuus rahanpesuun ja varallisuuden piilottamiseen.
Sveitsin talous perustuu ensisijaisesti teollisuuteen. Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaat, viinit ja juustot. Lääketeollisuus on kuitenkin merkittävästi kasvattanut osuuttaan. Pääasialliset elinkeinot ovat palveluelinkeinot (vuonna 2003 noin 72 %) ja teollisuus. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa.
Bruttokansantuotteen kasvu laski 2001 1,6 % ja hallitus ennusti kasvun jäävän 1,3 % vuonna 2002.
Väestöjakauma
Sveitsin väestöjakauma
Sveitsin sijainti Euroopan keskellä on vaikuttanut voimakkaasti maan väestöön ja kulttuuriin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa (64 %) pohjoisissa ja keskiosissa, ranska (19 %) lännessä, italia (8 %) etelässä ja retoromaani, jota puhuu pieni vähemmistö maan kaakkoisessa Graubündenin kantonissa. Puhuttu saksan murre tunnetaan sveitsinsaksana, mutta mediat käyttävät myös yläsaksaa. Monet puhuvat useita kieliä, ja vierastyöläiset muodostavat jopa 20 % väestöstä.
Laajin uskonto on katolisuus (43 %), seuraavana erilaiset protestanttiset kirkot (35 %), maahanmuutto on tuonut Sveitsiin myös islaminuskoisen (4 %) ja ortodoksisen vähemmistön (2 %).
Kulttuuri
Sveitsin kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin. Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat - kuten Voltaire, James Joyce ja Charlie Chaplin - ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa maahan, näistä kuuluisin Saksasta on epäilemättä Thomas Mann. Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija - kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard - on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Alberto Giacometti sekä Paul Klee. Sveitsin tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvat Heidi-sarjan 1800-luvulla laatineen Johanna Spyrin ohella Friedrich Dürrenmatt sekä Max Frisch.
Laajaa kulttuurista merkitystä oli myös 1915 Zürichissä syntyneellä dadaismilla.
Sveitsiläinen kansankulttuuri sisältää muun muassa jodlausta, alppitorven soittamista ja sveitsiläistä painia.
Ruokakulttuuri
Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental ja gruyère ovat hyvin tunnettuja maailmalla. Emmental ja gruyère yhdessä valkoviinin kanssa tuottavat fonduen, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään mm. kinkkusuikaleiden, suolakurkun, hillosipuleiden ja päärynöiden kera. Röstit - rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat - ovat sveitsinsaksalaisten kansallisruoka. Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Maailman kuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Müsli on lähtöisin Sveitsistä ja lienee ainoa eri kieliin laajasti levinnyt sveitsiläinen sana - tosin saksalaistetussa muodossaan (paikallisella murteella müesli).
Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Yleisin rypälelajike on riesling. Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös absinttia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- suola
- puu
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- lääkkeet
- hienomekaniikka
- kellot
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.935261,8.069458&spn=3.330836,8.107910&z=10&t=h&hl=en Sveitsi Google Mapsissa]
Luokka:Sveitsi
als:Schweiz
ms:Switzerland
zh-min-nan:Sūi-se
ko:스위스
ja:スイス
simple:Switzerland
th:ประเทศสวิตเซอร์แลนด์
Slovenia
Slovenia sijaitsee Balkanin niemimaalla ja on pinta-alaltaan melko pieni valtio, noin 20 000 neliökilometriä. Asukkaita on lähes kaksi miljoonaa.
Historia
Slovenia oli osa Jugoslaviaa ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Jugoslavian nimi olikin aluksi (1918-1929) Serbian, Kroatian ja Slovenian kuningaskunta. Jugoslaviassa alkaneiden levottomuuksien aikana Slovenia julistautui itsenäiseksi vuonna 1991 samanaikaisesti Kroatian kanssa. Varsinaista sotaa ei käyty; vain kymmenen päivän ajan käytiin taisteluita. Euroopan unioni tunnusti Slovenian tammikuussa 1992.
Slovenia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Osat
Sloveniassa on kahdeksan aluetta ja 147 kuntaa (občine, yksikkö - občina), joista yhdellätoista on kaupungin asema.
Alueet:
- Gorenjska
- Štajerska
- Prekmurje
- Koroška
- Notranjska
- Dolenjska
- Bela krajina
- Primorska
Maantiede
Slovenian osat
Slovenia sijaitsee eteläisessä Euroopassa Italian, Kroatian, Itävallan ja Unkarin tiukassa puristuksessa. Maalla on myös jonkin verran rantaa Adrianmerellä.
Slovenia on pääosin kukkulaista ja vuoristoista lauhkeaa ilmastoa. Pohjoisessa Alppien juurella vuoret kohoavat yli kahden ja puolen kilometrin korkeuteen. Rannikolla vallitsee subtrooppinen välimeren ilmasto. Korkein vuori on Triglav: 2864 m.
Väestöjakauma
Slovenian virallinen kieli on slovenia (puhujia 89%), jota kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Useimmat slovenialaiset osaavat myös jotain muuta kieltä kuten kroatiaa, serbiä, saksaa, englantia ja italiaa. 10% väestöstä on muita entisen Jugoslavian kansallisuuksia. Italialaisia ja unkarilaisia on pienet vähemmistöt (0,5%).
Merkittävimmät luonnonvarat
- ligniitti
- lyijy
- kivihiili
- sinkki
- elohopea
- hopea
- uraani
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.149394,14.710693&spn=1.689672,4.053955&z=9&t=h&hl=en Slovenia Google Mapsissa]
- [http://www.freeworldmaps.net/europe/slovenia/map.html Slovenia Physical Map]
als:Slowenien
ms:Slovenia
zh-min-nan:Slovenia
ko:슬로베니아
ja:スロベニア
th:ประเทศสโลวีเนีย
fiu-vro:Sloveeniä
Vatikaani
Vatikaanivaltio on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen valtio. Se sijaitsee Italiassa, Rooman kaupungin keskellä. Sen päämies on paavi ja pinta-alaltaan se on vain 0,44 neliökilometrin kokoinen.
Historia
:katso myös: Kirkkovaltio
1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (mons vaticanus) tarkoitti Tiber-joen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletettavasti apostoli Pietari on haudattu. Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko, ja 300-luvulla suurempi Pietarinkirkko. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla, paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko.
Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat oman kirkkovaltion ns. Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. 751 tämä oikeus vahvistettiin.
Vuonna 1377 skisman päätyttyä ja paavien palattua Avignonista Roomaan Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, kirkkovaltion sekä koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla.
Kirkkovaltio laajeni samanaikaisesti. 1800-luvulle saakka se kattoi nykyisen Keski-Italian. 1798 Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta se julistettiin kuitenkin tasavallaksi, jonka alueet liitettiin 1808 Italian kuningaskuntaan. Wienin kongressissa kirkkovaltio perustettiin jälleen uudestaan.
Italian yhdistymisvaiheessa kuningas Viktor Emanuel II miehitti kirkkovaltion. Vatikaanin asema jäi aluksi epäselväksi, kuitenkin käytännössä kirkko hallitsi aluetta edelleen. Siten 1870 alkaen loputkin kirkkohallinnolliset elimet keskittyivät Vatikaaniin.
Vasta vuoden 1929 Lateraanisopimuksen myötä Italia tunnusti Vatikaanivaltion jälleen itsenäiseksi valtioksi. Nykyään se kattaa ainoastaan muurein ympäröidyn alueen Pietarinkirkon ympärillä.
Politiikka
Vatikaanivaltion ja paavin virallinen armeija on Sveitsiläiskaarti. Se vastaa myös paavin turvallisuudesta ja Vatikaanivaltioon pääsystä.
Merkittävimmät vientituotteet
- Raamatut
Katso myös
- Pyhä istuin
Luokka:Vatikaanivaltio
als:Vatikan
ms:Kota Vatican
zh-min-nan:Vaticano
ko:바티칸 시국
ja:バチカン
simple:Vatican City
th:นครรัฐวาติกัน
Malta
Malta on saarivaltio Välimeressä, noin 93 kilometriä etelään Sisiliasta. Se koostuu saarista, joista kolme on asuttuja: Malta, Gozo ja Comino. Pääkaupunki Valletta sijaitsee Maltan pääsaarella.
Malta on pieni, tarkaan ottaen 316 neliökilometrin kokoinen, mutta hyvin tiheään asuttu valtio; asukkaita on lähes 400 000. Viralliset kielet ovat maltan kieli ja englanti. Myös italiaa ymmärretään yleisesti, koska Italian televisio näkyy saarelle hyvin.
Malta on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
2004
Historia
Malta on ollut asutettu noin vuodesta 5200 eaa. Foinikialaiset saapuivat saarille noin 1000 eaa ja antoivat pääsaarelle nimen Malat. Vuonna 736 eaa kreikkalaiset valloittivat Maltan. Noin 400 eaa saaret joutuivat Karthagon ja myöhemmin Rooman vallan alle. Arabit valtasivat Maltan 870 Bysantin valtakunnalta. Vuonna 1090 Sisilian Normannit valtasivat saaret, joiden jälkeen ne tulivat välivaiheiden kautta Espanjan Aragonian haltuun. Vuonna 1530 Espanja luovutti saaret Johanniittain ritarikunnalle, jonka Ottomaanit olivat karkoittaneet Rodokselta vuonna 1522.
Napoleon valtasi saaret vuonna 1798 ja britit valtasivat ne 1800. Vuonna 1814 saarista tuli virallisesti osa Brittiläistä imperiumia.
Malta itsenäistyi vuonna 1964 ja siitä tuli tasavalta vuonna 1974.
Maltan maantiede
Politiikka
Malta on tasavalta, jonka presidentin valitsee 69-jäseninen yksikamarinen eduskunta. Presidentti puolestaan nimittää pääministerin. Pääpuolueet ovat kristillisdemokraatteja lähellä oleva Kansallispuolue (Nationalist party) sekä työväenpuolue (Labour party). Maltalla on myös Vihreä puolue, sekä useita pienpuolueita. Tällä hetkellä valta on kansallispuolueella.
Katolisen kirkon mielipiteet vaikuttavat voimakkaasti päivänpolitiikkaan, mm. aborttikysymykseen.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kalkkikivi
- suola
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- matkailu
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=35.889050,14.436035&spn=0.987962,2.026978&z=8&t=h&hl=en Malta Google Mapsissa]
Luokka:Malta
ms:Malta
zh-min-nan:Malta
ko:몰타
ja:マルタ
simple:Malta
fiu-vro:Malta
Rooma::Rooma voi merkitä myös Rooman valtakuntaa, joka perustettiin 700-luvulla eaa ja kukistui lopullisesti vasta 1453.
1453
Rooman kaupunki (italiaksi, latinaksi Roma) on Italian länsirannikolla, Tiber-joen varrella sijaitseva Italian pääkaupunki. Kaupunki on lähes 3000 vuoden ikäinen, ja sillä on mahtava historia Rooman kuningaskunnan, Rooman tasavallan ja Rooman keisarikunnan pääkaupunkina. Roomassa on useita mahtavia rakennuksia, kuten Colosseum, jossa käytiin aikanaan gladiaattoritaisteluita.
Roomassa on 2 546 804 asukasta (2004) ja metropolialueella asuu kaikkiaan 3,3 miljoonaa. Rooman valtakunnan kulta-aikana Roomassa oli yli miljoona asukasta.
Historia
Tarun mukaan Rooman perustivat 21. huhtikuuta 753 eaa. veljekset Romulus ja Remus. Rooma perustettiin Palatium-kukkulalle, josta se levisi ympäröiville kukkuloille. Perinteiset kaupungin seitsemän kukkulaa ovat Collis Palatinus (Palatium), Collis Aventinus, Collis Capitolinus (Capitolium), Collis Quirinalis, Collis Viminalis, Collis Esquilinus ja Collis Caelius.
Vatikaanivaltion sijaintipaikka, Collis Vaticanus, on Tiber-joen länsipuolella, eikä kuulu seitsemään kukkulaan.
Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen Ostrogootit hallitsivat kaupunkia Ravennasta. Itä-Rooma valloitti kaupunkin takaisin 536, mutta 546 goottikuningas Totila valloitti ja tuhosi sen. Bysantin kenraali Belisarius valloitti kaupungin jälleen takaisin, ja gootit taas 549. Belisariuksen seuraaja Narses sai viimein kaupunkin 552. Gootteja seurasivat lombardien valloitukset. Vuodesta 754 vuoteen 1870 Roomaa hallitsi kirkkovaltio, jonka jälkeen Italian yhdistyessä Roomasta tuli sen pääkaupunki. Paavi sai oman valtionsa Rooman kaupungissa jälleen 1929. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet valloittivat Rooman 4. kesäkuuta 1944.
Asukasmäärän kehitys
1944
Urheilu
Vuonna 1960 Roomassa järjestettiin olympialaiset.
Aiheesta muualla
- [http://www.comune.roma.it Rooman viralliset verkkosivut]
- [http://wikitravel.org/en/Rome Rooma Wikitravelissa]
Luokka:Rooma
als:Rom
ko:로마
ja:ローマ
simple:Rome
Napoli
Napoli (italiaksi Napoli, etymol. kr. Neapolis/Νεάπολις, ’uusi kaupunki’) on Etelä-Italian suurin kaupunki ja Campanian pääkaupunki. Siellä on noin miljoona asukasta, esikaupungit mukaan lukien 3.7 miljoonaa. Se sijaitsee Vesiuviuksen ja toisen tuliperäisen alueen, Campi Flegrein puolivälissä.
Ruokaa
Perimätiedon mukaan pizza on kotoisin Napolista. Kaupunkilaisten mukaan kahvi ja jäätelö ovat Napolissa maailman parhaita. Kaupunki on kuuluisa myös pastaruoistaan, joista esimerkkinä spaghetti con sugo di pomodoro, spagettia tomaatikastikkeessa, jonka koko juju ovat Campanian rinteillä kypsyneet San Marzano-tomaatit.
Nähtävyyksiä
Napolin tärkeimmät nähtävyydet ovat kaupungin ulkopuolella: Pompeiji, Herculaneum ja Vesuvius. Itse kaupungissa on arkeologinen museo johon on siirretty "parhaat palat" Pompeijista. Taidemuseossa on Michelangelon, Botticellin Rafaelin ja Caravaggion töitä. Napolin lahdella ovat Ischia, Capri, Sorrento ja Pozzuoli.
Aiheesta muualla verkossa
- [http://www.compart-multimedia.com/virtuale/us/napoli/naples.htm Naples, Italy] Virtual reality movies and photo gallery
Luokka:Italian kaupungit
ko:나폴리
ja:ナポリ
simple:Naples
Milano
Milano (ital. Milano, paikallisella murteella Milán, lat. Mediolanum, engl. Milan, saks. Mailand) on kaupunki Pohjois-Italiassa Lombardian maakunnassa. Kaupungissa asuu noin 1,3 miljoonaa asukasta, mutta alueen kokonaisväkimäärä on 3,7 miljoonaa.
Kaupunki on erityisesti tunnettu maailman muodin keskuksena. Via Montenapoleonen varrella on lähes kaikilla merkittävillä vaatemerkeillä oma liikkeensä. Milanossa päämajaa pitävät myös mm. Alfa Romeo ja Pirelli. Milanolaiset jalkapalloseurat AC Milan ja Internazionale (Inter Milan) tunnetaan ympäri maailman. Milano on kuulu myös oopperastaan, La Scalasta.
Milanon kansainvälinen lentokenttä on nimeltään Malpensa.
Historiaa
Oletetaan, että keltit perustivat Milanon noin vuonna 600 eaa. ja roomalaiset valloittivat kaupungin 222 eaa. nimeten sen Mediolanumiksi. 300-luvulla piispa Pyhän Ambrosiuksen ja Theodosius I:n aikaan Milanosta tuli hetkeksi läntisen Rooman valtakunnan pääkaupunki.
Ostrogoottien ja lombardien hallintajakson jälkeen kaupunki kasvoi jälleen merkittäväksi keskukseksi 1000-luvulla ja se johti muita Italian kaupunkeja saavuttaen lähes itsenäisen aseman. Renessanssi-aikana Milanoa johtivat Visconti ja Sforza-sukujen herttuat. 1400- ja 1500-luvuilla Milanon valloittivat ensin ranskalaiset, myöhemmin espanjalaiset.
1700-luvulla Itävalta korvasi Espanjan kaupungin isäntänä. Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien jälkeen kaupungista tuli italialaisen nationalismin pääpaikka. Vuonna 1859 itävaltalaisten hallinta kaupungissa loppui ja Milanosta tuli osa Sardinian kuningaskuntaa (josta muodostui Italian kuningaskunta vuonna 1861).
Luokka:Italian kaupungit
ko:밀라노
ja:ミラノ
simple:Milan
Torino
Torino on merkittävä teollisuuskaupunki luoteis-Italiassa. Se on Piemonten alueen ja Torinon maakunnan pääkaupunki. Torino sijaitsee Po- ja Dora Riparia -jokien yhtymäkohdassa pääasiassa Pon länsipuolella. Kaupungin keskustan maantieteellinen sijainti on noin 45° 4' pohjoista leveyttä, 7° 41' itäistä pituutta.
Torinon kunnan väkiluku oli vuoden 2001 väestönlaskennassa 865 263, mutta Torinon suurkaupunkialueella on yhteensä noin 1,5 miljoonaa asukasta. Torinon maakunta on yksi Italian suurimmista ja väkirikkaimmista, 6 830 km2 ja 2 165 619 asukasta (2001).
Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaan hallinnon ja päätuotantolaitosten sijaintipaikkana. Entinen Lingotto-teollisuusrakennus, aikoinaan maailman suurin autotehdas, toimii nykyisin kongressikeskuksena, konserttisalina, taidegalleriana ja hotellina.
Menestyselokuvan Riehakas ryöstö (The Italian Job, 1969) keskeiset tapahtumat sijoittuivat Torinoon.
Torinossa pidettiin 1999 kansainvälinen lähiavaruuden kappaleita käsitellyt konferenssi, jossa otettiin käyttöön Torinon asteikko. Siinä jonkin tietyn avaruuskappaleen Maahan osumisen riskitasoa kuvataan asteikolla 0–10.
Historia
Noin 400-luvulla eaa seudulle asettuneella väestöllä oli nykyisen Torinon paikalla kaupunki Taurasia, jonka Hannibal hävitti vuonna 218 eaa.
Roomalaiset perustivat paikalle sotilasleirin Castra Taurinorum, joka myöhemmin omistettiin keisari Augustukselle nimellä Julia Augusta Taurinorum. Sotilasleirin pääkadun (decumanus) paikka löytyy yhä Torinon asemakaavasta, nykyisin nimellä Via Garibaldi.
Langobardit valloittivat seudun 568 ja hallitsivat sitä ruhtinaskuntana, kunnes frankit syrjäyttivät heidät 773 ja pitivät aluetta hallussaan vuoteen 888. Tämän jälkeen valta vaihtui useasti. Ranskalainen Savoijin aatelissuku sai seudun hallintaansa 1200-luvulla ja hallitsi sitä suurimman osan ajasta Italian yhdistymiseen 1861 saakka, jolloin Savoijin sukuun kuulunut Sardinian kuningas Vittorio Emanuele II (Viktor Emanuel II) tuli Italian ensimmäiseksi kuninkaaksi. Torino oli yhdistyneen Italian ensimmäinen pääkaupunki 1861–1865.
Torinon yliopisto perustettiin 1404.
Urheilu
Torinossa toimii kaksi tunnettua jalkapalloseuraa, Juventus FC ja Torino FC.
Torino on vuoden 2006 talviolympialaisten isäntäkaupunki. (Katso myös: 2006 talviolympialaiset.)
Nähtävyyksiä
- Automuseo.
- Keskustan pääkatujen katetut jalkakäytävät.
- Museo Egizio, yksi tärkeimmistä Egyptin historian kokoelmista maailmassa.
- Mole Antonelliana -torni, jonka siluetti on yksi Torinon symboleista. Tornissa toimii kansallinen elokuvamuseo. Näköalatasanteelta voi katsella kaupunkia.
- Piazza Castello -aukio, jonka keskellä on Palazzo Madama ja laidalla kuninkaallinen palatsi ja kuninkaallinen asekokoelma.
- Supergan basilika Po-joen itäpuolisilla kukkuloilla.
- Torinon käärinliinan säilytyspaikka Johannes Kastajan katedraalin kuninkaallisessa kappelissa.
- Valentino-puisto, jossa on kasvitieteellinen puutarha sekä keskiaikaisen kylän ja linnan jäljitelmät, jotka rakennettiin vuonna 1884 pidettyyn näyttelyyn.
Aiheesta muualla
- [http://digilander.libero.it/fotogian/torino.home.html Valokuvia Torinosta]
Luokka:Italian kaupungit
ko:토리노
ja:トリノ
Italian kieli
Italia (italiano) on latinasta kehittynyt romaaninen kieli, jota puhuu noin 70 miljoonaa ihmistä. Valtaosa puhujista asuu Italiassa.
Historia
Italian kirjakielen perusteet loi suurelta osin Dante Alighieri. Hän sekoitti omaan toscanalaismurteeseensa eteläisiä murteita, erityisesti Sisiliasta.
Luokitus
Alueellinen sijoittuminen
Italia on virallinen kieli Italiassa, San Marinossa, sekä Sveitsissä Ticinon ja Grigionin alueilla. Se on myös toisena virallisena kielenä Vatikaanissa ja joillakin alueilla Istrian maakunnassa Sloveniassa ja Kroatiassa. Kieltä käyttäviä vähemmistöryhmiä on erityisesti Luxemburgissa, Yhdysvalloissa, Venezuelassa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Australiassa. Myös Italian naapurimaissa Maltalla ja Albaniassa kieltä puhutaan. Sitä puhutaan myös vähemmissä määrin entisissä Italian siirtomaissa Afrikassa kuten Somaliassa, Libyassa ja Eritreassa.
Virallinen asema
Italia on virallinen kieli Italiassa, San Marinossa, Sveitsissä ja Vatikaanissa. Se on myös virallisena kielenä Istrian maakunnassa Kroatiassa ja Koperin, Piranin ja Izolan kunnissa Sloveniassa.
Äänteet
Vokaalit
- a [a]
- é [e]
- è [ɛ]
- i [i]
- ó [o]
- ò [ɔ]
- u [u]
Konsonantit
- b [b]
- c [k] tai [ʧ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- ch [k] (ennen e- tai i-kirjainta)
- d [d]
- f [f]
- g [g] tai [ʤ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- gh [g] (ennen e- tai i-kirjainta)
- gli [ʎ]
- gn [ɲ]
- l [l]
- m [m]
- n [n]
- p [p]
- qu [kw]
- r [r]
- s [s] tai [z]
- sc [ʃ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- t [t]
- v [v]
- z [ts] tai [ʣ]
Kirjoitusjärjestelmä
Italiaa kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Sen aakkosissa on 21 kirjainta:
a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v z
Näistä h-kirjainta ei lausuta koskaan. Se esiintyy mykkänä joidenkin avere-verbin muotojen alussa (ho, hai, ha, hanno) ja eräissä huudahduksissa vokaalien välissä (ah, ahi, ehi, jne.). Lisäksi sillä ilmaistaan c- ja g-kirjaimen lausumista "kovana" ([k], [g]), kun ne muutoin lausuttaisiin affrikaattoina ([ʧ] ja [ʤ]) e- tai i-kirjaimen edellä.
Myös muita kuin edellä lueteltuja kirjaimia käytetään lainasanoissa: wafer, wurstel, xenofobia, xilofono, yogurt.
Erikoistapauksissa sanapaino merkitään kirjoittamalla aksenttimerkki vokaalin yläpuolelle. Painon merkkinä käytetään tavallisesti graavia aksenttia (`): gravità, così, tutù. Kuitenkin e- ja o-kirjaimen kanssa käytetään joko akuuttia tai graavia aksenttia sen mukaan onko vokaali väljä vai suppea: perché - è, rósa - avrò.
Kirjainten nimet
- a a
- b bi
- c ci
- d di
- e é
- f effe
- g gi
- h acca
- i i
- j i lunga ('pitkä i') tai jay [dʒeɪ] kuten englannissa
- k cappa
- l elle
- m emme
- n enne
- o ò
- p pi
- q qu
- r erre
- s esse
- t ti
- u u
- v vu
- w doppia vu
- x ics
- y ipsilon
- z zeta
Esimerkkejä
- Ciao – Moi (epämuodollinen tervehdys)
- Buongiorno – Hyvää huomenta / Hyvää päivää (aamupäivällä)
- Buona sera – Hyvää päivää (iltapäivällä) / Hyvää iltaa
- Arrivederci / ArrivederLa – Näkemiin (sinuttelu / teitittely)
- Ci vediamo – Nähdään
- Sì / No – Kyllä / Ei
- Grazie – Kiitos
- Scusa / Scusi – Anteeksi (sinuttelu / teitittely)
- Per favore – Ole hyvä / Olkaa hyvä (pyydettäessä)
- Prego – Ole hyvä / Olkaa hyvä (esimerkiksi vastatessa kiitokseen)
- Parli / Parla...? – Puhutko (sinuttelu) / Puhutteko (teitittely)...?
- finlandese – suomea
- italiano – italiaa
- inglese – englantia
Linkkejä
- Wikipedia. Pagina principale – italiankielinen Wikipedia
- [http://www.ethnologue.com/show_language.asp?code=ita Ethnologuen tiedot italiasta]
Luokka:Italian kielet
Luokka:Sveitsin kielet
Luokka:Yhdysvaltain kielet
Luokka:Slovenian kielet
Luokka:Argentiinan kielet
Luokka:San Marinon kielet
Luokka:Vatikaanin kielet
als:Italienische Sprache
ko:이탈리아어
ja:イタリア語
Euroopan unioni:Eu voi tarkoittaa myös alkuaine europiumia.
europium
Euroopan unioni (EU) on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan unionin keskushallinnolle. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet
Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Romania ja Bulgaria ovat liittymässä jäseniksi vuonna 2007. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja.
Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni) on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude).
:Katso tarkemmin Euroopan unionin symbolit
Tilastotietoja
Aina vuoden 2004 1. toukokuuta saakka EU:hun kuului 15 valtiota, joiden yhteenlaskettu väkiluku oli 374,6 miljoonaa. Euroopan väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Pinta-alaa EU:lla oli ennen laajentumista hieman vähemmän kuin Intialla, eli 3 191 100 km². Väestöntiheys EU:ssa oli ennen laajentumista 117,5 asukasta/km² (Vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote oli 74,5 vuotta.
1. toukokuuta 2004 lähtien EU on käsittänyt 25 valtiota ja sen väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Uusista jäsenmaista suurin on Puola, jossa on asukkaita 38,7 miljoonaa.
Euroopan yhdentymisen historia
Perussopimukset
Euroopan unionilla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, mitkä määrittävät yhteisön toimintaa ja minkä puitteissa päätöksenteon on tapahduttava.
Perussopimukset:
- 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus
- 1957 Rooman sopimukset
- Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
- Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
- Yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisölle yhteisistä toimielimistä
- 1965 Toimielinten sulautumissopimus
- 1970 Talousarviosopimus
- 1972 Irlannin, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan liittymissopimus
- 1975 Varainhoitosopimus
- 1975 Sopimus Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta
- 1976 Parlamentin suoria vaaleja koskeva päätös
- 1979 Kreikan liittymissopimus
- 1979 Euroopan valuuttajärjestelmän perustamissopimus
- 1984 Grönlannin erosopimus
- 1985 Espanjan ja Portugalin liittymissopimus
- 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
- Euroopan yhtenäisasiakirjalla tarkennetiin Rooman sopimuksia Euroopan yhdentymisen edistämiseksi ja sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuun saattamiseksi. Sillä muutettiin Euroopan yhteisön toimielinten toimintasääntöjä ja laajennettiin yhteisön toimivaltaa erityisesti tutkimuksen ja kehityksen, ympäristöasioiden ja yhteisen ulkopolitiikan aloilla.
- 1990 Saksojen yhdistämisessä aikaisemman Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alue liittyi Euroopan yhteisöön.
- 1992 Sopimus Euroopan unionista
- Maastrichtissa hyväksytty sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon (EMU) siirtymisen aikataulun. Maastrichtin sopimus loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle sekä mm. unionin kansalaisuuden perustamiselle.
- 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
- 1994 Itävallan, Ruotsin ja Suomen liittymissopimus
- 1997 Amsterdamin sopimus
- Amsterdamin sopimus kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena (mm. henkilöiden vapaan liikkuvuuden ns. Schengenin sopimus osaksi perussopimuksia); unionin ja kansalaisten lähentäminen; unionin ulkosuhteiden vahvistaminen (mm. kriisinhallinta - kuten humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja rauhanpalauttaminen); määräenemmistöpäätökset neuvostossa.
- 2001 Nizzan sopimus
- Nizzan sopimuksen keskeisimmät uudistukset koskevat neuvoston äänten uudelleenpainotusta, komission kokoa ja sen työn organisointia, määräenemmistöpäätösten lisäämistä sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa. Nizzan sopimus antoi unionille on valmiudet laajentumiseen.
- 2004 Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron liittymissopimus
Hiili- ja teräsyhteisö
Heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli noin 90 %. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Isossa-Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Rahaa ostoon ei ollut, minkä vuoksi luotiin Yhdysvaltojen ulkoministerin nimeä kantava suunnitelma eli Marshall-apu.
Hiiliteollisuus sekä sotatarvikkeiden tuotannossa tarpeellinen terästeollisuus saatettiin ylikansalliseen valvontaan erityisesti ranskalaisten aloitteesta vuonna 1951, jolloin luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC): Ranska, Italia, Länsi-Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg.
:Katso myös Euroopan neuvosto
Talousyhteisö, atomienergiayhteisö
Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa myös suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin ns. Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Länsi-Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Iso-Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen.
Kun Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, ranskalaisen Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita. Myös Iso-Britannia oli aluksi mukana, mutta se ei katsonut voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat vaativat tulliliiton muodostamisen. Iso-Britannia jättäytyi pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisön (EEC) perustamisesta. Ydinenergia tosin arvioitiin aikoinaan tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1976, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt.
Katso myös rakennerahasto.
Talousarviosopimus
Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:
- Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
- Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
- Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV).
Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella.
Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.
Euroopan unionin lainsäädäntö ja toimielimet
Euroopan unionin toimielimet
Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki.
Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.
- Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
- Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
- Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
- Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Durão Barroso).
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
- Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
- EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi suunnitteilla oleva EU:n kemikaalivirasto tullaan sijoittamaan Suomeen.
Euroopan unionin lainsäädäntö
Euroopan unionin lainsäädäntö eli acquis tarkoittaa kaikkia jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa normistoa.
Tämä säännöstö muodostuu kolmella tasolla:
# perustamissopimukset (alkuperäinen oikeus eli primäärioikeus)
# perustamissopimusten mukaisilla päätöksentekomenettelyillä EU:n toimielimet luovat asetuksia, direktiivejä, suosituksia sekä antavat lausuntoja. Toimielimet voivat myös tehdä päätöksiä, jotka velvoittavat jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä (johdannainen oikeus eli sekundäärioikeus)
# Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset
Päätöksenteko
Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa.
Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.
Euroopan unionin toimialat
Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille mm. seuraavilla toimialoilla:
- I Pilari - Euroopan yhteisö
- Talous- ja rahaliitto
- Sisämarkkinat
- Kauppapolitiikka
- Maatalous- ja kalastuspolitiikka
- Alue- ja rakennepolitiikka
- Kilpailupolitiikka
- Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
- Ympäristö
- Energia
- Koulutus
- Kehitystyö
- II Pilari - Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- III Pilari - Oikeus ja sisäasiat
Vertailu muihin talousalueisiin/maihin
Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
1 Member of NAFTA
Kirjallisuutta
- Reijo Kemppinen, 2002, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi.pdf Suomi Euroopan unionissa - perusteos], ISBN 951-37-3675-X
- Tero Erkkilä ja Teija Tiilikainen, 2004, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/netcomm/ImgLib/7/82/avain_suomi.pdf Avain EU-käsitteisiin], ISBN 951-724-460-6
Aiheesta muualla
- [http://europa.eu.int/index_fi.htm EUROPA - Euroopan unionin portaali]
- [http://www.makupalat.fi/unioni.htm Makupalojen EU-linkit]
- [http://www.uta.fi/sahkoiset_lahteet/eu.html Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä]
- [http://euabc.com/index.phtml?action=set_country&country_id=23 EUABC.com] EU sanakirja Internetin käyttäjille
- [http://euobserver.com EUobserver] - EU aiheisia uutisia englanniksi
Ajankohtaista
- Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.
- Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa.
Luokka:Eurooppa
Luokka:Euroopan unioni
fiu-vro:Õuruupa Liit
ms:Kesatuan Eropah
zh-min-nan:Europa Liân-bêng
ko:유럽 연합
ja:欧州連合
simple:European Union
th:สหภาพยุโรป
NATO
Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (engl. North Atlantic Treaty Organisation, myös Pohjois-Atlantin liitto tai puolustusliitto) on kansainvälinen puolustusliitto, joka perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Yhdysvalloissa, Washingtonissa. Sen toinen virallinen nimi on ranskankielinen l'Organisation du Traité de l'Atlantique Nord eli OTAN.
NATOn päämaja sijaitsee Belgian Brysselissä. Belgiassa on käytössä NATOn hollanninkielinen lyhenne NAVO.
NATOn keskeisin tehtävä on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokaisen jäsenmaan on YK:n peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, tarvittavin keinoin, mukaan lukien asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella.
Sopimuksen kohta oli määritelty niin, että jos Neuvostoliitto hyökkäisi Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäyksenä USA:ta vastaan. Kylmän sodan aikana artiklaa ei käytetty kertaakaan, vaan ensimmäisen kerran siihen turvauduttiin 12. syyskuuta 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen vastauksena hyökkäykselle Yhdysvaltoja vastaan.
Neuvostoliiton ja Varsovan liiton romahtamisen jälkeen lukuisat Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat liittyvät vastaavasti NATOon. Perinteisesti puolueettomat Euroopan maat Ruotsi, Suomi, Irlanti, Sveitsi ja Itävalta ovat jättäytyneet liiton ulkopuolelle, samoin Venäjä. Osa näistäkin maista tekee yhteistyötä NATOn kanssa.
Jäsenvaltiot
Venäjä
Perustamisvuodesta 1949 lähtien (liittymisvuosi, jos tästä poikkeava):
- Alankomaat
- Belgia
- Bulgaria (2004)
- Espanja (1982)
- Islanti
- Italia
- Kanada
- Kreikka (1952)
- Latvia (2004)
- Liettua (2004)
- Luxemburg
- Norja
- Portugali
- Puola (1999)
- Ranska
- Romania (2004)
- Saksa (1955)
- Slovakia (2004)
- | | |