Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Josif Stalin

Josif Stalin

23. elokuuta 1939 Moskovassa. Joachim von Ribbentrop ja Stalin seisovat hänen takanaan.]] Joachim von Ribbentrop ja Josif Stalin istuvat kuvassa keskellä.]] :Josif Stalin on myös panssarivaunu. Josif Vissarionovitš Džugašvili (s. 21. joulukuuta 1879 [oikea syntymäaika 6. joulukuuta 1878], Gori, Gruusia; k. 5. maaliskuuta 1953, Neuvostoliitto), vallankumousnimeltään Josif Stalin (Иосиф Сталин ) oli Vladimir Iljitš Leninin seuraaja Neuvostoliiton johdossa.

Nousu valtaan

Stalin syntyi Gorin kaupungissa Gruusiassa (nyk. Georgia) Vissarion (Beso) Ivanovitš Džugašvili -nimiselle suutarille ja Jekaterina Georgijevnalle. Stalinin lapsuus oli rankka ja hän joutui usein näkemään nälkää. Stalin lähetettiin 11-vuotiaana opiskelemaan ortodoksisen kirkon papiksi, mutta sosialistinen vallankumouksellisuus vei miehen pois uralta. (Kun Stalin myöhemmin Neuvostoliiton johtajana vieraili synnyinkodissaan ja tapasi äitinsä, tämä oli edelleen sitä mieltä että parempi olisi ollut jos "sinusta olisi tullut pappi.") Vuonna 1899 Stalin erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtävissä Kaukasuksella. Vuosien 1902 ja 1917 välillä hänet vangittiin ja karkotettiin Siperiaan useaan otteeseen. Hänen olennaisin kirjallinen tuotoksensa tältä ajalta on Marxismi ja kansallisuuskysymys. Bolševikkipuolueessa häntä pidettiinkin kansallisten vähemmistöjen (lyh. natsmen) kysymyksiin erikoistuneena henkilönä ja 1912 hänet valittiin puolueen keskuskomiteaan. Venäjän sisällissodassa Stalin toimi bolševikkihallinnon kansallisuusasian kansankomissaarina ja bolševikkipuolueen hallinnollisissa tehtävissä. 1922 Stalin nousi bolševikkipuolueen pääsihteeriksi, virkaan, jota tuolloin pidettiin lähinnä rutiininomaisena hallinnollisena tehtävänä, mutta josta Stalin muokkasi Neuvostoliiton tärkeimmän johtotehtävän. Neuvostovallan vakiinnuttua Venäjällä ja Leninin kuollessa 1924 puolueen sisällä käynnistyi valtataistelu Stalinin ja Lev Trotskin välillä. Vastapainoksi Trotskin näkemyksille Stalin kehitti oman teoriansa sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa, Neuvostoliitossa, hyläten siihenastisen ja Trotskin kannattajineen kehittämänn ajatuksen vallankumouksen levittämisestä maailmalle. Trotski aliarvioi Stalinia todetessaan, että Stalin oli "mitätön keskinkertaisuus". Stalin osasi myös peittää valtapyrkimyksensä. Kaikessa hiljaisuudessa rakentamansa hallintokoneiston kontrollin avulla Stalinin onnistui voittaa Trotski kannattajineen ja nousta sekä Neuvostoliiton että Kominternin johtoon.

Valtakausi

Stalinin johdolla 1920-luvun markkinahenkisempi NEP-talouspolitiikka korvattiin talousuudistusohjelmalla, joka muutti Neuvostoliiton talouden viisivuotissuunnitelmiin perustuvaksi, investoi huomattavasti raskaan teollisuuden rakentamiseen ja pakkokollektivisoi maatalouden pienistä yksityisviljelmistä suuriksi kolhooseiksi 1929. Kollektivisointi aiheutti laajaa vastarintaa ja nälänhädän, joista Stalin syytti kulakkeja eli ”varakkaita talonpoikia”, joita ammuttiin ja lähetettiin Gulagiin kapitalistisina pettureina. Samaan aikaan toteutettiin "kulttuurivallankumous", suuri propaganda-kampanja. Nuoret komsomolilaiset vallankumoukselliset lähetettiin maaseudulle julistamaan sosialismia paikallisille. Stalinin väkivaltainen diktatuuri ja poliittisiin vastustajiin suunnattu terrori sai huippunsa 1930-luvun puolivälissä aloitetuissa puhdistuksissa. Erityisen vainoharhaiseksi Stalin muuttui Leningradin puoluesihteerin Sergei Kirovin murhan jälkeen vuonna 1934. Stalin alkoi nähdä kaikkialla vihollisia, sabotöörejä ja vakoojia. Stalin puhdisti puoluekoneistoa ja yhteiskuntaa ideologisista – todellisista ja kuvitelluista – vihollisista. Näytösoikeudenkäynneissä lukuisille vanhoille puna-armeijan upseereille ja vanhoille bolševikeille langetettiin kuolemantuomioita. Miljoonia tavallisia ihmisiä ammuttiin, salamurhattiin, lähetettiin vankileireille Siperiaan tai katosi yksinkertaisesti jäljettömiin. Pelkästään maatalouden pakkokollektivisointia seuranneessa nälänhädässä kuoli noin seitsemän miljoonaa ihmistä vuosina 1930-1933. Eri arvioiden mukaan vuosien 1929-1939 kokonaisväestönmenetys on noin 15-20 miljoonaa henkeä. Myös tuhannet Neuvostoliittoon paenneet tai muuttaneet suomalaiset kommunistit menettivät henkensä, yleensä "suomalaisen porvariston vakoojiksi" syytettyinä (jopa kansalaissodan aikainen kansanvaltuuskunnan johtaja, punaisen Suomen diktaattori Kullervo Manner katosi 1930-luvulla, julistettiin kuolleeksi v. 1971). Puhdistuksiin liittyivät laajat väestönsiirrot, joissa Neuvostoliiton etnisiä väestöjä siirreltiin maan osista toisiin (vähemmistöt oli luokiteltu luotettavuutensa perusteella) – siirrettyihin kuuluivat muun muassa tataarit, kalmukit, ingušit, tšetšeenit, Volgan saksalaiset, inkeriläiset, Karjalan työkansan kommuunin suomalaiset ja monet muut kansat. Stalin myös rakensi ympärilleen valtavan henkilökultin. Toisessa maailmansodassa Stalin onnistui kuitenkin mobilisoimaan äärimmilleen Neuvostoliiton voimavarat ja selviytyi lopulta suureksi voittajaksi laajentamalla Neuvostoliiton valtapiirin Itä-Eurooppaan. Stalinin kuoltua 1953 Neuvostoliiton johtajaksi nousseeen Georgi Malenkovin seuraaja Nikita Hruštšov kumosi monien Stalinin ajan terrorista kärsineiden tuomiot ja käynnisti NKP:n XX puoluekokouksessa 1956 puolueen sisäisen kritiikin, jossa Stalinin ympärille rakennettu henkilökultti purettiin.

Kirjallisuutta


- Isaac Deutscher: Stalin
- Edvard Radzinski: Stalin Stalin, Josif Stalin, Josif Stalin, Josif ko:이오시프 스탈린 ja:ヨシフ・スターリン simple:Josef Stalin th:โจเซฟ สตาลิน http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Kahvihuone



IS-sarja

Iosif Stalin -panssarivaunusarja, joka nimettiin Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin mukaan, oli joukko Neuvostoliitossa toisen maailmansodan aikana kehitettyjä raskaita panssarivaunuja. Sarjaan kuluu kolme vaunua: IS-1, IS-2 ja IS-3. Nimi Иосиф Сталин alkaa I-kirjaimella, vaikka henkilönnimi yleensä kirjoitetaankin "Josif". Tämä vuoksi panssarivaunuista käytetään myös joskus lyhennettä "JS". Sarjan ensimmäisen vaunun, IS-1:n, valmistus alkoi 1943 ja sitä lisättiin myöhemmin raskaiden saksalaisten Tiger I ja Panther Kurskissa saavuttaman menestyksen vuoksi. IS-1 oli varustettu 85 mm D-5T-tykillä. Lisänä siinä oli 12,7 mm DShK - raskas konekivääri ja 7,62 mm DT-pikakivääri. Toinen malli oli IS-2, joka varustettiin uudella 122 mm D-25 tykillä. Myös vanhat IS-1-vaunut päivitettiin uudella aseistuksella. IS-2:stä kehitettiin vielä IS-2m, joka eliminoi rungon heikkoja kohtia. IS-3-malli ilmestyi myöhään vuonna 1944. Vaunussa oli parannettu panssarointi ja puolipallon muotoinen valettu torni, joka muodostui myöhempien neuvostotankkien tunnuspiirteeksi. IS-3 ei ehtinyt juurikaan taisteluihin toisen maailmansodan aikana. Sitä kuitenkin käytettiin 1956 Unkarin miehityksessä ja 1968 Tšekkoslovakian. Egypti osti joitain vaunuja, joita käytettiin kuuden päivän sodassa, mutta raskaiden panssareiden tarkoitus alkoi olla vanhentunut. Niitä käytettiin armeijoiden erillisissä rykmenteissä ja divisioonien erillisissa pataljoonissa läpimurtoon ja jalkaväen tukemiseen, mutta tämän merkitys väheni keskiraskaiden taistelupanssarivaunujen saavuttaessa lähes saman tulivoiman ja suojan, mutta ollen liikkuvampia. IS-vaunut siirrettiin Neuvostoliitossa reserviin ja varastoihin. IS-2m jäi edelleen käyttöön Kuuban, Kiinan ja Pohjois-Korean armeijoissa. Vuonna 1952 tuotantoon tuli viimeinen kehitysmalli: IS-10. Stalinin kuoleman jälkeen se nimettiin uudelleen T-10:ksi.

Muut mallit

IS-vaunuista tehtiin rynnäkkötykkimuunnoksia, kuten KV-sarjan vaunuistakin. Näitä olivat:
- ISU-152, 152 mm ML-20 mallin 1927 haupitsilla
- ISU-122, 122 mm A-19 tykillä ja 12,7 mm DShK konekiväärillä
- ISU-122s, 122 mm D-25S, puoliautomaattinen A-19-tykin malli Luokka:Panssarivaunut

1879

Tapahtumia


- Saksan ja Itävalta-Unkarin puolustusliitto solmitaan.

Syntyneitä


- 14. maaliskuuta - Albert Einstein
- 29. maaliskuuta - Alan Gardiner
- 18. joulukuuta - Paul Klee, taidemaalari
- 21. joulukuuta - Josif Stalin
- E. V. Ramasami

Kuolleita


- 9. syyskuuta – Nils Henrik Pinello, Suomen ensimmäinen ammattikirjailija. (Vaimo perusti Pinella-ravintolan Turkuun.) Luokka:1800-luku ms:1879 ko:1879년 simple:1879 th:พ.ศ. 2422

Gori

Gori (georgiaksi გორი) on Šida Kartlin alueen pääkaupunki Itä-Georgiassa. Kaupunki sijaitsee luoteeseen Tbilisistä Mtkvari- (Kura) ja Liakhvi- jokien yhtymäkohdassa. Kaupungissa on 46 680 asukasta (2005) ja se on alueen hallinnollinen, teollinen ja kulttuurinen keskus.

Historia

2005 Gori on osa Euroopan ja Aasian yhdistävää muinaista kauppatietä, mutta on kautta aikojen palvellut myös puolustuslinnoituksena. Kaupungin nimi onkin peräisin Goristsikhen linnoitukselta ("linnoitus kukkulalla"), joka on mainittu jo 600-luvulla. Linnoituksen alta on löydetty vieläkin vanhempia 200- ja 100-luvun linnoitusrakenteita. Gorin perusti yksi Georgian tärkeimmistä kuninkaista, Daavid Rakentaja (1089-1125). 1818 Goriin perustettiin teologinen yliopisto. Vuonna 1920 kaupunki lähes tuhoutui maanjäristyksessä. Gori on neuvostodiktaattori Josif Stalinin (1879) syntymäpaikka. Hän asui lapsuudenkodissaan, joka on museoitu, 15 vuotta vuoteen 1883 asti. Stalinin patsas seisoo yhä Gorin kaupungintalon edessä. Gorissa on historian, paikallishistorian ja maantieteen museot, teatteri, yliopisto sekä useita ammattikouluja.

Kuuluisia asukkaita


- Aleksei Matšavariani, georgialainen säveltäjä
- Sulkhan Tsintsadze, georgialainen säveltäjä
- Josif Stalin

Aiheesta muualla


- [http://gori.iatp.org.ge/maineng/indexeng.htm Gorin alueen kotisivu] Luokka:Georgian kaupungit ja:ゴリ (都市)

5. maaliskuuta

5. maaliskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 64. päivä (65. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 301 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Leila, Laila :- suomenruotsalainen kalenteri: Laila, Leila :- ortodoksinen kalenteri: Kuuno :- saamenkielinen kalenteri: Láilá :- vanhemmissa kalentereissa: Angelus, Conon, Eusebius, Fredrich, Fridericus, Gerasimus, Konon, Seppä, Tiitus, Toora

Tapahtumia


- 1821 - James Monroe vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1824 - Ensimmäinen Burman sota: Yhdistynyt kuningaskunta julisti virallisesti sodan Burmalle.
- 1836 - Samuel Colt valmisti ensimmäisen tuotantomallisen revolverin (.34-kaliiperinen).
- 1849 - Zachary Taylor vannoi virkavalan Yhdysvaltain 12:ntena presidenttinä.
- 1860 - Parma, Toscana, Modena ja Romagna äänestivät kansanäänestyksessä Sardinian kuningaskuntaan liittymisen puolesta.
- 1868 - Virkarikossyytetuomioistuin perustettiin Yhdysvaltain senaatissa käsittelemään presidentti Andrew Johnsonin vastaisia syytöksiä.
- 1868 - Arrigo Boiton ooppera Mefistofele ensi-illassa La Scalassa.
- 1869 - Kemin kaupunki perustettiin.
- 1877 - Rutherford B. Hayes vannoi julkisesti virkavalan Yhdysvaltain 19:ntenä presidenttinä. (Hän oli yksityisesti vannonut virkavalan 3. maaliskuuta).
- 1905 - Venäjän-Japanin sota: venäläiset joukot alkoivat vetäytyä Mukdenista Mantsuriasta menetettyään 100 000 sotilasta kolmessa päivässä.
- 1907 - Toinen Duuma aloitti Pietarissa; venäläiset joukot joutuivat hajoittamaan 40 000:n mielenosoittajan joukon.
- 1912 - Italialaiset joukot käyttivät ensimmäistä kertaa maailmassa ilmalaivoja sotilaallisiin tarkoituksiin, tiedustelemaan turkkilaisten joukkoja linjojen takana.
- 1917 - Woodrow Wilson vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1918 - Moskovasta tuli Neuvostoliiton pääkaupunki Pietarin jälkeen.
- 1919 - Eliel Saarisen suunnittelema Helsingin rautatieasema vihittiin käyttöön.
- 1933 - Suuri lamakausi: Franklin Delano Roosevelt sulki kaikki maan pankit ja jäädytti kaikki rahansiirrot.
- 1933 - Natsit saivat Saksassa 44 prosenttia parlamenttivaalien äänistä.
- 1936 - Hävittäjälentokone Supermarine Spitfiren malli 300:n ensilento.
- 1940 - Neuvostoliiton politbyroo allekirjoitti määräyksen 25 700:n puolalaisen älymystöön kuuluvan henkilön surmaamisesta, joihin lukeutui 14 700 puolalaista sotavankia (tapahtuma tunnetaan nimellä Katynin joukkomurha).
- 1943 - Gloster Meteor -suihkuhävittäjän ensilento Britanniassa.
- 1946 - Winston Churchill käytti termiä "rautaesirippu" puhuessaan Westminster Collegessa Fultonissa, Missourissa.
- 1955 - Liettuan presidentti Antanas Merkys kuoli sen jälkeen, kun hänet oli vangittu ja karkotettu Neuvostoliittoon.
- 1958 - Explorer 2 -avaruusluotain laukaistiin.
- 1966 - Ilmailu: BOAC:n Boeing 707 törmäsi Fuji-vuoreen Japanissa. 124 henkeä sai surmansa.
- 1970 - Ydinaseiden rajoitussopimus ("Nuclear non-proliferation treaty") astui voimaan sen jälkeen kun 43 valtiota oli ratifioinut sen.
- 1970 - Alkuaineesta Dubnium tehtiin ensimmäiset vahvistetut havainnot.
- 1971 - Led Zeppelinn "Stairway to Heavenin" ensimmäinen live-esitys.
- 1974 - Jom Kippur -sota: israelilaiset joukot vetäytyivät Suezin kanavan länsirannalta.
- 1978 - Avaruustutkimus: Landsat 3 laukaistiin.
- 1979 - Suuressa Magellanin pilvessä havaittiin gammasädepurkaus, mikä johti "pehmeän" gammasäteilyn purkauksia lähettävien magneettitähtien (neutronitähtien tyyppi) löytymiseen.
- 1981 - Kannibaali Alferd Packer armahdettiin kuolemansa jälkeen.
- 1982 - Saturday Night Liven tähti John Belushi kuoli huumeiden yliannostukseen hotellihuoneessaan.
- 1982 - Neuvostoliittolainen Venera 14 -avaruusluotain saapui Venus-planeetan luo.
- 1991 - Irak vapautti kaikki Persianlahden sodan panttivangit.
- 1993 - Kanadalainen pikajuoksija Ben Johnson tuomittiin elinkautiseen kilpailukieltoon (kansainvälisissä kilpailuissa) sen jälkeen kun hänet oli toisen kerran testattu kiellettyjen aineiden käyttäjäksi.
- 1998 - NASA ilmoitti, että Kuuta kiertänyt Clementine-avaruusluotain oli löytänyt riittävästi vettä Kuuhun mahdollisesti perustettavan siirtokunnan tarpeita varten.
- 1999 - Paul Okalik valittiin ensimmäiseksi Nunavutin pääministeriksi.
- 2002 - MTV aloitti The Osbournes-realitysarjan lähetyksen.
- 2003 - Tiedejulkaisu Nature peruutti useiden artikkelien julkaisun Jan Hendrik Schönin skandaalin johdosta.
- 2003 - Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi. Suomessa se päättyi 11. maaliskuuta, ulkomailla 8. maaliskuuta. Varsinainen vaalipäivä oli 16. maaliskuuta.
- 2004 - Kolmipäinen sammakko löydettiin Weston-super-Maressa Englannissa.

Syntyneitä


- 1133 - Henrik II, Englannin kuningas, († 1189)
- 1512 - Gerardus Mercator, kartantekijä († 1594)
- 1817 - Austen Henry Layard, Niiniven löytäjä († 1894)
- 1871 - Rosa Luxemburg, vallankumouksellinen
- 1886 - Dong Biwu, Kiinan kommunistisen puolueen perustaja
- 1887 - Heitor Villa-Lobos, brasilialainen säveltäjä
- 1898 - Zhou Enlai, Kiinan kansantasavallan pääministeri († 1976)
- 1918 - James Tobin taloustieteilijä
- 1922 - Pier Paolo Pasolini, kirjailija ja elokuvaohjaaja

Kuolleita


- 1605 - Paavi Clementius VIII
- 1815 - Franz Mesmer, hypnoosin kehittäjä
- 1827 - Alessandro Volta, fyysikko
- 1827 - Pierre-Simon Laplace, matemaatikko
- 1953 - Josif Stalin, Neuvostoliiton johtaja
- 1953 - Sergei Prokofjev, säveltäjä (s. 1891)
- 1966 - Anna Ahmatova, runoilija
- 1980 - Winifred Wagner, Bayreuthin oopperajuhlien organisoija
- 1982 - John Belushi, näyttelijä ja koomikko (s. 1949) ---- Katso myös: kalenteri ~ 4. maaliskuuta, 6. maaliskuuta Luokka:Maaliskuu -03-05 ko:3월 5일 ja:3月5日 simple:March 5 th:5 มีนาคม

Neuvostoliitto

Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta). Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.

Historia

Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset. Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto. Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918. Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan. Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto. Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa. Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi. Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940. Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla. Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa. Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi. 23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939. Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa. 22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa. Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.

Neuvostoliiton loppu

1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja. Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä. Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui. Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta. Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.

Hallinnollinen jako

Alue km2 1 000 as (1971) Pääkaupunki
1. Venäjän federatiivinen sosialistinen neuvostotasavalta 17 075 400 130 700 Moskova
Baškiirien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 143 600 3 800 Ufa
Burjaattien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 351 300 800 Ulan-Ude
Dagestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 50 300 1 400 Mahatškala
Jakuutien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 3 103 200 600 Jakutsk
Kabardiinien ja balkaarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 12 500 600 Naltšik
Kalmukkien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 75 900 300 Elista
Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 172 000 700 Petroskoi
Komin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 415 900 960 Syktyvkar
Marin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 23 200 700 Joškar-Ola
Mordvalaisten autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 26 200 1 000 Saransk
Pohjois-Ossetian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 8 000 550 Ordžonikidze
Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 68 000 3 100 Kazan
Tšetšenien ja ingušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 19 300 1 100 Groznyi
Tšuvassien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 18 300 1 200 Tšeboksary
Tuvan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 170 500 200 Kyzyl
Udmurtien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 42 100 1 400 Iževsk
Adygein autonominen alue 7 600 400 Maikop
Hakassien autonominen alue 61 900 450 Abakan
Juutalaisten autonominen alue 36 000 170 Birobidžan
Karatšaiden ja tšerkessien autonominen alue 14 100 350 Tšerkessk
Vuoristo-Altain autonominen alue 92 600 170 Gorno-Altaisk
Burjaattien Aginskin kansallinen piiri 19 900 60 Aginskoje
Burjaattien Ust-Ordynskin kansallinen piiri 22 100 150 Ust-Ordynsk
Hanty-Mansin kansallinen piiri 523 100 270 Hanty-Mansiisk
Jamalo-nenetsien kansallinen piiri 750 300 75 Salehard
Komi-permjakkien kansallinen piiri 32 900 220 Kudymkar
Korjakkien kansallinen piiri 301 500 40 Palana
Nenetsien kansallinen piiri 176 700 37 Narjan-Mar
Taimyrin kansallinen piiri 862 100 37 Dudinka
Tšuktsien kansallinen piiri 737 700 97 Anadyr
2. Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta 604 000 47 500 Kiova
3. Kazahstanin sosialistinen neuvostotasavalta 2 715 000 13 100 Alma-Ata
4. Uzbekistanin sosialistinen neuvostotasavalta 450 000 12 300 Taškent
Karakalpakkien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 165 600 700 Nukus
5. Valkovenäjän sosialistinen neuvostotasavalta 207 600 9 100 Minsk
6. Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta 87 000 5 200 Baku
Nahitševanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 5 500 299 Nahitševan
7. Gruusian sosialistinen neuvostotasavalta 69 700 4 700 Tbilisi
Abhazijan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 8 600 500 Suhumi
Adžarijan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 3 000 300 Batumi
Etelä-Ossetian autonominen alue 3 900 100 Tshinvali
8. Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta 33 700 3 600 Kišinjov
9. Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta 65 200 3 200 Vilna
10. Kirgizistanin sosialistinen neuvostotasavalta 198 500 3 000 Frunze
11. Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta 142 500 3 000 Dušambe
Vuoristo Badahšanin autonominen alue 63 700 100 Horok
12. Armenian sosialistinen neuvostotasavalta 29 899 2 500 Jerevan
13. Latvian sosialistinen neuvostotasavalta 63 700 2 400 Riika
14. Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta 488 700 2 200 Ašhabad
15. Viron sosialistinen neuvostotasavalta 45 100 1 400 Tallinna

Neuvostoliiton johtajat

Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991 ImageSize = width:800 height:100 PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20 DateFormat = yyyy Period = from:1919 till:1991 TimeAxis = orientation:horizontal ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920 # there is no automatic collision detection, # so shift texts up or down manually to avoid overlap Define $dy = 25 # shift text to up side of bar PlotData= bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov

Katso myös


- Venäjä
- ko:소비에트 연방 ja:ソビエト連邦 simple:Soviet Union th:สหภาพโซเวียต

Vladimir Iljitš Lenin

Vladimir Iljitš Lenin (ven. Влади́мир Ильи́ч Ле́нин), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov (ven. Влади́мир Ильи́ч Улья́нов ) (22. huhtikuuta 1870—21. tammikuuta 1924) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Lenin oli yksi hänen vallankumouksellisista salanimistään. Hänen uskotaan kehitelleen sen vastustaakseen Georgi Plehanovia (георги плеханов), jonka pseudonyymi oli Volgin ("волгин"), Volgajoen mukaan. Uljanov otti nimensä Lenajoesta, joka on pidempi ja virtaa vastakkaiseen suuntaan.

Varhainen elämä

Lena Leninin isä oli Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886), venäläinen virkamies, joka työskenteli tavoitteenaan demokratian edistäminen ja ilmainen koulutus. Myös Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä aatteiltaan. Leninin sukupuusta löytyy juutalaisia äidin isoisän kautta, joka kääntyi kristinuskoon, ja vastaavasti Volgan saksalaisia äidin kautta. Lenin itse kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kenties uskonnollisten suvun osien vuoksi Lenin menestyi latinan ja kreikan opiskelussa. Lenin kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Hänen uskonsa sen ajan tietoteoriaan näkyi myös hänen myöhemmissä teoksissaan. Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, Aleksandr – joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä – hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin ja erotettiin Kazanin yliopistosta, koska hän oli osallistunut opiskelijamielenosoituksiin. Hän jatkoi opiskeluaan itsenäisesti, ja vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä. 1891 Hän ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895 ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuussa Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan (Надежда Константиновна Крупская) kanssa. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen "Kapitalismin kehitys Venäjällä". 1900 hänen karkotustuomionsa päättyi ja hän matkusteli Venäjällä ja muualla Euroopassa, julkaisten Iskra-lehteä ja muita vallankumousliikkeen kirjasia ja teoksia. Hän toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa, ja vuonna 1903 hän johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista "Mitä on tehtävä?" Vuonna 1906 hänet valittiin puheenjohtajaksi puolueeseen. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen viimeisissä taisteluissa joulukuussa Moskovassa bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon Suomeen vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan. 16. huhtikuuta 1917 Lenin palasi Pietariin (siihen aikaan Petrograd), heti keisari Nikolai II:n valtaistuimelta suistamisen jälkeen ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa. Bolševikkien vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui heinäkuussa, ja Lenin joutui pakenemaan takaisin Suomeen. Hän palasi lokakuussa, jolloin bolševikit ottivat vallan asein Aleksandr Kerenskin väliaikaiselta hallitukselta.

Neuvostoliitto

Aleksandr Kerenski 8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin puhemieheksi kansankomissaarien neuvostossa Neuvosto-Venäjän kongressissa. Maata uhkasi saksalaisten miehitys, ja Lenin vaati hyväksyntää allekirjoittaa kovaehtoinen rauhansopimus. Venäjän delegaatio kuitenkin epäonnistui tässä työssään, ja maa menetti huomattavia maa-alueita lisää lopullisessa Brest-Litovskin rauhansopimuksessa maaliskuussa 1918. Lenin joutui murhayrityksen kohteeksi 30. elokuuta 1918 ja haavoittui vaikeasti. Haavoittumisen jälkeen hän jatkoi työtään vaikeissa sisällissodan olosuhteissa mikä jatkui vuoteen 1921. Neuvostoliitto perustettiin vasta vuonna 1922. Lenin vastusti Moskova keskeistä byrokratiaa. Lenin on joskus mielletty humaaniksi ja lempeäksi neuvostojohtajaksi. Omalta osaltaan tämä on totta, sillä Leninin tiedetään vihanneen väkivaltaa. Tätä vastaan on huomautettu, että neuvostohallinnon vastustajiin kohdistetut ankarat puhdistus- ja vainotoimenpiteet alkoivat jo Leninin eivätkä hänen seuraajansa, Stalinin, kaudella. Tosin Leninin kauden puhdistustyöt kohdistuivat lähinnä entisiin vallanpitäjiin ja oikeistolaisiin, eivätkä Stalinin tapaan myös tavallisiin kansalaisiin. Sisällissota sekä sen aikana tapahtuneet toistuvat ulkovaltojen hyökkäykset Venäjälle saivat aikaan vallankumouksella valtaan nousseen bolševikkihallinnon väkivaltaisen luonteen miellytyksen. Stalin

Lenin ja Stalin

Leninin ja Stalinin suhde vaihteli asioista riippuen. Joskus Lenin piti Stalinia hyvänä toverina, mutta toisaalta hänen tiedetään vastustaneen viimeiseen asti Stalinin nimittämistä hänen seuraajakseen. "Valitkaa joku toinen, joka on maltillisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikukas" sanoi Lenin.

Maailmankuva ja politiikka

Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, minkä jälkeen hän katsoi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljoakaan älyllistä tai tiedollista annettavaa. Tiettävästi Lenin ei lukenut tai ottanut huomioon Sigmund Freudia, Kierkegaardia, Le Bonia, Friedrich Nietzscheä tai Max Weberiä. Sen sijaan hän keskittyi Karl Marxiin, Friedrich Engelsiin, Georgi Plehanoviin ja Karl Kautskyyn, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili Machiavellia ja Charles Darwinia, palasi myöhemmin myös Aristotelesin pariin ja löysi ensimmäisen maailmansodan aikana Hegelin ja saksalaisen soteteoreetikon, von Clausewitzin, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä. Kuitenkin Lenin piti ehdottomina esikuvinaan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, mutta itseään hän piti ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana. Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi tunteellisuutta politiikassa. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa, mutta ei vaatinut tältä älymystöltä keskiluokkaista taustaa. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kosketuksissa proletaareihin, vaan hän piti tilastotietoja ja tutkimuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista. Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa. Lenin arveli, että hänen vaatimansa "proletariaatin demokraattinen diktatuuri" vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa yleisten kansalaisvapauksien ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin myös hylkäsi Marxin esittämän kaksivaiheisen vallankumouksen mallin (ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi) ja siirtyi omaan yksivaiheiseen malliinsa ja hehkuttamaan "jatkuvan vallankumouksen" ideaansa. Bolševikit pyrkivät luomaan joukkopuoluetta ja osallistumaan yleiseen propagandaan, valtakunnanduumaan ja muuhun yleiseen päätöksentekoon. valtakunnanduumaan Eräällä tapaa Venäjän salainen poliisi, Ohrana, piti Leniniä pystyssä. Ohrana oli jokseenkin hyvin perillä sosialistivallankumouksellisten keskinäisistä kiistoista ja pyrki lietsomaan tätä puoluetta repivää polemiikkia. Ohrana tuki bolševikkien asemaa Venäjällä myös vangitsemalla menševikkejä ja muita Leninin vastustajia. Ensimmäisen maailmansodan (1914—1918) aikana Lenin omaksui kannan, jonka mukaan sosialistien kuuluisi tukea kaikkia Romanovien monarkiaa vastaan hyökkääviä tahoja, ja Lenin myös korosti Marxin oppia, ettei proletaareilla ole kotimaata: niinpä Venäjän työläisten ensisijainen myötätunto ja avunanto olisi pitänyt kohdistua muita työläisiä, myös vihollismaiden työläisiä kohtaan, eikä oman maan sotaponnistelujen tukemiseen. Romanovien vallan horjuttamiseen kävi mikä tahansa ja siksi venäläisten marxistien pitäisi liittoutua ulkovaltojen kanssa — ja tietenkin tämä loukkasi jokaista isänmaallista bolševikkiakin.

Leninin kuolema ja perintö

monarkia Leninin toiminnasta olojen vakiinnuttua voidaan esittää vain loputtomia arvailuja. Hän halvaantui oikealta puoleltaan toukokuussa 1922 ja vetäytyi lopullisesti poliittisesta elämästä jo saman vuoden joulukuussa. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 hänen ruumiinsa balsamoitiin ja on edelleen näytteillä Moskovan Punaisella torilla Leninin mausoleumissa. Petrograd (suom. Pietari) nimettiin Leningradiksi hänen mukaansa. Nimi vaihdettiin vasta Neuvostoliiton hajottua. Leninisminä tunnettu oppijärjestelmä muotoiltiin hänen teostensa pohjalta ja siitä tehtiin myöhemmin eräänlainen "valtionuskonto". Kaikki tämä tapahtui Leninin omien toiveiden vastaisesti. Vaikka Lenin rakensi perustan diktatoriselle hallinnolle ja oli sitä itsekin osittain edistämässä, ei se ole vaikuttanut hänen suosioonsa, koska Leninin perusideat eivät olleet rakentaa sortovalta vaan valtio, joka kuuluu kansalle. Tätä ei kuitenkaan koskaan pystytty toteuttamaan seuraajien takia. Neuvostoliiton päämiehistä Lenin on aina ollut suosituin - edeltäjien henkilöihin ja toimiin kohdistettu arvostelu ei juuri koskaan ulottunut Leniniin asti. Lisäksi esimerkiksi Meksikon vallankumouksen inspiroimissa seinämaalauksissa Lenin maalattiin usein paikallisten vallankumousjohtajien, kuten Emiliano Zapatan viereen. Yleisesti ottaen Leninin johtama perinpohjainen vallankumous on ymmärretty itsessään tärkeämmäksi kuin se, miten se asiallisesti ottaen toteutettiin ja millaiset seuraukset sillä oli.

Leninin teokset


- Materialismi ja empiriokritisismi (1909)
- Filosofian vihot (1914/1915) (julkaistu vasta 1920-luvulla) Katso myös: sosialismi, kommunismi, marxismi Lenin, Vladimir ko:블라디미르 레닌 ja:ウラジーミル・レーニン simple:Vladimir Lenin th:วลาดิมีร์ เลนิน

Gori

Gori (georgiaksi გორი) on Šida Kartlin alueen pääkaupunki Itä-Georgiassa. Kaupunki sijaitsee luoteeseen Tbilisistä Mtkvari- (Kura) ja Liakhvi- jokien yhtymäkohdassa. Kaupungissa on 46 680 asukasta (2005) ja se on alueen hallinnollinen, teollinen ja kulttuurinen keskus.

Historia

2005 Gori on osa Euroopan ja Aasian yhdistävää muinaista kauppatietä, mutta on kautta aikojen palvellut myös puolustuslinnoituksena. Kaupungin nimi onkin peräisin Goristsikhen linnoitukselta ("linnoitus kukkulalla"), joka on mainittu jo 600-luvulla. Linnoituksen alta on löydetty vieläkin vanhempia 200- ja 100-luvun linnoitusrakenteita. Gorin perusti yksi Georgian tärkeimmistä kuninkaista, Daavid Rakentaja (1089-1125). 1818 Goriin perustettiin teologinen yliopisto. Vuonna 1920 kaupunki lähes tuhoutui maanjäristyksessä. Gori on neuvostodiktaattori Josif Stalinin (1879) syntymäpaikka. Hän asui lapsuudenkodissaan, joka on museoitu, 15 vuotta vuoteen 1883 asti. Stalinin patsas seisoo yhä Gorin kaupungintalon edessä. Gorissa on historian, paikallishistorian ja maantieteen museot, teatteri, yliopisto sekä useita ammattikouluja.

Kuuluisia asukkaita


- Aleksei Matšavariani, georgialainen säveltäjä
- Sulkhan Tsintsadze, georgialainen säveltäjä
- Josif Stalin

Aiheesta muualla


- [http://gori.iatp.org.ge/maineng/indexeng.htm Gorin alueen kotisivu] Luokka:Georgian kaupungit ja:ゴリ (都市)

Georgia

:Georgia on myös osavaltio Yhdysvalloissa. Georgia tai Gruusia (georgiaksi საქართველო, latinisaatio Sakartvelo) on 1991 itsenäistynyt valtio Kaukasiassa. Sen rajanaapurit ovat Venäjä pohjoisessa ja Turkki, Armenia ja Azerbaidžan etelässä. Georgia sijaitsee Mustanmeren rannalla, ja maassa asuu noin 4,5 miljoonaa ihmistä. Georgia, antiikin tarunomainen Kolkhis, on maailman ensimmäisiä kristinuskon virallistaneita valtioita (vuonna 317). Keskiajalla loistokauttaan elänyt maa onnistui säilyttämään jonkinasteisen itsenäisyyden osmanien ja Persian välissä 1800-luvun alkuun saakka. Venäjään ja sittemmin Neuvostoliittoon kuulunut valtio koki Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla vakavan poliittisen ja taloudellisen kriisin, joka huipentui ruusujen vallankumoukseen vuonna 2003. Georgian kulttuuria leimaavat maan sijainti Kaukasuksella itäisen ja läntisen kulttuurin kohtauspaikassa ja maan vuoristoisuus - maisemat Georgiassa vaihtelevat eristäytyneestä Svanetiasta puolustustorneineen miljoonakaupunki Tbilisiin. Maa on myös etnisesti monimuotoinen, mikä oli nähtävissä viime vuosikymmenellä Etelä-Ossetian, Abhasian ja Adžarian konflikteissa.

Maantiede

Kaukasus-vuoriston eteläpuolella sijaitseva Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Georgialaiset kutsuvat maataan "Euroopan parvekkeeksi". Maan pinta-ala on 69 700 neliökilometriä, ja yli 87 % maasta on vuoristoa tai ylänköä. Pohjoisessa Iso-Kaukasus erottaa maan Venäjästä (rajaa 723 kilometriä), ja etelässä Pienen-Kaukasuksen länsirinteet nousevat Armenian ylängölle. Georgialla on 322 km rajaa Azerbaidžanin kanssa, 164 km Armenian kanssa ja 252 km Turkin kanssa. Maan keskiosassa on alankoa ja jokilaaksoja, ja Likhin vuorijono jakaa maan pohjois–eteläsuunnassa kahteen osaan. Georgian korkein vuori on Škhara, joka kohoaa 5 068,8 metriin. Pisin joki on yhteensä 1 364 km pitkä Kura (georgiaksi Mtkvari), joka virtaa maassa etelästä itään 351 km matkan. Muita jokia ovat Alazani (351 km), Rioni (333 km) ja Enguri (213 km). Georgiassa on yli 850 järveä, joista suurin on 37,5 neliökilometrin laajuinen Paravani 2 073 metrin korkeudessa. Georgian suurimmat kaupungit ovat Tbilisi (1 258 085 asukasta), Kutaisi (178 350 asukasta), Batumi (118 297 asukasta), Rustavi (112 624 asukasta), Suhumi (81 546 asukasta), Zugdidi (73 014 asukasta), Gori (46 680 asukasta) ja Poti (46 112 asukasta) (2005). Maan luoteisosassa sijaitsee Abhasian de facto itsenäinen tasavalta, lounaassa Adžarian autonominen tasavalta ja pohjoisessa Etelä-Ossetian de facto itsenäinen alue.

Ilmasto

Kaukasus suojaa Georgiaa kylmältä pohjoiselta ilmalta ja sallii Mustanmeren lämmittää aluetta. Lännessä vallitsee subtrooppinen ilmasto, ja keskilämpötila on kesällä 22 °C ja talvella 5 °C. Lännen alangoilla kasvaa muun muassa palmuja, ja sademäärä nousee hyvinkin korkeaksi (jopa 3 000 mm:iin). Vuoret erottavat idän tasangot Mustastamerestä, ja idässä onkin huomattavasti kuivempi mannerilmasto – sademäärä voi jäädä vain 400 mm:iin. Keskilämpötila idässä on kesällä 20–24 °C ja talvella 2–4 °C. Kevät Georgiassa on lyhyt äkillisine lämpötilanvaihteluineen, kun taas kesä on kuuma. Aurinkoista syksyä seuraa yleensä lumeton talvi.

Kasvillisuus ja eläimistö

Georgiassa asuu vaihtelevan ilmaston ansiosta suuri määrä erilaisia lajeja. WWF listaa Georgian 238 tärkeimmän luontoalueen joukkoon maailmassa. IUCN nimitti maan tärkeäksi alueeksi kasvillisuutensa vuoksi, ja BirdLife International endeemiseksi lintualueeksi. 40 % (2,75 miljoonaa hehtaaria) maasta on metsää, ja 40 % metsistä on vielä luonnontilassa. Alemmilla vuoristoalueilla on etupäässä tammea, jalavaa, saarnia ja pyökkiä, kun taas korkeammalla kuuset ja männyt hallitsevat. Puurajan yläpuolella levittäytyy alppiniittyjä, jotka peittävät noin 10 % Georgian pinta-alasta. Eteläiset vuoret ja alangot olivat aiemmin aroa – nykyään ne on otettu viljelykseen. Maassa on lähes 5 000 kasvilajia, joista 380 on endeemisiä Georgialle ja 1 000 Kaukasukselle. WWF:n laskujen mukaan Georgiassa on jopa 400 puu- ja pensaslajia, joista 61 on endeemisiä ja 60 maailmanlaajuisesti uhanalaisia. Eläinlajeja Georgiassa on noin tuhat (330 lintu-, 160 kala-, 48 matelija- ja 11 sammakkoeläinlajia). Metsissä elävät mm. harvinainen kaukasianleopardi, karhu ja susi.

Ympäristönsuojelu

Georgialla on useita luonnonsuojelullisia ongelmia. Kura-joen ja Mustanmeren pahan saastumisen lisäksi myös ilmansaasteet haittaavat ympäristöä etenkin Rustavin alueella. Juotavaksi kelpaavaa vettä on liian vähän, ja maaperä on monin paikoin saastunut kemikaaleista. Ylilaiduntaminen aiheuttaa vuoristoisilla alueilla eroosiota ja maanvyöryjä. Etelä-Kaukasuksella viljelty ja teollisuuden käytössä oleva alue uhkaa levitä suojelluille alueille, ja metsää raivataan laajasti Turkkiin suuntautuvaa laitonta vientiä varten. Georgialla on yksitoista suojelualuetta, joista suurin on Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto Pienellä-Kaukasuksella (76 000 hehtaaria). Puisto perustettiin vuonna 1995 Saksan ja WWF:n avustuksella.

Historia

:Pääartikkeli: Georgian historia Georgia asutettiin jo paleoliitisen kivikauden keskivaiheilla. 500-luvulla eaa Länsi-Georgiaan syntyi Kolkhetin valtakunta, ja 300-luvulla eaa Iberian valtio Kolkhetin itäpuolelle. Kuningas Mirian II teki kristinuskosta maan virallisen uskonnon jo vuonna 317, toisena maailmassa vain neljännesvuosisata Armenian jälkeen. Vaikka maan valloittivat vuorotellen arabit, mongolit, persialaiset ja turkkilaiset, Georgia onnistui säilyttämään jonkinasteisen itsenäisyyden seuraavien 600 vuoden ajan. 900-luvun lopussa kulta-aikaansa elävä Georgia yhdistyi ja katkaisi monivuotisen riippuvaisuutensa Bysantin valtakuntaan. Kuningas Daavid Rakentajan ja kuningatar Tamaran hallinnassa Georgiasta tuli 1000 – 1200-luvuilla Kaukasian alueen suurvalta. Mongolit kuitenkin valloittivat alueen Timur Lenkin johdolla, ja 1500-luvulla maa hajosi Imeretin, Kakhetin ja Kartlin kuningaskunniksi sekä viideksi ruhtinaskunnaksi, jotka säilyvät osmanien ja persialaisten vaikutuksen alaisina aina 1800-luvulle asti Venäjän väliintuloon saakka. Islamilaisen Persian uhan alla 1700-luvun lopulla Georgiassa pidettiin ortodoksista Venäjää kahdesta vaihtoehdosta pienempänä pahana. Gergievskin sopimus 1783 tasoitti tietä maan valtaukselle, ja Georgian kuningasperhe astui valtaistuimelta vuonna 1801. 1800-luvun loppupuolella georgialaisten tyytymättömyys tsaariin ja Euroopasta saapunut nationalismi johtivat kansalliseen heräämiseen ja itsenäisyysliikkeeseen. Venäjän vallankumousta seuranneen sisällissodan aikana Georgia käytti tilaisuutta hyväkseen ja julistautui itsenäiseksi 26. toukokuuta 1918. Armenia, Azerbaidžan ja Georgia muodostivat Transkaukasian liiton, joka purkautui puolen vuoden kuluessa muodostamisestaan. Puna-armeija valloitti Georgian helmikuussa 1921, ja Kaukasian maista muodostettiin Transkaukasian sosialistinen neuvostotasavalta. Vuonna 1936 jokainen maa muodosti oman sosialistisen neuvostotasavaltansa. Neuvostovallan alkuvuosina maassa tapettiin noin 50 000 ihmistä ja Stalinin terrorissa ja puhdistuksissa 1930–1950-luvulla jopa yli 150 000. Neuvostoliitossa Georgia oli 1950-luvulta lähtien suhteellisen varakas ja vakaa alue, joka hyötyi suuresti toimivasta maataloudesta, turismista ja maassa suuunnitelmatalouden sivussa harjoitetusta harmaasta taloudesta. Perestroikan aikana Georgia kehitti oman vahvasti itsenäisyyttä suosineen monipuoluejärjestelmänsä. Maa piti ensimmäiset monipuoluevaalit Neuvostoliiton osana 28. lokakuuta 1990. Georgia julistautui itsenäiseksi 9. huhtikuuta 1991, hieman ennen Neuvostoliiton lopullista romahdusta, ja ajautui kaaokseen. Levottomuuksia puhkesi ensin Etelä-Ossetiassa (1989-1992) ja myöhemmin Abhasiassa (1992-1993), jotka eivät vieläkään ole Georgian hallinnassa. 1990-luvulla maan tilanne on vaihdellut sisällissodan, rikosaaltojen ja suhteellisen rauhallisten jaksojen välillä. Marraskuussa 2003 maan pitkäaikainen, epäsuosittu presidentti Eduard Ševardnadze syrjäytettiin vallasta ruusujen vallankumouksessa. Tammikuussa 2004 uudeksi presidentiksi valittiin Mihail Saakašvili, jonka hallinto ryhtyi suuriin uudistuksiin Georgian huonokuntoisen talouden elvyttämiseksi. Maan valtiovelka lähti laskuun vuonna 2004, ja Saakašvili onnistui syrjäyttämään maasta irti pyrkineen Adžarian tasavallan johtajan Aslan Abašidzen liittäen alueen samalla vahvemmin Georgiaan.

Politiikka

Georgian politiikka Georgia on nuori demokraattinen tasavalta, jolla on vahva presidentti ja keskushallinto. Pääsy politiikkaan on turvattu vapailla ja salaisilla vaaleilla, mutta poliittiset ja kansalaisoikeudet ovat usein rajoitettuja. Georgian yksikamarisessa parlamentissa, johon edustajat valitaan nelivuotiskausiksi, on 235 paikkaa. Näistä 150 paikkaa jaetaan suhteellisella vaalilla. Tämänhetkisen hallituksen keski-ikä on vain 35 vuotta, ja sen ilmoittamia tavoitteita ovat taistelu korruptiota vastaan, talouskasvu, pääsy NATOon ja EU:hun sekä hyvät suhteet Venäjään. Presidentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Georgian valtionpäämies on Euroopan tällä hetkellä nuorin presidentti Mihail Saakašvili. Vuoden 2003 marraskuun parlamenttivaalien väärinkäytössyytösten jälkeen presidentti Eduard Ševardnadze erosi virastaan 23. marraskuuta 2003 ruusujen vallankumouksessa. Väliaikaiseksi presidentiksi tuli vanhan parlamentin puhemies Nino Burdžanadze ja vaalien tulos hylättiin. Saakašvili voitti presidentinvaalit 4. tammikuuta 2004 96,3 % ääntenenemmistöllä ja astui virkaansa 25. tammikuuta. Uudet parlamenttivaalit järjestettiin 28. maaliskuuta, joissa Saakašvilin puolue kansanliike – demokraatit sai 75 % äänistä, vain yhden muun puolueen, oikeisto-opposition ylittäessä 7 % äänikynnyksen. Vaaleja pidetään vapaimpina vielä Georgiassa järjestettyinä, vaikkakin Adžarian tasavallan presidentti Aslan Abašidzen ja keskushallinnon ristiriidat häiritsivät niitä. Georgian tärkeimpiä poliittisia ongelmia ovat konfliktit Abhasian, Etelä-Ossetian ja Adžarian alueilla. Vuonna 2004 Adžarian ongelmien kärjistyttyä presidentti Abašidze räjäytti kolme siltaa Georgian ja Adžarian väliltä. Abašidze joutui pakenemaan maasta Venäjän painostuksen ja Batumissa järjestettyjen hänen eroaan vaatineiden mielenosoitusten jälkeen. Neuvottelut Abhasian ja Etelä-Ossetian hallintojen kanssa eivät ole päätyneet sopuun.

Osat

Batumi Georgialaisilla on usein vahva alueellinen identiteetti, ja he saattavat samaistua alueeseensa vahvemmin kuin valtioon. Ylimpänä maan alueellisessa jaossa ovat kaksi autonomista tasavaltaa (avtom respublika): Abhasia ja Adžaria. Etelä-Ossetian asemasta neuvotellaan alueen hallituksen kanssa. 1990-luvulla Georgia on jaettu vanhoja rajoja mukaillen yhdeksään alueeseen (mkhare): Guria, Imereti, Kakheti, Kvemo Kartli, Mtskheta-Mtianeti, Ratša-Letškhumi-Kvemo Svaneti, Samegrelo-Zemo Svaneti, Samtskhe-Džavakheti ja Šida Kartli. Alemmalla tasolla maa jakautuu Neuvostoliiton aikana luotuihin maakuntiin (raioni) ja kaupunkeihin (kalaki). Maakuntia on 53 (Abhasiaa ja Adžariaa lukuun ottamatta): Abaša, Adigeni, Akhalgori, Akhalkalaki, Akhaltsikhe, Akhmeta, Ambrolauri, Aspindza, Baghdati, Bolnisi, Bordžomi, Dedoplistsq'aro, Dmanisi, Dušeti, Džava, Gardabani, Gurdžaani, Kareli, Kaspi, Kharagauli, Khašuri, Khobi, Khoni, Lagodekhi, Lantškhuti, Lentekhi, Marneuli, Martvili, Mestia, Mtskheta, Ninotsminda, Oni, Ozurgeti, Q'azbegi, Q'vareli, Satškhere, Sagaredžo, Samtredia, Senaki, Sighnagi, Telavi, Terdžola, Tetritsq'aro, Tianeti, Tsageri, Tsalendžikha, Tsalka, Tškhorotsq'u, Tšokhatauri, Vani, Zestaponi ja Zugdidi. Kaupunkeja on 9, pääkaupunki
- mukaan lukien: Gori, Kutaisi, Poti, Rustavi, Tbilisi
- , Tq'ibuli, Tsq'altubo, Tšiatura, Tskhinvali. Maakunnat jaetaan lisäksi kyliin, joita on suuri määrä.

Georgian nimi

Georgian omakielinen nimi on Sakartvelo (საქართველო) ja georgian kielen eli kartvelin omakielinen nimi on kartuli (ქართული). Itseään georgialaiset kutsuvat nimellä kartvelebi (ქართველები). Nämä nimet periytyvät kaikkien georgialaisten isäksi kutsutulta Kartlos -heimopäälliköltä. Useimmissa muissa kielissä maa tunnetaan nykyisin Georgia-tyyppisellä nimellä, joka pohjautuu maan persiankieliseen nimeen گرجی Gurji, joka vuorostaan tulee arabian sanasta Jurj. Koska nimen kirjoitusasuun vaikutti kreikan sana geōrgía (γεωργία), joka tarkoittaa maanviljelyä, maan nimen on virheellisesti luultu tulleen maataloudesta tai mm. Georgian suojeluspyhimykseltä Pyhältä Yrjöltä. Suomeksi maalla on kaksi nimitystä: Georgia on lainautunut kreikan ja Gruusia venäjän kautta. Nimeä Georgia alettiin pitää neuvostovastaisena 1960-luvulta lähtien, mutta Neuvostoliiton romahdettua 1991 maata alettiin kutsua jälleen nimellä Georgia.

Talous

Jo 200-luvulla eaa Georgian sepät valmistivat aseita antiikin kreikkalaisten ja troijalaisten sotiin. Kaukasuksella kaivettiin kultaa, hopeaa, kuparia ja rautaa. 1900-luvulla Georgian talous alkoi keskittyä turismiin, sitrushedelmien ja viinin kasvatukseen sekä hiilen, mangaanin ja kuparin louhintaan. Lännessä on perinteisesti pidetty karjaa ja idässä lampaita. Vähäinen teollisuus on tuottanut viiniä, metalleja, koneita, kemikaaleja ja tekstiilejä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kaikkien entisten neuvostotasavaltojen talous lamaantui. Joulukuussa 1990 Venäjä asetti Georgian kauppasaartoon. Sisällissodat Abhasiassa, Adžariassa ja Etelä-Ossetiassa syvensivät kriisiä. Maatalous- ja teollisuustuotanto laski vuoteen 1994 mennessä neljännekseen entisestä, ja työttömyys Tbilisissä nousi 40 prosenttiin. Apua lännestä saapui vasta 1995, kun IMF antoi Georgialle luottoa 206 miljardia dollaria ja Saksa 50 miljardia markkaa. Vuosien 1995 ja 1997 välillä tuotanto nousi 30 prosenttiin Neuvostoliiton aikaisesta tasosta, vuonna 2001 saavutettiin 35 %. 51 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja 13-15 % kotitalouksista elää äärimmäisessä köyhyydessä (2001). Palkkojen nousu ei pysy inflaation perässä. Opettajat ansaitsevat 12 € kuukaudessa, eläkkeet ovat keskimäärin 6 € kuukaudessa ja sisällissodan pakolaiset saavat tukea 4 € kuussa. Georgian tärkeimmät kauppakumppanit ovat Turkki, Venäjä, Azerbaidžan ja Saksa (2002). Vuonna 2003 Georgian valtionvelka oli 1,3 miljardia euroa. 40 % rahasta oli lainassa Maailmanpankilta, IMF:ltä ja Euroopan jälleenrakennusrahastolta. Loput 60 % on lainattu keskinäisillä sopimuksilla IVY-mailta, mm. Turkmenistanilta. Lokakuussa 1995 Georgiaan luotiin oma rahayksikkö, lari. Georgia laskee toivonsa taloudellisesta toipumisesta Mustanmeren satamien (Batumi, Poti) kautta kulkevan kansainvälisen tavaraliikenteen sekä Baku-Tbilisi-Ceyhan öljyputken varaan. Ceyhan

Merkittävimmät luonnonvarat


- puu
- vesivoima
- mangaani
- rautamalmi
- kupari

Merkittävimmät vientituotteet


- romumetalli
- koneet
- kemikaalit
- mangaani
- tee
- viini

Väestö



Lenin

Vladimir Iljitš Lenin (ven. Влади́мир Ильи́ч Ле́нин), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov (ven. Влади́мир Ильи́ч Улья́нов ) (22. huhtikuuta 1870—21. tammikuuta 1924) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Lenin oli yksi hänen vallankumouksellisista salanimistään. Hänen uskotaan kehitelleen sen vastustaakseen Georgi Plehanovia (георги плеханов), jonka pseudonyymi oli Volgin ("волгин"), Volgajoen mukaan. Uljanov otti nimensä Lenajoesta, joka on pidempi ja virtaa vastakkaiseen suuntaan.

Varhainen elämä

Lena Leninin isä oli Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886), venäläinen virkamies, joka työskenteli tavoitteenaan demokratian edistäminen ja ilmainen koulutus. Myös Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä aatteiltaan. Leninin sukupuusta löytyy juutalaisia äidin isoisän kautta, joka kääntyi kristinuskoon, ja vastaavasti Volgan saksalaisia äidin kautta. Lenin itse kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kenties uskonnollisten suvun osien vuoksi Lenin menestyi latinan ja kreikan opiskelussa. Lenin kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Hänen uskonsa sen ajan tietoteoriaan näkyi myös hänen myöhemmissä teoksissaan. Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, Aleksandr – joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä – hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin ja erotettiin Kazanin yliopistosta, koska hän oli osallistunut opiskelijamielenosoituksiin. Hän jatkoi opiskeluaan itsenäisesti, ja vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä. 1891 Hän ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895 ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuussa Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan (Надежда Константиновна Крупская) kanssa. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen "Kapitalismin kehitys Venäjällä". 1900 hänen karkotustuomionsa päättyi ja hän matkusteli Venäjällä ja muualla Euroopassa, julkaisten Iskra-lehteä ja muita vallankumousliikkeen kirjasia ja teoksia. Hän toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa, ja vuonna 1903 hän johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista "Mitä on tehtävä?" Vuonna 1906 hänet valittiin puheenjohtajaksi puolueeseen. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen viimeisissä taisteluissa joulukuussa Moskovassa bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon Suomeen vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan. 16. huhtikuuta 1917 Lenin palasi Pietariin (siihen aikaan Petrograd), heti keisari Nikolai II:n valtaistuimelta suistamisen jälkeen ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa. Bolševikkien vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui heinäkuussa, ja Lenin joutui pakenemaan takaisin Suomeen. Hän palasi lokakuussa, jolloin bolševikit ottivat vallan asein Aleksandr Kerenskin väliaikaiselta hallitukselta.

Neuvostoliitto

Aleksandr Kerenski 8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin puhemieheksi kansankomissaarien neuvostossa Neuvosto-Venäjän kongressissa. Maata uhkasi saksalaisten miehitys, ja Lenin vaati hyväksyntää allekirjoittaa kovaehtoinen rauhansopimus. Venäjän delegaatio kuitenkin epäonnistui tässä työssään, ja maa menetti huomattavia maa-alueita lisää lopullisessa Brest-Litovskin rauhansopimuksessa maaliskuussa 1918. Lenin joutui murhayrityksen kohteeksi 30. elokuuta 1918 ja haavoittui vaikeasti. Haavoittumisen jälkeen hän jatkoi työtään vaikeissa sisällissodan olosuhteissa mikä jatkui vuoteen 1921. Neuvostoliitto perustettiin vasta vuonna 1922. Lenin vastusti Moskova keskeistä byrokratiaa. Lenin on joskus mielletty humaaniksi ja lempeäksi neuvostojohtajaksi. Omalta osaltaan tämä on totta, sillä Leninin tiedetään vihanneen väkivaltaa. Tätä vastaan on huomautettu, että neuvostohallinnon vastustajiin kohdistetut ankarat puhdistus- ja vainotoimenpiteet alkoivat jo Leninin eivätkä hänen seuraajansa, Stalinin, kaudella. Tosin Leninin kauden puhdistustyöt kohdistuivat lähinnä entisiin vallanpitäjiin ja oikeistolaisiin, eivätkä Stalinin tapaan myös tavallisiin kansalaisiin. Sisällissota sekä sen aikana tapahtuneet toistuvat ulkovaltojen hyökkäykset Venäjälle saivat aikaan vallankumouksella valtaan nousseen bolševikkihallinnon väkivaltaisen luonteen miellytyksen. Stalin

Lenin ja Stalin

Leninin ja Stalinin suhde vaihteli asioista riippuen. Joskus Lenin piti Stalinia hyvänä toverina, mutta toisaalta hänen tiedetään vastustaneen viimeiseen asti Stalinin nimittämistä hänen seuraajakseen. "Valitkaa joku toinen, joka on maltillisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikukas" sanoi Lenin.

Maailmankuva ja politiikka

Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, minkä jälkeen hän katsoi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljoakaan älyllistä tai tiedollista annettavaa. Tiettävästi Lenin ei lukenut tai ottanut huomioon Sigmund Freudia, Kierkegaardia, Le Bonia, Friedrich Nietzscheä tai Max Weberiä. Sen sijaan hän keskittyi Karl Marxiin, Friedrich Engelsiin, Georgi Plehanoviin ja Karl Kautskyyn, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili Machiavellia ja Charles Darwinia, palasi myöhemmin myös Aristotelesin pariin ja löysi ensimmäisen maailmansodan aikana Hegelin ja saksalaisen soteteoreetikon, von Clausewitzin, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä. Kuitenkin Lenin piti ehdottomina esikuvinaan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, mutta itseään hän piti ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana. Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi tunteellisuutta politiikassa. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa, mutta ei vaatinut tältä älymystöltä keskiluokkaista taustaa. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kosketuksissa proletaareihin, vaan hän piti tilastotietoja ja tutkimuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista. Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa. Lenin arveli, että hänen vaatimansa "proletariaatin demokraattinen diktatuuri" vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa yleisten kansalaisvapauksien ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin myös hylkäsi Marxin esittämän kaksivaiheisen vallankumouksen mallin (ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi) ja siirtyi omaan yk