:: wikimiki.org ::

Jugoslavia

Jugoslavia

Jugoslavia oli 1918 perustettu valtio Balkanilla, joka kattoi alkujaan suunnilleen nykyisen Serbian ja Montenegron, Makedonian, Bosnia ja Hertsegovinan, Kroatian sekä Slovenian valtioiden alueen. Valtion nimi tarkoittaa eteläslaavien valtakuntaa. Jugoslavia oli toisilleen etnistä ja kielellistä sukua olevien, mutta selkeästi erillisten kansallisuuksien keräelmä. Lukumääräisesti valtaosa asujaimistosta käytti serbokroatian kieltä, joka oli pääkielenä Kroatiassa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa, mutta valitettavasti sen käyttäjät jakautuivat uskonnon perusteella, pääleireinä ortodoksit ja katoliset (jotka katsoivat itsensä eri kansallisuuksiksi käytännössä yhteisestä kielestä huolimatta).

Jugoslavian kuningaskunta

katoliset Jugoslavian kuningaskunta perustettin 1918 ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ympärysvaltojen puolella taistelleeseen Serbian kuningaskuntaan yhdistettiin Montenegro ja Itävalta-Unkariin kuuluneet Vojvodina, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina ja Slovenia. Jugoslavian nimi olikin aluksi (1918–1929) Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta. Sisäisten kansallisuuskahinoiden takia Jugoslavia muodostui tuolloin käytännössä diktatuuriksi. Saksa ja Italia miehittivät Jugoslavian 1941.

Jugoslavian kuninkaat

- Petar I 1. joulukuuta 1918 – 16. elokuuta 1921. Sijaishallitsija prinssi Aleksandar hallitsi kuninkaan puolesta.
- Aleksandar I 16. elokuuta 1921 – 9. lokakuuta 1934, salamurhattiin Marseillessa.
- Sijaishallitus, johtajanaan prinssi Pavle 9. lokakuuta 1934 – 27. maaliskuuta 1941
- Petar II 27. maaliskuuta 1941 – 29. marraskuuta 1945.
- maanpaossa 13./14. huhtikuuta 1941

Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta

Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta syntyi toisen maailmansodan jälkeen Josip Broz Titon johtamien kommunistipartisaanien ajettua pois saksalaiset sekä voitettua kroaattinationalistiset Ustaša-joukot ja serbinationalistiset četnikit. Jugoslavian demokraattinen liitto julistettiin perustetuksi 29. marraskuuta 1943 Jajcessa. Siitä tuli 1945 Jugoslavian kansantasavaltojen liitto ja 7. huhtikuuta 1963 Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta. Ensimmäinen presidentti oli Ivan Ribal ja pääministeri Tito. 1953 Tito valittiin presidentiksi ja nimettiin elinikäiseksi presidentiksi 1963. Jugoslavia, päinvastoin kuin muut Euroopan kommunistiset maat, pysyi erossa Neuvostoliiton vaikutusvallasta, eikä kuulunut Varsovan liittoon. Kommunismin aatteen avulla Titon ajan keskushallitus onnistui pidättämään kansallisuuskiistoja roihahtamasta, mitä autettiin osavaltioiden pitkälle menevällä autonomisuudella – mutta pinnan alla kansallisuusongelmat kytivät. Titon kuoleman 1980 jälkeen ja kommunistiblokin sorruttua 90-luvun alussa enää mikään ei pitänyt niitä kurissa. Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta hajosi Slovenian, Kroatian, Bosnia ja Hertsegovinan ja Makedonian itsenäistyessä eron ja joissakin tapauksissa sotien kautta (esimerkiksi Sarajevon piiritys).

Jugoslavian väestön koostumus 1921–1981

Jugoslavian kansallinen koostumus (lähde: unkaril. aikakauslehti História 2–3 / 1991)

Jugoslavian liittotasavalta

Vuodesta 1992 jäljelle jääneet Jugoslavian osavaltiot Serbia ja Montenegro muodostivat valtion nimellä Jugoslavian liittotasavalta. Jugoslavian nimi muutettiin 2003 Serbia ja Montenegroksi. Montenegrossakin on merkittäviä itsenäisyysvoimia.

Katso myös

- Jugoslavian hajoamissodat Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:ユーゴスラビア zh-cn:南斯拉夫

1918

Tapahtumia

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.

Suomi

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.

Syntyneitä

- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)

Kuolleita

- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja ms:1918 ko:1918년 ja:1918年 simple:1918 th:พ.ศ. 2461

Serbia

Serbia on maa Balkanilla. Se muodostaa Montenegron kanssa Serbia ja Montenegron valtion. Nykyinen Serbia oli ennen osa Jugoslaviaa, ja sitä ennen itsenäinen kuningaskunta.

Historia

Serbit saapuivat nykyisille asuinsijoilleen 600-luvulla jakaantuen kuuteen heimoon: Rascia/Raška, Bosnia, Neretva/Pagania, Zachumlie/Zahumlje, Trebounia/Travunija ja Zeta. Ensimmäinen serbien valtio muodostui Caslav Klonimirovicin johdolla 900-luvulla Raškassa. 1000-luvun puolessa välissä nousi valtaan Vojislavljevic suku Zetassa ja 1100-luvulla Raškassa Nemanjic-suku. Nemanjicit yhdistivät Serbian tsaari Stefan Dusanin alaisuuteen 1300-luvulla, ennen kuin ottomaanit valloittivat Balkanin. Zeta kaatui viimeisenä vuonna 1499. Serbia sai ruhtinaskuntana itsehallinnon ottomaanien alaisuudessa vuosien 1804 ja 1815 kansannousujen jälkeen, vaikkakin turkkilaisten joukot pysyivät pääkaupungissa Belgradissa vuoteen 1867. Turkin sota 1877–1878 Venäjän keisarikunnan rinnalla heikentyvää Turkkia vastaan toi Serbialle täyden itsenäisyyden ja suuria maa-alueita etelässä ja idässä. Serbia julistettiin kuningaskunnaksi 1882–1918. Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914 Itävalta-Unkarin hyökkäyksellä Serbiaan serbinationalistisen Gavrilo Princip tekemän arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurhan jälkeen. Vuonna 1918 Serbiasta tuli osa Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaa, kun ympärysvaltojen puolella taistelleeseen Serbian kuningaskuntaan yhdistettiin Montenegro ja Itävalta-Unkariin kuuluneet Vojvodina, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina ja Slovenia. Vuonna 1929 maan nimi muuttui Jugoslaviaksi. Saksa ja Italia miehittivät Jugoslavian 1941. Toisen maailmansodan jälkeen muodostettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta, joka hajosi Neuvostoliiton hajottua ja kommunismin romahdettua Itä-Euroopassa. Vuodesta 1992 jäljelle jääneet Jugoslavian osavaltiot Serbia ja Montenegro muodostivat valtion nimellä Jugoslavian liittotasavalta. Sen nimi muutettiin 2003 Serbia ja Montenegroksi.

Alueet

Serbiassa on kaksi autonomista maakuntaa: Kosovo etelässä ja Vojvodina pohjoisessa. Lisäksi maa on jaettu 29 piiriin ja Belgradin kaupunkiin. Serbia jakaantuu 108 piirikuntaan. Kosovo and Metohijassa 30 ja Vojvodinassa 54. Serbian sillä osalla, joka ei ole Kosovoa tai Vojvodinaa, ei ole hallinnollista nimeä.

Serbian vaakuna

Belgrad Serbian nykyinen vaakuna otettiin käyttöön 17. elokuuta 2004. Se on yksinkertaistettu versio aiemmasta Obrenovićin suvun vaakunasta, ja siinä on Bysantin valtakunnan Paleologos-suvun kaksipäinen kotka. Vaikkakin Serbia on tasavalta, uuteen vaakunaan kuuluu kuningaskunnan kruunu. Myös Venäjän vaakunassa on kruunu. Entinen sosialistisen tasavallan vaakuna oli samaa tyyliä kuin muutkin sosialistimaiden vaakunat, viljantähkät symboloivat maanviljelystä ja ratas teollistumista, päällä oleva tähti symboloi kommunismin valtaa maan yli. Vanha vaakunakilpi jossa ovat neljä serbien moton, Samo sloga Srbina spasava, kyrillistä S-kirjainta jäivät edelleen paikalleen. Risti poistettiin niiden välistä kommunismin ateistisen ideologian vuoksi. Luokka:Serbia ja Montenegro als:Serbien ko:세르비아 ja:セルビア simple:Serbia

Makedonian tasavalta

Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia (makedoniaksi Makedonija) on vuonna 1991 Jugoslaviasta itsenäistynyt tasavalta, joka kattaa noin 38 prosenttia historiallisen Makedonian pinta-alasta. Kreikka on estänyt maata käyttämästä virallisesti nimeä Makedonia muun muassa YK:ssa. Maahan viitataan usein nimellä Makedonian tasavalta (valtion itsensä käyttämä nimi) tai lyhenteellä EJTM (englanniksi Makedonia FYROM). Nämä eivät ole kuitenkaan virallisesti kansainvälisesti käytössä olevia muotoja. Makedonian tasavallan kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä jugoslavianmakedonialainen

Historia

Makedonia on historiallinen ja maantieteellinen alue Balkanin niemimaalla kaakkois-Euroopassa. Aleksanteri Suuri aloitti maineikkaan sotilasuransa Makedonian kuninkaana. Kreikka ei tunnusta Makedonian tasavaltaa historiallisen Makedonian perijäksi, vaan pitää sen saavutuksia ja symboleja, mm. Makedonian tasavallan käyttämää lippua kreikkalaisina. Makedonian tasavalta kattaa 38 prosenttia historiallisen Makedonian alueesta ja 44 prosenttia alueella asuvasta väestöstä. Noin puolet alueesta on Kreikan aluetta ja kymmenes Bulgarian. Nykyisen Makedonian tasavallan alueet tunnettiin Jugoslaviassa nimellä Vardarska banovina vuosina 1929–1945 ja Makedonian sosialistisena tasavaltana 1963–1991. Makedonian tasavalta erosi rauhallisesti Jugoslaviasta. Ensimmäisen monipuoluevaalit pidettiin marras-joulukuussa 1990. Enemmistöön nousi nationalistinen puolue (IMRO). Presidentiksi valittiin kommunistien Kiro Gligorov (kausi: 1990--1999). Maa kuitenkin julisti itsenäisyytensä vasta 17. syyskuuta 1991. Presidentti Kiro Gligorov piti maansa erossa Jugoslavian sodista, mutta noin 360 000 albaanipakolaisen tulva Kosovosta 1999 uhkasi kaataa tasavallan. NATO-joukot käyttivät maata reittinään mahdollista hyökkäystä Serbiaan varten. Slobodan Milošević kuitenkin antoi periksi ja pakolaiset saivat palata YK:n suojeluksessa. Presidentiksi valittiin 1999 keskustaoikeistolainen Boris Trajkovski. Lyhyt konflikti maaliskuussa 2001 albaanitaistelijoiden kanssa maan länsiosissa päättyi NATO:n rauhanturvaajien väliintuloon ja hallituksen myönnettyä albaanivähemmistölle enemmän oikeuksia. Kapinalliset saivat tukea NATO:n hallitseman Kosovon albaaneita ja Kosovon ja Serbian välisen demilitarisoidun alueen sisseiltä. Taistelut keskittyivät toiseksi suurimman kaupungin, Tetovon ympäristöön. NATO-joukot pysyivät maassa 18 kuukautta. 26. helmikuuta 2004 presidentti Boris Trajkovski kuoli lento-onnettomuudessa lähestyttäessä Mostarin lentokenttää. Tutkimusraportti paljasti syyksi miehistön virheet. Huhtikuun 2004 presidentinvaalissa presidentiksi valittiin Branko Tsrvenkovski (Бранко Црвенковски). Oppositio väitti vaaleja epärehelliseksi. Kansainväliset tarkkailijat pitivät vaalia kuitenkin rehellisenä.

Politiikka

Makedonian tasavalta on parlamentaarinen, yksikamarinen demokratia. Parlamentissa (sobranie) on 120 jäsentä, joiden toimikausi on neljä vuotta. Presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi, tosin presidentin valtaoikeudet ovat rajatut, ja hän lähinnä maan keulakuva. Makedonia on hakenut sekä Euroopan unionin että Naton jäsenyyttä.

Nimeämiskiista

Itsenäistymisensä jälkeen Makedonia ajautui kiistaan Kreikan kanssa "Makedonia"-nimestä, lipusta ja perustuslaistaan. Kreikan mukaan makedonialaisilla ei ole oikeutta hellenistisiin muinaisen Makedonian valtakunnan symboleihin. Kreikassa maasta käytettiin mm. nimeä "Skopjen demokratia". Useat muut maat kuitenkin tunnustivat valtion sen perustuslaillisella nimellä. Näihin kuuluvat mm. Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja naapurimaat Bulgaria, Serbia ja Turkki. Kompromissina YK hyväksyi maan jäsenekseen 1993 nimellä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, koska se oli tunnettu Makedonian sosialistisena tasavaltana Jugoslavian aikana. Monet muut kansainväliset organisaatiot, mm. EU, NATO, EBU ja kansainvälinen olympiakomitea seurasivat mallia. Kreikalle tämä ei riittänyt, ja se julisti kauppasaarron helmikuussa 1994. Maan lippua ja perustuslakia muutettiin 1995, mutta nimikysymys jäi. Kreikka lopetti kauppasaartonsa syyskuussa 1995. Kreikassa valtiosta käytetään yleisesti nimeä "Skopje" pääkaupungin mukaan. Kreikan hallitus käyttää virallisesti nimeä FYROM. Monet ulkomaalaiset lyhentävät nimen Makedoniaksi.

Jäsenyyshakemus Euroopan unioniin

Osat

Makedonia Makedonian paikallishallintoa hoitaa 123 kuntaa.

Maantiede

kunta Makedonian tasavalta on pääasiassa jokilaaksojen halkomaa vuoristoa.

Väestöjakauma

Makedonian tasavallan väestöstä 1,3 miljoonaa puhuu äidinkielenään eteläslaavilaisiin kieliin kuuluvaa makedoniaa. Puoli miljoonaa puhuu äidinkielenään albaniaa ja 80 000 turkkia. Maassa on arviolta 120 000 romaanikielen puhujaa.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kromi
- lyijy
- sinkki
- mangaani
- volframi
- asbesti
- nikkeli

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- lihatuotteet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=41.599013,21.692505&spn=1.823865,4.053955&z=9&t=h&hl=en Makedonia Google Mapsissa] ja:マケドニア共和国 roa-rup:Machidunii Luokka:Makedonia

Bosnia ja Hertsegovina

Bosnia ja Hertsegovina (myös Bosnia-Hertsegovina, BiH) on valtio Balkanilla. Sen rajanaapureita ovat Kroatia ja Serbia ja Montenegro. Bosnia-Hertsegovina jakautuu kahteen osaan, Bosnian ja Hertsegovinan federaatioon ja Serbien tasavaltaan (Republika Srpska). Bosnia ja Hertsegovina ovat historiallis-maantieteellisiä käsitteitä, nykyisin niillä ei ole hallinnollista merkitystä.

Historia

Hertsegovina Slaavilaiset kansat asuttivat Bosnia-Hertsegovinan 600-luvulla ja 800-luvulla alueen hallinta jakautui Serbian ja Kroatian kuningaskuntien kesken. 1000-luvulla alue tuli Unkarin kuningaskunnan hallintaan ja itsenäistyi omaksi kuningaskunnakseen noin vuonna 1200. Bosnia säilyi itsenäisenä vuoteen 1463, jolloin se liitettiin Ottomaanien valtakuntaan. Ottomaanien valtakunnan aikana monet asukkaat kääntyivät islamin uskoon. 1800-luvun lopulla slaavilaiset nationalistiliikkeet alkoivat voimistua Bosnia-Hertsegovinassa ja 1875 maassa puhkesi kristittyjen talonpoikien kapina Turkin hallintoa vastaan. Serbian, Montenegron ja Venäjän tultua kapinallisten avuksi Turkki luovutti Berliinin sopimuksessa 1878 Bosnia-Hertsegovinan Itävalta-Unkarin hallintaan, vaikka muodollisesti alue säilyi osana Ottomaanien valtakuntaa. Vuonna 1908 Bosnia-Hertsegovina liittettiin osaksi Itävalta-Unkaria. Serbiopiskelija Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914 Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle ja Eurooppa ajautui ensimmäiseen maailmansotaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Bosnia-Hertsegovinasta tuli osa uutta Jugoslavian kuningaskuntaa. Kun Jugoslavia oli joutunut Saksan miehittämäksi vuonna 1941, Bosnia-Hertsegovina alistettiin kroaattinationalistiselle Ustasha-hallinnolle. Ustashan hallinto tappoi tuhansia serbejä, juutalaisia ja romaneja. Titon johtamat kommunistipartisaanit ja monarkistiset cetnikit taistelivat Ustashaa ja saksalaisia miehitysjoukkoja vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen Bosnia-Hertsegovinasta tuli yksi sosialistisen Jugoslavian liittotasavallan kuudesta tasavallasta. Slovenian ja Kroatian erottua Jugoslaviasta 1991 myös Bosnia-Hertsegoviassa alkoivat kypsyä itsenäistymispyrkimykset. Samalla etnisten ryhmien väliset jännitteet kiristyivät. Parlamentin bosniakki- ja kroaattienemmistö julisti Bosnia-Hertsegovinan itsenäiseksi 5. huhtikuuta 1992, mutta serbit julistivat oman serbitasavaltansa perustetuksi 7. huhtikuuta ja maa oli nopeasti verisessä sisällissodassa. Sisällisodan sekavuutta ja verisyyttä lisäsi kroaattien ja bosniakkien kääntyminen toisiaan vastaan 1993. Kaikki kolme osapuolta syyllistyivät sotarikoksiin joista ehkä suurin oli serbiarmeijan toimeenpanema Srebrenican kaupungin n. 8000 miespuolisen asukkaan joukkomurha heinäkuussa 1995. Sota loppui viimein 21. marraskuuta 1995 allekirjoitettuun Daytonin rauhansopimukseen. Bosnian sodassa kuoli tai katosi yhteensä 278 000 ihmistä.

Talous

Bosnia-Hertsegovinan valuutta "konvertibilna marka" (vaihdettava markka) tuli käyttöön 1996 ja oli alkuun sidottu Saksan markkaan suhteessa 1:1. Euron käyttönoton jälkeen se on sidottu kiinteällä kurssilla euroon. Luokka:Bosnia ja Hertsegovina

Väestöjakauma

Lähinnä uskontosyistä väestö on tapana ryhmittää bosniakkeihin, serbeihin ja kroaatteihin. Kielellisesti tasavallan väestöä ei todellisuudessa voida jakaa näihin kolmeen pääryhmään, vaan kieli on käytännössä yhteinen serbokroaatti, jonka käyttäjien välillä on murretason eroja ja jotka erot voivat olla suuremmat kansanryhmän sisällä kuin välillä. Bosniakeiksi kutsutaan tasavallan niitä serbokroaatteja, jotka ovat muslimeja tai polveutuvat muslimeista. Serbeiksi on 1900-luvulla ryhdytty kutsumaan niitä bosnialaisia, jotka tunnustavat ortodoksista kristinuskoa–eikä heidän yhteisönsä ole ollut kovin valmis antamaan tästä poikkeusta. Kroaateiksi puolestaan on 1900-luvulla ryhdytty kutsumaan niitä jotka polveutuvat katolisista. Vuoden 1991 väestölaskennassa Bosnia-Hertsegovinan väestöstä 44% oli bosniakkeja, 31% serbejä, 17% kroaatteja ja 6% ilmoitti olevansa "jugoslaaveja". Vuonna 2000 esitetyn arvion mukaan väestöstä olisi 48% bosniakkeja, 37,1% serbejä, 14,3% kroaatteja ja 0,6% muita. (Nykyäänkin uskonnon suhteen bosniakit ovat pääosin muslimeita, kroaatit katolisia ja serbit ortodokseja.)

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- rauta
- bauksiitti
- mangaani
- kupari
- kromi
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- tekstiilit
- puutavara

Aiheesta muualla

- Kohtuullinen selostus yhteisestä kielestä, jonka joitakin käyttäjiä erinäisistä syistä kutsutaan bosniakeiksi, joitakin serbeiksi ja joitakin kroaateiksi, on olemassa englanniksi: [http://en.wikipedia.org/wiki/Differences_in_official_languages_in_Serbia%2C_Croatia_and_Bosnia]
- [http://maps.google.com/maps?ll=44.182204,17.797852&spn=3.498065,8.107910&z=10&t=h&hl=en Bosnia ja Hertsegovina Google Mapsissa] ms:Bosnia dan Herzegovina zh-min-nan:Bosna kap Hercegovina ko:보스니아 헤르체고비나 ja:ボスニア・ヘルツェゴビナ th:ประเทศบอสเนียและเฮอร์เซโกวีนา fiu-vro:Bosnia ja Hertsegoviina

Kroatia

Kroatia (kroatiaksi Hrvatska) on valtio Euroopassa. Se on yksi entisen Jugoslavian tasavalloista, joka itsenäistyi vuonna 1991.

Historia

Kroaatit tunnustivat Unkarin kuninkaan hallitsijakseen vuonna 1102. Unkarin jouduttua osmaanien valloittamaksi ja Kroatian jäädessä rajaseuduksi, Kroatian parlamentti kutsui Habsburgien Ferdinand I:n Kroatian hallitsijaksi. 1700-luvulle mennessä suurin osa Kroatiasta oli vapautettu turkkilaisten vallasta, rannikkoalue Dalmatia oli Venetsian valloittama. Dalmatia liitettiin Itävalta-Unkariin vuoteen 1815 mennessä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kroatia liittyi Serbian, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan, josta tuli Jugoslavia 1929. Toisessa maailmansodassa Jugoslavia valloitettiin ja Kroatiasta tehtiin itsenäinen fasistien nukkevaltio. Toisen maailmansodan päätyttyä akselivaltojen häviöön, Jugoslavia koottiin uudelleen ja siitä tuli sosialistinen valtio Josip Broz Titon tiukan kontrollin alla. Kroatia julistautui itsenäiseksi Jugoslaviasta 1991, mutta kesti neljä vuotta sisällissotaa lähinnä serbejä vastaan ennen sodan päättymistä 1995. Kroatia anoi Euroopan unionin jäsenyyttä 2003 ja se hyväksyttiin hakijavaltioksi 2004. Liittymisneuvottelut alkoivat syksyllä 2005 samanaikaisesti Turkin kanssa ja liittyminen EU:hun tapahtuu mahdollisesti 2007—2010.

Maantiede

Kroatian kartta Kroatian erikoisen, puolikuuta tai hevosenkenkää muistuttavan muodon vuoksi sillä on monta naapurivaltiota: Slovenia, Unkari, Serbia ja Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina sekä Adrianmeren vastakkaisella puolella Italia. Bosnia-Hertsegovinan lyhyt rantaviiva jakaa Kroatian manneralueen kahteen toisistaan erillään olevaan alueeseen. Kroatian maasto on vaihtelevaa, sisältäen
- tasankoja, järviä ja aaltoilevia mäkiä pohjoisen ja koillisen manneralueilla
- tiheämetsäisiä vuoria
- kivisiä rantaviivoja Adrianmeren rannalla Kroatian ilmasto vaihtelee alueittain. Pohjoisessa ja idässä vallitsee mannermainen ilmasto, rannikolla Välimeren ilmasto ja eteläkeskisellä alueella ylämaan ilmasto. Välimeren

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- kivihiili
- bauksiitti
- asfaltti
- suola

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- tekstiilit

Katso myös

- Dubrovnik
- Zagreb
- Kroatian sota
- Kroatian armeija
- Kroatian kieli
- Serbokroatia
- Kroaatit

Aiheesta muualla

- [http://www.hr/hrvatska/general.en.html Tietoa Kroatiasta] - englanniksi
- [http://www.croatia.hr/home/Default.aspx Kroatian turismi] - englanniksi
- [http://maps.google.com/maps?ll=44.832500,16.424561&spn=3.458812,8.107910&z=10&t=h&hl=en Kroatia Google Mapsissa] Luokka:Kroatia zh-min-nan:Hrvatska ko:크로아티아 ja:クロアチア th:ประเทศโครเอเชีย fiu-vro:Horvaatia

Serbokroatia

Serbokroatia eli serbokroaatti (srpskohrvatski tai hrvatskosrpski tai српскохрватски) on indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuuluva eteläslaavilainen kieli, jota puhutaan Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Serbia ja Montenegrossa. Nykyisin lähinnä poliittisista syistä puhutaan serbian, kroatian ja bosnian kielistä vaikka kieli on kaikissa maissa lähes sama murre-eroja lukuun ottamatta. Murteita esiintyy myös valtioiden kielten sisällä. Serbian kieltä kirjoitetaan kyrillisin, muita latinalaisin aakkosin. Äidinkielisiä puhujia on 18 miljoonaa. Kieltä pidetään usein slaavilaisista kielistä kaikkein kauneimpana ja sointuvampana. Luokka:Bosnian ja Hertsegovinan kielet

Ortodoksisuus

Ortodoksisuus (myös termiä kreikkalaiskatolisuus käytetään, vaikka sille on vakiintunut Suomessa toinen merkitys) on kristillisten kirkkojen ryhmä, johon kuuluu nykyisin n. 170 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista kirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä.

Historia

Ortodoksiset kirkot syntyivät 1000-luvun alussa kristinuskon kannattajien jakauduttua suuressa skismassa vuonna 1054 lännen ja idän kirkkoihin. Ennen vuotta 1054 ollutta yhtenäistä kirkkoa nimitetään katoliseksi eli yleiseksi kirkoksi. Se jakaantui lännen katoliseen kirkkoon ja idän ortodoksisiin (suom. oikeaoppinen, oikein ylistävä) kirkkoihin. Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438–1445) ortodoksiset kirkot ja katolinen kirkko saivat keskinäisen ykseytensä takaisin, mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistavaksi. Ortodoksit, niin kuin kaikki kristityt katsovat kirkkonsa saaneen alkunsa Helluntaina tapahtuneesta Pyhän Hengen vuodatuksesta. Suomen ortodoksinen kirkko on Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö, johon kuuluu 57 000 ihmistä eli 1,1 prosenttia suomalaisista. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin jurisdiktion alle autonomisena kirkkona. Konstantinopoli tunnetaan nykyisin paremmin turkkilaiselta nimeltään Istanbul.

Unioidut kirkot

Toisen vuosituhannen jälkipuolella (aikavälillä 1550-1930) osa ortodoksisista kirkoista Lähi-idän, Afrikan ja Itä-Euroopan alueilla liittyi katoliseen kirkkoon. Osa näistä ei ollut eronnut siitä vuonna 1053, vaan myöhemmin tai aiemmin. Näistä ortodoksisen kaltaista jumalanpalvelusjärjestystä noudattavista katoliseen kirkkoon ja paavin alaisuuteen kuuluvista ryhmittymistä käytetään nimeä unioidut kirkot (ven. unija). Teologisesti niiden katsotaan edustavan katolisen kirkon itäisiä riittejä, ja aikaisemmin ortodoksisuutta tarkoittanut sana "kreikkalaiskatolinen" tarkoittaa nykyään näitä kirkkoja. Suurin näistä kirkoista on [http://www.ugcc.org.ua/eng/ Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko]. Luettelo näistä kirkoista on artikkelissa Itäiset riitukset.

Ortodoksia

Ortodoksia on alun perin kreikankielinen sana joka tarkoittaa oikeaoppista tai oikein ylistävää. Sana saattaa aiheuttaa Suomen ulkopuolella väärinkäsityksiä, koska sanaa käytetään esimerkiksi ortodoksi-juutalaisista, ortodoksi-presbyteereista tai luterilaisesta ortodoksiasta, jolla tarkoitetaan 1600-luvun puhdasoppisuuden aikaa. Suomessa sana on kanonisoitu merkitsemään kristinuskon itäistä päähaaraa edustavaa ortodoksisuutta ja sen dogmeja. Englannin kielessä idän kirkon kristityistä käytetään nimitystä Eastern Orthodox (myös Orthodox Christianity tai Orthodox Church) erotukseksi yleissanasta orthodox (puhdasoppinen) ja ilmaisusta Oriental Orthodox, mikä tarkoittaa vuonna 451 pidetyn Kalkedonin kirkolliskokouksen seurauksena opillisten erimielisyyksien vuoksi katolisesta kirkosta eronneita itäisiä kirkkoja. Lisäksi englanksi puhutaan usein eri kansallisista ortodoksisista kirkoista (Greek Orthodox Chruch, Russian Orthodox Church jne) johtuen erityisesti Yhdysvalloissa vallitsevasta ortodoksisten kirkkojen diasporasta.

Katso myös

- Suomen ortodoksinen kirkko
- Ortodoksisen kirkon kanonit

Linkkejä

[http://www.ort.fi/ Suomen ortodoksinen kirkko], virallinen kotisivu [http://www.ortodoksi.net/ Ortodoksi.net] yksityishenkilöiden ylläpitämä tietosivu [http://www.oca.org/ Orthodox Church of America] OCA Luokka:Ortodoksinen kirkko ja:東方正教会 zh-cn:东正教

Kuningaskunta

Monarkia on valtiomuoto, jossa yksinvaltias on valtion pää. Erona tasavaltaan on useimmiten se, että monarkiassa kuninkuus peritään vanhemmilta, kun tasavallassa presidentit ovat vallassa vain tietyn kauden ja äänestetään uudelleen. Monarkiaksi kutsutaan joskus myös itse kuningashuonetta tai kuningaskuntaa. Myös useissa kuningaskunnissa kuningas valittiin aluksi äänestämällä, mutta asema muuttui sittemmin perinnölliseksi tarkan kruununperintäjärjestyksen mukaan. Kuningassuvut muodostivat dynastioita, jotka saattoivat olla vallassa satoja vuosia. Nykyisin periytyvää valtaa pidetään ehdottomasti avoimen yhteiskunnan periaatteiden vastaisena. Siksi esimerkiksi pohjoismaisissa monarkioissa kuninkaallisten rooli on lähinnä seremoniallinen ja kuningashuonetta ylläpidetään vain perinteiden vuoksi, kulttuurihistoriallisista syistä. Erotuksena vanhanaikaisista kuningaskunnista, demokraattisen parlamentin ja hallituksen hallitsemian valtioita, joissa kuningas on ainoastaan valtion keulakuva, nimitetään perustuslaillisiksi kuningaskunniksi.

Kruununperimys

Kruununperimys vaihtelee kuningaskunnasta toiseen. Perustuslaillisissa kuningaskunnissa se on yleensä kirjattu parlamentin säätämään perustuslakiin. Perinteinen kruununperimys on ollut vanhimmalle pojalle, sitten nuoremmille sisaruksille, myös tytöille, ikäjärjestyksessä. Ennen epäselvyydet kruununperimyksessä johtivat usein sotiin eri kruununtavoittelijoiden kesken. Nykyisin mm. Ruotsissa on tasa-arvon nimissä kruununperimystä muutettu siten, että kruununperijä on vanhin perillinen, sukupuolestaan riippumatta. Joissain maissa, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, on silti voimassa kruununperimys, joka määrää monarkin tunnustamaan tiettyä uskoa, ja kieltää avioliiton väärän uskonnokunnan edustajan kanssa.

Nykyiset monarkiat

(katso myös Luettelo valtioista hallintojärjestelmän mukaan) Monarkistiset valtiot (2004) ovat:
- Alankomaat, Alankomaiden Antillit ja Aruba
- Andorra (ruhtinaskunta)
- Antigua ja Barbuda
-
- Australia, Ashmore- ja Cartiersaaret, Joulusaari, Kookossaaret, Korallimeren saarten territorio, Heard ja McDonaldinsaaret, Norfolkinsaari ja Northern Territory.
-
- Bahama
-
- Bahrain
- Barbados
-
- Belgia
- Belize
-
- Bhutan (kuningaskunnan perinteinen nimitys "Druk Gyalpo")
- Brunei (sulttaanikunta)
- Espanja
- Grenada
-
- Jamaika
-
- Japani (hallitsijan titteli: "天皇", käännetään usein keisariksi)
- Jordania
- Kambodža
- Kanada
-
- Kuwait (emiirikunta)
- Lesotho
- Liechtenstein (ruhtinaskunta)
- Luxembourg (suurherttuakunta)
- Malesia (virallinen nimitys on "Seri Paduka Baginda Yang di-Pertuan Agong", korkein hallitsija)
- Marokko
- Monaco (ruhtinaskunta)
- Nepal
- Norja, Bouvet'nsaari, Jan Mayen ja Huippuvuoret
- Oman (sulttaanikunta)
- Papua-Uusi-Guinea
-
- Qatar (emiirikunta)
- Saint Kitts ja Nevis
-
- Saint Lucia
-
- Saint Vincent ja Grenadiinit
-
- Samoa (virallinen nimitys on "päällikkö," perinteinen nimitys on "o le Ao o le Malo")
- Saudi-Arabia
- Salomonsaaret
-
- Swazimaa
- Ruotsi
- Tanska, Grönlanti ja Färsaaret
- Thaimaa
- Tonga
- Tuvalu
-
- Uusi-Seelanti, Cookinsaaret ja Niue
-
- Yhdistyneet Arabiemiraatit (johtaja on monarkki ja liittovaltion presidentti)
- Yhdistynyt kuningaskunta, Anguilla, Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, British Indian Ocean Territory, Caymansaaret, Falklandinsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari, Montserrat, Pitcairn, Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret ja Turks- ja Caicossaaret
- Vatikaanivaltio (paavikunta)
- Kaikkien Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluvien maiden virallinen hallitsija on Ison-Britannian monarkki, jolla tosin on erilaisia arvonimiä eri maissa. Tiibetin maanpaossa oleva hallitus on virallisesti Tenzin Gyatson, 14:nnen dalai-laman, johtama monarkia.

Erikoisuuksia

Liittovaltion osat voivat olla kuningaskuntia, vaikka itse valtio ei ole. Esimerkkinä Yhdistyneet arabiemiraatit. Malesiassa kansan kuningas valitaan viiden vuoden kaudelle yhdeksän sulttaanin toimesta (ja joukosta), jotka ovat Malesian niemimaan kuningaskuntien perinnöllisiä hallitsijoita. Paavi on uskonnollisen asemansa katolisen kirkon päänä lisäksi Vatikaanivaltion monarkki. Hänet valitaan yleensä kardinaalien joukosta, eikä kruununperimystä ole käytössä. 1400–1500-luvuilla joillain paaveilla oli lapsia, joille he jättivät paavin viran. Andorrassa on kaksi ruhtinaskumppania, joista toinen on Espanjan Urgellin piispa ja toinen Ranskan hallitsija – nykyisin presidentti Jacques Chirac. Tapa jossa itsenäisen valtion pää on toisen valtion demokraattisesti valittu edustaja lienee ainutlaatuinen historiassa. Luokka:Monarkia

1918

Tapahtumia

Suomi

Syntyneitä

Kuolleita

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen

- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Itävalta-Unkari

Die im Reichsrat vertretenen Königreiche und Länder und die Länder der heiligen ungarischen Stephanskrone

Kuva:Location-Austria-Hungary.png

Suurin kaupunki

Wien, 1675000 asukasta (1907)

Hallitsija

680 887 km² (1907)

48 592 000 (1907)

Itävallassa: 100 heller = 1 corona(krone)
Unkarissa: 100 filler = korona

Olemassa

1867–1918

Itävalta-Unkari oli vuosina 1867–1918 Itävallan keisarikunnan ja Unkarin kuningaskunnan välinen kaksoismonarkia. Molempien maiden hallitsijana oli sama Habsburg-suvun keisari, mutta niillä oli oma parlamentti ja sisäpolitiikka. Liiton nimen voisi kääntää: Keisarillisessa neuvostossa edustetut maat ja Unkarin Pyhän Tapanin kruunun maat. Itävalta-Unkari perustettiin kompromissinä Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä, yrityksenä pelastaa vanha Itävallan keisarikunta. Järjestelyssä jätettiin huomiotta vähemmistökansallisuudet, eikä se tyydyttänyt unkarilaisia, jotka halusivat suurempaa autonomiaa, eikä itävaltalaisia, jotka toivoivat liittoa muiden saksankielisten alueiden kanssa. Poliittista elämää varjostivat riidat eri kansallisuuksien välillä nousevan kansallisen heräämisen aikana. Itävalta-Unkarissa nähtiin myös nopeaa teollistumista ja talouskasvua sen olemassaolon aikana, kuten myös monia vapaamielisiä uudistuksia. Keisarikunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Historia

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Frans II otti itselleen Itävallan keisarin arvonimen vuonna 1804. Preussin-Itävallan sodan jälkeen Saksan liitto romahti ja Saksan keisarikunta muodostettiin Ranskan-Preussin sodan (1870-1871) jälkeen Preussin ja Otto von Bismarckin johdolla Hapsburgien Itävallan jäädessä ulkopuolelle. Vuonna 1878 Itävalta valloitti Bosnia ja Hertsegovinan Ottomaanien valtakunnalta. Se liitettiin keisarikuntaan 1908 Berliinin sopimuksessa yhteishallintoon talousministeriön alaisuudessa, mikä sai jotkut pelkäämään että Itävaltalaiset suunnittelivat siitä kolmatta kuningaskuntaa Kroatian kanssa vähentämään Budapestin valtaa. Serbian noustua vuosien 1912-1913 Balkanin sodissa merkittäväksi kuningaskunnaksi Ottomaanien valtakunnan kustannuksella, syntyi Itävalta-Unkarissa serbikansallinen liike, joka kannatti serbien liittymistä Serbiaan. Tämä johti Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen serbinationalisti Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914. Itävalta julisti 28. heinäkuuta 1914 sodan Serbialle, joka johti Venäjän mobilisointiin sen ja Serbian liiton kautta, ja Saksan sodanjulistukseen Venäjälle ja Venäjän liittolaiselle Ranskalle. Itävalta-Unkarin joukot hyökkäsivät Venäjälle, mutta venäläisten vastaisku työntyi Itä-Galitsiaan. Venäjä pysäytti Preussin ja Itävallan talvihyökkäyksen Venäjän Puolaan 1914, ja eteni syvemmälle Galitsiaan vuoden 1915 alussa. Italia, vaikkakin Itävallan liittolainen, pysyi aluksi puolueettomana, mutta liittyi sotaan 1915 ympärysvaltojen puolella saadakseen alueita Itävalta-Unkarilta. Sen hyökkäykset kuitenkin torjuttiin. Kesällä 1915 Saksan-Itävallan hyökkäys ajoi Venäjän Itävallan alueilta, ja tuhosi kokonaisia Venäjän armeijakuntia. Vuonna 1916 Romania liittyi sotaan, mikä laajensi sodan rintaman ulottumaan Mustalle merelle saakka. Venäjä pysyi sen apuna vuoteen 1917, jolloin sen talous ja huolto romahtivat täysin ja ongelmat johtivat Venäjän vetäytymiseen sodasta ja helmikuun vallankumoukseen. Sodan aikana Itävalta-Unkarin armeijaa vaivasivat huollon ongelmat, huono taistelutahto ja suuret tappiot alkoivat vaikuttaa sen taistelukykyyn. Sodan edetessä armeijan komento siirtyi yhä etenevässä määrin Saksan käsiin. Hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen valtakunta hajosi Unkarin ja Tšekkoslovakian itsenäistyttyä ja keisari Kaarle luopui kruunusta ja Itävallasta tuli tasavalta. Valtakunnan alueet pilkottiin Versailles'n sopimuksissa.

Politiikka

Itävalta-Unkari luotiin kompromissina vähenevän Itävallan keisarin vaikutusvallan ja unkarilaisen ylimystön kesken helmikuussa 1867. Itävallan keisarikunta oli hallinnut vuosina 1804-1867 alueita keskitetysti, mutta keisarin vaikutusvalta väheni Italialle koetun tappion jälkeen vuoden 1859 sodassa ja Saksalle Saksan-Itävallan sodassa 1866. Itävalta pyrki tukahduttamaan unkarilaisten tyytymättömyyttä, mutta nationalistit saivat tuke Venäjältä, jolle Itävallan epävakaus oli etu. Unkarissakin syntyi vallankumous Euroopan hulluna vuotena 1848-1849. Taatakseen unkarilaisten tuen, keisari Franz Josefin oli suostuttava vaatimuksiin Unkarin historiallisen kuningaskunnan tunnustamisesta, ja hänet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi samalla kun Unkariin perustettiin erillinen parlamentti, jolla oli oikeus säätää Pyhän Tapanin maita koskevia lakeja. Samalla unkarilaiset saivat etuoikeutetun aseman muihin merkittäviin kansallisuuksiin (romanialaiset ja slaavit) nähden. Itävalta-Unkarilla oli kolme hallitsevaa elementtiä: Unkarin hallitus, Cisleithanian itävaltalainen hallitus ja Keisarin hallinto. Unkarilla ja Itävallalla oli omat parlamentit ja pääministerit, nämä yhdisti keisarin hallinto, joka oli teoriassa absoluuttinen, mutta käytännössä rajattu. Keisarin hallinto vastasi armeijasta, laivastosta, ulkopolitiikasta ja tulliliitosta. Joillain alueilla, kuten Galicialla ja Kroatialla oli erityisasema ja oma hallintonsa.

Osat

absoluuttinen Itävalta-Unkarin hallintojärjestelmä oli jäänne feodaaliajalta, jolloin kuninkaat jakoivat maita läänityksinä alamaisilleen. Eri kuningas- ja ruhtinaskunnat yhdistettiin yhteisen hallitsijan alle, mutta jako jäi. Keisarin arvonimessä lueteltiin kaikki hänen hallitsemansa maat.
- Cisleithania
- 1. Böömi † (saksaksi Böhmen)
- 2. Bukovina ‡ (saksaksi Bokovina)
- 3. Kärnten ‡
- 4. Krain ‡ (sloveniaksi Kranjska)
- 5. Dalmatia † (saksaksi Dalmatien)
- 6. Galitsia † (saks. Galizien und Lodomerien / puolaksi Galicja / ukrainaksi Галичина (Galitšina) / romaniaksi Galiția)
- 7. Küstenland
- Görz und Gradisca⁴
- Triesten valtio
- Istria³ (saks. Istrien)
- 8. Ala-Itävalta ‡+ (Österreich unter der Enns)
- 9. Määri³ (saks. Mähren)
- 10. Salzburg ‡
- 11. Sleesia ‡ (Schlesien)
- 12. Steiermark ‡ (sloveniaksi Štajerska)
- 13. Tiroli⁴ (Tirol)
- 14. Ylä-Itävalta ‡+ (Österreich ob der Enns)
- 15. Vorarlbergin maa (osa Tirolia)
- Transleithania
- 16. Unkarin kuningaskunta (Ungarn)
- 17. Kroatia ja Slavonia (Kroatien und Slawonien) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
- Rijekan kaupunki (unkariksi ja italiaksi Fiume) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
- 18. Bosnia ja Hertsegovina (Bosnien-Herzegowina) (Itävallan ja Unkarin yhteishallinnossa) ----
- † kuningaskunta (Königreich)
- ‡+ arkkiherttuakunta (Erzherzogtum)
- ‡ herttuakunta (Herzogtum)
- ³ markiisikunta (Markgrafschaft)
- ⁴ suuriruhtinaskunta (Gefürstete Grafschaft)

Maantiede

Katso Itävallan ja Unkarin maantiedeosiot.

Väestöjakauma

Itävalta-Unkari oli monikielinen, ja -kulttuurinen maa.

Itävalta-Unkarin väestöjakauma
saksalaisia	24%
unkarilaisia	20%
tšekkejä	13%
puolalaisia	10%
ruteeneja	8%
romanialaisia	6%
kroaatteja	5%
slovakkeja	4%
serbejä	4%
sloveeneja	3%
italialaisia	3%

Luokka:Itävallan historia Luokka:Unkari Luokka:Euroopan entiset valtiot ko:오스트리아-헝가리 ja:オーストリア・ハンガリー帝国

Vojvodina

Vojvodina on Serbia ja Montenegroon kuuluva autonominen provinssi maan pohjoisosassa (serbiaksi Аутономна Покрајина Војводина, unkariksi Vajdaság Autonóm Tartomány, slovakiaksi Autonómna pokrajina Vojvodina, romaniaksi Provincia Autonomă Voivodina, ruteeniksi Автономна Покраїна Войводина ja kroatiaksi Autonomna Pokrajina Vojvodina). Vojvodina on toinen Serbia ja Montenegron autonomisista provinsseista, toinen on Kosovo. Sen pääkaupunki on Novi Sad ja toiseksi suurin kaupunki Subotica. Alue on etnisesti monipuolinen, siellä asuu yli 25 eri etnistä ryhmää. Vojvodinalla on kuusi virallista kieltä.

Historiaa

Vojvodina on serbiankielinen nimi Pohjois-Serbian alueelle, joka ennen ensimmäistä maailmansotaa kuului Itävalta-Unkarille. Serbian presidentin Slobodan Miloševićin hallitessa Vojvodina ja Kosovo menettivät suurimman osan itsehallinnostaan 1990. Jugoslavian sodan aikana monet Kroatiasta ja Bosniasta paenneet serbipakolaiset muuttivat Vojvodinaan. Miloševićin väistyessä vuonna 2000 Vojvodinan vähemmistöt kannattivat Belgradin uutta demokraattista hallitusta ja vuonna 2002 provinssin autonomia palautettiin. Luokka:Serbia ja Montenegro als:Vojvodina ja:ヴォイヴォディナ

Kroatia

Kroatia (kroatiaksi Hrvatska) on valtio Euroopassa. Se on yksi entisen Jugoslavian tasavalloista, joka itsenäistyi vuonna 1991.

Historia

Maantiede

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- kivihiili
- bauksiitti
- asfaltti
- suola

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- tekstiilit

Katso myös

- Dubrovnik
- Zagreb
- Kroatian sota
- Kroatian armeija
- Kroatian kieli
- Serbokroatia
- Kroaatit