:: wikimiki.org ::
| Juutinrauma |
Juutinrauma
Juutinrauma on Ruotsin ja Tanskan erottava salmi. Salmen nimi on ruotsiksi Öresund ja tanskaksi Øresund.
Sen yli rakennettiin 7845 metriä pitkä silta, joka aukaistiin vuonna 2000. Juutinrauman silta maksoi monta miljardia euroa. Sillan kaksikerroksisessa rakenteessa on väylä junille (kahdet kiskot) ja autoille (neljä kaistaa). Sillan virallinen nimi on "Øresundsbron" joka on sekoitus ruotsinkielisestä "Öresundsbron" ja tanskankielisestä "Øresundsbroen".
Myös lauttaliikenne toimii, ja on korkeiden siltamaksujen vuoksi edelleen suosittu tapa ylittää salmi.
Luokka:Salmet
Luokka:Tanska
Ruotsi
Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.
Historia
Pääartikkeli: Ruotsin historia
Ruotsin nykyisistä kieliryhmistä vanhin ovat mahdollisesti saamelaiset. Kuitenkin myös indoeurooppalainen kielimuoto, josta ruotsin kieli vähitellen on kehittynyt, levisi maahan jo kivikaudella.
800- ja 900-lukujen aikana eteläisessä Ruotsissa vallitsi viikinkikulttuuri. Ruotsalaiset viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonosoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja aina Mustallamerellä asti. Kristinusko saapui Ruotsiin jo viikinkiajalla, mutta vakiintui lopullisesti vasta 1100-luvulla.
Suomesta tuli osa Ruotsia joskus 1100- ja 1200-luvun aikana. Suomea kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla ruotsalaisissa asiakirjoissa Itämaaksi.
Vuonna 1389 perustettiin Kalmarin unioni, kun Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskunnat tulivat saman hallitsijan alaisiksi. 1400-luvulla Ruotsi taisteli päästäkseen irti Tanskan vallasta. Ruotsi erosi unionista vuonna 1521 ja erosta tuli lopullinen kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523.
1600-luvulla Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta, erityisesti kuningas Kustaa II Aadolfin ansiosta. 1700-luvulla Ruotsin suurvalta-asema luhistui. Venäjästä tuli uusi pohjolan suurvalta, kun se kukisti Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa. Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta.
Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.
Politiikka
Ruotsi on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Kaarle XVI Kustaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttävät yksikamarinen parlamentti (valtiopäivät, ruotsiksi riksdag) sekä pääministerin johtama hallitus.
Ruotsissa on vallalla monipuoluejärjestelmä. Ruotsin eduskuntapuolueita ovat (suluissa kansanedustajien määrä)
- Socialdemokraterna (Sosiaalidemokraattinen puolue) (144)
- Moderata samlingspartiet (Kokoomuspuolue) (55)
- Folkpartiet liberalerna (Kansanpuolue) (48)
- Kristdemokraterna (Kristillisdemokraatit) (33)
- Vänsterpartiet (Vasemmistopuolue) (30)
- Centerpartiet (Keskustapuolue) (22)
- Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue) (17)
Ruotsissa on Sosiaalidemokraattisen puolueen muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat Vasemmistopuolue ja Ympäristöpuolue. Pääministeri on Göran Persson.
Sisäpolitiikka
Ruotsin suuri saavutus oli 1930-luvulta alkaen erityinen sosiaalivaltio eli Kansankoti (Folkhemmet) joka melkoisesti paransi kansalaisten taloudellista asemaa ja yhdenvertaisuutta. 1980-luvun lopulla Ruotsin taloudellinen tilanne on kuitenkin muuttunut epävarmemmaksi, mikä on johtanut hyvinvointivaltion rahoituskriisiin, mikä vaikeutti järjestelmän ylläpitoa.
Kansainväliset suhteet
Ruotsi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1946, vuosi YK:n perustamisen jälkeen. Ruotsalainen Dag Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1961.
Ruotsi ei kuulu sotilasliittoihin, mutta käytännössä se on ollut läheisessä yhteistyössä läntisten maiden kanssa. Liittoutumattomuudella on Ruotsissa vankka kansan tuki.
Ruotsi on ollut Euroopan unionin jäsen 1.1.1995 lähtien. Ruotsalaiset hyväksyivät Euroopan union jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen, jossa 52,3% ruotsalaisista tuki Euroopan unioniin liittymistä. Liittymissopimuksen mukaan Ruotsin tulee liittyä yhteisvaluutta euroon, kun se täyttää ns. Emu-kriteerit. Ruotsalaiset kuitenkin hylkäsivät Euron vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä.
euro
Läänit
Ruotsi on jaettu 21 lääniin (län). Läänit on edelleen jaettu 290 kuntaan (kommun). Ruotsi jaetaan myös tradition mukaan maihin (land) (Sveanmaa, Göötanmaa sekä Norlanti) ja maakuntiin (landskap).
- Blekingen lääni
- Gotlannin lääni
- Gävleborgin lääni
- Hallannin lääni
- Jämtlannin lääni
- Jönköpingin lääni
- Kalmarin lääni
- Kronobergin lääni
- Norrbottenin lääni (Pohjoispohjan lääni)
- Skoonen lääni
- Södermanlannin lääni
- Taalainmaan lääni
- Tukholman lääni
- Upsalan lääni
- Värmlannin lääni
- Västerbottenin lääni (Länsipohjan lääni)
- Västernorlannin lääni (Länsi-Norlannin lääni)
- Västmanlannin lääni
- Länsi-Göötanmaan lääni
- Örebron lääni
- Itä-Göötanmaan lääni
Maantiede
Ruotsin maantiede
Ruotsi on sekä pinta-alaltaan (450 000 neliökilometriä) että väestöltään (noin 9 miljoonaa) jonkin verran Suomea suurempi.
Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Muita kaupunkeja ovat muun muassa Malmö, Göteborg, Uppsala, Haaparanta, Luulaja ja Uumaja. Katso Luettelo Ruotsin kunnista.
Väestö
Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, suurin vähemmistökieli on suomi. Maalla ei kuitenkaan ole Suomen tapaan lainsäädännöllä määrättyä virallista kieltä ruotsin hallitsevasta asemasta huolimatta. Euroopan unionin direktiivin johdosta viiden vähemmistökielen asema kirjattiin lakiin 1999; näitä ovat saame, meänkieli (suomen murre), suomi, romaani ja jiddish. Näillä kielillä on virallinen asema valtion virastoissa, oikeudessa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tiettyjen kuntien alueella. Saamen kielellä on virallinen asema Arjeplogin, Jällivaaran (Gällivare), Jokkmokkin ja Kiirunan kunnissa ja niiden läheisyydessä. Suomi ja meänkieli ovat virallisia Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunnissa. Vähemmistökielillä ei kuitenkaan ole samaa asemaa kuin ruotsilla Suomessa. Romaanilla ja jiddishillä on asema historiallisina vähemmistökielinä, ja Ruotsin hallituksella on tietty velvollisuus tukea niitä.
Ruotsissa asuu suuri määrä ulkomaalaissyntyisiä maan vapaamielisen pakolaisten vastaanoton ja 1960- 1980-luvulle vallinneen aktiivisen siirtotyöläispolitiikan ansiosta.
Suurin osa ruotsalaisista on luterilaisia. Vielä muutamia vuosia sitten luterilaiseen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, ja sen lisäksi sai kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan. Ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen huomattavasti suomalaisia vähemmän uskonnollisia.
Talous
Ruotsin talous painottuu voimakkaammin metalli- ja kemianteollisuuteen samoin kuin Suomen.
Volvo, Saab, Ericsson, Tetrapak, Asea ja Nobel ovat olleet ruotsalaisen talouselämän kivijalkoja ja omistus on monimutkaisten, eri äänivaltaisten osakkeiden kautta keskittynyt muutamalla mahtiomistajalle muun muassa Wallenberg-suvulle. Viime vuosien aikana omistus on monessa yhtiössä siirtynyt kansainväliseen omistukseen ja tämä on myös Ruotsissa johtanut monien tuotantolaitosten lakkauttamiseen.
Merkittävimmät luonnonvarat
- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- paperituotteet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa]
Luokka:Ruotsi
als:Schweden
ms:Sweden
zh-min-nan:Sverige
[[got:
Salmi:Salmi voi tarkoittaa myös Salmin kuntaa luovutetussa Karjalassa.
luovutetussa Karjalassa
Salmi on kapea vesiyhteys kahden laajemman vesialueen välillä. Jokia ei lueta salmiksi. Salmi on kuin vastakohta kannakselle, joka on kahta vesialuetta erottava kapea maakaistale.
- Beringin salmi
- Bosborin salmi
- Gibraltarin salmi
- Magalhaesin salmi
- Tanskan salmet
ko:해협
ja:海峡
Tanskan kieli
Tanskan kieltä puhutaan Tanskassa. Se kuuluu indoeurooppalaiseen kielikunnan pohjoisgermaaniseen haaraan. Se on sukua ruotsin ja norjan kielille.
Tanskan kieli on virallinen kieli Tanskassa, yksi kahdesta virallisesta Grönlannin kielestä ja yksi kahdesta virallisesta Färsaarten kielestä. Saksan Schleswigissä puhutaan myös tanskaa ja se on siellä virallisesti suojeltu vähemmistökieli.
Ääntäminen
Vaikka tanska kirjoitetussa muodossa on todella samanlaista kuin esim. ruotsi, sitä lausutaan niin eri tavalla ettei sitä välttämättä tajua vaikka osaisi ruotsia. Siinä on esim. useimpien mielestä vaikeita kurkkuäänteitä.
Numerot
Tanskassa numerojärjestelmä eroaa mm. suomen ja ruotsin kielessä käytetyistä desimaaliluvuista. Yli 40 mentäessä numerot perustuvat lukuun 20. Esimerkiksi 60 on tanskaksi tres (lyhennetty tresindstyve), eli 3 kertaa 20. 70 on tanskaksi halvfjerds mikä tarkoittaa (4 - 1/2) kertaa 20.
Kirjoitusjärjestelmä
Tanskassa käytetään latinalaisia aakkosia ja kolmea muuta kirjainta: Æ/æ, Ø/ø ja Å/å. Ennen vuoden 1948 reformeja aa:ta käytettiin å:n sijasta.
Linkkejä
- Wikipedia. Forside Tanskankielinen Wikipedia
Luokka:Tanskan kielet
ko:덴마크어
ja:デンマーク語
2000
Tapahtumia
Tammikuu-helmikuu
- Y2K menee ohi ilman ennustettuja katastrofeja.
- 1. tammikuuta - Ruotsissa kirkko erotetaan valtiosta.
- 1. tammikuuta - Millenium Dome - näyttelyhalli avataan Greenwichissä, Englannissa, lähellä Lontoota.
- 3. tammikuuta - taivaalla näkyy satoja tähdenlentoja kun meteoriparvi syöksyy Maan ilmakehään
- 4. tammikuuta - 19 kuoli ja 68 loukkaantui kun kaksi junaa törmäsi toisiinsa Åstassa. Junaturma oli Norjan historian pahin rautatieonnettomuus.
- 9. helmikuuta - Pikajuna törmäsi pakettiautoon ja suistui raiteilta Iin pohjoispuolella.
- 10. tammikuuta - America On-line julkistaa ostavansa Time Warnerin 162 miljardilla dollarilla historian suurimmassa fuusiossa.
- 10. tammikuuta - Conservation International -ympäristöjärjestö julkaisi raportin maailman uhatuimpien eläinlajien tilanteesta.
- 14. tammikuuta - YK:n tuomioistuin tuomitsee viisi Bosnian kroaattia 25 vuodeksi vankeuteen vuoden 1993 tehdystä yli 100 muslimin murhasta.
- 16. tammikuuta - Suomessa presidentinvaalien ensimmäinen kierros, jatkoon pääsevät Tarja Halonen ja Esko Aho.
- 6. helmikuuta - Tarja Halonen valitaan Suomen presidentiksi, voittaen Esko Ahon 51%–48%
- 9. helmikuuta - Mosambikin tulvat alkavat, satojatuhansia ihmisiä joutuu kodittomiksi.
Maaliskuu
- 1. maaliskuuta - Uusi presidentti astuu virkaansa ja uusi Suomen perustuslaki tulee voimaan.
- 1. maaliskuuta - Hans Blix UNMOVIC-asetarkastajien johtoon.
- 10. maaliskuuta - NASDAQ-pörssin kaikkien aikojen ennätys, 5048.
- 18. maaliskuuta - Taiwanin presidentinvaalit Chen Shui-bianista Kiinan tasavallan presidentti.
- 26. maaliskuuta - Venäjällä Vladimir Putin valitaan presidentiksi.
Huhtikuu
- 1. huhtikuuta - Japanin pääministeri Obuchi Keizo saa kohtauksen ja vaipuu koomaan.
- 3. huhtikuuta - Microsoft tuomitaan syylliseksi monopoliaseman väärinkäyttöön.
- 5. huhtikuuta - Mori Yoshirosta Japanin pääministeri.
- 7. huhtikuuta - Mars Odyssey -luotain laukaistaan.
Toukokuu-elokuu
- 25. toukokuuta - Israel vetäytyy Libanonista 22 vuoden miehityksen jälkeen.
- 2. heinäkuuta - Meksikossa Vicente Fox voittaa vaalit ensimmäisenä oppositiosta valittuna presidenttinä sitten Francisco I. Maderon vuonna 1911.
- 10. heinäkuuta - Nigeriassa bensiiniputki räjähtää ja tappaa 250 kyläläistä, jotka olivat keräämässä vuotavaa bensiiniä.
- 25. heinäkuuta - Air Francen Concorde putoaa nousun jälkeen Pariisissa surmaten 109 koneessa ja 5 maassa.
- 12. elokuuta - Venäjän sukellusvene Kursk uppoaa Barentsinmerellä
Syyskuu-lokakuu
- Jugoslaviassa järjestetään presidentinvaalit, jotka oppositio voittaa. Presidentti Slobodan Milošević hylkää tuloksen.
- 6. syyskuuta - Viimeinen ruotsalainen asevalmistaja, Bofors, myydään Yhdysvaltalaiselle United Defenselle.
- 15. syyskuuta - Sydneyssä, Australiassa käynnistyvät 27. kesäolympialaiset.
- 28. syyskuuta - Tanskassa kansanäänestyksessä enemmistö ei halua ottaa euron käyttöön.
- 28. syyskuuta - Oppositiojohtaja Ariel Sharon vierailee temppelivuorella tuhatpäisen aseistetun retkikuntansa kanssa ja julistaa siellä alueen ikuisesti Israelin maaksi. Tapahtuma johtaa Al-Aksan kansannousuun.
- 5. lokakuuta - Joukkomielenosoitus Belgradissa johtaa presidentti Miloševićin eroon, häntä seuraa opposition Vojislav Koštunica.
- 12. lokakuuta - Adenissa, Jemenissä USS Cole -hävittäjä vaurioituu pahasti, kun pieni räjähteillä lastattu vene törmää sen kylkeen. 17 miehistön jäsentä kuolee ja 39 haavoittuu.
- 12. lokakuuta - Sadas avaruussukkulalento avaruussukkula Discoverylla.
- 31. lokakuuta - Viimeinen Multics-käyttöjärjestelmää ajava tietokone poistetaan käytöstä.
Marraskuu
- 1. marraskuuta - Serbia ja Montenegro hyväksytään YK:n jäseneksi.
- 7. marraskuuta - Yhdysvaltain presidentinvaaleissa George W. Bush voittaa varapresidentti Al Goren, mutta tulokset viivästyvät kuukaudella ääntenlaskun epäselvyyksien vuoksi.
- 11. marraskuuta - Kaprunissa, Itävallassa, 155 laskettelijaa kuolee tulipalossa hiihtohissin tunnelissa.
- 14. marraskuuta - Netscape Navigator 6.0 julkaistaan kahden vuoden ja Mozilla-selaimen kehityksen jälkeen.
- 15. marraskuuta - koulutyttö Eveliina Lappalainen surmattiin Imatralla
- 16. marraskuuta - Bill Clintonista tulee ensimmäinen USA:n presidentti, joka vierailee virassaan Vietnamissa.
- 17. marraskuuta - Perun kongressi erottaa korruptiosta syytetyn presidentti Alberto Fujimorin, joka on jo paennut Japaniin.
- 27. marraskuuta - Kanadassa Jean Chrétien valitaan uudelleen pääministeriksi.
Joulukuu
- 1. joulukuuta - Miss Maailma -kilpailut Lontoon Millenium Domessa, Priyanka Chopra voittaa.
- 30. joulukuuta - Manilassa Filippiineillä sarja pommiräjähdyksiä tappaa 22.
Muuta
- Vuoden 2000 kesäolympialaiset Sydneyssa, Australiassa.
- Ruotsalaiseen Robinson-formaattiin perustuva Selviytyjät-tv -sarja aloittaa tosi-TV -trendin.
- Ohjelmistomarkkinoilla alkaa helmikuussa laskukausi Y2K-paniikin jälkeen.
- Nizzan sopimus, Euroopan unioni
- IT-kupla paisuu maksimiinsa, jonka jälkeen alkaa puhkeamaan.
Syntyneitä
-
Kuolleita
- 15. tammikuuta - Arkan, serbialainen sotapäällikkö
- 12. helmikuuta - Charles M. Schulz, Tenavat-sarjakuvan luoja
- 22. maaliskuuta - Pauli Räsänen, suomalainen viihdetaiteilija
- 27. toukokuuta - Maurice Richard, jääkiekkolegenda
- 1. heinäkuuta - Walter Matthau, näyttelijä
- 5. elokuuta - Sir Alec Guinness, näyttelijä
- 25. elokuuta - Carl Barks, Aku Ankan piirtäjä
- 26. lokakuuta - Laila Kinnunen, laulaja
- 20. marraskuuta - Kalle Päätalo, kirjailija
- 22. marraskuuta - Emil Zátopek, juoksija
- 11. joulukuuta - Johannes Virolainen, poliitikko
- 25. joulukuuta - W. V. Quine, filosofi ja loogikko
Luokka:2000
Luokka:2000-vuosikymmen
als:2000
ms:2000
zh-min-nan:2000 nî
ko:2000년
ja:2000年
simple:2000
th:พ.ศ. 2543
Juutinrauman silta
Juutinrauman silta (yhdistetty tanskankielinen ja ruotsinkielinen nimi Øresundsbron) on yhdistetty rautatie- ja tiesilta Juutinrauman lahden yli. Se yhdistää kaksi metropolialuetta, Tanskan pääkaupungin Kööpenhaminan ja Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin Malmön.
Juutinrauman sillan pituus on 7 845 metriä ja jänneväli 490 metriä. Silta on maailman pisin yhdistetyssä rautatie- ja maatieliikenteen käytössä oleva vinoköysisilta. Sillan ylemmällä kannella kulkee nelikaistainen moottoritie, ja alemmalla kannella kaksiraiteinen rautatie. Sillan käyttö on maksullista. Sillan tornit ylettyvät 204 metrin korkeuteen, ollen näin Ruotsin korkeimmat rakennelmat.
Ruotsin ja Tanskan yhdistävän rakennelman kokonaispituus tunneliosuuksineen on 16 kilometriä, ja se otettiin käyttöön 1. heinäkuuta 2000. Tanskan puolella yhteys kulkee 4 km:n matkan merenpinnan alla tunnelissa, josta se nousee sillalle keskellä Juutinrauman salmea sijaitsevalla 4 km:n pituisella keinotekoisella saarella. Tunnelissa rautatie ja maantie kulkevat samalla tasolla.
Koska Ruotsin ja Tanskan rautateillä käytetään eri sähköistys- ja opastinjärjestelmää, sillam yli liikennöivät junat on varustettu kaksijärjestelmätoimisiksi. Järjestelmien rajakohta sijaitsee valtioiden rajalla.
Luokka:Itämeri
Luokka:Tanska
Luokka:Kööpenhamina
Luokka:Ruotsi
Luokka:Sillat
Luokka:TanskaTässä luokassa on Tanskaan liittyviä artikkeleita.
Luokka:Euroopan unioni
Luokka:Euroopan valtiot
Luokka:Pohjoismaat
ko:분류:덴마크
ja:Category:デンマーク
ÅrstavikenÅrstaviken, en vik i den östligaste delen av Mälaren i Stockholm. Viken ligger inom stadsdelarna Södermalm, Liljeholmen och Årsta.
Årstaviken börjar vid Liljeholmsbron och slutar vid Hammarbyslussen. Som mest är den 625 meter bred, mellan Tantolunden och Årstadalshamnen. Viken är 105 hektar, medeldjupet är 7-9 meter och största djup är 9 meter. En promenad runt viken är cirka 7,5 kilometer.
Mitt i Årstaviken ligger Årsta Holmar, tre sammanvuxna öar. Över viken och Årsta Holmar spänner Årstabron, en 753 meter lång järnvägsbro, byggd 1929.
Kategori:Liljeholmen (stadsdelsområde)
Kategori:Enskede-Årsta (stadsdelsområde)
Kategori:Maria-Gamla Stan (stadsdelsområde)
hotel a Venezia zbiorniki tworzywowe programy p2p online slots london cheap hotel
|
|
|
|