:: wikimiki.org ::

Kansallinen Kokoomus

Kansallinen Kokoomus

Kansallinen Kokoomus (lyhenne Kok.) on 9. joulukuuta 1918 perustettu suomalainen poliittinen puolue. Vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa se nähdään oikeistolaiseksi, liberalismia edustavaksi puolueeksi. Kokoomus suhtautuu suurista puolueista myönteisimmin vapaaseen markkinatalouteen ja globalisaatioon sekä kannattaa Euroopan Unionia.

Historia

Lue pääartikkeli Kokoomuksen historia Puolueen aatepohja oli Kokoomuksen alkutaipaleella selkeästi konservatiivinen, mutta varsinkin 1970-luvulta lähtien liberalismi ja sosiaalireformismi ovat nousseet vähintään yhtä merkittävään asemaan. Kokoomuksen asema perinteisessa poliittisessa ristiriitaulottuvuudessa(oikeisto-vasemmisto) on oikealla puolella, ja siksi on usein merkinnyt voimakasta vastakkainasettelua poliittisen vasemmiston kanssa. Kokoomus ei kuitenkaan ole rinnastatettavissa äärioikeistoon millään tavalla.

Kokoomus nykyään

Euroopan parlamentissa Kokoomus kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään. Kokoomuksen Nuorten Liitto on Kokoomuksen nuorisojärjestö sekä Kokoomuksen Naisten Liitto puolueen naisjärjestö. Puolueen presidenttiehdokas vuoden 2006 vaaleihin on Sauli Niinistö.

Kokoomuslaisia kansanedustajia

Katso puolueiden mukaan järjestetty luettelo Suomen kansanedustajista.

Tunnettuja kokoomuslaisia

- Harri Holkeri (mm. entinen pääministeri, 14. puheenjohtaja, puoluesihteeri)
- Jyri Häkämies (eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja)
- Kari Häkämies (entinen sisäasiainministeri ja entinen Kuopion kaupunginjohtaja)
- Raimo Ilaskivi (Helsingin entinen ylipormestari, Helsingin pörssin johtaja)
- Ville Itälä (18. puheenjohtaja, Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän varapuheenjohtaja)
- Harri Jaskari (puoluesihteeri)
- Ilkka Kanerva (pitkäaikaisin kokoomuslainen kansanedustaja)
- Jyrki Katainen (nykyinen puheenjohtaja)
- Piia-Noora Kauppi (europarlamentaarikko)
- Pekka Kivelä (entinen puoluesihteeri)
- Jari Koskinen (varapuheenjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri)
- Edwin Linkomies (9. puheenjohtaja)
- Marjo Matikainen-Kallström (varapuheenjohtaja, kilpahiihtäjä)
- Sauli Niinistö (17. puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri, Euroopan investointipankin johtaja, presidenttiehdokas 2006)
- Heikki A Ollila (entinen puoluesihteeri)
- J.K. Paasikivi (entinen tasavallan presidentti, 7. puheenjohtaja)
- Jussi Pajunen (Helsingin kaupunginjohtaja, entinen liberaali)
- Sirpa Pietikäinen (entinen ympäristöministeri ja ex-varapuheenjohtaja)
- Juha Rihtniemi (13. puheenjohtaja, puoluesihteeri, kansanedustaja)
- Paula Risikko (varapuheenjohtaja)
- Pertti Salolainen (16.puheenjohtaja, entinen ministeri ja suurlähettiläs)
- Kimmo Sasi (entinen liikenne- ja viestinäminissteri)
- Eva-Riitta Siitonen (entinen Helsingin ylipormestari ja maaherra)
- Ilkka Suominen (15. puheenjohtaja)
- Alexander Stubb (europarlamentaarikko)
- P.E. Svinhufvud (entinen nuorsuomalainen valtionhoitaja ja kokoomuslainen presidentti)
- Jouni Särkijärvi (ympäristöministeriön ylijohtaja)
- Anneli Taina (Etelä-Suomen läänin maaherra ja entinen puolustusministeri)
- Martti Tiuri (entinen kansanedustaja)
- Riitta Uosukainen (entinen eduskunnan puhemies)
- Jan Vapaavuori (kansanedustaja, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja)
- Raija Vahasalo (kansanedustaja, Koululiikuntaliiton puheenjohtaja)
- Iiro Viinanen (entinen valtiovarainministeri)
- Ben Zyskowicz (pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja)

Puheenjohtajat

- Hugo Suolahti (1918-1919 ja 1925)
- E.N. Setälä (1920)
- Antti Tulenheimo (1921-1924)
- Kyösti Haataja (1926-1932)
- Paavo Virkkunen (1932-1933)
- Juho Kusti Paasikivi (1934-1936)
- Pekka Pennanen (1936-1942)
- Edvin Linkomies (1943-1944)
- K. F. Lehtonen (1945)
- Arvo Salminen (1946-1954)
- Jussi Saukkonen (1955-1965)
- Juha Rihtniemi (1965-1971)
- Harri Holkeri (1971-1979)
- Ilkka Suominen (1979-1991)
- Pertti Salolainen (1991-1994)
- Sauli Niinistö (1994-2001)
- Ville Itälä (2001-2004)
- Jyrki Katainen (2004-)

Linkkejä

- [http://www.kokoomus.fi/ Kokoomus]
- [http://www.kokoomusnuoret.fi/ Kokoomusnuoret]
- [http://www.kokoomusnaiset.fi/ Kokoomuksen naisten liitto]
- [http://www.minijellonat.fi/ Minijellonat Ry]
- [http://w3.kokoomus.fi/tuhatkunta/ Tuhatkunta] Luokka:Suomalaiset puolueet Luokka:Kokoomus

9. joulukuuta

9. joulukuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 343. päivä (344. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 22 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annikki, Annika, Annukka :- suomenruotsalainen kalenteri: Anna, Anne, Anni, Annika, Anneli, Annette :- ortodoksinen kalenteri: Anna, Anni, Anja, Anneli, Anita :- saamenkielinen kalenteri: Ánne, Ánná :- vanhemmissa kalentereissa: Georg, Gustaf, Joachim, Selma, Yrjö

Tapahtumia

- 1918 - Monarkiaa kannattaneet Suomalaisen Puolueen enemmistö ja Nuorsuomalaisen Puolueen vähemmistö perustivat Kansallisen Kokoomuspuolueen, nykyisen Kansallisen Kokoomuksen.
- 2002 - Pääministeri Paavo Lipponen tapasi Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin Washingtonissa Yhdysvalloissa. Ulkoasiainhallinto teki tapaamisesta tavanmukaisen raportin, joka nimettiin WASB-050:ksi.
- 2004 - Kirjailija Laila Hietamies otti takaisin käyttöönsä tyttönimensä Hirvisaari.

Syntyneitä

- 1594 - Kustaa II Aadolf, Ruotsin kuningas
- 1608 - John Milton, runoilija (Kadotettu paratiisi)
- 1889 - Hannes Kolehmainen, juoksija († 1966)
- 1896 - Conchita Supervia, espanjalainen oopperalaulaja († 1936)
- 1915 - Elisabeth Schwarzkopf, oopperalaulaja
- 1920 - Carlo Azeglio Ciampi, Italian presidentti
- 1929 - John Cassavetes, elokuvaohjaaja
- 1953 - John Malkovich, näyttelijä
- 1968 - Kurt Angle, olympiakultamitalisti ja vapaapainija
- 1972 - Tré Cool, rumpali (Green Day)

Kuolleita

- 1996 - Mary Leakey, arkeologi ja antropologi ---- Katso myös: kalenteri ~ 8. joulukuuta, 10. joulukuuta Luokka:Joulukuu -12-09 ms:9 Disember ko:12월 9일 ja:12月9日 simple:December 9 th:9 ธันวาคม

1918

Tapahtumia

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.

Suomi

- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.

Syntyneitä

- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)

Kuolleita

- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja ms:1918 ko:1918년 ja:1918年 simple:1918 th:พ.ศ. 2461

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät

- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös

- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet

- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Oikeisto

Oikeisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään vasemmisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan. Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja vasemmisto.

Esimerkkejä

Suomessa vallitseva assosaatio mieltää oikeistolaisiksi yleensä:
- Kokoomus
- Kristillisdemokraatit
- Ruotsalainen kansanpuolue
- Perussuomalaiset
- Liberaalit Suomalaisessa assosaatiossa lähes kaikki Yhdysvaltalaiset puolueet saatettaisiin mieltää oikeistolaisiksi, mutta Yhdysvaltalaisessa assosiaatiossa yleensä:
- Republikaanit
- Liberaalit

Termin historiaa

Perinteisen, Ranskan suuresta vallankumouksesta peräisen olevan määritelmän mukaan poliittisen kentän konservatiivinen puolisko, joka vastustaa muutosta ja suosii perinteisiä arvoja ja käsityksiä. Oikeistolaisuuteen kuuluu perinteisesti konservatiivisuus, kapitalistisen ja markkinatalouteen perustuvat talousjärjestelmän suosiminen, vahva kansallisuusaate ja maanpuolustuksen arvostus. (Mikko Uola, 1982) Nykyään oikeistolainen politiikka on monen maan politiikassa suurelta osalta irronnut aikaisemmista nationalistisista arvoista ja lipunut kohden liberaalimpaa politiikkaa, joka kannattaa kansainvälistä vapaata markkinataloutta, muttei välttämättä arvoliberalismia. Kyseistä suuntausta on Margaret Thatcherin ilmaisun mukaan kutsuttu ns. uudeksi oikeistoksi. Uutta oikeistoa Suomen politiikassa edustaa keskeisimmin Kansallinen Kokoomuspuolue. Kokoomuksen keskeisiin henkilöihin kuuluvat tätä nykyä puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz. Vapaaseen markkinatalouteen orientoituvan globalisaation uhatessa ns. keynesiläistä hyvinvointivaltiota oikeistolaiset puolueet ovat monesti olleet puolustamassa taloudellista integraatiota ja vauhdikkaampaa kaupan avaamista, jonka vaatimuksena olisi hyvinvointivaltion perusteellinen uudistaminen tai jopa lakkauttaminen. Tässä mielessä vasemmisto nähdään hyvinvointivaltion (sosiaalivaltion, holhousvaltion) puolustajana ja konservatiivisena. Monissa eurooppalaisissa oikeistopuolueissa sosiaalireformismin ja sosiaaliliberalismin vaikutus muodostaa eron eurooppalaisen ja Yhdysvaltalaisen talousmallin välille, joka hyvinvointivaltion kannattajien mielestä aiheuttaa liian suurta yhteiskunnallista ja taloudellista eriarvoisuutta. Oikeiston liberalisoituessa ja siirtyessä pois isänmaallisista arvoista, siitä on yleisesti irtautunut vanhoja arvoja edustava oikeisto, johon usein sisältyy populistisia piirteitä. Suomessa tätä suuntausta edustavat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Perussuomalaisten lausunnot ovat isänmaallisia ja maahanmuuttovastaisia ja heidän tunnetuin kansanedustajansa on Tony Halme.

Äärioikeisto

Äärioikeisto on monien käyttämä termi keskustelussa poliittisista ryhmistä, liikkeistä ja puolueista, joita on vaikea luokitella oikeistolaisiksi. Joskus fasismia pidetään äärioikeistolaisena, toisaalta joskus äärivasemmistolaisena. Oikeistolaisten enimmistö ei pidä fasismia oikeistoon mitenkään liittyvänä. Euroopassa äärioikeisto tyypillisesti assosioidaan muukalaisvastaisuuteen, rasismiin, nationalismiin, fasismiin, neofasismiin, natsismiin, neonatsismiin, jyrkkiin talousjärjestelmiin, uskonnollisiin ja sotilaallisiin liikkeisiin, toisaalta joskus nämä assosioidaan äärivasemmistoon.

Kritiikkiä

Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu Luokka:Poliittinen ideologia ko:우익 ja:右翼

Liberalismi

Liberalismi on 1700-luvun valistusaatteesta lähtöisin oleva poliittinen aatejärjestelmä. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.

Liberalismin erilaiset painotukset

Liberalismissa on kaksi pääasiallista painotusta:
- Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään.
- Markkinaliberalismi kannattaa markkinoiden täydellistä vapauttamista ja tunnustaa vain negatiiviset vapaudet eli vapauden pakkovallasta ja väkivallasta. Markkinaliberalismin teesit kuuluvat myös libertarismiin, jota on kuvailtu radikaaliksi markkinaliberalismiksi tai markkinaliberalismin synonyymiksi.

Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset

Anglosaksisessa keskustelussa, kuten Amerikassa, sana "liberalism" yhdistetään useimmiten sosiaaliliberalismiin ja näitä liberalisteja pidetään jopa usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Markkinoiden avoimuutta painottava suuntaus suljetaan tällöin useimmiten libertarismi-käsitteen alle. Suomessa sana "liberalismi" viittaa usein nimenomaan markkinaliberalismiin.

Liberalismin suppeus

Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.

Liberalismin suhde valtioon

Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta. Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon hyvinvointivaltiot sekaantuvat.

Liberalismin suhde demokratiaan

Monet liberaalit suhtautuvat kriittisesti demokratiaan, koska näkevät sen uhkaavan yksilönvapautta. Demokraattisestikin tehty päätös on epäliberaali, jos se rajoittaa sitä yksilön päätösvaltaa omista asioistaan, joka hänelle liberalismin mukaan kuuluu. Liberalismin mukaan demokratian ei tule sallia loukkaavan yksilönvapautta ainakaan kovin paljon. Liberalismi ei kuitenkaan yleisimmässä mielessä ota kantaa demokratiaan, vaan suhtautuu kaikkiin valtiomuotoihin samalla tavalla eli vaatien yksilönvapautta.

Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan

Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olevat konservatiivit kuten Margaret Thatcher ovat kuitenkin rajoittaneet ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus sallisi. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.

Muita liberalismiin liittyviä termejä

Katso Uusliberalismi

Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa

Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu. Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Sen sijaan hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota. Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick kirjassaan Anarchy, State and Utopia otti kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen. Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä. Tämä ei kuitenkaan koskenut köyhäinhoitoa, joten valtio pysyi pakottamaan paremmassa asemassa olevat yhteiskunnan jäsenet huolehtimaan heikompiosaisista.

Tunnettuja liberaaleja

- Lordi Acton
- Juan Bautista Alberdi
- Frédéric Bastiat
- Jeremy Bentham
- Isaiah Berlin
- John Bright
- James Buchanan
- Eugen von Böhm-Bawerk
- Camillo Cavour
- Anders Chydenius
- Richard Cobden
- Markiisi Condorcet
- Benjamin Constant
- Luigi Einaudi
- Milton Friedman
- Peter Forsskål
- Friedrich von Hayek
- Henry Hazlitt
- Patrick Henry
- John Hospers
- Wilhelm von Humboldt
- David Hume
- Francis Hutcheson
- Thomas Jefferson
- Immanuel Kant
- John Locke
- James Madison
- Bernard de Mandeville
- Harriet Martineau
- Giuseppe Mazzini
- Leo Mechelin
- Carl Menger
- James Mill
- John Stuart Mill
- Ludwig von Mises
- Charles de Montesquieu
- Robert Nozick
- José Ortega y Gasset
- Thomas Paine
- Karl Popper
- Richard Price
- Joseph Priestley
- Leonard Read
- David Ricardo
- Eugen Richter
- Risto Ryti
- Wilhelm Röpke
- Jean-Baptiste Say
- Adam Smith
- Herbert Spencer
- Anne Louise Germaine de Staël
- K. J. Ståhlberg
- William Graham Sumner
- Johan Rudolf Thorbecke
- Alexis de Tocqueville
- Voltaire, Jean-Marie Arouet
- Friedrich von Weiser

Linkkejä

- Nolanin kartta - testistruktuuri, jolla määrittyy henkilön poliittisen näkemyksen kaukaisuus klassiseen liberalismiin nähden
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml] Johdatus liberalismiin
- [http://www.mises.org/liberal/isec1.asp] Ludwig von Misesin Liberalism-kirja Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:自由主義 simple:Liberalism

Globalisaatio

Globalisaatio eli kansainvälistyminen eli maapalloistuminen on käytöltään hyvin moniulotteinen termi. Karkeasti määritellen se tarkoittaa yhteisöllistä muutosta ja lisääntyviä yhteyksiä ihmisten välillä. Globalisaatio on siis globaalia verkottumista.

Globalisaation ulottuvuuksista

Ongelmalliseksi termin tekee se, että sillä on monia ulottuvuuksia. Globalisaatio voidaan ymmärtää: #taloudellisena käsitteenä (yleisin käsite). Todellisuudessa globalisaatio-termiä voidaan käyttää myöskin: #kulttuurin #informaation #ja laajimmillaan myös hallinnon tasolla, näiden globalisoitumisprosessina. Asiayhteydestä riippuen globalisaatio on siis joko ihmisten lähentymistä toisiaan kohti, markkinoiden lähentymistä toisiaan kohti tai jopa globaalia hallintoa. Joissain määrittelyissä globalisaatio-termi korostaa kansallisvaltioiden rajojen hämärtymistä ja etenemistä kohti tietynlaista maailmankansalaisuutta.

Globalisaatio ja McLuhan

Keskeinen teoria globalisaatiossa onkin McLuhanin maailmankylä-teoria, jossa maailma vähitellen, tekniikan kehityksen kautta, kutistuu kuin yhdeksi pieneksi kyläksi, jossa ihmiset ovat yhtä lähellä kuin heimossa ihmiset kylän keskusaukiolla. Tekniikka on tässä tapauksessa poistanut välimatkat.

Globalisaation vaikutuksia

Toisen maailmansodan jälkeen globalisaatio on yleisesti liitetty tiettyihin kehityssuuntiin, kuten tavaroiden vapaampaan liikkumiseen maailmanmarkkinoilla, ihmisten liikkuvuuteen ja tiedonkulkuun.
- yleensä globalisaatioon liitetään:
- kansanvälisen kaupan kehitys
- pääoman lisääntyminen suorina ulkomaisina sijoituksina
- kansallisvaltioiden rajojen yli tapahtuvan viestintätekniikan kehitys
- suurempi kansainvälinen kulttuurivaihto (esimerkiksi amerikkalainen kulutuskulttuuri, idän eksotiikka yms.)
- monikulttuurisuuden vähentyminen (länsimaistuminen, amerikanisaatio yms.)
- valtioiden suvereniteetin vähentyminen
- vallan siirtyminen ylikansallisille organisaatioille
- poliittisen vallan katoaminen kokonaan tietyillä osa-alueilla
- turismin ja matkailun laajeneminen
- siirtolaisuuden (laillisen ja laittoman) lisääntyminen
- maailmanlaajuisen dataliikenteen kehitys
- maailmanlaajuisten rahamarkkinoiden kehitys
- ylikansallisten yhtiöiden suurentuva asema maailmanmarkkinoilla
- rahaliikenteeseen sitoutuvien organisaatioiden (WTO, IMF etc.) vallan kasvu
- standardoituminen (tekijänoikeuslait, yhteensopivuus yms.), joista tulee globaalin yhteistoiminnan mukana tärkeitä. Vuodesta 1945 kansainvälisen kaupan tiellä olevia esteitä on purettu sopimusteitse, esimerkiksi GATT-sopimuksen (General Agreement on Tariffs and Trade) kautta.
- Vapaan kaupan edistäminen
- Tariffien vähentäminen tai poistaminen kokonaan, vapaakauppavyöhykkeiden perustaminen
- Pääoman valvonnan vähentäminen (esimerkiksi valtiollisen valvonnan)
- Etuostojen (esimerkiksi valtioiden alihankkijoilta) vähentäminen (johtaa kilpailuttamiseen)
- Älyllisen pääoman turvaaminen
- tekijänoikeuslakien standardoiminen
- "tekijänoikeus" -käsitteen ja -lakien laajentuminen uusille osa-alueille ja lainsäädännön tiukentuminen
- patenttien maailmanlaajuinen tunnustaminen
- geenien, ohjelmistojen ym. tiedon siirtyminen patenttijärjestelmän piiriin Globalisaatio vaikuttaa keskeisimmin tiedon, esim. globaalin median ja globaalin tietotekniikan alueella. Tiedosta ja sen liikkeistä tulee globaalia. Toiseksi se vaikuttaa erikoistumisen kautta tavaroiden tuotannossa. Sen sijaan globalisaatio ei vaikuta suoraan niinkään paljon palveluihin, joissa ihmisen täytyy olla paikalla, eli esim. syöminen, parturi, hieronta jne. Jälkimmäisimmissä toimii lokalisaatio.

Globalisaatio ja systeemit

Globalisaatiossa ihmisen organisoitumisen taso kasvaa kansallisvaltioiden ja kulttuurien yli. Tässä mielessä se viittaa emergenssiin ja systeemien toisiinsa luoviin tasoihin. Sodankäynnissä Quincy Wright on jo 1940- luvulla käyttänyt hyvin samantyyppistä mallia. Jos globalisaatio on systeemi, suurempi kuin osiensa summa niin itseorganisoitumisen perusteella globalisaatio käyttää kontrollia osiinsa, siis valtioihin ja yksilöihin nähden. Tämä selittää esim. tunnetta kansallisvaltioiden vallan pienenemisestä. Tunne johtuu siis siitä, että kansallisvaltioiden valta pienenee. Vertaa myös EU tai yksilön ja heimon valta valtiossa.

Globalisaation historia

Globalisaatiota kaupassa ja ihmisten välisenä siirtymisenä rajoitti vuosituhansia sopivan infrastruktuurin puute. Ei osattu navigoida valtamerillä eikä kuljetuskapasiteetti ollut merkittävä. Ensimmäisiä globalisaatioita lienee ollut ihmissuvun leviäminen Afrikasta Eurooppaan, Aasiaan ja muihin maanosiin. Ensimmäinen tekninen globalisaatio 1500-luvulla koski valtameripurjehduksen syntyä. Globaali kommunikaatio, vaikkakin hidas tuli mahdolliseksi. Toinen tekninen globalisaatio(1850) koski kuljetuskustannusten radikaalia halpenemista (höyrylaivat ja junat). Globaalit tiedonsiirtovälineet (lennätin) olivat kapasiteetiltaan pieniä, mutta ensimmäisen kerran tietoa pystyttiin välittämään suurimmalla mahdollisella nopeudella, valon nopeudella, eli lyhyt sanoma muutamassa minuutissa maapallon toiselta puolelta sen toiselle puolelle. Seuraava muutos (1920) koski lokaalia tasoa, tiedon siirron helpottumista (puhelin) ja kuljetusten paikallista tasoa (autot). Kolmas globalisaatio (2000) koski tiedon siirron, käsittelyn ja tallenuksen radikaalia halpenemista ja muuttumista liikkuvaksi ja joka paikkaa ulottuvaksi sekä matkustamisen globalisoitumista (suihkukone jo 1960- luvulta). Laajemmat viestinsiirtokanavat ovat mahdollistaneet toimintojen hajauttamisen globaaliksi, esim Swissairin siirtää yhtiön taustatoiminnot (kirjapito, sihteerit ym.) Intiaan. Tai tietokoneohjelmien teko jatkuvana 24 tunnin prosessina kolmella 8 tunnin aikavyöhykkeillä ja siirto seuraavalle aikavyöhykkeelle viestintäsatellittien ja valokaapeliden kautta. Globaalin kommunikaation esimerkki ihmistasolla on että jo vuonna 1969 Atlantin ylitti 6 miljoona lentomatkustajaa, viisi kertaa enemmän kuin parhaimpanakaan laivamatkavuonna. Mielenkiintoinen globalisaation historian tausta on myös Quincy Wrightin havainto siitä, että kauppa ja teknologia ennakoi organisatorista ja lakiin perustuvaa kehitystä. Meillä on selvät havainnot globaalista kaupasta ja globaalista informaatiotekniikasta. Ne ennakoisivat Wrightin mukaan globaaleja organisaatioita ja globaalia lainsäädäntöä. Myös Wrightin havainto tiedonkäsittelyn muutoksesta seuraavan suuremman organisaatiotason edellytyksenä on globalisaation kannalta mielenkiintoinen. Meillä on kirjapainotaidon jälkeen syntynyt radikaalisti uusi tietotekniikka: globaali elektroninen, tietokoneperusteinen ja integroitu tiedon käsittely, välittäminen ja tallennus.

Katso myös

- Anti-globalisaatio
- erikoistuminen
- systeemi
- postmoderni sodankäynti
- Internetin olemuksesta
- Mitä Linux kertoo nykyajasta?
- Ihmisen organisoitumisen tasot evoluutiossa
- Noopolitik, globaali mielen politiikka Luokka:Politiikka ja:グローバリゼーション

Euroopan unioni

:Eu voi tarkoittaa myös alkuaine europiumia. europium Euroopan unioni (EU) on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan unionin keskushallinnolle. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Romania ja Bulgaria ovat liittymässä jäseniksi vuonna 2007. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja. Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni) on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude). :Katso tarkemmin Euroopan unionin symbolit

Tilastotietoja

Aina vuoden 2004 1. toukokuuta saakka EU:hun kuului 15 valtiota, joiden yhteenlaskettu väkiluku oli 374,6 miljoonaa. Euroopan väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Pinta-alaa EU:lla oli ennen laajentumista hieman vähemmän kuin Intialla, eli 3 191 100 km². Väestöntiheys EU:ssa oli ennen laajentumista 117,5 asukasta/km² (Vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote oli 74,5 vuotta. 1. toukokuuta 2004 lähtien EU on käsittänyt 25 valtiota ja sen väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Uusista jäsenmaista suurin on Puola, jossa on asukkaita 38,7 miljoonaa.

Euroopan yhdentymisen historia

Perussopimukset

Euroopan unionilla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, mitkä määrittävät yhteisön toimintaa ja minkä puitteissa päätöksenteon on tapahduttava. Perussopimukset:
- 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus
- 1957 Rooman sopimukset
- Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
- Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
- Yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisölle yhteisistä toimielimistä
- 1965 Toimielinten sulautumissopimus
- 1970 Talousarviosopimus
- 1972 Irlannin, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan liittymissopimus
- 1975 Varainhoitosopimus
- 1975 Sopimus Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta
- 1976 Parlamentin suoria vaaleja koskeva päätös
- 1979 Kreikan liittymissopimus
- 1979 Euroopan valuuttajärjestelmän perustamissopimus
- 1984 Grönlannin erosopimus
- 1985 Espanjan ja Portugalin liittymissopimus
- 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
- Euroopan yhtenäisasiakirjalla tarkennetiin Rooman sopimuksia Euroopan yhdentymisen edistämiseksi ja sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuun saattamiseksi. Sillä muutettiin Euroopan yhteisön toimielinten toimintasääntöjä ja laajennettiin yhteisön toimivaltaa erityisesti tutkimuksen ja kehityksen, ympäristöasioiden ja yhteisen ulkopolitiikan aloilla.
- 1990 Saksojen yhdistämisessä aikaisemman Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alue liittyi Euroopan yhteisöön.
- 1992 Sopimus Euroopan unionista
- Maastrichtissa hyväksytty sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon (EMU) siirtymisen aikataulun. Maastrichtin sopimus loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle sekä mm. unionin kansalaisuuden perustamiselle.
- 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
- 1994 Itävallan, Ruotsin ja Suomen liittymissopimus
- 1997 Amsterdamin sopimus
- Amsterdamin sopimus kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena (mm. henkilöiden vapaan liikkuvuuden ns. Schengenin sopimus osaksi perussopimuksia); unionin ja kansalaisten lähentäminen; unionin ulkosuhteiden vahvistaminen (mm. kriisinhallinta - kuten humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja rauhanpalauttaminen); määräenemmistöpäätökset neuvostossa.
- 2001 Nizzan sopimus
- Nizzan sopimuksen keskeisimmät uudistukset koskevat neuvoston äänten uudelleenpainotusta, komission kokoa ja sen työn organisointia, määräenemmistöpäätösten lisäämistä sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa. Nizzan sopimus antoi unionille on valmiudet laajentumiseen.
- 2004 Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron liittymissopimus

Hiili- ja teräsyhteisö

Heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli noin 90 %. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Isossa-Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Rahaa ostoon ei ollut, minkä vuoksi luotiin Yhdysvaltojen ulkoministerin nimeä kantava suunnitelma eli Marshall-apu. Hiiliteollisuus sekä sotatarvikkeiden tuotannossa tarpeellinen terästeollisuus saatettiin ylikansalliseen valvontaan erityisesti ranskalaisten aloitteesta vuonna 1951, jolloin luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC): Ranska, Italia, Länsi-Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. :Katso myös Euroopan neuvosto

Talousyhteisö, atomienergiayhteisö

Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa myös suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin ns. Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Länsi-Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Iso-Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen. Kun Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, ranskalaisen Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita. Myös Iso-Britannia oli aluksi mukana, mutta se ei katsonut voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat vaativat tulliliiton muodostamisen. Iso-Britannia jättäytyi pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisön (EEC) perustamisesta. Ydinenergia tosin arvioitiin aikoinaan tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1976, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt. Katso myös rakennerahasto.

Talousarviosopimus

Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:
- Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
- Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
- Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV). Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella. Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.

Euroopan unionin lainsäädäntö ja toimielimet

Euroopan unionin toimielimet

Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki. Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.
- Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
- Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
- Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
- Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Durão Barroso).
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
- Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
- EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi suunnitteilla oleva EU:n kemikaalivirasto tullaan sijoittamaan Suomeen.

Euroopan unionin lainsäädäntö

Euroopan unionin lainsäädäntö eli acquis tarkoittaa kaikkia jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa normistoa. Tämä säännöstö muodostuu kolmella tasolla: # perustamissopimukset (alkuperäinen oikeus eli primäärioikeus) # perustamissopimusten mukaisilla päätöksentekomenettelyillä EU:n toimielimet luovat asetuksia, direktiivejä, suosituksia sekä antavat lausuntoja. Toimielimet voivat myös tehdä päätöksiä, jotka velvoittavat jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä (johdannainen oikeus eli sekundäärioikeus) # Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset

Päätöksenteko

Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa. Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.

Euroopan unionin toimialat

Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille mm. seuraavilla toimialoilla:
- I Pilari - Euroopan yhteisö
- Talous- ja rahaliitto
- Sisämarkkinat
- Kauppapolitiikka
- Maatalous- ja kalastuspolitiikka
- Alue- ja rakennepolitiikka
- Kilpailupolitiikka
- Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
- Ympäristö
- Energia
- Koulutus
- Kehitystyö
- II Pilari - Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- III Pilari - Oikeus ja sisäasiat

Vertailu muihin talousalueisiin/maihin

Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
¹ Member of NAFTA

Kirjallisuutta

- Reijo Kemppinen, 2002, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi.pdf Suomi Euroopan unionissa - perusteos], ISBN 951-37-3675-X
- Tero Erkkilä ja Teija Tiilikainen, 2004, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/netcomm/ImgLib/7/82/avain_suomi.pdf Avain EU-käsitteisiin], ISBN 951-724-460-6

Aiheesta muualla

- [http://europa.eu.int/index_fi.htm EUROPA - Euroopan unionin portaali]
- [http://www.makupalat.fi/unioni.htm Makupalojen EU-linkit]
- [http://www.uta.fi/sahkoiset_lahteet/eu.html Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä]
- [http://euabc.com/index.phtml?action=set_country&country_id=23 EUABC.com] EU sanakirja Internetin käyttäjille
- [http://euobserver.com EUobserver] - EU aiheisia uutisia englanniksi

Ajankohtaista

- Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.
- Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa. Luokka:Eurooppa Luokka:Euroopan unioni fiu-vro:Õuruupa Liit ms:Kesatuan Eropah zh-min-nan:Europa Liân-bêng ko:유럽 연합 ja:欧州連合 simple:European Union th:สหภาพยุโรป

Kokoomuksen historia

Kokoomuksen alkuhistoria

Kansallinen Kokoomus rp perustettiin 9.12.1918. Kokoomus perustettiin Suomen itsenäistyttyä kokoamaan kuningasvaltaa kannattavat saksalaismieliset voimat ja tekemään Suomesta monarkia, sekä lujittamaan esivaltaa. Puolueen tausta oli autonomian ajan vanhasuomalaisessa liikkeessä ja fennomaniassa, ja puolue sai vuonna 1918 vahvistuksikseen Nuorsuomalaisen Puolueen epäliberaalit, nationalistiset ja monarkistiset voimat, sekä kourallisen kansanpuoluelaisia. Esivallan lujittamiseksi Kokoomus kannatti verotuksenkin kiristämistä, jotta valtiokoneisto ja asevoimat kyettäisiin laajentamaan. Nykyään Kokoomus on etääntynyt melko kauas ideologisesta pohjastaan, mutta "koti-uskonto-isänmaa" on edelleen käytännössä puolueelle tärkeä arvopohja. Kokoomus on konservatiivinen puolue. Kokoomus ilmoittaa itse, että sen nykyinen ideologia rakentuu konservatismista, sosiaalireformismista ja liberalismista peräisin olevista aineksista. Kansallisen Kokoomuksen perustivat monarkiaa kannattaneet (Vanha)suomalaisen Puolueen enemmistö sekä Maalaisten Kansanpuolueen monarkistinen vähemmistö ja Nuorsuomalaisen puolueen nationalistishenkinen vähemmistö. Kokoomuksen puoltamat arvot ovat alusta alkaen pysyneet kutakuinkin samana: esivallan kunnioitus, kansallismielisyys, omistusoikeuden suojeleminen, talouselämän edut, kristillinen etiikka ja sosiaalinen omatunto. Kansallinen Kokoomus on alusta alkaen kokenut konservatismin, sosiaalireformismin, kapitalismin, nationalismin ja liberalismin välistä kilpailua puolueen sisällä. Vaikka Kokoomus ryhmitelläänkin oikeistoon ideologiansa puolesta, niin äärioikeistoa se ei ole. 1930-luku näki nationalismin ja oikeistoradikalismin huiman nousun Euroopan valtioissa, niin myös Suomessa. Moni Kokoomuksen aktiivi ja kannattaja oli mukana siinä - lisäksi Kokoomuksen ja Isänmaallinen Kansanliikeen välillä oli vaaliliitto eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen enemmistö Paasikiven johdolla päätti kuitenkin ajaa Isänmaallisen Kansanliikkeen porukat pois puolueesta, ei suinkaan nationalismin takia (joka oli enemmän tai vähemmän yhteinen arvo molemmille osapuolille), vaan siksi että kyseiset radikaalit ryhtyivät ajamaan valtiososialismia, siten rikkoen yksityisen omistusoikeuden perusideaa, josta Kokoomuksen enemmistö ei ollut valmis tinkimään. Äärioikeistolainen Lapuan liike sai loppunsa Mäntsälän kapinaan. Tämän kapinan lopetti verettömästi kokoomuslainen presidentti P. E. Svinhufvud pitämällä esivallan kunnioittamiseen vetoavan radiopuheen, jossa kehotti lapualaisia palaamaan rauhassa kotiinsa. Hugo Suolahti oli Kokoomuksen ensimmäinen puheenjohtaja 1918—1920 Helmikuun 7. päivänä 1930 J.K. Paasikivi sai valtioneuvoksen arvonimen. Svinhufvud II -hallitus toimi 4.7.1930 — 21.3.1931. Lapuan liike sai loppunsa Mäntsälän kapinaan. Tämän kapinan lopetti verettömästi Kokoomuslainen presidentti P. E. Svinhufvud pitämällä radiopuheen, jossa kehotti lapualaisia palaamaan rauhassa kotiinsa. J.K. Paasikivi oli puheenjohtajana 1934—1936 Helmikuun 23. päivänä 1934 professori Eemil Nestor Setälä sai valtioneuvoksen arvonimen.

Kokoomus toisen maailmansodan jälkeen

Kansallinen Kokoomus uudistui aatteellisesti 1950-luvulta alkaen, dynaamisen konservatismin kautta yksilökeskeisyyteen. Puolue omaksui sosiaalisen markkinatalouden, pienomistukseen ja yksityisyrittäjyyteen perustuvan "kansankapitalismin" sekä yksilökeskeisyyden ja moniarvoisuuden perinteisten konservatiiviarvojen lisäksi, näin pyrkien niin sanotuksi yleispuolueeksi. Dynaaminen konservatiivi Juha Rihtniemi toimi 1959—1960 Kokoomuksen puoluesihteerinä. 1970-luvulle saakka Kokoomus oli voimakkaasti teollisuuden, pääomapiirien ja suuromistajaluokan puolue, mutta ryhtyi 1960-luvulta alkaen muuttumaan keskiluokkaiseksi ja toimihenkilökentän konservatiiveja kerääväksi puolueeksi. Virkamiehet ja toimihenkilöt olivat 1970-luvulle mentäessä päässeet sodanjälkeisestä palkkakuopastaan, jolloin niiden edunvalvonta ei enää ollut radikaalia vaan konservatiivista. 1951—65 Kokoomuksen paha kilpailija porvariston äänistä oli Suomen Kansanpuolue. Sosiaalivaltion räjähdysmäisesti laajennuttua virkamiesten ja toimihenkilöiden osuus kokonaisväestöstä oli 1970-luvulta alkaen huomattavasti suurempi kuin aiempina vuosikymmeninä. Kokoomus käytännössä omaksui pitkälti roolin, joka oli ollut 1965 toimintansa lopettaneella Suomen Kansanpuolueella. Vuonna 1965, vasta 37-vuotiaana, Juha Rihtniemi valittiin Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Rihtniemi oli biologiselta iältään nuorempi kuin samanaikainen Kokoomuksen Nuorten Liiton pj., kansanedustaja Mauri Seppä. Puheenjohtajana hän toimi yllättävään kuolemaansa, vuoteen 1971 asti. Harri Holkeri valittiin Kokoomuksen puoluesihteeriksi 1965. Puoluesihteeri Harri Holkeri valittiin vuonna 1971 Kokoomuksen puheenjohtajaksi poikkeuksellisen nuorena. Vuonna 1968 Kokoomus oli suurin puolue, joka ei presidentinvaaleissa mennyt Kekkosen taakse. Kokoomus asetti ehdokkaakseen pankinjohtaja Matti Virkkusen. Tietty kekkosvastaisuus johti siihen, että Kokoomus sai kyseisissä vaaleissa merkittävän äänimäärälisäyksen, noin 20% äänistä, kun sitä aiemmin Kokoomuksen saalis oli pitkään ollut 15% luokkaa. Useista syistä johtuen Kokoomus voitti myös 1970 eduskuntavaaleissa: Jonkin verran voittoääniä jäi Kokoomuksele jo 1968 presidentinvaaleista, mutta Suomi oli juuri silloin voimakkaasti kaupungistumassa ja pikkuporvarillistumassa, jollaisia äänestäjäjoukkoja oli 1970 runsaahkosti liikkeellä ja josta Kokoomus hyötyi. Sen jälkeenkään Kokoomus ei enää koskaan vajonnut keskikokoiseksi puolueeksi, vaan onnistui pysymään ensin yhtenä neljästä suuresta ja sitten yhtenä kolmesta suuresta. Juuri vuoden 1970 vaaleissa Kokoomus siis kasvoi keskisuuresta puolueesta maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi (1972 ja 1975 niukasti neljäs sija). Vuonna 1979 kannatus hypähti yli 20 % - sen jälkeen Kokoomus ei ole menettänyt asemaansa yhtenä kolmesta suuresta puolueesta. Kokoomus kuitenkin jätettiin vaalivoitoistakin huolimatta oppositioon aina vuoteen 1987 saakka. Se oli poikkeuksellisen pitkä ajanjakso "hovikelpoisuuden" ulkopuolella. 1970-luvulla Kokoomuksen ohjelmaa muutettiin keskiluokkaa ja kaupunkilaisia houkuttavammaksi, jolloin tulivat korostetummin mukaan vapaus ja suvaitsevuus. Kokoomus alkoi rikkoa sidettään patakonservatismiin. Samaan aikaan nousi erittäin konservatiivishenkisiä uusia pienpuolueita, kuten Kristillinen Liitto, ja maalaiskonservatiivit alkoivat entistä enemmän ryhmittyä Keskustapuolueeseen. Kokoomuksen aatteellinen muutos sai patakonservatiivisen laidan kulkijoita kaipaamaan parempaa puoluetta, jolloin 1950-luvulla syntyi mm Kristillinen Liitto, joka saavutti eduskuntapuolueen aseman 70-luvulla. Erkki Pystynen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1983. Vuosina 1987 Kokoomus pääsi hallituspuolueeksi 21 oppositiovuoden jälkeen.

Kokoomus Holkerin hallituksen aikoihin

Kokoomuksen hallitustaival alkoi kirkastua eduskuntavaaleissa saadun suuren vaalivoiton avulla. Ensiksi Ilkka Suominen valittiin eduskunnan puhemieheksi 1987. Harri Holkeri valittiin 1987 pääministeriksi Holkerin hallitukseen 21 vuotta