:: wikimiki.org ::

Karl Marx

Karl Marx

Karl Marx (5. toukokuuta 1818 - 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen juutalainen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marxin kuuluisin luomus on teoria työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriidasta ja taistelusta.

Elämä

Karl Marx syntyi edistykselliseen juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä, Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia. Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja 1833 hän kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä 1836 hän kihlautui (vihkimistä saatiin odottaa noin seitsemän vuotta) aatelisen Jenny von Westphalenin kanssa, avioliiton kestäessä läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti 1881. Valitettavasti Marxin opiskelut menivät rankaksi ryyppäämiseksi ja oluttuvissa laulamiseksi. Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Juuri Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriidan kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto. Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie (Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero), Jenan yliopistoon. Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti oman pikku häirintäkampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita teoksen kansien ansaraudan väliin houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan) Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon Ranskaan, Pariisiin. Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Engelsin, joka oli englantilaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui taloustieteestä, josta hän ei vielä siinä vaiheessa tiennyt juuri mitään. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan - Brysseliin. Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista ja liberalisteistakin. Marxille oli ominaista riitaantua lähes jokaisen ystävänsä kanssa – v. 1864 hetken aikaa jopa Engelsin, kun tämän rakastajatar Mary Burns kuoli, eikä Marx osannut valita osanottokirjeessään sanojaan oikein – ja Engelsin kanssa he päättivät kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat osakseen n. parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuultuaan vain kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta, se oli kasvanut kolmesataa sivua, ja entinen nimi, Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle, Pyhälle perheelle. Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen". Marxin ja Engelsin kuuluisin työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin vuonna 1848. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää, paksun sikarinsavun keskellä. 1848] Vallankumousvuosien 1848-1849 jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan Lontoosta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri magnum opus taloustieteestä, jonka piti olla miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä. 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta v. 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, taistelua väärämielisiä vastaan, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja, niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt. Vuonna 1864 Marxin odotus palkittiin, hänen äitinsä Henriette kuoli, ja samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Näistä huolimatta joutui Marx – mikään varovainen säästelijä (mitä ominaisuutta hän porvareissa halveksi) kun ei ollut – vielä myöhemminkin kerjäämään ystäviltään avustuksia. Marxin pääteoksen, Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi lopulta 1867 (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei Pääomalla "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!" Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä. Marx kuoli suhteellisen unohdettuna 1883 ja lepää Lontoon Highgaten hautausmaalla. Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa suurena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun. Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martin Luther).

Filosofia

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen. Oman filosofiansa Marx rakensi Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote. Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi. Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Yhteiskuntateoria

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista. Marxia ja Engelsiä kiinnosti, mistä yrittäjä saa liikevoittoa. Ennen Marxia talousteoreetikot luulivat, että yrittäjä varastaa työntekijöiltä, mutta Marx ei tähän uskonut. Sen sijaan hän päätyi tutkimuksissaan uudenlaiseen käsitteeseen, lisäarvoon. Lisäarvo yksinkertaistaen merkitsee, että kun yrittäjä palkkaa työvoimaa hän tekee siihen sijoituksen. Mutta työläinen on erilainen sijoitus kuin esimerkiksi työkoneet: työlainen tuottaa tavaraan enemmän arvoa, kuin mitä työntekijän, työvälineiden ja raaka-aineiden arvo yksinään on. Formaalisti esitettynä, kun: :A= työntekijän palkka :B= työvälineiden kustannukset :C= raaka-aineiden kustannukset :D= valmiin tuotteen hinta niin : A+B+C = D+X missä X on lisäarvo. Tämän lisäarvon yrittäjä saa pitää itsellään. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.

Marxin historiallinen vaiheteoria

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana: 1.) Orjayhteiskunnat - selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antikin Kreikan polikset - väkivaltainen orjien kurissapito 2.) Feodaaliyhteiskunta - maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu 3.) Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta - porvariston ja proletariaatin eli työväenluokat kamppailu - vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta - riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti Historiallisessa mielessä siis väkivalta ja näkyvä riisto vähenee, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantotavan ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Sen sijaan vastoin yleistä luuloa Marx ei missään kirjoituksissaan viittaa siihen, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne olisi.

Marxin suomennettuja teoksia

- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos Das Kapital 1867/1890. Suomennos O.V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos 1885. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1976) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen (Alkuteos 1894). Moskova, Edistys
- Marx, Karl (2005) Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. Minerva Kustannus Oy, Helsinki.
- Marx, Karl (1998) Kommunistinen manifesti. Alkuteos 1848. Vastapaino, Tampere
- Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978-1979) Valitut teokset. Kuusi osaa. Moskova, Edistys

Kirjallisuutta

- McLellan, David (1973) Karl Marx. His Life & Thought. London, Macmillan Press
- Mehring, Franz (1935) Karl Marx. The Story of His Life. (Alkuteos 1918). Trans. by Edward Fitzgerald. New York, Covici Friede Publishers
- Berlin, Isaiah (1963) Karl Marx. Suomentanut Juhani Jaskari. Otava 1968
- Wheen, Francis (1999) Karl Marx. Suomentanut A.T.K Lahtinen. Otava 2000
- Schanz, Hans-Jorgen (1996) Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki, Tutkijaliitto

Katso myös

- Kommunismi
- Sosialismi
- Marxismi
- Marxilainen filosofia
- Marxilainen uskontokritiikki

Asiasta muualla

- [http://www.marxists.org/archive/marx/works/1867-c1/index.htm] Pääoma-kirja
- [http://www.marx-seura.kaapeli.fi/] Karl Marx -seuran kotisivut
- [http://www.ecn.org/finlandia/tottelemattomat/teoria/marx.htm] Grundrissen konefragmentti
- [http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=484] Karx Marx: työn lisäarvo (kriittinen essee) Marx, Karl Marx, Karl Marx, Karl ms:Karl Marx zh-min-nan:Karl Marx ko:카를 마르크스 ja:カール・マルクス simple:Karl Marx th:คาร์ล มาร์กซ

5. toukokuuta

5. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 125. päivä (126. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 240 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Maini :- suomenruotsalainen kalenteri: Dennis, Denise :- ortodoksinen kalenteri: Irene, Irina, Irinja, Irja, Rauha :- saamenkielinen kalenteri: Máidna :- vanhemmissa kalentereissa: Aleksandra, Gothfried, Gotthard, Jenny, Josaphat, Lysander, Mainikki

Tapahtumia

- 1835 - Belgiassa avattiin rautatieyhteys Brysselin ja Mechelenin välillä. Se oli Manner-Euroopan ensimmäinen rautatie.
- 1862 - Ranskan-Meksikon sota: Meksikon armeija löi ranskalaiset Pueblassa, päivä julistettiin 9. toukokuuta juhlapäiväksi.
- 1865 - North Bendissä, Ohiossa (Cincinnatin lähiö), tapahtui Yhdysvaltain ensimmäinen junaryöstö.
- 1893 - Vuoden 1893 paniikki (Musta maanantai): New Yorkin pörssin pörssiromahdusta seurasi lamakausi.
- 1912 - Vuoden 1912 kesäolympialaiset avattiin Tukholmassa.
- 1916 - Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Dominikaanisessa tasavallassa.
- 1925 - Scopesin oikeudenkäynti: Daytonissa, Tennesseessä biologian opettaja John Scopes pidätettiin, koska hän opetti Charles Darwinin kehitysoppia (darvinismia).
- 1936 - Italian joukot miehittivät Addis Abeban Etiopiassa.
- 1940 - Toinen maailmansota: Lontoossa perustettin Norjan maanpakolaishallitus.
- 1941 - Etiopian keisari Haile Selassie palasi Addis Abebaan.
- 1944 - Mahatma Gandhi vapautui vankilasta.
- 1945 - Toinen maailmansota: Kanadalaisjoukot vapauttivat Amsterdamin. Alankomaissa ja Tanskassa olleet Saksan joukot antautuivat.
- 1945 - Toinen maailmansota: Amiraali Karl Dönitz määräsi kaikki sukellusveneet palaamaan tukikohtiinsa.
- 1954 - Kenraali Alfredo Stroessner nousi Paraguayssa valtaan sotilasvallankaappauksella.
- 1955 - Länsi-Saksa sai täyden itsemääräämisoikeuden miehitysvallasta.
- 1961 - Mercury-avaruuslento-ohjelma: Alan Shepardista tuli ensimmäinen amerikkalainen avaruudessa. Mercury 3:n lento kesti 15 minuuttia (vajaa kierros Maan ympäri).
- 1980 - Ison-Britannian SAS vapautti irakilaisterroristien valtaaman Iranin lähetystön Lontoossa.
- 2000 - Kaikkien perinteisten planeettojen (Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Kuu ja Aurinko) konjunktio.

Syntyneitä

- 1813 - Søren Kierkegaard, tanskalainen filosofi († 1855)
- 1818 - Karl Marx, poliittinen filosofi († 1883)
- 1942 - Tammy Wynette, country-laulaja († 1998)

Kuolleita

- 1821 - Napoleon Bonaparte, Ranskan keisari (1799—1815)

Juhlapäiviä

- Tanska: Miehityksestä vapautumisen päivä (1945).
- Alankomaat: Miehityksestä vapautumisen päivä (1945).
- Etiopia: Miehityksestä vapautumisen päivä (1941).
- Australian Pohjoisterritorio: Vappu.
- Japani: Tango no Sekku ("Poikien päivä") tai Kodomo no Hi ("Lasten päivä").
- Meksiko: Cinco de Mayo (1862).
- Guyana: Indian Immigration Day (1838). ---- Katso myös: kalenteri ~ 4. toukokuuta, 6. toukokuuta Luokka:Toukokuu -05-05 ms:5 Mei ko:5월 5일 ja:5月5日 simple:May 5 th:5 พฤษภาคม

1818

Tapahtumia

- 11. maaliskuuta - Mary Shelleyn romaani "Frankenstein" julkaistaan.
- 11. toukokuuta - Kaarle XIV Juhana kruunataan Ruotsin kuninkaaksi.
- Santiagosta tulee Chilen pääkaupunki

Syntyneitä

- 14. tammikuuta - Zacharias Topelius - kirjailija, lehtimies ja Helsingin yliopiston rehtori
- 17. huhtikuuta - Aleksanteri II, Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas 1855-81
- 5. toukokuuta - Karl Marx, saksalainen filosofi
- 30. heinäkuuta - Emily Brontë, englantilainen kirjailija
- 9. marraskuuta - Ivan Turgenev, venäläinen kirjailija, runoilija ja näytelmäkirjailija

Kuolleita

- 16. toukokuuta - Michael Andreas Barclay de Tolly, Venäjän keisarikunnan kenttämarsalkka, Suomen kenraalikuvernööri
- Ruotsin kuningas Kaarle XIII Luokka:1800-luku ms:1818 ko:1818년

1883

Tapahtumia

Syntyneitä

- 31. toukokuuta - Lauri Kristian Relander, Suomen presidentti
- 3. heinäkuuta - Franz Kafka syntyy Prahassa.
- 29. heinäkuuta - Benito Mussolini, Italian diktaattori († 1945)

Kuolleita

- 14. maaliskuuta - Karl Marx, yhteiskuntafilosofi. Luokka:1800-luku ms:1883 ko:1883년 simple:1883 th:พ.ศ. 2426

Juutalaiset

Juutalaiset ovat ympäri maapalloa levittäytynyt seemiläinen kansa. Yleisimmin juutalaiseksi mielletään kansallisuudeltaan juutalainen ihminen, joka mahdollisesti harjoittaa juutalaista uskoa. Juutalaisia ovat sanan osittain toisessa merkityksessä myös ns. käännynnäiset, jotka ovat kansallisuudeltaan ei-juutalaisia, mutta kääntyneet avioliiton myötä juutalaiseen uskoon. Juutalainen-nimitys tulee Juudean asukasta merkitsevästä sanasta. Nykyajan juutalaiset katsovat olevansa heprealaisten tai muinaisten juutalaisuuteen käännytettyjen kansojen, kuten kasaarien, jälkeläisiä.

Juutalaisten määrä ja alueellinen jakautuminen

Nykyään juutalaisia elää eri puolilla maapalloa hieman laskutavasta riippuen noin 13,8-14,5 miljoonaa.

Yhdysvallat	n. 5 671 000
Israel	n. 5 671 000
Eurooppa	alle 2 000 000
- Ranska	n. 600 000
- Entinen itäblokki	n. 400 000
- Iso-Britannia	n. 267 000 (v. 2001)
- Saksa	n. 100 000 (v. 2004)
- Italia	n. 30 000
- Liettua	n. 4 000 (v. 2001)
Kanada	n. 371 000
Argentiina	n. 250 000
Brasilia	n. 130 000
Etelä-Afrikka	n. 106 000
Australia	n. 100 000
Aasia (ei Israel)	n. 50 000
- Iran	n. 11 000
Meksiko	n. 40 700
Kaikkiaan	n. 13 900 000

Huomionarvoista on, että ennen toista maailmansotaa juutalaisten määrä oli noin 18 miljoonaa, mutta kansallissosialistisen Saksan juutalaisvainojen ja kansanmurhan seurauksena määrä väheni noin kuudella miljoonalla.
- Katso: holokausti

Juutalaisten alaryhmät

Juutalaisuuden sisällä on erilaisia etnisen alkuperän perusteella jaoteltuja alaryhmiä. Kaksi merkittävintä alaryhmää ovat
- Aškenaasijuutalaiset (hepr. אַשְׁכֲּנָזִי אַשְׁכֲּנָזִים) ovat Saksasta ja itäisestä Euroopasta peräisin olevia juutalaisia. He ovat juutalaisten suurin alaryhmä noin 80% osuudellaan. Äidinkielenään he puhuvat perinteisesti jiddišiä eli juutalaissaksaa.
- Sefardijuutalaiset (hepr. ספרדי) ovat alkujaan pohjoisesta Afrikasta peräisin olevaa väestöä, jonka kotiseutua on Espanja, Portugali, Turkki ja Kreikka. Heidän perinteisesti puhumiaan kieliä ovat ladino eli juutalaisespanja, juutalaisille ominainen portugalin kielen murre sekä katalaani. Muita, pienempiä ryhmiä ovat mizharit ja yemenitet (Lähi-idän juutalaiset), gruzimit ja juhurimit (Kaukasukselta), Bene Israel, Bnei Menashe, cochin ja telugu (Intiasta), sekä lukuisia pieniä ryhmiä Afrikasta, suurimpana Beta Israel eli Etiopian juutalaiset, sekä Keski-Aasian ja Persian juutalaisryhmät.

Juutalainen uskonto

:Pääartikkeli: Juutalaisuus

Maallinen juutalainen kulttuuri

Historian saatossa juutalaisille on kehittynyt ominainen juutalainen elämäntapa.

Pankkitoiminta

Stereotypia juutalaisesta pankkiirista ja koronkiskurista on peräisin jo keskiajalta. Varhaiskeskiajalla elettiin luontaustaloudessa ja kaupankäynti oli vähäistä. Kuitenkin kun kaukokauppa ja tavaranvaihto lisääntyi, alkoivat kaupan pyörät jälleen pyöriä ja kauppapaikoille kehittyi kaupunkeja. Feodaaliyhteiskunta alkoi murentua, kun hallitsijat alkoivat saada verot rahana ja kykenivät näin palkkaamaan itselleen sotilaita ja virkamiehiä. Juutalaisilta oli suurimmassa osassa Eurooppaa maanomistus kielletty, mutta katolisen kirkon koronkiskonnan kieltänyt laki ei koskenut heitä. Tämän seurauksena juutalaiset alkoivat toimia rahanlainaajina ja -vaihtajina ja muissa rahankäsittelyyn liittyvissä ammateissa. Nykyaikainen investointipankkitoiminta kehittyi 1700-luvun lopulla Frankfurtissa juutalaisen Mayer Rothschildin toimesta. Monenlaisen keinottelun ja muun muassa sotien rahoituksen seurauksena Rotschildin perheen pankki-imperiumi levisi 1800-luvulla Mayer Rotachildin poikien toimesta aluksi Lontooseen ja myöhemmin myös Pariisiiin, Wieniin ja Napoliin. Rotschildit toimivatkin useiden valtioiden kuningsahuoneiden "hovipankkiireina". Noihin aikoihin toimi Euroopassa Rotschildien lisäksi myös muita suuria juutalaisia pankkiirisukuja: Warburgit Hampurissa ja myöhemmin myös muualla, Oppenheimit Kölnissä, Spreyerit Frankfurtissa, Hambrosit Lontoossa, Sassoonit Intiassa, Guenzburgit Pietarissa, sekä lukuisia muita suurissa ja pienemmissä kaupungeissa. Yhdysvalloissa Haym Solomon, Isaac Moses ja Alexander Hamilton perustivat Bank of New Yorkin vuonna 1784. Muutoin pankkitoiminta oli Yhdysvalloissa melko vähäistä ennen 1800-luvun puolivälissä tapahtunutta saksanjuutalaisten laajamittaista maahanmuuttoa. Tämän seurauksena vuosina 1840-1880 perustettiin toista kymmentä uutta, korkeatasoista pankkia. Perustajansa mukaan nimetty Goldman Sachs on vielä nykyäänkin maailman suurin investointipankki. Muita juutlaisia pankkiireita Amerikassa olivat J.W. Seligman, Loeb Kuhn, Thalmann Landenburg, Freres Lazard, Lehmanin veljekset sekä jo aiemmin mainitut, Euroopasta Amerikkaan toimintaansa levittäneet Speyerit ja Wertheimint. Vaikka amerikanjuutalaiset olivat elämäntavaltaan hyvin vanhoillista väkeä, oli heidän toimintansa finanssipuolella hyvin vallankumouksellista, ja valta talousalueen rahaelämässä keskittyikin hyvin pitkälle heidän käsiinsä. Asiaa auttoi vielä se, että juutalaisilla perheillä oli tapana välttää avioliittoja ei-juutalaisten kanssa. Nykyaikaan tultaessa ei pankkitoiminta ole valunut juutalaisten käsistä. Maailman vaikutusvaltaisin nainen, Elisabeth Joseph-Cohen, toimii Goldman Sachsin johdossa. Lisäksi Neuvostoliiton romahdusta seuranneen Venäjän sekasortoisen finanssielämän vaikuttajat ja rahanpesijät ovat suuremmissa määrin juutalaisia, muun muassa Mihail Hodorkovski, Bruce Rappaport, Boris Berezovski ja Vladimir Gužinski ja Semjon Mogilevitš. Juutalaisia ovat myös Maailmanpankin johdossa toimineet James D. Wolfensohn ja Joseph Stiglitz samoin kuin nykyinen johtaja Paul Wolfowitz, sekä maailman suurin sijoittaja ja pörssikeinottelija George Soros.

Tiede ja korkea koulutus

Juutalaisilla on myös voimakkaat perinteet erityisesti korkeasti koulutetuissa ammateissa, kuten tutkijoina ja lakimiehinä, mutta myös liike-elämän johtopaikoilla. Kaikista tieteen Nobel-palkinnoista 22% on myönnetty juutalaisille. Israelin valtion viennistä noin 70 prosenttia koostuu korkean teknologian tuotteista, kuten ilmailu- ja tietoliikenneteknologiasta, tietokoneavusteisesta suunnittelusta ja valmistuksesta, lääkietieteellisestä elektroniikasta ja valokaapelitekniikasta. Juutalaiset ovat menestyneet hyvin myös muun muassa šakissa, huomattavimpana esimerkkinä Garri Kasparov.

Historia

Saul, Daavid ja Salomo

Juutalaisen kansan Raamatullisen ajan historia esitetään Vanhassa testamentissa. Raamatullinen aika alkaa juutalaisten paosta Egyptistä Mooseksen johdolla. 1400-luvulla ennen ajanlaskumme alkua juutalaiset valtasivat Kaanaan maan, joka jaettiin kahdentoista Israelin heimon kesken. Kansa oli pitkän aikaa jakautunut itsehallinnollisiin yhdyskuntiin, mutta 1020-luvullea eaa. valittiin kansalle yhteinen kuningas, Saul. Saulin seuraajan Daavidin kerrotaan yhdistäneen kansan ja luoneen kunnollisen valtion pääkaupunkina Jerusalem. Naapurikansoista muun muassa filistealaiset, aramealaiset, ammonilaiset, moabilaiset ja edomilaiset alistettiin Israelin vasalleiksi. Daavidin poika Salomo jatkoi isänsä viitoittamalla tiellä ja rakennutti Jerusalemin temppelin. Salomo rakennutti myös lukuisia linnoituksia, mutta ei kuitenkaan lähtenyt sotimaan vapaudestaan taistelevia kansoja vastaan.

Israel ja Juudea

Salomon rakennusinto rasitti kansaa verovaroin, ja hänen kuoltuaan vuonna 925 eaa. valtio jakaantuikin Israeliin (pohjoisosa) ja Juudeaan (myös muodot Juuda ja Juudaa). Assyrialaisten valalttua Israelin vuonna 772 eaa., pakeni suuri osa juutalaisesta väestöstä Juudeaan. Assyrialaiset alistivat myös Juudean vasallivaltiokseen. Vuonna 625 kuningas Joosian onnistui vapauttaa maansa, mutta vuonna 609 eaa. Juudea joutui puolestaan egyptiläisten valtaan. Vuonna 597 eaa. Babylonian kuningas Nebukadressar II ajoi egyptiläiset pois ja otti kuninkaalta uskollisuudenvalan, joka kuitenkin pian liittoutui egyptiläisten kanssa. Babylonialaiset palasivat, hävittivät Jerusalemin vuonna 586 eaa. ja veivät kuningasperheen ja osan johtavista väestöryhmistä maanpakoon Babyloniaan. Karkotetut juutalaiset kokosivat yhteen uskonnollis-kulttuurillisen kansanperinteensä, josta muodostui myöhemmin heprealainen Raamattu. Mooseksen kirjat saivat lopullisen muotonsa n. 450-400 eaa.

Toisen temppelin kausi

Kun vuonna 539 eaa. Persia valloitti Babylonian, saivat juutalaiset palata maanpaosta ja rakennuttaa Jerusaelmin temppelin uudestaan. Maanpaosta palanneiden ja Juudeaan jääneiden kesken oli erimielisyyttä muun maussa temppelin rakentamisesta. Lopulta tiettävästi maanpakolaiset pääsivät hallitsemaan asemaan, ja pikku hiljaa aramea hieman syrjäytti heprean kieltä kansan puhekielenä. Temppelin rakennustyöt saatiin päätökseen vuonna 515 eaa, ja juutalainen yhteisö muodostui teokratiaksi, jossa sekä uskonnollisena että poliittisena johtajana toimi ylipappi. 400-luvulla Persiasta lähetettiin kaksi juutalaista käskynhaltijaa Esra ja Nehemia. 300-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri valloiti myös Palestiinan, ja hänen kuoltuaan valloitetut alueet jakaantuivat kolmeksi hellenistiseksi kuningaskunnaksi. Vuosien 323-198 eaa. Palestiinan alue kuului Ptolemaiosten valtakuntaan, jonka hallinnollinen keskus sijaitsi Egyptissä. 200-luvulla eaa. seleukidit valloitivat Palestiinan osaksi valtakuntaansa, jonka keskuspaikkana oli Damaskos. Hellenismin ja juutalaisuuden yhteentörmäys aiheutti voimakkaita ristiriitoja, ja tämä johti makkabealaisen ja hasmonealaisen pappissukujen johtamaan kapinaan. Rooman tuella 140-luvulla eaa. juutalaisvaltio itsenäistyi, ja useita vuosikymmeniä seleukideja vastaan kestäneen taistelun seurauksena juutalaiset saivat lopulta poliittisen vallan koko Palestiinassa. Valtakunta oli yhtä suuri kuin Daavidin valtakunta aikoinaan. Kuitenkin vuonna 63 eaa. valtio päätyi Rooman hallintaan, ja myöhemmin vasallihallitisjaksi nimettiin Herodes. Vuonna 6 eaa. keisari Augustuksen hallintokaudella Juudeasta tuli Rooman maakunta. Tällä aikakaudella juutalaiset olivat jakautuneet neljään suuntaukseen, jotka olivat farisealaiset, saddukeukset, essealaiset, selootit.

Juutalaissodat

Keisari Neron hallintokaudella juutalaisten keskuudessa puhkesi kapina seloottien johdolla. Kapinat kohdistuivat Rooman herruuteen ja veronkantoon. Eri juutalaisryhmien erilaisten näkökantojen vuoksi sekasorto alkoi saada sisällisodan luonteen. Kapina johti vuonna 70 Jerusalemin hävitykseen ja itsenäisen juutalaisvaltion hävittämiseen. Myöhemmät pienemmät levottomuudet muun muassa Kyproksella, Libyassa ja Mesopotamiassa roomalaiset kukistivat vaikeuksitta ja ryhtyivät. Tämän seurauksena alkoi juutalaisten historian pitkä ajanjakso, diaspora (hajaannus). Juutalaisia vietiin orjiksi Roomaan, mutta suurin osa jäi kuitenkin Palestiinaan. Babyloniassa juutalaisten asema kuitenkin parani.

Bar-Kokhban kapina

Vuonna 130 keisari Hadrianus vieraili Jerusalemin raunioilla ja lupasi juutalaisille rakennuttaa kaupungin uudelleen, mutta juutalaiset tunsivat olona petetyksi, kun Hadrianus todellisuudessa suunnitteli pyhittävänsä uuden temppelin Juppiter-jumalalle ja sijoittaa Jerusalemiin roomalaisen sotilaslegioonan. Hadrianuksen kerrotaan myös kieltäneen juutalaisilta ympärileikkauksen. Temppelin jälleenrakennsutyöt aloitettiin vuonna 131, kun Juudean kuvernööri Tineius Rufus oli julistanut Aelia Capitolinan (kaupungin uusi nimi) perustetuksi. Juutalaisen perimätiedon mukaan rabbi Akiva sai juutalaisten johdon vakuuttumaan kapinasta ja sen johtajasta Simon Bar-Kokhbasta ("Tähden poika"), jota kannattajat pitivät messiaana perustuen Raamatun kohtaan 24:17. Roomalaiset kuitenkin lopulta kukistivat myös tämän kapinan. Jerusalem kukistui vuonna 135. Simon Bar-Kokhba kaatui taistelussaan, ja hänen kannattajiaan, muun muassa rabbi Akiva, teloitettiin. Historioitsija Dio Cassiuksen mukaan kapinassa kuoli kaikkiaan 580 000 juutalaista ja useita tuhansia myytiin orjiksi. Juudean nimi muutettiin Syria Palaestinaksi ja pääkaupunki muutettiin Jerusalemista Kesareaan. Vuonna 138 tuli Hadrianuksen seuraajaksi Antoninus Pius, joka hieman helpotti juutalaisiin kohdistunutta painetta. Juutalaisuuden keskus siirtyi Jerusalemista Galileaan. Tämän seurauksena heprea lopullisesti sammui juutalaisten puhekielenä.

Severusten keisaridynastian aika

Vuosina 193-235 juutalaisten suhde Roomaan parani ja heitä pidettiin Rooman kansalaisina ja he saivat jopa erityisoikeuksia. Vuoden 200 tienoilla, Jehuda ha-Nasin toimiessa patriarkkana, saavutti juutalaisten rabbiinien oppineisuus kukoistus huippukautensa. Jehuda ha-Nasi kokosi muun muassa rabbi Akivan ja rabbi Meirin luoman juutalaisen suullisen perinteen, josta syntyi Mishna, ensimmäinen suullisen perinteen kokoelma. Myöhemmin valmistui muun muassa täydentävä teos Tosefta, sekä Jerushalmi eli Palestiinan Talmud, jota ei kuitenkaan tiettävästi saatu koskaan lopullisesti valmiiksi.

Juutalaiset Babyloniassa

Babyloniassa juutalaisten elämä oli helpompaa. Keisari Diocletianuksen aikaan (284-305) tultaessa juutalaisuuden keskus oli jo siirtynyt Babyloniaan. 140-luvulta lähtien juutalaisilla oli Persian kuninkaan tunnustama eksilarkki, joka vastasi hyvin pikälle Palestiinan patriarkkaa. Eksilarkilla oli oikeus kantaa veroja, nimittää tuomareita ja edustaa kansaa kuninkaan edessä. Eksilarkki ei kuitenkaan ollut uskonnollinen tai lainopillinen vallanpitäjä. Vuonna 226 sassanidit syrjäyttivät arsakidien dynastian vallasta Babyloniassa. Tämä hieman rajoiti juutalaisten vapauksia, mutta käytännössä juutalainen laki säilyi juutalaisten elämää ohjaavana "voimana". Toinen juutalaisten kannalta kielteinen kausi sijoittui 400-luvulle kun synagogia ja akatemioita suljettiin ja muun muassa juutalaisia lapsia pakkokäännytettiin zarathustralaisuuteen. Vuonna 530 tilanne kuitenkin palautui ennalleen. Myös Babyloniassa rabbiinien oppineisuus kukoisti. Tunnetut opettajat opettivat kouluissa Raamattua ja Palestiinasta tuotua Mishnaa. 500-luvulla valmistui Babylonian Talmud, joka myöhemmin syrjäytti arvovallallaan Palestiinan Talmudin.

Juutalaiset Rooman valtakunnassa

Juutalaisuus oli Roomassa sallittu uskonto aina kapinoista ja rangaistustoimenpiteistä huolimatta. Kristinuskon voimistuessa Rooman valtakunnassa alettiin juutalaisuuden vapauksia rajoittaa. 300-luvulla kiellettiin avioliitot juutalaisten ja kristittyjen kesken, sekä juutalaisuuteen kääntyminen. Juutalaiset eivät muun muassa myöskään saaneet enää pitää kristittyjä orjia. Kun Rooma jakautui Itä- ja Länsi-Roomaan vuonna 395, jäivät juutalaisten asuma-alueet Vähässä-Aasiassa, Syyriassa ja Palestiinassa Itä-Roomaan ja keisari Theodosius II:n hallintokaudella (408-450) juutalaisuuden harjoittamista rajoitettiin entisestään: muun muassa uusien synagogien rakentaminen kiellettiin. Lopullisesti juutalaisten asema heikkeni, kun vuonna 415 keisarin ja Pelastiinan patriarkan välillä puhjenneen konfliktin ja patriarkka Gamlien VI:n kuoltua vuonna 425, kieltäytyi Konstantinopoli tunnustamasta hänen seuraajaansa. Lopulta vuonna 429 Theodosius II kumosi patriarkaatin lopullisesti. Keisari Justinianus I (527-565) tiukensi juutalaislakeja entisestään. Juutalaisilta muun muassa käytännössä kiellettiin orjienpito kokonaan. Juutalaisia alettiin pakkotoimin käännyttämään kristityiksi.

Keskiaika

Vuonna 614 persialaiset hyökkäsivät Bysantin keisarikuntaan, ja juutalaisten avulla he valloittivat Palestiinan ja juutalaiset saivat vuosiksi 614-617 itsehallinnon, kunnes bysanttilaiset valtasivat alueen takaisin. Vuosina 634-640 Palestiinan alue siirtyikin jo arabien hallintaan.

Juutalaiset islamilaisilla alueilla

Islamin mukaan juutalaiset ovat "kirjan kansa". Vaikka juutalaiset luokiteltiin Omar-sopimuksessa suojeluksen alaiseksi kansaksi, kiellettiin synagogien rakentaminen ja muutenkin heidän uskontonsa harjoittamista ja elämää rajoitettiin, muslimiorjien pito ja hevosella ratsastaminen kiellettiin ja muutenkin joutuivat osoittamaan alisteisuutensa, eivätkä voineet saada valtion virkoja. Juutalaiset joutuivat myös maksamaan muslimeille veroa. Juutalaisilla oli kuitenkin Lähi-idässä suhteellisen laaja itsehallinto ja parempi asema kuin Euroopan heimoveljillään. Myös Lähi-idässä juutalaisilta on maanomistus kielletty tai muuten estetty maanviljely, joka johti siihen, että myös Lähi-idässä juutalaiset keskittyivät kaupankäyntiin. He loivatkin Välimeren satamien välille laajan juutalaisten hallinnoiman kauppaverkoston. Italian kauppakaupunkien vahvistuttua juutalaiset kuitenkin menettivat valta-aseman Välimeren kaupankäynnissä ja painopisteensä siirtyikin Kaukoitään suuntautuvaan kauppaan. Palestiinan henkinen keskus sijaitsi Tiberiaassa, jossa kehitettiin muun muassa hepreankielisen raamatuntekstin normatiivisen lukutavan määrittänyt ns. tiberialainen vokalisointijärjestelmä. Kuitenkin Damaskosken omaijadikalifaatin hajottua olot kävivät levottomiksi ja oppikeskukset siirettiin ensin Jerusalemiin ja myöhemmin Tyrokseen vuonna 1071. Vuosien 1096 ja 1291 väliin sijoittuneena Ristiretkiaikana juutalaiset puolustivat suurin henkilöuhrauksin Jerusalemia, ja monet muuttivat pois alueelta. Saladinin valloitusten jälkeen osa palasi takaisin, mutta heidän elämänsä oli monin paikoin hyvin vaikeaa. Osmanien valtakunnassa juutalaisilla, kuten myös monilla muissa uskonnollisilla vähemmistöillä, oli laajat vapaudet.

Juutalaiset Espanjassa

Euroopan ensimmäiset suuret juutalaisten asutuskeskukset sijaitsivat Espanjasa. Juutalaisten elämä katolisten Espanjan goottien keskuudessa oli kuitenkin melko vaikeaa kunnes muslimit vuonna 711 saapuivat alueelle, minkä seurauksena he saivat jälleenvapaasti harjoittaa uskontoaan ja ammattejaan. Vuonna 755 syntyi Espanjaan al-Andalusin emiirikunta, joka myöhemmin jakaantui useammaksi ruhtinaskunnaksi. 900-luvulla, erityisesti vuonna 912 Abd-ar-Rahman III:n noustua valtaan, katsotaan alkaneen juutalaisen kulttuurin kulta-aika islamilaisessa Espanjassa. Muslimien ja juutalaisten välinen vuorovaikutus kukoisti. Arabian kieli oli alueen yleiskieli, jota myös juutalaiset puhuivat. Myös heprean kieli elvytettiin muun muassa runouden kielenä. Aika oli kulta-aikaa myös tieteelle, ja juutalaiset antoivatkin historiallisen panoksensa muun muassa lääke- ja luonnontieteille. Kun Abd-ar-Rahman III:n poika ja seuraaja, Al-Hakam II kuoli vuonna 976, alkoi kalifikunta natista liitoksistaan, ja erityisesti juutalaisten asema hankaloitua alueen jakauduttua pienemmiksi hallintoalueiksi. Kristittyjen saatua jälleen valtaa alueella, pääsivät juutalaiset monin paikoin jälleen vaikutusvaltaiseen asemaan. 1000-luvulla alkoi Iberian niemimaalla varsinainen muslimien toteuttama juutalaisten vaino, joka ensimmäistä kertaa kärjistyi Córdoban verilöylyssä 1066.

Juutalaiset ja kristityt

800-luvulle saakka katolinen kirkko kielsi kristityiltä kaikenlaisen kanssakäymisen juutalaisten kanssa. Myöhemmin olojen hieman vapauduttua kuitenkaan raamatulliset kieltomääräykset eivät juutalaisia koskeneet ja heillä olikin tiettyjä erioikeuksia rahaliikenteessä. (Aiheesta enemmän kohdassa "Pankkitoiminta") Kristittyjen alettua suuremmissa määrin käymään kauppaa, alkoivat ruhtinaat kuitenkin lakkauttamaan juutalaisten etuoikeuksia, vaikka he yhä säilyivätkin valtiontaloudellisesti tärkeänä ryhmänä tiiviiden ja laajojen yhteyksiensä ansiosta. Juutalaisten laajamittainen kauppaverkosto hajotettiin ja heitä syytettiin monin paikoimyös kolmanneksen Euroopan väestöstä surmanneen ruton aiheuttajiksi, koska itse selvisivät siitä puhtaussäännöstensä ansiosta melko hyvin. Myös ristiretkien aika oli juutalaisille kovaa aikaa. Erityisesti Palestiinan muslimeja vastaan suunnatun ensimmäisen ristiretken osanottajat kohdistivat Ranskassa, Saksassa, Böömissä ja Unkarissa laajamittaisesti toimia myös juutalaisiin. Toisen ristiretken aikana useat juutalaiset ostivat itsensä rahalla "vapaaksi". Pääasiassa koronkiskonnan takia juutalaisia karkotettiin monista maista: Englannista vuonna 1290, Ranskasta vuosina 1306, 1394 ja 1394, Espanjasta 1492, Portugalita 1501 ja Liettuasta 1400-luvun lopulla. Kun katoliset saivat kokonaisuudessaan vallan Espanjassa, Ferdinand ja Isabella karkottivat vuonna 1492 maasta kaikki juutalaiset, jotka eivät kääntyneet kristityiksi. Näille Espanjan juutalaisille oli kehittynyt oma sefardi-kulttuurinsa, ja he puhuvat monin paikoin vielä tänäkin päivän kielenään ladinoa eli juutalaisespanjaa, joka sefardiyhteisöissä nousi heprean rinnalle kirjakieleksi.

1500- ja 1600-luku

Uuden ajan alussa Eurooppa oli jakautunut useiksi pienemmiksi valtioiksi, eikä vainojen ja erimielisyyksien vuoksi muutamia suuria kaupunkeja, kuten Wieniä, lukuun ottamatta suuria juutalaisyhteisöjä syntynyt. 1600-luvun alussa syntyi Länsi-Eurooppaan, Amsterdamiin, suurempi juutalaisten keskus, ja myöhemmin syntyi erityinen hovijuutalaisten luokka, jolla oli hyvät taloudelliset suhteet ruhtinaihin. Hovijuutalaiset eivät useinkaan noudattaneet juutalaisten tiukkoja lakeja ja aškenaasien elämäntapoja, mutta he kuitenkin esimerkiksi saattoivat toimia juutalaisyhteisön edustajina virkamiehille. Hovijuutalaisia eivät myöskään asumisrajoitukset koskeneet, ja näin he kykenivät perustamaan uusia juutalaisia astutukseskuksia. Italian juutalaiset toimivat aktiivisesti maan tieteellisessä ja kulttuurisessa elämässä ja saavuttivat suuria saavutuksia muun maussa lääketieteen, taiteen ja kirjapainon alalla. Uskonpuhdistus ei aluksi liiemmin vaikuttanut juutalaisten asemaan, mutta ajan kuluessa heidän asemansa Vanhan testamentin kansana toi tiettyä arvostusta. Myöhempi myönteinen vaikutus oli humanismilla. Noihin aikoihin syntyi Saksassa ja Pohjois-Ranskassa nykyisenkaltaisena tunnettu aškenaasijuutalaisuus (Ashkenaz = Saksa). Heidän kielensä jiddiš eli juutalaissaksa nousi myöhemmin heprean rinnalle kirjakieleksi. Juutalaisten elinolojen vaikeutuessa Länsi- ja Keski-Euroopassa, siirtyivät aškenaasit sitä mukaa idemään muodostaen suuria juutalaisia asutuskeskuksia muun muassa Puolaan ja Liettuaan, sekä Puolan jakojen jälkeen myös Venäjälle. Kun vielä 1500-luvun alussa itäisessä Euroopassa eli noin 50 000 juutalaista, pääasiassa Puolassa, Liettuassa ja Sleesiasa, heidän lukumääränsä kasvoi 1700-luvun loppuun tultaessa 1,5 miljoonaan. Juutalaiset elivät Itä-Euroopassa omissa yhdyskunnissaan, ja muodostivat eräänlaisen aateliston ja köyhän maalaisväestön väliin jäävän yhteiskuntaluokan. Vuonna 1648 Ukrainan kasakka Bohdan Hmelnytskyi hyökkäsi yhdessä Venäjän tataarien kanssa Puolaan, tilallisten ja juutalaisten kimppuun. Vuoteen 1661 jatkuneissa levottomuuksissa kerrotaan kuolleen jopa 100 000 juutalaista. 1600-luvulla monet juutalaiset ajattelijat alkoivat soveltaa juutalaisuutta uuteen maailmankäsitykseen. Moses Maimonides oli aikoinaan yrittänyt yhdistää juutalaistuutta Aristoteleen maailmankuvaan. Myöhemmin Kopernikus, Galileo Galilei ja Isaac Newton uusine oppeineen asettivat juutalaisuudelle vastaavanlaisia ristiriitoja kuin katoliselle kirkolle. Esimerkiksi vuosisadan loppupuolella seurakunnat yrittivät lahjoa filosofi Baruch Spinozan, jotta tämä edustaisi harrasta juutalaisuutta harjoittamiensa edistyksellisten luonnontieteellisten näkemysten sijaan. Spinoza kuitenkin kieltäytyi ja teoksessaan Tractatus theologico politicus tyrmää sekä kristillisen että juutalaisen Raamatun tulkinnan.

1700-luku

Käytännön elämässä 1700-luvun alun Keski-Euroopassa suhtautuminen juutalaisiin oli keskiaikaisella tolalla. Heillä oli rajoituksia talouselämän saralla, lukuun ottamatta hovijuutalaisia. Juutalaisten asuminen rajoittui erityisille juutalaiskaduille ja -taloihin. Juutalaisilla oli myös ylimääräisiä veroja, lupia ja muita rajoituksia. Valistuksen ajan Euroopassa myös juutalaisyhteisö koki merkittäviä muutoksia. Juutalaista valistusajan liikettä kutsutaan nimellä haskala, johon olennaisena osana liittyy kirjallisuuden uudistuminen ajan hengen mukaiseksi, mutta myös monilta osin juutalaisten elämäntavan uudistuminen ja eräänlainen sulautuminen eurooppalaiseen valtakulttuuriin perinteisen juutalaisten oppien kustannuksella. Valistusaika näkyi juutalaisuudessa samaan tapaan kuin kristillisyydessäkin. Pyhät kirjat saivat opetuksessa väistyä luonnontieteiden, kielten ja ammattiin suuntautuvan koulutuksen tieltä. Samaan aikaan kuitenkin kiinnostus juutalaiseen historialliseen perinteeseen ja erityisesti heprean kielen elvyttämiseen lisääntyi. Haskalah loi pohjan myöhemmin nousseelle sionismille. Vastapainoksi voimakkaalle juutalaisten valtakulttuuriin assimiloitumiselle syntyi rabbi Israel ben Eliezerin toimesta hasidistinen suuntaus, uusvanhoillinen juutalaisuuden sisäinen herätysliike, joka tarkasteli uskontoa mystisestäkin näkökulmasta entisaikojen juutalaisten mystikkojen teksteihin perustuen. Nämä kaksi uutta suuntausta yhdessä perinteisen ortodoksijuutalaisuuden kanssa muodostivat nykyisenäkin tunnetun juutalaisten sisäisen jaon kolmeen ryhmään. Hasidismi toimi eräänlaisena pitemmän aikaa juutalaisuuden sisällä toimineen kabbala-liikkeen huipentumana.

Emansipaatio

Samaan aikaan kun juutalaisuuden sisällä kuohui, ei ollut tapahtumista puutetta myöskään ulkomaailmassa. Valistusaate oli uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan, eikä juutalaisten enää katsottu muodostavan uhkaa kristityille, kuten keskiajalla vielä uskottiin. Juutalaisten oikeuksia paransi ensimmäisenä jo keisari Joosef II hallitsemillaan alueilla, ja täydelliset kansalaisoikeudet juutalaisille myönsi ensimmäisenä Ranska vuonna 1796. 1800-luvun puoliväliin mennessä lähes kaikki Länsi-Euroopan juutalaisryhmät olivat emansipoituneet, mutta itäisessä Euroopassa asemaan ei ollut tullut parannusta, vaan suhtautuminen juutalaisiin oli jopa väkivaltaista.

1800-luku

1900-luku

Holokausti

:Pääartikkeli: Holokausti Holokaustilla tarkoitetaan juutalaisten joukkomurhaa Natsi-Saksassa. Noin kuusi miljoonaa juutalaista vietiin keskitys- ja tuhoamisleireille ja tapettiin Saksan miehittämillä alueilla. 1900-luvulla oli myös muita juutalaisiin kohdistuneita joukkomurhia ja pakkosiirtoja, kuten Neuvostoliiton pogromit. Luokka:Juutalaisuus Luokka:Kansat ko:유대인 ja:ユダヤ人 simple:Jew th:ยิว Luokka:Kansat

Preussi

Preussi (saksaksi Preußen, puolaksi Prusy, liettuaksi Prusai) oli Saksalaisen ritarikunnan 1200-luvulla ns. Riminin kultaisen bullan rohkaisemana valloittama alue, josta tuli Puolan alainen herttuakunta. Vuonna 1618 muodostettiin Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Preussin kuningaskunta siitä tuli 1701. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti, ja oli väkiluvultaan suurin alue. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken.

Historia

Preussi on myös muinainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut balttilainen kieli, jonka puhujia kutsutaan preusseiksi, ja joilta maan nimi saatiin. Heidät kukisti 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan ja käännytti asukkaat kristinuskoon. Preussit hävitettiin osittain sukupuuttoon ja alueelle muutti saksalaisia uudisasukkaita. Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466, Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta osana Puolaa. kieli Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Itä-Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Sigismund Hohenzollern, jolloin Preussista tuli Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Vuonna 1657 onnistui Fredrik Vilhelmin vapauttaa Itä-Preussi Puolan lääniherruudesta (lopullisesti 1660). Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi. kieli Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja Fredrik Vilhelm I (hallitsi 1713–1740) pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perintösodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa menestyksellisesti ylivoimaa vastaan. Puolan ensimmäisessä jaossa Preussi sai Länsi-Preussin ja samaten seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786-1797) laajoja alueita. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) oltuaan ensin puolueeton julisti 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi Jenan ja Auerstädtin tappiot, ja Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet ja Puolalta sen toisessa 1793 ja kolmannessa 1795 jaossa hankkimat alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, ja Fichten isänmaallinen herätystoiminta aiheuttivat Preussissa kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi koko Saksaan. Vuoden 1813 yleisessä aseisiin nousussa Napoleonia vastaan oli Preussilla ja sen Blücherin komentamalla armeijalla johtoasema. Wienin kongressin jälkeen Preussi kuului Pyhään Allianssiin. Fredrik Vilhelm IV:n aikana (1840–1861) helmikuun vallankumous aiheutti 1848 levottomuuksia Berliinissä. Vasta 1850 kuningas antoi Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (hallitsi 1861–1888) alkoi vapaamielisenä hallitsijana, mutta joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka ilman edustajakamarin suostumusta hankki varat mainittuun uudistukseen päämääränään Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävaltan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin. Frankfurt am Main Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan-Preussin sodassa 1870–1871 Etelä-Saksan valtiot yhtyivät Pohjois-Saksan kera Preussin johtamaksi Saksan valtakunnaksi. Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita korkeampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä "Saksan keisari ja Preussin kuningas", Saksan valtakunnankansleri oli säännönmukaisesti myös Preussin pääministeri ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 mennessä, jolloin Preussista tuli tasavalta, oli se verraten vanhoillisesti hallittu valtio. 1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta ja Preussista tehtiin tasavalta. Kansallissosialistit saivat 1932 vallan Preussissa ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring. Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg, nykyisin Kaliningrad, siirtyi Neuvostoliiton hallintaan ja nykyään alue on erillään emomaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkoitettiin näiltä aluelta saksalaisten joukkomuuton aikana. Karkoitukset yhdessä Itä-Saksan kommunistien valtiollistamisen kanssa tuhosivat ylhäisön ja merkitsi Preussin loppua sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi, yhtenä syynä se, että Preussi oli muodostunut saksalaisen militarismin symboliksi. Luokka:Keski-Euroopan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:プロイセン simple:Prussia

1833

Tapahtumia

- Biokemia syntyy: Anselme Payen löytää ensimmäisen entsyymin, diastaasin.
- Charles Babbage kuvaa analyyttisen koneensa.

Syntyneitä

- 20. elokuuta - Benjamin Harrison, Yhdysvaltain presidentti
- 21. lokakuuta - Alfred Nobel, dynamiitin keksijä

Kuolleita

- Juhana Lustig, herännäisyyden ensimmäinen johtaja Luokka:1800-luku ms:1833 ko:1833년 simple:1833

1836

Tapahtumia

- Riemukaari valmistui

Syntyneitä

- Hans Gutzeit
- Walter Besant, kirjailija

Kuolleita

- 28. kesäkuuta: James Madison, Yhdysvaltain presidentti
- 10. kesäkuuta: André-Marie Ampère, fyysikko Luokka:1800-luku ms:1836 ko:1836년 simple:1836 th:พ.ศ. 2379

Jenny von Westphalen

Jenny von Westphalen (1814-1882) - myöhemmin Jenny Marx - tunnetaan saksalaisen filosofin ja yhteiskuntatieteilijän Karl Marxin vaimona. Hän syntyi aristokraattiseen sukuun, mutta meni naimisiin Marxin kanssa, joka kuului vastaavasti alempaan porvaristoon. Avioliitosta syntyi seitsemän lasta - Jenny (Jennychen), Laura (Qui Qui), Edgar (Colonel [Eversti] Musch [Kärpänen]), Heinrich (Foxchen, Fawkesy), Franziska, Eleanor (Tussy) ja yksi joka kuoli ennen nimen antamista. Vain Jenny, Laura ja Eleanor selviytyivät teini-ikäisiksi asti, ja Jennychen kuoli syöpään juuri ennen isäänsä, ja Eleanor teki itsemurhan 1898 (alun perin tarkoituksena oli kaksoisitsemurha hopeakielisen "sulhasen", Edward Awelingin, kanssa, mutta tämä jätti oman myrkkynsä juomatta), ja Laura ja miehensä Paul Lafargue päättivät pari vuotta ennen isä-Marxin odottamaa Venäjän vallankumousta nähneensä tätä elämää tarpeeksi, ja tekivät myös itsemurhan. Westphalen, Jenny

Berliini

Berliini (saksaksi [bɛɐˈliːn]) on Saksan pääkaupunki. 3,4 miljoonalla asukkaallaan se on myös Saksan suurin kaupunki. Berliini sijaitsee Brandenburgin sisällä ja muodostaa oman osavaltion, jota pormestarina johtaa Klaus Wowereit (SPD, 2001-). Berliinin suurkaupunkialueella (johon kuuluu mm. Potsdam) asuu yli 5 miljoonaa ihmistä.

Maantiede

Potsdam Berliini sijaitsee itäisessä Saksassa noin 50 km Puolan rajalta. Kaupungin läpi virtaa Spree niminen joki. Ilmasto on kaupungissa leudon mantereinen. Tammikuun keskilämpötila on -1°C, kun taas heinäkuussa keskilämpötilat nousevat kahdenkymmenen paikkeille. Talvi on yleensä loskainen, mutta suomalaisittain lyhyt. Toukokuu voidaan jo laskea kesäkuukaudeksi. Berliini on jaettu 12 kaupunginosaan. Potsdam
- Mitte
- Friedrichshain-Kreuzberg
- Pankow
- Charlottenburg-Wilmersdorf
- Spandau
- Steglitz-Zehlendorf
- Tempelhof-Schöneberg
- Neukölln
- Treptow-Köpenick
- Marzahn-Hellersdorf
- Lichtenberg
- Reinickendorf

Historia

Potsdam Nyky-Berliinin alueen asutuksia mainitaan kirjallisissa lähteissä jo 1100-luvun lopulta alkaen (Spandau 1197, Köpenick 1209, Cölln 1237). Itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta 1244. Vanhastaan slaavilainen keskus Spandau sai kaupunginoikeudet 1232 ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. 1307 Berliini ja Cölln liitettiin yhteen. Vuodesta 1451 alkaen Berliini oli Brandenburgin rajakreivien ja vaaliruhtinaiden residenssikaupunki, 1701 Fredrik I:n kruunauksen yhteydessä siitä tuli Preussin pääkaupunki. 1600-luvulla Berliiniä laajennettiin useilla esikaupungeilla ja 1709 siihen liitettiin muita lähikaupunkeja ja -alueita. Kuitenkin Berliini kasvoi pian uusilla esikaupungeilla, siten 1861 kaupunkia laajennettiin jälleen liittämällä esikaupunkeja varsinaisen kaupungin alueeseen. 1871 Berliinistä tuli yhdistyneen Saksan pääkaupunki. Väestön- ja liikenteen kasvun vuoksi 1896 alettiin rakentaa metroa sekä paikallisjunayhteyksiä esikaupunkialueille. Keskustan lähistölle alettiin rakentaa vuokra-asuntoja, jotta työläisille olisi mahdollista vuokrata edullisia asuntoja. Ensimmäinen maailmansota johti Berliinissä nälänhätään. Talvella 1916/1917 150 000 ihmistä oli ruoka-avun tarpeessa. Kaupungissa puhkesi lakkoja. Kun sota päättyi 1918 erosi keisari Wilhelm II. Sosialisti Philipp Scheidemann ja kommunisti Karl Liebknecht julistivat lokakuun vallankumouksen jälkeen kaupungin tasavallaksi. Seuraavina kuukausina kaupungissa käytiin lukuisia katutaisteluita eri fraktioiden välillä. Joulukuussa 1918 Berliinissä perustettiin Saksan kommunistinen puolue (Kommunistische Partei Deutschlands, KPD). Tammikuussa 1919 puolue yriti kaapata ns. Spartakus-kapinassa vallan, mikä epäonnistui. 15. tammikuuta 1919 surmattiin Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht. Vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1920 puolestaan oikeistolaisen Saksalaisen isänmaan puolueen (Deutsche Vaterlandspartei) perustaja Wolfgang Kapp yritti kaataa hallituksen. Berliinin kasarmiväki liittyi hänen joukkoihinsa ja valtasi hallitusrakennuksen. Weimarin tasavallan hallitus oli jo tuolloin jättänyt Berliinin. Yleislakko kuitenkin esti vallankaappauksen onnistumisen. 1. lokakuuta 1920 perustettiin Suur-Berliini, jossa Berliiniin liitettiin seitsemän muuta kaupunkia, 59 kylää ja 27 kartanoaluetta. Tuolloin Suur-Berliinissä oli 3 804 048 asukasta. 1920-luvun ensi vuosien taloudellisen hätätilan parannuttua 1924 alkaen alkoi Berliinin kultakausi. Berliinistä tuli yksi Euroopan suurimmista teollisuuskaupungeista sekä kulttuurikeskuksista. Paikallisjunaliikennekin sähköistettiin 1924, jolloin myös Tempelhofin lentokenttä otettiin käyttöön. Uusi infrastruktuuri oli tarpeen neljän miljoonan asukkaan tarpeisiin. Lyhyt kukoistuskausi päättyi maailmanlaajuiseen talouskriisiin 1929. Samana vuonna NSDAP sai ensimmäiset paikkansa kaupungin parlamentissa. Hitler halusi rakentaa Berliinistä uuden pääkaupunkinsa, Germanian. Suuri osa kaupungista oli tarkoitus purkaa ja rakentaa uudelleen. Asuintilaa näin kodittomaksi jääneille olisi hankittu karkoittamalla juutalaiset kaupungista. Rakennusprojektit keskeytyivät sodan vuoksi. Sodan loppuvaiheissa Berliiniä pommitettiin ankarasti, ja muun muassa valtiopäivätalo raunioitui.

Jaettu Berliini

II maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joita hallinnoivat Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Neuvostoliiton vyöhykkeen sisään jäänyt Berliini jaettiin myös neljään osaan näiden valtioiden kesken: länsivallat hallinnoivat Länsi-Berliiniä, Neuvostoliitto Itä-Berliiniä. Tilanne muuttui ongelmalliseksi, kun 1949 länsivyöhykkeistä muodostettiin Saksan liittotasavalta (BDR) ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). Länsi-Berliinistä tuli DDR:n sisällä ollut erillisalue joka kuului liittotasavaltaan. Vuoteen 1961 Länsi- ja Itä-Berliinin välillä saattoi liikkua vapaasti, vaikka Länsi-Saksan ja Itä-Saksan välinen raja oli muualta tiukasti vartioitu. Koska yhä enemmän itäsaksalaisia pakeni tätä kautta länteen, DDR rakensi 1961 Berliinin muurin jolla se eristi Länsi-Berliinin ympäristöstään. Berliinin muuri jakoi kaupungin kahtia vuoteen 1989 asti, jolloin DDR poisti kansalaistensa matkustusrajoitukset ja muuri purettiin. Berliinin muurin murtuminen oli valtava symbolinen tapahtuma ja lähtölaukaus kommunismin romahtamiselle Itä-Euroopassa.

Väkiluvun kehitys

Huom! Vuonna 1920 Saksassa toteutettiin suuri kunnallisuudistus, jonka takia Berliininkin väkiluku yli kaksinkertaistui ja kaupungista tuli väkiluvultaan Manner-Euroopan suurin kaupunki. Vuosien 1950-1980 väkiluvuissa on jaetun kaupungin kahden kaupungin (Länsi-Berliini ja Itä-Berliini) väkiluvut yhteensä.
- 1250 1.200 as.
- 1307 7.000 as.
- 1400 8.500 as.
- 1576 12.000 as.
- 1600 9.000 as.
- 1631 8.100 as.
- 1648 6.000 as.
- 1685 17.500 as.
- 1709 57.000 as.
- 1750 113.289 as.
- 1775 136.137 as.
- 1800 172.132 as.
- 1825 219.968 as.
- 1850 418.733 as.
- 1861 547.200 as.
- 1871 824.484 as.
- 1875 964.539 as.
- 1880 1.123.749 as.
- 1885 1.315.665 as.
- 1890 1.578.516 as.
- 1895 1.678.924 as.
- 1900 1.888.313 as.
- 1905 2.042.402 as.
- 1910 2.071.907 as.
- 1919 1.902.509 as.
- 1925 4.024.165 as.
- 1933 4.242.501 as.
- 1939 4.338.756 as.
- 1946 3.170.832 as.
- 1950 3.336.026 as.
- 1960 3.274.016 as.
- 1970 3.208.719 as.
- 1980 3.048.759 as.
- 1990 3.433.695 as.
- 2000 3.382.169 as.
- 2005 3.391.407 as.

Liikenne

Kaikissa Berliinin julkisen liikenteen kulkuneuvoissa voi liikkua samalla lipulla.
- U-Bahn: Metro
- S-Bahn: lähinnä maanpinnalla toimiva rautatie
- Straßenbahn: raitiovaunu, sijoittuu lähinnä entiseen Itä-Berliiniin
- Linja-auto
- Matkustajalautta

Arkkitehtuuri

1920-luvulla Saksa oli ajattelijoiden, runoilijoiden ja arkkitehtien maa. Näihin aikoihin saksalaiset rakensivat paljon kotimaahansa ja ulkomaille. Vuosikymmenen loppuun mennessä tunnetut saksalaiset arkkitehdit: Ludwig Mies van der Rohe, Walter Gropius, Bruno Taut ja Erich Mendelsohn tulivat kuuluisiksi. Post-modernismin suuret mestarit: James Stirling Lontoosta, Hans Hollein Wienistä, Rob Krier Luxemburgista, Arata Isozaki Tokiosta ja Richard Meier New Yorkista kutsuttiin rakentamaan Saksaa. Heidät kutsuttiin, koska Saksaan haluttiin vaikutteita kaikkialta maailmasta ja he saattaisivat innoittaa saksalaisia arkkitehtejä. Ulkomaalaiset arkkitehdit pitivät saksalaisten talojen rakentamisen laadusta, olihan rakentamisella tiukat laatumääräykset. Berliiniinkin mahtuu monen aikakauden arkkitehtuuria, mutta nykyään Saksa keskittyy ekologiseen rakentamiseen. Aurinkoenergian käyttäminen ja luontoa vähemmän kuormittavien materiaalien käyttö kiinnostavat suunnittelijoita. Monet luulevat, että Saksan arkkitehtuurin museo on Berliinissä, mutta se on Frankfurtissa ja kilpailee Münchenissä sijaitsevan toisen arkkitehtuurin museon kanssa.

Nähtävyydet

Historiastaan johtuen Berliini on kaupunkikuvaltaan hyvin hajanainen ja vaihteleva. Vanha Berliini, Hohenzollernien hallintokaupunki, on parhaiten säilynyt vanhassa keskustassa paraatikatu Unter den Lindenin ympäristössä. Katu alkaa lännessä Pariser Platz -aukiolta ja Brandenburgin portilta, joka on kaupungin symboli. Portin vieressä on vanha valtiopäivätalo. Unter den Lindenin itäpäässä on Bebelplatz, jolla sijaitsevat Fredrik Suuren ratsastajapatsas ja natsien kirjarovioiden muistomerkki. Aukion ympärillä ovat mm. Humboldt-yliopisto ja kuninkaallinen ooppera. Aukion itäpuolella on Museosaari (Museuminsel)joka on saanut nimensä Saksan kansallismuseon valtavasta museokompleksista ja jolla kohoaa myös Berliinin tuomiokirkko. Unter den Lindenin eteläpuolella on kaupungin kauneimpana aukiona pidetty Gedankmenmartk kaksoiskirkkoineen. Keskustaan liittyy myös sen länsipuolella oleva Tiergartenin puisto, jossa on Saksan yhdistymissotien 1861-71 muistoksi rakennettu voitonpylväs Siegessäule. Natsiajan Berliinistä ei ole paljon jäljellä. Adolf Hitler ja hänen hoviarkkitehtinsä Albert Speer suunnittelivat Berliinin uudelleenrakentamista uudeksi "maailmanpääkaupungiksi" (Welthaupstadt), Germaniaksi. II maailmansodan aikana ehdittiin jo purkaa ja raivata tyhjäksi valtiopäivätalon ympäristö, jonne oli tarkoitus rakentaa suunnaton Volkshalle. Saksan häviö 1945 keskeytti nämä suunnitelmat alkuunsa, ja harvat valmistuneet rakennukset - kuten Speerin jättiläismäinen valtakunnankanslia - tuhottiin sodan jälkeen. Jäljellä ovat Berliinin olympialaisia 1936 varten rakennettu Olympiastadion ja Tempelhofin lentokentän terminaali, joka oli valmistuessaan Euroopan pisin rakennus. Berliini tuhoutui suurilta osiltaan ensin II maailmansodan lopputaisteluissa ja myöhemmin Berliinin jaossa. Vanha keskusta jäi muurin halkaisemaksi ja esimerkiksi 1920-30-lukujen liikekeskusta Potsdamer Platz tuhottiin kokonaan muurin tieltä. Molemmat kaupunginpuoliskot joutuivat rakentamaan itsensä uudelleen. Itä-Berliiniin rakennettiin 1950-60-luvuilla uusi moderni keskusta tuhoutuneen Alexanderplatzin ympärille. Entisestä Frankfurter-Alleesta tehtiin paraatikatu Stalin-Allee (nykyisin Karl-Marx-Allee) ja se reunustettiin neuvostoliittolaiseen tyyliin rakennetuilla monumentaalirakennuksilla. Tällä kadulla Itä-Saksa piti mahtipontisia voitonparaatejaan, ja sen varrella sijaitsevat asunnot oli tarkoitettu puoluevirkailijoille sekä ansioituneille kansalaisille. Alexanderplatzin alueen ja koko Berliinin maamerkiksi kohosi 365 metriä korkea televisiotorni. Myös Itä-Berliinin puolelle jäänyttä historiallista keskustaa rakennettiin uudelleen: Hohenzollernien kuninkaanlinna, joka oli vaurioitunut pahasti pommituksissa, räjäytettiin 1950-luvulla "preussilaisen militarismin" symbolina, ja paikalle rakennettiin DDR:n parlamenttitalo Tasavallan palatsi (Palast der Republik) jonka edustalla on Marxin ja Engelsin kaksoispatsas. Länsi-Berliinin keskusta muodostui kauppakatu Kurfürstendammin ympärille. Sen maamerkki on sodassa tuhoutunut Keisari Vilhelmin muistokirkko (Kaiser Wilhelm Gedächtniskirche) jonka rauniot on jätetty pystyyn muistuttamaan sodan mielettömyydestä. Yhdistynyt Berliini on muurin purkamisen jälkeen ollut vilkkaan uudisrakentamisen kohteena. Muurin häviäminen merkitsi valtavan rakentamattoman vyöhykkeen ilmestymistä keskelle miljoonakaupunkia. Uuden Berliinin rakentaminen on ollut mahtava taloudellinen ja symbolinen projekti, jolla on haluttu kuvastaa yhdistyneen Saksan nousua takaisin Euroopan suurvaltojen joukkoon. Saksan liittotasavallan hallinto on muuttanut Bonnista Berliiniin ja restauroidun valtiopäivätalon ympäristöön on noussut uusi hallintokaupunginosa, näkyvimpänä uusi kanslerinvirasto. Potsdamer Platzille on kohonnut pilvenpiirtäjiä. Uusin nähtävyys on Brandenburgin portin vieressä entiselle muurivyöhykkeellä paljastettu Holokaust-muistomerkki. Suuriin hankkeisiin kuuluu myös korjauskelvottoman DDR:n Tasavallan palatsin purkaminen ja kuninkaanlinnan näköiskopion rakentaminen.

Urheilu

- Berliini oli vuoden 1936 kesäolympialaisten isäntäkaupunki.
- Berliini osallistuu Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen järjestämiseen Saksassa vuonna 2006.
- Berliinissä pidetään vuonna 2009 yleisurheilun maailmanmestaruuskisat.

Seurat

- Berliini on Bundesliiga-joukkue Hertha BSC Berlinin kotikaupunki.

Lisätietoa

- [http://www.berlin.de/english/index.html Berliinin kaupungin kotisivut]
- ko:베를린 ja:ベルリン simple:Berlin th:เบอร์ลิน

1836

Tapahtumia

- Riemukaari valmistui

Syntyneitä

- Hans Gutzeit
- Walter Besant, kirjailija

Kuolleita

- 28. kesäkuuta: James Madison, Yhdysvaltain presidentti
- 10. kesäkuuta: André-Marie Ampère, fyysikko Luokka:1800-luku ms:1836 ko:1836년 simple:1836 th:พ.ศ. 2379

Georg Wilhelm Friedrich Hegel

Georg Wilhelm Friedrich Hegel (27. elokuuta 1770 - 14. marraskuuta 1831) oli saksalainen filosofi, jonka vaikutus on luultavasti ollut vahvimmillaan metafysiikassa, historianfilosofiassa sekä poliittisessa filosofiassa. Häntä pidetään saksalaisen idealismin tärkeimpänä edustajana. Hänen ajatuksillaan oli suuri vaikutus marxismiin. Hänen ajatustensa mennessä pois muodista Manner-Euroopassa, syntyi Britanniassa anglohegeliläisyys, josta tuli muutamaksi vuosikymmeneksi Britannian hallitseva filosofinen koulukunta. Hegel näki valtion historiallisen kehityksen päämääränä. Absoluuttinen henki toteutti itseään luonnossa ja ihmisissä ja valtio edusti henkeä, ihmiskunnan rationaalisen ja eettisen kehityksen päämäärää. Tätä näkemystä on pidetty usein Hegelin edustaman kristinuskon filosofisena esityksenä, joskin hänen kuolemansa jälkeen useat kristityt syyttivät hänen ajatteluaan panteistiseksi. Hegeliläisessä filosofiassa valtio oli absoluuttisen hengen tuotos ja siten itseisarvo. Tätä voidaan pitää vastakohtana kantilaiselle ajattelulle, jossa ihmisillä on itseisarvo ja valtio palvelee heidän asiaansa. Hegelin mukaan olemassaolo on pohjimmiltaan filosofista ajattelua. Näin ollen hän on ontologinen idealisti.

Historianfilosofia

Hegelin kuoleman jälkeen julkaistu Philosophie der Geschichte (Historianfilosofia) perustuu luentoihin, joita Hegel piti Berliinissä vuosina 1822-1831. Teoksen pääajatus on "yksinkertainen ... ajatus, että järki hallitsee maailmaa ja että siis maailmanhistoriankin tapahtumat ovat olleet järkeviä." Maailmanhistorian tarkastelu osoittaa, "että se on ollut maailmanhengen järkevää, välttämätöntä kulkua." Samalla tämä historia on "hengen esitystä siitä, miten se hankkii itselleen tietoa siitä, mitä se itsessään on", mikä taas merkitsee edistystä vapauden tietoisuudessa. Aasialaisen yksinvallan maissa vain yksi oli vapaa, antiikin orjayhteiskunnissa muutamat olivat sitä. Näiden kahden kautta kehitys on kulkenut nykyiseen kristilliseen yhteiskuntaan, jossa kaikki ovat vapaita. Vapauden ja järjen toteutuminen muodostaa historian päämäärän, joka oli piilevänä olemassa jo historian alussa, aivan kuten "idussa itsessään on puun koko luonto, hedelmien maku ja muoto". Vaikka historiaa hallitsee järki, on hengen otettava huomioon myös ihmisten intohimot ja todelliset edut. Tällöin tarvitaan "Järjen viekkautta" (List der vernunft), jonka ansiosta henki tarvittaessa saavuttaa tavoitteensa kiertoteitä pitkin. "Ensi silmäys historiaan saa meidät vakuuttuneiksi siitä, että ihmisten toiminnat saavat käyttövoimansa heidän tarpeistaan, intohimoistaan, intresseistään, luonteistaan ja lahjoistaan ...". Mitään suurta ei maailmaan ole pystytetty ilman intohimoja; myös henki voi hyvin valjastaa ne omien tarkoitustensa ajamiseen. Osapuilleen sama pätee historian merkkimiehiin. Sellaiset ihmiset - esimerkiksi Aleksanteri Suuri, Julius Caesar tai Napoleon - ajavat omia etujaan, mutta toteuttavat samalla maailmanhengen tehtävää. Usein he kulkevat suorinta tietä eteenpäin ja murskaavat paljon alleen. Yksilöiden onnesta he eivät piittaa, eivät edes omastaan. Saavutettuaan tavoitteensa he kuitenkin "putoavat pois ytimen tyhjinä verhoina." Hegelin mukaan historian kantavia voimia ovat valtiot. "Maailmanhistoriassa voi olla puhetta vain valtiota muodostavista kansoista", hän väittää. Valtiossa "toteutuu vapaus, so. ehdoton päämäärä." "Edelleen täytyy tietää", Hegel jatkaa, "että ihmisellä on vain valtion välityksellä kaikki arvo, kaikki henkinen todellisuus ." Valtiottomia kansoja Hegel ei suostu lukemaan historian piiriin kuuluviksi.

Yhteiskuntafilosofia ja oikeusfilosofia

Seikkaperäisimmin Hegel käsittelee valtiofilosofiaa teoksessaan Philosophie des Rechts (Oikeusfilosofia, 1821). Siinä hän selvittää nykyaikaisen valtion luonnetta ja tekee merkittävän eron yhtäältä valtion ja toisaalta kansalaisyhteiskunnan (biirgerfiche Gesellschaft; Bürger = kansalainen, porvari) välillä. Kansalaisyhteiskunnan luonteen Hegel ymmärtää pitkälti Adam Smithin markkinateorian mukaisesti: kyseessä on tarpeiden ja yksityisen itsekkyyden valtakunta. Kansalaisyhteiskuntaan kuuluvat yksityiset markkinat, joiden piirissä vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Vaikka jokainen ajaa omaa etuaan, niin "näkymätön käsi" (siis "järjen viekkaus") saa aikaan yhteisen hyvän kasvun. Kansalaisyhteiskunnan alueella yksilöllinen vapaus pääsee kukoistamaan, mutta samalla ihmiset jakautuvat rikkaisiin ja köyhiin ja ilmaantuu anarkistisesti toimivia markkinavoimia, joiden kesyttäminen voi tapahtua vain yhteisen toiminnan alueella, valtiossa. Hegelin mukaan valtio on kansalaisyhteiskuntaa kehittyneempi muodostuma, jälkimmäinen sisältyy edelliseen "kumottuna ja säilytettynä". Valtio edustaa yhteistä ja julkista; se on res publica. Hegel puolustaa kuningasvaltaa, jonka kuitenkin täytyy omaksua oikeusvaltiolliset muodot ja johon oleellisena osana kuuluu epäpoliittinen, puolueeton virkamieskunta, ts. yhteistä hyvää edistävä julkinen luokka. Nykyaikainen ihminen esiintyy nyt kahdessa osassa: yhtäältä hän on bourgeois: porvari, yksityishenkilö, markkinoiden toimija, toisaalta taas citoyen eli kansalainen, yhteisen poliittisen toiminnan osanottaja. Hegel on vakuuttunut, että ihminen on poliittinen, valtiollinen olento. Yhteinen elämä on yksityistä kehittyneempää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yksityisten tarpeiden tyydyttäminen voitaisiin laiminlyödä - näin Hegel ottaa etäisyyttä Platonin omaisuudettoman ja perheettömän, yksinomaan valtiota varten elävän filosofin ihanteeseen. Myös Hegelin valtio on järjen ruumiillistuma, mutta järki ei hänellä ole eriytymätön kokonaisuus, vaan sisältää eroja ja omilla erityispiirteillään varustettuja osia. Hegelin silmissä valtio on myös "objektiivisen hengen" korkein ilmentymä. "Mikä on järjellistä, on todellista; ja mikä on todellista, on järjellistä", Oikeusfilosofian esipuheessa sanotaan. Järki tekee itsensä todeksi, muuttuu ulkoiseksi todellisuudeksi. Jätettyään subjektiivisen minän taakseen se kehittyy objektiivisiin muotoihin, jotka ilmenevät kielessä, laeissa, tavoissa ja laitoksissa.

Hengen kehittyminen

Valtio on korkein muoto, jonka järki objektiivisena henkenä voi saada, ja muodostaa puolestaan kehykset "ehdottoman hengen" muodoille: taiteelle, uskonnolle ja filosofialle. Totuus voidaan ilmaista havainnollisina kuvina (taide), myytteinä ja symboleina ([[uskonto]]) sekä käsitteinä ([[tiede, filosofia). Antiikissa hengen merkittävin ilmenemismuoto oli taide, keskiajalla uskonto ja nykyaikana filosofia. Tällä tavoin filosofiasta tulee hengen viimeinen, lopullinen ilmenemismuoto. Perimmiltään on olemassa vain yksi filosofia. Ajallisessa kehityksessään se kuitenkin saa erilaisia muotoja; niin syntyy sarja ajattelun kehityksen välttämättömiä ja johdonmukaisia vaiheita. "Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa", kuuluu Hegelin tunnettu mietelause. Se tarkoittaa, että historian kulku voidaan kunnolla ymmärtää vasta jälkikäteen, vasta sitten, kun sen oleelliset vaiheet on käyty läpi. Hegel ennustaa historian ja filosofian loppua. Hengen kehitys on hänen mielestään edennyt lähelle päätepistettään, kun vapaus ja järki ovat alkaneet muuttua todellisiksi nykyaikaisessa valtiossa. Pian on käsillä idean ja todellisuuden sovitus (Versöhnung), jolloin todellisuus alkaa vastata sitä, mikä ideaan on aina sisältynyt implisiittisenä. Tällöin myös teoreettinen ymmärrys, filosofia, voi kehittyä täydelliseksi. Filosofia ei ole muuta kuin "aikansa ajatuksin käsitettynä"; niinpä historian loppu ja filosofian loppu ovat yksi ja sama asia. Kun henki on ylittänyt pirstaleisen vaiheensa ja historia saavuttanut päämääränsä kristillisessä kuningaskunnassa, lopullisen filosofian aika on koittanut. Sellainen filosofia on kohonnut ehdottomaan tietämykseen ja oivaltanut maailmanhistorian ytimen. Hegel on vakuuttunut, että hänen oma filosofiansa vastaa täydelliselle filosofialle asetettavia vaatimuksia.

Valtio ja talous

Hegel argumentoi kapitalistista talousteoriaa vastaan ja väitti aikansa ongelmien, kuten työttömyyden ja köyhyyden johtuvan kapitalistisen talousmallin objektiivisista sisäisistä ristiriidoista, ja näki valtion tasapainottavana ja eettisenä voimana pakollisena säätelijänä. Yksilöiden toiminnan summa on jotain, mitä kukaan ei yksilönä ole toivonut - absoluuttinen henki toteuttamassa itseään.

Katso myös:

- Hegel: Määrän muuttuminen laaduksi Hegel, Georg Wilhelm Friedrich ko:헤겔 ja:ゲオルク・ヴィルヘルム・フリードリヒ・ヘーゲル zh-cn:乔格·威廉·弗里德里希·黑格尔

Dialektiikka

Dialektiikka on antiikin kreikkalaisten keksimä, filosofien käyttämä keskustelumuoto. Se on väittelymuoto ja metodi, jonka avulla jotain ideaa tai väitettä tarkastellaan kaikista mahdollisista näkökulmista. Myöhemmin erillinen dialektinen metodi kehittyi saksalaisen idealismin (kuten Hegelin filosofian) piirissä, josta se kulkeutui myös marxilaisuuteen. Tässä dialektiikan muodossa päättelylle annetaan tietty käsitteellinen kehikko, jossa asiat kehittyvät eteenpäin vastakohtien kautta, kaaviota teesi – antiteesi - synteesi noudattaen. Luokka:Filosofian termit ja:弁証法

1841

Tapahtumia

- 26. tammikuuta – Englanti miehitti Hong Kongin (ensimmäinen oopiumsota).
- 21. elokuuta – Yhdysvalloissa myönnetään ensimmäinen patentti sälekaihtimille.

Syntyneitä

- 25. helmikuuta - Pierre-Auguste Renoir, ranskalainen maalari

Kuolleita

- Luokka:1800-luku ms:1841 ko:1841년

1842

Tapahtumia

- 5. lokakuuta - Pilseneriä valmistettiin ensimmäisen kerran.
- Ison-Britannian ja Kiinan välinen ensimmäinen oopiumisota päättyi.
- Yhdysvallat tunnusti Havaijin itsenäisyyden.
- Konventikkeliplakaatti kumottiin Norjassa.

Syntyneitä

Kuolleita

- Mihail Fjodorovitš Orlov, venäläinen kenraali Napoleonin sodissa
- Johan Fredrik Aminoff, ruotsalainen valtiomies
- Clemens Brentano, saksalainen kirjailija Luokka:1842 ms:1842 ko:1842년 simple:1842

Pariisi

Pariisi (ranskaksi Paris) on Ranskan ja Île-de-Francen alueen pääkaupunki. Ilman esikaupunkejaan ja satelliittikaupunkejaan se muodostaa Pariisin departementin. Varsinaisessa Pariisissa asuu noin 2,1 miljoonaa ihmistä (2 142 800 helmikuun 2004 arvio) ja Suur-Pariisin alueella 11,5 miljoonaa ihmistä 14 518 km²:n alueella. Suur-Pariisi on yhdessä Lontoon kanssa Euroopan toiseksi suurin suurkaupunkialue Moskovan jälkeen. Koko maailmassa se on 20. suurin kaupunki.

Maantiede

Moskova Pariisin sijaitsee pohjoisessa Ranskassa Seinen varrella ns. Pariisin altaassa, 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein maastonkohta kaupungin rajojen sisäpuolella on Moulin Rougesta tuttu Montmartren kukkula, joka on 130 metriä korkea. Kaupungin keskustassa sijaitsevat kaksi saarta, Île de la Cité ja Île Saint-Louis. Esikaupunkeja ovat mm. Boulogne-Billancourt, Argenteuil, Versailles, Montreuil, Saint-Denis, Nanterre ja Vitry-sur-Seine. Varsinaisen Pariisin kaupungin pinta-ala on 105,4 km². Jos ei lasketa mukaan kaupungin laitaman suuria Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoja, kaupungin pinta-ala on vain 86,9 km². Pariisin pieni pinta-ala johtuu siitä, että sen rajoja ei ole puistoalueita lukuun ottamatta laajennettu vuoden 1860 jälkeen. Kaupungin asukkaat käyttävät ympäröiviä suuria metsiä virkistysalueina. Pariisin asukastiheys on noin 20 000 asukasta neliökilometriä kohden. Vuotuinen keskilämpötila on 10,6 °C ja sademäärä 639 mm. Lämpimin kuukausi on heinäkuu, jonka keskilämpötila 18,4 °C, ja kylmin tammikuu, 3,4 °C. Sateisinta on kesäkuussa (65 mm), kuivinta helmi- ja huhtikuussa (45 mm).

Historia

Pariisi on syntynyt Île de la Citén saarella alun perin sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Kaupungin nimi tulee kelttiläisestä heimosta (pariisit), joka hallitsi aluetta ennen kuin Rooman valtakunta otti sen haltuunsa vuonna 52 eaa. Aluksi roomalaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Lutetia Parisiorum tai pelkästään Lutetia, joka tarkoittaa soista paikkaa, ja sen asukkaita nimellä Parisii. 50 vuodessa kaupunki oli laajentunut joen kummallekin puolelle. Pariisin ensimmäisenä piispana pidetty Pyhä Denis toi kristinuskon kaupunkiin 200-luvulla. Vuonna 212 sen nimeksi tuli Paris. Roomalaisten valta oli päättynyt vuoteen 508 mennessä, kun frankkien kuningas Klodvig asettui kaupunkiin ja teki siitä Merovinki-dynastian pääkaupungin. 400-luvulla Pariisia uhkasivat Attilan johtamat hunnit, myöhemmin viikingit, joiden hyökkäykset 800-luvulla pakottivat pariisilaiset rakentamaan linnoituksen Île de la Citélle. Merovingihallintoa seurasivat karolinkikuninkaat, joiden heikkous vahvisti Pariisin kreivien asemaa, ja vuodesta 987 alkaen kapetingit, jotka suojasivat kaupungin muureilla 1190–1210 ja aloittivat sen nousukauden. viikingit 1000-luvun alkupuolella kaupunki kasvoi voimakkaasti. Se levisi joen oikealle rannalle, Notre-Damen tuomiokirkko rakennettiin ja Sorbonnen yliopisto perustettiin. Filip II Augustin hallituskaudella alettiin rakentaa laajaa muuria levinneen asutuksen ympärille; myös Bastilji saatiin valmiiksi vuonna 1381. Satavuotisen sodan aikana (1337–1453) Pariisi oli englantilaisten miehittämä. Vuonna 1429 ranskalaiset piirittivät kaupunkia Jeanne d'Arcin johdolla, mutta englantilaisten häätäminen onnistui vasta vuonna 1436.