:: wikimiki.org ::

Katariina II Suuri

Katariina II Suuri

Katariina II, myöhempi Katariina II Suuri (1729-1796) syntyi 21. huhtikuuta vuonna 1729 Stettinin linnassa Pommerissa ja kastettiin nimillä Sofia Fredrika Augusta. Hänen vanhempansa olivat Anhalt-Zerbstin ruhtinas Kristian August ja ruhtinatar Johanna Elisabeth (o.s. Holstein-Gottorp). Sofian täytettyä 14 vuotta hänet vedettiin mukaan Euroopan jalosukuisten avioliittomarkkinoille. Preussin kuninkaan Fredrik II avustuksella häntä ryhdyttiin pian sovittamaan yhteen Venäjän suuriruhtinas Pietarin kanssa. Suunnitelmassa suuri merkitys oli epäilemättä myös hänen äidillään, jonka isorokkoon kuolleen veljen kanssa vastikään Venäjän valtaistuimelle noussut keisarinna, Pietari Suuren tytär Elisabet, oli nuorena ollut kihloissa. Sofia äiteineen lähtikin Venäjälle tammikuussa 1744 tapaamaan sekä Elisabetia että nuorta Pietaria. Perillä Moskovassa Sofialle selvisi totuus hänen tulevasta puolisostaan, ankaran kasvatuksen turmelemasta pelokkaasta, teeskentelevästä ja hennosta nuorukaisesta, joka ei osoittanut juurikaan kiinnostusta morsiantaan kohtaan. Lisäksi nuorten luonteet poikkesivat toisistaan monissa suhteissa: siinä missä ortodoksisen kasteen myötä nimen Katariina Aleksejevna saanut nuori nainen pyrki intohimoisesti samaistumaan uuteen kotimaahansa oli suuriruhtinas haluton opettelemaan venäjää tai tunnustamaan ortodoksista uskoa ja kaipasi nuoruudenkotiinsa Kieliin. Avioliitosta muodostuikin etäinen, nykytermillä ilmaisten hyötyavioliitto. Pietari nousi valtaistuimelle hallitsijanimellä Pietari III tätinsä Elisabetin kuoleman jälkeen. Lyhyen hallituskautensa aikana hän irrotti Venäjän seitsenvuotisesta sodasta ja aloitti toimet kirkon vallan kaventamiseksi. Hän kuitenkin kuoli epäselvissä oloissa jo valtaannousuaan seuraavana vuonna mitä ilmeisimmin Katariinan tukijoiden murhaamana. Näin Katariinasta tuli Venäjän keisarinna Katariina II. Hänen hallituskautensa kesti vuodesta 1762 vuoteen 1796. Valtaannousunsa jälkeen Katariina pyrki korjaamaan valtion katastrofaalista budjettivajetta peruuttamalla mahtisukujen etuoikeuksia, luomalla uusia veroja ja maksuja, ottamalla lainaa, luopumalla hallitsijoiden henkilökohtaisesta budjetista ja perustamalla pankin, jolla oli setelinanto-oikeus. Lisäksi Katariina pyrki lisäämään kansanopetusta ja selkeyttämään julmaa ja sekavaa lainsäädäntöä kirjoittamalla vuonna 1767 oman lakikokoelman, joka kuitenkin sisälsi suuria lainauksia Montesquieun Lakien hengestä sekä Beccarian Rikoksesta ja rangaistuksesta. Katariina pyrki jopa luomaan eräänlaisen edustuksellisen parlamentin perustamalla Suuren valiokunnan, jonka toiminta kuitenkin päättyi jo pian alkamisensa jälkeen. Menetettyään nuorena puolisonsa Katariinan elämässä oli monia rakastajia. Heistä merkittävimmät, kuten Grigori Orlov, Grigori Potjomkin ja nuorena kuollut Aleksandr Lanskoi, ehtivät saavuttaa merkittävän yhteiskunnallisen aseman. Toisaalta hallitseminen ajoi Katariinaa eroon erityisesti pojastaan Paavalista, joka kasvoi lastenhoitajien huomassa, oppi vihaamaan äitiään ja ihannoi isäänsä, jota ei juurikaan ollut ehtinyt tuntea. Vanhemmiten Katariina alkoi suunnitella poikansa syrjäyttämistä vallanperimyksessä korvaamalla tämän pojanpojallaan Aleksanterilla (myöhempi Aleksanteri I), joka oli kasvanut isoäitinsä huomassa ja ihaili tätä voimakkaasti. Katariina II oli kulttuuria suosiva valistushallitsija, joka kävi kirjeenvaihtoa valistusfilosofien kanssa. Hän oli taideharrastaja, joka hankki välittäjiensä kautta ainutlaatuisia taideteoksia kokoelmaansa Eremitaasiin. Katariinan ostoksia kuljetti myös epäonninen Vrouw Maria -laiva, joka nyt makaa Suomenlahden pohjassa. Musiikki ei tosin kuulunut keisarinnan suosikkiajanvietteisiin, sillä omien sanojensa mukaan se oli hänelle harvoin muuta kuin meteliä. Esikuvansa Pietari Suuren kunniaksi hän teetti Pietariin patsaan, kuuluisan Vaskiratsastajan, jonka jalustaan hän antoi kirjoittaa latinaksi "Pietari ensimmäiselle, Katariina toinen". Katariina suosi valtansa vakiinnuttamiseksi uutta nousevaa aatelia ja institutionalisoi lainsäädäntöön maaorjuuden, joka oli Länsi-Euroopassa valistuksen voimasta ja seuraavalla vuosisadalla teollistumisen johdosta heikkenemässä. Katariina Suuri myös laajensi Venäjää Keski-Euroopan suuntaan osallistumalla Puolan jakoihin vuosina 1772, 1793 ja 1795. Lisäksi hän siirsi Venäjän rajoja Turkin suuntaan liittäen Krimin ja Ukrainan valtakuntaansa. Katariina joutui sotaan myös serkkunsa, Ruotsin kuningas Kustaa III:n kanssa, mutta rauha solmittiin Värälässä vuonna 1790 ilman rajamuutoksia. Ajauduttuaan välirikkoon poikansa Paavalin kanssa Katariina päätti tietoisena heikentyneestä terveydestään toteuttaa suunnitelmansa pojanpoikansa määräämisestä seuraajakseen. Hän suunnitteli julistavansa aikomuksensa Pyhän Katariinan päivänä 24.11. Keisarinnan voimat kuitenkin pettivät vain muutamia viikkoja ennen aiottua ilmoitusta. Hän sai halvauskohtauksen marraskuun alussa 1796 ja menehtyi pari päivää sen jälkeen 5./16. marraskuuta 1796. Niin Paavali I nousi Venäjän valtaistuimelle ja Aleksanteri peri kruunun vasta isänsä jälkeen vuonna 1801. Luokka:Venäjän hallitsijat ja:エカチェリーナ2世 (ロシア皇帝)

1729

Tapahtumia

Syntyneitä

- 2. toukokuuta – Katariina Suuri

Kuolleita

- Luokka:1700-luku ko:1729년

21. huhtikuuta

21. huhtikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 111. päivä (112. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 254 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Anssi, Anselmi :- suomenruotsalainen kalenteri: Camilla :- ortodoksinen kalenteri: Jani, Janne, Feodor, Heikki, Hilppa :- saamenkielinen kalenteri: Ansealbma, Anselbme :- vanhemmissa kalentereissa: Anhelmus, Anselm, Anselmo, Anselmus, Anshelm, Emanuel

Tapahtumia

- 753 eaa - Tarinan mukaan Romulus ja Remus perustivat Rooman kaupungin.
- 1994 - Tähtitieteilijä Alexander Wolszczan ilmoitti havainneensa ensimmäiset aurinkokunnan ulkopuoliset planeetat.
- 1996 - Jokelan junaturma.

Syntyneitä

- 1864 - Max Weber, taloustieteilijä ja sosiologi
- 1912 - Marcel Camus, elokuvaohjaaja
- 1914 - Anthony Quinn, näyttelijä
- 1947 - Iggy Pop, rock-muusikko

Kuolleita

- 1644 - Torsten Stålhandske, ratsuväen kenraali
- 1910 - Samuel Langhorne Clemens (Mark Twain), amerikkalainen kirjailija ja humoristi
- 1918 - Manfred von Richthofen (Punainen paroni), saksalainen ensimmäisen maailmansodan taistelulentäjä
- 1937 - Saima Harmaja, runoilija
- 1946 - John Maynard Keynes, taloustieteilijä
- 1992 - Väinö Linna, kirjailija
- 2003 - Nina Simone, jazz- ja blues-laulaja ---- Katso myös: kalenteri ~ 20. huhtikuuta, 22. huhtikuuta Luokka:Huhtikuu -04-21 ms:21 April ko:4월 21일 ja:4月21日 simple:April 21 th:21 เมษายน

Fredrik II Suuri

Fredrik II Suuri, saksaksi Friedrich II der Große (s. 24. tammikuuta 1712 Berliinissä - k. 17. elokuuta 1786 Potsdamissa) oli Hohenzollern-sukuun kuulunut Preussin kuningas 1740–1786. Hänet tunnetaan taistelukentillä menestyneenä soturikuninkaana ja valistuneena itsevaltiaana joka nosti Preussin yhdeksi Euroopan mahtivaltioista.

Nuoruus

Fredrik Suuren vanhemmat olivat Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I (1688-1740) ja Englannin kuninkaan Yrjö I:n tytär Sophie Dorothea (1687-1757). Nuoruudessaan Fredrik harrasti tieteitä ja taiteita sekä ihaili äitinsä tavoin ranskalaista kulttuuria. Tämä johti vaikeisiin ristiriitoihin vanhoillisen upseeri-isän kanssa ja lopulta 18-vuotiaan Fredrikin epäonnistuneeseen pakoyritykseen kotoaan 1730. Fredrik Vilhelm I tuomitsi poikansa ja kaikki hänen karkuretkensä apurit kuolemaan, mutta muutti Fredrikin tuomion arestiksi Küstrinissä. Ankara soturikuningas järjesti pojalleen avioliiton Braunschweig-Beverin Elisabeth Christinen (1715-1797) kanssa, pakotti tämän perehtymään Preussin hallintoon ja talouteen ja antoi tälle rykmentin komennettavaksi. Vaikka Fredrik osoitti suurta taitoa näissä toimissa, hän ei jättänyt harrastuksiaan tieteiden ja taiteiden parissa ja perehtyi etenkin valistusfilosofiaan.

Sodat ja valloitukset

Fredrik II nousi valtaistuimelle 1740, ja koko hänen hallituskauttaan leimasivat toisaalta valistushenkiset uudistukset, toisaalta sodat. Kun Pyhä Rooman keisari Kaarle VI samana vuonna kuoli ja kruununperimyksestä syntyi kiistaa, Fredrik käytti tilaisuutta hyväkseen ja uudisti Preussin vanhat, jokseenkin heikosti perustellut vaatimukset Sleesiasta, yhdestä Itävallan vauraimmista alueista. Joulukuussa 1740 Preussin armeija hyökkäsi yllättäen ja ilman sodanjulistusta Sleesiaan. Fredrikin odottamaton ja uhkarohkea teko sai myös muut valtiot tarttumaan aseisiin Itävaltaa vastaan ja syttyi monivaiheinen Itävallan perimyssota. Preussin ja Itävallan välillä käytiin Ensimmäinen Sleesian sota 1740-42 ja Toinen Sleesian sota 1744-45 joissa Preussin armeija löi Itävallan joukot ja valloitti alueen. Itävallan Maria Teresia joutui solmimaan Fredrikin kanssa rauhan sekä luovuttamaan Sleesian ja Glatzin alueet Preussille. Maria Teresia pyrki Sleesian takaisinvaltaamiseen ja solmi sotilaallisen liiton Ranskan, Venäjän, Ruotsin ja Saksin kanssa. Liittolaisten tavoitteena oli jakaa Preussin alueet keskenään. Fredrik sai kuitenkin tietää suunnitelmista ja aloitti itse sodan hyökkäämällä 1756 Saksiin. Seitsenvuotisessa sodassa 1756-63 Fredrik joutui puolustautumaan joka puolelta maata saartavia ylivoimaisia vihollisia vastaan, liittolaisenaan Englanti. Vaikka Preussin nopea ja tehokas armeija saavutti loistavia voittoja vihollisistaan, joiden sodankäyntiä vaivasi eripuraisuus ja yhteistyön puute, Fredrik alkoi sodan pidetessä jäädä alakynteen. Hänet pelasti Venäjän keisarinna Elisabetin kuolema 1762 jonka jälkeen Venäjä irtautui sodasta. Pian rauhan joutui tekemään myös Ruotsi, jolloin Fredrik kykeni lyömään Itävallan ja saamaan jälleen haltuunsa Sleesian. Kun myös Ranska lipesi riveistä, oli Maria Teresian jälleen pakko suostua rauhaan Fredrikin kanssa. Hubertusburgin rauhassa 1763 Preussi sai pitää kaikki alueensa ja kohosi näin Euroopan suurvaltojen joukkoon. Venäjä, Preussi ja Itävalta tekivät 1772 sopimuksen puolustuskyvyttömän ja Venäjän armoille joutuneen Puolan reuna-alueiden jakamisesta. Tässä Ensimmäisessä Puolan jaossa Preussi sai Länsi-Preussin alueen.

Uudistuspolitiikka

Fredrik julkaisi valtaantulovuonnaan 1740 salanimellä teoksen Anti-Machiavelli jossa hän kritisoi Niccoló Machiavellin valtiofilosofisia ajatuksia. Fredrikin mielestä valtion etu ja valistuksen humaanit periaatteet olivat yhdistettävissä. Fredrik oli erinomainen hallintomies, soturi ja sotalaitoksen järjestäjä. Hän edisti elinkeinoelämää, suosi ranskalaista sivistystä ja pani toimeen uudistuksia valistuneen itsevaltiuden henkeen.

Jälkimaine

Fredrik Suuresta tuli kuolemansa jälkeen yksi aikakautensa ylistetyimmistä suurmiehistä. Fredrikiä on pidetty ns. valistuneen itsevaltiuden malliesimerkkinä: yksinvaltaisena mutta valistuneena monarkkina joka käyttää valtaansa kansansa parhaaksi. Toisaalta hänen uhkarohkeat ja voitokkaat sotilaalliset kampanjansa ovat luoneet hänelle soturikuninkaan gloriaa. Hän on yksi niistä harvoista hallitsijoista joille on maailmanhistoriassa vakiintunut lisänimi "Suuri" (muita mm. Aleksanteri Suuri, Kaarle Suuri, Pietari Suuri, Katariina Suuri ym.). Kotimaassaan Preussissa ja myöhemmin yhdistyneessä Saksassa "vanha Fritz" (Alte Fritz) nousi kansallissankarin asemaan ja oli keskeisessä roolissa kun saksalaista kansallisidentiteettiä nationalismin aikakaudella muokattiin. Fredrik Suuren ratsastajapatsas on yhä paraatipaikalla Berliinin pääkadulla Unter den Lindenillä. Toisaalta Fredrikiä on etenkin 1900-luvulla kritisoitu preussilais-saksalaisen militarismin henkilöitymänä. Luokka:Hallitsijat ja:フリードリヒ2世 (プロイセン王)

Elisabet I (Venäjä)

Venäjän keisarinna Elisabet (tai Elisabet Petrovna, venäjäksi Елизаве́та (Елисаве́т) Петро́вна) (29. joulukuuta 1709-2. tammikuuta 1762) oli sisarensa, Holstein-Gottorpin herttuatar Annan lisäksi ainoa Pietari I:n ja Katariina I:n yhdestätoista lapsesta, joka eli aikuisikään asti. Nuoruudessaan Elisabet tuli toistuvasti ohitetuksi hallitsijaa valittaessa. Isänsä velipuolen Iivana V:n tyttären, keisarinna Annan hallitessa Elisabet oleskeli poissa hovin elämästä. Hänen nuoruutensa oli kaiketi varsin onnellinen, sillä hän ei ollut juurikaan kiinnostunut politiikasta oli tyytyväinen saadessaan omistautua harrastuksilleen ulkoilulle, ratsastukselle, puutarhanhoidolle ja metsästykselle. Elisabetin kauneus, seurallisuus ja iloisuus takasivat sen, että hänellä riitti paljon niin mies- kuin naispuoleisiakin ystäviä. Elisabetin matka kohti valtaistuinta alkoi, kun Anna sai sairauskohtauksen ja kuoli marraskuussa 1740. Valta siirtyi nyt Elisabetin ohi vain neljän kuukauden ikäiselle Iivana VI:lle. Syynä valintaan oli se, että keisarinna Anna halusi rakastettunsa Bironin säilyttävän valta-asemansa ja uskoi onnistuvansa siinä parhaiten nimittämällä seuraajakseen sisarentyttärensä, Iivanan äidin, Mecklenburgin herttuattaren Anna Leopoldovnan. Biron kuitenkin taivutteli kuolemaisillaan olevan hallitsijan siirtämään vallan suoraan Iivanalle sillä ehdolla, että Bironista itsestään tulisi sijaishallitsija. Bironin valta-asema ja hänen saksalaistaustansa saivat aikaan vastustusta, joka siivitti Elisabetin matkaa valtaistuimelle. Hänen innokas tukijansa oli Ranska, joka toivoi voivansa vaikuttaa Venäjän Itävallalle suopeaan politiikkaan. He myös uskoivat, että Elisabetin valtaannousu vähentäisi Venäjän ulkopoliittista aktiivisuutta. Elisabetia tuki myös Ruotsi, joka odotti hyötyvänsä politiikasta kiinnostumattoman naisen valtaannoususta. Ehdokas itse kuitenkin pelkäisi vallankaappauksen epäonnistumista ja kuluikin suunnilleen vuosi, ennen kuin hän sai kerätyksi tarpeeksi rohkeutta ryhtyäkseen toimeen. Aika oli kuitenkin kypsä joulukuussa 1741, jolloin Anna Leopoldovna karkotettiin periferiaan ja pieni Iivana teljettiin vankilaan. Ruotsi oli pyrkinyt lisäämään sekasortoa Venäjällä valtaannousun helpottamiseksi Hattujen sodan avulla, mutta heidän sotilaallinen menestymättömyytensä saikin aikaan sen, että Elisabet hyökkäsi Suomeen. Ajanjakso tunnetaan Suomessa pikkuvihan nimellä. Sotatoimi oli kuitenkin Elisabetin viimeisiä varsinaisia tarmokkaita hallintotoimia, sillä vastedes hän omistautui puoliksi nautinnoille, puoliksi uskonnolle. Pian valtaannousunsa jälkeen Elisabet alkoi suunnitella kruununperijänsä nimittämistä. Hän itse ei voinut saada lapsia, joten harkittuaan hän päätti kutsua Venäjälle sisarvainajansa pojan Karl Peter Ulrichin, joka oli viettänyt lapsuutensa isänsä luona Holsteinissa, mutta oli vastikään jäänyt orvoksi. Venäjälle saavuttuaan hänet kastettiin Pietariksi ja jälkimaailma tuntee hänet paremmin myöhemmällä hallitsijanimellään Pietari III. Vaikka Elisabet järkyttyi pojan rujosta olemuksesta, joka johtui hänen julmasta kasvatuksestaan, päätti keisarinna heti nimittää pojan seuraajakseen. Jotta hallitsijasuku jatkuisi tulevaisuudessakin, ryhtyi keisarinna määrätietoisesti etsimään 16-vuotiaalle Pietarille puolisoa. Sopiva ehdokas löytyikin Preussista, Alhalt-Zerbstin ruhtinaskunnasta. Neljätoistavuotias tyttö oli keisarinnalle luultavasti siksikin mieleinen, että hän itse oli nuoruudessaan ollut kihloissa tämän enon Karl August Holstein-Gottorpin kanssa. Suhde oli ollut onnellinen, mutta sulhanen oli kuollut pian isorokkoon. Nuori Sofia sai jäädä Venäjälle ja ortodoksikasteessa hänen nimekseen valittiin Katariina Aleksejevna. Hänet tunnetaan kuitenkin paremmin myöhemmällä hallitsijanimellään Katariina II. Varsinaiset hallitustoimet Elisabet jätti usein suosikeilleen, joista merkittävimmäksi nousi kasakkapaimen Aleksei Razumovski. Huhuttiin, että hän ja keisarinna olisivat jopa olleet salaa naimisissa. Keisarinna itse oli hallitsijana vailla suurta kunnianhimoa. Hän keskittyi hovielämään tanssiaisineen ja seurusteluineen. Elisabetin kerrotaan omistaneen 15 000 ranskalaistyylistä pukua ja 5 000 paria kenkiä. Sanottiin myös, ettei hän koskaan käyttänyt samaa asua kahdesti. Huolimatta iloluonteisuudestaan Elisabet oli kuitenkin perinyt isältään hyvin ailahtelevaisen luonteen. Hän saattoi suuttuessaan lyödä seurassaan olleita ihmisiä ja raivostuessaan lähettää virkamiehiä suoraan virkapaikalta karkotukseen. Vanhemmalla iällä keisarinna lisäksi siirtyi uudenlaiseen päiväjärjestykseen valvomalla öisin ja nukkumalla päivällä. Keisarinna Elisabetin hallituskauden keskeisiä saavutuksia olivat Moskovan yliopiston ja Pietarin taideakatemian perustaminen. Aloite niihin tuli keisarinnan suosikeilta. Varsinaisesti keisarinna kiinnostui valtion asioista Hattujen sodan jälkeen uudelleen vasta seitsenvuotisen sodan sytyttyä. Hän halusi vääjäämättä jatkaa Preussia vastaan käytyä sotaa loppuun saakka, sillä sen mahdollinen laajeneminen Venäjän suuntaan koettiin uhkana. Menestys näyttikin varmalta, sillä kahdesti hävitetty Berliini oli raunioina ja suuri osa Preussista vihollisen miehittämänä. Elisabetin oma terveys oli kuitenkin samalla heikentynyt. Toisinaan hän oli pitkään tilassa, jossa häntä oli mahdotonta saada hoitamaan hallitsijan velvollisuuksiaan. Joskus hän vietti päiväkausia rukouksiin uppoutuneena ja toisinaan hän virkistyi ja vannoi jatkavansa sodan loppuun saakka liittolaisensa Itävallan rinnalla. Juuri Preussin tappion hetken saapuessa keisarinnan voimat kuitenkin loppuivat ja hän kuoli verenvuotoon tammikuun toisena päivänä 1762. Hänen seuraajansa, innokas Preussin ja sen kuninkaan Fredrik II:n ihailija Pietari III lopetti heti valtaannousunsa jälkeen vihollisuudet ja palautti Preussille sen menettämät alueet. Näin Elisabetin viimeinen suuri hanke, Preussin murskaaminen, raukesi juuri ennen toteutumistaan. Luokka:Venäjän hallitsijat ja:エリザヴェータ (ロシア皇帝)

Seitsenvuotinen sota

Seitsenvuotinen sota, myös Suuri siirtomaasota, Pommerin sota (1756–1763), jossa Iso-Britannia, Preussi ja Hannover asettuivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan. Espanja ja Portugali vedettiin myöhemmin mukaan selkkaukseen. Ruotsin osallistumista sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi, kun taas Iso-Britannian ja Ranskan siirtomaissa tapahtuneita selkkauksia kutsutaan Suureksi siirtomaasodaksi.

Tausta

Seitsenvuotinen sota voidaan nähdä Itävallan perintösodan jatkumona. Tuon selkkauksen aikana Preussin kuningas Fredrik II Suuri oli valloittanut rikkaan Sleesian. Itävallan keisarinna Maria Teresia solmi rauhan vain kerätäkseen uusia joukkoja ja muodostaakseen uusia liittoumia. Hän oli onnistunut tässä hyvin. Euroopan poliittinen kartta oli piirretty uudelleen muutamassa vuodessa. Vuosisatoja vanhat viholliset, Ranska, Itävalta ja Venäjä, solmivat liittouman Preussia vastaan. Preussilla oli takanaan vain Iso-Britannian tuki, koska Ranska uhkasi sen esi-isiltä perittyä Hannoveria. Briteillä oli jo Euroopan suurin laivasto ja Preussilla oli manner-Euroopan vakuuttavimmat maajoukot. Täten britit hallitsisivat merta ja saisivat vaikutusvaltaa mantereelta, lisäksi se pystyisi keskittämään joukkonsa siirtomaihinsa. Preussin armeija roolimallinaan, Itävallan armeija oli käynyt läpi täydellisen remontin. Maria Teresia oli järkähtämättömästi ajanut uudistuksia, ja tämä tietämys sota-asioiden hoidosta asettikin monet hänen kenraaleistaan huonoon valoon. Maria Teresian huolenpito sotilaidensa hyvinvoinnista antoi hänelle sotilaiden kunnioituksen. Toisena sodan syynä voidaan pitää Iso-Britannian ja Ranskan kilpailua siirtomaista.

Sota

15. toukokuuta 1756 Iso-Britannia julisti sodan Ranskalle. Kun Fredrik selvitti hänen vastaisen liittoutuman aikeet, hän päätti iskeä ensin. 29. elokuuta Preussin valmistauneet joukot ylittivät Saksin rajat. Preussi oli lukumäärällisesti alakynnessä, mutta ei ylivoimaisesti voitettavissa. Preussi oli pieni valtio, mutta kuten eräs historiankirjoittaja on todennut, se oli armeija valtiolla, ei toisin päin. Sodan alussa Fredrik ylitti Saksin rajat, yhden Itävallan kanssa liitossa olleista pienistä saksalaista valtiosta. Saksin ja Itävallan armeijat eivät olleet valmistautuneet ja Lobositzin taistelussa Fredrik eristi Saksin armeijan Kenraali von Brownen johtamasta itävaltalaisten sotajoukosta. Saksi kuitenkin viivästytti onnistuneesti Preussin etenemistä. Keväällä 1757 Fredrik marssi Prahaan. Verisen Prahan taistelun jälkeen alkoi hän piirittämään kaupunkia, mutta joutui lopettamaan piirityksen kärsittyään ensimmäisen tappionsa Kolinin taistelussa. Vaikkakin Fredrik hyökkäsi Itävaltaan keväällä 1758, hän ei onnistunut saavuttamaan tärkeää voittoa. Lännessä Ranska kärsi tappiot Rheinbergin ja Krefeldin taisteluissa. Vuosi 1761 toi uuden maan sotaan. Espanja julisti sodan Iso-Britannialle 4. tammikuuta. Villinghausenin taistelussa Brunswickin prinssi Ferdinand voitti 92 000 miehen vahvuisen ranskalaisen sotajoukon. Venäläiset valtasivat lisää maata Pommerissa ja itävaltalaiset valtasivat Schweidnitzin. Preussin loppu näytti olevan lähellä, kun Iso-Britannia uhkasi vetää tukensa pois ja Preussin joukot olivat vähentyneet 60 000 mieheen. Mutta onni oli Preussin puolella. 5. tammikuuta 1762 tsaarinna kuoli ja hänen preussimielinen seuraajansa Pietari III tarjosi rauhaa. Viimeinen Preussin ja Itävallan välinen taistelu käytiin Freibergissa 29. lokakuuta 1762.

Rauha

Iso-Britannian ja Ranskan vihollisuudet lopettiin Pariisin rauhassa, johon sisältyi monimutkaisia maanvaihdoksia. Ranskalle annetiin mahdollisuus uuden Ranskan tai Karibian saariensa pitämiseen. Ranska valitsi viimemainitun säilyttääkseen sokerin lähteensä. Tämä sopi briteille mainiosti, sillä heidän omat saarensa Karibialla tuottivat myös sokeria ja uuden Ranskan luovuttamisen myötä he hallitsivat kaikkia Mississipin itäpuoleisia maita. Espanja menetti Floridan Iso-Britannialle, mutta otti New Orleansin ja Louisianan haltuunsa. Helmikuussa 1763 Huberusburgin rauha palautti Euroopan rajat sotaa edeltäneisiin. Tämä tarkoitti sitä että Sleesia jäi Preussille. Se selvisi useiden sitä suurempien naapurusvaltioiden hyökkäyksistä ja saavutti suuresti vaikutusvaltaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kustannuksella. Tämä vaikutusvalta avasi tien modernin Saksan valtion alulle. Taaksepäin katsastellessa on mielenkiintoista huomata miten lähellä Preussi oli tuhoutumistaan. Jos kaikki sen viholliset olisivat hyökänneet samanaikaisesti, on hyvin todennäköistä että Preussi olisi tuhoutunut ja Euroopan tulevaisuus olisi muuttunut suuresti. Luokka:Sodat Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan historia Luokka:Saksan historia Luokka:Ranskan historia Luokka:Itävallan historia Luokka:Venäjän historia Luokka:Ruotsin historia Luokka:Espanjan historia Luokka:Portugalin historia ja:七年戦争

1762

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1700-luku ms:1762 ko:1762년

1796

Tapahtumia

- 14. toukokuuta: ensimmäinen rokotus isorokkoa vastaan
- Paavali I:stä tuli Venäjän keisari
- Telppäs-niityn ihme

Syntyneitä

- 6. heinäkuuta: Nikolai I, Venäjän keisari
- 23. heinäkuuta: Franz Berwald, säveltäjä
- Bernhard von Beskow, runoilija

Kuolleita

- 7. lokakuuta: Thomas Reid, filosofi
- 6. marraskuuta: Katariina II, Venäjän keisarinna Luokka:1700-luku ms:1796 ko:1796년 simple:1796 th:พ.ศ. 2339

Grigori Grigorjevitš Orlov

Kreivi Grigori Grigorjevitš Orlov (1734–1783) oli Grigori Orlovin, Novgorodin kuvernöörin poika, Aleksei Grigorjevitš Orlovin ja Fjodor Grigorjevitš Orlovin veli. Hän sai koulutuksensa kadettikoulussa Pietarissa ja aloitti sotilasuransan Seitsenvuotisessa sodassa ja haavoittui Zorndorfin taistelussa. Palvellessaan 1760-luvun alussa pääkaupungissa tykistöupseerina, hän ihastui suuriruhtinatar Jekatarina Aleksejevnaan, saksalaiseen prinsessaan, ja oli veljensä kanssa järjestämässä kaappausta, jossa hänen aviomiehensä, keisari Pietari III syrjätettiin 1762. Noustuaan valtaistuimelle vallankaappauksen jälkeen, Katariina II ylensi Orlovin kreiviksi ja teki hänestä adjutanttinsa, pioneerijoukkojen komentajan ja armeijan ylimmän upseerin. Heidän avioton poikansa, Aleksei syntyi 1752. Hän nimettiin asuinpaikkansa Bobrikin kylän mukaan; hänestä alkaa Bobrinskin kreivien suku. Orlovin vaikutus kasvoi vieläkin merkittävämmäksi hänen paljastettuaan juonen surmata koko Orlovien suku. Keisarinna oli jopa naimassa suojattinsa, mutta hänen vaikutusvaltainen avustajansa Nikita Panin päätti toisin. Grigori Orlov ei ollut varsinainen valtiomies, mutta osasi arvioida tapahtumia ja oli hyödyllinen ja läheinen neuvonantaja Katariinan hallintokauden alkuajan. Hän halusi isänmaallisista ja taloudellisista syistä parantaa maaorjien asemaa ja jopa osittain vapauttaa heidät. Orlov on myös vuoden 1767 kariutuneen lakiuudistussuunnitelman vankka kannattaja, tosin hän halusi pääasiassa myötäillä keisarinnaa, joka osoitti suurta vapaamielisyyttä alkuvuosinaan. Orlov oli yksi aikaisimmista slavofiilisen suuntauksen kannattajista. Hän kannatti kristittyjen vapauttamista turkkilaisten osmanien ikeen alka. Vuonna 1771 hänet lähetettiin Venäjän edustajana Focshanin rauhanneuvotteluihin, jotka kuitenkin epäonnistuivat turkkilaisten uppiniskaisuuden ja Orlovin julkeuden vuoksi. Palatessaan ilmoittamatta Pietariin, hän kuitenkin huomasi nuoremman Aleksandr Vasiltšikovin saavuttaneen keisarinnan suosion. Saavuttaakseen jälleen Katariinan huomion, Orlov lahjoitti hänellä yhden maailman suurimmista timanteista, joka nyttemmin tunnetaan nimellä Orlov. Hän sai vastalahjaksi Marmoripalatsin Pietarissa, muttei entistä asemaansa. Kun Grigori Potemkin sitten seurasi Vasiltšikovia keisarinnan suosiossa, Orlov lähti ulkomaille muutamiksi vuosiksi. Hän nai serkkunsa Madame Zinovjevnan 1777, mutta pari ei saanut lapsia ennen vaimon kuolemaa Lausannessa 1782. Orlov palasi Venäjälle muutamia kuukausia ennen kuolemaansa Moskovassa vuonna 1783. Jonkin aikaa ennen kuolemaansa hän menetti järkensä. Orlov, Grigori Orlov, Grigori

Aleksanteri I

Aleksanteri I on ollut useamman kuin yhden hallitsijan nimi:
- Makedonian kuningas Aleksanteri I (495–450 eaa.)
- Epeiroksen Aleksanteri I (noin 342 eaa.)
- Paavi Aleksanteri I (106–115)
- Skotlannin Aleksanteri I (1078–1124)
- Venäjän keisari Aleksanteri I (1777–1825)
- Jugoslavian Aleksanteri I (1929–1934)

Eremitaasi

Eremitaaši (venäjäksi Эрмитаж, Ermitaž, tulee ranskan kielen sanasta ermitage) on Pietarissa Talvipalatsin yhteydessä oleva maailman suurin taide- ja kulttuurihistoriallinen museo. Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä myöhemmin varsinaisen Talvipalatsin puolelle nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevaa taidekokoelmaa. Kokoelma käsittää nykyisellään yli kolme miljoonaa taide-esinettä, joista kerrallaan pystytään pitämään näytteillä noin viittä prosenttia. Näyttelytiloja on nykyisellään seitsemässä eri rakennuksessa. Museo on laajentunut myös niin kutsutuiksi satelliittimuseoiksi ulkomaille: Lontoossa, Las Vegasissa ja äskettäin uutena kaupunkina Amsterdamissa on Eremitaašin alaiset ja sen nimeä kantavat museot. Taidekokoelman pohjana ollutta Katariina II:n yksityiskokoelmaa ovat sittemmin kartuttaneet muun muassa tsaarit Aleksanteri I ja Nikolai I. Nikolai I:n aikana 1840–1852 museorakennusta uudistettiin huomattavasti arkkitehti Leo von Klenzen johdolla ja samalla museosta tuli julkinen käyntikohde. Lokakuun vallankumouksen jälkeen museo sai suunnattoman lahjoituksen valtiolta Venäjän ylhäisön omistaman taiteen jouduttua valtiollistetuksi. Kokoelmat ovat karttuneet myös vuonna 1945 Puna-armeijan Berliinin museoista haalimien taideaarteiden myötä.

Taidekokoelma

Eremitaašin kokoelma sisältää muun muassa antiikin Kreikan ja Rooman taidetta, etu-, keski- ja itäaasialaista taidetta sekä edustavan kokoelman eurooppalaista taidetta kansainvaellusajalta alkaen, kuten laajalti ranskalaista impressionismia ja ekspressionismia sekä flaamilaista, italialaista ja espanjalaista maalaustaidetta. Eremitaaši on erityisen tunnettu Rembrandt-kokoelmastaan, joka on maailman laajin museokokoelma. Eremitaašissa on myös muun muassa Michelangelon, Leonardo da Vincin, Pierre Rodinin, Jean Renoirin, Vincent van Goghin ja Paul Gauguinin töitä.

Rakennukset

- Talvipalatsi (1754–1762, arkkitehti B. F. Rastrelli)
- Pieni Eremitaaši (1764–1767, arkkitehti G. B. Vallen-Delamot)
- Vanha Eremitaaši (1771–1787, arkkitehti J. M. Felten)
- Uusi Eremitaaši (1839–1852, arkkitehti Leo von Klenze)
- Eremitaašin teatteri (1783–1787, arkkitehti Georges Quarengy)

Muuta

Yleiskäsitteenä eremitaaši (ranskaksi ermitage, erakkomaja) on etenkin 1700-luvulla käytössä ollut nimitys puistojen ja puutarhojen yhteyteen rakennetuista huvimajoista. Luokka:Pietari Luokka:Museot Luokka:Taidemuseot ja -galleriat ja:エルミタージュ美術館

Vrouw Maria

Hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa ja myöhemmin upposi noin neljänkymmenen metrin syvyyteen. Alus sai törmäyksissä vaurioita peräosaan, muun muassa peräsin irtosi. Aluksen ruumassa arvellaan olleen esimerkiksi taideaarteita, joita keisarinna Katariina Suuri ja muu Venäjän ylimystö oli tilannut Hollannista. Lisäksi lastina oli sokeria, väriaineita, sinkkiä ja kappaletavaraa. Miehistö ja paikallinen väestö ehti pelastaa osan lastista ennen aluksen uppoamista 8. lokakuuta 1771. Aluksen hylky on säilynyt poikkeuksellisen ehjänä. Hylyn runko on pituudeltaan noin 26 metriä ja leveydeltään 7 metriä. Aluksen haaksirikosta tuli yksi Suomen etelärannikon kuuluisimpia aarrelaivalegendoja. Rauno Koivusaaren johtama sukeltajaryhmä löysi hylyn 28. kesäkuuta 1999. Vuonna 2004 käräjöitiin Turussa siitä, millaisia korvauksia sukeltajaryhmä saa nostettuaan laivasta esineitä Museovirastolle. Museovirasto on tehnyt alueella kenttätutkimuksia. Hylyn uppoamispaikka on suojeltu ja sukellustoiminta siellä on kielletty ilman lupaa.

Aiheesta muualla

http://www.nba.fi/INTERNAT/MoSS/suomi/vrouwm.html Luokka:Purjelaivat

Maaorjuus

Maaorjuudella tarkoitetaan myöhäisantiikissa, keskiajalla ja uuden ajan alussa vallinnutta yhteiskunnallisen järjestäytymisen tapaa, jossa maata viljelevä väestö ei ollut itsenäisiä, maata perinnöllisesti hallitsevia talonpoikia. Sen sijaan he viljelivät maanherran omistamaa maata alustalaisina. Alustalaisten ja herran (joka saattoi olla myös juridinen henkilö, kuten luostari tai kaupunkiyhteisö) väliset suhteet vaihtelivat sekä alueellisesti että ajallisesti voimakkaasti vuokrasuhdetta muistuttavasta tilanteesta aina ns. ruumiinherruuteen saakka. Vastineeksi maan hallusapidosta alustalaiset suorittivat erilaisia maksuja herralle, jolla saattoi olla esimerkiksi yksinoikeus alueen myllyn käyttöön. Alustalaisen tuli myös suorittaa työpalvelusta herran tilalla. Vastineeksi herran tuli tarjota suojelua alustalaisilleen.

Katso myös

- Orjuus
- Wikisource: Maaorjuuden lakkauttaminen Venäjällä Luokka:Sosiaaliset suhteet ja:荘園

Valistus

Valistus oli 1700-luvun Euroopassa vallinnut älyllinen liike. Tämä ajatussuunta pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla. Liikkeen johtavat hahmot näkivät olevansa rohkea ja tärkeä älykköjen ryhmä, joka vei maailmaa eteenpäin "pimeän ajan" eli keskiajan synnyttämän irrationaalisen ja taikauskoisen tyrannian ikeestä. Liike tarjosi raamit Amerikan ja Ranskan vallankumoukselle sekä kapitalismin nousulle ja sosialismin synnylle. Aikakauden taidetta määrittivät barokkimusiikki sekä uusklassinen arkkitehtuuri. Liikkeen ensimmäisiä filosofeja olivat John Locke ja Thomas Hobbes, jotka kirjoittivat monia sekularistisia ja autoritaarisia pakkovaltoja vastustavia kirjoituksia jo 1600-luvulla. Heidän yhteiskuntasopimukselliset teoriansa sekä ihmiskäsityksensä eivät kuitenkaan olleet tyypillisiä sille, mitä useimmiten pidetään valistusaikana. Valistusajan viimeiseen aaltoon kuuluivat ajattelijat kuten Jean Jacques Rousseau sekä Immanuel Kant, kuten myös Adam Smith, Thomas Jefferson ja Johann Wolfgang von Goethe.

Valistuksen vuosisata

"Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä." Näin kirjoitti ranskalainen vallankumousmies ja matemaatikko Antoine Condorcet 1700-luvun lopulla. Nimitys valistusaika ilmentää sitä vastakohtaisuutta, joka vallitsi verrattuna edelliseen vuosisataan. 1600-luvulle olivat ominaisia muun muassa tiukka säätyerottelu (säätyjä: aatelisto, papisto, kauppiaat, talonpojat), ankara kirjallinen sensuuri (valtio valvoi, mitä kirjoja sai julkaista) sekä toisinajattelevien vainot, jotka ilmenivät paholaisen (kristinuskon Jumalan päävastustaja) pelkona ja noitavainoina. Valistusajattelijat arvostelivat myös sotia sekä sokeaa uskoa valtion ja kirkon arvovaltaan. Poikkeuksen 1600-luvulla olivat muodostaneet Hollanti ja Englanti, joissa säätyerot olivat jo alkaneet kaventua. Näistä maista monet valistusajattelijat saivat turvapaikan. Luonnontieteet olivat edistyneet edellisillä vuosisadoilla, ja tämä vaikutti todellisuuskäsitykseen. Myös tiedot muista maanosista vaikuttivat käsityksiin yhteiskunnasta ja uskonnosta. 1700-luvulla vallitsi ensi kertaa se käsitys, että oma vuosisata oli edellistä kehittyneempi ja että järjen johtamina voitiin odottaa yhä valoisampaa tulevaisuutta. Kun edellinen vuosisata oli taistelua tieteellisen totuuden ja muiden "totuuksien" välillä, valistuksen vuosisata merkitsi tämän taistelun tulosten, tieteellisen totuuden, leviämistä yhä useammille elämän alueille. Toisaalta 1700-luvun järkeen perustuva ajattelu aiheutti jo valistusaikana vastavaikutuksia. Valistusajattelija Jean-Jacques Rousseau kysyi onko taiteiden ja tieteiden edistyminen todella lisännyt ihmisten onnea ja hyvettä. Hän vastasi tähän kysymykseen kielteisesti. Hän vaati paluuta luontoon. 1800-luvun romantiikka oli vastavaikutus valistusajan järkeen perustuvalle ajattelulle. 1900-luvun postmodernismi oli myös suurelta osin valistusajattelun vastainen. Tunnetun kulttuurintutkijan Stuart Hallin mukaan valistuksen tärkeä elementti oli läntisen sivistyksen vertaaminen muiden maanosien eriasteiseen sivistymättömyyteen. Hänen mukaansa valistuksen järkevyys näyttäytyi ainoastaan länsimaiden menneisyydessä ja muiden maanosien nykyisyydessä ilmenevän raakalaismaisuuden ja järjettömyyden taustaa vasten. Länsimaiden lisäksi ehkä vain Kiina nähtiin sivistyneenä, joskin Kiinan sivistystä pidettiin hyvin erilaisena kuin länsimaista. Toisaalta vieraiden kulttuureiden varsinainen tieteellinen tutkimus alkoi vasta valistusajalla; aikaisempia käsityksiä olivat vahvasti hallinneet myyttisyys ja tarunomaisuus.

Valistuksen edeltäjiä 1600-luvulla

Englantilaisen Francis Baconin mukaan kaikki tieto perustuu yksinomaan kokemukseen. Hollantilainen Hugo Grotius korosti luonnonoikeutta vastakohtana tahtoon perustuvalle oikeudelle. Käsityksestä, että kaikkialla oli alun perin vallinnut ihmisten luonnosta johtuva luonnonoikeus, muodostui perusta valistuksen yhteiskunnallisille opeille. Ranskalainen René Descartes korosti epäilyä kaiken inhimillisen tiedon lähtökohtana. Englantilaisen Thomas Hobbesin materialismi vaikutti voimakkaasti valistusajan materialisteihin. Materialismin eli aineellisen todellisuuskäsityksen mukaan materia, aine on ensisijainen ja ajattelu on vain aineen tuote eli jotakin, jota tapahtuu aineessa. Englantilaisen John Locken ajattelu korosti aistihavaintojen ja itsehavaintojen merkitystä tiedon lähteenä. Locken mukaan ihmisellä ei ole mitään synnynnäisiä ajatuksia, vaan tieto syntyy kokemuksen ja havaintojen avulla.

Uuden tiedon vaikutus kulttuuriin

Aikaisempi maailmanhistoria oli ollut Lähi-idän ja Euroopan historiaa. Marco Polon kertomukset olivat jo vuosisatoja aikaisemmin tehneet tunnetuiksi Kiinan ja Intian kulttuureja. Niin sanotut löytöretket toivat Eurooppaan valtavan määrän tietoa eurooppalaisille vieraista kulttuureista ja uskonnoista. Muut kulttuurit olivat erilaisia kuin Euroopan kulttuuri. Antiikin tutkimus oli osoittanut, että antiikin ei-kristityt pystyivät elämään hyveellisesti. Nyt löytöretket osoittivat, että myös muiden uskontojen kannattajat elivät hyveellisesti. Tämä heikensi kristinuskon valta-asemaa ja oli omiaan vahvistamaan deismiä ja ateismia. Deistit olivat sitä mieltä, että eri uskonnoissa ilmenevä jumala oli olemassa mutta ei vaikuttanut maailmanmenoon. Ateistit olivat sitä mieltä, ettei jumalaa ollut olemassa. Agnostikot asettuivat näiden katsomusten välimaastoon väittäen, ettei voitu tietää, oliko jumalaa olemassa vai ei. Johdonmukaisinta ateismia edustivat ranskalaiset materialistit.

Valistusajattelua

Monet valistusajattelijat hyväksyivät myös itsevaltiuden, jos se oli valistunutta. Tekemällään yhteiskuntasopimuksella ihmiset saattoivat rajoittaa oikeuksiaan luovuttamalla osan niistä hallitsijan käyttöön. Jyrkintä demokratiaa edusti Rousseau, joka vaati hallitsijan tilalle välitöntä kansanvaltaa mutta samalla alistumista enemmistön päätöksiin. Charles de Secondat Montesquieu vaati valtiovallan jakamista kolmeen osaan, lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Lait piti säätää tai oikeammin tutkimalla palauttaa luonnonoikeuden mukaisiksi. Valistuksen vaatimuksia alettiinkin vähitellen toteuttaa eri maiden lainsäädännöissä. Alettiin vaatia kidutuksen ja orjuuden poistamista. Vankiloiden ja mielisairaaloiden oloja alettiin parantaa. Erityisen syvällisesti valistus vaikutti kasvatukseen. Vaadittiin havaintoon ja kokemukseen perustuvaa opetusta, ammattikouluja ja käytännön harjoittelua, koulutuksen ulottamista alempiin yhteiskuntaryhmiin ja naisiin sekä aikuisten jatko-opetusta. Rousseau kokosi nämä näkemykset teokseensa Émile. Käytännössä valistuksen kasvatusajatuksia alkoi toteuttaa Johann Heinrich Pestalozzi. Myös talouden alalla syntyi uusia ajatuksia. Kun valtiovalta oli rajoittanut vapaata kilpailua edellisellä vuosisadalla, valistus kannatti vapaata kilpailua. Uudet näkemykset kokosi skotlantilainen Adam Smith kirjaansa Kansojen varallisuus. Hänen taloudellista ajattelutapaansa kutsutaan liberalismiksi, ja tällä ajattelutavalla on ollut suuri merkitys meidän päiviimme asti. Valistusaatteiden piirissä omaisuutta pidettiin yleensä luonnollisena oikeutena. Vuosisadan loppupuolella ranskalainen Franrois Noël Babeuf vaati omaisuuden poistamista. Anarkismin (valtiottomuuden) ensimmäisiin edustajiin kuulunut William Godwin halusi poistaa omaisuuden lisäksi valtion ja avioliiton. Antoine Condorcet uskoi ihmiskunnan saavuttaneen täysi-ikäisyyden ja rajattoman edistyksen asteen. Historioitsijat tutkivat kulttuurien rappion syitä. Erityisen kuuluisaksi tuli Edward Gibbonin Rooman valtakunnan rappiota ja tuhoa käsittelevä teos. Gibbonin suurteoksen kristinuskoa käsittelevät osat on koottu teokseen History of Christianity. Tämä antiikin jumalankuvin koristettu teos pyrki kuvaamaan kristinuskon historiaa puolueettomasti, mutta sen ajan papisto hyökkäsi voimakkaasti Gibbonin teosta vastaan.

Valistusaatteiden seurauksia

Valistusaatteiden leviämistä vaikeutti muun muassa siihen aikaan yleinen lukutaidon puute. Valistus vaikutti kuitenkin usein juuri niihin henkilöihin, joilla oli yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Suvaitsevaisuus lisääntyi valistuksen vaikutuksesta. Jesuiittajärjestö (sotilaallisesti järjestetty katolisen kirkon taistelujärjestö) lakkautettiin, ei ollut uskonsotia kuten edellisellä vuosisadalla, noitavainot vähenivät ja juutalaisten asema parani. Yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus lisääntyi, oikeudenkäyttö inhimillistyi (kidutukset poistettiin tai niitä vähennettiin), maaorjuus lakkautettiin Keski-Euroopasta, taistelu orjuuden poistamiseksi alkoi, hallinto kehittyi vallanjaon periaatteiden pohjalta ja alkavan liberalismin hengessä, terveydenhoitoa kehitettiin, sananvapaus laajeni ja kansansivistys levisi. Tieteiden alalla kehitys johti muun muassa kansantaloustieteen, tilastotieteen, sosiologian, kokeellisen psykologian ja kulttuurihistorian syntymiseen. On myös joskus väitetty, että vaikka valistus 1700-luvun puolivälissä edellytti avointa ja avaraa suhtautumista ihmistä ja kulttuuria koskeviin kysymyksiin, se myöhemmin rappeutui ahdasmieliseksi ja saivartelevaksi poroporvarillisuudeksi. Saksalainen Immanuel Kant sanoi, että valistus osoitti ihmisen itsemääräämisoikeuden ja johti hänet täysi-ikäisyyteen ottaen tunnuslauseekseen muinaisroomalaisen Horatiuksen ajatuksen uskalla hankkia tietoa.

Valistus Ruotsi-Suomessa

Suomessa valistusaatteet levisivät 1700-luvulla lähinnä sivistyneistön keskuuteen. Eräissä kartanoissa oli valistusajattelijain teoksia. Myös oppineet ja papit tunsivat jonkin verran näitä aatteita. Valistuksen aatteet olivat myös esillä Valhalla-seurassa, joka toimi vuosina 1781-1786. Tunnetuin ja jyrkin ateistisluontoisen katsomuksen esittäjä silloisessa Ruotsi-Suomessa oli papin poika, kirjailija ja dosentti Johan Kellgren, joka tunsi ranskalaisten materialistien tuotantoa. Valistusaatteet synnyttivät Suomessa myös vastustusta. Turun piispa Juhana Brovallius nimitti materialisteja ja ateisteja ihmiskunnan häpeätahroiksi, ja vuonna 1749 itse kuningas kielsi yliopiston filosofisen tiedekunnan opettajia kajoamasta uskonnollisiin kysymyksiin. Henrik Gabriel Porthanin mukaan ateismia on rangaistava, koska se on yhteiskunnalle vaarallinen. Erityisesti Porthan varoitti ateismin levittämisestä rahvaan (talonpoikien) ja porvareiden keskuuteen. Hän kirjoitti vapaamielisestä papista: "Hän on siinä määrin mieletön, että hän saarnoissaan ja Katkismusta koskevissa kuulusteluissaan selittää helvetin tulen pelkäksi vertauskuvalliseksi lauseeksi ja että paholainen ei enää vaikuta ihmisiin, tuskin lienee olemassakaan..." Kun valistusaatteet levisivät pääasiassa aateliston keskuuteen, Kymin ja Porvoon kihlakuntien talonpojat esittivät eduskunnalle valituksen herrojen vapaa-ajattelusta, "joka ilmeni tolkuttomina ja tuomittavina lausuntoina uskonnon opeista ja sen pääkappaleista sekä Jumalan pyhästä sanasta ja jumalanpalvelusten sekä kalliiden armonosoitusten halveksintana." Sivistyneistön piirissä ja varsinkin upseeristossa esiintyi nurjamielisyyttä papistoa kohtaan. Papisto moitti aatelisia siitä, että nämä eivät käyneet kirkossa eivätkä edes lähettäneet palvelusväkeäänkään. Papisto yritti taivuttaa herrasväkeä kirkkokurilla, mutta nämä vastasivat syytöksillä papiston huonosta elämästä kuten juopottelusta, ahneudesta jne. Herrasväen uskonnon halveksinta oli silloisen hallitusmuodon vastainen. Hallitus sääti lain, jonka mukaan kirkon toimitusten käyttö oli virkanimitysten ehto. Kuningas Kustaa III oli valistunut itsevaltias, ja hän uudisti elinkeinoelämää ja rikoslainsäädäntöä. Hänet murhattiin 29.3. 1792.

Valistusajattelijoita ja ensyklopedia

"Suurmiehet, jotka Ranskassa valistivat päitä lähestyvää vallankumousta varten, esiintyivät itsekin äärimmäisen vallankumouksellisesti. He eivät tunnustaneet minkäänlaisia ulkopuolisia arvovaltoja. Uskonto, luonnonkäsitys, valtiojärjestys - kaikki alistettiin ankaraan arvosteluun, kaiken oli astuttava järjen tuomioistuimen eteen, todistettava oikeutensa olemassaoloon tai luovuttava siitä." Näin kirjoitti Friedrich Engels noin sata vuotta valistusajan jälkeen. Kaikki suuret "päiden valistajat" eivät olleet materialisteja, esimerkiksi Rousseau ja Voltaire eivät olleet materialisteja. Ranskassa katolinen kirkko puolusti voimaperäisesti vanhaa yhteiskuntajärjestystä. Kun kuningas valistusajattelijain vaikutuksesta vapautti maaorjat, kirkko yritti estää kirkon maaorjien vapautusta. On ymmärrettävää, että materialistit vaikuttivat voimakkaasti Ranskan vallankumouksen syntyyn. Nimitys vapaa-ajattelija on peräisin 1600-luvun Englannista. Siihen aikaan vapaa-ajattelija tarkoitti valtiokirkon opista poikkeavasti ajattelevaa. Myöhemmin vapaa-ajattelija on alkanut tarkoittaa ateistia. Englantilainen vapaa-ajattelu vaikutti valistusajattelijoihin. Valistusajattelijain suurin voimannäyte oli tietosanakirja l'Encyclopédie (Ensyklopedia). Se sisälsi 28 nidettä ja seitsemän täydennysosaa. Tietosanakirjan toimittajana oli Denis Diderot. Kysymyksessä ei ollut tavallinen tietosanakirja vaan kaiken kulttuurin rakenteellinen esitys. Kirjoittamiseen osallistui erilaisia ihmisiä, ja artikkelien kannanotot vaihtelivat valistuneen yksinvallan ihailusta kommunismia lähenteleviin kannanottoihin sekä deismistä ateismiin. Kirkko yritti useita kertoja estää tietosanakirjan painamisen, mutta useista painokielloista ja paavin pannaan julistamisesta huolimatta Diderot onnistui ystävineen painattamaan kirjan Pariisissa - tosin painopaikaksi jouduttiin merkitsemään ulkomailla sijaitseva paikkakunta. Kuuluisimmat niistä ranskalaisista materialisteista, jotka avustivat Ensyklopediaa, olivat Julien Offroy de la Mettrie, Claude Adrien Helvetius ja Paul Henri Thierry von Holbach (d'Holbach ). Denis Diderot'ta arvostettiin sosialistisissa maissa, koska hänen materialisminsa katsottiin sisältäneen Karl Marxin materialismille sukua olevia ajatuksia. La Mettrie on tullut kuuluisaksi niin sanotun mekaanisen materialismin kehittäjänä. Helvetiusta arvostetttin muun muassa siksi, että hän ryhtyi soveltamaan materialismia yhteiskuntaelämään. Ryhmän kiistatta selvin ateisti oli kuitenkin d'Holbach, ja hänen teoksensa Système de la nature (Luonnon järjestelmä, 1770) sisältää johdonmukaisen esityksen valistusajan materialismista. D'Holbachin ajattelun kolme pääväitettä ovat:
- Uskonto tarjoaa väärän perustan moraalille.
- Uskonto on ristiriidassa tieteen kanssa.
- Uskonto, erityisesti oppi kuoleman jälkeisestä elämästä, on pääsyyllinen mädäntyneeseen yhteiskuntajärjestelmään.

Voltaire

Puhuttaessa valistusajattelijoista mainitaan aina myös Voltaire. Voltaire ei kuitenkaan ollut niinkään merkittävä filosofian tai tieteen kehittäjänä, vaan hänen maailmanmaineensa perustui siihen, että hän oli taitava kiistakirjoittaja, runoilija ja historioitsija. Hänet kasvatettiin jesuiittaopistossa. Käytännön elämässä hän puolusti suvaitsevaisuutta, ihmisyyttä ja vapautta. Hän puolusti pelottomasti kirkollisen ja valtiollisen vainon uhreja ja joutui itsekin elämään maanpaossa. Voltaire ei ollut ateisti vaan deisti. Tästä huolimatta hän laati ateisti Meslierin testamentista lyhennelmän ja levitti teosta. Voltaire kirjoitti, että Meslierin testamentti pitäisi olla jokaisen kunniallisen miehen taskussa. Voltaire oli saanut vaikutteita etenkin englantilaisilta. Poliittisesti hän kannatti valistunutta yksinvaltaa. Pyöveli poltti kuitenkin hänen teoksensa Lettres Philosophiques vaarallisena uskonnolle ja porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle. Vanhoilla päivillään Voltaire alkoi taistella vääryyttä kärsineiden puolesta ja maaorjuuden jäänteitä vastaan. Vaikka Voltaire ei vaatinutkaan valtion ja kirkon eroa, kirkko oli hänen mielestään alistettava siviilioikeuden alaiseksi. Kirkon omaisuutta oli verotettava ja pappien saatava palkkansa valtiolta. Avioliitto oli maallistettava, kirkollisia juhlapäiviä vähennettävä sekä lakkautettava luostarit. Eri uskontokunnat tuli laillistaa. Nykyaikana Voltairen vaatimukset eivät ehkä tunnu kovin jyrkiltä, mutta hänen omana aikanaan niitä vastustettiin ankarasti. Valistushallitsijoinakin mainitut kuninkaat tyytyivät toteuttamaan lähinnä elinkeinoelämän kannalta tärkeitä uudistuksia sekä inhimillistämään jossain määrin oikeuslaitosta. Sen sijaan kirkon etuoikeuksiin ei juuri uskallettu kajota. Voltaire taisteli myös ihme- ja henkiuskoa vastaan. Perisynti-, kolminaisuus- ja neitseestäsyntymisoppeja hän piti mielettöminä. Hänen mielestään myös sielun kuolemattomuusoppia vastaan puhuivat järkiperusteet, mutta moraalin tukipönkkänä Voltaire piti sitä tarpeellisena.

Hume ja Kant

Varsinaisten valistusajattelijain lisäksi valistuksen vuosisadalla eli kaksi ajattelijaa, joiden ajattelu ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vieläkään. Heidän ajatuksiinsa törmätään aina, kun filosofiassa pohditaan inhimillisen tiedon mahdollisuuksia tai moraalin luonnetta ja totuusarvoa. Nämä ajattelijat olivat David Hume ja Immanuel Kant. Eräät Humen ajatukset erottavat Humen jyrkästi valistusajattelijoista. Nämä samat ajatukset ovat aiheuttaneet filosofisia kiistoja, jotka eivät ole vieläkään osoittaneet laantumisen merkkejä. Hume esitti esimerkiksi, että emme voi johtaa syy- ja -seuraussuhteita järjestämme, vaan tietomme kausaalisuudesta on viime kädessä uskon varassa. Toiseksi Hume väitti, ettei tiedossamme olevia luonnonlakeja voida lopullisesti todistaa, sillä myöhemmät havainnot voivat osoittaa aikaisemmat havaintomme luonnonlaeista paikkansa pitämättömiksi. Ei ole mikään ajatusvälttämättömyys, että luonnonlait ovat tulevaisuudessa samanlaiset kuin mitä ne ovat olleet tähän asti. Moraalin alueella Hume esitti ajatuksen, jota on myöhemmin kutsuttu Humen laiksi eli Humen giljotiiniksi. Humen mukaan siitä, mitä on, ei voida päätellä, mitä pitäisi olla. Tämä merkitsee sitä, ettei Humen mukaan tosiasioita koskevista väitteistä voida johtaa moraalinormeja. Toisaalta Hume oli valmis perustelemaan moraalia inhimillisinä tunteilla. Kant yritti ratkaista Humen esittämän ongelman kokemustiedon mahdollisuudesta seuraavasti. Hän väitti, että vaikka kaikki tietomme alkaa kokemuksesta, itse meidän kokemuksiimme sekaantuu tietoja, joiden alkuperän täytyy olla kokemusta edeltävä. Maailman monet järjestystä ilmentävät periaatteet, kuten avaruus, aika ja kausaliteetti, ovat oman mielenkykymme maailmasta kumpuaville havainnoillemme antamia muotoja. Kantin mukaan tietoa moraalista ei voida saada kokemuksesta, vaan moraalin perusteet ovat valmiina meissä itsessämme. Tästä syystä Kantin moraaliajattelua on sanottu myös intuitiiviseksi (intuitio = sisäinen oivallus).

Valistusajan keskeisiä hahmoja

- Ranskalaiset ensyklopedistit
- Pierre Bayle
- Thomas Paine
- Jean le Rond d'Alembert
- Denis Diderot
- Leandro Fernández de Moratín
- Benjamin Franklin
- Edward Gibbon
- David Hume
- Thomas Jefferson
- Gotthold Lessing
- John Locke
- Montesquieu
- Isaac Newton
- Immanuel Kant
- Jean-Jacques Rousseau
- Adam Smith
- Benedict Spinoza
- Voltaire
- Antoine Condorcet
- Claude Adrien Helvetius

Katso myös

- Modernismi
- Humanismi
- Reformaatio Luokka:Historian ajanjaksoja ko:계몽주의 ja:啓蒙時代 th:ยุคแสงสว่าง

Puolan jaot

Venäjä, Itävalta ja Preussi jakoivat ensimmäisessä (1772), toisessa (1793) ja kolmannessa (1795) jaossa Puola-Liettuan. Puolan kolmannen jaon jälkeen ensimmäisen maailmansodan loppuun, vuoteen 1918 saakka ei Puolan valtiota ollut olemassa, vaan sen historiallinen alue kuului Itävallalle (1867- Itävalta-Unkarille), Venäjälle sekä Preussille (1871- Saksalle). Puolan naapurit olivat voimistuneet 1700-luvulla: Preussi oli noussut suurvallaksi, Venäjä ja Itävalta olivat vahvistuneet huomattavasti. Puolan vastustuskykyä heikensi keskushallinnon heikkous. Hallintoa ei oltu uudistettu vuosisatoihin, sillä feodaaliylimystö piti tiukasti kiinnni vallastaan ja etuoikeuksistaan jarruttaen ja vastustaen uudistuksia. Sillä aikaa naapureissa oli toteutettu itsevaltiuden ajalle tyypillinen vallankeskitys ja luotu voimakas armeija. Tilannetta pahensi Ranskan ja naapurimaiden sekaantuminen Puolan kuninkaanvaaleihin. Hajanainen ja heikko valtio joutui lopulta naapureidensa jakamaksi.

Puolan ensimmäinen jako 1772

Barin konfederaation kapina (1768-1776) Bari Puolan itävaltalaismielisen kuningas August III:n kuoltua 1763 päättivät Preussi ja Venäjä, ettei toista samanmielistä kuningasta pitäisi Puolaan valita. Venäjän tsaarittaren Katariina II:n tuella valittiin vuonna 1764 Puolan kuninkaaksi Stanislaus Poniatovski, jota pidettiin venäläismielisenä. Venäjän suurlähettiläs osallistui puolalaiseen päätöksentekoon ja sai aikaan mm. sen, että Krakovan piispa pidätettiin ja karkotettiin Venäjälle. Vuonna 1768 Puolan valtiopäivät, Sejm, hyväksyi julistuksen, jossa Venäjä takasi puolalaisille oikeuden valita kuninkaansa ja jokaiselle valtiopäiväedustajalle oikeuden yksin kieltää (lat. liberum veto) mikä tahansa aloite kantaansa perustelematta. Jotkut aatelismiehet vastustivat Kamenetsin piispa Adam Krasińskin, Kazimierz Pułaskin ja Michał Krasińskin aloitteesta Venäjän suurlähettiläs Nikolai Repnin politiikkaa Puolassa ja solmivat Barin konfederaation Barin linnoituksessa 29. helmikuuta 1768 (puol. Konfederacja barska). Barin konfederaatio sai haltuunsa Podolian, Volhynian ja Galitsian ja nautti aluksi sekä Ranskan että Itävallan tukea. Kuningas Poniatovski yritti välittää Venäjän ja Barin konfederaation välillä, mutta ajauduttuaan umpikujaan hän määräsi hetmanni Ksawery Branickin ja kahden kenraalin valtaamaan Barin linnoituksen. Samaan aikaan idässä Koliyivshchynassa (Länsi-Ukrainassa) puhkesi talonpoikaiskapina vastustamaan konfederaation ortodokseihin kohdistamia aikomuksia vastaan, mikä vaikutti Puolan itäisiin maakuntiin ja jopa Liettuaan asti. Venäjän tsaaritar Katariina II Suuri lähetti joukkoja tukahduttamaan kapinan pelätessään sen leviävän ja uhkaavan aateliston sekä tšaarin asemaa. Barin konfederaatit vetosivat ulkovaltoihin ja pyrkivät aikaansaamaan asemansa helpottamiseksi vielä sodan Turkin ja Venäjän välille. Preussin tilanteesta huolestunut kuningas Fredrik II Suuri neuvoi Venäjän tsaaritar Katariina II Suurta neuvottelemaan konfederaattien kanssa. Konfederaattien joukot kulkivat ympäri maata Ignaty Malchewskyn, Mikael Pacin ja prinssi Kaarle Radziwillin johdolla vallaten alueita ja lopulta jättäen Puolan kuninkaan Poniatovskin kokonaan huomiotta sekä lähettäen omia suurlähettiläitään muihin maihin. 1770 preussilaiset joukot valtasivat Poznanin ja sitä ympäröivän seudun. Itävalta puolestaan valtasi Zipsin alueen, joka oli kuulunut Puolalle vuodesta 1412. Vuonna 1770 konfederaation neuvosto siirsi pääkaupunkinsa Sleesiasta Itävallan suostumuksella Ylä-Unkariin (Slovakiaa) käyden diplomaattisia neuvotteluja Itävallan, Ranskan ja Turkin kanssa muodostaakseen Venäjän vastaisen liittokunnan. Versailles'n hovi lähetti pienen sotilasjoukon ja konfederaateille ylipäälliköksi Charles François Dumouriez'n (25. tammikuuta 1739 - 14. maaliskuuta 1823, joka julisti kuningas Stanislaus Poniatovskin petturiksi ja tyranniksi juuri kun tämä oli lähestymässä poliittisesti konfederaatiota. Poniatovski kääntyi lopullisesti Venäjän puoleen ja konfederaatti menetti poliittisen uskottavuutensa Euroopassa. Kenraali Suvorovin johtamat venäläisjoukot voittivat konfederaatit 23. toukokuuta 1771 Lanckoronan läheisyydessä. Itävaltalaiset valtasivat 23. huhtikuuta 1771 Krakovan ja Suvorovin johtamat venäläiset voittivat konfederaatit niin ikään 23. marraskuuta 1771 Stolowicen lähellä, minkä seurauksena Ranskan lähettämä osasto jätti Puolan. Itävaltalaisten suorittama Czestochowan valtaus lopetti varsinaiset sotatoimet. Dumouriez'n johdolla konfederaation armeijan rippeet jatkoivat taistelua vuoteen 1776, Puolan 1772 tapahtuneen ensimmäisen jaon jälkeenkin.
- [http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/baltics_1772.jpg Itä-Eurooppa 1772]
- [http://freepages.genealogy.rootsweb.com/~atpc/maps/poland-1772.html kartta: Puolan ensimmäinen jako Itävallan, Preussin ja Venäjän kesken]

Puolan toinen jako 1793

Targowicen konfederaation avunpyyntö Venäjälle 1792 reformin vastustamiseksi 1771 Venäjän ja Itävallan liittouduttua Turkkia vastaan vuonna 1788 alkoi Preussi pelätä omaa asemaansa ja liittoutui Puolan kanssa. Puolan valtiopäivät, Sejm, hyväksyi 3. toukokuuta 1791 uuden perustuslain. Jotkut Targowicessa konfederaatioksi järjestäytyneet puolalaiset pyysivät Venäjän Katariina II Suurta vaikuttamaan siihen, että lain toimeenpanoa lykättäisiin ja että entinen liberum veto ja puolalaisten oikeus valita vaaleilla kuninkaansa turvattaisiin. Venäläiset hyökkäsivät idästä Tadeusz Kosciuszkon johtamien puolalaisjoukkojen ryhmittäytyessä puolustukseen Dubienkassa, Bug-joen ja Itävallan rajan välillä. 5 000 puolalaissotilaan avulla hän voitti Kochowskin johtamat 20 000 venäläissotilasta. Suoritettuaan useita rintamahyökkäyksiä venäläiset hyökkäsivät 18. heinäkuuta 1792 Itävallan suvereniteettia loukaten sivusta ja pakottivat puolalaiset vetäytymään. Tadeusz Kosciuszko alkoi vetäytyä kohti Varsovaa viivytystaistellen. 25. heinäkuuta 1792 kuningas Poniatovski päätti suostua Targowicessa konfederaation ehtoihin ja antautua venäläisille. 30. heinäkuuta 1792 kuninkaan neuvonantajaksikin nimitetty Tadeusz Kosciuszko jätti eroanomuksensa. 23. tammikuuta 1793 solmivat Preussi ja Venäjä sopimuksen, jonka perusteella Venäjä sai Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan maakuntia ja Preussi Gdańskin, Thornin ja muita alueita myöhemmin Itä-Preussiksi kutsuttavalta alueelta. Puolan valtiopäivien, Sejmin, tuli suostua alueluovutuksiin ja peruuttaa samalla vuoden 1791 perustuslaki. 23. marraskuuta 1793 vahvistettiin Puolan toinen jako, jossa se menetti jäljellä olevasta alueestaan 42% Preussille ja Venäjälle. Näin Puolalle jäi 29% niistä alueista, jotka sillä oli hallussaan ennen Puolan ensimmäistä jakoa.
- [http://freepages.genealogy.rootsweb.com/~atpc/maps/poland-1793.html kartta: Puolan toinen jako Preussin ja Venäjän kesken]

Puolan kolmas jako 1795

Reformistit nousevat vastarintaan toista jakoa vastaan 1793 Perustuslakiuudistusta kannattavat puolalaiset, jotka vastustivat Venäjän armeijan läsnäoloa Puolassa ryhtyivät vastarintaan Tadeusz Kosciuszkon johdolla. Kosciuszko hävisi 10. lokakuuta 1794 ja Varsova antautui 24. lokakuuta 1795. Venäjä sai Kuurinmaan ja Liettuan, Läntisen Valko-Venäjän ja Ukrainan, Itävalta Puolan eteläisen keskusosan ja Preussi kaakkois-Puolan sekä pääkaupunki Varsovan. Puolan valtio lakkasi olemasta runsaaksi vuosisadaksi 1795-1918.
- [http://freepages.genealogy.rootsweb.com/~atpc/maps/poland-1795.html kartta: Puolan kolmas ja lopullinen jako Itävallan, Preussin ja Venäjän kesken] Luokka:Puola ja:ポーランド分割

Kustaa III

Kustaa III (1746-1792) oli Ruotsin ja Suomen kuningas 1771-1792 ja maansa kiistellyimpiä hallitsijoita. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, erään arvion mukaan suoritti vallankaappauksen, suomalaisen aatelisen Jakob Magnus Sprengtportenin ja kreivi Johan Christopher Tollin avulla. Taiteista ja ranskalaisuudesta kiinnostunut hallitsija lisäsi olennaisesti kuninkaan valtaa, mutta suoritti myös valistushenkisiä uudistuksia ja harrasti kulttuuria. Tässä häntä voi verrata enoonsa, Preussin Friedrich II:een. Kustaa kävi Suomessa 1775 ja perusti useita kaupunkeja, kuten Tampereen vuonna 1779, sekä kehitti Suomen puolustusta. Hän oli naimisissa tanskalaisen prinsessan Sofia Magdaleenan kanssa. Hän hyökkäsi Venäjälle ilman säätyjen virallista suostumusta 1788 (Kustaa III:n sota 1788--1790). Upseerit kapinoivat pieleen menneen sodan aikana (Anjalan liitto), mutta Kustaa kukisti kapinan ja lisäsi edelleen valtaansa. Kapteeni Jacob Johan Anckarström murhasi Kustaa III:n vuonna 1792 oopperanaamiaisissa: tapaus innoitti Giuseppe Verdiä säveltämään oopperan Naamiohuvit. Kuninkaan seuraaja oli hänen poikansa Kustaa IV Aadolf. Kustaa III:n valtiojärjestys säilyi voimassa Venäjään 1809 liitetyssä Suomen suuriruhtinaskunnassa. Luokka:Kustaa III:n sota Luokka:Ruotsin kuninkaat ja:グスタフ3世 (スウェーデン王)

16. marraskuuta

16. marraskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 320. päivä (321. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 45 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Aarne, Aarno, Aarni :- suomenruotsalainen kalenteri: Arne, Arnold, Arna :- ortodoksinen kalenteri: Matti :- saamenkielinen kalenteri: Ártne :- vanhemmissa kalentereissa: Edmund, Ottomarus

Tapahtumia

- 1889 - Helsingin Sanomien ensimmäinen näytenumero julkaistiin nimellä "Päivälehti".
- 1945 - UNESCO perustettiin.

Syntyneitä

- 1861 - Arvid Järnefelt, suomalainen kirjailija
- 1938 - Robert Nozick, filosofi

Kuolleita

- 1796 - Katariina II, Venäjän keisarinna
- 1831 - Karl von Clausewitz, saksalainen kenraali ja sotateoreetikko
- 1965 - Erik Heinrichs, suomalainen kenraali, Mannerheim-ristin ritari

Juhlapäiviä

- YK: Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä ("International Day for Tolerance"). Päivää on vietetty vuodesta 1997. ---- Katso myös: kalenteri ~ 15. marraskuuta, 17. marraskuuta Luokka:Marraskuu -11-16 ms:16 November ko:11월 16일 ja:11月16日 simple:November 16 th:16 พฤศจิกายน

1796

Tapahtumia

- 14. toukokuuta: ensimmäinen rokotus isorokkoa vastaan
- Paavali I:stä tuli Venäjän keisari
- Telppäs-niityn ihme

Syntyneitä

- 6. heinäkuuta: Nikolai I, Venäjän keisari
- 23. heinäkuuta: Franz Berwald, säveltäjä
- Bernhard von Beskow, runoilija

Kuolleita

- 7. lokakuuta: Thomas Reid, filosofi
- 6. marraskuuta: Katariina II, Venäjän keisarinna Luokka:1700-luku ms:1796 ko:1796년 simple:1796 th:พ.ศ. 2339

Paavali I

Paavali I (venäjäksi Павел I Петрович, s. 1. lokakuuta 1754, Pietari - 23. maaliskuuta 1801, Pietari) oli Venäjän keisarikunnan keisari vuosina 1796–1801. Katariina II kuoli 1796 ja hänen poikansa Paavali I seurasi häntä valtaistuimella. Tietoisena siitä, että Katariina oli suunnitellut seuraajakseen hänen poikaansa, Aleksandr Pavlovitš Romanovia (myöhemmin Aleksanteri I), Paavali määräsi uuden kruununperimysjärjestyksen, jossa seuraajana oli aina vanhin lapsista. Hän perusti myös Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian 1799, joka perusti ensimmäiset tukikohdat Alaskaan turkisten pyyntiä varten. Paavalia pidettiin epävakaana ja päättämättömänä, ja hän saattoi pyörtää yllättäen vanhempia päätöksiään luoden kaaosta ja vihamiehiä. Alaska Eurooppalaisena suurvaltana Venäjä ei välttynyt Ranskan vallankumouksen vaikutuksilta. Paavalista tuli heltymätön Ranskan vastustaja ja hän liittyi Britannian ja Itävallan kanssa sotaan Ranskaa vastaan. Vuosina 1798–1799 venäläisjoukot Aleksandr Suvorovin johdolla sotivat loisteliaasti Italiassa ja Sveitsissä. Paavali kuitenkin muutti mielensä ja hylkäsi liittolaisena. Tämä johti sisäpoliittisen ongelmien lisäksi kriisiin. Paavali salamurhattiin todennäköisesti poikansa Aleksanterin käskystä maaliskuussa 1801. Luokka:Venäjän hallitsijat ja:パーヴェル1世 (ロシア皇帝)

Luokka:Venäjän hallitsijat

Hallitsijat, Venäjän Luokka:Hallitsijat

Vietnam

Vietnam Güneydoğu Asya'daki Çin-hindi Yarımadasının doğu kısmında yer alan bağımsız bir devlet. Vietnam'ın kuzeyde Çin, batıda Kamboçya ve Laos ile hudutları vardır. Vietnam'ın uzun kıyı hattı doğuda Güney Çin Denizine bakar, güneyde ise Siyam Körfezine ulaşır. Ülke 8°34' ve 23°23' kuzey enlemleriyle 102°09' ve 109°28' doğu boylamları arasında bulunur.

Tarihi

M.Ö. 3. yüzyılda Viet kabileleri, Çin'in Kanton şehrinden Orta Vietnam'a kadar uzanan Nam Viet Devletini kurdular. M.Ö. 111'de Nam Viet Devleti yıkılınca, Vietler Çin hakimiyeti altına girdiler. Uzun bir savaştan sonra Çinlileri Kızıl Nehir Vadisinden çıkaran Vietnamlılar M.S. 939'da bağımsızlıklarını kazandılar. Vietnam 15. asır başlarında Çin tarafından tekrar alındı ise de, kısa bir süre sonra 1427'de tekrar bağımsızlığına kavuştu. 1887'de Tonkin ve Annam'la birlikte Kamboçya ve Laos, Çin-hindi Birliği içinde teşkilatlandı. Yönetim bir Fransız Genel Valisine verildi. Fransa'nın ülkeyi ekonomik yönden sömürmesi ve siyasi baskısı, Fransız yönetimine karşı kuvvetli bir milli direniş hareketine sebep oldu. 1930 ve 1945 yılları arasında Fransa'ya karşı hareketlerde komünistler en kuvvetli grup olarak ortaya çıktılar. Bunlar 1941'de Vietnam Bağımsızlık Cemiyetini (Vietminh) kurarak komünist olmayan birçok grupları da kendilerine çektiler. İkinci Dünya Savaşında Vietnam'ı işgal eden Japonya 1945'te teslim olunca, Vietminh birlikleri Hanoi'de iktidarı ele geçirdiler. Liderleri Ho Chi Minh Vietnam'ın bağımsızlığını ilan etti. Fransa güneyde milli ihtilali bastırmayı başardı. Fakat kuzeyde sömürge rejimini yeniden kurmak istemesi, Çin-hindi Savaşlarının patlak vermesine sebep oldu. 1946'dan 1954'e kadar devam eden savaş, Fransa Dienbienphu Muharebesinde bozguna uğrayınca son buldu. 21 Temmuz 1954'te Cenevre Antlaşması imzalandı. Bu antlaşma kararlarına göre geçici olarak ülke, kuzeyde komünist kontrolündeki Demokratik Vietnam Cumhuriyeti, güneyde Vietnam Cumhuriyeti olmak üzere iki ayrı devlete bölündü. Bölünme hattı 17. paraleldi. Bu bölünme hattı 1956'da yapılacak olan genel seçimlerle kaldırılacaktı. Fakat genel seçimler yapılmadı. Bunun üzerine Kuzey Vietnam, Güney Vietnam hükümet başkanı Diem'i düşürmeyi hedef alan bir terör kampanyası başlattı. 1960'ta Diem ve Vietcong olarak bilinen komünist gerillalar arasındaki mücadele şiddetli bir iç savaşa dönüştü. Güney Vietnam ABD tarafından, Vietcong ise Kuzey Vietnam tarafından destekleniyordu. Diem komünistlerle baş edemeyince, 1963'te subaylar bir darbe yaparak hükümeti devirdi. Diem'in düşüşü birbirini takip eden birçok askeri darbeleri peşinden getirdi. Siyasi bir istikrarsızlık dönemi başladı. Vietcong ve Kuzey Vietnam birlikleri baskısı altındaki Güney Vietnam'ın çöküşünü ancak ABD müdahalesi engelledi. Amerikan yardımıyla Güney Vietnam ordusunun kuvveti üç kat arttı. 1964'te ABD, komünist kuvvetlerin artan taarruzlarına cevap olarak Kuzey Vietnam'ı bombalamaya başladı. Nisan 1969'da 543.000'e ulaşan Vietnam'daki Amerikan kuvvetleri Başkan Nixon'un emriyle Temmuz 1969'dan itibaren yavaş yavaş çekilerek azaltılmaya başlandı. 27 Ocak 1973'te Paris'te ABD, Kuzey ve Güney Vietnam ve Vietcong arasında bir ateşkes antlaşması imzalandı. Fakat bu anlaşma kararlarına hiç uyulmadı. 1974'te Güney Vietnam'a Amerikan yardımı, ABD kongresi tarafından durduruldu. Çinhindi'nin her tarafında iki yıl boyunca çetin muharebeler devam etti. Kuzey Vietnam 1975'in ilk aylarında merkezi Vietnam'da kalan son Güney Vietnam kuvvetlerine taarruza başladı. Güney Vietnam'ın geri çekilme harekatı bozguna dönüştü. Saygon rejimi 30 Nisan'da teslim oldu. Geçici bir ihtilal hükümeti, kontrolü ele geçirdi ve komünizmi yerleştirmek için adımlar atıldı. Bütün işyerleri ve çiftlikler devletleştirildi. 165.000'i ABD'ye olmak üzere binlerce Vietnamlı diğer ülkelere iltica etti. Ülkenin iki tarafının Millet Meclisleri toplanarak 2 Temmuz 1976'da Vietnam tekrar birleştirildi. Kuzey Vietnam'ın başşehri, bayrağı, marşı, amblemi ve parası ülkede geçerli oldu. Hemen hemen yüksek hükümet kademelerinin hepsine eski Kuzey Vietnam hükümetinin görevlileri getirildi. Vietnam İç Savaşı bütün Vietnam'ın Rus peyki olmasıyla neticelendi. Güney Vietnam'daki ABD üsleri Rus üsleri oldu. Sivillere karşı saldırı ve zulüm devam ederken 1977-1980'de Kamboçya ile şiddetli bir savaş patlak verdi. Vietnamlı azınlıkların deniz yolu ile veya karadan Kamboçya üzerinden artan kaçış hareketleri üzerine, 1983'te Vietnam, Kamboçya'daki mülteci kamplarına taarruzda bulundu. 140.000 Çin asıllı Vietnam'ı terk edince Çin ile münasebetler bozuldu ve Çin ekonomik yardımı kesti. Çin, Vietnam'ın dört sınır eyaletine taarruz etti. Birçok ekonomik hedefleri tahrip etti. Vietnam, Çin saldırılarını püskürtmekle birlikte büyük ekonomik kayıplara uğradı. Parti genel sekreteri olan ve ülke yönetiminde ağırlığını koruyan Le Duan'ın ölümü üzerine, Vietnam'ın siyasetinde değişiklikler oldu. 1989 sonlarında Vietnam birlikleri Kamboçya'dan çekilmeye başladı. Buna bağlı olarak ABD ile ilişkilerin normale dönmesi gündeme geldi. Nisan 1992'de Milli Meclis 1980'den beri yürürlükte olan anayasanın yerine yeni bir anayasa kabul etti. Yeni anayasayla devlet konseyi ve Bakanlar Kurulu kaldırıldı. Devlet Konseyi başkanından daha fazla yetkilere sahip Cumhurbaşkanlığı makamı kuruldu. Sandalye sayısı 496'dan 295'e indirilen meclis için Temmuz 1992'de seçimler yapıldı. Yeni meclis eski savunma bakanı Le Duc Anh'ı cumhurbaşkanlığına seçti. Ekonomi 1992'de hızlı bir gelişme gösterdi. Aynı sene Rusya burada bulunan üslerdeki gemilerini ve askeri danışmanlarının hepsini geri çekti. Amerika ve yakın komşuları ile diplomatik ilişkileri yeniden başladı.

Fiziki Yapı

2240 km'lik bir kıyı hattına sahip olan Vietnam uzun ve dar bir ülke olup, yaklaşık bir S şeklinde Çin sınırından Siyam Körfezine kadar uzanır. Ülkenin sadece % 25'i verimli delta ve ovalardan meydana gelmiştir. Kalanı kıraç dağları ve kısmen ekilebilir yüksek yaylaları ihtiva eder. Ülkenin en geniş yeri olan kuzey kesimde, dağlık kısımlarla Kızıl Nehir Vadisi büyük ölçüde birbirine zıttır. Kızıl Nehir Çin'den doğarak, güneydoğu istikametinde akar ve Tonkin Körfezine dökülür. Vietnam'ın dar merkezi kısmı kıyıda ancak birkaç tane verimli toprak parçasına sahiptir. Merkezi kısmın uzunluğunun 800 km'den fazlası, kolları doğu istikametinde okyanusa uzanan Annam Sıradağları ile kaplıdır. Vietnam, güneyde Mekong Nehri tarafından meydana getirilen ve bunun getirdiği topraklarla sürekli olarak zenginleşen büyük bir ova halindedir.

İklim

Vietnam'da tropikal bir iklim hüküm sürer. Yazın kuzeydeki sıcaklıklar güneydekinden pek farklı değildir. Bu mevsimde sıcaklıklar Hanoi ve Saygon'da 27°C ile 38°C arasında değişir. Fakat kışın sıcaklıklar kuzeyde daha düşüktür. Güney ise bütün yıl boyunca sıcaktır. Vietnam'da yağışlar sadece bölgeye göre değişmez, aynı zamanda seneden seneye değişir. Yıllık yağış ortalaması Saygon ve Hanoi'de 1830 mm'dir. Fakat Vietnam'ın sık sık karşılaştığı kuraklık ve su taşkınlarına bağlı olarak, yağış miktarı yılda 1220 mm ve 2240 mm arasında değişir.

Tabii Kaynakları

Vietnam bambu, Japon sediri, meşe, rodendron (açalyaya benzer bir bitki), mahun ağacı, abanoz ağacı ve tik ağacı gibi ağaçları ihtiva eden ormanlara sahiptir. Fakat bu ormanlar henüz kafi derecede işletilmemektedir. Ülkedeki başlıca vahşi hayvanlar kaplan, panter, ayı, yabani domuz ve maymundur. Fosfat, maden kömürü, demir, manganez, boksit, antimon, volfram, tungsten ve çinko Vietnam'ın belli başlı yeraltı zenginlikleridir.

Nüfus ve Sosyal Hayat

Vietnam halkının % 84'ü Vietnam asıllı, % 2'si Çinli, geri kalanı Muong, Thay, Meo, Khmer, Man ve Cham'dır. Çok sayıda azınlık gruplar olmakla birlikte, Vietnam halkı kültür birliğine sahiptir. Dil ve adetlerde, kuzeydeki ve güneydeki halk arasında pek az fark vardır. Ayrıca etnik gruplar arasında fiziki görünüm bakımından pek fark yoktur. 69.050.000 kişilik Vietnam nüfusu aşırı derecede düzensiz olarak dağılmıştır. Aşağı yukarı nüfusun % 80'i toprakların % 20'lik bir bölümünde yaşar. Halkın büyük çoğunluğu kuzeyde Kızıl Nehir deltasında, güneyde verimli kıyı ovalarında ve Mekong Deltasında toplanmıştır. Kilometrekareye düşen kişi sayısı ortalama 173 kişi civarındadır. Vietnam'ın büyük nüfus merkezleri güneyde 3.500.000 nüfuslu Saygon ve 2.000.000 nüfuslu başkent Hanoi'dir. Vietnamlıların çoğunluğu Budizm, Taoizm ve Konfüçyüsizm gibi inançlara mensuptur. Diğerleri Katolik, Putperest, Müslümandır. Vietnam dili tek heceli kelimelerden meydana gelmiştir. Aynı kelime ses tonu seviyesine göre farklı manalar almaktadır. Vietnam dili Çin'in edebiyat, felsefe ve teknik terimleriyle zenginleşmişse de, temelde Çince ile bağıntısı yoktur. Sömürge döneminde resmi dil olan Fransızca hala tahsilli Vietnamlılar tarafından konuşulmaktadır. Fakat Fransızca yavaş yavaş yerini ikinci dil olarak İngilizceye bırakmaktadır. Vietnam halkının % 78'i okuma-yazma bilmektedir.

Siyasi Hayat

1992'de yürürlüğe giren yeni anayasayla, Devlet Konseyi başkanlığı kaldırıldı. Yerine ondan daha fazla yetkilere sahip Cumhurbaşkanlığı makamı kuruldu. Cumhurbaşkanı meclis tarafından seçilir. Meclis 395 üyeden meydana gelmektedir. Vietnam 58 eyalete ayrılmış olup, 1977'den itibaren Birleşmiş Milletler Teşkilatına üyedir.

Ekonomi

Vietnam esas itibariyle bir tarım ülkesi olup, çalışan nüfusun % 70'i tarımla uğraşmaktadır. Ülkenin ana ürünleri pirinç, kauçuk ve maden kömürüdür. Güneyde pirinç ve kauçuk, kuzeyde ise maden kömürü başlıca ihraç mallarıdır. Önem bakımından ikinci derecede olan bitkileri geliştirmek için büyük gayret sarf edilmektedir. Bunlar mısır, çay, kahve, tarçın, biber, şekerkamışı, hindistancevizi, tütün, ham ipek ve pamuktur. Gıda, tekstil, maden, kimyevi gübre, cam ve lastik sanayileri Vietnam'ın başlıca gelişmiş sanayileridir. Sömürge rejiminin zamanında şiddetle sınırladığı sanayi üretimi daha ziyade iç tüketime yöneliktir. BDT ve Japonya Vietnam'ın en çok ticaret yaptığı ülkelerdir. Vietnam karayollarının uzunluğu 15.000 km'nin üzerindedir. Demiryolu ağı ise 1900 km civarındadır. Ülkenin belli başlı havaalanları Saygon, Hanoi ve Hayfong'dadır. ;Kaynak:http://www.turkcebilgi.com/vietnam Kategori:Asya kıtasındaki ülkeler Kategori:Uzakdoğu ja:ベトナム ko:베트남 ms:Vietnam simple:Vietnam th:ประเทศเวียดนาม zh-min-nan:Oa̍t-lâm

gry rpg narty we francji Online Casinos darmowe statystyki programy

:: RELATED NEWS ::

Indenrigsministerium
Indenrigsministerium er en betegnelse for det ministerium, som har med indenrigsmæssige affærer at gøre. I Danmark drejer det sig f.eks. om hospitalsområdet og det kommunale område. Indenrigsministeriets øverste politiske chef er indenrigsministeren, mens den administrative ledelse forestås af departementschefen. Pt. hedder indenrigsministeren i Danmark Lars Løkke Rasmussen (Venstre). I mange lande henhører også politi og sikkerhed