:: wikimiki.org ::

Katolisuus

Katolisuus

Katolisuus tarkoittaa katolisen kirkon uskoa ja käytäntöä sekä niiden noudattamista. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa "yleistä" tai "universaalia". Rooman valtakunnan eri osiin muodostui katoliseksi kutsutusta valtionkirkosta useita uskontokuntia, jotka pitävät itseään tämän alkuperäisen kirkon jälkeläisinä. Näistä selkeästi yleisin tunnetaan nykyisin katolisena kirkkona.

"Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen"

Antiokian piispa Ignatius on tiettävästi ensimmäinen, joka käytti ilmaisua "katolinen kirkko" viitaten ilmaisullaan kaikkiaan kristittyihin kirjeessään Smyrnän kristityillen noin vuonna 107. Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua kirkkoa. Tämä ajatus näkyy tärkeimmissä uskontunnustuksissa, kuten apostolisessa uskontunnustuksisessa sekä Nikean uskontunnustuksessa. Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että paavius perustuu Pietarin perinnölle (Matt. 16:18).

Katoliset

Katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin kristillisistä kirkoista ja kirkkokunnista. Katolilaisia on yhteensä noin 1,1 miljardia, enimmäkseen Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Amerikassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi monissa Afrikan maissa sekä mm. Irlannissa ja Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on lähes 10 000.

Kirkon organisaatio

Katolinen kirkko on yhtenäinen verrattuna protestanttisiin, ortodoksisiin tai ns. orientaalisiin kirkkoihin. Yhtenäisyyden tärkeimpänä takaajana on paavi. Kirkon usko, sakramentit (joita on seitsemän) ja hallinto ovat kaikkialla samat ja muuttumattomat. Liturgian luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti, ja roomalaiskatolisten eli latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu kreikkalaiskatolisia eli bysanttilaisia paikalliskirkkoja, joiden erilaiset jumalanpalvelukset ovat pitkälti identtisiä ortodoksisten kirkkojen liturgiatyyppien kanssa. Suomessa katolisuus samaistetaan usein roomalaiskatolisuuteen, ja nimitystä "kreikkalaiskatolisuus" käytettiin erityisesti vielä 1900-luvun alkupuolella ortodoksisuudesta sanan erityismerkitystä huomioon ottamatta. Paavi hallitsee Vatikaanivaltiota Roomassa. Paavilla on huomattava arvovalta myös monien ei-katolilaisten kristittyjen joukossa.

Sakramentit

Katolisen kirkon usko rakentuu seitsemän sakramentin ympärille. Kreikankielinen sana mysterion on käännetty latinaksi sacramentum, josta myös suomenkielinen sana periytyy.
- Kasteen sakramentti: ::Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan Pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkko uskoo myös kasteen olevan välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa uskovansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkko uskoo kasteen olevan myös häviämätön "Herran sinetti" eli Dominicus character ja siksi kerran toimitettua kastetta ei voida toimittaa uudestaan.
- Vahvistuksen sakramentti: ::Latinalaisessa riituksessa vahvistuksen sakramenttia vietetään erillään kasteessa kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kastelupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esim. silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.
- Eukaristian sakramentti: ::Eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia tarkoittaa käytännössä ehtoollisen sisältävää messua. Katolisessa kirkossa vietetään messua joka päivä ja esimerkiksi sääntökuntalaiset saattavat osallistua messuun jopa useita kertoja päivässä. Latinalaisessa riituksessa messun kaava on kaikkialla maailmassa sama. Latinalaisessa messussa käytetään sekä paikallista kieltä, että latinaa.
- Parannuksen ja sovittamisen sakramentti: ::Tätä sakramenttia kutsutaan myös synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, koska pappi antaa ripittäytyjälle "anteeksiannon ja rauhan". Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo (perusteita tälle sakramentille löytyy: Mark. 1:15; Luuk. 15:18; Luuk. 11:4; Matt. 5:24; Matt. 16:19). Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.
- Sairaiden voitelun sakramentti: ::Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita, ja koska usein tämä sakramentti tulee ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän puolesta kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä "viimeinen voitelu". Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä oliiviöljyllä. Vain papit ja piispat voivat tämän sakramentin toimittaa. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.
- Vihkimyksen sakramentti: ::Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaaottaa ainoastaan miehet, jotka elävät selibaatissa. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.
- Avioliiton sakramentti: ::Normaalisti avioliittoon vihkiminen tapahtuu messun yhteydessä. Ennen avioliiton sakramenttia suositellaan aviopuolisoita ottamaan vastaan parannuksen sakramentti. Puolisot jakavat tämän sakramentin toisilleen. Kirkko painottaa, että tämän aviosopimuksen on synnyttävä puolisoiden täysin vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi pakosta. Mikäli avioliitto solmitaan vastoin puolisoiden inhimillisestä vallasta vapaata tahtoa sakramentti voidaan katsoa pätemättömäksi. Tämän vuoksi myös kerran sovittu avioliitto on ikuisesti pätevä, eikä pätevästi solmittua avioliittoa voida purkaa. Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin tulee hänen saada siihen lupa kirkolliselta auktoriteetilta. Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon. (Lähdeteos: Katolisen kirkon katekismus, Katolisen kirkon tiedotuskeskus 2005, Jyväskylä)

Pedofiliaskandaali

Katolisen kirkon mainetta ovat erityisesti länsimaissa vahingoittaneet viime aikoina paljastuneet pedofiliatapaukset. Eräät piispat yrittivät suojella pedofiliasta epäiltyjä pappeja siirtämällä heitä eri tehtäviin. Pedofiliaskandaali herätti paljon kritiikkiä myös kirkon sisällä. Paavi Johannes Paavali II kuitenkin tuomitsi pedofiilit sekä heidän suojelijansa kovin sanoin ja osa pedofiileista ekskommunikoitiin. Myös nykyinen paavi Benedictus XVI on tuominnut pedofiilit ja heidän suojelijansa.

Katso myös

- Luettelo paaveista - Vastapaavi
- Johannes Paavali I - Johannes Paavali II
- Luettelo pyhimyksistä
- Tomismi ja uustomismi
- Vastauskonpuhdistus

Linkkejä

- [http://www.catholic.fi/ Katolinen kirkko Suomessa - Suomen katolisen kirkon virallinen kotisivu]
- [http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/katoli.html Jyrki Rossi: Katolinen kirkko Suomessa]
- [http://www.vatican.va/ Vatikaanin virallinen kotisivu] (mm. saksaksi, englanniksi ja ranskaksi)
- [http://www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm Patron saints index] - Lista suojeluspyhimyksistä (englanniksi)
- [http://www.newadvent.org/cathen/ The Catholic Encyclopaedia (1907)] Luokka:Katolinen kirkko ja:カトリック教会

Antiokia

Antiokia (nykyinen Antakya) on kaupunki Turkissa Orontes-joen varrella, n. 40 km Välimerestä. Kaupungin perusti Seleukos I Nikator vuonna 301 eaa. Antiokia on tärkeä paikka kristinuskon historian kannalta: Siellä Paavali piti ensimmäisen kristillisen messun synagogassa, ja siellä Jeesuksen seuraajia alettiin ensimmäisen kerran kutsua kristityiksi. Antiokia toimi Paavalin tukikohtana hänen kahdella ensimmäisellä matkallaan. Kristinuskon levitessä Antiokia oli yksi neljästä partiarkaatista (muut olivat Jerusalem, Aleksandria ja Rooma.) Luokka:Turkin kaupungit ja:アンティオケイア

Kristillinen

Kristinusko on monoteistinen uskonto, joka pitää sisällään monia erilaisia suuntauksia, joiden alkuperä on Jeesuksen opetuksissa. Jeesuksen elämän vaiheita ja opetuksia on kuvattu kristittyjen pyhässä kirjassa, Raamatussa. Kristinuskon olennainen osa on usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra ja ainoa ihmiskunnan pelastaja. Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksen kreikankieliseen arvonimeen voideltu, Χριστος. Kristinuskon mukaan siihen uskovat ja sen oppeja kannattavat saavat pelastuksen.

Historia

Kristinuskon keskeinen hahmo on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien ja raamatuntutkijoiden mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30. Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti Paavali Tarsoslainen ja muut apostolit. Raamatun mukaan kristittyjä kutsuttiin ensimmäisen kerran sillä nimellä Antiokian kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten Palestiinassa tapahtuneiden vainojen jälkeen. Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Keskeisimpiä kristinuskon menestystekijöitä oli keisari Konstantinuksen kristittyjä suosiva politiikka. Konstantinuksen antaman Milanon ediktin seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. Konstantinus myös järjesti ensimmäisen ekumeenisen kokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan. Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti. Pakanallinen keisari Julianus yritti palauttaa pakanallisen suvaitsevaisuuden, mutta hän kaatui sodassa Persiaa vastaan. Kristityt saivat lopullisesti ylivallan. Lopulta muiden uskontojen harjoittaminen Rooman valtakunnassa kiellettiin keisari Theodosiuksen toimesta 300-luvun lopulla. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin runsaasti väkivaltaa. 300-luvun Ensimmäisen vuosisadan ja vuoden 1050 välisenä aikana evankeliumia ja kristinuskoa levitettiin Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Raamattua käännettiin paikallisille kielille ja usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Yhtenä näistä voidaan pitää esimerkiksi katolisuudessa ja ortodoksisessa kirkossa vahvana vaikuttavaa kulttuuria pyhistä ihmisistä, mikä käytännössä korvasi vanhakantaisempien uskontojen henki- ja haltijamenot. Kaikkien kristittyjen yhteisen kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen katolinen kirkko, reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella erilaisten opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja (esimerkiksi nestoriolaiset, monofysiitit ja monoteliitit), jotka eivät hyväksyneet jotakin kirkon opetusta. Toisella vuosituhannella, kristinuskon saavuttaessa maailmanlaajuisuutta, vastaava ilmiö kiihtyi. Suuri skisma vuonna 1054 hajotti kirkkoa lisää. Tämän riitaisan eron perillisiä olivat katolinen kirkko, jonka päämaja oli Rooma, ja ortodoksinen kirkko, jonka arvostetuimpana piispana toimi Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka. Ortodoksinen kirkko poikkesi eron jälkeen paavin johtamasta kirkosta myös siten, että siinä on autogefaalisia tai autonomisia paikalliskirkkoja. Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko hautasivat riitansa ja yhdistyivät uudelleen Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438—1445), mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistaviksi. Tulevina vuosisatoina moni ortodoksinen kirkko solmi yhteyden Roomaan erillissopimuksella (ks. Itäiset riitukset). Uskonpuhdistuksessa eli reformaatiossa 1520-luvulla protestanteiksi kutsutut uudistajat nousivat useissa maissa katolisen kirkon korruptoituneita rakenteita vastaan. Reformaattorit, joista keskeisimpiä oli Martin Luther, olivat myös sitä mieltä, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppisuus. Luonnollisesti katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla kerettiläisinä. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa, ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Suomi koki reformaation osana Ruotsin valtakuntaa kuningas Kustaa Vaasan toimesta: vasta myöhemmin, 1500-luvun lopulla, Ruotsin protestanttisen kirkon oppi määriteltiin täsmällisemmin evankelis-luterilaiseksi. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoinen on protestanttista aluetta ja etelä katolista. Poikkeuksia toki esiintyy, esimerkiksi katoliset Irlanti ja Puola. Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australasiaan eurooppalaisten kolonisoijien myötä, mutta koska uskontoa ei kontrolloinut paavi eivätkä kansalliset hallitukset, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui satoihin ja myöhemmin tuhansiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus. 1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti dominoivat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä maallisempaan, sekulaariin suuntaan. Lisäksi kommunistisiksi julistettuja valtioita hallittiin ateismin hengessä, vaikka virallisesti ateistinen oli ainoastaan Albania. Suomi on seurannut tässä suhteessa muita eurooppalaisia valtioita. Vaikka maassa vallitsee edelleen kansalliskirkko, on uskonto periaatteessa erotettu poliittisesta hallinnosta. Myöhemmin kristinusko on kuitenkin alkanut vaikuttaa uudelleen yhteiskunnan päätöksenteossa (lähinnä herätyskristillisessä muodossaan) etenkin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa Lisätietoa: [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana] Kirkon historian tiivis esitys linkkeineen ( RaamattuNET - uskonnon opetuksen kotisivu )

Kristinusko nykyään

Yhdysvalloissa Kristinusko on suurin uskonto kahdella miljardilla seuraajallaan. Kaksi seuraavaksi suurinta ovat islam 1,2 miljardilla ja hindulaisuus 841 miljoonalla. Kristityistä 1,1 miljardia on katolisia, 367 miljoonaa protestantteja, 216 miljoonaa ortodokseja, 84 miljoonaa anglikaaneja ja 414 miljoonaa itsenäiseen tai määrittelemättömään suuntaukseen kuuluvia. Lisäksi 32 miljoonaa henkilöä kuuluu erilaisiin marginaaliryhmiin kuten Jehovan todistajiin ja mormoneihin. Kristinuskoon kuuluu monia haaroja, kuten esimerkiksi katolisuus, ortodoksisuus ja useita protestantismin muotoja. Muihin muotoihin kuuluvat uskonsuuntaukset, jotka ilmoittavat kuuluvansa erilliseen historialliseen kehitykseen, kuten esimerkiksi mormonismi sekä Jehovan todistajat. Kahta viimeksi mainittua ei kuitenkaan pidetä yleisesti kristillisinä, koska ne eivät hyväksy kolminaisuusoppia. Vaikka kristinusko on maailman suurin uskonto ja lähetystyö on edelleen voimakasta, uskonnon kannattajamäärä suhteessa maailman väkilukuun ei juurikaan kasva. Kun maailman väestönkasvu on 1,39 prosenttia vuodessa (vuonna 2002), kristinuskon kannattajamäärä kasvaa vuodessa 1,43 prosenttia. Esimerkiksi islamin kannattajakunta kasvaa 2,17 prosenttia. Kristinusko kuitenkin kasvaa nopeasti joillakin maantieteellisillä alueilla kuten Aasiassa (+3,66 %), Afrikassa (+2,83 %) ja Etelä-Amerikassa (+1,52 %) ja erityisesti joissakin suuntauksissa (evankelisuus +4,7 %, karismaattisuus +3,9 %). Kristinusko menettää kannattajiaan eniten Länsi-Euroopassa (-0,44 %) ja perinteisten kristillisten kirkkojen keskuudessa (+0,5 %). Täten voidaan sanoa, että kristinuskon yleisluonne on muuttumassa. Kristinuskon painopiste on siirtymässä kolmanteen maailmaan ja kohti herätyskristillisyyttä. Kaikki kristityiksi lasketut ihmiset eivät hyväksy kaikkia saati usein edes useimpia teologisia kantoja, joita heidän kirkkonsa edustaa. Lännen kristittyihin vaikutti voimakkaasti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun valistuksen aate, joka esimerkiksi aloitti prosessin, joka johti monessa maassa uskonnon ja valtion erottamiseen. Tämän myötä oli mahdollista olla julkisesti eri mieltä asioista kirkon kanssa ja uskonnonvapauden tullessa kirkosta oli mahdollista erota kokonaan. Tämä johti kirkosta eroamisiin ja humanististen, universalistisien, ateististen ja agnostisten aatteiden sekä muiden teististen uskontojen kuin kristinuskon nousuun perinteisesti kristityissä maissa. valistuksen aate Valistuksen ja modernismin vaikutuksesta kehittyi kirjaimellisesti tuhansia erilaisia protestanttisia liikkeitä ja katolisuudesta erkaantuvia haaroja, jotka eivät esimerkiksi tunnusta katolisen kirkon toteuttamia uudistuksia. 1900-luvun alusta lähtien syntyi yhteiskunnallista muutosta vastustaneita satoja fundamentalistiryhmiä, joille on usein tyypillistä Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen. Yhdysvalloissa ja Euroopassa liberalismi johti myös maallistumiseen. Jotkut kristityt ovat jo kauan sitten lakanneet osallistumasta perinteisiin uskonnollisiin riitteihin ja velvollisuuksiin, käyden kirkossa ainoastaan muutamina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Yleensä heidän isovanhempansa ovat olleet vielä syvästi uskonnollisia, mutta heidän vanhempansa eivät vastaavasti korostaneet hengellisiä arvoja kasvatuksessaan. Maallistuneilla on usein kaksijakoinen suhtautuminen uskonnolliseen elämään. Toisaalta he pysyttelevät perinteissä (ja kirkon jäseninä) identiteettisyistä, toisaalta sekulaari länsimainen ajatusmalli, päivittäisen elämän vaatimukset ja yhteisöllinen paine ajaa heitä usein pois perinteisestä kristinuskosta. Tätä maallistumisen aikaansaamaa kristillisyyttä kutsutaan yleisesti tapakristillisyydeksi, jossa ihmiset kuuluvat edelleen kristillisiin yhteisöihin, mutta eivät ole vakaumukseltaan kristittyjä. Liberaali kristinusko levisi nopeasti 1900-luvun alussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. 1960-luvulla monet suurimmista kirkoista voitiin luokitella liberaaleiksi. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja 2000-luvun alussa, vaikka liberaali kristinusko on edelleen yleisin kristinuskon puhemies maallisessa yhteiskunnassa, liberaalien kristinuskon kannattajien määrä on laskussa. Tämä johtuu osaksi liberaalien kristillisten kirkkojen väkimäärän vähenemisestä maallistumisen takia, ja osaksi kasvavien konservatiivisten sekä karismaattisten suuntauksien noususta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ainoa kasvava uskonsuuntaus on konservatiivista kristillisyyttä edustava etelän baptismi. Suomessa tilanne on edelleen verraten vakaa liberaalin kristillisyyden osalta. Idän kirkkoihin valistuksella on ollut vähemmän vaikutuksia. Kommunististen maiden vihamielisen ateistisessa ilmapiirissä ortodoksiset kirkot ja katoliseen kirkkoon kuuluvat idän katoliset kirkot tottuivat vaikeuksiin ja takertuivat vanhoihin perinteisiin muuttumatta juurikaan, vaikka jäsenmäärät laskivat. Nykyään itäisessä Euroopassa ja Venäjällä kiinnostus kristinuskoon ja uskontoihin yleensä on kommunismin romahdettua voimakkaassa kasvussa. Monia kirkkoja ja luostareita rakennetaan uudelleen. Myös protestantismi on leviämässä näihin maihin. Etelä-Amerikassa ja Afrikassa lähetyssaarnauksen suunta on jopa vaihtunut ja monet pienemmät mantereilla vaikuttavat kirkkokunnat lähettävät lähetystyöntekijöitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Modernismin kehityttyä konsumerismiksi 1900-luvun toisella puoliskolla syntyi käsite megakirkosta. Se palvelisi skeptisiä ja itseään etsiviä ei-kristittyjä nostamalla esiin kysymyksiä juuri siten, että ne vetoaisivat uskoaan etsiviin. Esimerkiksi Alfa-kurssi voidaan nähdä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta. Postmodernismin kehityksen jälkeen, joka hylkää universaalisti hyväksytyt uskomusjärjestelmät henkilökohtaisempien ja kokemuspohjaisempien totuuksien tieltä, järjestäytynyt kristinusko on joutunut kasvaviin vaikeuksiin sopeutua ihmisten haluun ilmaista uskoa ja henkisyyttä tavalla, joka on heille autenttista. Tämä on johtanut erityisesti karismaattisen kristillisyyden nousuun, jossa ihmisen henkilökohtaisella kokemuksella ja elämyksellisyydellä on huomattavasti enemmän tilaa kuin traditionalistisissa kristillisissä kirkoissa. Nopeiten kasvava ryhmä kristillisessä kirkossa on evankelikaalinen liike. Monissa suurissa protestanttisuuntauksissa on erityisen aktiivinen evankelikaalinen vähemmistö ja joissakin tapauksissa jopa enemmistö. Evankelikaaliset suhtautuvat usein positiivisemmin eri kristinuskon suuntauksien väliseen yhteiskristillisyyteen.

Kristinuskon vaikutus historiaan

Kristinusko on vaikuttanut erittäin laajasti koko läntisen maailman historiaan ja maailmankuvaan, mukaan lukien tieteet, taiteet, poliittiset tapahtumat ja myös ihmisten arkinen elämä. Vaikka kristinusko onkin saanut aikaan paljon hyvää on sitä nykyaikana myös kritisoitu runsaasti, etenkin katolista kirkkoa ja Vatikaania. Monet kristinuskon arvostelijat katsovat kristinuskon myös muokanneen historiaa paljolti mieleisekseen pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten mieliin ja mielikuviin. Samoin arvostelijat usein kokevat, että aikojen saatossa kristinusko on onnistunut saamaan suuren osan muista uskonnoista näyttämään saatanallisilta, etenkin vanhat muinaiset uskonnot ja niiden jumalat. Esimerkiksi arkadialaisesta hedelmällisyyden jumalasta Panista tuli itse paholainen, jolla oli pukinsarvet ja alaruumis. Poseidonin (Kreikkalaisen mytologian merenjumala) kolmikärjestä tuli paholaisen keihäs. Samanlaisia yhteyksiä kristinuskon ja muiden uskontojen välillä on paljon. Näin kristinusko on arvostelijoiden mukaan aikojen saatossa pystynyt vahvistamaan asemaansa "ainoana oikeana uskontona" ja saamaan muut uskonnot näyttämään entistä huonommilta. Tämä ei sinänsä ole välttämättä ristiriidassa Raamatun oppien kanssa, koska dogmiin kuuluu käsitys yhdestä todellisesta jumalasta ja muiden jumalien olemattomuudesta. (Vaihtoehtoinen, aggressiivisempi, tulkinta on, että muut jumalat ovat pahoja henkiä.)

Dogmit

Kristillisen teologian juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli Paavalin kirjeissä, mutta samalla myös antiikin filosofisissa traditioissa, erityisesti platonismin eri muodoissa. Kristillinen oppi ja Uuden testamentin ajattelu pohjautuu pitkälti juutalaisten pyhään kirjaan Vanhaan testamenttiin, ja samalla Raamatun opettamia asioita kuten esimerkiksi kolminaisuusoppi muotoillaan teologiassa länsimaisen ajattelun kielelle. Keskeinen uskomus kristinuskossa on, että uskomalla Jeesuksen, Vapahtajan, uhrikuolemaan ristillä ja ylösnousemukseen ihminen puhdistuu synneistään ja pelastuu sielun kadotukselta. Protestanttisen (luterilaisen) näkemyksen mukaan pelastuminen tapahtuu "yksin armosta", ilman ihmisen omia ansioita. Joissakin kristinuskon haaroissa taas korostetaan enemmän tai vähemmän ihmisen omien tekojen tai moraalin vaikutusta pelastukseen Jeesuksen ristinkuoleman ohella. Keskeisiä kristinuskon tapahtumia ovat Jeesuksen syntymä ('sanan tuleminen lihaksi'), kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema ja ylösnousemus, jonka tavoitteena oli ihmiskunnan pelastaminen synniltä ja kuolemalta. Keskeinen on myös usko Pyhään Kolminaisuuteen eli kolmiyhteiseen Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Juutalaisia, jotka ovat ei-kristittyjä, ei pidetä enää valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin messiaana ja Jumalan Poikana. Juutalaisten asemasta on kristinuskon sisällä kuitenkin erilaisia näkemyksiä, eikä ylläkuvattu päde kaikkiin suuntauksiin. Kristinusko korostaa sitä, että Jumala lähetti Poikansa (tai Pojan, joka on saman Jumalan toinen persoona) maan päälle ihmisten takia. Valtaosassa muita uskontoja korostetaan ihmisen omaa panosta ja pyrkimystä pelastukseen. Kristinuskon keskeisimmät dogmit mutoiltiin vuosien 325 ja 787 välisenä aikana pidetyissä seitsemässä ekumenisessa kirkolliskokouksessa, jotka järjestettiin ennen idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon eroa vuonna 1054. Näiden kokousten pohjalta muotoiltiin Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus, jonka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy. Yhtenäisimmät ja yleisesti hyväksytyimmät opinkohdat, joiden säilyvyys on ollut kenties pisin ja jotka katolinen kirkko sekä ortodoksiset ja protestanttiset kirkkokunnat yleensä (eivät aina) hyväksyvät ovat seuraavat:
- Jumala on kolmiyhteinen, toisin sanoen Jumalalla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
- Jeesus on samanaikaisesti täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen.
- Maria, Jeesuksen äiti, kantoi kohdussaan ja synnytti Jumalan Pojan. Jeesus sikisi Jumalan Hengestä, mutta toisaalta hän oli myös olemassa jo ennen syntymäänsä. Ihmiseksi tullessaan hän kuitenkin saavutti ihmisluonnon ja tahdon.
- Jeesus on juutalaisten odottama, Vanhassa Testamentissa ennustettu messias ja Daavidin valtaistuimen perillinen. Hän hallitsee Jumalan oikealla puolella kaikella auktoriteetilla ja vallalla. Hän on ihmiskunnan toivo, neuvonantaja ja tuomari. Ennen hänen paluutaan kirkolla on auktoriteetti ja velvollisuus saarnata ilosanomaa ja kerätä uusia kannattajia.
- Jeesus oli kaikista synneistä vapaa. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta uskovaiset saavat syntinsä anteeksi ja tekevät sovinnon Jumalan kanssa.
- Kristityt kastetaan seurakunnan (sekä konkreettinen organisaatio että Kristuksen ruumis, kaikki maailman kristityt) jäseniksi. Pyhä Henki tulee heille Jeesuksen lähettämänä opettamaan Raamatun tuntemisessa, tuomaan toivoa ja johdattamaan todelliseen tietämykseen Jumalasta ja hänen tahdostaan ja auttamaan heitä kasvamaan pyhyydessä. Uskon kautta heidät tullaan herättämään henkiin ja he elävät ikuisen elämän Kristuksen kanssa.
- Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
- Läntiset kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sana. Monet idän kristityt pitävät tätä ilmaisua liian lähellä ilmaisua "Jumalan Sanasta", joka on epiteetti Jeesuksesta Kristuksesta. He eivät kuitenkaan kyseenalaista Raamatun auktoriteettia. Kristittyjen keskuudessa on eriäviä mielipiteitä Raamatun tarkkuudesta ja siitä kuinka sitä tulisi tulkita. Protestantismissa korostetaan yksilön vastuuta kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa korostetaan kirkon yhteisöllistä luonnetta. Kristinuskon pääsuuntausten mukaan kristinusko on juutalaisen uskonnon täyttymys tai jatkumo. Toisaalta historiallisesti monilla kristillisillä organisaatioilla on ollut poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä ovat kristinuskon dogmaattiset peruspilarit. Vanhoista lahkoista kuten gnostilaisuus, kataarit ja muut keskiajalla kerettiläisiksi katsotut suuntaukset ulottuu pitkä hajaannus aina nykypäivän Jehovan todistajiin, rastafareihin ja mormoneihin, joiden ei yleisesti katsota kuuluvan kristinuskon piiriin. Esimerkiksi mormonit katsovat, että vuonna 1829 Jumala loi uuden apostolin tuomalla kristikansalle lisää opetuksia ja tekstejä heidän johtajansa Joseph Smith, Jr.:n kautta. Huolimatta opillisista erimielisyyksistä Jeesusta kuitenkin pidetään lähes poikkeuksetta keskeisenä hahmona opillisessa rakenteessa. Jotkut suuntauksista pitävät itseään ainoana oikeana kristittynä kirkkona. Yleisesti ihmiset, joilla on traditionaalisempi käsitys uskon oppirakennelmasta, pitävät yllä olevissa kappaleissa kuvattuja opillisesti eroavia suuntauksia erillisinä kristinuskosta. Tärkein kristinuskon käsite on kuitenkin armo eli lahja, joka annetaan ihmiselle. Usko Jeesukseen on siis sitä että ottaa lahjan vastaan. Tottelevaisuus kristinuskossa on alistumista. Alistumisella tarkoitetaan sen myöntämistä ettei ole täydellinen. Sen ei kuitenkaan ajatella asettavan ihmistä Jumalan orjan asemaan, vaan pikemminkin siirtävän tämän synnin orjuudesta Jumalan lapsen ja perillisen asemaan. Myöntämällä epätäydellisyytensä ihminen voi tuoda "likansa" ja epäonnistumisensa Jumalan eteen ja kokea armoa, ettei tarvitse suorittaa tai ollakaan täydellinen. Tämä on historiallisesti äärimmäisen outoa, sillä muut uskonnot laittavat ihmisen täydellistymään. Se että saa jotain niin suurta kuin armo voi saada myös ihmisen antamaan ilmaiseksi jotain pois. Ei siis esim. hyväntekeväisyydellä itsessään voida saavuttaa mitään vaan se on pikemminkin seuraus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö itseään voisi kehittää, mutta saatuaan armoa voi "tekemisen" suorittaa uudesta näkökulmasta.

Symbolit

Risti on kristinuskon tunnetuin symboli. Kriitikot ovat ihmetelleet, että suurin maailmanuskonto on ottanut teloitusvälineen tunnuksekseen. Symbolisia selityksiä on esimerkiksi se, että pystypuu kuvaa vertikaalista, "taivaallista" ulottuvuutta ja lyhyempi poikkipuu puolestaan "horisontaalista" maailmaulottuvuutta. Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Välimeren alueella se on ollut tavallinen onnen symboli. Kalaa merkitsevät kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter eli Jeesus Kristus Jumalan poika Vapahtaja.

Pääasialliset kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt

- Katoliset
- Ortodoksit
- Luterilaiset
- Reformoidut
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Helluntailaiset
- Adventistit

Kirkkojen koko valtioittain

Luvut perustuvat kristillisten kirkkojen rekistereissä oleviin lukuihin. #Yhdysvallat - 223 miljoonaa #Brasilia - 136 miljoonaa #Entinen Neuvostoliitto - 105 miljoonaa #Meksiko - 85 miljoonaa #Saksa - 61 miljoonaa #Filippiinit - 57 miljoonaa #Yhdistynyt kuningaskunta - 50 miljoonaa #Italia - 48 miljoonaa #Nigeria - 45 miljoonaa #Ranska - 44 miljoonaa

Kristillisyyteen liittyvää

- Kristillinen filosofia
- Kristillisyys Suomessa
- Evankelis-luterilainen kirkko
- Gospel-musiikki

Kirjallisuus

- Raamattu
- Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli
- Hans Biederman: Suuri symbolikirja
- ms:Kristian zh-min-nan:Ki-tok-kàu ko:기독교 ja:キリスト教 simple:Christianity th:คริสต์ศาสนา

Keski-Eurooppa

Keski-Eurooppa on Itä-Euroopan ja Länsi-Euroopan välissä oleva alue Euroopassa. Usein siihen sisällytetään Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari ja Slovenia. Lista siihen joskus sisällytettäviä maita on kuitenkin paljon suurempi, ja usein se sisältää Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Liechtensteinin. Joskus maat, jotka katsovat olevansa Keski-Euroopan jäseniä, puhuvat itäisistä maista Itä-Eurooppana, joten on yleistä puhua Saksassa Puolasta Itä-Euroopan jäsenenä ja Puolassa sanoa samoin Ukrainasta. Joku vitsailikin, että Keski-Eurooppa on se osa maanosa, jonka länsieurooppalaiset katsovat itäiseksi ja itäeurooppalaiset läntiseksi. Toisen määritelmän mukaan Keski-Eurooppa käsittää ne maat, jotka ovat kulttuuriltaan ja historialtaan läntisiä, mutta jotka Neuvostoliitto valloitti toisen maailmansodan aikana. Luokka:Eurooppa

Länsi-Eurooppa

Länsi-Eurooppa on alue Euroopassa. Siihen lasketaan kuuluvaksi seuraavat valtiot:
- Alankomaat
- Belgia
- Irlanti
- Luxemburg
- Ranska
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Englanti
- Pohjois-Irlanti
- Skotlanti
- Wales Luokka:Eurooppa

Etelä-Eurooppa

Etelä-Eurooppa käsittää Iberian ja Apenniinien niemimaat, joskin yleisesti Etelä-Euroopasta puhuttaessa ajatellaan Välimeren pohjoispuolisia alueita. Kuitenkin Apenniinien itäpuoliset alueet katsotaan joko Itä- tai Kaakkois-Eurooppaan kuuluviksi, ja Ranska on Länsi-Eurooppaa. Maltan pieni saarivaltio Välimeressä on myös Etelä-Eurooppaa.

Iberian niemimaa

- Portugali
- Espanja
- Andorra
- Gibraltar (kuuluu Yhdistyneelle kuningaskunnalle)

Apenniinien niemimaa

- Italia
- San Marino
- Vatikaanivaltio Luokka:Eurooppa

Latinalainen Amerikka

Latinalaiseen Amerikkaan lasketaan yleensä kuuluvan ainakin espanjan- ja portugalinkieliset Amerikan maat:
- Argentiina
- Bolivia
- Brasilia
- Chile
- Kolumbia
- Costa Rica
- Kuuba
- Dominikaaninen tasavalta
- Ecuador
- El Salvador
- Guatemala
- Haiti
- Honduras
- Meksiko
- Nicaragua
- Panama
- Paraguay
- Peru
- Uruguay
- Venezuela
- Puerto Rico (Yhdysvallat)

Ranskankielisiä alueita jotka toisinaan luetaan Latinalaisen Amerikkaan kuuluviksi

- Haiti
- Ranskan Guiana, Martinique ja Guadeloupe (Ranska)

Englanninkielisiä alueita toisinaan luetaan Latinalaisen Amerikkaan kuuluviksi

- Jamaika
- Belize
- Trinidad ja Tobago
- Grenada
- Saint Lucia Luokka:Etelä-Amerikka Luokka:Pohjois-Amerikka Luokka:Väli-Amerikka zh-min-nan:Latin Bí-chiu ko:라틴아메리카 ja:ラテンアメリカ simple:Latin America th:ละตินอเมริกา

Afrikka

Afrikka on maailman kolmanneksi suurin maanosa. Sen pinta-ala on 30 065 000 km² ja se peittää 20,3 % Maan pinta-alasta. Afrikan yli 800 miljoonaa asukasta muodostavat seitsemäsosan ihmiskunnasta. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, veden puute yhtenä niistä. Talous ja yhteiskunta eivät vielä kehity toivotulla tavalla. Afrikassa on runsaasti raaka-aineita, mutta erittäin vähän jalostavaa teollisuutta.

Valtiot

Irlanti

Irlanti (epävirallisesti Irlannin tasavalta) käsittää suurimman osan Irlannin saaresta. Pohjois-Irlanti, johon kuuluu suurin osa perinteisestä Ulsterin maakunnasta, on kuitenkin Yhdistyneen kuningaskunnan hallussa. Irlannin kokonaispinta-ala on 70 280 neliökilometriä ja väkiluku noin 4,1 miljoonaa.

Historia

:Pääartikkeli Irlannin historia

Politiikka

Irlanti kuuluu Euroopan unioniin, mutta ei Natoon.

Maantiede

Natoon

Kreivikunnat maakunnittain

Irlanti jakautuu neljään maakuntaan. Maakunnan iirinkielinen nimitys cúige tarkoittaa oikeastaan viidennestä (cúig = viisi), ja alkujaan maakuntiakin oli viisi - viides oli Meath eli iiriksi An Mhí. Nykyään Meathin maakunta lasketaan osaksi Leinsteriä ja on jakaantuneena kahdeksi kreivikunnaksi, varsinaisen Meathin lisäksi Westmeathiksi (An Iarmhí). Maakuntajaolla ei ole hallinnollista merkitystä, mutta esimerkiksi urheilujärjestöt ja monet kulttuurijärjestöt ovat organisoituneet maakunnittain, ja otteluita pelataan maakuntamestaruuksista sekä maakuntien välillä. Useimmat maakuntajaot noudattavat alla olevaa kaavaa, mutta ainakin iirinkielisyystyössä Louthin kreivikunta lasketaan osaksi Ulsteria. Maakuntien englanninkielisissä nimissä esiintyy pääte -ster. Tämä on yhdistelmä englannin- tai muinaisskandinaavinkielisestä genetiivinpäätteestä -s, 's ja iirin kielen sanasta tír "maa". Esimerkiksi Leinster on siis "Laighean's tír".

Ulster (Uladh)

- Cavan/An Cabhán
- Donegal/Dún na nGall
- Monaghan/Muineachán Ulsterin kuusi muuta kreivikuntaa kuuluvat Pohjois-Irlantiin.

Munster (An Mhumhain)

- Clare/An Clár
- Cork/Corcaigh
- Kerry/Ciarraí
- Limerick/Luimneach
- Tipperary/Tiobraid Árann
- Waterford/Port Láirge

Connacht (Chonnacht)

- Galway/Gaillimh
- Leitrim/Liatroim
- Mayo/Maigh Eo
- Roscommon/Ros Comáin
- Sligo/Sligeach

Leinster (Laighean)

- Carlow/Ceatharlach
- Dublin/Áth Cliath
- Kildare/Cill Dara
- Kilkenny/Cill Chainnigh
- Laois
- Longford/An Longphort
- Louth/Lú
- Meath/An Mhí
- Offaly/Uíbh Fhailí
- Westmeath/An Iarmhí
- Wexford/Loch Garman

Väestöjakauma

Väestö puhuu pääosin englantia, pieni vähemmistö alkuperäiskieltä iiriä. Valtauskontona on katolisuus. Irlannin protestantit kuuluvat Irlannin anglikaaniseen kirkkoon (Church of Ireland) tai presbyteerikirkkoon.

Kulttuuri

Kevyen musiikin alalla Irlanti on suurvalta. Irlannin edustaja on voittanut Euroviisut seitsemän kertaa. Irlannin symboleita ovat apila sekä kelttiläinen harppu, joka esiintyy myös kaikissa Irlannin eurokolikoissa.

Merkittävimmät luonnonvarat

- sinkki
- lyijy
- maakaasu
- öljy
- kupari
- kipsi
- turve
- kalkkikivi

Merkittävimmät vientituotteet

- kemikaalit
- karjataloustuotteet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=53.159947,-8.217773&spn=5.851427,16.215820&z=11&t=h&hl=en Irlanti Google Mapsissa] ms:Ireland ja:アイルランド Luokka:Irlanti Luokka:Britteinsaaret

Filippiinit

Filippiinit on 7 000 saaren ja 80 miljoonan asukkaan trooppinen saaristovaltio Kaakkois-Aasiassa. Kaakkois-Aasia

Historia

Fernao de Magalhães saapui saarille 1521, jolloin siellä oli jo itsenäisiä kuningaskuntia. Espanja valloitti saaret ja hallitsi niitä 300 vuotta. Saaret nimettiin kuningas Filip II:n mukaan. Saaria hallittiin Uudesta Espanjasta, jonka pääkaupunkina oli México. Historian tuloksena on aasialainen maa, jossa on paljon latinalaisamerikkalaisia piirteitä. Filippiinit on Itä-Timorin ohella ainoa katolinen maa Aasiassa. Yhdysvaltain ja Espanjan välisen sodan jälkeen 1898 Espanja luovutti saaret Yhdysvalloille 20 miljoonalla dollarilla. Filippiiniläiset olivat jo julistautuneet itsenäisiksi, ja sotivat Yhdysvaltoja vastaan. Sota loppui virallisesti 1901, mutta taisteluja käytiin vielä 1913. Toisessa maailmansodassa Japani valloitti saaret ja Filippiineille myönnettiin viimein itsenäisyys sodan jälkeen. Diktaattori Ferdinand Marcos hallitsi vuodesta 1965 25. helmikuuta 1986 asti, jolloin hänet syrjäytettiin. Saaria vaivasivat diktatuurin kukistumisenkin jälkeen kommunistiryhmittymien kapina ja edelleen jatkuva muslimiseparatistien vastarinta.

Merkittävimmät luonnonvarat

Filippiinien kulttuuri
- puu
- öljy
- nikkeli
- koboltti
- hopea
- kulta

Merkittävimmät vientituotteet

- elektroniikka
- tekstiilit Luokka:Filippiinit Luokka:Kaakkois-Aasia ms:Filipina zh-min-nan:Hui-li̍p-pin ko:필리핀 ja:フィリピン simple:Philippines th:ประเทศฟิลิปปินส์

Protestanttisuus

Protestantismi tarkoittaa edellisen vuosituhannen puolivaiheilla reformaatiossa noussutta kristillisyyden suuntausta, joka kritisoi katolisen kirkon rakenteellista korruptiota ja sen uskonopin useita kohtia.

Protestanttisia suuntauksia

- Luterilaiset
- Reformoidut (Kalvinismi)
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Pelastusarmeija
- Adventistit
- Helluntailaiset
- ms:Protestan ko:개신교 ja:プロテスタント

Paavi

Paavi (lat. papa) on Rooman piispa ja katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja. Arvonimi paavi on lyhempi muoto täydellisestä arvonimestä: Rooman piispa, Jeesuksen Kristuksen sijainen, apostolien ruhtinaan seuraaja, yleismaailmallisen kirkon ylin paimen, lännen patriarkka, Italian priimas, Rooman provinssin arkkipiispa ja metropoliitta, Vatikaanivaltion hallitsija, Jumalan palvelijoiden palvelija. Nykyinen paavi on Benedictus XVI.

Paaviuden historia

Katolisessa opissa Rooman piispojen erityisasema perustellaan apostoli Pietarin asemalla, vaikka Pyhä Pietari (noin 33–67) ei ollut varsinaisesti sen paremmin piispa kuin paavikaan. 100-luvun lopulta alkaen Rooman piispat alkoivat vaatia erityisasemaa kirkossa. Vaatimukset voimistuvat myöhäisantiikin aikana. Vasta varhaiskeskiajalla Rooman piispat alkavat saavuttaa vakiintuneempaa erityisasemaa kirkollishallinnossa, vaikka ylin päätösvalta säilyikin kirkolliskokouksilla. Kirkon valta kasvoi maaomistusten myötä. Lopulta paavi johti suuren osan nykyistä Italiaa käsittänyttä kirkkovaltiota. 1000-luvulle asti paavien nimittämisestä vastasivat maalliset johtajat, minkä takia paavit olivat usein poliittisia pelinappuloita maallisissa politiikassa. Nykyään paavin kirkollinen hallinto, Pyhä istuin (latinaksi Sancta Sedes) on oikeudellinen entiteetti, joka hallitsee Vatikaanivaltiota, joka puolestaan on itsenäisenä valtiona mukana kansainvälisissa sopimuksissa.

Sanan juuret

Sana paavi perustuu alun perin kreikan sanaan "pappas" (isä), josta syntyi latinankielinen muoto "papa". Sana on tullut suomeen ruotsin kautta ("påve"). Kreikassa ja Venäjällä pappeja kutsutaan edelleen sanalla "pappas" ja sana on sukua myös suomen sanalle "pappi".

Paavin kuolema

Venäjällä Paavi voi erota, mutta tätä tapahtuu erittäin harvoin. Edellinen eroaja oli Gregorius XII vuonna 1409. Tiettyjen katolilaisten näkemysten mukaan eroaminen on vaarallista, koska se mahdollistaa vastapaavien nousun. Yleensä paavi vaihtuu vain edellisen paavin kuoltua. Paavin kuolemaa koskevat määräykset ovat tarkat ja muotoutuneet vuosisatojen saatossa. Kun paavi kuolee, kokoontuvat hänen lähimmät avustajansa paavin huoneeseen. Eräs korkea virkamies, camerlengo, kopauttaa pienellä hopeavasaralla paavia otsaan ja kutsuu häntä kolmesti kastenimellä. Mikäli paavi ei reagoi, camerlengo kirjoittaa kuolintodistuksen. Paavin sormus, Pietariin viittaava kalastajan sormus, poistetaan hänen sormestaan. Seuraavaksi paavin asunto tyhjennetään ja sinetöidään. Tällä keskiaikaan johtavalla perinteellä pyritään estämään ketään muuta esittämästä paavia. Kenelläkään ei ole asiaa asuntoon ennen uuden paavin valintaa. Rooman kirkonkellot soivat kuoleman merkiksi ja Pietarinkirkon edessä luetaan rukouksia. Vatikaaniin johtavat pronssiovet suljetaan, eikä niitä avata ennen uuden paavin valintaa. Perinteisesti kuolleeksi julistaminen on tapahtunut sen suuremmitta seremonioitta, esimerkiksi Johannes Paavali I:n kuoleman jälkeen Vatikaani lähetti selkeän ja yksinkertaisen lehdistötiedotteen: "Pope dead" (paavi kuollut). Johannes Paavali II:n kuolemasta kerrottiin toimittajille lähetetyllä tekstiviestillä ja sähköpostilla. Paavin kuollessa katolinen kirkko siirtyy sedisvakanssiin (lat. sede vacante, vapaa istuin), jota usein sanotaan hieman epätarkasti interregnumiksi (latinaa: kuninkaiden välissä). Pyhän istuimen ollessa tyhjillään useat Vatikaanin korkea-arvoiset virkamiehet menettävät virkansa automaattisesti. Valta siirtyy muodollisesti kardinaalikollegiolle, ja uuden paavin valintaa aletaan valmistella. Paavin kuoltua camerlengo murtaa paavillisen lyijysinetin ja hävittää kultaisen kalastajansormuksen todistajien läsnä ollessa. Johannes Paavali II kuoltua tämä rituaali tapahtui reilun viikon kuluttua hautajaisista. Paavin ruumis viedään näytille Pietarinkirkkoon. Hautajaiset pidetään yleensä 4–6 päivän kuluttua. Virallinen suruaika kestää yhdeksän päivää. Suruaika päättyy messuun.

Paavin valinta

Vuodesta 1059 lähtien, investituurariidan seurauksena, paavin valinnan ovat suorittaneet kardinaalikollegion kardinaalit. Nykyään 80 vuotta täyttäneillä kardinaaleilla ei ole äänioikeutta paavinvaalissa. Paaviksi voidaan teoriassa valita kuka tahansa kastettu katolinen mies, mutta käytännössä valinta on suoritettu kardinaalikollegion keskuudesta. Vaali on täysin salainen. Alun alkaen tarkoituksena oli pakottaa kardinaalit tekemään päätöksensä nopeasti, mutta myöhemmin havaittiin, että tämä käytäntö toisaalta myös vähensi ulkopuolista painostusta ja siten hidasti äänestystä. Salainen ja suljettu konklaavi vahvistettiin vuonna 1274. Paavinvaali on usein arvaamaton ja lopputulosta voi olla vaikea ennustaa. Ennakkosuosikin asema ei ole vaalissa aina helppo. Esimerkiksi Johannes Paavali II oli kompromissiehdokas, joka valittiin, kun muista ehdokkaista ei päästy yksimielisyyteen. Vatikaanissa on uudesta paavista kaksi sanontaa: "Se, joka menee konklaaviin paavina, tulee ulos kardinaalina." ja "Lihavan paavin jälkeen tulee aina laiha paavi.". Camerlengo on monilta osin vastuussa vaalin käytännönjärjestelyistä.

Esivalmistelut

Uuden paavin valinta aloitetaan 15–20 päivää edellisen kuoleman jälkeen Sikstuksen kappelissa. Viiveen tarkoitus on ollut antaa kardinaaleille aikaa matkustaa Roomaan. Ennen varsinaista vaalia pidetään valmistelevia kokouksia. Kirkon mukaan kardinaaleja ohjaa valinnassa Pyhä Henki ja kaikenlainen kampanjointi onkin periaatteessa kielletty. Valinta on kuitenkin luonteeltaan poliittinen, ja ehdokkaiden kannattajat yrittävät parhaansa oman suosikkinsa aseman parantamiseksi.

Vaali

Pyhä Henki Valinnan suorittaa konklaaviksi nimetty kardinaalien kokous. Konklaavi tulee latinan sanoista cum clavi, joka tarkoittaa "avaimen kanssa" (edelleen conclave: huone, kamari), ja se viittaa siihen, että kardinaalit eristetään vaalin ajaksi. Vaali voi periaatteessa kestää miten kauan tahansa. 1900-luvulla vaalit ovat kestäneet alle kuusi päivää ja näistä vaaleista kaksi on saatu päätökseen jo toisena päivänä. Vuoden 2005 konklaavi päättyi toisena päivänä. Pisin tunnettu vaali kesti lähes kolme vuotta. Rooma on kesäaikaan kuuma, ja usein vanhemmat kardinaalit ovat kuolleet kesken prosessin. Saatavilla saakin olla kardinaalien lisäksi kaksi lääkäriä. Tämän lisäksi on myös joukko pappeja, jotka voivat antaa kardinaaleille ripin ja taloudenhoidosta vastaavia henkilöitä. Kardinaalit majoittuvat erilliseen rakennukseen Vatikaanissa. Ensimmäinen päivä aloitetaan messulla, jonka jälkeen kardinaalit siirtyvät Sikstuksen kappeliin. Nykyään kappeli jopa tarkastetaan vakoilulaitteiden varalta. Vuonna 2005 kappeliin oli rakennettu kaksoislattia, joka kätki alleen vakoilua estävää tekniikkaa. Annetaan komento "Extra omnes!" ("Kaikki ulos!"), ja vain kardinaalit jäävät kappeliin. Konklaavin jäsenet vannovat valalla pitävänsä tapahtumat salassa. Valan rikkoneita uhkaa erottaminen kirkosta. Äänestys voi alkaa. Ensimmäisenä päivänä voidaan pitää yksi äänestys iltapäivällä. Tämän jälkeen äänestyksiä on kaksi päivässä, aamulla ja iltapäivällä. Joka kerta äänestään kahdesti, joten äänestyksiä on neljä päivässä. Äänestyspaperi on nelikulmion muotoinen. Siinä lukee "Eligio in Summum Pontificem" ("Valitsen ylimmäksi pontifexiksi"). Kardinaalit kirjoittavat paperiin ehdokkaansa nimen. Nimi tulee kirjoittaa niin, ettei äänen antajaa voi tunnistaa. Paperi taitetaan kahdesti. Kardinaalit kantavat äänensä, pitäen paperia selvästi näkyvillä, alttarilla olevaan uurnaan, joka on peitetty hopealautasella. Antaessaan äänensä he kutsuvat Kristusta todistamaan toimitusta. Ääni laitetaan aluksi lautaselle, josta se tiputetaan uurnaan. Kun äänet on annettu, ne sekoitetaan ja lasketaan. Laskettaessa huudetaan jokaisen ääniä saaneen nimi. Äänestyspaperit lävistetään eligio-sanan kohdalta ja sijoitetaan naruun. Äänestys vaati perinteisesti kahdenkolmasosan määräenemmistön – vuoden 1996 muutoksen (Universi Domini Gregis) jälkeen yksinkertainen enemmistö riittää, mikäli 12 päivän kuluessa ei ole muuten onnistuttu valinnassa. Camerlengo kutsuu tällöin kardinaalit luokseen ja kysyy miten he haluavat edetä. Jos yli puolet kardinaaleista niin haluaa, kahden kolmasosan vaatimuksesta luovutaan. Kardinaalit voivat myös rajoittaa ehdokkaiden määrän kahteen suosituimpaan. Tämä mahdollistaa tilanteen, jossa enemmistön saaneen ehdokkaan kannattajat voivat viivytystaktiikalla varmistaa ehdokkaansa valinnan. Äänestystä rytmitetään rukoustauoilla ja keskusteluilla. Ensimmäinen äänestyssessio kestää kolme päivää ja sitä seuraava tauko maksimissaan päivän.

1900-luvun konklaavit

- 1903 – 7 äänestystä, kesto 4 päivää, paaviksi Pius X
- 1914 – 10 äänestystä, kesto 3 päivää, paaviksi Benedictus XV
- 1922 – 14 äänestystä, kesto 5 päivää, paaviksi Pius XI
- 1939 – 3 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Pius XII
- 1958 – 11 äänestystä, kesto 4 päivää, paaviksi Johannes XXIII
- 1963 – 6 äänestystä, kesto 3 päivää, paaviksi Paavali VI
- 1978 – 4 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Johannes Paavali I
- 1978 – 8 äänestystä, kesto 3 päivää, paaviksi Johannes Paavali II

2000-luvun konklaavit

- 2005 – 4 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Benedictus XVI

Habemus papam!

Kun äänestystulos on tarkistettu, äänestysliput poltetaan, jolloin valkoinen savu (fumata bianca) merkitsee uuden paavin valintaa. Uuden paavin valinnasta kerrottiin vuonna 2005 ensimmäinen kerran myös Rooman kirkkojen kelloja soittamalla. Jos äänestys ei tuottanut tulosta, lippujen sekaan lisättiin aiemmin märkää heinää, jolloin musta savu (fumata nera) kertoo valinnan toistaiseksi epäonnistuneen. Vuodesta 1958 on oikeanvärisen savun saavuttamiseksi käytetty kemikaaleja. Tosin vuoden 1978 molempien paavinvaalien yhteydessä savu oli lähinnä harmaata (kun kemikaalien lisäämisessä oli tehty virhe), eikä kukaan osannut oikein sanoa mitä se tarkoitti. Sama ongelma toistui osittain myös 2005. Kun päätös on tehty, valitulta kysytään suostumus paavin tehtävään. Paavin seuraajan ensimmäisiin tehtäviin kuuluu uuden nimensä valitseminen. Nimen valinnalla uusi paavi voi esimerkiksi osoittaa kunnioitustaan aikaisemmille paaveille. Paavi voi valita kutsumanimekseen myös ristimänimensä latinankielisen version tai jonkun pyhimysnimen. Uskonnollisista nimistä sellaisia, joita Paavi ei voi itselleen valita, on oikeastaan vain Pietari, sillä Pietari oli "ensimmäinen paavi" ja hänen pyhyyttään halutaan kunnioittaa. Nimen valinnan jälkeen uutta paavia pyydetään ilmoittamaan uusi nimensä. Muut kardinaalit osoittavat alamaisuutensa uudelle paaville. Paavi puetaan paavinviittoihin, joita on etukäteen valmisteltu eri kokoisia. Seuraavaksi valinta ilmoitetaan Pietarinkirkon parvekkeelta odottavalle väkijoukolle. Ilmoitus tehdään latinaksi perinteisin sanoin. :Annuntio vobis gaudium magnum. Habemus Papam: :Eminentissimum ac Reverendissimum Dominum, Dominum (latinankielinen etunimi), :Sanctae Romanae Ecclesiae Cardinalem (sukunimi), :qui sibi nomen imposuit (valittu nimi ja järjestysluku). eli suomeksi :Ilmoitan teille suuren ilon. Meillä on paavi: :Mitä korkea-arvoisin ja kunnioitetuin herra, herra (latinankielinen etunimi), :Pyhän roomalaisen kirkon kardinaali (sukunimi), :joka ottaa nimen (valittu nimi ja järjestysluku). Paavi saapuu nyt ensi kerran tervehtimään uskovia. Hän antaa tässä yhteydessä perinteisen "Urbi et orbi" ("Kaupungille ja maailmalle") -siunauksen.

Paaviuden perustelu ja paavin asema

Katolinen kirkko perustelee paaviutta Raamatulla. Se lainaa kantansa tueksi useita Raamatun jakeita, tärkeimpänä Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus sanoo Pietarille, että hän rakentaa kirkkonsa kalliolle (Pietarin nimi tarkoittaa kalliota). Paavin asema on dogmaattinen. Se on määritelty pitkän ajan kuluessa. Paaviin liitetään seuraavia ominaisuuksia:

Oppi erehtymättömyydestä uskonnollisissa asioissa

Ensimmäinen Vatikaanin ekumeeninen konsiili päätti paavi Pius IX:n johdolla vuonna 1870, että paavi on erehtymätön niissä asioissa, mitkä hän on lausunut ex cathedra (suomeksi piispanistuimelta, merkityksessä "virallisesti"). Tämä perustuu kolmeen ensimmäisen paavin, Pietarin, aseman määrittävään Raamatun kohtaan (Matteus 16:18-19, Luukas 22:31-32 ja Johannes 21: 15-17). Ex cathedra -tilanteessa paavin täytyy olla määrittämässä uskon tai moraalin kysymystä virallisessa asemassaan universaalin kirkon johtajana, ei pelkästään oman, yksityisen teologin asemassaan. Kirkon mukaan paavi on tässä tilanteessa Pyhän Hengen suojaama tekemästä virheitä. Käytännössä monet paavit ovat oikeudestaan huolimatta välttäneet antamasta lausuntoja ex cathedra, koska tämä sitoisi myös heidän seuraajiaan teologisesti tai seuraajien olisi joko uudelleen tulkittava edeltäjiensä päätöksiä tai mahdollisesti jopa tehtävä vastakkaisia päätöksiä, mikä heikentäisi katolisen kirkon perinteen uskottavuutta raamatuntulkinnan rinnalla. On erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä paavin tekemistä päätöksistä kuuluvat erehtymättömyyden piiriin. On kuitenkin yleisesti hyväksyttyä, että paavi Pius IX:n vuonna 1854 julistama dogmi Neitsyt Marian perisynnittömästä sikiämisestä ja paavi Pius XII:n vuonna 1950 julistama dogmi Neitsyt Marian ottamisesta taivaaseen olivat erehtymättömiä lausuntoja. Monet pitävät paavin erehtymättömyyden tapauksina esimerkiksi aiempia kristologisia lausuntoja, itse vuoden 1870 dogmaattista määrittelyä erehtymättömyydestä, paavi Leo XIII:n julistusta anglikaanisen kirkkokunnan pappisvihkimyksen mitättömyydestä vuodelta 1896 ja paavi Johannes Paavali II:n julistusta naispappeuden mahdottomuudesta vuodelta 1994.

Paavin arvomerkit ja tunnukset

1994
- Triregnum, paavillinen kolmikerroksinen tiara. Hiljattain hallinneet paavit eivät ole käyttäneet tätä.
- Paavinsauva. Sauva, jonka päässä on krusifiksi.
- Pallium. Kangasnauha.
- Taivaan valtakunnan avaimet. Kultaisen ja hopeisen avaimen kuva.
- Anulus piscatoris eli kalastajansormus. Kultainen sormus, johon on kaiverrettu paavin nimi. Kuva Pietarista veneessä heittämässä verkkojaan veteen.
- Umbracullum. Kulta-punaraitainen päivänsuoja.
- Sedia gestatoria. Kahdentoista miehen (palafrenieri) kantama kantotuoli. Perässä kaksi avustajaa, jotka kantoivat strutsinsulista tehtyjä huiskuja (flabella). Ei enää käytössä, paavi liikkuu nykyisin autolla.
- Vatikaanin vaakuna. Vaakunassa mainitut avaimet, niitä sitova nauha, triregnum ja kangastupsut.
- Vatikaanivaltion lippu. Virallisesti ei paavin vaan valtion.

Paaviuteen liittyviä myyttejä ja legendoja

Paavin asemaan liittyy lukuisia myyttejä ja legendoja.

Vicarius Filii Dei

Suositun myytin mukaan paavin tiarassa lukee Vicarius Filii Dei ("Jumalan pojan sijainen"), josta numeroarvoiksi muuttamalla saadaan Ilmestyskirjan pedon luku 666. Tällaista tiaraa ei kuitenkaan ole olemassa eikä paavin arvonimiin kuulu Vicarius Filii Dei, lähin niistä on Vicarius Christi ("Kristuksen sijainen"). Lisäksi tekstin numeroarvoiksi muuttaminen on lähes mielivaltainen prosessi.

Paavi Johanna

Väitetään, että eräs paaveista olisi valintansa jälkeen paljastunut naiseksi. Paavi Johannan valtakausi sijoitetaan useimmissa tarinoissa välille 855–858. Tarina on mahdollisesti ollut satiiri, josta tuli myöhemmin legenda ja joidenkin mielestä totta. Historiantutkijat yleisesti eivät usko paavi Johannan olleen historiallinen henkilö. Ensimmäiset maininnat Johannasta ovat peräisin vasta 1200-luvulta.

Jeesuksen asiakirjat

Useita Jeesukseen suoraan liittyviä ja jopa hänen itsensä kirjoittamia dokumentteja väitetään olevan piiloitettu Vatikaaniin. Eräs näistä olisi Pontius Pilatuksen kirjoittama teloitusmääräys ja toinen Jeesuksen kirje apostoleille, jossa hän kertoo palaamisensa päivämäärän.

Muita paaveja

Vastapaavi on paaviksi julistautunut, mutta ei virallisesti tunnustettu paavi. Jesuiittojen johtajaa sanotaan "mustaksi paaviksi", koska jesuiittojen asu on musta kaapu. Historiallisista syistä koptilaisen kirkon johtajaa kutsutaan joskus koptilaiseksi paaviksi ja Aleksandrian ortodoksisen kirkon johtajaa Aleksandrian paaviksi.

Katso myös

- Luettelo paaveista
- Vastapaavi
- als:Papst ms:Paus (Katholik) ko:교황 ja:ローマ教皇 simple:Pope th:พระสันตะปาปา

Kreikkalaiskatolisuus

Itäiset riitukset ovat jumalanpalvelusjärjestyksiä, joita käyttävät sellaiset Itä-Euroopan ja Lähi-idän vanhat kristilliset kirkot, jotka ovat osa katolista kirkkoa, mutteivät seuraa latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä. Näitä riituksia käyttäviä kirkkoja kutsutaan idän katolisiksi kirkoiksi. Koska osa niistä on kuulunut aiemmin ortodoksisiin kirkkoihin ja sittemmin tehnyt liiton (venäjäksi unija) katolisen kirkon kanssa, jossa niillä on sui iuris -asema, niistä käytetään myös termiä unioidut kirkot, jota kuitenkin pidetään halventavana. Nykysuomessa yleisintä on kutsua näitä kirkkoja kreikkalaiskatolisiksi kirkoiksi, vaikka sanaa kreikkalaiskatolinen voi käyttää myös tarkemmassa merkityksessä merkitsemään juuri Ukrainan kreikkalaiskatolista kirkkoa, tai vanhassa merkityksessä tarkoittamaan ortodoksisuutta. Latinalaisen riituksen katoliset piispat ovat lännen patriarkan eli paavin välittömiä alaisia, mutta useimmat itäisten riitusten katoliset piispat ovat paavin alaisia epäsuorasti idän katolisten patriarkkojen kautta. Idän katoliset patriarkat hallitsevat Aleksandrian, Antiokian, Anteliasin, Bagdadin, Beirutin ja Damaskoksen patriarkaatteja. Lisäksi latinalaiseen riitukseen kuuluu piispoja, joilla on patriarkan arvo, mutta jotka kuuluvat Rooman patriarkaattiin: Lissabonin, Venetsian, Jerusalemin, Itä-Intian ja Länsi-Intian patriarkat. Nämä kirkot hyväksyvät katolisen uskon- ja moraaliopin, mutta pitävät yllä läntisestä kirkosta poikkeavaa kirkollista järjestelmää ja omia liturgisia, teologisia, hengellisiä ja kanonisia (kirkko-oikeudellisia) perinteitään. Niiden oikeuksia säätelee idän kirkkojen kanoninen laki, jonka paavi Johannes Paavali II julkaisi vuonna 1991. Esimerkiksi idän katolisten kirkkojen pappien ei tarvitse elää selibaatissa, ja piispan sijasta vahvistuksen eli mirhavoitelun sakramentin antaa yleensä pappi.

Historia

Katolisen tradition mukaan katolinen kirkko, Kristuksen ruumis, sisältää piispanvihkimysten kautta apostoleilta valtansa perineet paikalliskirkot, joilla on täysi yhteys Rooman piispaan eli paaviin. Tämä yhteys on useiden paikalliskirkkojen suhteen menetetty teologisissa erimielisyyksissä oikeasta opista (ortodoksia) ja harhaopista (heresia). Kun yhteys on katkennut, tilannetta kutsutaan skismaksi, mikä tarkoittaa rikkoutumista. Skisma voi alkaa myös ilman heresiaa esimerkiksi poliittisten tai valtataistelujen vuoksi. Katolisesta näkökulmasta nämä olivat suurimmat kirkon ykseyttä vahingoittaneet skismat idässä: # Areiolaisuus. Pappi Arius kannattajineen opetti, että Jeesus ei ollut Jumala. Oppi tuomittiin Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325. Levisi laajalle Euroopassa ja sai myös hallitsijoita puolelleen. Kesti 500-luvun lopulle. # Nestoriolaisuus. Konstantinopolin patriarkka Nestorius opetti, että Jeesuksessa oli yhden sijasta kaksi persoonaa. Levisi Syyriasta Kiinaan asti. Tuomittiin Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 431. Yhä olemassa pienenä "Idän kirkkona" tai "Nestoriolaisena kirkkona". # Monofysitismi. Monofysitismi tarkoittaa oppia, jonka mukaan Jeesuksessa oli kahden sijasta vain yksi luonto. Tuomittiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Yhä olemassa mm. Egyptissä ja Syyriassa ns. orientaaliortodoksisina kirkkoina. Usein rinnasteinen monotelitismiin, joka tarkoittaa oppia, jonka mukaan Jeesuksessa oli kahden sijasta vain yksi tahto. Monotelitismi tuomittiin Konstantinopolin kolmannessa kirkolliskokouksessa vuonna 680. # Suuri skisma Rooman ja Konstantinopolin välillä. Kiistana mm. uskontunnustuksen oppi Pyhästä Hengestä, avioliiton purkamattomuus ja Rooman valta-asema. Kulminoitui vuonna 1054 paavin lähettämän legaatin ja patriarkan välirikkoon. Konstantinopolin puolella olleet kirkot tunnetaan nykyään idän ortodoksisina kirkkoina. Katolisesta näkökulmasta nämä kiistat kehittyivät idän alueella ja koskivat itäisiä kirkkoja, joilla oli itäinen liturgia ja teologia. Ne itäiset kirkot, jotka kieltäytyivät tunnustamasta tätä skismaa, pysyivät katolisina. Ne kirkot, jotka päättivät skisman Rooman kanssa, saivat useiden neuvottelujen ja sopimusten kautta täysin katolisen aseman, ja niitä kutsutaan nykyään idän katolisiksi tai kreikkalaiskatolisiksi kirkoiksi.

Luettelo idän katolisista kirkoista

- Bysanttilainen liturgia:
- Albanian katolinen kirkko
- Valko-Venäjän katolinen kirkko
- Bulgarian katolinen kirkko
- Bysanttilaiskatolinen kirkko Amerikassa
- Tsekin katolinen kirkko
- Kroatian bysanttilaiskatolinen kirkko
- Georgian katolinen kirkko
- Unkarin katolinen kirkko
- Melkiittikatolinen kirkko
- Romanian katolinen kirkko
- Venäjän katolinen kirkko
- Karpatho-ruthenialainen katolinen kirkko
- Slovakian katolinen kirkko
- Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko
- Antiokialainen liturgia:
- Maroniittikatolinen kirkko
- Syyrian katolinen kirko
- Syyrialais-malankarilainen katolinen kirkko
- Kaldelainen liturgia:
- Kaldealaiskatolinen kirkko
- Syyrialais-malabarilainen katolinen kirkko
- Armenialainen liturgia:
- Armenian katolinen kirkko
- Aleksandrialainen liturgia:
- Koptilaiskatolinen kirkko
- Etiopian katolinen kirkko Luokka:Katolinen kirkko

Ortodoksisuus

Ortodoksisuus (myös termiä kreikkalaiskatolisuus käytetään, vaikka sille on vakiintunut Suomessa toinen merkitys) on kristillisten kirkkojen ryhmä, johon kuuluu nykyisin n. 170 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista kirkoista sijaitsee Venäjällä, Balkanin niemimaalla ja Lähi-idässä.

Historia

Ortodoksiset kirkot syntyivät 1000-luvun alussa kristinuskon kannattajien jakauduttua suuressa skismassa vuonna 1054 lännen ja idän kirkkoihin. Ennen vuotta 1054 ollutta yhtenäistä kirkkoa nimitetään katoliseksi eli yleiseksi kirkoksi. Se jakaantui lännen katoliseen kirkkoon ja idän ortodoksisiin (suom. oikeaoppinen, oikein ylistävä) kirkkoihin. Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438–1445) ortodoksiset kirkot ja katolinen kirkko saivat keskinäisen ykseytensä takaisin, mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistavaksi. Ortodoksit, niin kuin kaikki kristityt katsovat kirkkonsa saaneen alkunsa Helluntaina tapahtuneesta Pyhän Hengen vuodatuksesta. Suomen ortodoksinen kirkko on Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö, johon kuuluu 57 000 ihmistä eli 1,1 prosenttia suomalaisista. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin jurisdiktion alle autonomisena kirkkona. Konstantinopoli tunnetaan nykyisin paremmin turkkilaiselta nimeltään Istanbul.

Unioidut kirkot

Toisen vuosituhannen jälkipuolella (aikavälillä 1550-1930) osa ortodoksisista kirkoista Lähi-idän, Afrikan ja Itä-Euroopan alueilla liittyi katoliseen kirkkoon. Osa näistä ei ollut eronnut siitä vuonna 1053, vaan myöhemmin tai aiemmin. Näistä ortodoksisen kaltaista jumalanpalvelusjärjestystä noudattavista katoliseen kirkkoon ja paavin alaisuuteen kuuluvista ryhmittymistä käytetään nimeä unioidut kirkot (ven. unija). Teologisesti niiden katsotaan edustavan katolisen kirkon itäisiä riittejä, ja aikaisemmin ortodoksisuutta tarkoittanut sana "kreikkalaiskatolinen" tarkoittaa nykyään näitä kirkkoja. Suurin näistä kirkoista on [http://www.ugcc.org.ua/eng/ Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko]. Luettelo näistä kirkoista on artikkelissa Itäiset riitukset.

Ortodoksia

Ortodoksia on alun perin kreikankielinen sana joka tarkoittaa oikeaoppista tai oikein ylistävää. Sana saattaa aiheuttaa Suomen ulkopuolella väärinkäsityksiä, koska sanaa käytetään esimerkiksi ortodoksi-juutalaisista, ortodoksi-presbyteereista tai luterilaisesta ortodoksiasta, jolla tarkoitetaan 1600-luvun puhdasoppisuuden aikaa. Suomessa sana on kanonisoitu merkitsemään kristinuskon itäistä päähaaraa edustavaa ortodoksisuutta ja sen dogmeja. Englannin kielessä idän kirkon kristityistä käytetään nimitystä Eastern Orthodox (myös Orthodox Christianity tai Orthodox Church) erotukseksi yleissanasta orthodox (puhdasoppinen) ja ilmaisusta Oriental Orthodox, mikä tarkoittaa vuonna 451 pidetyn Kalkedonin kirkolliskokouksen seurauksena opillisten erimielisyyksien vuoksi katolisesta kirkosta eronneita itäisiä kirkkoja. Lisäksi englanksi puhutaan usein eri kansallisista ortodoksisista kirkoista (Greek Orthodox Chruch, Russian Orthodox Church jne) johtuen erityisesti Yhdysvalloissa vallitsevasta ortodoksisten kirkkojen diasporasta.

Katso myös

- Suomen ortodoksinen kirkko
- Ortodoksisen kirkon kanonit

Linkkejä

[http://www.ort.fi/ Suomen ortodoksinen kirkko], virallinen kotisivu [http://www.ortodoksi.net/ Ortodoksi.net] yksityishenkilöiden ylläpitämä tietosivu [http://www.oca.org/ Orthodox Church of America] OCA Luokka:Ortodoksinen kirkko ja:東方正教会 zh-cn:东正教

Paavi

Paaviuden historia

Sanan juuret

Paavin kuolema

Paavin valinta

Esivalmistelut

Vaali

1900-luvun konklaavit

2000-luvun konklaavit

- 2005 – 4 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Benedictus XVI

Habemus papam!

Paaviuden perustelu ja paavin asema

Oppi erehtymättömyydestä uskonnollisissa asioissa

Paavin arvomerkit ja tunnukset

Paaviuteen liittyviä myyttejä ja legendoja

Paavin asemaan liittyy lukuisia myyttejä ja legendoja.

Vicarius Filii Dei

Paavi Johanna

Jeesuksen asiakirjat

Muita paaveja

Vastapaavi on paaviksi julistautunut, mutta ei virallisesti tunnustettu paavi. Jesuiittojen johtajaa sanotaan "mustaksi paaviksi", koska jesuiittojen asu on musta kaap

Katolisuus

"Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen"

Katoliset

Kirkon organisaatio

Sakramentit

Pedofiliaskandaali

Katso myös

Linkkejä

Antiokia

Kristillinen

Historia

Kristinusko nykyään

Kristinuskon vaikutus historiaan

Dogmit

Symbolit

Pääasialliset kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt

Kirkkojen koko valtioittain

Kristillisyyteen liittyvää

Kirjallisuus

Keski-Eurooppa

Länsi-Eurooppa

Etelä-Eurooppa

Iberian niemimaa

Apenniinien niemimaa

Latinalainen Amerikka

Ranskankielisiä alueita jotka toisinaan luetaan Latinalaisen Amerikkaan kuuluviksi

Englanninkielisiä alueita toisinaan luetaan Latinalaisen Amerikkaan kuuluviksi

Afrikka

Valtiot

Keskinen Afrikka

Itäinen Afrikka

Pohjoinen Afrikka

Eteläinen Afrikka

Läntinen Afrikka

Irlanti

Historia

Politiikka

Maantiede

Kreivikunnat maakunnittain

Ulster (Uladh)

Munster (An Mhumhain)

Connacht (Chonnacht)

Leinster (Laighean)

Väestöjakauma

Kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Aiheesta muualla

Filippiinit

Historia

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Protestanttisuus

Protestanttisia suuntauksia

Paavi

Paaviuden historia

Sanan juuret

Paavin kuolema

Paavin valinta

Esivalmistelut

Vaali

1900-luvun konklaavit

2000-luvun konklaavit

Habemus papam!

Paaviuden perustelu ja paavin asema

Oppi erehtymättömyydestä uskonnollisissa asioissa

Paavin arvomerkit ja tunnukset

Paaviuteen liittyviä myyttejä ja legendoja

Vicarius Filii Dei

Paavi Johanna

Jeesuksen asiakirjat

Muita paaveja

Katso myös

Kreikkalaiskatolisuus

Historia

Luettelo idän katolisista kirkoista

Ortodoksisuus

Historia

Unioidut kirkot

Ortodoksia