Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Kazakstan

Kazakstan

Kazakstan (kazakiksi: Қазақстан; Qazaqstan; venäjäksi: Казахстан, Kazahstan) on valtio Keski-Aasiassa. Kazakstanin läntisin osa kuuluu Itä-Eurooppaan. Kazakstanin rajanaapurit ovat Venäjä, Kiina, Kirgisia, Uzbekistan ja Turkmenistan. Kazakstanilla on myös rantaviivaa Kaspianmerelle. Kazakstanin kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä kazakstanilainen. Nimitys kazakki viittaa kazakkien kansallisuuteen.

Historia

Kazakstan joutui Venäjä keisarikunnan valtaan 1700-luvulla. Vuosina 1906–1912 arolle perustettiin yli puoli miljoonaa farmia, jotka päättivät arojen perinteisen paimentolaiselämäntavan. Venäjän sisällissodan jälkeen Kazakstan liitettiin Neuvostoliiton valtaan. Stalinin aikana Kazakstan tunnettiin arogulageistaan (Luglag, Steplag, Peschanlag) ja Volgan saksalaisten karkoituspaikkana. Vuonna 1936 muodostettiin Kazakkien sosialistinen neuvostotasavalta. Lähes asumatonta Kazakstania käytettiin myöhemmin ydinaseiden testaukseen Semipalatinskin koealueella (1949–) ja rakettien laukaisuun Baikonurin kosmodromilla (1957–). Neuvostoliitto yritti myös asuttaa Kazakstania Hruštševin aikana vuodesta 1954, Pohjois-Kazakstaniin ja Altain alueella raivattiin ensimmäisen vuonna 190 000 km² peltoa jota viljemään saapui 300 000 maanviljelijää pääasiassa Ukrainasta. Ensimmäinen sato 1956 oli ennätyksellinen, eikä sitä pystytty varastoimaan ja osa oli heitettävä pois. 1960-luvulle mennessä maa oli kuitenkin köyhtynyt ja eroosio söi ruokamullan ja Neuvostoliitto joutui turvautumaan viljan tuontiin. Kazakstan itsenäistyi Neuvostoliiton hajotessa. Vuonna 1997 pääkaupunki siirrettiin Alma-Atasta (nykyinen Almaty) Astanaan (entinen Akmola), osasyynä päätökseen oli pelko tulevista maanjäristyksistä.

Politiikka

Kazakstanissa presidentillä on vahva asema. Nursultan Nazarbajev on ollut presidenttinä maan itsenäistymisestä lähtien, hänet valittiin 1990 nelivuotiskaudeksi. Vuoden 1999 vaalissa, jota ETYJ piti järjestettynä, hänet valittiin uudelleen vielä seitsemäksi vuodeksi, ja uudelleen 2005. Kazakstanissa on kaksikamarinen parlamentti, jonka alahuoneessa (Mažilis) on 77 paikkaa ja senaatissa 39 paikkaa. 14:sta alueelta valitaan kaksi senaattoria ja kaupungeista yksi kummastakin. Puolueilla ei ole juurikaan merkitystä sisäpolitiikassa. Kazakstanin hallitusta on syytetty ihmisoikeusloukkauksista, viimeksi lehtimies Sergei Duvanovin tapauksessa. Kazakstan on ehdottanut Venäjälle, Ukrainalle ja Valko-Venäjälle talousliittoa.

Osat

Kazakstanin osat Kazakstanissa on 14 oblastia (oblystar; oblysy) ja 3 kaupunkialuetta. Almaty, Almaty
- , Aqmola (Astana), Aqtobe, Astana
- , Atyrau, Batys Qazaqstan (Oral), Bayqongyr
- , Mangghystau (Aqtau; entinen Ševtšenko), Ongtustik Qazaqstan (Šymkent), Pavlodar, Qaraghandy, Qostanay, Qyzylorda, Shyghys Qazaqstan (Oskemen; ennen Ust'-Kamenogorsk), Soltustik Qazaqstan (Petropavl), Zhambyl (Taraz; ennen Dzhambul) Vuonna 1995 Venäjän federaation hallitus vuokrasi 20 vuodeksi Baikonurin kosmodromia (Bayqongyr) ympäröivän 6000 km² alueen ja Baikonurin kaupungin (entinen Leninsk).

Maantiede

Kazakstanin maantiede Kazakstan ulottuu Volgajoelta Altai-vuorille ja Länsi-Siperian tasangoilta Keski-Aasian aavikolle. Suurin osa Kazakstanista on alavaa tasankoa (mm. Kirgiisiaro ja Ustjurt). Araljärvi, suuri sisämaajärvi on kutistunut 1960-luvulta asti jokien vesien mennessä peltojen kasteluun. Järven pinta-ala on kutistunut 60 % ja vesimäärä 80 %, veden suolaisuus on samalla lisääntynyt 45 g/l entisestä 10 g/l. Tämä on luonut valtavan ympäristöongelman. Kazakstanissa on alueita, jotka ovat saastuneet ydinasden ja kemiallisten tai biologisten aseiden kokeista.

Väestöjakauma

Kazakstanin väestöjakauma Etniset ryhmät: Kazakit (Qazaq) 46 %, venäläiset 34,7 %, ukrainalaiset 4,9%, saksalaiset 3,1 %, uzbekit 2,3 %, tataarit 1,9 %, muut 7,1 % (1996) Uskonnot: Islam 47 %, Venäjän ortodoksinen 44 %, protestantti 2 %, muut 7 % Kielet: Kazakki (Qazaq, valtion kieli) 40 %, venäjä (virallinen ja useimmin käytetty) 66 %

Kulttuuri

Pääartikkeli: Kazakstanin kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

Kazakstanin kulttuuri
- öljy
- kivihiili
- rautamalmi
- mangaani
- kromi
- nikkeli
- koboltti
- kupari
- uraani
- lyijy
- kulta

Merkittävimmät vientituotteet


- vehnä
- kivihiili
- kupari Luokka:Aasian valtiot Luokka:Entiset neuvostotasavallat ms:Kazakhstan zh-min-nan:Kazakhstan ko:카자흐스탄 ja:カザフスタン th:ประเทศคาซัคสถาน

Kazakin kieli

Kazakki on eräs pääasiassa Kazakstanissa puhuttava turkkilainen kieli, jota kazakit puhuvat. Sitä puhuu äidinkielenään noin 8 500 000 ihmistä. Kazakstanin lisäksi puhujia on muun muassa Afganistanissa, Kiinassa, Iranissa, Kirgisiassa, Mongoliassa, Venäjällä, Tadžikistanissa, Turkissa, Turkmenistanissa, Ukrainassa ja Uzbekistanissa. Kieltä kirjoitetaan useimmiten kyrillisillä kirjaimilla, mutta myös latinalaisia ja arabialaisia kirjaimia käytetään.

Kirjaimisto

Vuoteen 1917 kazakkia kirjoitettiin arabialaisella kirjaimistolla. Neuvostoliiton alueella kazakkia ryhdyttiin tuolloin kirjoittamaan hieman muokatulla latinalaisella kirjaimistolla, samalla joka on käytössä Turkissa. Latinalaista kirjaimistoa ei ehditty kauaa käyttää, sillä jo 1926 siirryttiin käyttämään kyrilliseen kirjaimistoon, johon lisättiin 9 merkkiä (Ә, Ғ, Қ, Ң, Ө, Ұ, Ү, Һ, İ). Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on latinalaista kirjaimistoa taas alettu käyttää kyrillisen rinnalla. Kiinassa asuvat kazakit ovat käyttäneet koko ajan arabialaista kirjaimistoa.

Linkkejä


- [http://kk.wikipedia.org Kazakinkielinen Wikipedia]
- [http://www.writingsystems.net/languages/kazakh/index.htm Kazakin kielen aakkoset] Luokka:Kazakstanin kielet Luokka:Venäjän kielet Luokka:Kiinan kielet Luokka:Mongolian kielet Luokka:Uzbekistanin kielet Luokka:Kirgisian kielet Luokka:Turkmenistanin kielet Luokka:Kalmukia ko:카자크어 ja:カザフ語 th:ภาษาคาซัค

Keski-Aasia

Keski-Aasia on osa Aasiaa. Alueen määritelmiä on useita.

Määritelmät

Yhden määritelmän mukaan Keski-Aasian muodostavat:
- Kazakstan (alueet Ural-joesta itään)
- Kiina (Qinghain provinssi ja Xinjiangin ja Tiibetin autonomiset alueet)
- Kirgisia
- Mongolia
- Tadžikistan
- Turkmenistan
- Uzbekistan Toinen määritelmä sisällyttää Keski-Aasiaan:
- Iranin Azerbaidžan
- Transkaukaasian maat Azerbaidžan, Armenia ja Georgia
- eteläisen Venäjän muslimi/tataarialueet (eteläinen Siperia)
- Mongolia
- Kiinan läntiset osat (Xinjiang ja Tiibet)
- Afganistan tai osa siitä
- osia Pakistanin pohjoisosista Kolmannen määritelmän mukaan Keski-Aasian muodostavat vain entiset neuvostotasavallat:
- Kazakstan
- Kirgisia
- Tadžikistan
- Turkmenistan
- Uzbekistan Luokka:Aasia ko:중앙아시아 ja:中央アジア

Itä-Eurooppa

Itä-Eurooppa on Euroopan maanosan itäinen osa.

Nykyinen määritelmä

Tänä päivänä termiä Itä-Eurooppa käytetään usein määrittelemään ne maat, joita hallitsivat sosialistit. Monet näistä maista ovat saaneet vaikutteita katolisesta tai protestanttisesta kristinuskosta, ja niillä on erittäin läheiset historialliset ja kulttuurilliset kytkökset Saksaan, Italiaan, Ranskaan ja Skandinaviaan (esim. hansaliitto Baltian maissa). Näiden maiden asukkaat eivät katso itseään itäeurooppalaisiksi. Tällaisia maita ovat normaalisti:
- Albania
- Baltian maat
- Bulgaria
- aikaisempi Tšekkoslovakia (nyt Tšekki ja Slovakia)
- Unkari
- Puola
- Romania
- aikaisempi Jugoslavia Ennen Saksojen yhdistämistä, Itä-Saksa laskettiin usein itäeurooppalaiseksi maaksi. Katso myös: Keski-Eurooppa

Aikaisempi määritelmä

Ennen vuotta 1945, maat jotka laskettiin Itä-Eurooppaan olivat:
- Venäjä
- Valko-Venäjä
- Ukraina Ne olivat historiallisesti Kiovan valtakunnan (Kievan Rus) ja kulttuurillisesti erittäin paljon saaneet vaikutteita ortodoksisesta kristillisyydestä. Vuosisatojen kuluessa kaikki nämä maat pysyivät pääasiallisesti Venäjän hallinnassa, kun eteläisemmät ortodoksiset maat (esim. Serbia, Kreikka, Bulgaria joutuivat Ottomaanien johtoon. Näitä maita on myöhemmin kutsuttu Balkanin maiksi. Katso myös: Koillis-Eurooppa Luokka:Eurooppa ko:동유럽 ja:東ヨーロッパ

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit


- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet


- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad
- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin
- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit


- Moskova
- Pietari

Autonominen alue


- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat


- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuutauusivuosiНовый годvaltiollinen juhlapäivä
7. tammikuutaortodoksinen jouluРождествоvaltiollinen juhlapäivä
23. helmikuutaisänmaan puolustajan päiväДень защитника отечестваvaltiollinen juhlapäivä
8. maaliskuutakansainvälinen naistenpäiväМеждународный женский деньvaltiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuutakevään ja työn juhlaПраздник весны и трудаvaltiollinen juhlapäivä
9. toukokuutavoitonpäiväДень Победыvaltiollinen juhlapäivä
12. kesäkuutaVenäjän Federaation kansallispäiväДень независимостиvaltiollinen juhlapäivä
4. marraskuutakansallisen yhtenäisyyden päivävaltiollinen juhlapäivä
12. joulukuutaperustuslain päiväДень конституцииvaltiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla


- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Kirgisia

Kirgisian tasavalta, aiemmin Kirgistan (kirgiisiksi: Кыргызстан; Kyrgyzstan, joskus myös Kirgisistan) on valtio Keski-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Kiinan kansantasavalta, Kazakstan, Tadžikistan ja Uzbekistan.

Historia

Pääartikkeli: Kirgisian historia Kirgisia liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1864. Neuvostoliitossa siitä tuli 1937 Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta. Neuvostoliiton uudistusten myötä maan nimi muutettiin 1991 Kirgistanin (Kyrgystanin) tasavallaksi ja uudelleen 1993 Kirgisian tasavallaksi (Kyrgyzin tasavalta). Maaliskuussa 1991 88,7% kirgisialaisista äänesti Neuvostoliitossa pysymisen puolesta. Neuvostoliiton vallankaappauksen jälkeen elokuussa 1991 presidentti Askar Akajev ja varapresidentti German Kuznetsov kuitenkin erosivat kommunistisesta puolueesta, jonka koko johto erosi, ja korkein neuvosto julisti tasavallan itsenäiseksi. Akajev valittiin presidentiksi ilman vastaehdokkaita lokakuussa 1991 ja Kirgisia liittyi Itsenäisten valtioiden yhteisöön.

Politiikka

Pääartikkeli: Kirgisian politiikka

Neuvostoliiton jälkeiset vuodet

Ensimmäisinä itsenäisyysvuosina presidentti Akajev tuki uudistuspolitiikkaa, maan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiset talousvaikeudet eivät ole kuitenkaan merkittävästi helpottaneet ja siirtyminen markkinatalouteen on kesken. Köyhyysrajan alapuolella on 60 % väestöstä. Pankkien ja maatalouden uudistukset ovat edelleen tekemättä.

Presidentinvalta vakiintuu

1993 korruptioepäily aiheuttivat suuren skandaalin, josta johtuen varapresidentti Feliks Kulov erosi joulukuussa. Presidentti sai jatkaa kauttaan kansanäänestyksen jälkeen. Perustuslakiuudistus epäonnistui 1994 ja presidenttiä syytettiin vallan haalimisesta itselleen. Hän vastasi syyttäen kommunistipuoluetta lain voimaantulon estämisestä. Uudistukset saatiin viimein voimaan lokakuussa 1994 kansanäänestyksen jälkeen ja ensimmäiset vapaat vaalit saatiin järjestettyä helmikuussa 1995. Suurin osa kaksikamarisen parlamentin, Jogorku Keneshin paikoista meni puolueiden ulkopuolisille ehdokkaille. Uuden perustuslain voimaansaamisen jälkeen uudet parlamenttivaalit järjestettiin 1996. Helmikuussa 1996 järjestettiin jälleen kansanäänestys – perustuslain vastainen – joka teki perustuslakiin lisäyksen lisäten presidentin valtaa ja poisti määräyksen parlamentin valitsemisesta yleisellä äänioikeudella. 1998 äänestettiin jälleen perustuslain lisäyksistä ja helmikuussa ja maaliskuussa 2000 kaksi parlamenttivaalien kierrosta. Ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaaleja ei voity pitää vapaina tai reiluina.

Oppositio voimistuu

2002 opposition johtava hahmo, Azimbek Beknazarov vangittiin, mikä johti mellakoihin ja viiden ihmisen kuolemaan Jalal-Abadissa. Feliks Kulov tuomittiin toukokuussa 10 vuodeksi vankeuteen virka-aseman väärinkäytöksistä, ja koko hallitus erosi. Nikolai Tanajevin hallitus on ollut toiminut siittä asti. Marraskuussa oppositio ilmoitti marssivansa pääkaupunkiin ja vaativansa presidentin eroa, poliisi pidätti suuren joukon mielenosoittajia. Kesäkuussa 2003 parlamentin alahuone ilmoitti presidentti Akajeville ja kahdelle muulle neuvostoajan johtajalle myönnettävästä immuniteetista syytteitä vastaan, minkä on toivottu johtavan Akajevin luopumiseen vallasta. Oppositio ilmoitti muodostavansa liiton hallituspuolueita vastaan vuoden 2005 vaaleissa.

Tulppaanivallankumous

Vuoden 2005 parlamenttivaalien jälkeen Kirgisia on ollut poliittisesti sekasorron vallassa. Kansainvälisten vaalitarkkailijoiden moittimat vaalit aiheuttivat suurta eripuraa. Maaliskuun lopulla oppositio järjesti suuren protestin, joka päättyi lopulta presidentin palatsin valtaamiseen. Maan korkein oikeus mitätöi vaalitulokset palauttaen vanhan parlamentin väliaikaisesti valtaan. Akajev pakeni maasta, ja tilalle tuli väliaikaiseksi presidentiksi Kurmanbek Bakijev. Heinäkuussa järjestettiin uudet vaalit, jotka Bakijev voitti ylivoimaisella äänten enemmistöllä.

Osat

Kurmanbek Bakijev Pääartikkeli: Kirgisian osat Kirgisiassa on 7 aluetta (oblastia) ja kaksi hallinnollisesti alueisiin rinnastettavaa kaupunkia (shaar):
- Biškek (kaupunki, shaar)
- Batkenin alue
- Tšuin alue (pääkaupunki Tokmok)
- Jalal-Abadin alue
- Narynin alue
- Ošin alue
- Oš (kaupunki, shaar)
- Talasin alue
- Issyk-Kulin alue/Ysyk Kölin alue (Karakol, entinen Prževalsk)

Maantiede

Issyk-Kulin alue Pääartikkeli: Kirgisian maantiede Kirgisian ilmasto vaihtelee kuivasta mannerilmastosta polaari-ilmastoon ja subtrooppiseen etelä-osissa. Tienšanin vuoristo ulottuu koko maahan. Korkein kohta: Jengish Tšokusu (entinen Pik Pobedy) 7 439 m. Kiinan ja Kirgisian rajalla on 3752 m korkeudessa Torugartin sola, jonne rakennetaan rautatietä Kiinan ja Kirgisian yhdistävää rautatietä. Vuoristojen vedet ovat vesivoiman lähde. Viljelymaata on 7 % pinta-alasta, laitumia 44 % ja metsiä 4 %. Kirgisiassa on maailman suurin luonnonvarainen pähkinäpuumetsä. Kirgisian maantiede Issyk Kul on 182 km pitkä järvi, joka oli neuvostoaikana suosittu lomanviettokohde. Järvi sijaitsee 1620 m korkeudessa ja on 702 m syvä.

Talous

Pääartikkeli: Kirgisian talous Kirgisian talous perustuu pääasiassa maanviljelyyn, josta saadaan 40% BKT:sta ja jossa työskentelee puolet työvoimasta. Tärkein maataloustuote on puuvilla. Teollisuustuotteita ovat kulta, elohopea, uraani ja sähkö. Talousuudistuksissa Kirgisia oli neuvostomaiden etulinjassa. Talousromahdus Neuvostoliiton hajotessa oli syvä, mutta 1995 mennessä vienti alkoi nousta ja inflaatio putosi 88 %:sta 1994 15 %:iin 1997. Talous on kasvanut joka vuosi sitten 1999.

Väestöjakauma

1999 Pääartikkeli: Kirgisian väestöjakauma Etniset ryhmät: kirgiisit 52,4%, venäläiset 18%, uzbekit 12,9%, ukrainalaiset 2,5%, saksalaiset 2.4%, muut 11,8% Uskonnot: islam 75%, ortodoksinen 20%, muut 5% Venäjän kielestä tehtiin virallinen kieli maaliskuussa 1996 alueilla joissa venäläiset ovat enemmistöinä.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Kirgisian kulttuuri Kirgiisien eeppinen runoelma on Manas, joka kertoo Manasista ja hänen jälkeläistensä sodasta uiguureja vastaan 800-luvulla. Runoelma on mainittu jo 1400-luvulla, mutta sitä ei kirjoitettu ylös ennen vuotta 1885.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kulta
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- vesivoima

Merkittävimmät vientituotteet


- villa
- metallit
- puuvilla Luokka:Aasian valtiot Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Kirgisistan ms:Kyrgyzstan zh-min-nan:Kyrgyzstan ko:키르기스스탄 ja:キルギスタン th:ประเทศคีร์กีซสถาน

Uzbekistan

Uzbekistan on IVY:yn kuuluva valtio, entinen neuvostotasavalta, Keski-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Afganistan, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Turkmenistan.

Historia

Pääartikkeli: Uzbekistanin historia Uzbekistan sijaitsee silkkitien varrella ja valloittajat ovat kulkeneet lukuisia kertoja maan halki. Aleksanteri Suuri pysähtyi Samarkandissa 327 eaa ja otti vaimon paikallisesta heimosta. Samanidien dynastia hallitsi aluetta, kunnes arabimuslimit valloittivat sen 800-luvulla. Mongolien Tšingis-kaani valloitti alueen 1220. 1300-luvulla Timur Lenk voitti mongolit ja perusti oman valtakuntansa. Hänen valloitusretkensä ulottuivat lähi-itään saakka. Hän voitti osmanien keisari Bayazidin 1402 ja vei hänet vangiksi. Myöhemmin muodostui kaupunkivaltioita, joilla on läheiset suhteet Persiaan. Venäjän keisarikunta valloitti Taškentin vuonna 1865 ja löi Kokandin kaanikunnan 1876. Venäjän sisällissodan jälkeen hajanainen vastarinta bolševikkeja vastaan jatkui vuoristoissa vielä 1930-luvulle. Venäjän vasallivaltioiden Buharan ja Hivan kaanikuntien emiirit syöstiin vallasta 1919 ja seuraavana vuonna niistä muodostettiin nimellisesti itsenäiset Buharan kansantasavalta ja Horezmin kansantasavalta. 1924 muodostettiin Uzbekistanin SNT osista Buharan ja Horezmin kansantasavaltoja sekä osasta entistä Kokandia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen entinen Uzbekistanin kommunistisen puolueen pääsihteeri Islam Karimov valittiin joulukuussa 1991 presidentiksi 88 prosentin äänisaalilla. Vaaleja ei hyväksytty yleisesti ja islamilaisia vastarintaryhmiä alkoi syntyä. Helmikuussa 1999 presidentti Karimov selviytyi autopommista, josta syytettiin Uzbekistanin islamilaista liikettä. Elokuussa 2000 aseistetut ryhmät pyrkivät maahan Kirgisiasta ja maan eteläosissa käytiin taisteluja. Maaliskuussa 2004 koettiin uusi terrorismin aalto ja pommi-iskut Buharassa ja Taškentissa, mukaan lukien maan ensimmäiset itsemurhapommi-iskut. Karimov syytti teoista kiellettyä Hizb ut-Tahrir -ryhmää (vapautuspuolue), joka ei ole myöntänyt syyllisyyttä. 30. heinäkuuta 2004 räjäytettiin Taškentissa Israelin ja Yhdysvaltain lähetystöt kahdeksan henkeä vaatineessa iskussa. Islamilaisen liikkeen johtajat Tohir Juldashev ja Juma Khodjiev on tuomittu kuolemaan heidän poissaollessaan ja heitä kuulematta. Toukokuussa 2005 maassa puhkesi levottomuuksia Andižanin kaupungissa. Mielenosoittajajoukko valtasi hallintorakennuksen ja vapautti vankeja. 13. toukokuuta 5000 hengen joukko kokoontui kaupungin keskusaukiolla ja vaati presidentti Karimovin eroa. Ainakin yksi ihminen sai surmansa edellisyön yhdeksän lisäksi. Tapahtuneen jälkeen Uzbekistanin suhteet länteen heikkenivät ja maa määräsi alueellaan olleet Afganistanin operaatioon ja rauhanturvaajien huoltoon osallistuneet NATO:n joukot lähtemään maasta vuoden 2005 loppuun mennessä.

Politiikka

Pääartikkeli: Uzbekistanin politiikka Islam Karimov valittiin joulukuussa 1991 presidentiksi 88 % äänisaalilla opposition Mohammed Salikhia vastaan. Pääoppositiopuolue Birlik ei suostunut rekisteröitymään virallisesti puolueeksi. Entinen kommunistipuolue, nyt Uzbekistanin kansandemokraattinen puolue säilytti saman valta-aseman, kun sillä oli ollut neuvostotasavallassa. Oppositio kukistettiin hiljennettiin tarpeen vaatiessa fyysista väkivaltaa käyttäen ja Birlik kiellettiin kokonaan. Joulukuun 1992 perustuslaki vahvisti maan olevan maallinen valtio, joka ärsytti islamisteja. Korkein neuvosto pysyi vallassa joulukuun 1994 parlamenttivaaleihin asti. Vuonna 1993 huoli kasvavasta islamilaisesta fundamentalismista sai Uzbekistanin osallistumaan IVY:n rauhanturvaamistehtävään Tadžikistanissa. Samaan aikaan hallitus sai moitteita ihmisoikeusjärjestöiltä. Maaliskuussa 1995 Karimov sai 99 % kannatuksen kansanäänestyksessä, joka jatkoi hänen hallintokauttaan vuodesta 1997 vuoteen 2000. Oppositiopuolueet sallittiin jälleen 1995. 5. joulukuuta ja 19. joulukuuta 1999 järjestetyissä parlamenttivaaleissa kansandemokraattinen puolue sai 48 paikkaa, muut puolueet 75, kansalaisryhmät 16 ja paikallishallitus nimitti 110. Kaikki parlamentin puolueet tukevat Karimovia. Uusi presidentinvaali 9. tammikuuta 2000 antoi Karimoville lisää jatko-aikaa 91,9 % äänisaalilla. Presidentin kauden pituulla lisättiin viidesta vuodesta seitsemään vuoteen perustuslain lisäyksellä 2002. Georgian samettivallankumouksen ja Ukrainan oranssivallankumouksen sekä Kirgisian tulppaanivallankumouksen kaltaista kehitystä on pelätty Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä. 13. toukokuuta 2005 opposition edustajat valtasivat hallintorakennuksen Andižanissa. Tashkentin kansainvälisen radion mukaan opposition edustajat tunkeutuivat sotilasalueelle hankkien kymmenittäin käsiaseita hyökkäsivät työleirille ja vapauttivat vankeja yrittäen ottaa haltuunsa kansallisen turvallisuuspalvelun rakennuksen sekä alueneuvoston, hakimiyatin, rakennuksen. Lainvalvontaelimien vastaiskussa aiheutuneessa ammuskelussa kuoli yhdeksän ihmistä ja 34 haavoittui.

Osat

Pääartikkeli: Uzbekistanin osat Uzbekistanin osat Uzbekistanissa on kaksitoista aluetta (viloyat, viloyatlar), yksi autonominen tasavalta
- ja yksi kaupunkialue
  - : # (Taškent), Toshkent Shahar
  - # Andijonin alue, Andijon Viloyati (Andijon) # Buharan alue, Buxoro Viloyati (Buhara) # Ferganan alue, Farg‘ona Viloyati (Fergana) # Jizzax Viloyati # Namanganin alue, Namangan Viloyati # Navoiy Viloyati # Qašqadarjon alue, Qashqadaryo Viloyati (Qarši) # Samarqandin alue, Samarqand Viloyati (Samarkand) # Sirdaryo Viloyati (Guliston) # Surxondaryo Viloyati (Termez) # Taškentin alue, Toshkent Viloyati (Taškent) # Horezmin alue, Xorazm Wiloyati (Urganch) # Karakalpakia
- (uzbekiksi Qoraqalpog‘iston, karakalpakiksi Qaraqalpaqstan) (Nukus/Nökös) (Karakalpakstan)

Maantiede

Pääartikkeli: Uzbekistanin maantiede Uzbekistanin maantiede Uzbekistanin maantiede Uzbekistan on enimmäkseen aavikkoa, 10 % maasta on tarkasti hyödynnettyä kasteltua viljelykelpoista maata jokilaaksoissa. Yli 60 % väestöstä asuu kaupungeissa.

Talous

Pääartikkeli: Uzbekistanin talous Uzbekistan oli yksi Neuvostoliiton köyhimmistä alueista. Nyttemmin maasta on tullut maailman toiseksi suurin puuvillan viejä,merkittävä kullan ja maakaasun tuottaja ja paikallisesti merkittävä koneiden ja kemikaalien tuottaja. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hallitus yritti pitää yllä neuvostoliittomaista komentotaloutta tiukalla hintakontrollilla ja tukiaisilla. Inflaation karattua käsistä hallitus aloitti uudistukset 1994, ottaen käyttöön tiukan valuuttapolitiikan, laajensi yksityisomistusta ja vähensi valtion valtaa taloudessa. Valtio on kuitenkin edelleen merkittävä toimija taloudessa ja uudistukset eivät ole tuoneet kaivattuja rakenteellisia muutoksia. Kansainvälinen valuuttarahasto eväsi Uzbekistanilta 1996 185 miljoonan dollarin lainan, jonka ehtoja hallitus ei täyttänyt. Aasian talouskriisin yhteydessä 1997 hallitus tiukensi edelleen tiukkaa otettaan vientimarkkinoista ja valuutansiirroista.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Uzbekistanin väestöjakauma Suurin osa väestöstä on keskittynyt maan etelä- ja itäosiin. Etniset ryhmät: uzbekit 80 %, venäläiset 5,5 %, tadžikit 5 %, kazakit 3 %, karakalpakit 2,5 %, tataarit 1,5 %, muut 2.5% (1996 arvio.) Uskonnot: Islam 88 % (enimmäkseen sunneja), itä-ortodoksikristityt 9 %, muut 3 % Kielet: uzbekki 74,3 %, venäjä 14,2 %, tadžikki 4,4 %, muut 7,1 %

Kulttuuri

Pääartikkeli: Uzbekistanin kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat


- maakaasu
- öljy
- kivihiili
- kulta
- uraani
- hopea
- kupari

Merkittävimmät vientituotteet


- puuvilla
- maakaasu
- kulta Luokka:Uzbekistan Luokka:Aasian valtiot Luokka:Entiset neuvostotasavallat ms:Uzbekistan zh-min-nan:Uzbekistan ko:우즈베키스탄 ja:ウズベキスタン th:ประเทศอุซเบกิสถาน

Turkmenistan

Turkmenistan on valtio Keski-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Afganistan, Iran, Kazakstan ja Uzbekistan. Turkmenistanilla on lisäksi rantaviivaa Kaspianmerelle.

Historia

Turkmenistan oli 500-luvulla persialaisen hallitsijasuvun alaisuudessa. Islam rantautui maahan 600-luvulla. Itse turkmeenit saapuivat vasta 1000-luvulla. Tšingis-kaani valtasi alueen 1200-luvulla. Turkmenistan liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuosien 1865 ja 1885 välillä, ja siitä tuli neuvostotasavalta 1924. Neuvostoliiton hajotessa Turkmenistan itsenäistyi.

Politiikka

Presidentti Saparmurat Atajevitš Nijazov Turkmenbashi (turkmeeniksi: Saparmyrat Nyýazow Türkmenbaşy) pitää maassa absolutista valtaa, eikä oppositiota hyväksytä. Presidentin ympärille on luotu henkilökultti, ja hänen kasvonsa löytyvät kaikkialta Turkmenistanista, seteleistä vodkapullojen etiketteihin. Presidentti on julistanut itsensä kaikkien turkmeenien johtajaksi (Türkmenbaşy). Henkilökulttiin liittyy slogani "Halk! Watan! Türkmenbashy!", "Kansa, isänmaa, johtaja!", jota on verrattu Natsi-Saksan vastaavaan. Kumileimasimena toimiva parlamentti julisti 29. joulukuuta 1999 hänet elinikäiseksi presidentiksi. Presidentin mukaan on nimetty kaupunkeja ja lentokenttiä, ja häntä esittäviä patsaita löytyy jopa keskeltä Kara Kumin autiomaata. Koomisimmillaan henkilöpalvonta esittäytyy Nijazovin teosta "Rauhan kirja(turkmeeniksi: Ruhnama)" esittävässä näköispatsaassa. Ruhnama kirjana on sinänsä hyvinkin informatiivinen, siihen on koottu alueen historiaa pitkältä ajalta, mm. varhaisimpien turkkilaisten valtakuntien ajoista alkaen.

Osat

1999 Turkmenistan on jaettu viiteen maakuntaan (welayat, welayatlar):
- Ahalin maakunta Ahal Welayaty (pääkaupunki Ašgabat)
- Balkanin maakunta Balkan Welayaty (pääkaupunki Nebitdag)
- Dašhowuzin maakunta Dashhowuz Welayaty (ennen Tashauz, pääkaupunki Dašhowuz)
- Lebapin maakunta Lebap Welayaty (Turkmenabat, entinen Charjew)
- Maryn maakunta Mary Welayaty (Mary)

Maantiede

Mary Kara Kumin autiomaa peittää 90 % Turkmenistanista. Maan keskiosia hallitsevat Turanin painauma, ja Garagumin aavikko. Etelärajalla Kopetdagin vuorijono nousee 2912 m korkeuteen. Balkanvuoret ja Kugitang maan länsiosissa on toiset merkittävät vuoristot. Suuria jokia ovat Amu Darya ja Hari Rud. Ilmasto on subtrooppinen mannerilmasto, jossa sademäärät jäävät vähäisiksi. Talvet ovat leudot ja kuivat, suurin osa sateesta saadaan tammikuun ja toukokuun välillä.

Talous

Puolet viljelykelpoisesta maasta on varattu puuvillan viljelyyn, jossa Turkmenistan on maailman kymmenenneksi suurin tuottaja. Maalla on myös maailman viidenneksi suurimmat maakaasuvarat ja huomattava öljyvaranto. Vuonna 1994 Venäjä kieltäytyminen viemästä Turkmenistanin kaasua maailmanmarkkinoille ja muiden IVY-maiden maksukyvyttömyys johtivat talouden kääntymiseen miinukselle. Turkmenistan on ottanut varovaisen suhtautumisen talousuudistuksiin, toivoen viennin pitävän yllä se tehotonta taloutta. Talouden yksityistäminen on kesken. Turkmenistan on kärsinyt kuljetusreittien puutteesta, mutta samalla sen viennin arvo on noussut korkean öljyn hinnan ansiosta. Presidentti Nijazov on käyttänyt merkittävän osan maan tuloista henkilökulttinsä pönkittämiseen, samalla kun kansa kaupunkien ulkopuolella elää köyhyydessä. Kansalle on luvattu ilmainen vesi, sähkö ja kaasu, mutta katkot ovat yleisiä.

Väestöjakauma

1994 Etniset ryhmät: turkmeenit 77 %, uzbekit 9,2 %, venäläiset 6,7 %, kažakit 2 %, muut 5,1 % (1995) Uskonnot: Islam 89 %, itä-ortodoksinen 9 %, tuntematon 2 % Kielet: turkmeeni 72 %, venäjä 12 %, uzbekki 9 %, muita 7 % (mukaan lukien balotši)

Kulttuuri

Turkmeenin kieltä on perinteisesti kirjoitettu kyrillisillä tai arabian aakkosilla, mutta viime vuosina siinä on siirrytty laajennettuun latinalaiseen aakkostoon. Akhal-teke -hevosrotu on Turkmenistanin ylpeys ja kansallinen symboli. Hevonen lähes hävisi Neuvostoliiton aikana, jolloin niitä oli vain 2000 jäljellä. Hevosia käytetään lahjoina diplomaattisissa yhteyksissä ja muutamia on huutokaupattu varojen saamiseksi jalostusohjelmiin. Turkmenistanissa valmistetuissa itämaisissa matoissa on samanlainen punainen kuvio kuin valtion lipussa.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- rikki
- suola

Merkittävimmät vientituotteet


- maakaasu
- puuvilla Luokka:Aasian valtiot Luokka:Entiset neuvostotasavallat ms:Turkmenistan zh-min-nan:Turkmenistan ko:투르크메니스탄 ja:トルクメニスタン th:ประเทศเติร์กเมนิสถาน

Kaspianmeri

ista nähtynä]] Kaspianmeri on maailman suurin järvi. Se sijaitsee Euroopan ja Aasian välissä Venäjällä, Azerbaidzanissa, Iranissa, Turkmenistanissa ja Kazakstanissa.

Maantiede

Kaspianmeren pinta-ala on 374 000 neliökilometriä, ja se sijaitsee 28 metriä merenpinnan alapuolella. 2200 neliökilometriä Kaspianmeren pinta-alasta on saaria. Kaspianmerellä ei ole laskujokia, mutta siihen laskevat muun muassa Volga, Ural, Kuma, Kura ja Terek. Kaspianmeri on kanavayhteydessä Itämereen, Mustaanmereen ja Vienanmereen. Araljärven kanssa Kaspianmeri muodostaa Aralokaspianmeren jäänteet. Volgan säännöstelyn vuoksi Kaspianmeren pinta-ala on hieman pienentynyt. Kaspianmeren suolapitoisuus vaihtelee paljon järven eri osissa, mutta keskinmäärin se on 1,3%. Eteläisessä osassa se saattaa silti olla jopa 20-30%. Kaspianmeren suurin syvyys on 1029 metriä.

Eliöstö

Kaspianmeressä elää runsaasti kaloja, yleisimmät kala-lajit ovat kuha, karppi, sampi ja silli. Luokka:Kazakstanin järvet Luokka:Venäjän järvet ko:카스피 해 ja:カスピ海

Kazakit

Kazakit (myös Kazahit, Qasaqit, kazakiksi Қазақ [qɑzɑq]) ovat turkkilaistataarilainen kansa Keski-Aasiassa, pääasiassa Kazakstanissa, sekä ympäröivillä alueilla muun muassa Venäjällä, Mongoliassa ja Kiinassa. Kazakkeja on noin 13 miljoonaa.

Asuinalue

Suurin osa kazakeista asuu Keski-Aasian pohjoisosassa Kazakstanissa, jonka väestöstä kazakit muodostavat 46 %. Merkittäviä kazakkivähemmistöjä on myös Sinkiangin autonomisessa provinssissa Kiinassa, Uzbekistanissa, Mongoliassa ja Venäjällä. Venäjän kazakkivähemmistö on keskittynyt Kazakstaniin rajoittuville alueille, kuten Astrahanin, Orenburgin, Saratovin ja Omskin alueilla sekä Kalmukian ja Altain tasavalloissa. Pienempiä kazakkivähemmistöjä on Turkmenistanissa, Kirgisiassa, Tadžikistanissa, Afganistanissa, Ukrainassa, Turkissa ja Iranissa.

Termin alkuperä

Sana kazakki esiintyy ensikerran 1200-luvulla turkkilais-arabialaisessa sanakirjassa, jossa se tarkoitti itsenäistä tai vapaata. Sanan todellisesta merkityksestä ei ole päästy yksimielisyyteen. Yhden teorian mukaan se tulee sanasta Ak Kaz, mikä tarkoittaa valkoista joutsenta.

Kieli

Suurin osa kazakeista puhuu äidinkielenään kazakkia, joka kuuluu turkkilaiseen kieliryhmään.

Kulttuuri

Kazakkien kulttuurissa on vaikutteita venäläisestä ja persialaisesta kulttuurista sekä jonkin verran arabialaisesta kulttuurista. Kazakit on perinteisesti tunnettu vapaudenrakkaudestaan, ratsastustaidostaan ja puolikesyjen kotkien kanssa harrastetusta metsästyksestä.

Heimojärjestelmä

Perinteisesti kazakit ovat tietoisia juuristaan ja omasta heimostaan. Varhemmin jokaisen kazakin oletettiin tietävän oman heimonsa sekä esivanhempien heimot aina seitsemän sukupolvea taaksepäin. Tämä tieto oli myös edellytys naimisiinmenolle, sillä henkilö, joka ei tiennyt omaa heimotaustaansa ei ollut kelvollinen aviopuoliso. Lapset tulivat yleensä kuulumaan isänsä heimoon. Heimojen välisiä avioliittoja suosittiin. Nyky-Kazakstanissa heimojärjestelmä on virallisesti kielletty ja käytännössä lähes merkityksetön. Varsinkin taloudellisessa ja valtiollisessa elämässä se on häviämässä pois. Se on kuitenkin edelleen olemassa ja näyttelee joskus merkittävääkin roolia kulttuurielämässä. On varsin tavallista, että kazakit tavatessaan tiedustelevat toistensa heimoja. Heimojen välit eivät ole vihamieliset ja vaikka kazakit katsovatkin kuuluvansa johonkin tiettyyn heimoon, pitävät he silti kaikkia heimoja yhtenä kansallisuutena.

Huomioitavaa

Kazakkeja ei pidä sekoittaa kasakoihin. Luokka:Kansat Luokka:Turkkilais-tataarilaiset kansat Luokka:Kazakstan Luokka:Kiina Luokka:Venäjä Luokka:Mongolia Luokka:Uzbekistan Luokka:Kirgisia Luokka:Turkmenistan Luokka:Kalmukia ko:카작족 ja:カザフ

Venäjän keisarikunta

Venäjän keisarikunta (Росси́йская Импе́рия; Rossijskaja Imperija) oli olemassa 1721–1917 Pietari Suuren valloituksista Venäjän laajenemiseen Baltiasta Tyynelle merelle asti aina vuoden 1917 helmikuun vallankumoukseen asti, jolloin keisari Nikolai II syrjäytettiin. Venäjän keisarikunnan keisarit

Pietari Suuri

Nikolai II Venäjää oli pidetty Bysantin kukistumisen jälkeen, Konstantinopolin jäädessä 1453 turkkilaisten osmanien valloittamaksi, Rooman perijänä ja ortodoksien suojelijana ja Moskovaa "Kolmantena Roomana". Jo Iivana IV:nnen itselleen ottama arvonimi tsaari tuli Caesarista. Ensimmäiseksi Venäjän keisariksi kruunattiin 1721 Pietari Suuri. Ennen vuotta 1713 valtiota nimitettiin virallisesti kreikkalaisittain Rusijaksi (Русія) muinaisten rusien mukaan. Nykynimi Rossija (Россия) tuli käyttöön tämän jälkeen. Pietari syntyi Romanovin suvun tsaari Aleksei I:n toisesta avioliitosta. Alekseita seurasi Fjodor (Feodor) III, joka sairaalloisena kuoli jo 1682. Pietari pääsi kanssahallitsijaksi velipuolensa Ivanin kanssa, mutta hänen sisarpuolensa Sofia käytti todellista valtaa. Vuonna 1689 hän esti kaartinsa kanssa Sofian juonen päästä kruunatuksi tsaarittareksi, ja kun Iivana V kuoli 1696, Pietarista tuli yksinvaltias. Pietari oli kiinnostunut sotimisesta, erityisesti tykistöstä ja merenkäynnistä. Hän soti tataareja ja osmaneja vastaan ja valloitti Azovin 1696 ja sai Venäjälle ensimmäisen sataman Mustallemerelle. Jatkaakseen sotaa osmaneja vastaan, Pietari matkusti ensimmäisenä tsaarina Länsi-Eurooppaan etsimään liittolaisia Brandenburgista, Alankomaista, Englannista ja Pyhästä roomalaisesta keisarikunnasta. Matkalla hän värväsi satoja asiantuntijoita ja mestareita. Matka jäi lyhyeksi Sofian yritettyä kaappausta, jonka Pietarin tukijat kukistivat. Pietari teloitutti satoja salaliittoon osallistuneita ja jätti ruumiit näytille varoitukseksi muille. Jäädessään ilman tukea turkkilaisia vastaan, Pietari teki rauhan osmanien valtakunnan kanssa 1700 ja päätti pyrkiä saamaan haltuunsa satamia Itämereltä. Hyödyntäen Ruotsin ja Puolan välistä sotaa, hän hyökkäsi Ruotsille kuuluneeseen Narvaan. Ruotsin Kaarle XII oli kuitenkin voimakkaampi. Venäjän armeija kärsi kovan takaiskun Narvan taistelussa marraskuussa 1700. Ruotsin kuningas ei kuitenkaan hyödyntänyt tilaisuutta edelleen, vaan keskittyi sotimaan Puolaa vastaan asettaakseen oman ehdokkaansa valtaistuimelle. Pietari kokosi armeijansa uudelleen ja voitti viimein Venäjälle edenneen Kaarlen Pultavan taistelussa 1709. Kaarlen paetessa osmanien sulttaanin luo, Pietari julisti uudelleen sodan turkkilaisille, jossa hän kuitenkin menetti jälleen Azovanmeren satamansa. Suuri Pohjan sota jatkui kuitenkin vielä vuoteen 1721, jona aikana Venäjä valloitti Liivinmaan, Eestinmaan, Inkerin, Suomen ja hyökkäsi länsipohjaan asti tuhoamaan Uumajan. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsin suurvalta-asema oli ohi, ja Pietari sai loistavasta menestyksestään keisarin tittelin. Pietari uudisti Venäjää monella tavalla. Hän perusti laivaston ja voitti sillä Ruotsin, länsimaisti armeijan, uudisti hallintojärjestelmän, perusti ensimmäisen virkamieskunnan ja senaatin. Kirkko liitettiin osaksi valtiota ja patriarkaatti korvattiin pyhällä synodilla, jota johti valtion virkamies. Pietarin aikana kerättyjen verojen määrä kolminkertaistui. Henkiveron lisäksi viinaa ja suolaa alettiin verottaa. Hän länsimaisti Venäjää tapojen ja taiteen suhteen, perusti ensimmäisen kirjapainon ja Venäjän tiedeakatemian. Länsimaistaminen tosin johti juopaan kansan ja ylimystön kesken. Pääkaupunki siirrettiin 1703 perustettuun länsimaistyyliseen Pietarin kaupunkiin, joka oli rakennettu Ruotsilta vallatuille maille Suomenlahden pohjukkaan. Pietari kuoli 1725, mutta jo 1727 Venäjä kirjoitti rajasopimuksen Kiinan kanssa.

Palatsivallankumousten aika

Pietari muutti kruununperimystä surmatessaan oman poikansa Aleksein, joka vastusti isänsä uudistuksia ja keräsi niitä vastustavia joukkoja. Uuden lain mukaan tsaari sai itse valita seuraajansa, mutta Pietari ei ehtinyt tehdä tätä kuollessaan tapaturmaisesti 1725 pelastaessaan miehiään. Epäselvä kruununperimys johti vallankaappauksiin, joissa kruunun peri se, joka onnistui taivuttamaan Pietarissa palatsikaartin puolelleen. Pietarin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa, Katariina I otti valtaistuimen. Hän kuoli kuitenkin jo 1727, ja Pietarin pojanpoika, Pietari II kruunattiin keisariksi. Vuonna 1730 Pietari II kuoli isorokkoon ja Iivana V:n tytär Anna Ivanova, joka oli ollut Pietarin kanssahallitsija, nousi valtaistuimelle. Hän sai vallan ylimystön tuella, mutta joutui myöntymään moniin myönnytyksiin. Anna adoptoi sisarensa Katriinan tyttären Anna Leopoldnovnan kahdeksanviikkoisen pojan. Keisarinna Anna kuoli muutaman viikon kuluttua, 28. lokakuuta 1740 ja infantti Iivana (1740–1764) nousi valtaistuimelle. Sijaishallitsijaksi Anna oli määrännyt Kuurinmaan Ernst Johann von Biron (1690–1772), joka oli inhottu venäläisten keskuudessa, ja Anna Leopoldovna syöksi hänet vallasta marraskuussa. Joulukuussa 1741, Pietari Suuren tytär, Jelizaveta Petrovna (1709–1762) kaappasi vallan kaartin suosiollisella avustuksella, ja nousi valtaistuimelle hallitsijanimelläElisabet vuonna 1741. Infantti Iivana heitettiin vankilaan, jossa hän eli koko loppuikänsä. Elisabet jatkoi isänsä uudistuksia, ja hänen aikanaan perustettiin Moskovan yliopisto (1755) ja Pietarin taideakatemia (1757). Mihail Lomonosov, ensimmäinen Venäjän merkittävä tiedemies pääsi kemian professoriksi Pietarin yliopistoon, ja nousi myöhemmin sen rehtoriksi ja 1764 sisäministeriksi. Vuosina 1726–1761 Venäjä oli Itävallan liittolainen Osmanien valtakuntaa ja Ranskaa vastaan. Puolan perimyssodassa 1733–1735 Venäjä ja Itävalta estivät Ranskan ehdokkaan pääsyn Puolan valtaistuimelle. Sodassa osmaneja vastaan 1734–1739 Venäjä valloitti jälleen Azovin. Seitsenvuotisessa sodassa 1756–1763 Venäjän joukot olivat jo Berliinin porteilla, mutta Elisabetin kuoltua 1762, Anna Petrovnan poika Pietari III teki rauhan Preussin kanssa. Pietari III:lla oli lyhyt ja epäsuosittu valtakausi. Katariinan I:n tyttären Anna Petrovnan ja saksalaisen Holstein-Gottorpin Karl Friedrichin poikana hän oli saanut luterilaisen kasvatuksen ja venäläiset pitivät häntä ulkomaalaisena. Hänen valtakautensa kesti vain kuusi kuukautta, ennen kuin keisari murhattiin hänen vaimonsa rakastajansa Aleksei Orlovin kanssa juoniman salaliiton seurauksena. Vaimo nousi valtaistuimelle Katariina II:na kesäkuussa 1762.

Katariina Suuri

1762 Katariina II:n valtakaudella Venäjä laajentui merkittävästi. Osmaneja vastaan sodittiin jälleen 1768. Vuoden 1774 rauhansopimuksessa Venäjä sai sataman Mustallemerelle, ja Krimin tataarit saivat itsenäisyyden Osmanien valtakunnasta. Katariina liitti Krimin Venäjään 1783, mikä johti uuteen sotaan turkkilaisia vastaan 1787. Jassin rauhassa 1792 Venäjä laajeni Dniestrille. Katariina ei saavuttanut koko tavoitettaan; karkottaa turkkilaiset Euroopasta ja perustaa uudelleen Bysantin valtakunta. Osmanit eivät kuitenkaan enää muodostaneet merkittävää vaaraa, vaikka Balkan jäikin heidän alaisuuteensa. Laajeneminen länteen johti Puolan jakoon. Puola oli heikentynyt 1700-luvulla ja sen naapurit – Venäjä, Preussi ja Itävalta – pyrkivät asettamaan oman hallitsijansa sen valtaistuimelle. Vuonna 1772 ensimmäisessä Puolan jaossa Venäjä sai Valko-Venäjän ja Liivinmaan. Puola aloitti tämän jälkeen merkittävän uudistus- ja demokratiakehityksen, jonka radikalismi huolestutti naapurimaita, ja ne päättivät heikentää Puolaa lisää 1793. Nyt Venäjä sai suurimman osan Valko-Venäjää ja Ukrainan Dneprin länsipuolella. Jako johti Preussin ja Venäjän vastaisiin kansannousuihin, jolloin kolmannessa jaossa 1795 Puola lakkasi olemasta itsenäisenä valtiona. Venäjä menetti nyt Puolan puskurialueena ja sai rajalleen voimakkaat saksalaisvaltiot. Uusien alueiden liittäminen johti myös epävakauteen. Katoliset puolalaiset osoittautuivat hankaliksi kansalaisiksi. Venäjä oli karkottanut kaikki juutalaiset 1742 ja uuden väestön johdosta säädettiin laki, joka määräsi juutalaiset pysymään keisarikunnan länsiosissa. Katariina aloitti venäläistämis- ja yhtenäistämistoimet, joita myös hänen seuraajansa harjoittivat lakkauttamalla Dneprin itäpuolisen Ukrainan, Baltian ja kasakoiden itsenäisyyden. Vuoden 1768–1774 sodan aikana osmaneja vastaan Venäjä koki ensimmäiset sosiaalisen tyytymättömyyden merkit. Pugatševin kapinassa vuonna 1773 Donin kasakka Jemeljan Pugatšov julisti olevansa tsaari Pietari III ja sai tukea muilta kasakoilta, turkkilaisheimoilta, Uralin tehdastyöläisiltä ja maaorjilta. Pugatševin kannattajat valtasivat suuren alueen Volgalla, mutta vakituinen armeija murskasi kapinan 1774. Kapinan seurauksena Katariina päätti uudistaa hallintoa ja 1775 hän jakoi maan maakuntiin ja piireihin, joilla oli paikallishallinto. Ylimystö vapautettiin velvollisuudesta työskennellä keskushallinnolle, ja monet heistä sijoittuivat paikallishallitusten virkoihin. Hän jakoi kansan myös säätyihin 1785 antaen joka kansanosalle omat velvollisuutensa. Ylimystö sai nyt oikeuksia, joihin edes keisari ei voinut puuttua. Maaorjien asemaan ei puututtu. Länsimaistuminen jatkui ja lisääntyvä julkaisujen määrä johti valtaapitävien arvosteluun. Vuonna 1790 Aleksandr Radištšev (Алекса́ндр Никола́евич Ради́щев, 1749–1802) julkaisi maaorjien asemaa ja yksinvaltaa arvostelevan kirjansa, ja Ranskan vallankumouksen pelästyttämänä hänet tuomittiin Siperiaan, jossa hän teki itsemurhan.

Paavali I

Katariina II kuoli 1796 ja hänen poikansa Paavali I (1796–1801) seurasi häntä valtaistuimella. Tietoisena siitä, että Katariina oli suunnitellut seuraajakseen hänen poikaansa, Aleksandr Pavlovitš Romanovia, Paavali määräsi uuden kruununperimysjärjestyksen, jossa seuraajana oli aina vanhin lapsista. Hän perusti myös Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian 1799, joka perusti ensimmäiset tukikohdat Alaskaan turkisten pyyntiä varten. Paavalia pidettiin epävakaana ja päättämättömänä, ja hän saattoi pyörtää yllättäen vanhempia päätöksiään luoden kaaosta ja vihamiehiä. Eurooppalaisena suurvaltana Venäjä ei välttynyt Ranskan vallankumouksen vaikutuksilta. Paavalista tuli heltymätön Ranskan vastustaja ja hän liittyi Britannian ja Itävallan kanssa sotaan Ranskaa vastaan. Vuosina 1798–1799 venäläisjoukot Aleksandr Suvorovin johdolla sotivat loisteliaasti Italiassa ja Sveitsissä. Paavali kuitenkin muutti mielensä ja hylkäsi liittolaisena. Tämä johti sisäpoliittisen ongelmien lisäksi kriisiin, ja Paavali salamurhattiin maaliskuussa 1801.

Aleksanteri I

Pääartikkeli: Aleksanteri I Valtaistuimelle nousi Aleksanteri I (kruunattu 1801–1825) isänsä murhan jälkeen, johon hän oli myös sekaantunut. Aleksanteri oli kasvatettu valistusajan hengessä, mutta hän oli myös taipuvainen romantismiin ja mystiikkaan, etenkin valtakautensa loppuvaiheissa. Hän korvasi Pietari Suuren perustamat kollegiot ministeriöillä, mutta menetti kiinnostuksensa suurempiin hallintouudistuksiin. Napoleonin kasvava valta oli Euroopan maiden pääasiallisena huolenaiheena, ja Venäjä liittyi jälleen Britannian ja Itävallan rinnalle Napoleonia vastaan. Napoleon löi koalition Austerlitzin taistelussa 1805 ja löylytti venäläiset uudelleen Friedlandissa 1807. Aleksanteri joutui taipumaan rauhaan, ja 1807 solmitulla Tilsitin sopimuksella hänestä tuli Napoleonin liittolainen. Pakottaakseen Ruotsin Britannian saartoon, hän valloitti Suomen Suomen sodassa 1809 ja hyökkäsi vielä 1812 Turkkia vastaan vallaten Bessarabian. Venäjän–Ranskan liitto alkoi rakoilla Napoleonin suhtautuessa epäluuloisesti Venäjän aikeisiin Bosporinsalmen ja Darnellien suhteen, ja Aleksanteri epäili Napoleonin uudelleen perustaman puolalaisen Varsovan suuriruhtinaskunnan tarkoitusta. Mannermaasulkemus ei palvellut Venäjän taloudellisia etuja, ja Aleksanteri sanoutui irti siitä 1810. Kesäkuussa 1812 Napoleon hyökkäsi Venäjälle 600 000 miehen Grande Arméen kanssa. Joukot marssivat Moskovaan asti, mutta eivät saavuttaneet ratkaisevaa voittoa. Perääntyessään armeijassa oli enää 30 000 miestä. Liittolaisten kanssa ranskalaiset ajettiin takaisin Pariisiin, ja Napoleon syöstiin vallasta. Liittolaisten voiton jälkeen Aleksanteri sai maineen Euroopan pelastajana, ja hänen osuutensa oli merkittävä Wienin kongressissa 1815 piirrettäessä Euroopan rajat uudelleen. Sama vuonna hän perusti Pyhän allianssin Itävallan ja Preussin kanssa, joiden johtajien kanssa hän julisti ylläpitävänsä kristillisiä arvoja Euroopassa. Samalla maat turvasivat selustansa Ranskan vallankumouksesta lähtöisin olevia huolestuttavia yksivaltaa vastustavia ja vapautta vaativia arvoja vastaan. Liitosta tuli neliliitto Britannian myötä ja viisiliitto Ranskan liittyessä siihen 1818. Britannia paljolti pysyi syrjässä toiminnasta, mutta mannermaiset jäsenet kukistivat menestyksekkäästi perustuslaillisten kapinat Italiassa 1821 ja Espanjassa 1823. Venäjä jatkoi laajenemistaan länteen, Wienin kongressi perusti uudelleen Puolan kuningaskunnan, jolle Aleksanteri myönsi perustuslain. Hänestä tuli Venäjän itsevaltaisen keisarin ja Suomen suuriruhtinaan (1809) aseman lisäksi myös Puolan peruslaillinen monarkki. Vuonna 1813 Venäjä valloitti Bakun Kaukasiassa Persialta, ja Alaskakin oli jo tiukasti keisarikunnan hallussa. Aleksanteri I:n aikana syntyivät ensimmäiset vallankumoukselliset liikkeet. Ranskasta palaavat upseerit toivat mukanaan ideat ihmisoikeuksista, edustuksellisesta hallituksesta ja demokratiasta. Itsevaltaisuuden vastustus ja vaatimukset maaorjuuden lopettamisesta alkoivat lisääntyä. Radikaaleimmat olivat jopa valmiit itsevaltiuden väkivaltaiseen päättämiseen vallankumouksella. Kummastus siitä, että Kongressi-Puolalle oli sallittu lakiasäätävä parlamentti, joka oli vastuullinen vain Puolan varakreiville, kun taas Venäjällä oli itsevaltius ilman perustuslakeja, herätti tyytymättömyyttä ja useat ryhmät olivat valmistautumassa kapinaan keisari Aleksanterin yllättäen kuollessa 1825. Aleksanterin veli, Konstantin, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaistuimelle nousi hänen toinen veljensä Nikolai. Upseeriryhmä, jolla oli komennossaan 3000 miehen joukot kieltäytyi tunnustamasta uutta hallitsijaa ja vaativat sen sijaan perustuslakia. Kapinan ajankohdan mukaan joulukuussa sitä kutsutaan dekabristikapinaksi. Dekabristit esiintyivät Konstantinin liittolaisina ja vaativat hänen ympärilleen muodostettavaa perustuslaillista monarkiaa, mutta heidän joukossaan oli myös tasavaltalaisia. Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta armeija murskasi kapinan. Sen johtajat teloitettiin ja loput karkotettiin Siperiaan.

Nikolai I

Nikolai I (Николай I Павлович; Nikolai I Pavlovitš, s. 6. heinäkuuta (25. kesäkuuta) 1796, k. 2. maaliskuuta (18. helmikuuta) 1855) oli keisari vuodesta 1825 kuolemaansa 1855 asti. Hän vältti veljensä uskonnollisia ja valistusajan vaikutteita ja pyrki pönkittämään valtaansa itsevaltiaana tarpeellisin keinoin. Hän loi 1826 keisarin kanslian kolmannen osaston johtaman santarmiston, joka valvoi maan sisäistä turvallisuutta. Sitä johti aluksi kreivi Benckendorff ja sittemmin Aleksei Orlov. Sensuuri valvoi tarkoin kaikkia julkaisuja. Vuonna 1833 opetusministeri Sergei Uvarov vahvisti hallinnon ohjenuoriksi yksinvaltiuden, ortodoksisuuden ja nationalismin. Periaatteet eivät tuoneet kansan tukea, mutta johtivat vähemmistökansallisuuksien tukahduttamisyrityksiin. Katoliseen kirkkoon yhteydessä olleen itäiset riitit tukahdutettiin Ukrainassa ja Valko-Venäjällä 1839. Ranskan vuoden 1830 kapinan jälkeen myös puolalaiset nousivat kapinaan 1830. Yhdentoista kuukauden sodan jälkeen puolalaiset kukistettiin 1831, Puolan parlamentti hajotettiin, perustuslaki kumottiin ja maasta tehtiin Venäjän maakunta, jonka virallinen kieli oli venäjä. Euroopan hulluna vuotena 1848 Nikolai oli etulinjassa puolustamassa vanhaa järjestelmää. Hän antoi apua Habsburgeille Unkarin kapinan kukistamisessa ja taivutti Preussia olemaan omaksumatta vapaamielistä perustuslakia. Autettuaan vallankumousten estämisessä, Nikolai vaikutti Euroopan voimakkaimmalta hallitsijalta. Yleisestä ilmapiiristä huolimatta Venäjän kulttuuri nousi silti kukoistukseen, Aleksandr Puškin, Nikolai Gogol ja Ivan Turgenev toivat Venäjälle kansainvälistä mainetta ja kunniaa. Baletti tuotiin Ranskasta, ja se vakiinnutti asemansa Mihail Glinkan (1804–1857) sävellysten ansiosta. Kansallisuusaatteen myötä filosofit jakaantuivat kahteen koulukuntaa, toiset pitivät Venäjää edelleen takaperoisena ja primitiivisenä, ja pyrkivät edistämään länsimaistumista. Toiset taas keskittyivät slaavilaiseen kulttuuriin ja väheksyivät länsimaisia vaikutteita. Jotkut jälkimmäisistä pitivät perinteistä talonpoikaiskommuunia vaihtoehtona länsimaiselle kapitalismille ja Venäjän sosiaalisena ja moraalisena pelastajana. Nikolain pyrkiessä pitämään yllä olemassa olevaa tilannetta Euroopassa, hän otti tiukan asenteen Osmanien valtakuntaa vastaa. Seuratessaan Venäjän perinteistä asemaa ortodoksien suojelijana, hän pyrki turkkilaisten hallitseman Balkanin ortodoksien suojelijaksi. Venäjä soti voittoisan sodan osmaneja vastaan 1828 ja 1829 ja solmi 1833 Unkiar-Skelissin sopimuksen. Vuoden 1848 vallankumousten kukistamisen vahvistaman kansainvälisen asemansa turvin hän provosoi osmanit sotaan 1853 valloittamalla Moldavian ja Valakian. Pelätessään Venäjän kukistavan osmanit, Britannia ja Ranskan liittyivät Krimin sodassa turkkilaisten puolelle. Itävalta vaati Venäjän vetäytymistä, ja Preussi pysyi puolueettomana, jättäen Venäjän ilman liittolaisia. Eurooppalaiset joukot valtasivat Venäjän linnoitetun Sevastopolin tukikohdan vuoden piirityksen jälkeen syyskuussa 1854. Nikolai I kuoli ennen sodan päättymistä, mutta Sevastopolin menetyksen ja Aleksanteri II:n valtaannousun jälkeen aloitettiin rauhanneuvottelut ja sota päättyi Pariisin rauhaan 30. maaliskuuta 1856.

Aleksanteri II

Aleksanteri II seurasi isäänsä 1855. Hän oli konservatiivinen, mutta uudistuksia oli pakko tehdä. Hän uudisti koulutusta, hallintoa, lainkäyttöä ja armeijaa. Vuonna 1861 hän vapautti 20 miljoonaa maaorjaa isäntiensä vallasta. Maatyöläisille jaettiin maata, mutta he joutuivat maksamaan maksuja valtiolle viidenkymmenen vuoden ajan. Isäntien menetykset korvattiin obligaatioilla. Hallitus oli toivonut vapautettujen kykenevän elättämään itsensä ja tuottamaan tarpeeksi satoa vientiin ja valtion menojen korvaamiseen. Talonpojille jaettu maa oli kuitenkin kehnointa ja tehottomien viljelymenetelmien vuoksi talonpojat jäivät pian jälkeen maksuistaan. Maanomistajien obligaatioiden arvo romahti, eivätkä monet kyenneet enää viljelemään koko omistamaansa maa-alaa ilman työvoimaa ja pääomaa. Paikallishallinnon uudelleenjärjestely seurasi orjien vapautusta. Euroopan puoleinen osa Venäjää järjestettiin maakuntiin ja piireihin (zemstva), joiden hallintaan osallistuivat kaikkien yhteiskuntaluokkien edustajat, ja jotka olivat vastuussa kouluista, terveydenhuollosta, teistä, vankiloista ja ruuan jakelusta. Vuonna 1870 perustettiin kaupunkien neuvostot, dumat. Hallinto oli usein entisen yläluokan hallussa, ja se määräsi veroista ja määräsi työvoimaa paikallishallinnon tehtävien suorittamiseen. Vuonna 1864 suurkaupunkeihin perustettiin länsimaistyyliset oikeusistuimet valamiehistöineen. Uusi oikeuskäytäntö toimi hyvin, mutta valtiolla ei ollut varoja laajentaa sitä pienempiin kyliin. Tuomareita kiellettiin käyttämästä tuomioiden perusteina ennakkotapauksia, koske ne olisivat luoneet valtion lainsäädännöstä riippumattoman lainkäytön muodon. Sensuuri kumottiin osin, ja joistain asioista vaadittiin julkista keskustelua ennen päätöksentekoa. Kun Aleksanteri II yritettiin murhata 1866, sensuuri palasi, ja yliopistot menettivät jälleen riippumattomuutensa, jonka ne olivat saaneet viisi vuotta aiemmin. Hallitus yritti myös asettaa kouluopetukselle opetussuunnitelman, mutta siltä puuttui resursseja toteuttaa sitä. Venäjän valtion pankki perustettiin 1866 vakauttamaan valuuttaa. Talousministeriö tuki rautateiden kehitystä kaupankäynnin kasvattamiseksi, ja perusti 1882 talonpoikien maapankin lisämaan hankkimisen vauhdittamiseksi. Sisäministeriö tosin vastusti yritystä ja perusti 1885 aatelin maapankin, joka avusti rahavaikeuksiin joutuneita aatelisia välttämään omaisuuden ulosmittauksen. Yksi maaorjien vapautuksen tavoitteita oli armeijan tehostaminen, ennen maaorja ei voinut lähteä omistajaltaan sotilaskoulutukseen vain palatakseen takaisin orjaksi. Byrokratia hidasti armeijan uudistusta, kunnes Ranskan-Preussin sota 1870–1871 näytti modernin armeijan luonnin välttämättömäksi. Kutsuntajärjestelmän käyttöönotto 1874 johti armeijan velvollisuuteen opettaa sotilaat lukutaitoisiksi. Armeija säilyi silti uudistuksista huolimatta takapajuisena. Pistimen käyttö oli edelleen suosittu taktiikka ja kiväärien tähtäinten pelättiin johtavan pelkuruuteen. Venäjä jäi muiden jälkeen kiväärien, konekiväärien ja tykistön käyttöönotossa ja laivaston alalla. Vallankumoukselliset murhasivat Aleksanteri II:n kotitekoisella pommilla 1. maaliskuuta 1881 . Valtaan astui hänen poikansa Aleksanteri III (hallitsi 1881–1894), joka jatkoi hallinnon otteen tiukentamista järjestämällä poliisin Ohranaksi, joka asetettiin sisäministeriön alaisuuteen ja sille annettiin erikoisvaltuudet. Sisäministeri kreivi Dmitri Tolstoi pani toimeen maakapteenin virat, joihin asetetut ylimykset valvoivat maakuntia ja zemstavan ja duumien valtuuksia pienennettiin. Yrityksessä pelastaa Venäjä modernismilta, Aleksanteri III pani toimeen uskonnollisen sensuurin, vainosi vähemmistöuskontoja ja -kansoja, aloitti juutalaisten vainot ja pienensi yliopistojen määräysvaltaa. Puolalaiset, suomalaiset, latvialaiset, liettualaiset ja ukrainalaiset reagoivat yhtenäistämispyrkimyksiin kiihtyvällä nationalismilla ja monet juutalaiset liittyivät radikaaleihin liikkeisiin. Salaseurat ja poliittiset liikkeet jatkoivat kasvuaan huolimatta valtion yrityksestä tukahduttaa niitä.

Ulkopolitiikka

Huonosti päättyneen Krimin sodan jälkeen Venäjä harjoitti varovaista ulkopolitiikkaa. Vuoden 1856 Pariisin sopimus oli demilitarisoinut Mustanmeren ja vei Venäjältä Bessarabian ja kaistaleen maata Tonavan suulla. Länsi-Euroopan valtiot saivat oikeuden suojella Osmanien valtakunnan kristittyjä Venäjän sijaan, jolla tämä oikeus oli ollut vuodesta 1774 Kutšuk-Kainirjin sopimuksesta asti. Aleksanteri II:n ensimmäinen tavoite oli saada jälleen sotalaivastolleen pääsy Bosporinsalmesta. Britanniaa ja Itävaltaa (vuodesta 1867 Itävalta-Unkaria) pidettiin tämän suunnitelman suurimpina esteinä, joten Ranskasta, Preussista ja Yhdysvalloista tuli tärkeitä kumppaneita. Preussi (vuodesta 1871 Saksan keisarikunta) korvasi Britannian pankkiirina. Krimin sodan jälkeen laajentumispolitiikkaa jatkettiin Kaukasian suuntaan. Lukuisat muslimikansat – tšetšeenit, tšerkessit ja dagestanit – jatkoivat vastarintaa lukuisista operaatiosta huolimatta. Vasta joukkojen vangittua legendaarisen tšetšeenijohtaja Šamilin 1859 valloituksia voitiin jatkaa. Taškentin valloitus Kodandin (Quqon) kaanikunnalta oli merkittävä voitto ja maa liitettiin Venäjään 1866. Maista muodostettiin Gubernijan kenraalikuvernaatti pääkaupunkinaan Taškent vuonna 1867. Buharan kanaatti menetti Samakandin alueen 1868, mutta välttääkseen kahnausta brittien kanssa, osa Buharan maista jätettiin nimellisesti itsenäisiksi Afganistanin ja Persian rajoilla. Kaanikunnat säilyttivät autonomian vuoteen 1917 asti. Seuraten Yhdysvaltoja, Britanniaa ja Ranskaa, Venäjä solmi suhteet Japanin kanssa ja Britannian ja Ranskan kanssa hankki myönnytyksiä Kiinalta toisessa oopiumsodassa 1856–1860. Aigunin sopimuksessa 1858 ja Pekingin sopimuksessa 1860 Venäjä sai laajat kauppaoikeudet Amur- ja Ussuri-jokien alueelta, ja alkoi rakentaa satamaa ja tukikohtaa Vladivostokiin. Amurin–Ussurin alueen turvaamiseksi ja varojen saamiseksi Alaska myytiin Yhdysvalloille 1867. Osana Euroopanpolitiikkaansa Venäjä tuki Ranskan Itävallan vastaista diplomatiaa. Maiden yhteistyö kuitenkin kariutui Ranskan tuettua puolalaisten kapinaa Venäjän valtaa vastaan 1863. Venäjä tuki tiukemmin Preussiin hyväksyen Saksan yhdistymisen Mustanmeren kysymyksen hinnalla. Tämä tavoite saavutettiin Lontoon konferenssissa 1871 Preussin lyötyä Ranskan Saksan-Ranskan sodassa. Yhdistyneestä Saksasta tuli Euroopan voimakkain valtio, ja se liittoutui kolmen keisarin liittoon Itävalta-Unkarin ja Venäjän kanssa 1873 estääkseen näitä muodostamasta liittoa Ranskan kanssa. Venäjän ja Itävalta-Unkarin tavoitteet menivät kuitenkin ristiin Balkanilla, jossa kristityt slaavilaiset kansat olivat heikentyvän Osmanien valtakunnan alaisuudessa. 1870-luvulla yleinen mielipide alkoi kääntyä Balkanin kristittyjen vapauttamisen puolelle ja Bulgarian ja Serbian liittämiseksi Venäjän protektoraateksi. Vuosina 1875–1877 Balkanilla kapinoitiin Bosniassa, Hertsegovinassa ja Bulgariassa, joiden kapinat turkkilaiset kukistivat julmasti. Euroopan suurvallat eivät reagoineet, mutta Serbia julisti sodan osmaneille. Vuonna 1877 Venäjän tuli piiritettyjen serbi- ja venäläisten vapaaehtoisjoukkojen avuksi julistamalla sodan. Vuoden kuluessa Venäjän armeija lähestyi Konstantinopolia ja osmanit antautuivat. Kenraalit ja diplomaatit kehottivat pakottamaan osmanit allekirjoittamaan San Sterfanonon sopimuksen, joka olisi luonut itsenäisen, Luoteis-Balkanille asti ulottuva Bulgarian. Britannia uhkasi julistaa sodan sopimuksen ehtojen vuoksi, ja Venäjä perääntyi. Berliinin kongressissa heinäkuussa 1878 luotiin pienempi Bulgaria ja Länsi-Balkan jäi Itävalta-Unkarille. Venäjän nationalistit raivostuivat Itävalta-Unkarille ja Saksalle niiden tuen puutteesta, mutta uudistettu kolmen keisarin liitto jäi voimaan. Sotilaallinen painopiste siirtyi jälleen Keski-Aasiaan, jossa oli kukistettu sarja kapinoita 1870-luvulla. Britannia huolestui jälleen 1881 Venäjän joukkojen miehitettyä turkmeenien maat Persian ja Afganistanin rajoilla, mutta sota vältettiin Saksan annettua tukensa Venäjälle. Samaan aikaan Bulgariassa tyytymättömyys Venäjän sekaantumiseen sen asioihin kasvoi, ja maa kääntyi Itävalta-Unkarin puoleen. Saksa tuki Itävaltaa, mutta rauhoitteli Venäjää solmimalla kahdenkeskisen puolustusliiton 1887. Vuoden kuluttua Bismarck kuitenkin kielsi lisälainat Venäjälle, ja Ranskan siirtyi päärahoittajaksi. Keisari Vilhelm II:n erotettua Bismarckin 1890, Saksan ja Venäjän sotilasliitto päättyi, ja Venäjä sol