:: wikimiki.org ::
| Keuruu |
Keuruu
Keuruu on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kaupungissa asuu 11382 ihmistä ja sen pinta-ala on 1 260,6km², josta 170,2 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 9,13 asukasta/km².
Keuruun kaupunki on läntisen Keski-Suomen keskus. Valtatie 23 halkaisee itä-länsi -suunnassa kaupungin, etelästä tulee kantatie 58. Haapamäki on rautateiden risteysasema: rautatie Haapamäeltä Jyväskylään kulkee Keuruun keskustan halki.
Pioneerirykmentti sijaitsee Keuruulla. Vuosittain se kouluttaa noin tuhat pioneeri- ja suojelualan varusmiestä. Palkattua henkilöstöä on 250.
Kylät
Ampiala, Haapamäki, Jukojärvi, Keuruunkylä, Liesjärvi, Loila, Pihlajavesi, Pohjoislahti, Suojärvi, Suolahti, Valkealahti
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Keuruu
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Keski-Suomen maakunta
Keski-Suomen maakunta (ruots. Mellersta Finland) kuuluu Länsi-Suomen lääniin. Keski-Suomen lääni, jonka alue oli sama kuin nykyisen maakunnan, oli olemassa vuosina 1956-1997. Maakunnan ja vanhan läänin pääkaupunki on Jyväskylä. Keski-Suomen alue ei ole kuitenkaan keskellä Suomea, kuten nimi antaa ymmärtää, vaan pikemminkin keskellä eteläisempää Suomea.
Keski-Suomessa on vanhastaan puhuttu keskisuomalaista murretta, mutta se on käytännössä kuollut, ja Keski-Suomessa puhutaan nykyään lähes yleiskieltä.
Kunnat
Luettelo Keski-Suomen kunnista. Kaupungit on merkitty lihavoidulla.
Aiheesta muualla
- http://www.finnica.fi/keski-suomi/ finnica - Keski-Suomi
- http://www.keskisuomi.fi/
- http://www.avoinmuseo.fi/ Keski-Suomen museot verkossa
Luokka:Suomen maakunnat
Länsi-Suomen lääni
Länsi-Suomen lääni on yksi Suomen lääneistä. Läänin naapurit ovat Etelä-Suomen lääni, Itä-Suomen lääni ja Oulun lääni.
Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Länsi-Suomen lääni luotiin yhdistämällä Turun ja Porin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni ja Hämeen läänin pohjoisosat.
Hallinto
Länsi-Suomen lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen. Lääninhallituksen tehtävä on edistää läänin asukkaiden hyvinvointia ja tukea kuntia peruspalveluiden järjestämisessä ja kehittämisessä.
Lääninhallituksen palvelupisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella, Porissa ja Vaasassa.
Maa- ja seutukunnat
Länsi-Suomen läänissä on seitsemän maakuntaa ja 32 seutukuntaa:
- Etelä-Pohjanmaan maakunta (Södra Österbotten)
:#Eteläisten seinänaapurien seutukunta
:#Härmänmaan seutukunta
:#Järviseudun seutukunta
:#Kuusiokuntien seutukunta
:#Seinäjoen seutukunta
:#Suupohjan seutukunta
- Keski-Pohjanmaan maakunta (Mellersta Österbotten)
:#Kaustisen seutukunta
:#Kokkolan seutukunta
- Keski-Suomen maakunta (Mellersta Finland)
:#Joutsan seutukunta
:#Jyväskylän seutukunta
:#Jämsän seutukunta
:#Keuruun seutukunta
:#Saarijärven-Viitasaaren seutukunta
:#Äänekosken seutukunta
- Pirkanmaan maakunta (Birkaland)
:#Etelä-Pirkanmaan seutukunta
:#Kaakkois-Pirkanmaan seutukunta
:#Lounais-Pirkanmaan seutukunta
:#Luoteis-Pirkanmaan seutukunta
:#Tampereen seutukunta
:#Ylä-Pirkanmaan seutukunta
- Pohjanmaan maakunta (Österbotten)
:#Kyrönmaan seutukunta
:#Pietarsaaren seutukunta (ruotsiksi Jakobstadsregionen)
:#Suupohjan rannikkoseutu (ruotsiksi Sydösterbottens kustregion)
:#Vaasan seutukunta
- Satakunnan maakunta (Satakunda)
:#Pohjois-Satakunnan seutukunta
:#Porin seutukunta
:#Rauman seutukunta
- Varsinais-Suomen maakunta (Egentliga Finland)
:#Loimaan seutukunta
:#Salon seutukunta
:#Turun seutukunta
:#Vakka-Suomen seutukunta
:#Åboland-Turunmaan seutukunta
Kunnat
Länsi-Suomen lääni on jaettu 204 kuntaan, mukaan lukien Turun, Jyväskylän, Tampereen, Vaasan ja Rauman kaupungit.
Vaakuna
Länsi-Suomen läänin vaakuna on luotu yhdistämällä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan vaakunat
Aiheesta muualla
- [http://www.laaninhallitus.fi/lansi Länsi-Suomen lääninhallitus]
-
ko:서핀란드 주
Pinta-alaPinta-ala (tunnus A) on alueen koon mitta, pinta-ala kertoo kuinka suuri jokin kuvio on alueeltaan.
Yksiköitä
Pinta-alan SI-johdettu yksikkö on neliömetri (m²). Isompiin alueisiin käytetään usein neliökilometriä (km²). Viljelysmaata ja metsää mitataan usein hehtaareissa (1 ha = 0,01 km²). Se on toisen maa-alan mitan, aarin (a), moninkerta – nimensä mukaisesti (heht(o)aari) sata aaria. Aaria ei enää juurikaan käytetä.
Kaavoja
Joitain yleisiä kaavoja kaksiuloitteisten kappaleiden pinta-alan (A) määrittämiseen:
- Neliö tai muu suorakulmio: A = l · w (jossa l on pituus ja w on leveys); neliön tapauksessa l = w.
- Ympyrä: A = π · r2 (jossa r on säde)
- Kolmio: A = B · h / 2 (jossa B on kannan leveys ja h on etäisyys janasta). Tätä kaavaa voidaan käyttää jos korkeus h on tunnettu. Jos kaikkien kolmen sivun pituudet ovat tunnettuja, voidaan käyttää Heronin kaavaa , jossa a, b ja c ovat kolmion sivujen pituudet ja s = (a + b + c)/2 eli puolet kolmion piiristä.
Joidenkin kolmiulotteisten kappaleiden pinta-alojen laskukaavoja:
- Pallo: A = 4·π·r2 , missä r on pallon säde
Katso myös
- luettelo valtioista pinta-alan mukaan
Luokka:Geometria
Luokka:suureet
ja:面積
simple:Area
zh-cn:面积
zh-tw:面積
VäestötiheysVäestötiheys eli asukastiheys on suure, joka kuvaa väestön alueellista jakaantumista. Alueen väestötiheys saadaan seuraavasti:
.
Yleisin mittayksikkö väestötiheydelle on asukkaita per neliökilometri (as./km² tai hlö/km²).
Pinta-alaksi voidaan katsoa alueen kokonaispinta-ala, tai asumiskelpoista alaa voidaan pyrkiä rajaamaan jättämällä laskennasta vesistöt pois, jolloin huomioidaan pelkkä maapinta-ala. Silti laskettu väestötiheys saattaa olla harhainen, jos käytetty pinta-ala sisältää esimerkiksi asumiskelvotonta vuoristoa.
Suomen väestötiheys on noin 17,1 asukasta maapinta-alan neliökilometriä kohden, joten kansainvälisessä ja jopa pohjoismaisessa vertailussa Suomi on varsin harvaan asuttu maa. Paikkakunnittain väestötiheys vaihtelee Helsingin kolmestatuhannesta asukkaasta Savukosken 0,22 asukkaaseen neliökilometrillä.
Väestötiheys vaikuttaa siihen, miten paljon käytetään henkilöautoa ja miten paljon joukkoliikennettä tai kevyttä liikennettä. Mitä suurempi väestötiheys on, sitä vähäisempää on auton käyttö, kävelymatkat ovat lyhyitä, joukkoliikennettä voidaan järjestää kattavasti ja palveluja tiheästi. Pienellä väestötiheydellä kävelymatkat ovat pitkät eikä kunnollista joukkoliikennettä ole, matkat vaativat auton käyttöä ja palvelut ovat harvassa.
Lähteet
#[http://www.stat.fi/tk/tp/verkkokoulu/vk/vt/oppitunnit/vt05/vt05_06/view.html Johdatus väestötieteen perusteisiin] – Tilastokeskus
Luokka:Väestötiede
als:Bevölkerungsdichte
ms:Kepadatan
zh-min-nan:Jîn-kháu bi̍t-tō·
ko:인구 밀도
ja:人口密度
th:ความหนาแน่นประชากร
RautatieRautatie on liikenneväylä, jonka kulkualustana on kahden rinnakkaisen teräskiskon ja niitä alta päin tukevien ratapölkkyjen muodostama, ratapengerryksen päällä lepäävä raide. Rautatiellä kuljetetaan junilla rahtia ja matkustajia, ja liikenne on yleensä aikataulunmukaista.
Rautatie tarkoittaa koko raideliikenneväylää kaikkine siihen kuuluvine raiteineen, laitteineen ja järjestelmineen (asemat, ratapihat, opastimet, sähköistys, turvalaitteet, jne.).
Raide tarkoittaa kahden kiskon ja pölkytyksen muodostamaa yksittäistä väylää, jolla voi kulkea vain yksi juna kerrallaan. Junat ohjautuvat itsestään kiskojen mukaan, ja raiteelta toiselle siirryttäessä junan on kuljettava vaihteiden kautta.
Rataosat ovat rautatien osuuksia tiettyjen rautatien solmukohtien välillä. Ne voivat muodostua yhdestä tai useammasta raiteesta. Myös asemilla on yleensä useita rinnakkaisia raiteita, jolloin alueesta käytetään nimitystä ratapiha.
Liikennettä rautateillä ohjataan opastimilla. Veturinkuljettajat eivät itsenäisesti saa päättää liikkeellelähdöstä, eivätkö koskaan valitse käyttämäänsä raidetta. Nämä päätökset tekee liikenteenohjaaja.
Luokittelu
Rautatiet voidaan jakaa tärkeytensä ja käyttötarkoituksensa mukaan pääratoihin, yhdysratoihin eli poikkiratoihin, rinnakkaisratoihin, sivuratoihin ja pistoratoihin. Maaston mukaan ne voidaan jakaa tasanko-, mäkimaa-, vuoristo- ja vuoriratoihin. Rakenteen perustella erotetaan tartunta- eli adhesioradat ja hammasradat. Suurkaupunkien alueella kulkevat radat rakennetaan usein joko tunneleihin (maanalainen rata) tai maan pintaa ylemmäksi (ilmarata, köysirata).
Rautatien rakennus
Rautatielinjan suunnan määräämiseksi tehdään ensin taloudellinen ja tekninen tutkimus, jossa selvitetään rautatien kannattavuus ja rakennustöissä huomioon otettavat ympäristöseikat. Sen jälkeen seuraa linjan avaaminen ja raivaaminen, ojittaminen ja kuivaaminen, tasaus- ja pengerrystyöt, sorastus, kiskotus, siltojen ja tukimuurien rakennus sekä asemarakennusten, laiturien ja muiden rautatien käyttöön liittyvien rakennusten rakentaminen. Radan alusrakennukseen luetaan itse tienrunko penkereineen, täytteineen, leikkauksineen ja syvennyksineen. Päällysrakennusta ovat kiskot, pölkyt ja päällyssora. Radan poikkileikkausmuodot eli normaaliprofiilit riippuvat radan kiskotuksesta. Radan kaarteet ovat ympyrän kaaria, jotka yhtyvät vähemmän kaartuvilla tasoituskäyrillä suoraan rataan. Suomen rataverkossa pienin kaarteen säde saa olla 300 metriä, mutta ainoastaan vaihteissa se saa olla pienempi. Radan suurin sallittu nousu on 1,2 %.
Historia
Rautatien edeltäjänä voidaan pitää niitä puisia raideteitä, joita jo 1500-luvulla käytettiin muun muassa Keski-Euroopassa Harzin ja Tirolin vuorikaivoksissa, jotta kaivosvaunut kulkisivat helpommin. Kulumisen välttämiseksi käytettiin mutkapaikoissa rautaisia suojakiskoja tai kiskot päällystettiin rautalevyillä. Kun raudan hinta laski tuntuvasti vuonna 1767, alettiin eräässä Englannin tehtaassa käyttää raiteina puun asemesta litteitä rautaharkkoja, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Vuoden 1808 jälkeen valurauta vaihtui kiskojen valmistusaineena takorautaan ja vuonna 1820 siirryttiin valssilaitoksissa valmistetujen kiskojen käyttöön. Ensimmäiset rautatiet olivat epätasaisia ja niitä pitkin vedettiin kolisevia rattaita ihmis- ja eläinvoimilla, kunnes höyryvoima otettiin käyttöön. Aluksi käytettiin kiinteitä höyrykoneita, jotka käysien avulla saatoivat vetää vaunuja esimerkiksi mäkeä ylös. Liikkuvan höyrykoneen eli ensimmäisen varsinainen veturin keksimisen jälkeen 1925 oli rautatie valmis. Manner-Euroopan ensimmäinen rautatie rakennettiin 1835 Belgiaan, seuraavat 1835 Saksaan, 1837 Ranskaan ja 1838 Venäjälle. Suomen ensimmäinen rautatie rakennettiin Helsingistä Hämeenlinnaan 1858–1862. Seuraavaksi valmistuivat ratasuudet Riihimäki–Pietari 1868–1870, Hyvinkää–Hanko-rata 1873, Kerava–Porvoo 1874, Hämeenlinna-Tampere 1867 ja Turku–Toijala 1867.
Vuonna 1924 rautateitä oli koko maailmassa 1 215 878 kilometriä, josta Euroopassa 374 415 kilometriä, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa 601 914 kilometriä, Aasiassa 135 067 kilometriä, Afrikassa 55 520 kilometriä ja Australiassa 48 962 kilometriä. Vuonna 1923 oli rautateitä Yhdysvalloissa 404 513 kilometriä, Saksassa 57 245 kilometriä, Venäjällä 55 978 kilometriä, Ranskassa 52 737 ja Britteinsaarilla 38 287 kilometriä, Ruotsissa 15 502 kilometriä, Tanskassa 4 968 kilometriä, Suomessa 4 595 kilometriä, Norjassa 3 456 kilometriä, Latviassa 2 824 kilometriä ja Virossa 1 067 kilometriä.
Katso myös
- Rautatieliikenne
- Suomen rautatiet
Luokka:Rautatieliikenne
Haapamäki–Jyväskylä-rataHaapamäki–Jyväskylä-rata on Suomen rataverkkoon kuuluva rataosuus, joka kulkee Haapamäeltä Keuruun ja Petäjäveden kautta Jyväskylään.
Linjakartta
Luokka:Suomen rautatiet
Luokka:Keuruu
Luokka:Petäjävesi
Luokka:Jyväskylän maalaiskunta
Luokka:Jyväskylä
Luokka:Suomen kaupungitTässä luokassa on Suomen kaupunkeja.
Luokka:Euroopan kaupungit
Kaupungit
-
ja:Category:フィンランドの都市
ko:분류:핀란드의 도시
Luokka:KeuruuKeuruun kaupunkiin liittyviä artikkeleja.
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Keski-Suomen maakunnan kunnat Zsolt BaumgartnerZsolt Baumgartner (sündis 1. jaanuaril 1981 Budapestis) on Ungari Vormel 1 sõitja.
Baumgartner, Zsolt
Baumgartner, Zsolt
Baumgartner, Zsolt
gry strategiczne diety blackjack opisy gg hmb
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Caron Butler
James Caron Butler (born March 13 1980 in Racine, Wisconsin) is a professional basketball player, currently playing small forward for the Washington Wizards.
He grew up playing basketball at Ma
|
Mid-Manhattan Expressway
The Mid-Manhattan Expressway was a planned (but never built) expressway which would have crossed midtown Manhattan in the vicinity of 30th street.
Initial Proposals
In 1937, plans were discussed for an for an expressway link crossing midtown Manhattan. The most logical routing for such a highway was in the vicinity of 34th Street, a heavily traveled crosstown surface street. Originally conceived as two twin two-laned tunnels, the Mid-Manhattan Expressway or M.M.E. (sometimes called the
|
Wikipedia:Votes for deletion/Netz
Non-notable ("175 users worldwide"). -- Grunt (talk) 15:26, 2004 Aug 20 (UTC)
- KEEP. In the world of operating systems userbase is NOT a measure of notability. For example you may not heard of tron but it has a huge userbase. Lets not forget Multics which has NO USERS but has an article. Please supply a proper reason to delete. Further more this article was listed here withing THREE
|
Kim Smith
Kimberly Kay Smith (born March 3, 1983 in Odessa, Texas) is an American actress/model. She has appeared in the film Catwoman as well as modelled for
|
Samuel Latham Mitchill
Samuel Latham Mitchill (August 20, 1764 – September 7, 1831) was a US physician, naturalist and Senator.
Mitchill was the author of The Fis
|
Wikipedia:Thread-mode Disclaimer
__NOTOC__
Thread-mode Comment Disclaimer
All comments I make are works in progress and are subject to change without warning. I refactor my comments a lot, sometimes I use strikethrough, but sometimes I don't consider this reasonable. I will sometimes modify my comments even after people have replied to them. If I make a modification (as opposed to a complete deletion) of a comment in a manner which I feel might be misleading I will add text to the effect of "[comment edited after reply]". So if you want to reply to a comment of mine, keep this in mind. In some cases you
|
A Life Less Ordinary
A Life Less Ordinary (1997) was directed by Danny Boyle (Trainspotting), and written by Boyle and John Hodge. Following the international success of Trainspotting, Hodge and Boyle sought to use funding from Channel 4 to make a film that would appeal to a U.S. audienc
|
Lower Manhattan Expressway(LOMEX)
The Lower Manhattan Expressway (also known as the Canal Street Expressway) was a controversial plan for an expressway through lower Manhattan conceptualized by master builder Robert Moses in the early 1960s. It was to be an eight lane elevated highway, stretching from the East River to the
|
B. J. Hunnicutt
Captain B.J. Hunnicutt (played by Mike Farrell) is a fictional character in the TV show M - A - S - H, which ran from 1972-1983 on CBS.
Captain Hunnicutt resided in Mill Valley, California before he
|
Chertsey
Chertsey is a town in Surrey, United Kingdom, on the River Thames. It can be accessed via road from junction 11 of the M25 London orbital motorway. It is part of the borough of Runnymede.
| |