:: wikimiki.org ::

Kirkko

Kirkko

:Kirkko voi olla myös kristinuskon pyhä rakennus tai vain paikka, jonne seurakunta kokoontuu. Kirkko on seurakunta tai muodollisempi uskonnollinen organisaatio etenkin kristinuskon mutta joskus myös muiden uskontojen piirissä. Kristillinen kirkko sai alkunsa paikallisseurakunnista, joiden yhteinen hallinto oli aluksi hyvin vähäistä ja lisääntyi myöhemmin. Katolinen kirkko samaistaa ulkonaisen kirkkoelimistön ja Kristuksen seurakunnan. Luterilaisen kirkon kannalta seurakunta on pyhien yhteys, jossa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentit Kristuksen määräyksen mukaan jaellaan. Reformoidun opin mukaan on erotettava tosiuskovaiset eli valitut ja muut kastetut eli kutsutut.

Kirkkokunnat

Kirkkojen pääsuuntia ovat:
- Katolisuus :
- Roomalaiskatolisuus :
- Kreikkalaiskatolisuus
- Ortodoksisuus
- Protestantismi
- Luterilaisuus
- Anglikaanisuus
- Kalvinismi

Kirkko organisaationa

Evankelis-luterilainen kirkko

Suomen evankelis-luterilainen kirkko koostuu hiippakunnista, jotka ovat on piispan johtamia kirkollisia hallintoalueita. Hiippakunta koostuu rovastikunnista, jotka koostuvat seurakunnista. Hiippakunnan keskuskirkko on tuomiokirkko, jonka kirkkoherraa nimitetään tuomiorovastiksi.

Ortodoksinen kirkko

Myös Suomen ortodoksinen kirkko muodostuu metropoliittojen eli hiippakunnan piispojen johtamista hiippakunnista, joita on kolme: Karjalan, Helsingin ja Oulun hiippakunnat. Karjalan hiippakuntaa johtaa Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa, jota ei siis nimitetä metropoliitaksi.

Kirkon johto

Arkkipiispa on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa puheenjohtaja piispojen kokoontuessa, mutta valvonta- tai johtotehtäviä hänellä ei ole. Arkkipiispa hoitaa kuitenkin kirkon suhteita toisiin kirkkoihin koti- ja ulkomaille. Arkkipiispan arvonimi on käytössä Ruotsin, Suomen, Latvian ja Viron luterilaisissa kirkoissa. Suomen kirkon arkkipiispa on Turun arkkipiispa (Turulla on kaksi piispaa; piispa ja arkkipiispa). Katolisen kirkon johtaja on paavi.

Katso myös

- Suuri skisma
- Reformaatio
- Kristillisyys Suomessa
- Ekumenia
- Kirkko (rakennus)

Linkit

- [http://koti.mbnet.fi/mvnet/salaisetkansiot/tutkielmat/uskonto/ue2_keskiajankirkot.php MVnet - Tutkielmat - Keskiajan kirkkorakennukset] - Tutkielma keskiajan kirkkorakennuksista
- [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana] Luokka:Kristinusko

Kirkko (rakennus)

Kirkko (kreikan kyriakon, "herralle kuuluva") on kristinuskon pyhä rakennus. Kirkko oli usein kaupungin tai kylän isoin ja komein rakennus. Useimmiten kirkko rakennettiin Suomessakin vain suurimpiin asutuskeskuksiin, jolloin yksi paikkakunnan kylistä oli kirkonkylä, jonne muista kylistä kuljettiin kirkkoon. Useilla paikkakunnilla kirkot ovat vanhimpia säilyneitä rakennuksia, minkä takia monet kirkot ovat jo arkkitehtuurillisesti ja historiallisesti merkittäviä rakennuksina. Suomen vanhimmat kirkot ovat 1200-luvulta. Nykyaikana kirkkorakennus voi olla myös virtuaalinen. Virtuaalikirkon sisällä voi liikkua huoneesta toiseen, muuttaa katselukulmaa ja tutustua kirkon esineisiin. Ensimmäinen suomalainen ortodoksinen [http://www.pyykkonen.net/ortodoksit/kirkko virtuaalikirkko] avattiin 8. tammikuuta 2005. Tekijänä on Sonja Tammivuori Joensuun yliopistosta.

Kirkkojen arkkitehtuuri

Joensuun yliopisto Perinteisesti kirkkorakennukset jaetaan keskuskirkkoihin ja pitkäkirkkoihin. Edellisissä pohjapiirros on pyöreä, neliömäinen, monikulmainen tai ristinmuotoinen. Jälkimmäisten pohjapiirroksessa on pituussuunta vallitseva. Niiden pääosat ovat runkohuone, kuori ja usein torni. Runkohuone jaetaan usein leveämpään keskilaivaan ja kahteen (tai useampaan) sivulaivaan, jotka arkadien lävistämät muurit erottavat toisistaan. Useampilaivaiset kirkot ovat joko basilikoja tai hallikirkkoja. Joskus on sivulaivojen yläpuolella parvekkeita, emporeja ja triforioita. Runkohuoneen ja kuorin välissä on suuremmissa kirkkorakennuksissa tavallisesti poikkilaiva. Leikkauskohta on nimeltään ristikeskus. Lisäksi kirkoissa voi olla kuori ja torni.

Katso myös

- Kirkko uskonnollisena organisaationa
- Tuomiokirkko
- Tsasouna
- Luettelo Suomen kirkkorakennuksista
- Tärkeät kirkot
- Tuomiokirkot

Linkit

- [http://koti.mbnet.fi/mvnet/salaisetkansiot/tutkielmat/uskonto/ue2_keskiajankirkot.php MVnet - Tutkielmat - Keskiajan kirkkorakennukset] - Laadukas tutkielma keskiajan kirkkorakennuksista Luokka:Kristinusko Luokka:Arkkitehtuuri ja:教会 simple:Church

Uskonto

Uskonto voidaan määritellä hyvin monella tavalla. Laajimmillaan uskonto tarkoittaa mitä tahansa joukkoa uskomuksia tai käytäntöjä, jotka käsittelevät elämän peruskysymyksiä, etiikkaa, kuolemaa, tuonpuoleista tai korkeamman olemassaoloa. Useissa uskonnoissa keskeistä on usko yliluonnolliseen. Uskontoihin liittyy rituaaleja ja usein myös henkisyyttä eli rukoilua, meditaatiota tai vastaavaa. Uskonnoissa on myös usein kokoelma noudatettavia sääntöjä, kuten kristinuskon ja juutalaisuuden käyttämässä Vanhassa Testamentissa kymmenen käskyä. Uskontotieteessä on kolme päätapaa määritellä uskonto: #Samaistetaan uskonto uskomuksiin yliluonnollisista asioista. #Väitetään, että uskonto on syntynyt, kun ihmiset ovat alkaneet erottaa pyhän ja maallisen toisistaan #Nähdään uskonnon syntyneen vastausyrityksenä kysymykseen kuolemanjälkeisestä elämästä Länsimainen uskonnollisuus kirkon kautta on varsinkin maallistuneissa Pohjoismaissa usein muodollista ja rajoittuu useimpien osalta kirkon tarjoamiin rituaaleihin: ristiäisiin, rippikouluun, häihin, hautajaisiin ja mahdollisesti joulukirkossa käymiseen. Aktiivisten uskonnonharjoittajien osuus Suomessa on vain pieni osa kirkkoon kuuluvista, esimerkiksi Yhdysvalloissa prosentti on huomattavasti suurempi kulttuurisyistä johtuen. Kirkossakävijöistä enemmistön muodostavat vanhukset ja naiset. Kirkkoon kuulutaan kuitenkin usein, koska jonkinlainen usko jumalaan löytyy monilta vaikkei itse kirkko instituutiona kiinnostaisikaan. Loput ovat ateisteja, agnostikkoja, uskonnottomia tai kuuluvat rekisteröimättömiin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkkoonkuuluminen ja uskominen eivät Euroopassa ole kovinkaan usein vahvasti sidoksissa toisiinsa, sillä hyvin moni ateisti tai agnostikko kuuluu edelleen kirkkoon ja toisaalta jotkut uskovaiset eivät arvosta kirkkoa sen nykytilassa. Uskonto on voimakkaita tunteita herättävä aihe sekä monien uskontojen kannattajien kuin myös uskontoa tunnustamattomien kesken. Äärimmillään tämä tulee näkyviin fundamentalistien kohdalla, jotka arvostelijoidensa mielestä tuovat omaa näkemystään esiin hyökkäävästi osoittamatta ymmärtämystä toisinajattelevia kohtaan, ja jopa väkivalloin. Uskontoja puolustettaessa ja vastustattessa asetetaan usein ateismi ja uskonto vastakkain.

Maailman 10 suurinta uskontoa

#Kristinusko 2,1 miljardia #Islam 1.3 miljardia #Hindulaisuus 900 miljoonaa #Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa #Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa #Shamanismi, alkuasukasuskonnot 300 miljoonaa #Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa #Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa #Juutalaisuus noin 13-15 miljoonaa #Baha'i noin 7 miljoonaa
- Ei-uskonnollisuus, Ateismi tai Agnostismi noin 1,1 miljardia

Suomen suurimmat uskonnot

Suomen suurimpien rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärät on esitetty seuraavassa. Suluissa on suhteellinen kehityssuunta viimeisen 10 vuoden ajalta, joka on lähes sama kuin viimeisen 50 vuoden kehityssuunta. Vuosi 2004 oli ensimmäinen jolloin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä väheni (Tilastokeskus, Martikainen). #Suomen evankelis-luterilainen kirkko 83,6 % (laskussa) noin 4 500 000 henkeä #Uskontokuntiin kuulumattomia 13 % (nousussa) 660 000 #Suomen ortodoksinen kirkko 1,1 % (ei muutosta) 57 000 #Muihin uskontokuntiin kuuluvia 1,1 % (nousussa) 57 000 ##Jehovan todistajat noin 19000 ##Suomen Vapaakirkko 13000 ##Islam, useita erillisiä seurakuntia 8000 (arvio, nousussa) ##Katolinen kirkko Suomessa 7000 ##Suomen Adventtikirkko 4000 ##Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko eli mormonit 3000 Usein on jätetty tilastoimatta, että helluntailaisia Suomessa on 45200. Heistä osa on äskettäin rekisteröitynyt Suomen helluntaikirkkoon ja osa pysyy rekisteröitymättömänä. Seurakuntia on 235. (Ristin Voitto -lehti 26.1.2005) Kaikkiaan yli 100 000 henkilöä, 22 % uskontokuntiin kuulumattomista, sanoo uskovansa Kristukseen. Tarkempia tietoja Suomen uskonnoista sekä kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä: [http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/suomen.html]

Herätysliikkeet Suomessa

Varsinaisten kirkkojen lisäksi Suomessa toimii useita kristillisiä herätysliikkeitä, joista huomattavimpina vaikuttavat lestadiolaisuus moninen haaroineen, evankelisuus, herännäisyys eli körttiläisyys, rukoilevaisuus sekä niin sanottu viides herätysliike, joka oikeastaan on yläkäsite joukolle samanhenkisiä 1900-luvulla syntyneitä herätysliikkeitä. Herätysliikkeet syntyivät 1800-luvulla (paitsi ns. viidesläisyys) ajamaan kirkollisia uudistuksia kuitenkaan irrottautumatta omiksi kirkoikseen. Ominaista herätysliikkeille ovat omat hengelliset tapahtumansa kuten raamattupiirit, kesäisin suuret herätysjuhlat ja niin edelleen. Myös voimakas yhteisöllisyys on usein tunnusomaista herätysliikkeille. Ks. myös Luther-säätiö, Paavalin synodi

Uskontojen synty ja funktio

Pääartikkeli: Uskontojen synty Tavat lähestyä uskontojen syntyä ja funktiota voidaan näkökulman mukaan jaotella karkeasti kolmeen luokkaan:
- Uskontoja todellisuuspohjaa vailla olevina ihmisen keksintöinä tarkastelevat mallit
- Funktionaalinen selitys uskontojen synnystä kertoo, mitä tarkoituksia palvelemaan uskonnot ovat alun perin syntyneet. Aikaisemmin uskonnot ovat nimenomaan syntyneet tarpeista selittää maailman syntyä ja toimintaa sekä luonnonlakeja, ja ihmiset kokevat edelleen saavansa uskonnoilta vastauksia keskeisiin maailmaa koskeviin kysymyksiin, kuten kysymyksiin kuolemanjälkeisestä elämästä. Myös uskontojen roolia moraalin ja yhteisöllisyyden ylläpitäjänä, esimerkiksi helvetinpelon ja heikompien auttamisen muodossa, pidetään tärkeänä.
- Uskontoja progressiivisesti tosina tarkastelevat mallit
- Baha'i ja jotkut islamin suuntaukset opettavat, että useat uskonnot ovat olleet tosia mutta tiedoltaan vajaita ja että heidän uskontonsa on viimeinen, täydellinen uskonto.
- Monet muut synkretistiset uskonnot
- Tiettyä uskontoa absoluuttisesti totena tarkastelevat mallit
- Kaikkia muita uskontoja pidetään väärinä, yleensä joko Saatanan tai jonkin muun yli-inhimillisen olennon yrityksenä johtaa ihmiskunta harhaan tai ihmismielen epätoivoisena tuotoksena. Monet pitävät uskontoja nykyisin paljon vähemmän kokonaisvaltaisina paketteina kuin aikaisemmin, huomauttaen useimpien pitävän luonnontieteiden selitystä todellisuudesta luotettavampana. Tällaisten ihmisten mielestä uskonnossa voi pikemminkin nauttia hyödyllisistä osista kuten rituaaleista, kirkollisista juhlista, läheisyydestä ja läheisten auttamisesta, mutta jättää ikävämmät asiat pois. Eräs esimerkki tästä ovat Suomessa tietyt luterilaisen kirkon papit, jotka ovat julkisesti myöntäneet, etteivät usko helvettiin. Sekulaari käsitys uskonnoista pelkkinä moraalin ylläpitäjänä ei kuitenkaan katso uskontojen aina onnistuneen moraalin määrittelyssä. Esimerkiksi katolisen kirkon moraaliin kuuluu yhä monia hyvin autoritaarisia piirteitä. Moraaliset instrumentalistit sekä sekulaarit moralistit huomauttavat, että kondomin käytön kieltämisellä tai jopa itsetyydytyksestä rankaisemisella on valtavia haittavaikutuksia ihmisten tässä elämässä. Täten nykyisin voitaisiin olettaa, että julkinen moraali voitaisiin rajoittaa huomattavasti pienempään joukkoon esim. katolisen kirkon ajamasta. Toisaalta monet tiukempaa uskontokäsitystä ylläpitävät arvostelevat tällaista huomauttaen, että useimmat uskonnot eivät tunnusta moraalin riippuvan siitä, millainen sen hetkinen yleinen moraalikäsitys on esimerkiksi länsimaissa.

Eräitä uskontoja

- bahá'í
- buddhalaisuus
- hindulaisuus
- islam
- sunnilaisuus
- shiialaisuus
- juutalaisuus
- ortodoksi-juutalaisuus
- reformoitu juutalaisuus
- kristinusko
- katolisuus
- ortodoksisuus
- idän kristilliset kirkot
- rastafarilaisuus
- protestantismi
- luterilaisuus
- anglikaanisuus eli episkopaalisuus
- kalvinismi eli reformoitu kristinusko
- presbyterianismi
- metodismi
- baptismi
- helluntailaisuus
- kolminaisuuden kieltävät suuntaukset
- mormonismi
- Jehovan todistajat
- Käänteiskristillisyys
- luciferilaisuus
- saatananpalvonta
- manikealaisuus
- New Age
- satanismi
- shintolaisuus
- taolaisuus
- zarathustralaisuus
- antiikin uskonnot
- gnostilaisuus
- mithralaisuus
- orfilaisuus
- pythagoralaisuus
- Pakanalliset ja uuspakanalliset uskonnot
- asatru
- diskordianismi
- druidismi
- hellenistinen pakanuus
- kemeettiläisyys
- romuva
- samanismi
- suomalainen pakanuus (vrt. muinaissuomalainen kansanusko)
- thelema
- wicca

Muita uskonnollisia ja uskonnottomia todellisuuskäsityksiä ja elämänkäsityksiä

- ateismi (ks. myös ateismi ja uskonto)
- agnostismi
- deismi
- humanismi
- sekulaarihumanismi
- posthumanismi
- panteismi
- uskonnottomuus

Katso myös

- Luettelo uskonnoista

Linkkejä

[http://www.adherents.com/Religions_By_Adherents.html Adherents.com] Uskontojen levinneisyys maailmassa, englanniksi. Tilastokeskus 2003-04-23: Suomi Lukuina: [http://www.stat.fi/tk/tp/tasku/taskus_vaesto.html Väestö] Martikainen, Tuomas 1997-2002: Uskonnot Suomessa: [http://www.abo.fi/~tmartika/suomiuskonto/tutkimustilastoja.html Tilastoja] Seppänen, Juha: [http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/op/js/tie/kartta/kartta.htm Maailmanuskontojen levinneisyysalueet], kartta. Luokka:Uskonto ms:Agama ko:종교 ja:宗教 simple:Religion th:ศาสนา

Kristinusko

Kristinusko on monoteistinen uskonto, joka pitää sisällään monia erilaisia suuntauksia, joiden alkuperä on Jeesuksen opetuksissa. Jeesuksen elämän vaiheita ja opetuksia on kuvattu kristittyjen pyhässä kirjassa, Raamatussa. Kristinuskon olennainen osa on usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra ja ainoa ihmiskunnan pelastaja. Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksen kreikankieliseen arvonimeen voideltu, Χριστος. Kristinuskon mukaan siihen uskovat ja sen oppeja kannattavat saavat pelastuksen.

Historia

Kristinuskon keskeinen hahmo on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien ja raamatuntutkijoiden mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30. Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti Paavali Tarsoslainen ja muut apostolit. Raamatun mukaan kristittyjä kutsuttiin ensimmäisen kerran sillä nimellä Antiokian kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten Palestiinassa tapahtuneiden vainojen jälkeen. Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Keskeisimpiä kristinuskon menestystekijöitä oli keisari Konstantinuksen kristittyjä suosiva politiikka. Konstantinuksen antaman Milanon ediktin seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. Konstantinus myös järjesti ensimmäisen ekumeenisen kokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan. Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti. Pakanallinen keisari Julianus yritti palauttaa pakanallisen suvaitsevaisuuden, mutta hän kaatui sodassa Persiaa vastaan. Kristityt saivat lopullisesti ylivallan. Lopulta muiden uskontojen harjoittaminen Rooman valtakunnassa kiellettiin keisari Theodosiuksen toimesta 300-luvun lopulla. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin runsaasti väkivaltaa. 300-luvun Ensimmäisen vuosisadan ja vuoden 1050 välisenä aikana evankeliumia ja kristinuskoa levitettiin Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Raamattua käännettiin paikallisille kielille ja usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Yhtenä näistä voidaan pitää esimerkiksi katolisuudessa ja ortodoksisessa kirkossa vahvana vaikuttavaa kulttuuria pyhistä ihmisistä, mikä käytännössä korvasi vanhakantaisempien uskontojen henki- ja haltijamenot. Kaikkien kristittyjen yhteisen kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen katolinen kirkko, reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella erilaisten opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja (esimerkiksi nestoriolaiset, monofysiitit ja monoteliitit), jotka eivät hyväksyneet jotakin kirkon opetusta. Toisella vuosituhannella, kristinuskon saavuttaessa maailmanlaajuisuutta, vastaava ilmiö kiihtyi. Suuri skisma vuonna 1054 hajotti kirkkoa lisää. Tämän riitaisan eron perillisiä olivat katolinen kirkko, jonka päämaja oli Rooma, ja ortodoksinen kirkko, jonka arvostetuimpana piispana toimi Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka. Ortodoksinen kirkko poikkesi eron jälkeen paavin johtamasta kirkosta myös siten, että siinä on autogefaalisia tai autonomisia paikalliskirkkoja. Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko hautasivat riitansa ja yhdistyivät uudelleen Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438—1445), mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistaviksi. Tulevina vuosisatoina moni ortodoksinen kirkko solmi yhteyden Roomaan erillissopimuksella (ks. Itäiset riitukset). Uskonpuhdistuksessa eli reformaatiossa 1520-luvulla protestanteiksi kutsutut uudistajat nousivat useissa maissa katolisen kirkon korruptoituneita rakenteita vastaan. Reformaattorit, joista keskeisimpiä oli Martin Luther, olivat myös sitä mieltä, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppisuus. Luonnollisesti katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla kerettiläisinä. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa, ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Suomi koki reformaation osana Ruotsin valtakuntaa kuningas Kustaa Vaasan toimesta: vasta myöhemmin, 1500-luvun lopulla, Ruotsin protestanttisen kirkon oppi määriteltiin täsmällisemmin evankelis-luterilaiseksi. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoinen on protestanttista aluetta ja etelä katolista. Poikkeuksia toki esiintyy, esimerkiksi katoliset Irlanti ja Puola. Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australasiaan eurooppalaisten kolonisoijien myötä, mutta koska uskontoa ei kontrolloinut paavi eivätkä kansalliset hallitukset, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui satoihin ja myöhemmin tuhansiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus. 1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti dominoivat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä maallisempaan, sekulaariin suuntaan. Lisäksi kommunistisiksi julistettuja valtioita hallittiin ateismin hengessä, vaikka virallisesti ateistinen oli ainoastaan Albania. Suomi on seurannut tässä suhteessa muita eurooppalaisia valtioita. Vaikka maassa vallitsee edelleen kansalliskirkko, on uskonto periaatteessa erotettu poliittisesta hallinnosta. Myöhemmin kristinusko on kuitenkin alkanut vaikuttaa uudelleen yhteiskunnan päätöksenteossa (lähinnä herätyskristillisessä muodossaan) etenkin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa Lisätietoa: [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana] Kirkon historian tiivis esitys linkkeineen ( RaamattuNET - uskonnon opetuksen kotisivu )

Kristinusko nykyään

Yhdysvalloissa Kristinusko on suurin uskonto kahdella miljardilla seuraajallaan. Kaksi seuraavaksi suurinta ovat islam 1,2 miljardilla ja hindulaisuus 841 miljoonalla. Kristityistä 1,1 miljardia on katolisia, 367 miljoonaa protestantteja, 216 miljoonaa ortodokseja, 84 miljoonaa anglikaaneja ja 414 miljoonaa itsenäiseen tai määrittelemättömään suuntaukseen kuuluvia. Lisäksi 32 miljoonaa henkilöä kuuluu erilaisiin marginaaliryhmiin kuten Jehovan todistajiin ja mormoneihin. Kristinuskoon kuuluu monia haaroja, kuten esimerkiksi katolisuus, ortodoksisuus ja useita protestantismin muotoja. Muihin muotoihin kuuluvat uskonsuuntaukset, jotka ilmoittavat kuuluvansa erilliseen historialliseen kehitykseen, kuten esimerkiksi mormonismi sekä Jehovan todistajat. Kahta viimeksi mainittua ei kuitenkaan pidetä yleisesti kristillisinä, koska ne eivät hyväksy kolminaisuusoppia. Vaikka kristinusko on maailman suurin uskonto ja lähetystyö on edelleen voimakasta, uskonnon kannattajamäärä suhteessa maailman väkilukuun ei juurikaan kasva. Kun maailman väestönkasvu on 1,39 prosenttia vuodessa (vuonna 2002), kristinuskon kannattajamäärä kasvaa vuodessa 1,43 prosenttia. Esimerkiksi islamin kannattajakunta kasvaa 2,17 prosenttia. Kristinusko kuitenkin kasvaa nopeasti joillakin maantieteellisillä alueilla kuten Aasiassa (+3,66 %), Afrikassa (+2,83 %) ja Etelä-Amerikassa (+1,52 %) ja erityisesti joissakin suuntauksissa (evankelisuus +4,7 %, karismaattisuus +3,9 %). Kristinusko menettää kannattajiaan eniten Länsi-Euroopassa (-0,44 %) ja perinteisten kristillisten kirkkojen keskuudessa (+0,5 %). Täten voidaan sanoa, että kristinuskon yleisluonne on muuttumassa. Kristinuskon painopiste on siirtymässä kolmanteen maailmaan ja kohti herätyskristillisyyttä. Kaikki kristityiksi lasketut ihmiset eivät hyväksy kaikkia saati usein edes useimpia teologisia kantoja, joita heidän kirkkonsa edustaa. Lännen kristittyihin vaikutti voimakkaasti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun valistuksen aate, joka esimerkiksi aloitti prosessin, joka johti monessa maassa uskonnon ja valtion erottamiseen. Tämän myötä oli mahdollista olla julkisesti eri mieltä asioista kirkon kanssa ja uskonnonvapauden tullessa kirkosta oli mahdollista erota kokonaan. Tämä johti kirkosta eroamisiin ja humanististen, universalistisien, ateististen ja agnostisten aatteiden sekä muiden teististen uskontojen kuin kristinuskon nousuun perinteisesti kristityissä maissa. valistuksen aate Valistuksen ja modernismin vaikutuksesta kehittyi kirjaimellisesti tuhansia erilaisia protestanttisia liikkeitä ja katolisuudesta erkaantuvia haaroja, jotka eivät esimerkiksi tunnusta katolisen kirkon toteuttamia uudistuksia. 1900-luvun alusta lähtien syntyi yhteiskunnallista muutosta vastustaneita satoja fundamentalistiryhmiä, joille on usein tyypillistä Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen. Yhdysvalloissa ja Euroopassa liberalismi johti myös maallistumiseen. Jotkut kristityt ovat jo kauan sitten lakanneet osallistumasta perinteisiin uskonnollisiin riitteihin ja velvollisuuksiin, käyden kirkossa ainoastaan muutamina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Yleensä heidän isovanhempansa ovat olleet vielä syvästi uskonnollisia, mutta heidän vanhempansa eivät vastaavasti korostaneet hengellisiä arvoja kasvatuksessaan. Maallistuneilla on usein kaksijakoinen suhtautuminen uskonnolliseen elämään. Toisaalta he pysyttelevät perinteissä (ja kirkon jäseninä) identiteettisyistä, toisaalta sekulaari länsimainen ajatusmalli, päivittäisen elämän vaatimukset ja yhteisöllinen paine ajaa heitä usein pois perinteisestä kristinuskosta. Tätä maallistumisen aikaansaamaa kristillisyyttä kutsutaan yleisesti tapakristillisyydeksi, jossa ihmiset kuuluvat edelleen kristillisiin yhteisöihin, mutta eivät ole vakaumukseltaan kristittyjä. Liberaali kristinusko levisi nopeasti 1900-luvun alussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. 1960-luvulla monet suurimmista kirkoista voitiin luokitella liberaaleiksi. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja 2000-luvun alussa, vaikka liberaali kristinusko on edelleen yleisin kristinuskon puhemies maallisessa yhteiskunnassa, liberaalien kristinuskon kannattajien määrä on laskussa. Tämä johtuu osaksi liberaalien kristillisten kirkkojen väkimäärän vähenemisestä maallistumisen takia, ja osaksi kasvavien konservatiivisten sekä karismaattisten suuntauksien noususta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ainoa kasvava uskonsuuntaus on konservatiivista kristillisyyttä edustava etelän baptismi. Suomessa tilanne on edelleen verraten vakaa liberaalin kristillisyyden osalta. Idän kirkkoihin valistuksella on ollut vähemmän vaikutuksia. Kommunististen maiden vihamielisen ateistisessa ilmapiirissä ortodoksiset kirkot ja katoliseen kirkkoon kuuluvat idän katoliset kirkot tottuivat vaikeuksiin ja takertuivat vanhoihin perinteisiin muuttumatta juurikaan, vaikka jäsenmäärät laskivat. Nykyään itäisessä Euroopassa ja Venäjällä kiinnostus kristinuskoon ja uskontoihin yleensä on kommunismin romahdettua voimakkaassa kasvussa. Monia kirkkoja ja luostareita rakennetaan uudelleen. Myös protestantismi on leviämässä näihin maihin. Etelä-Amerikassa ja Afrikassa lähetyssaarnauksen suunta on jopa vaihtunut ja monet pienemmät mantereilla vaikuttavat kirkkokunnat lähettävät lähetystyöntekijöitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Modernismin kehityttyä konsumerismiksi 1900-luvun toisella puoliskolla syntyi käsite megakirkosta. Se palvelisi skeptisiä ja itseään etsiviä ei-kristittyjä nostamalla esiin kysymyksiä juuri siten, että ne vetoaisivat uskoaan etsiviin. Esimerkiksi Alfa-kurssi voidaan nähdä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta. Postmodernismin kehityksen jälkeen, joka hylkää universaalisti hyväksytyt uskomusjärjestelmät henkilökohtaisempien ja kokemuspohjaisempien totuuksien tieltä, järjestäytynyt kristinusko on joutunut kasvaviin vaikeuksiin sopeutua ihmisten haluun ilmaista uskoa ja henkisyyttä tavalla, joka on heille autenttista. Tämä on johtanut erityisesti karismaattisen kristillisyyden nousuun, jossa ihmisen henkilökohtaisella kokemuksella ja elämyksellisyydellä on huomattavasti enemmän tilaa kuin traditionalistisissa kristillisissä kirkoissa. Nopeiten kasvava ryhmä kristillisessä kirkossa on evankelikaalinen liike. Monissa suurissa protestanttisuuntauksissa on erityisen aktiivinen evankelikaalinen vähemmistö ja joissakin tapauksissa jopa enemmistö. Evankelikaaliset suhtautuvat usein positiivisemmin eri kristinuskon suuntauksien väliseen yhteiskristillisyyteen.

Kristinuskon vaikutus historiaan

Kristinusko on vaikuttanut erittäin laajasti koko läntisen maailman historiaan ja maailmankuvaan, mukaan lukien tieteet, taiteet, poliittiset tapahtumat ja myös ihmisten arkinen elämä. Vaikka kristinusko onkin saanut aikaan paljon hyvää on sitä nykyaikana myös kritisoitu runsaasti, etenkin katolista kirkkoa ja Vatikaania. Monet kristinuskon arvostelijat katsovat kristinuskon myös muokanneen historiaa paljolti mieleisekseen pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten mieliin ja mielikuviin. Samoin arvostelijat usein kokevat, että aikojen saatossa kristinusko on onnistunut saamaan suuren osan muista uskonnoista näyttämään saatanallisilta, etenkin vanhat muinaiset uskonnot ja niiden jumalat. Esimerkiksi arkadialaisesta hedelmällisyyden jumalasta Panista tuli itse paholainen, jolla oli pukinsarvet ja alaruumis. Poseidonin (Kreikkalaisen mytologian merenjumala) kolmikärjestä tuli paholaisen keihäs. Samanlaisia yhteyksiä kristinuskon ja muiden uskontojen välillä on paljon. Näin kristinusko on arvostelijoiden mukaan aikojen saatossa pystynyt vahvistamaan asemaansa "ainoana oikeana uskontona" ja saamaan muut uskonnot näyttämään entistä huonommilta. Tämä ei sinänsä ole välttämättä ristiriidassa Raamatun oppien kanssa, koska dogmiin kuuluu käsitys yhdestä todellisesta jumalasta ja muiden jumalien olemattomuudesta. (Vaihtoehtoinen, aggressiivisempi, tulkinta on, että muut jumalat ovat pahoja henkiä.)

Dogmit

Kristillisen teologian juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli Paavalin kirjeissä, mutta samalla myös antiikin filosofisissa traditioissa, erityisesti platonismin eri muodoissa. Kristillinen oppi ja Uuden testamentin ajattelu pohjautuu pitkälti juutalaisten pyhään kirjaan Vanhaan testamenttiin, ja samalla Raamatun opettamia asioita kuten esimerkiksi kolminaisuusoppi muotoillaan teologiassa länsimaisen ajattelun kielelle. Keskeinen uskomus kristinuskossa on, että uskomalla Jeesuksen, Vapahtajan, uhrikuolemaan ristillä ja ylösnousemukseen ihminen puhdistuu synneistään ja pelastuu sielun kadotukselta. Protestanttisen (luterilaisen) näkemyksen mukaan pelastuminen tapahtuu "yksin armosta", ilman ihmisen omia ansioita. Joissakin kristinuskon haaroissa taas korostetaan enemmän tai vähemmän ihmisen omien tekojen tai moraalin vaikutusta pelastukseen Jeesuksen ristinkuoleman ohella. Keskeisiä kristinuskon tapahtumia ovat Jeesuksen syntymä ('sanan tuleminen lihaksi'), kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema ja ylösnousemus, jonka tavoitteena oli ihmiskunnan pelastaminen synniltä ja kuolemalta. Keskeinen on myös usko Pyhään Kolminaisuuteen eli kolmiyhteiseen Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Juutalaisia, jotka ovat ei-kristittyjä, ei pidetä enää valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin messiaana ja Jumalan Poikana. Juutalaisten asemasta on kristinuskon sisällä kuitenkin erilaisia näkemyksiä, eikä ylläkuvattu päde kaikkiin suuntauksiin. Kristinusko korostaa sitä, että Jumala lähetti Poikansa (tai Pojan, joka on saman Jumalan toinen persoona) maan päälle ihmisten takia. Valtaosassa muita uskontoja korostetaan ihmisen omaa panosta ja pyrkimystä pelastukseen. Kristinuskon keskeisimmät dogmit mutoiltiin vuosien 325 ja 787 välisenä aikana pidetyissä seitsemässä ekumenisessa kirkolliskokouksessa, jotka järjestettiin ennen idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon eroa vuonna 1054. Näiden kokousten pohjalta muotoiltiin Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus, jonka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy. Yhtenäisimmät ja yleisesti hyväksytyimmät opinkohdat, joiden säilyvyys on ollut kenties pisin ja jotka katolinen kirkko sekä ortodoksiset ja protestanttiset kirkkokunnat yleensä (eivät aina) hyväksyvät ovat seuraavat:
- Jumala on kolmiyhteinen, toisin sanoen Jumalalla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
- Jeesus on samanaikaisesti täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen.
- Maria, Jeesuksen äiti, kantoi kohdussaan ja synnytti Jumalan Pojan. Jeesus sikisi Jumalan Hengestä, mutta toisaalta hän oli myös olemassa jo ennen syntymäänsä. Ihmiseksi tullessaan hän kuitenkin saavutti ihmisluonnon ja tahdon.
- Jeesus on juutalaisten odottama, Vanhassa Testamentissa ennustettu messias ja Daavidin valtaistuimen perillinen. Hän hallitsee Jumalan oikealla puolella kaikella auktoriteetilla ja vallalla. Hän on ihmiskunnan toivo, neuvonantaja ja tuomari. Ennen hänen paluutaan kirkolla on auktoriteetti ja velvollisuus saarnata ilosanomaa ja kerätä uusia kannattajia.
- Jeesus oli kaikista synneistä vapaa. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta uskovaiset saavat syntinsä anteeksi ja tekevät sovinnon Jumalan kanssa.
- Kristityt kastetaan seurakunnan (sekä konkreettinen organisaatio että Kristuksen ruumis, kaikki maailman kristityt) jäseniksi. Pyhä Henki tulee heille Jeesuksen lähettämänä opettamaan Raamatun tuntemisessa, tuomaan toivoa ja johdattamaan todelliseen tietämykseen Jumalasta ja hänen tahdostaan ja auttamaan heitä kasvamaan pyhyydessä. Uskon kautta heidät tullaan herättämään henkiin ja he elävät ikuisen elämän Kristuksen kanssa.
- Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
- Läntiset kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sana. Monet idän kristityt pitävät tätä ilmaisua liian lähellä ilmaisua "Jumalan Sanasta", joka on epiteetti Jeesuksesta Kristuksesta. He eivät kuitenkaan kyseenalaista Raamatun auktoriteettia. Kristittyjen keskuudessa on eriäviä mielipiteitä Raamatun tarkkuudesta ja siitä kuinka sitä tulisi tulkita. Protestantismissa korostetaan yksilön vastuuta kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa korostetaan kirkon yhteisöllistä luonnetta. Kristinuskon pääsuuntausten mukaan kristinusko on juutalaisen uskonnon täyttymys tai jatkumo. Toisaalta historiallisesti monilla kristillisillä organisaatioilla on ollut poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä ovat kristinuskon dogmaattiset peruspilarit. Vanhoista lahkoista kuten gnostilaisuus, kataarit ja muut keskiajalla kerettiläisiksi katsotut suuntaukset ulottuu pitkä hajaannus aina nykypäivän Jehovan todistajiin, rastafareihin ja mormoneihin, joiden ei yleisesti katsota kuuluvan kristinuskon piiriin. Esimerkiksi mormonit katsovat, että vuonna 1829 Jumala loi uuden apostolin tuomalla kristikansalle lisää opetuksia ja tekstejä heidän johtajansa Joseph Smith, Jr.:n kautta. Huolimatta opillisista erimielisyyksistä Jeesusta kuitenkin pidetään lähes poikkeuksetta keskeisenä hahmona opillisessa rakenteessa. Jotkut suuntauksista pitävät itseään ainoana oikeana kristittynä kirkkona. Yleisesti ihmiset, joilla on traditionaalisempi käsitys uskon oppirakennelmasta, pitävät yllä olevissa kappaleissa kuvattuja opillisesti eroavia suuntauksia erillisinä kristinuskosta. Tärkein kristinuskon käsite on kuitenkin armo eli lahja, joka annetaan ihmiselle. Usko Jeesukseen on siis sitä että ottaa lahjan vastaan. Tottelevaisuus kristinuskossa on alistumista. Alistumisella tarkoitetaan sen myöntämistä ettei ole täydellinen. Sen ei kuitenkaan ajatella asettavan ihmistä Jumalan orjan asemaan, vaan pikemminkin siirtävän tämän synnin orjuudesta Jumalan lapsen ja perillisen asemaan. Myöntämällä epätäydellisyytensä ihminen voi tuoda "likansa" ja epäonnistumisensa Jumalan eteen ja kokea armoa, ettei tarvitse suorittaa tai ollakaan täydellinen. Tämä on historiallisesti äärimmäisen outoa, sillä muut uskonnot laittavat ihmisen täydellistymään. Se että saa jotain niin suurta kuin armo voi saada myös ihmisen antamaan ilmaiseksi jotain pois. Ei siis esim. hyväntekeväisyydellä itsessään voida saavuttaa mitään vaan se on pikemminkin seuraus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö itseään voisi kehittää, mutta saatuaan armoa voi "tekemisen" suorittaa uudesta näkökulmasta.

Symbolit

Risti on kristinuskon tunnetuin symboli. Kriitikot ovat ihmetelleet, että suurin maailmanuskonto on ottanut teloitusvälineen tunnuksekseen. Symbolisia selityksiä on esimerkiksi se, että pystypuu kuvaa vertikaalista, "taivaallista" ulottuvuutta ja lyhyempi poikkipuu puolestaan "horisontaalista" maailmaulottuvuutta. Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Välimeren alueella se on ollut tavallinen onnen symboli. Kalaa merkitsevät kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter eli Jeesus Kristus Jumalan poika Vapahtaja.

Pääasialliset kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt

- Katoliset
- Ortodoksit
- Luterilaiset
- Reformoidut
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Helluntailaiset
- Adventistit

Kirkkojen koko valtioittain

Luvut perustuvat kristillisten kirkkojen rekistereissä oleviin lukuihin. #Yhdysvallat - 223 miljoonaa #Brasilia - 136 miljoonaa #Entinen Neuvostoliitto - 105 miljoonaa #Meksiko - 85 miljoonaa #Saksa - 61 miljoonaa #Filippiinit - 57 miljoonaa #Yhdistynyt kuningaskunta - 50 miljoonaa #Italia - 48 miljoonaa #Nigeria - 45 miljoonaa #Ranska - 44 miljoonaa

Kristillisyyteen liittyvää

- Kristillinen filosofia
- Kristillisyys Suomessa
- Evankelis-luterilainen kirkko
- Gospel-musiikki

Kirjallisuus

- Raamattu
- Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli
- Hans Biederman: Suuri symbolikirja
- ms:Kristian zh-min-nan:Ki-tok-kàu ko:기독교 ja:キリスト教 simple:Christianity th:คริสต์ศาสนา

Katolisuus

Katolisuus tarkoittaa katolisen kirkon uskoa ja käytäntöä sekä niiden noudattamista. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa "yleistä" tai "universaalia". Rooman valtakunnan eri osiin muodostui katoliseksi kutsutusta valtionkirkosta useita uskontokuntia, jotka pitävät itseään tämän alkuperäisen kirkon jälkeläisinä. Näistä selkeästi yleisin tunnetaan nykyisin katolisena kirkkona.

"Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen"

Antiokian piispa Ignatius on tiettävästi ensimmäinen, joka käytti ilmaisua "katolinen kirkko" viitaten ilmaisullaan kaikkiaan kristittyihin kirjeessään Smyrnän kristityillen noin vuonna 107. Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua kirkkoa. Tämä ajatus näkyy tärkeimmissä uskontunnustuksissa, kuten apostolisessa uskontunnustuksisessa sekä Nikean uskontunnustuksessa. Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että paavius perustuu Pietarin perinnölle (Matt. 16:18).

Katoliset

Katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin kristillisistä kirkoista ja kirkkokunnista. Katolilaisia on yhteensä noin 1,1 miljardia, enimmäkseen Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Amerikassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi monissa Afrikan maissa sekä mm. Irlannissa ja Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia on lähes 10 000.

Kirkon organisaatio

Katolinen kirkko on yhtenäinen verrattuna protestanttisiin, ortodoksisiin tai ns. orientaalisiin kirkkoihin. Yhtenäisyyden tärkeimpänä takaajana on paavi. Kirkon usko, sakramentit (joita on seitsemän) ja hallinto ovat kaikkialla samat ja muuttumattomat. Liturgian luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti, ja roomalaiskatolisten eli latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu kreikkalaiskatolisia eli bysanttilaisia paikalliskirkkoja, joiden erilaiset jumalanpalvelukset ovat pitkälti identtisiä ortodoksisten kirkkojen liturgiatyyppien kanssa. Suomessa katolisuus samaistetaan usein roomalaiskatolisuuteen, ja nimitystä "kreikkalaiskatolisuus" käytettiin erityisesti vielä 1900-luvun alkupuolella ortodoksisuudesta sanan erityismerkitystä huomioon ottamatta. Paavi hallitsee Vatikaanivaltiota Roomassa. Paavilla on huomattava arvovalta myös monien ei-katolilaisten kristittyjen joukossa.

Sakramentit

Katolisen kirkon usko rakentuu seitsemän sakramentin ympärille. Kreikankielinen sana mysterion on käännetty latinaksi sacramentum, josta myös suomenkielinen sana periytyy.
- Kasteen sakramentti: ::Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan Pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkko uskoo myös kasteen olevan välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa uskovansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkko uskoo kasteen olevan myös häviämätön "Herran sinetti" eli Dominicus character ja siksi kerran toimitettua kastetta ei voida toimittaa uudestaan.
- Vahvistuksen sakramentti: ::Latinalaisessa riituksessa vahvistuksen sakramenttia vietetään erillään kasteessa kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kastelupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esim. silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.
- Eukaristian sakramentti: ::Eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia tarkoittaa käytännössä ehtoollisen sisältävää messua. Katolisessa kirkossa vietetään messua joka päivä ja esimerkiksi sääntökuntalaiset saattavat osallistua messuun jopa useita kertoja päivässä. Latinalaisessa riituksessa messun kaava on kaikkialla maailmassa sama. Latinalaisessa messussa käytetään sekä paikallista kieltä, että latinaa.
- Parannuksen ja sovittamisen sakramentti: ::Tätä sakramenttia kutsutaan myös synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, koska pappi antaa ripittäytyjälle "anteeksiannon ja rauhan". Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo (perusteita tälle sakramentille löytyy: Mark. 1:15; Luuk. 15:18; Luuk. 11:4; Matt. 5:24; Matt. 16:19). Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.
- Sairaiden voitelun sakramentti: ::Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita, ja koska usein tämä sakramentti tulee ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän puolesta kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä "viimeinen voitelu". Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä oliiviöljyllä. Vain papit ja piispat voivat tämän sakramentin toimittaa. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.
- Vihkimyksen sakramentti: ::Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaaottaa ainoastaan miehet, jotka elävät selibaatissa. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.
- Avioliiton sakramentti: ::Normaalisti avioliittoon vihkiminen tapahtuu messun yhteydessä. Ennen avioliiton sakramenttia suositellaan aviopuolisoita ottamaan vastaan parannuksen sakramentti. Puolisot jakavat tämän sakramentin toisilleen. Kirkko painottaa, että tämän aviosopimuksen on synnyttävä puolisoiden täysin vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi pakosta. Mikäli avioliitto solmitaan vastoin puolisoiden inhimillisestä vallasta vapaata tahtoa sakramentti voidaan katsoa pätemättömäksi. Tämän vuoksi myös kerran sovittu avioliitto on ikuisesti pätevä, eikä pätevästi solmittua avioliittoa voida purkaa. Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin tulee hänen saada siihen lupa kirkolliselta auktoriteetilta. Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon. (Lähdeteos: Katolisen kirkon katekismus, Katolisen kirkon tiedotuskeskus 2005, Jyväskylä)

Pedofiliaskandaali

Katolisen kirkon mainetta ovat erityisesti länsimaissa vahingoittaneet viime aikoina paljastuneet pedofiliatapaukset. Eräät piispat yrittivät suojella pedofiliasta epäiltyjä pappeja siirtämällä heitä eri tehtäviin. Pedofiliaskandaali herätti paljon kritiikkiä myös kirkon sisällä. Paavi Johannes Paavali II kuitenkin tuomitsi pedofiilit sekä heidän suojelijansa kovin sanoin ja osa pedofiileista ekskommunikoitiin. Myös nykyinen paavi Benedictus XVI on tuominnut pedofiilit ja heidän suojelijansa.

Katso myös

- Luettelo paaveista - Vastapaavi
- Johannes Paavali I - Johannes Paavali II
- Luettelo pyhimyksistä
- Tomismi ja uustomismi
- Vastauskonpuhdistus

Linkkejä

- [http://www.catholic.fi/ Katolinen kirkko Suomessa - Suomen katolisen kirkon virallinen kotisivu]
- [http://www.aanekoski.fi/lukio/opet/rossi/katoli.html Jyrki Rossi: Katolinen kirkko Suomessa]
- [http://www.vatican.va/ Vatikaanin virallinen kotisivu] (mm. saksaksi, englanniksi ja ranskaksi)
- [http://www.catholic-forum.com/saints/indexsnt.htm Patron saints index] - Lista suojeluspyhimyksistä (englanniksi)
- [http://www.newadvent.org/cathen/ The Catholic Encyclopaedia (1907)] Luokka:Katolinen kirkko ja:カトリック教会

Luterilainen kirkko

Luterilaisuus on protestanttinen kristillinen suuntaus, joka syntyi Martti Lutherin katolista kirkkoa kritisoivien teesien pohjalta. Paljon vaikutusta oli myös Philip Melanchthonin, Lutherin työtoverin, ajatuksilla. Suomeen luterilaisuuden toi Mikael Agricola, jonka lisäksi loi suomen kirjakielen. Luterilaisuus on valtionuskonto seuraavissa Pohjoismaissa: Norja, Tanska, Suomi ja Islanti. Se on laajalle levinnyt myös Virossa ja Latviassa sekä Saksassa. Yhdysvalloissa 4,6% ilmottautui luterilaisiksi American Religious Identification Surveryn kyselyssä. Tämä on noin 13,6 miljoonaa yhdysvaltalaista. Luterilaisuuden opetuksissa korostuu kaikkien uskovien pelastus paratiisiin. Uskonpuhdistuksen periaate oli sola scriptura eli yksin Raamattu, jonka arvovaltaa korostetaan. Sitä tulkitsemaan asetettiin kuitenkin kolme toteamusta: "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden". Kirkko ei kontrolloi jäseniään tiukasti, eikä vaali puhdasoppisuutta. Monille jäsenille kirkossa tärkeintä ovatkin erilaiset rituaalit, kuten kaste, ehtoollinen, häät ja hautajaiset. Luterilaisilla on kaksi sakramenttia kriteerinä se, että Jeesus on asettanut ne: kaste ja ehtoollinen. Luterilaisuuden pyhä kirja on Raamattu, jota tulkitaan pelastushistoriallisesti. Raamatun tulkinnassa korostetaan Uuden Testamentin ja ilosanoman (evankeliumin) merkitystä, jonka katsotaan yleensä ohittavan Vanhan Testamentin lakeja muistuttavat opetukset. Oppi perustuu myös luterilaisiin tunnustuskirjoihin sekä kolmeen uskontunnustukseen. Kristinoppi on esitetty Katekismuksessa. Kirkolla on laulukirja, Virsikirja, jonka perinne nousee uskonpuhdistuksen virsiperinteestä. Uskontunnustuksessa todetaan, että on vain yksi Jumala, joka on yhtä Pyhänä Kolminaisuutena: Isä, Poika (eli Sana, Jeesus) ja Pyhä Henki. Enkelien olemassaolo tunnustetaan, mutta ne eivät ole yhtä merkittävässä asemassa kuin esimerkiksi katolisuudessa. Pyhimyksiä pidetään nykyisessä doktriinissa esikuvallisina kristittyinä, jotka tarjoavat mallin uskon soveltamisesta elämään. Heitä ei kuitenkaan rukoilla eikä heiltä pyydetä esirukouksia, koska luterilaisuudessa katsotaan ihmisen olevan suorassa, välittömässä suhteessa Jumalaan.

Katso myös

- Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys
- Suomen evankelis-luterilainen kirkko
- Vereinigte Evangelisch-Lutherische Kirche Deutschlands

Linkkejä

- [ftp://ftp.funet.fi/pub/doc/religion/christian/Bible/finnish/index.html Raamattu] suomeksi, evankelis-luterilaisen kirkon pyhä kirja, jolla on ollut Suomessa merkittävä vaikutus kulttuuriin 1000-luvulta alkaen.
- [ftp://ftp.funet.fi/pub/doc/religion/christian/Bible/finnish/1992/index.html 1992 käännös]
- Martikainen, Tuomas 1997-2002: Uskonnot Suomessa: [http://www.abo.fi/~tmartika/suomiuskonto/yhteisot_kristinusko_luterilaiset.html Luterilaiset] Luokka:Evankelis-luterilainen kirkko ja:ルーテル教会

Reformoidut kirkot

Reformoitu kirkko on Sveitsin uskonpuhdistuksen pohjalta syntynyt kristillinen kirkkokunta, johon kuuluu nykyisin yli 60 miljoonaa jäsentä. Sen alkuna on Ulrich Zwinglin hengellinen toiminta Zürichissä, joka sai vaikutteita Martin Lutherilta. Zwingli kielsi katolisen messun järjestämisen Zürichissä vuonna 1524 ja korosti Raamatun sanan arvovaltaa epäaitoja traditioita vastaan. Tästä syntyneessä sisällissodassa Zwingli sai surmansa. Hänen kuolemansa jälkeen reformoidun liikkeen johtoon nousi Jean Calvin siirtäen Sveitsin uskonpuhdistuksen painopisteen vapaamielisempään Länsi-Sveitsiin, erityisesti Geneven kaupunkiin. Reformoitu kirkko järjestäytyi Calvinin johdolla ja levisi mm. Hollantiin, Ranskaan, Englantiin ja Skotlantiin sekä myöhemmin siirtolaisten mukana Pohjois-Amerikkaan ja Etelä-Afrikkaan. Reformoitujen opilliset korostukset ovat lähtöisin Jean Calvinilta. Jumalanpalveluksen ulkoinen yksinkertaisuus jatkuu sekä pappien vaatetuksessa että kirkon sisustuksissa. Raamattu on reformoidulle kirkolle luterilaisen kirkon tavoin erehtymätöntä Jumalan sanaa. Tyypillinen piirre reformoidulle kirkolle on ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan Jumala on ennalta määrännyt toiset ihmiset kadotukseen ja toiset pelastukseen. Oikea kirkko muodostuu niistä, jotka on valittu pelastukseen. Sakramentteja on luterilaisten tavoin kaksi: kaste ja ehtoollinen. Reformoitujen näkemys kristillisyydestä on monien myöhemmin syntyneiden vapaiden protestanttisten yhteisöjen pohja. Reformoidun kristillisyyden herätyskristillistä muotoa edustaa presbyteerikirkko, joka on opillisesti samankaltaista, mutta käytännön elämältään matalakirkollisempaa, evankelioivampaa ja enemmän kristittyjen yleistä pappeutta korostavaa. Presbyteerikirkko on kansankirkkona Skotlannissa. Luokka:Protestanttiset kirkot

Katolisuus

"Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen"

Katoliset

Kirkon organisaatio

Sakramentit

Pedofiliaskandaali

Katso myös

- Luettelo paaveista - Vastapaavi
- Johannes Paavali I - Johannes Paavali II
- Luettelo pyhimyksistä
- Tomismi ja uustomismi
- Vastauskonpuhdistus

Linkkejä

Kreikkalaiskatolisuus

Itäiset riitukset ovat jumalanpalvelusjärjestyksiä, joita käyttävät sellaiset Itä-Euroopan ja Lähi-idän vanhat kristilliset kirkot, jotka ovat osa katolista kirkkoa, mutteivät seuraa latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä. Näitä riituksia käyttäviä kirkkoja kutsutaan idän katolisiksi kirkoiksi. Koska osa niistä on kuulunut aiemmin ortodoksisiin kirkkoihin ja sittemmin tehnyt liiton (venäjäksi unija) katolisen kirkon kanssa, jossa niillä on sui iuris -asema, niistä käytetään myös termiä unioidut kirkot, jota kuitenkin pidetään halventavana. Nykysuomessa yleisintä on kutsua näitä kirkkoja kreikkalaiskatolisiksi kirkoiksi, vaikka sanaa kreikkalaiskatolinen voi käyttää myös tarkemmassa merkityksessä merkitsemään juuri Ukrainan kreikkalaiskatolista kirkkoa, tai vanhassa merkityksessä tarkoittamaan ortodoksisuutta. Latinalaisen riituksen katoliset piispat ovat lännen patriarkan eli paavin välittömiä alaisia, mutta useimmat itäisten riitusten katoliset piispat ovat paavin alaisia epäsuorasti idän katolisten patriarkkojen kautta. Idän katoliset patriarkat hallitsevat Aleksandrian, Antiokian, Anteliasin, Bagdadin, Beirutin ja Damaskoksen patriarkaatteja. Lisäksi latinalaiseen riitukseen kuuluu piispoja, joilla on patriarkan arvo, mutta jotka kuuluvat Rooman patriarkaattiin: Lissabonin, Venetsian, Jerusalemin, Itä-Intian ja Länsi-Intian patriarkat. Nämä kirkot hyväksyvät katolisen uskon- ja moraaliopin, mutta pitävät yllä läntisestä kirkosta poikkeavaa kirkollista järjestelmää ja omia liturgisia, teologisia, hengellisiä ja kanonisia (kirkko-oikeudellisia) perinteitään. Niiden oikeuksia säätelee idän kirkkojen kanoninen laki, jonka paavi Johannes Paavali II julkaisi vuonna 1991. Esimerkiksi idän katolisten kirkkojen pappien ei tarvitse elää selibaatissa, ja piispan sijasta vahvistuksen eli mirhavoitelun sakramentin antaa yleensä pappi.

Historia

Katolisen tradition mukaan katolinen kirkko, Kristuksen ruumis, sisältää piispanvihkimysten kautta apostoleilta valtansa perineet paikalliskirkot, joilla on täysi yhteys Rooman piispaan eli paaviin. Tämä yhteys on useiden paikalliskirkkojen suhteen menetetty teologisissa erimielisyyksissä oikeasta opista (ortodoksia) ja harhaopista (heresia). Kun yhteys on katkennut, tilannetta kutsutaan skismaksi, mikä tarkoittaa rikkoutumista. Skisma voi alkaa myös ilman heresiaa esimerkiksi poliittisten tai valtataistelujen vuoksi. Katolisesta näkökulmasta nämä olivat suurimmat kirkon ykseyttä vahingoittaneet skismat idässä: # Areiolaisuus. Pappi Arius kannattajineen opetti, että Jeesus ei ollut Jumala. Oppi tuomittiin Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325. Levisi laajalle Euroopassa ja sai myös hallitsijoita puolelleen. Kesti 500-luvun lopulle. # Nestoriolaisuus. Konstantinopolin patriarkka Nestorius opetti, että Jeesuksessa oli yhden sijasta kaksi persoonaa. Levisi Syyriasta Kiinaan asti. Tuomittiin Efesoksen kirkolliskokouksessa vuonna 431. Yhä olemassa pienenä "Idän kirkkona" tai "Nestoriolaisena kirkkona". # Monofysitismi. Monofysitismi tarkoittaa oppia, jonka mukaan Jeesuksessa oli kahden sijasta vain yksi luonto. Tuomittiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Yhä olemassa mm. Egyptissä ja Syyriassa ns. orientaaliortodoksisina kirkkoina. Usein rinnasteinen monotelitismiin, joka tarkoittaa oppia, jonka mukaan Jeesuksessa oli kahden sijasta vain yksi tahto. Monotelitismi tuomittiin Konstantinopolin kolmannessa kirkolliskokouksessa vuonna 680. # Suuri skisma Rooman ja Konstantinopolin välillä. Kiistana mm. uskontunnustuksen oppi Pyhästä Hengestä, avioliiton purkamattomuus ja Rooman valta-asema. Kulminoitui vuonna 1054 paavin lähettämän legaatin ja patriarkan välirikkoon. Konstantinopolin puolella olleet kirkot tunnetaan nykyään idän ortodoksisina kirkkoina. Katolisesta näkökulmasta nämä kiistat kehittyivät idän alueella ja koskivat itäisiä kirkkoja, joilla oli itäinen liturgia ja teologia. Ne itäiset kirkot, jotka kieltäytyivät tunnustamasta tätä skismaa, pysyivät katolisina. Ne kirkot, jotka päättivät skisman Rooman kanssa, saivat useiden neuvottelujen ja sopimusten kautta täysin katolisen aseman, ja niitä kutsutaan nykyään idän katolisiksi tai kreikkalaiskatolisiksi kirkoiksi.

Luettelo idän katolisista kirkoista

- Bysanttilainen liturgia:
- Albanian katolinen kirkko
- Valko-Venäjän katolinen kirkko
- Bulgarian katolinen kirkko
- Bysanttilaiskatolinen kirkko Amerikassa
- Tsekin katolinen kirkko
- Kroatian bysanttilaiskatolinen kirkko
- Georgian katolinen kirkko
- Unkarin katolinen kirkko
- Melkiittikatolinen kirkko
- Romanian katolinen kirkko
- Venäjän katolinen kirkko
- Karpatho-ruthenialainen katolinen kirkko
- Slovakian katolinen kirkko
- Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko
- Antiokialainen liturgia:
- Maroniittikatolinen kirkko
- Syyrian katolinen kirko
- Syyrialais-malankarilainen katolinen kirkko
- Kaldelainen liturgia:
- Kaldealaiskatolinen kirkko
- Syyrialais-malabarilainen katolinen kirkko
- Armenialainen liturgia:
- Armenian katolinen kirkko
- Aleksandrialainen liturgia:
- Koptilaiskatolinen kirkko
- Etiopian katolinen kirkko Luokka:Katolinen kirkko

Protestantismi

Protestantismi tarkoittaa edellisen vuosituhannen puolivaiheilla reformaatiossa noussutta kristillisyyden suuntausta, joka kritisoi katolisen kirkon rakenteellista korruptiota ja sen uskonopin useita kohtia.

Protestanttisia suuntauksia

- Luterilaiset
- Reformoidut (Kalvinismi)
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Pelastusarmeija
- Adventistit
- Helluntailaiset
- ms:Protestan ko:개신교 ja:プロテスタント

Luterilaisuus

Katso myös

- Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys
- Suomen evankelis-luterilainen kirkko
- Vereinigte Evangelisch-Lutherische Kirche Deutschlands

Linkkejä

Kalvinismi

Kalvinismi on protestanttisen kristinuskon oppisuunta, joka sai nimensä sveitsiläisen Jean Calvinin mukaan. Laajemman merkityksen mukaan kalvinismia käytetään synonyyminä reformoidulle kirkolle. Protestantismin merkitys laajentui 1500-luvulla pian koskemaan myös muitakin kuin kirkkoa ja Lutheria, esimerkiksi Sveitsissä uskonpuhdistus oli Saksaa enemmän poliittinen ja yhteiskunnallinen liike. Sveitsin uskonpuhdistajana tunnetun Ulrich Zwinglin ja Lutherin yhteistyön rapautuessa kehittyi protestantismin toinen haara, reformoitu kirkko, joka nojaa Zwinglin ja Calvinin oppeihin. Riippuen kansallisesta ja teologisesta traditiosta, reformoidun kirkon edustajista käytetään nimitystä reformoidut, kalvinistit tai presbyteerit.

Kalvinismin oppeja

- Raamattu on kristinuskon ainoa perusta, joka tarjoaa myös ohjeita yhteiskuntaelämää varten.
- Predestinaatio- eli ennaltamääräämisoppi (sekä yksinkertainen että kaksinkertainen).
- Predestinoidut tekevät hyviä tekoja luonnostaan jokapäiväisessä elämässään.
- Sakramentit tunnustus- ja muistotapahtumia; ne eivät synnytä uskoa, mutta vahvistavat sitä.
- Ei kahden regimentin oppia.
- Maallikoilla tärkeä rooli, piispanvirat lakkautettiin ja pappien merkitys väheni.
- Raamattukeskeinen ja pelkistetty jumalanpalvelus.
- Vaatimattomat kultit eli näkyvät uskonnolliset toimitukset.
- Jumala on kaikkien asioiden suunnittelija ja toteuttaja, kaikkivaltias Herra. Luokka:Protestanttiset kirkot

Hiippakunta

Hiippakunta on kirkon hallinnollinen alue. Hiippakuntaa johtaa piispa yhdessä tuomiokapitulin kanssa. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yhdeksän hiippakuntaa:
- Espoon hiippakunta 2004-
- Helsingin hiippakunta
- Kuopion hiippakunta
- Lapuan hiippakunta
- Mikkelin hiippakunta Savonlinnan hiippakunta 1897-
- Oulun hiippakunta
- Porvoon hiippakunta (ruotsinkielinen) Borgå stift 1923-
- Tampereen hiippakunta Viipurin hiippakunta 1554-
- Turun arkkihiippakunta 1941 perustettiin puolustusvoimiin ylipäällikön, Suomen marsalkka Mannerheimin, vaatimuksesta kenttäpiispan virka. Kenraalimajuriin arvoltaan verrattavalla kenttäpiispalla ei ole hiippakuntaa, vaan hän kuuluu puolustusvoimien kenraalikuntaan.

Linkkejä

- [http://espoonhiippakunta.evl.fi/ Espoon hiippakunta]
- [http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/ Helsingin hiippakunta]
- [http://www.evl.fi/tkli/kuopio/ Kuopion hiippakunta]
- [http://www.evl.fi/tkli/lapua/ Lapuan hiippakunta]
- [http://www.mikkelinhiippakunta.evl.fi/ Mikkelin hiippakunta]
- [http://www.evl.fi/tkli/oulu/ Oulun hiippakunta]
- [http://www.evl.fi/borga_stift/index.htm Porvoon hiippakunta]
- [http://www.tampereenhiippakunta.fi/ Tampereen hiippakunta]
- [http://www.arkkihiippakunta.fi/ Turun arkkihiippakunta] Luokka:Kristinusko

Seurakunta

Seurakunta (kreikk. ἐκκλεσία ekklesia)joko koko maailmankaikkeuden laajuista Kristuksen kirkkoa tai hallinnollista seurakuntaa.

Seurakunnan hallinnollinen merkitys

Seurakunta on uskonto- tai kirkkokunnan paikallinen yksikkö. Voidaan siis puhua esim. islamilaisesta seurakunnasta, evankelisluterilaisesta seurakunnasta tai helluntaiseurakunnasta.

Evankelis-luterilaiset seurakunnat

Evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkkolaki määrää, että seurakunta huolehtii sen alueella tapahtuvasta hengellisestä opetuksesta, diakoniasta yms. Seurakunnat kuuluvat johonkin rovastikuntaan, joka puolestaan kuuluu johonkin hiippakuntaan. Näin saadaan hierarkkinen rakenne, jota on helppo johtaa. Seurakunnilla on kuitenkin laaja itsehallinto, niin hallinnon, talouden kuin toiminnankin alueella. Kirkon jäsenet kuuluvat siihen paikallisseurakuntaan, jonka alueella ne asuvat. Seurakunnat voivat olla yksi- tai kaksikielisiä (suomi ja/tai ruotsi).

Seurakunnan johto

Seurakunnan johdossa voi olla joko joko oman uskonsa oppinut (esim. pappi) tai maallikkovanhemmisto. Evankelisluterilaisissa seurakunnissa on yhtä aikaa kumpikin johto: kirkkoherra (eli johtava pappi) johtaa hengellistä elämää ja maallikoista koostuva kirkkovaltuusto johtaa taloudellista toimintaa.

Seurakunnan hengellinen merkitys

Seurakunta voidaan ymmärtää myös laajemmin. Raamattu puhuu seurakunnasta Kristuksen ruumiina, jonka pää Hän on itse. Seurakunta on yksi entiteetti, joka on yhteydessä Jumala (kristinusko)an Pyhän Hengen kautta. Kristitty kuuluu kasteensa vuoksi seurakuntaan, johon hänet siis kasteessa liitetään. Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus toteaa: Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon, jossa kirkko voidaan kääntää ja käsittää myös seurakunnaksi. Yksi seurakunta tarkoittaa sitä, mihin Paavali usein viittaa. On vain yksi todellinen seurakunta, jonka jäseniä kaikki kristityt ovat. Pyhä seurakunta tarkoittaa sitä, että se on erotettu profaanista, varattu Jumalalle, mikä on ymmärrettävää, koska kristillisen käsityksen mukaan Kristus on seurakunnan pää. Yhteinen tarkoittaa, että se kuuluu kaikille kristityille. Apostolinen tarkoittaa, että se perustuu sille todistukselle, jonka apostolit silminnäkijöinä antoivat, ja sille opetukselle, jota he antoivat kastekäskyn mukaan.

Katso myös

- Rovastikunta
- Hiippakunta
- Evankelis-luterilainen seurakunta Luokka:Uskonto

Kirkkoherra

Kirkkoherra toimii seurakunnan johtajana.

Luterilainen kirkko

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkkoherra valitaan suorassa kansanvaalissa, jossa äänioikeutettuja ovat täysi-ikäiset seurakunnan konfirmoidut jäsenet. Kirkkoherran viran kelpoisuusehtona on suoritettu pastoraalitutkinto sekä seurakuntatyön johtamisen tutkinto. Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherralta, eli tuomiorovastilta, vaaditaan myös suoritettu ylempi pastoraalitutkinto. Tuomiokapituli asettaa hakijat ennen vaalia kolmelle vaalisijalle. Näiden ulkopuolelle jääneet voidaan todeta olevan kelpoisia ylimääräiselle vaalisijalle. Ylimääräiseltä vaalisijalta hakija voi tulla valituksi, jos hän saa vähintään yhden kymmenesosan koko seurakunnan äänistä ja enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Pitkään palvelleille kirkkoherroille myönnetään usein rovastin arvonimi. Sitä ei tule sekoittaa lääninrovastin virkaan.

Ortodoksinen kirkko

Suomen ortodoksisessa kirkossa seurakuntien esimiehiä kutsutaan kirkkoherroiksi, nimitys lienee peritynyt suomenkieleen ruotsalaisesta kyrkoherde-sanasta, joka tarkoittaa kirkon paimenta. Venäjäksi nimitys on настоятель ja kreikaksi εφημέριος, joissa kielissä nimi tarkoittaa edessä seisovaa korostaen kirkkoherran vastuuta ja asemaa. Kirkkoherraksi voidaan valita Suomen ortodoksisen kirkon pappi, joka on valmistunut ortodoksisesta pappisseminaarista tai yliopistosta ja on saanut vihkimyksen pappeuteen. Hiippakunnan piispa asettaa kirkkoherran virkaa hakeneet vaalisijoille 1, 2, ja 3. Vaalisijojen ulkopuoleltakin voidaan kirkkoherra valita tiettyjen sääntöjen ja huomattavan äänimäärän perusteella. Piispa voi myöntää kirkkoherralle rovastin arvonimen ja hänelle voidaan myös antaa huomionosoitukena epigonation kanto-oikeus. Luostareissa olevalla munkkipapistossa arvonimet ovat erilaisia, rovastia siellä vastaa arkkimandriitta. Venäjällä rovasti voi saada joissain tapauksissa myös mitran kanto-oikeuden, tämä käytäntö ei ole voimassa Suomessa.

Katolinen kirkko

Muut kristilliset kirkot

Muut uskonnot

Suomen ortodoksinen kirkko

Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu autonomisena (itsenäisenä) kirkkokuntanana Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkan kanoniseen alaisuuteen eli jurisdiktioon. Kirkon korkein piispa ja samalla koko patriarkaatin johtaja on HP Konstatinopolin ja Uuden Rooman Arkkipiispa, Ekumeeninen Patriarkka (HP = Hänen Pyhyytensä). Tällä hetkellä tehtävää hoitaa patriarkka Bartolomeos. Ekumeeninen patriarkaatti on yksi viidestä ns. vanhasta patriarkaatista, joiden lisäksi ortodoksisessa kirkkokunnassa on 5 uudempaa patriarkaattia ja muutama autokefaalinen eli kokonaan itsenäinen paikallinen kirkko, kuten esim. Kreikan ortodoksinen kirkko ja Kyproksen ortodoksinen kirkko. Ortodoksinen kirkko on evankelis-luterilaisen kirkon ohella toinen Suomen valtionkirkoista. Suomen väestöstä noin 1,1% kuuluu ortodoksiseen kirkkoon (2003).

Kirkon hallinto

Kirkkokunnan hallintoon osallistuvat sekä papisto että mallikot. Kirkon ylin päättävä elin on papiston ja maallikkojen edustajista koostuva Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous. Uskonopillisissa ja kanoneja koskevissa asioissa kirkolliskokouksen apuna on Suomen ortodoksisten piispojen piispainkokokous. Kirkkokunnan ja hiippakuntien yhteinen hallintoelin on Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitus, jonka asemapaikka on Kuopiossa. Siihen kuuluu kolmen hiippakuntapiispan lisäksi 4 valittua jäsentä, joista yhden tulee olla pappi ja yhden juristi. Hallinnollisesti kirkkokunta jakaantuu kolmeen hiippakuntaan, joita johtavat metropoliitat, hiippakunnan piispat. Hiippakunnat jakaantuvat 24 seurakuntaan ja kirkkokuntaan kuuluvat myös 2 luostaria, Valamon ja Lintulan luostarit. Maantieteellisesti seurakunnat eivät välttämättä seuraile kunnallisia rajoja, vaan saattavat olla alueellisesti todella suuria, kuten esim. Lapin seurakunta. Kirkkorakennuksia ja rukoushuoneita eli tšasounia on noin 140. Seurakunnissa on papistoa myös noin 140 ja kanttoreita noin 40. Kirkkokunnan jäsenmäärä on hienoisessa nousussa mm. maahanmuuttajien runsaan määrän vuoksi, jäsenmäärä on noin 60 000. Jumalanpalveluskieli on seurakunnissa yleensä yksinomaan suomi, mutta joissain tilanteissa käytetään myös ruotsia, englantia, kreikkaa, venäjää ja kirkkoslaavia. Lapissa käytetään jumalanpalveluskielenä myös kolttasaamea. Kirkko kerää kirkollisveroa muun veronkannon yhteydessä ja se maksetaan seurakunnille kuukausittain valtion taholta. Näistä tuloista maksetaan esim. papiston ja kanttoreiden palkat. Keskushallinto ja hiippakuntahallinto ovat osa valtion taloutta. Piispojen valinta tapahtuu kirkolliskokouksessa vaalilla. Aikaisemmin piispat nimitti samalla tavoin kuin luterilaisessa kirkossa Tasavallan Presidentti, nykyään nimityksen suorittaa kirkollishallitus. Arkkipiispan vaalin vahvistaa lisäksi kanonisesti Ekumeenisen patriarkaatin Pyhä Synodi ja Ekumeeninen Patriarkka suomen ortodoksisen kirkon ja ekumeenisen patriarkaatin suhteen määrittelevämn Tomos-asiakirjan mukaisesti ja muiden piispojen vaalit arkkipiispa.

Hiippakunnat

Suomen ortodoksinen kirkko jakaantuu hallinnollisesti kolmeen hiippakuntaan:
- Karjalan,
- Helsingin ja
- Oulun hiippakuntiin. Karjalan hiippakunnan piispa on samalla Suomen ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispa ja muiden hiippakuntien piispat ovat kirkolliselta arvonimeltään metropoliittoja. Lisäksi Karjalan hiippakuntaa varten on arkkipiispan apuna Joensuun piispan nimeä kantava apulaispiispa. Nykyiset piispat ovat seuraavat:
- KP Karjalan ja koko Suomen Arkkipiispa Leo (siviilinimeltään Leo Makkonen)
- KP Helsingin metropoliitta Ambrosius (siviilinimeltään Risto Jääskeläinen)
- KP Oulun metropoliitta Panteleimon (siviilinimeltään Petri Sarho)
- KS Joensuun piispa Arseni (siviilinimeltään Jorma Heikkinen)

Katso myös

- Ortodoksisuus
- Ekumeeninen patriarkka
- Patriarkka

Linkkejä

- [http://www.ort.fi Suomen ortodoksisen kirkon kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/karjalan_hpk/karjalan_hpk.php Karjalan hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/helsingin_hpk/helsingin_hpk.php Helsingin hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/oulun_hpk/oulun_hpk.php Oulun hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ec-patr.gr/athp/index.php?lang=en Ekumeeninen patriarkaatti (engl.)]
- [http://www.ort.fi/hpk/karjalan_hpk/karjalan_piispa.php Arkkipiispa Leon kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/helsingin_hpk/hki_piispa.php Metropoliitta Ambrosiuksen kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/oulun_hpk/oulun_hpk.php Metropoliitta Panteleimonin kotisivut]
- [http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/arseni.htm Apulasipiispa Arseni]
- [http://www.ortodoksi.net Ortodoksi.net ortodoksiset tietosivut] Luokka:Ortodoksinen kirkko

Karjalan hiippakunta

Karjalan (ortodoksinen) hiippakunta on yksi Suomen ortodoksisen kirkon hiippakunnista. Suomen ortodoksien kirkkokunnan ja samalla Karjalan hiippakunnan keskuspaikka on Kuopiossa. Hiippakunnan piispa on samalla koko kirkkokunnan arkkipiispa ja siksi hänestä ei käytetä arvonimeä metropoliitta. Kuopiossa toimivat myös arkkipiispan ja kirkollishallituksen kansliat, kirkkomuseo, ompelimo sekä julkaisuneuvosto. Karjalan hiippakuntaan kuuluvat 11 seurakunnan lisäksi Valamon ja Lintulan luostarit. Seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä on noin 22.000. Hiippakunnassa on pappeja n. 45, diakoneja n. 20 sekä kirkkoja ja rukoushuoneita yhteensä yli 80. Karjalan hiippakunnan seurakunnat ovat: 1. Iisalmi 2. Ilomantsi 3. Joensuu 4. Jyväskylä[http://www.ortodoksi.net/kuutoset/jyvaskyla.htm] 5. Kuopio[http://www.ortodoksi.net/kuutoset/kuopio.htm] 6. Lieksa 7. Mikkeli[http://www.ortodoksi.net/kuutoset/mikkeli.htm] 8. Nurmes 9. Rautalampi[http://www.ortodoksi.net/kuutoset/rautalampi.htm] 10. Taipale 11. Varkaus Vuoden 2005 alussa Pielaveden ortodoksinen seurakunta yhdistyi Kuopion ortodoksiseen seurakuntaan.

Linkkejä

- [http://www.ort.fi Suomen ortodoksisen kirkon kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/karjalan_hpk/karjalan_hpk.php Karjalan hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/helsingin_hpk/helsingin_hpk.php Helsingin hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/oulun_hpk/oulun_hpk.php Oulun hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/karjalan_hpk/karjalan_piispa.php Arkkipiispa Leon kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/helsingin_hpk/hki_piispa.php Metropoliitta Ambrosiuksen kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/oulun_hpk/oulun_hpk.php Metropoliitta Panteleimonin kotisivut]
- [http://www.ortodoksi.net/kuutoset/index.htm Kuutoset / Ortodoksi.net] Luokka:Ortodoksinen kirkko

Oulun ortodoksinen hiippakunta

Oulun hiippakunta on yksi Suomen ortodoksisen kirkon hiippakunnista. Oulun hiippakunnan keskuspaikkana on Oulu ja hiippakunnan piispan arvonimi on KP Oulun metropoliitta. Seurakuntia tässä vasta v. 1980 perustetussa hiippakunnassa on viisi: #Kajaani #Kiuruvesi #Lappi #Oulu #Vaasa

Linkkejä

- [http://www.ort.fi/hpk/oulun_hpk/oulun_hpk.php Oulun hiippakunnan kotisivut]
- [http://www.ort.fi/hpk/oulun_hpk/oulun_hpk.php Metropoliitta Panteleimonin kotisivut] Luokka:Ortodoksinen kirkko

Arkkipiispa

Arkkipiispa on myös hallinnollinen johtaja. Luterilainen arkkipiispa ei ole muiden piispojen esimies, mutta hänellä on kuitenkin monia koko kirkkoa koskevia tehtäviä ja siten julkisuutta. Turun arkkipiispa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hengellinen johtaja ja kirkkohallituksen istunnon sekä kirkolliskokouksen puheenjohtajana, nykyinen arkkipiispa on Jukka Paarma (1998–) Ortodoksisessa kirkossa arkkipiispa on perinteisesti käytettynä autokefaalisen tai autonomisen kirkon (kirkkokunnan) johtavan piispan arvonimi. Vaikka kaikki piispat ovat vihkimykseltään samanarvoisia, on kirkon järjestyksen ja toiminnan kannalta ollut tarpeellista asettaa jotkut piispat tehtäviltään tai vastuiltaan merkittävämpään asemaan. Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa on Karjalan hiippakunnan piispa ja hänen arvonimenään on KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa (KP = korkeasti pyhitetty). Nykyinen ortodoksinen arkkipiispa on arkkipiispa Leo. Ekumeenisen patriarkan siunauksesta hän saa käyttää arvonsa tunnuksena valkoista klobukkia. Arkkipiispa Leo on ortodoksisen kirkollishallituksen ja kirkolliskokouksen sekä ortodoksisten