:: wikimiki.org ::

Kirkkovaltio

Kirkkovaltio

Kirkkovaltio (ital. Gli Stati della Chiesa, lat. Stati Pontificii) oli paavin hallitsema valtio Italiassa ennen Italian valtion yhdistymistä Savoijin alaisuudessa 1870. Kirkkovaltio muodostui katolisen kirkon omistamista alueista ja sen maallinen ja hengellinen hallitsija oli Rooman piispa eli paavi.

Alkuvaiheet

Aluksi kirkon maat tunnettiin nimellä Patrimonium Sancti Petri, Pyhän Pietarin perintö. Rooman kirkko sai omistaa omaisuutta vasta vuodesta 321 lähtien. Maa-alueet kasvoivat nopeasti lahjoitusten ja perintöjen avulla. Ensimmäinen merkittävä lahjoitus oli Kristus vapahtajan basilika (San Giovanni in Laterano), nykyinenkin Rooman katedraali, joka oli lahjoitus Konstantinus I:ltä 300-luvulla. Kirkko sai lahjoituksina maata Italiassa Syrakusan, Palermon, Ravennan, Genovan ja Rooman ympäristöstä, mutta Sisiliasta, Ranskasta, Afrikasta ja idästä. Suuremmat lahjoitukset päättyivät 600-luvulla tilanteen muuttuessa, mutta paavista oli jo tullut Italian suurin maanomistaja. Kirkko oli mielummin Bysantin suojeluksessa kuin Pohjois-Italian langobardien alainen ja perusti myös oman sotajoukon maidensa suojaksi. Paavin suosio Italiassa antoi muutamille paaveille tilaisuuden uhmata myös Konstantinopolin keisarin valtaa, kuten paavi Gregorius II:lle. Paavi ja Bysantin valta Ravennassa 540–751 pystyivät hillitsemään langobardeja diplomatian, uhkausten ja lahjusten turvin. Kun Bysantin eksarkaatti viimein kaatui langobardien hyökkäykseen 751 ja langobardit alkoivat uhata Roomaa, kirkko löysi uuden liittolaisen frankeista. Pipin Pieni lähetti armeijat Italiaan 754 ja 756. Hän voitti takaisin valloitetut alueet ja lahjoitti ne paavi Stephanus III:lle (tai toinen). Kaarle Suuri nimesi 781 alueet, joilla paavi hallitsi. Rooman herttuakunta oli näistä merkittävin, ja sen alueeseen liitettiin Ravenna, Pentapolis ja osia Beneventon, Toscanan, Korsikan ja Lombardian herttuakunnista ja joitain kaupunkeja. Paavin turvallisuuden takasi Frankkien valtakunta. Sen hajottua 843 paavi Gregorius VII (1073–1085) sai liittolaisekseen Etelä-Italiaa hallitsevat normannit ja Innocentius III (1198–1216) laajensi jälleen kirkon omistuksia. Ranskan kuningas Filip III lahjoitti Gregorius X:lle 1274 Comtat Venaissin'in maa-alueen Avignonin ympäristössä Etelä-Ranskassa. Vuodet 1305–1378, jolloin paavit asuivat Avignonissa Ranskan kuninkaan suojeluksessa, Kirkkovaltio säilyi virallisesti paavin omistuksessa ja Avignon lisättiin siihen. Se jäi paavien haltuun senkin jälkeen, kun paavius palasi Roomaan. Kirkkovaltio lakkasi ajoittain olemasta ja palautettiin. Näin kävi 1434 kapinan vuoksi ja Napoleonin valloitusten aikana. Viimeisen kerran Kirkkovaltio palautettiin 1848 Ranskan ja Itävallan avustuksella.

Laajeneminen

Renessanssin aikana Kirkkovaltio kasvoi jälleen suuresti, etenkin paavi Aleksanteri VI ja Julius II:n aikana. Paavista tuli yksi Italian merkittävimmistä hallitsijoista kirkollisen asemansa lisäksi. Suurin osa alueesta oli kuitenkin vain nimellisesti paavin hallinnassa ja suurin osa oli läänitetty eri ruhtinaille. Paavin valta palautui vasta 1500-luvulla, jolloin paavin maallinen valta oli jo vähenemässä. Suurimmassa koossaan Kirkkovaltio käsitti suurimman osa Keski-Italiasta, Latiumin, Umbrian, Marches ja legaatit Ravennassa, Ferrarassa ja Bolognassa pohjoiseen Romagnaan asti. Siihen kuuluivat myös enklaavit Beneventossa ja Pontecorvossa Etelä-Italiassa ja niitä suurempi Comtat Venaissin Etelä-Ranskassa.

Kirkkovaltio uuden ajan pyörteissä

Ranskan suuri vallankumous ja Napoleon osoittautuivat kohtalokkaaksi Kirkkovaltiolle ja katoliselle kirkolle yleensä. Vuonna 1791 Ranska otti kansanäänestyksen jälkeen haltuunsa Comtat Venaissin'in. Ranskalaisten hyökätessä Italiaan 1796 Kirkkovaltio ja sen alueet liitettiin osaksi Napoleonin perustamaa Cisalppista tasavaltaa. Kaksi vuotta myöhemmin ranskalaiset valloittivat koko Kirkkovaltion ja perustivat Rooman tasavallan. Paavi Pius VI kuoli maanpaossa Ranskassa 1799. Kirkkovaltio palautettiin kesäkuussa 1800 ja paavi Pius VII palasi sen hallitsijaksi, mutta ranskalaiset valtasivat sen taas 1808 ja kirkon tilusten jäännöksistä tehtiin Ranskan Tibre'n ja Trasimène'n departementit. Napoleonin kaaduttua 1814, Kirkkovaltio palautettiin jälleen. Vuodesta 1814 Gregorius XVI:n kuolemaan paavit noudattivat tiukan taantumuksellista politiikkaa valtakuntansa palauttamiseksi. Tämä muuttui 1846 vapaamielisemmän Pius IX:n valinnan myötä. Kirkkovaltio kärsi Euroopan hullun vuoden vallankumouksissa 1848–1849 ja paavi Pius IX syrjäytettiin väliaikaisesti ja uusi, vain nelikuukautinen Rooman tasavalta julistettiin perustetuksi. Kesäkuussa 1849 Ranskan ja Itävallan joukot palauttivat paavin valtaan ja hän luopui vapaamielisistä aatteistaan ja alkoi ajaa vielä edeltäjiäänkin konservatiivisempaa politiikkaa. Vuonna 1858 Ranskan keisari Napoleon III ja Sardinian pääministeri Cavour lähtivät sotaan Itävaltaa vastaan. Itävallan joukkojen vetäytyminen Kirkkovaltiosta ja häviö sodassa 1859 johti kapinaan ja Romagnan kapinalliset vaativat liittymistä Italiaan. Helmikuussa 1860 Sardinian kuningas Victor Emmanuel otti Umbrian ja Marchen voimalla. Voitettuaan paavin joukot, hän liitti muutkin alueet Sardiniaan ja otti Italian kuninkaan arvonimen. Paaville jäi vain Latium, Rooman ympäristö. Kirkkovaltion takasivat Ranskan joukot.

Loppu

Kirkkovaltion loppu tuli viimein 20. syyskuuta 1870. Ranskan häviö sodassa Preussia vastaan johti Italian sodanjulistukseen Kirkkovaltiolle, ja Victor Emmanuel otti haltuunsa myös Rooman, tehden siitä yhdistyneen Italian pääkaupungin. Hän jätti paaville hallitsijan oikeuden, 3,25 miljoonan liiran vuosikorvauksen ja hallintaoikeuden palatseihin Roomassa. Pius IX ei hyväksynyt ehtoja ikinä virallisesti, ja vaati takaisin kaikkea valloitettua aluetta. Paavin entisestä asunnosta, Quirinalesta, tuli Italian kuninkaiden palatsi (nykyisin Italian presidentinpalatsi). Paavi vetäytyi protestina Vatikaaniin, jossa hän julistautui "vangiksi" eikä suostunut poistumaan, tai astumaan jalallaan Pyhän Pietarin aukiolle. Paavin vaatimus katolilaisten boikotista Italian vaaleissa jäi huomiotta, eikä katolinen maailma tullut paavin avuksi. 1920-luvulla paavi luopui aluevaatimuksistaan ja allekirjoitti lateraalisopimuksen (Rooman kondordaatti) 1929, joka loi Vatikaanivaltion, Pyhän istuimen maallisen alueen. Luokka:Euroopan entiset valtiot Luokka:Katolinen kirkko ko:교황청령 ja:教皇領

Italian kieli
Italia (italiano) on latinasta kehittynyt romaaninen kieli, jota puhuu noin 70 miljoonaa ihmistä. Valtaosa puhujista asuu Italiassa.
Historia
Italian kirjakielen perusteet loi suurelta osin Dante Alighieri. Hän sekoitti omaan toscanalaismurteeseensa eteläisiä murteita, erityisesti Sisiliasta.
Luokitus

Alueellinen sijoittuminen
Italia on virallinen kieli Italiassa, San Marinossa, sekä Sveitsissä Ticinon ja Grigionin alueilla. Se on myös toisena virallisena kielenä Vatikaanissa ja joillakin alueilla Istrian maakunnassa Sloveniassa ja Kroatiassa. Kieltä käyttäviä vähemmistöryhmiä on erityisesti Luxemburgissa, Yhdysvalloissa, Venezuelassa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Australiassa. Myös Italian naapurimaissa Maltalla ja Albaniassa kieltä puhutaan. Sitä puhutaan myös vähemmissä määrin entisissä Italian siirtomaissa Afrikassa kuten Somaliassa, Libyassa ja Eritreassa.
Virallinen asema
Italia on virallinen kieli Italiassa, San Marinossa, Sveitsissä ja Vatikaanissa. Se on myös virallisena kielenä Istrian maakunnassa Kroatiassa ja Koperin, Piranin ja Izolan kunnissa Sloveniassa.
Äänteet

Vokaalit

- a [a]
- é [e]
- è [ɛ]
- i [i]
- ó [o]
- ò [ɔ]
- u [u]
Konsonantit

- b [b]
- c [k] tai [ʧ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- ch [k] (ennen e- tai i-kirjainta)
- d [d]
- f [f]
- g [g] tai [ʤ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- gh [g] (ennen e- tai i-kirjainta)
- gli [ʎ]
- gn [ɲ]
- l [l]
- m [m]
- n [n]
- p [p]
- qu [kw]
- r [r]
- s [s] tai [z]
- sc [ʃ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- t [t]
- v [v]
- z [ts] tai [ʣ]
Kirjoitusjärjestelmä
Italiaa kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Sen aakkosissa on 21 kirjainta: a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v z Näistä h-kirjainta ei lausuta koskaan. Se esiintyy mykkänä joidenkin avere-verbin muotojen alussa (ho, hai, ha, hanno) ja eräissä huudahduksissa vokaalien välissä (ah, ahi, ehi, jne.). Lisäksi sillä ilmaistaan c- ja g-kirjaimen lausumista "kovana" ([k], [g]), kun ne muutoin lausuttaisiin affrikaattoina ([ʧ] ja [ʤ]) e- tai i-kirjaimen edellä. Myös muita kuin edellä lueteltuja kirjaimia käytetään lainasanoissa: wafer, wurstel, xenofobia, xilofono, yogurt. Erikoistapauksissa sanapaino merkitään kirjoittamalla aksenttimerkki vokaalin yläpuolelle. Painon merkkinä käytetään tavallisesti graavia aksenttia (`): gravità, così, tutù. Kuitenkin e- ja o-kirjaimen kanssa käytetään joko akuuttia tai graavia aksenttia sen mukaan onko vokaali väljä vai suppea: perché - è, rósa - avrò.
Kirjainten nimet

- a a
- b bi
- c ci
- d di
- e é
- f effe
- g gi
- h acca
- i i
- j i lunga ('pitkä i') tai jay [dʒeɪ] kuten englannissa
- k cappa
- l elle
- m emme
- n enne
- o ò
- p pi
- q qu
- r erre
- s esse
- t ti
- u u
- v vu
- w doppia vu
- x ics
- y ipsilon
- z zeta
Esimerkkejä

- Ciao – Moi (epämuodollinen tervehdys)
- Buongiorno – Hyvää huomenta / Hyvää päivää (aamupäivällä)
- Buona sera – Hyvää päivää (iltapäivällä) / Hyvää iltaa
- Arrivederci / ArrivederLa – Näkemiin (sinuttelu / teitittely)
- Ci vediamo – Nähdään
- Sì / No – Kyllä / Ei
- Grazie – Kiitos
- Scusa / Scusi – Anteeksi (sinuttelu / teitittely)
- Per favore – Ole hyvä / Olkaa hyvä (pyydettäessä)
- Prego – Ole hyvä / Olkaa hyvä (esimerkiksi vastatessa kiitokseen)
- Parli / Parla...? – Puhutko (sinuttelu) / Puhutteko (teitittely)...?
- finlandese – suomea
- italiano – italiaa
- inglese – englantia
Linkkejä

- Wikipedia. Pagina principale – italiankielinen Wikipedia
- [http://www.ethnologue.com/show_language.asp?code=ita Ethnologuen tiedot italiasta] Luokka:Italian kielet Luokka:Sveitsin kielet Luokka:Yhdysvaltain kielet Luokka:Slovenian kielet Luokka:Argentiinan kielet Luokka:San Marinon kielet Luokka:Vatikaanin kielet als:Italienische Sprache ko:이탈리아어 ja:イタリア語

Latinan kieli

Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen. Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.

Historia

:Pääartikkeli: latinan historia latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]] Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.

Kultaa ja hopeaa

Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero. Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius. Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.

Vulgaarilatina

Petronius Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella. Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä. Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.

Keskiaikainen latina

Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen. Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan. Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.

Humanistilatina

renessanssi] Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen. Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.

Uuslatina

Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen. Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.

Latina Suomessa

Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi. Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Merkitys

Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen. Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).

Lääketieteellinen latina

Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa. Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).

Latinan ääntämisestä

pronomineja Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana. Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi] Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.

Latinan oikeinkirjoitus

Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit). Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia. Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä. Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).

Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä

Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.

Kielioppia

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.

Substantiivit ja adjektiivit

Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali. Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys). Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa". Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.

I deklinaatio

Genetiivin pääte -ae. Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.

II deklinaatio

Genetiivin pääte -i. Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus: Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja. Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).

III deklinaatio

Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.

IV deklinaatio

Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).

V deklinaatio

Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).

Verbit

Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).

Esimerkkejä

Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani. Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.

Lyhyt latinan oppitunti

Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan. Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää. Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum. Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.

Kirjallisuutta

- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi

Aiheesta muualla

- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan] Luokka:Latina als:Latein zh-min-nan:Latin-gí ko:라틴어 ja:ラテン語 simple:Latin language th:ภาษาละติน

Paavi

Paavi (lat. papa) on Rooman piispa ja katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja. Arvonimi paavi on lyhempi muoto täydellisestä arvonimestä: Rooman piispa, Jeesuksen Kristuksen sijainen, apostolien ruhtinaan seuraaja, yleismaailmallisen kirkon ylin paimen, lännen patriarkka, Italian priimas, Rooman provinssin arkkipiispa ja metropoliitta, Vatikaanivaltion hallitsija, Jumalan palvelijoiden palvelija. Nykyinen paavi on Benedictus XVI.

Paaviuden historia

Katolisessa opissa Rooman piispojen erityisasema perustellaan apostoli Pietarin asemalla, vaikka Pyhä Pietari (noin 33–67) ei ollut varsinaisesti sen paremmin piispa kuin paavikaan. 100-luvun lopulta alkaen Rooman piispat alkoivat vaatia erityisasemaa kirkossa. Vaatimukset voimistuvat myöhäisantiikin aikana. Vasta varhaiskeskiajalla Rooman piispat alkavat saavuttaa vakiintuneempaa erityisasemaa kirkollishallinnossa, vaikka ylin päätösvalta säilyikin kirkolliskokouksilla. Kirkon valta kasvoi maaomistusten myötä. Lopulta paavi johti suuren osan nykyistä Italiaa käsittänyttä kirkkovaltiota. 1000-luvulle asti paavien nimittämisestä vastasivat maalliset johtajat, minkä takia paavit olivat usein poliittisia pelinappuloita maallisissa politiikassa. Nykyään paavin kirkollinen hallinto, Pyhä istuin (latinaksi Sancta Sedes) on oikeudellinen entiteetti, joka hallitsee Vatikaanivaltiota, joka puolestaan on itsenäisenä valtiona mukana kansainvälisissa sopimuksissa.

Sanan juuret

Sana paavi perustuu alun perin kreikan sanaan "pappas" (isä), josta syntyi latinankielinen muoto "papa". Sana on tullut suomeen ruotsin kautta ("påve"). Kreikassa ja Venäjällä pappeja kutsutaan edelleen sanalla "pappas" ja sana on sukua myös suomen sanalle "pappi".

Paavin kuolema

Venäjällä Paavi voi erota, mutta tätä tapahtuu erittäin harvoin. Edellinen eroaja oli Gregorius XII vuonna 1409. Tiettyjen katolilaisten näkemysten mukaan eroaminen on vaarallista, koska se mahdollistaa vastapaavien nousun. Yleensä paavi vaihtuu vain edellisen paavin kuoltua. Paavin kuolemaa koskevat määräykset ovat tarkat ja muotoutuneet vuosisatojen saatossa. Kun paavi kuolee, kokoontuvat hänen lähimmät avustajansa paavin huoneeseen. Eräs korkea virkamies, camerlengo, kopauttaa pienellä hopeavasaralla paavia otsaan ja kutsuu häntä kolmesti kastenimellä. Mikäli paavi ei reagoi, camerlengo kirjoittaa kuolintodistuksen. Paavin sormus, Pietariin viittaava kalastajan sormus, poistetaan hänen sormestaan. Seuraavaksi paavin asunto tyhjennetään ja sinetöidään. Tällä keskiaikaan johtavalla perinteellä pyritään estämään ketään muuta esittämästä paavia. Kenelläkään ei ole asiaa asuntoon ennen uuden paavin valintaa. Rooman kirkonkellot soivat kuoleman merkiksi ja Pietarinkirkon edessä luetaan rukouksia. Vatikaaniin johtavat pronssiovet suljetaan, eikä niitä avata ennen uuden paavin valintaa. Perinteisesti kuolleeksi julistaminen on tapahtunut sen suuremmitta seremonioitta, esimerkiksi Johannes Paavali I:n kuoleman jälkeen Vatikaani lähetti selkeän ja yksinkertaisen lehdistötiedotteen: "Pope dead" (paavi kuollut). Johannes Paavali II:n kuolemasta kerrottiin toimittajille lähetetyllä tekstiviestillä ja sähköpostilla. Paavin kuollessa katolinen kirkko siirtyy sedisvakanssiin (lat. sede vacante, vapaa istuin), jota usein sanotaan hieman epätarkasti interregnumiksi (latinaa: kuninkaiden välissä). Pyhän istuimen ollessa tyhjillään useat Vatikaanin korkea-arvoiset virkamiehet menettävät virkansa automaattisesti. Valta siirtyy muodollisesti kardinaalikollegiolle, ja uuden paavin valintaa aletaan valmistella. Paavin kuoltua camerlengo murtaa paavillisen lyijysinetin ja hävittää kultaisen kalastajansormuksen todistajien läsnä ollessa. Johannes Paavali II kuoltua tämä rituaali tapahtui reilun viikon kuluttua hautajaisista. Paavin ruumis viedään näytille Pietarinkirkkoon. Hautajaiset pidetään yleensä 4–6 päivän kuluttua. Virallinen suruaika kestää yhdeksän päivää. Suruaika päättyy messuun.

Paavin valinta

Vuodesta 1059 lähtien, investituurariidan seurauksena, paavin valinnan ovat suorittaneet kardinaalikollegion kardinaalit. Nykyään 80 vuotta täyttäneillä kardinaaleilla ei ole äänioikeutta paavinvaalissa. Paaviksi voidaan teoriassa valita kuka tahansa kastettu katolinen mies, mutta käytännössä valinta on suoritettu kardinaalikollegion keskuudesta. Vaali on täysin salainen. Alun alkaen tarkoituksena oli pakottaa kardinaalit tekemään päätöksensä nopeasti, mutta myöhemmin havaittiin, että tämä käytäntö toisaalta myös vähensi ulkopuolista painostusta ja siten hidasti äänestystä. Salainen ja suljettu konklaavi vahvistettiin vuonna 1274. Paavinvaali on usein arvaamaton ja lopputulosta voi olla vaikea ennustaa. Ennakkosuosikin asema ei ole vaalissa aina helppo. Esimerkiksi Johannes Paavali II oli kompromissiehdokas, joka valittiin, kun muista ehdokkaista ei päästy yksimielisyyteen. Vatikaanissa on uudesta paavista kaksi sanontaa: "Se, joka menee konklaaviin paavina, tulee ulos kardinaalina." ja "Lihavan paavin jälkeen tulee aina laiha paavi.". Camerlengo on monilta osin vastuussa vaalin käytännönjärjestelyistä.

Esivalmistelut

Uuden paavin valinta aloitetaan 15–20 päivää edellisen kuoleman jälkeen Sikstuksen kappelissa. Viiveen tarkoitus on ollut antaa kardinaaleille aikaa matkustaa Roomaan. Ennen varsinaista vaalia pidetään valmistelevia kokouksia. Kirkon mukaan kardinaaleja ohjaa valinnassa Pyhä Henki ja kaikenlainen kampanjointi onkin periaatteessa kielletty. Valinta on kuitenkin luonteeltaan poliittinen, ja ehdokkaiden kannattajat yrittävät parhaansa oman suosikkinsa aseman parantamiseksi.

Vaali

Pyhä Henki Valinnan suorittaa konklaaviksi nimetty kardinaalien kokous. Konklaavi tulee latinan sanoista cum clavi, joka tarkoittaa "avaimen kanssa" (edelleen conclave: huone, kamari), ja se viittaa siihen, että kardinaalit eristetään vaalin ajaksi. Vaali voi periaatteessa kestää miten kauan tahansa. 1900-luvulla vaalit ovat kestäneet alle kuusi päivää ja näistä vaaleista kaksi on saatu päätökseen jo toisena päivänä. Vuoden 2005 konklaavi päättyi toisena päivänä. Pisin tunnettu vaali kesti lähes kolme vuotta. Rooma on kesäaikaan kuuma, ja usein vanhemmat kardinaalit ovat kuolleet kesken prosessin. Saatavilla saakin olla kardinaalien lisäksi kaksi lääkäriä. Tämän lisäksi on myös joukko pappeja, jotka voivat antaa kardinaaleille ripin ja taloudenhoidosta vastaavia henkilöitä. Kardinaalit majoittuvat erilliseen rakennukseen Vatikaanissa. Ensimmäinen päivä aloitetaan messulla, jonka jälkeen kardinaalit siirtyvät Sikstuksen kappeliin. Nykyään kappeli jopa tarkastetaan vakoilulaitteiden varalta. Vuonna 2005 kappeliin oli rakennettu kaksoislattia, joka kätki alleen vakoilua estävää tekniikkaa. Annetaan komento "Extra omnes!" ("Kaikki ulos!"), ja vain kardinaalit jäävät kappeliin. Konklaavin jäsenet vannovat valalla pitävänsä tapahtumat salassa. Valan rikkoneita uhkaa erottaminen kirkosta. Äänestys voi alkaa. Ensimmäisenä päivänä voidaan pitää yksi äänestys iltapäivällä. Tämän jälkeen äänestyksiä on kaksi päivässä, aamulla ja iltapäivällä. Joka kerta äänestään kahdesti, joten äänestyksiä on neljä päivässä. Äänestyspaperi on nelikulmion muotoinen. Siinä lukee "Eligio in Summum Pontificem" ("Valitsen ylimmäksi pontifexiksi"). Kardinaalit kirjoittavat paperiin ehdokkaansa nimen. Nimi tulee kirjoittaa niin, ettei äänen antajaa voi tunnistaa. Paperi taitetaan kahdesti. Kardinaalit kantavat äänensä, pitäen paperia selvästi näkyvillä, alttarilla olevaan uurnaan, joka on peitetty hopealautasella. Antaessaan äänensä he kutsuvat Kristusta todistamaan toimitusta. Ääni laitetaan aluksi lautaselle, josta se tiputetaan uurnaan. Kun äänet on annettu, ne sekoitetaan ja lasketaan. Laskettaessa huudetaan jokaisen ääniä saaneen nimi. Äänestyspaperit lävistetään eligio-sanan kohdalta ja sijoitetaan naruun. Äänestys vaati perinteisesti kahdenkolmasosan määräenemmistön – vuoden 1996 muutoksen (Universi Domini Gregis) jälkeen yksinkertainen enemmistö riittää, mikäli 12 päivän kuluessa ei ole muuten onnistuttu valinnassa. Camerlengo kutsuu tällöin kardinaalit luokseen ja kysyy miten he haluavat edetä. Jos yli puolet kardinaaleista niin haluaa, kahden kolmasosan vaatimuksesta luovutaan. Kardinaalit voivat myös rajoittaa ehdokkaiden määrän kahteen suosituimpaan. Tämä mahdollistaa tilanteen, jossa enemmistön saaneen ehdokkaan kannattajat voivat viivytystaktiikalla varmistaa ehdokkaansa valinnan. Äänestystä rytmitetään rukoustauoilla ja keskusteluilla. Ensimmäinen äänestyssessio kestää kolme päivää ja sitä seuraava tauko maksimissaan päivän.

1900-luvun konklaavit

- 1903 – 7 äänestystä, kesto 4 päivää, paaviksi Pius X
- 1914 – 10 äänestystä, kesto 3 päivää, paaviksi Benedictus XV
- 1922 – 14 äänestystä, kesto 5 päivää, paaviksi Pius XI
- 1939 – 3 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Pius XII
- 1958 – 11 äänestystä, kesto 4 päivää, paaviksi Johannes XXIII
- 1963 – 6 äänestystä, kesto 3 päivää, paaviksi Paavali VI
- 1978 – 4 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Johannes Paavali I
- 1978 – 8 äänestystä, kesto 3 päivää, paaviksi Johannes Paavali II

2000-luvun konklaavit

- 2005 – 4 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Benedictus XVI

Habemus papam!

Kun äänestystulos on tarkistettu, äänestysliput poltetaan, jolloin valkoinen savu (fumata bianca) merkitsee uuden paavin valintaa. Uuden paavin valinnasta kerrottiin vuonna 2005 ensimmäinen kerran myös Rooman kirkkojen kelloja soittamalla. Jos äänestys ei tuottanut tulosta, lippujen sekaan lisättiin aiemmin märkää heinää, jolloin musta savu (fumata nera) kertoo valinnan toistaiseksi epäonnistuneen. Vuodesta 1958 on oikeanvärisen savun saavuttamiseksi käytetty kemikaaleja. Tosin vuoden 1978 molempien paavinvaalien yhteydessä savu oli lähinnä harmaata (kun kemikaalien lisäämisessä oli tehty virhe), eikä kukaan osannut oikein sanoa mitä se tarkoitti. Sama ongelma toistui osittain myös 2005. Kun päätös on tehty, valitulta kysytään suostumus paavin tehtävään. Paavin seuraajan ensimmäisiin tehtäviin kuuluu uuden nimensä valitseminen. Nimen valinnalla uusi paavi voi esimerkiksi osoittaa kunnioitustaan aikaisemmille paaveille. Paavi voi valita kutsumanimekseen myös ristimänimensä latinankielisen version tai jonkun pyhimysnimen. Uskonnollisista nimistä sellaisia, joita Paavi ei voi itselleen valita, on oikeastaan vain Pietari, sillä Pietari oli "ensimmäinen paavi" ja hänen pyhyyttään halutaan kunnioittaa. Nimen valinnan jälkeen uutta paavia pyydetään ilmoittamaan uusi nimensä. Muut kardinaalit osoittavat alamaisuutensa uudelle paaville. Paavi puetaan paavinviittoihin, joita on etukäteen valmisteltu eri kokoisia. Seuraavaksi valinta ilmoitetaan Pietarinkirkon parvekkeelta odottavalle väkijoukolle. Ilmoitus tehdään latinaksi perinteisin sanoin. :Annuntio vobis gaudium magnum. Habemus Papam: :Eminentissimum ac Reverendissimum Dominum, Dominum (latinankielinen etunimi), :Sanctae Romanae Ecclesiae Cardinalem (sukunimi), :qui sibi nomen imposuit (valittu nimi ja järjestysluku). eli suomeksi :Ilmoitan teille suuren ilon. Meillä on paavi: :Mitä korkea-arvoisin ja kunnioitetuin herra, herra (latinankielinen etunimi), :Pyhän roomalaisen kirkon kardinaali (sukunimi), :joka ottaa nimen (valittu nimi ja järjestysluku). Paavi saapuu nyt ensi kerran tervehtimään uskovia. Hän antaa tässä yhteydessä perinteisen "Urbi et orbi" ("Kaupungille ja maailmalle") -siunauksen.

Paaviuden perustelu ja paavin asema

Katolinen kirkko perustelee paaviutta Raamatulla. Se lainaa kantansa tueksi useita Raamatun jakeita, tärkeimpänä Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus sanoo Pietarille, että hän rakentaa kirkkonsa kalliolle (Pietarin nimi tarkoittaa kalliota). Paavin asema on dogmaattinen. Se on määritelty pitkän ajan kuluessa. Paaviin liitetään seuraavia ominaisuuksia:

Oppi erehtymättömyydestä uskonnollisissa asioissa

Ensimmäinen Vatikaanin ekumeeninen konsiili päätti paavi Pius IX:n johdolla vuonna 1870, että paavi on erehtymätön niissä asioissa, mitkä hän on lausunut ex cathedra (suomeksi piispanistuimelta, merkityksessä "virallisesti"). Tämä perustuu kolmeen ensimmäisen paavin, Pietarin, aseman määrittävään Raamatun kohtaan (Matteus 16:18-19, Luukas 22:31-32 ja Johannes 21: 15-17). Ex cathedra -tilanteessa paavin täytyy olla määrittämässä uskon tai moraalin kysymystä virallisessa asemassaan universaalin kirkon johtajana, ei pelkästään oman, yksityisen teologin asemassaan. Kirkon mukaan paavi on tässä tilanteessa Pyhän Hengen suojaama tekemästä virheitä. Käytännössä monet paavit ovat oikeudestaan huolimatta välttäneet antamasta lausuntoja ex cathedra, koska tämä sitoisi myös heidän seuraajiaan teologisesti tai seuraajien olisi joko uudelleen tulkittava edeltäjiensä päätöksiä tai mahdollisesti jopa tehtävä vastakkaisia päätöksiä, mikä heikentäisi katolisen kirkon perinteen uskottavuutta raamatuntulkinnan rinnalla. On erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä paavin tekemistä päätöksistä kuuluvat erehtymättömyyden piiriin. On kuitenkin yleisesti hyväksyttyä, että paavi Pius IX:n vuonna 1854 julistama dogmi Neitsyt Marian perisynnittömästä sikiämisestä ja paavi Pius XII:n vuonna 1950 julistama dogmi Neitsyt Marian ottamisesta taivaaseen olivat erehtymättömiä lausuntoja. Monet pitävät paavin erehtymättömyyden tapauksina esimerkiksi aiempia kristologisia lausuntoja, itse vuoden 1870 dogmaattista määrittelyä erehtymättömyydestä, paavi Leo XIII:n julistusta anglikaanisen kirkkokunnan pappisvihkimyksen mitättömyydestä vuodelta 1896 ja paavi Johannes Paavali II:n julistusta naispappeuden mahdottomuudesta vuodelta 1994.

Paavin arvomerkit ja tunnukset

1994
- Triregnum, paavillinen kolmikerroksinen tiara. Hiljattain hallinneet paavit eivät ole käyttäneet tätä.
- Paavinsauva. Sauva, jonka päässä on krusifiksi.
- Pallium. Kangasnauha.
- Taivaan valtakunnan avaimet. Kultaisen ja hopeisen avaimen kuva.
- Anulus piscatoris eli kalastajansormus. Kultainen sormus, johon on kaiverrettu paavin nimi. Kuva Pietarista veneessä heittämässä verkkojaan veteen.
- Umbracullum. Kulta-punaraitainen päivänsuoja.
- Sedia gestatoria. Kahdentoista miehen (palafrenieri) kantama kantotuoli. Perässä kaksi avustajaa, jotka kantoivat strutsinsulista tehtyjä huiskuja (flabella). Ei enää käytössä, paavi liikkuu nykyisin autolla.
- Vatikaanin vaakuna. Vaakunassa mainitut avaimet, niitä sitova nauha, triregnum ja kangastupsut.
- Vatikaanivaltion lippu. Virallisesti ei paavin vaan valtion.

Paaviuteen liittyviä myyttejä ja legendoja

Paavin asemaan liittyy lukuisia myyttejä ja legendoja.

Vicarius Filii Dei

Suositun myytin mukaan paavin tiarassa lukee Vicarius Filii Dei ("Jumalan pojan sijainen"), josta numeroarvoiksi muuttamalla saadaan Ilmestyskirjan pedon luku 666. Tällaista tiaraa ei kuitenkaan ole olemassa eikä paavin arvonimiin kuulu Vicarius Filii Dei, lähin niistä on Vicarius Christi ("Kristuksen sijainen"). Lisäksi tekstin numeroarvoiksi muuttaminen on lähes mielivaltainen prosessi.

Paavi Johanna

Väitetään, että eräs paaveista olisi valintansa jälkeen paljastunut naiseksi. Paavi Johannan valtakausi sijoitetaan useimmissa tarinoissa välille 855–858. Tarina on mahdollisesti ollut satiiri, josta tuli myöhemmin legenda ja joidenkin mielestä totta. Historiantutkijat yleisesti eivät usko paavi Johannan olleen historiallinen henkilö. Ensimmäiset maininnat Johannasta ovat peräisin vasta 1200-luvulta.

Jeesuksen asiakirjat

Useita Jeesukseen suoraan liittyviä ja jopa hänen itsensä kirjoittamia dokumentteja väitetään olevan piiloitettu Vatikaaniin. Eräs näistä olisi Pontius Pilatuksen kirjoittama teloitusmääräys ja toinen Jeesuksen kirje apostoleille, jossa hän kertoo palaamisensa päivämäärän.

Muita paaveja

Vastapaavi on paaviksi julistautunut, mutta ei virallisesti tunnustettu paavi. Jesuiittojen johtajaa sanotaan "mustaksi paaviksi", koska jesuiittojen asu on musta kaapu. Historiallisista syistä koptilaisen kirkon johtajaa kutsutaan joskus koptilaiseksi paaviksi ja Aleksandrian ortodoksisen kirkon johtajaa Aleksandrian paaviksi.

Katso myös

- Luettelo paaveista
- Vastapaavi
- als:Papst ms:Paus (Katholik) ko:교황 ja:ローマ教皇 simple:Pope th:พระสันตะปาปา

Paavi

Paaviuden historia

Sanan juuret

Paavin kuolema

Paavin valinta

Esivalmistelut

Vaali

1900-luvun konklaavit

2000-luvun konklaavit

- 2005 – 4 äänestystä, kesto 2 päivää, paaviksi Benedictus XVI

Habemus papam!

Paaviuden perustelu ja paavin asema

Oppi erehtymättömyydestä uskonnollisissa asioissa

Paavin arvomerkit ja tunnukset

Paaviuteen liittyviä myyttejä ja legendoja

Paavin asemaan liittyy lukuisia myyttejä ja legendoja.

Vicarius Filii Dei

Paavi Johanna

Jeesuksen asiakirjat

Muita paaveja

Katso myös

- Luettelo paaveista
- Vastapaavi
- als:Papst ms:Paus (Katholik) ko:교황 ja:ローマ教皇 simple:Pope th:พระสันตะปาปา

321

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:321년

Syrakusa

Syrakusa (kreikaksi: Syrakousai, latinaksi: Syracusae, italiaksi: Siracusa) on kaupunki Italiassa Sisilian itärannikolla. Se on saman nimisen maakunnan pääkaupunki. Kaupungissa on 121 000 asukasta. Kaupungissa on useita historiallisia nähtävyyksiä.

Historia

Syrakusan perustivat 734 eaa. helleenisiirtolaiset Korintista. Kaupunki menestyi ja oli ajoittain voimakkain kreikkalainen kaupunki Välimerellä. 400-luvulta eaa lähtien Syrakusaa hallitsivat tyrannit 211 eaa asti, joitain keskeytyksiä lukuun ottamatta. 400-luvun lopussa Syrakusa joutui sotaan Ateenan kanssa Peloponneslaissodissa. Syrakusalaiset hankkivat Spartasta kenraalin, joko löi ateenalaiset. Vuonna 401 eaa Syrakusasta lähti 3000 hopliittia Kyyros nuoremman armeijaan. 300-luvun eaa. alussa tyranni Dionysios voitti Karthagon ja esti sitä valtaamasta koko Sisiliaa. Ehkä kuuluisin syrakusalainen on filosofi Arkhimedes. Hänen monia keksintöjään käytettiin kaupungin puolustukseen roomalaisia vastaan. Syrakusa oli tuolloin Karthagon liittolainen. Kaupunki keski kolme vuotta piiritystä, ennen kuin vallattiin 212 eaa. Vuoden 878 jaa valloitus merkitsi kaksivuosisataista muslimivaltaa. Vuonna 1085 normannit valloittivat Syrakusan ja 1194 Svaabian Henrik VI. Fredrik II:n valtakaudella Syrakusa kukoisti. Anjoun ja Aragonian välisessä kamppailussa Syrakusa liittyi Aragonian puolelle ja löi Anjoun 1298, jolloin se sai espanjalaisilta hallitsijoilta palkkiona suuret etuoikeudet. Kaupunkiin iski seuraavina vuosisatoina kaksi tuhoisaa maanjäristystä 1542 ja 1693 ja 1729 rutto. Enemmän tuhoa aiheuttivat kuitenkin liittoutuneiden ja Saksan pommitukset 1943. Luokka:Antiikin Kreikka Luokka:Italian kaupungit Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ja:シラクサ

Ravenna

Ravenna on kaupunki Emilia-Romagnassa Italiassa. Siellä asuu 134 000 ihmistä (2002). Ravennaan sijoittuu paljon maatalouskauppaa, jota käydään mm. viljasta ja maatalouskoneista. Siellä on myös öljynjalostamo sekä arkkipiispanistuin. Ravennan historiallisia rakennuksia ovat muun muassa San Vitalen kupolirakennus vuosilta 526-547, Teoderikin mausoleumi sekä San Apollinare Nuovon ja San Apollinare In Classen basilikat. Monet Ravennan historiallisen kaupungin rakennukset ovat vuosilta 300-700 jaa. Rooman keisariajalla Ravenna oli hyvin merkittävä kaupunki, ja se toimi pääkaupunkina keisari Honoriuksen aikoihin 400-luvulla.

Aiheesta muualla

- [http://www.turismo.ravenna.it/ Ravennan matkailusivut]
- [http://www.comune.ravenna.it/ Ravennan kaupungin sivusto] Luokka:Italian kaupungit Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ja:ラヴェンナ

Genova

Genova on satamakaupunki Ligurian alueella Luoteis-Italiassa. Se on myös Ligurian alueen ja Genovan maakunnan pääkaupunki. Asukkaita kaupungissa on 639 560. Genovan satama on Italian suurin ja Ranskan Marseillen jälkeen Välimeren toiseksi suurin. Kristoffer Kolumbus on syntynyt Genovassa. Luokka:Italian kaupungit ko:제노바 ja:ジェノヴァ

Rooma

::Rooma voi merkitä myös Rooman valtakuntaa, joka perustettiin 700-luvulla eaa ja kukistui lopullisesti vasta 1453. 1453 Rooman kaupunki (italiaksi, latinaksi Roma) on Italian länsirannikolla, Tiber-joen varrella sijaitseva Italian pääkaupunki. Kaupunki on lähes 3000 vuoden ikäinen, ja sillä on mahtava historia Rooman kuningaskunnan, Rooman tasavallan ja Rooman keisarikunnan pääkaupunkina. Roomassa on useita mahtavia rakennuksia, kuten Colosseum, jossa käytiin aikanaan gladiaattoritaisteluita. Roomassa on 2 546 804 asukasta (2004) ja metropolialueella asuu kaikkiaan 3,3 miljoonaa. Rooman valtakunnan kulta-aikana Roomassa oli yli miljoona asukasta.

Historia

Tarun mukaan Rooman perustivat 21. huhtikuuta 753 eaa. veljekset Romulus ja Remus. Rooma perustettiin Palatium-kukkulalle, josta se levisi ympäröiville kukkuloille. Perinteiset kaupungin seitsemän kukkulaa ovat Collis Palatinus (Palatium), Collis Aventinus, Collis Capitolinus (Capitolium), Collis Quirinalis, Collis Viminalis, Collis Esquilinus ja Collis Caelius. Vatikaanivaltion sijaintipaikka, Collis Vaticanus, on Tiber-joen länsipuolella, eikä kuulu seitsemään kukkulaan. Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen Ostrogootit hallitsivat kaupunkia Ravennasta. Itä-Rooma valloitti kaupunkin takaisin 536, mutta 546 goottikuningas Totila valloitti ja tuhosi sen. Bysantin kenraali Belisarius valloitti kaupungin jälleen takaisin, ja gootit taas 549. Belisariuksen seuraaja Narses sai viimein kaupunkin 552. Gootteja seurasivat lombardien valloitukset. Vuodesta 754 vuoteen 1870 Roomaa hallitsi kirkkovaltio, jonka jälkeen Italian yhdistyessä Roomasta tuli sen pääkaupunki. Paavi sai oman valtionsa Rooman kaupungissa jälleen 1929. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet valloittivat Rooman 4. kesäkuuta 1944.

Asukasmäärän kehitys

1944

Urheilu

Vuonna 1960 Roomassa järjestettiin olympialaiset.

Aiheesta muualla

- [http://www.comune.roma.it Rooman viralliset verkkosivut]
- [http://wikitravel.org/en/Rome Rooma Wikitravelissa] Luokka:Rooma als:Rom ko:로마 ja:ローマ simple:Rome

Ranska

Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra. Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.

Historia

:Pääartikkeli: Ranskan historia Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi. Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji. Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715). 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi. Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus. Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.

Politiikka

Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset. Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin. Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP). Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä

Maantiede

Ranskan presidenteistä Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).

Ranskan eurooppalaiset alueet

rekisterikilvissä

- Elsass (Alsace)
- Aquitaine
- Auvergne
- Basse-Normandie
- Bourgogne
- Bretagne
- Centre
- Champagne-Ardenne
- Korsika (erikoisasemassa)
- Franche-Comté
- Haute-Normandie

- Île-de-France
- Languedoc-Roussillon
- Limousin
- Lorraine
- Midi-Pyrénées
- Nord-Pas-de-Calais
- Pays de la Loire
- Picardie
- Poitou-Charentes
- Provence-Alpes-Cote d'Azur
- Rhône-Alpes

Ranskan merentakaiset osat

Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin

Väestö

Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.

Kulttuuri

- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- kemikaalit
- viini

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta	Uudenvuoden päivä	Jour de l'An
(Kevään ensimmäisen täysikuun jälkeinen sunnuntai)	Pääsiäinen	Pâques
(ks. yllä, seuraava päivä)	Pääsiäismaanantai	Lundi de Pâques
1. toukokuuta	Vappu	Fête du Travail
8. toukokuuta	-	Victoire 1945	Toisen maailmansodan loppu
(torstai 40 päivää pääsiäisen jälkeen)	Taivaaseenastumisen muistopäivä	Ascension
(seitsemäs pääsiäisen jälkeinen sunnuntai)	helluntai	Pentecôte
14. heinäkuuta	Ranskan kansallispäivä	Fête Nationale	Bastillen päivä
15. elokuuta	-	Assomption	Neitsyt Marian taivaaseenottaminen
1. marraskuuta	Pyhäinpäivä	Toussaint
11. marraskuuta	-	Commémoration de l’armistice de 1918	Ensimmäisen maailmansodan loppu
25. joulukuuta	Joulupäivä	Noël

Katso myös

- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö] Luokka:Ranska als:Frankreich ms:Perancis zh-min-nan:Hoat-kok ko:프랑스 ja:フランス simple:France th:ประเทศฝรั่งเศส fiu-vro:Prantsusmaa

Afrikka

Afrikka on maailman kolmanneksi suurin maanosa. Sen pinta-ala on 30 065 000 km² ja se peittää 20,3 % Maan pinta-alasta. Afrikan yli 800 miljoonaa asukasta muodostavat seitsemäsosan ihmiskunnasta. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, veden puute yhtenä niistä. Talous ja yhteiskunta eivät vielä kehity toivotulla tavalla. Afrikassa on runsaasti raaka-aineita, mutta erittäin vähän jalostavaa teollisuutta.

Valtiot

Keskinen Afrikka

- Keski-Afrikan tasavalta
- Tšad
- Kongon demokraattinen tasavalta
- Kongon tasavalta Kongon tasavalta Kongon tasavalta Kongon tasavalta

Itäinen Afrikka

- Burundi
- Djibouti
- Eritrea
- Etiopia
- Kenia
- Komorit
- Seychellit
- Ruanda
- Somalia
- Tansania
-