:: wikimiki.org ::

Klaipeda

Klaipeda

Klaipėda (Saksaksi Memel tai Memelburg; Puolaksi: Kłajpeda) on Liettuan ainut satama Itämerellä. Kaupungissa on 194 400 asukasta (2002), väkiluku on laskenut 202 900:sta vuodelta 1989. Nykyisin Klaipeda on tärkeä lauttasatama, sieltä on yhteyksiä Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Se sijaitsee lähellä Niemenjoen suuta. Klaipedasta löytyy samanlaista arkkitehtuuria kuin Saksassa, Englannissa ja Tanskassa. Suosittut merenrantakohteet Neringa ja Palanga sijaitsevat läheltä Klaipedaa.

Historiaa

Klaipedan perustivat balttilaiset heimot 1100-luvulla. Pitkän aikaa se kuului Itä-Preussiin, jolloin sitä kutsuttiin Memeliksi. Itämeren satamakaupungin perustivat Saksalaisen ritarikunnan ritarit vuonna 1252 — kaupunkia kutsuttiin nimellä Castrum Memele, (saksaksi Memelburg, myös Mimmelburg). Vuonna 1254 Memelburgillle annettiin Lyypekin kaupunginoikeus. Ritarikunta käännytti alueen kristinuskoon. Melno-Seen rauha 1422 asetti rajan Preussin ja Liettuan välille. Memelburg liitettiin Preussiin ja raja pysyi muuttamattomana vuoteen 1919 asti, ja oli siten yksi kauimmin muuttumattomana säilynyt raja Euroopassa. Preussin herttuakunta oli Puolan vasalli ja myöhemmin osa Puola-Liettuaa. Vuosina 1629–1635 Ruotsi hyökkäsi ja miehitti kaupunkia. Saksan yhdistyessä Preussin johdolla, Memelistä tuli Saksan keisarikunnan koillisin kaupunki. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1919 Memel asetettiin ympärysvaltojen alaisuuteen. Versaillesin rauhan jälkeen se erotettiin Saksasta ja oli Ranskan miehitysvallan alaisena. Liettualaiset kuitenkin hyökkäsivät alueelle 1923 ja ranskalaiset vetäytyivät. Natsien valtaannousun jälkeen ja saatuaan hallintaansa Itävallan, sudeetit, Böömin ja Määrin, Saksa vaati myös Memeliä. Se liitettiin Saksaan 22. maaliskuuta 1939 ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa, loppuvuodesta 1944 ja 1945, asukkaat pakenivat taisteluista. Puna-armeija valtasi kaupungin tammikuussa 1945 ja se annettiin takaisin Liettuan sosialistiselle neuvostotasavallalle. Monet jäljellejääneistä asukkaista karkoitettiin Siperiaan ja loput siirrettiin Saksaan.

Klaipedassa syntyneitä ihmisiä

- Simon Dach (1605 - 1659), runoilija.
- Michael Wohlfahrt (1687 - 1741), Yhdysvalloissa elänyt uskonnollinen johtaja.
- Friedrich Wilhelm Argelander (1799 - 1875), astronomi.
- George Adomeit (1879 - 1967), yhdysvaltalainen maalari. Luokka:Liettuan kaupungit als:Klaipeda ms:Klaipėda ko:클라이페다 ja:クライペダ th:ไคลเพดา

Saksan kieli

Saksan kieli on Euroopan unionin puhutuin kieli äidinkielisten puhujien määrällä mitattuna. 1800-luvun lopulta 1920-luvulle sitä käytettiin paljon kansainvälisessä tieteellisessä kanssakäymisessä. Saksa kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan läntiseen germaaniseen kieliryhmään. Saksaa puhuu maailmanlaajuisesti äidinkielenään yli 100 miljoonaa ihmistä, joista Saksassa asuu 82 miljoonaa. Saksa muistuttaa kieliopillisesti monella tapaa hollantia. Kielet ovat puhuttuina kuitenkin hyvin erilaisia.

Nykyinen levinneisyys

Saksa on virallinen pääkieli seuraavissa valtioissa:
- Saksa
- Itävalta
- Liechtenstein ja sitä käytetään virastokielenä muiden kielten rinnalla seuraavissa maissa:
- Belgia
- Luxemburg
- Sveitsi
- Italia (alueellisesti Etelä-Tirolissa) Sekä lyhytaikaisesti
- Namibiassa 1984-1990 Monissa Itä-Euroopan maissa on saksaa puhuvia vähemmistöjä. Lisäksi siirtolaisuuden myötä esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Australiassa on merkittäviä saksankielisiä vähemmistöjä. Saksankielisiä alueita oli Euroopassa enemmänkin ennen toista maailmansotaa, mutta Saksan hävittyä sodan sen piti luovuttaa laajoja maaalueita mm. Puolalle, josta saksalaiset häädettiin kovakouraisesti ns. tynkä-Saksaan.

Kielioppi

Substantiivit

Saksan kielessä substantiiveilla on kolme sukua. Ne ovat maskuliini, feminiini ja neutri. Jos kyseessä on yhdyssana, suku määräytyy viimeisen osan perusteella. Substantiiveilla on sekä määräinen että epämääräinen muoto. Kun kyseessä on määräinen muoto, artikkeli on feminiinissä die, neutrissa das ja maskuliinissa der. Kun kyseessä on epämääräinen muoto, artikkeli on maskuliinissa ja neutrissa ein ja feminiinissä eine. Lisäksi artikkelit taipuvat sanan sijan mukaisesti.

Adjektiivit

Saksan kielessä adjektiivista muodostetaan komparatiivi lisäämällä sanan perään pääte -er. Vertailusana on als. Superlatiivi muodostetaan lisäämällä adjektiivin eteen määräinen artikkeli ja loppuun pääte -ste.

Verbit

Verbejä voi taivuttaa kuudessa persoonassa sekä kuudessa aikamuodossa. Saksan kielessä imperfektiä käytetään yleensä vain kirjakielessä; puhekielessä imperfekti korvataan usein perfektillä.

Lauseiden sanajärjestys

Päälauseissa sanajärjestys on melko vapaa. Lauseen alkaessa objektilla predikaatti tulee aina ennen subjektia.

Murteet

Käytännön puhekielessä on Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueilla hyvin suuria murteellisia eroja. Näitä eri kielimuotoja pidetään kuitenkin samana kielenä, jolla on yhteinen Martin Lutherin luoma kirjoitetun kielen normi ja kielioppi, joka perustuu itäisen keskisaksan murteeseen. Ensimmäisinä pyrkimyksinä yhteisen normiston luomiseksi pidetään kuitenkin jo 1200-luvun hovirunoilijoiden toimintaa; Lutherin merkitystä yhteisen kirjakielen luojana onkin pitkään ylikorostettu. Eri murteet eivät välttämättä ole keskenään ymmärrettäviä.

Ääntäminen

Saksan standardikielen ääntämisen mallina pidetään yleisesti pohjoissaksalaista puhetapaa. Siellä paikallinen kielimuoto, alasaksa, eroaa niin suuresti reformaation aikaan luodusta kirjakielestä, ettei se pääse vaikuttamaan standardikielen ääntämykseen, joka näin mukailee melko tarkasti kirjoitettua kieltä.

Painotus

Sanojen paino on yleensä ensimmäisellä tavulla. Poikkeuksia ovat mm. painottomat etuliitteet ja jotkin vierasperäiset sanat, jolloin lainasanan mukana on omaksuttu myös sen painotus. Yhdyssanoissa aksentti on ensimmäisellä sanalla.

Intonaatio

Lauseen intonaatio vaihtelee lausetyypin mukaan. Laskeva intonaatio on toteamuslauseissa merkkinä lauseen lopusta. Joskus se esiintyy myös kysymyssanalla alkavissa kysymyslauseissa. Ilman kysymyssanaa muodostettavissa kysymyslauseissa on nouseva intonaatio. Tasainen intonaatio esiintyy ennen taukoa, esim. pää- ja sivulauseen välissä.

Vokaalijärjestelmä

Saksassa on yhteensä 15 vokaalifoneemia, joita kirjoituksessa vastaavat grafeemit a, e, i, o, u, ä, ö ja ü sekä y, jota käytetään myös konsonanttina. Vokaalin pituudella on saksan kielessä distinktiivinen funktio, joka tarkoittaa että saksassa on sanoja, jotka ääntämyksellisesti eroavat toisistaan ainostaan vokaalin pituuden perusteella (esim. Hölle ja Höhle). Kaikista paitsi pitkästä vokaalista [eː] on siis olemassa kaksi varianttia, lyhyt ja pitkä. Saksan vokaalit ovat [aː] : [a]; [iː] : [ɪ]; [oː] : [ɒ]; [uː] : [ʊ]; [ ɛː] : [ ɛ]; [øː] : [œ]; [yː] : [ʏ] ja [eː]. Pitkän vokaalin voi yleensä tunnistaa kirjoitusasun perusteella. Sitä merkitsemään käytetään mm. tuplavokaalia ("Tee"), vokaali+h -yhdistelmää ("Zahl" huom! 'h' ei siis äänny!)) tai merkittäessä vokaalia [eː], yhdistelmällä ie/ ieh ( "Liebe"/ "ziehen"). Samoin avotavuissa esiintyvät vokaalit ovat pitkiä. Kirjoituksessa lyhyttä vokaalia seuraavat kaksi samaa kirjainta (esim. "Ratte", "Sonne") kertovat niitä edeltävän vokaalin olevan lyhyt. Myös umpitavuissa vokaalit ovat tiettyjä poikkeusia lukuun ottamatta lyhyitä.

Kirjoitusasu

Saksaa kirjoitetaan latinalaisella aakkostolla. Saksan kielen erikoislaatuisuuksia on mm. se, että kaikki substantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Tällä hetkellä oikeinkirjoitusta määrittää vuoden 1996 oikeinkirjoitusreformi, jonka käyttöönotto on herättänyt varsinkin konservatiivien keskuudessa vastarintaa.

Aiheesta muualla

1996]
- Saksan kielikurssi (Real audio streaming)
- [http://www.canoo.net/index_en.html Saksan kielen sanakirjoja ja kielioppi] Luokka:Belgian kielet Luokka:Saksan kielet Luokka:Itävallan kielet Luokka:Sveitsin kielet Luokka:Italian kielet Luokka:Luxemburgin kielet Luokka:Liechtensteinin kielet Luokka:Liechtensteinin kielet Luokka:Yhdysvaltain kielet Luokka:Kanadan kielet Luokka:Brasilian kielet Luokka:Argentiinan kielet Luokka:Venäjän kielet als:Deutsche Sprache ms:Bahasa Jerman ko:독일어 ja:ドイツ語 simple:German language th:ภาษาเยอรมัน

Liettua

Liettua on valtio Itämeren rannalla Euroopassa. Se on yksi Baltian maista. Liettuan rajanaapureita ovat Latvia, Valko-Venäjä, Puola ja Kaliningradin läänin kautta Venäjä. Liettuan pääkaupunki on Vilna. Liettuan asukasluku on noin 3,5 miljoonaa ja pinta-ala on 65 200 km² eli noin yksi viidesosa Suomen pinta-alasta. Liettua on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Historia

Liettua oli olemassa jo keskiajalla, ja se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1009. Saksalaiset yrittivät käännyttää pakanalliset liettualaiset kristinuskoon 1200-luvulla, mutta tuloksetta. Liettuasta tuli ajan myötä ruhtinaskunta, joka kattoi suuria osia Itä-Euroopasta. Siitä tuli lopulta kristitty valtio, kun se rauhanomaisesti yhdistyi Puolan kanssa, muodostaen Puola-Liettuan 1300-luvulla. Tämä liitto säilyi Puolan jakamiseen asti vuoteen 1795, kun Liettua liitettiin Venäjään. Helmikuussa 1918 aikaisempaa pienempi Liettuan kuningaskunta itsenäistyi Venäjän vallankumouksen jälkeen. Liettuasta tuli jo marraskuussa tasavalta, sen jälkeen kun Saksa koki tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Vuonna 1940 Neuvostoliitto valloitti Liettuan. Kommunistihallinnon romahdettua Liettua julistautui taas itsenäiseksi 11. maaliskuuta, 1990, ollen ensimmäinen Neuvostotasavalta, joka näin teki. Liettua on tämän jälkeen lähentynyt Länsi-Eurooppaa kohti, ja siitä tuli Euroopan unionin ja NATO:n jäsen vuonna 2004.

Politiikka

Liettuan presidentti on valtionpäämies, ja hänet valitaan vaaleissa viiden vuoden kaudeksi. Presidentti toimii myös armeijan ylipäällikkönä ja johtaa ulkopolitiikkaa. Hän nimittää myös pääministerin, jonka eduskunnan on myös hyväksyttävä. Presidentti nimittää pääministerin esityksen pohjalta muut ministerit, johtavat virkamiehet, tuomarit ja perustuslakituomioistuimen jäsenet. Lietualla on yksikamarinen eduskunta, Seimas, johon valitaan 141 jäsentä neljän vuoden kaudeksi. Puolueilta vaaditaan 5 % maan kaikista äänistä, että ne saavat ehdokkaansa eduskuntaan. 2004

Läänit

Liettua jaetaan 10:een lääniin (apskritys, yksikkö - apskritis), jotka ovat nimetty suurimman kaupungin mukaan. Läänit on jaettu 56:een kuntaan.
- Alytus
- Kaunas
- Klaipeda
- Marijampole
- Panevezys
- Siauliai
- Taurage
- Telsiai
- Utena
- Vilna

Maantiede

Vilna Pääartikkeli: Liettuan maantiede

Väestöjakauma

Yli 80 % Liettuan väestöstä on etnisesti liettualaisia ja puhuvat liettuan kieltä, joka on ainoa virallinen kieli. Vähemmistöihin kuuluvat venäläiset (8 %), puolalaiset (7 %) ja valko-venäläiset (1,5 %). Suurin osa liettualaisista on katolilaisia, loput ovat ortodokseja, protestantteja ja juutalaisia.

Merkittävimmät luonnonvarat

- turve
- meripihka

Merkittävimmät vientituotteet

- liha
- koneet
- maito

Aiheesta muualla

- [http://www.donelaitis.fi/liettua/index.htm Donelaitis-seura - Liettuan ystävyysseura]
- [http://www.liettua.fi Liettuan matkaneuvonta Helsingissä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=55.316643,23.884277&spn=2.776036,8.107910&z=10&t=h&hl=en Liettua Google Mapsissa] Luokka:Liettua Luokka:Entiset neuvostotasavallat fiu-vro:Leedu als:Litauen roa-rup:Litva ms:Lithuania zh-min-nan:Lietuva ko:리투아니아 ja:リトアニア simple:Lithuania th:ประเทศลิทัวเนีย

Itämeri

Itämeri on meri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä. Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 450 metriä. Itämeren suolapitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin valtamerten, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6000–4000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jolloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi. Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa. Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain hieman harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (Baltic Sea). Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:
- Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
- Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
- Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
- Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
- Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.

Itämeren biologia

Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa, ja uudet lajit voivat levitä räjähdymäisesti laajoille alueille. Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna, esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaa ehkä viidesosan valtameressä elävistä.

Itämeren ympäristöongelmia

Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttuvat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä. Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä johdosta hylje- ja merikotkakannat elpyneet.

Itämeren esivaiheet

Itämeren tunnetuin muinaishistoria liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen. Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eemmeri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti. Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien. Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja mereen vieville salmille tilaa ja maankohoaminen puolestaan sulki salmia. Mannerjää alkoi sulaa noin 12 000 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Seuraava Yoldiameri oli yhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien tasolta ja osittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni. Ruotsin maaperän kohotessa meriyhteydet umpeutuivat, ja Itämeren kohdalle kehittyi lyhyehköksi ajaksi makeavetinen Ancylusjärvi. Tanskan salmien avauduttua oli Litorinameren vuoro; tämä on nyttemmin kutistunut ja makeutunut Itämereksi samalla kun Laatokka on irtautunut omaksi järvekseen. Itämeren vaiheiden synty:
- Baltian jääjärvi 13000 eaa
- Yoldiameri 10300 eaa
- Ancylusjärvi 9500 eaa
- Mastogloiameri 8500 eaa
- Litorinameri 7500 eaa
- Itämeri eli Post-Litorinameri 4000 eaa Lisäksi erotellaan joissain yhteyksissä Echineismeri (7300–6800 eaa).

Aiheesta muualla

- [http://www.fmi.fi/saa/index_5.html Ilmatieteen laitos: Merisäätiedotusten ennustusalueet]
- [http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta.html Merentutkimuslaitoksen Itämeriportaali] Luokka:Itämeri ko:발트 해 ja:バルト海 simple:Baltic Sea th:ทะเลบอลติก

1989

Tapahtumia

- 7. tammikuuta - Akihitosta tulee Japanin keisari Hirohiton kuoltua
- 10. tammikuuta - Kuuban joukot alkavat vetäytyä Angolasta
- 20. tammikuuta - George H. W. Bush Ronald Reaganin seuraajana Yhdysvaltain presidentiksi
- 30. tammikuuta - Yhdysvaltain lähetystö evakuoidaan Kabulissa, Afganistanissa
- 2. helmikuuta - Afganistanin sisällissota: Viimeiset Neuvostoliiton joukot lähtevät Kabulista päättäen Neuvostoliiton miehityksen
- 3. helmikuuta - Pieter Botha eroaa terveyssyistä Etelä-Afrikan johdosta
- 14. helmikuuta - Iranin johtaja Ajatollah Ruhollah Khomeini kehoittaa muslimeja tappamaan Saatanalliset säkeet -romaanin kirjoittajan Salman Rushdien
- 14. helmikuuta - Ensimmäinen Global Positioning System -järjestelmän 24:stä satelliitista laukaistaan kiertoradalle
- 15. helmikuuta - Neuvostoliiton viimeiset joukot jättävät Afganistanin
- 24. helmikuuta - Ajatollah Ruhollah Khomeini lupaa 3 miljoonaa dollaria Salman Rushdie surmaajalle
- 24. helmikuuta - United Airlinesin Boeing 747:n katto repeää matkalla Havaiji–Uusi-Seelanti ja 9 imeytyy ilmavirran mukana koneesta
- 2. maaliskuuta - 12 Euroopan yhteisön maata kieltävät kloorifluorihiilivetyjen (Freonit) valmistuksen vuosisadan loppuun mennessä
- 3. maaliskuuta - Veikko "Jammu" Siltavuori kaappaa ja murhaa kaksi 8-vuotiasta tyttöä Myllypurossa Helsingissä
- 14. maaliskuuta - Presidentti George H. W. Bush kieltää rynnäkkökiväärien tuonnin Yhdysvaltoihin
- 23. maaliskuuta - Stanley Pons ja Martin Fleischmann ilmoittavat havainneensa kylmäfuusion Utahin yliopistossa
- 24. maaliskuuta - Exxon Valdez -tankkerista vuotaa 240000 tynnyriä öljyä Alaskassa Prinssi Williamin salmessa
- 7. huhtikuuta - Neuvostoliiton sukellusvene Komsomolets uppoaa Barentsinmerellä
- 15. huhtikuuta - Hillsboroughin jalkapallokentällä Englannissa tuomari keskeyttää Liverpoolin ja Nottingham Forestin pelin kuuden minuutin jälkeen. Raivostuneet fanit ryntäävät kentälle ja väentungoksessa 96 kuolee
- 30. toukokuuta - Tiananmenin aukiolla opiskelijamielenosoitajat pystyttävät kymmenmetrisen "Demokratian jumalatar" -patsaan
- 3. kesäkuuta - Ajatollah Khomeini kuolee
- 4. kesäkuuta - Tiananmenin aukion miehenosoituksen tukahduttaminen muuttuu verilöylyksi Pekingissa
- 4. kesäkuuta - Puolassa Solidaarisuus voittaa ensimmäisen vapaat vaalit sodan jälkeen
- 4. kesäkuuta - Ufassa, Neuvostoliitossa 645 kuolee kun toisiaan ohittavat junat räjäyttävät kaasuputkesta vuotaneen maakaasun
- 7. kesäkuuta – Rancho Secon ydinvoimala suljetaan kansanäänestyksellä Yhdysvalloissa
- 2. heinäkuuta - Andreas Papandreou eroo Kreikan pääministeri tehtävistä; uuden hallituksen muodostaa Tzannis Tzannetakis
- 23. elokuuta - Kaksi miljoonaa ihmistä Virossa, Latviassa ja Liettuassa seisovat Vilnan–-Tallinnan tiellä pitäen toisiaan käsistä
- 26. elokuuta - Voyager 2 avaruusluotain lentää Neptunuksen ohi
- 9. syyskuuta - Leipzigssa, Itä-Saksassa mielenosoittajat vaativat demokraattisia uudistuksia
- 10. syyskuuta - Unkarin hallitus avaa maan länsirajan DDR:stä länteen lähteville ihmisille
- 25. syyskuuta - Neuvostoliitto ja Yhdysvallat sopivat tuhoavansa 98% kemiallisista aseistaan
- 17. lokakuuta - 7,1 richterin maanjäristys San Franciscossa ja Oaklandissa Kaliforniassa; 63 kuolee
- 18. lokakuuta - NASAn Galileo-luotain laukaistaan kohti Jupiteria avaruussukkula Atlantiksesta
- 18. lokakuuta - Itä-Saksan puoluejohtaja Erich Honecker siirretään syrjään
- 18. lokakuuta - Uusi perustuslaki muuttaa Unkarin parlamentaariseksi demokratiaksi
- 23. lokakuuta - Wärtsilä Meriteollisuus tekee Suomen suurimman konkurssin
- 7. marraskuuta - Meriteollisuuden raunioille perustetaan uusi telakkayhtiö Masa-Yards
- 7. marraskuuta - Namibian ensimmäiset vaalit voittaa vapautusliike SWAPO
- 9. marraskuuta - Kylmä sota päättyy kommunistinen Itä-Saksa avaa Berliinin muurin ja sallii kansalaistensa matkustaa vapaasti länteen; seuraavana päivänä saksalaiset alkavat repiä muuria alas
- 10. marraskuuta - Bulgarian komministisen puoleen johtaja Todor Žhivkov eroaa ja pääministeri Petre Mladenov seuraa häntä, muuttaen puolueen Bulgarian sosialistiseksi puolueeksi
- 17. marraskuuta - Samettivallankumous alkaa Tšekkoslovakiassa: poliisi tukahduttaa rauhanomaisen opiskelijamielenosoituksen Prahassa
- 20. marraskuuta - Prahassa mielenosoittajien määrä nousee puoleen miljoonaan
- 22. marraskuuta - Beirutissa pommi surmaa presidentti Rene Moawadin
- 24. marraskuuta - Tšekkoslovakian puoluejohtaja Milos Jakeš eroaa
- 28. marraskuuta - Tšekkoslovakian kommunistinen puolue määrää pidettäväksi monipuoluevaalit
- 30. marraskuuta - Deutsche Bankin Alfred Herrhausen kuolee Punaisen armeijakunnan pommi-iskussa
- 1. joulukuuta - Itä-Saksan parlamentti peruttaa kommunistisen puoleen johtavan aseman; kaksi päivää myöhemmin puolueen johtaja Egon Krenz, politbyroo ja keskuskomitea eroavat
- 3. joulukuuta - Kylmä sota: tavatessaan Maltalla George H. W. Bush ja Mihail Gorbatšov antavat julistukset, jossa he toteavat että kylmä sota on mahdollisesti päättymässä
- 6. joulukuuta - Marc Lépine, anti-feministi, ampuu 14 naista École Polytechnique de Montréal -yliopistossa
- 7. joulukuuta - Liettua lakkauttaa kommunistisen puolueen johtoaseman ensimmäisenä neuvostotasavaltana
- 10. joulukuuta - Tšekkoslovakian presidentti ja puoluejohtaja Gustáv Husák eroaa
- 14. joulukuuta - Chilessa järjestetään ensimmäiset vapaa vaalit 16 vuoteen
- 17. joulukuuta - Brasiliassa järjestetään ensimmäiset vapaa vaalit 29 vuoteen; Fernando Collor de Mello voittaa
- 19. joulukuuta - EY ja EFTA päättävät aloittaa Euroopan talousaluetta (ETA) koskevat neuvottelut
- 20. joulukuuta - Yhdysvallat hyökkää Panamaan syrjäyttääkseen Manuel Noriegan
- 22. joulukuuta - Viikon väkivaltaisten mielenosoitusten jälkeen Ion Iliescusta Romanian presidentti; Nicolae Ceauşescun valta päättyy
- 25. joulukuuta - Nicolae Ceauşescu ja hänen vaimonsa Elena teloitetaan
- 29. joulukuuta - Václav Havel valitaan vapailla vaaleilla Tšekkoslovakian presidentiksi

Tuntematon päivämäärä

Syntyneitä

- 23. huhtikuuta - Nicole Vaidišová, tennispelaaja
- 23. heinäkuuta - Daniel Radcliffe, Harry Potter elokuvan pääroolin näyttelijä

Kuolleita

- 7. tammikuuta - Hirohito, Japanin keisari.
- 23. tammikuuta - Salvador Dalí, taiteilija
- 24. tammikuuta - Ted Bundy, sarjamurhaaja (sähkötuolissa)
- 22. helmikuuta - Sándor Márai, unkarilainen kirjailija
- 28. huhtikuuta - Esa Pakarinen, näyttelijä ja muusikko
- 30. huhtikuuta - Sergio Leone, elokuvaohjaaja
- 3. kesäkuuta - Ajatollah Khomeini, Iranin hengellinen johtaja
- 4. kesäkuuta - Dik Browne, sarjakuvapiirtäjä
- 22. heinäkuuta - Martti Talvela, oopperalaulaja
- 28. heinäkuuta - Asko Raivio, laulaja ja lauluntekijä (Kaseva-yhtye)
- 26. syyskuuta - Kaj Franck, muotoilija
- 28. syyskuuta - Ferdinand Marcos, Filippiinien syrjäytetty johtaja
- 6. lokakuuta - Bette Davis, näyttelijä
- 11. lokakuuta - M. King Hubbert, geofyysikko
- 4. marraskuuta - Väinö Heikki Vainio, kirjailija
- 5. marraskuuta - Vladimir Horowitz, pianisti
- 18. marraskuuta - Edvin Laine, elokuvaohjaaja
- 6. joulukuuta – Marc Lépine, massamurhaaja
- 19. joulukuuta - Henry Theel - laulaja
- 22. joulukuuta - Samuel Beckett, kirjailija, kirjallisuuden Nobel-voittaja (1969)
- 25. joulukuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian entinen johtaja (teloitettu) Luokka:1980-luku Luokka:1989 als:1989 zh-min-nan:1989 nî ko:1989년 ja:1989年 simple:1989 th:พ.ศ. 2532

Lautta

Lautta on vene tai laiva, joka kuljettaa matkustajia ja mahdollisesti heidän kulkuneuvojaan suhteellisen lyhyillä reiteillä, säännöllisellä aikataululla. Ohjausvaijerilla varustettuja lauttoja kutsutaan losseiksi. Lautat muodostavat tärkeän osan julkisen liikenteen järjestelmästä monissa rannikkokaupungeissa, koska ne mahdollistat suorat yhteydet pisteiden välillä paljon halvemmalla kuin sillat tai tunnelit. Pientä matkustaja-alusta joka pysähtyy usein, kuten Venetsiassa, kutsutaan vesibussiksi. Pitemmän matkan laivat yhdistävät monia rannikon saaria sisämaahan. Ehkäpä merkittävin näistä on lauttareitti Englannin kanaalissa, joka yhdistää Iso-Britannian muuhun Eurooppaan, mutta on myös monia muita. Vesikulkuneuvoja on suunniteltu hyvin erilaisiksi, riippuen reitin pituudesta, vaaditusta matkustaja- tai kulkuneuvokapasiteestista, nopeusvaatimuksista ja laivan kohtaamista sääolosuhteista. Kantosiipialuksia on käytetty suosituilla reiteillä kuten Helsinki-Tallinna, koska ne tarjoavat suuria nopeuksia. Katamaraanit liikennöivät myös yllä mainitulla reitillä ja ne kilpailevat perinteisiä autolauttoja vastaan. Ilmaisia lauttoja kulkee eräissä maailman kolkissa, kuten Lontoossa Thames-joella, Amsterdamissa IJ-joella ja myös Suomessa eräillä vesiosuuksilla. Katso myös: Liikenne Luokka:Vesikulkuneuvot ms:Feri ja:フェリー

Tanska

Tanska on monarkia Pohjois-Euroopassa. Se sijaitsee Saksasta pohjoiseen, Norjasta etelään ja Ruotsista lounaaseen. Pinta-alaltaan se on muihin pohjoismaihin verrattuna pieni, vain 43 094 neliökilometriä. Väkiluku on samaa suuruusluokkaa muiden pohjoismaiden kanssa.

Historia

Tanskan yhdisti lopullisesti Harald Blåtand noin vuonna 980. Tällöin tanskalaiset tunnettiin viikinkeinä ja he ryöstelivät, kävivät kauppaa ja kolonisoivat suuria osia Euroopasta. Tanskan vallan alla olikin eri aikoihin Englanti, Norja, Ruotsi, Baltian rannikkoa ja Pohjois-Saksan rannikkoa. Skoone oli osa Tanskaa siihen asti kun se menetettiin Ruotsille vuonna 1658. Tanskan ja Norjan unioni lakkasi olemasta vuonna 1814 ja Norja päätyi uuteen unioniin Ruotsin kanssa. Vuonna 1864 käydyn Toisen Schleswigin sodan jälkeen Tanska joutui luopumaan Schleswig-Holsteinista Preussille. Tämän jälkeen Tanska on pitänyt kiinni neutraliteetti-linjasta eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. 9. huhtikuuta 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan (Operaatio Weserübung). Tanska oli Saksan miehittämä miltein koko toisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen Tanska liittyi NATO:n ja vuonna 1973 Euroopan unioniin. Luettelo Tanskan kuninkaista.

Politiikka

Tanskan virallinen hallitsija on Tanskan kuningatar, mutta hänellä ei ole poliittista valtaa. Tanskan eduskunta (Folketing) säätää lait ja siihen kuuluu 179 jäsentä. Eduskunta valitaan joka neljäs vuosi, mutta pääministeri voi määrätä uudet eduskuntavaalit pidettäväksi aikaisemminkin.

Läänit

Luettelo Tanskan kuninkaista Tanska jaetaan 13 lääniin (amter) ja 271 kuntaan (kommuner).
- Frederiksborgin lääni
- Fynin lääni
- Kööpenhaminan lääni
- Nordjylland (Pohjois-Jyllannin lääni)
- Riben lääni
- Ringkjøbingin lääni
- Roskilden lääni
- Sønderjylland (Etelä-Jyllannin lääni)
- Storstrømin lääni
- Vejlen lääni
- Viborgin lääni
- Vestsjælland (Länsi-Sjellannin lääni)
- Århusin lääni Kolmella kunnalla on lääninoikeudet:
- Bornholm
- Fredriksberg
- Kööpenhamina Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle mutta niillä on autonominen asema. Kummallakin on kaksi paikkaa Tanskan eduskunnassa.

Maantiede

Färsaaret Tanska koostuu Jutlandin niemimaasta ja 405 saaresta joista 82 on asutettua. Tärkeimmät näistä ovat Fyn ja Själlanti. Bornholm sijaitsee Itämeressä Ruotsin kaakkoispuolella. Sillat yhdistävät monta saarista. Juutinrauman yli johtava Øresundin silta yhdistää Själlannin ja Ruotsin. Suuri Beltin silta yhdistää Fynin ja Själlannin. Tanskan pääkaupunki on Själlannin saarella, Juutinrauman länsipuolella sijaitseva Kööpenhamina, jonka ympäristössä asuu 1,8 miljoonaa ihmistä eli noin kolmannes tanskalaisista. Juutinrauman vastakkaisella puolella sijaitsevaan Malmön kaupunkiin pääsee siltaa pitkin. Lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta niillä on laaja itsehallinto. Tanskan korkein piste on noin 173 metriä merenpinnan yläpuolella.

Väestöjakauma

Tanskassa puhutaan enimmäkseen tanskaa, mutta Saksan rajalla puhutaan myös saksaa. 84,3 % tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan valtionkirkkoon, Den Danske Folkekirke. Noin 10% kuuluu muihin kristittyihin kirkkoihin ja muslimeja on 2% väestöstä. Muut uskonnot ja uskontokuntiin kuulumattomat mahtuva jäljelle jäävänä vajaaseen prosenttiin.

Kulttuuri

Tunnettuja tanskalaisia:
- Hans Christian Andersen, kirjailija
- Niels Bohr, fyysikko
- Tyko Brahe, tähtitieteilijä
- Karen Blixen, kirjailija
- Søren Kierkegaard, filosofi
- K E Løgstrup, filosofi
- Bjarne Stroustrup, C++-kielen kehittäjä
- Bertel Thorvaldsen, taiteilija
- Lars von Trier, ohjaaja

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kalkkikivi
- suola
- kala

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- elintarvikkeet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=56.102683,9.733887&spn=2.720762,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tanska Google Mapsissa] Luokka:Tanska fiu-vro:Taani als:Dänemark ms:Denmark zh-min-nan:Dan-kok ko:덴마크 ja:デンマーク simple:Denmark th:ประเทศเดนมาร์ก

1100-luku

Tärkeitä tapahtumia

- Kronikkojen mukaan vuoden 1155 ristiretki Suomeen. Ruotsin valta alkaa.
- Pohjoinen Song-dynastia menettää Pohjois-Kiinan.
- Japanin keisarilta viedään poliittinen valta
- Ensimmäinen–kolmas ristiretki Islamia vastaan.
- Paavi Hadrianus IV myöntää Irlannin Englannin Henrik II:lle.
- Goottilainen tyylikausi arkkitehtuurissa alkaa
- Portugali saa itsenäisyyden Leónin kuningaskunnasta 1128, tunnustetaan 1143.
- Canterburyn arkkipiispa Thomas Becket murhataan 1170.

Merkittäviä henkilöitä

- Pierre Abélard
- Bernhard Clairvauxlainen
- Saladin
- Thomas Becket, Canterburyn arkkipiispa
- Minamoto no Yoritomo, ensimmäinen Japani shogun
- Ruotsin Eerik Pyhä
- Piispa Henrik ja Lalli
- Lothar Saksalainen
- Fredrik Barbarossa
- Rikhard Leijonamieli

Taiteet ja kirjallisuus

- Chrétien de Troyes kehittää yhden aikaisimmista Graal-legendoista.
- Ensimmäiset yliopistot perustettiin Euroopassa.
- Goottilainen tyyli alkoi arkkitehtuurissa. ko:12세기 ja:12世紀 simple:12th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 12

Saksalainen ritarikunta

Saksalainen ritarikunta on keskiaikainen katolinen ritarikunta, joka perustettiin puolustamaan ristiretkeläisiä 1190. Siirrettyään toimintansa Itämeren alueelle ritarikunta taisteli menestyksekkästi pakanallisia preussilaisia vastaan. Saksalainen ritarikunta toimi yhdessä kalpaveljesten kanssa vuodesta 1237 alkaen, mutta kärsi tappioita Puolaa vastaan 1400-luvulla. Reformaation myötä saksalainen ritarikunta menetti pitkälti merkityksensä, mutta se toimii edelleen. Vuodesta 2000 alkaen Bruno Platter on toiminut sääntökunnan mestarina.

Historia

Saksalaisen ritarikunnan perustivat saksalaiset kauppiaat ja pyhiinvaeltajat nykyiseen Israeliin vuonna 1190. Vuonna 1198 ritarikunta muutettiin hengelliseksi ritarikunnaksi. Tämä teki saksalaisesta ritarikunnasta kolmannen suuren hengellisen ristikunnan. Hengellisen ristikunnan tehtäviin kuului pyhän maan suojelu, pyhiinvaeltajien ja sairaiden hoito. Ristiretkien loppuminen 1200-luvulla teki ristikunnat tarpeettomiksi ja niin ritarikunta siirtyi 1211 nykyisen Transilvaniaan. 1226 ritarikunta siirtyi Preussin Marienburgiin ja sen vaiheet olivat erittäin verisiä noin puolisataa vuotta, kunnes alkuperäisväestö oli hävinnyt. Balttilainen muinaispreussin kieli kuoli sukupuuttoon 1600-luvulla. Valloitetuille alueille muutti saksalaisia uudisasukkaita ja kristinusko vahventui. Ritarikunta hallitsi Preussia ja Baltiaa käytännössä itsenäisenä "ritarikuntavaltiona" aina 1500-luvulle saakka. Reformaation jälkeen ritarikuntavaltio lakkasi vähitellen olemasta. Suurmestari otti Preussin herttuan arvonimen ja siirtyi Puolan kuninkaan vasalliksi. Ritarikunnan rippeiden toiminta keskittyi pitkälti Saksaan, jossa niillä oli hajallaan sijaitsevia maaomistuksia. 1800-luvulla nämäkin joutuivat sekularisaation kohteeksi. 1809 Napoleon I kielsi ritarikunnan toiminnan, minkä jälkeen se saattoi jatkaa toimintaansa vain Itävallassa. 1834 ritarikunnan toiminta sallittiin jälleen, kuitenkin omistukset jäivät paljolti uusiin, maallisiin käsiin. 1929 ritarikunta muuttui puhtaasti hengelliseksi sääntökunnaksi. Sen päämaja sijaitsee Wienissä. Tätänykyä sääntökunnalla on viidessä provinssissa (Italiassa, Itävallassa, Saksassa, Tsekissä ja Sloveniassa yhteensä noin 1000 jäsentä, joista pappeja on noin 100, sisaria 200 ja 700 ns. familiaaria. Sääntökunnan papit keskittyvät ennen muuta sielunhoitoon, sisaret toimivat sairaaloissa ja vanhustenhoidon parissa.

Linkkejä

- [http://www.deutscher-orden.de/ Saksalainen ritarikunta Saksassa ]
- [http://www.deutscher-orden.at/ Saksalainen ritarikunta Itävallassa ] Luokka:Hengelliset ritarikunnat Luokka:Keskiaika ja:ドイツ騎士団

1252

Tapahtumia

- Birger-jaarli perustaa Tukholman.

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1200-luku ko:1252년

Saksan kieli

Nykyinen levinneisyys

Kielioppi

Substantiivit

Adjektiivit

Verbit

Lauseiden sanajärjestys

Päälauseissa sanajärjestys on melko vapaa. Lauseen alkaessa objektilla predikaatti tulee aina ennen subjektia.

Murteet

Ääntäminen

Painotus

Intonaatio

Vokaalijärjestelmä

Kirjoitusasu

Aiheesta muualla

1254

Tapahtumia

- Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä keskeytti seitsemännen ristiretken (mitä hän johti ensin Egyptissä ja sitten Syyriassa) varojen puutteen takia ja koska häntä tarvittiin kotona ja palasi Ranskaan. Hän myös karkotti kaikki juutalaiset Ranskasta.
- Paavi Innocentius IV julisti kirkonkiroukseen Saksan kuninkaan Conrad IV:n ja Rudolf I:n (valittiin myöhemmin keisariksi).
- Kööpenhamina sai perustamisasiakirjansa.
- Malmö perustettiin.

Syntyneitä

- 15. syyskuuta - Marco Polo, italialainen löytöretkeilijä (k. 1324)

Kuolleita

- 21. toukokuuta - Conrad IV, Saksan kuningas (s. 1228)
- 3. marraskuuta - Johannes III Dukas, Bysantin keisari (s. 1193)
- 7. joulukuuta - Paavi Innocentius IV Luokka:1200-luku ko:1254년 simple:1254

Kristinusko

Kristinusko on monoteistinen uskonto, joka pitää sisällään monia erilaisia suuntauksia, joiden alkuperä on Jeesuksen opetuksissa. Jeesuksen elämän vaiheita ja opetuksia on kuvattu kristittyjen pyhässä kirjassa, Raamatussa. Kristinuskon olennainen osa on usko siihen, että Jeesus on Jumalan Poika, Herra ja ainoa ihmiskunnan pelastaja. Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksen kreikankieliseen arvonimeen voideltu, Χριστος. Kristinuskon mukaan siihen uskovat ja sen oppeja kannattavat saavat pelastuksen.

Historia

Kristinuskon keskeinen hahmo on Jeesus Nasaretilainen, joka evankeliumien ja raamatuntutkijoiden mukaan eli Israelin alueella ensimmäisen vuosisadan alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen noin vuonna 30. Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti Paavali Tarsoslainen ja muut apostolit. Raamatun mukaan kristittyjä kutsuttiin ensimmäisen kerran sillä nimellä Antiokian kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten Palestiinassa tapahtuneiden vainojen jälkeen. Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Keskeisimpiä kristinuskon menestystekijöitä oli keisari Konstantinuksen kristittyjä suosiva politiikka. Konstantinuksen antaman Milanon ediktin seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. Konstantinus myös järjesti ensimmäisen ekumeenisen kokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan. Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti. Pakanallinen keisari Julianus yritti palauttaa pakanallisen suvaitsevaisuuden, mutta hän kaatui sodassa Persiaa vastaan. Kristityt saivat lopullisesti ylivallan. Lopulta muiden uskontojen harjoittaminen Rooman valtakunnassa kiellettiin keisari Theodosiuksen toimesta 300-luvun lopulla. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin runsaasti väkivaltaa. 300-luvun Ensimmäisen vuosisadan ja vuoden 1050 välisenä aikana evankeliumia ja kristinuskoa levitettiin Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Raamattua käännettiin paikallisille kielille ja usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Yhtenä näistä voidaan pitää esimerkiksi katolisuudessa ja ortodoksisessa kirkossa vahvana vaikuttavaa kulttuuria pyhistä ihmisistä, mikä käytännössä korvasi vanhakantaisempien uskontojen henki- ja haltijamenot. Kaikkien kristittyjen yhteisen kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen katolinen kirkko, reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella erilaisten opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja (esimerkiksi nestoriolaiset, monofysiitit ja monoteliitit), jotka eivät hyväksyneet jotakin kirkon opetusta. Toisella vuosituhannella, kristinuskon saavuttaessa maailmanlaajuisuutta, vastaava ilmiö kiihtyi. Suuri skisma vuonna 1054 hajotti kirkkoa lisää. Tämän riitaisan eron perillisiä olivat katolinen kirkko, jonka päämaja oli Rooma, ja ortodoksinen kirkko, jonka arvostetuimpana piispana toimi Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka. Ortodoksinen kirkko poikkesi eron jälkeen paavin johtamasta kirkosta myös siten, että siinä on autogefaalisia tai autonomisia paikalliskirkkoja. Katolinen kirkko ja ortodoksinen kirkko hautasivat riitansa ja yhdistyivät uudelleen Firenzen ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (1438—1445), mutta kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453, he määräsivät kaikki suhteet Roomaan katkaistaviksi. Tulevina vuosisatoina moni ortodoksinen kirkko solmi yhteyden Roomaan erillissopimuksella (ks. Itäiset riitukset). Uskonpuhdistuksessa eli reformaatiossa 1520-luvulla protestanteiksi kutsutut uudistajat nousivat useissa maissa katolisen kirkon korruptoituneita rakenteita vastaan. Reformaattorit, joista keskeisimpiä oli Martin Luther, olivat myös sitä mieltä, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppisuus. Luonnollisesti katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla kerettiläisinä. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa, ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Suomi koki reformaation osana Ruotsin valtakuntaa kuningas Kustaa Vaasan toimesta: vasta myöhemmin, 1500-luvun lopulla, Ruotsin protestanttisen kirkon oppi määriteltiin täsmällisemmin evankelis-luterilaiseksi. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoinen on protestanttista aluetta ja etelä katolista. Poikkeuksia toki esiintyy, esimerkiksi katoliset Irlanti ja Puola. Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australasiaan eurooppalaisten kolonisoijien myötä, mutta koska uskontoa ei kontrolloinut paavi eivätkä kansalliset hallitukset, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui satoihin ja myöhemmin tuhansiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus. 1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti dominoivat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä maallisempaan, sekulaariin suuntaan. Lisäksi kommunistisiksi julistettuja valtioita hallittiin ateismin hengessä, vaikka virallisesti ateistinen oli ainoastaan Albania. Suomi on seurannut tässä suhteessa muita eurooppalaisia valtioita. Vaikka maassa vallitsee edelleen kansalliskirkko, on uskonto periaatteessa erotettu poliittisesta hallinnosta. Myöhemmin kristinusko on kuitenkin alkanut vaikuttaa uudelleen yhteiskunnan päätöksenteossa (lähinnä herätyskristillisessä muodossaan) etenkin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa Lisätietoa: [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana] Kirkon historian tiivis esitys linkkeineen ( RaamattuNET - uskonnon opetuksen kotisivu )

Kristinusko nykyään

Yhdysvalloissa Kristinusko on suurin uskonto kahdella miljardilla seuraajallaan. Kaksi seuraavaksi suurinta ovat islam 1,2 miljardilla ja hindulaisuus 841 miljoonalla. Kristityistä 1,1 miljardia on katolisia, 367 miljoonaa protestantteja, 216 miljoonaa ortodokseja, 84 miljoonaa anglikaaneja ja 414 miljoonaa itsenäiseen tai määrittelemättömään suuntaukseen kuuluvia. Lisäksi 32 miljoonaa henkilöä kuuluu erilaisiin marginaaliryhmiin kuten Jehovan todistajiin ja mormoneihin. Kristinuskoon kuuluu monia haaroja, kuten esimerkiksi katolisuus, ortodoksisuus ja useita protestantismin muotoja. Muihin muotoihin kuuluvat uskonsuuntaukset, jotka ilmoittavat kuuluvansa erilliseen historialliseen kehitykseen, kuten esimerkiksi mormonismi sekä Jehovan todistajat. Kahta viimeksi mainittua ei kuitenkaan pidetä yleisesti kristillisinä, koska ne eivät hyväksy kolminaisuusoppia. Vaikka kristinusko on maailman suurin uskonto ja lähetystyö on edelleen voimakasta, uskonnon kannattajamäärä suhteessa maailman väkilukuun ei juurikaan kasva. Kun maailman väestönkasvu on 1,39 prosenttia vuodessa (vuonna 2002), kristinuskon kannattajamäärä kasvaa vuodessa 1,43 prosenttia. Esimerkiksi islamin kannattajakunta kasvaa 2,17 prosenttia. Kristinusko kuitenkin kasvaa nopeasti joillakin maantieteellisillä alueilla kuten Aasiassa (+3,66 %), Afrikassa (+2,83 %) ja Etelä-Amerikassa (+1,52 %) ja erityisesti joissakin suuntauksissa (evankelisuus +4,7 %, karismaattisuus +3,9 %). Kristinusko menettää kannattajiaan eniten Länsi-Euroopassa (-0,44 %) ja perinteisten kristillisten kirkkojen keskuudessa (+0,5 %). Täten voidaan sanoa, että kristinuskon yleisluonne on muuttumassa. Kristinuskon painopiste on siirtymässä kolmanteen maailmaan ja kohti herätyskristillisyyttä. Kaikki kristityiksi lasketut ihmiset eivät hyväksy kaikkia saati usein edes useimpia teologisia kantoja, joita heidän kirkkonsa edustaa. Lännen kristittyihin vaikutti voimakkaasti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun valistuksen aate, joka esimerkiksi aloitti prosessin, joka johti monessa maassa uskonnon ja valtion erottamiseen. Tämän myötä oli mahdollista olla julkisesti eri mieltä asioista kirkon kanssa ja uskonnonvapauden tullessa kirkosta oli mahdollista erota kokonaan. Tämä johti kirkosta eroamisiin ja humanististen, universalistisien, ateististen ja agnostisten aatteiden sekä muiden teististen uskontojen kuin kristinuskon nousuun perinteisesti kristityissä maissa. valistuksen aate Valistuksen ja modernismin vaikutuksesta kehittyi kirjaimellisesti tuhansia erilaisia protestanttisia liikkeitä ja katolisuudesta erkaantuvia haaroja, jotka eivät esimerkiksi tunnusta katolisen kirkon toteuttamia uudistuksia. 1900-luvun alusta lähtien syntyi yhteiskunnallista muutosta vastustaneita satoja fundamentalistiryhmiä, joille on usein tyypillistä Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen. Yhdysvalloissa ja Euroopassa liberalismi johti myös maallistumiseen. Jotkut kristityt ovat jo kauan sitten lakanneet osallistumasta perinteisiin uskonnollisiin riitteihin ja velvollisuuksiin, käyden kirkossa ainoastaan muutamina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Yleensä heidän isovanhempansa ovat olleet vielä syvästi uskonnollisia, mutta heidän vanhempansa eivät vastaavasti korostaneet hengellisiä arvoja kasvatuksessaan. Maallistuneilla on usein kaksijakoinen suhtautuminen uskonnolliseen elämään. Toisaalta he pysyttelevät perinteissä (ja kirkon jäseninä) identiteettisyistä, toisaalta sekulaari länsimainen ajatusmalli, päivittäisen elämän vaatimukset ja yhteisöllinen paine ajaa heitä usein pois perinteisestä kristinuskosta. Tätä maallistumisen aikaansaamaa kristillisyyttä kutsutaan yleisesti tapakristillisyydeksi, jossa ihmiset kuuluvat edelleen kristillisiin yhteisöihin, mutta eivät ole vakaumukseltaan kristittyjä. Liberaali kristinusko levisi nopeasti 1900-luvun alussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. 1960-luvulla monet suurimmista kirkoista voitiin luokitella liberaaleiksi. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja 2000-luvun alussa, vaikka liberaali kristinusko on edelleen yleisin kristinuskon puhemies maallisessa yhteiskunnassa, liberaalien kristinuskon kannattajien määrä on laskussa. Tämä johtuu osaksi liberaalien kristillisten kirkkojen väkimäärän vähenemisestä maallistumisen takia, ja osaksi kasvavien konservatiivisten sekä karismaattisten suuntauksien noususta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ainoa kasvava uskonsuuntaus on konservatiivista kristillisyyttä edustava etelän baptismi. Suomessa tilanne on edelleen verraten vakaa liberaalin kristillisyyden osalta. Idän kirkkoihin valistuksella on ollut vähemmän vaikutuksia. Kommunististen maiden vihamielisen ateistisessa ilmapiirissä ortodoksiset kirkot ja katoliseen kirkkoon kuuluvat idän katoliset kirkot tottuivat vaikeuksiin ja takertuivat vanhoihin perinteisiin muuttumatta juurikaan, vaikka jäsenmäärät laskivat. Nykyään itäisessä Euroopassa ja Venäjällä kiinnostus kristinuskoon ja uskontoihin yleensä on kommunismin romahdettua voimakkaassa kasvussa. Monia kirkkoja ja luostareita rakennetaan uudelleen. Myös protestantismi on leviämässä näihin maihin. Etelä-Amerikassa ja Afrikassa lähetyssaarnauksen suunta on jopa vaihtunut ja monet pienemmät mantereilla vaikuttavat kirkkokunnat lähettävät lähetystyöntekijöitä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Modernismin kehityttyä konsumerismiksi 1900-luvun toisella puoliskolla syntyi käsite megakirkosta. Se palvelisi skeptisiä ja itseään etsiviä ei-kristittyjä nostamalla esiin kysymyksiä juuri siten, että ne vetoaisivat uskoaan etsiviin. Esimerkiksi Alfa-kurssi voidaan nähdä esimerkkinä tällaisesta toiminnasta. Postmodernismin kehityksen jälkeen, joka hylkää universaalisti hyväksytyt uskomusjärjestelmät henkilökohtaisempien ja kokemuspohjaisempien totuuksien tieltä, järjestäytynyt kristinusko on joutunut kasvaviin vaikeuksiin sopeutua ihmisten haluun ilmaista uskoa ja henkisyyttä tavalla, joka on heille autenttista. Tämä on johtanut erityisesti karismaattisen kristillisyyden nousuun, jossa ihmisen henkilökohtaisella kokemuksella ja elämyksellisyydellä on huomattavasti enemmän tilaa kuin traditionalistisissa kristillisissä kirkoissa. Nopeiten kasvava ryhmä kristillisessä kirkossa on evankelikaalinen liike. Monissa suurissa protestanttisuuntauksissa on erityisen aktiivinen evankelikaalinen vähemmistö ja joissakin tapauksissa jopa enemmistö. Evankelikaaliset suhtautuvat usein positiivisemmin eri kristinuskon suuntauksien väliseen yhteiskristillisyyteen.

Kristinuskon vaikutus historiaan

Kristinusko on vaikuttanut erittäin laajasti koko läntisen maailman historiaan ja maailmankuvaan, mukaan lukien tieteet, taiteet, poliittiset tapahtumat ja myös ihmisten arkinen elämä. Vaikka kristinusko onkin saanut aikaan paljon hyvää on sitä nykyaikana myös kritisoitu runsaasti, etenkin katolista kirkkoa ja Vatikaania. Monet kristinuskon arvostelijat katsovat kristinuskon myös muokanneen historiaa paljolti mieleisekseen pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten mieliin ja mielikuviin. Samoin arvostelijat usein kokevat, että aikojen saatossa kristinusko on onnistunut saamaan suuren osan muista uskonnoista näyttämään saatanallisilta, etenkin vanhat muinaiset uskonnot ja niiden jumalat. Esimerkiksi arkadialaisesta hedelmällisyyden jumalasta Panista tuli itse paholainen, jolla oli pukinsarvet ja alaruumis. Poseidonin (Kreikkalaisen mytologian merenjumala) kolmikärjestä tuli paholaisen keihäs. Samanlaisia yhteyksiä kristinuskon ja muiden uskontojen välillä on paljon. Näin kristinusko on arvostelijoiden mukaan aikojen saatossa pystynyt vahvistamaan asemaansa "ainoana oikeana uskontona" ja saamaan muut uskonnot näyttämään entistä huonommilta. Tämä ei sinänsä ole välttämättä ristiriidassa Raamatun oppien kanssa, koska dogmiin kuuluu käsitys yhdestä todellisesta jumalasta ja muiden jumalien olemattomuudesta. (Vaihtoehtoinen, aggressiivisempi, tulkinta on, että muut jumalat ovat pahoja henkiä.)

Dogmit

Kristillisen teologian juuret ovat yhtäältä juutalaisuudessa ja apostoli Paavalin kirjeissä, mutta samalla myös antiikin filosofisissa traditioissa, erityisesti platonismin eri muodoissa. Kristillinen oppi ja Uuden testamentin ajattelu pohjautuu pitkälti juutalaisten pyhään kirjaan Vanhaan testamenttiin, ja samalla Raamatun opettamia asioita kuten esimerkiksi kolminaisuusoppi muotoillaan teologiassa länsimaisen ajattelun kielelle. Keskeinen uskomus kristinuskossa on, että uskomalla Jeesuksen, Vapahtajan, uhrikuolemaan ristillä ja ylösnousemukseen ihminen puhdistuu synneistään ja pelastuu sielun kadotukselta. Protestanttisen (luterilaisen) näkemyksen mukaan pelastuminen tapahtuu "yksin armosta", ilman ihmisen omia ansioita. Joissakin kristinuskon haaroissa taas korostetaan enemmän tai vähemmän ihmisen omien tekojen tai moraalin vaikutusta pelastukseen Jeesuksen ristinkuoleman ohella. Keskeisiä kristinuskon tapahtumia ovat Jeesuksen syntymä ('sanan tuleminen lihaksi'), kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema ja ylösnousemus, jonka tavoitteena oli ihmiskunnan pelastaminen synniltä ja kuolemalta. Keskeinen on myös usko Pyhään Kolminaisuuteen eli kolmiyhteiseen Jumalaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Juutalaisia, jotka ovat ei-kristittyjä, ei pidetä enää valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin messiaana ja Jumalan Poikana. Juutalaisten asemasta on kristinuskon sisällä kuitenkin erilaisia näkemyksiä, eikä ylläkuvattu päde kaikkiin suuntauksiin. Kristinusko korostaa sitä, että Jumala lähetti Poikansa (tai Pojan, joka on saman Jumalan toinen persoona) maan päälle ihmisten takia. Valtaosassa muita uskontoja korostetaan ihmisen omaa panosta ja pyrkimystä pelastukseen. Kristinuskon keskeisimmät dogmit mutoiltiin vuosien 325 ja 787 välisenä aikana pidetyissä seitsemässä ekumenisessa kirkolliskokouksessa, jotka järjestettiin ennen idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon eroa vuonna 1054. Näiden kokousten pohjalta muotoiltiin Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus, jonka suurin osa kristillisistä kirkoista hyväksyy. Yhtenäisimmät ja yleisesti hyväksytyimmät opinkohdat, joiden säilyvyys on ollut kenties pisin ja jotka katolinen kirkko sekä ortodoksiset ja protestanttiset kirkkokunnat yleensä (eivät aina) hyväksyvät ovat seuraavat:
- Jumala on kolmiyhteinen, toisin sanoen Jumalalla on yksi olemus, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
- Jeesus on samanaikaisesti täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen.
- Maria, Jeesuksen äiti, kantoi kohdussaan ja synnytti Jumalan Pojan. Jeesus sikisi Jumalan Hengestä, mutta toisaalta hän oli myös olemassa jo ennen syntymäänsä. Ihmiseksi tullessaan hän kuitenkin saavutti ihmisluonnon ja tahdon.
- Jeesus on juutalaisten odottama, Vanhassa Testamentissa ennustettu messias ja Daavidin valtaistuimen perillinen. Hän hallitsee Jumalan oikealla puolella kaikella auktoriteetilla ja vallalla. Hän on ihmiskunnan toivo, neuvonantaja ja tuomari. Ennen hänen paluutaan kirkolla on auktoriteetti ja velvollisuus saarnata ilosanomaa ja kerätä uusia kannattajia.
- Jeesus oli kaikista synneistä vapaa. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta uskovaiset saavat syntinsä anteeksi ja tekevät sovinnon Jumalan kanssa.
- Kristityt kastetaan seurakunnan (sekä konkreettinen organisaatio että Kristuksen ruumis, kaikki maailman kristityt) jäseniksi. Pyhä Henki tulee heille Jeesuksen lähettämänä opettamaan Raamatun tuntemisessa, tuomaan toivoa ja johdattamaan todelliseen tietämykseen Jumalasta ja hänen tahdostaan ja auttamaan heitä kasvamaan pyhyydessä. Uskon kautta heidät tullaan herättämään henkiin ja he elävät ikuisen elämän Kristuksen kanssa.
- Jeesus palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
- Läntiset kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sana. Monet idän kristityt pitävät tätä ilmaisua liian lähellä ilmaisua "Jumalan Sanasta", joka on epiteetti Jeesuksesta Kristuksesta. He eivät kuitenkaan kyseenalaista Raamatun auktoriteettia. Kristittyjen keskuudessa on eriäviä mielipiteitä Raamatun tarkkuudesta ja siitä kuinka sitä tulisi tulkita. Protestantismissa korostetaan yksilön vastuuta kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa korostetaan kirkon yhteisöllistä luonnetta. Kristinuskon pääsuuntausten mukaan kristinusko on juutalaisen uskonnon täyttymys tai jatkumo. Toisaalta historiallisesti monilla kristillisillä organisaatioilla on ollut poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä ovat kristinuskon dogmaattiset peruspilarit. Vanhoista lahkoista kuten gnostilaisuus, kataarit ja muut keskiajalla kerettiläisiksi katsotut suuntaukset ulottuu pitkä hajaannus aina nykypäivän Jehovan todistajiin, rastafareihin ja mormoneihin, joiden ei yleisesti katsota kuuluvan kristinuskon piiriin. Esimerkiksi mormonit katsovat, että vuonna 1829 Jumala loi uuden apostolin tuomalla kristikansalle lisää opetuksia ja tekstejä heidän johtajansa Joseph Smith, Jr.:n kautta. Huolimatta opillisista erimielisyyksistä Jeesusta kuitenkin pidetään lähes poikkeuksetta keskeisenä hahmona opillisessa rakenteessa. Jotkut suuntauksista pitävät itseään ainoana oikeana kristittynä kirkkona. Yleisesti ihmiset, joilla on traditionaalisempi käsitys uskon oppirakennelmasta, pitävät yllä olevissa kappaleissa kuvattuja opillisesti eroavia suuntauksia erillisinä kristinuskosta. Tärkein kristinuskon käsite on kuitenkin armo eli lahja, joka annetaan ihmiselle. Usko Jeesukseen on siis sitä että ottaa lahjan vastaan. Tottelevaisuus kristinuskossa on alistumista. Alistumisella tarkoitetaan sen myöntämistä ettei ole täydellinen. Sen ei kuitenkaan ajatella asettavan ihmistä Jumalan orjan asemaan, vaan pikemminkin siirtävän tämän synnin orjuudesta Jumalan lapsen ja perillisen asemaan. Myöntämällä epätäydellisyytensä ihminen voi tuoda "likansa" ja epäonnistumisensa Jumalan eteen ja kokea armoa, ettei tarvitse suorittaa tai ollakaan täydellinen. Tämä on historiallisesti äärimmäisen outoa, sillä muut uskonnot laittavat ihmisen täydellistymään. Se että saa jotain niin suurta kuin armo voi saada myös ihmisen antamaan ilmaiseksi jotain pois. Ei siis esim. hyväntekeväisyydellä itsessään voida saavuttaa mitään vaan se on pikemminkin seuraus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö itseään voisi kehittää, mutta saatuaan armoa voi "tekemisen" suorittaa uudesta näkökulmasta.

Symbolit

Risti on kristinuskon tunnetuin symboli. Kriitikot ovat ihmetelleet, että suurin maailmanuskonto on ottanut teloitusvälineen tunnuksekseen. Symbolisia selityksiä on esimerkiksi se, että pystypuu kuvaa vertikaalista, "taivaallista" ulottuvuutta ja lyhyempi poikkipuu puolestaan "horisontaalista" maailmaulottuvuutta. Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Välimeren alueella se on ollut tavallinen onnen symboli. Kalaa merkitsevät kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat kuin alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter eli Jeesus Kristus Jumalan poika Vapahtaja.

Pääasialliset kristilliset kirkkokunnat ja yhteisöt

- Katoliset
- Ortodoksit
- Luterilaiset
- Reformoidut
- Anglikaanit
- Baptistit
- Metodistit
- Helluntailaiset
- Adventistit

Kirkkojen koko valtioittain

Luvut perustuvat kristillisten kirkkojen rekistereissä oleviin lukuihin. #Yhdysvallat - 223 miljoonaa #Brasilia - 136 miljoonaa #Entinen Neuvostoliitto - 105 miljoonaa #Meksiko - 85 miljoonaa #Saksa - 61 miljoonaa #Filippiinit - 57 miljoonaa #Yhdistynyt kuningaskunta - 50 miljoonaa #Italia - 48 miljoonaa #Nigeria - 45 miljoonaa #Ranska - 44 miljoonaa

Kristillisyyteen liittyvää

- Kristillinen filosofia
- Kristillisyys Suomessa
- Evankelis-luterilainen kirkko
- Gospel-musiikki

Kirjallisuus

- Raamattu
- Pentti Lempiäinen: Kuvien kieli
- Hans Biederman: Suuri symbolikirja
- ms:Kristian zh-min-nan:Ki-tok-kàu ko:기독교 ja:キリスト教 simple:Christianity th:คริสต์ศาสนา

1422

Tapahtumia

Syntyneitä

Kuolleita

- Kaarle VI Rakastettu (myöhemmin Mielipuoli), Ranskan kuningas Luokka:1400-luku ko:1422년

Preussi

Preussi (saksaksi Preußen, puolaksi Prusy, liettuaksi Prusai) oli Saksalaisen ritarikunnan 1200-luvulla ns. Riminin kultaisen bullan rohkaisemana valloittama alue, josta tuli Puolan alainen herttuakunta. Vuonna 1618 muodostettiin Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Preussin kuningaskunta siitä tuli 1701. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti, ja oli väkiluvultaan suurin alue. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken.

Historia

Preussi on myös muinainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut balttilainen kieli, jonka puhujia kutsutaan preusseiksi, ja joilta maan nimi saatiin. Heidät kukisti 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan ja käännytti asukkaat kristinuskoon. Preussit hävitettiin osittain sukupuuttoon ja alueelle muutti saksalaisia uudisasukkaita. Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466, Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta osana Puolaa. kieli Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Itä-Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Sigismund Hohenzollern, jolloin Preussista tuli Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Vuonna 1657 onnistui Fredrik Vilhelmin vapauttaa Itä-Preussi Puolan lääniherruudesta (lopullisesti 1660). Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi. kieli Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja Fredrik Vilhelm I (hallitsi 1713–1740) pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perintösodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa menestyksellisesti ylivoimaa vastaan. Puolan ensimmäisessä jaossa Preussi sai Länsi-Preussin ja samaten seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786-1797) laajoja alueita. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) oltuaan ensin puolueeton julisti 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi Jenan ja Auerstädtin tappiot, ja Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet ja Puolalta sen toisessa 1793 ja kolmannessa 1795 jaossa hankkimat alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, ja Fichten isänmaallinen herätystoiminta aiheuttivat Preussissa kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi koko Saksaan. Vuoden 1813 yleisessä aseisiin nousussa Napoleonia vastaan oli Preussilla ja sen Blücherin komentamalla armeijalla johtoasema. Wienin kongressin jälkeen Preussi kuului Pyhään Allianssiin. Fredrik Vilhelm IV:n aikana (1840–1861) helmikuun vallankumous aiheutti 1848 levottomuuksia Berliinissä. Vasta 1850 kuningas antoi Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (hallitsi 1861–1888) alkoi vapaamielisenä hallitsijana, mutta joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka ilman edustajakamarin suostumusta hankki varat mainittuun uudistukseen päämääränään Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävaltan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin. Frankfurt am Main Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan-Preussin sodassa 1870–1871 Etelä-Saksan valtiot yhtyivät Pohjois-Saksan kera Preussin johtamaksi Saksan valtakunnaksi. Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita korkeampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä "Saksan keisari ja Preussin kuningas", Saksan valtakunnankansleri oli säännönmukaisesti myös Preussin pääministeri ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 mennessä, jolloin Preussista tuli tasavalta, oli se verraten vanhoillisesti hallittu valtio. 1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta ja Preussista tehtiin tasavalta. Kansallissosialistit saivat 1932 vallan Preussissa ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring. Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg, nykyisin Kaliningrad, siirtyi Neuvostoliiton hallintaan ja nykyään alue on erillään emomaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkoitettiin näiltä aluelta saksalaisten joukkomuuton aikana. Karkoitukset yhdessä Itä-Saksan kommunistien valtiollistamisen kanssa tuhosivat ylhäisön ja merkitsi Preussin loppua sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi, yhtenä syynä se, että Preussi oli muodostunut saksalaisen militarismin symboliksi. Luokka:Keski-Euroopan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot</