Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Krasnodarin Aluepiiri

Krasnodarin aluepiiri

Krasnodarin aluepiiri on hallintoalue Etelä-Venäjällä Kaukasiassa Itä-Euroopassa. Se rajoittuu pohjoisessa Rostovin alueeseen, idässä Stavropolin aluepiiriin, kaakossa Karatšai-Tšerkessiaan, etelässä Georgiasta itsenäistyneeksi julistautuneeseen Abhasiaan, lounaassa Mustaanmereen sekä luoteessa Asovanmereen. Lännessä Kertšinsalmi erottaa Krasnodarin aluepiirin Ukrainaan kuuluvasta Krimin tasavallasta. Lisäksi kokonaan aluepiirin sisällä on Adygeian tasavalta. Aluepiirin pinta-ala on 76 000 km² ja sen pääkaupunki on Krasnodar (nimenä v:een 1920 Jekaterinodar).

Maantiede

Krasnodar Krasnodarin aluepiiri sijaitsee pääasiassa Kubanin–Asovan alangolla. Eteläosassa on ylänköä. Alueen merkittävin joki on Kuban.

Väestö

Asukasluvun kehitys
- 5 010 000 (1999)
- 5 125 221 (2002) Suurimmat kaupungit ovat Krasnodar (642 200 as.), Sotši (334 400 as.), Armavir (164 700 as.), Novorossijsk (205 000 as.), Kropotkin (77 200 as.), Tihoretsk (68 100 as.) ja Jeisk (80 500 as.). Alueen väentiheys on 67,4 as./km². Kansallisuusjakauma vuonna 2002:
- venäläisiä 86,6 % (4 436 272)
- armenialaisia 5,36 % (274 566)
- ukrainalaisia 2,57 % (131 774)
- kreikkalaisia 0,52 % (26 540)
- valkovenäläisiä 0,51 % (26 260)
- tataareja 0,5 % (25 589)
- muita 3,91 % (200 396)
- kansallisuuttaan ei ilmoittanut 0,03 % (13190)

Hallinto

Krasnodarin aluepiiri on yksi Venäjän federaation subjekti (alue). Aluepiirin hallinnosta vastaavat kuvernööri ja Lakiasäätävä kokous.

Talous

Krasnodarin aluepiirissä on elintarvike-, koneenrakennus-, metalli-, sementti- ja puunjalostusteollisuutta. Alueella tuotetaan myös öljyä ja maakaasua. Maataloudessa on keskitytty maanviljelyyn, joka tuottaa viljaa, sokerijuurikasta, tupakkaa, eteerisiä öljykasveja, hamppua, viiniä ja teetä. Lisäksi harjoitetaan karjataloutta.

Historia

Krasnodarin aluepiiri on pääasiassa vanhaa tšerkessien asuma-aluetta. Se on ollut asutettuna esihistorialliselta ajalta lähtien. Alue kuului 800- ja 900-luvuilla Alanian valtioon ja tuona aikana alueelle muodostui adygei-tšerkessiläinen "kantakansa". Alue kuului sittemmin Tšerkessian valtioon, joka käsitti laajan alueen Länsi-Kaukasukselta ja aina Asovanmereltä Georgian Mustanmeren rannikolle asti. Tšerkessian pääkaupunkina oli Mustanmeren rannikkokaupunki Sotši. Venäjän keisarikunta ryhtyi valloittamaan aluetta 1800-luvun alkupuolella, mutta vasta 1858 Venäjä sai valloitettua Tšerkessian. Tämän jälkeen seurasi Tšerkessian tuhoaminen, jonka seurauksena peräti 90 % tšerkessikansasta joko tapettiin tai ajettiin pois kotimaastaan. Suurin osa, yli 400 000 henkeä, vaelsi 1858-64 Turkin alueelle, jossa heidät asutettiin eri puolille valtakuntaa. Muistona Tšerkessian valtiosta on Krasnodarin aluepiirin sisällä oleva Adygeian tasavalta, jonka adygeiväestön esi-isät onnistuivat välttämään Venäjän toimeenpaneman karkotuksen ja kansanmurhan. Venäjän sisällissodassa alue oli bolševikkeja vastustavan Etelä-Venäjän hallituksen hallussa, joka oli asettunut Jekaterinordiin (nykyinen Krasnodar). Bolševikit kuitenkin voittivat Etelä-Venäjän hallituksen ja toukokuussa 1918 alueelle perustettiin Kubanin-Mustanmeren neuvostotasavalta, joka sittemmin liitettiin Venäjän neuvostotasavaltaan. Alueelle perustettiin Tšerkessien (Adygeiden) autonominen alue 1922 ja 1928 se nimettiin uudelleen Adygeiden autonomiseksi alueeksi, jonka pääkaupunkina oli Krasnodar oli vuoteen 1936 asti, jolloin alueen rajoja muutettiin. Toisessa maailmansodassa Saksa valloitti Krasnodarin aluepiirin loppukesällä 1942, mutta Neuvostoliitto valtasi sen takaisin seuraavana vuonna. Adygeian autonominen alue kuului Krasnodarin aluepiiriin vuoteen 1992 asti jolloin siitä tuli Adygeian tasavalta. Luokka:Venäjän aluepiirit ja:クラスノダル地方

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit


- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet


- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad
- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin
- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit


- Moskova
- Pietari

Autonominen alue


- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat


- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuutauusivuosiНовый годvaltiollinen juhlapäivä
7. tammikuutaortodoksinen jouluРождествоvaltiollinen juhlapäivä
23. helmikuutaisänmaan puolustajan päiväДень защитника отечестваvaltiollinen juhlapäivä
8. maaliskuutakansainvälinen naistenpäiväМеждународный женский деньvaltiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuutakevään ja työn juhlaПраздник весны и трудаvaltiollinen juhlapäivä
9. toukokuutavoitonpäiväДень Победыvaltiollinen juhlapäivä
12. kesäkuutaVenäjän Federaation kansallispäiväДень независимостиvaltiollinen juhlapäivä
4. marraskuutakansallisen yhtenäisyyden päivävaltiollinen juhlapäivä
12. joulukuutaperustuslain päiväДень конституцииvaltiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla


- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja
- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Rostovin alue

Rostovin alue (venäjäksi Rostovskaja oblast) on hallinnollinen alue Lounais-Venäjällä Itä-Euroopassa. Se rajoittuu luoteessa Voronežin alueeseen, koillisessa Volgogradin alueeseen, kaakossa Kalmukiaan, etelässä Stavropolin ja Krasnodarin aluepiireihin sekä lännessä Asovanmereen ja Ukrainaan. Alueen pinta-ala on 100 800 km².

Maantiede

Rostovin alue sijaitsee Itä-Euroopan tasangon eteläosassa Donin alajuoksun ympärillä. Doniin laskevista joista mainittakoon Donets ja Manytš. Alueen itäosaan ulottuu suuren Tsimljanskin tekojärven eteläpää. Lisäksi alueen eteläosassa on Veselyin tekojärvi.

Väestö

Väkiluvun kehitys
- 4 368 000 (1999)
- 4 404 013 (2002) Alueen suurimmat kaupungit ovat Donin Rostov (1 005 800 as), Taganrog (286 400 as.), Šahty (222 800 as.), Novotšerkassk (185 400 as.) ja Volgodonsk (180 200 as.). väentiheys on 43,4 as./km². Vuonna 2002 väestöstä on venäläisiä 89 % (3 934 835), ukrainalaisia 2,7 % (118 486), armenialaisia 2,5 % (109 994), turkkilaisia 0,64 % (28 285), valkovenäläisiä 0,6 % (26 604) ja muita 4,54 % (0,02 % väestöstä ei ilmoittanut kansallisuuttaan). Kaikkiaan alueen väestö jakaantuu 157 eri etniseen ryhmään.

Hallinto

Rostovin alue on yksi Venäjän federaation alueista (subjekti) ja sen pääkaupunki on Donin Rostov (ven. Rostov-na-Donu). Rostovin alueella on oma kuvernööri, hallitus ja lakiasäätävä kokous.

Talous

Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, elintarvike-, kevyt-, kemianteollisuus sekä rauta- ja värimetallurgia. Lisäksi louhitaan kivihiiltä. Maanviljelys tuottaa viljaa, auringonkukan ja sinapin siemeniä, korianteria, vihanneksia, meloneja ja viinirypäleitä. Lisäksi valmistetaan viiniä. Alueelta on rautatieyhteydet Ukrainaan, Kaukasiaan, Keski-Venäjälle ja Volgan seudulle. Donilla on laivaliikennettä ja Donin Rostovissa on tärkeä lentokenttä. Tärkeimmät satamat ovat Donin Rostov ja Ust-Donetskij.

Historia

Venäjän sisällissodan aikana alueella oli bolševikkejä vastustavien venäläisten muodostama Donin tasavalta, jonka bolševikit kuitenkin valtasivat ja liittivät Neuvostoliittoon. Toisessa maailmansodassa Saksa miehitti alueen länsiosan kesällä 1941, mutta joutui perääntymään myöhemmin samana vuonna alueelta. Vuonna 1942 Saksa valloitti koko alueen. Neuvostoliitto valtasi alueen takaisin 1943. Luokka:Venäjän alueet ko:로스토프 주 ja:ロストフ州

Karatšai-Tšerkessia

Karatšai-Tšerkessia on tasavalta Itä-Euroopassa Kaukasiassa Kaukasusvuorten pohjoispuolella. Karatšai-Tšerkessia kuuluu Venäjän federaatioon. Se rajoittuu luoteessa Krasnodarin aluepiiriin, koillisessa Stavropolin aluepiiriin, idässä Kabardi-Balkariaan ja etelässä Georgiaan sekä Georgiasta itsenäiseksi julistautuneeseen Abhasiaan. Tasavallan pääkaupunki on Tšerkessk.

Maantiede

Karatšai-Tšerkessia sijaitsee Kaukasusvuorten pohjoisrinteillä. Kaikkiaan noin 80 % maan pinta-alasta on vuoristoa. Euroopan korkein vuori Elbrus (5 642 m) sijaitsee maan kaakkoisosassa Kabardi-Balkarian vastaisella rajalla. Muita korkeita vuoria alueella ovat Dombay-Ulgen (4 047 m), Gvandra (3 983 m), Gora Pšiš (3 789 m) ja Bermamyt (2 643 m). Kaukasusvuoret hallitsevat maan eteläosaa ja luovat komean maiseman, jossa syvät rotkot ja metsäiset rinteet muuttuvat ylöspäin mentäessä niityiksi ja lopulta paljaiksi kallioiksi, jäätiköiksi ja lumeksi. Pohjoiseen päin mentäessä vuoret antavat tilaa kukkuloille ja maan pohjoisosa on mustan mullan tasankoa, jossa kasvaa arokasvillisuutta. Vuoristojen jäätiköiltä saavat alkunsa Kuban ja sen latvahaarat Teberda, Bol’šoi, Zenenchuk, Malyi Zelenchuk, Urup ja Bol’šaia Laba. Kaikkiaan maan alueella virtaa 172 jokea, joiden lisäksi on noin 130 järveä. Tammikuun keskilämpötila on maan pohjoisosassa -5 ˚C ja eteläosan vuoristossa alle -10 ˚C. Heinäkuun keskilämpötila puolestaan on pohjoisosassa +21 ˚C ja vuoristossa +8 ˚C. Kuva:_kartta.

Väestö

Karatšai-Tšerkessiassa on 426 205 (2003) asukasta. Suurin osa väestöstä asuu maan pohjoisosan tasangolla ja sen pohjoispuolella kumpuilevalla ylängöllä. Suurin kaupunki on pääkaupunki Tšerkessk (120 500 as.), jossa asuu enemmän kuin 25 % koko maan väestöstä. Muita suuria kaupunkeja ovat Ust-Dzhekuta (31 500 as.) ja Karatšaevsk (15 500 as.). Väestöstä on alkuperäisiä asukkaita karatšaita 31,2 % ja tšerkessejä 9,7 %. Suurin etninen ryhmä on nykyisin venäläiset 42,4 %. Lisäksi on abazeja 6,6 %, nogaita 3,2 %, ukrainalaisia 1,5 % ja muita 5,4 % (mm. tataareja). Karatšait ovat altailaisten kansojen turkkilais-tataarilaiseen ryhmään kuuluva kansa, ja ovat läheistä sukua (joidenkin mukaan sama kansa) naapuritasavallan Kabardi-Balkarian balkaareille. Tšerkessit puolestaan ovat kaukasialaisten kansojen abhaasilais-adygeläiseen ryhmään kuuluva kansa, ja ovat läheistä sukua naapuritasavallan Kabardi-Balkarian kabardeille. Sanalla tšerkessi on aikaisemmin tarkoitettu yleisesti kaikkia Kaukasian asukkaita ja Neuvostoliiton alkuaikoina kaikkia abhaasilais-adygeiläiseen ryhmään kuuluneita kansoja paitsi kabardeja. Sittemmin sana on rajoittunut tarkoittamaan vain sitä osaa abhaasilais-adygeiläisistä kansoista, joka asuu pääasiassa Karatšai-Tšerkessiassa.

Hallinnollinen jako

Karatšai-Tšerkessia on jaettu 8 piiriin. Lisäksi Tšerkesskin ja Karatšaevskin kaupungit ovat suoraan tasavallan hallinnon alaisia.

Politiikka

Talous ja elinkeinot

Karatšai-Tšerkessian tärkeimmät elinkeinot ovat maatalous, kaivos-, petrokemian-, kemian- metalliteollisuus. Lisäksi on myös koneenrakennusta, sähkötekniikkaa, sekä huonekalu- ja puunjalostusteollisuutta. Vuoriteollisuus tuottaa kivihiiltä, kuparia, sinkkiä ja lyijyä. Maatalouden tärkeimmät alat ovat karjanhoito sekä vehnän, maissin, auringonkukan, sokerijuurikkaan ja vihannesten viljely. Osa maatalousalueista on kastelun varassa. Vuoristossa on matkailukeskuksia ja parantoloita.

Kulttuuri

Maan asukkaista sunnimuslimeita ovat pääasiassa karatšait, tšerkessit, abazit ja nogait eli noin 51 %. Loput ovat pääasiassa ortodoksikristittyjä. Pääkaupungissa Tšerkessissä on korkeakoulu ja Karatšaevskissa kasvatustieteellinen instituutti.

Historia

Karatšai-Tšerkessian alue on ollut asutettuna esihistorialliselta ajalta lähtien. Alue kuului 800- ja 900-luvuilla Alanian valtioon ja tuona aikana alueelle muodostui adygei-tšerkessiläinen "kantakansa". Karatšait puolestaan muodostuivat eri kaukasialaisten kansojen sekoittuessa pohjoisesta 1200-1300-luvuilla tulleisiin turkkilais-tataarilaisiin bolgaareihin ja tataareihin. Alue kuului sittemmin Tšerkessian valtioon, joka käsitti laajan alueen Länsi-Kaukasukselta ja aina Asovanmereltä Georgian Mustanmeren rannikolle asti. Valtion pääkaupunkina oli Mustanmeren rannikkokaupunki Sotši. Tšerkessia oli vuosisatojen ajan Kabardian prinssien poliittisen vaikutuksen alainen ja maksoi muun muassa veroja Kabardiaan. Karatšaita ja tšerkessejä alettiin käännyttää kristinuskosta islamiin 1600- ja 1700-luvuilla Osmaanien valtakunnan taholta. Venäjän keisarikunta ryhtyi valloittamaan aluetta 1800-luvun alkupuolella, mutta vasta 1858 Venäjä sai valloitettua Tšerkessian. Tämän jälkeen seurasi Tšerkessian tuhoaminen, jonka seurauksena peräti 90 % tšerkessikansasta joko tapettiin tai ajettiin pois kotimaastaan. Suurin osa, yli 400 000 henkeä, vaelsi 1858-64 Turkin alueelle, jossa heidät asutettiin eri puolille valtakuntaa. Loput 10 % onnistuivat säilymään lähinnä Kaukasian vuoristoalueilla. Neuvostoliiton perustamisen jälkeen alueelle muodostettiin ensin Karatšaiden autonominen alue vuonna 1920, joka ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen sillä jo 12. tammikuuta 1922 alueelle muodostettiin Karatšai-Tšerkessian autonominen alue. Tämäkään hallintoyksikkö ei ollut pitkäikäinen, sillä se jaettiin 26.3.1926 Karatšaiden autonomiseksi alueeksi (9 900 km² ja 103 000 as. v. 1934) ja Tšerkessien kansalliseksi piirikunnaksi (3 316 km² ja 79 800 as. v. 1934). Karatšaiden alueen pääkaupunki oli Mikoian-Hakhar ja Tšerkessien Sulimov. Toisessa maailmansodassa saksalaiset miehittivät sekä Karatšaiden että Tšerkessien alueet loppukesällä 1942. Neuvostoliitto kuitenkin valloitti alueet takaisin seuraavana vuonna ja syytti karatšaita yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa, jonka vuoksi 1943 koko karatšai-kansa karkoitettiin Keski-Aasiaan ja Karatšaiden autonominen alue lakkautettiin. Karkoituksen jälkeen alueelle asutettiin venäläisiä. Karatšait saivat palata kotimaahansa 1957 ja saman vuoden tammikuussa perustettiin Karatšai-Tšerkessian autonominen alue, joka kuului Stavropolin aluepiiriin. Neuvostoliitossa 1980-luvun lopulla alkanut kansallinen liikehdintä johti siihen että Karatšai-Tšerkessian autonominen alue julistautui Karatšai-Tšerkessian neuvostotasavallaksi 3.7.1991 (suvenerisuusjulistus). Joulukuussa 1992 maan nimi muutettiin Karatšai-Tšerkessian tasavallaksi. Tasavalta päätti allekirjoittaa Venäjän federaation perustuslain ja jäi näin Venäjän yhteyteen. Luokka:Venäjän tasavallat Luokka:Kaukasia ko:카라차예보체르케스카야 공화국 ja:カラチャイ・チェルケス共和国

Georgia

:Georgia on myös osavaltio Yhdysvalloissa. Georgia tai Gruusia (georgiaksi საქართველო, latinisaatio Sakartvelo) on 1991 itsenäistynyt valtio Kaukasiassa. Sen rajanaapurit ovat Venäjä pohjoisessa ja Turkki, Armenia ja Azerbaidžan etelässä. Georgia sijaitsee Mustanmeren rannalla, ja maassa asuu noin 4,5 miljoonaa ihmistä. Georgia, antiikin tarunomainen Kolkhis, on maailman ensimmäisiä kristinuskon virallistaneita valtioita (vuonna 317). Keskiajalla loistokauttaan elänyt maa onnistui säilyttämään jonkinasteisen itsenäisyyden osmanien ja Persian välissä 1800-luvun alkuun saakka. Venäjään ja sittemmin Neuvostoliittoon kuulunut valtio koki Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla vakavan poliittisen ja taloudellisen kriisin, joka huipentui ruusujen vallankumoukseen vuonna 2003. Georgian kulttuuria leimaavat maan sijainti Kaukasuksella itäisen ja läntisen kulttuurin kohtauspaikassa ja maan vuoristoisuus - maisemat Georgiassa vaihtelevat eristäytyneestä Svanetiasta puolustustorneineen miljoonakaupunki Tbilisiin. Maa on myös etnisesti monimuotoinen, mikä oli nähtävissä viime vuosikymmenellä Etelä-Ossetian, Abhasian ja Adžarian konflikteissa.

Maantiede

Kaukasus-vuoriston eteläpuolella sijaitseva Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Georgialaiset kutsuvat maataan "Euroopan parvekkeeksi". Maan pinta-ala on 69 700 neliökilometriä, ja yli 87 % maasta on vuoristoa tai ylänköä. Pohjoisessa Iso-Kaukasus erottaa maan Venäjästä (rajaa 723 kilometriä), ja etelässä Pienen-Kaukasuksen länsirinteet nousevat Armenian ylängölle. Georgialla on 322 km rajaa Azerbaidžanin kanssa, 164 km Armenian kanssa ja 252 km Turkin kanssa. Maan keskiosassa on alankoa ja jokilaaksoja, ja Likhin vuorijono jakaa maan pohjois–eteläsuunnassa kahteen osaan. Georgian korkein vuori on Škhara, joka kohoaa 5 068,8 metriin. Pisin joki on yhteensä 1 364 km pitkä Kura (georgiaksi Mtkvari), joka virtaa maassa etelästä itään 351 km matkan. Muita jokia ovat Alazani (351 km), Rioni (333 km) ja Enguri (213 km). Georgiassa on yli 850 järveä, joista suurin on 37,5 neliökilometrin laajuinen Paravani 2 073 metrin korkeudessa. Georgian suurimmat kaupungit ovat Tbilisi (1 258 085 asukasta), Kutaisi (178 350 asukasta), Batumi (118 297 asukasta), Rustavi (112 624 asukasta), Suhumi (81 546 asukasta), Zugdidi (73 014 asukasta), Gori (46 680 asukasta) ja Poti (46 112 asukasta) (2005). Maan luoteisosassa sijaitsee Abhasian de facto itsenäinen tasavalta, lounaassa Adžarian autonominen tasavalta ja pohjoisessa Etelä-Ossetian de facto itsenäinen alue.

Ilmasto

Kaukasus suojaa Georgiaa kylmältä pohjoiselta ilmalta ja sallii Mustanmeren lämmittää aluetta. Lännessä vallitsee subtrooppinen ilmasto, ja keskilämpötila on kesällä 22 °C ja talvella 5 °C. Lännen alangoilla kasvaa muun muassa palmuja, ja sademäärä nousee hyvinkin korkeaksi (jopa 3 000 mm:iin). Vuoret erottavat idän tasangot Mustastamerestä, ja idässä onkin huomattavasti kuivempi mannerilmasto – sademäärä voi jäädä vain 400 mm:iin. Keskilämpötila idässä on kesällä 20–24 °C ja talvella 2–4 °C. Kevät Georgiassa on lyhyt äkillisine lämpötilanvaihteluineen, kun taas kesä on kuuma. Aurinkoista syksyä seuraa yleensä lumeton talvi.

Kasvillisuus ja eläimistö

Georgiassa asuu vaihtelevan ilmaston ansiosta suuri määrä erilaisia lajeja. WWF listaa Georgian 238 tärkeimmän luontoalueen joukkoon maailmassa. IUCN nimitti maan tärkeäksi alueeksi kasvillisuutensa vuoksi, ja BirdLife International endeemiseksi lintualueeksi. 40 % (2,75 miljoonaa hehtaaria) maasta on metsää, ja 40 % metsistä on vielä luonnontilassa. Alemmilla vuoristoalueilla on etupäässä tammea, jalavaa, saarnia ja pyökkiä, kun taas korkeammalla kuuset ja männyt hallitsevat. Puurajan yläpuolella levittäytyy alppiniittyjä, jotka peittävät noin 10 % Georgian pinta-alasta. Eteläiset vuoret ja alangot olivat aiemmin aroa – nykyään ne on otettu viljelykseen. Maassa on lähes 5 000 kasvilajia, joista 380 on endeemisiä Georgialle ja 1 000 Kaukasukselle. WWF:n laskujen mukaan Georgiassa on jopa 400 puu- ja pensaslajia, joista 61 on endeemisiä ja 60 maailmanlaajuisesti uhanalaisia. Eläinlajeja Georgiassa on noin tuhat (330 lintu-, 160 kala-, 48 matelija- ja 11 sammakkoeläinlajia). Metsissä elävät mm. harvinainen kaukasianleopardi, karhu ja susi.

Ympäristönsuojelu

Georgialla on useita luonnonsuojelullisia ongelmia. Kura-joen ja Mustanmeren pahan saastumisen lisäksi myös ilmansaasteet haittaavat ympäristöä etenkin Rustavin alueella. Juotavaksi kelpaavaa vettä on liian vähän, ja maaperä on monin paikoin saastunut kemikaaleista. Ylilaiduntaminen aiheuttaa vuoristoisilla alueilla eroosiota ja maanvyöryjä. Etelä-Kaukasuksella viljelty ja teollisuuden käytössä oleva alue uhkaa levitä suojelluille alueille, ja metsää raivataan laajasti Turkkiin suuntautuvaa laitonta vientiä varten. Georgialla on yksitoista suojelualuetta, joista suurin on Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto Pienellä-Kaukasuksella (76 000 hehtaaria). Puisto perustettiin vuonna 1995 Saksan ja WWF:n avustuksella.

Historia

:Pääartikkeli: Georgian historia Georgia asutettiin jo paleoliitisen kivikauden keskivaiheilla. 500-luvulla eaa Länsi-Georgiaan syntyi Kolkhetin valtakunta, ja 300-luvulla eaa Iberian valtio Kolkhetin itäpuolelle. Kuningas Mirian II teki kristinuskosta maan virallisen uskonnon jo vuonna 317, toisena maailmassa vain neljännesvuosisata Armenian jälkeen. Vaikka maan valloittivat vuorotellen arabit, mongolit, persialaiset ja turkkilaiset, Georgia onnistui säilyttämään jonkinasteisen itsenäisyyden seuraavien 600 vuoden ajan. 900-luvun lopussa kulta-aikaansa elävä Georgia yhdistyi ja katkaisi monivuotisen riippuvaisuutensa Bysantin valtakuntaan. Kuningas Daavid Rakentajan ja kuningatar Tamaran hallinnassa Georgiasta tuli 1000 – 1200-luvuilla Kaukasian alueen suurvalta. Mongolit kuitenkin valloittivat alueen Timur Lenkin johdolla, ja 1500-luvulla maa hajosi Imeretin, Kakhetin ja Kartlin kuningaskunniksi sekä viideksi ruhtinaskunnaksi, jotka säilyvät osmanien ja persialaisten vaikutuksen alaisina aina 1800-luvulle asti Venäjän väliintuloon saakka. Islamilaisen Persian uhan alla 1700-luvun lopulla Georgiassa pidettiin ortodoksista Venäjää kahdesta vaihtoehdosta pienempänä pahana. Gergievskin sopimus 1783 tasoitti tietä maan valtaukselle, ja Georgian kuningasperhe astui valtaistuimelta vuonna 1801. 1800-luvun loppupuolella georgialaisten tyytymättömyys tsaariin ja Euroopasta saapunut nationalismi johtivat kansalliseen heräämiseen ja itsenäisyysliikkeeseen. Venäjän vallankumousta seuranneen sisällissodan aikana Georgia käytti tilaisuutta hyväkseen ja julistautui itsenäiseksi 26. toukokuuta 1918. Armenia, Azerbaidžan ja Georgia muodostivat Transkaukasian liiton, joka purkautui puolen vuoden kuluessa muodostamisestaan. Puna-armeija valloitti Georgian helmikuussa 1921, ja Kaukasian maista muodostettiin Transkaukasian sosialistinen neuvostotasavalta. Vuonna 1936 jokainen maa muodosti oman sosialistisen neuvostotasavaltansa. Neuvostovallan alkuvuosina maassa tapettiin noin 50 000 ihmistä ja Stalinin terrorissa ja puhdistuksissa 1930–1950-luvulla jopa yli 150 000. Neuvostoliitossa Georgia oli 1950-luvulta lähtien suhteellisen varakas ja vakaa alue, joka hyötyi suuresti toimivasta maataloudesta, turismista ja maassa suuunnitelmatalouden sivussa harjoitetusta harmaasta taloudesta. Perestroikan aikana Georgia kehitti oman vahvasti itsenäisyyttä suosineen monipuoluejärjestelmänsä. Maa piti ensimmäiset monipuoluevaalit Neuvostoliiton osana 28. lokakuuta 1990. Georgia julistautui itsenäiseksi 9. huhtikuuta 1991, hieman ennen Neuvostoliiton lopullista romahdusta, ja ajautui kaaokseen. Levottomuuksia puhkesi ensin Etelä-Ossetiassa (1989-1992) ja myöhemmin Abhasiassa (1992-1993), jotka eivät vieläkään ole Georgian hallinnassa. 1990-luvulla maan tilanne on vaihdellut sisällissodan, rikosaaltojen ja suhteellisen rauhallisten jaksojen välillä. Marraskuussa 2003 maan pitkäaikainen, epäsuosittu presidentti Eduard Ševardnadze syrjäytettiin vallasta ruusujen vallankumouksessa. Tammikuussa 2004 uudeksi presidentiksi valittiin Mihail Saakašvili, jonka hallinto ryhtyi suuriin uudistuksiin Georgian huonokuntoisen talouden elvyttämiseksi. Maan valtiovelka lähti laskuun vuonna 2004, ja Saakašvili onnistui syrjäyttämään maasta irti pyrkineen Adžarian tasavallan johtajan Aslan Abašidzen liittäen alueen samalla vahvemmin Georgiaan.

Politiikka

Georgian politiikka Georgia on nuori demokraattinen tasavalta, jolla on vahva presidentti ja keskushallinto. Pääsy politiikkaan on turvattu vapailla ja salaisilla vaaleilla, mutta poliittiset ja kansalaisoikeudet ovat usein rajoitettuja. Georgian yksikamarisessa parlamentissa, johon edustajat valitaan nelivuotiskausiksi, on 235 paikkaa. Näistä 150 paikkaa jaetaan suhteellisella vaalilla. Tämänhetkisen hallituksen keski-ikä on vain 35 vuotta, ja sen ilmoittamia tavoitteita ovat taistelu korruptiota vastaan, talouskasvu, pääsy NATOon ja EU:hun sekä hyvät suhteet Venäjään. Presidentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Georgian valtionpäämies on Euroopan tällä hetkellä nuorin presidentti Mihail Saakašvili. Vuoden 2003 marraskuun parlamenttivaalien väärinkäytössyytösten jälkeen presidentti Eduard Ševardnadze erosi virastaan 23. marraskuuta 2003 ruusujen vallankumouksessa. Väliaikaiseksi presidentiksi tuli vanhan parlamentin puhemies Nino Burdžanadze ja vaalien tulos hylättiin. Saakašvili voitti presidentinvaalit 4. tammikuuta 2004 96,3 % ääntenenemmistöllä ja astui virkaansa 25. tammikuuta. Uudet parlamenttivaalit järjestettiin 28. maaliskuuta, joissa Saakašvilin puolue kansanliike – demokraatit sai 75 % äänistä, vain yhden muun puolueen, oikeisto-opposition ylittäessä 7 % äänikynnyksen. Vaaleja pidetään vapaimpina vielä Georgiassa järjestettyinä, vaikkakin Adžarian tasavallan presidentti Aslan Abašidzen ja keskushallinnon ristiriidat häiritsivät niitä. Georgian tärkeimpiä poliittisia ongelmia ovat konfliktit Abhasian, Etelä-Ossetian ja Adžarian alueilla. Vuonna 2004 Adžarian ongelmien kärjistyttyä presidentti Abašidze räjäytti kolme siltaa Georgian ja Adžarian väliltä. Abašidze joutui pakenemaan maasta Venäjän painostuksen ja Batumissa järjestettyjen hänen eroaan vaatineiden mielenosoitusten jälkeen. Neuvottelut Abhasian ja Etelä-Ossetian hallintojen kanssa eivät ole päätyneet sopuun.

Osat

Batumi Georgialaisilla on usein vahva alueellinen identiteetti, ja he saattavat samaistua alueeseensa vahvemmin kuin valtioon. Ylimpänä maan alueellisessa jaossa ovat kaksi autonomista tasavaltaa (avtom respublika): Abhasia ja Adžaria. Etelä-Ossetian asemasta neuvotellaan alueen hallituksen kanssa. 1990-luvulla Georgia on jaettu vanhoja rajoja mukaillen yhdeksään alueeseen (mkhare): Guria, Imereti, Kakheti, Kvemo Kartli, Mtskheta-Mtianeti, Ratša-Letškhumi-Kvemo Svaneti, Samegrelo-Zemo Svaneti, Samtskhe-Džavakheti ja Šida Kartli. Alemmalla tasolla maa jakautuu Neuvostoliiton aikana luotuihin maakuntiin (raioni) ja kaupunkeihin (kalaki). Maakuntia on 53 (Abhasiaa ja Adžariaa lukuun ottamatta): Abaša, Adigeni, Akhalgori, Akhalkalaki, Akhaltsikhe, Akhmeta, Ambrolauri, Aspindza, Baghdati, Bolnisi, Bordžomi, Dedoplistsq'aro, Dmanisi, Dušeti, Džava, Gardabani, Gurdžaani, Kareli, Kaspi, Kharagauli, Khašuri, Khobi, Khoni, Lagodekhi, Lantškhuti, Lentekhi, Marneuli, Martvili, Mestia, Mtskheta, Ninotsminda, Oni, Ozurgeti, Q'azbegi, Q'vareli, Satškhere, Sagaredžo, Samtredia, Senaki, Sighnagi, Telavi, Terdžola, Tetritsq'aro, Tianeti, Tsageri, Tsalendžikha, Tsalka, Tškhorotsq'u, Tšokhatauri, Vani, Zestaponi ja Zugdidi. Kaupunkeja on 9, pääkaupunki
- mukaan lukien: Gori, Kutaisi, Poti, Rustavi, Tbilisi
- , Tq'ibuli, Tsq'altubo, Tšiatura, Tskhinvali. Maakunnat jaetaan lisäksi kyliin, joita on suuri määrä.

Georgian nimi

Georgian omakielinen nimi on Sakartvelo (საქართველო) ja georgian kielen eli kartvelin omakielinen nimi on kartuli (ქართული). Itseään georgialaiset kutsuvat nimellä kartvelebi (ქართველები). Nämä nimet periytyvät kaikkien georgialaisten isäksi kutsutulta Kartlos -heimopäälliköltä. Useimmissa muissa kielissä maa tunnetaan nykyisin Georgia-tyyppisellä nimellä, joka pohjautuu maan persiankieliseen nimeen گرجی Gurji, joka vuorostaan tulee arabian sanasta Jurj. Koska nimen kirjoitusasuun vaikutti kreikan sana geōrgía (γεωργία), joka tarkoittaa maanviljelyä, maan nimen on virheellisesti luultu tulleen maataloudesta tai mm. Georgian suojeluspyhimykseltä Pyhältä Yrjöltä. Suomeksi maalla on kaksi nimitystä: Georgia on lainautunut kreikan ja Gruusia venäjän kautta. Nimeä Georgia alettiin pitää neuvostovastaisena 1960-luvulta lähtien, mutta Neuvostoliiton romahdettua 1991 maata alettiin kutsua jälleen nimellä Georgia.

Talous

Jo 200-luvulla eaa Georgian sepät valmistivat aseita antiikin kreikkalaisten ja troijalaisten sotiin. Kaukasuksella kaivettiin kultaa, hopeaa, kuparia ja rautaa. 1900-luvulla Georgian talous alkoi keskittyä turismiin, sitrushedelmien ja viinin kasvatukseen sekä hiilen, mangaanin ja kuparin louhintaan. Lännessä on perinteisesti pidetty karjaa ja idässä lampaita. Vähäinen teollisuus on tuottanut viiniä, metalleja, koneita, kemikaaleja ja tekstiilejä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kaikkien entisten neuvostotasavaltojen talous lamaantui. Joulukuussa 1990 Venäjä asetti Georgian kauppasaartoon. Sisällissodat Abhasiassa, Adžariassa ja Etelä-Ossetiassa syvensivät kriisiä. Maatalous- ja teollisuustuotanto laski vuoteen 1994 mennessä neljännekseen entisestä, ja työttömyys Tbilisissä nousi 40 prosenttiin. Apua lännestä saapui vasta 1995, kun IMF antoi Georgialle luottoa 206 miljardia dollaria ja Saksa 50 miljardia markkaa. Vuosien 1995 ja 1997 välillä tuotanto nousi 30 prosenttiin Neuvostoliiton aikaisesta tasosta, vuonna 2001 saavutettiin 35 %. 51 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja 13-15 % kotitalouksista elää äärimmäisessä köyhyydessä (2001). Palkkojen nousu ei pysy inflaation perässä. Opettajat ansaitsevat 12 € kuukaudessa, eläkkeet ovat keskimäärin 6 € kuukaudessa ja sisällissodan pakolaiset saavat tukea 4 € kuussa. Georgian tärkeimmät kauppakumppanit ovat Turkki, Venäjä, Azerbaidžan ja Saksa (2002). Vuonna 2003 Georgian valtionvelka oli 1,3 miljardia euroa. 40 % rahasta oli lainassa Maailmanpankilta, IMF:ltä ja Euroopan jälleenrakennusrahastolta. Loput 60 % on lainattu keskinäisillä sopimuksilla IVY-mailta, mm. Turkmenistanilta. Lokakuussa 1995 Georgiaan luotiin oma rahayksikkö, lari. Georgia laskee toivonsa taloudellisesta toipumisesta Mustanmeren satamien (Batumi, Poti) kautta kulkevan kansainvälisen tavaraliikenteen sekä Baku-Tbilisi-Ceyhan öljyputken varaan. Ceyhan

Merkittävimmät luonnonvarat


- puu
- vesivoima
- mangaani
- rautamalmi
- kupari

Merkittävimmät vientituotteet


- romumetalli
- koneet
- kemikaalit
- mangaani
- tee
- viini

Väestö



Abhasia

Abhasia (abhaasiksi Аҧсны/Aphsny, georgiaksi აფხაზეთი/Apkhazeti, venäjäksi Абха́зия/Abhazija) on 8600 neliökilometrin kokoinen vuoristoinen alue Kaukasuksella. Se on de facto itsenäinen, mutta kuuluu muodollisesti Georgialle. Abhasian pääkaupunki on Suhumi.

Historia

Varhaishistoria

Varhaisimmat todisteet ihmisasutuksesta Länsi-Kaukasuksella ovat 4000 - 3000-luvuilta eaa. Nykyiset abhaasinationalistit kutsuvat näitä heimoja "proto-abhaaseiksi". 800–600-luvuilla eaa Abhasian alue kuului Kolkhiksen valtioon, joka liitettiin 63 eaa Egrisin kuningaskuntaan. Kreikkalaiset kauppiaat perustivat satamia Mustanmeren rannalle, ja yhdestä noista satamista (Dioscurias) kehittyi lopulta Abhasian pääkaupunki Suhumi. Rooman valtakunta valloitti Egrisin ensimmäisellä vuosisadalla ja hallitsi sitä 300-luvulle asti, jonka jälkeen valtio pysyi Bysantin vaikutuspiirissä. Abhaasit käännytettiin kristinuskoon Bysantin keisari Justinianus I:n valtakaudella 500-luvulla. Abhasiasta tehtiin autonominen Bysantin ruhtinaskunta 600-luvulla, minkä aseman se säilytti 200 vuotta kunnes se liitettiin georgialaiseen Imeretin kuningaskuntaan. Bysantin vaikutus keskittyi tänä aikana luultavasti lähinnä rannikolle ja heikkeni vuorille noustessa. 1500-luvulla alueen valloittivat osmanit, ja osa abhaaseista kääntyi islamiin. Georgialaiset karkottivat osmanit ja perustivat alueelle autonomisen Abhasian ruhtinaskunnan (georgiaksi Abkhazetis Samtavro), jota hallisti Šarvašidze-dynastia.

Abhasia Venäjän ja Neuvostoliiton osana

Venäjän keisarikunnan laajentuminen Kaukasiaan johti pienimuotoisiin konflikteihin venäläisten kolonialistien ja alueen alkuperäisen väestön välillä. Useita georgialaisia ruhtinaskuntia liitettiin Venäjään 1801-1864. Venäläiset saivat haltuunsa Abhasian paloittain vuosien 1829 ja 1842 välillä, mutta heidän valtansa ei ollut pysyvää ennen vuotta 1864 kunnes paikallinen ruhtinaskunta lakkautettiin. Suuria määriä abhasialaisia muslimeita, joiden on sanottu muodostaneen jopa 60 % alueen väestöstä, muuti Osmanien valtakuntaan 1864-1878. Georgialaiset ja abhasialaiset historioitsijat kiistelevät, olivatko abhaasit alueen alkuperäisväestö, josta osan muuttaessa turkkiin suuria alueita jäi tyhjäksi - vai pohjoisesta muuttaneita ja georgialasiin sekoittuneita pohjoiskaukasialaisten kansojen jälkeläisiä. 1900-luvun alkuun mennessä abhaasit muodostivat joka tapauksessa alueensa väestöstä vähemmistön. Encyclopædia Britannican mukaan vuonna 1911 Suhumin väestöstä kaksi kolmasosaa oli georgialaisia ja yksi kolmasosa abhaaseja. Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917 bolševikit myönsivät abhaaseille kultuurisen ja poliittisen autonomian, kunnes vuonna 1931 Stalin teki maasta Georgiaan kuuluvan autonomisen tasavallan. Abhasia alistettiin Tbilisin määräysvaltaan ja aloitettiin georgialaistamisohjelma: georgiasta tuli ainoa virallinen kieli, abhaasin kielen käyttö kiellettiin, kulttuurisia oikeuksia vähennettiin ja tuhansia abhaaseja tapettiin Stalinin puhdistuksissa. Lavrenty Beria rohkaisi georgialaisten muuttoa Abhasiaan, ja myöhemmin 1950- ja 1960-luvulla Vazgen I ja Armenian kirkko kehottivat ja rahoittivat armanialaisten muuttoa alueelle. Nykyään armenialeiset ovat Abhasian suurin vähemmistöryhmä. Abhaasien sorto lopetettiin Stalinin kuoltua ja abhaaseille annettiin suurempi asema alueensa hallinnossa. Etnisiä kiintiöitä perustettiin tiettyihin virkoihin, mikä antoi abhaaseille väestöosuuteensa nähden jopa suhteetonta valtaa. Joidenkin mielestä tämä edusti "hajoita ja hallitse"-politiikkaa, jossa paikallisille eliiteille annettiin valtaa neuvostojohdolle annetun tuen vastineeksi. Georgialaiset kokivat järjestelmän epäreiluna syrjintänä, mikä lisäsi alueen jakautuneisuutta.

Abhasian sota

Vazgen I Neuvostoliiton alettua hajota 1980-luvun lopulla jännitteet abhaasien ja georgialaisten välillä kasvoivat. Monet abhaasit vastustivat Georgian itsenäisyyttä pelätessään itsenäistymisen johtavan georgialaistumiseen, ja ajoivat Abhasian perustamista itsenäiseksi valtioksi. Kiista kääntyi väkivaltaiseksi Suhumissa 16. heinäkuuta 1989. 16 georgialaisen sanotaan kuolleen ja 137 loukkaantuneen, kun he halusivat mennä georgialaiseen yliopistoon abasialaisen sijasta. Usean päivän väkivaltaisuuksien jälkeen neuvostojoukot palauttivat järjestyksen kaupunkiin mutta syyttivät puolisotilaallisia joukkoja yhteenottojen sytyttämisestä. Georgia julistautui itsenäiseksi 9. huhtikuuta 1991, presidenttinään Zviad Gamsakhurdia. Gamsakhurdian hallinnon jouduttua epäsuosioon hän joutui eroamaan tammikuussa 1992, jolloin hänet korvasi Eduard Ševardnadze. Vaikka hän ei ollut varsinaisesti nationalisti, hän ei myöskään juurikaan vastustanut hallituksessa olleita kovan linjan äärinationalisteja. 21. helmikuuta 1992 Georgiaa hallinnut sotilasneuvosto ilmoitti neuvostoaikaisen perustuslain mitätöinnistä ja Georgian tasavallan (1918-1921) perustuslain käyttöönotosta, minkä monet abhaasit käsittivät autonomisen asemansa lopettamiseksi. 23. heinäkuuta 1992 Abhsian hallitus julistautui itsenäiseksi, vaikka mikään maa ei tunnustanutkaan sitä. Georgian hallitus lähetti alueelle 3000 sotilasta palauttamaan järjestystä ja taisteluita puhkesi Suhumin ympäristössä. Abhasian viranomaiset hylkäsivät Georgian hallituksen vaatimukset pitäen niitä tekosyynä invaasiolle. Viikon taisteluiden jälkeen Georgian joukot saivat haltuunsa suurimman osan maasta ja sulkivat Abhasian parlamentin. Satoja vapaaehtoisia pohjoiskaukasialaisia puolisotilaita (kuten silloin vähän tunnettu Šamil Basajev) liittyi abhasialaisiin separatisteihin. Syyskuussa abhaasit ja venäläiset vapaaehtoisjoukot ryhtyivät suureen hyökkäykseen, jossa georgialaiset joukot ajettiin suurimmasta osasta maata. Ševardnadzen hallitus syytti Venäjää salaisen sotilasavun antamisesta. Suuria etnisiä puhsdistuksia tapahtui molemmilla puolilla, ja noin 3000 ihmisen arvallaan kuolleen sodan tässä vaiheessa. Konflikti junnasi paikoillaan heinäkuuhun 1993 saakka, jolloin abhaasimilitia teki hyökkäyksen georgialaisten hallussa pitämään Suhumiin, johon itse Ševardnadze oli jäänyt loukkuun. Suhumi antautui lopulta 27. syyskuuta 1993 ja Ševardnadze joutui pakenemaan Venäjän laivaston avulla tarkka-ampujien ampuessa hotellia, jossa hän asui. Georgialaisten tappion jälkeen lähes koko ei-abhasialainen väestö pakeni sekasortoisessa tilassa maasta – noin 250 000 - 300 000 ihmistä, joista jopa 10 000 saattoi kuolla.

Politiikka

Abhasian presidentti on Sergei Bagapš. Hänet valittiin vikaan 12. tammikuuta 2005. Hän sai vaaleissa 91,54 % äänistä, ja hänen vastaehdokkaansa Jakob Lakoba vain 4,5 %. Mm. Galin maakunnassa asuvien georgialaisten ei annettu äänestää. Maan pääministeri on Aleksander Ankvab, joka oli 1990-luvun alussa vastuussa georgialaisten ajamisesta pois Abhasiasta. Abhasian parlamentti on 2002, 2003 ja uudelleen 2004 turhaan vedonnut Venäjään Abhasian tunnustamiseksi, Abhasian liittämiseksi Venäjän rahajärjestelmään ja puolustusavun antamiseksi. YK:n mukaan ihmisoikeustilanne maassa on huono. Abhasiassa ei ole toimivaa oikeuslaitosta ja maahan on soluttautunu rikollisjärjestöjä. Vuonna 2004 monilta ryhmiltä poistettiin oikeus käydä koulua omalla kielellään.

Maantiede

Abhasian noin 8 600 km² suuruinen alue sijaitsee Georgian luoteisosassa Mustanmeren rannalla. Kaukasus-vuoret pohjoisessa erotavat Abhasian Venäjästä (Karatšai-Tšerkessiasta), ja etelässä maa rajautuu Georgian Samegrelon alueeseen. Maa on erittäin vuoristoinen, ja länes 75 % sen pinta-alasta on vuoria tai kukkuloita. Asutus keskittyy suurimmaksi osaksi rantakaistaleelle ja muutamiin syviin, jokien kovertamiin laaksoihin. Ilmasto on erittäin leuto, minkä vuoksi neuvostoaikana Abhasiaa sanottiin usein Georgian rivieraksi. Alue tunnetaan myös maataloustuotteistaan, kuten teestä, tupakasta, viinistä ja hedelmistä.

Osat

Abhasia jaetaan viiteen maakuntaan ja kolmeen kaupunkiin
- :
- Gagra
-
- Gali
- Gudauta
- Gulripši
- Otšamtšire
- Suhumi
-
- Suhumin maakunta
- Tkvartšeli
-

Talous

Väestö

Abhasian väestö on kokenut 1990-luvulta lähtien rajuja muutoksia. Viimeisessä Neuvostoliiton aikana suoritetussa väestönlaskennassa 1989 alueen asukasluku oli noin 500 000, josta 48 % oli georgialaisia ja vain 17 % abhaaseja. Vuosina 1992-1993 käyty sota johti Abhasian eroamiseen Georgiasta ja käytännössä koko georgialainen väestö, noin 250 000 henkeä, ajettiin maasta. Konfliktia ei ole vielä ratkaistu ja nykyään abhasian väestö on pääosin abhasialaista. Heitä on väestöstä noin 45 %, ja lopun muodostavat venäläiset, armenialaiset, kreikkalaiset, juutalaiset ja jäljelle jääneet georgialaiset.

Kulttuuri

Aiheesta muualla


- [http://www.abkhazia.org/ Abkhazia.org]
- [http://www.abkhazeti.ru/ Abkhazeti.ru]
- [http://www.conflicts.rem33.com/abkhazia.htm Abkhazia - An open wound in Georgia]
- [http://www.caucaz.com/home_uk/pays.php?pays=5 Caucaz.com, Weekly Online about South Caucasus]
- [http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/3261059.stm BBC Regions and territories: Abkhazia]
- [http://www.unpo.org/member.php?arg=03 Unrepresented Nations and Peoples Organisation]
- [http://www.usip.org/pubs/peaceworks/pwks19/chap3_19.html Publication of the United States Institute of Peace: Sovereignty after Empire Self-Determination Movements in the Former Soviet Union, Hopes and Disappointments: Case Studies: Abkhazia] Luokka:Georgia Luokka:Kaukasia Luokka:Kiistanalaiset alueet ko:압하스 ja:アブハジア

Mustameri

Mustameri on meri Kaakkois-Euroopan ja Vähän-Aasian välissä. Sen rantavaltiot ovat Turkki, Bulgaria, Romania, Ukraina, Venäjä ja Georgia. Suurimmat siihen laskevat joet ovat Tonava, Dnepr ja Don. Pohjoisesta Mustaanmereen työntyy Ukrainaan kuuluva Krimin niemimaa, jonka itäpuolelle jää Asovanmeri-niminen Mustanmeren lahti. Bosporinsalmi yhdistää Mustanmeren Välimereen.
Välimereen Välimereen Luokka:Meret ko:흑해 ja:黒海 th:ทะเลดำ

Asovanmeri

Asovanmeri (venäjäksi Azovskoje More) on Mustanmeren lahti Krimin niemimaan itäpuolella. Kertšinsalmi yhdistää sen Mustaanmereen. Asovanmeren syvin kohta on 15 metriä. metrin Blue Marble -projektin [http://earthobservatory.nasa.gov/Newsroom/BlueMarble/] kuva.]] Luokka:Meret ja:アゾフ海

Ukraina

Ukraina on Neuvostoliitosta muiden itsenäisten valtioiden yhteisön maiden tapaan itsenäistynyt suuri, väestöltään ja pinta-alaltaan noin Ranskan kokoinen maa Itä-Euroopassa. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä ja lännessä Puola, Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Ukrainan pääkaupunki on Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.

Historia

Varhaishistoria

Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerilaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla, sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja.

Kievskaja Rus - Venäjä ennen Moskovan suuriruhtinaskuntaa

Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petšenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina.

Mongolivalloitus jakaa Ukrainan idän ja lännen valtapiireihin

Mongolien vallattua Kiovan 1240, Ukraina jäi osin näiden valtaan ja ajautui osin Puola-Liettuan hallintaan. Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä, jotka 1648-1654 kapinoivat Puolaa vastaan ja tukeutuivat Venäjään.

Puolan vastainen kapina ja tukeutuminen Moskovaan

1654 Atamaani Bohdan Hmelnitskin johtama kapina Puolaa vastaa johti siihen, että Puola-Liettuasta, puolalaisen aatelin vallasta itsenäistymään 1648-1654 pyrkivät ukrainalaiset tukeutuivat Venäjän tsaariin 1654 tunnustaen tämän muodollisen ylivallan. Ukrainan toinen uhka tuli etelästä islamilaisuuden muodossa, mihin Venäjästä myös olisi saattanut olla apua.

Itä-Ukraina määritellään osaksi Venäjää

Andrusovin rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen. Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmanni Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan jaoissa 1772, 1793 ja 1795 pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria.

Feodalismi voimistuu samalla kuin se lännessä jo heikkenee

Alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattama ja vasta Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistama maaorjuus lakkautettiin vasta 1861 Aleksanteri II:n toimesta.

Kansallinen herääminen 1800-luvulla

Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokevat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustavat myös puolalaisten kaupunkien dominanssia Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.

Itsenäistuminen Venäjästä 1918 saksalaisten tuella

Simon Petljura julisti Ukrainan itsenäiseksi joulukuussa 1917, mutta maa joutui Saksan keisarikunnan joukkojen miehittämäksi ja Petljuran kansantasavaltalainen hallinto korvattiin keväällä 1918 saksalaismielisellä Pavel Skoropadskilla, minkä tehtävänä oli turvata ukrainalaisen viljan kerääminen Saksan elintarvikehuoltoon. Saksalaisten antauduttua ententélle ensimmäisessä maailmansodassa oli Pavel Skoropadskin paettava ja Petljuran johtama kansallismielinen hallitus nousi jälleen valtaan Kiovassa sosialistipuolueen Petljuran ja Vinnitšenkon julistettua Beloi Tšerkvissä kapinan 13. marraskuuta 1918 hetmanni Skoropadskin hallitusta vastaan Saksan solmittua aselevon 11. marraskuuta 1918 ententen kanssa ja Venäjän kansankomissaarien sanottua irti Brest-Litovskin rauhansopimuksen, mikä tarjosi kansankomissaareille mahdollisuuden siirtyä saksalaisten tilalle näiden alkaessa vetäytyä Baltiasta ja Ukrainasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Sisällissota

Itä-Ukraina oli vuorotellen Nestor Mahnon johtamien anarkistien, Denikinin ja Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan ja sitä ja kansallisia ukrainalaisia sosialisteja vastustavien bolševikkien hallussa. Puna-armeijan vahvistettua asemiaan Ukrainassa, Petljuran kansallismielinen hallitus liittoutui Puolan kanssa, mutta hävisi lopulta bolševikeille Puolan solmittua rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa, jolloin Ukrainan kansalliset sosialistiset joukot jäivät ilman tukea.

Ukrainan nälänhätä

Vuosina 1930–1932 Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat nälänhädän johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen. Toisessa maailmansodassa Ukraina joutui natsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944 ja Ukrainan kansallismieliset pyrkivät itsenäisyyteen Neuvostoliitosta. Saksan miehityshallinto alisti kuitenkin Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakin Länsi-Ukrainassa. Vuonna 1986 Tšernobylin kaupungissa tapahtui historian vakavin ydinvoimaonnettomuus.

Itsenäistyminen Neuvostoliitosta

Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikea inflaatio ja levottomuudet pakottivat ennennaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanut Leonid Kutšma nousi Ukrainan ja presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi on ollut täynnä skandaaleita vaikka talous on hieman parantunut hänen aikanaan.

Oranssi vallankumous

:Katso artikkeli Ukrainan presidentinvaalit 2004 Vuonna 2004 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, joissa istuva presidentti, Leonid Kutšma, ei enää ollut ehdokkaana. 31. lokakuuta järjestetyillä vaalien ensimmäisellä kierroksella kumpikaan pääehdokkaista, ei länsimielinen Viktor Juštšenko eikä Venäjän näkyvästi tukema Viktor Janukovitš onnistunut keräämään yli puolta annetuista ääneistä. Vaalien toinen kierros kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä käytiin 21. marraskuuta 2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaan oranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen. Vaalien toinen kierros uusittiin 26. joulukuuta 2004 ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšhenko saaden yli 52 prosenttia äänistä. Ukrainan pääministeriksi nimitetettiin vaalien jälkeen Julija Tymošenko, jonka hallitus kuitenkin erotettiin korkeimman hallinnon lahjusepäilyjen vuoksi syyskuussa 2005.

Politiikka

Julija Tymošenko

Hallinto

Ukraina on perustuslaillinen demokratia jota johtaa presidentti, vuonna 2004 valittu Viktor Juštšenko. Valtaa käyttää 450-paikkainen parlamentti, Verhovna rada. Pääministerinä on toiminut 4. helmikuuta 2005 alkaen Julija Tymošenko. Ukraina on pyrkinyt varovaisesti lähestymään NATOa ja Euroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan tulisi Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja NATO:n jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä taloudellisesti tärkeintä on erityisesti raskaan teollisuuden näkökulmasta olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Puola kannattaa Ukrainaa EU:n jäseneksi Bulgarian ja Romanian jälkeen. Tällä ei olisi merkitystä pelkästään turvallisuuspoliittisesti Itä-Euroopassa, vaan myös EU:n maatalouspolitiikan kannalta, koska Ukraina on Ranskan kokoinen etelässä sijaitseva mustanmullan maa.

Ukraina hakee paikkaansa idän ja lännen välistä

NATO Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäläismyönteisen ja raskasteollistetun Itä-Ukrainan, (Dneprin) "vasemman rannan" (ven. Levoberežnaja), ja jo historiallisestikin länsisuuntautuneemman (Dneprin) "oikean rannan" (ven. Pravoberežnajan) välillä jatkuu. Historiallisesti jako muodostui ensimmäistä kertaa Andrusovin rauhassa katolista länttä edustavan Puola-Liettuan ja Moskovan suuriruhtinaskunnan välillä. Puolan yhtenäinen vaikutus Ukrainaan lakkasi Puolan jaoissa 1700-luvun lopussa, minkä tuloksena lopulta Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostaneet Puolan kuningaskunta jaettiin lopulta kolmannen jaon jälkeen kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa Venäjältä pyrkien muodostamaan siitä Neuvosto-Venäjästä riippumattoman protektoraatin sen itsenäisyyspyrkimyksiä muodollisesti tukien niin Venäjän väliaikaisen hallituksen politikkaa jatkaneita valkoisia, tässä tapauksessa Krimiltä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa, kuin Neuvosto-Venäjääkin, tässä tapauksessa Harkovin bolševikkihallitusta vastaan. Toisen maailmansodan aikana ei Saksa kuitenkaan ollut valmis enää myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi vapauttama, sitä yrittänyt Stefan Bandera lopulta vangittiin. Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako on osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset levoberežnaja-alueet kannattavat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät pravoberežnaja-alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi. Ukrainassa yritetään toimeenpanna teollisuuspolitiikkaa naapurivaltioitaan alhaisemmin energianhinnoin. EU ja Yhdysvallat yrittävät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumisprosesseja löyhentääkseen Ukrainan ja Venäjän välistä yhteyttä, kun taas Venäjä yrittää pitää kiinni atamaani Bohdan Hmelnitskin Puola-Liettuaa vastaan suuntaaman kapinan tuloksena 1654 muodostuneesta historiallisesta yhteydestään Ukrainaan, jolloin Ukrainan kasakkavaltio tunnusti Moskovan suuriruhtinaskunnan suojelijakseen katolista länttä, Puola-Liettuaa, vastaan tilanteessa, missä myös Ottomaanien valtakunta asetti paineitaan etelästä. EU:n myötä on virinnyt Puolassa ajatus Ukrainan EU-jäsenyydestä, mihin saattaisi liittyä myös NATO-jäsenyys.

Turvallisuuspolitiikka

Venäjän näkökulmasta Ukrainan NATO-jäsenyys saartaisi sen liittolaisen, Valko-Venäjän pohjoisen Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan, lisäksi myös etelästä, mikä vaikuttaisi tilanteeseen myös Mustallamerellä. Ukrainalle Hruštšovin aikana vuonna 1954, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta Venäjän ja Ukrainan historiallisesta liitosta, Venäjältä siirretty Krimin niemimaa joutuisi näin NATOn piiriin. Yhdysvaltain kannalta voi olla kysymys Zbigniew Brzezinskin opista, minkä mukaan Yhdysvaltain on vahvistettava asemaansa entisissä neuvostotasavalloissa lopullisena tavoitteenaan Persianlahden ja sen reuna-alueiden turvaaminen muilta energian tarvitsijoilta. Venäjän kannalta Ukrainaa ja Valko-Venäjää on pidetty Venäjän itsensä ohella Venäjän valtakunnan perustana. Zbigniew Brzezinski

Joukkotiedotusvälineet vaaralle alttiina

Keinot yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi ovat ainakin edellisen presidentin Leonid Kutšman aikana olleet kovia, joskaan Valko-Venäjän kaltaista valtiojohtoista vakauttamista ei ole suoritettu ja hallituksen sekä opposition vuoropuhelu on jatkunut. Opposition lehtimiehen Ukrainska Pravdan 2. marraskuuta 2000 kuolleena löytyneen Georgi Gongadzen murhaa syksyllä 2000 pidetään sisäministeriön Orly-joukkojen tekemänä. Toimittaja oli tutkinut ennen kuolemaansa vallanpitäjien korruptiota ja rahanpesua. Syytöksista seurasi presidentin vastaisia mielenosoituksia Kiovassa ja muilla paikkakunnilla. Myös muita joukkotiedotusvälineiden palveluksessa olevia on kuollut. Itsenäisen Juta-radioaseman johtaja Heorhi Tšetšek kuoli keväällä 2004 auto-onnettomuudessa. Televisioaseman johtaja Ihor Aleksandrov murhattiin 2001 ja toimittaja Volodymyr Karatševtsev 2003 sekä muita.

Koltšuga-tutkakaupat ja YKn Irak-vientikielto

Kansainvälistä huomiota sai myös Yhdysvaltain epäily, että U