:: wikimiki.org ::

Kriegsmarine

Kriegsmarine

Kriegsmarine oli kansallissosialistisen Saksan laivasto. Se perustettiin toukokuussa 1935 suoritetun kansallisten asevoimien uudelleenorganisoinnin yhteydessä, joka rikkoi ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksen Saksalle asettamia rajoituksia. Sen edeltäjä oli Reichsmarine, Saksan keisarikunnan keisarillinen laivasto. Kriegsmarine oli Saksan koko armeijan, Wehrmachtin osa samaan tapaan kuin maanvoimat, Heer ja ilmavoimat, Luftwaffe. Kriegsmarine koostui yksittäisistä isommista laivoista, useampia laivoja sisältävistä laivasto-osastoista ja erilaisista maalla sijaitsevista huoltosatamista ja muusta kalustosta. Toisen maailmansodan aikana Kriegsmarinessa palveli 1,5 miljoonaa sotilasta ja sen menetykset sodan aikana olivat 65 000 kuolleita, 105 000 kadonnutta ja 21 000 haavoittunutta. Kriegsmarinen pääalukset olivat kaksi taistelulaivaa (Bismarck ja Tirpitz), kolme "taskutaistelulaivaa", kaksi taisteluristeilijää (Scharnhorst ja Gneisenau), kolme raskasta risteilijää, kuusi kevyttä risteilijää, sukellusveneet ja muut pienemmät alukset. Kahta ensimmäisen maailmansodan aikaista taistelulaivaa käytettiin pääasiassa koulutukseen. Taistelulaivat Bismarck ja Tirpitz olivat kooltaan ja tulivoimaltaan verrattavia Iso-Britannian kuninkaallisen laivaston suurimpiin aluksiin, mutta kuninkaallisen laivaston valtava toimintakapasiteetti ja alusten lukumäärä ylittivät Kriegsmarinen koon monin verroin. Bismarck ja Tirpitz olivat bruttovetoisuudeltaan yli 50000 tonnia ja aseistuksena niissä oli kahdeksan 380 mm tykkejä. Kriegsmarine suoritti sodan aikana kaksi suurta operaatiota, joiden nimet olivat Berliini ja Rheinübung. Niiden tarkoituksena oli käydä risteilijäsodankäyntiä Iso-Britannian kauppalaivastoa vastaan, jotta voitaisiin estää Iso-Britannian joukkojen huolto. Risteilijäsodankäynnin mahdollisuudet murenivat taistelulaiva Bismarckin tuhouduttua. Muita merkittäviä taisteluita olivat Admiral Graf Speen tuho Río de la Platalla ja Taistelu Atlantista. Pienempiin yhteenottoihin kuuluivat HMS Royal Oakin, HMS Gloriousin, Bismarckin, HMS Hoodin ja Scharnhorstin upotukset. Ylin sodanjohto ei juurikaan arvostanut Kriegsmarinen toimintakykyä ja se taistelikin liittoutuneiden suurta ylivoimaa vastaan. Sodan loppupuolella vihollisen ilmavoimat olivat nujertaneet suurimman osan sen yksiköistä, mutta pienemmät alukset operoivat aina sodan viimeisiin hetkiin saakka. Luokka:Armeijat Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ドイツ海軍

Kansallissosialistinen Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset

- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
- Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
- Schutzpolizei
- Gendarmerie
- Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
- Geheime Staatspolizei, Gestapo
- Reich Kriminalpolizei, Kripo
- Sicherheitdienst, SD

Poliittiset

- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
- Hitler-Jugend, HJ
- Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
- Deutscher Arbeitsfront
- Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan. Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.

Sodan syyt

Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. 1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa. Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.

Sodan kulku

Kaarle Suuren Kaarle Suuren Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan. Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin. Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi. Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan. Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.

Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

Aluemuutokset sodan jälkeen

- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. Luokka:Ensimmäinen maailmansota ms:Perang Dunia I ko:제1차 세계 대전 ja:第一次世界大戦 simple:World War I th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง

Wehrmacht

Wehrmacht oli kansallissosialistisen Saksan armeijan nimi vuosina 1935–1945. Se perustettiin armeijan reorganisaatiossa vanhan Reichswehrin tilalle ja sen nykyinen vastine yhdistyneessä Saksassa on Bundeswehr. Wehrmacht muodostui kolmesta haarasta:
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - laivasto
- Luftwaffe - ilmavoimat Armeijan ylipäällikkönä toimi koko Wehrmachtin olemassaolon ajan Adolf Hitler. Hitlerin apuna toimi sotilasesikunta Oberkommando der Wehrmacht (OKW). Wehrmachtin osuus toisen maailmansodan sotarikoksiin on kaksijakoinen. Toisaalta Wehrmachtin johtohenkilöstö koostui lähinnä vanhan saksalaisen sotilasperinteen konservatiivisista seuraajista, jotka eivät varsinaisesti olleet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kansallissosialisteja. Toisaalta preussilaiseen sotilasperinteeseen kuului uskollisuus ylemmille, joka takasi lojaalisuuden hallintoa kohtaan sodan loppumetreille asti. Wehrmachtin joukot syyllistyivät Neuvostoliitossa julmuuksiin siviiliväestöä kohtaan ja muutamissa tapauksissa avittivat SS-joukkoja juutalaisten ja muiden ei-toivottavien kokoamisessa ja likvidoimisessa.

Sotavuodet

SS Voimakkaat panssari- ja ilmavoimat mahdollistivat uudenlaisen taktiikan käytön, salamasodan. Sodan alkuvaiheessa maa toisensa jälkeen valloitettiin ja miehitettiin viikkojen sisällä. Tämä vakuutti sotajohtajat uudesta ideasta, laaja-alaisesta aseistuksesta. Joka tapauksessa vihollisvoimien (Yhdistynyt kuningaskunta, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat) aloittaessa sinnikkään vastarintansa salamasotataktiikoita ei kyetty enää käyttämään ja asevarustelun puutteellisesta tasosta tuli ongelma Wehrmachtille. Wehrmachtin sotilaallinen vahvuus oli johtaa taktiikoitaan tehtäväpohjaisesti (käskypohjaisen sijasta) ja miehistön seassa vallitsi maan kuulu kuri. Nykyään Wehrmachtia pidetään toisinaan huipputeknisenä armeijana, sillä monet sen toisen maailmansodan aikana kehittämät aseteknologiat olivat aikansa moderneimpia, kuten esimerkiksi V1- ja V2-ohjukset, Messerschmitt Me 262 -suihkuhävittäjä ja sen sukellusvenelaivasto. Wehrmachtin varustelutaso oli kuitenkin epätasainen ja yleisesti matalla tasolla, esimerkiksi vain 40 prosenttia joukoista oli motorisoitu, joten huoltokuljetukset olivat usein riippuvaisia hevosista ja useat sotilaat liikkuivat jalan tai toisinaan polkupyörillä. Wehrmachtissa palveli myös useita ulkomaalaisia toisen maailmansodan aikana. Heihin kuuluivat etnisiä saksalaisia, hollantilaisia, baltteja, pohjoismaalaisia ja heitä tuli jopa Balkanin niemimaalta. Venäläiset palvelivat erityisessä Venäjän vapautusarmeijassa ja muut neuvostokansat muodostivat Ostlegionenin. Nämä yksiköt olivat kenraali Ernst August Köstringin alaisuudessa ja muodostivat noin 5 prosenttia Wehrmachtin miesvoimasta.

Sodan jälkeen

Saksan ehdoitta antautumisen jälkeen 8. toukokuuta 1945, siltä kiellettiin modernin armeijan pitäminen. Kymmenen vuoden päästä kylmän sodan jännitteiden vuoksi Länsi- ja Itä-Saksassa luotiin omat erilliset asevoimansa. Länsi-Saksan asevoimat ottivat nimekseen Bundeswehr ja Itä-Saksan vastaava nimettiin Nationale Volksarmeeksi. Kumpikaan puoli ei pärjännyt ilman kokeneita sotilaita, joten molempien armeijoiden joukossa oli lukuisia upseereita, jotka olivat palvelleet Wehrmachtissa.

Kuuluisia henkilöitä

- Ludwig Beck
- Fedor von Bock
- Walther von Brauchitsch
- Karl Dönitz
- Wilhelm Flicke
- Werner von Fritsch
- Heinz Guderian
- Franz Halder
- Erich Hoepner
- Hermann Hoth
- Alfred Jodl
- Wilhelm Keitel

- Ewald von Kleist
- Albert Kesselring
- Hans Günther von Kluge
- Erich von Manstein
- Friedrich Olbricht
- Friedrich Paulus
- Erich Raeder
- Erwin Rommel
- Gerd von Rundstedt
- Claus von Stauffenberg
- Erwin von Witzleben

Luokka:Armeijat Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ドイツ国防軍

Luftwaffe

Luftwaffe (suomeksi ilma-ase) on nimitys Saksan ilmavoimille. Sen edeltäjä Fliegertruppen perustettiin ennen ensimmäisestä maailmansotaa 1. lokakuuta 1913. Saksan hävittyä sodan sotilaslentokoneet kiellettiin Versaillesin rauhansopimuksessa ja Fliegertruppen (lentojoukot), lakkautettiin. Uutta ilmavoimaa, Luftwaffea, valmisteltiin jo Weimarin tasavallassa. Lukuisat liitolentokerhot valmistautuivat sotilaalliseenkin toimintaan. Myös Saksan yhteistoiminta Neuvostoliiton kanssa oli laajaa. Saksalaisia sotilaslentäjiä koulutettiin Neuvostoliitossa ja Saksan kielletty lentokoneteollisuus valmisti Neuvostoliitolle lentokoneita.

Luftwaffen julkistaminen

26. helmikuuta 1935 Adolf Hitler valtuutti ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä ja vanhan puoluetoverinsa Hermann Göringin uudelleenorganisoimaan Luftwaffen, Versaillesin rauhansopimuksen vastaisesti. 1939 toisen maailmansodan alkaessa Luftwaffesta oli kehittynyt iskukykyisin ilma-ase maailmassa ja se oli Saksan sotamenestykselle keskeinen tekijä muodostaen salamasodan (Blitzkrieg) tärkeän elementin. salamasodan

Taistelu Britanniasta 1940

:Pääartikkeli: Taistelu Britanniasta Luftwaffen yksi suurimmista koitoksista oli ilmasota Iso-Britannian kanssa heinä-lokakuussa 1940, jossa Luftwaffen tuli saada ilmaherruus Englannin yllä ennen Operaatio Merileijonaa, Saksan maihinnousua Englantiin. Massiiviset ilmahyökkäykset eivät kuitenkaan onnistuneet murtamaan Iso-Britannian kuninkaallisia ilmavoimia (RAF). Saksalaiset keskittivät pommituksensa aluksi Englannin kanaalissa kulkevia brittien kauppalaivoja vastaan ja sittemmin Englannin rannikon tutka-asemia vastaan, mutta riittävää tuhovaikutusta ei saatu aikaan ja Saksan ilmavoimien komentaja, valtakunnanmarsalkka Hermann Göring keskitti hyökkäykset kaakkois-Englannin lentokenttiä ja sektoriasemia vastaan. Hyökkäykset olivat menestyksellisiä ja Iso-Britannian kuninkaalliset ilmavoimat oli elokuun lopussa 1940 murtumispisteessä. Kuitenkin Hitlerin käskystä Luftwaffe määrättiin elokuun lopussa pommittamaan Lontoota kostoksi RAF:n Berliinin pommituksesta (jolla ei kuitenkaan ollut mainittavaa vaikutusta) ja ensimmäinen "Blitz" tehtiin 7. syyskuuta. Tämä antoi RAF:lle kipeästi kaivattua aikaa järjestäytyä uudelleen ja kun Luftwaffe aloitti hyökkäykset sotilaskohteita vastaan myöhemmin uudelleen, RAF oli jälleen tilanteen herra. 17. syyskuuta, viimeinen päivä jolloin sää olisi ollut maihinnousulle suosiollinen ennen tyypillisiä syysmyrskyjä, Luftwaffe ei ollut pystynyt saavuttamaan ilmaherruutta kanaalin ja etelä-Englannin yllä, ja Hitler siirsi maihinnousun Englantiin hamaan tulevaisuuteen. Iso-Britannian voittoon vaikutti myös uusi keksintö, tutka, jonka avulla britit pystyivät havaitsemaan Luftwaffen koneet jo niiden noustessa ilmaan pohjois-Ranskassa. Lisäksi Saksan ilmavoimilla ei ollut raskaita pommikoneita ja sen hävittäjien toimintasäde oli aivan liian lyhyt jotta ne olisivat voineet suojata pommikonemuodostelmia. Saksan ilmavoimat oli menettänyt taistelussa Iso-Britannian kuninkaallisia ilmavoimia vastaan 31. lokakuuta mennessä yli 1 700 hävittäjä- ja pommikonetta kun sitä vastoin RAF menetti vain vajaa 1 400 hävittäjää. Lisäksi Luftwaffe menetti tuhansia lentäjiä kun taas monet Iso-Britannian ja brittiläisen Kansanyhteisön lentäjät palasivat palvelukseen. Ilmailuministeriö lopetti taistelun aikana uusien lentokoneiden kehitysohjelmat ja teollisuus keskittyi vauroituneiden koneiden korjaamiseen ja tuhoutuneiden korvaamiseen. Iso-Britannian ilmasodan epäonnistuttua valtakunnanmarsalkka Hermann Göring joutui epäsuosioon natsipuolueessa, mutta vain väliaikaisesti. Taistelun kriittisyyttä Englannille kuvaa Iso-Britannian pääministerin Sir Winston Churchillin sanat parlamentin alahuoneelle: "Ihmisten välisissä yhteenotoissa eivät niin monet koskaan ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille". Winston Churchill
Amerikkalaisten päivä- ja brittien yöpommitukset Saksan kaupunkeihin
Myöhemmin Saksan sotakoneiston kärsiessä yhä suurempia tappioita Luftwaffen toimintakyky kärsi suuresti, etenkin Yhdysvaltojen liityttyä sotaan joulukuussa 1941 ja aloittaessa Saksan massapommitukset 1943. Sodan loppupuolella saksalaiset kärsivät jatkuvasta polttoainepulasta ja myös raaka-aineiden puutteesta.
Ilmaherruuden menetys
Ilmaherruus päiväsaikaan menetettiin länsirintamalla vuoden 1944 alussa ja itärintamalla vuoden 1943 aikana. Sodan lopussa Luftwaffe kehitti ensimmäisen suihkuhävittäjäkoneen, Messerschmitt Me 262:n, joka tosin näki ainoastaan rajoitettua käyttöä kriittisen polttoainepulan ja koneen moottoreiden epäluotettavuuden vuoksi. Sen hävittäjäversion kehittelyä viivästytti Hitlerin mielenkiinto Me 262:n hävittäjäpommittajaversiota kohtaan: Me 262 olisi saatu toimintaan jo keväällä 1944, mutta Hitlerin vuoksi ensimmäinen Me 262 havaittiin vasta syyskuussa 1944 Hollannissa Albertin kanavan yläpuolella. Me 262:n käyttökelpoisuutta laajasti olisi kuitenkin rajoittanut sen moottorien heikko kesto, mikä olisi tuottanut huollollisen ongelman.
Kostoaseita
Toinen Luftwaffen innovaatio oli V-1 raketti (Vergeltungswaffe-1 suom. Kostoase-1), jolla iskettiin vaihtelevin tuloksin Englantiin ja Belgiaan. Luftwaffen toimivallan ulkopuolella tehtävä V2-raketin vaatima kehitystyö verotti raskaasti Saksan teollisuuden ja kehitystyön resursseja: yksi V-2 raketti vaati materiaaleissa ja työtunneissa yhtä paljon aikaa kuin kuuden hävittäjäkoneen valmistaminen.
Ilma-aseen kieltäminen
Sodan jälkeen saksalainen sotilasilmailu oli kokonaan kielletty ennen Saksan liittotasavallan liittymistä NATO:n 1950-luvulla. Länsi-Saksan Luftwaffe käytti lähinnä amerikkalaisia lentokoneita. Baijerilainen ministeri F.J. Strauss loi Saksan ilmailuteollisuuden uudestaan 1950-luvun puolivälissä. Hän sai negatiivista julkisuutta 1960-luvulla Lockheed F-104 Starfighter-koneen kauppojen yhteydessä tapahtuneen lahjonnan vuoksi.
Bundeswehrin uusi Luftwaffe
Vastaava aika heijastui Suomessakin nk. yöpakkasiin Neuvostoliiton syyttäessä Saksaa uudelleenvarustautumisesta. Sen jälkeen Saksan asevoimat, ml. Luftwaffe, saavutti neutraalin aseman Euroopan politiikassa. Saksalaiset hävittäjälentäjät on koulutettu Uudessa Meksikossa sijaisevassa Yhdysvaltojen ilmavoimien lentotukikohdassa.
Saksan demokraattisen tasavallan ilmavoima Luftstreitkräfte der NVA
Vastaavasti DDR:n Luftwaffe (Luftstreitkräfte / Luftverteidigung der NVA) käytti itäisen blokin kalustoa, kuuluen Neuvostoliiton ohella parhaiten aseistettuihin Varsovan Liiton ilmavoimiin. Saksojen yhdistyessä myös niiden asevoimat yhdistettiin ja kalustona siirryttiin käyttämään NATO-koneita. Saksan liittotasavalta myi yhden DDR:lle jääneen MiG-29:n Yhdysvalloille kokeita varten ja loput 23 Puolalle nimellisestä kauppahinnasta.
Kansainvälisiä operaatioita
Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Luftwaffe osallistui sotatoimiin NATO:n Kosovo-operaatiossa, tosin ainoastaan tukitehtävissä.
Luftwaffen kuuluisia lentäjiä

- Adolf Galland
- Erich Hartmann
- Gerhard Barkhorn
- Guenther Rall
- Hans Joachim Marseille
- Heinz-Wolfgang Schnaufer
- Hermann Göring
- Otto Kittel
- Ulrich Rudel Luokka:Armeijat Luokka:Ilmailu Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Saksa ja:ドイツ空軍 simple:Luftwaffe

Taistelulaiva Tirpitz

DKM Tirpitz oli Bismarck-luokan saksalainen taistelulaiva. Alus nimettiin amiraali Alfred von Tirpitzin mukaan. Se laskettiin vesille 1. huhtikuuta 1939. Aluksen tarkoitus oli häiritä liittoutuneiden kauppamerenkulkua. Sodan aikana Tirpitzin asemapaikka oli eräs Norjan vuonoista. Alus osallistui taitelutoimiin vain kolmesti vuosina 1942—1944, varsin vähäisin maininnoin. Liittoutuneille tämä voimakas alus oli kuitenkin potentiaalinen uhka, ja se päätettiin tuhota.

Tuhoamisyritykset

Tirpitz yritettiin tuhota kolmesti.
- 1. yritys oli riskialtis operaatio, jossa brttien pienoissukellusveneet kävivät aluksen kyljessä, ja siihen kiinnitettiin räjähteet syyskuussa 1943. Operaatio onnistui osittain. Tirpitz kärsi vaurioita, mutta saksalaiset pystyivät korjaamaan aluksen.
- 2. yrityksessä alusta pommitettiin tukialuskoneilla. Tässä Tirpitz vaurioitui vain lievästi.
- 3. ratkaiseva operaatio oli 12. marraskuuta 1944. RAF:n 617. ja 9. lentueen koneet lähetettiin tuhoamaan Tirpitz. Sankassa sumussa suuri osa pommeista ei tavoittanut maaliaan, mutta yksi viiden tonnin pommi osui alukseen tuhoisin seurauksin. Tirpitz kääntyi ympäri ja upposi nopeasti. Tuhossa menehtyi noin tuhat saksalaissotilasta.

Tietoja aluksesta

- Käyttäjä: Griegsmarine, Saksan merivoimat
- Tilattu: 1935
- Rakennustyö aloitettu: 2. marraskuuta 1936
- Vesillelasku: 1. huhtikuuta 1939
- Luovutettu: 25. helmikuuta 1941
- Kohtalo: upotettiin 12. marraskuuta 1944

Yleistietoja

- Kantokyky: 42 900 tonnia (norm.), 52 600 tonnia (max)
- Mitat:
- Pituus: 251 metriä
- Leveys: 36 metriä
- Syväys: 8.7 metriä
- Aseistus
- Tykit
- 8x 15 in (380 mm) (4×2)
- 12x 5.9 in (150 mm) (6×2)
- 16x 4.1 in (105 mm)
- 16x 37 mm (8×2)
- 12x 20 mm (Myöh. 56x)
- Muut
- 8x 503 mm. torpedoputkea
- 4 lentokonetta, 2 katapulttia
- Koneteho: 150 000 hv (110 MW)
- Nopeus 30.8 kts (54 km/h)
- Miehistö: 2,608 Tirpitz, DKM

Tonni

Tonni (tunnus t) on massan (arkikielessä "painon") lisäyksikkö SI-järjestelmässä. Tonni vastaa tuhatta kilogrammaa, ja se on sopivan kokoinen yksikkö kuvaamaan esimerkiksi rahtiliikenteessä esiintyviä massoja. :1 t = 1000 kg = 1 Mg. SI-järjestelmässä tonnin tunnus on t. Aikaisemmin tieteellisissä kirjoituksissa on käytetty myös lyhennettä tn. Yleiskielessä suositeltava tonnin lyhenne on tn, koska t merkitsee myös tuntia ja tavua. Luokka:massan yksiköt

Taistelulaiva Bismarck

Bismarck oli sisarlaivansa Tirpitzin ohella natsi-Saksan mahtavin sotalaiva toisen maailmansodan aikaan. Se laskettiin vesille helmikuussa 1939. Se saavutti yhden voiton, kun se upotti HMS Hood -taisteluristeilijän. Brittialukset upottivat Bismarckin kolmen päivän takaa-ajon jälkeen 27. toukokuuta 1941.

Natsi-Saksan ylpeys

Jo suunnitteluvaiheessa päätettiin, että Bismarckista tehtäisiin maailman merien pelätyin taistelulaiva, tehokas ja uppoamaton. Alus oli 251 metriä pitkä ja 36 metriä leveä. Se oli jaettu laipioilla 22 vesitiiviseen osastoon, jotka voitiin tarvittaessa sulkea. Alus painoi 41 700 tonnia ja suunnilleen puolet sen massasta muodostui teräspanssarista, joka suojasi sen tärkeitä osia. Bismarckin neljässä kaksoistornissa oli kahdeksan 380-millimetristä tykkiä, joilla voitiin ampua 36 kilometrin etäisyydelle. Niiden kranaatit painoivat 800 kilogrammaa. Alus oli niin tukevasti panssaroitu ja raskaasti aseistettu, että sitä pidettiin erittäin turvallisena paikkana sodan keskellä. Bismarckin miehistöön kuului yli 2 000 miestä, joiden keski-ikä oli 21 vuotta. Heidän joukossaan oli muun muassa radisteja, lääkintämiehiä, matruuseja, koodinmurtajia, kokkeja, konemiehiä, suutareita ja lämmittäjiä. Bismarck oli arvostettu palveluspaikka ja sen miehistö valittiin kokeen perusteella. Miehistön jäsenet tekivät neljän vuoden sopimuksen ja heitä varten oli laivalla muun muassa pesula, parturi, vaatturi ja suutarin verstas. Heidän erikoisoikeuksiinsa kuuluivat lupa juoda laivalla olutta ja viikoittainen savukeannos. Jokaisella miehellä oli oma koija, joka pantiin piiloon valveillaolon ajaksi. Jokaisella oli myös henkilökohtainen vaatekaappi. Myös miehistön muonituksesta oli huolehdittu hyvin. Bismarckilla ruoka valmistettiin yhdessä keittiössä ja jaettiin sieltä ämpäreillä eri osastoihin. Laivan kylmiöön mahtui 300 naudan puolikasta ja 500 sikaa. Bismarck rakennettiin Hampurin telakalla ja se laskettiin vesille helmikuussa 1939 tuhansien katselijoiden saattamana. Itse Adolf Hitler piti uhmakkaan palopuheen vesillelaskuseremoniassa. Bismarckin sisaralus Tirpitz valmistui pari kuukautta myöhemin. Ensimmäiseen sotaoperaatioonsa Bismarck lähti kuitenkin vasta toukokuussa 1941. Laivan lastaus aloitettiin jo vuoden 1940 syyskuussa, jotta miehistölle riittäisi varmasti ruokaa ja tarvikkeita moneksi kuukaudeksi. Hitler vieraili Bismarckilla 5. toukokuuta. Hän vietti aluksella neljä tuntia ja kärsi pahoinvoinnista koko vierailun ajan. Laiva teki häneen kuitenkin hyvin suuren vaikutuksen.

Operaatio Rheinübung

Kun natsi-Saksa oli kukistanut Ranskan, se keskittyi Ison-Britannian kukistamiseen. 19. toukokuuta Bismarck lähti kaikessa hiljaisuudessa Gotenhafenin satamasta Puolasta suorittamaan ensimmäistä operaatiotaan. Alus suuntasi Atlantille, missä sen tehtävänä oli tuhota kauppalaivat, jotka kuljettivat tarvikkeita Yhdysvalloista Isoon-Britanniaan. Sotatehtävän koodinimi oli Rheinübung, Reinin harjoitus ja Bismarck sai mukaansa operaatiota suorittamaan Prinz Eugen -saattoaluksen. Brittiläinen Spitfire-tiedustelukone havaitsi alukset ja valokuvasi ne 21. toukokuuta. 21. toukokuuta Hävittäjä Suffolk sai havainnon Bismarckista 23. toukokuuta. Britit lähettivät laivastonsa ylpeyden, HMS Hood -taisteluristeilijän ja Prince of Wales -aluksen, pysäyttämään Bismarckin etenemisen. Alukset kohtasivat toisensa 24. toukokuuta Tanskansalmessa Grönlannin ja Islannin välissä. Hood aloitti taistelun ampumalla kohti Prinz Eugenia ja Bismarck vastasi tuleen. Alusten välillä käytiin vain kolmen minuutin mittainen taistelu, jonka voittajaksi Bismarck selvisi. Sen ampuma kranaatti osui suoraan HMS Hoodin ammusvarastoon ja räjähdyksen voimasta kahtia haljennut laiva upposi parissa minuutissa. Hoodin 1418 hengen miehistöstä vain kolme jäi henkiin. Upotettuaan Hoodin, molemmat saksalaisalukset suuntasivat tulen kohti Prince of Walesia, joka onnistui pahoin vaurioituneena pakenemaan paikalta. Tappion jälkeen Bismarckin tuhoamisesta tuli briteille pakkomielle. Britannian pääministeri Winston Churchill totesi: "Minulle on samantekevää, miten te sen teette, mutta upottakaa Bismarck!"

Viimeinen taistelu

Bismarck oli saanut taistelussa Hoodia vastaan vaurioita ja otti suunnan kohti Ranskaa, missä sen oli tarkoitus rantautua Brestin satamaan. Iso-Britannia laittoi kaikki käytettävissä olleet laivansa ja lentokoneensa sen perään. Huolimatta vaurioistaan Bismarck onnistui kuitenkin pysyttelemään vielä vuorokauden poissa sadan brittialuksen ulottuvilta. Kello 10.35, noin 30 tuntia sen jälkeen kun britit olivat kadottaneet saksalaisaluksen näkyvistään, Catalina-vesitaso havaitsi sen. Britit lähettivät Bismarckin kimppuun oitis 15 kaksitasoista Swordfish-torpedokonetta, joista yksi onnistui vaurioittamaan aluksen peräsintä. Kun peräsin oli jumissa, ei laiva voinut enää jatkaa matkaansa. Meri oli liian kylmä ja rauhaton, jotta sukeltajat olisivat voineet korjata vaurion. Brittialukset pystyivät helposti saartamaan paikalleen jämähtäneen aluksen. Koska Prinz Eugen oli komennettu jo päiviä aiemmin pois taistelualueelta, ei Bismarckilla ollut apunaan yhtään saksalaisalusta. Lisäksi miesten taistelutahto oli kärsinyt aluksen sotatoimia johtavan amiraali Lütjen epäsuosion takia. Britit alkoivat tulittaa alusta, mutta huolimatta navigointikykynsä puutteista, Bismarck vastasi tuleen tulella. Se sai kaksi pahaa osumaa tykkitorniin ja tulenjohtolaitteisiin ja alle tunnissa alus oli ilmiliekeissä. Kun yhteys komentosillalle oli katkennut, kapteeni Lindemann tiesi mitä tuleman piti. Hän antoi miehistölle käskyn avata Bismarckin pohjaventtiilit ja aktivoida jäähdytysventtiileihin sijoitetut aikasytytteiset räjähteet. Kun näin oli tehty, kapteeni määräsi kaikki miehet hyppäämään yli laidan.

Uppoaminen

Puoli yhdentoista maissa, 27. toukokuuta, puolentoistatunnin taistelun jälkeen, Bismarck vajosi aaltoihin. Kapteeni Lindemann seisoi uppoavan laivan keulassa tehden kunniaa. Ennen uppoamistaan laiva kierähti ympäri ja sen kannen neljä irrallista tykkitornia irtosivat. Kun Bismarck oli täyttynyt kokonaan vedellä, se kääntyi taas oikein päin ja noin 10-20 minuutin kuluttua aluksen uppoamisesta, se törmäsi vedenalaiseen vuoreen ja liukui seinämää pitkin 4790 metrin syvyyteen. Bismarck vei mukanaan meren syvyyksiin noin 2000 miestä. Tuntia myöhemmin paikalle saapui kaksi brittialusta, Dorsetshire ja Maori. Pelastusveneitä ei kuitenkaan voitu laskea mereen kovan merenkäynnin vuoksi. Saksalaisia yritettiin pelastaa heittämällä heille köysiä, mutta monet olivat niin pahoin haavoittuneita, etteivät jaksaneet vetää itseään ylös. Lisäksi vesi oli vain 13 asteista ja siinä kelluva öljy teki köysistä liukkaat. Juuri kun pelastustoimet oli saatu käyntiin, Dorsetshiren miehistö luuli nähneensä saksalaisen sukellusveneen. Brittialukset poistuivat nopeasti paikalta mukanaan vain ne 115 saksalaista, jotka olivat jo kiivenneet laivoihin tai roikkuivat vielä köysissä. Loput jäivät mereen kuolemaan. Bismarckin miehistöstä kuoli kaikkiaan 2 106 henkilöä. Yhdysvaltalainen meriarkeologi Robert Ballard löysi aluksen hyvin säilyneen hylyn vuonna 1989. Bismarck ja:%E3%83%93%E3%82%B9%E3%83%9E%E3%83%AB%E3%82%AF_%28%E6%88%A6%E8%89%A6%29

Luokka:Armeijat

Armeijoihin liittyviä artikkeleja. Luokka:Sodankäynti Luokka:Armeija

Luokka:Kansallissosialistinen Saksa

Kansallissosialistiseen Saksaan (1933–1945) liittyviä aiheita. Luokka:Saksan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot

Swan View, Western Australia

Swan View, Western Australia Locality on the edge of the Darling Scarp, just west of the John Forrest National Park, east of Reid Highway and north of the Great Eastern Highway. The Railway station of Swan View was the important control point for traffic through and around the Swan View Tunnel until it closed for traffic in the mid 1960's. The Brown Park community recreation ground is the location of the long standing annual Swan View Agricultural Show. Category:Suburbs of Perth

Ci��a hoteles en Praga �mieszne filmy mia�d�yca sylwester na s�owacji

:: RELATED NEWS ::

Credence goods
A credence good is a term used in economics for a good whose utility impact is difficult or impossible for the consumer to ascertain, unlike experience goods the utility gain or loss is difficult to measure after consumption as well. The seller of the good knows the utility impact of the good, creating a situation of asymmetric information<

Events

20th century

- 1905 – The Portland and Seattle Railway is incorporated.
- 1910 – The first Western Pacific Railroad passenger train to operate over the railroad's entire route from Salt L

Physiology

Kimera physiology is unknown, though in his initial form, Ha'Gel appears to be a Taelon-like energy being. The Kimera possess chameleon-like abilities, allowing t