Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Kristillisdemokraattinen Puolue (Saksa)

Kristillisdemokraattinen puolue (Saksa)

Saksan kristillisdemokraattinen puolue (CDU – Christlich Demokratische Union) on Saksan suurin konservatiinen, keskusta-oikeistolainen puolue. Se perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, perustajiin kuului mm. Konrad Adenauer. CDU ei toimi Baijerissa, siellä sen korvaa CSU – Christlich-Soziale Union in Bayern e.V.. Puolueilla on yhteinen puoluekokous ja yhteistyötä liittovaltion tasolla, eivätkä ne kilpaile toistensa kanssa. CDU/CSU:lla on kannattajia katolisten, protestanttien ja maaseudulla asuvien joukossa kaikissa yhteiskuntaluokissa. Puolue yhdistetään etupäässä katoliseen kirkkoon, vähäisemmässä määrin protestantteihin. Vuonna 1990 se yhdistyi itäsaksalaisen samannimisen puolueen kanssa. CDU:n päävastusta on toinen valtapuolue SPD. Muita poliittisia kilpailijoita liittopäivätasolla ovat kommunististen ja kansandemokraattisten puolueiden perinnettä jatkava vasemmistososialidemokraattinen PDS (kesästä 2005 alkaen Linkspartei) ja Saksan vihreät (Bündnis90/Die Grünen). CDU:n hallituskumppani on usein liberaalien FDP (Freie Demokratische Partei). Helmut Kohl oli CDU:n puhemies vuodesta 1973 sen vaalitappioon 1998 asti, jolloin Wolfgang Schäuble siirtyi puolueen johtoon. Schäuble erosi alkuvuodesta 2000 laittomista rahalahjoituksista syntyneen skandaalin vuoksi, ja Angela Merkel korvasi hänet. Vuoden 1998 vaaleissa CDU sai 28,4 % äänistä ja CSU 6,7 %. Vuonna 2002 äänisaaliit olivat 29,5 % ja 9,0 %. Eurovaaleissa 2004 CDU/CSU sai 44 % äänistä. Luokka:Saksalaiset puolueet ko:독일 기독민주연합 ja:ドイツキリスト教民主同盟

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita. Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa. Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta. Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.

Balkan

Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä. Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.

Itärintama

Kreetan Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin. Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan. Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.

Pohjois-Afrikka

2. toukokuuta Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943. Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa. Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.

Länsirintama

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse. Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta. Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona. Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.

Sota Aasiassa

kylmään sotaan Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään. Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle. Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.

Katso myös


- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze Luokka:Toinen maailmansota als:Zweiter Weltkrieg ms:Perang Dunia II ko:제2차 세계 대전 ja:第二次世界大戦 simple:World War II th:สงครามโลกครั้งที่สอง

Konrad Adenauer

Konrad Adenauer (5. tammikuuta 1876–19. huhtikuuta 1967) oli merkittävä saksalainen valtiomies. Hän oli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri vuosina 1949—1963 ja ulkoministeri vuosina 1951-1955.

Lapsuus ja nuoruus

Adenauer syntyi ja vietti lapsuudensa Kölnissä. Hän oli koulutukseltaan assessor iuris, asessori, eli saksalainen täysjuristi.

Poliittinen ura

Vuonna 1904 hänet valittiin Kölnin kaupungin avustavaksi pormestariksi (Beigeordneter). A. oli vuodesta 1906 aktiivinen katolisessa Zentrum-puolueessa, joka oli tuolloin katolisen Reininmaan merkittävin puolue. Adenauer oli Kölnin ylipormestarina vuosina 1917–1933 ja Preussin valtioraadin - Staatsrat (joka oli valtiollinen perustuslakiorgaani jossa olivat edustettuina Preussin provinssit ja muut sen alaisuuteen kuuluvat alueet)- presidenttti vuosina 1920–1933. Ollessaan Kölnin ylipormestarina hän toimi myös keksijänä. Hän kehitti 1. maailmansodan pula-aikana kölninäisen pettuleivän, "Kölner Brot", ja hankki keksinnölleen myös patentin. Adenauerin merkitys Preussin ja Saksan politiikassa varsinkin 1920-luvulla oli huomattava. Vuonna 1926 hän kieltäytyi valtakunnankanslerin virasta ja jäi mielummin Kölnin ylipormestariksi. Keväällä 1933, Hitlerin jo tultua valtaaan, hän määräsi hakaristiliput poistettaviksi Reinin yli meneviltä silloilta Kölnissä. Maaliskuussa 1933 kansallissosialistit erottivat Adenauerinn virastaan ja kielsivät häntä oleskelemasta Kölnin hallintopiirin alueella. Vuonna 1934 oli Adenauer lyhyesti pidätettynä ns. Röhm-puhdistuksen yhteydessä. Valtaosan Hitlerin valtakaudesta Adenauer eli politiikasta vetäytyneenä kotonaan Rhöndorfissa ja vietti aikansa lähinnä ruusuja kasvattaen. Hitleriä vastaan 20. heinäkuuta 1944 kohdistuneen epäonnistuneen attentaattiyrityksen jälkimainingeissa Adenauer pidätettiin koska epäiltiin hänellä olleen yhteyksiä kyseisen attentaatin suorittaneisiin oppositiopiireihin. Marraskuussa 1944 Adenauer päästettiin vapaaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen

Keväällä 1945 amerikkalaiset miehitysjoukut määräsivät Adenauerin Kölnin ylipormestariksi. Tässä virassa hän oli syksyyn 1945, jolloin brittiläiset miehitysjoukot (Köln kuului brittiläiseen miehitysvyöhykkeeseen) erottivat A:n erimielisyksien vuoksi. Hänet valittiin tammikuussa 1946 CDU:n puheenjohtajaksi brittiläisellä miehitysvyöhykkeellä. 1948 hänet valittiin Saksan uutta peruslakia valmistelevan parlamentaarisen neuvoston (Parlamentarischer Rat) puheenjohtajaksi. 1949 hän oli SPD:n Kurt Schumacherin vastaehdokkaana liittokansleriksi.Hänet valittiin niukimmalla mahdollisella enemmistöllä (hänen oma äänensä ratkaisi). 1950 hänet valittiin CDU:n puheenjohtajaksi liittotasolla.

Talousreformisti

Adenauerin kanslerikauden alkuajan tärkeimpiä tavoitteita oli Saksan jälleenrakentaminen. Adenauerin talouspolitiikan peruspilari oli Saksan liittotasavallan ehdoton orientoituminen läntiseen maailmaan USA:n johdolla sekä pyrkimys eurooppalaiseen integroitumiseen demokratian pohjalta. Varsinkin suhteet Ranskaan olivat Adenauerille erityisen tärkeät. Saksan yhdistyminen ja avoimet rajakysymykset (Saksan itäalueet Oder-Neiße-linjan itäpuolella) pystyttiin Adenauerin mukaan ratkaisemaan ainoastaan yleiseurooppalaisen integraaatiokehityksen puitteissa. Adenauerin visio oli taloudellisesti niin vahva läntinen Eurooppa, jolla olisi Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisille valtioille pitkällä tähtäimellä vastustamaton vetovoima. Länsi-Euroopan tuli toisaalta olla sotilaallisesti niin vahva, ettei Neuvostoliitto uskaltaisi hyökätä länteen. Adenauerin visio oli eurooppalaisen armeijan luominen. Tämän hankkeen kariuduttua mm. Ranskan valtiopäivien vastustukseen Adenauer aktiivisesti ja menestyksellä ajoi Saksan liittotasavallan sotilaallista varustautumista 1950-luvun alkupuolella erittäin voimakasta, puoluekenttien yli menevää oppositiota vastaan.

Suhde DDR:ään

Adenauerin kanslerikauden itäpolitiikan peruspilari oli ns. Hallsteinin oppi. Tämän opin mukaan ainoastaan Saksan liittotasavallalla oli oikeus edustaa Saksaa. DDR:ää ei tunnustettu Adenauerin aikana edes valtioksi Hallsteinin opin pohjalta suhteet Itä-Euroopan maihin sekä moniin ns. kolmannen maailman maihin pysyivät ongelmallisina koko Adenauerin kanslerikauden. Vain Neuvostoliittoon solmittiin 1955 diplomaattisuhteet. Hallsteinin opista huolimatta Adenauer itse ei uskonut Oder-Neiße-linjan itäpuolella olevien alueitten palauttamiseen. Reininmaalaisena katolilaisena hän lisäksi vierasti myös muuta itäistä Saksaa sillä se oli hänelle vanhaa Preussia joka oli alistanut Reininmaata Wienin kongressista vuoteen 1945.

Liittokansleri Adenauer

Adenauer pyrki parantamaan suhteet myös juutalaisin. Vuonna 1952 solmittiin Saksan liitotasavallan ja Israelin välinen valtiosopimus jonka perusteella Saksan liittotasavalta maksoi Israelin valtiolle korvauksia 1933-1945 tehdystä kansanmurhasta. Adenauer valittiin uudelleen liittokansleriksi vuonna 1953. 1950-luvun alusta lähtien Adenauerin kauden Saksan liittotasallalle oli tyypillistä valtava talouskasvu ja elintason nousu (ns. talousihme). Saksan talouden menestyksen arkkitehtinä voidaan pitää talousministeri Ludwig Erhard´ia. Sisäpoliittisia ongelmia olivat ennen kaikkea suhteet itäseen Saksaan ja Neuvostoliittoon, Hitlerin valtakauden aikaisten organisaatioiden jäsenten integroituminen yhteiskuntaan sekä jälleenvarustautuminen. Liittotasavallan länsiorientoituminen huipentui vuonna 1955 Saksan liittotasavallan suvereniteetin tunnustamiseen länsivältojen taholta (rajoituksin) sekä NATO:on liittymiseen. Samalla kuitenkin pyrittiin "Geneven hengessä" parantamaan ja kehittämään suhteita Neuvostoliittoon. 1957 solmittiin ns. Rooman sopimukset jotka olivat eurooppalaisen integraatiokehityksen perusta. Yleispoliittisen ilmapiirin ollessa hyvät Adenauer ja CDU saivat vuoden 1957 vaaleissa ehdottoman enemmistön. 1961 Adenauer valittiiin neljännen kerran liittokansleriksi Berliinin muurin rakentamisen jälkimainingeissa. CDU oli menettänyt ehdottoman enemmistönja Adenauer joutui hallitsemaan vapaiden demokraattien FDP kanssa. Ns. Der-Spiegel-skandaalin yhteydessä joutui Adenauer kasvavan kritiikin kohteeksi koska hän - ilman minkäänlaisia todisteita - syytti kyseisen aikakausilehden julkaisijaa [Rudolf Augstein´ia]maanpetturuudesta. Adenauerin nykyisen käsityksen mukaan varsin patriarkkinen hallitustyyli ei enää vastannut ajan henkeä. Myös Hallstein oppi alkoi jo tuolloin - Neuvostoliiton menestyksellisen ulkopolitiikan johdosta - olla kontraproduktiivinen. Adenauerin suosio alkoi laskea. Vapaiden demokraattien ministereiden jätettyä liittohallituksen väliaikaisesti Adenauer joutui hallituskriisin lopettamiseksi lupautumaan eroamaan vuoden 1963 aikana. 1959 Ranskan presidentiksi valitun De Gaullen kanssa Adenauerilla oli erittäin intensiiviset suhteet, vaikka hän vieroksui tämän kansallismielisyyttä Ranskan kanssa solmittiin ystävyyssopimus 1963.

Vanhuus

Adenauer erosi virastaan 1963 ja vietti elämänsä viimeiset vuodet -jälleen ruusuja kasvattaen - Rhöndorfissa Bonnin lähellä. Adenauer kuoli 19. huhtikuuta 1967.

Jälkiarvioita

Jälkikäteen katsottuna Adenauerin valtakauden voidaan katsoa olleen Saksan liittotasavallan ja eurooppalaisen integroitumisen kannalta ainutlatuisen tärkeä. Adenauerin patriarkaalisella hallitustavallaan loi saksalaisiin sodan jälkeen uutta uskoa tulevaisuuteen. Nykyvalossa Adenauer kautta voidaan arvostella sen suhteen että Hitlerin kautta ei mentaalisesti työstetty. Tämä lienee yksi syy 1960-luvun lopulla tapahtuneeseen opiskeljoiden radikalisoitumiseen Saksassa. Perustellusta kritiikistä huolimatta Adenauerin merkitystä Saksan sodanjälkeisessä historiassa ei voida kyseenalaistaa. Hän nauttii edelleen saksalaisten keskuudessa suurta arvostusta. Vuonna 2003 hänet valittiin Saksan TV:n äänestyksessä kaikkien aikojen suurimmaksi saksalaiseksi. Adenauer, Konrad ja:コンラート・アデナウアー

1990

Tapahtumia

Tammikuu


- 3. tammikuuta – Panaman presidentti Manuel Noriega antautui yhdysvaltalaisjoukoille.
- 7. tammikuuta – Pisan kalteva torni suljettiin yleisöltä turvallisuusvaaran vuoksi.
- 10. tammikuuta – Time Warner -mediayhtiö syntyi Timen ja Warner Communications -yhtiöiden yhdistyttyä.
- 11. tammikuuta – 200 000 osoitti mieltään Liettuassa.
- 31. tammikuuta – 1. McDonald's avattiin Moskovassa, Neuvostoliitossa.

Helmikuu


- 2. helmikuuta – Apartheid: Etelä-Afrikan presidentti F.W. de Klerk salli Afrikan kansalliskongressin toiminnan ja lupasi vapauttaa Nelson Mandelan.
- 7. helmikuuta – Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea luopui puolueen yksinvaltiudesta Neuvostoliitossa.
- 11. helmikuuta – Nelson Mandela pääsi vapaaksi Victor Versterin vankilasta Cape Townissa.
- 12. helmikuuta – Super Mario Bros. 3, maailman eniten myynyt videopeli julkaistiin Nintendo Entertainment System -pelikonsolille.
- 26. helmikuuta – Sandinistat hävisivät Nicaraguan vaalit.
- 27. helmikuuta – Raumalla mitattiin Suomen kaikkien aikojen alhaisin ilmanpaine 940 hPa (mb).

Maaliskuu


- 11. maaliskuuta – Liettua julisti itsenäisyyden Neuvostoliitosta ensimmäisenä Baltian maana.
- 11. maaliskuuta – Patricio Aylwin vannoi virkavalan Chilen ensimmäisenä demokraattisesti valittuna presidenttina sitten vuoden 1973.
- 15. maaliskuuta – Neuvostoliitto ilmoitti Liettuan itsenäisyysjulistuksen olevan laiton.
- 18. maaliskuuta – 12 maalausta, arvoltaan 100 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, varastettiin Isabella Stewart Gardner -museosta Bostonissa, Massachusettsissa. Maalauksia ei ole löydetty.
- 21. maaliskuuta – Namibia itsenäistyi Etelä-Afrikasta.

Huhtikuu


- 24. huhtikuuta – Avaruussukkula Discovery asetti Hubble-avaruusteleskoopin kiertoradalle.

Toukokuu


- 22. toukokuuta – Jemen yhdistyi.
- 22. toukokuuta – Microsoft julkaisi Windows 3.0:n.

Kesäkuu


- 12. kesäkuuta – Venäjän federaatio julisti itsenäisyyden Neuvostoliitosta.
- 16. heinäkuuta – Filippiineillä 7,7 richterin maanjäristys surmasi 1600.

Heinäkuu


- 21. heinäkuuta – Pink Floyd konsertoi Berliinin muurilla ("The Wall").
- 22. heinäkuuta – Helsinki-Joensuu-linjalla sattui täydellinen auringonpimennys.
- 28. heinäkuuta – Alberto Fujimorista tuli Perun presidentti.

Elokuu


- 2. elokuuta – Irakin joukot valtasivat Kuwaitin.
- 6. elokuuta – Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto määräsi kauppasaarron Irakille.

Syyskuu


- 12. syyskuuta – Saksan valtiot ja neljä toisen maailmansodan voittajamaata solmivat rauhansopimuksen Moskovassa, mikä mahdollisti Saksan yhdistymisen ja päätti miehitysvallan.

Lokakuu


- 3. lokakuuta – Itä-Saksasta tuli osa Saksan liittotasavaltaa.
- 8. lokakuuta – Jerusalemissa Israelin poliisi tappoi 17 palestiinalaista ja haavoitti yli sataa Temppelivuorella.
- 15. lokakuuta – Mihail Gorbatšov sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Marraskuu


- 11. marraskuuta – Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätös numero 678 antoi Irakille 15. tammikuuta 1991 asti aikaa vetäytyä Kuwaitista.
- 12. marraskuuta – Tim Berners-Lee lähetti sähköpostin, jossa hän antoi kuvauksen hypertekstiprojektiksi[http://www.w3.org/Proposal].
- 13. marraskuuta – Ensimmäinen tunnettu web-sivu kirjoitettiin.
- 14. marraskuuta – Saksa ja Puola solmivat sopimuksen vahvistaen rajansa Oder-Neiße-linjalle.
- 15. marraskuuta – Avaruussukkula Atlantiksen lento STS-38.
- 22. marraskuuta – Margaret Thatcher erosi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin paikalta.
- 27. marraskuuta – Konservatiivipuolue valitsi John Majorin Margaret Thatcherin seuraajaksi pääministerin virassa.
- 29. marraskuuta – Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätös numero 678 salli voimankäytön, jos Irak ei vetäydy ajoissa valtaamastaan Kuwaitista ja vapauta kaikkia ulkomaisia vankeja.

Joulukuu


- 1. joulukuuta – Kanaalin tunnelin rakentajat tapasivat 40 metriä Englannin kanaalin alla.
- 2. joulukuuta – Helmut Kohl valitaan vapailla vaaleilla koko Saksan kansleriksi ensi kertaa sitten vuoden 1932.
- 3. joulukuuta – Mary Robinsonista ensimmäinen nainen Irlannin presidenttinä.
- 16. joulukuuta – Jean-Bertrand Aristidesta Haitin presidentti, kolmikymmenvuotinen sotilasvalta päättyy.

Syntyneitä


- 15. huhtikuuta - Emma Watson, näyttelijä
- 20. joulukuuta – JoJo, laulaja

Kuolleita


- 9. tammikuuta – Kenraaliluutnantti Bazilio Olara Okello, joka johti kaappausta Apolo Milton Oboten hallitusta vastaan, kuolee sairaalassa Khartoumissa, Sudanissa.
- 19. tammikuuta – Herbert Wehner, saksalainen poliitikko
- 26. tammikuuta – Higashikuni Naruhiko, Japanin pääministeri
- 23. helmikuuta – Jose Napoleon Duarte, El Salvadorin presidentti
- 7. huhtikuuta - Kristian Gestrin, varatuomari, pankinjohtaja, ministeri
- 15. huhtikuuta – Greta Garbo, filmitähti
- 16. toukokuuta – Jim Henson, Muppettien luoja
- 16. toukokuuta – Sammy Davis, Jr., koomikko, näyttelijä, muusikko.
- 22. toukokuuta – Rocky Graziano, nyrkkeilijä
- 29. heinäkuuta – Bruno Kreisky, Itävallan liittokansleri (s. 1911)
- 27. elokuuta – Stevie Ray Vaughan, kitaristi
- 7. syyskuuta - Ahti Karjalainen, poliitikko, pääjohtaja
- 14. lokakuuta – Leonard Bernstein, säveltäjä
- 23. lokakuuta – Louis Althusser, filosofi
- 29. lokakuuta – Juha Vainio, säveltäjä, sanoittaja, laulaja, muusikko (s. 10.5.1938)
- 26. joulukuuta – Cisse Häkkinen, muusikko
- 31. joulukuuta – Vasili Lazarev, kosmonautti als:1990 ko:1990년 ja:1990年 simple:1990 th:พ.ศ. 2533

Sosiaalidemokraattinen puolue (Saksa)

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD – Sozialdemokratische Partei Deutschlands) on Saksan toiseksi vanhin poliittinen puolue. Se vietti 140. vuosipäiväänsä 2003. SPD:n juuret ovat työväenliikkeessä. Nykyisin se on keskusta-vasemmistolainen ja sosiaalidemokraattinen.

1863-1914

SPD pitää perustamispäivänään 23. toukokuuta 1863, jolloin Ferdinand Lassalle perusti järjestön Allgemeiner Deutscher Arbeiterverein, yleissaksalainen työväenliitto. Vuonna 1864 August Bebel ja Wilhelm Liebknecht perustivat Sozialdemokratische Arbeiterpartei, sosialistisen työväenpuolueen, joka yhdistyi ADAV:in kanssa 1875. Samana vuonna laadittiin puolueen ensimmäinen toimintaohjelma, Gothan ohjelma. Sosialidemokraattien kannatus nousi Saksassa seuraavina vuosikymmeninä nopeasti. Puolue kiellettiin 1878 vallankumoukselliseksi ymmärretyn luonteensa vuoksi, mutta laillistettiin jälleen 1890. Vuoden 1891 Erfurtin ohjelmassa linjattiin puolueen tavoitteeksi siirtyminen sosialismiin. Kapitalismin tuho ja sosialistinen vallankumous olivat joka tapauksessa lähellä, joten riittäisi, kun sosialidemokraatit pyrkisivät sitä odottaessa parantamaan työväenluokan asemaa laillisten uudistusten avulla. Kysymys vallankumouksesta ja kapitalismin romahtamisesta jakoi pian ohjelman julkaisun jälkeen sosialidemokraatit kolmeen leiriin. Yhtäällä oli Eduard Bernsteinin edustama revisionismi, joka sai aikaa myöten yhä enemmän kannatusta. Bernstein lakkasi uskomasta kapitalismin pikaiseen romahtamiseen ja pyrki osoittamaan, ettei ortodoksimarxilainen tulkinta enää pitänyt paikkaansa. Bernsteiniläinen suuntaus tuli tunnetuksi myös nimellä oikeistososialidemokratia ja vastaa perinteisistä suuntauksista parhaiten SPD:n nykylinjaa. Häntä vastaan asettui puolueen keskitietä edustanut Karl Kautsky. Kautsky oli hyvin keskeinen hahmo sosialistisessa liikkeessä. Hän laati laajalle levinneen virallisen Luokkataistelu-kommentaarin puolueen Erfurtin ohjelmaan, jonka Lokakuun vallankumoukseen 1917 asti katsottiin edustavan oikeaoppista sosialistista teoriaa. Kautsky uskoi vahvasti kapitalismin romahdukseen, mutta vaati SPD:n pitäytyvän reformistisessa roolissa. Näistä molemmista vasemmalle sijoittui Rosa Luxemburgin johtama ryhmä, joka piti vallankumouksellisen toiminnan hylkäämistä pahana virheenä ja porvarillisen valtion myötäilynä. Luxemburg piti myös kapitalismia tuhoontuomittuna, mutta revisionistista uudistuspolitiikkaa korkeintaan sen elinikää pitkittävänä toimintana. SPD oli Toisen internationaalin merkittävin puolue ja suurin kansallinen jäsenjärjestö. Internationaalin sodanvastainen toiminta sai paljon kiitosta ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä vuosina. Kuitenkin suursodan syttyessä monet sosialidemokraattiset puolueet, SPD etunenässä, päätyivät tukemaan hallitustensa sotapolitiikkaa. Tämä johti Toisen internationaalin hajoamiseen vuonna 1915.

1914-1945

Elokuussa 1914 Saksa julisti sodan Venäjälle. Valtiopäivien tarkoituksena oli sen jälkeen myöntää sotaluotot armeijan varustamiseksi. Tästä luotonannosta päätettäessä sosialidemokraatit jakautuivat kahtia: Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg kannattajineen vastustivat Saksan keisarikunnan sotapolitiikan tukemista, kun taas Karl Kautsky (huomattavasti monilukuisimpine) kannattajineen tuki sitä. Sosialidemokraattien valtiopäiväryhmä päätyi tukemaan sotaluottoja yksimielisesti. Puolueen linjasta ja sen julistamasta linnarauhasta huolimatta lukuisat sosialidemokraatit säilyttivät pasifistisen asenteensa sotaan, heidän joukossaan Eduard Bernstein. Sotaa vastustaneista vasemmistososialisteista muodostui SPD:n ulkopuolelle Spartakistiliiga. Liitto piti valtakunnallisen kokouksen 29. joulukuuta-31. joulukuuta 1918, minkä perusteella perustettiin Saksan kommunistinen puolue, KPD 1. tammikuuta 1919. Keisarikunnan romahtaessa aselevon jälkeen 11. marraskuuta 1918, valta käytännöllisesti katsoen ojennettiin SPD:lle. Jo ennen sotaa suurimman valtiopäiväryhmän muodostanut puolue sai siten hallitusvallan käsiinsä. Kun spartakistit yrittivät vuonna 1919 sosialistista vallankumousta vastaperustetussa Weimarin Saksassa, hallitus torjui sen armeijan ja äärioikeistolaisten järjestyskaartien avulla. Karl Liebknect ja Rosa Luxemburg murhattiin kansalaislevottomuuden lopussa. Poliittisessa vastuussa spartakistien kapinan tukahduttamisesta oli puolustusministerinä toiminut sosialisti Gustav Noske. Spartakistien kapinan tukahduttaminen teki sosialistien ja entisten vasemmistososialistien, sittemmin kommunistien väleistä sovittamattomat Weimarin tasavallan loppuajaksi. Kommunistisesta näkökulmasta Noske oli luokkapetturi, mikä loi käsitteen noskelaisuus: ministerisosialistit voivat käyttää aseellista voimaa kommunisteja vastaan näiden yrittäessä sosialistista vallankumousta. Sisäisten ristiriitaisuuksien repimän Weimarin tasavallan romahdus alkoi, kun Preussin hallituksen johtaja, Otto Braun syrjäytettiin sotilasvallankaappauksessa 20. heinäkuuta 1932. Seuraavana vuonna Adolf Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi ja hänen pyrkiessään hankkimaan laajemmat valtaoikeudet, SPD oli ainoa puolue, joka äänesti vastaan 23. maaliskuuta 1933 (Ermächtigungsgesetz). SPD:n edustusto ei kuitenkaan kyennyt estämään tätä prosessia ja natsit kielsivät puolueen 1933. Seuraavat kaksitoista vuotta puolueen aktiivit viettivät vainottuina tai maanpaossa. SPD:n roolista vuosina 1914-1933 on esitetty useita näkemyksiä. Puoluetta on ennen kaikkea vasemmalta katsoen pidetty "opportunistisena" ja sitä on syytetty sosialististen aatteiden myymisestä antaessaan tukensa keisarikunnan sodalle. Toisaalta sosialidemokraatit, ottaessaan hallitusvastuun vaikeina sodanjälkeisinä vuosina ja profiloituessaan kansalliseksi puolueeksi internationalistisen kustannuksella saivat ottaa niskoilleen Saksan toistuvat arvovaltatappiot, jotka seurasivat ensimmäistä maailmansotaa ja Versaillesin rauhansopimusta.

1945-1989

SPD luotiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen. Puolue hylkäsi marxismin 1956 ja oli aluksi oppositiossa, mutta johti maata kanslereiden Willy Brandt ja Helmut Schmidt aikana 1969–1982. Itä-Saksassa SPD ja kommunistinen puolue (Kommunistische Partei Deutschlands) yhdistyivät sosialistiseksi yhtenäisyyspuolueeksi (Sozialistische Einheitspartei Deutschlands), vaikkakin Itä-Berliinissä SPD säilyi itsenäisenä. DDR:n romahdettua, SPD perustettiin idässä uudelleen 1989, ja se liittyi myöhemmin läntiseen vastineeseensa.

1990-

SPD voitti syyskuun 1998 vaalit 40,9% äänisaalilla Gerhard Schröderin johtamana. SPD:llä on vahva kannatus suurissa kaupungeissa ja teollistuneissa osavaltioissa. Oskar Lafontaine, SPD:n puhemies erosi marraskuusta 1995 puolueesta ja valtion asemistaan protestina maaliskuussa 1999. Schröder seurasi Lafontainena puolueen puheenjohtajana. Syyskuun 2002 vaaleissa SPD sai 38,5% äänistä, voittaen niukasti. Eurovaalit 2004 olivat SPD:lle katastrofi, vaivainen 21,5% äänisaalis oli alhaisin vuosikymmeneen. Syyskuun 2005 vaaleissa SDP (222 paikkaa) tai CDU/CSU (226) eivät kumpikaan saaneet tarpeeksi paikkoja muodostaakseen hallituksen kumppaniensa kanssa, mikä pakotti ne muodostamaan hallituksen keskenään, ns. suuren koalition. Schröder ilmoitti jäävänsä hallituksen ulkopuolelle. Luokka:Saksalaiset puolueet zh-min-nan:Tek-kok Siā-hōe-bîn-chú Tóng ko:독일 사회민주당 ja:ドイツ社会民主党

Die Linkspartei.

Die Linkspartei. on kesällä 2005 entisen PDS:n (Partei des Demokratischen Sozialismus; Demokraattisen sosialismin puolue, ex-DDR:n hallitsevan kommunistipuolueen (SED) seuraaja) pohjalta perustettu saksalainen vasemmistolainen puolue, johon tuli mukaan toinen uusi vasemmisto-organisaatio WASG (Arbeit & soziale Gerechtigkeit, varsinkin sosialidemokraateista eronneita aktivisteja). Uusi puolue perustettiin hyvin nopealla aikataululla Saksan aikaistettujen vaalien ja Saksan vaalilakien johdosta.

PDS:n historia

Sama kansanliike joka sai DDR:n johtajan Erich Honeckerin eroamaan vaikutti myös puolueeseen, johon nousi yhä enemmän uudistajia ja ihmisoikeuksia puolustajia. Vuonna 1989 viimeiset kovan linjan kannattajat erosivat puolueen keskuskomiteasta, ja se nimitteen uudelleen. 1990 puolue luopui marxismi-leninismistä, vaikka osa jäsenistä sitä vielä kannattaakin. Ensimmäisissä koko Saksan vaaleissa 1990, joihin PDS osallistui Gregor Gysin johtamana, se sai vain 2,4 % äänistä, vaikka joka kymmenes itäisissä osavaltioissa tukikin entistä kommunistipuoluetta. Puolue sai 17 varamiestä Bundestagiin. Vuonna 1994 puolue sai jo 4,4 % äänistä ja 30 paikkaa. Viimein 1998 se saavutti kohokohtansa ylittäen 5 % äänikynnyksen ja sai 36 edustajaa. Gysin vetäydyttyä 2000, PDS vajosi jälleen 4,3 % ja sai vain kaksi varasijaa. Vuoden 2002 kokouksessa PDS hyväksyi uuden ohjelman ja valitsi Dr. Prof. Lothar Biskyn johtajakseen. 2004 eurovaaleissa PDS sai 6,1 % äänistä. Itäisissä osavaltioissa se on toiseksi suosituin puolue CDU:n jälkeen. Luokka:Saksalaiset puolueet ja:左翼党 (ドイツ)

Liberaalidemokraattinen puolue (Saksa)

Saksan liberaalidemokraattinen puolue (FDP – Freie Demokratische Partei) on Saksan markkinatalousmyönteinen liberaalipuolue. Sen kannattajat ovat enimmäkseen keski- ja yläluokan protestantteja, jotka pitävät itseään riippumattomina. Puolueen kannatus on ollut heikkoa, ja se ylittää vaivoin 5 % äänikynnyksen. Tästä huolimatta se on osallistunut apupuolueena kaikkiin paitsi kolmeen sodan jälkeiseen hallitukseen joko CDU:n ja SPD:n kanssa ja viettänyt vain kahdeksan vuotta hallituksen ulkopuolella vuoden 1949 jälkeen. FDP on perinteisesti pärjännyt parhaiten, kun konservatiivit (CDU) kärsivät vaalitappion. Puolue sai 6,2 % äänistä ja 43 paikkaa Bundestagiin 1998. Vuonna 2001 Guido Westerwelle nousi puolueen johtoon, ja se sai 2002 7,4 % äänistä. Liberaalit joutuivat melkoiseen ristiaallokkoon julistettuaan olevansa "hyvin toimeentulevien puolue". Tämän nähtiin tarkoittavan, että FDP vastusti köyhien tavoitteita. FDP on ajanut verotuksen alentamista jopa kolmanneksella, ja on tarkkailijoiden mukaan muuttunut vapaamielisyyden linnakkeesta verojen laskua vaativaksi puolueeksi. Luokka:Saksalaiset puolueet

1973

Tapahtumia


- 17. tammikuuta - Ferdinand Marcos julistettiin Filippinien elinikäiseksi presidentiksi.
- 27. tammikuuta - Vietnamin sota: Yhdysvaltain osallistuminen sotaan päättyi rauhansopimukseen.
- 21. helmikuuta - Israelin ilmavoimat ampui alas Libyan matkustajakoneen Siinain yllä, 100 kuoli.
- 7. maaliskuuta - komeetta Kohoutek havaittiin.
- 16. maaliskuuta - Kuningatar Elisabet II avasi uuden London Bridgen.
- 29. maaliskuuta - Viimeiset Yhdysvaltain joukot lähtivät Etelä-Vietnamista.
- 16. huhtikuuta - Pioneer 11 -luotain laukaistiin.
- 10. toukokuuta - Polisario-rintama muodostettiin Länsi-Saharassa.
- 14. toukokuuta - Skylab, ainoa Yhdysvaltain avaruusasema, laukaistiin Maata kiertävälle radalle.
- 1. kesäkuuta - Kreikassa sotilasjuntta päätti monarkian ja perusti tasavallan.
- 3. kesäkuuta - Tupolev Tu-144 putosi ilmailushowssa Pariisissa, 15 kuolee.
- 5. heinäkuuta - Ruandassa tapahtui veretön vallankaappaus .
- 10. heinäkuuta - Bahama itsenäistyi.
- 20. heinäkuuta - Ranska jatkoi ydinkokeita Mururoalla vastalauseista huolimatta.
- 5. elokuuta - Musta syyskuu surmasi kolme ja haavoitti 56:a Ateenan lentokentällä.
- 15. elokuuta - Yhdysvallat lopetti Kamputsean pommitukset, päättäen 15 kestäneet sotatoimet Kaakkois-Aasiassa.
- 11. syyskuuta - Chilen presidentti Salvador Allende tapettiin sotilasvallankaappauksessa ja Augusto Pinochet johtaa maata seuraavat 17 vuotta.
- 15. syyskuuta - Ruotsin Kustaa VI Aadolf kuoli, Kaarle XVI Kustaa nousee valtaistuimelle.
- 6. lokakuuta - Jom kippur -sota: Egyptin ja Syyrian joukot hyökkäsivät Israeliin juutalaisten pyhäpäivänä.
- 17. lokakuuta - Öljykriisi: Arabimaat asettivat Israelia tukevat maat boikottiin.
- 20. lokakuuta - Sydneyn oopperatalon avajaiset.
- 11. marraskuuta - Israel ja Egypti allekirjoittavat aselevon.
- 11. marraskuuta - Mariner 10- luotain laukaistiin.
- 13. marraskuuta - Islannin ja Iso-Britannian välinen ns. turskasota päättyi.
- 25. marraskuuta - Kreikan diktaattori George Papadopoulos syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa.
- 1. joulukuuta - Papua-Uusi-Guinea sai itsehallinnon.
- 3. joulukuuta - Pioneer 10 välitti ensimmäiset lähikuvat Jupiterista.
- 25. joulukuuta - ARPANET kaatui reititystä haittaavan ohjelmointivirheen takia.

Syntyneitä


- 26. helmikuuta - Eric Lindros, jääkiekkoilija
- 28. maaliskuuta - René Hertell, monitaituri
- 4. huhtikuuta - David Blaine, taikuri
- 16. toukokuuta - Tori Spelling, näyttelijä
- 1. kesäkuuta - Heidi Klum, supermalli
- 20. heinäkuuta - Haakon Magnus, Norjan kruununprinssi
- 20. heinäkuuta - Peter Forsberg
- 23. heinäkuuta - Monica Lewinsky, entinen Valkoisen talon harjoittelija
- 6. elokuuta – Asia Carrera
- 7. lokakuuta – Sami Hyypiä, suomalainen jalkapalloilija
- 9. marraskuuta – Maija Vilkkumaa, suomalainen rock-laulaja
- 2. joulukuuta - Monica Seles
- 21. joulukuuta – Marko Yli-Hannuksela, suomalainen painija, maailmanmestari, olympiavoittaja

Kuolleita


- 22. tammikuuta - Lyndon Johnson, Yhdysvaltain presidentti
- 27. maaliskuuta - Timo K. Mukka, kirjailija
- 8. huhtikuuta - Pablo Picasso, taidemaalari
- 29. huhtikuuta - Sammy Babitzin, laulaja
- 20. toukokuuta - Jarno Saarinen, kilpamoottoripyöräilijä
- 1. elokuuta - Walter Ulbricht, Itä-Saksan johtaja
- 20. heinäkuuta - Bruce Lee, näyttelijä ja itämaisten taistelulajien ekspertti
- 6. elokuuta - Fulgencio Batista, Kuuban presidentti
- 2. syyskuuta - J. R. R. Tolkien, kirjailija
- 11. syyskuuta - Salvador Allende, Chilen presidentti
- 15. syyskuuta - Kustaa VI Aadolf, Ruotsin kuningas
- 23. syyskuuta - Pablo Neruda, runoilija
- 2. lokakuuta – Paavo Nurmi, suomalainen juoksija
- 11. marraskuuta - Artturi Ilmari Virtanen, biokemisti ja Nobel-voittaja
- 1. joulukuuta - David Ben Gurion, israelilainen valtiomies als:1973 ko:1973년 ja:1973年 simple:1973 th:พ.ศ. 2516

1998

Tapahtumia

Tammikuu


- Massiivinen lumimyrsky, jota arveltiin El Niñon aihettamaksi, iski Yhdysvaltain itärannikolle.
- 2. tammikuuta - Venäjällä otettin käyttöön uusi rupla inflaation hillitsemiseksi.
- 6. tammikuuta - Lunar Prospector -luotain laukastiin Kuun kiertoradalle ja se löysi merkkejä vedestä.
- 8. tammikuuta - Kosmologit julkistivat tuloksen, jonka mukaan maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy.
- 12. tammikuuta - 19 Euroopan maata kielsivät ihmisen kloonauksen.
- 17. tammikuuta - Paula Jones syytti presidentti Bill Clintonia seksuaalisesta ahdistelusta.
- 22. tammikuuta - "Unabomber" Theodore Kaczynski tuomittiin elinkautiseen ilman armahduksen mahdollisuutta.
- 26. tammikuuta - Presidentti Bill Clinton kielsi televisiossa olleensa seksuaalisessa kanssakäymisessä valkoisen talon harjoittelijan Monica Lewinskyn kanssa.
- 26. tammikuuta - PC-valmistaja Compaq osti Digital Equipment Corporationin.
- 28. tammikuuta - Ford Motor Company julkisti ostavansa Volvon 6,45 miljardilla dollarilla.
- 28. tammikuuta - Aseistetut sissit pitivät 400 lasta ja opettajaa panttivankina Manilassa, Filippiineillä.
- 29. tammikuuta - Birminghamissä, Alabamassa räjähti pommi aborttiklinikalla surmaten yhden ihmisen ja haavoittaen useita.

Helmikuu


- Yhdysvaltain senaatti määräsi presidentti Bill Clintonin suorittamaan "tarvittavat toimet" Irakin aseohjelmien pysäyttämiseksi.
- 3. helmikuuta - USA:n ilmavoimien lentäjä aiheutti 20 laskettelijan kuoleman Italiassa katkaistuaan hiihtohissin vaijerin koneellaan.
- 4. helmikuuta - Maanjäristys koillisessa Afganistanissa tappoi 5000 ihmistä.
- 6. helmikuuta - Jordanian Abdullah II:sta tuli maansa hallitsija isänsä Jordanian kuningas Husseinin määräyksestä.
- 20. helmikuuta - Irakin presidentti Saddam Hussein neuvotteli YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kanssa, sallien YK:n asetarkastajien paluun Irakiin.
- 23. helmikuuta - Tornadot Floridassa tuhosivat tai vahingoittavat 2600 rakennusta, surmaten 42.
- 23. helmikuuta - Osama bin Laden julisti jihadin juutalaisia ja "ristiretkeläisiä" vastaan.
- 28. helmikuuta - Serbian poliisi alkoi operaation "terroristien" poispyyhkimiseksi Kosovossa.

Maaliskuu


- 2. maaliskuuta - Galileo-luotain havaitsi Jupiterin kuun Europan jääpeitteen alla valtameren.
- 5. maaliskuuta - NASA julkisti Clementine-luotaimen löytäneen Kuusta tarpeeksi vettä ihmisasutuksen tukemiseen ja rakettipolttoaineen valmistamiseen.
- 6. maaliskuuta - Jyväskylän junaturma
- 10. maaliskuuta - Yhdysvaltain joukot Persianlahdella saivat pernarutto-rokotukset.
- 11. maaliskuuta - Tanskan parlamenttivaaleissa pääministeri Poul Nyrup Rasmussen palasi valtaan.
- 23. maaliskuuta - Oscar-palkintojenjakotilaisuudessa elokuva Titanic voitti 11 Oscaria.
- 27. maaliskuuta - Yhdysvalloissa FDA hyväksyi Viagra-lääkkeen miesten impotenssin hoitoon.

Huhtikuu


- huhtikuu - Viulisti Linda Lampenius kohututtuine kuvineen ja haastatteluineen on huhtikuun Playboy -lehdessä
- 5. huhtikuuta - Japanissa Akashi-Kaikyo -silta, joka yhdistää Shikokun ja Honshun saaren, avattiin liikenteelle.
- 6. huhtikuuta - Pakistan testasi keskimatkan ballistista ohjusta, jonka kantomatka ulottuu Intian tärkeimpiin osiin.
- 10. huhtikuuta - Belfatin sopimus solmittiin Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja tärkeimpien Pohjois-Irlannin puolueiden välillä.
- 25. huhtikuuta - Los Frailes -kaivoksen jätevarasto Andalusiassa, Espanjassa sortui, uhaten Doñanan kansallispuiston ekosysteemiä. Jätevesi ohjattiin Guadalquivir-jokeen, jolloin 100 km² maatalousmaata saastui[http://edition.cnn.com/EARTH/9804/25/spain.disaster.reut/].

Toukokuu


- 7. toukokuuta - Apple Computer julkisti iMac-tietokoneen.
- 7. toukokuuta - Mercedes-Benz osti Chryslerin 40 miljardilla dollarilla ja muodosti DaimlerChryslerin historian suurimmassa fuusiossa.
- 11. toukokuuta - Intia suoritti toisen ydinkokeiden sarjan Rajasthanin aavikolla. (Ensimmäiset kokeet tehtiin 1974)
- 13. toukokuuta - Yhdysvallat ja Japani määräsivät talouspakotteita Intialle sen ydinkokeiden vuoksi.
- 18. toukokuuta - Yhdysvaltain oikeusministeriö ja 20 osavaltiota nostivat syytteen Microsoftia vastaan monopoliaseman väärinkäytöstä.
- 21. toukokuuta - Indonesia presidentti kenraali Suharto erosi 32-vuoden virkakauden jälkeen ja asetti virkaan Jusuf Habibien.
- 28. toukokuuta - Pakistan vastasi Intian ydinkokeisiin omalla kuuden ydinräjäytyksen sarjallaan, jolloin myös sille asetettiin pakotteita.
- 30. toukokuuta - Maanjäristys iski pohjoiseen Afganistaniin tappaen 5000.

Kesäkuu


- 3. kesäkuuta - Eschedessa, Saksasa ICE-nuolijunan pyörä hajosi 200 km/h vauhdissa, johtaen radaltasyöksymiseen ja 101 ihmisen kuolemaan.
- 5. heinäkuuta - Japani laukaisi luotaimen Marsiin, liittyen Yhdysvaltain ja Venäjän ohella avaruusmahtien joukkoon.
- 12. kesäkuuta - Mikkelissä riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi.
- 14. kesäkuuta - Iso-Beltin silta avattiin liikenteelle.

Heinäkuu


- 10. heinäkuuta - Skandaali lasten hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa: Dallasin dioneesi suostui 23,4 miljoonan dollarin korvauksiin yhdeksälle entiselle alttaripojalle, jotka väittivät joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteiksi entisen papin, Rudolph Kosin toimesta.
- 17. heinäkuuta - Pietarissa keisari Nikolai II:n jäänteet haudattiin Pietari-Paavalin linnoitukseen 80 vuotta tsaariperheen kuoleman jälkeen.
- 17. heinäkuuta - Merenalaisen määnjäristyksen laukaisema tsunami tuhoasi 10 kylää Papua-Uusi-Guineassa, tappaen ainakin 1500.

Elokuu


- 5. elokuuta - Irak lopetti kaiken yhteistyön YK:n UNSCOM-asetarkastajien kanssa.
- 7. elokuuta - Yhdysvaltain lähetystöissä Dar es Salaamissa, Tansaniassa ja Nairobissa, Keniassa räjähti pommi, 224 kuoli ja 4500 loukkaantui.
- 15. elokuuta - IRA:n siipi räjäytti pommin Omaghissa, Pohjois-Irlannissa, surmaten 29 ja haavoittaen yli 200 &ndash. Tämä oli vakavin pommi-isku koko Pohjois-Irlannin terrorin aikana.
- 17. elokuuta - Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton myönsi nauhoitetussa todistuksessaan harrastaneensa "epäsopivaa fyysista kanssakäymistä" harjoittelija Monica Lewinskyn kanssa. Samana päivänä hän myönsi kansakunnalle johtaneensa ihmisiä harhaan suhteen osalta.
- 20. elokuuta - Kanadan korkein oikeus määräsi, että Quebec ei voi irtautua Kanadasta ilman liittohallituksen lupaa.
- 20. elokuuta - Yhdysvallat laukaisi ohjusiskun Afganistaniin saudimiljonääri Osama bin Ladenin perustamia al-Qaida -leirejä vastaan ja väitettyyn kemiallisten aseiden tehtaaseen Khartoumissa Sudanissa. (al-Shifan lääketehdas tuhoutuu iskussa).

Syyskuu


- 1. syyskuuta - Presidentit Bill Clinton ja Boris Jeltsin aloittivat Venäjän talouskriisiä koskevan huippukokouksen Moskovassa.
- 2. syyskuuta - Swissairin MD-11 putoasi lähellä Peggy's Covea, Nova Scotiassa matkalla New York Citystä Geneveen. Kaikki 229 koneessa ollutta kuolivat.
- 2. syyskuuta - YK:n tuomioistuin tuomitsi Jean-Paul Akayesun, pienen ruandalaisen kaupungin entisen pormestarin syylliseksi kansanmurhaan. Tuomio oli ensimmäinen joka langetettiin sitten vuoden 1948, jolloin kansanmurhat kieltävä laki tuli voimaan.
- 29. syyskuuta - Yhdysvaltain kongressissa säädettiin "Irakin vapautuslaki", joka julistaa Yhdysvaltain haluavan poistaa Saddam Hussein vallasta.

Lokakuu


- 3. lokakuuta - Dingo teki toisen comebackinsa ( 1998-2002 ) esiintymällä tunnetuimmassa kokoonpanossa Helsingin Hartwall-areenalla.
- 7. lokakuuta - Yhdysvaltain kongressi hyväksyi Sonny Bono Copyright Term Extension Actin, joka pidentää tekijänoikeutta 20 vuodella.
- 12. lokakuuta - Yhdysvallat kongressi hyväksyi kiistellyn Digital Millennium Copyright Actin.
- 28. lokakuuta - Air Chinan lentäjä Yuan Bin kaappasi koneensa ja lentää Taiwaniin. Turvallisen laskun jälkeen hänet pidätettiin.
- 29. lokakuuta - Apartheid: Etelä-Afrikan totuuskomissio julkisti raporttinsa, jossa se tuomitsi molemmat osapuolet syylliksi rikoksiin.
- 29. lokakuuta - Matkalla Adanasta Ankaraan kurdimilitantti kaappasi Turkin lentoyhtiön koneen ja määräsi sen lentämään Sveitsiin. Kone laskeutuikin Ankaraan lentäjän huijattua kaappaaja sanoen laskeutuvansa Bulgarian Sofiaan polttoainetäydennystä varten.
- 30. lokakuuta - Hondurasissa pyörremysky "Mitch" tappoi 5500.
- 30. lokakuuta - 63 nuorta menehtyi ja 200 loukkaantui tulipalossa juhlapaikan tulipalossa Göteborgissa.

Marraskuu


- 1. marraskuuta - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustettiin.
- 13. marraskuuta - Presidentti Clinton määräsi ilmaiskuista Irakin. Irak vetäytyi viime hetkellä ja lupasi ehdottoman yhteistyön asetarkastajien kanssa.
- 18. marraskuuta - UNSCOM-tarkastajat palasivat Irakiin.
- 19. marraskuuta - Yhdysvaltain edustajainhuone aloitti viraltapanokuulemiset presidentti Bill Clintonia vastaan Lewinsky-skandaalin vuoksi.
- 20. marraskuuta - Talibanien oikeus julisti