:: wikimiki.org ::
| Kylmä Sota |
Kylmä sotaKylmä sota on kahden valtion välillä vallitseva valtataistelu, lähes sotatila, jossa ei kuitenkaan käytetä suoria sotilaallisia toimia vaan turvaudutaan propagandaan, vakoiluun, taloudellisiin ja poliittisiin taistelukeinoihin. Joskus myös satelliittivaltioiden välisiä konflikteja tuetaan toisen osapuolen vahingoksi.
USA vs. Neuvostoliitto
Kylmä sota -termiä käytetään useimmiten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hegemonioiden välisestä valtakamppailusta toisen maailmansodan lopusta Neuvostoliiton luhistumiseen 1990-luvun alussa.
Tässä nimenomaisessa sodassa maailma oli lähes kokonaan jakautunut kahteen blokkiin - Toinen oli ns. läntinen blokki, johon kuuluivat lähinnä teollistuneet NATO-maat. Itäiseen blokkiin kuuluivat useimmat sosialistiset maat, jotka olivat perustaneet NATO:lle vastineeksi Varsovan liiton.
Ideologinen ristiriita
Tilanteessa olivat myös vastakkain kaksi ideologista maailmaa. Länsi näki idän epädemokraattisena, autoritaarisena kommunistidiktatuurina ja itä vastaavasti lännen porvarillisina imperialisteina ja riistäjinä. Kummassakin tapauksessa yleisessä mielipiteessä valtiokoneiston propaganda teki ideologioista - kommunismista ja kapitalismista - voimakkaan pejoratiivisia, tunnepitoisia ja katkaisi niiden yhteydet todellisiin poliittisiin ja taloudellisiin teorioihin.
Suorat ja epäsuorat sotilaalliset toimet
Kylmän sodan ilmapiiri johti lukuisiin konflikteihin, joista osa oli aseellisia - ns. proxy-sotia käytiin mm. Vietnamissa, Angolassa, Koreassa ja Afganistanissa. Näissä sodissa eivät suoranaisesti olleet vastakkain suurvallat, vaan usein toisen suurvallan joukot ja jokin toisen blokin satelliiteista.
Eräs esimerkki tilanteesta oli Yhdysvaltain toimet sen omaksi takapihakseen katsomassaan latinalaisessa Amerikassa, jossa Yhdysvallat horjutti joko salaa tai julkisesti liian vasemmistolaiseksi katsomiaan hallituksia (esim. Chile ja Allende, Guatemala ja Arbenz). Nicaraguan sandinistihallitusta vastaan käytiin eräänlaista proxy-sotaa palkkasoturien avulla, suorasta sodankäynnistä Kuubaa vastaan luovuttiin Sikojenlahden fiaskon jälkeen. Lisäksi lukuisia pienempiä Karibian alueen saarivaltioita miehitettiin aika ajoin.
Neuvostoliitto harjoitti samanlaista tiukkaa valvontapolitiikkaa Itä-Euroopan maiden kohdalla, jossa mahdolliset kansannousut tai poikkeamat Kremlin linjasta tukahdutettiin nopeasti. Tunnetuimpia näistä olivat Unkarin kansannousun kukistaminen ja Prahan kevään lopettanut Tšekkoslovakian miehitys.
Tiedustelupalvelut
Oman osansa kylmän sodan toimista muodostivat tiedustelupalveluiden loputtomat juonet. Vastapuolina olivat Yhdysvaltain Central Intelligence Agency,CIA ja Neuvostoliiton Komitet Gosudarstvennoi Bezopasnosti, KGB. Tiedustelu oli jatkuvaa kilpajuoksua kaksoisagentteineen ja loikkareineen. Kuuluisimpia vakoilutapauksia oli Ethel ja Julius Rosenbergin tapaus, jossa kaksi amerikkalaista kommunistia, joita syytettiin atomivakoilusta Neuvostoliiton hyväksi tuomittiin kuolemaan (ainoat vakoilusta teloitetut amerikkalaiset kylmän sodan aikana). Rosenbergien tapauksesta on kuitenkin sanottava, että mitä todennäköisemmin kysymyksessä oli Yhdysvaltain julkisessa ilmapiirissä vallinnut "Punaisen vaaran" ylireagointi. Todelliset atomivakoilijat tuskin vaarantaisivat itseään avoimen kommunistisella poliittisella toiminnalla. Asiasta on kuitenkin useita näkemyksiä.
Punainen vaara
Yhdysvalloissa valtion propaganda ja luodut mielikuvat demonisoivat kommunistit siihen pisteeseen, että yleisessä mielipiteessä lähenneltiin hysteriaa. Pelko johti lopulta eriasteisiin kommunistivainoihin, joissa keskeisimpänä oli ns. mccarthyismi joka kohdisti tutkimuksensa erityisesti Hollywoodin vasemmistolaisina pidettyihin ohjaajiin ja näyttelijöihin. Tässä tapauksessa kommunismi oli käsitteellistetty koskemaan kaikkea vasemmistolaisuutta, joka nähtiin Neuvostoliitto-myönteisyytenä. Kommunisminvastaisuus ulottui myös syvälle viihdekulttuuriin ja elokuviin. Ajatus yhdistettiin erityisesti vakoojiin, isänmaanpettureihin ja alituisesti vaanivaan ydinsodan pelkoon. 50-luvun aktiivisten kommunistivainojen jälkeen ilmapiiri lieveni ja 60-luvun nuorisokapinallisliikkeen yhteydessä vasemmistolaisuus ainakin jossain määrin "rehabilitoitiin". Tosin "sosialismi" ja "kommunismi" ovat amerikkalaisessa julkisessa sanassa ja politiikassa säilyttäneet tänäkin päivänä voimakkaan negatiivisesti latautuneen merkityksensä.
Neuvostoliiton propaganda aiheutti oman väestön piirissä varmasti samansuuntaisia ilmiöitä, mutta totalitaarisen valtion yleisen mielipiteen arviointi eri aikakausina on jo hankalampaa.
Ydinaseet
kommunismi]
Keskeisin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kilpailun aihe oli sotilaallinen voima ja etenkin ydinaseet nousivat tässä keskeiseksi. Tähän liittyi läheisesti ydinenergian kehittäminen ydinasemateriaalin tuottamiseksi ja sotilaallisen rakettitekniikan kehitys ns. ydinohjukset. 50-luvulta kylmän sodan loppuun kahden suurvallan välillä vallitsi ns. kauhun tasapaino, jossa kumpikin osapuoli kykeni tarvittaessa aiheuttamaan niin suuren tuhon toiselle puolelle, että ydinaggressio olisi ollut käytännössä itsemurha. Ydinsodan vaaran takia osapuolet eivät koskaan ajautuneet suoraan sotilaalliseen konfliktiin, vaan ratkoivat erimielisyyksiään proxy-sodissa. Täten ydinaseiden katsottiin turvanneen pitkän, mutta jäätävän rauhanjakson.
Ydinsodan pelko loi aikakauden kulttuuriin omalaatuisen sekoituksen hysteeristä pelkoa ja epävarmuutta, sekä pohjan sodan mielettömyyden kritisoinnille.
Lähteitä
- Thomas C. Reed:"At the Abyss - An Insider’s History of the Cold War" Ballantine Books, New York 2004
Katso myös
- proxy-sota
- Tietokoneet ja mallintaminen Neuvostoliiton kaatamisessa
Luokka:Kylmä sota
ms:Perang Dingin
ko:냉전
ja:冷戦
simple:Cold War
th:สงครามเย็น
Sodankäynti]
Carl von Clausewitzin määritelmän mukaan sodankäynti on kahden itsenäisen tahdon välistä organisoitua, vihamielistä vaikuttamista, jossa keskeinen ja perinteinen keino on fyysinen väkivalta. Sen tavoitteena on vastapuolen tai vastapuolien taivuttaminen omaan tahtoon. Sodankäynti ei ole itsenäinen ilmiö, vaan politiikan väline. Se on suurten etupyyteiden välinen konflikti, joka ratkaistaan verisesti, ja vain siinä suhteessa se eroaa muista konflikteista.
Sota on fyysinen ja konkreettinen tapahtuma, jossa sodankäynnin periaatteita ja taitoja sovelletaan käytäntöön. Perinteisesti sota nähdään kahden valtion välisenä aseellisena kamppailuna.
Sota ei ole pelkkää tappamista ja tuhoamista. Vastapuolen taivuttamisen omaan tahtoon voi tehdä monella tavalla: fyysisellä sodalla, diplomatialla, tiedolla, tahdolla, rahalla, taloudella, politiikalla, asetelmilla, psykologisilla tai tieto-operaatioilla, sekä edellisten erilaisilla yhdistelmillä.
Tässä läntinen käsitys, jota Clausewitz edustaa, ja itäinen käsitys, jota esimerkiksi Sun Tzu edustaa, sodasta eroavat selvästi toisistaan. Sun Tzun mukaan sodankäynnin huippu on vastustajan voittaminen ilman taistelua. Clausewitzille vastustajan asevoimien lyöminen, ratkaisutaistelu, on sodankäynnin toiminnallista ydintä.
Voi olla kyseenalaista, onko sodankäynti, jossa ei tapahdu kuolemista, sotaa. Tällaisesta vaikuttamista voidaan käyttää termiä vihamielinen vaikuttaminen. Se on nousemassa tärkeäksi kokonaisturvallisuuden käsitteeksi. Se sisältää muun muassa vihamieliset psykologiset operaatiot, kräkkereiden ja krasherien vihamieliset operaatiot tietoverkoissa sekä vihamielisen vaikuttamisen talouden, median ja tekniikan kautta.
Erilaisia käsityksiä sodankäynnistä
Sodankäynti on moninainen ilmiö, ei siis yksikertainen asia. Perinteisesti länsimaissa sodankäynti on Karl von Clausewitzin mukaisesti politiikan jatke, politiikkaa toisin keinoin. Sota on nähty myös esim. vitsauksena, virheenä, rikoksena, seikkailuna, mittavälineenä, liiketoimena, menneisyyden jäänteenä, välineenä, kulttuurin ytimenä, kulttuurin välisenä yhteentörmäyksenä, informaatioprosessina, sukupuoliroolin ilmentymänä, oikeudellisena tilana tai olemassaolon ehtona, johon on valmistauduttava. Sodankäynti voi siis olla:
- Menneisyyden vitsaus, josta on päästävä eroon.
- Virhe, joka aiheutuu ihmisestä, tekniikasta tai muusta toiminnasta (pelko ydinsodasta virheestä johtuen, ensimmäisen maailmansodan alku “liikekannallepanovyörynä”)
- Laajennettu kaksintaistelu, jossa vastustaja on keskeinen elementti (Karl von Clausewitz)
- Valtion, kansan ja armeijan kolmiyhteys vuosina 1648 - 2001 (Martin van Creveld); ainoa laillinen tapa käydä sotia oli kyseisenä aikana siis valtioiden välinen sota
- Kaikkien keinojen käyttämistä vastustajan lyömiseen; siis alati muuttuva asia esim. tekniikasta johtuen. Tämä on Clausewitzin tulkintaa ja oleellinen esim. informaatiosodankäynnin merkityksen ymmärtämiseen
- Oman voiman mittaamista; mittausväline; sodan jälkeen tiedämme, kuka oli voimakkain
- Pelien peliä, siis "huumaavaa" valtaa; voittamisen tavoittelua, häviämisen välttämistä
- Sukupuolten roolikäyttäytymistä; vain miesten toimintaa, joka oikeuttaa miesten olemassaoloa
- Elämän ja kuoleman kysymys; vakava asia (John Boyd, Sun Tzu, Karl von Clausewitz)
- Kulttuurien yhteentörmäys (Samuel Huntington)
- Kameleontti; alati muuttuva, evolutionäärinen asia (Karl von Clausewitz, Quincy Wright)
- Väline politiikalle (Karl von Clausewitz)
- Väline muulle asialle kuin politiikalle (esim. uskonnolle (atsteekit))(John Keegan)
- Päämäärä, kulttuurin ydin, esim. samurait Japanissa (John Keegan)
- Suurta bisnestä: ryöstöretki, kaupankäynnin jatke tai sotateollinen kompleksi
- Poikkeuslainsäädännön voimaan tulon edellytys (oikeustiede)
- Informaatioprosessi, sanoman siirtoa alkeellisin välinein (Matti Bergström)
- Evoluution keino; suuria organisaatioita karsiva ja siis "kehitystä" ylläpitävä keino, muuttuva asia (Quincy Wright)
- Keino, jota ihmiskunta on aina osannut rajoittaa (toisin kuin Clausewitz esittää ideaalisesta sodankäynnistä) (John Keegan)
- Moninainen ilmiö (John Keegan, myös Clausewitz (kameleontti) ja Wright (evolutionäärinen)).
Edellä olevat moninaiset näkemykset sodankäyntiin varoittavat yksinkertaisista ja yksipuolisista tulkinnoista. Erityisen vaarallisia niistä tulee muutosaikakaudella, jossa tällä hetkellä elämme, todennäköisesti vielä pitkään.
Sodankäynnin määritelmän laajentaminen
Sodankäynti on valtion tai muiden organisoitujen ryhmien asevoimien käyttöä vastustajan tahtoa vastaan. Asevoimat ovat sodankäyntiin erikoistunut väline. Sodankäynnissä käytetään aseita tai välineitä, ja näistä yhä enemmän välineitä. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa sodankäynnin välineenä käytettiin neljää matkustajakonetta. Sodankäynnin tavoite on vastustajan tahtoon vaikuttaminen, eikä tappaminen ja tuhoaminen, jotka ovat vain sodankäynnin perinteisiä välineitä. Sodankäynnillä on aktiivinen vastustaja, joka on sen kohde.
Vaatimus organisoidusta toiminnasta tarkoittaa, että yksittäinen ihminen ei voi käydä sotaa, vaan tällöin kyse on rikoksesta. Jos hän koordinoi toimintaa toisen tai useamman ihmisen kanssa, kyse on sodasta. Esimerkkinä salaliitot, joita valtio pyrkii voimakkaasti kriminalisoimaan.
Laajin määritelmä on: toisistaan eroavien, mutta samankaltaisten kokonaisuuksien väkivaltainen kohtaaminen. Tietoyhteiskunnan aikakaudella väkivalta voi olla muutakin kuin fyysistä väkivaltaa.
Sodankäynnin suppeampia käsitteitä ovat moderni sodankäynti, joka syntyi vasta ruutiaseiden keksimisen yhteydessä, organisoitu väkivallan käyttö, joka on satojatuhansia vuosia vanha ilmiö, tietty lain määrittämä oikeudellinen tila, joka vaatii sotatilan julistuksen, ja sosiaalisten ryhmien välinen väkivalta.
Sodankäynnin peruskysymykset ja tulevaisuus
Sodankäynnin peruskysymykset ovat miksi, miten, kuka (eli ketkä), missä ja milloin:
- Miksi soditaan, mihin sodilla pyritään, mikä on tavoite?
- Millä välineillä, miten soditaan? Sodankäynnin doktriini, teknologia ja organisaatio.
- Ketkä sotivat? Ketkä saavat sotia? Kenen sotiminen on laillista?
- Missä sotiminen tapahtuu? Fyysisesti, virtuaalisesti? Maassa, ilmassa, kyberavaruudessa?
- Milloin soditaan?
Näissä kysymyksissä tapahtuneet muutokset ovat oleellisia muutoksia sodankäynnissä. Tämän tarkastelun pohjana on sodankäynnin historian päävaiheet.
Miksi soditaan?
Sotahistorioitsija Martin van Creveld ja sotateoreetikko, eversti John Boyd näkevät sodan hyvin primitiivisenä tapahtumana, jossa vaistot, voittaminen, häviäminen ja eloonjääminen vallitsevat.
Sodankäynti politiikan jatkeena on länsimainen perussyy sodankäyntiin, toinen on edellä mainittuihin vaistoihin liittyvä. Sotaan johtavat poliittiset konfliktit taas juontavat juurensa valtioiden ristiriitaisista intresseistä. Perinteisesti suosituissa kansainvälisen politiikan teorioissa (realismi ja marxismi) valtiot on kuvattu materialistista etuaan maksimoimaan pyrkivinä toimijoina. Globaalissa kapitalismissa sodankäynnin syytä edustaa sotateollinen kompleksi, rahan tekeminen. Sota on myös keino valita suurista organisaatioista parhaat. Tätä näkemystä esittävät muun muassa Sun Tzu, Carl Von Clausewitz ja John Boyd.
Globaali media vaikuttaa yhä enemmän siihen mistä tulee kriisi ja mihin kriiseihin puututaan. Sodan kestäessä globaalin median vaikutus kasvaa.
Sodan suhde demokratiaan on ollut yksi keskustelun aihe. Mikäli kansalaiset eivät halua sotaa, silloin demokratian pitäisi vaikuttaa sotia vähentävästi. Yhden tunnetun teesin mukaan demokraattiset valtiot eivät sodi keskenään.
Miten soditaan?
Sotaa käydään kaikilla mahdollisilla ja käyttökelpoisilla välineillä. Aiemmin pääosin massalla, keskittyen joukkoihin ja tulivoimaan, nyt yhä enemmän täsmällä, keskittyen johtamiseen ja tietoon, joka on taloudellisempaa. Sodan keskittyminen matalan intensiteetin sotiin muuttaa sodankäynnin rakennetta oleellisesti. Sotilaiden ja siviilien sekottuminen ja suuri joukkojen hajautus tekevät monista perinteisen sodankäynnin aseista lähes arvottomia. Hajautus edellyttää joko erilaista taktiikkaa, esimerkiksi hajautettua sissisotaa, tai uudenlaista verkottavaa viestitekniikkaa, kuten USA:n verkostokeskeinen sodankäynti.
Nykyään soditaan edelleen kaikilla käyttökelpoisilla tavoilla. Pääkeino on yhä enemmän täsmä. Uusia keinoja ovat tieto (informaatiosodankäynti), elektroninen sodankäynti, verkot (verkostokeskeinen sodankäynti), psykologinen sodankäynti, media (CNN, TV, radio) sekä yhä merkittävämpänä Internet. Siinä yhdistyy tieto, verkot, psykologia, täsmä, sekä globaali että paikallinen.
Ketkä sotivat?
Martin van Creveld näkee armeijan, kansan ja valtion kolminaisuuden rikkoutuvan. Sotia käyvät siis muutkin kuin kansallisvaltioden armeijat. Informaatio informaatiosodankäynnissä ja verkot verkostokeskeisessä sodankäynnissä antavat tähän mahdollisuuksia, samoin media psykologisessa sodankäynnissä.
Aiemmin sotivat periaatteessa kolmikymmenvuotisen sodan päätyttyä vuodesta 1648 alkaen vain valtiot. Yleisemmin ennen saattoivat sotia kaikki, joilla oli tarvetta, resursseja ja joita ylempi taso ei rajoita. Esimerkkeinä verikosto, IRA, ETA, kirkko ennen vuotta 1648 ja Itä-Intian kauppaseura.
Nyt sotivat edelleen kaikki, joilla on tarvetta, resursseja ja joita ylempi taso ei rajoita. Tiedon, verkkojen ja median tuleminen käyttökelpoiseksi laajentaa oleellisesti sotivien osapuolien määrää, joukkoa ja tyyppiä. Merkittävin ovat globaalit tietovaikuttajat, kuten globaali kansalaismielipide, globaali media, globaali valtio, globaali talous, globaalit organisaatiot ja globaali raha. Uusi ylempi taso (globaali) asettaa rajoitteita alemmille, kulttuurin tekniikalle ja tieteelle ja vielä enemmän valtioille. Sodankäynti on tiedon, verkkojen ja median avulla mahdollista hyvin pienille organisaatioille.
Missä soditaan?
Aiemmin sodittiin valtioiden välillä ja sisällä. Nyt valtioiden välisestä sodasta on tullut hankalaa, ydinasevaltojen ja myös teollistuneiden valtioiden välillä. Sota on liian tuhoisaa, jotta sillä saavutettaisiin jotakin. Myös avoin media vaikeuttaa sotimista, sen tekemistä sankarilliseksi, hyväksyttäväksi.
Yhä vähemmän soditaan valtioiden välillä ja yhä enemmän niiden sisällä. Ei fyysisellä tasolla, vaan psykologisella, tiedollisella ja kulttuurisella tasolla, myös virtuaalisesti tietoverkoissa.
Vuonna 1995 käynnissä olleesta 35 sodasta vain kolme oli valtioiden välisiä: Balkan, Kasmir ja Länsi-Sahara. Muut olivat sisäisiä kriisejä. Vuonna 2000 29 sodasta kaksi oli valtioiden välisiä: Intia-Pakistan ja Etiopia-Eritrea. Tyypillisin kriisi on siis nykyaikana valtion sisäinen kriisi, monikansallisen valtion pirstoutuminen osiin kansallisvaltioiksi tai muilla perusteilla, joita voivat olla uskonto, talous, tai etninen ryhmä. Tyypillisin kriisi on sisällissota, jossa ylivoimaisesti suurin osa uhreista on siviilejä.
Merkittävä sodankäynnin uusi alue ovat romahtaneet tai romahtamispisteessä olevat valtiot. Tähän luokkaan lasketaan yli puolet maailman valtioista. Niiden romahtamista pyritään jatkossa estämään ja niiden sisällä taistellaan terrorismia ja rikollisuutta vastaan, joiden pesäpaikkoja niistä tulee ilman ulkopuolista puuttumista.
Milloin soditaan?
Kauimpana historiassa oleva vastaus oli: aika harvoin ja sykleittäin. Sittemmin sodankäynnistä on tullut yhä yleisempää. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt. Vaikuttaminen on vaikuttamista tiedon avulla ja sitä tapahtuu koko ajan. Kun tämä vaikuttaminen on vihamielistä, se muuttuu sotaa vastaavaksi.
Koska sota, jossa kuollaan tai on mahdollisuus kuolla, on ihmisen kannalta omassa luokassaan, vihamieliselle tietovaikuttamiselle olisi luotava oma termi, esimerkiksi vihamielinen vaikuttaminen. Quincy Wrightin teorian mukaan kuolema, joka on oleellinen yksilölle vaistojensa vuoksi, ei ole oleellisessa osassa kuin alimmalla, yksilön tasolla. Muualla määräävät:
# sosiologia esimerkiksi altruismin tai uhrautumisen, lähisukulaisen tai taistelutoverin hyväksi, muodossa
# politiikka kuten sodankäynnin käytössä olevat valtioiden menetelmät: erikoistuneet voimavarat, puolustustahto, totaalinen sota ja uhrautuminen valtion hyväksi
# kulttuuri ja tiede, eli sodankäynnin käytössä oleva kulttuurien tekniikka, joista seuraa kaukaa tappaminen tai uhrautuminen kulttuurin hyväksi
# tieto, eli sodankäynnissä käytettävä globaali tieto, josta seuraa uhrautuminen globaalin tai ihmiskunnan hyväksi
Sodankäynnin ominaisuuksia
Sodankäynti on aktiivista toimintaa, jossa toimitaan vastustajaa vastaan. On hyvin erilaisia sodankäyntejä: rajoittamaton ydinsota, tavanomainen sodankäynti, maailmansota, hintasota, diplomaattinen sodankäynti, informaatiosodankäynti, verkostokeskeinen sodankäynti. Sodankäyntiin liittyy myös vihamielisyys, kamppailu, kilpailu kuten kilpavarustelu ja vastustaja.
Sodankäynti tai sota on ajallisesti pitkä, perinteisesti aseellinen konflikti. Sodankäynti on myös rajoitettua, siihen liittyy laillisen toimijan termi, valtio ja säännöt. Sodankäynti on myös etiikan unohtamista, jotta kunniakkaat tavoitteet suhteutuisivat kauhistuttaviin välineisiin. Uusi tekniikka vaikuttaa jopa sodankäynnin määritelmään, siis muokkaa sodankäyntiä.
Mielenkiintoinen on myös näkemys, että vain sota, eli tarpeeksi suuri uhka oikeuttaa toimia, joita tarvitaan muihin tavoitteisiin, esimerkiksi sisäiseen kontrolliin. Sodankäyntiä voidaan löytää myös muiden sosiaalisten eläinten käyttäytymisestä. Perinteiseen sodankäyntiin liitetään myös tuho, tunkeutuminen toisen alueelle ja kohteen sotilaallinen luonne. Myös talous on monessa mielessä sodankäynnissä mukana.
Jos sota määritellään organisoitujen ihmisryhmien väliseksi väkivallan käytöksi, sitä on ollut olemassa ainakin satojatuhansia vuosia. Jos sota määritellään valtioiden väliseksi väkivallan käytöksi, eli politiikaksi toisin keinoin, sitä on ollut olemassa 5000—6000 vuotta. Jos sota määritellään nykyaikaiseksi, siis tuliaseisiin ja tieteeseen liittyväksi väkivallan käytöksi, sitä on ollut olemassa noin 500 vuotta.
Sodankäynnin kokonaisuus voidaan jakaa sisäisesti useammalla tavalla tasoihin.
Tärkeitä sodankäynnin käsitteitä
Sodankäynnin ymmärtämisessä tärkeitä käsitteitä ovat:
- vastustaja on sodankäynnin tärkein käsite
- suhteellinen etu
- paradoksaalinen logiikka
- sodankäynnin perusfunktiot
- sodankäynnin ulottuvuudet
- nykyaikaisen sodankäynnin osalta vihamielinen vaikuttaminen, katso kokonaisturvallisuus
Sodankäynnin historia
kokonaisturvallisuus]
Sodankäynnin historia voidaan jakaa monella tavalla eri aikakausiin. Quincy Wrightin käyttämä jako perustuu tiedonvälityksen suuriin muutoksiin. Tämä jaottelu liittää sodankäynnin ihmisen organisaation merkittäviin muutoksiin ja on käytännössä sodankäynnin evolutionäärinen teoria.
Sodankäynti ennen kielen keksimistä oli esihistoriallista, kielen keksimisen jälkeen muinaisaikaista, kirjoitustaidon jälkeen historiallista ja kirjapainotaidon jälkeen modernia. Internet ja tietokonetekniikka ennakoi viidettä vaihetta, postmodernia sodankäyntiä.
Wrightin teorian jokaisessa vaiheessa on aina tapahtunut seuraavaa:
- Muutoksen on aiheuttanut tiedonkäsittelyn muutos, kielen syntymisen, kirjoitustaidon ja kirjapainotaidon kautta. Se taas on mahdollistanut muiden tekijöiden kanssa systeemin koon kasvun sekä erikoistumisen. Erikoistuminen taas on mahdollistanut tehokkuuden kasvun.
- Sodankäynnin ja sen taustasysteemin koko on kasvanut yksilöstä heimon ja valtion kautta kulttuuriin. Tämä on samalla merkinnyt olevien Maan resurssien jakautumista yhä suuremmalle joukolle, siis kasvavaa taistelua resursseista ihmisten kesken. Olemassaoloon on siis syntynyt uusia systeemitasoja ja niiden mukana uusia ilmiöitä. Tätä voi verrata esimerkiksi kehitykseen luonnon uskontosta heimouskontoon, valtion uskontoon, kulttuurin uskontoon ja globaaliin uskontoon.
- Sodankäynnin vaikuttavuus on kasvanut harvinaisesta vaikutuksesta satunnaiseen, yleiseen ja kaikkea koskettavaan vaikutukseen. Sodankäynnistä on tullut lopulta totaalinen.
- Selityksen malli on laajentunut ja aihe muuttunut, mutta alemmat selitykset ovat pystyneet voimassa:
- # yksilö: vaistot (psykologia)
- # heimo tai klaani: sosiologia; ihmisten väliset suhteet pienessä organisaatiossa
- # valtio: valtioiden välinen järjestelmä; ihmisten väliset ja heimojen suhteet suuressa organisaatiossa. Clausewitz käsittelee vain tätä tasoa.
- # kulttuuri: tiede (teknologia); ihmisen, heimojen ja valtion väliset suhteet yhä suuremmassa organisaatiossa. Jokainen tason on siis synnyttänyt emergentisti omat selitykset, omat lait.
- erikoistumisen kasvaminen. Tämä liittyy sodankäynnin syntymiseen (erikoistunut sotilasluokka, tosin vasta kulttuurien viimeisimmissä vaiheissa), sodankäynnin koon kasvamiseen, mutta erityisesti sodankäynnin funktioiden määrän kasvamiseen. Erikoistuminen on myös sodankäynnin kompleksisuuden kasvamista, joka taas on samalla sodankäynnin informaatiosisällön kasvamista.
- ihmisen kontaktien ja asumistiheyden kasvu. Kontaktit merkitsevät erilaisuuden kautta suoraan ristiriitoja, kahinoita ja sotia. Kontaktit voivat olla tiedollisia tai fyysisiä usealla eri tasolla (yksilöt, perheet, suvut, heimot, kulttuurit, tiede, uskonto, opetus, tavat, uskomukset jne.)
Edellä olevat ovat lähes täydellisessä sopusoinnussa elämän evoluution kehityksen, yhdeksän hyppäyksen kanssa, vaikkakin ne ovat tapahtuneet enimmäkseen kemian ja biologian alalla. Elämän evoluutiossa on tapahtunut yhdeksän hyppäystä ja jokaisessa niissä on tapahtunut kolme muutosta:
- systeemin koon kasvaminen
- erikoistumisen kasvaminen ja
- informaation käsittelyn muuttuminen.
Katso edellä mainittuja vaiheita tarkemmin: Sodankäynnin historian kokonaisuus
Katso myös: evoluution vaiheiden ominaisuuksia
Nykyaikainen käsitys sodankäynnistä
Sodankäynti on evolutionäärinen prosessi, se siis muuttuu. Tällöin sodankäynnin syvällisempi ymmärtäminen liittyy sodankäynnin mahdollisimman laajaan määrittelyyn. Sodankäynti on vähintään kahden osapuolen välinen, vihamielinen, tavoitteellinen ja organisoitu vaikuttamisprosessi, jossa tavoitteena on vaikuttaa toisen tai toisten osapuolien tahtoon omien etujen mukaisesti ja vastustajan etujen vastaisesti vastustajan vastustaessa tätä vaikuttamista. Lyhyesti: sodankäynti on organisoitua, tavoitteellista vihamielistä vaikuttamista.
Vaikuttaminen on nähtävä vaikuttamisen valmisteluina, varsinaisena vaikuttamisena ja vaikuttamisen jälkitoimina, esimerkiksi oppimisena. Vaikuttamista on myös teholtaan ja vaikutuksiltaan hyvin monintasoista.
Tämän määritelmän mukaan suvun verikosto on sotaa, aggressiivinen, epäreiluja vaikuttamisen keinoja käyttävä mainonta on sodankäyntiä, salaliitto on sotaa ja niin edelleen. Mutta myös vihamielinen, kohteen tahdon vastainen tunkeutuminen kohteen tietojärjestelmiin on vihamielisen vaikuttamisen valmisteluna sodankäyntiä, sen esiastetta. Sattumalta joutuminen kohteen tietojärjestelmiin ei ole edellä mainitun määrittelyn mukaista sodankäyntiä, koska siitä puuttuu tavoite ja vihamielisyys.
Jos vaikuttamisen kohde ei vastusta vaikuttamista, kyse ei siis voisi olla täydestä sodankäynnistä, kaksisuuntaisesta aktiivisesta toiminnasta. Kyse on tällöin vihamielisestä vaikuttamisesta tai operaatiosta ilman vastustusta.
Informaatiosodankäynnin yksi tavoite on vaikuttaa vastustajaan niin, että se ei huomaa tuleensa vaikutetuksi. Tällöin siis on kyse vihamielisestä informaatiovaikuttamisesta tai informaatio-operaatioista.
Nykyaikaisesta tavanomaisesta sodankäynnistä
Nykyaikaisesta tavanomaisesta sodankäynnistä on tullut harvinaista. Suurin osa viime vuosikymmenien sodista on ollut sisällissotia, jotka liittyvät usein hajoaviin tai hajonneisiin valtioihin.
Nykyaikainen tavanomainen sodankäynti eroaa vanhemmasta tavanomaisesta sodankäynnistä mm. seuraavasti:
- tappamisen ja tuhoamisen rinnalle tulee yhä enemmän vihamielinen vaikuttaminen
- se on kasvavasti epäsymmetristä
- se on yhä tietointensiivisempää
- vaikuttaminen on häiveellisempää, salatumpaa
- jotkut vanhat totuudet eivät pidä enää paikkansa ja jotkut taas pitävät ja lisäksi syntyy uusia totuuksia
- mitään vanhaa ei poistu lopullisesti
- massaa (joukot ja tuli) korvaa yhä enemmän täsmä (johtaminen ja tieto)
- hierarkiasta siirrytään kohti verkkoja
- peräkkäisyydestä kohti rinnakkaisuutta
- määrän dominanssista kohti laatua, laadun dominansia
- internet on yhä merkittävämpi sodankäynnin foorumi, ase, ym.
Näitä kohtia on käsitely tarkemmin omassa artikkelissaan.
Katso myös
- sota
- Sodankäynnin tasot
- Luettelo sotateoreetikoista
- Luettelo sodista, sotahistoria
- epäsymmetrinen sodankäynti
- infrastruktuuri
- Eläinten_käyttö_sodassa
- Sodankäynnin historian kokonaisuus
- Nykyaikainen tavanomainen sodankäynti.
Linkkejä
- [http://personal.inet.fi/koti/mplinkit Maanpuolustuskorkeakoulun linkkisivusto]
Lähteitä
- "Network Centric Warfare", Department of Defense Report to Congress 27.7.2001 [http://www.dodccrp.org]
- Carl von Clausewitz: ”On war” Princeton University Press 1976
- Sun Tzu: ”Sodankäynnin taito” Love Kirjat, Helsinki 1982
- A. & H. Toffler: "War and Antiwar; Survival at the Dawn of the 21th Century" Warner Books 1993
- A. D. Campen & D. H. Dearth & R. T. Goodden (edo.): "Cyberwar; Security, Strategy, and Conflict in the Information Age" AFCEA International Press, USA 1996
- B. Glad: ”Psychological Dimensions of war” Sage Publications, California, 1990
- D. S. Albert & J. J. Garstka & F. P. Stein: ”Network Centric Warfare; Developing and Leveraging Information Superiority” CCPR 1999
- D. S. Alberts, J. J. Gartska, R. E. Hayes & D. A. Signori: "Understanding Information Warfare Age Warfare" CCRP Publication Series USA 2001
- E. A. Cohen & J. Gooch: "Military Misfortunes: The Anatomy of Failure in War" The Free Press New York 1990
- G. Blainey: ”The Causes of War” The Free Press 1973
- Grant T. Hammond: "The Mind of War: John Boyd and American Security" Smitsonia Institute Press Washington and London 2001
- J. Arquilla & D. Ronfeldt: ”Swarming & The Future of Conflict” RAND 2000
- J. Arquillla & D. Ronfeldt:”In Athena's Camp: Preparing for Conflict in the Information Age” RAND, USA 1997
- J. Keegan: "A History of Warfare" Vintage Books, New York 1994
- J. Moffat: ”Complexity Theory and Network Centric Warfare” CCRP USA 2003
- John Arquilla & David Ronfeldt: "The Emergence of Noopolitik: Towards an American Information Strategy", Rand Monograph Report, Rand, Santa Monica, California, 1999
- John Arquilla & David Ronfield: "The Advent of Netwar" RAND 1996
- John Boyd: "Pattern of Conflict" 1986 [http://www.d-n-i.net/boyd/pdf/poc.pdf]
- M. Howard:"The Forgotten Dimensions of Strategy" Foreign Affairs Summer 1979
- M. van Creveld: "Technology and Warfare" The Free Press, New York 1991
- M. van Creveld: "The Transformation of War" The Free Press 1991
- Quincy Wright: "A Study of War" Chicago: University of Chicago Press 1942, 1965,1983
- R. Grabau: "Sechs Dimension des Krieges; Versuch einer analytischen Betrachtung" Osa I: Soldat und Technik 5/1986 s. 224 -249, Osa II 6/1986 s. 328 - 337 ja Osa III 7/1986 s. 392 - 398
- Samuel Huntington: "The Clash of Civilizations and the Remaking of World Oder"
- Matti Bergström:"Aivojen fysiologiasta ja psyykestä" WSOY Juva 1980 (ISBN 951-0-08796-3)
Luokka:Sodankäynti
Propaganda
Propaganda on tietoa, jota levitetään tarkoituksena muokata kohteen mielipidettä. Propaganda saattaa olla valheellista tai tosipohjaista, mutta on usein yksipuolista ja saattaa valaista asiaa ainoastaan propagandan tuottajalle hyödyllisistä puolista.
Nykyaikainen käsitys propagandasta periytyy ensimmäisestä maailmansodasta ja ajan myötä termi on latautunut negatiivisilla sävyillä. Lähes poikkeuksetta propaganda nykymuodossaan viittaa nimenomaan väärään tai ainakin vääristeltyyn tietoon, jonka tarkoituksena on valheen ja hämmennyksen luomisen kautta vaikuttaa mielipiteen muodostamiseen. On kuitenkin huomionarvoista, että hajonneessa sosialistisessa maailmassa termillä ei ollut samanlaista negatiivista kaikua, vaan sosialismin levittäjät käyttivät avoimesti "propagandaa" ja "agitaatiota".
Propagandan viesti on yleensä nationalistinen tai poliittinen. Esimerkkejä propagandasta voidaan löytää poliittisesta kampanjoinnista, vihollisväestölle suunnatusta taistelumielialaa hajottavasta propagandasta (psykologinen sodankäynti) ja oman väestön mielialan kohottamisesta. Omalle väestölle voidaan myös luoda mielikuvaa epäinhimillisestä vastustajasta ja vihollisen tekemistä julmuuksista. Tämä keino on tehokas tapa sammuttaa tai vaimentaa ihmisten tappamisesta syntyviä moraalituskia - jos vihollinen on alennettu syöpäläisen tasolle, ei sotilaan tarvitse ajatella ampuvansa todellisia, eläviä ihmisiä.
Propaganda on myös läheistä sukua mainonnalle ja käyttää monelta osin samanlaisia tehokeinoja kuin kaupallinen vastineensa. Mainonnallehan on tyypillistä kuvata myytävänä olevaa tuotetta yksipuolisen ylistävästi. Lisäksi sekä propaganda että markkinointi ovat molemmat olleet nopeita hyödyntämään tiedonvälityksen kehityksen tuomia uusia mediatyyppejä.
Propaganda jaetaan yleensä kolmeen osa-alueeseen
- Valkoinen propaganda - tulee lähteestä, jonka alkuperä on selvä.
- Harmaa propaganda - on tietoa, jonka alkuperä vaikuttaa olevan neutraali lähde, muttei sitä todellisuudessa ole.
- Musta propaganda - on tietoa, joka on naamioitu tulemaan ystävällismielisestä lähteestä, mutta on todellisuudessa päinvastaista.
Esimerkkejä propagandan käytöstä historiassa
Kansallissosialistinen Saksa
Hitlerin Saksan propagandakoneistoa voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä esimerkkinä propagandan tehokkuudesta laajojen kansanjoukkojen mielipiteen muokkaajana. Jo ennen kansallissosialistien nousua valtaan, puolue käytti propagandaa tehokkaasti apunaan promotoidakseen aatteitaan ja pyrkiessään vaalimenestykseen. Kansallissosialistisen puolueen propagandan kärki suuntautui kohti Saksaa hallitsevaa talouslamaa ja ensimmäisen maailmansodan "häpeärauhan" aiheuttamaa nöyryytyksen tilaa. Antisemitististä vihaa lietsottiin erityisesti ns. selkäänpuukotus-teorian avulla, jonka mukaan ensimmäisen maailmansodan häviö oli kotirintaman epäisänmaallisen aineksen – erityisesti juutalaisten – toiminta. Antisemitismi oli tosin jo luonnostaan varsin voimakas ilmiö Euroopassa. Propaganda suuntautui myös sosialisteja ja kommunisteja vastaan. Neuvostoliitto maalattiin saksalaisten mieliin bolshevistisena valloittajana ja barbariana, jonka aallon tulppana Saksan kansa seisoi Euroopan turvana. Ulkopoliittisista syistä kommunisminvastaista propagandaa vähennettiin jonkin verran hyökkäämättömyyssopimuksen ollessa voimassa ennen Operaatio Barbarossaa.
Kansallissosialistien propagandan levitykseen käytettiin lentolehtisten, julisteiden ja lehtien lisäksi myös laajasti radiota, joka oli tässä vaiheessa teknologiana halventunut siinä määrin, että sen voitiin katsoa tavoittavan suuren osan maan kansalaisista. Radioiden ostamista myös helpotettiin massatuotannolla ja halpahintaisilla malleilla.
Kylmän sodan aikana sekä Yhdysvallat, että Neuvostoliitto pyrkivät vaikuttamaan vastustajansa julkiseen mielipiteeseen propagandan keinoin.
Neuvostoliitto
Neuvostoliiton propaganda oli ollut erityisen voimakasta ja harhaanjohtavaa jo ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana. Propagandaa käytettiin runsaasti myös kylmän sodan aikaan. Tehokkaan propagandan mahdollisti muun muassa maan epädemokraattisuus ja tiedonvälityksen keskittyneisyys. Tiedotusvälineiden vapaus puuttui. Valtion suoraan hallinnoimien tai tarkasti valvomien tiedotusvälineiden lisäksi ei ollut olemassa luvallisia vaihtoehtoisia tiedotuskanavia, kuten lännessä. Ylhäältä tulevan tiedon kyseenalaistaminen oli jopa rikollista. Neuvostoliiton propagandassa länsimaat ja demkoratiat leimattiin usein fasistisiksi, sotaa lietsoviksi ja ei-demokraattisiksi.
Länsimaiden ihmisten valtaosan kerrottiin elävän köyhyydessä ja kurjuudessa. Toisen maailmansodan aikaansaamaa maailmanlaajuista natsismin ja fasismin pelkoa hyödynnettiin sekä väittämällä länsimaiden muistuttavan fasistisia järjestelmiä, että väittämällä Neuvostoliittoa kaiken sen vastakohdaksi, mitä natsit ja fasistit olivat edustaneet- eri kansojen tasa-arvoiseksi ja rauhanomaiseksi kodiksi. Tämä propaganda vaikutti myös lännessä moniin vasemmistotahoihin, jotka usein uskoivat ainakin osittain väitteet Neuvostoliitosta onnelana ja pitivät länttä turmeltuneena.
Länsivastainen propaganda suuntautui lähinnä Itä-Euroopan maihin ja omaan kansaan. Länteen tuotettiin propagandaa, jossa Neuvostoliitto esiteltiin onnelaksi ja kehityksen huipuksi, jossa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja elintaso olivat maailman parhaat.
Yhdysvallat
Yhdysvaltain propagandan päävälineinä oli radiotoiminta, jota harjoitettiin virallisesti Voice of American kautta. Radiopropaganda nähtiin helpoimpana tapana päästä autoritaaristen sosialistimaiden julkisen mielipiteen kimppuun. Sen tehtävänä oli levittää toisaalta tietoisuutta länsimaisesta, kapitalistisesta yhteiskunnasta rautaesiripun toiselle puolelle, toisaalta lähettää antikommunistista propagandaa. Taloudellinen propaganda keskittyi usein kuvaamaan länsimaisen elintason paremmuutta ja kulutusteknologian ylivertaisuutta, jotka tunnetusti tiedettiin sosialististen maiden heikkoudeksi. Suurimpaan osaan Itä-Euroopan maista suunnattiin niiden äidinkielellä tuotettuja ohjelmia. Ohjelmien tuottajina toimivat toisaalta amerikkalaiset, toisaalta loikkarit. Jälkimmäisen ryhmän antikommunistista sisältöä pyrittiin jonkin verran rajaamaan, jottei syntyisi liian hyökkäävää mielikuvaa. Radiotoimintaa toteutettiin myöskin CIA:n peiteoperaatioiden kautta, jotka oli naamioitu kaupallisiksi yrityksiksi, esimerkiksi Radio Free Europe. Jotain propagandan tehosta tai kenties Neuvostoliiton ylireagoinnista kertoo se, että läntistä radiotoimintaa yritettiin padota laajamittaisella radiohäirinnällä.
Katso myös:
- media
- psykologinen sodankäynti
- FUD
Luokka:Politiikka
ja:プロパガンダ
simple:Propaganda
Vakoilu
Vakoilu on laitonta toimintaa, jossa pyritään anastamaan tietoa toisen osapuolen tietämättä.
Vakoilua on monentasoista: se voi tapahtua valtiotasolla, kohdistua yrityksiin (kts. teollisuusvakoilu) tai yksittäisiin ihmisiinkin.
Suurimittaisinta vakoilu on valtioiden välillä kriisitilanteissa, jossa usein vakoilua hoitaa nimetty organisaatio. Vakoilu on yksi organisaatioiden tiedonhankintakeino.Organisaatiossa toimivat vakoojat, jotka ovat soluttautuneet tiettyihin kohteisiin paljastamaan tietoa ja välittämään sitä organisaatiolle. Vakoilua suoritetaan erilaisin välinein, kuten vakoojin, vakoilusateliittien avulla, tai salakuuntelua käyttäen.
Elokuvateollisuudessa vakoilu ja siihen liittyvä välineistö on erittäin suosittu aihe.
Vakoilun perusteet
Vakoiluun liittyy aina suhteellisen edun hankkimisen pyrkimys. Vakoiluun liittyvät keskeisesti:
- toimi, vakoilu.
- vastatoimi, hyökkäys vakoilua vastaan (vastavakoilu) tai vakoojien paljastaminen.
- vastavastatoimi, suojautuminen vakoilua vastaan tapahtuvalta hyökkäykseltä; esim. omien vakoojien suojaus soluttautumalla vastustajan vastavakoiluorganisaatioon.
Vakoilussa tämä periaate näkyy muun muassa kaksois- ja kolmoisagentteina sekä erillisinä vakoilu- ja vastavakoiluorganisaatioina (CIA/FBI, FSB/SVR).
Vakoilun hierarkia
Vakooja on "yksöisagentti", joka toimii kohteen tietämättä toimeksiantajansa eduksi. Kaksoisagentti on vakooja, joka toimii vakoilun kohteen eduksi varsinaista toimeksiantajaansa vastaan. Kolmoisagentti on kaksoisagentti, jonka vakoilun kohde luulee toimivan kaksoisagenttina, mutta vakooja toimiikin alkuperäisen toimeksiantajansa etujen mukaisesti. Luonnollisesti kolmoisagentti voi muuttua vielä nelosagentiksi ja niin edelleen.
Vakoilun keinot
Vakoilun keinot muttuvat ajan ja tekniikan mukana. Tavallisen ihmisten tekemän vakoilun lisäksi on yhä keskeisemmäksi keinoksi noussut tekninen vakoilu. Laitteista ja tekniikoista voidaan mainita salakuuntelulaiteet, signaalitiedustelu, tiedustelusatelliitit, salakirjoituksen murtaminen sekä siepattujen laitteiden ja ohjelmistojen tutkimus.
Erityisen merkittävä uusi vakoilun väline on internet.
Vakoilu Suomessa
Suomen kuuluisin vakoilija oli Vilho Pentikäinen, joka muun muassa luovutti Suomi-konepistoolin piirustukset Neuvostoliitolle loikatessaan sinne.
Stasin arkistoista on löydetty tai oltu löytävinään suomalaisten asiamiesten ja yhteyshenkilöiden nimiä. Useat heistä ovat opiskelleet DDR:ssä. Kuuluisin tapaus lienee
Alpo Rusi, jota epäiltiin vakoilusta vuonna 2003, koodinimenään Viulu. Hänen veljensä Jukka Rusi tunnusti luovuttaneensa asiakirjoja Stasille. Stasin pesänselvityksessä on löytynyt muun muassa niin sanottu Tiitisen lista, jossa on 20 suomalaista nimeä.
Tampereella toimiva Vakoilumuseo on maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo.
Vakoilun historia
Kiinalainen sotateoreetikko Sun Tzu kirjoitti vakoilijoiden käytöstä jo yli 2 000 vuotta sitten. Hän luokitteli salaiset asiamiehet viiteen tyyppiin:
- paikallinen agentti on vihollisalueen ihminen, joka otetaan palvelukseen
- salainen agentti on vihollisalueen virkamies, joka otetaan palvelukseen
- kaksoisagentti on vihollisen vakoilija, joka otetaan palvelukseen
- uhrattava agentti on oma vakoilija, jolle tahallisesti annetaan väärää tietoa
- vakoilija on oma asiamies, joka palaa tietojen kanssa
Sun Tzu totesi: "Salaiset operaatiot ovat olennaisia sodassa, niiden varassa on armeijan jokainen liike."
Kuuluisia vakoiluorganisaatioita
- Stasi
- GRU
- CIA
- Mossad
- KGB
Kuuluisia vakoojia
- Nathan Hale - hirtettiin 1776 vakoilusta amerikkalaisten hyväksi. Väitetään sanoneen: "I only regret that I have but one life to lose for my country." (Kadun ainoastaan sitä että minulla on antaa vain yksi elämä maani puolesta)
- Guy Francis de Moncy Burgess, Anthony F. Blunt, Donald Maclean ja Kim Philby, englantilaisia Neuvostoliiton hyväksi 1930-luvulta 1960-luvun alkuun asti toimineita vakoilijoita.
- Sidney Reilly, James Bondin esikuvaksi väitetty englantilainen vakoilija. Vakoili mm. saksalaisia ja Neuvostoliittoa 1900-luvun alkupuolella. Neuvostoliitto väittää ampuneensa Reillyn Suomen rajalla 1925, mutta hänen väitetään todellisuudessa toimineen Neuvostoliiton salaisen poliisin Tsekan neuvonantajana ja nähdyn hengissä vielä 1944.
- Mata Hari
- Lordi Robert Baden-Powell, partioliikkeen perustaja.
Katso myös
- teollisuusvakoilu
- Julkisten lähteiden tiedustelu, laillinen tiedonhankinta
Kirjallisuutta
Sun Tzu: Sodankäynnin taito, Tietosanoma Oy 1998, ISBN 951-885-040-2
(lisää)
Aiheesta muualla
[http://www.vakoilumuseo.fi/ Vakoilumuseon kotisivu]
ja:%E3%82%B9%E3%83%91%E3%82%A4
luokka:tiedustelu
Talous Osa-alueita
- Kansantalous
- Kansantaloustiede
- Koti ja kuluttajat
- Liiketoiminta ja teollisuus
- Talouden historia
- Taloustiede
- Tuotantotalous
Termejä
- kassa
- kirjanpito
- markkinointi
- raha
- tase
- tili
- tuloslaskelma
Luokka:Talous
Yhdysvallat
Amerikan yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, joka sijaitsee pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Se koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta, ja sillä on useita maa-alueita. Suomenkielessä siihen viitataan nimillä Yhdysvallat, USA tai Amerikka.
Viime vuosisadalla, etenkin toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.
Historia
Yhdysvallat perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle. Yhdysvallat on siitä lähtien kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja 1900-luvun toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut mahtavimmat kansakunnat taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991 Yhdysvallat on ainoa olemassaoleva supervalta. Myös yhdysvaltalainen kulttuuri on levinnyt eri muodoissaan maapallon kaikkiin osiin.
Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat olivat Ison-Britannian siirtomaita.
Yhdysvallat laajeni Mississippin länsipuolelle ostamalla Ranskalta vuonna 1803 Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi, hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % Yhdysvaltain pinta-alasta.
Vuosina 1837—1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Missisippin länsipuolelle. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin yhdistyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alue.
Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 1861—1865. Siinä mustien orjuuden jatkumista halunneiden etelävaltioiden itsenäistymisyritys tukahdutettiin. Orjuus lakkautettiin kaikkialta Yhdysvalloista 1863. Pohjoisissa osavaltioissa se oli lakkautettu jo aiemmin.
Alaskan alue ostettiin Venäjältä 1867. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin ns. aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Puerto Rico ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan vuonna 1898 Espanjaa vastaan käydyn sodan tuloksena.
Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917. Toiseen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi joulukuussa 1941 Japanin hyökättyä Pearl Harborin laivastotukikohtaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli Neuvostoliiton vastapuolena ns. kylmässä sodassa, johon liittyivät myös Korean sota 1950—1953 ja Vietnamin sota 1964—1975.
Politiikka
Yhdysvallat koostuu 50:stä osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto, liittovaltion lain ylittäessä osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu.
Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Tällä hetkellä presidenttinä toimii republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Presidentin lisäksi lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen Yhdysvaltain kongressi. Oikeuslaitos on erityisen itsenäinen, ja käyttää myös perustuslakikontrollivaltaa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Kongressin jäsenten kausi on kaksi vuotta edustajainhuoneessa ja kuusi vuotta senaatissa.
Yhdysvalloissa on nykyisellään kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Enemmistövaalitavan vuoksi muiden puolueiden pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Esimerkiksi sekä Vihreä puolue että Libertaari puolue ovat tosin keränneet äänestäjiä, mutta todellisuudessa, ilman ainuttakaan senaattoria ja kongressiedustajaa, ne ovat kaukana vaikuttamisen ytimestä, saati omasta presidentistä. Kaksipuoluejärjestelmän takia yhdysvaltalaiset puolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä on pidettävä lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina sateenvarjokeräelminä, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Liittovaltion laajuisen vaalikampanjan järjestäminen on erittäin kallista, joten erilaisten rahoitusta antavien eturyhmien nähdään näin vaikuttavan päätöksentekoon.
Yhdysvaltain ulkopolitiikka
Yhdysvaltain ulkopolitiikka on ainakin viimeiset sata vuotta keskittynyt demokratian levittämiseen maailmaan. Perinne alkoi Yhdysvaltain-Espanjan sodasta, kun Yhdysvallat julisti vapauttavansa kuubalaiset Espanjan sorrosta.
Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson lupasi tehdä maailman turvalliseksi demokratialle. Hänen ohjelmansa mukaan perustettiin mm. Kansainliitto. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat demokratiaa Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Tavoitteen saavuttamiseksi Yhdysvallat taisteli Koreassa ja Vietnamissa estääkseen kommunismin leviämisen.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, johon pääsyynä oli presidentti Reaganin panos, Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen onnettomasti päättyneeseen Somalian operaatioon, joka sai Yhdysvaltain vetäytymään enemmistä yrityksistä. Clinton toimi kuitenkin välittäjänä sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä ja osallistui Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa.
Hänen seuraajansa George W. Bushin hallintokausi muuttui tyystin syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat sai sekä YK:n turvallisuusneuvoston että yleiskokouksen yksimielisen tuen turvallisuutensa takeeksi ja kansainvälisoikeudellisen valtuutuksen Afganistanin operaatiolle. Kansainvälinen kritiikki kuitenkin kasvoi kun Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Irakiin ilman YK:n mandaattia.
Demokratian levittäminen ja terrorismin vastainen sota ovat nykyään keskeiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan julkilausutut päämäärät. Sekä Afganistanissa että Irakissa järjestettiin monipuoluevaalit Yhdysvaltain miehityksen jälkeen.
Viimeaikaisia väittelynaiheita
Kansainväliset tahot ovat välillä kritisoineet Yhdysvaltojen väkivaltaisia ja ihmisoikeusrikkomuksiksi nähtyjä toimia erityisesti War Against Terrorism-kampanjan aikana. Merkillepantavia kysymyksiä ovat Guantanamo Bayn laivastotukikohdassa vankeina säilytetyt Afganistanin sodat "laittomat taistelijat". Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali nostatti laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota vuonna 2004.
Osavaltiot
Pääartikkeli: Yhdysvaltojen osavaltiot
Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta (viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Alaska, sitä ennen Havaiji, Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan), pääkaupungista Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä joukosta territorioita, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico.
Yhdysvaltain osavaltiot:
Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta, Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä.
Maantiede
Havaiji
Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri -jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret, niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä.
Talous
Yhdysvaltain kansantalous on maailman suurin ja bruttokansantuote henkeä kohti maailman korkeimpia. Yhdysvaltojen talous on markkinapohjainen, jossa yksityiset ihmiset ja yritykset tekevät tärkeimmät päätökset, ja liittovaltio ja osavaltio ostavat tarvittavat tavarat ja palvelut valtaosin yksityisiltä markkinoilta.
Yhdysvaltain rahayksikkö on dollari, jota on käytetty yleisesti kansainvälisen kaupan rahayksikkönä. Myös taloustilastot muutettiin aiemmin useimmiten dollareiksi kansainvälistä vertailua varten.
Yhdysvalloilla on laajat luonnonvarat, runsaasti kulta-, öljy-, hiili- ja uraaniesiintymiä. Tehokas maatalous tekee maasta yhden maailman suurimmista maatalousmaista. Pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, sokeri ja tupakka. Teollisuustuotteita ovat autot, lentokoneet ja elektroniikka. Pääasiallinen työllistäjä on nykyisin palvelut, jossa työskentelee 3/4 työvoimasta.
Tärkeimmät kauppakumppanit ovat naapurit Kanada, Meksiko, Euroopan unioni ja Kaakkois-Aasian teollistuneet maat Japani, Intia ja Etelä-Korea. Myös kauppa Kiinan kanssa on huomattavaa.
Vuonna 2002 Yhdysvallat oli maailman kolmanneksi suosituin turistikohde 41,9 miljoonalla kävijällä.
Yhteiskunta
Väestö
Etniset ryhmät
Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestöjakauma
Yhdysvallat on etnisesti hyvin monimuotoinen maa. Maassa on vähintään miljoonan edustajan etnisiä ryhmiä yli 31, ja lukemattomia pienempiä ryhmiä.
Väestönlaskennassa väestö on jaettu rotuihin: valkoinen, afrikkalais-amerikkalainen, hispaano, aasialais-amerikkalainen tai alkuperäis-amerikkalainen. Aasialaisuus yhdistetään yleensä Kaakkois-Aasiaan, joten juuriltaan Lähi-Idästä kotoisin olevat putoavat kategorioiden väliin. Hispaano tarkoittaa henkilöä, jolla on Latinalais-Amerikkalaiset juuret rodustaan tai ihonväristään huolimatta.
Väestösuhteet ovat: valkoiset 77,1 %; mustat 12,9 %, aasialaiset 4,2 %, intiaanit ja alaskan alkuperäisväestö 1,5%; Havaijin ja oseanian alkuperäisväestä 0,3%; muut 4% (2000)
Yhdysvaltain eurooppalaisperäisestä väestöstä 23 %:lla on saksalaiset sukujuuret, irlantilaiset 16 %, englantilaiset 13 %, skotlantilaiset, alankomaalaiset ja italialaiset 6 %.
Uskonto
Uskonnollisten ryhmien osuudet väestöstä: protestantit 56%, katoliset 28 %, juutalaiset 2%, muut 4%, ei mitään 10% (1989)
Suurin yksittäinen kirkkokunta on katolinen kirkko, sen jäljessä etelän baptistit, joka on pitkälti jakautunut mustien (eli afrikkalais-amerikkalaisten) ja valkoisten seurakuntiin.
Yhdysvalloilla on uskonnollissävytteinen historia ja uskonnonvapautta pidetään erittäin tärkeänä. Monet varhaisista emigrantti- eli maahanmuuttajaryhmistä pakenivat Euroopan uskonnollisia vainoja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista kuuluisalla Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, kuuluisana esimerkkinä juutalaisten joukkopako Natsi-Saksasta.
Koulutus
Yhdysvalloissa koulutus on osavaltion, ei siis liittovaltion, velvollisuus, ja lait ja säädökset vaihtelevat huomattavasti. Useimmissa osavaltioissa, kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen lastentarhasta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, jolta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä (tosin joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä).
Yhdysvaltalaiset korkeakoulut vaihtelevat erittäin kilpailukykyisistä kouluista, sekä yksityisistä (kuten Harvard University, Cornell University ja Princeton University) että julkisista (kuten North Carolina Chapel Hill ja University of Virginia), satoihin korkeatasoisiin paikallisiin ammattikorkeakouluihin avoimine sisäänpääsyperiaatteineen.
Kielet
Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet
Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu englantia, mutta myös espanjaa puhutaan melko laajalti, erityisesti maan eteläosissa. Maalla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti.
Englannin kieli on hallitseva kieli (puhujia 82 % väestöstä), espanja (10 %) ja havaijin kieli ovat virallisia joissain osavaltioissa.
Kulttuuri
Yhdysvallat on viihteen jättiläinen, etenkin elokuva- ja tv-teollisuuden alalla (Hollywood).
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- kipsi
- pii
- lyijy
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kulkuneuvot
- elektroniikka
Luokka:Yhdysvallat
zh-min-nan:Bí-kok
ko:미국
ms:Amerika Syarikat
ja:アメリカ合衆国
simple:United States
th:สหรัฐอเมริกา
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
Toinen maailmansota
Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota.
Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.
Sotaa edeltäneet vuodet
Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille.
Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä.
Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista.
Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan.
Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940.
Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan.
Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla.
Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen.
Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan.
Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen.
Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.
Sodan alku
Puolassa 1940.]]
Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat.
Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita.
Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa.
Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta.
Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.
Balkan
Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä.
Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.
Itärintama
Kreetan
Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät | | |
