:: wikimiki.org ::
| Kyyjärvi |
KyyjärviKyyjärvi on Suomen kunta, joka sijaitsee Keski-Suomen maakunnan pohjoisosassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 1 777 ihmistä ja sen pinta-ala on 470,07 neliökilometriä, josta 20,42 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 3,952 asukasta km² kohden.
Kunta on perustettu vuonna 1929 ja on siten eräs Suomen nuorimpia kuntia. Tätä ennen se on kuulunut Karstulan kuntaan.
Kylät
Kyyjärvi...
Etäisyyksiä
- Jyväskylään 115 kilometriä
- Kokkolaan 118 kilometriä
- Vaasaan 160 kilometriä
- Kuopioon 208 kilometriä
- Tampereelle 220 kilometriä
- Ouluun 290 kilometriä
- Helsinkiin 370 kilometriä
Aiheesta muualla
- [http://www.kyyjarvi.fi Kyyjärven kotisivu]
- [http://www.nopolanews.fi Kyyjärven verkkolehti]
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Keski-Suomi
Keski-Suomen maakunta (ruots. Mellersta Finland) kuuluu Länsi-Suomen lääniin. Keski-Suomen lääni, jonka alue oli sama kuin nykyisen maakunnan, oli olemassa vuosina 1956-1997. Maakunnan ja vanhan läänin pääkaupunki on Jyväskylä. Keski-Suomen alue ei ole kuitenkaan keskellä Suomea, kuten nimi antaa ymmärtää, vaan pikemminkin keskellä eteläisempää Suomea.
Keski-Suomessa on vanhastaan puhuttu keskisuomalaista murretta, mutta se on käytännössä kuollut, ja Keski-Suomessa puhutaan nykyään lähes yleiskieltä.
Kunnat
Luettelo Keski-Suomen kunnista. Kaupungit on merkitty lihavoidulla.
Aiheesta muualla
- http://www.finnica.fi/keski-suomi/ finnica - Keski-Suomi
- http://www.keskisuomi.fi/
- http://www.avoinmuseo.fi/ Keski-Suomen museot verkossa
Luokka:Suomen maakunnat
MaakuntaMaakunta voi tarkoittaa Suomessa sekä historillisia maakuntia (Ruotsin vallan aikaiset provinssit) että vuoden 1997 lääniuudistuksen yhteydessä perustettuja nykyisiä maakuntia.
Maakunta on luonteeltaan kuntien valtiosta autonomiseen päätöksentekovaltaan perustuva yhteishallinnollinen yksikkö, minkä tarkoituksena on ilmentää paikallista demokratiaa aluetasolla (vrt. lääni).
Suomessa vuoden 1993 hallinnonuudistuksessa valtionhallinnon alueellinen toimeenpano ja kunnallishallinnon alueellinen päätösvalta kohtaavat työvoima- ja elinkeinokeskusten sekä maakuntaliittojen tasolla. Suomen 20 maakunnasta vain Ahvenanmaan autonomisella maakunnalla ja Kainuun kokeilumaakunnalla on vaaleilla valittu maakuntaneuvosto. Muissa 18 maakunnassa maakuntavaltuusto on vaaleilla valittujen kunnanvaltuustojen nimittämiä.
Historialliset maakunnat
Suomen historialliset maakunnat eli provinssit ovat perua Suomen yhteisestä historiasta Ruotsin kanssa. Provinssit lakkasivat olemasta hallinnollisia alueita jo 1634, kun läänit korvasivat ne. Provinssit ovat vielä perinne, mutta niillä ei ole enää hallinnollista käyttöä.
Nykyiset maakunnat
Vuoden 1997 lääniuudistuksen yhteydessä läänit jaettiin 20:een nykyiseen maakuntaan. Maakuntien yleisestä kehittämisestä ja suunnittelusta vastaavat maakuntaliitot, joita johtaa maakuntajohtaja. Maakunnat ovat lähinnä symbolisia, ja aluehallinnon vastuu on hyvin pitkälti edelleen lääneillä.
Lopullinen maakuntajako päätettiin vasta vuonna 1998 [http://finlex1.edita.fi/dynaweb/ajantasa/flexsd/sd/@Generic__BookTextView/241730;nh=1;hf=0;pt=211074;lang=fi?DwebQuery=It%E4-Uusimaa#1 Valtioneuvoston päätöksessä maakunnista 26.2.1998/147].
Luettelo nykyisistä maakunnista lääneittäin
1998
- Lappi (Lappland)
- Pohjois-Pohjanmaa (Norra Österbotten)
- Kainuu (Kajanaland)
- Pohjois-Karjala (Norra Karelen)
- Pohjois-Savo (Norra Savolax)
- Etelä-Savo (Södra Savolax)
- Etelä-Pohjanmaa (Södra Österbotten)
- Pohjanmaa (Österbotten)
- Pirkanmaa (Birkaland)
- Satakunta (Satakunda)
- Keski-Pohjanmaa (Mellersta Österbotten)
- Keski-Suomi (Mellersta Finland)
- Varsinais-Suomi (Egentliga Finland)
- Etelä-Karjala (Södra Karelen)
- Päijät-Häme (Päijänne Tavastland)
- Kanta-Häme (Egentliga Tavastland)
- Uusimaa (Nyland)
- Itä-Uusimaa (Östra Nyland)
- Kymenlaakso (Kymmenedalen)
Ahvenanmaa
- Ahvenanmaa (Åland)
Väestö ja päähallintopaikat
Katso myös
- Läänit
- Ruotsin historialliset provinssit
- Suomen historialliset maakunnat
- Österland
- Norrland
Aiheesta muualla
- [http://www.reg.fi/ Suomen maakuntien liitot]
Maakunnat
VäkilukuVäkiluku eli asukasluku merkitsee asukkaiden määrää tietyllä maantieteellisellä alueella.
Väkiluku suhteutetaan usein alueen pinta-alaan jakamalla asukkaiden määrä alueen koolla, tavallisesti neliökilometreinä mitattuna. Täten saadaan väestöntiheys.
Katso myös
- Luettelo valtioista väkiluvun mukaan
Luokka:Väestötiede
ja:人口
simple:Population
th:ประชากร
zh-min-nan:Jîn-kháu
NeliökilometriNeliökilometri (lyhenne km2) on pinta-alan yksikkö. Yksi neliökilometri on 1000 metriä × 1000 metriä eli 1 000 000 neliömetriä tai hehtaareina ilmaisten 100 hehtaaria.
Luokka:Pinta-alayksiköt
1929 Tapahtumia
- 6. tammikuuta - Kuningas Aleksandar I hajotti parlamentin ja nimesi Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnan uudelleen Jugoslavian kuningaskunnaksi. Mitään muuta kansallisuutta ei tunnustettu kuin "jugoslaavi".
- 10. tammikuuta - Hergén sarjakuvahahmo Tintti teki ensiesiintymisensä sarjakuvassa Tintti neuvostojen maassa.
- 17. tammikuuta - Elzie Crisler Segarin Kippari-Kalle teki ensiesiintymisensä.
- 18. tammikuuta - Trotski karkoitettiin Neuvostoliitosta. Hän pakeni Turkkiin ja anoi turvapaikkaa Ranskasta ja Saksasta.
- 11. helmikuuta - Italia ja Pyhä istuin solmivat sopimuksen Vatikaanivaltiosta.
- 14. helmikuuta - Ystävänpäivän verilöyly: Seitsemän Al Caponen kanssa kilpailevaa gansteria murhattiin Chicagossa.
- 18. helmikuuta - Ensimmäiset Oscar-palkinnot jaettiin.
- 3. maaliskuuta - Jesus Aguirren vallankaappausyritys Meksikossa.
- 31. toukokuuta - Britannian vaalit johtavat umpikujaan, liberaalipuolueesta tulee ratkaisija vallanjaossa.
- 8. kesäkuuta - Ramsay MacDonald perustaa Labour-hallituksen.
- 5. heinäkuuta - Scotland Yard takavarikoi kaksitoista D.H. Lawrencen alastonmaalausta siveettöminä.
- 24. heinäkuuta - Ranskan pääministeri Raymond Poincaré eroaa terveyssyistä, Aristide Briand tulee hänen seuraajakseen.
- 24. heinäkuuta - Kellogg-Briandin sopimus kielsi sodan ulkopolitiikan välineenä. Se allekirjoitettiin Pariisissa 27. elokuuta 1928 ja kaikkiaan 62 valtiota liittyi siihen. Nürnbergin oikeudenkäynnissä nostettiin se nojalla syytteitä rikoksista rauhaa vastaan.
- 8. elokuuta - Saksalainen ilmalaiva Graf Zeppelin aloitti maailmanympärilennon (päättyi 29. elokuuta).
- 5. syyskuuta - Aristide Briand esittelee suunnitelman "Euroopan yhdysvalloista".
- 7. syyskuuta - Höyrylaiva Kuru kaatui ja upposi Näsijärvellä Tampereen edustalla, 133-138 kuollutta.
- 17. syyskuuta - Liettuan presidentti Augustinas Voldemaras syrjätettiin vallankaappauksessa, johtoon Antas Smetona.
- 22. lokakuuta - Aristide Briandin hallitus kaatui Ranskassa.
- 24. lokakuuta - Suuri lama alkaa: Musta torstai, jota seuraa Musta tiistai (20. lokakuuta) – New Yorkin pörssi romahtaa ja maailmanlaajuinen talouskriisi alkaa.
- 18. marraskuuta - 7,2 richterin maanjäristys Newfoundlandin etelärannikolla rikkoi 12 merenalaista lennätinkaapelia ja laukaisi tsunamin, joka surmasi 28 Burin niemimaan alueella.
- 29. marraskuuta - Amiraali Richard Byrd lensi ensimmäisenä etelänavan yli.
- 2. joulukuuta - Ensimmäinen puhelinkioski otettiin käyttöön Lontoossa.
- Lapuan liike muodostettiin.
- Suomen itsenäisyyspäivä säädettiin palkalliseksi vapaapäiväksi.
- Edwin Hubble osoitti galaksien liikkuvan poispäin (Hubblen laki)
Syntyneitä
- 3. tammikuuta - Gordon Moore, Intelin perustaja
- 3. tammikuuta - Sergio Leone, elokuvaohjaaja (k. 1989)
- 15. tammikuuta - Martin Luther King Jr., amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti (k. 1968)
- 10. helmikuuta - Jerry Goldsmith, elokuvamusiikin säveltäjä (k. 2004)
- 15. helmikuuta - Graham Hill, Formula 1 -ajaja (k. 1975)
- 1. huhtikuuta - Milan Kundera, kirjailija
- 10. huhtikuuta - Max von Sydow
- 4. toukokuuta - Audrey Hepburn, näyttelijä (k. 1993)
- 12. kesäkuuta - Anne Frank
- 2. heinäkuuta - Imelda Marcos, Filippiinien diktaattorin Ferdinand Marcosin vaimo.
- 24. elokuuta - Jasser Arafat (k. 2004)
- 21. lokakuuta - Ursula K. Le Guin, tieteis- ja fantasiakirjailija
- 15. marraskuuta - Erkki Lahdes, kasvatustieteen professori
- 16. marraskuuta - Aarne Laurila, professori
Kuolleita
- 13. tammikuuta - Wyatt Earp, sheriffi ja saluunanpitäjä
- 4. huhtikuuta - Carl Benz, autoinsinööri
- 20. maaliskuuta - Ferdinand Foch, ranskalainen marsalkka, länsirintaman ylipäällikkö ensimmäisessä maailmansodassa.
- 29. joulukuuta - Wilhelm Maybach, saksalainen autotehtailija
Luokka:1929
ms:1929
ko:1929년
ja:1929年
simple:1929
th:พ.ศ. 2472
Jyväskylä
Jyväskylä on kaupunki Keski-Suomessa Päijänteen pohjoispäässä. Se on Keski-Suomen maakunnan ja Jyväskylän seutukunnan keskus. Jyväskylässä on asukkaita 83 607, seutukunnan alueella asuu 146 770 ihmistä 31. joulukuuta 2004.
Jyväskylässä on yliopisto sekä useita muita oppilaitoksia. Työpaikkoja kaupungissa on noin 45 000, joista alkutuotannon parissa 300, jalostuksessa 10 600 ja palveluissa 34 100. Yksi kaupungin perustavanlaatuisista ongelmista on suuri rakenteellinen työttömyys (14,8 % 2/2004), sen lisäksi 1990-luvun aikana tuli raju kaupungin velkaantuminen sekä erilaiset sosiaaliset ongelmat. Vuosituhannen alun velkaisuus, kun mukaan laskettiin koko kaupunkikonsernin velat, oli maan pahimpia.
Nopea muuttoliike ja rakennustoiminta ovat tuoneet kaupunkiin paljon uutta dynaamisuutta, mutta toisaalta nimenomaan vauhdikkaan muuttoliikkeen on arvioitu entisestään lisänneen pahoinvointiongelmia kaupungissa.
Hanke Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan yhdistymiseksi on ollut keskustelun aiheena, etenkin 1990-luvulta lähtien. Kaupungin kannalta tätä pidetään tärkeänä, sillä se menettää paljon tarvitsemiaan verotuloja juuri maalaiskunnan puolelle. Kaupungin talous- ja sosiaaliset vaikeudet ovat jossain määrin jarruttaneet kuntien lähestymistä.
Maantiede
Jyväskylä sijaitsee keskellä eteläisempää Suomea. Se on ollut läpi historiansa liikenteen risteyskohta, josta on melko lyhyet matkat kaikkiin suuriin kaupunkeihin. Lähellä olevat suuret kaupungit ovat Tampere (149 km), Kuopio (144 km) ja Mikkeli (113 km). Pääkaupunki Helsinkiin Jyväskylästä on matkaa maanteitse 280 km, mutta rautateitse peräti 342 km.
Paitsi että Jyväskylä on Keski-Suomen maakunnan keskus, oli se myös Keski-Suomen läänin pääkaupunki vuosina 1960-1997 eli koko läänin olemassaolon ajan. Vuoden 1997 lääniuudistuksessa koko Keski-Suomesta tuli osa Länsi-Suomen lääniä, jonka pääkaupunki on Turku. Aiempina vuosisatoina Jyväskylä kuului muun Laukaan seudun osana ensin Hämeen lääniin aina vuoteen 1775 asti, jonka jälkeen se kuului Vaasan lääniin aina oman läänin perustamiseen saakka.
Suomen toiseksi suurin järvi, Päijänne, ulottuu pohjoisessa Jyväskylään asti, ja seudulla on myös paljon pienempiä järviä. Jyväskylän seutu on kumpuilevaa. Kaupungin korkein maankohoama on 249 metrin korkuinen Pirttimäki.
Historia
Jyväskylän seudulta tunnetaan arkeologisia löytöjä kivikaudelta lähtien. Keskiajalla alue oli hämäläisten metsästys- ja kalastusaluetta, jolla ehkä liikkui myös saamelaista kantaväestöä. Varhaisin nimeltä tunnettu Jyvässeudun asukas oli Heikki Ihanninpoika Jyväsjoki, joka mainitaan vuoden 1506 asiakirjoissa. Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin seudulla oli jo useita uudistaloja: Kekkolan, Kuokkalan, Äijälän, Mattilan ja Tourulan nimet ovat säilyneet nykyaikaan asti kaupunginosien niminä. Taloja syntyi tulevina vuosisatoina niin, että 1830-luvulla Jyväskylä oli Laukaan pitäjän suurin kylä. Hyvien vesiyhteyksien ja maanteiden vuoksi Jyväskylästä kehittyi vilkas markkinapaikka, ja viralliset markkinaoikeudet kylä sai 1801.
Jyväskylän kaupungin perusti Nikolai I vuonna 1837, nimeen jäi silti kaupungistumishuuman keskellä kylä-liite. Kaupunki rakennettiin tyhjästä Jyväsjärven rantaan viereisen harjun kupeeseen. Kaupungin asemakaava oli ruutukaava, jossa oli viisitoista korttelia (yksi kirkkopuistoa varten), neljä pitkittäiskatua ja kuusi poikittaiskatua. Nykyisen kaupungin keskustan ytimenä, osana keskustan ruutukaava-aluetta, on tuo alkuperäisen asemakaavan alue. Vuonna 1838 kaupungissa oli 189 asukasta.
1800-luvulla Jyväskylän seudun huomattavimpia vaikuttajia oli piirilääkäri Wolmar Styrbjörn Schildt, valtakunnallisestikin huomattava suomalaisasian kannattaja. Lähinnä hänen ansiotaan on, että Jyväskylästä kehittyi suomenkielisen kulttuurin edelläkävijä. Jyväskylään perustettiin 1858 suomenkielinen lyseo (nyk. Jyväskylän Lyseon lukio), valtakunnallisesti ensimmäinen laatuaan, 1863 suomenkielinen opettajaseminaari sekä suomenkielinen tyttökoulu 1864. Nämä koulut toivat Jyväskylään runsaasti sivistyneitä ihmisiä opettajien ja koko valtakunnan alueelta tulleiden oppilaiden muodossa. Jyväskyläläisiä opettajia olivat esimerkiksi kirjankustantajiksi ryhtyneet Kaarle Jaakko Gummerus, Karl Gustav Göös ja Alexander Georg Weilin.
1800-luvun loppupuolella kaupunki ja sen ympäristö vaurastuivat mm. metsien arvonnousun takia. Tänä aikana kaupunkiin rakennettiin monia merkittäviä, vieläkin käytössä olevia julkisia rakennuksia. Vähitellen Jyväskylään nousi teollisuuutta; ensimmäinen merkittävä tehdas oli Schaumanin vaneritehdas, joka perustettiin 1912. Myöhemmin, 1920- ja 1930-luvulla Jyväskylän seudulle, vihollisen lentokoneiden ulottumattomiin, sijoitettiin runsaasti Puolustusvoimien aseteollisuutta
Jyväskylän sivistys- ja koulukaupunkimaine poiki kaupungille lempinimen Suomen Ateena. Kaupungissa oli jo ensimmäisten koulujen perustamisen aikoihin haaveiltu yliopiston saamisesta kaupunkiin. Ensimmäinen merkki haaveen täyttymisestä saatiin, kun kaupunkiin perustettiin vuonna 1912 Suomen ensimmäinen kesäyliopisto. Opettajaseminaari muuttui 1934 Kasvatusopilliseksi korkeakouluksi, jolla oli jo oikeus myöntää tohtorin tutkintoja. Varsinaista yliopistoa saatiin odottaa vuoteen 1966 asti, jolloin Kasvatusopillinen korkeakoulu monialaistui ja sen nimeksi muutettiin Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylän lyseon kasvatti Alvar Aalto perusti arkkitehtitoimistonsa Jyväskylään syksyllä 1923 ja suunnitteli siitä lähtien kaupunkiin ja sen ympäristöön lukuisia rakennuksia.
Sotien jälkeen Jyväskylä kasvoi vauhdilla. Neljässäkymmenessä vuodessa kaupungin väkiluku kuusinkertaistui, kaupunkiin tehtiin isoja alueliitoksia (tärkeimmät vuosina 1941 ja 1965) ja uusia lähiöitä kaavoitettiin. Samalla lähes kaikki keskustan historialliset puutalot väistyivät kerrostalojen tieltä.
1960-luvulla perustettiin kulttuuritapahtumat Jyväskylän kesä ja Jyväskylän talvi ja jo vuonna 1951 oli ajettu ensimmäiset Jyväskylän suurajot.
Suomen Kuntaliiton julkaisemassa Jyväskylän ja Kuopion yliopiston tutkimuksessa (Kuntalehti 2004:15:52-53) Jyväskylä on todettu pahoinvoivimmaksi 2000-luvun alun suomalaisista kaupungeista. Tälle keskeisinä selittäjinä on pidetty erittäin nopeaa elinkeinomurrosta ja vilkasta muuttoliikettä. Myös Jyväskylän velkakanta kasvoi 1990-luvulla poikkeuksellisen nopeasti, mikä vaikeutti sosiaaliongelmien ehkäisyä ja torjuntaa.
Kaupunkikuva
Jyväskylässä monet rakennukset on suunnitellut tunnettu arkkitehti Alvar Aalto. Kaupunkirakenne on tarkoituksella suunniteltu tiiviiksi, jotta palvelut, kaupat, koulut ja työpaikat olisivat kävelymatkan päässä. Nykyarkkitehdeistä eniten kaupunkikuvaan ovat vaikuttaneet Arto Sipinen ja Jukka Tikkanen. Luonto on esillä Jyväskylässä kuten muissakin kaupungeissa Suomessa. Lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta ovat järvet, metsät ja puistot. Ydinkeskusta sijaitsee Jyväsjärven ja Syrjänharjun välissä (Syrjänharjua on Jyväskylässä totuttu sanomaan kotoisasti vain Harjuksi.
Kansainvälistä ilmettä Jyväskylän kaupunkikuvaan on tuonut ulkomaalaisten opiskelijoiden huomattava määrä. Yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun saama suosio ulkomaalaisten opiskelijoiden keskuudessa on lisännyt Jyväskylän tunnettuutta myös tiedemaailmassa.
Kaupungin keskustaa halkoo myös kävelykatu, josta on tullut kaupungin suosituin kohtaamispaikka. Kävelykadun varrelta löytyvät kaupungin suosituimmat ostoskeskukset, kahvilat sekä baarit. Myös monia tapahtumia järjestetään kävelykadulla ja siksi nuoriso ja opiskelijat ovat ottaneet paikan toiseksi olohuoneeksi. Toisaalta myös monet kaupungin sosiaalisista ongelmista keskittyvät kävelykadulle, siitä on tullut rikostilastojen mukaan myös muun muassa yksi maan väkivallan keskuksista.
Tutustumiskohteita
- Alvar Aalto -museo
- Harju ja Vesilinnan näkötorni
- kaupunginkirkko
- katolinen kirkko
- Keski-Suomen ilmailumuseo
- Keski-Suomen museo
- Suomen kansallispukukeskus
- Taulumäen kirkko
- Viherlandia
- Ympäristötietokeskus Kammi
Urheiluseuroja
Jaguaarit
JJK
Jyp
Kiri
Kirittäret
Muuta
- Laajavuoren talviurheilukeskus
- Hippoksen liikuntapuisto
- kaupunginteatteri
- Jyväskylän yliopisto
- Jyväskylän ammattikorkeakoulu
- Jyväskylän kesä
- Jyväskylän Talvi
- Killerjärven eliitti
- Neste Rally Finland (ent. Jyväskylän suurajot)
- Sisävesilaivat Päijänteellä
- Vesiliikuntakeskus Aaltoalvari
Tapahtumat
Kaupungin tunnettuja tapahtumia ovat mm. Jyväskylän kesä, Yläkaupungin Yö, Sataman Yö ja Neste Rally Finland.
Naapurikunnat
Jyväskylän seutu muodostuu Jyväskylän kaupungin lisäksi seuraavista kunnista:
Hankasalmi - Jyväskylän maalaiskunta - Korpilahti - Laukaa - Muurame - Petäjävesi - Suolahti - Toivakka - Uurainen
Ystävyyskaupungit
- Debrecen (Unkari)
- Esbjerg (Tanska)
- Eskilstuna (Ruotsi)
- Fjardabyggd (Islanti)
- Jalapa (Nicaragua)
- Jaroslavl (Venäjä)
- Mudanjiang (Kiina)
- Niiza (Japani)
- Potsdam (Saksa)
- Poznan (Puola)
- Stavanger (Norja)
Kaupunkikulttuuri
Jyväskylälle on ollut vanhastaan tunnusomaista sekä vahva humanistinen että työväenhenkinen kulttuuriperintö.
Kun perinteinen teollisuustuotanto kaupungissa on väistynyt uudemman elinkeinoelämän alta ja samalla humanistisen opetuksen osuus kaupungin opiskeluvaihtoehdoista on pienentynyt, myös kaupungin kulttuuriprofiili ja identiteetti ovat olleet murroksessa 1960-luvulta lähtien. Uusia virikkeitä perusjyväskyläläiseen kaupunkikulttuuriin on tuonut myös nopea muuttoliike, etenkin opiskelijaväestön suuri määrä. Jyväskyläläiset muodostavatkin nykyisin kaupunkiväestön, jossa syntyperäisten asukkaiden osuus on pieni ja sekä tulo- että lähtömuutto on vilkasta.
Lähinnä 2000-luvulla Jyväskylä on tilapäisesti kärjistyneine sosiaalisine ongelmineen inspiroinut kaupungissa mustaa huumoria, ns. Jyväskylä-vitsejä (vrt. laihialaisvitsit), mikä ankeilta teemoiltaan ja kaupungin johtoon kohdistuvine ironioineen lienee verrattavissa myös Neuvostoliiton aikaisen Radio Jerevanin huumoriin.
Koska kaupungin nimi on varsin pitkä, kansan suussa kaupungin nimi on lyhentynyt usein eri muotoihin esim. "Jykylä", "Jyskylä" ja "Jyvälä". Myös muotoa "Jyskä" käytetään vaikka vaarana onkin sekoittaminen samannimiseen maalaiskunnan osaan, ja leikkisästi voidaan "kylästä" joskus käyttää nimitystä "Jyväskaupunki". Varsinaisia yleisesti tunnettuja ja arkikielessä käytettyjä erityisiä lempinimiä ei Jyväskylälle, toisin kuin eräille muille kaupungeille (Manse, Stadi), ole kuitenkaan kehittynyt.
Linkkejä
- [http://www.jyvaskyla.fi/ Jyväskylän kaupunki]
- [http://www.jyvaskylanseutu.fi/ Jyväskylän seutu]
- [http://www.jyu.fi/ Jyväskylän yliopisto]
- [http://www.jypoly.fi/ Jyväskylän AMK]
- [http://www.alvaraalto.fi/ Alvar Aalto]
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Jyväskylä
Vaasa
Vaasa (ruots. Vasa) on Suomen länsirannikolla sijaitseva kaupunki Länsi-Suomen läänissä ja Pohjanmaan maakunnassa.
Kaupungin asukasluku on 57 030 henkeä (2004) (2003: 56 953), joista suomenkielisiä 71,5 % (71,8 %) ja ruotsinkielisiä 24,9 % (25,0 %) sekä muita 3,6 % (3,2 %).
Helsingistä on Vaasaan 419, Seinäjoelta 78, Kokkolasta 121, Pietarsaaresta 99 ja Porista 193 kilometriä. Myös Ruotsista on Vaasaan melko lyhyt matka. Merenkurkku on Vaasan kohdalla kapeimmillaan, ja Uumajaan on matkaa vain noin 80 kilometriä.
Historia
Kaarle IX perusti 'Mustasaaren' kaupungin 2. lokakuuta 1606 vanhalle kauppa- ja satamapaikalle Mustasaaren kirkonkylään, nykyiseen Vanhaan Vaasaan. Vaasa sai nykyisen nimensä ja vaakunansa Vaasan hallitsijasuvun mukaan vuonna 1611.
1611
Vaasa oli Oulun ohella toinen tärkeä tervakaupan keskus Pohjanmaalla. Tervakauppa vauhdittui vielä, kun Vaasa sai oikeuden käydä ulkomaankauppaa tapulioikeuksien myötä vuonna 1765. Kaupungin ulkosatama oli silloin Palosaarella, itse kaupunkiin vei enää matala kanava.
Kaupungin vieressä oli Korsholman kuninkaankartano, josta hallittiin Pohjanmaan linnalääniä. Vuonna 1634 Vaasasta tuli Vaasan läänin pääkaupunki. Kustaa III perusti kaupunkiin Suomen toisen hovioikeuden vuonna 1776.
Triviaalikoulu siirrettiin Uudestakaarlepyystä Vaasaan vuonna 1783. Suomen ensimmäinen kirjasto perustetiin Vaasaan 1794. Vaasaan perustettiin teollisuuskoulu vuonna 1848.
Vaasan ja Mustasaaren pitäjän yhteinen kirkko oli rakennettu 1300-luvun puolivälissä. Sitä laajennettiin 1600-luvun lopulla. Kirkko muutettiin 1700-luvulla ristimalliseksi ja sen viereen rakennettiin kellotapuli.
Elokuun 3. päivä vuonna 1852 Vaasa paloi:
kaupungin keskustasta säilyivät vain vuosina
1780–1781 rakennettu Wasastjernan talo ja hovioikeuden rakennus vuodelta 1786. Kirkon, raatihuoneen, kellotornin ja triviaalikoulun rauniot ovat vieläkin näkyvillä Vanhassa Vaasassa. Wasastjernan (ent. Falander) talossa toimii museo, silloinen hovioikeuden päärakennus on nykyisin Mustasaaren seurakuntien kirkko. Entistä hovioikeutta vastaapäätä on Korsholman kukkula, jolle 1300-luvulle perustettiin Chryssenborgin linna. Palon aikaan sinne oli rakenteilla uusi lääninhallituksen rakennus ja maaherran residenssi.
Palon jälkeen vuonna 1862 kaupunki siirrettiin (n. 7 km) nykyiselle paikalleen luoteeseen lähemmäs merta (pituusaste N63° 06', leveysaste E21° 37') Klemetsön niemelle. Vuosina 1855–1917 Vaasan virallinen nimi oli Nikolaistad (Nikolainkaupunki) edesmenneen suuriruhtinaan, Nikolai I:n, mukaan.
Vaasa toimi valkoisen Suomen pääkaupunkina 29.1.–3.5. Suomen sisällissodan aikana Vaasan senaatin alaisuudessa. Valkoisen armeijan päämaja oli myös sodan alkuvaiheessa Vaasassa. Sodan muistoksi senaatti myönsi Vaasan kaupungille oikeuden käyttää vapaudenristiä vaakunan yhteydessä.
Kaupunginosat
Korkeakoulut ja yliopistot
Vaasan asukkaista noin 11 000 eli lähes joka viides opiskelee yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.
- Helsingin yliopiston oikeustieteellinen koulutus
- Länsi-Suomen muotoilukeskus Muova
- Svenska handelshögskolan
- Svenska yrkeshögskolan
- Vaasan ammattikorkeakoulu
- Vaasan yliopisto
- Åbo Akademi
Linkkejä
- [http://www.vaasa.fi Vaasan kaupungin kotisivu]
- [http://www.vaasalaisia.info Vaasalaisia-blogi ja keskustelu]
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Vaasa
Kuopio
Kuopio on Suomen kaupunki joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunnassa, Itä-Suomen läänissä. Kaupungissa asuu yli 90 000 asukasta ja sen pinta-ala on 1 730 km² josta 805 km² on vesistöjä ja metsää puolet. Suurin osa vesialueesta on Kuopiota ympäröivää Kallavesi-järveä. Rantaviivan pituus on 2 490 km.
Kuopio on tällä hetkellä Suomen 8. suurin kaupunki ja Itä-Suomen läänin suurin kaupunki. Jos mukaan lasketaan koko kiinteästi yhteen sulautunut Kuopion seutu (Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka ja Karttula), asukasmäärä on noin 120000.
Väestötiheys on vain 52 asukasta/km², mutta kaupungin keskustaajama (noin 80 000 as.) on erityisen tiheästi asutettu. Joidenkin tietojen mukaan Kuopion keskusta on Helsingin jälkeen Suomen tiheimmin rakennettu.
Historia
Ensimmäiset ihmiset saapuivat Kuopion seudulle n. 8000 eKr.
Kenraalikuvernööri Pietari Brahe antoi Kuopion pitäjän kirkonkylälle kaupunginoikeudet vuonna 1653, mutta jo 1670-luvulla kaupunki kuihtui tavalliseksi kirkonkyläksi. Nykyinen Kuopion kaupunki on perustettu vuonna 1775. Perustamispäivänä pidetään 17. marraskuuta 1775, jolloin kuningas Kustaa III antoi määräyksen kaupungin perustamisesta Savo-Karjalan läänin pääkaupungiksi.
1800-luvulla kaupungin kehitykseen vaikutti paremmat liikenneyhteydet: Saimaan kanavan avautuminen 1856 ja Savon radan valmistuminen 1889. Lisäksi vuonna 1858 Kuopion saama oikeus suoraan ulkomaankauppaan. Kaupunkiin alkoi syntyä puutavarakaupan ympärille teollisuutta: sahoja, rullatehdas ja tulitikkutehdas. Myös ympäröivän maakunnan maataloustuotteet synnyttivät teollisuutta esim. voi oli merkittävä vientituote.
Kuopion koululaitoksen historia on pitkä, ensimmäinen triviaalikoulu perustettiin Kuopioon jo 1788 ja lukio 1844. 1800-luvun lopulla perustettiin myös teollisuuskoulu, kauppakoulu ja sairaanhoitajakoulu.
Toisen maailmansodan jälkeen kaupungin väkiluku kasvoi huomattavasti, syynä mm. Karjalan evakkojen asuttaminen ja suuri syntyvyys. 1960-luvulla aloitettiin ensimmäinen varsinaisen lähiö, Puijonlaakso. Sittemmin uudet alueet kasvoivat kukin vuorollaan: 1960-luvulla Puijonlaakso ja Tiihotar (osana Saarijärveä); 1970-luvulla Saarijärvi, Kelloniemi ja Levänen; 1980-luvulla Jynkkä(?) ja Neulamäki. Suuren Petosen alueen rakentaminen alkoi 1986. Nyt on vuorossa Saaristokaupunki. Rajuimman muutoksen on kokenut Kuopion ruutukeskustan alue, joka oli vielä muutama vuosikymmen sitten pääasiassa puutalokaupunkia. Muutama vanha rakennus on säilytetty, mm. korttelimuseo.
Vuonna 1966 annettiin laki korkeakoulun perustamisesta Kuopioon ja sen toiminta aloitettiin vuonna 1972. Uusi korkeakoulu toi mukanaan paljon nuoria ihmisiä ja uusia mahdollisuuksia kaupungin kehitykseen.
Pääosa Kuopion maalaiskuntaa liitettiin kaupunkiin 1969 ja Riistaveden kunta 1973. Viimeisin liitos oli kun
Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin 1. tammikuuta 2005.
Kaupunginosat
- [http://www.servia.fi/~kuopionk Kuopion kaupunginosat ja maaseutukylät ]
Kylät
Hakkarala, Haminalahti, Hiltulanlahti, Hirvimäki, Julkula, Jynkkä, Jännevirta, Kaislastenlahti, Kehvo, Kurkiharju, Lamperila, Niemisjärvi, Niuvanniemi, Pappila, Pellosmäki, Puutossalmi, Ritisenlahti, Ritoniemi, Rytky, Savilahti, Savisaari, Sotkanniemi, Toivala, Vaajasalo, Vehmasmäki, Väänälänranta
Kulttuuri ja nähtävyydet
Tunnetuksi Kuopio on tehnyt itseään mm. kalakukolla, savon murteella sekä Puijolla. Kuopiolaisiin on kansatieteellisessä mielessä liitetty määrite "lupsakkuus", hyvätahtoisuutta, leikkimielisyyttä ja elämästä nautiskelua. Kuopiolaisia on myös pidetty "vääräleukaisina", jotka hakevat aina vaihtoehtoisia kielellisiä ilmaisuja sanomalleen.
Kuopion tori on kaupungin ehdoton keskipiste. Sen ympärille ovat keskittyneet mm. pankit, tavaratalot ja kauppakeskukset. Itse torilla myydään jos jonkinlaista tavaraa, etenkin markkina-aikaan, mutta tunnetuimmat tuotteet lienevät [http://www.saunalahti.fi/kalakukk/main.htm Hanna Partasen] kalakukot ja lihapiirakat. Torin laidalla sijaitsevan kauppahallin yksi tunnetuimmista tuotteista, etenkin paikallisten keskuudessa, lienee jo kahden sukupolven ajan leivottu Kotileipomo Hiltusen ohrarieska.
Huomattavia rakennuksia: tuomiokirkko (P.W.Palmroth, 1815), Lyseo (C.L.Engel, 1826), Kauppahalli (J.V.Strömberg, 1902), kaupungintalo (F.A.Sjöström&J.Stenbäck, 1885), lääninhallitus (C.Kiseleff, 1883), ortod. Pyhän Nikolauksen kirkko (A.Isaksson, 1904), Männistön vanha kirkko (A.Koponen, 1912), Rautatieasema (J.Ungern, 1932), Kaupunginteatteri (H.Stenroos ja R-V.Luukkonen, 1963), Puijon torni (S.Ruotsalainen, 1963), Yliopisto (J.Katainen, 1978 ja 1981), Musiikkikeskus (E.Malmivaara ja R.Savolainen, 1985), Pelastusopisto (M.Heikkinen ja M.Komonen, 1992), Männistön Pyhän Johanneksen kirkko (J.Leiviskä ja P.Kivisalo, 1992).
On lisäksi huomattava, että 1950-luvulla Kuopion ydinkeskusta oli lähellä saada kaunistuksekseen Alvar Aallon suunnitteleman konsertti- ja teatteritalon. Aallon työnimi "Yksi taso" voitti suvereenisti konsertti- ja teatteritalon suunnittelemiseksi järjestetyn arkkitehtikilpailun, mutta talo jäi rakentamatta mm. sille osoitetun liian pienen tonttitilan takia.
Kulttuurilaitoksia: Kaupunginteatteri, Kaupunginorkesteri, Musiikkikeskus.
Museoita: Taidemuseo, Kuopion museo, VB-valokuvakeskus, Kulttuurihistoriallinen museo (Pohjois-Savon maakuntamuseo), J.V.Snellmanin kotimuseo, Korttelimuseo, Luonnontieteellinen museo, Suomen ortodoksinen kirkkomuseo. Lisäksi automuseo, sotaveteraanimuseo, terveysalan oppilaitosmuseo, pelastuslaitoksen palomuseo.
Kirkkoja: Tuomiokirkko, Pyhän Nikolauksen kirkko, Pyhän Johanneksen kirkko, Alavan kirkko, Puijon kirkko, Kallaveden kirkko, Riistaveden kirkko, Vehmersalmen kirkko.
Urheilupyhättöjä: Keskuskentän jalkapallostadion, Kuopio-halli, Niiralan jääkiekkohalli, Puijo, Väinölänniemi
Tunnettuja Kuopiossa järjestettäviä tapahtumia ovat mm. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali, Puijon mäkihyppykilpailut sekä Kuopion kansainväliset viinijuhlat.
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic valitsi Kuopion vuoden 2005 Popcityksi.
Liikenne
Kuopiosta pääsee autolla erisuuntiin valtatietä 5 (Helsinki, Lahti, Mikkeli ja Iisalmi, Kajaani, Kuusamo..), valtatietä 9 (Jyväskylä, Tampere, Turku) ja valtatie 17 (Joensuu). Lisäksi Siilinjärveltä kantatie 77 Pohjanmaalle. Linja-autoliikennettä eri puolille Suomea.
Tieliikennettä varten on valtatie 5 rakennettu moottoritieksi kaupungin etelärajalta Vehmasmäestä aina Siilinjärven puolelle saakka. Poikkeuksena Kallansillat, missä siltaa joudutaan avaamaan laivaliikenteelle ja liikenneruuhkat ovat siksi usein valtavat. Ensimmäinen osa moottoritietä, keskustasta Päivärantaan valmistui 1968, ja viimeisin pätkä Hiltulanlahti-Vehmasmäki on vuodelta 2000.
Rautatieliikennettä palvelee Savon rata, jolla suorat yhteydet Helsinkiin ja Ouluun. Lisäksi hyvät vaihtoyhteydet Pieksämäen kautta länteen ja itään (Jyväskylä, Tampere, Turku, Joensuu). Pendolino-junilla pääsee Helsinkiin/Helsingistä kahta reittiä, joko Tampereen tai Kouvolan kautta.
Kuopion lentoasema (Rissala) sijaitsee 14 km päässä Siilinjärvellä.
Kuopiossa on matkustajasatama, josta kesäisin liikennettä Heinävedelle ja Savonlinnaan. Lisäksi öljysatama ja kaksi kuivalastisatamaa.
Paikallista linja-autoliikennettä hoitaa Kuopion liikenne.
Etäisyyksiä maanteitse
Elinkeinoelämä
Työpaikkoja yhteensä 42 379 (1.1.2005). Työpaikat toimialoittain: Yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut 40,1%; Rahoitustoiminta, palvelut liike-elämälle 17,3%; Kauppa, majoitus- ja ravitsemistoiminta 15,6%; Teollisuus, energia- ja vesihuolto 11,8%; Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 6,8%; Rakentaminen 5,9%; Maa- ja metsätalous 2,3%.
Kuopion suurimmat työnantajat 1.1.2005 (työntekijämäärä): Kuopion kaupunki (6 154), Kuopion yliopistollinen sairaala KYS (4 071), Kuopion yliopisto (1 619), Niuvanniemen sairaala (621), Savon koulutuskuntayhtymä (615), Osuuskauppa Peeässä (556), ISS Palvelut Oy (529), Suomen Posti Oyj (493), Atria Oy (325), Fenestra Oy Kuopion tehdas (318).
Koulutus
Kuopio on aina ollut ja on edelleen koulukaupunki. Kaupungissa on 32 peruskoulua ja 6 lukiota, aikuislukio sekä kansalaisopisto. Tärkeimmät ammatillisen ja korkeakoulutuksen oppilaitokset ovat Kuopion yliopisto ja Sibelius-Akatemian Kuopion osasto, Pelastusopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu sekä Savon ammatti- ja aikuisopisto. Lisäksi koulutusta tarjoaa mm. Kuopion talouskoulu, Kuopion konservatorio, Pohjois-Savon opisto ja Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Hallinto
Kaupunginvaltuustossa paikat jakautuvat kunnallisvaalien 2004 jälkeen seuraavasti:
- Keskusta 16 paikkaa (-10)
- SDP 15 paikkaa (-1)
- Kokoomus 12 paikkaa (-2)
- Vasemmistoliitto 7 paikkaa (-2)
- Vihreä liitto 6 paikkaa (-2)
- Kristillisdemokraatit 3 paikkaa (-2)
- Perussuomalaiset menettivät molemmat valtuustopaikkansa
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irja Sokka (sd.). Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen (kesk.)
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen, apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkinen.
Kuopiolaisia kansanedustajia: Markku Rossi (kesk.), Erkki Virtanen (vas.).
Ystävyyskaupungit
- Jönköping, Ruotsi
- Bodö, Norja
- Svendborg, Tanska
- Pitkäranta, Venäjä
- Pihkova, Venäjä
- Castrop-Rauxel, Saksa
- Gera, Saksa
- Besancon, Ranska
- Opole, Puola
- Györ, Unkari
- Craiova, Romania
- Minneapolis, USA
- Winnipeg, Kanada
Tunnettuja kuopiolaisia ja Kuopiossa vaikuttaneita
- Juhani Aho
- Martti Ahtisaari
- Minna Canth
- Heikki Juhani Grann (Juhan af Grann)
- Pekka Halonen
- Maria Jotuni
- Pekka Kejonen
- Hannes Kolehmainen
- Lasse Lehtinen
- Paavo Lipponen
- Rauni Mollberg
- Hanna Partanen
- Pertti "Spede" Pasanen
- Simo Puupponen "Aapeli"
- Wille Riekkinen
- Juho Rissanen
- Johan Vilhelm Snellman
- Toivo "Topi" Tuomainen
- Jouko Tyyri
- Jenni Vartiainen
- Fridolf Weurlander
- von Wright -veljekset, Magnus, Wilhelm ja Ferdinand
Katso myös
- Kuopion koulukunta
- Puijo
- Veljmies-patsas
Aiheesta muualla
- [http://www.kuopio.fi Kuopion kaupunki]
- [http://www.uku.fi Kuopion yliopisto]
- [http://www.kyy.fi Kuopion yliopiston ylioppilaskunta, KYY]
- [http://www.pelastusopisto.fi Pelastusopisto]
- [http://www.sakky.fi Savon ammatti- ja aikuisopisto]
- [http://www.savonia-amk.fi Savonia-ammattikorkeakoulu]
- [http://www.savotta.savonia-amk.fi/ Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAVOTTA]
- [http://www.hytti.uku.fi/~jumykkan/kuopio.htm Kuopio-linkit]
- [http://192.49.229.35/K2004/s/tulos/kutulos_kuopio.html Oikeusministeriön sivu Kuopion vuoden 2004 kunnallisvaaleista]
- [http://www.kuopio.fi/net.nsf/TD/081105140152559?OpenDocument Alvar Aallon suunnitelma konsertti- ja teatteritalosta, "Yksi taso"]
-
Luokka:Suomen kaupungit
luokka:Savo
Tampere
Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki ja Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Tampereella on noin 200 000 asukasta. Tampereen maapinta-ala on 522,7 neliökilometriä.
Tampereen seudun muodostavat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Tampere ja Ylöjärvi. Seudulla on yhteensä noin 306 000 asukasta.
Historia
Kustaa III perusti Tampereen 1. lokakuuta 1779 Hämeeseen, Tammerkosken rannoille, jonne rakennettiin tuota pikaa pato ja 1820 alkaen Finlaysonin tehdas. Messukylän ja Pirkkalan pitäjät olivat ylläpitäneet satoja vuosia asutusta seudulla ennen kaupungin perustamista. Nykyisen Tampereen alueella on 1800-luvulla ollut isoja kartanoita, mm. Hatanpään kartano, Haiharan kartano, Tammerkosken kartano ja Teiskolan kartano.
1800-luvun loppupuolella Tampere alkoi teollistua. Tampereelle syntyi etenkin tekstiiliteollisuutta. 1900-luvun alussa alkoi syntyä myös konepajateollisuutta.
Tampere oli suurten taistelujen näyttämönä sisällissodassa maalis-huhtikuun vaihteessa 1918, koska Tampere oli punaisten tammikuun lopulla valtaama voimakas tukikohta. Mm. Messukylässä, Kalevankankaalla (jonka taistelussa kaatui myös vapaaehtoisena valkoisten puolella taistellut, Ruotsin entisen pääministerin Olof Palmen saman niminen isosetä) ja keskustassa käytiin kovia taisteluita C. G. E. Mannerheimin johdolla. Taisteluiden jälkeen noin 11000 hengissä säilynyttä punaista kerättiin Kauppatorille ja vietiin vankileireille.
Vanhan teollisuuskaupungin kasvu maan toiseksi tärkeimmäksi kasvukeskukseksi alkoi 1900-luvun lopulla, kun kaupunkiin perustettiin korkeakouluja ja aloitettiin rakennemuutos.
Politiikka
Maantiede
Tampereen keskusta-alue lännessä sijaitsevia Pyynikkiä ja Pispalaa myöten sijaitsee Pyhäjärven ja Näsijärven välissä olevalla maakaistaleella.
Liikenne
Tampere sijaitsee liikenteellisesti erinomaisessa paikassa. Kaupungista on hyvät tie- ja raideyhteydet mm. Helsinkiin, Turkuun, Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle. Kaupunkiin kulkee Helsingistä valtatie 3, jonka muuttaminen moottoritieksi toteutettiin suurhankkeena vuosien 1966 ja 2000 välillä. Pituutta tiellä on 160,6 kilometriä, ja tästä syystä se onkin Suomen pisin moottoritie. Moottoritien kanssa kilpailee suurnopeudelle (220 km/h) kunnostettu VR:n raideyhteys Helsingin ja Tampereen välillä. Lentoliikennettä palvelee Tampere-Pirkkalan lentoasema, jolta lentävät mm. Finnair, Ryanair ja Blue1.
Blue1
Välimatkat
- Helsinkiin 182 km
- Jyväskylään 153 km
- Kotkaan 241 km
- Kuopioon 293 km
- Lahteen 126 km
- Lappeenrantaan 274 km
- Ouluun 504 km
- Poriin 114 km
- Turkuun 165 km
- Vaasaan 254 km
Nähtävyydet
Vaasa
- Museoita: Työväen keskusmuseo, Amurin työläismuseokortteli, Lauri Viita -museo, Lenin-museo, Mediamuseo Rupriikki, Museokeskus Vapriikki, Muumilaakso, Nukke- ja pukumuseo, Sara Hildénin taidemuseo (Särkänniemen alueen yhteydessä), Suomen Jääkiekkomuseo, Tampereen Kivimuseo, Tampereen nykytaiteen museo, Tampereen taidemuseo ja Vakoilumuseo
- Pyynikki - harju järvimaisemineen ja näkötorni
- Näsinneula - näkötorni
- Särkänniemi - elämyspuisto
- Tammerkoski - koski
- Hatanpään arboretum - kartanon alueella myös edellä mainittu Nukke- ja pukumuseo
- Hotelli Ilves Tammerkosken rannalla
- Tampereen tuomiokirkko - arkkitehtonisesti merkittävä kirkko, näyttäviä freskoja ja ikkunamaalauksia
- Kirjastotalo Metso - Raili ja Reima Pietilän arkkitehtuuria
- Pirkkahalli - monitoimihalli (mm. messukeskus ja urheiluhalli)
- C.G.E. Mannerheimin patsas Vehmaisissa
Tampereella toimii yliopisto sekä teknillinen yliopisto.
Tampereen paikallinen erikoisruoka on mustamakkara.
Kulttuuri
Tampereella järjestetään vuosittain lyhytelokuvajuhlat (Tampere Film Festival). Joka toinen vuosi järjestettävä Pispalan Sottiisi tuo kaupunkiin kansanmusiikin ja kansantanssien harrastajia. Kaupunkifestivaali Tammerfest on erityisesti nuorison suosima. Muita tapahtumia ovat Tampereen Teatterikesä, kukkaisviikot, valoviikot ja kalamarkkinat. Tampereella toimii myös useita teattereita (mm. Ahaa-Teatteri, Pyynikin Kesäteatteri, Tampereen Komediateatteri, Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Tampereen Ylioppilasteatteri, Tanssiteatteri Mobita/Dansco, Teatteri Mukamas ja Teatteri 2000) sekä ooppera.
- Tampere-talo
Kansan suussa Tampere tunnetaan yleisesti lempinimellä Manse; nimen etymologia on Tampereen vahvassa teollisuusperinteessä, assosiaatiossa Manchesterin teollisuuskaupunkiin Englannissa.
Urheilu
Tampereella toimii kaksi perinteisesti SM-liigassa pelaavaa jääkiekkojoukkuetta: Ilves ja Tappara. Jalkapallossa Tampere United voitti Veikkausliigan vuonna 2001. Tampereen jäähalli on Suomen ensimmäinen jäähalli ja se valmistui vuoden 1965 jääkiekon MM-kisoihin.
Kaupunginosia
Tampereella kaupunginosien jaottelu ei ole ollut kovin tarkkaa. 1920-luvulle asti kaupunginosat numeroitiin, ja nimet niille vakiintuivat myöhemmin.
Tammerkosken länsipuolella:
- I kaupunginosa, jolle on myöhemmin annettu nimi Näsi ja nyttemmin Finlayson.
- Keskikaupunki eli II kaupunginosa, nykyisin Tammerkosken alue tai ydinkeskusta.
- Nalkala (III kaupunginosa)
- Amuri (IV-V kaupunginosa)
- Kaakinmaa (VI)
- Pyynikinrinne (VII)
- Särkänniemi (VIII)
Tammerkosken itäpuolella:
- Armonkallio eli Naistenlahti, joka nykyisin tunnetaan Tampellan alueena (IX)
- Juhannuskylä tai Jussinkylä (X)
- Kyttälä (Eteläosa, pohjoisosa; XI, XII)
- Ratina (XIII)
- Tammela (Osmonmäki, keskiosa, eteläosa; XIV, XV, XVI)
- Tullin alue (XVII)
Ja asutuksen levitessä:
- Kalevanharju (XVIII)
- Kalevanrinne (XIX)
- Liisankallio (Tammelan vainiot) (XX)
- Petsamo (XXI)
- Lappi eli Käpylä (1914)
Sittemmin kaupunkiin liitettiin 1920 Hatanpään kartanon maat:
- Hatanpää (XXII) 1920
- Viinikka (XXIII) 1914
- Nekala (XXIV)
- Vihioja (XXV)
- Jokipohja (XXVI)
- Härmälän esikaupunkialuetta ei enää numeroitu sitä kaavoitettaessa 1925.
Vuonna 1922 liitettiin Messukylän kunnasta Järvensivu ja kaupungin länsipuolelta Pohjois-Pirkkalan (nyk. Nokia) Harjun seurakunta 1937 eli Pispala, nykyisin myös Tahmela, Hyhky, Epilä, Tesoma, Kalkku, Myllypuro, jne. Koko loppu Messukylä liitettiin 1947. 1950-luvulla alueelle rakennettiin Kalevan kaupunginosa. Vuonna 1950 liitettiin kaupunkiin Lielahti, jolloin Tampere saavutti nykyisen rajansa lännessä. Pohjoisessa kaupunkiin liitettiin vielä Aitolahti 1966 ja Teisko 1972.
Lännessä ja pohjoisessa asutus on laajentunut Kissanmaalle ja Kauppiin, idässä ja etelässä Järvensivuun, Kaukajärvelle, Peltolammille Multisiltaan ja Hervantaan. Kaiken kaikkiaan kaupungin puisto-osasto tuntee yli sata kaupunginosaa.
Katso: Luettelo Tampereen kaupunginosista
Liitosalueet
Aitolahti
Aitolahti liitettiin Tampereen kaupunkiin 1.1.1966.
Lähempänä Tampereen kaupunkialuetta sijaitsevan Aitolahden kyläkeskusalue Nurmi–Sorila muuttuu lähivuosina kaupunginosaksi kaavoituksen myötä. Sorilaan on päässyt jo vuosia TKL:n bussilinjalla 28.
Aitolahden kylät
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/aitolahti/ Aitolahti]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/palonkyla/ Palonkylä]
Teisko
Teisko liitettiin Tampereen kaupunkiin 1.1.1972.
Teiskossa sijaitsee valtaosa Tampereen kesämökeistä.
Teiskon kylät
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/kaanaa/ Kaanaa]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/kapee/ Kapee]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/kammenniemi/ Kämmenniemi]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/pohtolavattula/ Pohtola ja Vattula]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/kirkonseutu/ Teiskon kirkonseutu]
- [http://teralahti.nettisivut.fi/ Terälahti]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/ukaaasuntila/ Ukaa ja Asuntila]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/viitapohja/ Viitapohja]
- [http://mansetori.uta.fi/teisko_aitolahti/varmala/ Värmälä]
Naapurikunnat
- Kangasala - Kuru - Lempäälä - Nokia - Orivesi - Pirkkala - Ruovesi - Ylöjärvi
Ystävyyskaupungit
- Brasov (Romania) - Chemnitz (Saksa) - Essen (Saksa) - Kaunas (Liettua) - Kiova (Ukraina) - Kópavogur (Islanti) - - León (Nicaragua) - Linz (Itävalta) - Lódz (Puola) - Miskolc (Unkari) - Mwanza (Tansania) - Nizhni Novgorod (Venäjä) - Norrköping (Ruotsi) - Odense (Tanska) - Olomouc (Tsekin tasavalta) - Syracuse (Yhdysvallat) - Tartto (Viro) - Trondheim (Norja)
Aiheesta muualla
- [http://www.uta.fi/utain/2003s/16/6153.html Tampereen nimen alkuperästä]
- [http://www.tampere.fi/ Tampereen kaupungin kotisivu]
- [http://www.tampereopas.com/ Tampereen kaupunkiopas - Tampereopas]
- [http://www.uta.fi/ Tampereen yliopisto]
- [http://www.tut.fi/ Tampereen teknillinen yliopisto]
- [http://www.tpu.fi/ Tampereen ammattikorkeakoulu]
- [http://www.tampere.fi/matkailu/avain/vinkkelit04.htm Tampere hieman eri vinkkeleistä]
- [http://www.taloustutkimus.fi/data.asp?articleid=562&pgid=1 Tampere on tutkitusti Suomen suosituin kaupunki]
- [http://www.tampere.fi/tiedostot/58GdZkuRX/TASKU05.pdf Tampere taskussa] - tilastoja pdf-tiedostona
Luokka:Länsi-Suomen läänin kunnat
Luokka:Pirkanmaan maakunnan kunnat
Luokka:Tampere
ja:タンペレ
Helsinki
Helsinki (ruotsiksi Helsingfors) on Suomen pääkaupunki. Se sijaitsee Etelä-Suomessa Suomenlahden rannalla. Helsingissä on noin 560 000 asukasta. Helsinki muodostaa osan yhteen kasvanutta pääkaupunkiseutua, jossa asuu yhteensä noin miljoona ihmistä. Se on myös Helsingin seutukunnan keskus.
Maantiede
Helsingin tarkka sijainti on 60°10'24" pohjoinen, 24°56'55" itä (60.173 | | |