:: wikimiki.org ::
| Länsirintama |
LänsirintamaLänsirintama tarkoittaa yleensä läntisen Euroopan sotanäyttämöä ensimmäisessä maailmansodassa tai toisessa maailmansodassa. Venäjällä länsirintama taas oli Saksan ja Itävalta-Unkarin vastainen rintama, jota muualla nimitetään itärintamaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa länsirintama sijoittui Benelux-maista Ranskan rajoja myötäillen aina Ranskan, Saksan ja Sveitsin rajalle. Tässä sodassa ympärysvaltoihin kuuluneen Italian ja akselivaltoihin kuuluneen Itävalta-Unkari rajalinjaa Alpeilla ei yleensä lueta länsirintamaan.
Ensimmäisen maailmansodan aikana sota lopetettiin jouluksi ja vastapuolet söivät jouluateriankin yhdessä ja pelasivat myös jalkapalloa.
Toisen maailmansodan alussa Saksa miehitti lännessä muun muassa Ranskaa ja pommitti Englantia. Normandian maihinnousu avasi länsirintaman uudelleen ja pakotti Saksan käymään maasotaa kahdella rintamalla.
Luokka:Ensimmäinen maailmansota
Luokka:Toinen maailmansota
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
Toinen maailmansota
Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota.
Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.
Sotaa edeltäneet vuodet
Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille.
Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä.
Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista.
Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan.
Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940.
Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan.
Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla.
Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen.
Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan.
Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen.
Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.
Sodan alku
Puolassa 1940.]]
Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat.
Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita.
Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa.
Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta.
Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.
Balkan
Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä.
Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.
Itärintama
Kreetan
Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin.
Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943.
Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan.
Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti.
14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.
Pohjois-Afrikka
2. toukokuuta
Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943.
Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa.
Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.
Länsirintama
6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa
Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse.
Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta.
Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona.
Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.
Sota Aasiassa
kylmään sotaan
Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään.
Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle.
Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.
Katso myös
- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze
Luokka:Toinen maailmansota
als:Zweiter Weltkrieg
ms:Perang Dunia II
ko:제2차 세계 대전
ja:第二次世界大戦
simple:World War II
th:สงครามโลกครั้งที่สอง
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
Sveitsi
:Sveitsi tarkoittaa paitsi valtiota, myös laajaa ulkoilualuetta ja "kansanpuistoa" Hyvinkäällä.
Sveitsin valaliitto on pieni valtio Keski-Euroopassa. Sveitsi on liittotasavalta, jolla ei ole meriyhteyttä. Keskieurooppalaisen valtion naapurimaat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Ranska ja Liechtenstein.
Historia
Legendan mukaaan vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton Rütlin niityllä keisari Rudolf I:n kuoltua ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Morgartenin taistelussa 1315 ja Sempachissa 1375 liittolaiset Habsburgien joukot. Tosiasiassa 1291 vain vahvistettiin aikaisempi liitto, ja vasta huomattavasti myöhemmin mainitut tapahtumat saivat myyttisen aseman Sveitsin perustamisen kannalta.
Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan saavuttaa asema suoraan keisarikunnan (eikä Habsburgien) alaisuudessa. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen legenda levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän "Wilhelm Tell" (1804) myötä.
1300-luvulla liito alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta. Kyse ei ollut yhtenäisestä liitosta, vaan joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä.
Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa 1386. Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota 1449-1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilaissodan (1499) myötä valaliittolaiset ('Yläsaksan liitto') saavuttivat Baselin rauhassa de facto itsenäisen aseman keisarikunnasta.
Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon, ja toisten pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Freiburg pysyivät katolisina.
Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin itsenäisyyden keisarikunnasta ja sen suvereniteetin. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetican tasavalta (1798). Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen maan itsenäisyyden. Tällöin Valaisin, Neuchâtel'n ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin antaen sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös eurooppalaiset suurvallat tunnustivat maan neutraliteetin.
Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsin välttyi mullistuksilta "Euroopan hulluna vuonna" 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle, jättäen muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. 1874 perustuslaki uudistettiin täysin, minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka.
Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan, eikä osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Vuonna 2002 maa päätti liittyä YK:hon kansanäänestyksen jälkeen.
Politiikka
Valtio on kuuluisa poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudestaan, mutta toisaalta myöskin kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä se on useiden kansainvälisten järjestöjen kotimaa.
Sveitsin viralliset kielet ovat saksa, ranska, italia ja retoromaani. Confœderatio Helvetica, latinankielinen versio valtion virallisesta nimestä välttää yhden virallisen kielen valitsemisen neljän joukosta. Sen lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä.
Sveitsin hallintojärjestelmä on ainulaatuinen maailmassa, kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksessa on 46 jäsentä, kaksi jokaisesta kantonista, ja yksi entisistä puolikantoneista, valitaan suoralla vaalilla, ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain, ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian.
Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsemänjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.
Osat
Sveitsissä on 26 (27 1)
kantonia, jotka jakautuvat edelleen 2889 kuntaan. Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma rahansa ja armeijansa. Kantoneilla on edelleen omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä, hallituksensa ja oikeusistuimensa.
kantonia
1 Sveitsin pääkaupunki Bern laskekaan Sveitsissä Kantoniksi, eli Sveitsissä on 27 Kantonia kun Bern lasketaan Kantoniksi
Maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin pinta-ala on 41 000 km² ja asukasmäärä 7,4 miljoonaa. Maan asukastiheys on 184 asukasta/km².
Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevan maan läpi. Korkein kohta on Dufourspitze, 4634 m. Vuorien välissä on lukemattomia laaksoja ja muutamia jäätiköitä. Täältä saavat alukunsa Euroopan suuret joet: Rein, Rhône, Inn ja Ticono, jotka laskevat järvien, kuten Genevenjärven ja Zürichinjärven kautta.
Maan väkirikkaampi pohjoisosa on avoimempaa, mutta silti vuoristoista seutua. Pohjoisemmassa kulkevat Juravuoret. Maan Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto.
Talous
Sveitsi on monia muita Euroopan maita rikkaampi, mutta on silti avannut kauppaansa EU:n suuntaan säilyttääkseen kansainvälisen kilpailukykynsä. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992, ja Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla.
Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosikkikohden tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei ole Sveitsissä rikos, joka antaisi oikeuden rikkoa pankkisalaisuuden. Kansainvälisesti merkittäväksi pankkisalaisuuden on tehnyt mahdollisuus rahanpesuun ja varallisuuden piilottamiseen.
Sveitsin talous perustuu ensisijaisesti teollisuuteen. Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaat, viinit ja juustot. Lääketeollisuus on kuitenkin merkittävästi kasvattanut osuuttaan. Pääasialliset elinkeinot ovat palveluelinkeinot (vuonna 2003 noin 72 %) ja teollisuus. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa.
Bruttokansantuotteen kasvu laski 2001 1,6 % ja hallitus ennusti kasvun jäävän 1,3 % vuonna 2002.
Väestöjakauma
Sveitsin väestöjakauma
Sveitsin sijainti Euroopan keskellä on vaikuttanut voimakkaasti maan väestöön ja kulttuuriin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa (64 %) pohjoisissa ja keskiosissa, ranska (19 %) lännessä, italia (8 %) etelässä ja retoromaani, jota puhuu pieni vähemmistö maan kaakkoisessa Graubündenin kantonissa. Puhuttu saksan murre tunnetaan sveitsinsaksana, mutta mediat käyttävät myös yläsaksaa. Monet puhuvat useita kieliä, ja vierastyöläiset muodostavat jopa 20 % väestöstä.
Laajin uskonto on katolisuus (43 %), seuraavana erilaiset protestanttiset kirkot (35 %), maahanmuutto on tuonut Sveitsiin myös islaminuskoisen (4 %) ja ortodoksisen vähemmistön (2 %).
Kulttuuri
Sveitsin kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin. Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat - kuten Voltaire, James Joyce ja Charlie Chaplin - ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa maahan, näistä kuuluisin Saksasta on epäilemättä Thomas Mann. Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija - kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard - on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Alberto Giacometti sekä Paul Klee. Sveitsin tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvat Heidi-sarjan 1800-luvulla laatineen Johanna Spyrin ohella Friedrich Dürrenmatt sekä Max Frisch.
Laajaa kulttuurista merkitystä oli myös 1915 Zürichissä syntyneellä dadaismilla.
Sveitsiläinen kansankulttuuri sisältää muun muassa jodlausta, alppitorven soittamista ja sveitsiläistä painia.
Ruokakulttuuri
Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental ja gruyère ovat hyvin tunnettuja maailmalla. Emmental ja gruyère yhdessä valkoviinin kanssa tuottavat fonduen, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään mm. kinkkusuikaleiden, suolakurkun, hillosipuleiden ja päärynöiden kera. Röstit - rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat - ovat sveitsinsaksalaisten kansallisruoka. Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Maailman kuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Müsli on lähtöisin Sveitsistä ja lienee ainoa eri kieliin laajasti levinnyt sveitsiläinen sana - tosin saksalaistetussa muodossaan (paikallisella murteella müesli).
Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Yleisin rypälelajike on riesling. Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös absinttia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- suola
- puu
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- lääkkeet
- hienomekaniikka
- kellot
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.935261,8.069458&spn=3.330836,8.107910&z=10&t=h&hl=en Sveitsi Google Mapsissa]
Luokka:Sveitsi
als:Schweiz
ms:Switzerland
zh-min-nan:Sūi-se
ko:스위스
ja:スイス
simple:Switzerland
th:ประเทศสวิตเซอร์แลนด์
Itävalta-Unkari
Itävalta-Unkari oli vuosina 1867–1918 Itävallan keisarikunnan ja Unkarin kuningaskunnan välinen kaksoismonarkia. Molempien maiden hallitsijana oli sama Habsburg-suvun keisari, mutta niillä oli oma parlamentti ja sisäpolitiikka. Liiton nimen voisi kääntää: Keisarillisessa neuvostossa edustetut maat ja Unkarin Pyhän Tapanin kruunun maat.
Itävalta-Unkari perustettiin kompromissinä Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä, yrityksenä pelastaa vanha Itävallan keisarikunta. Järjestelyssä jätettiin huomiotta vähemmistökansallisuudet, eikä se tyydyttänyt unkarilaisia, jotka halusivat suurempaa autonomiaa, eikä itävaltalaisia, jotka toivoivat liittoa muiden saksankielisten alueiden kanssa. Poliittista elämää varjostivat riidat eri kansallisuuksien välillä nousevan kansallisen heräämisen aikana. Itävalta-Unkarissa nähtiin myös nopeaa teollistumista ja talouskasvua sen olemassaolon aikana, kuten myös monia vapaamielisiä uudistuksia. Keisarikunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Historia
Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Frans II otti itselleen Itävallan keisarin arvonimen vuonna 1804.
Preussin-Itävallan sodan jälkeen Saksan liitto romahti ja Saksan keisarikunta muodostettiin Ranskan-Preussin sodan (1870-1871) jälkeen Preussin ja Otto von Bismarckin johdolla Hapsburgien Itävallan jäädessä ulkopuolelle.
Vuonna 1878 Itävalta valloitti Bosnia ja Hertsegovinan Ottomaanien valtakunnalta. Se liitettiin keisarikuntaan 1908 Berliinin sopimuksessa yhteishallintoon talousministeriön alaisuudessa, mikä sai jotkut pelkäämään että Itävaltalaiset suunnittelivat siitä kolmatta kuningaskuntaa Kroatian kanssa vähentämään Budapestin valtaa.
Serbian noustua vuosien 1912-1913 Balkanin sodissa merkittäväksi kuningaskunnaksi Ottomaanien valtakunnan kustannuksella, syntyi Itävalta-Unkarissa serbikansallinen liike, joka kannatti serbien liittymistä Serbiaan. Tämä johti Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen serbinationalisti Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914. Itävalta julisti 28. heinäkuuta 1914 sodan Serbialle, joka johti Venäjän mobilisointiin sen ja Serbian liiton kautta, ja Saksan sodanjulistukseen Venäjälle ja Venäjän liittolaiselle Ranskalle.
Itävalta-Unkarin joukot hyökkäsivät Venäjälle, mutta venäläisten vastaisku työntyi Itä-Galitsiaan. Venäjä pysäytti Preussin ja Itävallan talvihyökkäyksen Venäjän Puolaan 1914, ja eteni syvemmälle Galitsiaan vuoden 1915 alussa. Italia, vaikkakin Itävallan liittolainen, pysyi aluksi puolueettomana, mutta liittyi sotaan 1915 ympärysvaltojen puolella saadakseen alueita Itävalta-Unkarilta. Sen hyökkäykset kuitenkin torjuttiin. Kesällä 1915 Saksan-Itävallan hyökkäys ajoi Venäjän Itävallan alueilta, ja tuhosi kokonaisia Venäjän armeijakuntia. Vuonna 1916 Romania liittyi sotaan, mikä laajensi sodan rintaman ulottumaan Mustalle merelle saakka. Venäjä pysyi sen apuna vuoteen 1917, jolloin sen talous ja huolto romahtivat täysin ja ongelmat johtivat Venäjän vetäytymiseen sodasta ja helmikuun vallankumoukseen.
Sodan aikana Itävalta-Unkarin armeijaa vaivasivat huollon ongelmat, huono taistelutahto ja suuret tappiot alkoivat vaikuttaa sen taistelukykyyn. Sodan edetessä armeijan komento siirtyi yhä etenevässä määrin Saksan käsiin.
Hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen valtakunta hajosi Unkarin ja Tšekkoslovakian itsenäistyttyä ja keisari Kaarle luopui kruunusta ja Itävallasta tuli tasavalta. Valtakunnan alueet pilkottiin Versailles'n sopimuksissa.
Politiikka
Itävalta-Unkari luotiin kompromissina vähenevän Itävallan keisarin vaikutusvallan ja unkarilaisen ylimystön kesken helmikuussa 1867. Itävallan keisarikunta oli hallinnut vuosina 1804-1867 alueita keskitetysti, mutta keisarin vaikutusvalta väheni Italialle koetun tappion jälkeen vuoden 1859 sodassa ja Saksalle Saksan-Itävallan sodassa 1866. Itävalta pyrki tukahduttamaan unkarilaisten tyytymättömyyttä, mutta nationalistit saivat tuke Venäjältä, jolle Itävallan epävakaus oli etu. Unkarissakin syntyi vallankumous Euroopan hulluna vuotena 1848-1849.
Taatakseen unkarilaisten tuen, keisari Franz Josefin oli suostuttava vaatimuksiin Unkarin historiallisen kuningaskunnan tunnustamisesta, ja hänet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi samalla kun Unkariin perustettiin erillinen parlamentti, jolla oli oikeus säätää Pyhän Tapanin maita koskevia lakeja. Samalla unkarilaiset saivat etuoikeutetun aseman muihin merkittäviin kansallisuuksiin (romanialaiset ja slaavit) nähden.
Itävalta-Unkarilla oli kolme hallitsevaa elementtiä: Unkarin hallitus, Cisleithanian itävaltalainen hallitus ja Keisarin hallinto. Unkarilla ja Itävallalla oli omat parlamentit ja pääministerit, nämä yhdisti keisarin hallinto, joka oli teoriassa absoluuttinen, mutta käytännössä rajattu. Keisarin hallinto vastasi armeijasta, laivastosta, ulkopolitiikasta ja tulliliitosta. Joillain alueilla, kuten Galicialla ja Kroatialla oli erityisasema ja oma hallintonsa.
Osat
absoluuttinen
Itävalta-Unkarin hallintojärjestelmä oli jäänne feodaaliajalta, jolloin kuninkaat jakoivat maita läänityksinä alamaisilleen. Eri kuningas- ja ruhtinaskunnat yhdistettiin yhteisen hallitsijan alle, mutta jako jäi. Keisarin arvonimessä lueteltiin kaikki hänen hallitsemansa maat.
- Cisleithania
- 1. Böömi † (saksaksi Böhmen)
- 2. Bukovina ‡ (saksaksi Bokovina)
- 3. Kärnten ‡
- 4. Krain ‡ (sloveniaksi Kranjska)
- 5. Dalmatia † (saksaksi Dalmatien)
- 6. Galitsia † (saks. Galizien und Lodomerien / puolaksi Galicja / ukrainaksi Галичина (Galitšina) / romaniaksi Galiția)
- 7. Küstenland
- Görz und Gradisca⁴
- Triesten valtio
- Istria³ (saks. Istrien)
- 8. Ala-Itävalta ‡+ (Österreich unter der Enns)
- 9. Määri³ (saks. Mähren)
- 10. Salzburg ‡
- 11. Sleesia ‡ (Schlesien)
- 12. Steiermark ‡ (sloveniaksi Štajerska)
- 13. Tiroli⁴ (Tirol)
- 14. Ylä-Itävalta ‡+ (Österreich ob der Enns)
- 15. Vorarlbergin maa (osa Tirolia)
- Transleithania
- 16. Unkarin kuningaskunta (Ungarn)
- 17. Kroatia ja Slavonia (Kroatien und Slawonien) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
- Rijekan kaupunki (unkariksi ja italiaksi Fiume) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
- 18. Bosnia ja Hertsegovina (Bosnien-Herzegowina) (Itävallan ja Unkarin yhteishallinnossa)
----
- † kuningaskunta (Königreich)
- ‡+ arkkiherttuakunta (Erzherzogtum)
- ‡ herttuakunta (Herzogtum)
- ³ markiisikunta (Markgrafschaft)
- ⁴ suuriruhtinaskunta (Gefürstete Grafschaft)
|
Maantiede
Katso Itävallan ja Unkarin maantiedeosiot.
Väestöjakauma
Itävalta-Unkari oli monikielinen, ja -kulttuurinen maa.
Itävalta-Unkarin väestöjakauma| saksalaisia | 24% | | unkarilaisia | 20% | | tšekkejä | 13% | | puolalaisia | 10% | | ruteeneja | 8% | | romanialaisia | 6% | | kroaatteja | 5% | | slovakkeja | 4% | | serbejä | 4% | | sloveeneja | 3% | | italialaisia | 3% |
Luokka:Itävallan historia
Luokka:Unkari
Luokka:Euroopan entiset valtiot
ko:오스트리아-헝가리
ja:オーストリア・ハンガリー帝国
Alpit
Alpit on Euroopan suurin ja korkein vuoristo. Se kulkee kaikkiaan seitsemän valtion, Itävallan, Slovenian, Italian, Sveitsin, Liechtensteinin, Saksan ja Ranskan, läpi. Alppien korkein vuori on Mont Blanc (4 808 m), joka sijaitsee Ranskan ja Italian rajalla. Se on Länsi-Euroopan korkein vuori. Korkein on Kaukasuksella sijaitseva Elbrus.
Alppien poimuvuoristo on syntynyt miljoonia vuosia sitten Euroopan ja Afrikan mannerlaattojen törmätessä toisiinsa. Alpit on Euroopan nuorimpia vuoristoja.
Alppien aluejako (ei sisällä kaikkia osasia):
- Läntiset Alpit
- Merialpit
- Dauphinen Alpit
- Penniinialpit
- Keski-Alpit
- Bernin Alpit
- Lepontinen Alpit
- Sveitsin Alpit
- Itäiset Alpit
- Baijerin, Vorarlbergin ja Salzburgin Alpit
- Tirolin Alpit
- Lombardian Alpit
- Dolomiitit
- Kaakkois-Alpit
Alppien solia:
- Col de l'Argentiere
- Arlbergin sola
- Brennerin sola
- Flüelan sola
- Klausenin sola
- Suuri St. Bernardin sola
- Ibergereggin sola
- Pieni St. Bernardin sola
- Pragelin sola
- St. Gotthardin sola
- Col de Sestrieres
- Simplonin sola
- Splugenin sola
Luokka:Vuoristot
Luokka:Eurooppa
als:Alpen
ko:알프스 산맥
ja:アルプス山脈
Toinen maailmansota
Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota.
Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.
Sotaa edeltäneet vuodet
Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille.
Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä.
Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista.
Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan.
Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940.
Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan.
Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla.
Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen.
Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan.
Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen.
Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.
Sodan alku
Puolassa 1940.]]
Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat.
Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita.
Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa.
Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta.
Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.
Balkan
Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä.
Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.
Itärintama
Kreetan
Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin.
Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943.
Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan.
Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti.
14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.
Pohjois-Afrikka
2. toukokuuta
Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943.
Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa.
Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.
Länsirintama
6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa
Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse.
Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta.
Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona.
Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.
Sota Aasiassa
kylmään sotaan
Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään.
Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle.
Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.
Katso myös
- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze
Luokka:Toinen maailmansota
als:Zweiter Weltkrieg
ms:Perang Dunia II
ko:제2차 세계 대전
ja:第二次世界大戦
simple:World War II
th:สงครามโลกครั้งที่สอง
Saksa
Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.
Historia
Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle.
Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 |
