Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Legion Condor

Legion Condor

Legion Condor (espanjaksi Legión Cóndor) oli natsi-Saksan vasta jälleenperustetun Luftwaffen yksikkö, joka lähetettiin Espanjaan tukemaan Francisco Francon johtamia nationalisteja Espanjan sisällissodassa. Condor-legioonan ensimmäiset yksiköt saapuivat Espanjaan elokuussa 1936. Saksalaistuki laajeni nopeasti, marraskuussa joukkoon kuului sata lentokonetta ja 5000 miestä kenraalimajuri Hugo Sperrlen (1885–1953) johtamina. Joukkojen kierrätyksellä kaikkiaan 20000 saksalaista palveli Espanjassa. Huolimatta lupauksesta olla sekaantumatta sisällissotaan, Hitler oikeutti taistelun osana "taistelua bolševismia vastaan". Sisällissota antoi saksalaisille tilaisuuden kokeilla uusia aseita ja taktiikoita, Messerschmitt Bf 109 ja Heinkel He 111 koneet taistelivat ensi kertaa Condor-legioonassa. Nämä koneet olivat myöhemmin Luftwaffen pääaseina Ranskan valtauksessa ja taistelussa Britanniasta 1940. Saksalaiset havaitsivat myös kaksitasojen ajan olevan ohi ja Heinkel He 51 hävittäjä siirrettiin maahyökkäystehtäviin ja koulutuskoneeksi. Condor-legioonassa oli myös muita kuin ilmavoimien yksiköitä. Panzer I -panssarivaunua ja 88 mm ilmatorjuntatykkiä kokeiltiin tasavaltalaisia vastaan. Guernican kaupungin pommitus Baskimaassa 26. huhtikuuta 1937 yhteistoiminnassa Italian kanssa johti kansanväliseen tuomioon ja näytti esimakua siitä, miten monille kaupungeille tulisi toisessa maailmansodassa käymään.

Kokoonpano marraskuussa 1936


- Komentaja: kenraalimajuri Hugo Sperrle
- S/88: esikunta
- J/88: hävittäjärykmentti He 51 konein (48 kpl)
- K/88: pommittajarykmentti Ju 52/3m konein (48 kpl)
- A/88: tiedustelurykmentti:
  - kolme kaukotiedustelulaivuetta He 70 konein (18)
  - lähitiedustelulaivue He 45 konein (6)
- AS/88: meritiedustelurykmentti:
  - laivue He 59 konein (10)
  - laivue He 60 konein (6) yhteensä 136 konetta
- LN/88: viestipataljoona, jossa kaksi komppaniaa
- F/88: ilmatorjuntapatteristo:
  - raskas patteri 8,8 cm Flak (16 kanuunaa)
  - kaksi kevyttä patteria 2,0 cm Flak (20 kanuunaa)
- P/88: kaksi huoltokomppaniaa Luokka:Espanjan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa

Natsi-Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset


- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
  - Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
  - Schutzpolizei
  - Gendarmerie
  - Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
  - Geheime Staatspolizei, Gestapo
  - Reich Kriminalpolizei, Kripo
  - Sicherheitdienst, SD

Poliittiset


- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
  - Hitler-Jugend, HJ
  - Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
  - Deutscher Arbeitsfront
  - Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ

Espanja

Espanjan kuningaskunta on maa, joka sijaitsee lounais-Euroopassa. Se jakaa Iberian niemimaan Portugalin kanssa. Koillisessa rajan takana on Ranska ja pieni ruhtinaskunta Andorra Pyreneiden vuoriston ohella. Maahan kuuluvat myös Baleaarit Välimerellä, Kanariansaaret Atlantilla, Ceutan ja Melillan kaupungit Pohjois-Afrikassa sekä muutama asumaton saari Marokon rannikolla. Espanjan pääkaupunki on Madrid. Toiseksi suurimmat ovat Barcelona ja Valencia.

Historia

Nykyisen Espanjan historia alkaa 1000-luvulla, jolloin kristityt kuningaskunnat alkoivat Iberian niemimaan takaisinvaltauksen (Reconquista) islaminuskoisilta maureilta. Vuonna 1479 Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat virallisesti yhdistyivät, kun hallitsijat kuningas Ferdinand ja kuningatar Isabella avioituivat. Yhdessä katoliset kuningaskunnat kukistivat viimeiset maurihallitsijat Iberian niemimaalla 2. tammikuuta 1492, samana vuonna kun Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan. Vuonna 1512 kuningas Ferdinand valloitti Navarran kuningaskunnan ja koko Espanja yhdistyi. Kirkon tueksi perustettiin Inkvisitio ja juutalaiset ja muslimit käännytettiin tai karkoitettiin maasta. 1500-luvun lopussa ja 1600-luvulla Espanjasta tuli Euroopan mahtavin valtio sen Amerikkojen valloitusten takia. Osmanien laivasto lyötiin 1571 Lepanton meritaistelussa. Valtakuntaan liitettiin Filippiinit 1564 ja Portugali 1580, mutta Englannin valloitus epäonnistui 1588 Espanjan Voittamattoman armadan hävittyä Englannin laivastolle. Huolimatta Amerikoista tuodusta kullasta Filip II:n aikana 1556—1578 valtiontalous romahti lukuisien sotien ja suunnattomien rakennushankkeiden vuoksi. Seuraavien hallitsijoiden aikana rappeutuminen jatkui ja lukuisia alueita menetettiin. Portugali irtosi unionista 1640 ja katalonialaiset kapinoivat. Vuosina 1701—1714 sodittiin Espanjan perimyssota (Espanja, Ranska ja Baijeri vastaan Itävalta, Preussi, Englanti ja Katalonia). Sota päättyi Ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja Habsburgien hallitsijasuku vaihtui Bourbon-sukuun. Espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa Euroopassa: Itävallalle alueet Italiassa ja Belgian, Savoijille Sisilian ja Gibraltar joutui Englannille. Vuonna 1805 Trafalgarin taistelussa Horatio Nelsonin johtama Englannin laivasto voitti Ranskan ja Espanjan laivastot. Napoléon asetti veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle 1808, mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot ajettiin pois Napoleonin joutuessa vaikeuksiin Venäjällä ja 1814 Bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle. Ranskan miehityksen aikana siirtomaat Etelä-Amerikassa olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne heikko. Käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien ja tasavaltalaisten välillä. Vuonna 1898 Yhdysvaltain-Espanjan sodassa Espanja menetti siirtomaansa Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin Yhdysvalloille. Vuonna 1931 Espanjasta tuli demokraattinen tasavalta, joka kuitenkin ajautui jälleen 1936 sisällissotaan. Sota sai alkunsa armeijan johtamana sotilaskapinana tasavallan hallitusta vastaan. Saksa ja Italia antoivat tukea kansallisille joukoille ja Neuvostoliitto tasavaltalaisille. Sotaan osallistui myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä tasavaltalaisten että kansallisten puolella. Sisällissodan jälkeen vuonna 1939 vallan otti voittajapuolen kenraali Francisco Franco. Hän hallitsi kuolemaansa vuoteen 1975 asti diktaattorina. Espanjan talous kärsi merkittävästi Francon ajan eristyneisyydestä ja huonosta tuottavuudesta. 1960-luvun alun talousuudistusten ja ulkomaisen avun avulla turismi ja teollisuus saatiin lopulta nousuun. Francon kuoltua Espanja palasi monarkiaksi ja kuninkaaksi tuli Francon valitsema seuraaja, Juan Carlos I. Hän aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet 1977. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit. Vuoden 1978 perustuslain myötä myös historialliset alueet Baskimaa, Katalonia ja Galicia saivat itsehallinnon. Vielä 1981 Francon tukijat everstiluutnantti Antonio Tejeron johdolla yrittivät vallankaappausta vaatien autoritäärisen hallinnon palauttamista. Kaappauksen epäonnistumista pidetään kuninkaan vaikutusvallan ansiona, mikä käänsi kiivaimmatkin monarkian vastustajat kuninkaan tukijoiksi. Espanja on kehittynyt 1970-luvulta alkaen moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi, jolle turismi on merkittävä elinkeino. Maa liittyi 1982 NATOon ja 1986 Euroopan unioniin. EU:hun liittyminen on tuonut maalle koheesiotukia, jotka ovat auttaneet nostamaan elintasoa lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa.

Politiikka

Espanja on perustuslaillinen monarkia. Parlamentti, Cortes Generales on kaksikamarinen. Alahuoneen tai edustajainhuoneen (Congreso de los Diputados) 350 jäsentä valitaan suhteellisella vaalilla D'Hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi. Ylähuoneen eli senaatin (Senado) 259 jäsenestä 208 valitaan suoralla kansanäänestyksellä ja loput 51 nimitetään virkaan alueellisten, lakia säätävien elinten toimesta. Myös he palvelevat nelivuotiskauden. Toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto, jonka puheenjohtajan (pääministeri) parlamentti valitsee kuninkaan ehdotuksesta. Espanja on jaettu itsehallintoalueisiin, joiden itsemääräämisvalta vaihtelee. Joillain on omat koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmänsä, muilla taas ei. Jotkin, varsinkin nationalistipuolueiden hallitsemat alueet, pyrkivät liittovaltio- tai jopa valtioliittotasoiseen itsevaltaan. Keskushallitus on pyrkinyt rajoittamaan innokkaimpien itsehallintoalueiden valtaa. Terrorismi on edelleen ongelma Espanjassa. ETA, baskiryhmittymä, on pyrkinyt ajamaan Baskimaan itsenäisyyttä väkivaltaisinkin keinoin.

Hallinnolliset alueet

Vuoden 1978 perustuslaki jakaa Espanjan seitsemääntoista itsehallintoalueeseen (comunidades autónomas). Itsehallintoalueet jakautuvat yhteen tai useampaan maakuntaan (provincias), joita on yhteensä viisikymmentä.

Maantiede

maakuntaan maakuntaan Espanja sijaitsee Iberian niemimaalla. Koillisessa maata rajoittaa Pyreneiden vuorijono ja etelässä Välimeren rannikon erottaa sisämaasta Sierra Nevadan vuoristo. Pääkaupunki Madrid sijaitsee keskusylängöllä 650 metrin korkeudessa. Yli 2 000 metrin korkuisia vuoria on useita. Kasvillisuus vaihtelee voimakkaasti, etelässä Välimeren rannikolla ja Kanariansaarilla on subtrooppinen ilmasto, mutta vuorijonojen takana sisämaassa on aavikoita, joilla voi kulua vuosia ilman sadetta. Atlantin rannikoilla ilmasto on kostea ja leuto. Keskusylängöllä, joka kattaa lähes puolet maasta on mannerilmasto, kuumat kesät ja kylmät talvet lumisateineen.

Talous

Espanjan bruttokansantuote on 80 prosenttia neljän johtavan Euroopan maan keskiarvosta. Maa otti ensimmäisessä ryhmässä käyttöön eurovaluutan 1. tammikuuta 2002. Työttömyys on ollut laskussa José María Aznarin ja José Luis Rodríguez Zapateron hallituskausilla, mutta on vielä Euroopan unionin suurin (10 prosenttia). Espanja on maailman toiseksi suosituin turistikohde Ranskan jälkeen. Vuosittain maassa vierailee 52 miljoonaa turistia. Työvoima jakaantuu seuraavasti eri ammatteihin: palvelut 64 %, valmistus, kaivostoiminta ja rakentaminen 28 %, maatalous 8 % (1997 arvio).

Merkittävimpiä teollisuuden haaroja

Tekstiilit ja jalkineet, elintarvikkeet, metallit, kemikaalit, laivat, autot, koneet ja työkalut, turismi. Espanja on maailman viidenneksi ja Euroopan kolmanneksi suurin autojen valmistaja.

Espanjalaisia yrityksiä

Astra (aseteollisuus), CASA (lentokoneet), El Corte Inglés (vähittäiskauppa), Cepsa (öljynjalostus), Iberia Airlines (lentoyhtiö), Renfe (rautatiet), SEAT (autot), Spanair (lentoyhtiö), Talgo (veturit ja junanvaunut), Telefónica (televiestintä).

Kulttuuri

Juhlapäivät

Huomaa, että kansallisten juhlapäivien lisäksi Espanjan itsehallintoalueilla ja jopa eri kylillä on suuri määrä erilaisia paikallisia juhlapyhiä, fiestas locales.

Kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä

Espanjassa on useita kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä. Oheisesta listasta käyvät ilmi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluvat, Espanjassa sijaitsevat monumentit (suluissa vuosiluku, jolloin monumentti on lisätty luetteloon):
- Córdoban vanha kaupunki, Córdoba (1984)
- Alhambra, Generalife ja Albayzin, Granada (1984)
- Burgosin katedraali, Burgos (1984)
- Escorialin luostari ja sen ympäristö, Madrid (1984)
- Güellin puisto, Güellin palatsi ja Casa Milà, Barcelona (1984)
- Altamiran esihistoriallinen luola, Santillana del Mar (1985)
- Segovian vanha kaupunki ja akvedukti, Segovia (1985)
- Oviedon ja Asturian ruhtinaskunnan monumentit, Oviedo ja Asturia (1985 , 1998)
- Santiago de Compostelan vanha kaupunki, Santiago de Compostela (1985)
- Ávilan vanha kaupunki muureineen, Ávila (1985)
- Aragonian mudéjar-rakennukset, Aragonia (1986 , 2001)
- Toledon vanha kaupunki, Toledo (1986)
- Garajonayn kansallispuisto, La Gomera (1986)
- Cáceresin vanha kaupunki, Cáceres (1986)
- Sevillan katedraali, el Alcázar ja Archivo de Indias, Sevilla (1987)
- Salamancan vanha kaupunki, Salamanca (1988)
- Pobletin luostari, Poblet, Tarragona (1991)
- Méridan arkeologiset löydöt, Mérida (1993)
- Santa Marían kuninkaallinen luostari, Guadalupe (1993)
- Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti, kulkee useiden alueiden halki (1993)
- Doñanan kansallispuisto, Huelvan ja Sevillan rajalla (1994)
- Cuencan vanha kaupunki ja sen muurit, Cuenca (1996)
- La Lonja de los Mercaderes, vanha silkkikauppakeskus, Valencia (1996)
- Mont Perdu, Pyreneet, Espanjan ja Ranskan rajalla (1997)
- Las Médulas, muinaiset kultakaivokset, León (1997)
- Palau de la Música Catalana, katalonialaisen musiikin palatsi, ja Sant Paun sairaala, Barcelona (1997)
- San Millánin Yuson ja Suson luostarit, La Rioja (1997)
- Kaikki Iberian niemimaan luolamaalaukset, useilla alueilla (1998)
- Alcalá de Henaresin yliopisto ja historialliset osat, Alcalá de Henares (1998)
- Ibizan biodiversiteetti ja kulttuuri, Ibiza (1999)
- San Cristóbal de La Laguna, Santa Cruz de Tenerife (1999)
- Muinaisen Tárracon arkeologiset jäänteet, Tarragona (2000)
- Elxin / Elchen taatelipalmuviljelmät, Elx / Elche, Alicante (2000)
- Lugon roomalaiset muurit, Lugo (2000)
- Vall de Boín roomalaistyyliset kirkot, Vall de Boí, Katalonia (2000)
- Atapuercan arkeologinen alue, Atapuerca (2000)
- Aranjuezin kulttuurimaisema, Aranjuez (2001)
- Renessanssiajan muistomerkit, Úbeda ja Baeza (2003)

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rautamalmi
- uraani
- ligniitti
- elohopea
- lyijy
- sinkki
- kupari

Merkittävimmät vientituotteet


- matkailu
- koneet
- kulkuneuvot
- hedelmät

Lähteet


- Maailmanperintöluettelon Espanja-osuus käännetty UNESCO:n Internet-sivuilta: http://whc.unesco.org/en/list

Katso myös


- Espanjalaiset
- Espanjalaiset nimet

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=40.078071,-4.482422&spn=7.463320,16.215820&z=11&t=h&hl=en Espanja Google Mapsissa] Luokka:Espanja ms:Sepanyol zh-min-nan:Se-pan-gâ ko:에스파냐 ja:スペイン simple:Spain th:ประเทศสเปน fiu-vro:Hispaania

Francisco Franco

Generalísimo Francisco Franco, koko nimeltään Francisco Paulino Hermenegildo Teódulo Franco y Bahamonde Salgado Pardo ja lyhemmin Francisco Franco Bahamonde (4. joulukuuta 1892 – 20. marraskuuta 1975) oli Espanjan diktaattori vuodesta 1939 kuolemaansa 1975 asti. Hän johti falangistihallitusta arvonimellä "El Caudillo de España" Espanjan sisällissodan jälkeen.

Ennen valtaannousua

Franco syntyi El Ferrolin kaupungissa (vuosina 1938–1982 El Ferrol del Caudillo) A Coruñan maakunnassa Galiciassa. Hänen isänsä oli alkoholisti ja naistenmies, jota äiti hyvitti lapsilleen syvällä antaumuksellaan. Francon ensimmäinen tavoite oli seurata perheensa tradiota ja liittyä laivastoon, mutta Espanjan tappion jälkeen Espanjan-Yhdysvaltain sodassa 1898 määrärahoja oli leikattu, eikä paikkoja ollut, joten Franco liittyi armeijaan. Hänen veljestään Ramón Francosta tuli yksi ilmailuajan pioneereista. Franco valmistui Toledon sotilasakatemiasta ja vietti kaksi vuotta palvellen Espanjassa, mutta hankki asemapaikan Marokosta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Afrikan protektoraatin turvaaminen johti suuriin miestappioihin, mutta oli myös keino hankkia ylennys kunnostautumisen kautta (la caja o la faja, arkku tai kenraalin vyö). Franco sai mainetta pikkutarkkana ja pelottomana upseerina ja liittyi perustettuihin vakinaisiin siirtomaajoukkoihin (Regulares) lisätäkseen mahdollisuuksiaan etenemiseen. 23-vuotiaan Franco haavoittui pahasti taistelussa El Biutzissa, mutta hänestä tuli armeijan nuorin majuri. Toipuessaan Espanjassa hän tapasi José Millán Astrayn, upseerin joka oli perustamassa uutta ulkomaalaislegioonaa (Legión Extranjera) Ranskan muukalaislegioonan malliin. Francosta tuli legioonan komentajasta seuraava. Kesällä 1921 Espanjan armeija kärsi tappion Algerian vapaustaistelijan Abd el-Krimin johtamille riff-heimoille Annualissa. Francon johtamana Legioona suoritti kolmen päivän marssin pelastamaan Melillan kaupunkia. Everstinä Franco johti etujoukkoja Alhucemasin maihinnousussa Abd el-Krimin heimojen sydänalueelle. Maihinnousu, yhdistettynä Ranskan joukkojen hyökkäykseen etelästä päätti lyhytikäisen Riffin tasavallan. Tultuaan Euroopan nuorimmaksi kenraaliksi 1926, Franco osoitettiin Zaragozan sotilasakatemian johtoon Monarkian kaaduttua 1931 Franco suhtautui epävarmasti toiseen tasavaltaan, eikä aikonut vaarantaa asemaansa poliittisella toiminnalla. Hän hyväksyi jopa sotilasakatemian sulkemisen ja siirron A Coruñaan ja Baleaareille, joiden tarkoitus oli pitää hänet erillä muista mahdollisesti epälojaaleista henkilöistä. Toinen tasavalta ei täyttänyt kansan odotuksia vasemmistopuolueiden hajaantuessa ja oikeistolainen hallitus nousi valtaan 1933. Asturian kaivostyöläisten noustessa kapinaan 1934, Franco lähetti siirtokuntajoukot murskaamaan kansannousun. Käytettyään samoja menetelmiä kuin Pohjois-Afrikan heimoja vastaan, Franco oli "pelastanut" Espanjan ja hän sai armeijan pääesikunnan johtotehtävän. Vasemmistolaiset ja tasavaltalaiset puolueet yhdistivät voimansa ja voittivat niukasti kevään 1936 vaalit. Tällä kertaa Franco lähetettiin Kanariansaarille.

Valtaannousu

Franco ei ollut aktiivisesti suunnitellut kapinaa tasavaltaa vastaan, mutta kun sellainen käynnistyi, hän lensi Marokkoon ja otti komentoonsa siirtomaa-armeijan, mukaan lukien legioonan ja regulares, jotka olivat kapinoineet ja otti nopeasti Pohjois-Afrikan protektoraatin hallintaansa. Vallankaappaus oli epäonnistunut monissa suurissa kaupungeissa ja johti sisällissotaan. Sodan aikana, syyskuussa 1936, Francosta tuli nationalistien Generalísimo kenraaliluutnantin arvolla ja 1. lokakuuta 1936 Jefe del Estado, valtion päämies. Hän onnistui myös yhdistämään Falangi- ja Karlistipuolueet hallintaansa. Francoa tukivat Natsi-Saksan Condor-legioona, fasistisen Italian vapaaehtoisjoukko, Corpo Truppe Volontari ja Portugalin diktaattori Salazar. Sota päättyi 1. huhtikuuta 1939 Madridin valloituksen jälkeen, vaikka sissisota jatkui vielä 1940-luvulle.

Diktatuuri

Sodan jälkeen Espanja oli raunioina ja kansa jakaantunut voittajiin ja voitettuihin. Francon hallitus vain korosti eroa osapuolten välillä, eikä saanut juuri parannettua taloudellista tilannetta. Toisen maailmansodan puhjettua Adolf Hitler tapasi Francon valloitetussa kaakkois-Ranskassa Hendayein kaupungissa 23. lokakuuta 1940, keskustellakseen Espanjan liittymisestä akselivaltoihin. Francon aluevaatimukset olivat liian suuret Hitlerille ja kiista Saksan kaivosoikeuksista Espanjassa johtivat siihen ettei sopimukseen päästy. Historioitsijat kiistelevät siitä esittikö Franco tahallaan vaatimuksia, joihin Hitler ei voinut suostua, tai eikö Espanjalla ollut mitään tarjottavaa voittoisille saksalaisille. Espanja oli poliittisesti akselivaltojen puolella vuoteen 1943 asti ja tarjosi tukikohtia saksalaisille laivoille, lisäksi vapaaehtoinen espanjalaisdivisioona, División Azul taisteli itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Sodan päätyttyä Espanja kärsi Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan eristyksestä, mutta tilanne päättyi kylmän sodan alettua, kun Yhdysvallat solmi kauppa- ja sotilasliiton Espanjan kanssa. Historiallinen liitto solmittiin Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin käynnillä 1953. Talouden avautuminen johti talousihmeeseen 1959–1969 ja Espanja hyväksyttiin YK:hon 1955. Vuonna 1947 Franco julisti Espanjan jälleen monarkiaksi, mutta ei määrännyt kuningasta. Vuonna 1969 hän nimitti Juan Carlos de Borbónin Espanjan prinssiksi ja seuraajakseen. Nuori prinssi oli tasavaltalaisten syrjäyttämän kuninkaan, Alfonso XIII:n pojanpoika ja hänen isänsä, Barcelonan kreivi Juan de Borbón olisi ollut laillinen perijä. Päätös yllätti Karlistipuolueen kruununtavoittelijat. Franco pyrki nyt kouluttamaan prinssistä diktatuurin jatkajan. Vuoteen 1973 mennessä Franco luopui pääministerin virasta ja pysyi vain valtion päänä ja armeijan ylipäällikkönä.

Ideologia

Ilman mitään varsinaista ideologiaa Franco haki tukea syndikalismista (nacionalsindicalismo) ja katoliselta kirkolta (nacionalcatolicismo). Hallitseva puolue, Movimiento Nacional, oli aatteiltaan niin laaja-alainen, ettei se ollut varsinaisesti mikään puolue. Kaikki ammattiliitot ja poliittiset vastustajat tukahdutettiin, mukaan lukien kommunistit, anarkistit ja nationalistit, erityisesti baski- ja katalonialaiset nationalistit. Joka kaupungissa kansalliskaartin, Guardia Civil, joukot partioivat konepistoolein aseistettuina. Vapaamuurarien salaliitto oli Francon pakkomielle. Vaikka Franco olikin virallisesti monarkisti, hänellä ei ollut halua asettaa kuningasta, vaan hän piti asemaa osin itse, ottaen itselleen kuninkaalle varatun kapteenikenraalin arvon, asuttuaan kuninkaallisessa palatsissa ja määrättyään kuvansa rahoihin. Hän otti itselleen arvonimet Jefe del Estado, valtion pää, Generalísimo de los Ejércitos Españoles, Espanjan armeijoiden korkein kenraali ja por la gracia de Dios, Caudillo de España y de la Cruzada, Jumalan armosta, Espanjan ja ristiretken päällikkö. Fraasia "Jumalan armosta" käytetään yleensä vain kuninkaallisista.

Kuolema

Franco kuoli 20. marraskuuta 1975, samana päivänä kuin Falangipuolueen perustaja José Antonio Primo de Rivera, falangien marttyyri ja vuosien 1923–1930 diktaattori Miguel Primo de Riveran poika. Uskotaan, että hän oli määrännyt lääkärit pitämään hänet hengissä määrättyyn symboliseen päivään asti. Francon lähestyvä kuolema oli uutisaiheena useita viikkoja myös ulkomaisissa tiedotusvälineissä. Francon kuoleman jälkeen Yhdysvaltain entinen presidentti Richard Nixon ylisti häntä Yhdysvaltain hyväksi ystäväksi. Franco haudattiin Santa Cruz del Valle de los Caídosiin, jonka hän oli rakennuttanut sotavankityövoimalla Rivieran haudaksi ja muistoksi ja joka on myös 40 000 muun sisällissodassa kuolleen hauta. Myöhemmin lähes kaikki paikat ja kadut, jotka oli nimetty Francon mukaan oli nimetty uudelleen. Franco, Fransisco Franco, Francisco Franco, Fransisco ja:フランシスコ・フランコ・バハモンデ

Espanjan sisällissota

Espanjan sisällissota oli 1936–1939 käyty laillisilla vaaleilla valitun Espanjan tasavaltalaisen hallituksen ja kenraali Francisco Francon johtamien kapinallisten välinen sota, jonka Franco voitti pitkälti Saksan ja Italian avulla.

Sodan tausta

Diktaattori Miguel Primo de Riveran kaatuminen 1930 ja tasavallan julistaminen seuraavana vuonna oli avannut uuden poliittisen levottomuuden kauden Espanjassa. Alkuun tasavaltaa hallitsi sosialistien ja tasavaltalaispuolueen koalitio, mutta marraskuun 1933 vaalien jälkeen valta siirtyi oikeistolle. Kaivostyöläisten käynnistämä kapina Asturian maakunnassa kukistettiin armeijan avulla lokakuussa 1934. Helmikuussa 1936 vasemmistopuolueiden muodostama Kansanrintama voitti vaalit ja valtaan nousi Manuel Azañan johtama vasemmistotasavaltalaisten hallitus. Armeijan oikeistolaiset upseerit ja muut oikeistovoimat alkoivat kuitenkin valmistella vallankaappausta joka käynnistyi 17. heinäkuuta 1936. Kapinalliset saivat haltuunsa Sevillan, Pamplonan, Cádizin, Córdoban, Zaragozan ja Oviedon, mutta pääkaupunki Madridissa ja teollisuuskeskus Barcelonassa kapina epäonnistui paljolti anarkistien ja sosialistien vastarinnan ansiosta. Kaappausyritys toimikin lähtölaukauksena sisällisodalle. Kaappausyrityksen johtaja kenraali Mola kuoli 20. heinäkuuta lentoturmassa, mutta hänen tilalleen kapinallisten johtoon nousi kenraali Francisco Franco.

Sodan asetelmat

Sodan alusta lähtien Francon johtamat nationalistit olivat paremmin järjestäytyneitä ja aseistautuneita, koska pääosa armeijasta oli siirtynyt kapinallisten puolelle. Nationalistit saivat myös merkittävää tukea Italialta ja Saksalta. Sota oli Saksalle hyödyllinen, koska se sai kokeilla uusia ilmavoimiaan Luftwaffea. Espanjan sisällissodassa tuli tutuksi Stuka-syöksypommittajan ulvonta, joka oli salamasodan tunnuspiirre. Tasavaltalainen hallitus pyrki saamaan tukea Yhdistyneeltä kuningaskunnalta ja Ranskalta, mutta nämä julistautuivat puolueettomiksi ja asettivat Espanjan aseidenvientikieltoon. Hallituksen ainoiksi ulkomaisiksi tukijoiksi jäivät Neuvostoliitto ja Meksiko. Kansainvälinen työväenliike asettui kuitenkin tukemaan Espanjan tasavaltalaisia ja tuhansia vapaaehtoisia taisteli hallituksen puolella "Kansainvälisissä prikaateissa" tai suoraan miliisijoukkoihin liittyneinä. Alkuun tasavaltalaisten joukot koostuivat pitkälti eri työväenjärjestöjen ja vasemmistopuolueiden organisoimista miliisiyksiköistä, ja vasta vähitellen ne organisoitiin tavanomaisen armeijan muotoon.

Sodan kulku

Meksiko Nationalistien joukot etenivät alkuun monilla alueilla kohdaten vain heikkoa vastarintaa. 14. elokuuta 1936 Etelä- ja Pohjois-Espanjan kapinalliset yhtyivät Badajozissa ja 27. syyskuuta tasavaltalaiset menettivät Toledon. Lokakuussa nationalistit käynnistivät suurhyökkäyksen kohti Madridia, josta hallitus siirtyi Valenciaan 6. marraskuuta. Taistelut Madridin edustalla päättyivät kuitenkin tasavaltalaisten torjuntavoittoon marraskuun lopusssa 1936. Alukuvuodesta 1937 nationalistit yrittivät uudelleen vallata Madridia huonolla menestyksellä, mutta käänsivät sen jälkeen huomionsa pohjoiseen jossa kukistivat tasavaltalaisten vastarinnan Baskimaassa ja Asturiassa lokakuun loppuun mennessä. Saksalaiset pommikoneet hyökkäsivät 26. huhtikuuta 1937 tuhoisin seurauksin Guernican kaupunkiin ja saivat aikaan kansainvälisiä vastalauseita. Pablo Picasso maalasi pommituksesta yhden kuuluisimmista teoksistaan. Huhtikuussa 1938 nationalistien joukot valtasivat Vinarozin, jakaen tasavaltaisten hallitseman alueen kahtia. Heinäkuusta marraskuuhun 1938 käyty Ebron taistelu päättyi nationalistien voittoon. Barcelona joutui nationalistien haltuun 14. tammikuuta 1939 ja Madrid 28. maaliskuuta. Viimeiset tasavaltalaiset joukot antautuivat 1. huhtikuuta 1939. Joillain alueilla sissitoiminta jatkui tämän jälkeenkin.

Tasavaltalaisten keskinäiset suhteet

Tasavaltalaista Espanjaa repivät alusta lähtien sisäiset jännitteet. Sotilaskaappauksen torjuminen oli suurelta osin anarkisteista, kommunisteista ja sosialisteista koostuvan työläismiliisin ansiota ja monet vasemmistolaiset katsoivat, että maassa olisi toteutettava välittömästi yhteiskunnallinen vallankumous. Erityisesti anarkistisen CNT:n vahvoilla alueilla Kataloniassa ja Aragoniassa, monia yhtiöitä ja maatiloja otettiinkin ammattiyhdistysten tai maatalouskommuunien hallintaan. Vasemmistomarxilainen POUM asettui tukemaan tätä sosialisointia ja vaati proletariaatin diktatuuria. Espanjan sosialistien ja erityisesti kommunistisen puolueen johto katsoi kuitenkin keskeisimmäksi ylläpitää kansanrintamaa liberaalien kanssa ja asettui jarruttamaan vallankumouksellisia vaatimuksia. Espanjan kommunistinen puolue syytti myös POUMia trotskilaisuudesta ja yhteistyöstä fasistien kanssa. Eri ryhmien väliset ristiriidat kärjistyivät avoimiksi katutaisteluiksi Barcelonassa toukokuussa 1937. Porvarilliset tasavaltalaiset, sosialisti- ja kommunistipuolue olivat taisteluiden toisena osapuolena, toisella puolella oli vasemmistomarxilainen POUM ja anarkistit. Taistelut päättyivät sovitteluun, mutta POUM kiellettiin ja sen johtajat murhattiin. Hallituksen joukot purkivat myös osin anarkistien toimeenpanemia sosialisointeja ja ammatiliittojen hallitsemat yhtiöt pyrittiin ottamaan valtion kontrolliin. Uudelleen poliittiset ristiriidat räjähtivät kuitenkin vielä maaliskuussa 1939, jolloin eversti Casadon johtama Kansallinen puolustusneuvosto syrjäytti Espanjan kommunistisen puolueen tasavaltalaisen puolen johtoasemista useiden päivien taistelujen jälkeen.

Katso myös


- Santa Cruz del Valle de los Caídos Luokka:Espanjan historia Luokka:Sisällissodat ja:スペイン内戦

Messerschmitt Bf 109

Messerschmitt Bf 109 on saksalainen, toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykki ja konekiväärejä. Messerschmitt Bf 109 oli Saksan tärkein hävittäjälentokone koko toisen maailmansodan ajan ja se oli myös useitten Saksan liittolaismaitten, sekä sotaan osallistumattomien Sveitsin ja Espanjan ilmavoimien käytössä. Sitä valmistettiin 33 000 kappaletta useina eri versioina (mm. B, C, D, E, F, G ja K).

Koneen ominaisuudet

Messerschmitt Bf 109 oli nopea, nousukykyinen ja suunnitteluajankohtaansa nähden hyvin aseistettu. Messerschmitt Bf 109:n heikkous oli huonosti valittu laskutelinemalli, joka johti satoihin nousu- ja laskeutumisonnettomuuksiin. Toinen suuri ongelma oli lyhyt toiminta-aika. Tämä johtui siitä, että kone oli suunniteltu torjuntahävittäjäksi eikä yleishävittäjäksi. Tämä ongelma tuli hyvin näkyviin taistelussa Englannista. Ongelmaa pyrittiin korjaamaan irrotettavalla polttoainesäiliöllä. Lentäjällä oli melko huono näkyvyys ulospäin niinsanotun kassakaappikuomun raskaan raamituksen ja teräksisen pääpanssarin vuoksi. Näkyvyyttä parannettiin G-6 muunnoksesta lähtien vaihtamalla ensin teräksinen pääpanssari panssarilasiseen Galland-Kopfpanzeriin, ja myöhemmin myös kuomu uuteen malliin, Erla-kuomuun (Erla-haube), jossa aiempi kuomun raskas raamitus poistui ja koko tuulilasin jälkeinen osa aukeni sivulle.

Käyttö sodassa

Messerschmitt Bf 109:n pääsuunnittelija oli Willy Messerschmitt ja sen rakensi Bayerische Flugzeugwerke. Koneen ensimmäinen versio suunniteltiin 1930-luvun alussa. Koneesta valmistui ensiksi yhteyskoneversio Me 108 Taifun. Bf 109 sai tulikasteensa Espanjan sisällissodassa 1930-luvun lopussa, jolloin saksalaiset lentäjät taistelivat koneella kansallisella Francon puolella. Ennen toista maailmansotaa Saksan ilmastrategit ajattelivat, että heidän päähävittäjänsä olisi raskas Messerschmitt Bf 110. Kevyt hävittäjä Messerschmitt Bf 109 olisi vain lyhyellä toiminta-ajalla varustettu paikallisia kohteita suojaava hävittäjä. Toinen maailmansota ja viimeistään taistelu Britanniasta osoitti, että tämä strategia ei toimi. Me Bf 110 -hävittäjäyksiköiden raskaat tappiot pakottivat vetämään sen pois päiväkäytöstä, koska se ei pärjännyt englantilaisten Hawker Hurricane ja Supermarine Spitfire -hävittäjille. Nopea ja liikehtimiskykyinen Messerschmitt Bf 109 nousi Saksan päähävittäjäksi. Koneesta rakennettiin useita versioita, joista E (Emil), F (Ferdinand) ja G (Gustav) olivat pääversiot.

Käyttö Suomessa

Suomen Ilmavoimilla oli vuodesta 1943 lähtien käytössä G-sarjan Messerschmitt Bf 109 -koneita, kaiken kaikkiaan 159 kappaletta (48 kpl oli tyyppiä G-2, 109 kpl tyyppiä G-6 ja 2 kpl tyyppiä G-8). Lentokoneen lempinimi oli Suomessa "Mersu" ja tunnus MT. Kone korjasi Suomen ilmavoimien kaluston venäläisten käyttämien koneiden tasolle. MT oli kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen useita vuosia ilmavoimien päähävittäjä toisten alueen maiden siirryttyä suihkuhävittäjien käyttöön.

Museokoneita Suomessa


- Utin lentokentällä on esillä yksi kone, MT-452.
- Keski-Suomen ilmailumuseossa on yksi kone, MT-507 [http://images.airliners.net/open.file?id=260132&WxsIERv=Zrffrefpuzvgg%20OS%20109%20T-6%2FL&WdsYXMg=Svaynaq%20-%20Nve%20Sbepr&QtODMg=Wlinfxlyn%20%28Gvxxnxbfxv%20-%20Yhbargwneiv%29%20%28WLI%20%2F%20RSWL%29&ERDLTkt=Svaynaq&ktODMp=Whar%2027%2C%202002&BP=0&WNEb25u=Whun%20Cbeggv&xsIERvdWdsY=ZG-507&MgTUQtODMgKE=Zrffrefpuzvgg%20ba%20qvfcynl%20ng%20Xrfxv-Fhbzra%20Vyznvyhzhfrb%20%28Prageny%20Svaavfu%20Nivngvba%20Zhfrhz%29&YXMgTUQtODMgKERD=1626&NEb25uZWxs=2002-08-09%2000%3A00%3A00&ODJ9dvCE=&O89Dcjdg=&static=yes&width=1280&height=865&sok=JURER%20%20%28ZNGPU%20%28nvepensg%2Cnveyvar%2Ccynpr%2Ccubgb_qngr%2Cpbhagel%2Cerznex%2Ccubgbtencure%2Crznvy%2Clrne%2Cert%2Cnvepensg_trarevp%2Cpa%2Cpbqr%29%20NTNVAFG%20%28%27%2B%22svaavfu%22%27%20VA%20OBBYRNA%20ZBQR%29%29%20%20beqre%20ol%20cubgb_vq%20QRFP&photo_nr=302&prev_id=260733&next_id=259885&size=L]

Linkkejä ja lähteitä


- Jukka Raunio, Lentäjän näkökulma II, Forssan kirjapaino Oy, 1993, ISBN 951-96866-0-6. Kirja kuvaa koneiden tekniikkaa, rakentamista Suomessa ja lento-ominaisuuksia seuraavista koneista: Bristol Bulldog, Fokker D.XXI, Gloster Gladiator, Fiat G-50, Morane-Saulnier 406, Hawker Hurricane, Brewster Model 239, Curtiss 75 A Hawk, Me 109.
- Hannu Valtonen: MESSERSCHMITT BF 109 ja Saksan sotatalous ISBN 951-95688-7-5 Hävittäjäkoneen suunnittelu, alatyypit ja käyttö toisessa maailmansodassa. Jyväskylä 1999.
- Keski-Suomen ilmailumuseo, ISBN 952-90092-5-9, lyhyt kuvaus mm. Me 109:stä.
- http://www.adlertag.de
- http://www.messerschmitt-bf109.de
- http://109lair.hobbyvista.com
- http://www.bf109.com
- http://www.j-aircraft.com/captured/testedby/me109/me109.htm
- http://www.luftwaffepics.com/lme1091.htm Luokka:Lentokoneet ja:メッサーシュミットBf109

Taistelu Britanniasta

Taistelu Britanniasta (englanniksi Battle of Britain) eli Britannian ilmasota käytiin toisessa maailmansodassa Ison-Britannian Kuninkaallisten ilmavoimien (englanniksi Royal Air Force) ja Saksan Luftwaffen välillä – brittiläisen näkymyksen mukaan – 10. heinäkuuta – 31. lokakuuta 1940. Maailman ensimmäisessä ilmasodassa Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa yrittäen saavuttaa ilmaherruuden Englannin kanaalin ja Etelä-Englannin yläpuolella. Kun ilmatila olisi hallinnassa, saksalaiset voisivat käynnistää Operaatio Merileijonan, eli maihinnousun Englantiin.

Sodan osapuolet

Britannian ilmasodassa taistelivat kaksi sen ajan voimakkainta ilma-asetta, brittien Royal Air Force ja Saksan Luftwaffe. Muu maailma haukkoi henkeään kun britit kykenivät torjumaan ylivoimaisen Luftwaffen jatkuvat pommittaja-aallot. Dunqerquen evakuoinnin jälkeen RAF:n kannatus oli alamaissa, vaikka se olikin estänyt Natsi-Saksan ilmavoimien yritykset estää evakuointi. Taistelu Englannista teki kuitenkin RAF:n lentäjistä sankareita.

Saksa

Saksan Luftwaffea komensi valtakunnanmarsalkka Hermann Göring, ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä. Luftwaffella oli käytössään 1 260 pommikonetta, 316 hävittäjä-pommittajaa (syöksypommittajaa), sekä 1 089 hävittäjäkonetta. Luftwaffen taktiikkana oli lähettää voimakkaita lento-osastoja Royal Air Forcen kimppuun, tuhota kohde ja palata takaisin. Koska Luftwaffella ei ollut raskaita pitkänmatkan pommikoneita, iskut oli tehtävä nopeasti. Ongelmia aiheutti myös se, että Luftwaffen konekanta oli rakennettu salamasodan välineeksi. Niinpä koneilla oli suuria hankaluuksia kun Saksan armeija ei voinut antaa tukea koneille. Ilmasodan aikana Luftwaffe menetti 1 887 konetta.

Luftwaffen konetyypit


- Saksalaisilla oli vain kevyitä pommikoneita, mitä Luftwaffe sai katua Taistelusta Britanniasta alkaenSaksan armeija
  - Junkers Ju 87 Stuka, kuuluisin syöksypommittaja, ja yksi maailman kuuluisimmista lentokoneista
  - Junkers Ju 88, kevyt kaksimoottorinen pommikone, joka näytti vaakatasopommittajalta, mutta kykeni myös syöksypommitukseen
  - Heinkel He 111, kevyt kaksimoottorinen pommikone
  - Dornier Do 17Z, kevyt kaksimoottorinen pommikone
- Hävittäjät
  - Messerschmitt Bf 109, kevyt hävittäjäkone, joka oli Spitfiren veroinen, mutta lisäpolttoainetankillakin sen toiminta-aika Englannin yläpuolella oli lyhyt, vain noin 20 minuuttia.
  - Messerschmitt Bf 110, raskas kaksimoottorinen hävittäjäkone, joka todettiin Hurricaneen ja Spitfireen verrattuna heikoksi ja vedettiin hiljalleen pois päivähävittäjäkäytöstä.

Iso-Britannia

Royal Air Force eli kuninkaallisia ilmavoimia komensi Hugh Dowding. Sodan alussa briteillä oli noin 700 konetta. RAF:n taktiikkana oli lähettää pieniä parvia valtavien lentokonearmeijojen sijasta. Näin omat tappiot pysyivät suhteellisti katsottuna pieninä, verrattuna ilmavoittoihin, sillä vaikka koko osasto olisi tuhoutunut, kerralllaan ei kuitenkaan kovin monta konetta tuhoutunut. RAF menetti ilmasodan aikana 1547 lentokonetta. Taistelun aluksi brittien tärkeimpiä taistelukoneita Spitfireä ja Hurricanea valmistui molempia neljä kappaletta vuorokaudessa. Saksalaiset eivät onnistuneet pommituksilla kokonaan lamauttamaan tehokkaasti hajautettua tuotantoa ja huoltoketjua; yleensä britit saivat korjattua muutamassa päivässä pahimminkin vaurioituneet koneensa. Saksalaisten sukellusveneet eivät tuolloin vähäisten määriensä vuoksi myöskään kyenneet estämään polttoaineen toimituksia Yhdysvalloista ja Kanadasta. Suuria ongelmia tuotti kuitenkin koulutettujen lentäjien puute, joka oli toisinaan niin huutava, että usein innostus merkitsi lentäjiä värvättäessä enemmän kuin taito. Pulaa korjattiin rekrytoimalla Iso-Britanniaan paenneita puolalaisia, ranskalaisia ja tsekkiläisiä pilotteja. Amerikkalaisten vapaaehtoisten miehittämä "Eagle squadron" sai paljon mainetta. Kanadalaiset pilotit olivat mukana taistelussa, sillä Kanada oli Yhdistyneen kuningaskunnan alainen. Australialla ja Uudella Seelannilla oli omat ilmavoimat, mutta myös niiden lentäjiä oli vapaaehtoisina mukana. Vasta sotilaskohteiden pommitusten loppuvaiheessa saksalaisten pommitukset alkoivat muodostaa erittäin vaarallisen uhan konetuotannolle.

RAF:n konetyypit


- Hävittäjät
  - Hawker Hurricane hävittäjä, joka oli vanhentunut, mutta helppo valmistaa. Suurimman osan ilmavoitoista saivat Hurricanet, koska paremmat Spitfiret ohjattiin taistelemaan hävittäjiä vastaan Hurricanejen taistellessa pommikoneita vastaan
  - Supermarine Spitfire hävittäjä, joka voitti Messerschmitt 109:n matalissa korkeuksissa, mutta hävisi hieman nopeudessa ja nousukyvyssä.
  - Boulton Paul Defiant, Hurricanelta näyttävä hävittäjä, jossa oli neljä taka-ampujan käyttämää konekivääriä. Defiant oli pettymys, koska taka-ampumon painon vuoksi ne olivat kömpelöitä eikä niissä ei ollut lainkaan eteenpäin ampuvia aseita. Brittikoneet olivat varustettu kaasutinmoottoreilla, jolloin niillä oli kokemattomissä käsissä vaarallinen taipumus sammua syöksyissä.

Sotatoimet

Puolassa ja Ranskassa Saksan Luftwaffe oli osoittanut tehokkuutensa. Koska Luftwaffe oli iskukykyisin ilma-ase maailmassa, Saksan diktaattori Adolf Hitler ja Luftwaffen komentaja Hermann Göring uskoivat, että olisi helppoa tuhota Britannian ilma-ase. 15. syyskuuta 1940 Saksan oli tarkoitus tehdä maihinnousu Englantiin. Sitä ennen saksalaisilla oli kuitenkin oltava ilmaherruus. Kun britit vetäytyivät Dunqerquesta kesäkuussa 1940, Ison-Britannian asema oli hyvin vaarallinen. Kalustoa ja varusteita oli tuhoutunut valtavasti ja sotilaat olivat lopen uupuneita. Taisteluhenki oli vähissä ja Britannia oli lähes polvillaan. Niinpä Göring kehotti Hitleriä hyökkäämään Britanniaan heti. Brittejä ihaileva Hitler ei kuitenkaan halunnut vielä tehdä niin, vaan tarjosi Britannialle rauhaa ja ehdotti kommunismin vastaisen sopimuksen solmimista.Kaiken lisäksi saksan armeija oli rajun hyökkäysputken jäljiltä levon ja huollon tarpeessa. Hitler näet suunnitteli jo hyökkäystä Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa), mutta tahtoi sitä ennen voittaa Ison-Britannian tai pakottaa sen vetäytymään sodasta. Britannian pääministeri Winston Churchill totesi kuitenkin, että Saksa saattoi odottaa vain vastarintaa. Raivostuneena tällaisesta kiittämättömyydestä Hitler antoi hyökkäyskäskyn. Oli kuitenkin liian myöhäistä ja Britannia oli jälleen valmis taisteluun. Ilmasodan alkamispäivänä voidaan pitää päivää, jona Hitler antoi hyökkäyskäskyn, eli 16. heinäkuuta 1940. Ranskasta, Belgiasta ja Hollannista operoivat saksalaiset pommikoneet iskivät RAF:n lentokenttiä ja tutka-asemia vastaan. Myös Englannin teollisuutta ja tätä kautta kaupunkeja pommitettiin paljon.

Ilmasota kanaalin yllä

Kapeimmassakin kohdassa Englannin kanaali on noin 30 kilometriä leveä. Kun saksalaiset nousivat lentokentiltään heidän oli pakko lentää kanaalin ylitse. Täällä britit saattoivat yrittää tuhota koneet ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa vahinkoa Englannin tukikohdille ja kaupungeille. Näille kanaalin yllä käydyille taisteluille saksalaiset antoivat nimen Kanalkampf eli kanaalitaistelu. Saksalaiset iskivät myös monesti Britannian laivaston kimppuun, ja ennen varsinaista ilmasotaa saksalaiset suorittivat kahden viikon "Kanaalivalmistelun", jotta saavuttaisivat ilmaherruuden kanaalin yllä ja jotta koneet voisivat vapaasti lentää Englantiin. Jo kanaalin yllä käydyissä ilmataisteluissa selvisi, ettei raskas Messerschmitt Me 110 soveltunut yleishävittäjäksi tai hävittäjä vastaan hävittäjä -taisteluun (eng. Dogfight, koiratappelu).

Sotilaskohteiden pommitukset

Elokuun 13. päivänä Göring aloitti suurhyökkäyksen. Adlerangriff eli "Kotkan hyökkäys" suunnattiin RAF:n tukikohtia vastaan. Luftwaffe suoritti yli 1000 hyökkäystä, mutta yhtäkään lentokenttää ei onnistuttu kokonaan tuhoamaan. Luftwaffe menetti noin 50 konetta, RAF vain 13. Kahden päivän kuluttua saksalaiset tekivät ilmasodan suurimman hyökkäyksen. Taisteluita käytiin lähes koko etelä-Englannissa. Saksa menetti 90 konetta, Britannia noin 50. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Saksalaisten ilma-ase oli suurempi ja se jatkoi hyökkäyksiä säälimättömästi. Kun hyökkäykset jatkuivat elokuun ajan, Britannian tappiot kasvoivat tasaisesti ja nousivat lähes 500 hävittäjään, mihin Royal Air Forcella ei todellakaan ollut varaa. Myös lentäjistä alkoi olla pulaa. Jos saksalaiset olisivat pystyneet jatkamaan iskuja tähän tapaan, kuninkaalliset ilmavoimat olisivat luultavasti kärsineet tappion. Adlerangriff

Kaupunkien pommitus

Elokuun lopulla RAF oli murtumaisillaan. Virheen vuoksi saksalaiset pommikoneet kuitenkin pommittivat epähuomiossa Lontoon laitakaupunkeja. Kostoksi Churchill määräsi Saksan suuria kaupunkeja pommitettavaksi. RAF pommitti saksalaisia kaupunkeja,tosin vain muutama pommikone löysi kohteensa. Hitler raivostui tästä. Nyt oli pommitettava Britannian suuria kaupunkeja, jotta englantilaisten taisteluhenki murtuisi. Ensimmäinen "Blitz" (Salama), eli kaupunkien pommitus, tehtiin 7. syyskuuta noin 600 pommikoneen voimalla. Vaikka kaupunkien pommitus oli tuhoisaa ja tappoi tuhansia ihmisiä, se antoi RAF:ille aikaa järjestäytyä. Kun Luftwaffe aloitti sotilaskohteiden pommitukset uudestaan, RAF oli jälleen voimissaan. 17. syyskuuta mennessä, viimeinen päivä, jolloin sää olisi ollut maihinnousulle suosiollinen ennen tyypillisiä syysmyrskyjä, Luftwaffe ei ollut pystynyt saavuttamaan ilmaherruutta Englannin kanaalin ja Etelä-Englannin yllä ja oli kaiken kaikkiaan menettänyt vaarallisen paljon kokeneita lentäjiään ja lentokalustoaan muutamassa kuukaudessa. Hitler siirsi maihinnousun Englantiin tulevaisuuteen.

Talven aikainen ilmasota

Ilmasota jatkui laimentuneena vielä toukokuuhun 1941 asti. Talven aikana taisteltaessa operaatiot "Blitz" ja "Kotkan iskut" eivät kuitenkaan enää kyenneet entiseen tehoonsa. Talven aikana kumpikin osapuoli menetti noin 200 konetta, ja Luftwaffen ilmaiskut jatkuivat, mutta Blitzin aikana tulleet tuhot eivät kuitenkaan toistuneet. RAF oli taas tilanteen herra eikä Luftwaffe kyennyt enää aiheuttamaan kriittisiä tappioita. Talven takia iskut eivät myöskään enää olleet niin tarkkoja. Toukokuussa Englannin pommitukset eivät enää olleet uhka ja jatkuvat ilmaiskut vaihtuivat epäsäännölliksi pommituksiksi.

Ilmasodan jälkeen

Vaikka ilmasota olikin loppunut toukokuussa 1941, Saksan ilma-ase oli yhä voimakas. Britanniaa pommitettiin sodan viimeisiin kuukausiin asti. Kun Saksan sotaonni kääntyi, kehitettiin kaksi ohjusta, V1 ja V2. Niitä käytettiin lähinnä Etelä-Englannin kaupunkien pommittamiseen. Niillä oli hieman pelotusvaikutusta Englannissa, mutta sodan lopputulokseen ne eivät vaikuttaneet. Joka tapauksessa Luftwaffen ilmaiskut raunioittivat tuhansittain rakennuksia etelä-Englannin kaupungeista ja vaikuttivat ehkä osaltaan siihen, että britit ja amerikkalaiset aloittivat myöhemmin Saksan kaupunkien massapommittamisen.

Lopputulos

Ison-Britannian voittoon vaikutti paljon tutka, jonka avulla britit pystyivät havaitsemaan Luftwaffen koneet jo silloin, kun ne lähestyivät kaukana meren yllä. Luftwaffella ei ollut raskaita pommikoneita eikä lentokoneiden toimintasäde ollut järin suuri. Niinpä koneilla oli perille päästyään aikaa toimia vain 10-30 minuuttia. Saksan ilmavoimat menettivät 31. lokakuuta mennessä yli 1 700 hävittäjä- ja pommikonetta, kun taas brittien tappiot jäivät 1 400 lentokoneeseen. Lisäksi Luftwaffe menetti tuhansia lentäjiä, kun taas britit pystyivät hyppäämään koneista päätyen useimmiten turvallisesti omien puolelle. Ison-Britannian ilmailuministeriö lopetti sodan aikana uusien lentokoneiden kehittämisen, jotta vaurioituneita koneita voisi korjata nopeammin ja uusia rakentaa enemmän. Myös brittien Supermarine Spitfire osoittautui sen aikaisen tekniikan ihmeeksi; siinä oli kahdeksan konekivääriä,teknisesti luotettava ja se oli nopea. Spitfire osoittautui saksalaisia Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä ja raskaita Messerschmitt Bf 110 -hävittäjiä paremmaksi ja monipuolisemmaksi ilmataistelussa.Tosin saksalaislentäjillä on tästä eri mielipide. :Ilmasotaa ja sen kriittisyyttä kuvaavat hyvin Churchillin sanat: "Ihmisten välisissä yhteenotoissa eivät niin monet koskaan ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille". Ennen Britannian ilmasotaa kukaan ei tiennyt minkälaisia tuhoja suurkaupunkien pommituksista voisi aiheutua. Arveltiin, että jopa 700 000 saattaisi kuolla ja yli miljoona haavoittua. Kaupunkilaiset lähettivät lapsensa turvaan maalle (yhteensä kaksi miljoonaa lasta) ja metroasemille rakennettiin ensiapukeskuksia ja vessoja sekä varattiin ruokaa. Vaikka pommitukset murskasivatkin rakennuksia ja tuhosivat omaisuutta, ihmisiä ei kuollut kuin muutamia tuhansia, eikä Blitz ollut lähestään yhtä tuhoisa kuin yhdysvaltalaisten vuonna 1943 käynnistämät Saksan massapommitukset.

Ilmasota-aiheista tuotantoa

Kirjoja


- 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa, Tim Newark, Gummerus

Elokuvia


- Taistelu Britanniasta, Michael Cainen elokuva vuodelta 1969
- Pilviin piirretty, Jan Sverákin elokuva vuodelta 2001

Musiikkia


- Aces High, Iron Maidenin kappale vuodelta 1984. Säv. ja sanat Steve Harris

Pelejä


- Battle of Britain

Linkkejä


- [http://www.pillboxesuk.co.uk Brittien puolustautuminen ilmasodalta]
- [http://www.raf.mod.uk/bob1940/bobhome.html RAF:n historiaa]
- [http://www.battleofbritain.net/ Taistelu Britanniasta]
- [http://warmuseum.ca/cwm/newspapers/operations/britain_e.html Artikkeli Britannian ilmasodasta] Luokka:Toinen maailmansota Luokka: Ilmailu ja:バトル・オブ・ブリテン

1940

Tapahtumia


- 12. tammikuuta – Neuvostoilmavoimat pommitti Lounais-Suomea yli 400 koneella.
- 3. maaliskuuta – Pommi tuhosi Ruotsissa kommunistien Norrskensflamman-lehden toimiston, viisi kuoli.
- 12. maaliskuuta – Neuvostoliitto ja Suomi allekirjoittivat Moskovan rauhan.
- 13. maaliskuuta – Talvisota päättyi.
- 18. maaliskuuta – Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat Brennerin solassa Alpeilla ja sopivat liitosta Ranskaa ja Britanniaa vastaan.
- 9. huhtikuuta – Operaatio Weserübung: Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan.
- 9. toukokuuta – Saksalainen sukellusvene U-9 upotti ranskalaisen sukellusvene Dorisin lähellä Den Helderiä.
- 10. toukokuuta – Saksa hyökkäsi Belgiaan, Alankomaihin ja Luxembourgiin.
- 13. toukokuuta – Saksan armeija ylitti Maas-joen Ranskaan.
- 14. toukokuuta – Luftwaffe pommitti Rotterdamia.
- 14. toukokuuta – Alankomaat antautui Saksalle.
- 15. toukokuuta – Amsterdam miehitettiin. – Ensimmäinen McDonald's avataan San Bernardinossa, Kaliforniassa.
- 17. toukokuuta – Bryssel miehitettiin.
- 20. toukokuuta – Ensimmäiset vangit saapuivat Auschwitzin keskitysleirille.
- 25. toukokuuta – Dunkirkin taistelu alkoi.
- 26. toukokuuta – Ranska ja Britannia aloittivat Dunkirkin evakuoinnin.
- 28. toukokuuta – Belgia antautui Saksalle.
- 4. kesäkuuta – Dunkirkin evakuointi päättyi, 300 000 miestä laivattiin Iso-Britanniaan.
- 10. kesäkuuta – Italia julisti sodan Ranskalle ja Britannialle.
- 10. kesäkuuta – Erwin Rommelin joukot saavuttivat Englannin kanaalin.
- 10. kesäkuuta – Kanada julisti sodan Italialle.
- 10. kesäkuuta – Norja antautui Saksalle.
- 14. kesäkuuta – Pariisi miehitettiin.
- 14. kesäkuuta – Presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti lain Yhdysvaltain laivaston tonniston kasvattamiseksi yksitoista prosenttia.
- 17. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Baltian maat.
- 17. kesäkuuta – Liittoutuneet alkavat evakuoida Ranskaa Saksan miehitettyä suurimman osan maasta.
- 22. kesäkuuta – Ranska antautui.
- 23. kesäkuuta – Adolf Hitler saapui vierailulle Pariisiin.
- 28. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Romanian Bessarabian.
- 10. heinäkuuta – Vichyn Ranskan hallitus koottiin.
- 21. heinäkuuta – Viro, Latvia ja Liettua julistettiin neuvostotasavalloiksi.
- 3. elokuuta – Liettua liittyi Neuvostoliittoon.
- 5. elokuuta – Latvia liittyi Neuvostoliittoon.
- 6. elokuuta – Viro liittyi Neuvostoliittoon.
- 20. elokuuta – Ramón Mercader murhasi entisen neuvostovallankumouksellisen Lev Trotskin Méxicossa. Troski kuoli seuraavana päivänä.
- 7. syyskuuta – Craiovan sopimus: Romania menetti Dobrogean Bulgarialle.
- 7. syyskuuta – Luftwaffe aloitti Lontoon pommitukset. Strategisia pommituksia seuraa 57 yönä.
- 15. lokakuuta – Charlie Chaplinin elokuvan Diktaattori ensiesitys.
- 28. lokakuuta – Italia hyökkäsi Kreikkaan.
- 5. marraskuuta – Franklin D. Roosevelt valittiin ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä kolmannelle kaudelle.
- 11. marraskuuta – Britannian laivasto aloittaa ensimmäisen hyökkäyksen lentotukialuksilta Italian laivastoa vastaan Tarantossa.
- 11. marraskuuta – Saksalainen apuristeilijä Atlantis kaappasi huippusalaisen brittien postilähetyksen rahtilaiva Automedonilta Sumatran luoteispuolella ja lähetti sen Japaniin.
- 14. marraskuuta – Luftwaffe tuhosi Coventryn 500 pommikoneella. 60 000 kaupungin 75 000 rakennuksesta tuhoutui, 568 kuoli.
- 16. marraskuuta – Royal Air Force pommittaa kostoiskuna Hampuria.
- 20. marraskuuta – Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät akselivaltoihin.
- 27. marraskuuta – Romanian kenraali Ion Antonescun rautakaarti pidättää ja teloittaa yli 60 entisen kuninkaan, Carol II:n, luottomiestä.
- 19. joulukuuta – Suomessa on viisi presidenttiä elossa 5 tuntia: Risto Ryti (istuva), Kyösti Kallio (väistyvä), P. E. Svinhufvud, L. K. Relander, K. J. Ståhlberg (entiset).
- Veikkaus Oy aloittaa toimintansa Oy Tippaustoimisto Ab nimellä. Ensimmäisenä pelinä alkaa vakioveikkaus.

Syntyneitä


- 5. helmikuuta – H.R. Giger, taiteilija
- 10. maaliskuuta - Chuck Norris, näyttelijä
- 25. huhtikuuta – Al Pacino, näyttelijä
- 1. kesäkuuta – René Auberjonois, näyttelijä
- 7. heinäkuuta – Ringo Starr, The Beatlesin rumpali
- 13. heinäkuuta – Patrick Stewart, näyttelijä
- 28. elokuuta – Ulla-Maija "Uma" Aaltonen, toimittaja, kirjailija.
- 23. lokakuuta – Pelé alias Edson Arantes do Nascimento, brasilialainen jalkapalloilija.
- 9. lokakuuta – John Lennon, laulaja, (The Beatles) († 1980)
- 12. lokakuuta - Esko Salminen, näyttelijä
- 14. lokakuuta – Cliff Richard, laulaja
- 27. marraskuuta – Bruce Lee († 1973)
- 21. joulukuuta – Arvi Lind, televisiotoimittaja ja uutistenlukija (eläkkeellä)
- 21. joulukuuta – Frank Zappa († 1993)

Kuolleita


- 16. maaliskuuta – Selma Lagerlöf, kirjailija
- 14. toukokuuta – Emma Goldman, anarkisti
- 28. toukokuuta – Friedrich Karl von Hessen (s. 1868)
- 29. kesäkuuta - Paul Klee, taidemaalari (s. 1879)
- 21. elokuuta – Lev Trotski, (s. 1879)
- 4. marraskuuta – Manuel Azaña, Espanjan toisen tasavallan presidentti
- 9. marraskuuta – Neville Chamberlain, UK:n pääministeri
- 19. joulukuuta – Kyösti Kallio, Suomen presidentti ms:1940 ko:1940년 ja:1940年 simple:1940 th:พ.ศ. 2483

Panzer I

Panzerkampfwagen I (lyh. Pz I) eli Sonderkraftfahrzeug 101 (Sd.Kfz. 101) oli Saksassa 1930-luvulla suunniteltu panssarivaunu. Panzer I oli suunniteltu lähinnä koulutusvaunuksi Saksan uudelleen aseistauduttua Adolf Hitlerin päästyä valtakunnankansleriksi 1933 ja hylättyä vuoden 1919 Versaillesin rauhan aserajoitukset.

Suunnittelu

Suunnitelma kevyestä viiden tonnin vaunusta tilattiin jo 1932 Rheinmetallilta, Kruppilta, Henschelilta, MANilta ja Daimler-Benziltä. Prototyypit tilattiin 1933 ja Kruppin suunnitelma hyväksyttiin. Vaunu sai huomiota herättämättömän nimen Landwirtschaftlicher Schlepper, maataloustraktori. Piirustukset perustuivat brittiläiseen Carden-Lloyd Mk. IV:iin, joita oli salaa ostettu kaksi Neuvostoliitosta. Kruppin malliin lisättiin vielä Daimler-Benzin torni. Panzerkampfwagen IA -mallissa oli 57 hevosvoiman Kruppin M305 4-sylinterinen moottori, joka antoi huippunopeudeksi 37 km/h hyvässä maastossa ja 145 km toimintasäteen. IB-mallissa oli 100 hevosvoiman kuusisylinterinen Maybach NL38TR. Kuten kaikissa saksalaispanssareissa, moottorit olivat bensiinikäyttöisiä. Panzerkampfwagen IA (Sd.Kfz. 101) painoi 5,3 tonnia ja siinä oli 15 mm panssarointi. Aseistuksena oli ainoastaan kaksi 7,92 mm konekivääriä. Huhtikuussa 1934 valmistettiin 15 vaunua, jotka esiteltiin Hitlerille. Varsinainen tuotanto alkoi heinäkuussa 1934. Parannetun mallin valmistus jatkui elokuussa 1935. Panzer I toimi esikuvana Panzerkampfwagen II -vaunulle ja alustana monenlaisilla panssarihaupitseille ja ilmatorjunta-ajoneuvoille. Niitä rakennettiin yli 1 500 ennen kuin tuotanto päättyi 1941.

Käyttö

1941 Panzer I pääsi kuitenkin tositoimiin Espanjan sisällissodassa 1936. 106 vaunua palveli Condor-legioonassa. Vaunu osoittautui tehottomaksi ja aseistus kehnoksi, ja tasavaltaisten neuvostoliittolaisia T-26 ja BT-5 vaunuja huonommaksi. Viimeistään 1938 kävi selväksi, ettei vaunusta olisi taistelukäyttöön ja siitä aiottiin vaunua jalkaväen tukeen ja tiedusteluun. Panzer I oli vielä toisen maailmansodan alkaessa Saksan pääasiallinen panssarivaunu. Vaunu oli tarkoitus korvata Panzerkampfwagen III-vaunulla, mutta tuotannon viivytysten vuoksi Panzer I oli vielä pääkalustona Puolan, Tanskan ja Norjan miehityksissä. Sitä käytettiin myös Ranskan kampanjassa ja Operaatio Barbarossan alussa. Myöhemmin vaunuja käytettiin partiointiin ja koulutukseen. Vuonna 1942–1943 kaikki muunnettiin aseettomiksi ammuskuljetusvaunuiksi. Unkari käytti myös muutamia vaunuja koulutustarkoituksiin. Kiinan kansalliset joukot ostivat 15 Panzer IA vaunua, joita käytettiin Kiinan sisällissodassa.

Eri mallit

"Ausf" on lyhenne sanasta "Ausführung", versio.
- Panzerkampfwagen I Ausf A - Ensimmäinen tuotantomalli, neljä telapyörää, 818 valmistettiin.
- Panzerkampfwagen I Ausf B - Uusi moottori, viisi telapyörää, 675 valmistettiin.
- Panzerkampfwagen I Ausf C (VK601) - Nopea tiedustelumalli, 40 valmistettiin.
- Panzerkampfwagen I Ausf D (VK602) - yksi valmistettu
- Panzerkampfwagen I Ausf F (VK1801) - 18 tonninen, 80 mm panssarointi ja uusi jousitus. Huippunopeus 24 km/h. 30 rakennettiin.
- Kleiner Panzerbefehlswagen (Sd.Kfz. 265) - Komentovaunu, jossa 14,5 mm panssaroitu torni, yksi konekivääri ja lisäradiot. 190–200 muunnettiin pääasiassa B mallista. Panzer I:n rungolle perustuvia vaunuja:
- 15 cm sIG33(Sf) 33 L/11,4 auf Panzerkampfwagen I Ausf B "Bison" - 150 mm panssarihaupitsi. 38 muunnettu panssareista alkuvuonna 1940.
- Panzerjäger I - 47 mm PaK(t) 37 L/43,4 Škodan panssaritorjuntatykki avoimella alustalla, 202 muunnettu maaliskuu 1940–helmikuu 1941.
- Flammenwerfer auf Panzerkampfwagen I Ausf A - Liekinheitinvaunu, kenttämuunnos Panzer IA -vaunusta.
- Ladungsleger auf Panzerkampfwagen I Ausf A - Miinoitusvaunu. 100 muunnettu.
- Minenraumer I Ausf B - miinanpurkaja 50 rakennettu 1938.
- Munitionsschlepper Auf Panzerkampfwagen Ia und Ib - ammusvaunu, 1942–1943 kaikki loput panssarit muunnettiin ammuskuljetukseen.
- Flakpanzer I - ilmatorjuntavaunu, 24 muunnettu ammusvaunuista. Luokka:Panssarivaunut ja:1号戦車

Guernica

Guernica eli Guernica y Luno on pieni kaupunki Espanjassa, Baskimaalla. Guernica on tullut tunnetuksi ikivanhasta tammestaan, jonka nimi on Gernikako Arbola, ja jonka ympäristö oli tunnettu kokoontumispaikka baskeille. Puu oli samalla myös symboli baskien vapaudelle. Guernica tuhoutui pahoin Espanjan sisällissodassa, kun Saksan ilmavoimat pommittivat sitä 26. huhtikuuta 1937. Pommituksissa kuoli 1 600 kaupungin 9 000:sta asukkaasta ja noin 70% rakennuksista tuhoutui. Pablo Picasso on maalannut Guernican pommituksista yhden kuuluisimmista maalauksista ja maalauksen nimi on kaupungin mukaan Guernica. Kaupunki rakennettiin pommituksen jälkeen uudelleen ja nykyisin siellä asuu noin 15 000 asukasta. Luokka:Espanjan kaupungit Luokka:Baskimaa

Baskimaa

Baskimaa (espanjaksi País Vasco, baskiksi Euskadi) on itsehallintoalue Pohjois-Espanjassa. Sitä rajoittavat Atlantin valtameri ja Ranska sekä Kantabrian, Kastilia ja Leónin, La Riojan ja Navarran itsehallintoalueet. Baskimaan pääkaupunki on Vitoria (baskiksi Gasteiz).

Maakunnat

Baskimaa koostuu kolmesta maakunnasta:
- Álava (Araba)
- Guipúzcoa (Gipuzkoa)
- Vizcaya (Bizkaia) Vizcaya Luokka:Baskimaa ja:バスク国

1937

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Anastasio Somozasta tuli Nicaraguan presidentti.
- 23. tammikuuta - 17 kommunistijohtajaa syytettiin Moskovassa osallistumisesta Lev Trotskin salaliittoon Neuvostoliiton kaatamiseksi ja sen johtajien murhaamiseksi.
- 31. tammikuuta - Neuvostoliitossa teloitettiin 31 henkilöä trotskilaisuudesta.
- 8. helmikuuta - Falangistit valtasivat Málagan.
- 16. helmikuuta - Wallace Carothers sai patentin nylonille.
- 10. maaliskuuta - Paavi Pius XI:n natsismin tuomitseva ensyklika julkaistiin Saksassa.
- 1. huhtikuuta - Adenista tuli brittien kruununsiirtomaa.
- 26. huhtikuuta - Espanjan sisällissota: Luftwaffe pommitti Guernicaa.
- 1. toukokuuta - Yleislakko Pariisissa.
- 6. toukokuuta - Zeppeliini Hindenburg LZ-129 tuhoutui Lakehurstissa, Yhdysvalloissa.
- 27. toukokuuta - Golden Gaten silta avattiin liikenteelle.
- 1. heinäkuuta - Irlannin vapaavaltion kansalaiset hyväksyivät uuden perustuslain.
- 7. heinäkuuta - Kiinan—Japanin sota (1937—1945) alkoi — Marco Polon sillan välikohtaus
- 21. heinäkuuta - Éamon de Valera valittiin Éiren presidentiksi.
- 28. heinäkuuta - IRA:n pommi-isku kuningasta vastaan Belfastissa.
- 6. elokuuta - Falangistit tulittavat tykein Madridia.
- 21. syyskuuta - George Allen & Unwin, Ltd. julkaisi J. R. R. Tolkienin Hobitin.
- 21. lokakuuta - Falangistit saivat haltuunsa koko Espanjan pohjoisrannikon.
- 5. marraskuuta - Tasavaltalaisten tukijoiden joukkoteloitus Piedrafita de Babiassa, lähellä Leónia Espanjassa. Mahdollisesti jopa 35 000 teloitettiin.
- 9. marraskuuta - Japanilaiset valtasivat Shanghain.
- 13. joulukuuta - Nanjingin taistelu päättyi. Valtauksen jälkeisessä joukkomurhassa teloitettiin 250 000 siviiliä ja vankia kolmen kuukauden aikana.
- Tiettävästi viimeinen pussihukka kuoli Hobartin eläintarhassa. Laji kuoli sukupuuttoon.

Syntyneitä


- 6. tammikuuta - Harri Holkeri, valtioneuvos
- 21. helmikuuta - Harald V, Norjan kuningas 1991–
- 6. maaliskuuta - Valentina Tereškova, ensimmäinen naiskosmonautti
- 30. maaliskuuta - Warren Beatty, näyttelijä/ohjaaja
- 5. huhtikuuta - Colin Powell, Yhdysvaltain ulkoministeri
- 22. huhtikuuta - Jack Nicholson, näyttelijä
- 28. huhtikuuta - Saddam Hussein, Irakin entinen presidentti
- 15. toukokuuta - Madeleine Albright, Yhdysvaltain ulkoministeri
- 23. kesäkuuta - Martti Ahtisaari, Suomen presidentti
- 12. heinäkuuta - Bill Cosby, näyttelijä
- 8. elokuuta - Dustin Hoffman, näyttelijä
- 18. elokuuta - Robert Redford, näyttelijä
- 15. syyskuuta - Fernando de la Rúa, Argentiinan presidentti
- 30. marraskuuta - Ridley Scott, elokuvaohjaaja
- 21. joulukuuta - Jane Fonda, näyttelijä
- 31. joulukuuta - Anthony Hopkins, näyttelijä

Kuolleita


- 15. maaliskuuta - H. P. Lovecraft, kirjailija
- 17. maaliskuuta - Austen Chamberlain, brittiläinen valtiomies
- 21. huhtikuuta - Saima Harmaja, suomalainen runoilija (s. 1913)
- 23. toukokuuta - John D. Rockefeller, teollisuusmies
- 28. toukokuuta - Alfred Adler, psykologi
- 2. heinäkuuta - Amelia Earhart, lentäjä (katosi)
- 20. heinäkuuta - Guglielmo Marconi, keksijä (s. 1874)
- 19. lokakuuta - Ernest Rutherford, ydinfysiikan isä, Nobel-voittaja 1908
- 15. marraskuuta - Eero Järnefelt, suomalainen taidemaalari.
- 21. joulukuuta - Frank B. Kellogg, Yhdysvaltain ulkoministeri, Nobelin rauhanpalkinto 1929 Luokka:1937 ms:1937 ko:1937년 ja:1937年 simple:1937 th:พ.ศ. 2480

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota