Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Lento-osasto Kuhlmey

Lento-osasto Kuhlmey

Schlachtgeschwader 3, joka tunnettiin myös nimellä Gefechtsverband Kuhlmey komentajansa everstiluutnantti Kurt Kuhlmeyn mukaan ja suomeksi nimellä lento-osasto Kuhlmey, oli toisen maailmansodan aikainen Luftwaffen osasto. Osasto muistetaan Suomen historiassa jatkosodan kesän 1944 Puna-armeijan suurhyökkäyksen torjuntataisteluista. Hyökkäyksen alettua 9. kesäkuuta 1944 C. G. E. Mannerheim pyysi Saksasta lisäapua. Adolf Hitler lähetti osaston Suomeen 12. kesäkuuta. Se saapui Immolan kentälle 16. kesäkuuta, jonka jälkeen kenttä oli kokonaan osaston käytössä. Osasto teki tuhansia taistelulentoja ja pudotti satoja tonneja pommeja. Se tuhosi yli 100 vihollisen konetta, noin 200 panssarivaunua sekä kymmeniä siltoja ja huoltokuljetuksia. 23 osaston lentäjää kuoli ja 24 haavoittui taisteluissa. Osasto menetti taistelutoiminnassa 27 konetta. Suomen Ilmavoimien lisänä osasto kaksinkertaisti hävittäjävahvuuden Karjalankannaksella ja mursi Neuvostoliiton ilmaherruuden. Osastoon kuului kerralla noin 70 lentokuntoista konetta, mutta sen tarkka vahvuus vaihteli taisteluissa koettujen menetysten, täydennysten ja joukkojen siirtojen mukaan. Siihen kuuluivat Suomessa seuraavat osastot ja koneet:
- I/SG3: 33 kpl Junkers Ju 87 D5 Stuka -syöksypommittajia
- II/JG54: 29–62 kpl Focke-Wulf Fw 190 A-6 -hävittäjiä Virosta
- I/SG5: 16 kpl Focke-Wulf Fw 190 F-3 ja F-8 -hävittäjäpommittajia Alakurtista.
- I/NaGr5: 8 kpl Messerschmitt Bf 109 G-8 -tiedustelukoneita Lisäksi sitä tuki kuljetuslentolaivue TGr.10 johon kuului 35 kpl Savoia Marchetti SM.81/AR -koneita ja erinäinen määrä kuljetus-, yhteys- ja tiedustelukoneita. Pääosa osastosta poistui Suomesta 23. heinäkuuta, mutta I/SG5 jäi 13. elokuuta saakka. Immolan kentälle pystytettiin muistokivi 23. heinäkuuta 1994 osaston muistoksi.

Linkkejä


- [http://www.ww2.dk/air/attack/sg3.htm The Luftwaffe, 1933-45. Schlachtgeschwader 3] Tukikohdat ja komentajat Luokka:Ilmailu Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Suomen historia Luokka:Toinen maailmansota



Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita. Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa. Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta. Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.

Balkan

Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä. Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.

Itärintama

Kreetan Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin. Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan. Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.

Pohjois-Afrikka

2. toukokuuta Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943. Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa. Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.

Länsirintama

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse. Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta. Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona. Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.

Sota Aasiassa

kylmään sotaan Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään. Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle. Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.

Katso myös


- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze Luokka:Toinen maailmansota als:Zweiter Weltkrieg ms:Perang Dunia II ko:제2차 세계 대전 ja:第二次世界大戦 simple:World War II th:สงครามโลกครั้งที่สอง

Luftwaffe

Luftwaffe (suomeksi ilma-ase) on nimitys Saksan ilmavoimille. Sen edeltäjä Fliegertruppen perustettiin ennen ensimmäisestä maailmansotaa1. lokakuuta 1913. Saksan hävittyä sodan sotilaslentokoneet kiellettiin Versaillesin rauhansopimuksessa ja Fliegertruppen (lentojoukot), lakkautettiin. Uutta ilmavoimaa, Luftwaffea, valmisteltiin jo Weimarin tasavallassa. Lukuisat liitolentokerhot valmistautuivat sotilaalliseenkin toimintaan. Myös Saksan yhteistoiminta Neuvostoliiton kanssa oli laajaa. Saksalaisia sotilaslentäjiä koulutettiin Neuvostoliitossa ja Saksan kielletty lentokoneteollisuus valmisti Neuvostoliitolle lentokoneita.

Luftwaffen julkistaminen

26. helmikuuta 1935 Adolf Hitler valtuutti ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä ja vanhan puoluetoverinsa Hermann Göringin uudelleenorganisoimaan Luftwaffen, Versaillesin rauhansopimuksen vastaisesti. 1939 toisen maailmansodan alkaessa Luftwaffesta oli kehittynyt iskukykyisin ilma-ase maailmassa ja se oli Saksan sotamenestykselle keskeinen tekijä muodostaen salamasodan (Blitzkrieg) tärkeän elementin. salamasodan

Taistelu Britanniasta 1940

:Pääartikkeli: Taistelu Britanniasta Luftwaffen yksi suurimmista koitoksista oli ilmasota Iso-Britannian kanssa heinä-lokakuussa 1940, jossa Luftwaffen tuli saada ilmaherruus Englannin yllä ennen Operaatio Merileijonaa, Saksan maihinnousua Englantiin. Massiiviset ilmahyökkäykset eivät kuitenkaan onnistuneet murtamaan Iso-Britannian kuninkaallisia ilmavoimia (RAF). Saksalaiset keskittivät pommituksensa aluksi Englannin kanaalissa kulkevia brittien kauppalaivoja vastaan ja sittemmin Englannin rannikon tutka-asemia vastaan, mutta riittävää tuhovaikutusta ei saatu aikaan ja Saksan ilmavoimien komentaja, valtakunnanmarsalkka Hermann Göring keskitti hyökkäykset kaakkois-Englannin lentokenttiä ja sektoriasemia vastaan. Hyökkäykset olivat menestyksellisiä ja Iso-Britannian kuninkaalliset ilmavoimat oli elokuun lopussa 1940 murtumispisteessä. Kuitenkin Hitlerin käskystä Luftwaffe määrättiin elokuun lopussa pommittamaan Lontoota kostoksi RAF:n Berliinin pommituksesta (jolla ei kuitenkaan ollut mainittavaa vaikutusta) ja ensimmäinen "Blitz" tehtiin 7. syyskuuta. Tämä antoi RAF:lle kipeästi kaivattua aikaa järjestäytyä uudelleen ja kun Luftwaffe aloitti hyökkäykset sotilaskohteita vastaan myöhemmin uudelleen, RAF oli jälleen tilanteen herra. 17. syyskuuta, viimeinen päivä jolloin sää olisi ollut maihinnousulle suosiollinen ennen tyypillisiä syysmyrskyjä, Luftwaffe ei ollut pystynyt saavuttamaan ilmaherruutta kanaalin ja etelä-Englannin yllä, ja Hitler siirsi maihinnousun Englantiin hamaan tulevaisuuteen. Iso-Britannian voittoon vaikutti myös uusi keksintö, tutka, jonka avulla britit pystyivät havaitsemaan Luftwaffen koneet jo niiden noustessa ilmaan pohjois-Ranskassa. Lisäksi Saksan ilmavoimilla ei ollut raskaita pommikoneita ja sen hävittäjien toimintasäde oli aivan liian lyhyt jotta ne olisivat voineet suojata pommikonemuodostelmia. Saksan ilmavoimat oli menettänyt taistelussa Iso-Britannian kuninkaallisia ilmavoimia vastaan 31. lokakuuta mennessä yli 1 700 hävittäjä- ja pommikonetta kun sitä vastoin RAF menetti vain vajaa 1 400 hävittäjää. Lisäksi Luftwaffe menetti tuhansia lentäjiä kun taas monet Iso-Britannian ja brittiläisen Kansanyhteisön lentäjät palasivat palvelukseen. Ilmailuministeriö lopetti taistelun aikana uusien lentokoneiden kehitysohjelmat ja teollisuus keskittyi vauroituneiden koneiden korjaamiseen ja tuhoutuneiden korvaamiseen. Iso-Britannian ilmasodan epäonnistuttua valtakunnanmarsalkka Hermann Göring joutui epäsuosioon natsipuolueessa, mutta vain väliaikaisesti. Taistelun kriittisyyttä Englannille kuvaa Iso-Britannian pääministerin Sir Winston Churchillin sanat parlamentin alahuoneelle: "Ihmisten välisissä yhteenotoissa eivät niin monet koskaan ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille". Winston Churchill

Amerikkalaisten päivä- ja brittien yöpommitukset Saksan kaupunkeihin

Myöhemmin Saksan sotakoneiston kärsiessä yhä suurempia tappioita Luftwaffen toimintakyky kärsi suuresti, etenkin Yhdysvaltojen liityttyä sotaan joulukuussa 1941 ja aloittaessa Saksan massapommitukset 1943. Sodan loppupuolella saksalaiset kärsivät jatkuvasta polttoainepulasta ja myös raaka-aineiden puutteesta.

Ilmaherruuden menetys

Ilmaherruus päiväsaikaan menetettiin länsirintamalla vuoden 1944 alussa ja itärintamalla vuoden 1943 aikana. Sodan lopussa Luftwaffe kehitti ensimmäisen suihkuhävittäjäkoneen, Messerschmitt Me 262:n, joka tosin näki ainoastaan rajoitettua käyttöä kriittisen polttoainepulan ja koneen moottoreiden epäluotettavuuden vuoksi. Sen hävittäjäversion kehittelyä viivästytti Hitlerin mielenkiinto Me 262:n hävittäjäpommittajaversiota kohtaan: Me 262 olisi saatu toimintaan jo keväällä 1944, mutta Hitlerin vuoksi ensimmäinen Me 262 havaittiin vasta syyskuussa 1944 Hollannissa Albertin kanavan yläpuolella. Me 262:n käyttökelpoisuutta laajasti olisi kuitenkin rajoittanut sen moottorien heikko kesto, mikä olisi tuottanut huollollisen ongelman.

Kostoaseita

Toinen Luftwaffen innovaatio oli V-1 raketti (Vergeltungswaffe-1 suom. Kostoase-1), jolla iskettiin vaihtelevin tuloksin Englantiin ja Belgiaan. Luftwaffen toimivallan ulkopuolella tehtävä V2-raketin vaatima kehitystyö verotti raskaasti Saksan teollisuuden ja kehitystyön resursseja: yksi V-2 raketti vaati materiaaleissa ja työtunneissa yhtä paljon aikaa kuin kuuden hävittäjäkoneen valmistaminen.

Ilma-aseen kieltäminen

Sodan jälkeen saksalainen sotilasilmailu oli kokonaan kielletty ennen Saksan liittotasavallan liittymistä NATO:n 1950-luvulla. Länsi-Saksan Luftwaffe käytti lähinnä amerikkalaisia lentokoneita. Baijerilainen ministeri F.J. Strauss loi Saksan ilmailuteollisuuden uudestaan 1950-luvun puolivälissä. Hän sai negatiivista julkisuutta 1960-luvulla Lockheed F-104 Starfighter-koneen kauppojen yhteydessä tapahtuneen lahjonnan vuoksi.

Bundeswehrin uusi Luftwaffe

Vastaava aika heijastui Suomessakin nk. yöpakkasiin Neuvostoliiton syyttäessä Saksaa uudelleenvarustautumisesta. Sen jälkeen Saksan asevoimat, ml. Luftwaffe, saavutti neutraalin aseman Euroopan politiikassa. Saksalaiset hävittäjälentäjät on koulutettu Uudessa Meksikossa sijaisevassa Yhdysvaltojen ilmavoimien lentotukikohdassa.

Saksan demokraattisen tasavallan ilmavoima Luftstreitkräfte der NVA

Vastaavasti DDR:n Luftwaffe (Luftstreitkräfte / Luftverteidigung der NVA) käytti itäisen blokin kalustoa, kuuluen Neuvostoliiton ohella parhaiten aseistettuihin Varsovan Liiton ilmavoimiin. Saksojen yhdistyessä myös niiden asevoimat yhdistettiin ja kalustona siirryttiin käyttämään NATO-koneita. Saksan liittotasavalta myi yhden DDR:lle jääneen MiG-29:n Yhdysvalloille kokeita varten ja loput 23 Puolalle nimellisestä kauppahinnasta.

Kansainvälisiä operaatioita

Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen Luftwaffe osallistui sotatoimiin NATO:n Kosovo-operaatiossa, tosin ainoastaan tukitehtävissä.

Luftwaffen kuuluisia lentäjiä


- Adolf Galland
- Erich Hartmann
- Gerhard Barkhorn
- Guenther Rall
- Hans Joachim Marseille
- Heinz-Wolfgang Schnaufer
- Hermann Göring
- Otto Kittel
- Ulrich Rudel Luokka:Armeijat Luokka:Ilmailu Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Saksa ja:ドイツ空軍 simple:Luftwaffe

Suomen historia

ImageSize = width:260 height:350 PlotArea = width: 25 height:330 left:50 bottom:10 DateFormat = yyyy Period = from:700 till:2005 TimeAxis = orientation:vertical ScaleMajor = unit:year increment:100 start:1100 PlotData= color:blue width:25 mark:(line,white) align:left fontsize:S shift:(25,0) # shift texts up or down manually to avoid overlap from:start till:1150 shift:(,0) text:Suomen esihistoria from:1150 till:1809 shift:(,0) text:Ruotsin vallan aika from:1809 till:1917 shift:(,0) text:Suomen suuriruhtinaskunta from:1917 till:end shift:(,0) text:Itsenäinen Suomen tasavalta
Suomen historia on Suomen alueella eläneiden ihmisten historiaa. Suomen osalta historiallinen aika alkaa noin 1100-luvulta, koska tältä ajanjaksolta ovat vanhimmat säilyneet Suomen aluetta koskevat asiakirjat. Tätä vanhempaa aikaa nimitetään esihistorialliseksi ajaksi. Suomen valtiollinen historia keski- ja uudella ajalla liittyy Ruotsiin. Vuosina 1809-1917 Suomi kuului puolestaan Venäjän keisarin alaisuuteen autonomisena suuriruhtinaskuntana. Itsenäisen Suomen valtion historia alkaa vuodesta 1917.

Suomalaisten alkuperä

Pääartikkeli: Suomalaisten alkuperä Ensimmäiset asukkaat tulivat Suomen alueelle, kun viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten. Tätä aikaisempi, jääkautta edeltävä asutus on tosin kyseenalainen (Katso Susiluola). Vanhimmat varmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Ensimmäiset tunnetut asuinpaikat ovat Lahden Ristolassa ja Suomussalmella Kalmosärkällä. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Tältä ajalta on peräisin kuuluisa kiviveistos, Huittisten hirvenpää.

Esihistoria ( -1150)

Pääartikkeli: Suomen esihistoria Suomen esihistoria alkaa, kun nykyisen Suomen alueelle saapuivat ensimmäiset asukkaat heti viimeisen jääkauden jälkeen. Esihistoria jaetaan kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen. Noin 3200 eaa. etelästä levisi Suomeen nuorakeraaminen kulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Usein on arveltu, että maanviljelys yleistyi Suomessa jo nuorakeraamisen kulttuurin aikana, mutta tästä ei ole varmuutta. Metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin tärkeimpinä elinkeinoina ainakin maan pohjois- ja itäosissa. Pronssikautta (1500–500 eaa.) ja rautakautta (500 eaa.–1200 jaa.) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole säilynyt tältä ajalta luotettavia kirjallisia lähteitä. Roomalaisen historioitsijan Tacituksen teoksessa Germania mainitaan fennit-niminen kansa, mutta ei ole varmuutta siitä, mihin ihmisryhmään termi viittaa.

Ruotsin vallan aika (n.1150-1809)

Pääartikkeli: Ruotsin vallan aika

Keskiaika (n.1150-1523)

Historiallinen aika alkaa Suomen osalta 1100-luvulla, sillä tuolta ajalta ovat peräisin vanhimmat säilyneet Suomen aluetta koskevat asiakirjat. Suomen historiassa ajanjaksoa noin 1150-1809 kutsutaan Ruotsin vallan ajaksi. Ruotsiin keskiajalla kehittynyt kuningaskunta liitti noin vuoteen 1300 mennessä Länsi-Suomen ja osan Karjalaa osaksi Ruotsin valtakuntaa. Aiemmassa historiantutkimuksessa on korostettu Ruotsista Suomen alueelle 1100-1200-luvuilla tehtyjen ristiretkien merkitystä. Suomen liittyminen osaksi Ruotsia tapahtui kuitenkin asteittain pitkän ajanjakson kuluessa ja osittain kyse oli alueiden välillä jo aiemmin olleen vuorovaikutuksen tiivistymisestä. Ruotsin ohella myös Novgorodin vaikutus ulottui Itä-Suomeen ja itäisen sekä läntisen kulttuuripiirin yhteentörmäys tapahtui keskiajalla nykyisen Suomen tuntumassa. Länsi- ja Lounais-Suomeen vakiintui pohjoismainen yhteiskunnallinen rakenne ja katolinen kirkko, kun taas Itä-Suomi säilytti läheisemmät yhteydet Venäjän alueelle ja Novgorodiin. Valtiollisesti Suomen alue muodosti keskiajalla Ruotsin valtakunnan itäisen osan, josta käytettiin aluksi nimeä Österland eli Itämaa. Nimitys Suomi tai Finland tarkoitti Varsinais-Suomea eli Turkua ympäröinyttä maakuntaa, joka kuului Ruotsin valtakunnan ydinalueeseen. Myöhäiskeskiajalla Suomi kuului osana pohjoismaiseen Kalmarin unioniin, jonka muodostivat Norja, Ruotsi ja Tanska.

Vaasa-aika (1523 - 1617)

Kuningas Kustaa Vaasa irrotti Ruotsin ja Suomen Kalmarin unionista sekä nosti Vaasojen hallitsijasuvun Ruotsin valtaistuimelle. Hänen hallituskaudellaan valtakunnassa toteutettiin laajamittaisia uudistuksia, kuten esimerkiksi uskonpuhdistus. Ruotsista tehtiin lisäksi perinnöllinen kuningaskunta ja Kustaa Vaasan kuoltua hänen poikiensa välillä syntyi kiistoja vallanperimyksestä. 1500-luvulla Ruotsi kävi myös useita sotia Venäjää vastaan, mikä vaikutti Suomen asemaan.

Suurvalta-aika (1617 - 1721)

Vuoteen 1648 mennessä Ruotsi nousi suurvallaksi 1600-luvun alkupuolella käytyjen pitkällisten sotien seurauksena. Kustaa II Aadolfin hallituskaudella valtakunnan hallintoa ja sotalaitosta uudistettiin. Suomi jaettiin hallinnollisesti lääneihin ja Turkuun perustettiin Kuninkaallinen hovioikeus sekä Suomen ensimmäinen yliopisto Turun Akatemia. Suurvalta-aika kuitenkin kulutti pahoin Ruotsin ja Suomen voimavaroja. Ruotsi menetetti suurvalta asemansa Venäjälle suuressa Pohjan sodassa. Venäläiset miehittivät myös Suomea 1714-1721 ja ajanjaksoa kutsutaan Suomen historiassa isoksi vihaksi.

Vapauden aika ja kustavilainen aika (1721 - 1809)

Ruotsi epäonnistui yrityksissään saavuttaa suurvalta-asemaa takaisin. Kustaa III palautti vallan valtiopäiviltä kuninkaalle v. 1772. Suomi kehittyi ja vaurastui hitaasti mutta varmasti.

Autonomia Venäjän keisarikunnassa (1809-1917)

Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunta Ruotsin heikentyvällä suurvallalla ei enää ollut edellytyksiä ylläpitää Itämeren ympäristön valloituksiaan, ja se joutui sotien myötä luovuttamaan Suomen kokonaan Venäjälle. Ensin isovihan ja pikkuvihan myötä siirtyivät ns. Vanhan Suomen alueet, ja Suomen sodan myötä vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaan osaksi Venäjän keisarikuntaa. Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917 Venäjän keisarin alaisuudessa.

Itsenäisyyden aika (1917- )

Pääartikkeli: Itsenäinen Suomen tasavalta Suomi itsenäistyi 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen, jolloin Leninin johtamat bolševit hyväksyivät Suomen itsenäistymisjulistuksen. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen Suomesta rakennettiin Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Katso myös


- Suomen historian aikajana
- Suomen taloushistoria
- Suomen sosiaalihistoria
- Suomen väestöhistoria
- Suomen kulttuurihistoria
- Suomen poliittinen historia
- Suomen kulttuurihistoria
- Suomen sodat
- Suomen hallitsijat
- Suomen avaruushistoria

Linkkejä


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola-Suomen historiaverkko]
- [http://www.makupalat.fi/historis.htm Makupalojen Suomen historia -linkit]
- Luokka:Valtioiden historiat ko:핀란드의 역사 ja:フィンランドの歴史

1944

Tapahtumia

Tammikuu


- 2. tammikuuta - Berliinin suurpommitus.
- 4. tammikuuta - Taistelu Monte Cassinosta alkoi.
- 22. tammikuuta - Liittoutuneiden operaatio Shingle, maihinnousu Anzioon Italiassa alkoi.
- 27. tammikuuta - Saksalaisjoukot karkoitettiin Leningradin läheltä.
- 30. tammikuuta - Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Majurolle Marshallsaarilla.

Helmikuu


- 6.-7. helmikuuta Helsingin suurpommitusten ensimmäinen pommitusyö 6.-7.2
- 29. helmikuuta - Operaatio Brewer: Kenraali Douglas MacArthurin johtamat joukot nousevat maihin Amiraliteettisaarilla.

Maaliskuu


- 18. maaliskuuta - Operaatio Margarethe: Saksalaiset miehittävä Unkarin. Maahan asetettiin saksalaismielinen Döme Sztójayn hallitus.

Huhtikuu

Toukokuu


- 18. toukokuuta - Saksalaiset vetäytyvät Monte Cassinosta ja liittoutuneet valtaavat sen 20 000 henkeä vaatineiden taistelujen jälkeen.

Kesäkuu


- 4. kesäkuuta - USA:n laivasto kaappasi saksalaisen U-505:n. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten 1800-luvun kun Yhdysvaltain laivasto on saanut vallattua vihollisaluksen.
- 5. kesäkuuta - Liittoutuneet saapuivat Roomaan. Se oli ensimmäinen vallattu akselivaltojen pääkaupunki.
- 5. kesäkuuta - Yli 1000 pommikonetta pudotti 5000 tonnia pommeja Atlantin rannikolle maihinnousun valmistelussa.
- 6. kesäkuuta - Normandian maihinnousu käynnistyi, 155 000 liittoutuneiden joukkoja nousi maihin Normandiassa Ranskassa.
- 9. kesäkuuta - Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Karjalankannaksella Suomea vastaan.
- 10. kesäkuuta - 642 surmattiin Oradour-sur-Glanein verilöylyssä Ranskassa.
- 13. kesäkuuta - Ensimmäinen V-1-hyökkäys Englantiin.
- 15. kesäkuuta - Yhdysvaltain joukot nousevat maihin Saipanilla.
- 17. kesäkuuta - Islanti julistautui itsenäiseksi Tanskasta.
- 22. kesäkuuta - Operaatio Bagration: Neuvostoliiton suurhyökkäys, joka johti lopulta Saksan keskisen armeijaryhmän tuhoon.
- 25. kesäkuuta–10. heinäkuuta - Jatkosodan Tali-Ihantalan taistelu

Heinäkuu


- 9. heinäkuuta - Britit ja kanadalaiset valtasivat Caenin.
- 18. heinäkuuta - Hideki Tojo erosi Japanin pääministerin paikalta sotaponnistelun epäonnistumisten vuoksi.
- 20. heinäkuuta - Adolf Hitler selvisi Claus von Stauffenbergin johtamasta murhayrityksestä.
- 21. heinäkuuta - Yhdysvaltalaisjoukot nousevat maihin Guamilla.
- 21. heinäkuuta - Espoon Lahnuksessa mitataan Suomen kaikkien aikojen suurin vuorokautinen sademäärä 198 mm.

Elokuu


- 1. elokuuta - Risto Ryti erosi presidentin virasta. Eduskunta valitsi Mannerheimin Suomen presidentiksi (4. elokuuta).
- 1. elokuuta–2. lokakuuta - Varsovan kansannousu Puolassa
- 12. elokuuta - Liittoutuneet valtasivat Firenzen.
- 15. elokuuta - Operaatio Dragoon: Maihinnousu Etelä-Ranskassa Cannesin ja Toulonin välillä.
- 23. elokuuta - Romania solmi aselevon liittoutuneiden kanssa ja julisti sodan Saksalle kuningas Mihain vallankaappauksen jälkeen.
- 24. elokuuta - Liittoutuneet vapauttivat Pariisin.
- 29. elokuuta - Unkarin valtionhoitaja Miklós Horthy erotti Sztójayn hallituksen ja aloitti neuvottelut Neuvostoliiton kanssa.

Syyskuu


- 2. syyskuuta - Liittoutuneet saapuivat Brysseliin.
- 4. syyskuuta - Brittien 11. panssaroitu divisioona saapui Antwerpeniin.
- 4. syyskuuta - Suomi lopetti sodankäynnin kello 07:00. Hallitus tiedottaa suhteiden katkaisemisesta Saksaan.
- 5. syyskuuta - Neuvostoliitto julisti sodan Bulgarialle.
- 8. syyskuuta - Lontooseen osui ensimmäinen V-2-ohjus.
- 11. syyskuuta - Pohjoisen ja eteläiset Ranskan joukot tapaavat lähellä Dijonia.
- 17. syyskuuta - Operaatio Market Garden alkoi.
- 19. syyskuuta - Neuvostoliiton ja Suomen aselepo. Jatkosota päättyi.

Lokakuu


- 9. lokakuuta - Pääministeri Winston Churchill ja Neuvostoliiton päämies Josif Stalin aloittavat yhdeksänpäiväisen konferenssin Moskovassa Euroopan tulevaisuudesta.
- 10. lokakuuta - Neuvostoarmeija ylitti Saksan rajan Itä-Preussiin.
- 15. lokakuuta - Unkari solmi aselevon liittoutuneiden kanssa.
- 16. lokakuuta - Unkarin Miklós Horthy pakotettiin eromaan. Valtaan nostettiin fasistinen Nuoliristi-ryhmä.
- 18. lokakuuta - Volkssturm muodostettiin Hitlerin ohjeiden mukaan.
- 20. lokakuuta - Neuvostojoukot ja Jugoslavian partisaanit valtasivat Belgradin.
- 21. lokakuuta - Aachen oli ensimmäinen liittoutuneiden valtaama Saksan kaupunki.
- 23. lokakuuta - Leytelahden taistelu Filippiineillä alkoi.

Marraskuu


- 6. marraskuuta - Suojeluskunnat määrättiin lopetettavaksi Suomessa.
- 7. marraskuuta - Franklin D. Roosevelt voitti haastajansa Thomas E. Dewey ja valittiin ensimmäisenä ja ainoana Yhdysvaltain presidenttinä neljännelle kaudelle.
- 12. marraskuuta - Taistelulaiva Tirpitz upposi RAF:n hyökkäyksessä Norjassa.
- 22. marraskuuta - William Lyon Mackenzie King toteuttaa asevelvollisuuden Kanadassa, mikä johtaa poliittiseen kriisiin.
- 22. marraskuuta - Yhdysvaltalaisjoukot valtaavat Metzin.
- 23. marraskuuta - Lotta Svärd määrättiin lopettavaksi.
- 24. marraskuuta - 88 USAAF:n konetta pommitti Tokiota ensimmäisen kerran maatukikohdista idästä.

Joulukuu


- 3. joulukuuta - Vapautetussa Kreikassa alkoi sisällissota kommunistien ja rojalistien välillä.
- 16. joulukuuta - Saksa aloitti Ardennien hyökkäyksen länsirintamalla.
- 17. joulukuuta - Malmédyn verilöyly.
- 29. marraskuuta - Albania vapautuu miehityksestä.
- 30. joulukuuta - Kreikan kuningas George II luovutti vallan sijaishallitukselle ja jätti valtaistuimen tyhjäksi.
- 31. joulukuuta - Unkari julisti sodan Saksalle.

Syntyneitä


- 18. tammikuuta - Paul Keating, Australian pääministeri
- 10. helmikuuta – Vernor Vinge, yhdysvaltalainen matemaatikko ja tieteiskirjailija.
- 13. helmikuuta - Jerry Springer, televisiojuontaja
- 2. maaliskuuta - Leif Segerstam, kapellimestari
- 6. maaliskuuta - Kiri Te Kanawa, oopperalaulaja
- 7. maaliskuuta - Townes van Zandt, muusikko
- 26. maaliskuuta - Diana Ross, laulaja
- 7. huhtikuuta - Gerhard Schröder, Saksan liittokansleri
- 27. huhtikuuta – Heikki Westerinen, suomalainen šakinpelaaja.
- 5. toukokuuta - John Rhys-Davies, näyttelijä
- 14. toukokuuta - George Lucas, elokuvaohjaaja ja -tuottaja
- 21. toukokuuta - Mary Robinson, Irlannin presidentti
- 25. toukokuuta - Frank Oz, näyttelijä, elokuvaohjaaja ja nukke-esittäjä
- 9. elokuuta - Patrick Depailler, ranskalainen F1-kuljettaja
- 20. elokuuta - Rajiv Gandhi, Intian pääministeri (k. 1991)
- 12. syyskuuta – Ilmari Saarelainen, suomalainen näyttelijä (mm. Tankki täyteen, Sisko ja sen veli).
- 21. syyskuuta - Barry White, muusikko (k. 2003)
- 25. syyskuuta - Michael Douglas, näyttelijä
- 7. marraskuuta - Pekka Vennamo, ministeri, poliitikko ja toimitusjohtaja
- 1. joulukuuta - Arja Saijonmaa, näyttelijä

Kuolleita


- 23. tammikuuta - Edvard Munch, norjalainen taidemaalari
- 5. helmikuuta - Adlai Stevenson, amerikkalainen poliitikko (s. 1900)
- 6. helmikuuta - Samuli Paulaharju opettaja ja kansanperinteen kerääjä (s. 1875)
- 29. helmikuuta - Pehr Evind Svinhufvud, Suomen presidentti
- 26. heinäkuuta - Reza Pahlavi, syrjäytetty Iranin šaahi
- 31. heinäkuuta - Antoine de Saint-Exupéry, lentäjä ja kirjailija
- 8. elokuuta - Aino Ackté, oopperalaulaja
- 23. elokuuta - Abdul Mejid II, syrjäytetty osmanien kalifi
- 14. lokakuuta - Erwin Rommel, kenttämarsalkka, itsemurha (s. 1891)
- 20. joulukuuta - Abbas II (Abbas Hilmi pašša), Osmanien Egyptin khedive (varakuningas)
- 30. joulukuuta - Romain Rolland, ranskalainen kirjailija Luokka:1944 ms:1944 ko:1944년 ja:1944年 simple:1944 th:พ.ศ. 2487

Puna-armeija

Puna-Armeija on lyhyt muoto Työläisten ja talonpoikien punaisesta armeijasta (Рабоче-Крестьянская Красная Армия; Rabotše-Krestjanskaja Krasnaja Armija), jonka bolševikit perustivat sotamiesneuvostojen demokraattista luonnetta edustaneista punakaarteista 23. helmikuuta 1918. Puna-armeijasta tuli myös Neuvostoliiton armeija, kun Neuvostoliitto perustettiin 1922. Punainen väri, mistä tuli 1800-luvun puolivälissä laajalle levinnyt vallankumousten väri, viittasi puna-armeijan osalla työväenluokan vuodatettuun vereen. Hallinnollisesti puna-armeija perustettiin määräyksellä kansankomissaarien neuvostossa 15. tammikuuta 1918 jo valmiiksi olemassaolevien punakaartien pohjalle. Virallinen puna-armeijan päivä, 23. helmikuuta 1918 muistuttaa ensimmäisestä joukkovärväyksestä Pietarissa ja Moskovassa ja ensimmäisistä taistelutoimista miehittävää keisarillisen Saksan armeijaa vastaan. Punakaartien järjestäminen sotilaskurinalaiseksi armeijaksi oli tarpeen erityisesti juuri tuolloin siksi, että Saksan keisarikunta ei enää pidempään jäänyt odottamaan kansankomissaarien neuvoston päätöksiä Saksalle Brest-Litovskissa luovutettavista alueista, vaan oli lopettanut 5. joulukuuta 1917 solmitun aselevon ja lähtenyt hyökkäämään Latvian ja Viron kautta kohti Petrogradia (Pietari 1916-1924) Lev Trotskin katkaistua neuvottelut tyytyen aselepolinjaan Saksan ensin tunnustettua Ukrainan itsenäisyyden. 1924ssa, vuonna 1921]] 23. helmikuuta oli tärkeä kansallinen vapaapäivä Neuvostoliitossa, jota myöhemmin juhlittiin myös nimellä neuvostoarmeijan päivä. Juhlapäivä jatkaa perinnettä edelleen nimellä isänmaan puolustajien päivä. Puna-armeijan perustajana pidetään yleisesti Lev Trotskia, joka toimi sekä ulkoministeriä vastaavana ulkoasiainkansankomissaarina että puolustusministeriä vastaavaa sotakansankomissaarina vuosina 1918–1924. Perustettaessa puna-armeija perustui vapaaehtoisuuteen, eikä se tuntenut sotilasarvoja tai joukko-osastosymboleita. Upseerit valittiin demokraattisesti. 29. toukokuuta 1918 18–40-vuotiaat miehet tehtiin kuitenkin asevelvolliseksi. Suuren luokan värväysoperaation toteuttamiseksi alueelliset kutsuntalautakuntia vastaavat sotilaskomissariaatit (военный комиссариат, военкомат; voenkomat) perustettiin, jotka toimivat tässä tehtävässä ja tällä nimellä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Sotilaskomissariaatteja ei tule sekoittaa armeijan poliittisiin komissaareihin (politrukkeihin). Jokaiseen puna-armeijan yksikköön sijoitettiin poliittinen komissaari, jolla oli valta kumota yksikön komentajien päätökset, jos ne olivat ristiriidassa kommunistisen puolueen periaatteiden kanssa. Vaikka tämä johti väistämättä komentojärjestelmässä esiintyvään tehottomuuteen, puolueen johto piti tärkeänä kontrolloida upseeristoa, joka oli sisällissodan edetessä yhä useammin muodostettu entisen keisarillisen armeijan upseereista. Venäjän sisällisodassa 1918-1920 puna-armeija taisteli valkoisia vastavallankumouksellisia armeijoita vastaan ja sitä käytettiin myös sisäisten kapinoiden tukahduttamisiin. Sodan loppuun mennessä puna-armeijassa palveli lähes 5 miljoonaa miestä. Ammattiupseerien toimi, joka oli hylätty "tsaristisena perintönä", palautettiin 1935. Suurten puhdistusten aikana lähes kaikki vanhemmat upseerit kuitenkin teloitettiin tai lähetettiin pakkotyöleireille potentiaalisina uhkina Stalinin vallalle.

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen talvisodassa puna-armeijan voimaa heikensivät suuresti kykenemättömyys sopeutua purevaan pakkaseen ja monet muut tekijät. Taisteluiden jatkuessa komennettiin rintamalle myös ukrainalaisista koottuja eteläisiä yksilöitä. Armeija oli jo aikaisemmin mekanisoitu, kuten monet muutkin eurooppalaiset armeijat siihen aikaan. Moottoriajoneuvot soveltuivat kuitenkin huonosti talvisodan taistelukenttien metsäiseen maastoon, kylmyydestä puhumattakaan ja ylivoimaisiksi luultu puna-armeija juuttui pidentyviin taisteluihin sitkeätä vastarintaa tekevien suomalaisten kanssa. Lisäksi armeija taisteli sotaa täysin väärillä taistelutaktiikoilla, joiden muuttaminen oli vaikeata jäykän komentorakenteen takia. Myös kokemuspula oli Stalinin puhdistusten takia valtava. Alkuperäinen tarkoitus oli edetä muutamassa viikossa Helsinkiin, mutta taisteluiden jumiuduttua paikalleen tavoite ei koskaan toteutunut — vaikka Suomen armeija vietiin lähelle murtumispistettä, joutui Stalin kuitenkin taipumaan rauhanneuvotteluihin ja puna-armeija koki nöyryytyksen kansainvälisen yleisön silmissä. Kansallissosialistisen Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, puna-armeijan vahvuus oli arviolta 1,5 miljoonaa miestä. Se oli edelleen poliittisten puhdistusten heikentämä ja joutui pahasti hyökkäyksen yllättämäksi. Ensimmäisten viikkojen aikana käytännössä koko neuvostoilmavoimat tuhottiin kentille ja satoja tuhansia neuvostosotilaita motitettiin valtaviin motteihin. Neuvostohallitus muutti taktiikkaansa parantaakseen pakenevan puna-armeijan moraalia 1941. Neuvostopropagandassa, joka oli aikaisemmin toitottanut poliittista agendaa luokkataistelusta muutti lähestymistavakseen patrioottisten tunteiden nostamisen väestössä ottaen käyttöönsä neuvostovaltaa edeltäneen keisarillisen Venäjän historian. Sota Hitlerin Saksaa vastaan rinnastettiin Napoleonia vastaan käytyyn isänmaalliseen sotaan 1812. Propaganda teki viittauksia sellaisiin legendaarisiin venäläisiin sankareihin kuin Aleksanteri Nevski ja Mihail Kutuzov. Ortodoksisen kirkon vainoaminen lopetettiin ja papisto elvytti esimerkiksi sellaisen perinteen kuin aseiden siunaaminen ennen taistelua. Poliittisten upseerien perinne poistettiin, vaikka tosin ainoastaan hetkellisesti. Armeijaan muodostettiin tarkasti määritellyt sotilasarvot ja alettiin myöntämään esimerkiksi mitaleita ja perustettiin "ritarikuntia". Kaarti perustettiin uudelleen ja suurta sankaruutta taistelussa osoittaneet yksiköt nimettiin uudelleen kaarti-etuliitteellä — kaartinrykmentti, kaartinarmeija jne. Suuren isänmaallisen sodan aikaan puna-armeijaan värvättiin 15–20 miljoonaa upseeria ja sotilasta, joista 7–10 miljoonaa kuoli. Puna-armeijan sotilaat, jotka joutuivat saksalaisten vangiksi teloitettiin usein suoraan kentällä tai kuljetettiin epäinhimillisiin oloihin vankileireille. Heitä myös surmattiin tuhoamisleireillä osana holokaustia. Näiden vangiksi jääneiden osa ei ollut sodan lopussa vapautuessaan kovinkaan paljon parempi, koska antautumisesta rangaistiin joko teloituksella tai passituksella vuosiksi pakkotyöhön Siperiaan. Saksaa vallatessaan puna-armeijan sotilaat syyllistyivät myös lukemattomiin sotarikoksiin—ryöstelyyn, tuhoamiseen ja saksalaisnaisten raiskauksiin. Puna-armeijan sotilaat eivät erotelleet saksalaista sotilasta ja siviiliä . Sotarikokset johtuivat osittain sekä löyhästä kontrollista että katkeruudesta—saksalaiset olivat itse toteuttaneet samanlaisia julmuuksia Neuvostoliitossa. Puna-armeijan johto tuomitsi raakuudet puna-armeijan sotilaan arvolle sopimattomiksi tekosiksi, mutta niiden konkreettiseen estämiseen tähtäävät toimet olivat ponnettomia. On huomattava kuitenkin, etteivät kaikki sotilaat syyllistyneet näihin raakuuksiin ja useimmiten asialla olivatkin itse rintamajoukkojen sijaan selustan joukot. Voitetun sodan jälkeen ja Berliinin sortumisen jälkeen puna-armeijaa kohtaan tunnettu kunnioitus ja sen arvovalta nousivat neuvostoyhteiskunnassa huomattavasti. Viimeinen askel muodonmuutoksessa vallankumouksellisesta asejoukosta suvereenin valtion vakinaiseksi armeijaksi tapahtui 1946, kun puna-armeija nimettiin neuvostoarmeijaksi.

Kylmä sota

Sodan jälkeen joukkoja kotiutettiin ja armeijan vahvuus vähennettiin arviolta viiteen miljoonaan. Neuvostoarmeijan yksiköt, jotka olivat vapauttaneet Itä-Euroopan maat saksalaisten vallasta jäivät maihin miehitysjoukoiksi varmistamaan neuvostovallan säilymisen. Tämä johti valtioiden muuttumiseen sosialistisen blokin jäseniksi ja käytännössä Neuvostoliiton satelliittivaltioiksi. Suurin neuvostoarmeijan vahvuus oli sijoitettuna Itä-Saksaan torjumaan NATO-joukkojen uhkaa. Saksalaishyökkäyksen Neuvostoliiton maaperällä aiheuttamat tuhot saivat Neuvostoliiton muodostamaan kylmän sodan doktriinin, jonka tavoite oli taistella vihollisia vastaan niiden omalla maaperällä tai mahdollisesti satelliittivaltioiden puskurivyöhykkeellä. Turvatakseen tuon puskurivyöhykkeen olemassaolon neuvostojoukot kukistivat kaikki sosialisminvastaiset kansannousut DDR:ssä, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa 1950- ja 1960-luvuilla. Vastakkainasettelu NATO:n kanssa kylmän sodan aikana perustui lähinnä ydinpelotteeseen. Neuvostoliitto käytti paljon resursseja armeijansa ydinaseiden kehittelyyn, etenkin ballististen ohjusten ja ydinsukellusveneiden. Konflikteja sodittiin ainoastaan ns. proxy-sotien kautta, joissa Yhdysvallat ja NL tukivat hallituksia tai kapinallisliikkeitä tarpeen mukaan. 1979 neuvostoarmeija kuitenkin puuttui suoraan sisällissotaan, joka riehui Afganistanissa. Neuvostoliiton tavoitteena oli tukea ystävällismielistä maallista hallintoa, jota uhkasivat muslimifundamentalistisissit (joihin kuului mm. Osama bin Laden). Yhdysvallat tuki näitä sissejä taloudellisesti ja sotilaallisilla varusteilla, mm. toimittamalla niille amerikkalaisia Stinger-ilmatorjuntaohjuksia, joilla oli tarkoitus taistella neuvostojoukkojen ilmaherruutta vastaan. Teknisestä ylivertaisuudestaan huolimatta neuvostoarmeija ei onnistunut saamaan maata kontrolliin ja kärsi jatkuvia tappioita sissien iskuissa ja väijytyksissä. Mihail Gorbatšov veti viimein joukot maasta 1988. Afganistanin sotaa 1980–1988 voidaan verrata Yhdysvaltain käymään sotaan Vietnamissa—molemmat olivat kylmän sodan sijaissotia ja molemmat päättyivät nöyryyttävään tappioon teknisesti alivoimaista, mutta lopulta voitokasta sissivastustajaa vastaan.

Neuvostoliiton loppu

1991 armeija näytteli tärkeää osaa vanhoillisten kommunistien ja ylempien sotilaskomentajien järjestämässä vallankaappausyrityksessä, jonka tarkoituksena oli syöstä Mihail Gorbatšov ja hänen uudistusmielinen hallituksensa vallasta lähettämällä panssarivaunuja Moskovan kaduille. Kaappaus epäonnistui, koska siviilit ryhtyivät vastarintaan ja panssarivaunujen miehistöt kieltäytyivät ampumasta maanmiehiään. Kaappausta seurasi Neuvostoliiton romahtaminen. Neuvostoarmeija hajotettiin ja sen resurssit jaettiin Neuvostoliiton seuraajavaltioiden kesken. Suurin osa armeijasta, mukaan lukien enemmistö ydinohjusjoukoista liitettiin Venäjän federaation armeijaan. Itä-Eurooppaan sijoitetut joukot vedettiin takaisin vuosina 1991–1994. Venäjän federaation armeijassa säilyvät edelleen puna-armeijan perinteet, koska sen tunnuksena on edelleen punainen, viisisakarainen tähti.

Katso myös


- Puna-armeijassa menestyneet suomalaiset
- Puna-armeijan marssiopas Suomeen Luokka:Armeijat Luokka:Neuvostoliitto ko:붉은 군대 ja:赤軍

9. kesäkuuta

9. kesäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 160. päivä (161. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 205 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Ensio :- suomenruotsalainen kalenteri: Dag, Daga :- ortodoksinen kalenteri: Kirilä, Kiril :- saamenkielinen kalenteri: Ahkemiella :- vanhemmissa kalentereissa: Börje, Ensi, Felicianus, Flavius, Gudmund, Primos, Primus

Tapahtumia


- 68 - Rooman keisari Nero surmasi itsensä välttääkseen kuolemantuomion.
- 1534 - Jacques Cartier löysi ensimmäisenä eurooppalaisena St. Lawrence -joen.
- 1922 - Ahvenanmaan maakuntapäivät piti ensimmäisen istuntonsa.
- 1923 - Bulgarian armeija kaappasi hallitukselta vallan.
- 1934 - Aku Ankka debytoi piirroselokuvassa Viisas Kana Kananen.
- 1942 - Toinen maailmansota: natsit polttivat tšekkiläisen Lidicen kylän kostona Reinhard Heydrichin salamurhasta.
- 1944 - Jatkosota: Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen tulivalmistelun Karjalan kannaksella kello 05.55 ja myöhemmin tiedusteluhyökkäykset.
- 1999 - Kosovon sota päättyi Jugoslavian ja NATO:n solmiessa rauhan.
- 2004 - Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reaganin hautajaiset.

Syntyneitä


- 1672 - Pietari Suuri (30. toukokuuta juliaanisen kalenterin mukaan)
- 1963 - Johnny Depp, näyttelijä
- 1978 - Miroslav Klose, saksalainen jalkapalloilija

Kuolleita


- 68 - Nero, Rooman keisari
- 1386 - Leopold III, Itävallan herttua
- 1870 - Charles Dickens, kirjailija

Juhlapäiviä


- Ahvenanmaa: Itsehallintopäivä. ---- Katso myös: kalenteri ~ 8. kesäkuuta, 10. kesäkuuta Luokka:Kesäkuu -06-09 ms:9 Jun ko:6월 9일 ja:6月9日 simple:June 9 th:9 มิถุนายน

C. G. E. Mannerheim

Carl Gustaf Emil Mannerheim (4. kesäkuuta 1867–28. tammikuuta 1951) oli suomalainen ammattisotilas, valtionhoitaja ja presidentti, jolla oli merkittävä rooli itsenäistyneen Suomen historiassa.

Venäjän armeija

Mannerheim aloitti sotilasuransa kadettina Suomen kaartin kadettikoulussa Haminassa, mutta tuli sieltä erotetuksi rikottuaan poistumiskieltoaan vastaan. Tämän jälkeen hänen oli hakeuduttava Pietariin Venäjän armeijaan Nikolajevin ratsuväkikouluun, josta hän valmistui 1889 ja ylennettiin kornetiksi palveluspaikkanaan 15. Aleksandran rakuunarykmentti Puolassa. Tammikuussa 1891 Mannerheim sai siirron takaisin Pietariin keisarinna Maria Fjodorovnan Chevalier-kaartiin. Pietarissa ollessaan Mannerheim avioitui Anastasia Nikolajevna Arapovan kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi tytärtä: Anastasie ja Sophie. Lokakuussa 1904 Mannerheim siirrettiin 52. Njezhinin rakuunarykmenttiin everstiluutnantiksi ylennettynä. Hän osallistui 1904–1905 käytyyn Venäjän-Japanin sotaan ja hänet ylennettiin everstiksi Mukdenin taistelussa osoitetun urheuden ansiosta. Sodasta palattuaan hän vietti lyhyen aikaa Suomessa ja Ruotsissa ennen kuin lähti 1906 kansantieteelliseksi matkaksi naamioidulle tiedusteluretkelle Keski-Aasiaan ja myöhemmin toiselle retkelle Kiinaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin jälleen Puolaan 13. Vladimirin ulaanirykmentin komentajaksi. Ylennys kenraalimajuriksi tuli 1910 ja kaartinratsuprikaatin komentajuus 1913. Ensimmäisessä maailmansodassa Mannerheim palveli ratsuväkikomentajana Itävalta-Unkarin ja Romanian rintamilla. Kunnostauduttuaan taistelussa itävaltalaisunkarilaisia vastaan hänelle myönnettiin joulukuussa 1914 yksi Venäjän korkeimpia kunniamerkkejä, neljännen luokan Pyhän Yrjön Risti. Vuonna 1915 hänestä tuli 12. ratsuväkidivisioonan komentaja ja kesällä 1917 6. ratsuväkiarmeijakunnan komentaja. Kenraaliluutnantiksi hänet oli ylennetty virallisesti saman vuoden huhtikuussa, mutta ylennys annettiin takautuvasti vuodesta 1915. Syyskuussa 1917 hänet siirrettiin reserviin ja 1.1.1918 hän anoi eroa Venäjän armeijasta.

Suomen vuoden 1918 sota

Kun Mannerheim oli palannut Suomeen, hänet nimitettiin suojeluskuntien johtoon, ja hän johti valkoista armeijaa Suomen sisällissodassa. Saksalaisten avunantoon Mannerheim suhtautui negatiivisesti, mutta hänen vastustuksestaan huolimatta Suomen laillinen hallitus (senaatti) sitä pyysi.

Sotien välinen aika

Sisällissodan jälkeen Mannerheim vastusti hallituksen yhä jatkunutta saksalaismielistä ulkopoliittista suuntausta ja saksalaisen kuninkaan valintaa. Näistä syistä Mannerheim lähti ulkomaille ja neuvotteli omatoimisesti Suomen ulkopoliittisista suhteista mm. Ranskassa ja Englannissa. Maailmansodan päätyttyä ja Suomen saksalaisen kuninkaan erottua Suomi oli vielä lain mukaan monarkia ja Mannerheim toimi puoli vuotta Suomen valtionhoitajana (riksföreståndare) eli vt. valtionpäämiehenä (12. joulukuuta 1918–26. heinäkuuta 1919), mutta koki muutamia poliittisia tappioita, ja hävisi lopulta presidentinvaaleissa Ståhlbergille. Sisällissodan jälkeinen suhtautuminen kansanjoukkojen keskuudessa oli ristiriitaista – valkoinen puoli piti häntä isänmaan sankarina, kun vastaavasti hävinnyt punainen puoli piti häntä verisenä lahtarina. Mannerheim ei varsinaisesti ollut osallisena sisällissodan jälkiselvittelyiden julmuuksissa ja yritti määräyksillään jonkin verran vähentää niitä, mutta hän ei toisaalta myöskään tarttunut julmuuksien estämiseen koko tarmollaan. Mannerheim oli pitkään ilman julkista virkaa, kunnes tasavallan presidentti Svinhufvud pyysi häntä ryhtymään puolustusneuvoston puheenjohtajaksi 1931.

Ylipäällikkö

Svinhufvud Talvisodan syttyessä Mannerheim nimitettiin armeijan ylipäälliköksi. Jatkosodan aikana Mannerheim jatkoi toimessaan ja sai 1942 ainoan myönnetyn Suomen marsalkan arvonimen 75-vuotisjuhliinsa liittyen. Samoilla juhlilla "Marski" koki korkealla tasolla tapahtuneen, joskin itselleen hieman vastenmielisen huomionosoituksen, kun Saksan diktaattori Adolf Hitler saapui yllättäen onnittelukäynnille. Kun jatkosodan rauhanneuvotteluiden yhteydessä presidentti Risto Ryti erosi tehtävistään, ylipäällikön ja presidentin tehtävät yhdistettiin ja Mannerheim valittiin tasavallan presidentiksi. Hän toimi presidenttinä vuosina 1944–1946.

Mannerheimin sairastuminen ja kuolema

1946 1946 Sairastuttuaan Mannerheim erosi presidentin tehtävistä 1946 ja vietti suuren osan jäljellä olevasta elämästään Sveitsissä. Carl Gustaf Emil Mannerheim kuoli Lausannessa, Sveitsissä vuonna 1951. Mannerheim on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Suurin suomalainen ja muut huomionosoitukset

Helsingin pääkatu Heikinkatu muutettiin Mannerheimintieksi. Hänelle valmistettiin kansalaiskeräyksellä rahoitettu ratsastajapatsas sen varrelle. Mannerheim äänestettiin 6. joulukuuta 2004 päättyneessä Suuret suomalaiset -ohjelmassa suurimmaksi suomalaiseksi. Tampereella on kiistelty, usein töhrimisen kohteeksi joutunut Mannerheimin patsas, joka ei saanut sijoituspaikkaa keskustasta, vaan se pystytettiin Vehmaisten metsikköön alueelle, josta valkoiset aikanaan hyökkäsivät valtaamaan Tamperetta. Patsas paljastettiin 4. kesäkuuta 1956. Sisällissodan arvet eivät ole vieläkään täysin umpeutuneet, sillä Mannerheimin patsas töhrittiin punaisella "lahtari"-graffitilla Suuret suomalaiset -äänestyksen päätyttyä.

Kirjallisuus


- Veijo Meri: C.G. Mannerheim: Suomen marsalkka.
- Leonid Vlasov: Mannerheim — tsaarin kenraali 1914 – 1917. (Gummerus, 1996, ISBN 951-20-4688-1)

Katso myös


- Mannerheim-suku
- Suuret suomalaiset
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Aiheesta muualla


- [http://www.mannerheim.fi/ Mannerheim- internet-projektin kotisivut]
- [http://sv.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mannerheim Mannerheim på svenska]
- [http://eduwww.mikkeli.fi/opetus/paamajakoulu/mannerhe Päämajakoulun Mannerheim-sivut]
- Rudolf Walden
- [http://haku.kansallisbiografia.fi/FMPro?-db=kbnet.fp5&-format=kb%2fkbartikkeli.htm&-lay=www&-sortfield=lajittelukentt%e4&zz=zet5rr342uu5556v&-max=2147483647&-recid=32968&-find= Kansallisbibliografia] Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf Mannerheim, Carl Gustaf ko:칼 구스타프 만네르헤임 ja:カール・グスタフ・エミール・マンネルヘイム

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland