Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Liettua

Liettua

Liettua on valtio Itämeren rannalla Euroopassa. Se on yksi Baltian maista. Liettuan rajanaapureita ovat Latvia, Valko-Venäjä, Puola ja Kaliningradin läänin kautta Venäjä. Liettuan pääkaupunki on Vilna. Liettuan asukasluku on noin 3,5 miljoonaa ja pinta-ala on 65 200 km² eli noin yksi viidesosa Suomen pinta-alasta. Liettua on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Historia

Liettua oli olemassa jo keskiajalla, ja se mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1009. Saksalaiset yrittivät käännyttää pakanalliset liettualaiset kristinuskoon 1200-luvulla, mutta tuloksetta. Liettuasta tuli ajan myötä ruhtinaskunta, joka kattoi suuria osia Itä-Euroopasta. Siitä tuli lopulta kristitty valtio, kun se rauhanomaisesti yhdistyi Puolan kanssa, muodostaen Puola-Liettuan 1300-luvulla. Tämä liitto säilyi Puolan jakamiseen asti vuoteen 1795, kun Liettua liitettiin Venäjään. Helmikuussa 1918 aikaisempaa pienempi Liettuan kuningaskunta itsenäistyi Venäjän vallankumouksen jälkeen. Liettuasta tuli jo marraskuussa tasavalta, sen jälkeen kun Saksa koki tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Vuonna 1940 Neuvostoliitto valloitti Liettuan. Kommunistihallinnon romahdettua Liettua julistautui taas itsenäiseksi 11. maaliskuuta, 1990, ollen ensimmäinen Neuvostotasavalta, joka näin teki. Liettua on tämän jälkeen lähentynyt Länsi-Eurooppaa kohti, ja siitä tuli Euroopan unionin ja NATO:n jäsen vuonna 2004.

Politiikka

Liettuan presidentti on valtionpäämies, ja hänet valitaan vaaleissa viiden vuoden kaudeksi. Presidentti toimii myös armeijan ylipäällikkönä ja johtaa ulkopolitiikkaa. Hän nimittää myös pääministerin, jonka eduskunnan on myös hyväksyttävä. Presidentti nimittää pääministerin esityksen pohjalta muut ministerit, johtavat virkamiehet, tuomarit ja perustuslakituomioistuimen jäsenet. Lietualla on yksikamarinen eduskunta, Seimas, johon valitaan 141 jäsentä neljän vuoden kaudeksi. Puolueilta vaaditaan 5 % maan kaikista äänistä, että ne saavat ehdokkaansa eduskuntaan. 2004

Läänit

Liettua jaetaan 10:een lääniin (apskritys, yksikkö - apskritis), jotka ovat nimetty suurimman kaupungin mukaan. Läänit on jaettu 56:een kuntaan.
- Alytus
- Kaunas
- Klaipeda
- Marijampole
- Panevezys
- Siauliai
- Taurage
- Telsiai
- Utena
- Vilna

Maantiede

Vilna Pääartikkeli: Liettuan maantiede

Väestöjakauma

Yli 80 % Liettuan väestöstä on etnisesti liettualaisia ja puhuvat liettuan kieltä, joka on ainoa virallinen kieli. Vähemmistöihin kuuluvat venäläiset (8 %), puolalaiset (7 %) ja valko-venäläiset (1,5 %). Suurin osa liettualaisista on katolilaisia, loput ovat ortodokseja, protestantteja ja juutalaisia.

Merkittävimmät luonnonvarat


- turve
- meripihka

Merkittävimmät vientituotteet


- liha
- koneet
- maito

Aiheesta muualla


- [http://www.donelaitis.fi/liettua/index.htm Donelaitis-seura - Liettuan ystävyysseura]
- [http://www.liettua.fi Liettuan matkaneuvonta Helsingissä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=55.316643,23.884277&spn=2.776036,8.107910&z=10&t=h&hl=en Liettua Google Mapsissa] Luokka:Liettua Luokka:Entiset neuvostotasavallat fiu-vro:Leedu als:Litauen roa-rup:Litva ms:Lithuania zh-min-nan:Lietuva ko:리투아니아 ja:リトアニア simple:Lithuania th:ประเทศลิทัวเนีย

Itämeri

Itämeri on meri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä. Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 450 metriä. Itämeren suolapitoisuus on huomattavasti alhaisempi kuin valtamerten, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6000–4000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, jolloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi. Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa. Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain hieman harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (Baltic Sea). Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:
- Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
  - Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
  - Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
  - Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
  - Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
  - Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
- Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
- Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
- Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
- Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.

Itämeren biologia

Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa, ja uudet lajit voivat levitä räjähdymäisesti laajoille alueille. Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna, esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaa ehkä viidesosan valtameressä elävistä.

Itämeren ympäristöongelmia

Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttuvat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä. Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä johdosta hylje- ja merikotkakannat elpyneet.

Itämeren esivaiheet

Itämeren tunnetuin muinaishistoria liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen. Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eemmeri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti. Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien. Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja mereen vieville salmille tilaa ja maankohoaminen puolestaan sulki salmia. Mannerjää alkoi sulaa noin 12 000 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Seuraava Yoldiameri oli yhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien tasolta ja osittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni. Ruotsin maaperän kohotessa meriyhteydet umpeutuivat, ja Itämeren kohdalle kehittyi lyhyehköksi ajaksi makeavetinen Ancylusjärvi. Tanskan salmien avauduttua oli Litorinameren vuoro; tämä on nyttemmin kutistunut ja makeutunut Itämereksi samalla kun Laatokka on irtautunut omaksi järvekseen. Itämeren vaiheiden synty:
- Baltian jääjärvi 13000 eaa
- Yoldiameri 10300 eaa
- Ancylusjärvi 9500 eaa
- Mastogloiameri 8500 eaa
- Litorinameri 7500 eaa
- Itämeri eli Post-Litorinameri 4000 eaa Lisäksi erotellaan joissain yhteyksissä Echineismeri (7300–6800 eaa).

Aiheesta muualla


- [http://www.fmi.fi/saa/index_5.html Ilmatieteen laitos: Merisäätiedotusten ennustusalueet]
- [http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta.html Merentutkimuslaitoksen Itämeriportaali] Luokka:Itämeri ko:발트 해 ja:バルト海 simple:Baltic Sea th:ทะเลบอลติก

Baltian maat

right Baltian maat viittaa kolmeen valtioon Itämeren itäpuolella:
- Latvia
- Liettua
- Viro Epävirallisissa yhteyksissä käytetään myös käsitettä baltit, tosin tällä voidaan tarkoittaa myös kyseisten maiden asukkaita (varsinaisesti baltit ovat pelkästään balttilaisten kielten puhujia eli latvialaisia ja liettualaisia, ei itämerensuomalaista kieltä puhuvia virolaisia). Myös käsite Koillis-Eurooppa on saavuttanut suosiota maiden itsenäistyttyä Itä-Euroopasta erottautumisen vuoksi.

Baltian historia

Vuonna 1219 Tanska valloitti Pohjois-Viron. Samoihin aikoihin saksalainen ritarikunta valloitti etelästä ja lännestä käsin Latviaa ja Viroa. Ritarien perässä tuli saksalaisia hansakauppiaita. Kun maanomistus tämän seurauksen siirtyi saksalaisille, aateliset alistivat kantaväestön vähitellen maaorjiksi. Myös Pohjois-Viro siirtyi 1300-luvulla saksalaisen ritarikunnan valtaan. 1500-luvulla Venäjä, Puola, Tanska ja Ruotsi kävivät pitkiä sotia Baltiasta. Näiden seurauksena Ruotsi voitti Viron ja Pohjois-Latvian, kun taas Liettua siirtyi Puolalle. 1721 Venäjä liitti itseensä Viron ja Latvian ja vuonna 1795 Liettuan. Baltian maat julistautuivat itsenäisiksi 1918, mikä johti itsenäisyyssotaan Neuvosto-Venäjää vastaan. Kun Stalin ja Hitler jakoivat Eurooppaa Molotovin-Ribbentropin sopimuksen yhteydessä vuonna 1939, Baltia päätyi Neuvostoliitolle.

Suomi ja Baltia

Ennen toista maailmansotaa myös Suomi laskettiin joskus mukaan Baltian maihin, erityisesti Neuvostoliiton mielestä. Muun muassa Molotov-Ribbentropin sopimus mainitsee Suomen yhtenä sille kuuluvista Baltian maista. Suomi oli tästä eri mieltä, ja toisen maailmansodan jälkeen Suomi onkin yleensä laskettu mukaan Pohjoismaihin. Luokka:Latvia Luokka:Liettua Luokka:Viro Luokka:Baltian maat ja:バルト三国

Valko-Venäjä

Valko-Venäjän tasavalta (Respublika Belarus) (valkovenäjäksi: Белару́сь, venäjäksi: Белару́сь, ennen Белору́ссия), on valtio Itä-Euroopassa. Rajanaapureita ovat Puola ja Liettua lännessä, Venäjä idässä, Ukraina etelässä ja Latvia pohjoisessa.

Historia

Valko-Venäjän slaavilainen kansa asettui asuinsijoilleen 500–700-luvulla. 800–1100-luvuilla voimakkaimmaksi vallaksi nousi Polatskin ruhtinaskunta pohjoisessa. Vähäisempiä voimia olivat Turawin ja Mahiljoun ruhtinaskunnat. Polatsk nousi voimakkaimmaksi ja piti muita Rutenian keskuksia vasalleinaan ja hallitsi balttienkin maita lännessä. Se oli myös piispanistuin. Valko-Venäjän valloittivat mongolit 1200-luvulla ja se joutui liettualaisten ja Liettuan suuriruhtinaskunnan alaisuuteen 1200–1400-luvuilla, pääkaupunkinaan aluksi Navahradak ja myöhemmin Vilna. Vuonna 1569 Liettuan suuriruhtinaskunnasta tuli osa Puola-Liettuaa Puolan valittujen kuninkaiden alaisuudessa. Puolan jaoissa Valko-Venäjä jäi Venäjän keisarikunnalle 1795. Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Saksan miehityksen aikana 1917 perustettiin lyhytaikainen Valko-Venäjän kansallinen tasavalta. Vuonna 1919 julistettiin perustetuksi Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, joka oli Neuvostoliiton perustajajäsen. Toisen maailmansodan aikana Valko-Venäjä oli täysin Natsi-Saksan miehittämä vuosien 1941–1944 välillä. Toinen Valko-Venäjää koitellut tapaus oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 1986, joka saastutti laajoja alueita. Valko-Venäjä julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta 27. heinäkuuta 1990. 8. joulukuuta Venäjän Boris Jeltsin, Ukrainan Leonid Kravtšuk ja Valko-Venäjän Stanislav Šuškevitš tapasivat Valko-Venäjällä Belavežkaja Puštšassa, julistaen Neuvostoliiton puretuksi ja Itsenäisten valtioiden yhteisön perustetuksi. Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa kesällä 1994 Aleksandr Lukašenko valittiin Valko-Venäjän presidentiksi. Hän on pitänyt valtaa siitä lähtien.

Politiikka

Valko-Venäjää hallitsee presidentti ja kaksikamarinen parlamentti (kansalliskokous). Laillisuutta valvoo korkein oikeus ja perustuslaillinen oikeusistuin. Ylähuoneessa, eli tasavallan neuvostossa (soviet respubliki), on 64 paikkaa, 56 edustajaa valitaan paikallisneuvostoista ja 8 nimittää presidentti, kaikki nelivuotiskausille. Alahuone, eli edustajainhuone on 110-paikkainen, kaikki edustajat valitaan yleisellä äänioikeudella nelivuotiskaudelle. Lännessä Valko-Venäjää on nimitetty Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi presidentti Lukašenkon autoritaarisen aseman vuoksi. Valko-Venäjä on viimeinen Euroopan maa, joka ei ole saanut jäsenyyttä Euroopan neuvostossa. Nykyhallinnon aikana Valko-Venäjällä on tapahtunut oppositiojohtajien ja journalistien katoamisia ja mystisiä kuolemia.

Osat

right Valko-Venäjällä on kuusi aluetta (вобласць) ja yksi horad, pääkaupunki Minsk. Alueet jaetaan edelleen piireiksi eli rajoneiksi. #Minsk (horad) #Brestin voblasti, pääkaupunkinaan Brest (Бе́расьце, Брэст) #Homelin voblasti, pääkaupunkinaan Homel (Го́мель), venäjäksi Gomel #Hrodnan voblasti, pääkaupunkinaan Hrodna (Гро́дна), venäjäksi Grodno, liettuaksi Gardinas #Mahiljoun voblasti, pääkaupunkinaan Mahiljou (Магілёў), venäjäksi Mogilev #Minskin voblasti, pääkaupunkinaan Minsk #Vitsebskin voblasti, pääkaupunkinaan Vitsebsk (Ві́цебск), venäjäksi Vitebsk

Maantiede

Valko-Venäjän maantiede Valko-Venäjän maantiede Valko-Venäjällä ei ole merenrantaa. Maassa on tosin 11000 järveä ja kolme suurta jokea: Niemen, Dnepr ja Pripjat. Valko-Venäjä on verraten tasaista ja soista. Suurin suoalue on Polesie (Polesia) maan eteläosassa. Maan korkein kohta on Dzjažynskja Hara, 346 metriä. Tšernobylin ydinvoimalan 4-reaktorin räjähtäessä Ukrainassa silloisessa Neuvostoliitossa vuonna 1986 Valko-Venäjälle tuli valtaisia säteilylaskeumia. Ne ovat aiheuttaneet Valko-Venäjän luonnolle ja väestölle suuria ongelmia. Valko-Venäjällä esimerkiksi todetaan noin 10 000 syöpä- tai leukemiatapausta vuodessa enemmän nykyään kuin ennen Tšernobylin onnettomuutta.

Talous

Valko-Venäjän talous on varsin huonossa kunnossa pääasiassa ruuanjalostuksen ja raskaan teollisuuden ollessa lamassa Valko-Venäjän poliitikkojen kiistellessä uudistuksista. Korkea inflaatio (28,2 %), mutta vähäinen työttömyys (virallisesti 2,1 %) Preidentti Lukašenko ohjasi maan "markkinasosialismiin" vuonna 1995. Talouskasvu oli 6,1 % vuonna 2003, tosin sitä rajoittaa korkea inflaatio, jatkuva kauppavaje ja huonot suhteet pääasialliseen energiantoimittajaan, Venäjään, joka on myös suurin kauppakumppani. Valko-Venäjällä ei ole suoritettu juurikaan rakenneuudistuksia vuoden 1995 jälkeen. Hallitus kontrolloi tuotteiden hintoja sekä valuuttakursseja, ja yksityisyrityksiä painostetaan usein keskushallinnon taholta. Taloussäännöstely on auttanut merkittävästi köyhempää väestönosaa. Valko-Venäjä on eristäytynyt lännestä ja vapaista markkinoista.

Väestöjakauma

Asukkaista 81,2 % on valkovenäläisiä, 11,4 % venäläisiä, 3,9 % puolalaisia, 2,4 % ukrainalaisia ja 1,1 % muita (1999). 60–70 % asukkaista pitää itseään ortodokseina, 15–20 % katolilaisina ja 5–10 % protestantteina tai muihin uskontokuntiin kuuluvina. Ateisteja on merkittävä osa.

Kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat


- turve
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=53.891391,27.905273&spn=5.463844,15.405029&t=h&hl=en Valko-Venäjä Google Mapsissa] Luokka:Valko-Venäjä Luokka:Entiset neuvostotasavallat ms:Belarus zh-min-nan:Belarus ko:벨라루스 ja:ベラルーシ simple:Belarus th:ประเทศเบลารุส fiu-vro:Valgõvinne

Puola

Puola on yksi Keski- ja Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina ja idässä Valko-Venäjä, Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola on Itämeren rannikolla, sitä vastapäätä ovat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.

Historia

Puolan historia
Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi jo 1000-luvulla. Vuosisatojen ajan se oli yksi Itä-Euroopan suurvalloista. Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan tasavalta. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan (kruunun) heikkous johtivat kuitenkin 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen valtion, mutta Napoleonin kaaduttua Puola menetti jälleen itsenäisyytensä. Puola itsenäistyi taas ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan uudelleen 1939. Toisessa maailmansodassa maa kärsi pahasti saksalaismiehityksestä. Sodan jälkeen voittajavallat siirsivät Puolan rajoja länteen. Kylmän sodan aikana Puola oli käytännössä Neuvostoliiton valvonnassa. Vuosina 1981-82 maassa oli sotatila, kun kommunistit yrittivät – huonolla menestyksellä – pitää kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen, kuten Lech Wałęsan Solidaarisuus-liikkeen, ympärille keskittyneen vastarinnan aisoissa. Solidaarisuus sai maanvyörymävoiton osittain vapaissa parlamenttivaaleissa kesäkuussa 1989 ja joulukuussa 1990 Lech Wałęsa nousi maan presidentiksi. 1990-luvun alun uudistuksiin liittyvän taloudellisen šokin jälkeen maan talous on lähtenyt nousuun. Puola liittyi NATOon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Puolan nykyinen perustuslaki on vuodelta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä. Presidentti valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi, ja hän toimii valtion päänä. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat). Parlamentin jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita. Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee alahuone yhdeksänvuotiskausille. Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista. Edelliset parlamenttivaalit pidettiin syyskuussa 2001. Puoluekenttää hallitsee demokraattinen vasemmistoliitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai vaaleissa 1999 200 alahuoneen 460:sta paikasta ja 75 senaatin 100:sta paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen maaseudunpuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003. SLD:n kannatus on kuitenkin tippunut mielipidekyselyissä kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta. Loikkausten jälkeen sillä on enää 161 edustajan ryhmä parlamentissa ja on epävarmaa ylittääkö se enää seuraavissa vaaleissa keväällä 2005 äänikynnystä.

Osat

Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista lääniin eli voivodikuntaan: (województwa, yksikkö - województwo) Puolan osat]
- Masovian lääni (Mazowieckie)
- Sleesian lääni (Śląskie)
- Iso-Puolan lääni (Wielkopolskie)
- Ala-Sleesian lääni (Dolnośląskie)
- Pommerin lääni (Pomorskie)
- Vähä-Puolan lääni (Małopolskie)
- Lodzin lääni (Łódzkie)
- Kujavia-Pommerin lääni (Kujawsko-Pomorskie)
- Länsi-Pommerin lääni (Zachodniopomorskie)
- Lublinin lääni (Lubelskie)
- Ala-Karpaattien lääni (Podkarpackie)
- Swietokrzyskin lääni, Pyhänristinvuorten alue (Świętokrzyskie)
- Lubuszin lääni (Lubuskie)
- Ermlannin-Masurian lääni (Warmińsko-Mazurskie)
- Opolen lääni (Opolskie)
- Podlasian lääni (Podlaskie)

Maantiede

Puolan osat Puolan maantiede
Puola on yksi Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Väkiluku on 38,6 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Puolan pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat mm. Lodz, Krakova, Wroclaw, Gdansk, Poznan ja Katowice. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä. Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy. Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (Wisła, engl. Vistula, saks. die Weichsel), Oder (Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös oli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Mazury on suurin järvialue ja suosittu turistikohde.

Talous

Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuodelle 2004 ennustetaan 5,5 % kasvua, jo helmikuussa teollisuustuotanto kasvoi 18 % vuosivauhtia. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 27,5 % työvoimasta, mutta tuo vain 3,8 % BKT:stä. Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria. Puolalainen teollisuus tuottaa: elektroniikkaa, autoja, busseja (Jelcz SA, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaanlukien panssarivaunuja - PT-91 ym), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ym.

Väestöjakauma

Puolan väestöjakauma]] Puolassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Noin 95 % väestöstä on katolisia, tosin vain 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu mm. kreikkalais-ortodokseja ja protestantteja. Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kaksi miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Toisen maailmansodan jälkeisessa rajojen siirrossa voittajatkin suorittivat puolalaisten laajamittaisia joukkosiirtoja.

Kulttuuri

Katso: Puolan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rikki
- kupari
- maakaasu
- hopea
- lyijy

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- rauta
- terästuotteet

Tunnettuja puolalaisia

terästuotteet maissa]]
- Frédéric Chopin (Fryderyk Chopin) (säveltäjä, 1810–1849)
- Nikolaus Kopernikus (tähtitieteilijä, 1473–1543)
- paavi Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła, 1920–2005)
- Adam Małysz (mäkihyppääjä, 1977-)
- Maria Curie-Skłodowska (tiedenainen, 1867–1934)
- Stanisław Lem (tieteiskirjailija, 1921–)
- Adam Mickiewicz (1798–1855)
- Lech Wałęsa

Puolalainen ruoka

Puolalainen keittiö on tyypiltään itä-eurooppalainen ja perinteinen. Se on saanut vaikutteita sekä naapurimaidensa että juutalaisesta ruokatraditiosta vuosisatojen kuluessa. Puola on myös maantieteellisesti suuri maa, joten ruokaperinteet vaihtelevat jonkin verran eri puolilla maata. Puolalaiseen ateriaan kuuluu erottamattomana osana keitto. Tunnetuimmat ovat zurek eli hapanjauhokeitto, kermainen sienikeitto, kanasta tai naudanlihasta tehty lihaliemi, flaki eli lehmänmahakeitto, tomaattikeitto ja barszcz eli punajuurikeitto. Joidenkin keittojen kanssa tarjotaan kotonatehtyä täytettyä pastaa tai keitettyä perunaa. Kylminä alkupaloina syödään hyytelöityä kalaa tai lihaa, lihaleikkeleitä, kotitekoista maksapasteijaa, silliä, savustettua ankeriasta, täytettyjä kananmunia, juuresraasteita, tomaattia, kurkkua ja majoneesisalaatteja. Lämpimänä alkupalana tarjotaan omenan ja sipulin kanssa paistettua kananmaksaa tai lihalla täytettyä kotitekoista pastaa. Pääruokana syödään lihaa; kanaa, kalkkunaa, possua, lammasta tai nautaa. Juhlaruokana tarjotaan omenoilla täytettyä, paistettua ankkaa karpalohyytelön kanssa. Kalaruokiin kuuluvat paistetut lohi, turska, kuha ja taimen. Kalaruokia tarjotaan erityisesti paaston aikaan. Talviaikaan kuuluu bigos, pitkään uunissa haudutettu kaalipata, jossa on myös makkaraa, naudan ja sianlihaa, sipulia ja sieniä. Jouluaaton ruokapöytään kuuluu hyytelöity karppi. Pääruoan kanssa tarjotaan keitettyjä perunoita, riisiä, tattaria, hapankaalia ja erilaisia taikinasta tehtyjä makaroninkaltaisia lisäkkeitä. Ruoan kanssa tajotaan myös tummaa ja vaaleaa leipää sekä voita. Ruoan mausteina käytetään suolaa, maustepippuria, meiramia tilliä, persiljaa ja piparjuurta, sitruunaa ja etikkaa. Jälkiruokana on jäätelöä, hedelmäsalaattia, Charlotka-omenaleivosta, täytekakkuja, joissa on paksut kerrokset vanukkaita ja hyytelöitä. Myös mansikoilla tai mustikoilla täytettyä makeaa pastaa tarjotaan sokerin kanssa jälkiruoaksi. Pullataikinasta tehty leivonnainen, jossa on täytteenä unikonsiemenistä tehtyä massaa tarjotaan juhlaleivonnaisena. Ruokajuomana tarjotaan viiniä, vettä, teetä tai vahvempia alkoholijuomia. Ruoka on aina kauniisti katettu ja pöytä koristeltu. Kukat, pellavainen valkoinen tai käsin kirjottu pöytäliina ja kankaiset servietit kuuluvat kattaukseen. Puolassa tee haudutetaan teelehdistä ja tarjotaan sokerin ja sitruunan kera. Kahvi turkkilaiseen tapaan tehdään näin: jauhettu kahvi laitetaan lasin pohjalle, siihen lisätään keitetty vesi, sokeri ja kerma, sekoitetaan, annetaan laskeutua ja juodaan.

Katso myös


- Puolan autoteollisuus

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=52.106505,19.423828&spn=5.993775,16.215820&z=11&t=h&hl=en Puola Google Mapsissa]
- [http://www.puola.fi/ Puolan valtion matkailutoimisto]
- [http://www.poland-tourism.pl Puola] Luokka:Puola als:Polen ms:Poland zh-min-nan:Polska ko:폴란드 ja:ポーランド simple:Poland th:ประเทศโปแลนด์ fiu-vro:Poola

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit


- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet


- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad
- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin
- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit


- Moskova
- Pietari

Autonominen alue


- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat


- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuutauusivuosiНовый годvaltiollinen juhlapäivä
7. tammikuutaortodoksinen jouluРождествоvaltiollinen juhlapäivä
23. helmikuutaisänmaan puolustajan päiväДень защитника отечестваvaltiollinen juhlapäivä
8. maaliskuutakansainvälinen naistenpäiväМеждународный женский деньvaltiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuutakevään ja työn juhlaПраздник весны и трудаvaltiollinen juhlapäivä
9. toukokuutavoitonpäiväДень Победыvaltiollinen juhlapäivä
12. kesäkuutaVenäjän Federaation kansallispäiväДень независимостиvaltiollinen juhlapäivä
4. marraskuutakansallisen yhtenäisyyden päivävaltiollinen juhlapäivä
12. joulukuutaperustuslain päiväДень конституцииvaltiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla


- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Euroopan unioni

:Eu voi tarkoittaa myös alkuaine europiumia. europium Euroopan unioni (EU) on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan unionin keskushallinnolle. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Romania ja Bulgaria ovat liittymässä jäseniksi vuonna 2007. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja. Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni) on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude). :Katso tarkemmin Euroopan unionin symbolit

Tilastotietoja

Aina vuoden 2004 1. toukokuuta saakka EU:hun kuului 15 valtiota, joiden yhteenlaskettu väkiluku oli 374,6 miljoonaa. Euroopan väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Pinta-alaa EU:lla oli ennen laajentumista hieman vähemmän kuin Intialla, eli 3 191 100 km². Väestöntiheys EU:ssa oli ennen laajentumista 117,5 asukasta/km² (Vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote oli 74,5 vuotta. 1. toukokuuta 2004 lähtien EU on käsittänyt 25 valtiota ja sen väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Uusista jäsenmaista suurin on Puola, jossa on asukkaita 38,7 miljoonaa.

Euroopan yhdentymisen historia

Perussopimukset

Euroopan unionilla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, mitkä määrittävät yhteisön toimintaa ja minkä puitteissa päätöksenteon on tapahduttava. Perussopimukset:
- 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus
- 1957 Rooman sopimukset
  - Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
  - Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
  - Yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisölle yhteisistä toimielimistä
- 1965 Toimielinten sulautumissopimus
- 1970 Talousarviosopimus
- 1972 Irlannin, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan liittymissopimus
- 1975 Varainhoitosopimus
- 1975 Sopimus Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta
- 1976 Parlamentin suoria vaaleja koskeva päätös
- 1979 Kreikan liittymissopimus
- 1979 Euroopan valuuttajärjestelmän perustamissopimus
- 1984 Grönlannin erosopimus
- 1985 Espanjan ja Portugalin liittymissopimus
- 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
  - Euroopan yhtenäisasiakirjalla tarkennetiin Rooman sopimuksia Euroopan yhdentymisen edistämiseksi ja sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuun saattamiseksi. Sillä muutettiin Euroopan yhteisön toimielinten toimintasääntöjä ja laajennettiin yhteisön toimivaltaa erityisesti tutkimuksen ja kehityksen, ympäristöasioiden ja yhteisen ulkopolitiikan aloilla.
- 1990 Saksojen yhdistämisessä aikaisemman Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alue liittyi Euroopan yhteisöön.
- 1992 Sopimus Euroopan unionista
  - Maastrichtissa hyväksytty sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon (EMU) siirtymisen aikataulun. Maastrichtin sopimus loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle sekä mm. unionin kansalaisuuden perustamiselle.
- 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
- 1994 Itävallan, Ruotsin ja Suomen liittymissopimus
- 1997 Amsterdamin sopimus
  - Amsterdamin sopimus kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena (mm. henkilöiden vapaan liikkuvuuden ns. Schengenin sopimus osaksi perussopimuksia); unionin ja kansalaisten lähentäminen; unionin ulkosuhteiden vahvistaminen (mm. kriisinhallinta - kuten humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja rauhanpalauttaminen); määräenemmistöpäätökset neuvostossa.
- 2001 Nizzan sopimus
  - Nizzan sopimuksen keskeisimmät uudistukset koskevat neuvoston äänten uudelleenpainotusta, komission kokoa ja sen työn organisointia, määräenemmistöpäätösten lisäämistä sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa. Nizzan sopimus antoi unionille on valmiudet laajentumiseen.
- 2004 Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron liittymissopimus

Hiili- ja teräsyhteisö

Heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli noin 90 %. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Isossa-Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Rahaa ostoon ei ollut, minkä vuoksi luotiin Yhdysvaltojen ulkoministerin nimeä kantava suunnitelma eli Marshall-apu. Hiiliteollisuus sekä sotatarvikkeiden tuotannossa tarpeellinen terästeollisuus saatettiin ylikansalliseen valvontaan erityisesti ranskalaisten aloitteesta vuonna 1951, jolloin luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC): Ranska, Italia, Länsi-Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. :Katso myös Euroopan neuvosto

Talousyhteisö, atomienergiayhteisö

Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa myös suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin ns. Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Länsi-Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Iso-Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen. Kun Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, ranskalaisen Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita. Myös Iso-Britannia oli aluksi mukana, mutta se ei katsonut voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat vaativat tulliliiton muodostamisen. Iso-Britannia jättäytyi pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisön (EEC) perustamisesta. Ydinenergia tosin arvioitiin aikoinaan tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1976, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt. Katso myös rakennerahasto.

Talousarviosopimus

Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:
- Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
- Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
- Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV). Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella. Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.

Euroopan unionin lainsäädäntö ja toimielimet

Euroopan unionin toimielimet

Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki. Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.
- Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
- Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
  - Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
- Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Durão Barroso).
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
- Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
- EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi suunnitteilla oleva EU:n kemikaalivirasto tullaan sijoittamaan Suomeen.

Euroopan unionin lainsäädäntö

Euroopan unionin lainsäädäntö eli acquis tarkoittaa kaikkia jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa normistoa. Tämä säännöstö muodostuu kolmella tasolla: # perustamissopimukset