:: wikimiki.org ::
| Ligurianmeri |
Ligurianmeri
Ligurianmeri on Välimeren länsiosan pohjoisin perukka, Korsikan pohjoispuolella. Se on saanut nimensä italialaisesta Ligurian maakunnasta.
Luokka:Meret
ja:リグリア海
Välimeri
Välimeri on Atlantista Euroopan ja Afrikan väliin pistävä meri, jonka pinta-ala on noin 2,5 miljoonaa km2. Saaret ja niemet jakavat Välimeren useisiin altaisiin, joita ovat Tyrrhenan-, Ligurian-, Egean-, Joonian- ja Adrianmeri.
Välimeren syvin kohta on 5 120 m ja se sijaitsee Joonianmeressä. Atlantista Välimeren erottaa Gibraltarin salmi, idässä taas Mustastamerestä Dardanellit ja Bosporin salmi, joiden väliin jää osaksi Välimerta luettava Marmaranmeri. Välimeren merkitys koko länsimaiselle sivistykselle on ollut merkittävä sillä antiikin aikoina sen kautta levisivät kauppatavaroiden lisäksi myös ihmiset ja kulttuurivaikutteet.
Välimeren rannikkovaltiot ovat myötäpäivään tarkasteltuna Espanja, Ranska, Monaco, Italia, Malta, Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia ja Montenegro, Albania, Kreikka, Turkki, Syyria, Kypros, Libanon, Israel, Egypti, Libya, Tunisia, Algeria ja Marokko.
Luokka:Meret
zh-min-nan:Tē-tiong-hái
ko:지중해
ja:地中海
th:ทะเลเมดิเตอร์เรเนียน
Korsikaright
Korsika on Ranskalle kuuluva saari Välimeressä Italiasta länteen ja Italialle kuuluvan Sardinian saaren pohjoispuolella. Korsika listataan usein yhtenä Ranskan hallintoalueista, vaikka tarkkaan ottaen sen asema on vuodesta 1991 alkaen ollut collectivité territoriale. Korsika koostuu kahdesta departementista: Corse-du-Sud ja Haute-Corse. Hallinnollisesti ja taloudellisesti Korsika luetaan kuuluvaksi manner-Ranskaan, vaikka onkin saari.
Korsikalla on 260,196 asukasta (1999). Osa Korsikan asukkaista puhuu korsikan kieltä.
Maantiede
korsikan kieltä
Korsika on välimeren neljänneksi suurin saari Sisilian, Sardinian ja Kyproksen jälkeen. Korsikan pinta-ala on 8 682 km². Korsika on vuoristoinen ja sen korkein vuori Monte Cintu kohoaa 2 710 metrin korkeuteen.
Tärkeimmät kaupungit
- Ajaccio (Aiacciu), asukkaita: 52 880 (1999)
- Bastia (Bastia), asukkaita: n 50 000
- Corte (Corti), asukkaita: 6 693
- Sartene (Sartè)
Korsikan politiikka
Korsikalla on useita ryhmiä, jotka ajavat saarelle itsenäisyyttä tai laajempaa autonomista asemaa, jonka haluttaisiin vahvistavan korsikan kielen asemaa, paikallishallinnon merkitystä ja verotusoikeutta. Ranskan keskusjohto ei pitkään suhtautunut suopeasti näihin vaatimuksiin peläten paikallishallinnon vahvistamisen uhkaavan Ranskan yhtenäisyyttä. 1970-luvulta alkaen saarella alkoi esiintyä väkivaltaisuuksia ja pommi-iskuja. Korsikan erityishallinnon asemaa on sittemmin vahvistettu vuosina 1982, 1991 ja 2002. 6. heinäkuuta 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä korsikalaiset hylkäsivät niukasti viimeisimmän ehdotuksen Korsikan hallintouudistuksesta.
Muuta
- Napoleon Bonaparte on syntynyt Korsikalla.
Luokka:Ranska
ja:コルシカ島
Italia
Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta.
Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia.
Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus.
Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen.
Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.
Historia
Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.
Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.
Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto).
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin.
Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.
Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.
Politiikka
Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia.
Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä.
Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä.
Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin.
Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.
Aluejako
Pääartikkeli: Italian alueet
Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan.
Italian alueet:
Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet
Italian alueet
Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta.
Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia.
Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino.
Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman.
Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa).
Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä.
Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat
- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös
- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa]
Luokka:Italia
als:Italien
ms:Itali
zh-min-nan:Italia
ko:이탈리아
ja:イタリア
simple:Italy
th:ประเทศอิตาลี
fiu-vro:Itaalia
Luokka:MeretMeriin liittyviä artikkeleita.
Luokka:Maantiede
Luokka:Meritiede EOEO ist eine Abkürzung für
- die chemische Verbindung Ethylenoxid.
- die zweistellige Abkürzung für EUR.
- Entrepreneurial Orientation.
- die österreichische Exekutionsordnung.
- die schweizerische Erwerbsersatzordnung.
- Evangelische Omroep, eine niederländische Rundfunkanstalt.
- Ereignisort´.
kategorie:Abkürzung
sylwester w grach best online casino rozstpy WARSAW HOTELS finanse
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Cresphontes
In Greek mythology, Cresphontes was a son of Aristomaches and brother of Temenus and Aristodemus. He was a great-great-grandson of Heracles and helped lead the fifth and final attack on Mycenae in the Peloponnesus. He became King of
|
Aristodemus
For the 5th century BCE Spartan by the same name, see Aristodemus (Spartan).
In Greek mythology, Aristodemus was a son of Aristomaches and brother of Cresphontes and Temenus. He was a great-great-grandson of Heracles and helped lead the fift
|
List of fictional cats
Cats and other felines have often been used as characters in literature and in other forms of media. This is a list of fictional cats.
Legendary, mythological and fairytale cats
- Bast (or Bastet), Egyptian goddess with the head of a cat; see also Sekhmet, Bast's guise as the goddess of lions
-
|
Oxylus
In Greek mythology, Oxylus was a one-eyed man from Aetolia who met Temenus, son of Aristomaches, on a road. Temenus had been told by an oracle to look out for a man with three eyes, and Oxylus, having one eye himself and riding a horse or mule with two more, matched that description. Oxylus then, as the oracle had r
|
Tisamenus
Tisamenus in Greek mythology, was a son of Orestes and Hermione. He succeeded his father in the thrones of Argos, Mycenae and Sparta and was later killed in the final battle with the Heracleidae. The later were led by Read More... |
Procles
In Greek mythology, Procles was one of the Heracleidae, a great-great-great-grandson of Heracles, and a son of Aristodemus. His twin was Eurysthenes, and together they received the land of Lacedaemon after Cresphontes. Read More... |
Eurysthenes
In Greek mythology, Eurysthenes (Greek Εὐρυσθένης) was one of the Heracleidae, a great-great-great-grandson of Heracles, and a son of Aristodemus. His twin was Procles, and together they received the land of L
|
Portmanteau word
:For other uses, see (disambiguation).
A portmanteau (plural: portmanteaus or portmanteaux) is a term in linguistics that refers to a word or morpheme that fuses two or more grammatical functions. A folk usage of portmanteau refers to a word that is formed by combining both sounds and meanings from two or more words. In linguistics, these false portmantea
|
Arne
:This article is about the Greek mythological character, Arne is also a village in England.
In Greek mythology, Arne was a daughter of Aeolus. Poseidon fathered Aeolus and Boeotus with her while he was in the form of a bull. Through Boeotus, she was the ancestress
|
Screenplay
A screenplay or script is a blueprint for producing a motion picture. It can be adapted from a previous work such as a novel, play or short story, or it may be an original work in and of itself. Every year, the Academy of Motion Picture Arts and Sciences hands out Oscars in both Original Screenplay and | |