:: wikimiki.org ::
| Lima |
LimaTämä artikkeli käsittelee kaupunkia, lima voi tarkoittaa myös ihmisen tai eläimen liukasta eritettä.
erite
Lima on Perun suurin kaupunki ja pääkaupunki. Se sijaitsee Rimacjoen laaksossa lähellä tyynenmeren satamakaupunki Callaota. Liman asukasluku on 8 043 521 (2004 arvio), mikä on lähes kolmannes maan asukasluvusta. Kaupunki sijaitsee Perun aavikkoisella rannikolla, eikä siellä alueella saada juurikaan sadetta. Kaupungin lähiöt ulottuvat vuoristoon ja sijaitsevat yli 500 metrin korkeudessa.
Historia
2004
Kaupungin perusti Francisco Pizarro 18. tammikuuta 1535, ja siitä tuli yksi Espanjan päätukikohdista Perussa. Kaupungissa on 1500-luvulla rakennettu tuomiokirkko, ja sen 1551 avattu yliopisto oli yksi tärkeimmistä Amerikoissa.
Siirtomaa-aikana, 1500–1800-luvuilla Liman aseman pystyivät haastamaan Etelä-Amerikassa vain Bogotá ja México. Vuonna 1746 suurimman osan kaupungista tuhosi maanjäristys.
Liikenne
Viimeisen vuosikymmenen aikana ilmansaasteet ovat saavuttaneen hälyttävät tasot, koska päästörajoituksia ei ole. Lyijyllinen bensiini on vielä yleisesti käytössä.
Pormestari Luis Castañeda Lossion ja Perun presidentin Alejandro Toledon 17. helmikuuta 2005 allekirjoittama sopimus antoi varoja kaupungin metron rakennustöiden saattamiseksi loppuun. Metron rakennus jäi kesken 1980-luvulla presidentti Alan Garcían aikana.
Kaupungin kansainvälinen lentokenttä on nimetty ilmailupioneeri Jorge Chávezin mukaan.
Teollisuus
Jorge Chávez
Limassa on huomattavaa teollisuutta: pääalat ovat tekstiilit, paperi, maalit, ja elintarviketeollisuus.
Muuta
Vuonna 1997 kaupungissa oli 126-päiväinen panttivankikriisi, joka päättyi 22. huhtikuuta hallituksen erikoisjoukkojen vallattua japanin lähettilään asunnon ja pelastettua 71 panttivankia.
Luokka:Perun kaupungit
Luokka:Pääkaupungit
ko:리마
ja:リマ
Francisco Pizarro
Francisco Pizarro (s. n. 1475, Trujillo, Extremadura – k. 26. kesäkuuta 1541, Peru) oli espanjalainen konkistadori, inkavaltakunnan valloittaja ja Liman kaupungin perustaja.
Vuosina 1532—1541 Pizarro valloitti nykyistä Perun aluetta inkoilta ja perusti Liman 15. tammikuuta 1535 (inkojen pääkaupunki Cuzco oli hänen mielestään liian kaukana merestä). Diego de Almagron kannattajat salamurhasivat Pizarron kesäkuussa 1541.
Pizarro, Francisco
ja:フランシスコ・ピサロ
1535
Tapahtumia
- Paraguayn nykyinen pääkaupunki, Asuncion, perustetaan
- 10. maaliskuuta - Panaman piispa Fray Tomás de Berlanga löytää Galapagossaaret sattumalta
Syntyneitä
-
Kuolleita
- 6. heinäkuuta - sir Thomas More, kirjailija ja filosofi (teloitettiin maanpetoksesta).
Luokka:1500-luku
ko:1535년
th:พ.ศ. 2078
1551Vuosisadat: 1400-luku - 1500-luku - 1600-luku
Vuosikymmenet: 1500 1510 1520 1530 1540 - 1550 - 1560 1570 1580 1590 1600
Vuodet: 1546 1547 1548 1549 1550 - 1551 - 1552 1553 1554 1555 1556
----
Tapahtumia
- Liman yliopisto perustetaan Perussa.
Syntyneitä
- 19. syyskuuta - Ranskan kuningas Henrik III
Kuolleita
- Oda Nobuhide - Japanilainen sotaherra. Oda Nobunagan isä.
- 6. huhtikuuta - Joachim von Watt, sveitsiläinen humanisti (s. 1484)
Luokka:1500-luku
ko:1551년
Bogotá:Bogota on myös kaupunki New Jerseyssä ja kieli Panamassa.
Panama
Bogotá on Kolumbian suurin kaupunki ja pääkaupunki, asukkaita on 7,7 miljoonaa.
Kaupunki - silloin Bacatá - oli Chibcha-intiaanien sivilisaation keskuspaikka ennen espanjalaisten valloitusta. Eurooppalainen asutus alkoi vuonna 1538 Gonzalo Jiménez de Quesadan johdolla ja kaupungin nimeksi tuli Santa Fé de Bogotá.
Luokka:Kolumbian kaupungit
Luokka:Pääkaupungit
ko:보고타
ja:ボゴタ
México
México (espanjaksi Ciudad de México eli Meksikon kaupunki) on Meksikon pääkaupunki. Suomessa kaupungista käytetään usein myös englanninkielistä nimeä Mexico City.
Maantiede
México on maailman suurin kaupunki. Sen metropolialueella on eri arvioiden mukaan 22-28 miljoonaa asukasta. Myös maantieteellisesti kaupunkialue on maailman suurin; metropoli on levittäytynyt noin 5000 neliökilometrin alueelle. Kaupungin ydin sijaitsee Meksikon osavaltioista erillisellä liittovaltion alueella (Distrito Federal de México tai México, D.F.), jonka asukasluku on n. 8,6 miljoonaa (2000) ja pinta-ala 1479 km².
Kaupungin keskimääräinen korkeus merenpinnasta on 2240 metriä. Se sijaitsee ympäröivän vuoriston muodostamassa "maljassa", mikä pahentaa alueen vakavaa ilmansaasteongelmaa. Kaupunkia uhkaavat myös maanjäristykset: viimeksi vuonna 1985 suurta tuhoa aiheutti järistys, jonka voimakkuus Richterin asteikolla oli 8,1.
Liikenne
Méxicon hyvin järjestetty metrojärjestelmä on noin 4 miljoonalla päivittäisellä matkustajalla maailman vilkkaimpia. Se on myös maailman halvin metro; yksi matka maksaa alle 20 senttiä.
Aiheesta muualla
- [http://www.df.gob.mx/ México - Gobierno del Distrito Federal] - Kaupungin hallinnon kotisivu (espanjaksi)
Luokka:Meksikon kaupungit
Luokka:Pääkaupungit
ko:멕시코 시
ja:メキシコシティ
1746 Tapahtumia
- Afganistanin valtion syntyy ja on Yhdistyneiden kuningaskuntien hallinnossa vuoteen 1919 saakka
Syntyneitä
- 24. tammikuuta: Kustaa III, Ruotsin kuningas
- 12. tammikuuta: Johann Heinrich Pestalozzi, pedagogi
- 30. maaliskuuta: Francisco Goya, taidemaalari
Kuolleita
-
Luokka:1700-luku
ko:1746년
17. helmikuuta17. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 48. päivä. Vuodesta on jäljellä 317 päivää (karkausvuonna 318).
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Väinö, Väinämö
:- suomenruotsalainen kalenteri: Carita, Rita
:- ortodoksinen kalenteri: Feodor, Heikki, Marianne, Marjaana
:- saamenkielinen kalenteri: Veaidnu
:- vanhemmissa kalentereissa: Alerandus, Alexandra, Bolchron, Constantin, Ingemund, Juliana, Polychron, Polykron, Romulus
Tapahtumia
- 1753 - 17. helmikuuta seurasi 1. maaliskuuta Ruotsin siirtyessä juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen kalenteriin.
- 1801 - Thomas Jeffersonin ja Aaron Burrin päädyttyä presidentinvaaleissa tasatulokseen Yhdysvaltain edustajainhuone valitsi Jeffersonin Yhdysvaltain presidentiksi.
- 1854 - Yhdistynyt kuningaskunta tunnusti Oranjen vapaavaltion itsenäisyyden.
- 1867 - Ensimmäinen laiva kulki Suezin kanavan läpi.
- 1895 - Baletti Joutsenlampi esitettiin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan Pietarissa.
- 1900 - Paardebergin taistelu toisessa buurisodassa.
- 1933 - Uutis- ja ajankohtaislehti Newsweekin ensimmäinen numero ilmestyi.
- 1933 - Kieltolaki päättyi Yhdysvalloissa.
- 1947 - Propaganda: "Voice of America" aloitti Neuvostoliittoon suunnatut radiolähetykset.
- 1958 - Paavi Pius XII julisti Pyhän Klaara Assisilaisen (syntyjään Chiara Offreduccio) (1193~1253) television suojelupyhimykseksi.
- 1959 - Ensimmäinen sääsatelliitti Vanguard 2 laukaistiin tutkimaan pilvipeitteen jakaantumista.
- 1979 - Kiinan-Vietnamin sota alkoi Kiinan tunkeuduttua Vietnamiin.
- 1996 - Garry Kasparov voitti Deep Blue -supertietokoneen šakkiottelussa.
Syntyneitä
- 1874 - Thomas J. Watson, IBM:n perustaja
- 1877 - André Maginot, ranskalainen poliitikko, Maginot-linjan "isä" († 1932)
- 1888 - Otto Stern, saksalainen fyysikko, vuoden 1943 Nobelin fysiikanpalkinnon saaja († 1969)
- 1930 - Ruth Rendell, kirjailija
- 1963 - Michael Jordan, koripalloilija
- 1972 - Billie Joe Armstrong, muusikko (Green Day -yhtye)
- 1981 - Paris Hilton, näyttelijä ja Hilton-hotelliketjun perijätär
Kuolleita
- 364 - Jovianus, Rooman keisari (s. n. 332)
- 1600 - Giordano Bruno, italialainen filosofi ja tähtitieteilijä (teloitettiin harhaoppisena) (s. 1548)
- 1673 - Molière, ranskalainen näytelmäkirjailija (s. 1622)
- 1790 - Christfried Ganander, pappi
- 1856 - Heinrich Heine, saksalainen runoilija (s. 1797)
- 1909 - Geronimo, apassien päällikkö (s. 1829)
- 1934 - Albert I, Belgian kuningas (s. 1875)
- 1970 - Shmuel Yosef Agnon, israellainen kirjailija, ensimmäinen hepreaksi kirjoittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja (jaettu Nelly Sachsin kanssa vuonna 1966) (s. 1888)
- 1982 - Thelonious Monk, jazz-pianisti (s. 1917)
----
Katso myös: kalenteri ~ 16. helmikuuta, 18. helmikuuta
Luokka:Helmikuu
-02-17
ms:17 Februari
ko:2월 17일
ja:2月17日
simple:February 17
th:17 กุมภาพันธ์
2005
Tapahtumia
Tammikuu
- 1. tammikuuta – Kainuun maakuntahallintokokeilu alkoi.
- 1. tammikuuta – Kuntaliitoksia Suomessa:
- Kangaslammin kunta liittyi Varkauden kaupunkiin
- Kiihtelysvaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
- Loimaan kunta liittyi Loimaan kaupunkiin
- Peräseinäjoen kunta liittyi Seinäjoen kaupunkiin
- Sahalahden kunta liittyi Kangasalan kuntaan
- Tuupovaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
- Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin .
- 1. tammikuuta – Joutsenon kunnasta tulee Joutsenon kaupunki.
- 1. tammikuuta – Suruliputus Suomessa ja kansallinen surupäivä Ruotsissa Intian valtameren maanjäristyksen uhrien muistoksi.
- 1. tammikuuta – Uusi Turkin liira tuli käyttöön, se on arvoltaan 1 000 000 entistä liiraa.
- 8. tammikuuta – Myrsky riehui Etelä-Skandinaviassa, Itämerellä ja Baltiassa.
- 9. tammikuuta – Mahmud Abbas valittiin palestiinalaisten presidentiksi.
- 9. tammikuuta – Merivesi nousi Suomenlahdella ennätyksellisen korkealle ja tulvi mm. Helsingin Kauppatorille.
- 14. tammikuuta – Euroopan avaruusjärjestö ESAn Huygens-luotain laskeutui onnistuneesti Saturnuksen Titan-kuun pinnalle.
- 20. tammikuuta – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush toisen kauden virkaanastumispäivä.
- 20. tammikuuta – Nopeusrajoitukset Irlannissa vaihtuvat maileista kilometreiksi. Kaikki nopeusrajoituksia koskevat liikennemerkit vaihdetaan kuten myös vanhat tiekyltit, joissa etäisyydet ovat maileissa (ennen 1970-lukua).
- 23. tammikuuta – Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko vannoi virkavalansa.
- 30. tammikuuta – Ensimmäiset vaalit Irakissa maan miehityksen jälkeen.
Helmikuu
- 10. helmikuuta – Walesin prinssi Charles ilmoitti kihlauksestaan Camilla Parker Bowlesin kanssa.
- 10. helmikuuta – Saudi-Arabiassa järjestettiin kautta aikojen ensimmäiset paikallishallinnon vaalit.
- 16. helmikuuta – Kioton sopimus astui voimaan, ilman Yhdysvaltoja ja Australiaa.
- 16.–27. helmikuuta – Hiihdon MM-kilpailut Oberstdorfissa Saksassa.
- 26. helmikuuta – 5. maaliskuuta - Erikoisolympialaiset talvilajeille Naganossa.
Maaliskuu
- 1. maaliskuuta – Perustettiin Pyhä-Luoston kansallispuisto.
- 15.–20. maaliskuuta – Freestyle-hiihdon MM-kisat Rukalla.
- 17. maaliskuuta – Muun muassa huono keli aiheutti kolarisuman Etelä-Suomessa. Satoja autoja vahingoittui ja 60 ihmistä loukkaantui. Kolme henkilöä kuoli.
- 21. maaliskuuta – Viron hallitus ilmoitti eroavansa oikeusministeri Ken-Marti Vaherin saatua epäluottamuslauseen Riigikogussa.
- 24. maaliskuuta – Niin sanottu tulppaanivallankumous Kirgisiassa johti presidentti Askar Akajevin maanpakoon ja opposition vallankaappaukseen.
Huhtikuu
- 9. huhtikuuta – Walesin prinssi Charles ja Camilla Parker Bowles avioituivat.
- 16. huhtikuuta – Pop-laulaja Britney Spears kertoi odottavansa esikoistaan.
- 17. huhtikuuta – Oulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden.
- 19. huhtikuuta – Uudeksi paaviksi valittiin Benedictus XVI.
- 20. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Lontoossa.
- 28. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Yhdistyneessä kuningaskunnassa, julkaisu Yhdysvalloissa päivää myöhemmin.
- 30. huhtikuuta – 16. toukokuuta - Jääkiekon MM-kisat Itävallassa.
Toukokuu
- 5. toukokuuta – Ensimmäinen Disneyland-huvipuisto täytti 50 vuotta.
- 15. toukokuuta – Tähtien sodan kolmannen episodin julkaisu Cannesin elokuvajuhlissa.
- 19. toukokuuta – Tähtien sodan kolmas episodi elokuvateattereihin.
Kesäkuu
- 5.–19. kesäkuuta – Naisten jalkapallon EM-kilpailut Englannissa.
- 7. kesäkuuta – Norja juhli 100-vuotista itsenäisyyttään
- 10. kesäkuuta – Eero Heinäluoma valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
- 14. kesäkuuta – Jamaikan Asafa Powell juoksi 100 metrillä maailmanennätyksen 9,77.
Heinäkuu
Asafa Powell
- 1. heinäkuuta – Romanian leun uudelleenarvotus.
- 4. heinäkuuta – Deep Impactin törmääjä osui komeetta Tempel 1:een.
- 6. heinäkuuta – Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Lontoolle vuoden 2012 kesäolympialaiset.
- 6. heinäkuuta – G8-maat aloittivat kokouksensa Skotlannissa.
- 7. heinäkuuta – Terrori-iskujen sarja Lontoon metroissa ja busseissa. 55 kuoli ja yli 700 loukkaantui.
- 8. heinäkuuta – Turo's Hevi Gee juhli 20-vuotista uraansa Turonpäivillä Lahdessa.
- 8. heinäkuuta – Aitoon kirkastusjuhlat alkoivat Luopioisissa ensimmäistä kertaa nelipäiväisinä. Uudeksi kävijäennätykseksi tuli 15 300 henkeä.
- 21. heinäkuuta – Pienten räjähdysten sarja Lontoon metrossa.
- 22. heinäkuuta – Jelena Isinbajeva ylitti ensimmäisenä naisena seiväshypyssä viisi metriä.
- 22. heinäkuuta –Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Suomessa.
- 26. heinäkuuta – Avaruussukkula Discovery laukaistiin.
- 2. elokuuta – NASAn Merkurius-luotain MESSENGER lensi Maan ohi.
- 6.–14. elokuuta – Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä.
- 10. elokuuta – Copterlinen helikopteri putosi Suomenlahteen Viron edustalla. 14 henkeä sai surmansa.
- 12. elokuuta – NASAn Mars Reconnaissance Orbiter-luotain laukaistiin kohti Marsia klo 14.43 Suomen aikaa.
- 28. elokuuta – Trombi riehui Helsingissä Talin golfkentällä ja kaatoi ravintolateltan. 7 henkeä loukkaantui.
- 1. syyskuuta – Ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula aloitti työnsä.
- Rammstein julkaisi uuden albumin Reise, Reise (Vol. 2).
- 19. syyskuuta Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos muuttivat uuteen toimitaloon Dynamicumiin Helsingin Kumpulaan.
- 26. syyskuuta – HIM julkaisi uuden albumin Dark Light.
- 28. syyskuuta – Nightwishilta ilmestyi kokoelma levy: Highest Hopes - The Best of Nightwish
- 13. lokakuuta - Ilmatieteen laitos rekisteröi alkusyksyn poikkeuksellisen lämpöaallon päättyneeksi.
- 14. lokakuuta - Uusi Asterix-albumi julkaistiin.
- 14. lokakuuta - Wallace & Gromit: Kanin kirous ("The Curse of the Were-Rabbit") tuli ensi-iltaan.
- 21. lokakuuta - Nightwish-yhtye erotti solistinsa Tarja Turusen.
- Dingo julkaisi uuden albumin 11 vuoden tauon jälkeen.
- 1. marraskuuta – Lahden kaupunki vietti 100-vuotisjuhliaan.
- 9. marraskuuta – Venus Express -avaruusluotain laukaistiin kohti Venusta.
- 14. marraskuuta – Moottoritie valtatie 4:llä Lahden ja Heinolan välillä avattiin yleiselle liikenteelle.
- 18. marraskuuta – Harry Potter ja liekehtivä pikari -elokuva sai ensi-iltansa.
- 2. joulukuuta – Rovajärven ampuma-alueella kuoli varusmies ja kuusi loukkaantui raskaan kranaatinheittimen putken räjähdettyä.
Tulevia tapahtumia
- 9. joulukuuta - Ensi kesän jalkapallon MM-kisojen lohkot arvotaan.
- 14. joulukuuta - Uusi King Kong -elokuva saa ensi-iltansa.
- 15. joulukuuta - Lohja–Lohjanharju-moottoritie avataan liikenteelle.
- 18. joulukuuta - Toisen Idolsin voittaja selviää
- Blu Ray -levyt tullevat markkinoille.
- Polio lienee poistettu maailmasta toisena koskaan tuhottuna sairautena (ensimmäinen oli isorokko).
Syntyneitä
- 20. helmikuuta – Cruz Beckham, David ja Victoria Beckhamin poika
- 26. kesäkuuta – Prinsessa Alexia, Alankomaiden kruununprinssin Willem-Alexanderin toinen tytär
- 15. lokakuuta – Tanskan kruununprinssi Frederikin ja kruununprinssi Maryn esikoispoika; toistaiseksi nimeämätön, mutta kastettaneen Kristianiksi
- 31. lokakuuta – Prinsessa Leonor, Espanjan kruununprinssi Felipen ja prinsessa Letizian esikoistytär
Kuolleita
- 3. joulukuuta - Kikka eli Kirsi Sirén, iskelmälaulaja
- 2. joulukuuta - Van Tuong Nguyen, Australian kansalainen (teloitettu)
- 29. marraskuuta - David di Tommaso, ranskalainen jalkapalloilija
- 26. marraskuuta - Richard Burns, brittiläinen ralliautoilija
- 25. marraskuuta - George Best, walesiläinen jalkapalloilija
- 24. marraskuuta - Pat Morita, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 13. marraskuuta - Eddie Gory Guerrero Llanes, yhdysvaltalainen showpainija
- 8. marraskuuta - Paavo Liski, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja
- 7. marraskuuta - Ahti Haljala, näyttelijä
- 5. marraskuuta - John Fowles, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. marraskuuta - Mauno Koski, professori
- 24. lokakuuta - Rosa Parks, yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti
- 23. lokakuuta - William Michael Hootkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 22. lokakuuta - Franky Gee eli Francisco Alejandro Gutierrez, Captain Jackin laulaja
- 18. lokakuuta - Aleksandr Jakovlev, neuvostoliittolainen taloustieteilijä
- 15. lokakuuta - Matti Wuori, asianajaja, poliitikko, Greenpeacen entinen puheenjohtaja
- 24. syyskuuta - Sulo Suorttanen, varatuomari ja poliitikko
- 22./23. syyskuuta - Pauli Granfelt, muusikko
- 20. syyskuuta- Simon Wiesenthal, itävaltalainen 2. maailmansodan natsirikollisten etsijä
- 18. syyskuuta -Michael Park, rallikuski Markko Märtinin kartanlukija
- 3. syyskuuta - William Rehnquist, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtaja
- 1. syyskuuta - R. L. Burnside, yhdysvaltalainen bluesmuusikko
- 31. elokuuta - Sir Józef Rotblat, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja
- 30. elokuuta - Hendrikje van Andel, eläessään maailman vanhin ihminen
- 28. elokuuta - Curt Lincoln, entinen kilpa-autoilija
- 19. elokuuta - Mo Mowlam, brittiläinen poliitikko
- 16. elokuuta - Veli Roger, Taizé-yhteisön perustaja
- 16. elokuuta - Juha Ahtola, Nordean pääekonomisti
- 11. elokuuta - Erkko Kivikoski, elokuvaohjaaja
- 8. elokuuta - Barbara Bel Geddes, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 7. elokuuta - Peter Jennings, kanadalaisyhdysvaltalainen uutistenlukija
- 6. elokuuta - Ibrahim Ferrer, kuubalainen muusikko
- 6. elokuuta - Robin Cook, brittiläinen poliitikko
- 1. elokuuta - Fahd, Saudi-Arabian kuningas
- 1. elokuuta - Timo Veijola, Vanhan Testamentin eksegetiikan professori, TT
- 31. heinäkuuta - John Garang, Sudanin varapresidentti
- 31. heinäkuuta - Wim Duisenberg, Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja
- 29. heinäkuuta - Matti Jaatinen, suomalainen poliitikko
- 21. heinäkuuta - Tamara Lund, suomalainen laulaja ja näyttelijä
- 20. heinäkuuta - James Doohan, kanadalainen näyttelijä
- 20. heinäkuuta - Rauha Rentola, suomalainen näyttelijä
- 19. heinäkuuta - Edward Bunker, yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä
- 17. heinäkuuta - Saara-Maria Paakkinen, suomalainen poliitikko
- 17. heinäkuuta - Edward Heath, brittiläinen poliitikko
- 13. heinäkuuta - Leo Lehdistö, toimittaja
- 6. heinäkuuta - Evan Hunter (parhaiten tunnettu kirjailijanimellä Ed McBain), yhdysvaltalainen dekkarikirjailija
- 6. heinäkuuta - Claude Simon, ranskalainen kirjailija
- 1. heinäkuuta - "Obie" Benson, Motown-yhtye Four Topsin alkuperäisjäsen
- 1. heinäkuuta - Luther Vandross, yhdysvaltalainen muusikko
- 28. kesäkuuta - Seppo Toiviainen, poliitikko
- 27. kesäkuuta - Shelby Foote, yhdysvaltalainen kirjailija ja historioitsija
- 20. kesäkuuta - Jack Kilby, yhdysvaltalainen mikrosirun ja taskulaskimen kehittäjä
- 14. kesäkuuta - Timo Saarniemi, "rock-antropologi"
- 13. kesäkuuta - David Diamond, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 7. kesäkuuta - Usko Viitanen, oopperalaulaja
- 6. kesäkuuta - Dana Elcar, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 6. kesäkuuta - Anne Bancroft, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 25. toukokuuta - Ismail Merchant, tuottaja, elokuvaohjaaja
- 19. toukokuuta - Henry Corden, yhdysvaltalainen ääninäyttelijä
- 17. toukokuuta - Frank Gorshin, yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko
- 17. toukokuuta - Jarmo Porola, televisiotuottaja ja ohjaaja
- 16. toukokuuta - Jukka Kajava, toimittaja, kriitikko ja teatteriohjaaja
- 15. toukokuuta - Aulis Kallakorpi, entinen mäkihyppääjä
- 13. toukokuuta - Arto Melleri, runoilija
- 10. toukokuuta - Veikko Hursti, sosiaalineuvos
- 2. toukokuuta - Bob Hunter, Greenpeacen perustajajäsen
- 2. toukokuuta - Wee Kim Wee, Singaporen presidentti 1985-1993
- 29. huhtikuuta - William J. Bell, mm. sarjan Kauniit ja rohkeat luoja
- 24. huhtikuuta - Ezer Weizman, Israelin presidentti 1993-2000
- 23. huhtikuuta - Romano Scarpa, italialainen sarjakuvapiirtäjä
- 23. huhtikuuta - Sir John Mills, brittiläinen näyttelijä
- 21. huhtikuuta - Zhang Chunqiao, yksi Kiinan kansantasavallan johtajista
- 6. huhtikuuta - Rainier III, Monacon ruhtinas
- 5. huhtikuuta - Saul Bellow, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. huhtikuuta - Paavi Johannes Paavali II
- 26. maaliskuuta - James Callaghan, brittiläinen poliitikko
- 20. maaliskuuta - Armand Lohikoski, elokuvaohjaaja
- 6. maaliskuuta - Hans Bethe, saksalais-amerikkalainen ydinfyysikko
- 25. helmikuuta - Peter Benenson, Amnesty Internationalin perustaja
- 20. helmikuuta - Hunter S. Thompson, yhdysvaltalainen gonzojournalisti
- 14. helmikuuta - Rafiq Hariri, libanonilainen poliitikko
- 10. helmikuuta - Arthur Miller, yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija
- 5. helmikuuta - Veikko Helle, valtiomies
- 2. helmikuuta - Max Schmeling, saksalainen nyrkkeilylegenda
- 23. tammikuuta - Johnny Carson, amerikkalainen talk-show -juontaja
- 17. tammikuuta - Zhao Ziyang (赵紫阳), kiinalainen poliitikko
- 15. tammikuuta - Victoria de los Angeles, espanjalainen
- 10. tammikuuta - Kalevi Hämäläinen, maastohiihtäjä
Luokka:2000-vuosikymmen
Luokka:2005
als:2005
ms:2005
zh-min-nan:2005 nî
ko:2005년
ja:2005年
simple:2005
th:พ.ศ. 2548
1980-luku
Pukeutuminen ja ulkonäkö
- Da Kappa
- Lacoste
- Permanentti
- United Colors of Benetton
- Aaltomainen etutukkakiehkura
- Collegepaidat
- Isot muovikorvakorut
- Isot vyöt
- Jupit vs. juntit
- Kivipestyt farkut
- kovistyyli
- Krepatut hiukset tytöillä
- Kävelykengät ilman sukkia Miami Vicen innoittamana
- Lahkeisiin kapenevat housut
- Levikset (erityisesti 501-malli)
- Miesten Spencer-puku (vyötärömittainen takki)
- Miesten ylenmääräinen meikkaus
- Mokkasaappaat
- Mustat kireät housut by MicMac
- Naisten yläosattomat uimapuvut
- Neonvärit
- niskatukka
- Olkatoppaukset
- Pipot joissa on oma etunimi otsassa
- Pipot, joissa tupsut
- Purkkarit, kansitakit
- Rihkama, erityisesti metalliset eriväriset rannekorut, joita piti olla monta
- Salihousut
- Sifonkihuivit
- Takatukka, päältä siili
- Trikoot
- Yksittäinen pidempi hiuskiehkura takana (rotanhäntä)
- Yllä olevien logoja tuhatmäärin sisältävät Lanzarotelta tuodut neonväriset paidat
Elektroniikka ja laitteet
- avaruussukkula
- IBM PC
- Mikroaaltouuni
- Nintendo Entertainment System (NES)
- NMT-autopuhelimet (Nordic Mobile Telephone)
- SCART
- Videonauhuri, VHS
- Arcade, kolikkopelit (Pac-Man, Donkey Kong)
- Elektroniikkapelit
- Ensimmäiset kotitietokoneet, Apple Macintosh Classic, Commodore 64, ZX Spectrum, Aquarius, Salora Fellow, Salora Manager, Telmac TMC-600, MSX
- Korvalappustereot (Sony Walkman)
- Ensimmäiset CD-levyt
- kulmikkaat autot
- Philips videopac
- Sähköhammasharja
- Vohvelirauta
Musiikki
- A-ha
- Bat ja Ryyd
- Billy Idol
- Bogart Co.
- Bon Jovi
- Depeche Mode
- Dingo (yhtye)
- Discot, Italodisco
- Donna Summer
- Duran Duran
- Europe
- Eurythmics
- Grindcore
- Guns N' Roses
- Hanoi Rocks
- Heavy-musiikki
- House, tekno
- Jaakko Teppo
- Jean Michel Jarre
- KISS
- Los Lobos: La Bamba
- Madonna
- Men at Work
- Michael Jackson
- Mötley Crüe
- Pet Shop Boys
- Popeda
- Rap (Run DMC, Beastie Boys, Grandmaster Flash Raptori)
- Samantha Fox
- The Sugarcubes
- Toto
- Twisted Sister
- W.A.S.P.
- Rauli "Badding" Somerjoki
- György Ligetin uusi tyyli
- Pierre Boulezin "moderni projekti" jatkuu
- Korvat Auki!-ryhmä Suomessa
- Musique spectrale Ranskassa
- Hittimittari
Televisio ja elokuvat
- Arnold Schwarzenegger: Terminaattori, Predator, Commando, The Running Man, Conan Barbaari
- Batman
- Cosby Show
- G.I.Joe
- Haamujengi (Ghostbusters)
- He-Man (ja He-Man keräilyesineet)
- Hill Street Blues
- Hollywood Beat
- Ihmemies MacGyver (MacGyver)
- Indiana Jones
- Katuhaukka (Streethawk)
- Miami Vice
- Rambo
- Ritari Ässä (Knight Rider)
- Transformers
- Twilight Zone
- Tähtien sota (erityisesti Star Wars -ukkelit eli action figuret ja koottavat alukset yms)
- E.T.
- Saksalaiset dekkarit (Kettu (Der Alte), Kahden keikka (Ein Fall Für Zwei), Faber, Derrick, Schimanski)
- Kolmoskanava
- Lauri Törhönen: Insiders
- Velipuolikuu
- Tyttökullat
- Konnankoukkuja kahdelle
- Olipa kerran avaruus
- Spede Show
- Uuno Turhapuro
Muuta ajankohtaista vuosikymmenellä
- AIDS
- Bodaus
- Jupit
- kiiwi-hedelmä
- Kouros
- Laskettelu
- McDonalds (taisi yleistyä vasta 90-luvulla)
- Rubikin kuutio
- Rullalautailu
- Sininen enkeli-drinkki
- Trivial Pursuit
- Hiilihapoton limonadi
- Musiikkipubit
- minttusuklaajäätelö
Henkilöitä
- Jan Hammer
- Jari Kurri
- Matti Nykänen
- Mauno Koivisto
- Mihail Gorbatšov
- Neumann
- Peter Fryckman
- Ronald Reagan
Tapahtui vuosikymmenen aikana
- Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus.
- PC syntyy ja aloittaa voittokulkunsa. Tietokoneita alkaa tulla koteihin.
- AIDS tunnistetaan, tartunnat alkavat levitä.
- Yleisradion yksinvalta sähköisessä viestinnässä murtuu, kun paikallisradiot syntyvät ja Kolmoskanava aloittaa TV:ssä.
- Voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen ja päättyi 1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka yksi syy oli Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa.
Luokka:1900-luku
Luokka:1980-luku
zh-min-nan:1980 nî-tāi
ko:1980년대
ja:1980年代
simple:1980s
1997
Tapahtumia
Tammikuu
- 18. tammikuuta - Ruandassa Hutu-militantit tappavat 3 espanjalaista avustustyöntekijää ja 3 sotilasta.
- 19. tammikuuta - Jasser Arafat palaa Hebroniin, Länsirannalle 30 vuoden jälkeen ja liittyy juhlistamaan Länsirannan viimeisin miehitetyn kaupungin luovutusta.
- 20. tammikuuta - Bill Clinton aloittaa toisen kautensa Yhdysvaltain presidenttinä.
Helmikuu
- 4. helmikuuta - O. J. Simpson tuomitaan syylliseksi Nicole Brown Simpson ja Ron Goldmanin kuolemiin, murhasyytteen jo rauettua. Hänet määrätään 35 000 000 dollarin vahingonkorvauksiin.
- 4. helmikuuta - Serbian presidentti Slobodan Milosevic hyväksyy opposition voiton marraskuun 1996 vaaleissa kiistettyään sen ensin.
- 5. helmikuuta - Sveitsin kolme suurta pankkia julkistavat 71 miljoonan dollarin rahaston muodostamisen holokaustin uhreille ja heidän perheilleen.
- 9. helmikuuta - The Simpsons (Simpsonit) ylittää sarjan The Flintstones (Kiviset ja Soraset) ennätyksen pisimpään pyörineenä animaatiosarjana.
- 13. helmikuuta - Hubble-avaruusteleskoopin korjaustyöt aloitetaan avaruuskävelyllä avaruussukkula Discoverystä käsin.
- 19. helmikuuta - Kiinan viimeinen merkittävä vallankumouksellinen, Deng Xiaoping kuolee 92 vuoden iässä.
- 22. helmikuuta - Dollyn, ensimmäisen kloonatun lampaan, syntymä heinäkuussa 1996 julkistetaan Roslinissa, Skotlannissa.
- 24. helmikuuta - 6,5 richterin maanjäristys Turkmenistanissa ja Iranissa vaatii 100 kuolonuhria.
- 27. helmikuuta - 7,1 richterin maanjäristys Pakistanissa. 60 kuollutta.
- 28. helmikuuta - 6,1 richterin maanjäristys Armeniassa ja Azerbaidžanissa, 1100 kuollutta.
Maaliskuu
- 4. maaliskuuta - Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton estää liittovaltion rahoituksen käyttämisen ihmisen kloonauksen tutkimiseen.
- 6. maaliskuuta - Pablo Picasson Tete de Femme varastaan galleriasta Lontoosta. (Se löydetään viikkoa myöhemmin.)
- 11. maaliskuuta - Räjähdys ydinjätteen uudelleenkäsittelylaitoksessa Japanissa altistaa 35 työntekijää matala-aktiiviselle radioaktiivisuudelle.
- 18. maaliskuuta - Venäläisen An-24 -koneen peräsin hajoaa matkalla Turkkiin, ja kone putoaa tappaen kaikki 50 kyydissä. Tapaus johtaa kaikkien An-24 -koneiden lentokieltoon.
- 20. maaliskuuta - Alain Robert pidätetään luvattomasta kiipeämistä hän kuuluisimmaksi tulleen kiipeämisen aikana Petronas Towersin kaksoispilvenpiirtäjään.
- 26. maaliskuuta - 39 ruumista löydetään Marshall Applewhiten johtaman Heaven's Gate (taivaan portti) -kultin joukkoitsemurhan jäljiltä. Itsemurhan aika valittiin Hale-Bopp -komeetan ilmestymisen vuoksi, ja kaikilla kultisteilla oli jalassaan uudet Nike-lenkkitossut.
Huhtikuu
- 21. huhtikuuta - Ensimmäiset avaruushautajaiset, Pegasus-raketti vie 24 ihmisen tuhkaa kiertoradalle. Joukossa ovat mm. Gene Roddenberry ja Timothy Leary.
- 22. huhtikuuta - 126-päiväinen panttivankikriisi alkaa Japanin suurlähettilään tiloissa Limassa, Perussa. 71 panttivankia vapautetaan lopulta kommandoiskussa, jossa kaksi sotilasta kuolee ja kaikki 14 kapinallista surmataan. Yksi panttivanki kuolee sydänkohtaukseen.
Toukokuu
- 1. toukokuuta - Yhdistyneessä kuningaskunnassa Labour-puolue nousee valtaan 18 vuoden konservatiivihallinnon jälkeen.
- 2. toukokuuta - Tony Blairista Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri.
- 10. toukokuuta - Maanjäristys koillisessa Iranissa lähellä Ardekulia tappaa 2400.
- 11. toukokuuta - IBM:n Deep Blue voittaa Garri Kasparovin, voittaen ensimmäisenä tietokoneena šakin suurmestarin.
- 12. toukokuuta - Radio Nova aloitti lähetykset.
- 25. toukokuuta - Majuri Johnny Paul Koromah kaappaa vallan Sierra Leonessa presidentti Ahmad Tejan Kabbahilta.
Kesäkuu
- 1. kesäkuuta - TV Nelonen aloitti toimintansa Suomessa.
- 2. kesäkuuta - Timothy McVeigh tuomitaan 15 murhasta ja salaliitosta roolistaan 1995 Oklahoma Cityn pommi-iskuissa.
- 7. kesäkuuta - Nimellä "_eci" tunnettu henkilö julkistaa C-kielisen ohjelman, joka pystyy kaatamaan verkossa olevat Windows 95 ja Windows NT -käyttöjärjestelmät. Ohjelma tullaan myöhemmin tuntemaan WinNukena.
- 10. kesäkuuta - Puna-khmerien johtaja Pol Pot määrää tapettavaksi oikean kätensä Son Senin ja hänen 11 perheenjäsentään tämä ehdotettua rauhaa hallituksen kanssa. Pol Pot pakenee tukikohtaansa pohjoisessa, jossa punaiset khmeriet asettavat hänet kotiarestiin.
Heinäkuu
- 1. heinäkuuta - Yhdistynyt kuningaskunta luovuttaa Hong Kongin Kiinan kansantasavallalle.
- 4. heinäkuuta - NASA:n Mars Pathfinder laskeutuu Marsiin.
- 23. heinäkuuta - Digital Equipment Corporation nostaa antitrusti-syyteen suoritinvalmistaja Inteliä vastaan
- Aasian talouskriisi lähti liikkeelle Thaimaasta
Elokuu
- 1. elokuuta - Lentokonevalmistajat Boeing ja McDonnell Douglas yhdistyvät.
- 6. elokuuta - Microsoft ostaa 150 miljoonalla dollarilla talousvaikeuksiin joutuneen kilpailijansa Apple Computerin osakkeita.
- 31. elokuuta - Walesin prinsessa Diana viedään sairaalaan auto-onnettomuuden jälkeen Pariisissa. Hänet julistetaan kuolleeksi 04:00 seuraavana aamuna.
Syyskuu
- 1. syyskuuta - Suomessa tulee voimaan lääniuudistus. Vanhat läänit korvataan uusilla ja perustetaan uudet maakunnat.
- 6. syyskuuta - Prinsessa Dianan hautajaiset keräävät Westminster Abbeyin suuren väkijoukon.
- 7. syyskuuta - Ensimmäinen uuden sukupolven hävittäjä F/A-22 Raptorin koelento.
- 11. syyskuuta - Skotlanti äänestää oman parlamenttinsa luomisesta 290 vuoden Englannin-liiton jälkeen.
- 13. syyskuuta - Kalajoella riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi.
- 17. syyskuuta - UNSCOM:n asetarkastajat videokuvaavat Irakilasia polttamassa dokumentteja ja kaatamassa tynnyreitä jokeen odottaessaan pääsyä tarkastuskohteeseensa.
- 21. syyskuuta - Tyrvään vanha kirkko palaa tuhopolttajan sytyttämänä.
Lokakuu
- 15. lokakuuta - Ensimmäinen yliääninopeusennätys maassa ThrustSSC-tiimin toimesta UK:ssa.
- 22. lokakuuta - Tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen surmasi kaksi poliisia Helsingissä. Surmansa saivat ylikonstaapeli Eero Holsti ja vanhempi konstaapeli Antero Palo.
- 30. lokakuuta - Yhdistyneessä kuningaskunnassa au pair Louise Woodward tuomitaan syylliseksi vauvan ravistelemisesta kuoliaaksi.
Marraskuu
- 12. marraskuuta - Sheikki Ramzi Yousef tuomitaan syylliseksi vuoden 1993 World Trade Centerin pommi-iskuun.
- 16. marraskuuta - 18 vuoden vankeuden jälkeen Kiina vapauttaa Wei Jingshengin, demokratia-aktivistin vankilasta terveyssyistä.
- 17. marraskuuta - Luxorissa, Egyptissä islamilaismilitantit tappavat 62 turistia Hatshepsutin temppelin ulkopuolella.
- 19. marraskuuta - Carlislessa, Iowassa Bobbi McCaughey synnyttää seitsemän lasta toisessa tunnetussa tapauksessa, jossa seitsoset ovat kaikki syntyneet elävinä.
- 24. marraskuuta - Dow Jones -teollisuusindeksin pudottua 554,26 pistettä New Yorkin pörssi sulkee kaupankäynnin.
Joulukuu
- 3. joulukuuta - Ottawassa, Kanadassa, 121 maan edustajat solmivat jalkaväkimiinojen valmistuksen ja käytön kieltävän sopimuksen. Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä eivät allekirjoita sopimusta.
- 29. joulukuuta - Hong Kongissa aletaan tappaa kanoja yritettäessä estää tappavan influenssan leviäminen.
- 30. joulukuuta - Algeriassa militantit tappavat 400 ihmistä neljässä kylässä.
Muuta
- Amsterdamin sopimus Euroopan unionista tehtiin
Syntyneitä
- ...
Kuolleita
- 1. tammikuuta - Townes van Zandt, muusikko
- 17. tammikuuta - Clyde Tombaugh, astronomi, Pluton löytäjä.
- 19. helmikuuta - Deng Xiaoping, Kiinan johtaja
- 9. maaliskuuta - Notorious B.I.G., rap-muusikko
- 5. huhtikuuta - Allen Ginsberg, beat-runoilija
- 12. kesäkuuta - Veikko Vennamo, poliitikko
- 22. kesäkuuta - Gérard Pelletier, journalisti, poliitikko ja diplomaatti
- 25. kesäkuuta - Jacques Cousteau, meritutkija, nykyaikaisen sukelluspuvun kehittäjä
- 2. heinäkuuta - James Stewart, näyttelijä
- 15. heinäkuuta - Gianni Versace, muotisuunnittelija
- 31. heinäkuuta - Bao Dai, Vietnamin viimeinen keisari
- 2. elokuuta - William S. Burroughs, kirjailija
- 2. elokuuta - Fela Kuti, muusikko ja aktivisti.
- 4. elokuuta - Jeanne Calment, maailman vanhin ihminen, 122-vuotiaana
- 31. elokuuta - Dodi Al-Fayed
- 1. syyskuuta - Walesin prinsessa Diana
- 5. syyskuuta - Agnes Gonxha Bojaxhiu (Äiti Teresa)
- 9. syyskuuta - Burgess Meredith, näyttelijä
- 12. lokakuuta - John Denver, muusikko
- 22. marraskuuta - Michael Hutchence, INXS-yhtyeen laulaja
- 26. marraskuuta - Reino Markkula, lauluntekijä ja muusikko Vantaalla liikenneonnettomuudessa.
Luokka:1990-luku
als:1997
ms:1997
ko:1997년
ja:1997年
simple:1997
th:พ.ศ. 2540
Luokka:Perun kaupungitPerun kaupunkeja käsitteleviä artikkeleja.
Luokka:Peru
Luokka:Etelä-Amerikan kaupungit
Luokka:PääkaupungitValtioiden pääkaupungit
Kaikki pääkaupungit: Luettelo pääkaupungeista
Luokka:Kaupungit
Luokka:Maantiede
KreditzusageKreditzusage
Nach positiver Prüfung (Kreditbewilligung) der Kreditwürdigkeit und der Beleihbarkeit des Pfandobjekts anhand der Kreditunterlagen erhält der Darlehensnehmer vom Kreditinstitut schriftliche Kreditzusage (Bewilligungs-, Kreditbescheid) mit dem Kreditvertrag, dem Schuldanerkenntnis und den Allgemeinen Geschäftsbedingungen. Der Kreditvertrag enthält eine detaillierte Beschreibung der Darlehensbedingungen. Nach Unterzeichnung durch den Darlehensnehmer entsteht eine Abnahmeverpflichtung
siehe auch: Kredit, Kreditsicherheiten, Kreditantrag
Link
http://bundesrecht.juris.de/bundesrecht/verbrkrg/index.html
kategorie:Bank und Kreditwesen
Kategorie:Schuldrecht
Kategorie:Finanzierung
pharmacy hotels Amsterdam piesni Dorota Rabczewska zbiorniki tworzywowe
|
|
|
|