:: wikimiki.org ::
| Lokakuun Vallankumous |
Lokakuun vallankumousLokakuun vallankumous oli Venäjän vallankumouksen toinen vaihe, ensimmäisellä viitataan Helmikuun vallankumouksena tunnettuihin tapahtumiin. Lokakuun vallankumousta johti Vladimir Lenin ja se oli ensimmäinen virallinen kommunistivallankumous 1900-luvulla, jota käytiin Karl Marxin oppien mukaisesti.
7. marraskuuta 1917 bolševikkijohtaja Lenin johti vasemmistovallankumouksellisiaan lähes verettömässä kansannousussa Pietarissa (silloin nimeltään Petrograd, joka oli maan pääkaupunkina) Kerenskin väliaikaishallitusta vastaan (Venäjä käytti edelleen juliaanista kalenteria, jonka mukaan vallankumous alkoi 25. lokakuuta). Myöhempi Neuvostoliiton historiankirjoitus kertoi vallankumouksen tapahtumista dramaattisemmin kuin ne itse asiassa olivat. Ulkomaille propagandaa levitti 1920-luvulla amerikkalaisen kommunistin ja lehtimiehen kirja 17 päivää joka järisyttivät maailmaa. Tämän tarinan toisti Warren Beatty elokuvassa Punaiset vielä 1980-luvulla.
Vallankumous alkoi liikehdintänä Pietarin teollisuustyöntekijöiden keskuudessa ja lakot levisivät pian heidän keskuudestaan Putilovin metallitehtaille. Tilanne riistäytyi nopeasti poliisien hallinnasta. Varsinaiset poliittiset vallankumousliikkeet kuitenkin epäröivät lähteä kaduille, sillä vuosien 1915 ja 1916 Ohranan murskaamat kansannousut olivat yhä lähimuistissa. Tehtaiden olot huononivat kuitenkin entisestään ja kaupungissa oli elintarvikepula. Oli myös lakkolaisten tiedossa, etteivät kaupungin sotilaat välttämättä enää suostuisi tukahduttamaan poliittisia mielenosoituksia. Pian myös varsinaiset vallankumoukselliset rohkaistuivat ja Nikolai II vastikään hajottaman neljännen valtakunnanduuman johtomiehet astuivat esiin piiloistaan, perustivat salaisen komitean ja pyrkivät hyödyntämään sekasortoista tilannetta. Menševikit muodostivat Pietarin neuvoston ja kampanjoivat tasavallan puolesta. Nikolai II koetti tyydyttää kumoukselliset kansalaiset pyrkimällä luopumaan kruunusta ja nostamalla valtaan verenvuototautia sairastavan poikansa Aleksein ja sitten veljensä suuriruhtinas Aleksein pelastaakseen sukunsa monarkian. Näin vähäiset muutokset hallinnossa eivät kuitenkaan tyydyttäneet kansaa ja valta siirtyi hajotetun duuman johtajille. Kaiken tämän tapahtuessa Lenin oli emigranttina Sveitsin Zürichissa
Suurimmalta osin Pietarin tapahtumat olivat verettömiä eivätkä bolševikit juurikaan kohdanneet vastarintaa. Talvipalatsi vallattiin lähes sisään kävelemällä.
Samaan aikaan menossa oli Neuvostojen toinen kongressi. Sen 649 edustajasta 390 oli bolševikkejä ja lähes sata edusti Sosialistisvallankumouksellista puoluetta, joka vastusti myös Kerenskin hallitusta. Kun Talvipalatsin valtauksesta tuli tieto, Kongressi päätti vallan siirtämisestä työläisten, sotilaiden ja talonpoikien neuvostoille näin ollen virallistaen vallankumouksen. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut yksimielisesti ja monien sosialistivallankumouksellisten mielestä Lenin ja bolševikit astuivat valtaan laittomasti. Seuraavana päivänä Neuvosto valitsi Kansankomissaarien neuvoston (Sovnarkom). Valta Venäjällä siirtyi tälle neuvostolle, "kunnes perustuslakia säätävä kokous päättää asiasta". Kansankomissaarien neuvoston johtajaksi ryhtyi Lenin.
Lokakuun vallankumouksen menestys muutti Venäjän vallankumouksen luonteen liberaalista sosialistiseksi. Yritys Moskovan valtaamiseksi kuukautta myöhemmin aiheutti paljon enemmän vastarintaa ja bolševikit eivät saaneet kaupunkia täydelliseen hallintaansa ennen kuin maaliskuussa 1918.
Luokka:Venäjän historia
Luokka:Vallankumoukset
Venäjän vallankumousVenäjän vallankumouksella voidaan viitata useisiin tapahtumiin:
- Vuoden 1905 vallankumous
- Helmikuun vallankumous, maaliskuussa 1917
- Lokakuun vallankumous, marraskuussa 1917
- Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneet tapahtumat Venäjällä 1991
Vladimir Lenin
Vladimir Iljitš Lenin (ven. Влади́мир Ильи́ч Ле́нин), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov (ven. Влади́мир Ильи́ч Улья́нов ) (22. huhtikuuta 1870—21. tammikuuta 1924) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja.
Lenin oli yksi hänen vallankumouksellisista salanimistään. Hänen uskotaan kehitelleen sen vastustaakseen Georgi Plehanovia (георги плеханов), jonka pseudonyymi oli Volgin ("волгин"), Volgajoen mukaan. Uljanov otti nimensä Lenajoesta, joka on pidempi ja virtaa vastakkaiseen suuntaan.
Varhainen elämä
Lena
Leninin isä oli Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886), venäläinen virkamies, joka työskenteli tavoitteenaan demokratian edistäminen ja ilmainen koulutus. Myös Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä aatteiltaan. Leninin sukupuusta löytyy juutalaisia äidin isoisän kautta, joka kääntyi kristinuskoon, ja vastaavasti Volgan saksalaisia äidin kautta. Lenin itse kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kenties uskonnollisten suvun osien vuoksi Lenin menestyi latinan ja kreikan opiskelussa. Lenin kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Hänen uskonsa sen ajan tietoteoriaan näkyi myös hänen myöhemmissä teoksissaan.
Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, Aleksandr – joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä – hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin ja erotettiin Kazanin yliopistosta, koska hän oli osallistunut opiskelijamielenosoituksiin. Hän jatkoi opiskeluaan itsenäisesti, ja vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä.
1891
Hän ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895 ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan.
Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuussa Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan (Надежда Константиновна Крупская) kanssa. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen "Kapitalismin kehitys Venäjällä". 1900 hänen karkotustuomionsa päättyi ja hän matkusteli Venäjällä ja muualla Euroopassa, julkaisten Iskra-lehteä ja muita vallankumousliikkeen kirjasia ja teoksia.
Hän toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa, ja vuonna 1903 hän johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista "Mitä on tehtävä?" Vuonna 1906 hänet valittiin puheenjohtajaksi puolueeseen. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen viimeisissä taisteluissa joulukuussa Moskovassa bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon Suomeen vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan.
16. huhtikuuta 1917 Lenin palasi Pietariin (siihen aikaan Petrograd), heti keisari Nikolai II:n valtaistuimelta suistamisen jälkeen ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa. Bolševikkien vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui heinäkuussa, ja Lenin joutui pakenemaan takaisin Suomeen. Hän palasi lokakuussa, jolloin bolševikit ottivat vallan asein Aleksandr Kerenskin väliaikaiselta hallitukselta.
Neuvostoliitto
Aleksandr Kerenski
8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin puhemieheksi kansankomissaarien neuvostossa Neuvosto-Venäjän kongressissa. Maata uhkasi saksalaisten miehitys, ja Lenin vaati hyväksyntää allekirjoittaa kovaehtoinen rauhansopimus. Venäjän delegaatio kuitenkin epäonnistui tässä työssään, ja maa menetti huomattavia maa-alueita lisää lopullisessa Brest-Litovskin rauhansopimuksessa maaliskuussa 1918. Lenin joutui murhayrityksen kohteeksi 30. elokuuta 1918 ja haavoittui vaikeasti. Haavoittumisen jälkeen hän jatkoi työtään vaikeissa sisällissodan olosuhteissa mikä jatkui vuoteen 1921. Neuvostoliitto perustettiin vasta vuonna 1922. Lenin vastusti Moskova keskeistä byrokratiaa.
Lenin on joskus mielletty humaaniksi ja lempeäksi neuvostojohtajaksi. Omalta osaltaan tämä on totta, sillä Leninin tiedetään vihanneen väkivaltaa. Tätä vastaan on huomautettu, että neuvostohallinnon vastustajiin kohdistetut ankarat puhdistus- ja vainotoimenpiteet alkoivat jo Leninin eivätkä hänen seuraajansa, Stalinin, kaudella. Tosin Leninin kauden puhdistustyöt kohdistuivat lähinnä entisiin vallanpitäjiin ja oikeistolaisiin, eivätkä Stalinin tapaan myös tavallisiin kansalaisiin. Sisällissota sekä sen aikana tapahtuneet toistuvat ulkovaltojen hyökkäykset Venäjälle saivat aikaan vallankumouksella valtaan nousseen bolševikkihallinnon väkivaltaisen luonteen miellytyksen.
Stalin
Lenin ja Stalin
Leninin ja Stalinin suhde vaihteli asioista riippuen. Joskus Lenin piti Stalinia hyvänä toverina, mutta toisaalta hänen tiedetään vastustaneen viimeiseen asti Stalinin nimittämistä hänen seuraajakseen. "Valitkaa joku toinen, joka on maltillisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikukas" sanoi Lenin.
Maailmankuva ja politiikka
Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, minkä jälkeen hän katsoi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljoakaan älyllistä tai tiedollista annettavaa. Tiettävästi Lenin ei lukenut tai ottanut huomioon Sigmund Freudia, Kierkegaardia, Le Bonia, Friedrich Nietzscheä tai Max Weberiä. Sen sijaan hän keskittyi Karl Marxiin, Friedrich Engelsiin, Georgi Plehanoviin ja Karl Kautskyyn, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili Machiavellia ja Charles Darwinia, palasi myöhemmin myös Aristotelesin pariin ja löysi ensimmäisen maailmansodan aikana Hegelin ja saksalaisen soteteoreetikon, von Clausewitzin, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä.
Kuitenkin Lenin piti ehdottomina esikuvinaan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, mutta itseään hän piti ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana.
Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi tunteellisuutta politiikassa. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa, mutta ei vaatinut tältä älymystöltä keskiluokkaista taustaa. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kosketuksissa proletaareihin, vaan hän piti tilastotietoja ja tutkimuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista. Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa.
Lenin arveli, että hänen vaatimansa "proletariaatin demokraattinen diktatuuri" vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa yleisten kansalaisvapauksien ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin myös hylkäsi Marxin esittämän kaksivaiheisen vallankumouksen mallin (ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi) ja siirtyi omaan yksivaiheiseen malliinsa ja hehkuttamaan "jatkuvan vallankumouksen" ideaansa.
Bolševikit pyrkivät luomaan joukkopuoluetta ja osallistumaan yleiseen propagandaan, valtakunnanduumaan ja muuhun yleiseen päätöksentekoon.
valtakunnanduumaan
Eräällä tapaa Venäjän salainen poliisi, Ohrana, piti Leniniä pystyssä. Ohrana oli jokseenkin hyvin perillä sosialistivallankumouksellisten keskinäisistä kiistoista ja pyrki lietsomaan tätä puoluetta repivää polemiikkia. Ohrana tuki bolševikkien asemaa Venäjällä myös vangitsemalla menševikkejä ja muita Leninin vastustajia.
Ensimmäisen maailmansodan (1914—1918) aikana Lenin omaksui kannan, jonka mukaan sosialistien kuuluisi tukea kaikkia Romanovien monarkiaa vastaan hyökkääviä tahoja, ja Lenin myös korosti Marxin oppia, ettei proletaareilla ole kotimaata: niinpä Venäjän työläisten ensisijainen myötätunto ja avunanto olisi pitänyt kohdistua muita työläisiä, myös vihollismaiden työläisiä kohtaan, eikä oman maan sotaponnistelujen tukemiseen. Romanovien vallan horjuttamiseen kävi mikä tahansa ja siksi venäläisten marxistien pitäisi liittoutua ulkovaltojen kanssa — ja tietenkin tämä loukkasi jokaista isänmaallista bolševikkiakin.
Leninin kuolema ja perintö
monarkia
Leninin toiminnasta olojen vakiinnuttua voidaan esittää vain loputtomia arvailuja. Hän halvaantui oikealta puoleltaan toukokuussa 1922 ja vetäytyi lopullisesti poliittisesta elämästä jo saman vuoden joulukuussa. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 hänen ruumiinsa balsamoitiin ja on edelleen näytteillä Moskovan Punaisella torilla Leninin mausoleumissa. Petrograd (suom. Pietari) nimettiin Leningradiksi hänen mukaansa. Nimi vaihdettiin vasta Neuvostoliiton hajottua. Leninisminä tunnettu oppijärjestelmä muotoiltiin hänen teostensa pohjalta ja siitä tehtiin myöhemmin eräänlainen "valtionuskonto". Kaikki tämä tapahtui Leninin omien toiveiden vastaisesti.
Vaikka Lenin rakensi perustan diktatoriselle hallinnolle ja oli sitä itsekin osittain edistämässä, ei se ole vaikuttanut hänen suosioonsa, koska Leninin perusideat eivät olleet rakentaa sortovalta vaan valtio, joka kuuluu kansalle. Tätä ei kuitenkaan koskaan pystytty toteuttamaan seuraajien takia. Neuvostoliiton päämiehistä Lenin on aina ollut suosituin - edeltäjien henkilöihin ja toimiin kohdistettu arvostelu ei juuri koskaan ulottunut Leniniin asti. Lisäksi esimerkiksi Meksikon vallankumouksen inspiroimissa seinämaalauksissa Lenin maalattiin usein paikallisten vallankumousjohtajien, kuten Emiliano Zapatan viereen. Yleisesti ottaen Leninin johtama perinpohjainen vallankumous on ymmärretty itsessään tärkeämmäksi kuin se, miten se asiallisesti ottaen toteutettiin ja millaiset seuraukset sillä oli.
Leninin teokset
- Materialismi ja empiriokritisismi (1909)
- Filosofian vihot (1914/1915) (julkaistu vasta 1920-luvulla)
Katso myös: sosialismi, kommunismi, marxismi
Lenin, Vladimir
ko:블라디미르 레닌
ja:ウラジーミル・レーニン
simple:Vladimir Lenin
th:วลาดิมีร์ เลนิน
Karl Marx
Karl Marx (5. toukokuuta 1818 - 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen juutalainen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marxin kuuluisin luomus on teoria työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriidasta ja taistelusta.
Elämä
Karl Marx syntyi edistykselliseen juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä, Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia.
Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja 1833 hän kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä 1836 hän kihlautui (vihkimistä saatiin odottaa noin seitsemän vuotta) aatelisen Jenny von Westphalenin kanssa, avioliiton kestäessä läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti 1881. Valitettavasti Marxin opiskelut menivät rankaksi ryyppäämiseksi ja oluttuvissa laulamiseksi. Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä.
Juuri Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriidan kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto.
Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie (Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero), Jenan yliopistoon.
Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti oman pikku häirintäkampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita teoksen kansien ansaraudan väliin houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan) Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon Ranskaan, Pariisiin.
Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Engelsin, joka oli englantilaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui taloustieteestä, josta hän ei vielä siinä vaiheessa tiennyt juuri mitään. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan - Brysseliin.
Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista ja liberalisteistakin. Marxille oli ominaista riitaantua lähes jokaisen ystävänsä kanssa – v. 1864 hetken aikaa jopa Engelsin, kun tämän rakastajatar Mary Burns kuoli, eikä Marx osannut valita osanottokirjeessään sanojaan oikein – ja Engelsin kanssa he päättivät kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat osakseen n. parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuultuaan vain kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta, se oli kasvanut kolmesataa sivua, ja entinen nimi, Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle, Pyhälle perheelle.
Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen".
Marxin ja Engelsin kuuluisin työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin vuonna 1848. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää, paksun sikarinsavun keskellä.
1848]
Vallankumousvuosien 1848-1849 jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan Lontoosta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri magnum opus taloustieteestä, jonka piti olla miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä. 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta v. 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, taistelua väärämielisiä vastaan, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja, niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt. Vuonna 1864 Marxin odotus palkittiin, hänen äitinsä Henriette kuoli, ja samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Näistä huolimatta joutui Marx – mikään varovainen säästelijä (mitä ominaisuutta hän porvareissa halveksi) kun ei ollut – vielä myöhemminkin kerjäämään ystäviltään avustuksia.
Marxin pääteoksen, Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi lopulta 1867 (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei Pääomalla "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!"
Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä.
Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä.
Marx kuoli suhteellisen unohdettuna 1883 ja lepää Lontoon Highgaten hautausmaalla. Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa suurena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun.
Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martin Luther).
Filosofia
Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen.
Oman filosofiansa Marx rakensi Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen.
Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote.
Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi.
Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.
Yhteiskuntateoria
Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista.
Marxia ja Engelsiä kiinnosti, mistä yrittäjä saa liikevoittoa. Ennen Marxia talousteoreetikot luulivat, että yrittäjä varastaa työntekijöiltä, mutta Marx ei tähän uskonut. Sen sijaan hän päätyi tutkimuksissaan uudenlaiseen käsitteeseen, lisäarvoon.
Lisäarvo yksinkertaistaen merkitsee, että kun yrittäjä palkkaa työvoimaa hän tekee siihen sijoituksen. Mutta työläinen on erilainen sijoitus kuin esimerkiksi työkoneet: työlainen tuottaa tavaraan enemmän arvoa, kuin mitä työntekijän, työvälineiden ja raaka-aineiden arvo yksinään on. Formaalisti esitettynä, kun:
:A= työntekijän palkka
:B= työvälineiden kustannukset
:C= raaka-aineiden kustannukset
:D= valmiin tuotteen hinta
niin
: A+B+C = D+X
missä X on lisäarvo.
Tämän lisäarvon yrittäjä saa pitää itsellään. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.
Marxin historiallinen vaiheteoria
Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana:
1.) Orjayhteiskunnat
- selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antikin Kreikan polikset
- väkivaltainen orjien kurissapito
2.) Feodaaliyhteiskunta
- maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu
3.) Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta
- porvariston ja proletariaatin eli työväenluokat kamppailu
- vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta
- riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti
Historiallisessa mielessä siis väkivalta ja näkyvä riisto vähenee, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantotavan ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Sen sijaan vastoin yleistä luuloa Marx ei missään kirjoituksissaan viittaa siihen, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne olisi.
Marxin suomennettuja teoksia
- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos Das Kapital 1867/1890. Suomennos O.V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos 1885. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1976) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen (Alkuteos 1894). Moskova, Edistys
- Marx, Karl (2005) Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. Minerva Kustannus Oy, Helsinki.
- Marx, Karl (1998) Kommunistinen manifesti. Alkuteos 1848. Vastapaino, Tampere
- Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978-1979) Valitut teokset. Kuusi osaa. Moskova, Edistys
Kirjallisuutta
- McLellan, David (1973) Karl Marx. His Life & Thought. London, Macmillan Press
- Mehring, Franz (1935) Karl Marx. The Story of His Life. (Alkuteos 1918). Trans. by Edward Fitzgerald. New York, Covici Friede Publishers
- Berlin, Isaiah (1963) Karl Marx. Suomentanut Juhani Jaskari. Otava 1968
- Wheen, Francis (1999) Karl Marx. Suomentanut A.T.K Lahtinen. Otava 2000
- Schanz, Hans-Jorgen (1996) Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki, Tutkijaliitto
Katso myös
- Kommunismi
- Sosialismi
- Marxismi
- Marxilainen filosofia
- Marxilainen uskontokritiikki
Asiasta muualla
- [http://www.marxists.org/archive/marx/works/1867-c1/index.htm] Pääoma-kirja
- [http://www.marx-seura.kaapeli.fi/] Karl Marx -seuran kotisivut
- [http://www.ecn.org/finlandia/tottelemattomat/teoria/marx.htm] Grundrissen konefragmentti
- [http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=484] Karx Marx: työn lisäarvo (kriittinen essee)
Marx, Karl
Marx, Karl
Marx, Karl
ms:Karl Marx
zh-min-nan:Karl Marx
ko:카를 마르크스
ja:カール・マルクス
simple:Karl Marx
th:คาร์ล มาร์กซ
1917 Tapahtumia
- Ensimmäinen maailmansota jatkuu (1914–1918)
Tammikuu
- 22. tammikuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson vaatii "rauhaa ilman voittoa" Euroopassa.
- 25. tammikuuta - Yhdysvallat osti Neitsytsaaret Tanskalta 25 miljoonalla dollarilla.
- 31. tammikuuta - Saksa ilmoitti rajoittamattomasta sukellusvenesodasta.
Helmikuu
- 3. helmikuuta - Yhdysvallat katkaisi diplomaattiset suhteet Saksaan.
- 24. helmikuuta - Yhdysvallat sai tiedon Saksan tarjouksesta palauttaa kaakkoislänsi Meksikolle, jossa Meksiko ryhtyisi sotaan Yhdysvaltoja vastaan.
Maaliskuu
- 11. maaliskuuta - Helmikuun vallankumous (26.2. vanhaa lukua): Petrogradissa lakkoja ja levottomuuksia, armeijan rykmenttejä siirtyy mielenosoittajien puolelle.
- 15. maaliskuuta - Keisari Nikolai II luopui vallasta.
Huhtikuu
- 6. huhtikuuta - Yhdysvallat julisti sodan Saksalle.
- 16. huhtikuuta - Lenin saapui Petrogradiin.
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
- 7. heinäkuuta - Aleksandr Kerenski muodosti Venäjän väliaikaisen hallituksen.
- 18. heinäkuuta - Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta hyväksyi valtalain vallan siirtämiseksi eduskunnalle personaaliunionin päätyttyä suuriruhtinaan luovuttua asemastaan. Kerenskin hallitus hajotti eduskunnan.
- 25. heinäkuuta - Kanada otti käyttöön "väliaikaisen" tuloveron ( 4–25 %).
Elokuu
Syyskuu
Marraskuu
- 6. marraskuuta - Kolmas Ypresin taistelu päättyy: Kanadalaiset valtasivat Ypresin Belgiassa.
- 7. marraskuuta - Lokakuun vallankumous (juliaanisen kalenterin mukaan 25.10.). Leninin bolševikit ottivat vallan Kerenskin hallitukselta.
- 7. marraskuuta - Britit valtasivat Gazan osmaneilta.
- 20. marraskuuta - Ukraina julistettiin tasavallaksi.
- 26. marraskuuta - National Hockey League perustettiin.
Joulukuu
- 6. joulukuuta - 1 635 ihmistä menehtyi Halifaxin räjähdysonnettomuudessa Kanadan Nova Scotiassa.
- 6. joulukuuta - P. E. Svinhufvudin senaatin ehdotuksesta Suomi julistettiin itsenäiseksi.
Syntyneitä
- 11. helmikuuta - Sidney Sheldon, kirjailija
- 29. toukokuuta - John F. Kennedy, Yhdysvaltain presidentti
- 11. elokuuta - Dik Browne, sarjakuvapiirtäjä († 1989)
- 10. syyskuuta - Miguel Serrano, Chilen fasisti-ideologi.
- 11. syyskuuta - Ferdinand Marcos, Filippiinien diktaattori.
- 19. marraskuuta - Indira Gandhi, Intian pääministeri († 1984)
- 16. joulukuuta - Arthur C. Clarke, tieteiskirjailija
Kuolleita
- 10. tammikuuta - William F. Cody, Buffalo Bill
- 16. tammikuuta - Amiraali George Dewey, (s. 1837)
- 8. maaliskuuta - Ferdinand von Zeppelin, ilmailupioneeri (s. 1838)
- 14. huhtikuuta - L. L. Zamenhof, Dr. Esperanto
- 27. syyskuuta - Edgar Degas, taidemaalari
- 15. lokakuuta - Mata Hari, hollantilainen tanssija ja vakooja (teloitettiin)
- 7. marraskuuta - Alfred Kordelin, liikemies ja mesenaatti (murhattiin)
- 11. marraskuuta - Liliuokalani, Havaijin kuningatar (s. 1838)
Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto - Charles Glover Barkla
- Nobelin kemianpalkinto - ei jaettu
- Nobelin lääketieteen palkinto - ei jaettu
- Nobelin kirjallisuuspalkinto - Karl Adolph Gjellerup, Henrik Pontoppidan
- Nobelin rauhanpalkinto - Kansainvälinen Punainen Risti, Geneve
Luokka:1917
Luokka:1910-luku
ms:1917
ko:1917년
ja:1917年
simple:1917
th:พ.ศ. 2460
BolševikitBolševikki (Большевик) tarkoittaa Leninin johtaman Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (Росси́йская Социа́л-Демократи́ческая Рабо́чая Па́ртия = РСДРП) enemmistöfaktion jäsentä. Vähemmistönä oleva puoli tunnettiin nimellä menševikit. Sanat tulevat venäjän enemmistöä ja vähemmistöä tarkoittavista sanoista.
Puolue perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään vallankumoukselliset ryhmät yhden puolueen alle, mutta jako muodostui toisessa puoluekokouksessa 1903. Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917. Maaliskuussa 1918 puolueen nimi muutettiin muotoon: Koko Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit), minkä jälkeen sen jäsenet tunnettiin yleisesti kommunisteina. Lisäliite "bolševikit" pudotettiin NKP:n nimestä 1952.
Menševismi kiellettiin Neuvostoliitossa Kronstadtin kapinan jälkeen 1921.
Nimeä "bolševikki" käytettiin yleisesti Puna-armeijan jäsenistä toisen maailmansodan aikaisessa propagandassa ja sen jälkeenkin, yleensä kielteisenä nimityksenä.
Luokka:Venäjän historia
ja:ボリシェヴィキ
simple:Bolshevik
Pietari (kaupunki)
Pietari (venäjäksi Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg, lempinimeltään Питер, Piter) on noin 4,6 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Se on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki, ja tärkein Venäjän Itämeren satamakaupunki. Lisäksi Pietari on maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki. Se sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, Nevan suistossa ja suiston saarissa.
Pietari Suuren vuonna 1703 perustama kaupunki toimi Venäjän pääkaupunkina aina vuoteen 1918 asti. Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen eli yksi federaation subjekteista, ja sitä ympäröi Leningradin alue eli oblast, joka myös on itsenäinen subjekti.
Vuonna 1914 kaupungin uudeksi nimeksi tuli Petrograd (Петроград). Vuonna 1924 uudeksi nimeksi tuli Leninin mukaan Leningrad (Ленинград). Alkuperäinen nimi otettiin uudelleen käyttöön Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991.
Maantiede
1991
Pietari on rakennettu Neva-joen varrelle, lähelle paikkaa jossa joki laskee Suomenlahteen. Kaupungin alueella on 42 saarta, joita yhdistää yli 340 siltaa. Pietaria ympäröivät alueet ovat varsin tasaisia ja koko kaupungin historiallinen keskusta on alle 4 m korkeudella merenpinnasta, osat siitä ovat jopa merenpinnan alapuolella.
Pietarin ilmastoon vaikuttaa meren läheisyys ja ilmasto onkin lauhempi kuin monissa muissa samoilla leveysasteilla olevissa paikoissa. Tammikuun keskilämpötila on -8 °C. Kevät on viileä, ja joskus Laatokka-järven jäiden irtoaminen ja ajautuminen Nevaa pitkin kaupungin alueelle saa lämpötilan laskemaan pakkaselle vielä huhtikuussakin. Heinäkuu on lämpimin kuukausi jolloin keskilämpötila on noin 20 °C.
Ympäristö
Kaupungin leveät kadut ja meren läheisyydestä johtuva tuulisuus takaavat kaupungin ilman kohtalaisen laadun, vaikka liikenne ja kaupungin teollisuus ovatkin merkittäviä ilmansaastuttajia.
Neva on suuri joki, jonka keskimääräinen virtaus on 2 500 m³ sekunnissa ja jonka valuma-alue on kooltaan 300 000 km² ja siksi kaupungin jätevesien osuus joen kokonaisvirtaamasta jää kohtalaisen pieneksi, nykyisin noin 2%:iin. Pietarin jätevesien vaikutus kaupungin lähivesiin ja koko Suomenlahden tilaankin on kuitenkin huomattava. Neva laskee järvimäiseen Nevan estuaariin, johon tulee vain harvoin suolaista vettä muualta Itämerestä. Näin alueen vedenlaatu onkin hyvin riippuvainen Laatokan ja Neva-joen tilasta ja Pietarista alueelle lasketuista jätevesistä. Vaikutusta on entisestään lisännyt tulvapato, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1979 mutta joka on vielä osin keskeneräinen. Tulvapadon tarkoituksena on estää Itämeren veden nouseminen kaupungin alueelle.
Pietarin kaupunki on Itämeren suurin yksittäinen saastuttaja erityisesti rehevöitymistä aiheuttavien fosfaattien ja typen osalta, koska edelleen noin 1/3 kaupungin jätevesistä ohjataan käsittelemättömänä mereen. Monien kansainvälisten projektien avulla Pietarin jätevesikysymykseen on pyritty vaikuttamaan ja onkin todennäköistä, että tilanne tulee lähivuosina paranemaan. Jo kaupungin olemassa olevilla vedenpuhdistamoilla käyttöön otettu tehostettu fosfaatinpoisto parantaisi koko itäisen Suomenlahden tilaa. Koska Suomenlahdella plankton ei talvella kuluta jääpeitteen takia mereen päätyneitä ravinteita, näkyy Pietarin vaikutus eniten jäiden lähdön jälkeisessä levien ja planktonin kevätkukinnassa Kaakkois-Suomen rannikolla. Kesällä ravinteiden vaikutus rajoittuu pääsääntöisesti Nevan estuaariin, jossa havaitaankin voimakasta leväkukintaa koko avovesikauden. Arvioitaessa Pietarin vaikutusta Itämeren rehevöitymiseen, tulee kuitenkin muistaa, että Itämeren koko typpikuormituksesta vain 14% tulee asutusjätevesistä. Suurin kuormittaja on maatalous, joka tuottaa noin 41% kaikista typpikuormituksesta.
Historia
Aleksanteri Nevski (eli Aleksanteri Nevalainen) kukisti ruotsalaiset lähellä Neva-joen suuta vuonna 1240. Nevajoen suistossa oli 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (r. Landskrona), joka kuitenkin nopeasti hävitettiin Novgorodin toimesta.
Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi lopullisesti Ruotsille, jolloin Nevanlinna syntyi. Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.
Pietari Suuri
Kaarle IX
Suuren Pohjan sodan (1700–1721) alussa venäläiset joukot valloittivat alueen ja Pietari Suuri perusti vuonna 1703 Pietarin Nevanlinnan paikalle. Kaupungin nimeksi tuli Sankt Pieter Burkh hollantilaisittain. Alkujaan kaupunki oli tarkoitettu ainoastaan linnoitukseksi ruotsalaisten uusia hyökkäyksiä vastaan ja sen ensimmäinen rakennus olikin Pietari-Paavalin linnoitus.
Kaupungin rakennustöihin tuotiin valtavat määrät ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia ja tuhannet heistä kuolivat sairauksiin, uupumukseen ja nälkään. Kaupungin rakentamisen rahoittamiseksi Pietari Suuri verotti rajusti kaikkea mahdollista, mm. partoja, arkkuja ja jopa itse kuolemaa kuuluisalla sieluverolla, joka oli käytännössä alempien sosiaaliluokkien miehille kohdistettu kuolinvero. Vuonna 1712 Pietari julisti kaupungin pääkaupungikseen ja pakotti vastahakoiset virkamiehet, aateliset ja kauppiaat muuttamaan Moskovasta uuteen pääkaupunkiin ja rakentamaan sinne uudet kotinsa.
Pietari Suuren kuollessa vuonna 1725 Pietarista oli kasvanut 40 000 asukkaan kaupunki (noin 8% Venäjän sen ajan kaupunkilaisväestöstä) ja 90% Venäjän ulkomaankaupasta kulki sen kautta. Kaupungin keskustaksi oli muodostunut Nevan etelärannan Amiraliteetin ympäristö.
Katariina Suuri
1725
Katariina Suuri nousi valtaan vuonna 1762 kaappaamalla valtaistuimen aviomieheltään Pietari III:lta. Katariina ylläpiti hyvin mahtipontista hovielämää ja oli vasta valmistuneen talvipalatsin ensimmäinen asukas. Katariina myös aloitti keisarillisen taidekokoelman keräämisen, joka myöhemmin muodosti nykyisen Eremitaašin taidemuseon kokoelma perustan. Taidekokoelman kasvun takia jouduttiin rakentamaan myös uusia rakennuksia talvipalatsin kylkeen. Nämä rakennukset tunnetaan nykyisin nimellä Pieni ja Vanha Eremitaaši. Lisäksi palatsikompleksin yhteyteen rakennettiin teatteri, joka on edelleen toiminnassa.
Katariina oli suuri tieteiden ja taiteiden tukija. Hänen hallintoaikanaan valmistuivat Pietariin tiedeakatemian ja taideakatemian rakennukset, Venäjän ensimmäinen julkinen kirjasto (josta muotoutui nykyinen Venäjän kansalliskirjasto) sekä edelleen käytössä oleva Gostiny Dvorin kauppahalli Nevski prospektin varrelle. Katariinan aikana venäläinen musiikkielämä sai paljon länsimaisia vaikutteita ja Katariina palkkasi useita muun muassa italialaisia kuoronjohtajia ja säveltäjiä hovinsa palvelukseen.
Katariina Suuri uudisti myös Pietarin hallintoa. Vuonna 1766 perustettiin pormestarin (gorodskoi golova) virka ja vuonna 1774 muodostettiin kaupunginhallitus (Magistrat), joka jo 1786 muutettiin kaupungin duumaksi.
Aleksanteri I:stä II:een
Katariina Suuren kuoleman jälkeen, vuonna 1796, valtaan nousi hänen poikansa Paavali I. Hän toteutti ultra-konservatiivista politiikkaa, rajoitti Pietarin paikallista hallintoa ja otti useita askeleita muuttaakseen Venäjän byrokraattiseksi valtioksi. Tällainen politiikka teki Paavalista hyvin epäsuositun ja vaikka hän salamurhien pelosta rakennutti itselleen turvallisemman Mihailovskin palatsin, hänet salamurhattiin omaan vuoteeseensa 12. maaliskuuta 1801. Salamurhan takana oli Paavalin oma poika, josta tuli tsaari Aleksanteri I.
Aleksanteri I:n hallituskaudella Venäjän armeija torjui Napoleonin hyökkäyksen maahan ja voitetut ranskalaisten sotaviirit ovat edelleen nähtävissä Kazanin katedraalissa, johon myös venäläisten komentaja kenttämarsalkka Kutuzov on haudattu. Vuonna 1818 aloitettiin Iisakin kirkon rakennustyöt, jotka saatiin päätökseen vasta 40 vuotta myöhemmin.
Iisakin kirkon
Aleksanteri I yllättävä kuolema Taganrogin kaupungissa Siperiassa joulukuussa 1825, aikaansai poliittisen kaaoksen. Konstantin, Aleksanterin veli, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaan nousi sen sijaan Aleksanterin toinen veli Nikolai. Joukko liberaaleja nuoria armeijan upseereita ei hyväksynyt Nikolaita tsaariksi, toivoen että Konstantin olisi allekirjoittanut Venäjälle perustuslain.
Kapinaa kutsuttiin dekabristikapinaksi, koska se tapahtui joulukuussa (venäjäksi dekabr). Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta kapina kukistettiin voimakeinoin ja kapinan johtajat teloitettiin tai lähetettiin Siperiaan.
Mahdollisesti dekabristikapinasta johtuen Nikolai I toteutti hyvin konservatiivista hallintoa. Pietarista tuli sotilaallisen tarkasti hallittu ja jopa siviili-instituutioita hallittiin sotilasakatemioiden tavoin. Vaikka Nikolain politiikka johti maan taloudelliseen taantumaan ja takapajuisuuteen, samalla Venäjällä otettiin teollisen yhteiskunnan ensiaskeleita. Vuonna 1837 valmistui maan ensimmäinen rautatie, joka yhdisti Pietarin Tsarskoje Selon (eli tsaarien kylä, nykyisin Puškin) kaupunkiin (jossa sijaitsi Romanovien kesäpalatsi Katariinanpalatsi). Pietarista tuli entistä mahtavampi suurkaupunki. Palatsin aukiolle pysytettiin Aleksanterin pylväs ja rakennettiin yleisesikunnan rakennukset talvipalatsia vastapäätä.
Kulttuuri kuitenkin kukoisti Nikolai I aikana. Pietarissa Fjodor Dostojevski kirjoitti mestariteoksensa, Mihail Glinka loi perusteet venäläiselle musiikille säveltämällä maan ensimmäisen oopperan ja kamarimusiikkia ja Aleksandr Puškin kirjoitti runonsa.
Vuonna 1861 tapahtunut maaorjuuden lakkauttaminen ja kaupungin voimakas teollistuminen 1800-luvun jälkipuoliskolla toi Pietariin valtavat määrät köyhiä työläisiä. Tämä johti ylikansoitukseen, huonoon hygieniaan ja tautiepidemioihin. Nämä olosuhteet loivat pohjan kaupungin myöhempiin levottomuuksiin.
Vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäinen maailmansota
maaorjuuden
Vuonna 1905 kaupungissa, Venäjän kannalta katastrofaalisesti päättyneen Japanin sodan jälkeen, sosiaalinen levottomuus puhkesi vallankumoukseksi verisunnuntain johdosta. Sotilaat avasivat 9. lokakuuta tulen kohti rauhanomaista mielenosoitusta, joka oli toimittamassa tsaarille vetoomusta. Mielenosoittajia ammuttiin tämän jälkeen eri puolilla kaupunkia ja kuolleiden määrä arvioidaan tuhansiksi. Tapahtumat vahvistivat vallankumouksellisia liikkeitä ja saivat poliittisen opposition rivit yhtenäisiksi. Seuraavina kuukausina maanviljelijöiden ja sotilaiden kapinat (joista kuuluisin tapahtui panssarilaiva Potjomkinilla) ja muut mielenosoitukset levisivät koko valtakuntaan. Lev Trotskin johtama Pietarin neuvosto julisti yleislakon, joka pysäytti koko maan. Tsaari Nikolai II oli pakotettu antamaan "lokakuun manifestin", jossa myönnettiin monia kansalaisoikeuksia ja luotiin Duuma, kansallinen parlamentti.
I maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 maassa koettiin (lyhyt) kansallistunteen nousu ja liian saksalaisena pidetty kaupungin nimi muutettiin Petrogradksi (Петроград). Tuolloin kaupungissa asui noin 2,1 miljoonaa ihmistä.
Vuoden 1917 vallankumous ja sisällissota
1914
Pietari oli jälleen vuonna 1917 vallankumouksen kehtona. Kaupungissa työläisten mielenosoitukset kääntyivät yleislakoksi ja sotilaat kapinoivat maaliskuussa. Petrogradin neuvosto toimi rinnakkain reformistisen väliaikaishallituksen kanssa. Huhtikuussa Lenin palasi kaupunkiin organisoimaan bolševikkipuoluetta. Lopullisesti vallankumous tapahtui 24. lokakuuta, kun bolševikit miehittivät keskeiset asemat kaupungista. Aurora-laiva, josta ammuttiin lokakuun vallankumouksen lähtölaukaus, on nykyisin museona Nevan rannalla. Uusi hallitus toimi kaupungissa maaliskuuhun 1918, jolloin se joutui saksalaisten hyökkäyksen pelossa siirtymään Moskovaan.
Leninin kuoltua 1924 nimettiin kaupunki jo samana vuonna hänen muistokseen Leningradiksi. Siitä tuli 1930-luvulla Stalinin teollistamisohjelman keskus ja vuoteen 1939 mennessä kaupungissa asui 3 miljoonaa ihmistä ja siellä sijaitsi Venäjän teollisesta tuotannosta noin 11%. Stalin kuitenkin pelkäsi kaupungista muodostuvan kilpaileva valtakeskittymä Kremlille, ja paikallisen kommunistijohtaja Sergei Kirovin murha vuonna 1934 aloitti Stalinin puhdistukset.
Toinen maailmansota
:Pääartikkeli: Leningradin piiritys
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nopeasti saksalaiset valloittivat suuria alueita länsi-Neuvostoliitosta, ja Leningrad saarrettiin. Saksalaiset yrittivät valloittaa Leningradin ja pyysivät siihen apua suomalaisilta, mutta Suomen marsalkka Mannerheim ei siihen suostunut. Leningrad joutui kestämään piiritystä vuoteen 1944 asti.
Piirityksen aikana ruoka ja polttoaine oli kaupungissa hyvin vähissä. Talvella 1942–1943 kaupungissa ei ollut vettä, lämmitystä, julkista liikennettä ja hyvin vähän sähköä. Alimmillaan ruoka-annoksen koko oli vain 120 g leipää päivässä. Useita satoja tuhansia ihmisiä evakuoitiin kaupungista Laatokan yli kuuluisaa elämän tietä (Doroga žizni) pitkin, joka oli ainoa piiritetyn kaupungin maailmaan yhdistävä reitti. Kesäisin ihmisiä kuljetettiin lautoilla ja talvisin rekat kulkivat aurattua jäätietä pitkin jatkuvan vihollistulituksen alla. Piirityksen aikana Dmitri Šostakovitš sävelsi 7. sinfoniaansa, lisänimeltään Leningrad, kaupungissa, vaikka teos viimeisteltiinkin Kuybishevissä, jonne säveltäjä perheineen evakuoitiin lokakuussa 1941. Valmistuttuaan teos esitettiin piiritetyssä kaupungissa.
Lähes 900 päivän piirityksen (blokada) aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä (joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000). Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Pietarin liepeillä olevalle Piskarevin hautausmaalle. Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin sankarikaupungin (город-герой) arvonimi vuonna 1945.
Toisesta maailmansodasta nykypäivään
Saksalaisten piiritys tuhosi Pietarista 2,2 miljoonaa neliömetriä asuintiloja ja 2,8 miljoonaa vaurioitui, joten aina 1960-luvulle asti suuri osa kaupunkilaisista joutui elämään kommuuniasunnoissa, koska asunnoista oli pulaa.
Monista muista neuvostokaupungeista poiketen Pietari jälleenrakennettiin noudattaen paljon sen vanhaa ulkonäköä. Monet kulttuurikohteet, esimerkiksi Pietarhovi ja Puškinin palatsi rakennettiin käytännössä uudelleen.
Neuvostoliiton hajottua syyskuussa 1991 kaupungin vanha nimi otettiin jälleen käyttöön kansanäänestyksen jälkeen.
Väestö
Viimeisimmän väestönlaskennan mukaan, joka valmistui 9. lokakuuta 2002, Pietarissa oli 4 159 635 asukasta, joka on noin 3 % koko Venäjän väkiluvusta. Keskipalkka vuonna 2003 oli 2179 ruplaa (n. 176€). Pietariin saa muuttaa vain, jos voi esittää itselleen asunnon ja työpaikan tai menee pietarilaisen kanssa naimisiin. On todennäköistä , että monilla ihmisillä ei ole tätä pakollista rekisteröintiä ja he asuvat kaupungissa laittomasti (ja eivät siten ole väestönlaskennassa mukana). ILO:n arvion mukaan Pietarissa on noin 16 000 katulasta (vuonna 2000).
Virallisten tilastojen mukaan kaupungin asukkaista 89,1 % on venäläisiä, 2,1 % juutalaisia, 1,9 % ukrainalaisia ja n. 1 % valkovenäläisiä. Näiden lisäksi huomattavia vähemmistöryhmiä kaupungissa ovat tataarit, kaukaasialaiset, usbekit, vepsälaiset, suomalaiset ja azerbaidzanilaiset. Enemmistö kaupungin asukkaista on ortodokseja, mutta kaupungissa on myös toimivia yhteisöjä buddhalaisia, muslimeja, juutalaisia ja luterilaisia.
Asukasmäärän kehitys
Vuoteen 1944 asti luvut ovat arvioita, vuodesta 1959 vuoteen 2002 tiedot perustuvat väestönlaskentoihin ja vuoden 2005 tieto on arvio.
2005
Hallinto
Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen kaupunki, kuten Moskovakin.
Pietari on Leningradin alueen eli oblastin ja Venäjän federaation pohjoisen alueen (Се́веро-За́падный федера́льный о́круг) hallintokeskus, mutta on siitä erillinen alue.
Pietarin korkein päättävä viranomainen on pormestari, joka toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Pormestarina toimii tällä hetkellä Valentina Matvijenko. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin toimi vuosina 1994–1998 kaupungin apulaispormestarina.
Kaupungissa toimeenpanovalta kuuluu pormestarille, hänen johtamalleen kaupunginhallitukselle, pormestarin kanslialle ja alueellisille hallintoyksiköille, jotka ovat pormestarin alaisuudessa. Kaupungin lainsäädäntövalta kuuluu kokonaan kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto koostuu 50 valtuutetusta, jotka valitaan yhden edustajan vaalipiireistä.
Valtuusto laatii kaupungin järjestyssäännön, kaupungin lait ja asetukset. Se myös vahvistaa kaupungin budjetin, hallinnon rakenteen, kaupungin kehittämisprojektit, hallinnoi kaupungin omaisuutta ja ratifioi kaupungin tekemät sopimukset.
- Luettelo Pietarin hallintoalueista:
lainsäädäntövalta
- #Admiralteiski (Адмиралтейский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Коломна
- #
- Сенной округ
- #
- Адмиралтейский округ
- #
- MO Nro 4
- #
- Измайловское
- #
- MO Nro 6
- #Frunzenski (Фрунзенский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 71
- #
- МО Nro 72
- #
- MO Купчино
- #
- МО Nro 74
- #
- МО Nro 75
- #
- МО Nro 76
- #Kalininski (Калининский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Гражданка
- #
- Академический
- #
- Финляндский округ
- #
- МО Nro 21
- #
- Пискаревка
- #
- Северный
- #
- Прометей
- #Kirovski (Кировский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 25
- #
- Ульянка
- #
- МО Nro 27
- #
- Autuansaari (Автово)
- #
- Нарвский округ
- #
- МО Nro 30
- #
- МО Nro 31
- #Kolpinski (Колпинский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Kolpino (Колпино)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Metallostroi (Металлострой)
- #
- Petro-Slavjanka (Петро-Славянка)
- #
- Pontonny (Понтонный)
- #
- Sapyorny (Сапёрный)
- #
- Ust-Ižora (Усть-Ижора)
- #Krasnogvardeiski (Красногвардейский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Полюстрово
- #
- Suuri Ohta (Большая Охта)
- #
- Pieni Ohta (Малая Охта)
- #
- МО Nro 35
- #
- Ржевка
- #Krasnoselski (Красносельский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Krasnoje Selo (Красное Село)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 37
- #
- МО Nro 38
- #
- Сосновая поляна
- #
- Урицк
- #
- МО Nro 41
- #
- МО Nro 42
- #Kronštadski (Крондштатский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Kronstadt (Кронштадт)
- #Kurortny (Курортный)
- #
- Kaupungit:
- #
- Siestarjoki (Сестрорецк)
- #
- Terijoki (Зеленогорск)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Valkeasaari (Белоостров)
- #
- Kellomäki (Комарово)
- #
- Metsäkylä (Молодёжное)
- #
- Pesotšnaja (Песочный)
- #
- Kuokkala (Репино)
- #
- Vammelsuu (Серово)
- #
- Lautaranta (Смолячково)
- #
- Ollila (Солнечное)
- #
- Tyrisevä (Ушково)
- #Lomonosovski (Ломоносовский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Kaarosta (Ломоносов)
- #Moskovsk (Московский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Московская Застава
- #
- Гагаринское
- #
- Новоизмайловское
- #
- MО Nro 47
- #
- Звездное
- #Nevski (Невский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- МО Nro 49
- #
- МО Nro 50
- #
- Обуховский
- #
- Рыбацкое
- #
- МО Nro 53
- #
- МО Nro 54
- #
- Невский округ
- #
- Оккервиль
- #
- МО Nro 57
- #Pavlovski (Павловский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Pavlovsk (Павловск)
- #
- Asuinalue:
- #
- Tjarlevo (Тярлево)
- #Petrodvortsovi (Петродворцовый)
- #
- Kaupunki:
- #
- Pietarhovi (Петерго́ф)
- #
- Asuinalue:
- #
- Strelna (Стрельна)
- #Petrogradski (Петроградский)
- #
- Asuinalue:
- #
- МО Nro 58
- #
- Кронверкское
- #
- МО Nro 60
- #
- Аптекарский остров
- #
- Петровский
- #
- МО Nro 63
- #Primorski (Приморский)
- #
- Asuinalue:
- #
- Лахта-Ольгино
- #
- МО Nro 65
- #
- МО Nro 66
- #
- Комендантский Аэродром
- #
- МО Nro 68
- #
- Юнтолово
- #
- МО Nro 70
- #
- п. Лисий Нос
- #Puškinski (Пушкинский)
- #
- Kaupunki:
- #
- Puškin (Пушкин)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Aleksandrovskaja (Александровская)
- #
- Suosaari (Шушары)
- #Tsentralni (Центральный)
- #
- Asuinalue:
- #"
- Дворцовый округ
- #
- МО Nro 78
- #
- Литейный округ
- #
- Смольнинский
- #
- Лиговка-Ямская
- #
- Владимирский округ
- #Vasileostrovski (Василеостровский)
- #
- 5 kuntaa
- #
- Asuinalue:
- #
- МО Nro 7
- #
- МО Nro 8
- #
- МО Nro 9
- #
- Морской округ
- #
- МО Nro 11
- #Vyborgski (Выборгский)
- #
- Asuinalueet:
- #
- Levašovo (Левашово)
- #
- Parkala (Парголово)
- #
- Сампсониевское
- #
- Светлановское
- #
- Сосновское
- #
- МО Nro 15
- #
- Парнас
- #
- Шувалово-Озерки
Talous
Parkala
Neuvostoliiton aikana suurin osa silloisen Leningradin teollisuudesta liittyi sotateollisuuteen ja Neuvostoliiton hajottua se joutui suuriin vaikeuksiin. Vuosien 1992 ja 1995 välissä teollinen tuotanto laski noin 75 %. Viimevuosina Pietariin on muodostunut paljon uutta modernia teollisuutta, jotka ovat muuntaneen monet keskustan ja kaupungin ympäristön teollisuusalueet uuteen käyttöön ja näin merkittävästi elvyttäneet alueen taloutta. Tätä talouden myönteistä kehitystä on tukenut kaupungin korkeasti koulutettu työvoima ja useat maailmanluokan yliopistot ja tutkimuslaitokset.
Tärkeimmiksi teollisuudenaloiksi ovat nousseet konepajateollisuus, laivanrakennus, elintarviketeollisuus ja paperiteollisuus. Pietari on Venäjän suurin tavarasatama ja toimii merkittävänä liikennekeskuksena. Viimevuosina myös turismista on tullut tärkeä taloudellinen tekijä, ja Pietariin saapuukin enemmän turisteja kuin mihinkään muuhun Venäjän kaupunkiin.
Pietarin työvoiman arvioidaan olevan 2,6 miljoonaa, noin puolet asukasluvusta ja työttömyyden noin 3% työvoimasta, vaikka viralliset työttömyystilastot ovat hyvin epätarkkoja johtuen Venäjän laajasta harmaasta taloudesta.
Liikenne
Pietari on koko kaupungin historian ajan ollut yksi Venäjän tärkeimmistä liikenteen solmukohdista ja satamista, Venäjän ikkuna länteen. Kaupungissa on merisatama (Suomenlahdelle), jokisatamia Nevan deltassa ja se on kanavajärjestelmän, joka yhdistää Itämeren Mustaanmereen, päätepiste.
Kaupungista on säännöllistä raideliikennettä Suomeen Sibelius-, Repin- ja Tostoi-junilla. Kaupungin kansainvälinen lentokenttä on nimeltään Pulkovo.
Kaupungin metro aloitti toimintansa vuonna 1955 ja sisältää nykyisin neljä linjaa. Pietarin metro kulkee syvimmällä maailman metroista; sen asemat ovat keskimäärin 60 m syvyydessä. Metrolinjaa on yhteensä 94,4 km ja asemia 56. Metroon on suunnitteilla kaksi uutta linjaa, jotka kaksinkertaistaisivat sen pituuden. Metron lisäksi kaupungissa on julkista bussi- ja raitiovaunuliikennettä sekä yksityistä minibussiliikennettä.
Kaupunkikuva ja nähtävyydet
raitiovaunu
raitiovaunu
raitiovaunu
Pietarin alkuperäinen rakennussuunnitelma 1700-luvun alusta edustaa kaupunkisuunnittelussaan ainutlaatuista saavutusta suunnitelman vaativuuden ja järjestelmällisyyden suhteen. Muun muassa arkkitehtien Rastrellin, Vallin de la Mothen, Cameronin, Rinaldin, Zaharovin, Voronihinen, Rossin ja Montferrandin suunnitelmat vaikuttivat voimakkaasti venäläiseen ja suomalaiseen 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuriin. Kaupungin vanhan keskustan rakennuksissa yhdistyvät barokkin ja uusklassismin arkkitehtuurityylit.
Pietari tunnetaan kulttuurikaupunkina, jonka vetonauloja ovat monet nähtävyydet sekä yli sata museota, mm. maailman merkittävimpiin taidemuseoihin kuuluva Eremitaaši (Эрмитаж). Kaupungissa on kymmeniä korkeakouluja ja kolme yliopistoa.
Pietarin historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohteiden luettelossa.
Keskeisiä nähtävyyksiä
- Kirkot
- pyhien Pietarin ja Paavalin kirkko (useat tsaarit on haudattu tänne)
- Iisakin kirkko (oikeammin katedraali)
- Pyhän Nikolain katedraali
- Kirkko veren päällä
- Kazanin jumalanäidin kirkko
- Aleksanteri Nevskin lavra, eli luostari
- Linnakkeet ja palatsit
- Talvipalatsi
- Pietari-Paavalin linnoitus
- Jusupovin palatsi
- Pietarhovi (Pietarin ulkopuolella)
- Menšikovin palatsi
- Museot
- Eremitaasi
- Venäläisen taiteen museo
- Dostojevskin kotimuseo
- Muut
- Piskarevin hautausmaa
- Marinski-teatteri
- Marskenttä
- Amiraliteetti
- Aurora-laiva
- Vaskiratsastaja
Kulttuuri
Pietari on ollut venäläisen kulttuurin keskus erityisesti 200-vuotisen pääkaupunkiaikansa ajan, jolle sijoittui venäläisen kulttuurin kulta-aika.
Kirjallisuus
Pietarissa ovat eläneet ja vaikuttaneet lähes kaikki 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuoliskon venäläiset kirjailijat. Venäjän luetuin ja rakastetuin runoilija, Aleksandr Puškin, syntyi kaupungissa vuonna 1799. Vuonna 1820 Puškin karkoitettiin tilapäisesti Pietarista Etelä-Venäjälle vuonna 1820 ja sai palata takaisin vasta Nikolai I astuttua valtaan. 27. tammikuuta 1837 Puškin haastoi ranskalaisen paroni Georges D'Anthésin kaksintaisteluun tämän vieteltyä avoimesti runoilijan vaimoa. Puškiniin osui pistooleilla järjestetyssä kaksintaistelussa ja hän kuoli kaksi päivää myöhemmin. Monet runoilijan kuuluisimmista runoista sijoittuvat tai kertovat Pietarista.
Fjodor Dostojevski 1821–1881 oli tarkka Pietarin köyhälistön ja kaupungin vaarallisen puolen kuvaaja. Pietarissa järjestetään nykyisin kaupunkikierroksia, joissa voi tutustua sekä kirjailijaan, että Rikos ja rangaistus -romaaniin liittyviin rakennuksiin.
Nikolai Gogol 1809–1852 vaikutti suuren osan urastaan Pietarissa. Hän ei pitänyt kaupungista, mikä käy ilmi myös kokoelmasta Pietarilaisnovelleja, jossa kaupunki esitetään pienen ihmisen kannalta painostavana ja järjettömänä.
Anna Ahmatova (1889–1966) eli lähes koko elämänsä Pietarissa. Hän joutui kommunistisen puolueen epäsuosioon ja näki vuosien saatossa perheensä vangitsemisen ja kuoleman sekä monien ystäviensä karkoituksen stalinismin aikana. Työssään Ahmatova kuvaa kaupunkia Venäjän historian ja omien kokemustensa kautta realistisesti ja monumentaalisesti.
Musiikki
stalinismin
Katariina Suuri perusti hovinsa yhteyteen hovikappelin, jonka tehtävänä oli laulaa hovin jumalanpalveluksissa. Hän toi myös säveltäjiä ja kuoronjohtajia Pietariin ulkomailta, erityisesti Italiasta, tuomaan länsimaisia vaikutteita venäläiseen musiikkielämään. Vuosien saatossa hovikappelin kuoronjohtajina toimivat mm. Giuseppe Sarti ja Baldassare Galuppi, joista jälkimmäinen toimi myös hovikappelin pitkäaikaisen kuoronjohtajan ja säveltäjän Dmitri Bortnjanskin opettajana.
Anton Rubinsteinin johtamasta Venäjän musiikkiseurasta muodostettiin Pietarin konservatorio vuonna 1861, ensimmäinen Venäjällä. Konservatoriosta tuli koko Venäjän taidemusiikin keskus ja siellä opiskeli ja opetti vuosien saatossa mm. Nikolai Rimski-Korsakov, Pjotr Tšaikovski, Sergei Rahmaninov, Nikolai Prokofjev ja Dmitri Šostakovitš.
Kommunismin aikana Rock-musiikkia pidettiin länsimaisena porvarillisena keksintönä ja sen esittämistä ja julkaisua ei tuettu, mutta siitä huolimatta 1960-luvulla Beatlesin myötä se rantautui myös Venäjälle. Aluksi rock-yhtyeet matkivat läntisiä esikuviaan, mutta vähitellen alkoi syntyä myös paikallista musiikkia. 1980-luvulla useita merkittäviä yhtyeitä syntyi Leningradissa ja Rubinšteinin kadun rock-klubi oli maan edelläkävijöitä. Yhtyeiden kuten Zoopark, Akvarium, Alisa ja Kino musiikkia levitettiin laittomilla nauhoilla (magizdat). Tänä päivänä Pietarissa on useita aktiivisia rock-klubeja ja kaupallisen MTV-tarjonnan lisäksi aktiivinen underground musiikkielämä. Tunnettuja pietarilaisia yhtyeitä ovat mm. ska punk bändi Leningrad, Mumii Troll (jonka nimi tulee Muumi-peikosta) ja Nol.
Tärkeimmät teatterit ja konserttisalit
Muumi-peikosta
- Bolšoi Zal (suuri sali) on Pietarin kuuluisan filharmonisen sinfoniaorkesterin kotipaikka. Filharmoninen orkesteri perustettiin vuonna 1882. Orkesteri on kantaesittänyt useita suurten venäläisten säveltäjien teoksia, mukaan lukien Pjotr Tšaikovskin kuudennen sinfonian, jonka säveltäjä itse johti vain yhdeksän päivää ennen kuolemaansa. Tällä hetkellä orkesterin ylikapellimestarina toimii Juri Temirkanov.
- Mariinski-teatteri on sekä Kirovin oopperan, että Kirovin baletin (tunnetaan myös nimillä Marinskin baletti ja ooppera) kotinäyttämö. Kirovin baletissa ovat sen historian aikana tanssineet muun muassa Rudolf Nurejev, Vaslav Nijinsky ja Anna Pavlova, joka on erityisesti tunnettu kuolevan joutsenen tulkinnastaan. Sekä baletin että oopperan ylikapellimestarina toimii nykyisin Valeri Gergijev, joka on nostanut esitysten tason maailman huippuluokkaan.
- Eremitaašin teatteri on Katariina Suuren palatsinsa yhteyteen rakentama teatteri, jossa järjestetään silloin tällöin konsertteja ja oopperaesityksiä.
Urheilu
Pietari-Paavalin linnoitus toimii pietarilaisten uimapaikkana ympäri vuoden. Talvisin Nevan jäähän sahataan 10 m pitkä avanto uimista varten. Paikan tunnistaa helposti linnakkeen muuriin maalatusta mursusta (mursu on venäjänkielessä lempinimi avantouimareille).
Pietarin suurin jalkapalloseura Zenit (vuoteen 1940 Stalinets) perustettiin jo vuonna 1925 ja on yksi maan kuuluisimpia seuroja. Zenit ei saavuttanut suurta menestystä 1990-luvun puolessavälissä, mutta uuden valmentajan Anatoli Davidovin johdolla se voitti maan mestaruuden vuonna 1998. Erityisesti ottelut Moskovan Spartakia vastaan herättävät suuria tunteita kaupungissa.
Pietarin kaupunki isännöi vuonna 1994 hyvän tahdon urheilukilpailuja.
Tunnettuja urheiluseuroja
- Zenit (jalkapallo)
- SKA (jääkiekko)
Aiheesta muualla
- [http://www.zerkalo.info/index.php?section=matkat/matkakohteet/pietariopas&page=opas Anna Häkkisen kirjoittama matkaopas]
- [http://www.saint-petersburg.com/ Pietarin kaupunki]
- [http://petersburgcity.com/ Official Internet guide to St. Petersburg, the cultural capital of Russia]
- [http://www.reksoft.com/visitors-info/ Visitors Info] The stuff you need to know on planning a trip to Russia and St. Petersburg.
-
als:Sankt-Petersburg
ko:상트페테르부르크
ja:サンクトペテルブルク
KerenskiAleksandr Fjodorovitš Kerenski (Алекса́ндр Фёдорович Ке́ренский; s. 22. huhtikuuta (2. toukokuuta) 1881, k. 11. kesäkuuta 1970) oli Venäjän pääministeri keisarivallan kaaduttua helmikuun vallankumouksessa 1917 ja ennen bolševikkien valtaannousua.
Syntyisin Simbirskistä (nyt Uljanovsk), hän opisteli lakia Pietarin yliopistossa vuoteen 1904, hän näytti poliittiset sympatiansa puolustaessaan tsaarinvaltaa vallankumouksellisia mielipiteitä vastaan. Hänet valittiin neljänteen duumaan 1912 trudovikkien (maltillinen työväenpuolue) jäsenenä. Kerenski oli mukana politiikassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja 1917 SR:n edustajana väliaikaisessa hallituksessa.
Oltuaan mukana helmikuun vallankumouksessa hän sai Petrogradin neuvoston varapuhemiespaikan. Väliaikaishallituksessa hänestä tuli aluksi oikeusministeri, toukokuussa sotaministeri ja heinäkuussa 1917 pääministeri. Kenraali Kornilovin vallankaappauksen epäonnistuttua elokuussa ja ministerien eron jälkeen, hänestä tuli myös sotajoukkojen ylipäällikkö, jolloin hän toimi käytännössä ilman parlamentaarista luottamusta diktaattorina.
Venäjä oli kolme vuotta jatkuneen sodan kuluttama, mutta Kerenski piti kiinni liittolaismaille annetuista lupauksista. Kornilovin kaappauksen aikana hallitus oli jakanut työläisjoukoille aseita ja vuoden kuluessa työläiset olivat kääntyneet bolševikkien puolelle näiden luvattua "leipää, rauhaa ja maata". Lenin oli päättänyt syrjättää hallituksen ennen kuin se voisi laillistaa asemansa lokakuun vaaleilla, ja 25. lokakuuta bolševikit ottivat verettömästi vallan ja toinen neuvostojen kokous siirsi sen työläisten, sotilaiden ja talonpoikien edustajille.
Bolševikkien vallankumouksen jälkeen marraskuussa Kerenski pakeni Pihkovaan. ja yritti syrjäyttää bolševikit armeijan avulla, hänen joukkonsa valtasivat Tserskoje Selon 28. lokakuuta, mutta ne lyötiin seuraavana päivänä Pulkovassa. Kerenski pakeni Ranskaan.
Sisällissodan aikana hän vastusti sekä bolševikkejä että valkoisia kenraaleita.
Hän muutti vuonna 1940 Yhdysvaltoihin, missä hän kuoli vuonna 1970.
Katso myös: Laulu Kerenskistä
Kerenski, Aleksandr
ko:알렉산드르 케렌스키
ja:アレクサンドル・ケレンスキー
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
| | |
