:: wikimiki.org ::
| Lublin |
Lublin
Lublin on kaupunki Itä-Puolassa. Se on tärkeä kauppa- ja teollisuuskaupunki. Kaupunkiin on perustettu yliopisto vuonna 1919. Lublinissa solmittiin 1569 unioni Puolan ja Liettuan välillä. Vuoden 2005 alussa kaupungissa oli 256 000 asukasta.
Puolan vapautuskomitean, myöhemmin ns. Lublinin hallituksen paikka 1944–1945. Nykyään kaksi yliopistoa, joista toinen Puolan ainoa katolinen yliopisto.
Luokka:Puolan kaupungit
ja:ルブリン
Yliopisto
Yliopisto (lat. universitas) on tieteellistä tutkimusta tekevä ja tieteellistä opetusta antava ja korkeakoululaitos.
Täydelliseen yliopistoon on vanhastaan kuulunut neljä tiedekuntaa: jumaluusopillinen, lainopillinen, lääketieteellinen ja filosofinen, mutta yliopistoihin kuuluu nykyään usein myös muita tiedekuntia, esimerkiksi teknillinen, yhteiskuntatieteellinen, valtiotieteellinen, humanistinen, maataloustieteellinen ja kauppatieteellinen tiedekunta. Yliopistoksi tunnustetaan harvempiakin tiedekuntia sisältävä opetuslaitos, jopa sellainen, jossa on vain yksi tiedekunta.
Yliopistoilla on suurempi tai pienempi määrä itsehallintoa ja omaa tuomiovaltaa. Opetus annetaan pääasiassa luentoina ja seminaariharjoituksina. Etenkin ammattiin valmistaviin opintoihin kuuluu usein pakollista työharjoittelua. Aivan uusia oppimisen mahdollisuuksia avaa internetin ja muiden uusien viestimien käyttö, jolloin puhutaan virtuaaliyliopistosta.
Yliopisto on ennen kaikkea tutkimuslaitos, viimeksimainittu tehtävä sillä on sama kuin tieteellisellä akatemialla. Suomessa on 2000-luvulla alettu puhua myös yliopistojen niin sanotusta kolmannesta tehtävästä, yhteiskunnallisesta ulottuuvuudesta.
Historiaa
Pääartikkeli: Keskiajan yliopisto
Euroopan yliopistolaitos syntyi 1100-luvulla kolmella taholla: Salernossa (800-luku) Etelä-Italiassa lääketieteen opetuksen järjestäytyessä, Bolognassa (per. 1088) Pohjois-Italiassa lainopin opiskelijoiden yhteenliittymänä sekä Pariisissa (per. 1150) lähinnä jumaluusopin opettajien pyrkiessä vapautumaan kirkollisesta vallasta. Pariisin yliopisto neljine tiedekuntineen muodostui eurooppalaisen yliopistolaitoksen esikuvaksi. Oppilaat jakautuivat kotiseudun mukaan kansakuntiin, nationes (osakunta).
Englannissa ensimmäiset yliopistot olivat Oxfordin (1167) ja Cambridgen (1209) yliopistot. Vanhin saksalainen yliopisto perustettiin Prahaan vuonna 1348. Pohjoismaissa Ruotsin ensimmäinen yliopisto perustettiin Uppsalaan vuonna 1477, Tanskassa Kööpenhaminaan vuonna 1478, ja Suomessa Turkuun (Turun Akatemia) vuonna 1640.
Berliiniin 1809 perustettu yliopisto (Humboldtin yliopisto) on toiminut esikuvana ns. sivistysyliopistolle, jonka kantavana voimana on ajatus tieteen sivistävästä merkityksestä ja jolle on ominaista opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen yhdistäminen. Englannin ja Skotlannin vanhat yliopistot rakentuvat college-järjestelmälle. Myös Yhdysvaltojen monimuotoinen yliopistolaitos on lähinnä college-tyypin pohjalta syntynyt. Siellä on tavallinen niin sanottu campus-yliopisto, erillinen omalla alueellaan puistoineen ja rakennuksineen sijaitseva yliopistokaupunki.
Yliopistot Suomessa
Suomessa yliopiston nimeä on yleensä sallittu käyttää vain sellaisesta, jossa on vähintään neljä eri alojen tiedekuntaa. 1997 säädetyn yliopistolain mukaisesti yliopistoja ovat kaikki tiede- ja taidekorkeakoulut (vrt. ammattikorkeakoulu).
Yliopiston muodostavat opettajat ja opiskelijat, jotka ovat jakautuneet opintoaloittain perinteisissä yliopistoissa tiedekuntiin, mutta esimerkiksi teknillisissä yliopistoissa osastoihin ja kauppakorkeakouluissa laitoksiin. Suomen yliopistoissa opettajina ovat professorit, dosentit, yliopistonlehtorit, lehtorit ja apulaisopettajat, tunti- ja erikoisopettajat, yliassistentit ja assistentit.
Opiskelijoina ovat yliopiston kirjoihin hyväksytyt henkilöt, joilta vaaditaan tietty perustietomäärä. Suomessa edellytyksenä on, että hakija on suorittanut ylioppilastutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon, ammatillisen korkea-asteen tutkinnon, ammatillisen opistoasteen tutkinnon, vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon tai sellaisen ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Yliopisto voi ottaa opiskelijaksi myös henkilön, jolla se muutoin katsoo olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet.
Opiskelijat valitaan tiedekuntiin tai koulutusohjelmiin valintakokeiden sekä opintosuoritusten ja eräiden muiden ansioiden perusteella, jotka ovat erilaisia eri tieteenaloilla ja yliopistoissa. Yliopistoissa voi suorittaa alempia (120 opintoviikkoa) ja ylempiä (160–250 opintoviikkoa) korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Yliopistoihin ja korkeakouluihin kuuluu monenlaisia tieteellisiä laitoksia, joista kirjastot ovat vanhimpia: lisäksi joillakin yliopistoilla on muun muassa sairaaloita lääketieteen opetusta ja harjoittelu- eli normaalikouluja opettajankoulutusta varten.
Katso myös
- Luettelo yliopistoista
- Tutkinnot
- Alempi korkeakoulututkinto
- Ylempi korkeakoulututkinto
- Yliopistotutkintojen lyhenteet
Luokka:Yliopisto
ms:Universiti
ko:대학교
ja:大学
simple:University
th:มหาวิทยาลัย
1919 Tapahtumia
- 5. tammikuuta - Saksan tasavallassa Spartakistikapina, kommunistinen vallankumousyritys.
- 16. tammikuuta - Yhdysvalloissa annetaan perustuslain 18. lisäys alkoholijuomien kieltolaista.
- 18. tammikuuta - Versaillesin rauhankokous alkaa Pariisissa.
- 25. tammikuuta - Kansainliitto perustettiin.
- 3. helmikuuta - Puna-armeija miehitti Ukrainan, katso Ukrainan itsenäistyminen
- 11. helmikuuta - Friedrich Ebert valittiin Saksan presidentiksi.
- 14. helmikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota alkoi.
- 1. maaliskuuta - Maaliskuun ensimmäisen päivän liike Koreassa Japanin siirtomaavaltaa vastaan.
- 2. maaliskuuta - Ensimmäinen kommunistinen internationaali alkoi Moskovassa
- 23. maaliskuuta - Benito Mussolini perusti fasistipuolueen Italiassa.
- 31. maaliskuuta - Yleislakko alkoi Ruhrin alueella.
- 6. huhtikuuta - München julistettiin neuvostotasavallaksi. Vallankumous murskattiin 3. toukokuuta mennessä.
- 13. huhtikuuta - Britit ja Gurkhat surmaavat 389 intialaista.
- 1. toukokuuta - Väkivaltaisia mielenosoituksia Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
- 4. toukokuuta - Toukokuun neljännen päivän liike Kiinassa ulkomaista kolonialismia vastaan.
- 29. toukokuuta - Arthur Eddington vahvisti havainnoillaan Einsteinin suppean suhteellisuusteorian auringonpimennyksen aikana.
- 1. kesäkuuta - Alkoholijuomien kieltolaki astui voimaan Suomessa (kumottiin 9. helmikuuta 1932)
- 21. kesäkuuta - Amiraali Ludvig von Reuter määräsi Saksan keisarikunnan keisarillisen laivaston (Kaiserliche Marine) alukset upotettavaksi Scapa Flow'ssa estääkseen niiden jäämisen brittien käsiin. 51 alusta upotettiin ja kuolleet yhdeksän merimiestä olivat ensimmäisen maailmansodan viimeiset uhrit.
- 28. kesäkuuta - Versaillesin rauhansopimus allekirjoittiin Saksan osalta.
- 31. heinäkuuta - Lontoon ja Liverpoolin poliisimiehet lakkoilivat ammattiliiton tunnustamiseksi. Yli 2000 erotettiin.
- 25. heinäkuuta - Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin Suomen tasavallan presidentiksi.
- 11. elokuuta - Weimarin tasavallan perustuslaki allekirjoitetaan.
- 19. elokuuta - Afganistan sai itsenäisyyden Britti-imperiumista.
- 16. elokuuta - Ensimmäinen Sleesian kansannousu, puolalaiset kapinoivat saksalaisia vastaan.
- 31. elokuuta - Yhdysvaltain kommunistipuolue perustettiin (Communist Party of the United States of America).
- 27. syyskuuta - Viimeiset brittijoukot vetäytyivät Arkangelista.
- 1. lokakuuta - Rotumellakoita Arkansasissa, Yhdysvalloissa (Elaine Race Riot).
- 2. lokakuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson saa sairaskohtauksen ja halvaantuu.
- 28. lokakuuta - Yhdysvalloissa tulee voimaan kieltolaki.
Muita tapahtumia
- Ahvenanmaalla järjestetään kansanäänestys liittymiseksi Ruotsiin.
- Saksassa ja Luxemburgissa annetaan naisille äänioikeus.
Syntyneitä
- 5. helmikuuta - Andreas Papandreou, kreikkalinen poliitikko (k. 1996)
- 17. maaliskuuta - Nat King Cole, laulaja (k. 1965)
- 8. huhtikuuta - Ian Douglas Smith, Rhodesian valkoisen hallituksen johtaja 1965--1970.
- 7. toukokuuta - Eva Perón, "Evita", Argentiinan Juan Perónin vaimo (k. 1952)
- 20. heinäkuuta - Edmund Hillary, vuorikiipeilijä
- 22. lokakuuta - Doris Lessing, kirjailija
- 26. lokakuuta - Mohammad Reza Pahlavi, Iranin šaahi (k. 1980)
- 10. marraskuuta - Mihail Kalašnikov, keksijä
- 11. marraskuuta - Kalle Päätalo, kirjailija
Kuolleita
- 6. tammikuuta - Theodore Roosevelt, 26. Yhdysvaltain presidentti (s. 1858)
- 15. tammikuuta - Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht
- 10. huhtikuuta - Emiliano Zapata, meksikolainen vallankumouksellinen
Luokka:1910-luku
ms:1919
ko:1919년
ja:1919年
simple:1919
th:พ.ศ. 2462
1569
Tapahtumia
- 1. heinäkuuta: Puola-Liettua muodostettiin
Syntyneitä
- Karl I, Lichtensteinin ruhtinas
Kuolleita
-
Luokka:1500-luku
1945 Tapahtumia
- 5. tammikuuta - Neuvostoliitto tunnusti Puolan uuden neuvostomielisen hallituksen.
- 17. tammikuuta - Neuvostoliitto vallotti Varsovan.
- 27. tammikuuta - Puna-armeija saapui Auschwitz ja Birkenaulle Puolassa ja löysi keskitysleirit.
- 30. tammikuuta - Wilhelm Gustloff upposi Itämerellä saatuaan kolme torpedon osumaa Neuvostoliiton sukellusveneen S-13 ampumana. 9300 pakolaista hukkui.
- 4. helmikuuta–11. helmikuuta - Presidentti Roosevelt, pääministeri Winston Churchill ja Josif Stalin tapaavat Jaltan konferenssissa.
- 8. helmikuuta - Yhdysvaltain pommitus tappaa 35000 Dresdenissä.
- 10. helmikuuta - S-13 upotti Pillausta (Baltisk) lähteneen SS General von Steubenin, 4500 hukkui.
- 13. helmikuuta - Neuvostoliitto sai viimein vallattua Budapestin.
- 14. helmikuuta — Kaksipäiväiset rajut Dresdenin pommitukset alkoivat.
- 16. helmikuuta - Yhdysvaltalaisjoukot nousevat maihin Corregidorilla, Filippiineillä.
- 19. helmikuuta - Iwo Jiman taistelu, 30000 USA:n merijalkaväen sotilasta nousi maihin Iwo Jimalla.
- 23. helmikuuta - Yhdysvallat valtasi Manila, Filippiinien pääkaupungin.
- 24. helmikuuta - Ahmed Maher pašša, Egyptin päämies, surmataan parlamentissa.
- 1. maaliskuuta - Anne Frank, natsien tunnetuin uhri, kuolee Bergen-Belsenissä.
- 3. maaliskuuta - Suomi julisti sodan akselivalloille, taisteltuaan saksalaisia vastaan jo edellissyksystä lähtien.
- 6. maaliskuuta - Romaniassa perustettiin kommunistivetoinen hallitus.
- 7. maaliskuuta - Yhdysvaltalaisjoukot saavat haltuunsa sillan Reinin yli Remagenissa ja aloittavat joen ylityksen.
- 9. maaliskuuta–10. maaliskuuta - USAAF hyökkäsi Tokioon palopommein, 100000 asukasta saa surmansa.
- 17. maaliskuuta - Japanin Kobeen hyökättiin 331:lla B-29-pommittajalla, yli 8000 kuolee.
- 18. maaliskuuta - 1250 pommikoneen hyökkäys Berliiniin.
- 19. maaliskuuta - Adolf Hitler määräsi kaikki Saksan teollisuuden, sotilasrakennelmat, kuljetuslaitokset ja viestinnän tuhottavaksi.
- 19. maaliskuuta - Japanin pommikoneet saavat osuman lentotukialus USS Frankliniin, surmaten 800 miehistöstä.
- 21. maaliskuuta - Brittijoukot valtasivat Mandalayn Burmassa.
- 22. maaliskuuta - Arabiliitto perustettiin Kairossa.
- 30. maaliskuuta - Neuvostojoukot etenivät Itävaltaan.
- 1. huhtikuuta - Yhdysvaltalaisjoukot nousivat maihin Okinawalla.
- 7. huhtikuuta - Japanin taistelulaiva Yamato upotettiin 300 km pohjoiseen Okinawalta sen ollessa matkalla itsemurhahyökkäykseen.
- 12. huhtikuuta - Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt kuoli virassaan, häntä seurasi varapresidentti Harry S. Truman.
- 13. huhtikuuta - Neuvostojoukot valtasivat Wienin.
- 16. huhtikuuta - Neuvostoliiton L-3 torpedoi pakolaisia kuljettavan rahtialuksen Goya Gdanskinlahdella. 7000 hukkui.
- 25. huhtikuuta - Yhdistyneiden kansakuntien perustamisneuvottelut San Franciscossa.
- 25. huhtikuuta - Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton armeijat kohtaavat Elbellä jakaen Saksan kahtia.
- 28. huhtikuuta - Italialaiset partisaanit teloittivat diktaattori Benito Mussolinin ja hänen rakastajattarensa Clara Petaccin.
- 28. huhtikuuta - Kenraali Siilasvuo ilmoitti Lapin sotatoimien päättyneen.
- 30. huhtikuuta - Adolf Hitler ja hänen vaimonsa Eva Braun tekivät itsemurhan Berliinissä Führerbunkerissa. Karl Dönitz seuraa Hitleriä valtakunnanpresidenttinä ja Joseph Goebbels valtakunnankanslerina.
- 1. toukokuuta - Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät itsemurhan surmattuaan kuusi lastaan. Dönitz nimitti kreivi Lutz Schwerin von Krosigkin valtakunnankansleriksi.
- 2. toukokuuta - Neuvostoliitto ilmoitti Berliinin valtauksesta. Punalippu nostetaan valtiopäivätalon katolle.
- 2. toukokuuta - Jugoslavian armeija ja sloveenit valtasivat Triesten.
- 3. toukokuuta - RAF upotti keskitysleirivankeja kuljettaneet Cap Arconan, Thielbeken ja sairaalaiva Deutschland IV:n Lyypekinlahdessa. 10000 saa surmansa. SS ampui selviytyneet vangit.
- 3. toukokuuta - Tiedemies Wernher von Braun ja hänen 120 hengen tutkimusryhmänsä antautui yhdysvaltalaisjoukoille. He saattoivat myöhemmin alkuun Yhdysvaltain avaruusohjelman.
- 5. toukokuuta - Kanadalaisjoukot vapauttivat Amsterdamin.
- 7. toukokuuta - Kenraali Alfred Jodl allekirjoitti Saksan ehdottoman antautumisen Reimsissä, Ranskassa. Sopimus tuli voimaan seuraavana päivänä.
- 8. toukokuuta–29. toukokuuta - Ranskalaisjoukot ja vapautetut italialaiset sotilaat kukistavat kapinan Algeriassa.
- 9. toukokuuta - Amerikkalaiset pidättivät Hermann Göringin, Norjassa pidätettiin Vidkun Quisling.
- 9. toukokuuta - Neuvostoliitto valtasi Prahan.
- 9. toukokuuta - Kenraali Alexander Löhr, armeijaryhmä E:n komentaja, allekirjoitti saksalaisten miehitysjoukkojen antautumisen Sloveniassa.
- 15. toukokuuta - Toisen maailmansodan viimeiset taistelut Euroopassa Poljanassa lähellä Slovenj Gradecia, Sloveniassa.
- 23. toukokuuta - Britit pidättivät Karl Dönitz ja Lutz Schwerin von Krosigkin Flensburgissa. He olivat viimeiset saksalaisjohtajat ennen vuotta 1949.
- 30. toukokuuta - Iranin hallitus vaati neuvosto- ja brittijoukkoja vetäytymään maasta.
- 1. kesäkuuta - Britit valtasivat Libanonin ja Syyrian.
- 21. kesäkuuta - Okinawan taistelu päättyi.
- 26. kesäkuuta - YK: peruskirja allekirjoitettiin.
- 1. heinäkuuta - Saksa jaettiin miehitysjoukkojen kesken.
- 5. heinäkuuta - Filippiinit ilmoitettiin vapautetuksi.
- 9. heinäkuuta - Kokkola-Kerimäki-linjalla sattui täydellinen auringonpimennys.
- 16. heinäkuuta - Trinity, ensimmäinen atomipommikoe. 6 kg plutoniumia saa aikaan 19 kT räjähdyksen.
- 17. heinäkuuta - Potsdamin konferenssi, viimeinen kolmen suurvallan johtajien tapaaminen.
- 21. heinäkuuta - Harry S. Truman hyväksyi atomipommin käytön.
- 23. heinäkuuta - Vichyn Ranskan johtaja marsalkka Philippe Pétain vietiin oikeuteen maanpetoksesta.
- 26. heinäkuuta - Winston Churchill erosi pääministerin virasta konservatiivipuolueen kärsittyä tappion. Clement Attleesta tulee uusi pääministeri.
- 30. heinäkuuta - Japanilainen sukellusvene I-58 torpedoi salaisesta tehtävästä palaavan USS Indianapolisin. 900 hengissä selviytynyttä jäi neljäksi päiväksi veden varaan. Yli 600 heistä jäi haiden saaliiksi ennen pelastumista.
- 31. heinäkuuta - Vichyn Ranskan Pierre Laval antautui liittoutuneille Itävallassa.
- 6. elokuuta - Hiroshima tuhottiin Enola Gay -nimisestä B-29-pommittajasta pudotetulla Little Boy -ydinpommilla kello 08:16 paikallista aikaa.
- 8. elokuuta - Neuvostoliitto julisti sodan Japanille liittoutuneiden sopimuksen mukaisesti ja aloitti hyökkäyksen Mantšuriassa.
- 9. elokuuta - Nagasaki tuhottiin 22 kt Fat Man -ydinpommilla kello 11:02. 60000–80000 kuoli heti.
- 14. elokuuta - Japani hyväksyi antautumisehdot. Toinen maailmansota päättyi.
- 15. elokuuta - Keisari Hirohito ilmoitti antautumisesta kello 12:00 radiossa. VJ-päivä (Victory over Japan Day) Yhdysvalloissa.
- 17. elokuuta - Indonesialaiset nationalistit Sukarno ja Mohammed Hatta julistivat Indonesian tasavallan perustetuksi. Hollantilaiset siirtomaaviranomaiset eivät hyväksy.
- 19. elokuuta - Ho Chi Minhin johtama Viet Minh otti vallan Hanoissa.
- 2. syyskuuta - Kenraali Douglas MacArthur ja amiraali Chester Nimitz hyväksyivät Japaniin virallisen antautumisen USS Missourilla Tokionlahdella.
- 2. syyskuuta - Ho Chi Minh muotoili Vietnamin itsenäisyysjulistuksen ja yhtenäisyyden.
- 4. syyskuuta - Japanilaiset joukot antautuvat Wake Islandlla.
- 8. syyskuuta - Yhdysvallat miehitti Etelä-Korean, Neuvostoliitto pohjoisen.
- 17. lokakuuta - Eversti Juan Perónin vallankaappaus Argentiinassa.
- 21. lokakuuta - Naiset saivat äänioikeuden Ranskassa.
- 24. lokakuuta - YK:n perustettiin viiden turvallisuusneuvoston jäsenmaan ja enemmistön 46:sta muusta peruskirjan allekirjoittajasta ratifioitua sen peruskirjan.
- 13. marraskuuta - Kenraali ja sotasankari Charles de Gaulle valittiin Ranskan presidentiksi.
- 20. marraskuuta - Nürnbergin oikeudenkäynti 24 natsijohtajaa vastaan alkoi.
- 29. marraskuuta - Jugoslavian kansantasavalta julistettiin perustetuksi. Tito nimettiin presidentiksi.
- marraskuu - Ensimmäinen yleiskäyttöinen elektroninen tietokone, ENIAC (Electronic Numerical Integrator Analyzer and Computer) valmistui.
- 27. joulukuuta - Terrori-iskuja brittien sotilastukikohtiin Palestiinassa.
Syntyneitä
- 10. tammikuuta - Rod Stewart, laulaja.
- 29. tammikuuta - Tom Selleck, näyttelijä.
- 9. helmikuuta - Mia Farrow, näyttelijä.
- 14. helmikuuta - Liechtensteinin Hans Adam II.
- 21. maaliskuuta - Bjarne Kallis, poliitikko.
- 30. maaliskuuta - Eric Clapton, blues-kitaristi.
- 28. toukokuuta - John Fogerty, amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä
- 19. kesäkuuta - Aung San Suu Kyi, myanmarilainen runoilija, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja.
- 15. heinäkuuta - Matti Wuori, asianajaja.
- 17. elokuuta - Katri Helena, iskelmätaivaan sinivalkoinen kiintotähti
- 3. syyskuuta - Aldo Moro, italialainen poliitikko.
- 3. syyskuuta – Asko Sarkola,professori, teatterinjohtaja ja näyttelijä.
- 21. marraskuuta - Kalervo Kummola, jääkiekkovaikuttaja.
- 7. joulukuuta - Marion Rung, suomalainen laulaja
Kuolleita
- 12. maaliskuuta - Anne Frank, Bergen-Belsenin keskitysleirillä
- 26. maaliskuuta - David Lloyd George, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri.
- 9. huhtikuuta - Wilhelm Canaris, Abwehrin johtaja, hirtettiin Flossenbürgin keskitysleirillä
- 12. huhtikuuta - Franklin Delano Roosevelt, Yhdysvaltain presidentti, virassaan
- 28. huhtikuuta - Benito Mussolini, Italian diktaattori
- 30. huhtikuuta - Adolf Hitler, Saksan diktaattori ja natsijohtaja, itsemurha
- 1. toukokuuta - Joseph Goebbels, Saksan propagandaministeri, itsemurha
- 23. toukokuuta - Heinrich Himmler, Gestapon johtaja, itsemurha syanidilla
- 3. elokuuta - Rudolf Holsti, poliitikko, pitkäaikainen ulkoministeri
- 10. elokuuta - Robert Goddard, tiedemies
- 23. elokuuta - Stéphanie Clotilde Louise Herminie Marie Charlotte, Belgian kuninkas Leopold II:n tytär
- 24. syyskuuta - Johannes Wilhelm Geiger, fyysikko
- 26. syyskuuta - Béla Bartók, säveltäjä ja pianisti
- 15. lokakuuta - Pierre Laval, Vichyn Ranskan päämies, teloitettu
- 24. lokakuuta - Vidkun Quisling, miehitetyn Norjan päämies, teloitettu
- 20. joulukuuta - Kenraali George S. Patton, auto-onnettomuus
Nobelin palkinnot
- Fysiikka: Wolfgang Pauli
- Kemia: Artturi Ilmari Virtanen
- Kirjallisuus: Gabriela Mistral
- Lääketiede: Sir Alexander Fleming, Ernst Boris Chain, Sir Howard Walter Florey
- Rauha: Cordell Hull
Luokka:1945
ms:1945
ko:1945년
ja:1945年
simple:1945
th:พ.ศ. 2488
Luokka:Puolan kaupungitTässä luokassa on Euroopan kaupunkeja.
Luokka:Euroopan kaupungit
Kaupungit
ko:분류:폴란드의 도시
he:קטגוריה:פולין: ערים
ja:Category:ポーランドの都市
德意志图书馆德意志图书馆(Die Deutsche Bibliothek)是联邦德国的国家图书馆之一。做为非借阅图书馆德意志图书馆承担着从1913年以来所有德语出版书籍的保藏工作,除此之外该图书馆还负责制定德国国家书目。
图书馆结构
- 莱比锡国家图书馆
- 法兰克福国家图书馆
- 德国国家音乐档案馆(柏林)
整个德意志图书馆由三所坐落于不同地区的图书馆组成
三所图书馆的不同功用
- 莱比锡国家图书馆:主要负责珍贵图书的保护与收藏。
- 法兰克福国家图书馆:承担整个德意志图书馆网上书目(OPAC)的改进和编辑、图书馆技术的研发与推广、负责德意志图书馆的构建和领导。除此之外法兰克福国家图书馆还提供国家图书书目服务。
- 位于柏林的德国国家音乐档案馆:主要负责音像制品的收集、编辑、保护和其书目的制作。
图书购置
德国法律规定每本在德国出版的书必须由出版社免费寄给德意志图书馆2册,莱比锡国家图书馆和法兰克福国家图书馆各一册。德意志图书馆的书籍购置主要用于在德国以外出版的德语书籍。
图书馆历史
1990年随着两德的统一,一个真正意义上的德国国家图书馆也随之建立。这个图书馆实际上由在1912年成立的莱比锡国家图书馆、1947年成立的法兰克福国家图书馆和在1970年就属于法兰克福国家图书馆的德国国家音乐档案馆合并而成。
图书馆使用
德意志图书馆是一所非借阅图书馆,读者只能在阅览室里阅读。图书馆规定18岁以上的成年人都可以办理阅读卡,每张年卡36欧元。
参见
- 德国国家图书馆
- 国家图书馆
外部链接
- [http://www.ddb.de 德意志图书馆]
ko:독일도서관
category:圖書館
wycieczki szkolne Gry heavy metal domeny otyo
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Red de Ciclorutas de Bogotá
]
Ciclorrutas es el nombre dado en Colombia a la infrestructura urbana de caminos para bicicletas.
Bogotá es la ciudad Colombiana que cuenta con la red mas completa de ciclorrutas. Las ciclorrutas de Bogotá fueron diseñadas y construidas durante la administración del Alcalde Mayor Enrique Peñalosa con el propósito de dotar a la c
|
Wikipedia:Consultas de borrado/Gincho
Votación
A favor
# Pepepotamo (discusión) 11:34 25 ago, 2005 (CEST)
# Halcón (discusión) 03:29 26 ago, 2005 (CEST).
# Arrt-932 03:31 26 ago, 2005 (CEST)
# --Jónsson (misioneros para evangelizar regiones inhóspitas. Algunas de las regiones que ocupaban las misiones que aún conservan esta denominación son:
- El departamento de Misiones de Paraguay
- La provincia de Misiones de Argentina
Las principales misiones fuer
|
Castillo de La Palma
El castillo de La Palma se encuentra situado en el municipio de Mugardos, (La Coruña) en la comarca de Ferrolterra.
Se trata de una construcción cuyo origen se remonta a 1597 emplazado en una ensenada en la entrada de la ría de Ferrol en frente del castillo de San Felipe. Carecía de armamento y su f
|
Misión
- Misión: En general, objetivo o fin buscado de una acción.
- Misión (astronáutica): Vuelo individual de una nave espacial.
- Misión (religión): Asentamiento religioso fundado por misioneros para evangelizar una región.
- Mision
|
Pablo Castellano Cardalliaguet
Pablo Castellano Cardalliaguet. (Madrid, 31 de mayo de 1934). Abogado, luchador político y sindicalista español, de ascendencia judía.
Estudiante anarquista, militante de las Juventudes Libertarias, particip
|
Pablo Castellano Cardaliaguet
Pablo Castellano Cardalliaguet. (Madrid, 31 de mayo de 1934). Abogado, luchador político y sindicalista español, de ascendencia judía.
Estudiante anarquista, militante de las Juventudes Libertarias, particip
|
Miguel Ángel Moratinos Cuyaubé
Miguel Ángel Moratinos Cuyaubé. (Madrid, 8 de junio de 1951). Político y diplomático español.
Licenciado en Derecho y en Ciencias Políticas, habla español, francés, inglés, ruso y serbio. Ingresó
|
Categoría:Enfermedades animales
Animales
Categoría:Veterinaria
1- Enfermedades infecciosas del perro (NO ZOONOSIS)
DEFINICIONES
- Una enfermedad infecciosa es aquella causada por un microorganismo patogeno que invade, se establece y se reproduce con exito. Virus, bacteria, hongo, Protozoo... No entrarian así en esta definición enfermedades que se produzcan sin proliferación de microorganismos (p.e.: Diabetes, cataratas, intoxicación)
- Una enfermedad contagiosa
|
Girondins de Burdeos
El Football Club des Girondins de Bordeaux (en español Girondins de Burdeos) es un club de fútbol francés, de la ciudad de Burdeos en Aquitania. Fue fundado en 1881 y juega en la Primera división de la liga francesa de fútbol.
Historia
|
|