:: wikimiki.org ::
| Luettelo Valtioista |
Luettelo valtioistaMaailmassa on 193 itsenäistä valtiota kuudessa maanosassa. Niistä vain Taiwan ja Vatikaani eivät kuulu Yhdistyneisiin kansakuntiin. Seitsemännessä maanosassa, Etelämantereella, ei ole valtioita.
Näiden lisäksi on olemassa
- kuusi niin sanottua de facto -itsenäistä maata (Abhasia, Vuoristo-Karabah, Pohjois-Kypros, Somalimaa, Etelä-Ossetia, Transnistria)
- kaksi monien maiden tunnustamaa yksikköä, jotka eivät kuitenkaan käytännössä ole itsenäisiä: Palestiina ja Länsi-Sahara
- yksi monen maan suvereeniksi tunnustama ritarikunta Maltan ritarikunta.
Katso myös: historialliset valtiot - maat pinta-alan mukaan - maat väkiluvun mukaan - kansainväliset järjestöt
__NOTOC__A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z
A
Afganistan – Alankomaat (Hollanti) – Albania – Algeria – Andorra – Angola – Antigua ja Barbuda – Arabiemiirikunnat – Argentiina – Armenia – Australia – Azerbaidžan
B
Bahama – Bahrain – Bangladesh – Barbados – Belgia – Belize – Benin – Bhutan – Bolivia – Bosnia ja Hertsegovina – Botswana – Brasilia – Brunei – Bulgaria – Burkina Faso (ent. Ylä-Volta) – Burundi
C
Chile – Costa Rica
D
Djibouti – Dominica – Dominikaaninen tasavalta
E
Ecuador – Egypti – El Salvador – Eritrea – Espanja – Etelä-Afrikka – Etelä-Korea (Korean tasavalta) – Etiopia
F
Fidži – Filippiinit
G
Gabon – Gambia – Georgia (ent. Gruusia) – Ghana – Grenada – Guatemala – Guinea – Guinea-Bissau – Guyana
H
Haiti – Honduras
I
Indonesia – Intia – Irak – Iran – Irlanti – Islanti – Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti (Yhdistynyt kuningaskunta) – Israel – Italia – Itä-Timor – Itävalta
J
Jamaika – Japani – Jemen – Jordania
K
Kambodža – Kamerun – Kanada – Kap Verde – Kazakstan – Kenia – Keski-Afrikan tasavalta – Kiinan kansantasavalta – Kiinan tasavalta (Taiwan) – Kirgisia – Kiribati – Kolumbia – Komorit – Kongon tasavalta (Brazzavillen Kongo) – Kongon demokraattinen tasavalta (ent. Zaire) (Kinshasan Kongo) – Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois Korea) – Korean tasavalta (Etelä-Korea) – Kreikka – Kroatia – Kuuba – Kuwait – Kypros
L
Laos – Latvia – Lesotho – Libanon – Liberia – Libya – Liechtenstein – Liettua – Luxemburg
M
Madagaskar – Makedonia (ent. Jugoslavian tasavalta Makedonia) – Malawi – Malediivit – Malesia – Mali – Malta – Marokko – Marshallinsaaret – Mauritania – Mauritius – Meksiko – Mikronesia – Moldova – Monaco – Mongolia – Mosambik – Myanmar (ent. Burma)
N
Namibia – Nauru – Nepal – Nicaragua – Niger – Nigeria – Norja – Norsunluurannikko
O
Oman
P
Pakistan – Palau – (Palestiina) – Panama – Papua-Uusi-Guinea – Paraguay – Peru – Pohjois-Korea (Korean demokraattinen kansantasavalta) – Portugali – Puola – Päiväntasaajan Guinea
Q
Qatar
R
Ranska – Romania – Ruanda – Ruotsi
S
Saint Kitts ja Nevis – Saint Lucia – Saint Vincent ja Grenadiinit – Saksa – Salomonsaaret – Sambia – Samoa – San Marino – São Tomé ja Príncipe – Saudi-Arabia – Senegal – Serbia ja Montenegro (ent. Jugoslavia) – Seychellit – Sierra Leone – Singapore – Slovakia – Slovenia – Somalia – Sri Lanka – Sudan – Suomi – Suriname – Sveitsi – Swazimaa – Syyria
T
Tadžikistan – Taiwan (Kiinan tasavalta) – Tansania – Tanska – Thaimaa – Togo – Tonga – Trinidad ja Tobago – Tšad – Tšekki – Tunisia – Turkki – Turkmenistan – Tuvalu
U
Uganda – Ukraina – Unkari – Uruguay – Uusi-Seelanti – Uzbekistan
V
Valko-Venäjä – Vanuatu – Vatikaani – Venezuela – Venäjä – Vietnam – Viro
Y
Yhdistyneet arabiemiirikunnat – Yhdistynyt kuningaskunta (Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti) – Yhdysvallat (USA)
Z
Zimbabwe
-
Valtioista
als:Liste unabhängiger Staaten
ms:Daftar negara
zh-min-nan:Kok-ka lia̍t-toaⁿ
ko:세계의 나라
ja:国の一覧
simple:List of countries
th:รายชื่อประเทศ
MaanosatMaanosa on suuri mannerlaatta maapallolla.
Määritelmä ei ole yksiselitteinen, ja ero mantereeseen on hiuksenhieno: yleensä oletetaan, että manner on täysin veden ympäröimä, kun taas maanosan rajana voi toimia muutakin. Rajanveto mantereen ja saaren välillä on myös kyseenalainen. Yleisesti hyväksytyt maanosat ovat:
- Aasia
- Afrikka
- Australia sekä Oseania
- Etelä-Amerikka
- Etelämanner eli Etelänapamanner eli Antarktis
- Eurooppa
- Pohjois-Amerikka
Näistä erityisesti Euroopan ja Aasian maanosat yhdistetään usein Euraasian mantereeksi. Lisäksi Intia sijaitsee omalla mannerlaatallaan, vaikka kuuluukin Aasiaan. Muitakin alueita sijaitsee mannerlaattojen reunoilla, esimerkiksi Yhdysvaltojen länsirannikko.
Maanosista Aasia on suurin, sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan.
Luokka:Maantiede
ms:Benua
zh-min-nan:Tāi-lio̍k
ko:대륙
ja:大陸
simple:Continent
th:ทวีป
Vatikaani
Vatikaanivaltio on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen valtio. Se sijaitsee Italiassa, Rooman kaupungin keskellä. Sen päämies on paavi ja pinta-alaltaan se on vain 0,44 neliökilometrin kokoinen.
Historia
:katso myös: Kirkkovaltio
1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (mons vaticanus) tarkoitti Tiber-joen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama sirkus. Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletettavasti apostoli Pietari on haudattu. Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko, ja 300-luvulla suurempi Pietarinkirkko. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla, paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko.
Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat oman kirkkovaltion ns. Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. 751 tämä oikeus vahvistettiin.
Vuonna 1377 skisman päätyttyä ja paavien palattua Avignonista Roomaan Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, kirkkovaltion sekä koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla.
Kirkkovaltio laajeni samanaikaisesti. 1800-luvulle saakka se kattoi nykyisen Keski-Italian. 1798 Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta se julistettiin kuitenkin tasavallaksi, jonka alueet liitettiin 1808 Italian kuningaskuntaan. Wienin kongressissa kirkkovaltio perustettiin jälleen uudestaan.
Italian yhdistymisvaiheessa kuningas Viktor Emanuel II miehitti kirkkovaltion. Vatikaanin asema jäi aluksi epäselväksi, kuitenkin käytännössä kirkko hallitsi aluetta edelleen. Siten 1870 alkaen loputkin kirkkohallinnolliset elimet keskittyivät Vatikaaniin.
Vasta vuoden 1929 Lateraanisopimuksen myötä Italia tunnusti Vatikaanivaltion jälleen itsenäiseksi valtioksi. Nykyään se kattaa ainoastaan muurein ympäröidyn alueen Pietarinkirkon ympärillä.
Politiikka
Vatikaanivaltion ja paavin virallinen armeija on Sveitsiläiskaarti. Se vastaa myös paavin turvallisuudesta ja Vatikaanivaltioon pääsystä.
Merkittävimmät vientituotteet
- Raamatut
Katso myös
- Pyhä istuin
Luokka:Vatikaanivaltio
als:Vatikan
ms:Kota Vatican
zh-min-nan:Vaticano
ko:바티칸 시국
ja:バチカン
simple:Vatican City
th:นครรัฐวาติกัน
Yhdistyneet kansakunnat
Yhdistyneet kansakunnat¹ (lyhenne YK, englanniksi United Nations eli UN) on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö, joka perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa Kansainliiton korvaajaksi. Aluksi järjestöön kuuluivat vain toisen maailmansodan voittajavaltiot Kiina, Neuvostoliitto, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat, mutta myöhemmin siihen liittyi myös häviäjän puolella taistelleita. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenyys on avoin kaikille "rauhaa rakastaville valtioille", jotka hyväksyvät Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vaatimukset ja ovat järjestön mielestä halukkaita ja kykeneviä täyttämään nämä vaatimukset käytännössä. Järjestössä oli huhtikuussa 2004 191 jäsenvaltiota. Suomi hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi vuonna 1955.
Yhdistyneiden kansakuntien viralliset kielet ovat englanti, ranska, espanja, venäjä, kiina ja arabia.
Toimielimet
Yhdistyneiden kansakuntien tärkeimmät toimielimet ovat:
- Yleiskokous kaikille jäsenille New Yorkissa
- Turvallisuusneuvosto New Yorkissa.
- Talous- ja sosiaalineuvosto New Yorkissa
- Huoltohallintoneuvosto (ei toiminnassa, sillä tällä hetkellä ei ole huoltohallintoalueita)
- Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa
- Sihteeristö (sihteeristön johtaja on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisten avustus- ja työelin (UNRWA)
- Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD)
Ala- ja yhteistyöjärjestöjä
Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi
Yhdistyneillä kansakunnilla on useita alajärjestöjä, kuten:
- Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO)
- Lastenavun rahasto (UNICEF)
- Maailman terveysjärjestö (WHO)
- Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO)
- Kansainvälinen työjärjestö (ILO)
- Elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR)
- Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma (UNDP)
- Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö (UNIDO)
- Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA)
- Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus (GATT)
- Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)
- Kansainvälinen jälleenrakennuspankki, "Maailman pankki" (IBRD)
- Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC)
- Yhdistyneiden kansakuntien pääomarahasto (UNCDF)
- Maailman postiliitto (UPU)
- Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU)
- Maailman ilmatieteen järjestö (WMO)
- Hallitusten välinen neuvoa antava merenkulkujärjestö (IMCO)
- Ionisoivan säteilyn vaikutusten tieteellinen komitea (UNSCEAR)
- Soroptimist International (SI)
Viitteet
Soroptimist Internationalssä]]
¹ EU:n Julkaisutoimisto suosittaa kirjoitettavaksi EU-julkaisuissa säädöskielen mukaisesti molemmat sanat isolla, vaikka kielioppaiden mukaan jälkimmäinen osa tulisikin kirjoittaa pienellä.
Katso myös
- Kansainliitto
- Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot
- Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
- Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous
Aiheesta muualla
- [http://www.un.org/ Yhdistyneiden kansakuntien viralliset sivut]
Luokka:Kansainväliset järjestöt
Luokka:Yhdistyneet kansakunnat
ms:Pertubuhan Bangsa-Bangsa Bersatu
zh-min-nan:Liân-ha̍p-kok
ko:국제 연합
ja:国際連合
simple:United Nations
th:สหประชาชาติ
MaanosatMaanosa on suuri mannerlaatta maapallolla.
Määritelmä ei ole yksiselitteinen, ja ero mantereeseen on hiuksenhieno: yleensä oletetaan, että manner on täysin veden ympäröimä, kun taas maanosan rajana voi toimia muutakin. Rajanveto mantereen ja saaren välillä on myös kyseenalainen. Yleisesti hyväksytyt maanosat ovat:
- Aasia
- Afrikka
- Australia sekä Oseania
- Etelä-Amerikka
- Etelämanner eli Etelänapamanner eli Antarktis
- Eurooppa
- Pohjois-Amerikka
Näistä erityisesti Euroopan ja Aasian maanosat yhdistetään usein Euraasian mantereeksi. Lisäksi Intia sijaitsee omalla mannerlaatallaan, vaikka kuuluukin Aasiaan. Muitakin alueita sijaitsee mannerlaattojen reunoilla, esimerkiksi Yhdysvaltojen länsirannikko.
Maanosista Aasia on suurin, sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan.
Luokka:Maantiede
ms:Benua
zh-min-nan:Tāi-lio̍k
ko:대륙
ja:大陸
simple:Continent
th:ทวีป
Etelämanner
Etelämanner on luoksepääsemättömin maanosa, sillä se on kylmin, tuulisin, korkein ja kuivin manneralue, kuin oma planeettansa, sillä 99 prosenttia mantereesta on suuren napajäätikön peitossa. Jäätikön keskikorkeus merenpinnasta on 2 300 metriä ja keskilämpötila jäätiköllä on -60 °C ja rannikolla -10 °C. Etelämantereella on nykyään lukuisia tutkimusasemia, esimerkiksi Amundsenin-Scottin etelänapa-asema. Etelämantereen mannerjäätikkö on noin 14 miljoonine neliökilometreineen maailman laajin. Etelämanner mielletään samaksi kuin Antarktis, mutta Antarktikseen sisältyy myös napaa ympäröiviä saaria.
Antarktis
Antarktis käsittää, paitsi viidenneksi suurimman mantereen, Etelänapamantereen, myös sitä ympäröivät subarktiset saaret Eteläisessä Jäämeressä (muun muassa Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwich-saaret, Etelä-Orkneyn saaret, Etelä-Shetlandin saaret, Bouvet'nsaari, Crozetin saaret (Ranska), Kerguelen (Ranska), Macquariesaari (Australia), Ballenynsaaret, Pietari I:n saari (Norja), Aleksanteri I:n saari ja Grahamin maata reunustavat saaret). Pinta-alaa alueella on noin 14,1 miljoonaa km² (josta lauttajäätä noin miljoona neliökilometriä), josta saaret muodostavat noin 89 000 km². Manteretta peittää keskimäärin noin kahden kilometrin paksuinen jää, ja noin 600 000 km² on jäätöntä aluetta, lähinnä Antarktiksen niemimaalla ja saarilla. Mantereen päällä voi paksuimmillaan olla yli neljän kilometrin paksuinen jääkerros. Tästä johtuen se on keskimääräisesti korkein manner, keskikorkeuden ollessa 2,3 kilometriä.
Alue on jaettu sektoreihin, jotka kuuluisivat Norjalle, Britannialle, Uudelle-Seelannille, Ranskalle, Chilelle, Argentiinalle ja Australialle, ellei Antarktiksen sopimusta olisi allekirjoitettu 1959. Lisäksi sopimuksessa sovittiin, että Etelämannerta ei saa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Asutusta alueella ei ole, lukuun ottamatta muutamaa kymmentä kansainvälistä tutkimusasemaa, joilla on noin muutama tuhat asukasta yhtäjaksoisesti. Ensimmäinen Etelänapamantereella syntynyt ihminen oli vuonna 1978 syntynyt Emilio Palma.
Geologia ja luonnonvarat
1978
Länsiosassa kallioperä on Australian ja Etelä-Amerikan vastaavaa muistuttavaa; siellä on paljon sekä poimuvuoristoja että tulivuoria, korkeimpana kohtana Mount Vinson ja tulivuorista mainittakoon Erebus, joka on toimiva. Mount Vinsonin vasta 1960-luvulla selvitetty lakikorkeus on 5 139 metriä ja Erebuksen vastaavasti 3 795 metriä. Länsiosaa ja siitä pohjoiseen kurkottavaa Antarktiksen niemimaata pidetään yleisesti Etelä-Amerikan Andien jatkeena, ja onkin arveltu että se koostuisi useista vuorista jos jää poistettaisiin sen päältä.
Noin puoli miljardia vuotta vanha itäosa taas koostuu graniitti- ja gneissiperustaa peittävistä hiekka- ja kalkkikivikerroksista, näin ollen pääosaltaan laakiota. Itäosaa pidetään muinaisen ’’Gondwananmantereen’’ osana. Saarista useimmat ovat vulkaanista perua ja vain osittain jään peitossa. Alueen jakaa kahtia kaksi suurta lahtea: Rossinmeri ja Weddellinmeri.
Antarktiksen niemimaa, joka alkaa Länsi-Antarktiksesta, rajoittuu lännessä Bellingshausenin mereen ja idässä Weddellin mereen. Se koostuu rikkinäisestä ketjusta vuoria ja muutamista saarista. Sen arvellaan olevan jatke Etelä-Amerikan Andeille. Etelässä se rajoittuu Eternity-vuoriin.
Länsi- ja itäosan välissä on Rossinmeri, jossa on suuri jäätikkö nimeltään Rossin lauttajää, josta aika-ajoin irtoaa jopa Etelä-Suomen läänin kokoisia paloja. Kokonaisuutena se on samaa kokoluokkaa kuin Iberian niemimaa.
Tutkimuksissa on havaittu jäänalaisia järviä ainakin 77 kappaletta, näistä geomagneettisen etelänavan lähellä olevan Vostokin ollessa tiettävästi suurin. Ei tiedetä kuinka järvet ovat syntyneet, mutta on arvioitu että jäämassan muodostama valtava paine sulattaisi jäätä ja muodostuisi järviä. Järvien arvellaan lisäksi olevan tärkeässä asemassa valtavien jäämassojen liukuessa mereen, sillä järven kohdalta jäätikkö on huomattavasti liukkaampi kuin kalliota vasten.
Joissain Etelämantereen osissa on havaittu niin sanottuja kuivia laaksoja. Ympäröivät vuoret pysäyttävät lumisateet ja auringon lämpö sulattaa laaksoon pöllyneen lumen pois. Kuivia laaksoja on esimerkiksi Victorianmaalla. Joissain laaksoissa on jäätyneitä järviä.
Vuonna 1988 aluetta tutkimaan lähetettiin tutkimaan kaivos- ja öljy-yhtiöiden edustajat 33 maan yhteisellä päätöksellä. Alueelta on löydetty muun muassa rautaa, kuparia, hiiltä (joka on peruja Antarktiksen lämpimästä muinaishistoriasta), rikkikiisua, mangaania ja molybdeeniä. Kaivostoimintaa ei tosin ole, koska vain hiiltä on kannattavaa kaivaa, mutta sitä saakin jo muualta ja paljon helpommalla ja kaivostoiminta ja muu vastaava on alueella erittäin rajoitettua. Suomi on ollut mukana tutkimustoiminnassa vuodesta 1989 lähtien.
Geologinen historia
Mantere oli osa muinaista jättiläismannerta nimeltään Gondwananmanner, kunnes hajosi osiin noin 100 miljoonaa vuotta sitten mesotsoiinisella kaudella. Silloin Antarktis sijaitsi vielä tropiikissa ja ilmasto salli dinosaurusten ja muiden vastaavien eliöiden olemassaolon mantereella. Vuonna 1999 löydettiin useita fossiileja Antarktiksen niemimaalta ja lähisaarilta ja vielä noin neljä miljoonaa vuotta sitten Etelänapamentereella kasvoi pieniä metsäsaarekkeita.
Vuoristot
Alueella on muutamia vuoristoja ja vuoriryppäitä:
- Prinssi Albertin vuoret
- Eternity-vuoret
- Kuningatar Maudin vuoret
- Edsel Fordin vuoret
- Gamburtsevin vuoristo (jäänalainen)
Sekä näiden lisäksi on huomattava määrä vuoria ja muita pinnanmuodostumia, jotka ovat lumen ja jään alla peitossa. Monet paikat ja luonnonmuodostelmat nimetty tutkimusmatkailijoiden ja entisaikojen hallitsijoiden mukaan.
Idän ja lännen määritelmä etelänapamantereella
1989
Koska etelänapa sijaitsee keskellä etelänapamannerta, on ilmansuuntien käytössä useita eri menetelmiä. Katso lisää aiheesta artikkelista ilmansuunta kohdasta ongelmat.
Kasvillisuus, eläimistö ja ilmasto
Kasveista tällä vihamielisellä ja kylmällä alueella viihtyvät vain harvat ja sitkeimmät: niemimaalta on löydetty kolme siemenkasvia, tosin useita sammaleita ja jäkäliä kasvaa mantereella. Maanisäkkäitä ei ole havaittu. Alueella elää lisäksi myrskylintuja, pingviinejä, albatrosseja ja lokkeja. Meressä viihtyvät muun muassa merileijonat, hylkeet, krillit ja valaat. Kalastusta lähivesillä on rajoitettu kansainvälisillä laeilla. Kerguélenin saarelle on istutettu poroja.
Vuoden keskilämpötila navalla on noin -37 °C, mikä tekee Antarktiksesta yhden maailman vihamielisimmästä paikoista elämälle. Venäläisellä Vostok-tutkimusasemalla saatiin myös kylmyysennätys vuonna 1983, kun pakkanen laski -88,3 celsiusasteeseen. Ilma on erittäin kuivaa kylmyydestä johtuen, tosin vuoden aikana sataa noin 150 – 350 millimetriä, sisämaassa vain 50 millimetriä. Lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää vielä nollan alapuolelle. Sisämaasta rannikolle suuntautuvat kovat tuulet ja myrskyt ovat säätilalle leimallisia, tuulen nopeuden noustessa jopa 320 kilometriin tunnissa.
Eteläisen pallonpuoliskon talven ajaksi Antarktis vaipuu kaamokseen eikä Aurinko nouse puoleen vuoteen. Kesällä tilanne on päinvastainen, kun päivätähtemme on horisontin yllä puoli vuotta yhtäjaksoisesti.
Merkittävä alue tieteelle
Tieteen kannalta katsoen huomattavana Etelämanner esiintyy meteoriittien löytöpaikkana. Miljoonien vuosien aikana pudonneet meteoriitit kun ovat yleensä näkyvillä jään pinnalla ja niitä voi kuuleman mukaan paikoitellen poimia kuin sieniä koriin. Ainakin Carnegie Mellon –yliopiston Nomad-robotti on lähetetty tutkimaan aluetta. Monia uusia halotyyppejä on myös havaittu alueella, muutamia niistä ovat suomalaiset löytäneet. Koska ilma mantereen sisäosissa on äärettömän puhdasta ja kirkasta, on suunnitelmissa ollut pystyttää sinne erilaisia havaintolaitteita tähtitaivaan tarkkailuun, muun muassa infrapunakaukoputkia, jotka hyötyisivät suunnattomasti näistä olosuhteista, sillä kuiva ilma päästää lävitseen paremmin infrapunasäteilyä kuin kostea ja nämä kaukoputket vaativat myös jäähdyttämistä nestemäisellä typellä, jotta putken oma lämpösäteily ei häiritsisi niiden omia havaintolaitteita.
Katso myös
- Pohjoisnapa
- Tutkimusmatkat Etelämantereelle
- Vostok
Luokka:Mantereet
Luokka:Etelämanner
ja:南極大陸
simple:Antarctica
Vuoristo-KarabahVuoristo-Karabah (azeriksi Dağlıq Qarabağ tai Yuxarı Qarabağ, armeniaksi Լեռնային Ղարաբաղ) on alue Azerbaidžanissa Kaukasuksella, noin 270 km maan pääkaupungista Bakusta. Alueen asukkaista pääosa on etnisesti armenialaisia. Paikalliset armanialaisseparatistit ottivat alueen sotilaalliseen hallintaansa ja julistivat sen itsenäiseksi 1991. Mikään muu maa ei ole tunnustanut Vuoristo-Karabahin itsenäisyyttä.
Alueen pinta-ala on 4400 km², ja vuonna 1989 sen asukasluku oli 192 000, joista 76 % armenialaisia, 23 % azereita ja vähemmistöinä venäläisiä ja kurdeja. Alueen pääkaupunki on Stepanakert, toisen merkittävän kaupungin Shushan sanotaan olevan täysin raunioina.
Vuoristo-Karabahin historia alkaa vuodesta 95 eaa. Se on ollut vuoroin muslimien, vuoroin kristittyjen käsissä, vuodesta 1822 venäläisten hallinnassa ja myöhemmin Neuvostoliiton osa. Neuvostoliiton hajotessa Vuoristo-Karabahin kysymys nousi uudelleen esille, Armenia ja Azerbaidžan sotivat siitä liki vuosikymmenen. Armenian alueella 1991 järjestämässä kansanäänestyksessä selvä enemmistö tuki itsenäisyyttä, mutta azerit boikotoivat äänestystä. Sotatoimet jatkuivat kansanäänestyksen jälkeenkin. On kuultu syytöksiä, että Venäjä olisi rahottanut molempia osapuolia. Venäläinen kenraali Lev Rohlin väitti, että aseita on viety vuosina 1992–1994 laittomasti miljardilla dollarilla. Rohlin murhattiin 1998. Epävirallinen aselepo solmittiin 12. toukokuuta 1994 ja jatkuu edelleen. Rauhasta ei ole päästy sopimukseen.
Luokka:Azerbaidžan
Luokka:Armenia
Linkit
- [http://www.armenica.org Armenica.org: Armenian historia]
ko:나고르노카라바흐
ja:ナゴルノ・カラバフ
Pohjois-Kypros
Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta on ainoastaan Turkin tunnustama, valtioksi 1983 julistautunut alue Kyproksen saaren pohjoisosassa. Sen edeltäjänä toimi vuodesta 1975 vuoteen 1983 Pohjois-Kyproksen turkkilainen liittovaltio.
Historia
Saari jakautui kahtia, kun Kreikan sotilasjuntan tukemat, Kyproksen yhdistämistä Kreikkaan ajaneet "enosistit" (mm. terrorijärjestö EOKA) aloittivat väkivaltaisen etnisen puhdistuksen turkkilaisalueilla jälleen vuonna 1974. Tätä ennen EOKA ja "enosista" tukeva presidentti Makarios olivat Akritas-suunnitelman perusteella suorittaneet järjestelmällistä sortoa turkkilaisväestöä vastaan jo 1960-luvulta lähtien.
Vuonna 1974, EOKA:n johtohahmot Grivas ja Sampson olivat ensin kääntyneet Makarios vastaan ja yksipuolisesti muuttaneet Kyproksen vuodelta 1960 peräisin olevaa perustuslakia - joka siis takaa molempien väestöryhmien tasavertaisen edustuksen hallinnossa - siten, että yhdistäminen Kreikka tuli mahdolliseksi. Vuoden 1960 perustuslain liitteenä olevan takaajavaltioiden (Kreikka, Turkki, Yhdistynyt Kuningaskunta) välisen turvallisuussopimuksen nojalla Turkki vastasi Kreikan sotilasjuntan ja EOKA:n toimiin aloittamalla rauhanturvaoperaation, nousemalla maihin turkkilaisten asuttamaan Pohjois-Kyprokseen ja valtaamalla muutamassa päivässä 37% saaresta.
Kyproksenturkkilaisista 65% kannatti vuonna 2004 pidetyssä kansanäänestyksessä YK:n pääsihteeri Kofi Annanin ehdottamaa yhdistämistä, mutta kyproksenkreikkalaiset torjuivat sen 76%:n enemmistöllä oman presidenttinsä Tassos Papadopoulosin suosituksesta. Tassos Papadopoulosin antamaa suositusta arvioidessa tulee muistaa, että myös hän oli yksi EOKA:n johtohahmoista 1970-luvulla.
Pohjois-Kyprosta pitkään johtaneen presidentti Rauf Denktash seuraajaksi valittiin huhtikuussa 2005 pidetyissä vaaleissa pääministerinä toiminut Mehmet Ali Talat (syntynyt 6. heinäkuuta 1952 ). Talat sai 55 % äänistä äänestysprosentin ollessa 70 %. Hänen johtamansa tasavaltalainen turkkilaispuolue (Cumhuriyetçi Türk Partisi) sai 44%:n äänisaaliillaan helmikuun 2005 parlamenttivaaleissa miltei puolet 50-paikkaisen parlamentin edustajapaikoista.
Yhdistämistä vastustava Dervis Eroglun johtama kansallinen yhtenäisyyspuolue taas jäi oppositioon saaden 32% äänistä parlamenttivaaleissa ja hävisi presidentinvaalit Talatille saaden vain 22,7% äänistä. Talat pyrkii Kyproksen jälleenyhdistämiseen liittovaltioksi, jotta myös turkkilainen osa pääsee EU:hun ja samalla eroon taloudellisesta eristäytyneisyydestään. Liittovaltiohankkeesta huolimatta turkkilaiset haluavat liittovaltiolle myös Turkin turvallisuustakuun. Turkki ja Kreikka ovat molemmat NATOn jäseniä, mikä on ollut sotilasliitolle aiemmin kriittinenkin asia.
Kyproksen kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken v. 1964 käydyn sisällissodan jälkeen YK asetti Kyprokselle rauhanturvajoukot (UNFICYP) valvomaan aselepoa. Joukot ovat Kyproksella edelleen tänä päivänä (2005).
Asukaita Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa on noin 210 000. Valuuttana käytetään Turkin liiraa. Brittivallan peruina Pohjois-Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne.
Linkit
[http://www.mil.fi/rauhanturvaaja/operaatiot/kypros.dsp Suomen puolustusvoimien UNFICYP-sivu]
[http://www.unficyp.org/ UNFICYP-joukkojen kotisivu]
Luokka:Turkki
Luokka:Kypros
ko:북키프로스 터키 공화국
ja:北キプロス・トルコ共和国
Somalimaa
Somalimaan tasavalta on valtio itäisessä Afrikassa, ns. Afrikan sarven kohdalla. Joissakin yhteyksissä Somalimaasta käytetään myös nimitystä Pohjois-Somalia, Brittiläinen Somalimaa tai Somalimaan protektoraatti. Somalimaan rajanaapureita ovat Djibouti, Etiopia ja Somalia.
Vaikkakin Somalimaa on käytännössä (de facto) itsenäinen valtio, mikään ulkovalta ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.
Somalimaa kuuluu trooppiseen monsuunivyöhykkeeseen. Talvikauden lämpötila on keskimäärin 15-26°C, kesällä lämpötila on keskimäärin 26-32°C. Valtionuskonto on islam.
islam
Historia
islam
Somalimaa oli Ison-Britannian protektoraatti (suojelualue) Brittiläinen Somalimaa vuodesta 1884 vuoteen 1960. Vuonna 1960 Somalimaa solmi valtioliiton juuri Italiasta itsenäistyneen (Italian Somalimaa) Somalian kanssa. Valtioliitosta käytettiin nimeä Somalian kansantasavalta. Valtioliitto osoittautui kuitenkin epätasa-arvoiseksi: valtionhallinto, koulutus- ja työpaikat keskittyivät Somaliaan - eteenkin pääkaupunki Mogadishuun. Vuonna 1969 Somaliassa tapahtui sotilasvallankaappaus, mikä pahensi sortotoimia entisestään.
1980-luvulla tilanne Somalimaassa kärjistyi sisällissodaksi, joka laajeni nopeasti koko valtioliiton alueelle. Sisällissodan seurauksena Somalimaasta ja Somaliasta pakeni lyhyessä ajassa satoja tuhansia ihmisiä, joista yhtenä Suur-Somaliaa ajanut diktaattori Siad Barre.
Toukokuussa 1991 Somalimaa irrottautui valtioliitosta ja julistautui itsenäiseksi valtioksi. Osa väestöstä ei hyväksynyt eroa ja 90-luvun puolen välin tienoilla maa oli jälleen sodan partaalla. Tilanne kuitenkin rauhoittui ajan myötä ja olot vakiintuivat. Syyskuussa 2005 alueella pidettiin monipuoluevaalit, jotka voitti UDUB-puolue. Vaaleja seurasi tarkkailijoita seitsemästä maasta. He pitivät vaaleja yleisesti ottaen vapaina ja tasapuolisina.
Presidentit
- Mohamed Ibrahim Egal (1991-2002)
- Dahir Riyale Kahin (2002- )
Luokka:Somalimaa
Luokka:Kiistanalaiset alueet
ja:ソマリランド
Etelä-Ossetia
Etelä-Ossetian tasavalta (osseetiksi Республикæ Хуссар Ирыстон - Respublikae Xussar Iryston, venäjäksi Республика Южная Осетия - Respublika Južnaja Osetija, georgiaksi სამხრეთი ოსეთია - Samkhreti Ossetia) on de facto itsenäinen valtio Kaukasuksella Georgiassa. Etelä-Ossetia rajoittuu pohjoisessa Venäjän federaatioon kuuluvaan Pohjois-Ossetiaan, muuten se on Georgian ympäröimä. Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä ja eroa Georgiasta. Georgia kieltäytyy tunnustamasta Etelä-Ossetian erillistä asemaa ja käyttää siitä joko muinaista nimeä Samachablo tai sitten pääkaupungin mukaan Tshinvalin alue. Etelä-Ossetia on virallisesti osa Šida Kartli-nimistä Georgian hallintoaluetta.
Maantiede
Pinta-alaltaan 3 900 km² suuruinen Etelä-Ossetia sijaitsee Ison Kaukasuksen etelärinteillä. Alue on hyvin vuoristoista ja suurin osa alueesta onkin yli 1000 metriä merenpinnan yläpuolella. Pinta-alasta on metsää 47 % ja maanviljelyn käytössä alle 10 %. Maan etelärajan tuntumassa virtaa Mtkvari-niminen joki.
Talous
Etelä-Ossetian talous perustuu maatalouteen. Suurin osa maan pelloista on keinokastelun varassa, ja tärkeimmät maataloustuotteet ovat vehnä, maissi, sokerijuurikas, hedelmät ja viinit. Maanviljelyn lisäksi harjoitetaan metsätaloutta ja karjankasvatusta. Maan teollisuus on keskittynyt pääkaupungin Tshinvalin ympäristöön.
Georgian kanssa 1990-luvulla käydyn sodan seurauksena maan talous on ollut vaikeuksissa ja työttömyys on noussut. Georgia on myös lopettanut sähköntoimituksen alueelle, mikä on pakottanut Etelä-Ossetian rakentamaan sähkökaapelin Pohjois-Ossetiaan. Talousongelmien lisäksi epävakaa poliittinen tilanne, tuhannet pakolaiset ja laiton ase- ja huumekauppa ovat saaneet alueen epävakaaksi. Etelä-Ossetian hallituksen kerrotaan saavan jopa kolmasosan budjetistaan Venäjälle kulkevan Roki-tunnelin tullimaksuista.
Väestö
Etelä-Ossetia ei ole väestöllisesti yhtenäinen alue, vaan koostuu osseettien ja georgialaisten asuttamien kylien sekamelskasta - kaaressa suurimmaksi osaksi osseettien asuttaman Tskhinvalin ympärillä. Pääkaupunkia hallitsee separatistihallitus, ja georgialaiskyliä Georgia. Etelä-Ossetian asukasluku on noin 70 000 (2004). Vuonna 1989 asukasluku oli 99 000. Tuolloin väestöstä oli osseetteja 66 %, georgialaisia 29 %, venäläisiä 2 % ja muita 3 %. Suurin osa osseeteista on nykyään muslimeja (mahd. 61 %), mutta alueella on myös suuri kristitty vähemmistö.
Historia
kristitty
Osseetit ovat alun perin indoeurooppalainen kansa, ja heidän esi-isänsä ovat kotoisin Keski-Aasiasta. Osseetit kääntyivät kristinuskoon keskiajalla Georgian vaikutuksesta. Mongolit valloittivat osseettien asuinalueet 1200-luvulla. Osseetit asuivat tuolloin Donin eteläpuolella, mutta mongolit työnsivät heidät etelään, osan siirtyessä Kaukasuksen eteläpuolelle asti. Tällöin syntyi kolme erillistä osseettikokonaisuutta. Lännessä digorit joutuivat kabardien vaikutuksen alaiseksi ja kääntyivät islamiin. Tuallägit siirtyivät Kaukasuksen eteläpuolelle historialliseen Georgian ruhtinaskuntaan Samachabloon, josta kehittyi nykyinen Etelä-Ossetia. Ironit puolestaan jäivät nykyisen Pohjois-Ossetian alueelle.
Venäjän vallankumouksen jälkeen Etelä-Ossetiasta tuli osa Georgian valtiota ja Pohjois-Ossetiasta puolestaan osa Terekin Neuvostotasavaltaa. Huhtikuussa 1922, "valkoisten" venäläisten ja neuvostojoukkojen välillä käytyjen rajujen taistelujen jälkeen perustettiin Etelä-Ossetian autonominen alue, joka tuli kuulumaan Georgian neuvostotasavaltaan. Alueen väestön enemmistö puhui ossetiaa, mutta neuvostojohto määräsi virallisiksi kieliksi venäjän ja georgian. Alueella oli silti jonkinasteinen autonomia ja muun muassa kouluissa opetettiin ossetian kielellä.
Neuvostoliiton viimeisinä vuosina alkoi kansallisuustunne nousta esiin niin Georgiassa kuin Ossetiassakin. Etelä-Ossetian johdossa ollut kansanrintama vaati alueen yhdistämistä Pohjois-Ossetiaan. Etelä-Ossetian korkein neuvosto hyväksyi päätöksen yhdistää Etelä-Ossetia Pohjois-Ossetiaan ja osaksi Venäjän neuvostotasavaltaa 10. marraskuuta 1989. Seuraavana päivänä Georgian parlamentti kumosi päätöksen ja lakkautti Etelä-Ossetian autonomian.
Georgia itsenäistyi 1991 ja sen hallitus julisti georgian kielen ainoaksi hallintokieleksi koko maassa. Etelä-Ossetiassa tätä ei voitu hyväksyä ja alueen johtajat vaativat osseetin kielelle virallista asemaa Etelä-Ossetiassa ja lisää autonomiaa alueelle. Tilanne muuttui väkivaltaiseksi konfliktiksi vuoden 1991 lopulla. Moniin Etelä-Ossetian kyliin hyökättiin ja ne poltettiin. Samoin kävi myös georgialaisten taloille ja kouluille pääkaupungissa Tskhinvalissa. Konflikti johti valtaisaan pakolaisvirtaan. Yli 100 000 ihmistä pakeni pääasiassa rajan yli Pohjois-Ossetiaan, mutta jonkin verran myös Georgiaan. Suuri osa Pohjois-Ossetiaan paenneista asutettiin alueelle, joka oli liitetty Pohjois-Ossetiaan Neuvostoliiton karkotettua ingušit alueelta 1944. Tämä johti konfliktiin osseettien ja ingušien välillä alueen asuttamisoikeudesta. Etelä-Ossetian ja Georgian välisen sodan seurauksena vain noin 15 % osseeteista asuu enää Etelä-Ossetiassa. Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä ja eroa Georgiasta.
Georgia hyväksyi tulitauon 1992, välttääkseen selkkauksen Venäjän kanssa. Georgian hallitus ja Etelä-Ossetian seperatistit pääsivät sopimukseen tulitauosta 1992 ja Georgia lupasi olla määräämättä pakotteita Etelä-Ossetiaa vastaan. Tähän vaikutti ennen kaikkea se, että Georgia halusi välttää selkkausta Venäjän kanssa. Alueelle luotiin rauhanturvajoukot, jotka koostuivat osseeteista, georgialaisista ja venäläisistä. Sen jälkeen alue on ollut rauhallisempi, mutta viimeistä, 13. elokuuta 2004 solmittua tulitaukoa rikotaan edelleen jatkuvasti. Etelä-Ossetian nykyinen presidentti Eduard Kokoiti on torjunut georgian presidentin Mihail Saakašvilin tarjoukset mahdollisesta autonomiasta.
Luokka:Georgia
Luokka:Ossetia
Luokka:Kaukasia
Luokka:Kiistanalaiset alueet
ja:南オセチア自治州
TransnistriaTransnistria on Moldovasta irtautunut de facto itsenäinen valtio Itä-Euroopassa Moldovan Dniester-joen ja Ukrainan välisellä kaistaleella.
Joskus maan nimi esiintyy muodossa Transdniestr. Nimi tulee alueen sijainnista Dniester-joen (romaniaksi Nistru) "toisella puolella". Alueen nimi on venäjäksi Приднестровье, Pridnestrovje; romaniaksi Transnistria, maan viranomaisten käyttämä virallinen, venäjänkielinen nimi Pridnestrovskaja Moldavskaja Respublika, Приднестровская Молдавская Республика, moldovaksi Република Молдовеняскэ Нистрянэ, Republică Moldovenească Nistreană, ukr. Придністровська Молдавська Республіка, Prydnistrovs'ka Moldavs'ka Respublika, suom. Transinstrian moldovalainen tasavalta.
Virallisesti Transnistriaa pidetään osana Moldovaa, mutta maa on julistautunut itsenäiseksi Transnistrian moldovalaiseksi tasavallaksi 2. syyskuuta 1990. Transnistriaa ei ole tunnustanut mikään valtio, mutta käytännössä se on irtautunut täysin Moldovasta ja maalla on näin ollen de facto -itsenäisyys.
de facto
Luokka:Moldova
Luokka:Transnistria
Luokka:Kiistanalaiset alueet
ko:트란스드네스트르
ja:沿ドニエストル共和国
Palestiina
]
Palestiina (arabiaksi فلسطين ) on alue Lähi-idässä. Sen poliittinen asema on kiistanalainen.
Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan Palestiinan alue, palestiinalaishallinto ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa naapurimaissa. Tärkeä asema on myös Palestiinan vapautusjärjestöllä (PLO), jonka johtajana toimi pitkään vastikään menehtynyt Jasser Arafat.
Palestiinan historia
Palestiinasta on kirjoistuslöytöjä jo 2100-luvulta eaa. Egyptiläiset valloittajat valloittivat maan 1500-luvulla eaa. Ensimmäisiä asukkaita olivat indoeurooppalainen heimo, filistealaiset, joka asettui alueelle noin 1200 eaa. Raamatun mukaan kuningas Daavid valloitti heidän maansa. Babylonia valloitti alueen 586 eaa ja Persia liitti Babylonian itseensä. Aleksanteri Suuri valloitti Gazan tienoon 330-luvulla eaa., jonka jälkeen se jaettiin diadokien kesken. Rooma valloitti rannikon 63 eaa. ja maakunta siitä tehtiin vuonna 6. Suuri juutalaiskapina ja Jerusalemin temppelin tuho tapahtui 70.
500-luvulla eaa kreikkalainen historioitsija Herodotos ja myöhemmin Ptolemaeus ja Plinius vanhempi käyttävät alueesta nimeä Syria Palaestina. Roomalaisten kukistettua Juudean juutalaiskapinan 135 maakunta nimettiin Palestiinaksi ja alueen pääkaupunki Jerusalem Aelia Capitolinaksi. Juutalaiset karkoitettiin diasporaan Palestiinasta juutalaiskapinan jälkeen.
Vuonna 638 ensimmäinen kalifaatti valloitti Palestiinan Bysantin valtakunnalta. Fatimidien kalifaatin aikana 900-luvulla juutalaisista tuli alueella vähemmistö. 1000-luvulla seldžukkiturkkilaiset valloittivat Anatolian ja Palestiinan.
Ristiretkien aikana Palestiinaan, Pyhään maahan, hyökkäsivät ristiretkeläiset, jotka pyrkivät valloittamaan pyhät paikat muslimeilta. Lyhytaikaiset ristiretkivaltiot kukistuivat jo 1100-luvulla. Mamelukit valloittivat Palestiinan ayyubidien sulttaanilta 1250 ja 1500-luvulla osmanien valtakunta. Palestiina kuului pääosin turkkilaisten osmanien alaisuuteen ennen brittien tuloa.
Brittiläinen Palestiinan mandaatti
Osmanien valtakunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Nykyinen Palestiinan alue on osa brittien ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton tuella haltuunsa saamasta Ison-Britannian Palestiinan mandaatista, josta lohkaistiin irti Transjordanian kuningaskunta (nyk. Jordania). Alueella eli jonkin verran juutalaisia 1800-luvulla, mutta heitä alkoi tulla lisää, kun siionistit valitsivat alueen suunnittelemansa juutalaisvaltion paikaksi 1897. Britit lupasivat juutalaisvaltion 1917 Balfourin julistuksessa. 1920-luvulla Palestiinaan muutti 10000 juutalaista. Alueelle asetettiin maahantulokiintiöt, mutta jännitys johti useita kertoja väkivaltaan.
Sekä juutalaiset että arabit hylkäsivät vuoden 1936 jakosuunnitelman. Vuosina 1936–1939 arabinationalismi alkoi nousta ja molemmat osapuolet perustivat omia terroriryhmiään brittien kykenemättä pitämään turvallisuutta yllä. Toisen maailmansodan aikana britit kielsivät Euroopan juutalaispakolaisilta maahanmuuton kokonaan.
Vuosina 1946–1947, toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen, Palestiinaan saapui laittomasti 70000 juutalaista. Tilanteen ollessa riistäytymässä käsistä britit ilmoittivat halunsa luopua mandaatistaan. Marraskuussa 1947 YK äänesti Brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta juutalaisten ja arabien valtioon, jonka arabit hylkäsivät.
Israelin valtion perustaminen
Väkivallan ja terrorismin aallon jälkeen brittiarmeija vetäytyi alueelta ja juutalaiset julistivat 14. toukokuuta 1948 alueelle perustetuksi Israelin valtion. Alueella jo edellisestä vuodesta lähtien velloneet väkivaltaisuudet kärjistyivät seuraavana päivänä täysmittaiseksi sodaksi, kun arabimaat hyökkäsivät itsenäisyysjulistuksen jälkeisenä päivänä estääkseen juutalaisvaltion synnyn. Israelin puolustusvoimat kukistivat arabiliiton ja valtasivat lisäalueita. Samassa yhteydessä alueelta pakeni suuri määrä arabipakolaisia. Israel onnistui jopa laajentamaan alueitaan, mutta samalla alueelle syntyi pakolaisongelma.
Kartoissa esiintyvät rajat perustuvat suurimmalta osalta vuoden 1949 aselevon rintamalinjoihin, joita nimitetään vihreäksi linjaksi (Green Line). Näiden alueiden katsotaan yleisesti kuuluvan Israelin valtioon. Nämä vuoden 1949 rajat ovat Israel ilman Gazan kaistaa, Golania ja Länsirantaa. Jordania otti haltuunsa 1948 länsirannan ja Egypti Gazan, mutta Israel valloitti nämä alueet 1967. Monet arabit pitävät Israelin valtiota laittomana ja katsovat koko alueen kuuluvan palestiinalaisille eli Palestiinan arabeille. Ympäröivien arabimaiden mielipide on vuosikymmenten kuluessa muuttunut Israelin valtion hyväksyväksi. Nykyiset kiistat koskevat etupäässä Gazan ja Länsirannan asemaa. Erimielisyyksisiä on myös pakolaisten paluun sallimisessa ja jälkeenjääneen omaisuuden korvaamisessa.
Lukuisten sotien jälkeen Palestiinan mandaatista on jäljellä kaksi aluetta, jotka eivät kuulu Israelin valtioon eivätkä muihinkaan yleisesti tunnustettuihin valtioihin. Nämä ovat Gazan kaista Egyptin vastaisella rajalla ja Länsiranta Jordanian vastaisella rajalla. Alueet ovat osittain palestiinalaishallinnon valvonnassa ja osittain Israelin miehittämiä. Israelilaiset ovat laajentaneet asutustaan miehittämilleen alueille rakentamalla alueille siirtokuntia. YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi siirtokunnat laittomiksi maaliskuussa 1979.
Kuuden päivän sota
Israel valloitti vuoden 1967 kuuden päivän sodassa Golanin kukkulat Syyrialta, Siinain ja Gazan kaistan Egyptiltä ja Länsirannan Jordanialta. Se ei ole kuitenkaan näitä alueita suoraan liittänyt itseensä (maita ei voida liittää Israeliin jo pelkästään siksi, koska tällöin juutalaiset olisivat vaarassa tulla vähemmistöksi omassa maassaan). Egypti luopui vaatimuksistaan Gazaan 1979 osana rauhansopimusta, jossa Israel perääntyi Siinailta, ja Jordania luovutti 1988 vaatimuksensa Länsirantaan. YK:n turvallisuusneuvoston päätökset #242 (1967) ja #338 (1973) vaativat Israelia vetäytymään näiltä alueilta ja neuvottelemaan niiden asemasta.
Israel valloitti myös Jerusalemin kaupungin itäosan, joka on liitetty Israeliin ja se on julistettu Israelin pääkaupungiksi. Useat maat eivät hyväksy Israelin vaatimusta kaupungista eivätkä siten Israelin julistusta, jonka mukaan koko Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Jerusalem on kahden uskonnon pyhä kaupunki, ja tärkeä myös kristityille. Historiallisesti vanhimmat siteet siihen on kuitenkin juutalaiskansalla, sillä se oli heidän keskeisin kaupunkinsa jo Israelin kuninkaiden Daavidin ja Salomon aikana. Kaupunki on jakautunut osiltaan juutalaisten ja arabien asuttamiin osiin. Palestiinan hallinto on vaatinut itselleen kaupungin itäosaa oman valtionsa pääkaupungiksi.
Nykytilanne
Israel on rakentamassa länsirannalle turva-aitaa, jonka tarkoituksena on torjua palestiinalaisterroristien iskut juutalaissiirtokuntia ja kaupunkeja vastaan. Turva-aita erottaa palestiinalaisten alueet ja israelilaisten siirtokuntien alueet toisistaan ja erottaa suuren osan Länsirannasta erilleen. Se ei noudata vuoden 1949 rajaa vaan menee Länsirannan puolelle. Palestiinalaisten mukaan Israelin turva-aidalla siirtokunnilleen erottamat alueet ovat Länsirannan kaikkien hedelmällisimmät, ja niillä on mm. suurin osa alueen vesivaroista. Turva-aitahanke on tuomittu laajasti ja mm. YK pitää sitä laittomana.
Palestiinalaiset
Palestiinalaiset ovat etupäässä arabiaa puhuvia muslimeja, kristittyjä on 3–6 %:n vähemmistö. Palestiinalaisista 49 % asuu entisen UK:n Palestiinan mandaatin rajojen sisällä, loput ovat pakolaisina lähialueilla. Jordanian asukkaista 50–80 % on arvioiden mukaan palestiinalaispakolaisia tai heidän jälkeläisiään. Osa pakolaisista evakuoitiin arabien toimesta pois tulevan sodan tieltä jo ennen Israelin valtion perustamista vuonna 1948, jolloin Syyria, Jordania, Egypti, Libanon ja Irak hyökkäsivät vastaperustettuun Israeliin. Osa pakolaisista pakeni sodan aikana Israelin armeijan joukkoja ja Israel takavarikoi taakse jätetyn omaisuuden 1950. Ensimmäisen Israelin ja arabien välisen sodan jälkeen palestiinalaisia arabipakolaisia oli n. 700 000. YK:n UNRWA on rekisteröinyt 4 082 300 palestiinalaista pakolaisiksi.
Palestiinalaispakolaisia vuodelta 1948 eivät koske vuoden 1951 YK:n pakolaismäärittelyt. He ovat ainoa pakolaisryhmä, johon sisältyvät myös maanpaossa syntyneet pakolaisten jälkeläiset. Muilla sukupolvia maanpaossa olleilla kansanryhmillä YK:n määrittämä pakolaisen asema ei ole voimassa pakolaisten lapsilla.
Jotkut palestiinalaiset nimittävät itseään filistealaisiksi sen kansan mukaan, joka asutti Palestiinaa ennen muinaisten israelin heimojen muuttoa sinne, ja joilta alue on saanut nimensä. Palestiinalaisten alkuperää ei kuitenkaan ole pystytty kiistattomasti osoittamaan. Palestiinalaisten kansallisidentiteetti muodostui vasta 1900-luvun kuluessa (yleensäkin kaikki arabivaltiot ovat Ranskan ja Iso-Britannian siirtomaa-aikana luomia alueita ja niiden kansallisuus on syntynyt vasta 1900-luvulla).
Joidenkin israelilaisten mukaan erillisestä palestiinalaisesta identiteetistä tai kansanryhmästä puhumiselle ei ole historiallisia perusteita, vaan palestiinalaiset tulisi asuttaa ympäröiviin arabimaihin ja sulauttaa niiden väestöön. Myös Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) peruskirjan 1. artiklan mukaan palestiinalaiset ovat erottamaton osa arabikansaa.
Palestiinalaishallinto
Vuonna 1993 perustettiin Oslon sopimuksella palestiinalaishallinto (Palestinian National Authority; PNA tai PA). Palestiinalaishallintoa pidetään palestiinalaisten edustajana kansainvälisissä yhteyksissä. Palestiinalaishallinto on paljolti PLO:n seuraaja, se luotiin neuvotteluissa Israelin ja PLO:n välillä, ja sen presidentiksi valittiin vaaleilla Jasser Arafat, PLO:n johtaja, joka kuoli vuoden 2004 marraskuussa. Arafatin kotiarestin aikana 2003 palestiinalaishallinnon johdossa oli Mahmud Abbas ja hänen jälkeensä Ahmed Qurei. Abbasista tuli vaaleilla valittu palestiinalaisten presidentti Arafatin jälkeen.
Palestiinalaishallinto pitää yllä 40 000–80 000 miehen vahvuisia poliisijoukkoja, jotka on aseistettu automaattiasein ja panssariautoin. Oslon sopimukset rajoittavat poliisivoimat 30 000 mieheen ilman puolisotilaallisia joukkoja tai armeijaa. Poliisijoukoilla ei kuitenkaan ole raskasta aseistusta.
Palestiinalaishallinto järjesti presidentinvaalit 1996, jolloin presidentiksi valittiin Jasser Arafat. Seuraavat vaalit oli määrätty vuodeksi 2001, niitä ei kuitenkaan ole vielä järjestetty al-Aksan kansannousun alkaessa vuonna 2000. Elokuulle 2004 suunniteltuja kunnallisvaaleja siirrettiin eteenpäin marraskuuksi 2004. Tammikuussa 2005 järjestetyssä presidentinvaalissa palestiinalaisten presidentiksi valittiin Mahmud Abbas.
Palestiinalaishallintoa on syytetty demokratian puutteesta, tehottomuudesta ja korruptiosta ja etenkin Israelin taholta myös kyvyttömyydestä hallita militantteja palestiinalaisryhmiä.
Palestiinalaishallinnon alaiset alueet
Maantieteellisesti palestiinalaishallinnossa on kaksi aluetta: Välimeren rannalla olevaan Gazan alue ja Jerusalemin itäpuolelle levittäytyvä Länsirannan alue. Alueet ovat joko kokonaan palestiinalaishallinnon kontrollissa (noin 20 %), osittain palestiinalaisen hallinnossa ja Israelin armeijan kontrolloimana tai täysin Israelin hallussa.
Palestiinan valtio
Palestiinan kansallisneuvosto, maanpaossa oleva palestiinalaisten parlamentti, julisti 15. marraskuuta 1988 Palestiinan valtion perustetuksi kokoontuessaan Algiersissa, Algeriassa. Palestiinan itsenäisyyden on tunnustanut 94 valtiota [http://www.pna.gov.ps/Government/gov/recognition_of_the_State_of_Palestine.asp]. Yhdysvallat ja Israel eivät ole kuitenkaan tätä tehneet.
YK:ssa Palestiinalla on tarkkailijan asema, joka on määritelty seuraavasti: Entities and Intergovernmental Organizations having received a standing invitation to participate as observers in the sessions and the work of the General Assembly and maintaining permanent offices at Headquarters.
Palestiina on myös edustettuna Arabiliitossa ja Kansainvälisessä olympiakomiteassa.
Aiheesta muualla
- [http://www2.helsinginsanomat.fi/kronot/palestiina/01.html HS Verkkoliite - Palestiinan alueen historiaa]
Luokka:Palestiina
Luokka:Israel
ja:パレスチナ
Länsi-SaharaLänsi-Sahara sijaitsee Afrikan luoteisosassa. Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa Marokko, koillisessa Algeria, Mauritania idässä sekä etelässä ja Atlantin valtameri lännessä. Suurin kaupunki on El Aaiún (Laayoune), jossa suurin osa alueen väestöstä asuu. Länsi-Sahara on yksi maailman harvimmin asutuista seuduista: keskimäärin maassa asuu vain yksi asukas jokaista neliökilometriä kohden.
Länsi-Saharan asema on kiistelty. Marokko miehittää aluetta suurelta osin ja on julistanut koko alueen osaksi Marokkoa. Yksikään toinen valtio ei kuitenkaan tunnusta Marokon aluevaatimuksia.
Historia
Pääartikkeli: Länsi-Saharan historia
6. marraskuuta 1975 300 000 marokkolaista aloitti ns. Vihreän marssin Tarfayan kaupungista ja kun 14. marraskuuta 1975 espanjalaiset jättivät Länsi-Saharan, Marokon joukot valtasivat 2/3 Länsi-Saharan alueesta.
27. helmikuuta 1976 itsenäisyysliike Polisario julisti Saharan demokraattisen arabitasavallan itsenäiseksi ja muodosti pakolaishallituksen. Polisarion ja Marokon välillä on vallinnut aselepo vuodesta 1991.
Politiikka
Pääartikkeli: Länsi-Saharan politiikka
(Osat → Provinssit · Osavaltiot · Kantonit...)
Pääartikkeli: Länsi-Saharan (osat)
Maantiede
Pääartikkeli: Länsi-Saharan maantiede
Kuva:Wi-map.png
Talous
Pääartikkeli: Länsi-Saharan talous
Länsi-Saharan talous
Väestöjakauma
Pääartikkeli: Länsi-Saharan väestöjakauma
Heinäkuussa 2003 Länsi-Saharan alueella asui n. 261 794 ihmistä, joilla suurimmalla osalla oli Sahrawin kansalaisuus. He puhuvat arabiaa ja espanjaa. Pääuskonto on Islam.
Kulttuuri
Pääartikkeli: Länsi-Saharan kulttuuri
Merkittävimmät luonnonvarat
- fosfaatti
- rautamalmi
Merkittävimmät vientituotteet
- fosfaatti
Juhlapäivät
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
|---|
| | | |
Luokka:Länsi-Sahara
Luokka:Kiistanalaiset alueet
ms:Sahara Barat
zh-min-nan:Sai Sahara
ko:서사하라
ja:西サハラ
Historialliset valtiotHistorian kuluessa monet maat on nimetty uudelleen, liitetty johonkin toiseen, lakkautettu tai jaettu osiin.
Antiikin valtakuntia
- Akkad
- Aleksanteri Suuren valtakunta
- Assyria
- Babylonia
- Bithynia
- Daakia
- Edom
- Epeiros
- Muinainen Egypti
- Gallian keisarikunta (260-274)
- Intialaiskreikkalainen kuningaskunta
- Karthago
- Antiikin Kreikan kaupunkivaltiot:
- Ateena
- Korintti
- Sparta
- Syrakusa
- Theba
- Kreikkalais-baktrialainen kuningaskunta
- Lyydia
- Media
- Numidia
- Paflagonia
- Palmyra
- Pamfylia
- Parthia
- Pergamon
- Persia
- Pontos
- Rooman valtakunta
- Sumer
- Traakia
Kansainvaellusajan kansoja
- Vandaalit
- Ostrogootit
- Visigootit
- Hunnit
- Sveevit
- Gebidit
- Saksit
- Anglit
- Burgundit
- Langobardit
- Frankit
- Juutit
- Britit
Amerikan sivilisaatiot
- Asteekit
- Inkat
- Mayat
- Olmeekit
- Tolteekit
- Paracas
- Irokeesiliitto
Keskiaikaisia valtakuntia
Länsi-Eurooppa
- Frankkien valtakunta
Ranskan alueella
- Burgundi (884-1477)
- Bretagne
- Savoiji
Apenniinien niemimaalla
- Kirkkovaltio
- Lotharingia
- Venetsian tasavalta (727-1797)
- Sardinian kuningaskunta
Pyreneiden niemimaalla
- Aragonia
- Asturian kuningaskunta
- Navarra
- Leónin kuningaskunta
- Kastilia
- Córdoban kalifaatti
- Taifa-kuningaskunnat
Keski-Eurooppa
- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843-1806)
- Anhalt
- Baden
- Baijeri
- Brandenburg
- Braunschweig
- Bremen
- Hannover
- Hessen
- Holstein
- Lauenburg
- Mecklenburg
- Nassaun herttuakunta
- Oldenburg
- Pfalz
- Pommeri
- Preussi
- Reuss
- Saksi
- Schleswig
- Thuringen
- Württemberg
- Böömi
- Suur-Määri
Itä-Eurooppa
- Brjanskin ruhtinaskunta
- Kiovan rus (Kiovan ruhtinaskunta)
- Novgorod
- Moskovan ruhtinaskunta
- Puola-Liettua
- Varsovan suurherttuakunta
- Kongressi-Puola
- Masovia
- Rjazanin ruhtinaskunta (Moskovan valloittama 1521)
- Severia
- Smolenskin ruhtinaskunta (1100-luvulta vuoteen 1404)
- Vladimir-Suzdal 1157-1364
- Volynia
- Moldavia
- Transilvania
- Valakia
- Astrahanin kaanikunta (1466-1557)
- Suur-Bolgaria
- Mongolivaltakunta
- Kultainen orda
- Kazanin kaanikunta
- Kasaarien valtakunta
- Siperian kaanikunta
- Nogaiden kaanikunta
- Bysantin valtakunta (395-1453)
- Latinalainen keisarikunta
- Thessalonikan kuningaskunta
- Ateenan herttuakunta
- Nikaean keisarikunta (1204 - 1261)
- Epiruksen despotaatti (1204 - 1261)
- Trebizondin keisarikunta (1204 - 1461)
Pohjois-Eurooppa
- Kalmarin unioni
- Bjarmaland
Brittein saarilla
- Northumbria
- Mercia
- East Anglia
- Essex
- Kent
- Sussex
- Wessex
Lähi-itä
- Jerusalemin kuningaskunta (1099 - 1291)
- Edessan kreivikunta (1098 - 1149)
- Antiokian ruhtinaskunta
- Tripolin kreivikunta
- Kyproksen kuningaskunta
- Rûmin sultanaatti
- Osmanien valtakunta (1281-1923)
Keski-Aasia
- Uiguurien valtakunta (744-840)
Hävinneitä afrikkalaisia valtakuntia
- Kush
- Nubia
- Ghanan kuningaskunta
- Songhain kuningaskunta
- Malin kuningaskunta
- Makuria
- Dahomeyn kuningaskunta
- Beninin kuningaskunta
- Ashanti-liitto
- Kongon kuningaskunta
- Ndongon kuningaskunta
- Mwene Mutapa (Zimbabwen valtakunta)
Hävinneitä valtioita
Länsi-Eurooppa
- Yhdistyneet alankomaat (Republiek der Zeven Verenigde Nederlanden/Provinciën) Itsenäistyi Espanjan vallasta 1581, Napoleonin valloittama 1795.
- Batavian tasavalta Ranskan vasallivaltio 1795 - 1806.
- Hollannin kuningaskunta (hollanniksi: Koninkrijk Holland, ranskaksi: Royaume d'Hollande) Ludvig Bonaparte kuninkaaksi 1806, liitettiin Ranskaan 1810.
Keski-Eurooppa
- Saksan valtakunta (Deutsches Reich) antautui 8. toukokuuta 1945 ja miehitettiin. Alueista muodostettiin kaksi uutta Saksan valtiota.
Itä-Eurooppa
- Krimin kaanikunta
Kaukasia
- Kabardia, Venäjän valloittama 1774
- Talyšin kaanikunta, Venäjän valloittama 1813.
- Balkaria, Venäjän valloittama 1827
- Tšerkessia, Venäjän valloittama 1858.
- Dagestanin emiraatti (1919-1920)
Lähi-itä
- Bhrundia, muinainen valtio Lähi-Idän seudulla.
Keski-Aasia
- Buharan kaanikunta
- Hivan kaanikunta
- Tannu-Tuva, liitettiin Neuvostoliittoon 1944
Kaukoitä
- Mantšukuon keisarikunta perustettiin Japanin vasalliksi 1931 Japanin Kiinalta valloittamille alueille. Kiinalaiset kommunistit valloittivat sen takaisin 1945, ja se liitettiin Kiinan kansantasavaltaan 1949.
Etelä-Aasia
- Acehin sulttaanikunta
Afrikka
- Biafran tasavalta - irtautui Nigeriasta 1967 ja liitettiin takaisin 1970 sodan lopputuloksena.
- Katanga erosi Kongon tasavallasta 1960, liitettiin takaisin 1963.
Amerikka
- Kalifornian tasavalta, erosi Meksikosta kesäkuussa 1846, Yhdysvallat otti sen hallintaansa heinäkuussa.
- Texasin tasavalta, itsenäistyi Meksikosta 1836, liitettiin Yhdysvaltoihin 1845.
Hajonneita valtioita
- Itävalta-Unkari
- Jugoslavia
- Korea
- Neuvostoliitto
- Suomen Kansanvaltainen Tasavalta oli Neuvostoliiton talvisodan jälkeen valtaamille alueille perustama tekovaltio
- Karjalais-Suomalainen Neuvostotasavalta
- Muut Neuvostotasavallat
- Tšekkoslovakia
- Hollannin yhdistyneet kuningaskunnat (hollanniksi: Verenigd Koninkrijk der Nederlanden, ranskaksi Royaume-Uni des Pays-Bas) Luotiin Wienin kongressissa 1815, hajosi Belgiaksi ja Alankomaiksi 1830 (1839), ja Luxemburgiksi.
- Länsi-Intian liittovaltio 1958–1962
- Yhdistynyt arabitasavalta - Egyptin ja Syyrian liittovaltio.
- Suur-Kolumbia
Uudelleennimettyjä valtioita
- Suomen Suurruhtinaskunta oli Suomen tasavallan edeltäjä
- Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntasta tuli Jugoslavia 1929
- (Tynkä-)Jugoslavia vaihtoi 2003 nimensä muotoon Serbia ja Montenegro
- Burmasta tuli Myanmar 1989
- Ceylon oli Sri Lankan nimi vuoteen 1972.
- Gruusia-nimeä käytettiin Georgiasta aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.
- Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta vaihtoi nimensä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi 1927. Suurin osa Irlannista oli eronnut jo 1922.
- Moldavia-nimeä käytettiin Moldovasta aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.
- Persia oli Iranin nimi vuoteen 1935.
- Rhodesia vaihtoi nimensä Zimbabweksi 1980.
- Siam vaihtoi nimensä Thaimaaksi vuonna 1938.
- Transjordan vaihtoi nimensä Jordaniaksi vuonna 1949.
- Ylä-Volta vaihtoi nimensä Burkina Fasoksi 1984
- Zaire oli Kongon demokraattisen tasavallan nimenä 1971 - 1997
Yhdistyneitä valtioita
- Jemenin arabitasavalta ja Jemenin demokraattinen kansantasavalta yhdistyivät 1990 ja muodostivat nykyisen Jemenin tasavallan.
- Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta yhdistyivät 1990. Muodollisesti DDR:n alueelle ensimmäsiten demokraattisten vaalien jälkeen 1990 uudelleen ( vuoteen 1952 olemassa olleet ) perustetut viisi osavaltiota ilmoittivat liittyvänsä Saksa liittotasavallan perustuslain (Grundgesetz)voimassaoloalueeseen.
- Vietnamin tasavalta ja Vietnamin demokraattinen tasavalta yhdistyivät Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi Pohjois-Vietnamin valloitettua etelän Vietnamin sodan päätteeksi 1976.
- Tanganjika ja Sansibar yhdistyivät Tansaniaksi 1964.
Luokka:Historialliset valtiot
ja:消滅した政権一覧
Luettelo valtioista väkiluvun mukaanTässä on lista maailman maista suuruusjärjestyksessä väkiluvun mukaan.
Katso myös:
- Luettelo valtioista
- Luettelo maista pinta-alan mukaan
- Luettelo valtioista väentiheyden mukaan
- Luettelo valtioista maanosan mukaan
- [http://www.stat.fi/tup/maanum/03_pinta-ala_vakiluku_ja_paakaupunki_maittain.xls Tilastokeskuksen excel-tiedosto]
| | |
