:: wikimiki.org ::
| Luhanka |
LuhankaLuhanka on Suomen kunta, joka sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 917 ihmistä ja sen pinta-ala on 313,34 km², josta 98,31 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 4,255 asukasta/km².
Luhanka sijaitsee Päijänteen rannoilla. Päijänteen lahti, johon kuuluu Tammiselkä, Pilkanselkä ja Kotkatselkä jakaa kunnan kahtia pohjois-eteläsuunnassa. Kuntakeskuksia ovat Tammijärven-, Lempään-, Rekolan- ja kirkonkylät. Keskellä kuntaa on Onkisalon saari.
Kylät
Klemettilä, Lempää, Rekolankylä, Tammijärvi, Vuorenkylä
Muuta
Luhanka on suositti kesämökkikunta. Pääelinkeinoja ovat maa- ja metsätalous ja paikalliset palvelut. Nähtävyyksiä ovat mäkitupalaismuseo ja Luhangan vanha kirkko.
Luhangan vanha puukirkko valmistui 1893, se on yksi Suomen suurimmista puukirkoista, johon mahtuu yli 2000 kuulijaa. Kirkko tyyliltaan päätytornillinen pitkäkirkko ja edustaa uusgotiikkaa. Alttaritauluna on S. Danielsonin Jeesus seisoo ovella ja kolkuttaa vuodelta 1906. Kirkossa järjestetään kesäisin konsertteja.
Linkkejä
- [http://www.luhanka.fi/ Luhangan kunta]
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Kunta
Kunta on julkishallinnon yksikkö, joka toimii paikallisella tasolla. Yleensä se on pienin yksikkö, jolla on demokraattisesti valittu hallinto. Kunnan tehtävä on tuottaa palveluja asukkailleen ja edistää heidän hyvinvointiaan.
Suomessa
Kunta on itsehallinnollinen julkishallinnon yksikkö, joka toimii valtion valvonnassa. Valvonnasta vastaa lääni. Suomessa on nykyään vain yksi kuntamuoto ja myös kaikki kaupungit ovat kuntia. Aikaisemmin kaupungit ja kauppalat olivat omia kuntamuotojaan.
Kunnallishallinto perustettiin Suomeen Keisarillisen Majesteetin Armollisella Asetuksella kunnallishallituksesta maalla 6. helmikuuta 1865. Kuntajaotus pohjautuu 1800-luvun puolivälissä toimineisiin seurakuntiin ja kaupunkeihin, jotka ovat perua muinaisista pitäjistä. Kaupunkeihin paikallinen itsehallinto raateineen ja maistraatteineen tuli jo aikaisemmin Italiasta Saksan kautta. Kunnallishallinnosta kaupungeissa annettiin asetus 1873.
| Kuntien määrä Suomessa |
| Vuosi | 1917 | 1927 | 1937 | 1947 | 1957 | 1967 | 1977 | 1987 | 1997 | 2004 | 2005 |
| Kuntia | 532 | 585 | 602 | 547 | 549 | 537 | 464 | 461 | 452 | 444 | 432
|
Suomessa on 432 kuntaa (2005). Kunnista 16 sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Ahvenanmaan maakunnassa kuntakoko on erittäin pieni. Kunnan voivat muodostaa pienet saaret tai saariryhmät. Kuntien määrän vähentäminen on ollut esillä poliittisessa keskustelussa, sillä etenkin pienten kuntien mahdollisuudet järjestää lakisääteiset palvelut ovat viime vuosina vaikeutuneet. Suomessa on nykyisin esimerkiksi muihin pohjoismaihin verrattuna paljon kuntia, ja niillä on lisäksi paljon tehtäviä. Kuntien määrän vähentämisen etenkin kuntia yhdistämällä katsotaan parantavan hallinnon tehokkuutta. Kunnat muodostavat Suomessa on 77 (2005) kuntien muodostamaa seutukuntaa.
Kunnassa ylintä päätösvaltaa käyttää neljän vuoden välein yleisillä vaaleilla valittava kunnanvaltuusto. Sen tehtäviin kuuluu päättää kuntasuunnitelmasta vähintään viideksi vuodeksi eteenpäin. Suunnitelma on kunnan hallinnon, talouden, maankäytön ja muiden olojen kehittämistä, ja se tarkistetaan määräajoin. Kunnan maankäytöstä valtuusto päättää kaavoituksella.
Kunnan hallinnon järjestämiseen kuuluu mm. erilaisten ohje- ja johtosääntöjen antaminen, kuten virastojen toiminnan ja tehtävien määrittely. Ohjesääntö vaatii aina asianomaisen valtion viranomaisen vahvistuksen, johtosääntö ei.
Taloudellisen vallan käyttö kunnassa kuuluu myös valtuuston päätösvaltaan. Valtuusto hyväksyy vuosittain talousarvion (tarvittaessa lisätalousarvio). Taloudelliseen valtaan kuuluvat myös päätökset määrärahoista, takaussitoumuksista, rahastojen perustamisesta ja kunnallisista maksuista.
Kaupungeissa kunnallislain mukaisista kunnanvaltuustoista käytetään nimeä kaupunginvaltuusto. Kainuun kokeilumaakunnassa on tavoitteena siirtää kahdeksan Kainuun kunnan- ja kaupunginvaltuuston valtaa maakuntavaltuustolle palveluiden tuottamisen tehostamiseksi. Ellei maakunta onnistu tehtävässään, on ajateltu, että kokeilu johtaa kuntaliitoksiin, minkä tuloksena on kahdeksan kunnan sijasta neljä kuntaa.
Kunnanhallitus
Valtuuston ohella kunnanhallitus on tärkein toimielin kunnan hallinnossa. Kunnanhallitus huolehtii kunnan hallinnosta sekä valtuuston päätösten toimeenpanosta.
Kunnanhallituksen alaisena työskentelee kunnanjohtaja ja mahdolliset apulaiskunnanjohtajat. Heidän tehtävänsä on johtaa kunnan hallintoa.
Kunnanhallituksen tehtävä on valvoa kunnan etuja ja tehdä mm. sopimuksia ja oikeustoimia kunnan puolesta. Kunnanvaltuusto voi tehdä päätöksiä vain kunnanhallituksen valmistelusta.
Johtosäännön nojalla kunnanhallituksessa voi olla asioiden valmisteluja ja muita tehtäviä varten jaostoja. Kunnanhallitus voi asettaa myös toimikuntia tilapäisiä tai pysyväisluontoisia tehtäviä varten.
Lautakunnat ja johtokunnat
Kunnan hallintotehtäviä varten on kunnanhallituksen valvonnan alaisia lautakuntia ja johtokuntia. Lautakunnat jaetaan lakisääteisiin ja vapaaehtoisiin. Lakisääteisiä ovat mm. terveys-, sosiaali-, koulu- ja oikeusapulautakunta. Vapaaehtoisia ovat puolestaan esimerkiksi kulttuuri-, urheilu- ja matkailulautakunta.
Kuntatalous
Viime aikoina valtionosuuksien muuttuminen ja vastuutaakan lisääntyminen on aiheuttanut monille kunnille talousvaikeuksia. Näihin ja muiden syiden takia aiheutuneeseen rahapulaan myöntää valtio "toimeentulotukea" eli harkinnanvaraista avustusta tarvittaessa. Katso luettelo näistä kunnista.
Katso myös
- Luettelo Suomen kaupungeista ja kunnista
- Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
- Luettelo Suomen kunnista pinta-alan mukaan
- Kuntamuutokset
Luokka:Kunnallishallinto
Keski-Suomen maakunta
Keski-Suomen maakunta (ruots. Mellersta Finland) kuuluu Länsi-Suomen lääniin. Keski-Suomen lääni, jonka alue oli sama kuin nykyisen maakunnan, oli olemassa vuosina 1956-1997. Maakunnan ja vanhan läänin pääkaupunki on Jyväskylä. Keski-Suomen alue ei ole kuitenkaan keskellä Suomea, kuten nimi antaa ymmärtää, vaan pikemminkin keskellä eteläisempää Suomea.
Keski-Suomessa on vanhastaan puhuttu keskisuomalaista murretta, mutta se on käytännössä kuollut, ja Keski-Suomessa puhutaan nykyään lähes yleiskieltä.
Kunnat
Luettelo Keski-Suomen kunnista. Kaupungit on merkitty lihavoidulla.
Aiheesta muualla
- http://www.finnica.fi/keski-suomi/ finnica - Keski-Suomi
- http://www.keskisuomi.fi/
- http://www.avoinmuseo.fi/ Keski-Suomen museot verkossa
Luokka:Suomen maakunnat
Länsi-Suomen lääni
Länsi-Suomen lääni on yksi Suomen lääneistä. Läänin naapurit ovat Etelä-Suomen lääni, Itä-Suomen lääni ja Oulun lääni.
Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Länsi-Suomen lääni luotiin yhdistämällä Turun ja Porin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni ja Hämeen läänin pohjoisosat.
Hallinto
Länsi-Suomen lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen. Lääninhallituksen tehtävä on edistää läänin asukkaiden hyvinvointia ja tukea kuntia peruspalveluiden järjestämisessä ja kehittämisessä.
Lääninhallituksen palvelupisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella, Porissa ja Vaasassa.
Maa- ja seutukunnat
Länsi-Suomen läänissä on seitsemän maakuntaa ja 32 seutukuntaa:
- Etelä-Pohjanmaan maakunta (Södra Österbotten)
:#Eteläisten seinänaapurien seutukunta
:#Härmänmaan seutukunta
:#Järviseudun seutukunta
:#Kuusiokuntien seutukunta
:#Seinäjoen seutukunta
:#Suupohjan seutukunta
- Keski-Pohjanmaan maakunta (Mellersta Österbotten)
:#Kaustisen seutukunta
:#Kokkolan seutukunta
- Keski-Suomen maakunta (Mellersta Finland)
:#Joutsan seutukunta
:#Jyväskylän seutukunta
:#Jämsän seutukunta
:#Keuruun seutukunta
:#Saarijärven-Viitasaaren seutukunta
:#Äänekosken seutukunta
- Pirkanmaan maakunta (Birkaland)
:#Etelä-Pirkanmaan seutukunta
:#Kaakkois-Pirkanmaan seutukunta
:#Lounais-Pirkanmaan seutukunta
:#Luoteis-Pirkanmaan seutukunta
:#Tampereen seutukunta
:#Ylä-Pirkanmaan seutukunta
- Pohjanmaan maakunta (Österbotten)
:#Kyrönmaan seutukunta
:#Pietarsaaren seutukunta (ruotsiksi Jakobstadsregionen)
:#Suupohjan rannikkoseutu (ruotsiksi Sydösterbottens kustregion)
:#Vaasan seutukunta
- Satakunnan maakunta (Satakunda)
:#Pohjois-Satakunnan seutukunta
:#Porin seutukunta
:#Rauman seutukunta
- Varsinais-Suomen maakunta (Egentliga Finland)
:#Loimaan seutukunta
:#Salon seutukunta
:#Turun seutukunta
:#Vakka-Suomen seutukunta
:#Åboland-Turunmaan seutukunta
Kunnat
Länsi-Suomen lääni on jaettu 204 kuntaan, mukaan lukien Turun, Jyväskylän, Tampereen, Vaasan ja Rauman kaupungit.
Vaakuna
Länsi-Suomen läänin vaakuna on luotu yhdistämällä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan vaakunat
Aiheesta muualla
- [http://www.laaninhallitus.fi/lansi Länsi-Suomen lääninhallitus]
-
ko:서핀란드 주
VäkilukuVäkiluku eli asukasluku merkitsee asukkaiden määrää tietyllä maantieteellisellä alueella.
Väkiluku suhteutetaan usein alueen pinta-alaan jakamalla asukkaiden määrä alueen koolla, tavallisesti neliökilometreinä mitattuna. Täten saadaan väestöntiheys.
Katso myös
- Luettelo valtioista väkiluvun mukaan
Luokka:Väestötiede
ja:人口
simple:Population
th:ประชากร
zh-min-nan:Jîn-kháu
NeliökilometriNeliökilometri (lyhenne km2) on pinta-alan yksikkö. Yksi neliökilometri on 1000 metriä × 1000 metriä eli 1 000 000 neliömetriä tai hehtaareina ilmaisten 100 hehtaaria.
Luokka:Pinta-alayksiköt
PäijännePäijänne on Suomen toiseksi suurin järvi. Sen pinta-ala on 1 080 km², Inarijärvi on hieman Päijännettä pienempi ja Saimaa suurempi. Päijänne on Suomen syvin järvi, Päijänteen syvin kohta 95,3 metriä on mitattu Jyväskylän eteläpuolella Toivakan kunnassa sijaitsevan Rappukallion edustalla. Syvänne on merkitty Päijänteen Ristinselälle sekä Päijänteen merikarttasarjaan erikoismerkillä. Päijänteen keskisyvyys on 16,2 metriä.
Päijänne kuuluu Kymijoen vesistöön. Järvi laskee eteläpäästään Kalkkisten koskea Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Päijänteen vesi vaihtuu virtauksen ansiosta kerran 2,5 vuodessa.
Vedenlaatu
Päijänteen veden laatu on hyvä, eteläisellä Päijänteellä erinomainen, sitä voikin juoda sellaisenaan. Teollisuuden jätevesikuormitus oli suurimmillaan vuosina 1960-1985, jonka jälkeen Päijänteen veden laatu on parantunut. Pohjoisella Päijänteellä veden laatuun ovat vaikuttaneet Äänekosken teollisuus, Lievestuoreen sulfiittiselluloosatehdas sekä Kankaan paperitehdas Jyväskylässä, keskisellä Päijänteellä Jämsänjokilaakson teollisuus. Erityisen paljon Päijänteen veden laatu kohentui 1980-luvun puolivälin jälkeen silloisen Metsä-Botnian sellutehtaille asetettujen tiukkojen päästörajoitusten astuttua voimaan Äänekoskella. Lupakäytännön tiukkenemisessa oli merkittävä osuus Päijänne puhtaaksi -kansalaisliikkeellä, joka keräsi 140 000 nimen addressin teollisuuden jätevesien tehokkaamman käsittelyn puolesta. Nimilistat luovutettiin sisäministeri Matti Ahteelle vuonna 1983. Korkein hallinto-oikeus vahvisti siihen saakka ennätysmäisen ankarat päästörajoitukset vuonna 1985. Pääkaupunkiseudun juomavesi johdetaan Päijänteen eteläpäässä sijaitsevan Asikkalan edustalta Päijänne-tunnelia pitkin Helsinkiin.
Kansallispuisto
Päijänteen eteläosassa sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueelle jakaantuva Päijänteen kansallispuisto. Kansallispuiston ydinalue on Kelventeen etelä-pohjoissuuntainen, 8 kilometriä pitkä ja 50-800 metriä leveä harjusaari. Kelventeen suojaisat laguunilahdet ovat suosittuja veneilykohteita.
Kanavat
Päijänteestä on kanavayhteyksiä 1993 valmistunutta Keiteleen kanavaa pitkin pohjoiseen Keiteleelle, vuonna 1871 käyttöön otettua Vääksyn kanavaa etelään Lahden Vesijärvelle sekä 1878 valmistunutta Kalkkisten kanavaa pitkin Heinolan Ruotsalainen-järvelle. Kalkkisiin rakennettiin täysin uusi kanava vuonna 1964. Kymijoen vesistön yhdistämistä uudella kanavalla mereen on suunniteltu pitkään, mutta toistaiseksi hankkeet eivät ole edeneet. Vaihtoehtoina on yhdistäminen Keiteleen kautta ns. Savon kanavaa tai Päijänteen eteläpäästä ns. Mäntyharjun kanavaa Saimaaseen, josta yhteys merelle jatkuisi Saimaan kanavan kautta. Kolmas vaihtoehto olisi Päijänteen yhdistäminen suoraan Suomenlahteen kanavoimalla Kymijoki.
Veneily
Päijänne on suosittu veneilykohde: yhtenäistä vesireittiä pääsee Lahden edustalta Vesijärveltä aina Pohjoiseen Keski-Suomeen Viitasaarelle ja Savoon Pielavedelle saakka.
Suomen suurimpiin veneilytapahtumiin kuuluva Päijännepurjehdus purjehditaan joka heinäkuussa järven päästä päähän. Reitti kulkee Padasjoelta Jyväskylään, lähtö on vuorovuosin etelässä Padasjoella ja pohjoisessa Jyväskylän saaristokaupunginosa Säynätsalon edustalla. Päijännepurjehdukseen osallistuu noin 180 kölivenettä ja lähes tuhat purjehtijaa vuosittain.
Lisätietoa
- [http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/vedenkorkeus/ksu.htm Päijänteen vedenkorkeuden seuranta]
- [http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=48455&lan=FI Suomen järvet]
Luokka:Suomen järvet
1906
Tapahtumia
- 6. toukokuuta - Nikolai II perusti Venäjän kansallisen duuman. Se kokoontui heinäkuussa ja hajotettiin kymmenessä viikossa.
- 1. kesäkuuta - Suomessa säätyvaltiopäivät hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain. Valtiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Sekä miehet että naiset saavat yleisen äänioikeuden (naisille Suomessa Euroopan ensimmäisenä maana).
- 3. lokakuuta - SOS:sta tuli virallinen hätämerkki.
- Roald Amundsen purjehtii Luoteisväylän läpi.
- Kommunistinen manifesti käännettiin suomeksi.
Syntyneitä
- 7. helmikuuta - Henry Pu-Ji, 1908–1912 ja 1917 Kiinan keisari.
- 18. helmikuuta - Hans Asperger, itävaltalainen lastenlääkäri
- 22. huhtikuuta - Ruotsin prinssi Gustaf Adolf (k. 1947)
- 28. huhtikuuta - Kurt Gödel, matemaatikko (k. 1978)
- 25. syyskuuta - Dmitri Šostakovitš, säveltäjä (k. 1975)
- marraskuu - Faisal ibn Abd al-Aziz, Saudi-Arabian kuningas
- 16. joulukuuta - Leonid Brežnev, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri
- 25. joulukuuta - Ernst Ruska, fyysikko, Nobel-voittaja
Kuolleita
- 29. tammikuuta - Tanskan kuningas Kristian IX
- 19. huhtikuuta - Pierre Curie, fyysikko
- 23. toukokuuta - Henrik Ibsen, näytelmäkirjailija
ms:1906
ko:1906년
ja:1906年
simple:1906
th:พ.ศ. 2449
Ajatollah KhomeiniAjatollah Seyyed Ruhollah Khomeini (persiaksi آیتالله روحالله خمینی, 24. syyskuuta 1902 - 3. kesäkuuta 1989) oli iranilainen shiiapappi ja vuoden 1979 Iranin vallankumouksen hengellinen ja poliittinen johtaja.
Khomeini (syntymänimeltään Ruhollah Mousavi) syntyi Khomeinin kaupungissa vuonna 1902 ja hänet nimettiin ajatollahiksi 1950-luvulla. Hänet karkotettiin shaahi Mohammad Reza Pahlavin hallinnon vastaisten lausuntojensa vuoksi Iranista vuonna 1964. Hän palasi Iraniin alkuvuodesta 1979 shaahinvastaisten vallankumouksellisten kutsumana ja nousi maassa valtaan tästä reilun kuukauden kuluttua.
Khomeinin hallitusaikana Iranissa otettiin käyttöön tiukat islamilaiset lait. Naiset menettivät monia oikeuksiaan ja islamilaiset pukeutumissäännökset kirjattiin lakiin. Hallitusaikanaan Khomeinista tuli laajan henkilökultin keskipiste.
Khomeini kuoli vuonna 1989 oltuaan yksitoista päivää sairaalassa sisäisen verenvuodon takia. Khomeinin hautajaisia häiritsivät väkijoukot, jotka halusivat nähdä kuolleen johtajansa viimeisen kerran.
Khomeini, Ruhollah
Khomeini, Ruhollah
Khomeini, Ruhollah
ja:ルーホッラー・ホメイニー
sitemap.html wagi online slots gospodarka Odszkodowanie
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Victor-Blackburne
Victor-Blackburne is een historisch merk van motorfietsen.
Australisch motormerk dat tussen 1919 en 1921 werd geproduceerd, waarschijnlijk door JAP-dealer J.N. Taylor and Co. in Adelaide. Daarom is het ook vreemd dat de machines voorzien waren van een Blackburne-motorblok.
conifeerachtigen behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het geslacht omvat drie nauw verwante soorten van groenblijvende bomen en struiken, alledrie endemisch in Nieuw-Zeeland:
- H. bidwillii
- H. biformis
- H. kirkii
Categorie:C
|
Lagarostrobos franklinii
Lagarostrobos franklinii is een conifeerachtige behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het is de enige soort uit het geslacht Lagarostrobos. Deze soort groeit hoofdzakelijk in de nattere zuidoostelijke hoek van Tasmanië, Australië. Het is een traaggroeiende boom wiens hout voor zijn goudgele kleur, fijne korrel en natuurlijke oliën hoogst gewaarde
|
Lagarostrobos
Lagarostrobos franklinii is een conifeerachtige behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het is de enige soort uit het geslacht Lagarostrobos. Deze soort groeit hoofdzakelijk in de nattere zuidoostelijke hoek van Tasmanië, Australië. Het is een traaggroeiende boom wiens hout voor zijn goudgele kleur, fijne korrel en natuurlijke oliën hoogst gewaarde
|
George, Hertog van Kent
George Edward Alexander Windsor (20 december 1902 – 25 augustus 1942) werd als vierde zoon van Koning George V en Koningin Mary geboren. Als titel droeg hij "Hertog van Kent".
Op 29 november 1934 trad hij in het huwelijk met Prinses Marina van Griekenland en Denemarken (13-12-1906). Het pa
|
Lepidothamnus
Lepidothamnus is een geslacht van conifeerachtigen behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het geslacht omvat drie soorten van tweehuizige groenblijvende bomen, struiken en kruipende planten.
- L. intermedius en L. laxifolius zijn inheems in Nieuw-Zeeland.
- L. fonkii is inheems in zuidelijk Chili, wa
|
Manoao
Manoao is een geslacht van conifeerachtigen behorend tot de familie van Podocarpaceae. Het geslacht bevat één enkele soort, M. colensoi, die endemisch is in Nieuw-Zeeland. Vóór 1996 werd het geclassificeerd als een soort van het geslacht Dacrydium of Lagarostrobos, maar sinds kort wordt h
|
Var
Var of VAR kan betrekking hebben op:
- een departement in Frankrijk, zie Var (departement).
- een rivier in Frankrijk, zie Var (rivier).
- een Noordse godin, zie Var (mythologie).
- een afkorting voor:
- Verenigde Arabische Republiek, de federatie van Egypte en Syrië van 1958 tot 1961.
- | |