Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Luokka:Suomen Järvet

Luokka:Suomen järvet

Suomen järviä käsitteleviä artikkeleja. Luokka:Järvet Järvet

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Järvi

Järvi on maaston muotojen paikoilleen pakottamaa tavallisesti makeaa vettä (suolaisen veden järviä kutsutaan suolajärviksi). Yleensä järveen johtaa joki, josta vesi tulee ja siitä pois johtaa joki tai jokia (laskujoet), joista vesi pääsee pois. Joissakin järvissä jokia ei tule järveen, vaan vesi tulee järveen lähteistä. Erikoistapauksia ovat jäätikön alla olevat järvet, esimerkiksi Vostok Antarktiksella. Laskujoettomissa järvissä vettä poistuu ainoastaan haihtumalla. Siksi ne ovat usein erittäin suolaisia (Kuollutmeri, Kaspianmeri). Tällaiset järvet ovat usein merenpinnan alapuolella. Järvien määrän arviointia vaikeuttaa se, että järvelle ei ole mitään täsmällistä kokomääritelmää. Siksi arviot vaihtelevat sen mukaan, minkäkokoiset lätäköt kulloinkin luokitellaan järviksi; järvisyys on ns. fraktaalinen suure. Suomessa, joka tunnetaan "tuhansien järvien maana", järviä on laskettu olevan muutamia satoja tuhansia, Kanadassa vielä enemmän.

Järvityypit

Järven synty edellyttää jonkinlaista kuoppaa tai painannetta. Järvet voidaan luokitella tämän kuopan syntytavan perusteella.
- Tektoniset järvet: kuoppa on syntynyt laattatektoniikan seuraksena eli peruskallion siirrosten vuoksi.
- Jääkauden synnyttämät järvet: järvi on syntynyt raskaan jäämassan kuluttamiin painanteisiin tai muihin jääkauden aiheuttamiin muodostumiin. Suomalaiset järvet ovat enimmäkseen jääkauden synnyttämiä.
- Tuliperäiset järvet: painanne on syntynyt Maan tuliperäisen toiminnan seurauksena.
- Jäätikköjärvet: järvi muodostuu jäätikön sulamisvesistä.
- Maanvyörymien aiheuttamat järvet: maanvyörymä patoaa järvelle altaan.
- Meteoriittikraattereihin syntyneet järvet: järvi on syntynyt meteoriitin törmäyskraatteriin. Tällainen järvi on esimerkiksi Lappajärvi.
- Tekojärvet: ihmisen aikaansaamia.

Eliöstö

Kukin järvi muodostaa oman pienen ekosysteeminsä. Järvissä ja niiden välittömässä läheisyydessä elää monia eliölajeja, onhan kostea ja usein ravinnepitoinenkin multa oiva kasvualusta kasveille. Kasveja taas syövät eläimet ja niitä edelleen toiset eläimet. Järvissä elää myös vesilintuja, kaloja ja monenlaisia pieneliöitä.

Järvien limnologiaa

Järven ekosysteemille ensiarvoisen tärkeitä varsinkin Suomen olosuhteissa ovat jokasyksyiset ja -keväiset täyskierrot. Täyskierto tarkoittaa sitä, että järven kerrostunut vesi sekoittuu pystysuunnassa. Tämä tasaa järven happi- ja ravinnepitoisuuksia. Talven aikana järven alusveden happi on usein kulunut orgaanisen aineksen hapettumiseen. Täyskierto perustuu veden erilaisista lämpötiloista johtuviin tiheyseroihin. Kylmä vesi pyrkii painumaan kohti pohjaa ja lämmin nousemaan ylöspäin. Kesäisin ja talvisin pystysuuntainen sekoittuminen on heikkoa, sillä kesällä pintavesi on auringon lämmityksen ansiosta lämpimämpää kuin alusvesi. Vastaavasti talvella raskas neliasteinen vesi on vajonnut pohjaan pintalämpötilan ollessa 0°C (neliasteinen vesi on raskainta veden poikkeuksellisen lämpölaajenemisen vuoksi). Keväällä täyskierto tapahtuu jään sulamisen aikana tai sitä ennen. Aurinko alkaa lämmittää kylmiä pintavesiä, kunnes koko vesimassan lämpötila on noin 4°C ja sekoittuminen on mahdollista. Syksyllä täyskierto syntyy, kun järven pintakerros jäähtyy alusvettä voimakkaammin. Syksyinen täyskierto kestää kauemmin kuin keväinen ja sen ajankohta vaihtelee. Järvi, jossa täyskierto tapahtuu kahdesti vuodessa on dimiktinen. Vastaavasti kerran vuodessa sekoittuvaa järveä kutsutaan monomiktiseksi ja useammin sekoittuvaa polymiktiseksi. Amiktinen järvi ei sekoitu koskaan ja oligomiktinen vain harvoin, poikkeuksellisissa olosuhteissa. Oligomiktisen järven sekoittumisen voi laukaista esimerkiksi kylmä sade tai kova tuuli.

Uhat

Nykyjärviä uhkaa moderni tehomaatalous, teollisuus ja ihmisasutus. Maatalouden valumat rehevöittävät ja teollisuuden saastuttavat ja happamoittavat vesiä. Joissain maailmankolkissa myös aavikoituminen on järville uhka (esimerkiksi Kaspianmeri, jonka pinta-alasta suurin osa on huvennut taivaan tuuliin).

Maailman suurimmat järvet


- Kaspianmeri 371 000 km² (suolajärvi), pienenee jatkuvasti
- Yläjärvi (Lake Superior) 82 103 km²
- Victoriajärvi 69 485 km²
- Huronjärvi 59 570 km²
- Michiganjärvi 57 866 km²
- Tanganjikajärvi 32 893 km²
- Baikaljärvi 31 500 km² (maailman syvin järvi)
- Iso Karhujärvi 31 328 km²
- Njassajärvi (Lake Nyasa) 28 880 km²
- Iso Orjajärvi 28 568 km²

Suomen suurimmat järvet


- Saimaa 1 377 km²
- Päijänne 1 081 km²
- Inarijärvi (Ânarjävri) 1 040 km²
- Oulujärvi 928 km²
- Pielinen 870 km²
- Pihlajavesi 713 km²
- Orivesi 601 km²
- Haukivesi 562 km²
- Keitele 494 km²
- Kallavesi 473 km² Luokka:Maantiede ko:호수 ja:æ¹– simple:Lake

Luokka:Järvet

Järviin liittyviä artikkeleja. Luokka:Maantiede Luokka:Vesi zh-min-nan:Category:Ô· ko:분류:호수 ja:Category:湖

A Silver Mount Zion

A Silver Mt. Zion is a post-rock band formed in 1999 by Godspeed You! Black Emperor musicians Efrim Menuck, Sophie Troudeau and Thierry Amar. According to an interview with VPRO Radio in The Netherlands, originally the project was for Efrim to learn how to score music, but the idea was soon abandoned as Efrim decided that he preferred music not to be defined by rules, preferring simply what sounds best. Despite this, he continued the project out of a desire to experiment with ideas that would not work within the context of Godspeed You! Black Emperor. The decision to record an album was partly inspired by the death of his dog Wanda, who had died while Godspeed You! Black Emperor was on tour. He wanted to record an album in her memory, but did not feel that he could effectively do this through Godspeed's collective, consensus format. Unlike Godspeed You! Black Emperor, A Silver Mt. Zion's music often features vocals. The last few albums they have released contain no purely instrumental tracks. Efrim confessed that he was uncomfortable with this at first, feeling "foolish" and uncomfortable with the role of the singer in music generally. That is, he did not want to be the focus of the band's music but rather wished to use vocals as a stylistic tool. Some fans were initially ambivalent about the use of vocals, but Efrim's poetic lyrical style is now well respected among fans. Furthermore, A Silver Mt. Zion's fanbase has expanded, and they are no longer seen merely as an offshoot of Godspeed You! Black Emperor but as a unique and separate entity. After the release of their first album, He Has Left Us Alone but Shafts of Light Sometimes Grace the Corners of Our Rooms..., the group expanded to six members and was renamed "The Silver Mt. Zion Memorial Orchestra and Tra-La-La Band" and released the album Born into Trouble as the Sparks Fly Upward. For the band's third album, which made use of an amateur choir, its name was again changed, this time to "The Silver Mt. Zion Memorial Orchestra and Tra-la-la Band with Choir." For the release of the Pretty Little Lightning Paw EP, the band's name changed once again to "Thee Silver Mountain Reveries." For their 2005 release, Horses in the Sky, the band changed their name back to "Thee Silver Mt. Zion Memorial Orchestra & Tra-La-La Band." For simplicity's sake, they are often called by the original name of A Silver Mt. Zion. There are strong political motifs in the band's music. The instrumental "13 Angels Standing Guard 'round the Side of Your Bed" is apparently directed towards black bloc anarchists, according to liner notes. The song "Triumph of Our Tired Eyes" laments the present state of the world while espousing strong hope for the future. It also references the old anarchist song, "To the Barricades", sung by anarchists during the Spanish Revolution. The band's most recent album, Horses in the Sky, contains several overtly political songs, including "God Bless Our Dead Marines" and "Ring Them Bells (Freedom Has Come and Gone)", two anti-war songs. Generally, A Silver Mt. Zion's politics are highly reminiscent of anarchism, with continuing motifs of "hope and joy" – reflecting a tendency toward post-left anarchy. The name 'A Silver Mt. Zion' apparently refers to Temple Mount, the highest point in Jerusalem. Efrim himself is Jewish, and motifs relating to Judaism are occasionally present in the band's music (he described the band's recording of their first album as a "Jewish experience"). For clarity's sake, it should be noted that he distances himself from Zionism and criticizes the policies of the Israeli government; yet, he claims a special affinity for certain groups within the Jewish community. The band toured through Europe and played in several venues in December 2004, following their performance at the All Tomorrow's Parties festival. They had their first performance in the United States (in Brooklyn, New York) on August 13 2005, as part of a short tour.

Discography


- He Has Left Us Alone but Shafts of Light Sometimes Grace the Corners of Our Rooms..., (Album, 2000)
- Born into Trouble as the Sparks Fly Upward, (Album, 2001)
- "This Is Our Punk-Rock," Thee Rusted Satellites Gather+Sing, (Album, 2003)
- Pretty Little Lightning Paw, (EP, 2004)
- Horses in the Sky, (Album, 2005)

External links


- [http://www.cstrecords.com/html/asmz.html Constellation Records' A Silver Mt. Zion website]
- [http://www.tra-la-la-band.com Official A Silver Mt. Zion website]
- [http://www.archive.org/audio/etreelisting-browse.php?collection=etree&cat=A%20Silver%20Mt%20Zion Live A Silver Mt. Zion performances available in the public domain for download on the] Internet Archive Category:Rock music groups Category:Post-rock groups

online casinos accommodation in Glasgow hotels Krakow spalacze t³uszczu t³uszcze










































:: RELATED NEWS ::
Mississippi State Highway 2
Mississippi State Highway 2 runs southwest from the Tennessee state line near Corinth, Mississippi to end on Mississippi State Highway 178 in Hickory Flat, Mississippi. Its total length is about 55 miles. It runs through Alcorn, S.S. McClure (1857-1944) was a key figure in Muckraking Journalism. He founded and ran McClure's Magazine from June of 1883 to 1911, when he was forced to sell the magazine after many of his writers defected to form their own magazine. M
Chort
Theta Leonis (θ Leo / θ Leonis) is a star in the constellation Leo. It also has the traditional names Chertan ("two small ribs") or Chort ("small rib") or Coxa ("hip"). Theta Leonis belongs to the spectral class A0 and has apparent magnitude +3.4. It is 170 light-years from
Coxa
Theta Leonis (θ Leo / θ Leonis) is a star in the constellation Leo. It also has the traditional names Chertan ("two small ribs") or Chort ("small rib") or Coxa ("hip"). Theta Leonis belongs to the spectral class A0 and has apparent magnitude +3.4. It is 170 light-years from
Manx National Heritage
Manx National Heritage (in Eiraght Ashoonagh Vannin) is the national heritage organisation for the Isle of Man.

Overview

Manx National Heritage is responsible for:
- The Manx National Museum Service (which runs twelve museum sites)
- The National Monuments Service (which protects monuments, manages the National Monuments Record and controls archaeological investigations)
- The National Trust Service (Which preserves and protects areas of natural beauty and ecological significance)
- The National Archive
January 2005 Iraqi election
In the January 30, 2005, Legislative elections, the Iraqi people chose representatives for the newly-formed 275-member Iraqi National Assembly. The voting represented the first general election since the United States-led 2
Lady Catherine Macmillan
The Right Honourable Catherine Amery, Baroness Amery of Lustleigh (born 1926) is the daughter of the British politician and publisher Harold Macmillan, 1st Earl of Stockton and his wife, Lady Dorothy. She married the
December 2005 Iraqi elections
Following the ratification of the constitution of Iraq on October 15, 2005, a general election was called for 15 December to elect a permanent 275-member Iraqi National Assembly. The elections will take place under a list system, whereby voters choose from a list of parties and coalitions. 230 seats will be apportioned among Iraq's 18 governates based on the number of registered voters in ea
John Jay McCloy
John Jay McCloy (March 31, 1895, Philadelphia, PennsylvaniaMarch 11, 1989, Stamford, Connecticut) was lawyer and banker who later became
Brandon and Bretford
Brandon and Bretford is a civil parish in Warwickshire, England. As the name suggests it contains the two villages of Brandon and Bretford. Of the two, Brandon is the largest. The two villages are located within 1 1/2 miles of each other, along the A428 road. In the 2001 census the parish had a popul
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org