:: wikimiki.org ::
| Luokka:Taruolennot |
Luokka:TaruolennotTaruolennot ovat historiallisia uskomusolentoja, joihin nykyään ei enää merkittävästi uskota.
Luokka:Mytologia
Taruolento
Taruolentona pidetään olentoa, josta kertovat myytit ja legendat, mutta joka ei kuitenkaan ole olemassa tai tieteen tuntema. Taruolennoista osa on fyysisiä ja kehollisia, toiset taas henkiolentoja, ja jotkut siltä väliltä.
Jyrkkä jako todellisten eliöiden ja taruolentojen välillä on syntynyt vasta tieteen kehityksen myötä. Esimerkiksi keskiajalla valaat kuuluivat samaan kauhistuttavien myyttisten petojen ryhmään kuin esimerkiksi lohikäärmeet. Vasta sittemmin valaista on saatu pitäviä todisteita, kun taas lohikäärmeet on nähty entistä jyrkemmin pelkäksi sepitteeksi. Tosin nykyisin myös tiedetään, etteivät valaat sylje tulta, kuten aiemmin luultiin, vaan niiden ilmoille puhaltamat patsaat ovat vesihöyryä. Moni muukin nykyisin tunnettu eläin on ollut ennen vastaavalla tavalla myyttinen ihmeolento niille, jotka eivät tunteneet sitä muuten kuin tarinoista.
Myös vieraat ihmisrodut ovat olleet keskiajan ja vielä suurten tutkimusmatkojen alkuvaiheissa eurooppalaisille lähinnä myyttisiä olentoja, joista saatettiin kertoa mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita. Aasiassa asui karvaisia koirankuonolaisia, (joista kerrottiin myös Suomessa), Afrikassa taas eli monenlaisia ihmisryhmiä, joista jotkut olivat kurjenkaulaisia ja kauniita, eräät yksisilmäisiä, ja eräät kuumuus oli korventanut tummiksi.
Kun lisääntyvä tieto osoitti jotkin olennot pelkäksi sepitteeksi, näitä olentoja ei kuitenkaan hylätty. Niistä kerrottiin edelleen tarinoita. Modernina aikana on jopa alettu luoda joukoittain uusia taruolentoja. Monet kirjailijat ja runoilijat käyttävät usein taruolentoja teksteissään, ja ne ovatkin olennainen fantasiakirjallisuuden perusta. Monet fantasiakirjallisuuden taruolennot on kuitenkin johdettu kansanperinteellisistä taruolennoista.
Taruolentoja
- Yksisarvinen
- Lohikäärme
- Aarnikotka
- Luettelo taruolennoista
Luokka:Taruolennot Νοέμβριος 2003
20ος αιώνας | 21ος αιώνας | 22ός αιώνας
199ος δεκαετείας | 200ος δεκαετείας| 201ος δεκαετείας
1998 | 1999 | 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008
Ιανουάριος | Φεβρουάριος | Μάρτιος | Απρίλιος | Μάιος | Ιούνιος | Ιούλιος | Άυγουστος | Σεπτέμβριος | Οκτώβριος | Νοέμβριος | Δεκέμβριος
----
Γεγονότα
Γεννήσεις
Θάνατοι
Κατηγορία:Μήνες Ετών
diety luxury hotel prague spalanie kalorii spielautomaten wagi
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Indian National Mathematics Olympiad
The Indian National Mathematics Olympiad (INMO for short) is an Olympiad in mathematics held in India.
The INMO examination is held in February of every year. School students of any class (see below for more) first need to write the Regional Mathematics Olympiad of their respective state or region, usually held sometime between October and December of the previous year. Around thirty students are selected from each region, to write the INMO. Among these 400
|
Waimangaroa River
The Waimangaroa River is located on the West Coast of New Zealand.
The river passes through tussock, scrub and forested areas before draining into the Karamea Bight in the Tasman Sea.
Category:Rivers of New Zealand
Category:West Coast, New Zealand
|
|
|