:: wikimiki.org ::

Luokka:Uralilainen Kielikunta

Luokka:Uralilainen kielikunta

Uralilaiseen kielikuntaan liittyviä artikkeleja. Luokka:Kielikunnat ja:Category:ウラル語族 ko:분류:우랄어족

Uralilaiset kielet

Uralilaiset kielet on kielikunta, jonka kieliä nykyään puhutaan kahden puolen Ural-vuoristoa. Jo 1600-luvun lopulla havaittiin suomen ja unkarin samankaltaisuus ja seuraavalla vuosisadalla mukaan otettiin muun muassa saame. Tuolloin kielikuntaa kutsuttiin vielä suomalais-ugrilaiseksi kielikunnan päähaarojen mukaan. 1800-luvulle tultaessa kielikuntaan oli yhdistetty myös samojedikielet, joiden puhujat asuvat Jäämeren rannalla Uralin kummallakin puolella. Sen lisäksi sen haaraksi voidaan myös lukea uralilais-jukagiirilainen kielikunta, jonka kieliä puhutaan Koilis-Siperialla.

Historia

Kielikunnan alkuperä sijoittuu arviolta 7000 vuoden taa, jolloin uralilainen kantakieli oli vielä yhtenäinen kielimuoto. Kantauralin puhujien tarkkaa asuma-aluetta ei varmuudella tiedetä, mutta se on sijainnut jossakin nykyisen Venäjän havumetsävyöhykkeellä, mahdollisesti Uralin länsipuolelle Volgan suuren mutkan seutuvilla. Toisinaan on myös esitetty, että kantakieltä on alun perin puhuttu laajalla alueella Uralilta Baltiaan saakka. Ajatus sopii kuitenkin huonosti siihen, että yksittäisten pyyntikulttuurien asuttamat alat ovat varsin pieniä, ja siksi myös uralilaisen kielikunnan täytyy olla alkuaan peräisin joltain maantieteellisesti suppealta alueelta. Viime aikoina on esitetty myös malli, jonka mukaan uralilaisia kieliä olisi puhuttu jääkauden aikana suunnilleen nykyisen Ukrainan alueilla, ja kieli olisi levittäytynyt sieltä ensimmäisten nykyihmisten mukana keskiseen ja pohjoiseen Eurooppaan. Uralilaisten kielten kuvaamista varten on kehitetty suomalais-ugrilainen tarkekirjoitus (SUT). Samaa tarkekirjoitusta käytetään myös turkkilaiskielten kuvaamisessa. Joskus uralilaiset kielet nähdään laajempana kokonaisuutena yhtessä altailaisten kielten kanssa, jolloin puhutaan uralilais-altailaisista kielistä. Uralilainen sukulaisuus perustuu kielten keskinäisiin vastaavuussuhteisiin. Uralilaisten kielten kieliopillissa (esimerkiksi taivutuspäätteissä) ja perussanastossa on runsaasti yhteisiä aineksia, jotka on peritty yhteisestä kantakielestä. Kyseessä ei siis ole näiden kielten puhujien geneettinen sukulaisuus, sillä läntisten (suomi, viro, jonkin verran ersä, komi) uralilaisten kielten puhujien perimä on lähtöisin lännestä, ja itäisten (hanti, mansi, samojedi) perimällä on yhteyksiä pitkälle Siperiaan päin. Keskisten uralilaisten (mokša, mari, udmurtti) puhujien perimässä on paljon yhteyksiä turkkilaisiin kansoihin. Myös unkarilaisilla on yhteyksiä turkkilaisperimään. Saamelaisten perimä on erikoistapaus, jossa on viitteitä jopa Iberian varhaiskansoihin. Kielten rakenteellisilla yhtäläisyyksillä on suuri merkitys kielisukulaisuuden perustelemisessa. Lisäksi yhteisillä elementeillä eli sijapäätteillä, possessiivisuffikseilla ja johtimilla on suuri merkitys, sillä ne lainautuvat huonosti kielestä toiseen. Helpoimmin kielisukulaisuus ilmenee sanaston avulla, mutta aina on muistettava, että sanasto on helpoimmin kielestä toiseen siirtyvä kieliaines.

Luokittelu

sanaston Sulkeissa ovat kielten vanhentuneet nimitykset. Samojedikielet
- Pohjoissamojedilaiset kielet
- nganasani (tavgi)
- enetsi (jeniseinsamojedi)
- nenetsi (jurakki)
- juratsi
- Eteläsamojedilaiset kielet
- selkuppi (ostjakkisamojedi)
- kamassi
- matori Suomalais-ugrilaiset kielet
- Ugrilaiset kielet
- Unkarilaiset kielet
- unkari (madjaari)
- Obinugrilaiset kielet
- hanti (ostjakki)
- mansi (voguli)
- Suomalais-permiläiset kielet
- Permiläiset kielet
- komi (syrjääni)
- komipermjakki
- udmurtti (votjakki)
- Suomalais-volgalaiset kielet
- Marilaiset kielet
- mari (tšeremissi)
- Mordvalaiset kielet
- ersä
- mokša
- Sammuneet suomalais-volgalaiset kielet
- merja
- metserä
- muroma
- Suomalais-saamelaiset kielet
- Saamelaiskielet
-
- Länsisaamelaiset kielet
-
- eteläsaame
-
- uumajansaame
-
- piitimensaame
-
- luulajansaame
-
- pohjoissaame
-
- Itäsaamelaiset kielet
-
- inarinsaame
-
- keminsaame
-
- koltansaame (koltta)
-
- akkalansaame
-
- kiltinänsaame
-
- turjansaame
- Itämerensuomalaiset kielet
-
- inkeroinen
-
- liivi
-
- karjala
-
- aunuksenkarjala (aunus, livvi)
-
- lyydi
-
- varsinaiskarjala
-
- suomi (johon luetaan myös kveeni ja meänkieli)
-
- vatja
-
- vepsä
-
- viro (johon luetaan myös võro ja sen murre setu) Volgalaisiin kieliin luetaan marilaiset ja mordvalaiset kielet, mutta uusien kielitieteellisten tutkimusten mukaan ne eivät muodosta yhteistä ryhmää vaan ovat haarautuneet lähes samanaikaisesti suomalais-volgalaisesta kantakielestä.

Typologia

Uralilaisilla kielillä on monia yhteisiä piirteitä.
- agglutinaatio
- suuri sijamuotojen määrä
- uralilainen sijajärjestelmä
- vokaalisointu
- kieliopillisen suvun puuttuminen
- kieltoverbi
- liudennus
- tonaalisuuden puuttuminen
- yhteinen sanasto
- omistusliitteet
- possessiivipronominien puuttuminen
- kaksikko eli duaali
- monikko eli pluraali
- omistusrakenne

Agglutinaatio

Agglutinaatio eli erilaisten johdinten, tunnusten ja päätteiden käyttö esintyy voimakkaana kaikissa uralilaisissa kielissä. Tunnuksia ja päätteitä ovat mm. verbin pääluokkien, tapaluokkien ja aikamuotojen tunnukset, persoona- ja sijapäätteet sekä liitepartikkelit.

Suuri sijamuotojen määrä

Uralilaisissa kielissä on keskimäärin 13 - 14 sijamuotoa. Sijamuotojen määrä vaihtelee kuitenkin suuresti eri kielissä. Suomessa on 15 produktiivista sijaa, mutta unkarissa jopa 24, kun taas jotkin kielet tulevat toimeen jopa kolmella sijamuodolla. Sijamuotojen määrä muutamissa kielissä on seuraava:
- ersä: 12
- inarinsaame: 9
- komi: 18
- mokša: 13
- nenetsi: 7
- pohjoissaame: 7
- suomi: 15 (tai enemmän)
- udmurtti: 16
- unkari: 24 (tai enemmän)
- vepsä: 24
- viro: 14

Uralilainen sijajärjestelmä

Uralilainen sijajärjestelmä on pohjana kaikille uralilaisille kielille. Monissa kielissä sijamuotojen määrä on lisääntynyt runsaasti, kun taas toisissa se on pysynyt maltillisena tai jopa vähentynyt. Uralilainen sijajärjestelmä käsittää kolme yleissijaa ja kolme paikallissijaa. Yleissijoja ovat nominatiivi, akkusatiivi ja genetiivi ja paikallissijoja lokatiivi, separatiivi ja latiivi.

Vokaalisointu

Vokaalisointu eli vokaaliharmonia on useimpien tutkijoiden mielestä ollut jo uralilaisessa kantakielessä. Nykyisistä uralilaisista kielistä vokaalisoinnun tuntevat monet itämerensuomalaiset kielet kuten suomi (virossa se puuttuu yleiskielestä mutta esiintyy varsinkin etelämurteissa), unkari sekä murteittain mari, ja joistain muistakin uralilaisista kielistä voidaan ainakin murteittain osoittaa vokaalisoinnun jälkiä.

Kieliopillisen suvun puuttuminen

Uralilaisten kielten substantiiveilla ei ole kieliopillista sukua kuten monilla indoeurooppalaisilla kielillä, joissa substantiivit jaetaan yleensä maskuliineihin, neutreihin ja feminiineihin.

Kieltoverbi

Kieltoverbi esiintyy useimmissa uralilaisissa kielissä. Kieltoverbi on taipuva verbi, jonka avulla muodostetaan verbien kieltomuodot. Kieltoverbi esiintyy muun muassa suomessa, virossa, karjalassa, pohjoissaamessa, inarinsaamessa, niittymarissa, komissa, nenetsissä, enetsissä, nganasanissa ja kamassissa. Unkarissa on käytössä pelkkä kieltosana.

Liudennus

Uralilaisessa kantakielessä oletetaan joillakin konsonanteilla olleen liudentunut vastineensa, esim. n:n rinnalla liudentunut n'. Nykyisistä uralilaisista kielistä jotkin (esim. unkari) ovat laajentaneet liudennuksen vaikutusalaa, jotkin taas (kuten itämerensuomalaiset kielet) menettäneet alkuperäisen liudennuksen kokonaan. Joissain itäsuomalaisissa kielissä on sittemmin kehittynyt uusi liudennus alkuperäisen i:n tai j:n edelle, näin esim. virossa tai suomen itämurteissa.

Tonaalisuuden puuttuminen

Uralilaiset kielet eivät ole tonaalisia kuten esimerkiksi jeniseiläiskielet, joiden puhuma-alue on Ural-vuoriston itäpuolella.

Yhteinen sanasto

Yhteisellä sanastolla on olennainen merkitys kielisukulaisuutta tutkittaessa. Uralilainen sanasto sisältää noin 200 sanaa. Sanan katsotaan olevan uralilaista alkuperää, mikäli se esiintyy sekä suomalais-ugrilaisissa että samojedikielissä eikä kyse ole lainasanasta kummassakaan kieliryhmässä. Yhteinen sanasto sisältää muun muassa ruumiinosien, sukulaisuussuhteiden, eläinten ja luontoon liittyvien asioiden nimityksiä sekä pronomineja, lukusanoja ja yleisiä verbejä. Johdokset lisäävät huomattavasti uralilaista alkuperää olevien sanojen määrää.

Linkkejä

- [http://www.histdoc.net/sounds/unkari.html Suomen ja unkarin kielen sukulaisuudesta] Gyula Weöres (1935) Luokka:Kieliryhmät Luokka:Kielikunnat Luokka:Uralilainen kielikunta ja:ウラル語族

Kielikunta

Kielet jaotellaan sukulaisuuden mukaan kielikuntiin, jotka edelleen jaotellaan kieliryhmiin. Kielten fylogeneettinen samanlaisuus havaitaan tavallisesti perussanastosta, jota ovat esim. sukulaisuussanat, perusruumiinosat, numerot jne. Kovin kaukaisia sukulaisuussidoksia ei voida havaita. Kieliä, jotka eivät kuulu mihinkään kielikuntaan (esim. korea), kutsutaan isolaateiksi. Toisin sanoen isolaattikieli on kielikuntansa ainoa kieli. Kielitypologiassa maailman kielet ryhmitellään samankaltaisuuksien perusteella. Hyvinkin läheiset sukulaiskielet voivat sijoittua typologisesti tarkasteltuna eri ryhmiin. Esimerkiksi suomen kieli on paljon enemmän agglutinatiivinen kuin viron kieli, joka on osin muuttunut fleksiokieleksi. Monet kielen epäsäännöllisyydet kertovat sen muuttuneen historiansa aikana. Esimerkiksi vesi-sanan taivutusmuodoista (kuten veteen ja vedet) on päätelty sen muinaisen perusmuodon olleen likimain vete. Tällaisen sisäisen rekonstruktion lisäksi kieliä verrataan myös muihin kieliin. Foneettisia muutoksia menneisyyteen seuraamalla sukukielille voidaan hahmotella yhteinen alkumuoto eli kantakieli, josta ne ovat alkaneet kehittyä omiin suuntiinsa. Jatkamalla ajassa taaksepäin saadaan selville yhä vanhempien kantakielten piirteitä, kunnes on saavuttu kokonaisen kielikunnan juurille. Perinteisesti kielikuntaa onkin kuvattu kielten sukupuuna. Nykyisin tällainen selkeä haarautumismalli on kuitenkin usein korvattu pensasmallilla, jossa kielikunnan päähaarat ovat tasa-arvoisia. Joskus kantakieli voidaan yhdistää historian tuntemaan kieleen. Esimerkiksi latinan murteet (vulgaarilatina) olivat lähtökohtana nykyisille romaanisille kielille. Romaaninen kantakieli on siis suurin piirtein sama kuin (klassinen) latina. Samoin muinaisskandinaavin murteet ovat norjan, ruotsin, tanskan ja islannin kantakieltä.

Afrikan ja Lounais-Aasian kielikunnat

- nigeriläis-kongolaiset kielet (negroafrikkalaiset kielet)
- nilosaharalaiset kielet
- afroaasialaiset kielet (seemiläis-haamilaiset kielet)
- khoisankielet
- ...

Amerikan kielikunnat

Euroopan ja Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Aasian kielikunnat

- altailaiset kielet
- baskikielet
- dravidakielet
- eteläkaukasialaiset kielet
- indoeurooppalainen kielikunta
- pohjoiskaukasialaiset kielet
- uralilaiset kielet
- samojedikielet
- suomalais-ugrilaiset kielet (mm. suomen kieli)
- ...

Itä-Aasian kielikunnat

- ainun kieli
- japanilaiset kielet
- korean kieli
- sinotiibetiläiset kielet
- siniittiset kielet
- tiibetiläiset kielet
- thai-kielet
- ...

Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren saarten kielikunnat

- austroaasialaiset kielet
- austronesialaiset kielet
- papualaiskielet
- ...

Erityisryhmien kielet

- viittomakielet
- ...

Muut kielet

- keinotekoiset kielet
- kreolit ja pidginit
- sekakielet

Aiheesta muualla

- http://www.ethnologue.com/family_index.asp luokka:Kielitiede

Luokka:Kielikunnat

Kielikuntia käsitteleviä artikkeleja. Luokka:Kielitiede ko:분류:어족 ja:Category:語族

Ruine Freudenberg

Die Ruine Freudenberg ist das Wahrzeichen von Bad Ragaz im Schweizer Kanton St. Gallen und liegt etwa einen Kilometer nordwestlich des Städtchens auf einem felsigen Hügel, in 83 Meter Höhe. Die Ruine gehört dem Schweizerischen Burgenverein.

Geschichte

Man weiss bis heute noch nicht genau, wann die Burg gebaut wurde. Im 13. Jahrhundert war die Burg und Herrschaft "Freudenberg" im Besitz der Freiherren von Wildenberg, die in Rätien begütert waren. Im Jahre 1402 wurde die Herrschaft an die Herzöge von Habsburg verpfändet, 1406 an den Grafen Friedrich VII. von Toggenburg. Nach dessen Tod im Jahr 1436 wurde die Herrschaft wieder eingelöst. Am 26. Mai 1437 wurde die Burg Freudenberg durch die Zürcher geplündert und geschleift. Als 1803 der Kanton St. Gallen gegründet wurde, gelangten die Ruine und ein Teil des Burghügels in dessen Besitz. Zwischen 1825 und 1838 gehörte die Ruine dem Kloster Pfäfers. Wieder im Besitz des Kantons, wurde die Ruine Freudenberg 1929 restauriert.

Sage

Gemäß einer Sage, die sich die Einheimischen erzählen, soll in der Ruine Freudenberg eine wunderschöne Jungfrau verbannt worden sein. Die Jungfrau wartet sehnlichst darauf, dass sie von einem jungen Mann erlöst werde. Derjenige, der sie erlöst, bekommt die Jungfrau und dazu einen sagenhaften Schatz, der verborgen liegt. Freudenberg, Ruine Freudenberg, Ruine

gastronomia Rolety hotels in Krakow opisy gg mBank Strona Informacyjna

:: RELATED NEWS ::

Michel Preud'homme
Michel Preud'Homme (
- 24. Januar 1959) ist ein ehemaliger belgischer Fußballspieler. Zu seiner Zeit als Profi spielte der Torwart unter anderem beim KV Mechelen und Benfica Lissabon. Er nahm mit der belgischen Nationalm

Zulässigkeit

Unterschied der beiden

Read More...

EKHN
Die Evangelische Kirche in Hessen und Nassau (EKHN) ist eine von 23 Gliedkirchen (Landeskirchen) der Evangelischen Kirche in Deutschland (EKD). Wie alle Landeskirchen ist sie eine Körperschaft des öffentlichen Rechts mit Sitz in Darmstadt.
Die Kirche hat ca. 1,85 Millionen Gemeindeglieder (Stand: Dez. 2002) in 1.184 30. August 1945 in Prag, † 12. Januar 1998 in Berlin) war eine tschechische, deutschsprachige Schriftstellerin. Libuše Moníková wuchs in Prag auf. Von 1963 bis 1968 studierte sie an der dortigen Als Okklusion bezeichnet man einen Vorgang in einem dynamischen Tiefdruckgebiet, bei dem dessen Warmsektor vom Boden gehoben wird. Bei dynamischen Tiefdruckgebieten in den mittleren Breitengraden, der so genannten Ferrel Zelle oder Westwindzone, kommt es im Zuge der Als Okklusion bezeichnet man einen Vorgang in einem dynamischen Tiefdruckgebiet, bei dem dessen Warmsektor vom Boden gehoben wird. Bei dynamischen Tiefdruckgebieten in den mittleren Breitengraden, der so genannten Ferrel Zelle oder Westwindzone, kommt es im Zuge der Beim Roten Faden handelt es sich um einen Rundgang zu den rund 40 wichtigsten Sehenswürdigkeiten zur Architektur und Geschichte in der Innenstadt von Hannover. Er ist eine 4,2 km lange Linie, die mit roter Farbe auf das Pflaster gepinselt wurde. Sie führt auf Fußgängerwegen entlang und kreuzt zahlreiche Straßen. Die Linie beginnt am Tourismusbüro (Hannover Tourismus Service) neben dem