:: wikimiki.org ::
| Luxemburg |
Luxemburg
Luxemburgin suurherttuakunta on perustuslaillinen monarkia Länsi-Euroopassa naapurimainaan Ranska, Belgia ja Saksa.
Historia
Keskiaika
Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963 kun Ardennien kreivi Sigefroid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnanrauniot, jotka kuuluiveat Teirsin Saint Maximin -luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla kalloisella mäellä nimeltä Bock, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin "Pohjolan Gibraltariksi".
Luxemburg pysyi Pyhästä Saksalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana aina vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip II Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyy 1506.
Uusi aika
Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa 1684. Tämä toimenpide huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan, insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.
Ranskan vallankumouksen jälkeen
Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen ja siitä tehtiin yksi maan departementeistä (département des Forêts) vuonna 1795 (tilanne virallistettiin kuitenkin vasta vuonna 1797). Napoléonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, joka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas. Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg oli jäsen Saksan liitossa ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Wilhelm II kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti.
Belgialaisten kapinalla hollantilaisia vastaan 1830 oli merkittäviä seurauksia myös Luxemburgille. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtion, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana. Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ransakalaisen kulttuurin vaikutus jäi erinomaisen voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa saksan tulliunioniin (zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841-1891 välisenä aikana.
Perustuslaillinen monarkia
Vuonna 1867 puhjennut kriisi oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan kesken. Kyse oli Luxemburgin statuksesta. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoo-sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin. Linnoituksen muurit revittiin ja Preussin armeija poistui maasta. Vuonna 1868 maalle hyväksyttiin sen ensimmäinen perustuslaki.
Saksa valloitti Luxemburgin ensimmäisessä maailmansodassa ja miehitti sitä vuoteen 1918 saakka. Ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat maan Saksan miehityksestä. Kaksi Yhdysvaltain armeijan divisioonaa kuitenkin jäi maahan sotaa seuranneiden vuosien ajaksi. Versaillesin rauhanneuvotteluissa muut osapuolet torjuivat Belgian vaatimuksen koko Luxemburgin liittämisestä Belgiaan.
Toisessa maailmansodassa toistuivat aiemmat tapahtumat ja saksalaiset miehittivät maan. Suurherttuatar eli miehitysvuodet maanpaossa Yhdysvalloissa. Sodan ja miehityksen traumoista selvittyään maa liittyi NATO:on sen perustajajäsenenä vuonna 1949. Tätä ennen maa oli tehnyt talouspoliittisen liiton Alankomaiden ja Belgian kanssa, mistä alkoi Benelux-yhteistyö.
Luxemburg on ollut toisen maailmansodan jälkeen innokas Euroopan yhdentymisen kannattaja. Maa oli perustamassa Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisöä vuonna 1950. Tämä oli alkiona nykyiselle Euroopan Unionille. Vuonna 1957 Luxemburg oli perustajajäsenenä allekirjoittamassa ns. Rooman sopimusta, jolla luotiin Euroopan Talousyhteisö EEC (CEE).
Politiikka
Sisäpolitiikka
Valtionpäämies on suurherttua Henri, joka seurasi isäänsä Jeania 7. lokakuuta 2000 (katso: Luxemburgin suurherttuat). Suurherttuan valta on kuitenkin nimellistä ja edustuksellista. Pääministeri Jean-Claude Junckerilla on maan poliittisen vallankäytön johtopaikka.
Luxemburgin sisäpolitiikkaa luonnehtii hyvin merkittävä konsensus. Se perustuu koaliitioille, mikä puolestaan on seurausta vaalien suhteellisesta äänestystavasta. Maan keskeiset sisäpoliittiset kysymykset liittyvät pääsääntöisesti eurooppalaiseen integraation.
Maan sisäpolitiikkaan on oma vaikutuksensa myös runsaalla ulkomaalaisten osuudella. Perinteisten siirtotyöläisten osuus on ollut merkittävä jo 1960-luvulta lähtien ja eritoten heitä saapui Etelä-Euroopan maista, Italiasta, Espanjasta ja Portugalista. Uusin "siirtolaisten" ryhmä ovat Euroopan Unionin virkamiehet perheineen ja avustajineen. Tämän korkeapalkkaisen siirtolaisryhmän tähden maassa vallitsee esim. hyvin tiukka ja tarkasti valvottu vuokrasäännöstely, jolla taataan myös maan omien asukkaiden mahdollisuudet kohtuuhintaiseen asumiseen.
Kansanedustuslaitos
Luxemburg on perustuslaillinen monarkkia ja parlamentaarinen demokratia. Kansanedustuslaitoksen vaaleja varten maa on jaettu neljään vaalipiiriin:
# Eteläinen: Esch'in ja Capellen kantonit
# Itäinen: Grevenmacherin, Remichin ja Echternachin kantonit
# Keskeinen: Luxemburgin ja Merschin kantonit
# Pohjoinen: Diekirchin, Redahgen, Wiltzin, Clervaux'n ja Vianden kantonit.
Kansanedustajien määrä on perustuslain mukaan 60. Heidät valitaan yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla käyttäen ns. listavaalia. Vaalikausi kestää viisi vuotta. Edustajapaikat jakautuvat vaalipiireittäin seuraavasti:
- Eteläinen alue: 23 edustajaa,
- Itäinen alue: 7 edustajaa,
- Keskeinen alue: 21 edustajaa,
- Pohjoinen alue: 9 edustajaa.
Viimeisimpien vuonna 2004 pidettyjen vaalien tulokset puolueittain olivat:
- 36,11 % CSV / PCS (Kristillis-sosiaalinen puolue: 24 sièges
- 23,37 % LSAP / POSL (Luxemburgin sosialistinen yöväenpuolue: 14 sièges
- 16,05 % DP / PD (Demokraattinen puolue): 10 sièges
- 11,58 % Déi Greng (Vihreät) : 7 sièges
- 9,95% ADR (Demokratia ja eläkeläisten taloudellisen turvan komitea): 5 sièges
- 1,90 % Déi Lénk (Vasemmisto)
- 0,92% KPL (Luxemburgin kommunistinen puolue)
- 0,12% FPL (Luxemburgin Vapaapuolue)
Eräänlaisena ylähuoneena maassa toimii "Conseil d'État" (valtioneuvosto), jonka muodostavat 21 suurherttuan nimittämää tavallista kansalaista. Nimitys tehdään kansanedustuslaitoksen lausunnon jälkeen. Halitsijaperheen aikuiset jäsenet kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä tähän neuvostoon. Neuvoston tehtävänä on neuvoa ja avustaa kansanedustuslaitosta lainsäädännön tekemisessä.
Ulkopolitiikka
Alusta alkaen Luxemburg on ollut Euroopan Unionin ja sen edeltäjien aktiivinen jäsen. Sen vaikutusvalta järjestöissä on ollut huomattavasti suurempi kuin mitä sen koko edellyttäisi. Luxemburgin johdolla neuvoteltiin ja luotiin pitkälti koko järjestöä suuresti muokannut Maastrichtin sopimus. Luxemburg ei ollut ainostaan ensimmäinen maa, joka täytti sopimuksen taloudelliset, lainsäädännölliset ja rahapoliittiset kriteerit, vaan se täytti ne jo vuoden etuajassa.
Luxemburg on jäsenmaista hyötynyt suhteellisesti ehkä eniten Euroopan Unionista, sillä siellä toimivat mm. parlamentin sihteeristö, tuomioistuin ja tilintarkastusvirasto. Osittain näiden suurten virastojen ansiosta Luxemburgin elintaso on eräs maailman korkeimmista ja samalla kansalaisten verotaso hyvinkin matala.
Maantiede
Jean-Claude Juncker
Luxemburgin sijainti läntisen Euroopan sydämmessä on ollut maalle sekä positiivinen, että myös monasti negatiivinen seikka. Maan pinta-ala on 2 586km², pohjois-eteläsuuntaan pituutta on enimmillään 82 kilometriä ja leveyttä 57 kilometriä lännestä itään. Maa kuuluu siis ns. Euroopan pienvaltioihin, joskin niissä suurimpien joukkoon.
Maa jakautuu kahteen hyvin erilaiseen maantieteelliseen alueeseen:
# Pohjoisessa Oesling, jonka keskikorkeus on 450 metriä merenpinnasta ja joka käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Alue modostaa itäisen osan Ardennien vuoristosta.
#Gutland eli "Hyvä maa", maan keski- ja eteläosa. Keskikorkeus on 215 metriä merenpinnasta ja käsittää loput 2/3 valtion pinta-alasta. Idässä alue rajoittuu Moselin maanviljelyslaaksoon ja etelässä se on osa Lorrainen tasankoa.
Luxemburgin korkein kohta on 559 metriä korkea Burgplatz Huldangessa, ja alavin kohta on 133 metriä merenpinnasta Wasserbillingissä Moselin laaksossa. Pääkaupunki Luxemburg sijaitsee 304 metrin korkeudessa. Kaupungille ovat tyypillisiä erittäin suuret korkeuserot.
Jean-Claude Juncker
Meuseen laskevan Chiersin muodostamaa poikkeusta lukuun ottamatta Luxemburgin vedet laskevat Mosel-jokeen ja sen myötä Pohjanmereen.
Talous
Luxemburgin talous on suuresti riippuvainen pankkisektorista ja terästeollisuudesta. Kansainvälisillä virkamiehillä ja heidän kulutuksellaan on myös kohtuullinen merkitys maan taloudelle. Luxemburgilaiset voivatkin nauttia yhdestä maailman korkeimmasta elintasosta mitattuna kansantulolla henkeä kohti.
Matkaoppaat mainostavat maata hyvin usein Euroopan vihreänä sydämenä, kuitenkin tässä luonnonkauniissa maassa on runsaasti korkeatasoista teollisuutta ja sen talous on voimakkaasti vientivetoinen. Luxemburgilaiset nauttivat taloudellisesta vauraudesta, joka lienee ainutkertainen demokraattisissa teollisuusvaltioissa.
Terästeollisuus
Luxemburgin teollinen aktiivisuus on paljolti keskittynyt terästeollisuuteen ja sen ympärille rakentuu varsinainen teollinen tuotanto. Tosin nykyisin sen osuus kansantulosta on vähentynyt melko pieneksi. Maan terästeollisuuden lähtökohtana voidaan pitää 1876 tapahtunutta englantilaisen metalliteollisuuden maahantuloa. Vuonna 1911 perustettiin Arbed-yhtiö, joka tänään on Euroopan toiseksi suurin teräksentuottaja. Tämä terästeollisuus on sijoittunut Ranskan rajan läheisyyteen. Sen tuotanto käsittää 29% maan viennistä ilman palveluja, 1,8% maan bruttokansantulosta, ja se työllistää 22% teollisuuden työvoimasta ja 3,9% koko työvoimasta.
Vaikka Luxemburg on monessa suhteessa vapaan markkinatalouden mallimaa, vuoden 1974 jälkeen valtio on omistanut lähes kolmanneksen teräsjätti Arbedistä. Syynä tähän ovat tuolloin tapahtuneet terästeollisuuden modernisoinnit ja rakennemuutokset. Uudistukset onnistuivat ja tehtäiden tuotantoaste on maailman korkeimpia. Noin 6% tehtaiden tuotannosta suuntautuu Yhdysvaltoihin.
Pankit
Terästeollisuuden vaikeudet ja lamakaudet ovat korostaneet pankkisektorin merkitystä Luxemburgin taloudelle. Hyvän asemansa johdosta maa on voinut säilyttää Euroopan Unionissa ainutlaatuisen pankkisalaisuuden ja pankkitoiminnan kontrolloimattomuuden.
Vuonna 1997 maassa oli 215 pankkia, ja niissä kaikkiaan 21.000 työntekijää. Poliittinen vakaus, hyvät tietoliikenneyhteydet, helppo pääsy muihin Euroopan maihin, koulutettu monikielinen henkilökunta ja pankkitoiminnan vankat salaisuusperinteet ovat taanneet finanssisektorin jatkuvan kasvun. Suurin pankkien määrä kuuluu saksalaisille ja sitten tulevat pohjoismaat, Japani ja Yhdysvallat, jonka keskeisimmät pankit ovat läsnä Luxemburgin pankkimarkkinoilla.
Maan pankkien kokonaistase oli yli $200 miljardia vuoden 1966 lopulla. Summasta oli ulkomaalaista valuuttaa 81%, eritoten dollareita ja Saksan markkoja. Pankkitoiminnan lisäksi yli 9000 holding-yhtiötä on perustanut pääkonttorinsa Luxemburgiin. Myös Euroopan unionin hallitsema finanssi-instituution Euroopan Investointipankki pitää päämajaansa Luxemburgissa. Maan alhaiseen veroasteeseen kuuluu myös muita EU-maita alhaisempi arvonlisävero eri tuotteille. Myös suomalaisilla pankeilla on ollut konttori tai sisarpankki Luxemburgissa jo pitkään ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin.
Ulkomaiset investoinnit
Luxemburg tarjoaa ulkomaisille sijoituksille hyvin otollisen ympäristön. Hallituspolitiikka on johdonmukaisesti suosinut uusia investoijia. Tämä on tuonut Luxemburgiin erityisesti high-tech-teollisuuden ja muun vastaavan ns. kevytteollisuuden inventointeja.
Luxemburgin kauppatase on ollut viime vuosikymmeninä tuontivoittoinen, mutta kun palvelutase otetaan mukaan, niin kokonaistase on ollut vientivoittoinen. Näin finanssi- ja pankkisektori mahdollistavat korkean kulutustason maan asukkaille. Myös valtiontalous on vahva ja yleensä budjetit ovat ylijäämäisiä.
Työelämän suhteet
Työelämän suhteet ovat olelet rauhalliset vuoden 1930 jälkeen. Suurin osa teollisuustyöväestöstä on järjestäytynyt ammattiliittoihin, jotka ovat yhteydessä yhteen keskeiseen puolueeseen. Tärkeimmissä työelämää koskevissä neuvotteluissa toimii ns. kolmikantajärjestelmä, eli hallitus, ammatttiliitot ja työnantajat yhteistyössä.
Ulkomaiset investoijat pitävätkin usein juuri Luxemburgin työelämän suhteita ensisijaisena syynä päätökselleen investoida suuriruhtinaskuntaan. Työttömyys on Euroopan mittakaavassa lähes olematonta (noin 2,8 prosenttia), vaikka maassa on todella suuri ulkomaalaisten työntekijöiden määrä.
Tilastoa
- BKT - kasvu: 1,1% (2002), 1,2% (2001), 8,9% (2000), 8,7% (1999)
- GDP - Sektoreittainen jakautuminen:
maanviljely:
1%
teollisuus:
23%
palvelut:
76% (1999 arvio.)
- Köyhyysrajan alapuolella elävä kansanosa: 0%
- Inflaatio (kuluttajahinnat): 1,1% (1999 arvio.)
- Työvoima: 236.400 (kolmasosa työvoimasta on ulkomaalaisia työntekijöitä, eritoten Portugalista, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta) (1998 arvio)
- Työvoima toimialottain: palvelut 83,2%, teollisuus 14,3%, maanviljely 2,5% (1998 arvio)
- Budjetti: (2000 arvio)
tulot:
$4,73 miljardia
menot:
$4,71 miljardia
- Teollisuus: pankkitoiminta, teräs ja rauta, elintrarviketeollisuus, kemikaalit, metallituotteet, renkaat, lasi ja alumiini
- Teollisuustuotannon kasvu: 1,6% (1999 arvio)
- Sähkön tuotanto: 382 GWh (1998)
- Sähkön tuotanto - lähteittäin:
fossiiliset polttoaineet:
60,73%
vesivoima:
24,86%
atomivoima:
0%
muut:
14,41% (1998)
- Sähkön kulutus: 5.856 TWh (1998)
- Sähkön vienti: 900 GWh (1998)
- Sähkön tuonti: 6,4 TWh (1998)
- Maataloustuotteet: ohra, kaura, perunat, vehnä, hdelmät, viinirypäleet ja karjatuotteet
- Vienti: $7,5 miljardia (f.o.b., 1998)
- Vienti - hyödykkeeet: valmiit terästutteet kemikaalit, kumituotteet, lasi, alumiini, muut teollisuustuotteet
- Vientimaat: Saksa 33%, Ranska 20%, Belgia 12%, UK 6%, US 5%, Alankomaat 4% (1998)
- Tuonti: $9,6 miljardia (c.i.f., 1998)
- Tuonti - hyödykkeet: mineraalit, metallit, elintarvikkeet, kulutustavarat
- Tuontikumppanit: Belgia 36%, Saksa 27%, Ranska 12%, Alankomaat 5%, US 4% (1998)
- Ulkomainen velka: $0
- Kehitysapu: $160 miljoonaa (1999)
Väestö ja kulttuuri
Belgia
Luxemburgissa on kolme virallista kieltä: luxembourgeois/lëtzebuergesch (puhuttu virallinen kieli sitten vuoden 1970), saksa ja ranska (virallisia kirjoitettuja kieliä). Lëtzebuergesch on vanha germaaninen kieli, joka pohjaa Moselin frankkien kieleen.
Maan monikielisyys on tietenkin tulosta kahden erilaisen etnisen kulttuurin rinnakkainelosta. Tosin 1960-luvulla alkanut voimakas siirtolaisuus on tuonut maahan merkittäviä ryhmiä myös muita romaanisia kieliä puhuvia. Yleistäen voidaan todeta, että saksa on lehdistön pääkieli. Julkinen tiedotus tapahtuu ranskaksi, saksaksi ja joskus englanniksi tai portugaliksi, koska maan väestöstä 10% omaa portugalilaisen taustan.
Maan valtauskonto on katolisuus.
Hallituksella on ollut jo pitkään selkeä linja kehittää maasta audiovisuaalisen toiminnan ja kommunikaation keskus. Maalla on pitkät perinteet kaupallisessa radiotoiminnassa, sillä Radio Luxemburg oli Suomessakin hyvin kuunneltu länsimainen radioasema 50- ja 60-luvuilla, siis ennen kuin Yleisradio liberalisoi musiikkipolitiikkaansa. Nykyisin tämä yhtiö onkin Euroopan tärkein yksityinen radio- ja televisioyhtiö.
Vuonna 1986 perustetun luxemburgilaisen satelliittiyhtiön "Société européenne des satellites" (SES) taustalla on maan hallitus. Yhtiön tehtävänä on asentaa ja operoida telekommunikaatiojärjestelmiä, joilla välitetään televisio-ohjelmia ympäri Eurooppaa. Ensimmäinen SES "ASTRA" satelliitti, 16-kanavainen RCA 4000, laukaistiin avaruuteen Ariane-raketilla joulukuussa 1988. SES operoi tällä hetkellä seitsemällä satelliitilla.
Aiheesta muualla
- [http://www.luxembourg.lu Valtion virallinen sivusto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=49.816721,6.111145&spn=0.786855,2.026978&z=8&t=h&hl=en Luxemburg Google Mapsissa]
- [http://www.etat.lu/ Luxemburgin hallinnon portti]
- [http://www.netz-tipp.de/kat/World/Fran%e7ais/R%e9gional/Europe/Luxembourg/ Netz-Tipp.de] (saksankielinen)
Luokka:Luxemburg
als:Luxemburg
ms:Luxembourg
zh-min-nan:Luxembourg
ko:룩셈부르크
ja:ルクセンブルク
simple:Luxembourg
th:ประเทศลักเซมเบิร์ก
PerustuslakiPerustuslaki on valtion kirjoitetuista laeista korkeimmassa asemassa. Sen tarkoitus on asettaa suuntaviivoja valtion koko oikeusjärjestelmän rakenteelle. Tarkemmin perustuslain määräämistä asioista säädetään normaaleilla laeilla ja asetuksilla. Normaalit lait eivät saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa.
Perustuslaki määrää julkisen vallan käytön rajat ja näin suojaa kansalaisia mielivallalta, turvaten kansalaisoikeuksien toteutumisen. Perustuslakien esikuvana pidetään Magna Cartaa vuodelta 1215.
Katso myös
- Suomen perustuslaki
Luokka:Oikeustiede
Luokka:Politiikka
zh-min-nan:Hiàn-hoat
ko:헌법
ja:憲法
simple:Constitution
Länsi-Eurooppa
Länsi-Eurooppa on alue Euroopassa. Siihen lasketaan kuuluvaksi seuraavat valtiot:
- Alankomaat
- Belgia
- Irlanti
- Luxemburg
- Ranska
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Englanti
- Pohjois-Irlanti
- Skotlanti
- Wales
Luokka:Eurooppa
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
Saksa
Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.
Historia
Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle.
Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina.
18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta).
Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui.
Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.
Saksan historia -artikkelit
- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)
Politiikka
Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista.
Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein.
Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa.
Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa.
Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa.
Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia.
23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä.
Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.
Osavaltiot
Saksan osat
Saksan 16 osavaltiota ovat:
#Baden-Württemberg
#Baijeri (vapaavaltio)
#Berliini
#Brandenburg
#Bremen (vapaakaupunki)
#Hampuri (vapaakaupunki)
#Hessen
#Mecklenburg-Vorpommern
#Niedersachsen
#Nordrhein-Westfalen
#Rheinland-Pfalz
#Saarland
#Sachsen (vapaavaltio)
#Sachsen-Anhalt
#Schleswig-Holstein
#Thüringen
Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri.
Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).
Maantiede
Saksan maantiede
Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe.
Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa.
Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.
Talous
Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta).
Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.
Väestöjakauma
Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000.
Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia.
Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002).
Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.
Kulttuuri
Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig.
Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner
Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine
Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger
Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer
Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass
Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen
Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde
Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.
Merkittävimmät luonnonvarat
- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa]
Luokka:Saksa
fiu-vro:S'aksamaa
als:Deutschland
roa-rup:Ghirmânii
ms:Jerman
zh-min-nan:Tek-kok
ko:독일
ja:ドイツ
simple:Germany
th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี
963Vuosisadat: 800-luku - 900-luku - 1000-luku
Vuosikymmenet: 910 920 930 940 950 - 960 - 970 980 990 1000 1010
Vuodet: 958 959 960 961 962 - 963 - 964 965 966 967 968
----
Tapahtumia
-
Syntyneitä
-
Kuolleita
- Romanus II, Bysantin keisari
ko:963년
BurgundiBurgundi (ranskaksi Bourgogne) on Ranskan keskiosissa Rhône- ja Saône-jokien ympärillä levittäytyvä kukkulainen, historiallinen maakunta ja valtio, joka tunnetaan varsinkin viinitarhoistaan, bourgogneviinistä. Alueen merkittävin kaupunki on Dijon. Historian aikana Burgundi on käsittänyt lukuisia erikokoisia valtakuntia Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Historiaa
Alueen nimi on peritty itägermaaniselta burgundien kansalta, joka kansainvaellusten aikaan siirtyi 200-luvulla ensin Oderilta Mainin yläjuoksulle, kunnes 400-luvulla perusti ensimmäisen valtakuntansa Genève-järven tietämille.
Vuonna 879 perustettiin Jura-vuoristosta Välimereen ulottuva Provence'in kuningaskunta, joka tunnettiin myös Burgundin kuningaskuntana ja myöhemmin Ala-Burgundina. Alue yhdistettiin vuonna 933 koillispuolella sijainneeseen Ylä-Burgundiin ja valtakunnan nimeksi tuli Burgundin kuningaskunta eli Arelatum. Valtakunnan pääkaupunki Arles oli senaikaiselta nimeltään Arelate, mistä juontui alueen toinen nimitys.
1400-luvulla Burgundin herttuakunta laajentui vuosikymmeniksi käsittämään jopa suuren osan silloisia Alankomaita.
Hallintoalue Bourgogne
Alankomaita
Nykyään Bourgogne on yksi Ranskan hallintoalueista. Sen pääkaupunki on Dijon. Asukasluku on 1 610 067 (1999) ja pinta-ala 31 582 km². Siihen kuuluvat seuraavat departtementit:
- Yonne (89)
- Côte-d'Or (21)
- Nièvre (58)
- Saône-et-Loire (71)
Muuta
- Burgundilainen risti on okainen Andreaksen risti, vinoristi.
- Burgundin kanava, vuosina 1775– 1832 rakennettu Saône- ja Yonne-joen yhdistävä kanava Ranskassa.
- Burgundin portti, Juravuoriston ja Vogeesien välinen laakso Ranskassa, Belfort'in kaupungin tuntumassa.
Luokka:Ranska
Luokka:Ranskan historia
Luokka:Euroopan entiset valtiot
ja:ブルゴーニュ地域圏
simple:Burgundy
Ludvig XIV
Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV (ranskaksi Louis XIV le Grand tai le Roi Soleil) syntyi Pariisissa 1638 ja sai nimen Louis Dieudonné, Jumalan lahja, koska hänen vanhempansa Ludvig XIII ja Anna Itävaltalainen olivat olleet pitkään lapsettomia.
Ludvig kruunattiin kuninkaaksi jo 4-vuotiaana vuonna 1643 hänen isänsä kuoltua. Aluksi hallintoa hoitivat Ludvigin äiti Anna sekä pääministeri, kardinaali Jules Mazarin, kunnes vuonna 1661 Ludvig otti ohjat omiin käsiinsä. Kerrotaan, että tuolloin nuori kuningas meni valtiopäivien kokoukseen, missä hän sanoi kuuluisan lausahduksensa "Valtio olen minä" ("L'état, c'est moi").
Kerran eräs Ludvigin alamainen kutsui kuninkaan tupaantuliaisiin uuteen palatsiinsa, joka oli niin hieno, että Ludvig ajatteli, ettei voi mokoman alamaisen palatsi olla hienompi kuin hänen, Ranskan kuninkaan. Ludvig vangitutti kyseisen herran ja rakennutti isänsä metsästysmajan paikalle Versaillesiin maailman upeimmaksi kehutun palatsin, Château de Versailles 'n. Koko Ranskan aateli muutti Versaillesiin aurinkokuninkaan valvovan silmän alle. Palatsissa oli joka päivä juhlia ja tanssiaisia aatelisia viihdyttämään, ettei kenelläkään ollut aikaan punoa juonia kuninkaan pään menoksi.
Aurinkokuningas Ludvig XIV kävi paljon sotia ja laajensi valtakunnan aluetta runsaasti, muttei kuitenkaan onnistunut valloittamaan koko Alankomaita. Espanjan perimyssota (1701-1714) kuitenkin pysäytti Ranskan laajenemisen.
Ludvig XIV oli sivistynyt tieteiden, taiteiden ja kirjallisuuden suosija, ja hänen aikakauttaan pidetäänkin Ranskan kulta-aikana. Ludvigilla oli monia taitavia neuvonantajia, mm. Jean Babtiste Colbert, François Michel le Terrier de Louvois, Sébastien Vauban ja Henri Turenne, joista erityisesti Colbertin ansiot ovat havaittavissa yhä nykypäivänäkin.
Ludvig XIV kuoli vanhana miehenä kotonaan Versaillesissa vuonna 1715. Kuninkaan tuhlaileva hovielämä ja monet tuloksettomat, valtiota köyhdyttäneet sotaretket saivat aikaan sen, ettei kuninkaan kuolemaa surrut juuri kukaan, vaan ihmiset olivat lähinnä helpottuneita. Ranskalaiset alkoivat pikkuhiljaa kyllästyä monarkiaan, mikä selvisi aurinkokuninkaan lapsenlapsenlapsenlapselle Ludvig XVI:lle 74 vuoden kuluttua varsin ikävällä tavalla Ranskan suuren vallankumouksen merkeissä.
Katso myös
- Absolutismi
Ludvig XIV
ko:루이 14세
ja:ルイ14世 (フランス王)
simple:Louis XIV of France
th:พระเจ้าหลุยส์ที่ 14 แห่งฝรั่งเศส
AugsburgAugsburg on yliopisto- ja korkeakoulukaupunki Baijerissa, eteläisessä Saksassa. Sen asukasluku on noin 276 000 (2004).
Roomalaiset perustivat paikalle sotilasleirin 15 eaa ja nimesivät sen Augusta Vindeliciumiksi keisari Augustuksen mukaan. Uskonpuhdistuksen aikaan 1530 kaupungissa pidettiin valtiopäivät, joissa laadittiin Augsburgin tunnustus. Katolisten ja protestanttien välirikko sovittiin lopulta 1555 Augsburgin rauhassa.
Kaupungin nähtävyyksiä ovat muun muassa renessanssityyliä edustava raatihuone, Perlachturm (kellotorni vuodelta 1182), Schaezler-Palais, roomalaismuseo (Das Römische Museum), eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha. Museokohteisiin kuuluvat myös Leopold Mozartin ja Bertolt Brechtin synnyinkodit.
Aiheesta muualla
- [http://www2.augsburg.de/index.php Augsburgin kaupungin sivut]
- [http://www.regio-augsburg.de/ Seudun turistisivut]
- [http://www.uni-augsburg.de/ Augsburgin yliopisto]
- [http://www.zoo-augsburg.de/ Zoo Augsburg]
Luokka:Saksan kaupungit
als:Augsburg
ja:アウクスブルク
Wienin kongressi1800-luvulla Euroopan rajojen uudelleenjako suuriin ja pieniin valtioihin perustui 1814-1815 pidetyn Wienin kongressin järjestelyihin. Kongressi piti vallankumousta ja Napoleonin valloituksia laittomina ja pyrki palaamaan ennen Ranskan suurta vallankumousta valinneisiin oloihin.
Puola perustettiin uudelleen Venäjän alaisuuteen. Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle ja sai korvauksena Tanskalta Norjan. Ranska sai pitää osan vallankumoussotien valloituksista, mm. Savoijin ja Avignonin. Ranskaa ympäröiviä valtioita pyrittiin myös vahvistamaan, joten suurvallaksi noussut Preussi sai lisäalueita Saksan länsiosista ja Hollantiin liitettiin nykyisen Belgian alue. Itävalta sai lisäalueita Pohjois-Italiasta ja osa Ranskan Siirtomaista annettiin Englannille.
Yksi kongressin tärkeimmistä aikaansaannoksista oli Itävallan, Preussin ja Venäjän liitto, Pyhä Allianssi. Näiden maiden hallitsijat sitoutuivat yhdessä vastustamaan kaikkia valtiollisia uudistuksia.
Wienin kongressin järjestelmä alkoi rikkoutua 1800-luvun kuluessa. Muutoksia tekivät mm. nationalismin ja liberalismin aatteet.
Luokka:Euroopan historia
ko:빈 회의
ja:ウィーン会議
Saksan liittoSaksan Liitto (Deutscher Bund) oli vuonna 1815 Wienin kongressissa muodostettu löyhä valtioliitto. Sillä oli samat rajat kuin Pyhällä saksalais-roomalaisella keisarikunnalla kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan (1648) jälkeen Flanderia lukuun ottamatta, mutta nyt liiton valtiot olivat täysin itsenäisiä.
Jäsenet
Saksan valtioiden määrä väheni Pyhän saksalais-roomalaiset keisarikunnan 350–390:sta vain 39:ään. Jäsenmaat 1815:
- Itävallan keisarikunta (ilman Galitšiaa, Unkaria, Transylvaniaa, Bukovinaa, Lombardia-Venetsian kuningaskuntaa, Dalmatiaa ja Kroatiaa)
- Itävallan arkkiruhtinaskunta (jaettiin Ylä- ja Ala-Itävaltaan 1849)
- Böömin kuningaskunta
- Kärntenin herttuakunta (Carinthia)
- Krainin herttuakunta (Carniola)
- Görz ja Gradiscan suuriruhtinaskunta (Gefürstete Grafschaft) (Gorizia ja Gradisca)
- Istrien markiisikunta (Istria)
- Määrin markiisikunta
- Salzburg
- Itävallan Sleesia
- Steiermark (Styria)
- Triesten valtio
- Tiroli
- Vorarlberg
- Preussin kuningaskunta (Ilman Posenia, Itä-Preussia ja Länsi-Preussia)
- Brandenburg
- Pommeri
- Reininmaa (vuoteen 1822, Niederrhein ja Jülich-Kleve-Berg)
- Saksin provinssi
- Sleesian provinssi
- Westfalen
- Baijerin kuningaskunta
- Saksin kuningaskunta
- Hannoverin kuningaskunta (vuodesta 1837 Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsema)
- Württembergin kuningaskunta
- Badenin suuriruhtinaskunta (suuriruhtinaskunta vuodesta 1806)
- Hesse-Darmstadtin suuriruhtinaskunta
- Mecklenburg-Schwerinin suuriruhtinaskunta
- Mecklenburg-Strelitzin suuriruhtinaskunta
- Luxemburgin suuriruhtinaskunta (Hollannin kuninkaan hallitsema)
- Saxe-Weimar-Eisenachin suuriruhtinaskunta
- Oldenburgin herttuakunta (suuriruhtinaskunta vuodesta 1829)
- Anhalt-Dessaun herttuakunta (Anhaltin herttuakunta vuodesta 1863)
- Anhalt-Bernburgin herttuakunta (suku sammui 1863)
- Anhalt-Köthenin herttuakunta (suku sammui 1847)
- Braunschweigin herttuakunta
- Saxe-Gotha-Altenburgin herttuakunta (hallitsijasuku päättyi 1825)
- Saxe-Coburg-Saalfeldin herttuakunta (Saxe-Coburg-Gotha vuodesta 1826)
- Saxe-Meiningenin herttuakunta (Saxe-Meiningen-Hildburghausen vuodesta 1826)
- Saxe-Hildburghausenin herttuakunta (Saxe-Altenburg vuodesta 1826)
- Holsteinin ja Lauenburgin herttuakunta (Lauenburg aluksi Hannoverin hallitsema, Tanskalle 1815; personaaliunioni 1864; Schleswigin vuodesta 1848)
- Schleswigin herttuakunta
- Limburgin herttuakunta (Luxemburgin menetettyä osan maistaan itsenäistyneelle Belgialle, Limburgin provinssi korotettiin vuodesta 1839 herttuakunnaksi ja liitettiin Saksan liittoon korvauksena)
- Nassaun herttuakunta, johon kuuluivat Nassau-Weilburgin ja Nassau-Usingenin herttuakunnat
- Lippen ruhtinaskunta (pääkaupunkina Detmold)
- Schaumburg-Lippen ruhtinaskunta
- Schwarzburg-Sondershausenin ruhtinaskunta
- Schwarzburg-Rudolstadtin ruhtinaskunta
- Reuß-Ebersdorfin ruhtinaskunta (luopui kruunusta Reuß-Schleizin hyväksi 1848)
- Reuß-Schelizin ruhtinaskunta
- Reuß-Lobensteinin ruhtinaskunta (hallitsijasuku päättyi 1824)
- Waldeck-Pyrmontin ruhtinaskunta
- Pyrmontin vaaliruhtinaskunta liitettiin 1625 ja 1712 vaaliruhtinaat ylennettiin ruhtinaiksi
- Hohenzollern-Hechingenin ruhtinaskunta (liitettiin Preussiin 1850)
- Hohenzollern-Sigmaringenin ruhtinaskunta (liitettiin Preussiin 1850)
- Liechtensteinin ruhtinaskunta
- Hesse-Kasselin vaaliruhtinaskunta (elektoraatin asema 1803)
- Hesse-Homburgin vaaliruhtinaskunta (aluksi osa Hesse-Darmstadtia, itsenäinen vuodesta 1816 ja liittyi liittoon 1817; hallitsijasuku päättyi 1866, liitettiin Hesseen, mutta seuraavana vuonna Preussiin)
- Lyypekin vapaakaupunki
- Frankfurt am Mainin vapaakaupunki
- Bremenin vapaakaupunki
- Hampurin vapaakaupunki
Liiton loppu
Liitto hajosi Preussin ja Itävallan väliseen sotaan vuonna 1866. Preussi ja Itävalta sotivat Schleswig-Holsteinista, Preussi voitti seitsemässä viikossa ja liiton päätyttyä Preussi liitti itseensä Holsteinin, Hannoverin, Nassaun, Hessen elektoraatin ja Frankfurtin vapaakaupungin. Limburgista tuli Alankomaiden provinssi. Muista liiton maista muodostettiin Preussin kuningaskunnan ja Otto von Bismarckin johdolla Saksan keisarikunta. Ulkopuolelle jäivät tällöin Itävallan keisarikunta, Liechtenstein ja Luxembourg.
Saksan keisarikunnan alku
Saksan keisarikuntaa perustettaessa Saksa koostui 26 valtiosta. Preussin kuningas kruunattiin keisariksi 18. tammikuuta 1871 Pariisissa Versaillesin peilisalissa. Saksan–Ranskan sota päättyi kymmenen päivää myöhemmin aselepoon.
Saksan keisarikunnan osat:
- Preussin, Baijerin, Saksin ja Wurttembergin kuningaskunnat.
- Baden,Hesse and by Rhine,Mecklenburg-Schwerin, Mecklenburg-Strelitz,Oldenburg and Saxe-Weimar (suuriruhtinaskuntia)
- Duchies of Anhalt,Brunswick-Wolfenbutel,Saxe-Altenburg,Saxe-Coburg-Gotha and Saxe-Meinigen. (Herttuakuntia)
- Lippe-Detmold, Schaumburg-Lippe, Schwarzburg-Sondershausen, Schwarzburg-Rudolstadt, Reuss-Greiz,Reuss-Schleiz ja Waldeck-Pyrmont (ruhtinaskuntia)
- Keisarillinen Elsass-Lothringenin alue. Vuoden 1870–1871 sodan jälkeen Ranskan luovuttama alue, joka oli kaikkien Saksan valtioiden hallinnassa keisarillisen kuvernöörin alaisuudessa.
- Bremen,Hampuri ja Lübeck (vapaakaupunkeja)
Schwarzburg-Sondershausenin suku kuoli 1909 ja Schwarzburg-Rudolstadtin ruhtinaasta tuli Schwarzburgin ruhtinas. 9. marraskuuta 1918 Saksasta tuli tasavalta (ks. Weimarin tasavalta) ja kuninkaat ja pienemmät ruhtinaat joutuivat luopumaan kruunustaan.
----
Luokka:Saksan historia
ja:ドイツ連邦
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan.
Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.
Sodan syyt
Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi.
1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa.
Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.
Sodan kulku
Kaarle Suuren
Kaarle Suuren
Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle.
Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan.
Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen.
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin.
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.
Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.
Sodan seuraukset
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
Versailles'n rauha
Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
Aluemuutokset sodan jälkeen
- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.
Luokka:Ensimmäinen maailmansota
ms:Perang Dunia I
ko:제1차 세계 대전
ja:第一次世界大戦
simple:World War I
th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง
Toinen maailmansota
Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota.
Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.
Sotaa edeltäneet vuodet
Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille.
Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä.
Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista.
Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan.
Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940.
Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan.
Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla.
Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen.
Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan.
Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen.
Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.
Sodan alku
Puolassa 1940.]]
Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat.
Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita.
Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa.
Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta.
Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.
Balkan
Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä.
Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.
Itärintama
Kreetan
Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin.
Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943.
Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan.
Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti.
14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.
Pohjois-Afrikka
2. toukokuuta
Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943.
Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa.
Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.
Länsirintama
6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät | | |
