:: wikimiki.org ::

München

München

München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki Berliinin ja Hampurin jälkeen. Se sijaitsee Etelä-Saksassa Isar-joen varrella Baijerin osavaltiossa ja on myös osavaltion pääkaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1158. Sen väkiluku on nykyään noin 1,2 miljoonaa. München on kasvaessaan sulattanut itseensä lähiseudun pikkukaupunkeja. Tunnetuin näistä on Dachau, jossa oli keskitysleiri vuosina 1933-1945. Garchingissa on tähtitieteen tutkimuskeskus, jossa on yksi lukuisista Max-Planck-instituuteista sekä Euroopan Eteläisen Observatorion päämaja. München liittyy läheisesti kansallissosialismin historiaan. Natsipuolue perustettiin kaupungissa, ja Adolf Hitler muutti kaupunkiin jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Münchenissä natsit epäonnistuivat vallankaappausyrityksessä marraskuussa 1923. Münchenissä pidettiin kesäolympialaiset vuonna 1972. Kaupunki on kuuluisa myös vuotuisista Oktoberfest-olutjuhlistaan ja jalkapallojoukkueestaan FC Bayern München. Münchenissä on myös esim. BMW:n pääkonttori ja tehtaita.

Aiheesta muualla

- [http://www.muenchen.de/ Münchenin kaupungin kotisivu] Luokka:München ko:뮌헨 ja:ミュンヘン simple:Munich th:มิวนิก

Berliini

Berliini (saksaksi [bɛɐˈliːn]) on Saksan pääkaupunki. 3,4 miljoonalla asukkaallaan se on myös Saksan suurin kaupunki. Berliini sijaitsee Brandenburgin sisällä ja muodostaa oman osavaltion, jota pormestarina johtaa Klaus Wowereit (SPD, 2001-). Berliinin suurkaupunkialueella (johon kuuluu mm. Potsdam) asuu yli 5 miljoonaa ihmistä.

Maantiede

Potsdam Berliini sijaitsee itäisessä Saksassa noin 50 km Puolan rajalta. Kaupungin läpi virtaa Spree niminen joki. Ilmasto on kaupungissa leudon mantereinen. Tammikuun keskilämpötila on -1°C, kun taas heinäkuussa keskilämpötilat nousevat kahdenkymmenen paikkeille. Talvi on yleensä loskainen, mutta suomalaisittain lyhyt. Toukokuu voidaan jo laskea kesäkuukaudeksi. Berliini on jaettu 12 kaupunginosaan. Potsdam
- Mitte
- Friedrichshain-Kreuzberg
- Pankow
- Charlottenburg-Wilmersdorf
- Spandau
- Steglitz-Zehlendorf
- Tempelhof-Schöneberg
- Neukölln
- Treptow-Köpenick
- Marzahn-Hellersdorf
- Lichtenberg
- Reinickendorf

Historia

Potsdam Nyky-Berliinin alueen asutuksia mainitaan kirjallisissa lähteissä jo 1100-luvun lopulta alkaen (Spandau 1197, Köpenick 1209, Cölln 1237). Itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta 1244. Vanhastaan slaavilainen keskus Spandau sai kaupunginoikeudet 1232 ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. 1307 Berliini ja Cölln liitettiin yhteen. Vuodesta 1451 alkaen Berliini oli Brandenburgin rajakreivien ja vaaliruhtinaiden residenssikaupunki, 1701 Fredrik I:n kruunauksen yhteydessä siitä tuli Preussin pääkaupunki. 1600-luvulla Berliiniä laajennettiin useilla esikaupungeilla ja 1709 siihen liitettiin muita lähikaupunkeja ja -alueita. Kuitenkin Berliini kasvoi pian uusilla esikaupungeilla, siten 1861 kaupunkia laajennettiin jälleen liittämällä esikaupunkeja varsinaisen kaupungin alueeseen. 1871 Berliinistä tuli yhdistyneen Saksan pääkaupunki. Väestön- ja liikenteen kasvun vuoksi 1896 alettiin rakentaa metroa sekä paikallisjunayhteyksiä esikaupunkialueille. Keskustan lähistölle alettiin rakentaa vuokra-asuntoja, jotta työläisille olisi mahdollista vuokrata edullisia asuntoja. Ensimmäinen maailmansota johti Berliinissä nälänhätään. Talvella 1916/1917 150 000 ihmistä oli ruoka-avun tarpeessa. Kaupungissa puhkesi lakkoja. Kun sota päättyi 1918 erosi keisari Wilhelm II. Sosialisti Philipp Scheidemann ja kommunisti Karl Liebknecht julistivat lokakuun vallankumouksen jälkeen kaupungin tasavallaksi. Seuraavina kuukausina kaupungissa käytiin lukuisia katutaisteluita eri fraktioiden välillä. Joulukuussa 1918 Berliinissä perustettiin Saksan kommunistinen puolue (Kommunistische Partei Deutschlands, KPD). Tammikuussa 1919 puolue yriti kaapata ns. Spartakus-kapinassa vallan, mikä epäonnistui. 15. tammikuuta 1919 surmattiin Rosa Luxemburg ja Karl Liebknecht. Vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1920 puolestaan oikeistolaisen Saksalaisen isänmaan puolueen (Deutsche Vaterlandspartei) perustaja Wolfgang Kapp yritti kaataa hallituksen. Berliinin kasarmiväki liittyi hänen joukkoihinsa ja valtasi hallitusrakennuksen. Weimarin tasavallan hallitus oli jo tuolloin jättänyt Berliinin. Yleislakko kuitenkin esti vallankaappauksen onnistumisen. 1. lokakuuta 1920 perustettiin Suur-Berliini, jossa Berliiniin liitettiin seitsemän muuta kaupunkia, 59 kylää ja 27 kartanoaluetta. Tuolloin Suur-Berliinissä oli 3 804 048 asukasta. 1920-luvun ensi vuosien taloudellisen hätätilan parannuttua 1924 alkaen alkoi Berliinin kultakausi. Berliinistä tuli yksi Euroopan suurimmista teollisuuskaupungeista sekä kulttuurikeskuksista. Paikallisjunaliikennekin sähköistettiin 1924, jolloin myös Tempelhofin lentokenttä otettiin käyttöön. Uusi infrastruktuuri oli tarpeen neljän miljoonan asukkaan tarpeisiin. Lyhyt kukoistuskausi päättyi maailmanlaajuiseen talouskriisiin 1929. Samana vuonna NSDAP sai ensimmäiset paikkansa kaupungin parlamentissa. Hitler halusi rakentaa Berliinistä uuden pääkaupunkinsa, Germanian. Suuri osa kaupungista oli tarkoitus purkaa ja rakentaa uudelleen. Asuintilaa näin kodittomaksi jääneille olisi hankittu karkoittamalla juutalaiset kaupungista. Rakennusprojektit keskeytyivät sodan vuoksi. Sodan loppuvaiheissa Berliiniä pommitettiin ankarasti, ja muun muassa valtiopäivätalo raunioitui.

Jaettu Berliini

II maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joita hallinnoivat Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Neuvostoliiton vyöhykkeen sisään jäänyt Berliini jaettiin myös neljään osaan näiden valtioiden kesken: länsivallat hallinnoivat Länsi-Berliiniä, Neuvostoliitto Itä-Berliiniä. Tilanne muuttui ongelmalliseksi, kun 1949 länsivyöhykkeistä muodostettiin Saksan liittotasavalta (BDR) ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). Länsi-Berliinistä tuli DDR:n sisällä ollut erillisalue joka kuului liittotasavaltaan. Vuoteen 1961 Länsi- ja Itä-Berliinin välillä saattoi liikkua vapaasti, vaikka Länsi-Saksan ja Itä-Saksan välinen raja oli muualta tiukasti vartioitu. Koska yhä enemmän itäsaksalaisia pakeni tätä kautta länteen, DDR rakensi 1961 Berliinin muurin jolla se eristi Länsi-Berliinin ympäristöstään. Berliinin muuri jakoi kaupungin kahtia vuoteen 1989 asti, jolloin DDR poisti kansalaistensa matkustusrajoitukset ja muuri purettiin. Berliinin muurin murtuminen oli valtava symbolinen tapahtuma ja lähtölaukaus kommunismin romahtamiselle Itä-Euroopassa.

Väkiluvun kehitys

Huom! Vuonna 1920 Saksassa toteutettiin suuri kunnallisuudistus, jonka takia Berliininkin väkiluku yli kaksinkertaistui ja kaupungista tuli väkiluvultaan Manner-Euroopan suurin kaupunki. Vuosien 1950-1980 väkiluvuissa on jaetun kaupungin kahden kaupungin (Länsi-Berliini ja Itä-Berliini) väkiluvut yhteensä.
- 1250 1.200 as.
- 1307 7.000 as.
- 1400 8.500 as.
- 1576 12.000 as.
- 1600 9.000 as.
- 1631 8.100 as.
- 1648 6.000 as.
- 1685 17.500 as.
- 1709 57.000 as.
- 1750 113.289 as.
- 1775 136.137 as.
- 1800 172.132 as.
- 1825 219.968 as.
- 1850 418.733 as.
- 1861 547.200 as.
- 1871 824.484 as.
- 1875 964.539 as.
- 1880 1.123.749 as.
- 1885 1.315.665 as.
- 1890 1.578.516 as.
- 1895 1.678.924 as.
- 1900 1.888.313 as.
- 1905 2.042.402 as.
- 1910 2.071.907 as.
- 1919 1.902.509 as.
- 1925 4.024.165 as.
- 1933 4.242.501 as.
- 1939 4.338.756 as.
- 1946 3.170.832 as.
- 1950 3.336.026 as.
- 1960 3.274.016 as.
- 1970 3.208.719 as.
- 1980 3.048.759 as.
- 1990 3.433.695 as.
- 2000 3.382.169 as.
- 2005 3.391.407 as.

Liikenne

Kaikissa Berliinin julkisen liikenteen kulkuneuvoissa voi liikkua samalla lipulla.
- U-Bahn: Metro
- S-Bahn: lähinnä maanpinnalla toimiva rautatie
- Straßenbahn: raitiovaunu, sijoittuu lähinnä entiseen Itä-Berliiniin
- Linja-auto
- Matkustajalautta

Arkkitehtuuri

1920-luvulla Saksa oli ajattelijoiden, runoilijoiden ja arkkitehtien maa. Näihin aikoihin saksalaiset rakensivat paljon kotimaahansa ja ulkomaille. Vuosikymmenen loppuun mennessä tunnetut saksalaiset arkkitehdit: Ludwig Mies van der Rohe, Walter Gropius, Bruno Taut ja Erich Mendelsohn tulivat kuuluisiksi. Post-modernismin suuret mestarit: James Stirling Lontoosta, Hans Hollein Wienistä, Rob Krier Luxemburgista, Arata Isozaki Tokiosta ja Richard Meier New Yorkista kutsuttiin rakentamaan Saksaa. Heidät kutsuttiin, koska Saksaan haluttiin vaikutteita kaikkialta maailmasta ja he saattaisivat innoittaa saksalaisia arkkitehtejä. Ulkomaalaiset arkkitehdit pitivät saksalaisten talojen rakentamisen laadusta, olihan rakentamisella tiukat laatumääräykset. Berliiniinkin mahtuu monen aikakauden arkkitehtuuria, mutta nykyään Saksa keskittyy ekologiseen rakentamiseen. Aurinkoenergian käyttäminen ja luontoa vähemmän kuormittavien materiaalien käyttö kiinnostavat suunnittelijoita. Monet luulevat, että Saksan arkkitehtuurin museo on Berliinissä, mutta se on Frankfurtissa ja kilpailee Münchenissä sijaitsevan toisen arkkitehtuurin museon kanssa.

Nähtävyydet

Historiastaan johtuen Berliini on kaupunkikuvaltaan hyvin hajanainen ja vaihteleva. Vanha Berliini, Hohenzollernien hallintokaupunki, on parhaiten säilynyt vanhassa keskustassa paraatikatu Unter den Lindenin ympäristössä. Katu alkaa lännessä Pariser Platz -aukiolta ja Brandenburgin portilta, joka on kaupungin symboli. Portin vieressä on vanha valtiopäivätalo. Unter den Lindenin itäpäässä on Bebelplatz, jolla sijaitsevat Fredrik Suuren ratsastajapatsas ja natsien kirjarovioiden muistomerkki. Aukion ympärillä ovat mm. Humboldt-yliopisto ja kuninkaallinen ooppera. Aukion itäpuolella on Museosaari (Museuminsel)joka on saanut nimensä Saksan kansallismuseon valtavasta museokompleksista ja jolla kohoaa myös Berliinin tuomiokirkko. Unter den Lindenin eteläpuolella on kaupungin kauneimpana aukiona pidetty Gedankmenmartk kaksoiskirkkoineen. Keskustaan liittyy myös sen länsipuolella oleva Tiergartenin puisto, jossa on Saksan yhdistymissotien 1861-71 muistoksi rakennettu voitonpylväs Siegessäule. Natsiajan Berliinistä ei ole paljon jäljellä. Adolf Hitler ja hänen hoviarkkitehtinsä Albert Speer suunnittelivat Berliinin uudelleenrakentamista uudeksi "maailmanpääkaupungiksi" (Welthaupstadt), Germaniaksi. II maailmansodan aikana ehdittiin jo purkaa ja raivata tyhjäksi valtiopäivätalon ympäristö, jonne oli tarkoitus rakentaa suunnaton Volkshalle. Saksan häviö 1945 keskeytti nämä suunnitelmat alkuunsa, ja harvat valmistuneet rakennukset - kuten Speerin jättiläismäinen valtakunnankanslia - tuhottiin sodan jälkeen. Jäljellä ovat Berliinin olympialaisia 1936 varten rakennettu Olympiastadion ja Tempelhofin lentokentän terminaali, joka oli valmistuessaan Euroopan pisin rakennus. Berliini tuhoutui suurilta osiltaan ensin II maailmansodan lopputaisteluissa ja myöhemmin Berliinin jaossa. Vanha keskusta jäi muurin halkaisemaksi ja esimerkiksi 1920-30-lukujen liikekeskusta Potsdamer Platz tuhottiin kokonaan muurin tieltä. Molemmat kaupunginpuoliskot joutuivat rakentamaan itsensä uudelleen. Itä-Berliiniin rakennettiin 1950-60-luvuilla uusi moderni keskusta tuhoutuneen Alexanderplatzin ympärille. Entisestä Frankfurter-Alleesta tehtiin paraatikatu Stalin-Allee (nykyisin Karl-Marx-Allee) ja se reunustettiin neuvostoliittolaiseen tyyliin rakennetuilla monumentaalirakennuksilla. Tällä kadulla Itä-Saksa piti mahtipontisia voitonparaatejaan, ja sen varrella sijaitsevat asunnot oli tarkoitettu puoluevirkailijoille sekä ansioituneille kansalaisille. Alexanderplatzin alueen ja koko Berliinin maamerkiksi kohosi 365 metriä korkea televisiotorni. Myös Itä-Berliinin puolelle jäänyttä historiallista keskustaa rakennettiin uudelleen: Hohenzollernien kuninkaanlinna, joka oli vaurioitunut pahasti pommituksissa, räjäytettiin 1950-luvulla "preussilaisen militarismin" symbolina, ja paikalle rakennettiin DDR:n parlamenttitalo Tasavallan palatsi (Palast der Republik) jonka edustalla on Marxin ja Engelsin kaksoispatsas. Länsi-Berliinin keskusta muodostui kauppakatu Kurfürstendammin ympärille. Sen maamerkki on sodassa tuhoutunut Keisari Vilhelmin muistokirkko (Kaiser Wilhelm Gedächtniskirche) jonka rauniot on jätetty pystyyn muistuttamaan sodan mielettömyydestä. Yhdistynyt Berliini on muurin purkamisen jälkeen ollut vilkkaan uudisrakentamisen kohteena. Muurin häviäminen merkitsi valtavan rakentamattoman vyöhykkeen ilmestymistä keskelle miljoonakaupunkia. Uuden Berliinin rakentaminen on ollut mahtava taloudellinen ja symbolinen projekti, jolla on haluttu kuvastaa yhdistyneen Saksan nousua takaisin Euroopan suurvaltojen joukkoon. Saksan liittotasavallan hallinto on muuttanut Bonnista Berliiniin ja restauroidun valtiopäivätalon ympäristöön on noussut uusi hallintokaupunginosa, näkyvimpänä uusi kanslerinvirasto. Potsdamer Platzille on kohonnut pilvenpiirtäjiä. Uusin nähtävyys on Brandenburgin portin vieressä entiselle muurivyöhykkeellä paljastettu Holokaust-muistomerkki. Suuriin hankkeisiin kuuluu myös korjauskelvottoman DDR:n Tasavallan palatsin purkaminen ja kuninkaanlinnan näköiskopion rakentaminen.

Urheilu

- Berliini oli vuoden 1936 kesäolympialaisten isäntäkaupunki.
- Berliini osallistuu Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen järjestämiseen Saksassa vuonna 2006.
- Berliinissä pidetään vuonna 2009 yleisurheilun maailmanmestaruuskisat.

Seurat

- Berliini on Bundesliiga-joukkue Hertha BSC Berlinin kotikaupunki.

Lisätietoa

- [http://www.berlin.de/english/index.html Berliinin kaupungin kotisivut]
- ko:베를린 ja:ベルリン simple:Berlin th:เบอร์ลิน

Hampuri

Hampuri (saksaksi Hamburg) on Saksan toiseksi suurin kaupunki (Berliinin jälkeen) ja maan tärkein satama. Kaupungin virallinen nimi Freie und Hansestadt Hamburg (Hampurin vapaa- ja hansakaupunki) muistuttaa sen jäsenyydestä keskiaikaisessa Hansaliitossa ja siitä, että Hampuri on yksi Saksan kuudestatoista osavaltiosta. Hampurin kaupungin ja osavaltion hallinnollinen alue on 750 km², jolla asuu 1,8 miljoonaa asukasta. Hampuria ympäröivillä kaupunkimaisen asutuksen alueilla asuu lisäksi 750 000 asukasta. Laajimmin käsitettynä Hampurin suurkaupunkialueeseen kuuluu 18 100 km², jolla asuu noin 4 miljoonaa asukasta. Hampurin naapuriosavaltiot ovat pohjoispuolella Schleswig-Holstein ja eteläpuolella Niedersachsen (Ala-Saksi).

Historia

Hampuri perustettiin 800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nimellä Hammaburg. Vuonna 834 siitä tuli hiippakunnan piispanistuimen sijoituspaikka. Kaupungin ensimmäinen piispa Ansgar tunnetaan "Pohjolan apostolina," joka teki ja johti lähetystyötä Tanskassa ja Ruotsissa. Vuonna 845 viikinkilaivasto nousi ylös Elbe-jokea ja hävitti Hampurin, jossa tuolloin oli noin 500 asukasta. Tämän jälkeen hiippakuntajakoa muutettiin 848 yhdistämällä Hampuri ja Bremen samaan hiippakuntaan. Puolan kuningas Mieszko II poltti Hampurin 1030 ja slaavit hyökkäsivät kaupunkiin vuosina 1066 ja 1072. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Frederik I Barbarossan sanotaan myöntäneen Hampurille vuonna 1189 tullivapauden ja oikeuden määrätä kaupankäynnistä Elben koko alajuoksulla. Tätä koskeva Hampurin kaupunginmuseossa yhä näytteillä oleva asiakirja on kuitenkin todettu väärennökseksi noin vuodelta 1265. Hampuri oli 1201–1227 Tanskan hallinnassa. Tanska myönsi Hampurille kaupunkioikeudet 1220. Tuolloin kaupungin väkiluku oli noin 1500. Hampurin otollinen sijainti lähellä Pohjanmeren ja Itämeren kauppareittejä teki kaupungista nopeasti merkittävän satamakaupungin. Hampurin ja Lyypekin liitosta 1241 sai alkunsa kauppakaupunkien hansaliitto. Hampurin tärkein vientituote oli olut. 1510 Hampurissa oli noin 13 000 asukasta. Kaupungin johto omaksui 1520-luvulla luterilaisuuden. Tämän johdosta Hampuriin tuli protestanttipakolaisia Alankomaista ja Ranskasta. 1712 noin 10 000 kaupungin tuolloin noin 70 000 asukkaasta kuoli ruttoon. Hampuri kärsi pahoin Napoleon Bonaparten viimeisestä sotaretkestä Saksaan. Kaupunki oli 1806–1814 Ranskan hallinnassa. Hampurin historian nopein kasvukausi oli 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloin kaupungin väkiluku yli nelinkertaistui 800 000 asukkaaseen, kun Atlantille suuntautuneen kauppamerenkulun kasvu teki Hampurista Euroopan kolmanneksi suurimman sataman. 1892 kolera surmasi noin 8600 kaupunkilaista. Hampurin kaupunkia laajennettiin 1937, jolloin kaupunkiin liitettiin naapurikaupungit Wandsbek, Harburg ja Altona. Tuli on tuhonnut Hampurin useita kertoja, huomattavimmin 1284 ja 1842. Viimeisin ja pahin hävitys tapahtui toisessa maailmansodassa, kun kaupunki joutui kohteeksi sarjalle tuhoisia ilmahyökkäyksiä (Operaatio Gomorrah, 24. heinäkuuta–2. elokuuta 1943). 28. heinäkuuta vastaisena yönä pommitukset johtivat yhtenäiseen tulimyrskyyn, jossa sai surmansa noin 42 000 siviiliä. Hampurin kantakaupungissa ei ole juuri lainkaan säilyneitä rakennuksia ajalta ennen vuoden 1842 paloa eikä kovin paljon toista maailmansotaa edeltävältä ajaltakaan. Vanhan St. Nikolain kirkon raunioiden mustunut torni Hopfenmarkt-torin laidalla on jätetty sodan tuhojen muistomerkiksi. Helmikuussa 1962 kaupungin alavat alueet kärsivät tulvasta. Kaupungin väkiluku saavutti huippunsa 1960-luvun puolivälissä (1,85 miljoonaa). 1980-luvun puolivälissä väkiluku oli enää 1,6 miljoonaa, mutta on sittemmin taas noussut. Väestö kasvaa nyt esikaupunkialueilla.

Urheilu

Jalkapallo

Hampuri on jalkapalloseurojen Hamburger Sportverein (HSV) ja FC St. Pauli kotikaupunki. HSV on Saksan jalkapallon pääsarjan Bundesligan ainoa seura, joka ei ole koskaan pudonnut pääsarjasta. HSV voitti 1983 Euroopan cupin (nykyisen Mestarien liigan edeltäjän) lyömällä Torinon Juventuksen Ateenassa 1–0. Tunnetuimpia HSV:n pelaajia ovat olleet Uwe Seeler ja Kevin Keegan.

Kulttuuri

Musiikki

Hampurin musiikkimaineeseen kuuluu The Beatlesin kansainvälisen uran alku 1960-luvun alussa. The Beatles soitti Star-Clubissa St. Paulin kaupunginosassa lähellä kuuluisaa Reeperbahn-katua. Viime aikoina Hampuri tunnetaan mm. suosituimpien saksalaisten hip-hop-esiintyjien esiintymispaikkana. Hampurissa vaikuttaa laaja vaihtoehto- ja punkmusiikkiscene, joka kokoontuu vallatun Rote Flora -huvilan ympärillä Sternschanzen alueella. Myös eräät Kraftwerk-bändin muusikot ovat Hampurista.

Museoita

Museoita Hampurissa:
- Afgaanilainen kulttuuri- ja taidemuseo
- Altonan museo, Pohjois-Saksan valtionmuseo
- Arkeologinen ja Harburgin historian museo
- Eroottisen taiteen museo
- Kunsthalle-taidemuseo
- Makasiinikaupunginosa Speicherstadtin museo
- Neuengammen keskitysleirin museo
- Saksan tullimuseo
- Työmuseo

Aiheesta muualla

- http://international.hamburg.de/ - kaupunginhallinnon sivut (myös suomeksi)
- http://www.panorama-cities.net/hamburg/hamburg.html - panoraamakuvia Hampurin nähtävyyksistä
- ko:함부르크 ja:ハンブルク simple:Hamburg tokipona:ma tomo Anpu

Baijeri

Baijeri (saksaksi Freistaat Bayern) on pinta-alaltaan suurin ja asukasluvultaan Nordrhein-Westfalenin jälkeen toiseksi suurin Saksan osavaltioista. Se sijaitsee Etelä- Saksassa ja sen pääkaupunki on München. Suurin osa baijerilaisista on katolisia. Baijeri on jaettu seisemään hallinnolliseen alueeseen (Regierungsbezirke): Ala-Frankeniin, Keski-Frankeniin, Ylä-Frankeniin, Ylä-Baijeriin, Ala-Baijeriin, Schwabeniin ja Ylä-Pfaltziin, nämä edelleen 71 piiriin ja 25 kaupunkiin. Poliittisesti Baijeri on korostetun konservatiivinen, viime vaaleissa (2003) CSU (Christlich-Soziale Union in Bayern) sai 60,7 prosenttia äänistä. Vuodesta 1993 alkaen osavaltion pääministerinä on toiminut Edmund Stoiber. Vuodesta 1962 alkaen CSU on hallinnut osavaltiota yksinkertaisella enemmistöllä ja viime vaaleista lähtien puolueella on ollut hallussaan yli kaksi kolmasosaa maapäivien edustajista. Baijeri oli suvereeni valtio Saksan keisarikunnan perustamiseen asti (1870). Se oli kolmanneksi suurin saksankielinen valtio Itävallan ja Preussin jälkeen, ja siten merkittävä tekijä Saksalais-roomalaisen keisarikunnan politiikassa. Saksalais-roomalaisen keisarikunnan Saksalais-roomalaisen keisarikunnan Luokka:Saksan osavaltiot als:Bayern ko:바이에른 주 ja:バイエルン州 simple:Bavaria

1158

Tapahtumia

- München perustettiin.

Syntyneitä

Kuolleita

- ko:1158년 simple:1158

Dachau

Dachaun keskitysleiri oli natsi-saksalainen keskitysleiri lähellä Dachaun kaupunkia (pohjoiseen Münchenistä) eteläisessä Saksassa. Dachaun keskitysleiri oli ensimmäinen laatuaan. Leiri rakennettiin käytöstä poistuneeseen ruutitehtaaseen, ja valmistui 21. maaliskuuta 1933. Yhdessä Auschwitzin kanssa Dachaun keskitysleiri on noussut tunnetuimpien keskitysleirien joukkoon. Dachaun keskitysleirille vangittiin yhteensä yli 200 000 vankia, joiden joukossa oli mm. juutalaisia, natsien vastustajia, homoseksuaaleja ja kommunisteja. Vuodesta 1941 lähtien Dachau toimi myös tuhoamisleirinä, ja siellä tiedetään murhatun noin 30 000 vankia. Yhdysvaltain 7. armeijakunnan 45. jalkaväkidivisioona vapautti Dachaun keskitysleirin vangit 29. huhtikuuta 1945. Luokka:Keskitysleirit

Tähtitiede

Tähtitiede eli astronomia on luonnontiede, joka tutkii maailmankaikkeutta ja sen kohteita, ilmiöitä sekä kehitystä. Tähtitieteen tutkimusalueeseen kuuluu kaikki maapallon ja sen ilmakehän ulkopuolella oleva ja myös Maa yhtenä planeettana. Tähtitiede pohjautuu lähinnä fysiikkaan, mutta siinä käytetään hyväksi muitakin tieteitä biologiasta kemiaan, minkä johdosta tähtitiede käsitetään usein omana osa-alueenaan erillään fysiikasta. Astronomia eroaa astrologiasta, joka tarkoittaa tähdistä ennustamista. Tähtitieteen ja astrologian välillä ei tehty selvää eroa ennen 1700-lukua, ja monet tunnetuista varhaisista tähtitieteilijöistä elättivät itsensä laatimalla horoskooppeja. Henkilö, joka työkseen tarkkailee tähtitaivasta tai muuten saa elantonsa tähtitieteestä, on tähtitieteilijä eli astronomi. Tähtitieteen harrastus tuottaa tähtitieteessä edelleen myös tieteellisesti merkittäviä tuloksia. Monet mielenkiintoiset ilmiöt ovat nopeita ja harvinaisia, jolloin tärkeintä on olla juuri oikeaan aikaan niitä havaitsemassa laitteiston tehokkuuden jäädessä toisarvoiseksi. Tähtitieteessä havainnointi on perinteisesti tapahtunut kaukoputkilla, mutta myös monia muita välineitä on käytössä.

Osa-alueet

Tähtitiede voidaan jakaa osa-alueisiin useilla tavoilla, ja usein jokin aihe kuuluu useampaan alueeseen. Jaettaessa havaitsevaa tähtitiedettä tutkimuskohteen mukaan voidaan siitä käsittää muassa seuraavat osa-alueet: kaukoputki päässä.]]
- planeettatiede (planeettojen ja muiden pienempien taivaankappaleiden, kuten asteroidien ja komeettojen tutkimus)
- galaktinen tähtitiede (Linnunradan ja sen tähtien sekä tähtienvälisen aineen tutkimus)
- astroseismologia (tähtien pintailmiöiden, kuten tähdenjäristysten tutkimus)
- ekstragalaktinen tähtitiede (Linnunradan ulkopuolisten kohteiden, galaksien ja kvasaarien tutkimus)
- kosmologia (maailmankaikkeuden tutkimus). Toinen jaottelu voidaan tehdä havainnoissa käytetyn aallonpituusalueen mukaan:
- suurenergiatähtitiede: gammatähtitiede ja röntgentähtitiede
- ultraviolettitähtitiede
- optinen tähtitiede (näkyvän valon alue)
- infrapunatähtitiede
- radiotähtitiede. Suuri osa tähtitieteestä on teoreettista. Teoreettisen tutkimuksen kohteita ovat muun muassa
- taivaanmekaniikka (taivaankappaleiden ratojen laskeminen)
- astrometria (tähtien paikkojen sekä ominaisliikkeiden tutkiminen taivaanpallolla)
- tähtien ja galaksien kehitysmallit. Myös Maahan saapuvien neutriinojen, gravitaatiosäteilyn, kosmisen säteilyn sekä meteoriittien tutkimus voidaan laskea tähtitieteeksi. Astrofysiikka on tähtitieteellisten kohteiden fysikaalisia ominaisuuksia, kuten tiheyttä, kemiallista koostumusta, lämpötilaa ja painetta tutkiva tähtitieteen haara. Astrobiologia puolestaan tutkii elämää ja sen synnyn mahdollisuuksia maailmankaikkeudessa.

Historia

:Katso myös pääartikkeli Tähtitieteen historia. Tähtitiede on todennäköisesti lääketieteen ohella vanhin tieteistä. Ihmisen esihistoriallisina aikoina tähtitiede liittyi useissa kulttuureissa uskonnollisuuteen. Sekä uskonnollisia menoja että tähtitaivaan havainnointia varten rakennettiin ympäri maailmaa rakennelmia, niistä ehkä kuuluisimpana Stonehenge Englannissa. Antiikin Kreikassa filosofit kehittivät erilaisia malleja taivaankappaleiden liikkeiden selittämiseksi. Aristarkhos esitti jo noin 280 eaa., että Maa kiertää Aurinkoa. Eratosthenes arvioi maapallon ympärysmitan varsin tarkasti tutkimalla varjojen kulmia toisistaan kaukana olevilla paikoilla. Klaudios Ptolemaios julkaisi noin 140-luvulla jaa. Almagestin, jonka määrittelemä maakeskinen kosmologinen malli pysyi voimassa Euroopassa yli tuhat vuotta. Arabimaailmassa astronomit kehittivät keskiajalla tieteen siihen mennessä korkeimmalle tasolleen. Nikolaus Kopernikus esitteli aurinkokeskisen järjestelmänsä vuonna 1543. Tyko Brahen tekemien tarkkojen planeettahavaintojen pohjalta Johannes Kepler muotoili kolme planeettojen liikettä koskevaa lakia vuosina 1609–1618. Vuosina 1609–1610 Galileo Galilei teki ensimmäiset kaukoputkihavaintonsa, joista tärkein oli Jupiterin neljän suurimman kuun löytäminen. Isaac Newton yhdisti 1600-luvun lopulla fysiikan tähtitieteeseen. Vuonna 1687 julkaisemassaan Principiassa Newton esitti liikelakinsa ja painovoimateoriansa, jotka pätivät maapallon ohella myös muualla maailmankaikkeudessa. Painovoimalain ja liikelakien avulla pystyttiin selittämään myös Keplerin lait, mikä loi vankan pohjan taivaanmekaniikan synnylle. Vuonna 1859 Gustav Kirchhoff huomasi, että tähtien spektreissä olevat kapeat tummat viivat ovat seurausta siitä, että tietyt alkuaineet ovat absorboineet itseensä kyseisen kaistaleen valon aallonpituusalueesta. Vuosisadan lopulla spektrianalyysi ja tähtivalokuvaus kehittyivät voimakkaasti. Vuonna 1910 havaittiin kaukaisten galaksien suuri punasiirtymä. Edwin Hubble osoitti vuonna 1923, että Andromedan galaksi on Linnunradan ulkopuolinen kohde. 1960-luvulla löydettiin muun muassa kvasaarit, pulsarit ja kosminen taustasäteily. Tekniikan kehittyessä 1900-luvun lopulla tähtitiede on kokenut valtavia edistysaskeleita lyhyessä ajassa.

Havainnointi

Valtaosa tähtitieteessä saatavista havainnoista on lähtöisin sähkömagneettisen säteilyn ja fotonien tuomasta informaatiosta. Optisessa tähtitieteessä merkittävimpiä tiedonsaannin välineitä ovat lähinnä maanpinnalla sijaitsevat suuret kaukoputket, spektrografit ja CCD-kennot. Aiemmin kaukoputkella tehdyt havainnot tehtiin silmin ja merkittiin käsin ylös, sittemmin siirryttiin valokuvauslevyihin ja lopulta nykyisin käytettäviin elektronisiin kuvausmenetelmiin. Radiotähtitieteessä on käytössä radioteleskoopit, joiden suuret antennit ovat usein vain osittain suunnattavissa tai täysin kiinteitä. Muilla aallonpituuksilla Maan ilmakehä estää yleensä säteilyn pääsemisen pinnalle asti, joten niiden havainnoimiseksi on käytettävä avaruusteleskooppeja. Avaruustutkimus keskittyy aurinkokunnan kappaleiden tutkimiseen paikan päällä joko miehitettyjen avaruuslentojen tai miehittämättömien satelliittien ja avaruusluotainten välityksellä. Toisille taivaankappaleille suuntautuvat matkat tuovat mahdollisuuden niiden pintakoostumuksen tarkkaan analysointiin näytteiden avulla sekä pinnan kartoittamiseen ja sisäisen koostumuksen selvittämiseen kiertoradalta.

Tutkimuskohteita

- aurinkokunta, heliosfääri
- Aurinko, aurinkotuuli
- planeetat: Merkurius, Venus, (Maa), Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto
- muut kohteet: asteroidit (asteroidivyöhyke), meteoroidit, komeetat, Kuiperin vyöhyke, Oortin pilvi
- ”syvä taivas”
- Linnunrata
- tähdet: muuttuvat tähdet, kaksoistähdet, tähtijoukot, neutronitähdet, mustat aukot, supernovat
- eksoplaneetat
- tähtienvälinen aine: pimeät sumut, emissiosumut, heijastussumut
- galaksit ja galaksijoukot
- kvasaarit

Katso myös

- Celestia

Aiheesta muualla

- [http://www.ursa.fi/ Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry]
- [http://www.ursa.fi/extra/kosmos/index.html Kosmos – Tähtitieteen viitetietokanta]
- [http://www.astronetti.com/ Astronetti.com]
- [http://www.avaruusmgz.info/ Avaruus-verkkojulkaisu]
- [http://www.spaceflightnow.com/ Spaceflight Now – avaruustutkimuksen tuoreimmat uutiset (englanniksi)]
- [http://hubblesite.org/newscenter/ Hubble Site: News Center (englanniksi)]

Kirjallisuutta

- Hannu Karttunen, Karl Johan Donner, Pekka Kröger, Heikki Oja, Markku Poutanen: Tähtitieteen perusteet, ISBN 952-5329-30-5
- Esko Valtaoja: "Kotona maailmankaikkeudessa"; Ursa , ISBN 952-5329-15-1
- ms:Astronomi ko:천문학 ja:天文学 simple:Astronomy th:ดาราศาสตร์

ESO

Euroopan eteläinen observatorio (European Southern Observatory, ESO) on eurooppalainen avaruusjärjestö, jota ylläpitävät kymmenen Euroopan Unionin jäsenmaata sekä Sveitsi. ESO on perustettu vuonna 1962 tarkoituksena luoda eteläiselle pallonpuoliskolle observatorio tehokkaine laitteineen ja lisäksi kehittää kansainvälistä yhteistyötä tähtitieteessä. ESOn päämaja sijaitsee Garchingissa, Saksassa lähellä Münchenia. right

Jäsenmaat

- Alankomaat
- Belgia
- Iso-Britannia (liittyi heinäkuussa 2002)
- Italia (liittyi 1982)
- Portugali (liittyi tammikuussa 2001)
- Ranska
- Ruotsi
- Saksa
- Suomi (liittyi 1.1.2005)
- Sveitsi (liittyi 1982)
- Tanska (liittyi 1967)

Historia

Idea ESOn perustamiselle syntyi keväällä 1953 tunnetun astronomin Walter Baaden toimesta. Ehdotuksesta alettiin keskustella kuudesta maasta (Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia, Ranska, Ruotsi ja Saksa) tulleiden kahdentoista tähtitieteilijän kesken Leidenin yliopistossa seuraavana vuonna. Tuloksena julkaistiin lauselma, jonka mukaan heidän kotimaidensa avaruusjärjestöt suosittivat yhteisen observatorion perustamista Etelä-Afrikkaan, jonne oli tarkoitus rakentaa aluksi 3 metrin teleskooppi sekä 1,2 metrin Schmidt-teleskooppi kymmenen vuoden kuluessa. Projektia varten perustettiin ESO-komitea (EC). Etelä-Afrikka Marraskuussa 1954 tehdyn luonnoksen mukaan kunkin jäsenvaltion maksuosuudet määräytyivät bruttokansantuotteen mukaan tiettyyn ylärajaan asti. Lisäksi päädyttiin observatorion sijoittamiseen eteläiselle pallonpuoliskolle, jolta voi nähdä lukuisia mielenkiintoisia kohteita. Vuosikausien kokousten ja kädenväännön jälkeen viisi alkuperäisesta kuudesta maasta allekirjoitti sopimuksen 5. lokakuuta 1962, Ison-Britannian jäätyä pois sen päädyttyä kannattamaan omaa Brittiläisen kansanyhteisön teleskooppia Australiaan. Maa liittyi kuitenkin äskettäin järjestöön. Etelä-Afrikan havainto-olosuhteet olivat 1960-luvulla parhaat tunnetut, ja siellä oli jo entuudestaan useiden jäsenmaiden havaintolaitteita. Siksi observatorion paikkaa etsittiin aluksi sieltä. Pian havaittiin kuitenkin, että yöllä lämpötilan laskiessa nopeasti seeing huononi selvästi. Samaan aikaan selvitettiin sijoituksen mahdollisuutta pohjoisen Chilen Andeille, jonka havainto-olosuhteet oli todettu erinomaisiksi. Lähetettyään tutkimusryhmiä paikan päälle EC valitsi lopulta sen observatorion sijoituspaikaksi. Toukokuussa 1964 päädyttiin valitsemaan Cinchado-vuori observatorion rakennuspaikaksi sen otollisten olosuhteiden ja laskeutumisalueen läheisyyden perusteella. Vuori tunnettiin paikallisten keskuudessa myös nimellä La Silla ('satula'). Vuosien rakennustöiden jälkeen observatorion ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1969. Vuonna 1976 saatiin käyttöön 3,6 metrin teleskooppi ja 1984 2,2 metrin teleskooppi. Joulukuussa 1987 päätettiin uuden observatorion, Very Large Telescopen eli VLT:n, rakentamisesta Antofagastan kaupungin lähistölle Cerro Paranalin vuorelle rannikon tuntumaan. Se otettiin käyttöön vuonna 1999, mutta kokonaisuudessaan se tulee olemaan valmis vasta muutaman vuoden kuluttua, jolloin sen neljää suurta teleskooppia voidaan käyttää interferometrinä. ESOn tulevaisuuden projekteja ovat Atacama Large Millimeter Array (ALMA), jonka rakentaminen on jo aloitettu, sekä vasta teoreettisessa suunnitteluvaiheessa oleva Overwhelmingly Large Telescope ('tyrmistyttävän suuri teleskooppi', OWL), jonka 100 metrin läpimittainen peili olisi pinta-alaltaan suurempi kuin kaikki tähänastiset ammattilaispeilikaukoputket yhteensä. Peiliä ei pystyttäisi rakentamaan kokonaisena, vaan se koostuisi tarkasti säädellyistä osapeileistä. OWL:n valonkeräyskyky olisi niin suuri, että se mullistaisi himmeiden kohteiden havaitsemisen.

Observatoriot

ESO on rakennuttanut kaikki observatorionsa Chileen Atacaman aavikolle, joka tarjoaa poikkeuksellisen hyvät olosuhteet havainnointiin. Alueella ei sada juuri koskaan ja ilmankosteus sekä pilvisyys ovat hyvin vähäisiä. Myös valosaastetta ja pölyä aiheuttavat kaupungit ja merkittävät tiet ovat kaukana.

La Silla

- sijaitsee 2400 metrin korkuisella vuorella Atacaman eteläosassa noin 160 kilometriä La Serenasta pohjoiseen
- 3,6 metrin perinteinen hevosenkenkäjalustainen teleskooppi, jota käytetään lähinnä infrapunaspektroskopiaan
- 2,2 metrin teleskooppi joka on lainattu Max Planck Gesellschaftista ja jossa on spektroskooppi sekä laajakulmainen CCD-kenno
- New Technology Telescope ('uuden teknologian teleskooppi', NTT), 3,6 metrin teleskooppi, jossa on käytetty adaptiivista optiikkaa resoluution parantamiseksi sekä kehittynyttä lämmönsäätöjärjestelmää ilmavirtausten vähentämiseksi ja seeingin parantamiseksi
- tanskalainen 1,5 metrin teleskooppi
- useita pienempiä käytöstä poistettuja teleskooppeja.

Paranal

- sijaitsee 2 635 metrin korkuisella Cerro Paranalin vuorella 120 km Antofagastan kaupungista etelään ja 12 km Tyynenmeren rannikolta yhdellä maailman kuivimmista alueista
- Very Large Telescope ('erittäin suuri teleskooppi', VLT), joka koostuu kaaren muotoon asetellusta neljästä 8,4 metrin peilikaukoputkesta sekä neljästä 1,8 metrin apukaukoputkista, joita voidaan tulevaisuudessa käyttää yhdessä interferometrinä (VLTI); muodostavat yhdessä maailman suurimman teleskoopin
- VLT Survey Telescope (VST), rakenteilla oleva 2,6 metrin laajakulmainen teleskooppi, jolla on tarkoitus kartoittaa muun muassa kaukaisia galaksijoukkoja ja Kuiperin vyöhykkeen kohteita
- Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy (VISTA), rakenteilla oleva 4 metrin teleskooppi, jolla tullaan kartoittamaan taivasta lähinnä infrapunasäteilyn aallonpituuksilla.

Atacama Large Millimeter Array (ALMA)

- rakenteilla oleva projekti, jota rahoittaa ESOn lisäksi USA, Kanada ja Espanja
- sijaitsee San Pedro de Atacaman kylästä itään Chajnantorin ylängöllä noin 5 000 metrin korkeudessa
- tulee sisältämään vähintään 64 kappaletta 12 metrin radioantenneja, joten se tulee siten olemaan maailman suurin radioteleskooppi. Luokka:Avaruusjärjestöt Luokka:Kansainväliset järjestöt Luokka:Tähtitiede

NSDAP

NSDAP (saks. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue tai kansaomaisemmin natsipuolue oli Kolmannen valtakunnan valtaapitävä puolue, joka nousi Saksan johtoon vuonna 1933. Keskeinen henkilö puolueen nousussa oli diktaattoriksi noussut Adolf Hitler. Puolueen virallinen ideologia oli kansallissosialismi, joka usein rinnastetaan (osittain virheellisesti) fasismiin. Kansallissosialistisen puolueen valtakausi kesti valtaannoususta 1933 aina Kolmannen valtakunnan luhistumiseen 1945, jolloin puolue julistettiin rikolliseksi organisaatioksi ja sen kiinnisaadut johtajat tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä rikoksista ihmiskuntaa ja rauhaa vastaan. Puolueen edeltäjä DAP (Deutsche Arbeiterpartei) Saksan työväenpuolue perustettiin Münchenissä 1919 ja se oli yksi lukuisten muiden pienten ensimmäisen maailmansodan tappion nostattamien liikkeiden joukossa. Saksan armeijan palveluksessa ollut Hitler lähetettiin vakoilemaan puoluetta ja hän liittyi puolueeseen jäsennumerolla 555. Myöhemmin hän ilmoitti olevan "puolueen 7. jäsen", vaikka todellisuudessa oli DAP:n keskuskomitean 7. jäsen. Tämän jälkeen myös puolueen nimeen lisättiin kansallissosialismi ja sen etuliite (NS). Puolue jouduttiin perustamaan uudestaan, kun se julistettiin epäonnistuneen vallankaappauksen (oluttupakapina) jälkeen laittomaksi 1923. Kapinassa varhaisten kansallissosialisten vereen tahriutunut lippu tuli sittemmin puolueen pyhimmäksi esineeksi ja sen kosketuksella siunattiin kaikki puolueen liput. Aluksi kansallissosialistien poliittinen menestys oli heikkoa, mutta vuoden 1930 vaaleissa kansansuosio kääntyi nousuun. NSDAP toimi eräänlaisena protestipuolueena, joka keräsi ääniä taloudellisen laman ja Weimarin tasavallan poliittisen kyvyttömyyden takia. Apuna vallantavoittelussa toimi myös puolueen yksityinen armeija, SA. Vuoden 1932 vaaleissa kansallissosialisteista tuli suurin puolue Reichstagilla (valtiopäivät) ja Hindenburg nimitti Hitlerin kansleriksi 1933. Tämän jälkeen kansallissosialistit säätivät edustajistoylivoimallaan lain, joka asetti kaiken vallan Hitlerin käsiin ja kielsivät ja lakkauttivat kaikki muut puolueet, tehden Saksasta yksipuoluemaan. Hindenburg
Vaalimenestys:

päivämäärä	äänet miljoonissa	osuus
20. toukokuuta, 1928	0.81	2.6%
14. syyskuuta, 1930	6.41	18.3%
31. heinäkuuta, 1932	13.75	37.3%
6. marraskuuta, 1932	11.74	33.1%
5. maaliskuuta, 1933	17.28	43.9%

Luokka:Kansallissosialistinen Saksa Luokka:Saksalaiset puolueet ms:Nazi ko:국가사회주의 독일 노동자당 ja:国家社会主義ドイツ労働者党

Adolf Hitler

Adolf Hitler (Braunau am Inn, Itävalta 20. huhtikuuta 1889 – Berliini, Saksa 30. huhtikuuta 1945) oli Saksan diktaattori (valtakunnankansleri ja valtakunnanpresidentti eli Führer) 1930- ja 1940-luvuilla. Hitler vaikutti maailmanhistoriaan merkittävästi valtakaudellaan. Hän kumosi Versaillesin rauhansopimuksen ehdot. Hän tuli erityisen tunnetuksi kansallissosialismin varsinaisena kehittäjänä, harjoittamansa kansanmurhan ja antisemitismin vuoksi sekä aloittamalla toisen maailmansodan. Hitler oli syntyperältään itävaltalainen. Hitlerin muodostama Sotateollinen kompleksi nosti Weimarin tasavallan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä. Valtansa huipulla Hitlerin johtama Saksa oli valloittanut suurimman osan Eurooppaa. Vaikka hänen politiikkansa johti Saksan melkein täydelliseen tuhoon, Hitler oli aikanaan monien saksalaisten kannattama ja palvoma johtaja. Hänen perintönsä näkyy edelleen Saksan kansan "kollektiivisessa syyllisyydessä", jota myöhemmät sukupolvet ovat yrittäneet lievittää.

Varhaiset vuodet

Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä, pienessä kaupungissa 90 km länteen Linzistä, Ylä-Itävallassa, Itävalta-Unkarissa. Hänen isänsä Alois Hitler oli tullivirkailija. Alois Hitler oli syntynyt aviottomana, ja käytti 40:een ikävuoteensa saakka äitinsä sukunimeä Schicklgruber. Hitlerin äiti Klara Hitler (os. Pölzl) synnytti yhteensä kuusi lasta. Ainoastaan Adolf ja nuorempi Paula-sisar jäivät henkiin. Alois Hitler ja hänen toinen vaimonsa saivat vielä pojan, Alois nuoremman ja tyttären Angelan. Nuorena Hitler oli hyvä oppilas, mutta kuudennella luokalla (1900-1901) Linzin Realschulessa hänen menestyksensä loppui ja hän joutui uusimaan luokan. Opettajiensa mukaan hänellä ei ollut "halua tehdä koulutyötä". Hän jätti koulun kesken isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1903. Nuoruudessaan Hitler haaveili taidemaalarin urasta, mutta häntä ei hyväksytty Wienin taideakatemiaan kahdesta yrityksestä (1907 ja 1908) huolimatta. Maalauksissaan Hitler kuvasi pääasiassa kaupunkimaisemia, joissa näkyvät ihmiset olivat lähinnä hahmotelmia, sekä perinteisiä kukka-asetelmia. Hitler elätti itsensä maalaamalla postikortteja ja avustuksilla. Äitinsä kuoltua 1907 Hitler sai orvonavustusta, mutta lahjoitti sen sisarelleen. Hän peri kuitenkin hiukan rahaa tätinsä kuoltua. Jo Wienissä asuessaan Hitler innostui politiikasta. Hän alkoi vihata marxismia ja liberalismia sekä erityisesti monikulttuurista Habsburgien hallitsemaa Itävalta-Unkarin valtakuntaa. Hitlerin varat loppuivat pian sen jälkeen, kun hänen hakemuksensa taideakatemiaan oli hylätty toisen kerran, ja 1909 hän joutui muuttamaan kodittomien suojaan ja 1910 varattomien työläisten asuntolaan. Vuonna 1913 hän sai hiukan rahaa isänsä perinnöstä ja muutti Müncheniin Saksaan välttääkseen asepalveluksen. Hänet kuitenkin kutsuttiin Itävalta-Unkarin keisarilliseen armeijaan, mutta terveystarkastuksessa Hitler havaittiin palvelukseen kelpaamattomaksi.

Ensimmäinen maailmansota

München Ensimmäisen maailmansodan syttyessä elokuussa 1914 Hitler liittyi kuitenkin vapaaehtoisena Baijerin armeijaan. Hän palveli Ranskassa ja Belgiassa lähettinä 16. baijerilaisessa reservirykmentissä. Hänen sotilasuransa oli moitteeton, mutta hänet ylennettiin vain korpraaliksi, koska hän ei ollut Saksan kansalainen. Hitler piirsi myös sarjakuvia ja ohjeita armeijan lehteen. Lokakuussa 1916 Hitler haavoittui jalkaan Pohjois-Ranskassa, mutta palasi rintamalle maaliskuun alussa 1917. Hitler sai urheudestaan kaksi kunniamerkkiä, toisen luokan rautaristin joulukuussa 1915 ja ensimmäisen luokan rautaristin elokuussa 1918, jota ei yleensä myönnetty korpraaleille. 15. lokakuuta 1918, vain hiukan ennen sodan loppua, Hitler tuotiin kenttäsairaalaan sokeutuneena myrkkykaasuhyökkäyksen jälkeen. Sodan aikana Hitleristä tuli intomielinen kansallismielinen, vaikkakaan hän ei ollut Saksan kansalainen. Sanaa "patriootti" hän piti kuuluvan aatelisten suvuille, käytännössä vain muodolliselle isänmaallisuudelle. Saksan antautuminen marraskuussa 1918 järkytti häntä, kuten monia muutakin, koska Saksan armeija oli sotilaiden ja kansalaisten mielikuvissa voittamaton. Monien nationalistien tapaan Hitler syytti poliitikkoja, "marraskuun rikollisia", antautumisesta. Laajalle levinneen oikeistolais-konservatiivisen selkäänpuukotuslegendan (Dolchstosslegende) mukaan liberaalipoliitikot olivat pettäneet ja "puukottaneet selkään" Saksan kansaa ja sotilaita. Versaillesin rauhansopimus oli saksalaisten mielissä nöyryytys. Se vieritti syyn sodan alusta Saksalle ja määräsi sen huikeisiin sotakorvauksiin. Näitä mielialoja historioitsijat pitävät yhtenä tekijöistä, jotka johtivat myöhemmin Hitlerin valtaannousuun.

Kansallissosialistinen puolue

Sodan päätyttyä Saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa-alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset. Hitler jäi armeijaan, joka osallistui lähinnä sosialistien työläiskapinoiden kukistamiseen. Hän osallistui "kansallisen ajattelun" kursseille, joita Baijerin Reichswehr järjesti. Heinäkuussa 1919 Hitler määrättiin puhetaitojensa ansiosta poliisivakoojaksi pienen Saksan työväenpuolueen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP) joukkoon. 12. syyskuuta hän meni kuuntelemaan puhetta "Kuinka kapitalismi voidaan eliminoida". Seuranneessa väittelyssä hän raivostui ja puhui voimakkaasti separatisteja vastaan Saksan yhtenäisyyden puolesta. Pian tämän jälkeen Hitler liittyi puolueeseen. Siellä hän tapasi Dietrich Eckartin, erään puolueen perustajista ja antisemiitin. Hitler pääsi armeijasta 1920 ja alkoi toimia täysipäiväisesti puolueen toiminnassa nousten pian sen johtoon. Hän muutti puolueen nimen kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP). Hitlerin puhetaidot ja hänen korostamansa lojaalisuus toivat hänelle kannattajajoukkoa. Hän puhui kadunkulmissa ja hyökkäsi juutalaisia, sosialisteja, liberaaleja, kapitalisteja ja kommunisteja vastaan. Hitlerin varhaisimpiin seuraajiin kuuluivat Rudolf Hess, Hermann Göring ja Ernst Röhm, natsien taisteluosasto SA:n johtaja. Eräs liittolaisista oli ensimmäisen maailmansodan veteraani, kenraali Erich Ludendorff. Pian Hitler nousi Baijerin nationalistisen liikkeen johtavaksi hahmoksi. Tärkein tavoite puolueohjelmassa oli Versaillesin häpeärauhan kumoaminen. Muita tavoitteita olivat mm. elintilan lisääminen, etnisesti ei-saksalaisten (mm. juutalaisten) kansalaisuuden lakkauttaminen, vahva valtiovalta, korkojen ja muiden pääomatulojen kieltäminen sekä kartellien, suurten kauppojen ja osin maankin valtiollinen haltuun otto. Viimeisenä vaatimuksena oli "yhteinen etu ennen yksilön etua". Kansallissosialistien ideologia ei ollut erityisen omaperäistä. Se lähti rodun käsitteestä ja ylemmän rodun hallitsemasta imperiumista, joka oli yleinen käsitys silloisessa Euroopan radikaalissa oikeistossa. Kansallissosialistit hyödynsivät myös sosialismin kapitalismin vastaisuutta, mutta hylkäsivät marxilaisen sosialismin kansainvälisyyden ja korvasivat sen kansallismielisyydellä. Hitlerin valtaannousun jälkeen radikaalimpi vasemmistolainen siipi puhdistettiin puolueesta. Natsi-ideologit, kuten Alfred Rosenberg, hylkäsivät demokratian sekä vapaamieliset arvot ja kannattivat yli-ihmisten eliitin hallitsemaa valtiota. Natsit pitivät omaa ideologiaansa "kolmantena tienä" radikaalin sosialismin ja porvarillisen kapitalismin välillä. Natsien yhteiskunnallista järjestelmää kutsuttiin nimellä Volksgemeinschaft, kansanyhteisö. Yhteiskuntamalli oli jäykän hierarkkinen ja johtajuus säteili alaspäin kansan johtajasta kohti hänen seuraajiaan. Kaikki oli määrä tapahtua ennemmin kansan kuin yksilön eduksi. Yhteisöllisyyttä toteutettiin rituaalisesti: joukkokokoontumisilla, paraateilla, järjestäytyneellä urheilulla, kulttuuriaktiviteeteillä, kampanjoilla nälkäisten auttamiseksi, jne.. Yleisen vihollisen Hitler löysi juutalaisista, jotka edustivat paitsi suurpääomaa, myös "bolševikkijuutalaisuutta." Hitler yritti vallankaappausta 8. marraskuuta 1923 Baijerin pääkaupungissa Münchenissä ottaakseen vallan ja marssiakseen Berliiniin, kuten Mussolini oli tehnyt Roomassa edellisenä vuonna. Apunaan hänellä oli kenraali Ludendorff. Alkuhämmennyksen jälkeen Baijerin poliisi kukisti kaappausyrityksen, jossa kuoli 16 ihmistä. Hitlerin pidättäneet ja vanginneet viranomaiset olivat osittain hänen aatteidensa kannalla. Joutuessaan oikeuteen maanpetoksesta huhtikuussa 1924, Hitler muutti oikeudenkäynnin propagandatilaisuudeksi. Tuomarit sallivat hänen esittää ajatuksiaan oikeudelle määräämättömän ajan. Hitler sai viiden vuoden tuomion, mutta istui Landsbergin vankilassa vain yhdeksän kuukautta. Vankeusaikanaan hän sai suuren määrän ihailijapostia, mukaan lukien paljon postia naisilta. Vankeusaikanaan hän saneli kirjaansa Mein Kampf (Taisteluni) varamiehelleen Hessille. Kirjan ensimmäisen osan hän omisti viime vuoden marraskuun vallankaappausyrityksen kaatuneille tukijoilleen. Kun Hitler armahdettiin joulukuussa 1924, natsipuolue oli kuihtunut lähes olemattomiin.

Natsien valtaannousu

Mein Kampf Puolueen uudelleen perustamisen jälkeen Hitler ryhtyi päämääriensä ajamiseen laillisin keinoin. Kannatus oli aluksi vähäistä. Käännekohta tuli suuren laman myötä 1930. Konservatiivit eivät olleet ikinä hyväksyneet Saksaan 1919 perustettua demokraattista hallintoa (Weimarin tasavaltaa), ja myös äärioikeisto vastusti sitä avoimesti. Sosiaalidemokraatit sekä keskustan ja oikeiston vakiintuneet puolueet eivät pystyneet vastaamaan laman aiheuttamaan šokkiin. Syyskuun 1930 vaaleissa NSDAP sai yllättäen 18 % äänistä ja 107 paikkaa Reichstagissa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalitulos oli katastrofi Heinrich Brüningin keskustaoikeistolaiselle hallitukselle, joka nyt menetti enemmistönsä. Hitlerin äänestäjistä suurin osa oli maanviljelijöitä, sotaveteraaneja ja keskiluokkaa, joihin 1920-luvun hyperinflaatio ja työttömyys iskivät kovimmin. Kaupungin työväestö ei juuri Hitleriä kannattanut: Berliinissä ja Ruhrin alueella kannatus oli olematonta. Brüningin tiukka taloudenpito oli tuomassa pientä helpotusta talouteen, joten hallitus halusi välttää presidentinvaalin 1932 ennen nousukautta ja taivutteli natsipuoluetta suostumaan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin kauden jatkamiseen. Hitler kieltäytyi ja lähti Hindenburgia vastaan vaalissa, jonka hävisi. Hän tuli kuitenkin toiseksi molemmilla kierroksilla ja sai 35 % äänistä toisella kierroksella huhtikuussa. Hindenburg erotti hallituksen ja nimitti uudeksi pääministeriksi Franz von Papenin, joka välittömästi määräsi uudet Reichstagin vaalit. Heinäkuussa 1932 NSDAP sai parhaan vaalituloksensa, 230 paikkaa, ja siitä tuli suurin puolue. Koska natsit ja heille vihamieliset kommunistit hallitsivat nyt yhdessä enemmistöä paikoista, hallituksen muodostaminen kävi mahdottomaksi. Uusi Reichstag hajotettiin ja määrättiin uudet vaalit. Papenin keskustapuolue (Zentrumspartei) alkoi neuvottelut natsien kanssa hallitusyhteistyöstä, mutta Hitler vaati valtakunnankanslerin asemaa ja valtakunnanpresidentin lupausta antaa hänelle poikkeustilavaltuudet. Yhteistyö kariutui, eikä NSDAP saavuttanut työväenluokan tukea, joten marraskuun 1932 vaaleissa natsit menettivät kannatustaan, mutta olivat edelleen suurin puolue. Hindenburg erotti luottamuksensa menettäneen Papenin, ja määräsi kenraali Kurt von Schleicherin muodostamaan hallituksen. Von Schleicher saikin koottua hallituksen sosiaalidemokraattisista ammattiyhdistysten edustajista ja Gregor Strasserin johtamista NSDAPista erkaantuneista kansallissosialisteista. Gregor Strasser Papen ja Alfred Hugenberg, Saksan nationalistisen kansanpuolueen (Deutschnationale Volkspartei, DNVP) johtaja taivuttelivat Hindenburgia nimittämään Hitler valtakunnankansleriksi koalitiossa DNVP:in kanssa ja lupasivat, että he pitäisivät Hitlerin aisoissa. 4. tammikuuta 1933 Hitler tapasi von Papenin salaa. He sopivat muodostavansa yhdessä hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia (Wilhelm Frick ja Hermann Göring) von Papenin toimiessa Hitlerin varavaltakunnankanslerina. Tällä välin von Schleicher myönsi epäonnistumisensa ja pyysi hajoittamaan Reichstagin uudelleen. Hindenburg erotti hänet ja nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi, Papenin varakansleriksi ja Hugenbergin valtiovarainministeriksi. Hitler vannoi virkavalansa uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Vaikka Hindenburg vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa. Päivämäärää, jolloin Hitler sai virkansa, pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna, ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.

Valtiopäivätalon palo

Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi – kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja. Seuraavana päivänä säädettiin valtakunnanpresidentin määräys kansan ja valtion suojelemiseksi (Verordnung des Reichspräsidenten zum Schutz von Volk und Staat). Sillä peruutettiin suurin osa 1919 perustuslaissa määrätyistä ihmisoikeuksista, mukaan lukien lehdistön- ja sananvapaus. Suuresta määrästä rikoksia voitiin nyt langettaa kuolemantuomio. Kommunistipuolueen johtajat vangittiin pian ennen seuraavia vaaleja, ja puolue kiellettiin. 3. maaliskuuta 1933 vaaleissa natsit saivat 43,9 % äänistä. Hitlerin hallitus sai vain pienen enemmistön Reichstagissa koalitiossa DNVP:in kanssa. Uuden Reichstagin kokoonnuttua ensimmäisenä toimena ajettiin läpi laki kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi (Ermächtigungsgesetz, 23. maaliskuuta). Se antoi Hitlerin hallitukselle luvan säätää lakeja Reichstagin asemasta. Lisäksi hallitus saisi toimia vain valtakunnankanslerin aloitteiden mukaan. Ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan, kommunistit oli jo vangittu, ja SA:n joukot "taivuttelivat" muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön. Lain säätämisen jälkeen myös SPD kiellettiin, eikä heinäkuun 1933 jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa. Hitlerille diktaattorin oikeudet takaava Ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein, myös sodan aikana. Muut puolueet päättivät hajoittaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot. 14. heinäkuuta NSDAP julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi. Ammattiyhdistysliike ADGB (Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund) murskattiin 2. toukokuuta 1933, kun SA ja NSBO (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation) valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin. Tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään saksalaiseen työläisrintamaan (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joka oli natsien järjestö. Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle. Kesällä 1934 tapahtui natsipuoleen puhdistus, pitkien puukkojen yö (30. kesäkuuta–1. heinäkuuta). Hitler määräsi SS:n surmaamaan SA:n Ernst Röhmin ja muut johtajat, entisen valtakunnankansleri von Schleicherin sekä muutamat Papenin alaisista.

Führer

:Pääartikkeli: Kansallissosialistinen Saksa Kansallissosialistinen Saksa Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksältä aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi "Führer und Reichskanzler Adolf Hitler"ille, kuten laki määräsi. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan. Saatuaan diktatuurisen valta-aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää Hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin avulla. Valtion kontrollissa oleva lehdistö sai kansan uskomaan Hitlerin olevan vapahtaja lamasta, kommunismista, Versaillesin sopimuksesta ja juutalaisista (Führer-myytti). Vuoden 1935 Nürnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista, heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti. Seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin. Juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti. Määräykset tiukkenivat etenkin vuoden 1938 kristalliyön jälkeen, jonka jälkeen yli 180 000 juutalaista pakeni maasta ennen sodan alkua. Maastamuutto oli kielletty, jollei omaisuuttaan jättänyt jälkeensä. Maaliskuussa 1935 Hitler julisti Versaillesin sopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden. Hän aloitti massiivisen sotakoneiston, Wehrmachtin, rakentamisen. Siihen kuuluivat myös uusi laivasto, Kriegsmarine ja ilmavoimat, Luftwaffe. Työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta. Maaliskuussa 1936 Hitler rikkoi jälleen Versaillesin sopimusta miehittämällä demilitarisoidun Reininmaan. Kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet, Hitler siirtyi edemmäs. Heinäkuussa 1936 alkoi Espanjan sisällissota, jossa kenraali Francisco Francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan. Hitler lähetti joukkoja Espanjaan tukemaan Francoa ja testaamaan Saksan uusia asevoimia (katso: Legion Condor). Neuvotteluissa 25. lokakuuta 1936 Galeazzo Cianon, Mussolinin johtaman Italian ulkoministerin kanssa julistettiin syntyneeksi Rooma–Berliini akseli, jonka ympäri muut Euroopan maat pyörisivät. Ystävyyssopimus muuttui 1939 sotilasliitoksi, johon liittyivät vielä Japani, Unkari, Romania ja Bulgaria. Maat tunnettiin akselivaltoina. Hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin suurin määrin varoja, ja Albert Speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtinä. Berliini isännöi vuoden 1936 kesäolympialaisia, jotka Hitler avasi. Koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta muita kohtaan. Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin. Vuodesta 1936 lähtien Hitler itse muutti Saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon. Heinäkuussa 1937 avattiin Münchenissä rappiotaiteen näyttely, jossa oli varoittavana esimerkkinä esillä juutalaisten ja modernien taiteilijoiden töitä.

Toinen maailmansota

:Pääartikkeli: Toinen maailmansota Yksikään toinen johtaja ei osallistunut sodanjohtoon yhtä paljon kuin Hitler. Hänen ulkopolitiikkansa ja sotastrategiansa hallitsivat Saksaa 1930-luvulla ja koko sodan ajan. Hänen näkemyksiään oli lähes mahdoton kumota, vaikka hänen lisääntyvässä määrin järjenvastaiset päätöksensä johtivat lopulta Saksan tuhoon 1945. Sodan lopussa Hitler käyttäytyi Napoleonin tavoin, eikä luottanut kehenkään, vaan hoiti pienimmätkin päätökset itse. Helmikuussa 1938 Hitler otti itselleen armeijan korkeimman johtajan valtuudet.

Itävallan liittäminen Saksaan

Helmikuussa 1938 Hitlerin uhka pakotti Itävallan diktaattorin Schuschniggin eroamaan. Itävallan johtoon nousi maan natsipuolueen Arthur Seyss-Inquart. Hän kutsui Saksan joukot "apuun", ja Itävalta liitettiin kansanäänestyksessä Saksaan (Anschluss). Seuraavaksi Hitler aloitti kansainvälisen kriisin Tšekkoslovakian saksalaisten asuttamien sudeettien kysymyksestä. Syyskuussa 1938 päätettiin Hitlerin, Mussolinin, Britannian Chamberlainin ja Ranskan Daladierin kesken Münchenissä sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Amerikkalainen Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin "Vuoden Mieheksi" (Man of The Year). Sarja verettömiä voittoja toi Hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta. Saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä resursseja (kuten Tšekkoslovakian teollisuuden), joita ilman riittävän sotavoiman rakentaminen oli mahdotonta. Vuonna 1939 Hitler oli vakuuttunut, etteivät Versaillesin sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi Saksan laajenemista itään, ja että pienemmistä maista tulisi Saksan satelliittivaltioita. Heinäkuun 1938 ja tammikuun 1939 välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa. Wermacht eteni Prahaan 10. maaliskuuta 1939, ja Saksa sai Memelin Liettualta. Lisäksi Hitler vaati Puolalle Versaillesin rauhassa menetettyjä alueita. Tällöin Hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen; Puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan Saksan tahtoon. Hitlerin reaktiona oli rankaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan.

Molotov–Ribbentrop-sopimus

Elokuussa Hitlerin Saksa liittoutui yllättäen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa. Solmittu Molotov–Ribbentrop sopimus (myös Hitler–Stalin-sopimus) 23.8.1939 oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi Itä-Euroopan etupiireihin maiden kesken. Kauppasopimuksia solmittiin Romanian ja Jugoslavian kanssa; Puola oli nyt eristettynä. 1. syyskuuta 1939 Hitler käynnisti hyökkäyksen Puolaan, minkä lasketaan aloittaneen toisen maailmansodan. Hitler ei uskonut, että länsivallat sekaantuisivat kriisiin. Tavoitteena oli lyhyt sota syksyn aluksi, vaikka neuvonantajat ja sotilasjohtajat varoittelivat, että Saksa ei ollut valmis sotaan. Ranskan ja Britannian julkinen mielipide oli Saksan pysäyttämisen kannalla. Hitler kuitenkin uskoi, että niiden johtajat olisivat heikkoja eivätkä uskaltaisi julistaa sotaa. Maat olivat kuitenkin luvanneet tukensa Puolalle, joten ne julistivat syyskuussa sodan Saksalle. Sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut, ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä Sitzkrieg, istumasota. Hitlerin oli sodanjulistuksesta raivoissaan; hän määräsi armeijan talvihyökkäykseen Ranskaa vastaan. Viimeisen kerran Hitler kuitenkin kuunteli sotilaskomentajia, mutta lopulta vain huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä. Myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä, että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton Ranska ja heikot brittijoukot. Vuoden 1939 lopulla Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hitler ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi, mutta vasta von Manstein viimeisteli suunnitelman. Hitler ihastui suunnitelmaan ja piti siitä kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja. Suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa, että britit valtaisivat Skandinavian ja pääsisivät Saksan joukkojen sivustaan. Jälleen Hitler vaati varoituksista huolimatta Norjan valtausta, ennen kuin britit ehtisivät sen tehdä.

Hyökkäys länsirintamalla

Hiljaiselo päättyi maaliskuussa, kun Saksan joukot hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan. Länsirintaman sota alkoi toukokuussa, kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti Alankomaat, Luxemburgin ja Belgian. Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940. Suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin. Voittojen sarja sai Hitlerin pääliittolaisen, Mussolinin Italian liittymään sotaan toukokuussa 1940. Kesällä 1940 Saksa oli saanut mantereen hallintaansa. Saksalaiset kuvittelivat sodan olevan ohi. Hitler tarjosi rauhaa Britannialle, mutta Winston Churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset. Britannia jäi yksin sotaan Saksaa vastaan. Hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan (Taistelu Britanniasta), joka oli tarkoitettu edeltämään maihinnousua. Kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle Luftwaffea vastaan lokakuussa 1940. Pommitukset (Blitz) kestivät toukokuuhun 1941. Heinäkuussa 1940 alkoi näyttää selvältä, että Josif Stalin käytti hyväkseen sotaa lännessä laajentaakseen valtapiiriään Itä-Euroopassa mm. Baltian maihin. Hitler alkoi vaatia iskua Neuvostoliittoa vastaan seuraavana keväänä. Keväällä 1941 ilmahyökkäykset Iso-Britanniaan päätettiin, ja armeija valmistui hyökkäykseen Neuvostoliittoon toukokuussa. Suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien interventio Balkanille. Sen lisäksi, että brittijoukot saapuivat Kreikkaan, Jugoslaviassa tapahtui armeijan vallankaappaus, joka kaatoi hitlerinmielisen hallituksen.

Hyökkäys Neuvostoliittoon

Huhtikuussa Jugoslavia vallattiin ja brittijoukot ajettiin Kreikasta. Laskuvarjojoukot valtasivat Kreetan. Hitlerin mukaan Neuvostoliito oli Britannian ainoan toivo. Hitler arvioi, että jos Saksa kukistaisi Neuvostoliiton, britit antautuisivat. Neuvostoliittoon tehtävään hyökkäykseen innosti myös puna-armeijan surkea suoriutuminen Suomea vastaan talvisodassa 1939-1940. Hitler vertasi Neuvostoliittoa mätään latoon: "kun ovi potkaistaan sisään, koko rakennelma romahtaa". Hyökkäys Neuvostoliittoon, "ristiretki bolshevismia vastaan", pääsi käynnistymään kuukautta myöhässä aikataulusta. 22. kesäkuuta 1941 Saksan kolmen miljoonan miehen joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon rikkoen aiemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Operaatio Barbarossaksi nimetty hyökkäys eteni syvälle Baltian maihin, Ukrainaan ja Venäjälle. Hitler ajatteli jo ennalta ja määräsi sotatuotannon keskittymään maavoimien kaluston sijasta ilmavoimiin ja laivastoon valmistelemaan uutta hyökkäystä Iso-Britanniaa ja mahdollisesti USA:ta vastaan. Saksan hyökkäys pysähtyi Venäjällä syksyn mutiin ja neuvostojoukot alkoivat vastahyökkäyksen Moskovan edustalla joulukuussa 1941. Tappioista huolimatta Hitler määräsi, että rintama täytyi pitää . 19. joulukuuta 1941 hän päätti ottaa armeijan suoraan komentoonsa. 11. joulukuuta 1941 Saksa julisti myös sodan Yhdysvalloille liittolaisensa Japanin tueksi. Nyt Saksa oli sodassa Britannian ja Neuvostoliiton lisäksi Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvalloista Hitlerillä oli pinnallinen kuva. Hän piti Rooseveltia "imbesillinä" ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa "huijauspolitiikkana" (Bluffpolitik). Hän uskoi Japanin kykenevän pidättelemään Yhdysvaltoja, kunnes Saksa olisi lyönyt Neuvostoliiton. 20. tammikuuta 1941 turvallisuuspäällikkö Reinhard Heydrich esitteli Wannseen kokouksessa Hitlerille suunnitelman juutalaisongelman "lopullisesta ratkaisemisesta", juutalaisten tuhoamisesta keskitysleireillä. Adolf Eichmann sai käyttöönsä SS-yksikön suunnitelman toteuttamiseksi. Seuraavana keväänä Hitler vaati vastoin sotilasjohdon neuvoja, että itärintaman taisteluissa painopiste siirrettäisiin rintaman eteläosaan. Hänen tavoitteensa oli vallata Neuvostoliiton öljyvarat, joskaan niiden hyödyntämiseksi ei tehty mitään valmisteluja. Kesällä 1942 Hitler vieraili yllättäen kutsumatta Suomen marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä Focke-Wulf Fw-200 Condor -koneellaan. Keskusteluista salaa tehty nauhoitus on luultavasti ainoa, jossa Hitler puhuu rauhallisella äänellä tavanomaisen raivoisan puheensa sijasta.

Sodan käännekohta

Sodan käännekohta tapahtui seuraavana talvena Stalingradin taistelussa. Lähi-idän ja Suezin kanavan valloitus pysähtyi El Alameinin taisteluihin marraskuussa 1942. Hitlerin periaattena oli, että vetäytyminen oli mahdotonta. Tämän seurauksena menetettiin suuri joukko laivoja, kun yritettiin pitää Rommelin joukot Afrikassa huollettuna. Lopulta Saksa menetti kaikki Pohjois-Afrikan joukot. Stalingradin taistelussa Saksa menetti mottiin jääneen 6. armeijansa Hitlerin vaadittua sitä pitämään asemansa siitä huolimatta, että murtautuminen saarrosta olisi saattanut ollut mahdollista. Kun kriisi paheni, Hitler hyväksyi Göringin lupauksen huoltaa joukot ilmateitse, mutta tämä johti suuriin tappioihin myös ilmavoimissa. Seuraavana kesänä saksalaisjoukot kärsivät tappion Kurskissa. Samaan aikaan amerikkalaiset ja brittijoukot nousivat maihin Sisiliassa ja Hitlerin liittolainen Mussolini syöstiin vallasta. Hitlerin terveys rapistui. Hänen vasen kätensä alkoi vapista ja sitä oli vaikea ohjata. Professori Ian Kershaw on uskonut tämän olevan Parkinsonin taudin merkki.

Normandian maihinnousu

Kesäkuussa 1944 alkoi samaan aikaan Normandian maihinnousu ja suurhyökkäys itärintamalla. Saksassa realistit päättelivät tappion olevan väistämätön. Joukko upseereja muodosti salaliiton Hitleriä vastaan. Claus von Stauffenberg asetti pommin heinäkuussa 1944 Hitlerin päämajaan, mutta Hitler pelastui täpärästi. Seuranneissa kostotoimenpiteissä teloitettiin yli 4000 ihmistä (usein nälkään näännyttämällä eristyksessä, jota seurasi hidas kuristaminen) ja vastarintaliike murskattiin. Britannian ilmasota oli vakuuttanut Hitlerin siitä, että vihollisen teollisuuden pommittamisella ei saavutettu juuri mitään, ja hän otaksui pitkän aikaa liittoutuneiden strategisten pommitusten olevan vain terroritaktiikkaa, johon vastattiin omalla terrorilla. Saksan strategisia aseita olivat mm. V1 ja V2-ohjukset. Mitään laajempaa yritystä integroida ilmavoimia laajempaan kokonaisstrategiaan ei kuitenkaan tehty. Vuosina 1943 ja 1944 Hitler suhtautui vihamielisesti sotilaskomentajien ehdotuksiin keskittyä pommituksilta puolustautumiseksi hävittäjäkoneiden tuotantoon hävittäjäpommittajien ja kevyiden pommittajien sijaan. Kuitenkin vuonna 1944 laajamittaisten pommitusten kiihtyessä hän raivostui ilmavoimien komentajille, koska he eivät olleet tehneet tarpeeksi pysäyttääkseen hyökkäykset , ja uhkasi koko Luftwaffen lopettamisella. Luftwaffelta puuttui kunnollinen komentaja koko loppusodan ajan, mutta Hitler kieltäytyi erottamasta Göringiä suosituksista huolimatta.

Sodan loppu

Sodan loppua kohden Saksan tilanne heikentyi molemmilla rintamilla. Hitler kääntyi jopa omia joukkojaan vastaan syyttäen heitä pelkuruudesta ja pätemättömyydestä ja erotti kaikki, jotka uskalsivat uhmata häntä. Hitlerin näkemykset olivat peräisin korpraalina toimimisesta ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen katsantokantansa mukaan armeijalla oli yksi tehtävä: tuhota vihollinen hyökkäyksellä eikä perääntyä. Kenraalit kuitenkin vetäytyivät ja ryhmittyivät puolustuskannalle, mikä suututti Hitleriä. Pitkän vetäytymisen ja liikkuvan puolustuksen aikana saavutettujen voittojen voidaankin katsoa tulleen Hitleristä huolimatta pikemminkin kuin hänen ansiostaan. Saksan sodanjohdossa nähtiin sarja itsemurhia alkaen Luftwaffen Ernst Udetista (1941) ja Hans Jeschonnekista (1943) sotamarsalkkoihin Rommel (1944), von Kluge (1944) ja Model (1945).

Hitlerin kuolema

Model :Pääartikkeli: Hitlerin kuolema Neuvostoliiton joukot saavuttivat lopulta Berliinin huhtikuussa 1945. Hitlerin avustajat kehottivat häntä pakenemaan Baijerin tai Itävallan vuorille, mutta hän oli päättänyt kuolla pääkaupungissaan. Heinrich Himmler, SS:n johtaja, yritti antautua länsiliittoutuneille ruotsalaisen diplomaatin välityksellä. Hitlerin itsemurhaa edeltävänä päivänä Hitler halusi testata sinihapon tehoa ja niin hänen koiransa Blondi lopetettiin sinihappokapselilla bunkkerin ulkopuolella olevassa puutarhassa. Huhtikuun 29. kello 04.00 Hitler viimeisteli testamenttinsa. Hän meni naimisiin Eva Braunin kanssa bunkkerinsa karttahuoneessa 30. huhtikuuta pian puolenyön jälkeen. Tämän jälkeen hän saneli poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle ennen menemistään nukkumaan neljän aikaan. Iltapäivällä Hitler piti tapaamisen puolueen sihteerin Bormannin kanssa ennen kuin nautti lounasta. Adolf ja Eva Hitler hyvästelivät Führerbunkerin henkilökunnan ja asujat, kuten Goebbelsin perheen, Bormannin, sihteerit ja upseerit. Tämän jälkeen he vetäytyivät yksityistiloihin. Kun kamaripalvelija Heinz Linge ja Bormann avasivat oven, Hitlerit istuivat pienellä sohvalla kuolleina. Ilmassa oli syanidin haju. Adolf Hitler oli ampunut itseään ohimoon 7,65 mm pistoolilla niellen samalla sinihappokapselin. Silminnäkijöiden mukaan Adolf ja Eva Hitlerin ruumiit poltettiin puutarhassa bunkkerin ulkopuolella, jossa ne valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen. Linge, Otto Günsche sekä Erich Kempka eivät saaneet poltettua ruumiita kunnolla, ja pommitus teki mahdottomaksi uudet yritykset. Ruumiit löysi myöhemmin neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta. Hitler tunnistettiin hammaspaikkojen perusteella ja ruumiille tehtiin ruumiinavaus kuolinsyyn tutkimiseksi. Ruumiista havaittiin syanidijäämiä, mutta ampumahaavaa ei mainittu raportissa. Ruumiinavaus julkaistiin 16. toukokuuta, mutta se määrättiin pian mitättömäksi bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa. Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin olevan luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi. Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. 4. huhtikuuta 1970 KGB:n ryhmä poltti ruumiit ja tuhkat siroteltiin Elbeen.

Hitlerin perintö

Koko Hitlerin vallassaolon aikana Saksassa ja sen miehittämillä alueilla sovellettiin arjalaista rotuoppia, jonka tarkoituksena oli nostaa "arjalainen" rotu muiden yläpuolelle. Hitlerin tavoitteena oli myös levittää arjalaista rotua hankkimalla sille lisää elintilaa idästä (Lebensraum). Monet vähemmistöt (esimerkiksi homoseksuaalit, romanit, vammaiset, marxilaiset, kommunistit ja tunnetuimpina juutalaiset) joutuivat vainon kohteiksi. Kansallissosialistit perustivat jo 1930-luvulla keskitysleirejä joihin he kokosivat edellä mainittuja ryhmiä ja myös rikollisia. Myöhemmin jo sodan sytyttyä perustettiin useita tuhoamisleirejä, joissa pantiin toimeen lopullista ratkaisua, jonka tarkoituksena oli hävittää juutalaiset, kommunistit ja muut "yhteiskuntaan kelpaamattomat" ihmiset massiivisissa tuhoamisoperaatioissa. Suurin osa tuhoamisleireistä perustettiin nykyisen Puolan alueelle. Tunnetuin näistä lienee Auschwitzin Birkenau. Testamentissaan Hitler erotti kaikki natsijohtajat ja nimitti suuramiraali Karl Dönitzin valtakunnanpresidentiksi ja Goebbelsin valtakunnankansleriksi. Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät kuitenkin itsemurhan 1. toukokuuta Magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan. 8. toukokuuta 1945 Saksan armeija antautui ehdoitta Ranskan Reimsissä. Hitlerin tuhatvuotinen valtakunta oli kestänyt 12 vuotta.

Katso myös

- Blondi (koira).

Aiheesta muualla

- [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/ historyplace.com: The Rise of Adolf Hitler] Hitler elämä synnystä diktaattoriksi

Kirjallisuutta

Antony Beevor, Berliini 1945, WSOY 2003, ISBN 9510283479 Hitler, Adolf Hitler, Adolf Hitler, Adolf Hitler, Adolf roa-rup:Adolf Hitler ms:Adolf Hitler ko:아돌프 히틀러 ja:アドルフ・ヒトラー simple:Adolf Hitler th:อดอล์ฟ ฮิตเลอร์

1923

Tapahtumia

- 10. tammikuuta - Liettua miehittää ja liittää Memelin.
- 11. tammikuuta - Ranska ja Belgia miehittävät Ruhrin alueen pakottaakseen Saksan jatkamaan velanmaksuaan.
- 5. helmikuuta – Ensimmäiset Salpausselän kisat alkavat Lahdessa.
- 9. maaliskuuta - Vladimir Lenin saa kolmannen sairauskohtauksen, joka vie hänet vuoteenomaksi ja tekee puhekyvyttömäksi. Hän eroaa Neuvostoliiton johdosta.
- huhtikuu - Irlannin sisällissota päättyy.
- 9. kesäkuuta - Sotilasvallankaappaus Bulgariassa.
- 18. kesäkuuta - Etna purkautuu, 60 000 jää kodittomiksi.
- 20. heinäkuuta - Pancho Villan salamurha.
- 24. heinäkuuta - Lausannen sopimus, Turkin rajat sovitaan Kreikan, Bulgarian ja ensimmäisen maailmansodan voittajien kanssa.
- 2. elokuuta - Yhdysvaltain presidentti Warren G. Harding kuoli toimessaan, Calvin Coolidge presidentiksi.
- 1. syyskuuta - suuri maanjäristys ja sitä seuranneet tulipalot tuhoaa Tokion ja Yokohaman, 140 000 ihmistä menettää henkensä
- 6. syyskuuta - Italia miehittää lyhyesti Korfun italialaisen upseerin murhan jälkeen. Kansainliitto protestoi.
- 13. syyskuuta - Sotilasvallankaappaus Espanjassa, Miguel Primo de Rivera johtoon.
- 29. lokakuuta - Mustafa Kemal Atatürk julistaa Turkin tasavallan perustetuksi.
- 8. marraskuuta - Adolf Hitler johtaa natseja epäonnistuneessa vallankaappausyrityksessä (oluthallikaappaus). Poliisi ja armeija tukahduttavat yrityksen seuraavana päivänä.
- Finnair aloittaa toimintansa nimellä Aero Oy.

Syntyneitä

- 13. helmikuuta - Chuck Yeager, lentäjä
- 9. maaliskuuta - Walter Kohn, kemian Nobel-voittaja vuonna 1998
- 12. maaliskuuta - Wally Schirra, astronautti
- 10. toukokuuta - Haidar Alijev, Azerbaidžanin presidentti.
- 27. toukokuuta - Henry Kissinger, yhdysvaltalainen diplomaatti, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja vuonna 1973
- 21. elokuuta - Shimon Peres, Israelin pääministeri
- 25. elokuuta - Reima Pietilä, arkkitehti
- 18. marraskuuta - Alan Shepard, astronautti
- 25. marraskuuta - Mauno Koivisto, Suomen presidentti 1982–1994
- 15. joulukuuta - Freeman Dyson, fyysikko

Kuolleita

- 10. helmikuuta - Wilhelm Röntgen, saksalainen fyysikko, Nobel-voittaja
- 26. maaliskuuta - Sarah Bernhardt, ranskalainen näyttelijätär
- 5. huhtikuuta - Lordi Carnarvon, egyptologi, Tutankhamonin haudan löytäjä
- 2. elokuuta - Warren G. Harding, Yhdysvaltain presidentti
- 27. joulukuuta - Gustave Eiffel

Nobelin palkinnot

- Fysiikka - Robert Andrews Millikan
- Kemia - Fritz Pregl
- Lääketiede - Frederick Grant Banting ja John James Richard Macleod insuliinin kehittämisestä
- Kirjallisuus - William Butler Yeats
- Rauha - ei jaettu ms:1923 ko:1923년 ja:1923年 simple:1923 th:พ.ศ. 2466

Olympialaiset

Olympialaiset ovat neljän vuoden välein järjestettävät urheilukilpailut. Tätä neljän vuoden pituista ajanjaksoa kutsutaan myös olympiadiksi. Olympiakisojen pitopaikan määrää Kansainvälinen olympiakomitea. Olympiatunnuksen muodostavat viisi toisiinsa yhdistyvää rengasta. Olympiarenkaat kuvastavat viittä maailman maanosaa (Amerikat siis yhdessä), jotka olympian henki yhdistää, sekä urheilijoita, jotka eri puolilta maailmaa kokoontuvat yhteen olympialaisten ajaksi. Mutta renkaat eivät edusta jotain tiettyä maanosaa vaan maanosia yleisesti, sillä renkaat voidaan kuvata myös yksivärisinä. Olympialipun 6 eri väriä edustavat maailman kansoja, sillä vähintään yksi lipun väreistä löytyy kaikkien maailman valtioiden lipuista. Koska olympialaiset pohjautuvat muinaisen Kreikan urheilukilpailuista, olympiatuli sytytetään aina ennen kisoja auringonsäteistä Olympian lehdossa Kreikassa, josta se kuljetetaan kisapaikalle. Olympiakisojen voittajat saavat kunniakirjan ja mitalin, ensimmäinen kultaisen, toinen hopeisen ja kolmas pronssisen. Jokainen olympialaisiin osallistuva urheilija saa muistomitalin.

Osallistumisoikeus

Kisoihin saa jokaisesta maasta osallistua:
- henkilökohtaisiin lajeihin korkeintaan kolme henkilöä / laji
- joukkulajeihin yksi joukkue / laji Vuonna 1960 otettiin lisäksi useimpiin lajeihin käyttöön karsintarajat, jotka urheilijoiden tulee saavuttaa halutessaan osallistua kisoihin. Yleisurheilussa ja uinnissa on käytössä karsintarajat. Muissa lajeissa kisapaikat jaetaan karsintakilpailujen tai ranking-listojen perusteella. Nykyaikaisiin olympialaisiin saivat aikaisemmin osallistua vain amatöörit, ts. kilpailijat jotka harjoittavat urheilua ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua. 80-luvulla amatöörisääntöä kuitenkin alettiin höllätä ja 90-luvulla sääntö lakkautettiin kokonaan. Nykyään ainoa laji, johon ammattilaiset eivät saa osallistua, on nyrkkeily.

Historia

Pohjautuen löyhästi muinaisen Kreikan vastaaviin kisoihin, modernit olympialaiset järjestettiin ensimmäisen kerran Ateenassa vuonna 1896. Vuodesta 1924 alkaen kisat on jaettu erillisiin kesä- ja talviolympialaisiin. Vuoden 1952 kesäolympialaiset järjestettiin Helsingissä.

Menestyneimmät urheilijat

Eniten mitaleja olympialaisissa voittaneet urheilijat:

Luettelo olympiakisoista

Kesäolympialaiset