:: wikimiki.org ::

Maaliskuu

Maaliskuu

Maaliskuu on vuoden kolmas kuukausi, ja talvikuukausista viimeinen. Maaliskuussa on 31 päivää. Maaliskuussa eli "maallisessa kuussa" maa alkaa paljastua ja kevät tehdä tuloaan. Maaliskuun latinankielinen nimi martius juontuu siitä, että se oli sodanjumala Marsille omistettu kuukausi. Suomessa syntyy maaliskuussa enemmän lapsia kuin minään toisena kuukautena. Erot kuukausien välillä ovat kuitenkin hyvin pieniä. ms:Mac ko:3월 ja:3月 simple:March th:มีนาคม

Vuosi

Vuosi on ajanjakso, joka määräytyy planeetan Aurinkoa kiertävän kiertoradan pituuden perusteella. Eri planeetoilla on eri mittaisia kiertoratoja, joten esimerkiksi Maan vuosi on lyhyempi kuin Marsin ja pidempi kuin Venuksen. Maan vuosi on tällä hetkellä noin 365,25 vuorokautta. SI-järjestelmässä vuosi on ajan lisäyksikkönä ja sen tunnus on a. Yleiskielessä vuoden lyhenteenä on usein v. Kalenterivuosi on 365 tai 366 vuorokauden ajanjakso. Se on jaettu 12 kuukauteen, joissa kussakin on joko 30 tai 31 vuorokautta. Poikkeuksena on helmikuu, jossa on 28 vuorokautta, karkausvuosina 29. Juliaanisessa kalenterissa karkauspäivä lisätään joka neljännen vuoden helmikuun loppuun. Nykyisin käytetyssä gregoriaanisessa kalenterissa on vähemmän karkauspäiviä: ne vuodet, jotka ovat jaollisia luvulla 100 mutta eivät luvulla 400, eivät ole karkausvuosia. Muut yleisesti käytetyt kalenterit ovat kuukalentereita, ja niiden vuoden pituus voi poiketa huomattavasti kalenterivuodesta. Suomessa vuosi jaetaan neljään vuodenaikaan: kevääseen (maalis-toukokuu), kesään (kesä-elokuu), syksyyn (syys-marraskuu) ja talveen (joulu-helmikuu). Luokka:Ajan yksiköt ms:Tahun zh-min-nan:Nî ja:年 simple:Year

Kevät

Vuodenajat Suomessa
Vuodenaika	Kuukausi
Talvi	Tammikuu
Talvi	Helmikuu
Kevät	Maaliskuu
	Huhtikuu
	Toukokuu
Kesä	Kesäkuu
	Heinäkuu
	Elokuu
Syksy	Syyskuu
	Lokakuu
	Marraskuu
Talvi	Joulukuu

Vuodenajat ovat ilmastossa tapahtuvan vuotuisen kierron vaiheita. Niiden vaihtelu on seurausta maapallon pyörimisakselin kaltevuudesta suhteessa Aurinkoon. Kaltevuuden vaikutukset ovat erilaisia eri puolilla maailmaa, ja siksi eri kulttuureissa on erilaisia tapoja jaotella vuosi osasiinsa. Esimerkiksi päiväntasaajan lähellä sijaitsevilla alueilla puhutaan vain sateisesta tai monsuuni- ja kuivasta kaudesta. Toisaalta Australian pohjoisosissa elävät alkuperäiskansat jakavat vuoden peräti kuuteen vuodenaikaan. Suomalaisesta näkökulmasta on luontevaa jakaa vuosi neljään vuodenaikaan: talveen, kevääseen, kesään ja syksyyn.

Vuodenajat

Talvi

Talvi määritellään kestämään usein välillä 1. marraskuuta–31. maaliskuuta. Talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee alle 0 °C:n. Etelässä talvi yleensä alkaa marraskuun aikana ja Lapissa lokakuun puolivälissä. Talvisin autoissa käytetään nasta- tai kitkarenkaita.

Kevät

Meteorologiassa kevät on aikaa, jolloin lämpötila on 0 °C:n ja 10 °C:n välillä.

Kesä

Kesällä lämpötila on enemmän kuin 10 °C, ja helle on, jos ulkolämpötila on yli 25 °C.

Syksy

Syksyllä lämpötila on 0 °C:n ja 10 °C:n välillä.

Vuodenajat eri asteikoilla

Vuodenajat kuvina

Kuva:Schneelandschaft_Furx.JPG|Talvella kasvit ovat levossa. Kuva:Urban spring blooms.jpg|Keväällä kasvit alkavat jälleen kasvamaan. Kuva:The Chase Wood - Newbury.jpg|Kesä on kasvun aikaa. Kuva:Czechia, Jicin, Wallenstein's alley.jpg|Syksyllä puut kellastuvat ja pudottavat lehtensä.

Aiheesta muualla

Luokka:Maantiede ja:季節 simple:season

Latina

Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen. Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.

Historia

:Pääartikkeli: latinan historia latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]] Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.

Kultaa ja hopeaa

Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero. Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius. Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.

Vulgaarilatina

Petronius Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella. Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä. Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.

Keskiaikainen latina

Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen. Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan. Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.

Humanistilatina

renessanssi] Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen. Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.

Uuslatina

Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen. Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.

Latina Suomessa

Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi. Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Merkitys

Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen. Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).

Lääketieteellinen latina

Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa. Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).

Latinan ääntämisestä

pronomineja Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana. Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi] Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.

Latinan oikeinkirjoitus

Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit). Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia. Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä. Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).

Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä

Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.

Kielioppia

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.

Substantiivit ja adjektiivit

Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali. Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys). Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa". Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.

I deklinaatio

Genetiivin pääte -ae. Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.

II deklinaatio

Genetiivin pääte -i. Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus: Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja. Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).

III deklinaatio

Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.

IV deklinaatio

Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).

V deklinaatio

Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).

Verbit

Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).

Esimerkkejä

Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani. Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.

Lyhyt latinan oppitunti

Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan. Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää. Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum. Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.

Kirjallisuutta

- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi

Aiheesta muualla

- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan] Luokka:Latina als:Latein zh-min-nan:Latin-gí ko:라틴어 ja:ラテン語 simple:Latin language th:ภาษาละติน

Mars (jumala)

Mars oli muinaisten roomalaisten sodan jumala. Mars oli roomalaisten vastine kreikkalaisten verenhimoiselle ja julmalle Ares-jumalalle. Mars oli Aresta paljon jalompi ja ystävällisempi jumala. Mars oli ylijumala Juppiterin kanssa roomalaisten suosikkijumala. Roomalaiset uskoivat Rooman perustajien, Romuluksen ja Remuksen, olleen Marsin poikia. Rooman armeijan sotilaat uskoivat Marsin suojelevan heitä ja johdattavan heidät taisteluissa voittoon. Marsin mukaan on nimetty muun muassa Mars-planeetta.

Katso myös

- Rooman valtakunta Luokka:Antiikin Rooman jumalat ja:マルス simple:Mars (god)

Lapsi

Lapsi on ihminen, jonka katsotaan olevan vielä kehitysvaiheessa. UNICEF määrittelee lapsen alle 18-vuotiaaksi ihmiseksi. Suomessa vastaava täysi-ikäisyysraja on myös 18 vuotta. Arkikielessä lapsi on karkeasti 2-16-vuotias. Pikkulapsi on 2-5-vuotias. Suomessa esikouluun mennään sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta, ja kouluun, kun lapsi täyttää seitsemän. Lapsi tarkoittaa myös ihmistä joka on jonkun jälkeläinen, iästä riippumatta.

Huoltajuus

Alle 18-vuotiaalle on määrätty laissa huoltajat. He ovat yleensä lapsen biologiset vanhemmat. Vanhemmuus voidaan siirtää kirjallisella sopimuksella adoptiovanhemmille. In loco parentis on latinaa ja tarkoittaa vanhempien sijasta. Se on juridinen termi joka tarkoittaa lasten huoltajuutta. Suurimmassa osassa länsimaita on oppivelvollisuus, jonka myötä opettajat saavat koulussa toimia in loco parentis huoltajana. Myös lastenhoitajalla tai sisaruksella saattaa hätätilanteessa olla juridisesti huoltajuuden tunnusmerkit täyttäviä oikeuksia, kunnes vanhempiin saadaan yhteys.

Kasvatus

Kasvatus on lapsen opastamista tasapainoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi.

Lapsen kehitysvaiheet

Lapsen kehittymistä voidaan tarkastella esimerkiksi biososiaalisesta, psykososiaalisesta, kognitiivisesta tai fysiologisesta näkökulmasta.

Psykososiaalinen

Biososiaalinen

Kognitiivinen

Viime vuosikymmenten tarkat tutkimusmenetelmät ovat tuoneet lisätietoa lapsen kehittymisestä ja ovat osoittaneet esimerkiksi Piaget'n arviot eri kehitysvaiheista vääriksi. Piaget esimerkiksi oli sitä mieltä, että lapsi ymmärtää esineen säilyvän vaikka se katoaa näkökentästä vasta 1,5-2 vuoden iässä, kun taas nykyisin jo 2,5-kuukautisen vauvan on osoitettu ymmärtävän esinepysyvyyden.

Aistien kehittyminen

Kuulo-, tunto-, haju- ja makuaistit alkavat toimia noin 24. raskausviikon aikana. Näköaistikin on viimeisenä aistina toimintakykyinen 26. raskausviikon jälkeen. Syntyessään lapsi on likinäköinen ja näkee vain 21 senttimetrin päähän, mutta tämä likinäkö korjautuu muutamassa viikossa. Jo viikon ikäisenä vauva osaa esimerkiksi väistää kohti tulevaa esinettä. Kuukauden ikäinen vauva pystyy erottamaan eri äänteet toisistaan ja vuoden ikäisenä vauva osaa erottaa oman äidinkielensä foneemit 100% tarkkuudella. Vauva oppii erottamaan äitinsä äänen muiden ihmisten äänestä jo alle 2-kuukautisena.

Kielen kehittyminen

Tässä luettelossa on kielellisten toimintojen tyypilliset alkamisiät.
- 3kk: Vokaalien ääntäminen
- 3-7kk: Semanttinen ymmärrys
- 6kk: Konsonanttien ääntäminen
- 8-10kk: Sanojen ymmärrys
- 1v: Ymmärtää 20-30 sanaa, tuottaa protosanoja
- 1,5v: Käyttää 2-sanaisia ilmaisuja, ymmärtää lähes 100 sanaa, käyttää noin tusinaa eri sanaa.
- 2v: Ymmärtää noin 200-300 sanaa, oppii 6-9 sanaa päivittäin, alkaa käyttää toimintalauseita.
- 2v-6v: Kielellinen kehitys on nopeaa (=kielellisen kehityksen herkkyyskausi).

Juridiset vaiheet

Suomen lain mukaan:
- 14 vuotta täyttänyt
- Voi tehdä kevyttä palkkatyötä.
- 15 vuotta täyttänyt
- Voi saada mopon tai traktorin ajamiseen oikeuttavan ajokortin.
- Voidaan tuomita rangaistukseen tuomioistuimessa.
- Voi vaihtaa uskontokuntaa vanhempien suostumuksella.
- Saa pelata rahapeliautomaateilla ilman huoltajan läsnäoloa.
- 16 vuotta täyttänyt
- Voi saada kevyen moottoripyörän ajamiseen oikeuttavan ajokortin.
- Voi harrastaa seksiä ilman laillisia seurauksia toiselle osapuolelle.
- Saa pelata veikkauksen kuponkipelejä, sekä ostaa Veikkauksen pika-arpoja.
- )
- 18 vuotta täyttänyt on virallisesti täysi-ikäinen. Mm:
- On vaalikelpoinen
- Saa äänioikeuden valtiollisissa- ja kunnallisissa vaaleissa.
- Saa asettua ehdolle em. vaaleissa
- Saa määrätä itse omaisuutensa käytöstä.
- Saa ostaa tavaraa postimyynnistä tai internetistä.
- Saa vaihtaa uskontokuntaa vapaasti.
- Saa solmia avioliiton, tai virallistaa parisuhteensa.
- Voi saada moottoripyörän, henkilöauton, kevyen ajoneuvoyhdistelmän ja kuorma-auton ajamiseen oikeutettavan ajokortin.
- Saa ostaa tupakkatuotteita ja mietoja alkoholijuomia kaupoista, ja Alkosta, sekä asioida useimmissa ravintoloissa. (Ravintolat määräävät itse ikärajansa, jotka voivat olla korkeammat.)
- Saa pelata Veikkauksen pelejä verkkopalvelussa.
- )
- (21 vuotta täyttänyt
- Voi saada raskaan ajoneuvoyhdistelmän ja linja-auton ajamiseen oikeuttavan ajokrtin.
- Saa ostaa Alkosta väkeviä alkoholijuomia. )
-
- ) Veikkaus Oyj:n oma rajoitus, laki ei tähän velvoita, toisin kuin RAY:n peleissä.

Katso myös:

- susilapsi
- lapsinero Luokka:Ihminen ja:子供

Rissho Kosei Kai

Risshō Kōsei Kai (立正佼成会; until June 1960, 大日本立正交成会: Dai-Nippon Risshō Kōsei Kai) is a Japanese Buddhist lay movement and an offshoot of the Nichiren-Buddhist Reiyūkai. One of its co-founders, Nikkyo Niwano (庭野日敬: Niwano Nikkyō, 1906–1999), was an observer at the Second Vatican Council and active in the peace movement. The other co-founder, Myōkyō Naganuma (長沼妙佼: Naganuma Myōkyō) passed away in September 1957. Niwano and Naganuma were prominent members of the Reiyūkai, another Japanese lay-Buddhist organization which, though a borrower of certain Nichiren Buddhist practices, was never formally affiliated with any particular traditional school. The organization began in 1938 and its name means "society for righteousness and friendship." It is known for hosting the Niwano Peace Prize and it has been a strong advocate for religious pluralism. Its current president, Nichiko Niwano (1938–, Nikkyo's eldest son), is on good terms with the leaders of several religions, particularly Christian groups. The movement has nevertheless faced criticism. Detractors have alleged that it is too strongly linked to Japan's Liberal Democratic Party and that it supported Japanese militarist elements in WWII. There is also criticism, specifically Buddhist in nature, concerning its practice of fortune telling and ancestor worship and of its considering founder Niwano to be an important incarnation. Critics also see the massive estate left by Niwano as a sign of un-Buddhist materialism. Rissho Kosei Kai experienced its most rapid growth before 1950, but some sources still place it as having around 5,000,000 adherents. According to the Japanese Wikipedia article, it is Japan's second-largest religious organization. It claims some 1.81 million member-households (as of 31 December 2004), 239 churches in Japan, and seven churches and six activity centers worldwide ex-Japan[http://www.kosei-kai.or.jp/outline/index.html].

External Links

- [http://www.rk-world.org/ Rissho's own site]
- [http://www.asianews.it/view.php?l=en&art=424 Catholic news site from Asia on Niwano Prize]
- [http://64.233.161.104/search?q=cache:H9i89sRv83YJ:www.nanzan-u.ac.jp/SHUBUNKEN/publications/jjrs/pdf/424.pdf+Rissho+Koseikai&hl=en PDF on the group]
- [http://www.japantimes.co.jp/cgi-bin/makeprfy.pl5?nn20000907b8.htm Obit of leader]
- [http://www.buddhistcouncil.org/cults.htm Buddhist Council of New South Wales's Anti-Rissho site] Category:New religious movements Category:Buddhism in Japan ja:立正佼成会

Prague hotels jastrz�bia g�ra pensjonat Pozycjonowanie Lektury penisy

:: RELATED NEWS ::

通用报文无线服务
General Packet Radio Service (GPRS)通用分组无线服务是GSM移动电话用户可用的一种移动数据业务。它经常被描述成 "2.5G",也就是说这项技术位于第二代 (2G)和第三代(3G)移动通讯技术之间。它通过利用GSM网络中未使用的TDMA信道，提供中速的数据传递。最初有人想通过扩展GPRS来覆盖其他标准，只是这些

改进数据率GSM服务
Enhanced Data rates for Global Evolution (EDGE)又称改进数据率GSM服务，是一种数字移动电话技术，作为一个2G和2.5G (又名GPRS)的延伸，有时被称为2.75G。这项技术工作在TDMA�

指南針
指南针是一种用于指示方向的工具。现有两种类型：一是根据地球磁场的有极性制作的地磁指南针，但这种指南针指示的南北方向与真正的南北方向不同，存在一个磁偏角；二是电子指南针，采用磁场传感器的磁阻（MR）技术，可很好地修正磁偏角的问题，现已大量用�

羅盤
指南针是一种用于指示方向的工具。现有两种类型：一是根据地球磁场的有极性制作的地磁指南针，但这种指南针指示的南北方向与真正的南北方向不同，存在一个磁偏角；二是电子指南针，采用磁场传感器的磁阻（MR）技术，可很好地修正磁偏角的问题，现已大量用�

罗盘
指南针是一种用于指示方向的工具。现有两种类型：一是根据地球磁场的有极性制作的地磁指南针，但这种指南针指示的南北方向与真正的南北方向不同，存在一个磁偏角；二是电子指南针，采用磁场传感器的磁阻（MR）技术，可很好地修正磁偏角的问题，现已大量用�

侵权行为
侵权行为（unerlaubte Handlung），是指行为人应当对所产生的损害负赔偿责任的违法行为侵权行为可分为一般侵权行为和特殊侵权行为。

侵权与犯罪之比较

侵权是对某个人的民事违法行为；而犯罪，则是違反國家所保障之利益之規定,对個人,社会或国家的违法行为。二者主观过错方面存有较大差异。侵权之过错包括故意和过失，而且通常只需认识到自己可归责性即可，并不需要认识到自己行为所可能