:: wikimiki.org ::
| Mannerheim-linja |
Mannerheim-linja
Mannerheim-linja oli linnoituksien muodostama ketju, joka kulki Karjalankannaksella Laatokalta Suomenlahdelle. Se oli talvisodan merkittävimpien taistelujen paikka ja saavutti kansainvälisessä lehdistössä suuren maineen.
Karjalankannaksen linnoitusketjujen rakentaminen aloitettiin 1921. Työt jatkuivat talvisodan alkuun asti. Viipurin ja Neuvostoliiton rajan välille suunniteltiin puolustuslinja, joka haarautui kolmeksi. Siihen rakennettiin betonista noin 200 tykki- ja konekivääriasemaa ja miehistösuojaa. Vahvin puolustus sijaitsi Summan alueella, jonka kautta uhkaavin hyökkäysura kulki. Rajaa lähinnä oleva linjaa kutsuttiin aluksi pääasemaksi, keskimmäistä väliasemaksi ja Viipuria lähinnä olevaa taka-asemaksi. Pääasema nimettiin talvisodan ajan lehdistössä kuitenkin Mannerheim-linjaksi Puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheimin mukaan. Nimen keksi Jorma Gallen-Kallela.
Karjalankannaksen linnoitukset oli suunniteltu hyödyntäen maastoa. Muun muassa suuria kivenlohkareita katsottiin puolustuspaikkaa valitessa. Linnoitukset naamioitiin huolella.
Talvisodassa Mannerheim-linja kohtasi välittömästi ja pysäytti Puna-armeijan ensimmäisen offensiivin kannaksella ja patitti tilanteen kahdeksi kuukaudeksi. Toinen, helmikuussa alkanut offensiivi mursi linjan lopullisesti 10. helmikuuta. Mannerheim antoi pian käskyn perääntyä väliasemaan.
Neuvostoliitto tuhosi puolustuslinjat, kun se sodan päätyttyä sai Karjalankannaksen haltuunsa. Jatkosodassa linjoilla ei ollut merkitystä.
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Karjalankannas
Laatokka
Laatokka muinainen Nevajärvi, ruotsiksi Ladoga, venäjäksi Ladožskoje ozero, Karjalan kannaksen Suomenlahdesta erottama Euroopan suurin järvi.
Järven pinta-ala on 17700 km², syvin kohta on 225 metriä ja keskisyvyys 52 metriä. Se on vain 4m merenpinnan yläpuolella. Laatokassa on yli 500 saarta. Järvestä lähtee Neva-joki, joka laskee Suomenlahteen.
Laatokassa elää yli 40 luonnonvaraista kalalajia ja uhanalainen laatokannorppa.
Valamon luostari perustettiin 900-luvulla Laatokassa olevaan Valamon saareen. Myös Konevitsan saarella on ortodoksinen luostari.
Leningradin piirityksen aikana Laatokka oli ainoa ulospääsyreitti kaupungista. Tarvikkeita kuljettiin talvella kaupunkiin jäätä pitkin, kesällä veneillä.
Luokka:Karjala
Luokka:Karjalan tasavalta
Luokka:Karjalankannas
Luokka:Venäjän järvet
ko:라도가 호
ja:ラドガ湖
Talvisota:Tämä on artikkeli Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Musiikkiyhtyeestä kertoo artikkeli Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Talvisota oli talvella 30. marraskuuta 1939–13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Sodan päätteeksi solmitussa Moskovan rauhansopimuksessa Suomi menetti 10 prosenttia alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. Sota on tunnettu rankoista talviolosuhteista, jotka johtivat Puna-armeijan valtaviin tappioihin ja suomalaisten mottitaktiikasta. Maailman lehdistö seurasi sotaa tarkasti, ja yleinen sympatia oli Suomen puolella. Sana sisu pääsi siten kansainväliseen tuntemukseen.
Talvisodan tausta
1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan pelättävissä olevan Saksan hyökkäyksen varalta. Se aikoi laajentaa vaikutustaan Saksan kanssa salaa neuvotellun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti.
Neuvostoliiton diplomaatit kävivät vuoden 1939 ajan Suomen kanssa neuvotteluja esittäen alueluovutuksia ja -vaihtoja sekä Neuvostoliiton sotilastukikohtien sijoittamista Suomen maaperälle. Motiivina oli heidän mukaansa Leningradin turvaaminen etäännyttämällä vieraan valtion rajaa siitä. Neuvostoliitto tarjosi vaihtokauppana laajempia alueita Karjalasta. Saman kaltaisia neuvotteluja se kävi myös Baltian maiden kanssa.
Suomen hallitus koki vaatimukset kestämättöminä ja kieltäytyi, vaikka silloin Suomen puolustusneuvoston puheenjohtajana toiminut Mannerheim ja Suomen hallituksen neuvottelijana ollut Paasikivi olisivat suostuneet niihin ainakin osittain.
Sodan alku
Neuvottelujen päätyttyä tuloksettomasti marraskuussa Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukaukset, joilla se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Neuvostoliitto muodosti myös Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen suomalaisista kommunisteista ja katsoi täten käyvänsä sotaa ainoastaan porvarillisia vihollisia vastaan. Täten Neuvostoliitto sai myös lisämotiivin, kun se väitti Terijoen hallituksen pyytäneen apua Neuvostoliitolta viemään loppuun vuoden 1918 sisällissota ja vallankumouksen toteuttaminen Suomessa.
Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kaupunkien pommitus alkoi kello 9, yhteensä 16 paikkakuntaa pommitettiin, Helsinkiä kahdesti. Presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta kello 13.30. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti myöhään illalla radiopuheen, jossa hän kertoi neuvostohallituksen antaneen Puna-armeijalle määräyksen varmistua valtion ulkoisesta turvallisuudesta.
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tuomittiin ympäri maailman. Muodollisena kansainvälisenä protestina Neuvostoliitto erotettiin 14. joulukuuta 1939 Kansainliitosta, joka päätöslauselmassaan tuomitsi hyökkäyksen ja kehotti jäseniään antamaan apua Suomelle.
Sodan kulku
Suomi oli alkanut varautua puolustukseen jo neuvottelujen aikana ja oli suorittanut täydellisen liikekannallepanon ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Neuvostojoukkojen hyökätessä Suomi oli jo organisoinut puolustuksensa.
Neuvostoliiton strategiana oli hyökätä Suomeen kolmelta suunnalta. Pääpaino oli hyökkäyksellä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja siitä Helsinkiin. Toinen tavoite oli katkaista Suomi hyökkäyksellä vyötärön kapeimmasta kohdasta Ouluun. Pohjoisessa hyökättiin Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle.
Kannaksella Puna-armeija törmäsi välittömästi Suomen tärkeimpään linnoituslinjaan, Mannerheim-linjaan. Suomi sai ensimmäisen merkittävän voittonsa Tolvajärven taistelussa joulukuun alkupuolella. Tämä voitto paransi suomalaisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin kauttaaltaan joulukuussa. Tähän vaikuttivat talviolosuhteet, joihin Neuvostoliiton mekanisoitu armeija ei soveltunut, ja kömpelö taktiikka. Suurimman voiton Suomi sai Suomussalmen taistelusta ja sitä seuranneesta Raatteentien taistelusta, joissa kaksi Suomen katkaisua yrittänyttä divisioonaa tuhottiin. Nämä taistelut ovat perinteisiä esimerkkejä mottitaktiikasta. Tappion seurauksena Neuvostoliitto luopui tavoitteistaan vyötärön seudulla.
Neuvostoliitto aloitti toisen, Kannakselle keskitetyn offensiivinsa 1. helmikuuta. Tämä ja Suomen kriittiseksi huonontunut pula ampumatarvikkeista johti Mannerheimin linjan murtumiseen. Puna-armeija sai ensimmäisen merkittävän voittonsa 11. helmikuuta, kun se pääsi murtoon Lähteen lohkolla. Suomalaiset epäonnistuivat vastahyökkäyksessä, ja seuraavina päivinä Puna-armeija laajensi murtoaan tukilinjan läpi. 15. helmikuuta Mannerheim antoi Kannaksen armeijalle käskyn perääntyä väliasemaan.
Lakkautetut rauhanneuvottelut aloitettiin uudelleen. Neuvostoliittoa rauhan sopimiseen painosti uhka Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan taholta. Todellisuudessa Suomeen lähetettäville Britannian ja Ranskan joukoille oli annettu käsky olla osallistumatta taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan, sillä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska suunnittelivat Suomen auttamisen varjolla itse asiassa Norjan satamien valloittamista, aluevesien miinoittamista ja Narvik–Kiiruna–Luulaja-rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Tätä kuitenkaan Neuvostoliitto ei tiennyt, joten heidän osallistumisensa talvisotaan Suomen puolella nähtiin uhkana. Myös Puna-armeijan massiiviset tappiot tekivät sodasta kalliin, ja lähestyvä kelirikkoaika tiesi, ettei Suomen valtaaminen missään tapauksessa olisi ollut nopea tavoite.
Rauha
Yhdistyneen kuningaskunnan
Suomalaiset pitivät maaliskuussa puolustusasemista kiinni epätoivoisesti, jotta neuvottelijoilla olisi toivoa saada edullinen rauha. Puna-armeija oli edennyt lähes Viipuriin ja Puolustusvoimat oli murtumisen partaalla, kun Moskovan rauha allekirjoitettiin. Se astui voimaan 13. maaliskuuta 1940.
Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle kalliit. Se menetti suuren osan Karjalasta, teollisuudesta ja Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin.
Osapuolten heikkoudet ja vahvuudet
Suomen armeijalla oli puolellaan kokemus, maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kylmässä ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin 1000 kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli vain muutamia teitä ja vähän asutusta. Sukset, ahkio, teltta ja kamina olivat talvisodan salaisia aseita Suomen puolella. Näitä varusteita ja niihin liittyvää taktiikkaa oli kehitelty 1920- ja 1930-lukujen aikana.
Välineiden ja taitojen vaikutusta tehostettiin polttamalla rajaseudun kylät ja erilliset rakennukset, jolloin vihollinen ei voinut niissä majoittua.
Puna-armeijalla oli puolellaan ylivoimainen kalusto- sekä miesylivoima. Toisaalta Puna-armeijan taktiikka oli peräisin Neuvostoliiton keskeisiltä alueilta, eli arolta, jossa se luotti avoimeen hyökkäykseen vihollista vasten. Lisäksi upseerit olivat liian sidottuja ohjesääntöihin sodankäynnistä.
Merkittävä talvisodan kulkuun vaikuttava tekijä olivat Stalinin puhdistukset vuonna 1938, joissa noin 30 000 Neuvostoliiton uuteen mekanisoituun sodankäyntiin koulutettua upseeria tapettiin. Mekanisoitua sodankäyntiä oli kehitetty salaisesti Neuvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Talvisodassa ei nähty 1930-luvun neuvostoliittolaisten uutta sodankäyntiä, vaan kokemattomien upseerien vaativissa ja oudoissa oloissa suorittamia tehtäviä.
Suomalaiset käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödykseen tekemällä motteja hyökkääjän kolonnista. Talvisodan katastrofi johti Puna-armeijan johdossa selvityksiin ja teloituksiin.
Merkittävä suomalaisten vahvuus oli myös radiotiedustelu, eli vihollisen radioliikenteen sieppaus, paikantaminen ja salakirjoitettujen sanomien avaus. Radiotiedustelun avulla suomalaiset pystyivät muun muassa keskittämään moteissa kaiken voiman tiedossa olevia ulosmurtautumisia vastaan ja jättämään muut alueet motin ympärillä lähes miehityksettä.
Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjunta-välineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut aina jalkaväkimiinoja riittävästi tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes rauhanaikana suunnitellusta määrästä. Panssarintorjuntakiväärin hankintaa oli suunniteltu, mutta se ei toteutunut ennen sodan alkua. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet kuten polttopullot ja kasapanokset eivät olleet aina käytettävissä suojattomasta maastosta johtuen. Panssarintorjunnan heikkoudet johtivat helposti jalkaväen moraalin alentumiseen ja suoranaista pakokauhua esiintyi joskus.
Osapuolten tappiot
Suomalaisten tappiot olivat 22 800 kaatunutta. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 49 000 kaatunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella tämän luvun olevan liian pieni. Everstiluutnantti G.F. Krivoshejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistään tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä toteaa, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
- Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
- Vuosina 1949–1951 kerätty Puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä.
Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštševin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin.
Sodan seurauksena Suomi menetti Sallan, Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 prosenttia Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista, joka oli noin 12 prosenttia koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja.
Lyhyen rauhan jälkeen seurasi jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Sen sodanjulistus annettiin 25. kesäkuuta 1941.
Ruotsin ja Viron roolit talvisodassa
Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat hieman Suomea sodassa. Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 000 henkilöä. Virallinen Ruotsi ei kuitenkaan tukenut Suomea millään tavoin ja kielsi liittoutuneiden ja monien muidenkin maiden pyynnöt joukkojen kuljetuksesta Suomen avuksi. Ruotsi oli ennen sotaa sitoutunut muun muassa hoitamaan Ahvenanmaan puolustuksen sotatilanteessa. Sodan syttyessä Suomen pyynnöt asiasta kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Suomen oli puolustettava itse Ahvenanmaata. Ruotsin tyly asenne naapurimaataan kohtaan aiheutti närää kautta Euroopan ja ulkomaiset lehtimiehet kirjoittelivatkin aiheesta tyyliin "ruotsalaiset saattavat joutua katumaan päätöstään". Suomi pystyi kuitenkin pitämään itsenäisyytensä ja Ruotsin rajaa ei näin päästy uhkaamaan idästä.
Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa ja Paldiskissa oli lentotukikohta, josta erityisesti pommitettiin Turkua.
Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät pisteliästä sananvaihtoa liittyen Viron rooliin. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja että neuvostolaivasto on Tallinnassa vain laivastovierailulla. Henkilökohtaisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien Puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne ole koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia).
Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.
Talvisodan merkityksestä
Talvisota saattoi vaikuttaa toiseen maailmansotaan merkittävästi, koska Saksa arvioi Neuvostoliiton "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja päätti lopulta hyökätä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Toisaalta venäläiset ottivat opikseen jäykän taktiikan ja jäykkien komentosuhteiden aiheuttamista tappioista sekä jalkaväen koulutuksen puutteista, joka heijastui toisen maailmansodan loppuhetkiin. Myös Suomi-konepistoolein varustettujen iskujoukkojen menestys Raatteentiellä johti konepistoolin sekä tietenkin suksien merkityksen uudelleenarviointiin Neuvostoliitossa.
Neuvostoliiton virallinen kanta oli 1980-luvulle asti, että talvisota oli vain pieni rajaselkkaus. Sittemmin Venäjällä on ilmestynyt kirjallisuutta ja TV-dokumenttejä, joissa sodan laajuus ja dramaattisuus on esitelty.
Kirjallisuutta
- Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat. ISBN 951-0-24638-7
- kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945
- Erkki Palolampi: Kollaa Kestää ISBN 951-0-16034-2
- Kertoo Kollaanjoen taisteluissa. Liitteenä sotahistoriallinen katsaus Kollaan rintama — talvisodan pienoiskuva, kirjoittanut K. J. Mikola.
- useita kirjoittajia: Talvisodan pikkujättiläinen. ISBN 951-0-23536-9. Toimitus: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen
- kertoo erään näkemyksen talvisodasta
Katso myös:
- Media ja sodankäynti Suomessa
- Jatkosota
- Talvisodan henki
- Suomen Ilmavoimat, joka kuvaa talvisodan ilmasodan ja lentokaluston
- [http://www.iremember.ru/infantry/krutskikh/krutskikh.htm Neuvostoliittolaisen Talvisodan veteraanin haastattelu]
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Toinen maailmansota
ko:겨울 전쟁
ja:冬戦争
Viipuri
Viipuri (ven. Вы́борг, Vyborg, ruots. Viborg) on kaupunki Neuvostoliitolle luovutetulla alueella, Venäjällä, Suomenlahden rannikolla, Kannaksella. Viipurin pääkatu on Lenina prospekt, entiseltä nimeltään Torkkelinkatu.
Historia
Viipurin perusti traditionaalisen näkemyksen mukaisesti Torkkeli Knuutinpoika vuonna 1293 Ruotsin suomalaisten ja karjalaisten asuttamille alueille kohdistuneen ja valtakunnan alueita itään laajentavan kolmannen ristiretken aikana. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 kaupungista tuli virallisesti Ruotsin valtakunnan osa. Suuren pohjan sodan (isovihan) jälkeen vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhassa Venäjä sai Viipurin Ruotsilta ja se liitettiin Tsaarin Venäjään. Venäjän vallattua lopun Suomen, nk. Uuden Suomen, Ruotsilta Suomen sodassa 1808, koko Vanha Suomi ja sen osana Viipuri liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Vuonna 1812 Viipurin asukkaista 44% oli suomenkielisiä, 14% ruotsinkielisiä ja 12% saksalaisia ja loput venäläisiä. Siviilielämässä saksalaisilla oli määräävin asema. [http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/viipuri/viipurihist.htm]
Vuonna 1917 Suomi julistautui itsenäiseksi. Viipuri oli Suomen sisällissodassa ensin punaisten puolella, kunnes valkoiset valloittivat sen 29. huhtikuuta 1918. Ennen talvisotaa Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki (80 000 asukasta) ja Helsingin ohella kansainvälisin. Se oli myös Viipurin läänin hallintokaupunki.
Talvisodassa kaupunki vaurioitui pahoin, mutta Puna-armeija ei saanut sitä vallattua. Moskovan rauhansopimuksessa se kuitenkin jäi muun luovutetun Karjalan alueen kanssa Neuvostoliitolle. Jatkosodassa Suomi valtasi Viipurin takaisin 1941 ja kunnosti pahoin tuhotun kaupungin huomattavan nopeassa ajassa jälleen asuinkelpoiseksi. Kaupunki menetettiin jälleen 20. kesäkuuta 1944. Jatkosodan jälkeen Viipuri jäi Neuvostoliitolle, joka asutti sen omilla asukkaillaan.
Nykytila
Nykyään Viipuri on suosittu turistikohde suomalaisten keskuudessa ja sinne pääsee helposti linja-autolla tai Saimaan kanavaa pitkin. Kaupungissa asuu 78 800 (2004) asukasta. Kaupungissa on vanhoja suomalaisia rakennuksia, jotka ovat luhistumispisteessä tai rapistuvat kuten Alvar Aallon suunnittelema kirjasto. Kaupungin luonteeseen on vaikuttanut sen sijainti rajan lähellä - asukkaina on enimmäkseen rajavirkailijoita ja teollisuuden palveluksessa työskenteleviä. Teollisuuslaitoksia Viipurissa toimiikin yli 20.
Varsinkin kauppatorin ja -hallin eteen pysähtyneitä linja-autojen turisteja on takavuosina ryöstetty ja huijattu, ja mm. passeja on ryöstön jälkeen myyty takaisin omistajilleen. Sen seurauksena suomalaisturistien määrä on vähentynyt (tilanne kesällä 2005), vaikka alue on puhdistettu rikollisista.
Viipurissa on vuoden 2005 aikana avattu sushi-ravintola, hypermarket Karusel, ja pitkään työn alla ollut ns. Lallukan talon remontti on saatu loppusuoralle. Katuverkostoa on myös uusittu.
Nähtävyyksiä
Viipurin keskeisin nähtävyys on 1200-luvun lopulta peräisin oleva Viipurin linna. Kaupunkia on myös ainoana suomalaisena kaupunkina ympäröinyt kaupunginmuuri, joka purettiin 1800-luvulla. Muurista on jäänteenä Keskiajan lopulta peräisin oleva ns. Raatitorni ja hiukan myöhempää perua oleva Pyöreä torni eli Pässinlinna, joka on ollut ravintolakäytössä jo vuodesta 1923. Torkkeli Knuutinpojan torilla sijaitseva Viipurin raatihuone on nykyään asumiskäytössä. Viipurin 700-vuotisjuhliin vuonna 1993 entisöitiin Torkkeli Knuutinpojan patsas, joka sijoitettiin alkuperäiselle paikalleen kaupunginmuseon eteen. Torilla sijaitsee myös vanha päävartiorakennus sekä Weckrothin kauppiassuvun nykyään autiona oleva asuintalo. Talon ostaneen rakennusfirman on määrä entisöidä rakennus vuoteen 2008 mennessä.
Viipurissa on säilynyt yli 200 suomalaista julkista ja asuinrakennusta. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä on Monrepos'n puisto, jota on 2000-luvulla hieman kunnostettu suomalaisten aloitteesta.
Linkkejä
- [http://www.vyborg.ru Viipurin kaupungin kotisivut] Virallinen sivusto
- [http://www.viipurikeskus.fi Viipuri-keskuksen sivut]
- [http://www.viipuri.net Wiipuri-Yhdistys ry:n sivut]
- [http://www.vanhaviipuri.com www.vanhaviipuri.com] - sisältää kuvia
Luokka:Karjalankannas
Luokka:Viipuri
Luokka:Leningradin alueen kaupungit
Luokka:Suomen entiset kunnat
ko:비보르크
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
PuolustusvoimatPuolustusvoimat (englanniksi Defence Forces) on termi, jota monet valtiot käyttävät omasta armeijastaan. Sillä korostetaan usein valtion puolueettomuutta, rauhanomaisuutta ja armeijan käyttöä ainoastaan puolustautumiseen.
Termi on käytössä ainakin seuraavissa maissa:
- Irlanti
- Israel
- Jamaika
- Japani
- Suomi (ks. Suomen Puolustusvoimat)
- Uusi-Seelanti
- Viro
10. helmikuuta10. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 41. päivä. Vuodesta on jäljellä 324 päivää (karkausvuonna 325).
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Elina, Ella, Ellen, Elna
:- suomenruotsalainen kalenteri: Elin, Ellen, Ella, Elna
:- ortodoksinen kalenteri: Kaarle, Valentina, Enni, Anna
:- saamenkielinen kalenteri: Elle, Ellá, Ello
:- vanhemmissa kalentereissa: Eliina, Elli, Eugenia, Hyacinthus, Renata, Scholastika, Selma, Sigge, Skolastika
Tapahtumia
- 1258 - Mongolit valtasivat Bagdadin, 800 000 surmattiin.
- 1931 - New Delhistä tuli Intian pääkaupunki.
- 1947 - Pariisin rauha solmittiin.
- 1996 - IBM:n Deep Blue voitti Garri Kasparovin šakissa, Kasparov voitti kuitenkin kolme peliä ja kaksi päättyi tasapeliin.
Syntyneitä
- 1929 - Jerry Goldsmith, Oscar-palkinnon voittanut yhdysvaltalainen elokuvamusiikkisäveltäjä
- 1944 - Vernor Vinge, yhdysvaltalainen matemaatikko ja tieteiskirjailija
- 1955 - Pelle Miljoona, muusikko
- 1961 - Tapio Korjus, keihäänheiton olympiavoittaja
Kuolleita
- 1923 - Wilhelm Röntgen, röntgensäteilyn keksijä (s. 1845)
- 2005 - Arthur Miller, näytelmäkirjailija (s. 1915)
----
Katso myös: kalenteri ~ 9. helmikuuta, 11. helmikuuta
Luokka:Helmikuu
-02-10
ko:2월 10일
ja:2月10日
simple:February 10
th:10 กุมภาพันธ์
Jatkosota
Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 - 4. syyskuuta 1944. Aselepo astui voimaan 4. syyskuuta kello 07.00 Suomen osalta, Neuvostoliitto lopetti sotatoimet vasta vuorokautta myöhemmin 5.9. Välirauhansopimus allekirjoitettiin 19. syyskuuta ja lopullinen rauhansopimus Pariisissa 1947.
Sodan kulku
Välirauha
Suomi pysyi käytännössä sotatilassa talvisodan jälkeen, ja rauhanaika saikin välirauha-nimityksen jo suhteellisen pian talvisodan päättymisen jälkeen. Neuvostoliitto pakotti 8. syyskuuta 1940 Suomen sallimaan päivittäiset rautatiekuljetukset Hangon vuokra-alueelle. Sopimus saksalaisten joukkojen lomakuljetuksista Pohjois-Suomen kautta Norjaan tehtiin 22. syyskuuta sen jälkeen, kun Ruotsi oli antanut vastavan lomakuljetusluvan. Tuona aikana Saksa oli liitossa Neuvostoliiton kanssa (Molotov-Ribbentrop-sopimus 23. elokuuta 1939).
Suomessa tunnettiin uhka "lopullisesta välienselvittelystä." Saksan valtakunnanmarsalkka Göring oli helmikuussa 1940 neuvonut Suomea tekemään rauhan nopeasti ja esittänyt lupauksen, että Suomi oli saava takaisin kaiken, mitä se joutuu menettämään, koron kanssa. Göringin lupauksen merkityksestä on viime aikoina kiistelty. Vahvasti huhuttiin myös Moskovan rauhanteossa venäläisosapuolen kommentoineen, ettei Suomen kysymystä ollut vielä ratkaistu Neuvostoliittoa tyydyttävällä tavalla.
Välirauhan aikainen poliittinen ilmapiiri oli painostava, esimerkiksi Baltian nopea kollektivisointi kyydityksineen, kommunistien suorasanaiset uhkailut ja Aeron Kaleva-lentokoneen alasampuminen 14. kesäkuuta 1940 Kerin majakan lähellä koettiin hyvin vahvasti Suomessa. Maa oli saarrettu ja koki olevansa yksin, kun Baltia oli vallattu, Saksa ja Neuvostoliitto liittoutuneet ja Ruotsi oli kääntänyt virallisen selkänsä.
Puna-armeijan esikunta oli antanut Leningradin sotilaspiirille ohjeen Suomea vastaan käytävän uuden sodan varalle 18. syyskuuta 1940. Käskyä tarkennettiin 25. marraskuuta vaatimuksella laatia hyökkäyssuunnitelma sellaisen tilanteen varalta, jossa Suomi olisi yksin vihollinen. Itämeren laivasto laati Ahvenanmaan tarkan valtausuunnitelman ja Hangon tukikohdan joukot siirrettiin Leningradin sotilaspiirin alaisuuteen ja sen puolustussuunta käännettiin 12. marraskuuta 1940 mantereen suuntaiseksi. Suomen asioiden hoito siirrettiin Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin NKVD-joukoille, ja lisäksi hyökkäysjoukkoja alettiin siirtää ryhmitysalueilleen. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov kävi marraskuussa Berliinissä pyytämässä Saksan johtaja Adolf Hitleriltä lupaa Suomen valloitukseen, mutta ei sitä saanut, koska Hitlerillä oli jo mielessään hyökkäys Neuvostoliittoon ja siihen hän halusi mukaan myös Suomen.
Suomen ja Saksan koordinoidut toimet jatkosotaa ennen alkoivat korkean sotilasjohdon neuvotteluilla 1940 loppuvuodesta. Suomi sai tietoja Saksan hyökkäyssuunnitelmista 30. tammikuuta 1940. Lapissa tehtiin helmikuusta 1941 tienrakennus- ja tiedusteluyhteistyötä saksalaisten kanssa. Suomeen alkoi saapua saksalaisia joukkoja, joiden määrä oli lopulta n. 200 000. Helmi-maaliskuun aikana saksalaiset harjoittivat Petsamossa järjestelmällistä tiedustelua, mistä Suomen johto sai paljon tietoja Saksan suunnitelmista. Suomen läheneminen Saksan kanssa sai Neuvostoliiton luopumaan välirauhan alkuaikana esitetyistä lisävaatimuksista. Huhtikuussa 1941 alettiin insinööritoimisto Rataksessa värvätä vapaaehtoisia Waffen-SS:n Wiking -divisioonan suomalaispataljoonaan. Värväystä jatkui kesäkuulle 1941. Ensimmäiset värvätyt lähtivät Saksaan koulutukseen toukokuussa 1941.
17. kesäkuuta 1941 julistettiin yleinen liikekannallepano. 21. kesäkuuta hallitus määräsi 45.000 NL:n rajoilla asuvaa evakuoitavaksi. Myöhään 21. päivä aloittivat suomalaiset sukellusveneet sekä suomalaiset ja saksalaiset laivat Suomenlahden miinoittamisen, jotta Neuvostoliiton Itämeren laivasto ei pystyisi liikkumaan vapaasti Suomenlahdella saksalaisten Baltiaan avattavaksi suunnitellun maarintaman sivustassa Leningradiin suunnattavassa hyökkäyksessä. Miinoitus ulottettiin 22. päivänä Neuvostoliittoon miehittämän Viron ja mm. Tallinnan edustalle. Saksan kanssa aloitetuista koordinoiduista merisotatoimista ja Saksan Nurmeksen tasolta Lappiin asti sijoittamasta armeijasta huolimatta Suomi pysyi ulkopoliittisesti puolueettomana.
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Operaatio Barbarossassa 22. kesäkuuta 1941 Adolf Hitler julisti Suomen taistelevan liitossa — im Bunde — Saksan kanssa, mikä oli puolueettomuutta ylläpitävälle Suomen ulkopoliittiselle johdolle kiusallinen, koska se viestitti maailmalle että Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan aloitetussa sodassa.
Sodan alku
Neuvostoliitto aloitti ilmahyökkäykset Suomeen 22. kesäkuuta klo 6.05 sota-aluksia ja rannikkolinnaketta vastaan. Lisäksi Hangosta tulitettiin tykistöllä suomalaiskohteita. Kun 25. kesäkuuta Puna-armeijan ilmavoimat pommittivat Helsinkiä, Turkua ja Porvoota ja tusinaa muuta paikkakuntaa, pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa, että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.
Sota julistettiin 26. kesäkuuta. Suomen armeija, joka oli ollut aluksi ryhmittyneenä puolustukseen, ja Suomessa olevat saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen. Suomen armeija aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja luoteesta Laatokkaa kohti 10. heinäkuuta. Elokuun loppuun mennessä kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin komentama Karjalan Armeija oli saavuttanut talvisotaa edeltäneet rajat.
Talvisodan kokenut Suomen kansa oli harvinaisen yksimielisesti maan johdon ja menetetyn Karjalan takaisin hankkimisen takana. Uutta sotaa pidettiin talvisodan jatkosotana, joka tähtäsi hyvityksen saamiseen kärsitystä vääryydestä.
Asemasota
Joulukuussa 1941 suomalaisten eteneminen pysähtyi Gustaf Mannerheimin käskystä ja alkoi asemasotavaihe jota kesti kaksi ja puoli vuotta. 6. joulukuuta 1941 eduskunta liitti talvisodassa menetetyt alueet takaisin Suomeen, palauttaen Tarton rauhan rajat.
Suhteet ulkomaihin huononivat Suomen joukkojen edetessä Yhdistynyt kuningaskunta katkaisi diplomaattisuhteet 1. elokuuta ja uhkasi sodalla 22. syyskuuta, jollei etenemistä katkaistaisi. Suomen liittyttyä antikomintern-sopimukseen 25. marraskuuta, Britannia jätti ultimaatumin, jossa se vaati vihollisuuksien lopettamista 5. joulukuuta mennessä. Jäätyään ilman tyydyttävää vastausta Lontoo ilmoitti 6. joulukuuta sodanjulistuksesta Suomelle, mutta varsinaisia taisteluja ei koskaan maiden välillä käyty (muita vähäisiksi katsottavia toimenpiteitä kylläkin: esimerkiksi suomalaiset Englannissa olleet merimiehet internoitiin sodanjulistuksen jälkeen).
Hyökkäys pysäytettiin Leningradiin tunkeutumatta ja Karjalassa ennen kuin saksalaiset olivat kokeneet ensimmäisen vastoinkäymisensä Moskovan edustalla jouluna 1941. Eteneminen tuli kalliiksi. Vuonna 1941 kaatui sotilaita enemmän kuin koko talvisodassa ja enemmän kuin vuoden 1944 suurhyökkäyksessä.
Mannerheim suhtautui ehdottoman kielteisesti Leningradin valloitukseen ja sen suoraan tukemiseen. Hän ilmoitti saksalaisille, ettei hän tule koskaan hyökkäämään Leningradia vastaan. Suomalaiset eivät jatkosodan aikana hyökänneet Leningradin Laatokan huoltotietä vastaan eivätkä päästäneet saksalaisia Kannakselle johtamaan tykistönsä tulta Leningradiin ja Kronstadtiin.
1942
Vuonna 1942 taistelut jatkuivat hajanaisesti Syvärillä ja Kiestingissä.
4. kesäkuuta Mannerheim täytti 75 vuotta ja ylennettiin Suomen marsalkaksi. Päivä määrättiin puolustusvoimien lippujuhlan päiväksi. Helsingissä ilmoitettiin nimettävän katu hänen kunniakseen. Hitler vieraili yllättäin Mannerheimin syntymäpäivillä ja valitteli, että ei ollut voinut Romanian öljyn varmistamiseksi Saksalle tehdä mitään Suomen hyväksi talvisotaa ennen tai sen aikana.
Neuvostoliittolaiset lähettivät sotilasosaston suomalaisten rintamalinjan taakse Rukajärven tienoille. Suomalaiset kuitenkin kukistivat yrityksen lyhyellä takaa-ajolla.
1943
Saksan kärsittyä tappion Stalingradissa, alettiin Suomessa pyrkiä ottamaan etäisyyttä Saksaan. Eduskunta alkoi osoittaa tyytymättömyyttä Rytiä kohtaan, joka ilmeni ulkoministeri R. J. Wittingin arvostelusta hänen allekirjoitettuaan antikomintern-sopimuksen. Eduskunta kieltäytyi jatkamasta Rytille myönnettyä valtalakia. Tämä ei kuitenkaan estänyt hänen uudelleenvalintaansa kahden vuoden lisäkaudeksi helmikuussa 1943. Pääministeri Rangelin hallitus kuitenkin vaihdettiin vähemmän saksalaismieliseen Edwin Linkomiehen johtamaan. Hallitus pysyi koossa pääasiassa sosialidemokraattien valtiovarainministerin Väinö Tannerin ansiosta.
Rauhasta käytiin neuvotteluja läpi koko vuoden, mutta sopimukseen ei päästy. Neuvostoliitto ilmoitti jo 8.2. olevansa halukas rauhaan. Yhdysvallat vaati Suomen itsenäisyyden säilyttämistä, ja Neuvostoliiton suurlähettiläs Washingtonissa, A. Litvinov, ilmoittikin ettei Neuvostoliitto aikonut kokonaisuudessaan miehittää Suomea. Suomalaiset saivat saman vakuutuksen Tukholmasta Kollontailta. Suomi vaati rauhanneuvotteluiden pohjaksi vuoden 1939 rajoja, mutta Neuvostoliitosta saatiin tieto, että Suomen edustaja on tervetullut Moskovaan neuvottelemaan ja Suomen ehdotukseen ei tule sisältyä sille ennen sotaa kuulumattomia alueita.
Rauhanehdot lyötiin lukkoon liittoutuneiden kesken Teheranin konferenssissa joulukuussa. Stalinin ehtoihin kuului vuoden 1940 rauhan rajat, Hanko tai Petsamo pysyvästi Neuvostoliitolle ja puolien sotavahingoista korvaaminen, saksalaisten karkoittaminen maasta ja demobilisaatio. Kun Suomen uusi hallitus tiedusteli keväällä 1944 rauhanehtoja, se ei voinut niitä edelleenkään hyväksyä.
1944
Suomen hylkäsi mahdottomiksi arvioimansa rauhanehdot maaliskuussa 1944. Neuvostoliitto pyrki taivuttamaan Suomen rauhaan Helsingin suurpommituksilla ("rauhanpommitukset") helmikuun aikana.
Puna-armeija lopetti asemasodan suurhyökkäyksellä Karjalan kannaksella 9. kesäkuuta 1944 ja kaksi viikkoa myöhemmin Maaselän suunnalla. Neljä päivää Normandian maihinnousun jälkeen Yhdysvallat julisti Suomen ja sen johtajien olevan saksanmielisiä ja pyysi lähettiläs Procopétä poistumaan maasta.
Suurhyökkäyksen alettua Neuvostoliitto vastasi Suomen rauhantiedusteluihin vaatien ehdotonta antautumista. Suomalaisten puolustus murtui Valkeasaaressa 10. kesäkuuta 1944. VT-linja (Vammelsuu-Taipale) murtui Kuuterselässä 14. kesäkuuta ja Viipuri vallattiin suomalaisilta lähes taisteluitta 20. kesäkuuta. Moskovassa oli jo ennen hyökkäystä valmistauduttu siihen, että Suomi miehitettäisiin.
22. kesäkuuta, rintaman ollessa luhistumaisillaan, ilmoitti Suomen hallitus Moskovaan olevansa halukas luopumaan sodasta ja katkaisemaan suhteensa Saksaan. Neuvostoliitto vaati vastauksessaan ehdotonta antautumista. Samana päivänä Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop saapui maahan ja ilmoitti, että Saksa jatkaisi tuen antamistaan vain jos Suomi solmisi liiton Saksan kanssa ja jatkaisi sotimista.
Saksalaiset vaativat Suomelta sitoutumista sotaan, koska Narvan rintama oli heille tärkeä. Presidentti Risto Ryti teki saksalaisten kanssa 26. kesäkuuta ns. Ryti-Ribbentrop-sopimuksen, joka velvoitti Suomea olemaan neuvottelematta erillisrauhaa ja lisäsi saksalaisten materiaalitoimituksia. Sopimuksen merkitys on kuitenkin 2000-luvun alussa kyseenalaistettu. Rytin allekirjoittaessa kirjeensä Hitlerille saksalaiset panssarintorjunta-aseet, syöksypommittajat, rynnäkkötykit ja jalkaväkidivisioonat olivat jo Suomessa tai matkalla. Ryti-Ribbentrop-sopimus ei ollut sitova valtiosopimus vaan ainoastaan Rytin henkilökohtainen vakuutus siitä, ettei hän tasavallan presidenttinä toimiessaan tee erillisrauhaa. Erillisrauha tehtiin sen jälkeen kun Ryti oli eronnut tehtävästään ja eduskunta oli poikkeuslailla valinnut marsalkka Mannerheimin presidentiksi.
Neuvostoarmeija valloitti Petroskoin 28. kesäkuuta 1944. Ennen vetäytymistään suomalaiset jakoivat kahden viikon ruoan kansalle, mikä on sotahistoriassa harvinainen ellei jopa ainutlaatuinen teko. Syväriltä suomalaiset onnistuivat vetäytymään järjestyneesti, kun taas Kannaksella joukot olivat monin paikoin hajaantuneet. Valkeasaaresta on Viipuriin noin sadan kilometrin matka, jonka taittamiseen Puna-armeija käytti kymmenen päivää. Suomalaiset vetäytyivät siten keskimäärin noin 10 kilometriä päivässä, mitä voidaan pitää sotilaallisesti hallittuna suorituksena. Viivytys mahdollisti lisäjoukkojen hallitun siirron Kannaksen rintamalle.
Puolustustaistelussa suomalaisten tukena oli myös saksalaisia joukkoja. Erityistä merkitystä Kannaksen torjuntataisteluille on sanottu olleen Saksan jo aikaisemmin toimittamalla panssarintorjunta-aseistuksella, koska suomalaisten käytössä ollut pst-tykistö ei ollut tehokas uusimpia neuvostopanssareita ("Klim Vorošilov" ja "Josif Stalin" vastaan. Kannaksen puolustustaistelun taistelulennoista suoritti lyhyen aikaa hyvin merkittävän osan saksalainen Lento-osasto Kuhlmey, erityisesti maataistelukoneita, huoltoyhteyksiä ja huoltoa vastaan suunnatuin iskuin, mutta materiaalinen ilmaherruus oli venäläisten. Yleisimmän arvion mukaan kenttätykistön taitava keskittäminen ja hyvä yhteistoiminta sitkeästi taistelleen jalkaväen kanssa auttoivat suomalaisia ainoina toisessa maailmansodassa pysäyttämään Neuvostoliiton strategisen suurhyökkäyksen Tali-Ihantalan taistelussa 25. kesäkuuta–9. heinäkuuta 1944, Äyräpäässä–Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Joidenkin historioitsijoiden mielestä myös Saksan tuki oli torjuntataistelun onnistumiselle elintärkeää.
Heinäkuun puolenvälin jälkeen tilanne Kannaksella vakiintui ja madame Kollontai ilmoitti 12. heinäkuuta ruotsalaisten välityksellä, että ehdottoman antautumisen vaatimus oli johtunut hänen "väärinkäsityksestään".
Syväriltä puna-armeijan eteneminen jatkui, mutta se pysäytettiin kiivaissa taisteluissa U-asemassa Impilahden–Jänisjärven tasalla. Myös pohjoisessa suomalaiset vetäytyivät. Vanhan rajan Ilomantsissa ylittäneet yli kahden divisioonan vahvuiset joukot torjuttiin ja tuhottiin 9. elokuuta päättyneissä taisteluissa.
Neuvostoliitto luopui ehdottoman antautumisen vaatimuksesta ja Ruotsin kautta ilmoitettiin Mannerheimille, että Neuvostoliitto oli valmis aselepoon edellyttäen, että sen allekirjoittaisi Mannerheim eikä silloisen hallituksen jäsen. 1. elokuuta Ryti erosi ja Mannerheim nimitettiin hänen seuraajakseen. Mannerheim nimitti uuden hallituksen 7. elokuuta.
Suomella oli kesän 1944 torjuntataisteluissa käytössä 14 jalkaväkidivisioonaa, seitsemän prikaatia ja panssaridivisioona. Puna-armeija käytti Suomen rintamalla yhteensä 54 divisioonaa, 11 jalkaväkiprikaatia ja seitsemän linnoitusalueen joukkoja eli yhteensä 68 yhtymän verran joukkoja, yhteismäärältään noin 605 000 miestä, joiden taisteluvälineistö oli ylivoimainen. Suomalaisten kokonaistappiot olivat Kannaksella noin 44 500 ja Itä-Karjalassa noin 19 500 miestä kaatuneina ja haavoittuneina, Puna-armeijan tappiot olivat vähintään 96 400 miestä.
Keskustelu suurhyökkäyksen yllätyksestä, torjuntavoitosta ja saksalaisten osuudesta jatkuu edelleen sekä muistelmakirjallisuudessa että tutkimuksissa. Perinteisen käsityksen mukaan Stalin tarvitsi voimat ensisijaisemmin Saksaa vastaan. Hyökkäyksen jatkaminen käsketylle Kymijoen linjalle olisi edellyttänyt uudet suunnitelmat ja lisäjoukkojen keskitykset, ja sitä taas yleistilanne ja vuodenajan vaihtuminen eivät olisi sallineet. Siksi Neuvostoliitto suostui neuvoteltuun erillisrauhaan, vaikka liittoutuneet olivat sopineet vaativansa Saksalta ja sen liittolaisilta antautumista. Suomalaiset katsoivat olevansa Saksan "kanssasotijoita" omine päämäärineen eivätkä liittolaisia.
Keskustelu siitä, oliko Suomi liittoutunut Saksan kanssa, ns. erillissota-teesi, on jatkunut Suomessa näihin päiviin asti. Jonkinlainen virallinen näkemys on, mm. presidentti Tarja Halosen lausunnot 60. voitonpäivän edellä, että Suomi ja Saksa eivät olleet liitossa. Ulkomaisessa historiantutkimuksessa on kuitenkin vallitseva käsitys siitä, että Suomi oli Saksan liittolainen, ja myös osa suomalaisia tutkijoita on sitä mieltä, että Suomi olisi ollut de de facto Saksan liittolainen. Markku Jokisipilän väitöskirja ”Aseveljiä vai liittolaisia?” muutti perinteistä suomalaistulkintaa. Jokisipilän tutkimuksen mukaan erillissodasta alettiin Suomessa puhua vasta silloin, kun sotaonni alkoi kääntyä ja Saksan häviö näyttää yhä selvemmältä. Liittoutuneisuus-näkemyksen kannattajat kiinnittävät huomiota esimerkiksi siihen, että joukko korkea-arvoisia suomalaisupseereita sai etukäteen tietoja operaatio Barbarossasta siten, että jatkosota oli olennaisesti sidoksissa tähän operaatioon. Näin ollen Suomen jatkosotaa sellaisena kuin se käytiin ei olisi sodittu ilman Saksan merkittävää materiaalista ja strategista tukea. Suomi ei ollut de jure Saksan liittolainen, sillä Suomen ja Saksan välille ei oltu solmittu liittosopimusta, vaikka Saksa sitä vaatikin useampaan otteeseen.
Rauha
de jure
Rytin erottua 4. elokuuta tehtävistään uudeksi presidentiksi valittu Mannerheim katsoi Rytin tekemän Ribbentrop-sopimuksena tunnetun henkilökohtaisena kirjeenä lähetetyn vakuutuksen olevan pätemätön sitomaan Suomea Saksaan ja solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa.
Rauhansopimuksen ehtona oli Saksasta irtautuminen, armeijan rauhanaikaiselle kannalle saattaminen sekä siitä huolimatta Wehrmachtin joukkojen karkoittaminen Pohjois-Suomesta, mikä johti Lapin sotaan. Näin Lapin sodasta tulikin "lasten ristiretki" eli veteraanipäällystö- ja alipäällystö johti vain nuorimpia ikäluokkia Lapin sodassa muiden tultua kotiutetuksi. Sota alkoi varsinaisesti suomalaisten Tornioon tekemästä maihinnoususta, minkä jälkeen ei saksalaisten kanssa enää voitu neuvotella vetäytymisaikataulusta niin kuin siihen asti. Sotatoimet olivat välttämättömiä Neuvostoliiton painostuksesta.
Neuvostoliitto ei suostunut solmimaan heti lopullista rauhaa, ja Moskovassa allekirjoitettiin 19. syyskuuta välirauha:
- Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.
- Saksan joukot oli karkoitettava maasta ja saksalaisten omaisuus luovuttaa liittoutuneille.
- Suomen oli supistettava armeijansa vahvuus 42 000 mieheen.
- Sotakorvauksia tuli maksaa 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty omaisuus
- Neuvostoliitto-vastaiset ja "fasistiset" järjestöt (mm. Lotta Svärd) piti lakkauttaa pysyvästi
- Sotarikolliset piti tuomita
Peräkaneetti
Kun Moskovan Kremlissä 6. huhtikuuta 1948 oli allekirjoitettu Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ehdotti Josif Stalin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajalle, pääministeri Pekkalalle, että tilaisuutta jatkettaisiin epävirallisemmin. Myöntävän vastauksen jälkeen huone (Vjatseslav Molotovin virkahuone) muuttui illanistujaistilaksi. Tilaisuuden aikana Stalin sanoi haluavansa mainita muutaman sanan valtuuskunnan sotilasasiantuntijoille jalkaväenkenraali Heinrichsille ja kenraalimajuri Oinoselle.
"Vaikka en ole varsinaisesti sotilas", aloitti generalissimus puheensa, "voin sanoa, että meidät sotilaat rauhan aikana helposti unohdetaan, mutta sodan aikana kaikki riippuu meistä. Sellaista maata, jolla on huono armeija, ei kunnioita kukaan, mutta sellaista maata, jolla on hyvä armeija, kunnioittavat kaikki. Kohotan maljani Suomen armeijalle ja sen täällä oleville edustajille".
Katso myös
- Salpalinja
- Suomen ilmavoimat - jatkosodan lentokoneet ja voitot
- Ilomantsin torjuntavoitto 1944
Kirjallisuutta
-
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Toinen maailmansota
ko:제2차 소련-핀란드 전쟁
ja:継続戦争
Luokka:Suomi 1939-1945Luokka:Itsenäisen Suomen historia
Luokka:Suomen sodat Esclarmonde de FoixCatégorie:Moyen Âge
Esclarmonde de Foix (née après 1151 - morte en 1215), surnommée La grande Esclarmonde, figure du catharisme.
Fille de Roger-Bernard de Foix et de Cécile Trencavel. Soeur du comte Raymond-Roger de Foix, elle sera donnée en mariage à Jourdain de l'Isle-Jourdain seigneur de Clermont-Dessus. De l'union naquirent plusieurs enfants dont Bernard, l'héritier de la seigneurie de Clermont-Dessus, Guillaumette, Olive, Othon de Terride et Bertrand, baron de Launac.
Elle devient veuve en octobre 1200. À partir de ce moment, elle se tourne vers l'Église cathare. Elle recevra le consolamentum en vue de devenir parfaite des mains de l'évêque Guillaubert de Castres en 1204 à Fanjeaux avec trois autres grandes dames en présence de son frère. Dès lors, elle n'a de cesse de mener une fervente propagande en faveur du catharisme.
Elle s'installera à Pamiers. C'est vraisemblablement à elle que l'on doit l'initiative de faire rebâtir la forteresse de Montségur. Elle fera partie du colloque de Pamiers, appelé aussi « colloque de Montréal » de 1207 qui sera le dernier débat contradictoire entre les cathares et l'Église catholique (représentée par Dominique de Guzmán).
Son rôle est assez controversé puisque pour certains, elle répandit l'hérésie en Ariège et contraignit les habitants à respecter les règles de vie cathare, alors que pour d'autres son impulsion permit d'ouvrir de nombreux hôpitaux, écoles et foyers où furent dispensés l'enseignement cathare (ce qui lui valut son surnom de grande Esclarmonde).
Prague appartements Hotel Genoa WARSAW HOTELS dating ads site death metal
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Bataille de Guadalete
Guadalete Catégorie:Histoire de l'Espagne médiévale Catégorie:Monde arabo-musulman
La Bataille de Guadalete désigne une bataille décisive arrivée en Hispanie le 19 juillet 711 (année 92 de l’hégire) près de la rivière Guadalete, en Bétique
|
Histoire précolombienne des États-Unis
Le terme Amérindiens, ou Indiens d'Amérique, désigne les premiers occupants du continent américain (autrefois appelé « Indes occidentales »), et leurs descendants.
En absence d'appellation qui fasse consensus, on utilise parfois les expressions de « premières nations » ou « premiers peuples ». L'expression « Peaux rouges » est ancienne et n'est jamais utilisé en Amérique. On parle aussi de peuples précolombiens pour la Méso-Amérique. En anglais, au Canada comme aux Catégorie:Massacre
Catégorie:Musée
Le musée de Tuol Sleng est un ancien lycée (Toul Svay Prey) situé à Phnom Penh qui a été transformé par les Khmers rouges en centre de détention, de torture et d'exécution entre 1975 et 1979. Le lycée avait alors comme nom secret prison de Sécurité 21 ou S21.
Actuellement ce lycée peut être visité et contient, outre
|
Centre européen de recherches nucléaires
Le Laboratoire européen pour la physique des particules, plus connue sous le nom de CERN (baptisé à l'origine en français Conseil européen pour la recherche nucléaire, puis Organisation européenne pour la recherche nucléaire), est le plus grand centre de physique des particules du monde.
Il est situé sur la frontière franco-suisse, entre Read More... |
|
Palmipède
ja:ペリカン目
Catégorie:Pelecaniformes
L' des pélécaniformes (Pelecaniformes) regroupait des oiseaux palmipèdes. Il comprenait six s d'oiseaux aquatiques, réparties en deux sous-ordres.
Liste des familles
Sous-ordre des Phaethontes
- Phaethontidae : hôtelier américain fondé par Conrad Hilton au début du .
C'est en 1919 que Conrad Hilton achète son premier hôtel à Cisco (Texas). Le premier hôtel à porter le nom Hilton est construit à Dallas en
|
|
