:: wikimiki.org ::
| Media |
Media__NOTOC__
Media, alun perin monikko latinan sanasta medium eli "keskellä", tarkoittaa nykyään tiedon kantajaa.
Media-sanan merkityksestä
Media voi viitata sekä tiedon tallentamiseen (esim. levyke, kiintolevy) että tiedon lähettämiseen (esim. Internet, televisio). Suomeksi sana "media" on yksikkö ja sen monikko on "mediat".
Media on nykyään hyvinkin laaja käsite. Se voi olla lehtien, television ja radion ohella vaikkapa kahvilan servietti, polttoainepumppu tai kuumailmapallo. Markkinointiviestinnän ammattilaiset tarkoittavat medialla mainosvälineitä, joilla viesti saadaan perille kohderyhmälle. Yleiseltä merkitykseltään media on mikä tahansa joukkoviestin.
Useimmiten medialla tarkoitetaan kuitenkin massamediaa eli joukkotiedotusvälineitä, eli niitä lähettävän median muotoja, joilla voidaan tavoittaa samanaikaisesti suuri yleisö.
Median historiasta
Joukkotiedotusvälineenä median historiaallisina vaiheina voidaan nähdä huhu, julkiset kuulutukset, julkiset kokoontumiset, kirjapainotaito, lehdistö, elokuvat, yleisradio, televisio, satellitti-TV ja monen edellisten konvergenssina, yhdentymisenä Internet.
Laajemmin mediana voidaan nähdä mm. julkiset rakennukset ja hallitsijan kuvalla koristeltu raha. Muinaisen Persian pääkaupunki Persepolis nähdään kulissina (mediana) alamaisille (kohderyhmä), jotka tulivat ympäri laajaa Persiaa maksamaan vuosittaiset verot suurkuninkaalle. Samalla he joutuivat vakuuttumaan Persian suurkuninkaan ylivertaisesta mahtavuudesta, ja siis esim. kapinan mahdottomuudesta (viesti).
Median merkityksestä
Tavallisesti median merkityksenä nähdään vain sen rooli keskustelun herättäjänä. Korostetaan sitä, että media ei pysty luomaan uutta tietoa, vaan vaikuttamaan vain siihen mistä ihmiset (päivittäin) keskustelelevat. Samassa yhteydessä korostetaan sitä, että mainonta ei vaikuta, sitä harrastetaan, koska ei uskalleta olla siitä pois.
Jos ihmistä tarkastellaan systeeminä, systeemin käyttäytymiseen vaikuttaa sisäinen tulkitseva tieto sekä ulkoa (ja sisältä) saatu input- tieto. Sisäisen tulkitsevan tiedon lähtökohtia ovat geneettinen perimä (systeemin rakenne) ja kaikki se, mikä syntymän jälkeen on yksilöön vaikuttanut input- tietona (opittu tieto): vanhemmat, naapurit, koulu, ystävät, harrastukset ja media. Nykyihminen kuluttaa mediaa päivittäin tuntikausia (3—9 tuntia, maasta riippuen) ja keskustelee perheenjäsenten kanssa keskimäärin parikymmentä minuuttia. Median pitkäaikaisvaikutus on siis muutakin kuin "keskustelun herättäjä". Median laajemmasta merkityksestä esimerkkejä ovat:
Toisen maailmansodan jälkeisessä kylmässä sodassa radiotoiminta (Radio Free Europa, Voice of America, BBC...) ja niiden vastainen toiminta oli merkittävä osa ideologista kamppailua. Vuonna 1948 alkanut läntisten radioasemien häirintä Neuvostoliitossa oli ja on edelleen ollut maailman suurin häirintäoperaatio. Siinä oli lopulta mukana noin 2000 häirintälähetintä. Jokaisen yli neljäsosamiljoonan kaupungin ympärillä oli häirintäasemia, jopa 16 kappaletta. Muutamaa katkosta lukuun ottamatta häirintä jatkui vuoteen 1987 asti. Neuvostoliitto tuskin olisi aloittanut maailman suurinta häirintäoperaatiota, jos lännen radioiden merkitys olisi "vain keskustelun herättäjä".
Ruandan kansamurha tutsien ja hutujen välillä vuonna 1994 saatiin aikaiseksi yhdellä sitkeään kansankiihotukseen keskittyneellä radioasemalla (Deux Collines). Seurauksena oli 500 000 kuollutta, pääsosin tutseja, 3 miljoonaa pakolaista pääosin Zairessa ja 3 miljoonaa sisäistä pakolaista Ruandassa.
Ennen kuin serbit ja kroaatit kävivät todellisen sodan Balkanilla 1990-luvulla, he kävivät televisiosodan. Koko sota oli keinotekoinen, televisiolla luotu. Tarvittiin muutaman vuoden häikäilemätön propaganda ja toisensa vuosikymmeniä tunteneet ihmisen alkoivat vihata toisiaan. Serbit myös ajoittivat toimintansa USA:n kansallisen mielenkiinnon mukaan. Kun USA:ssa keskusteltiin budjetista tai muista kriiseistä maailmalla, serbit suorittivat omat operaatiot.
Kun ihminen saa yhä enemmän tietoa median kautta, median merkitys kasvaa. [http://www.matheory.info Jan Kåhre] toteaa kirjassaan "The Mathematical Theory of Information" sivulla 163, että informaatiota häviää ketjussa. Mitä ketjuuntuneempi informaatiosysteemi on, sitä vähemmän lopullinen tieto vastaa alkuperäistä. Tämä on yhteiskunnan ongelma. Yksilö havaitsee tämän ongelman vain niissä tilanteissa, joissa hänellä on ensikäden tietoa, siis lyhyt informaatioketju informaation lähteelle.
Myös venäläisen psykologisen sodankäynnin teorian (refleksiivinen kontrolli) mukaan välitetty tieto on muutakin kuin keskustelun herättäjä.
Media ja sodankäynti
:katso myös: informaatiosodankäynti
Joukkotiedostusvälineet ovat suuren vaikutuksensa takia myös keskeisiä sodankäynnin kohteita. Persianlahden sodassa Irakin tärkeimmät yleisradio- ja TV-asemat tuhotiin heti vuoden 1991 sodan ensi päivänä. Bosnia rauhanturvaoperaatioissa SFOR- joukot ovat hiljentäneet serbien televisioasemia.
NATOn risteilyohjuksen iskusta TV-studiota vastaan 21. huhtikuuta 1999 Kosovon sodan aikana Belgradin pormestari totesi: "Ensimmäistä kertaa historiassa mediasotaa käydään pommeilla". USA puolustusministeriö vastasi:"Serbien TV on yhtä paljon osa Milosevic'in murhakoneistoa kuin hänen asevoimansa".
Kosovon sodassa Serbia menetti 90% yleisradiokalustosta 420 iskussa, vahinkojen arvo yli miljardi markkaa.
Mediasotaa käydään muillakin kuin pommeilla. Kurdijärjestö syyttää Turkkia sen Hotbird- satelliittikanavan Med TV:n elektronisesta häirinnästä, teknologisesta terrorismista, syyskuussa 1998.
Joukkotiedotukseen tuhoamiseen liittyy yleensä myös joukkotiedotuksen korvaaminen omalla lähetyskalustolla. USA:lla on kuusi EC-130E Hercules-kuljetuskonepohjaista lentävää Command Solo radio- ja TV-asemaa tätä tarkoitusta varten. Nämä koneet mahdollistavat tietysti myös harhauttamisen ja disinformaation lähettämisen, samoin toimivien radio- ja TV-asemien häirinnän. Näitä koneita on käytetty Irakissa 2003, Afganistanissa 2001, Kosovossa 1999, Bosniassa, Haitilla, Persianlahdella 1991 ja Panamassa.
Tsetseenia ensimmäisessä sodassa media oli tsetseenien hallussa. Tsetseenian toisessa sodassa Venäjä tuhosi, häiritsi ja korvasi systeemaattisesti tsetseeni-median. Edellisen voittivat tsetseenit, jälkimmäisen venäläiset (?).
Vallankaappauksissa ja sisällissodissa media on keskeisiä ensimmäisiä maaleja. Venäjän vallankaappausyritys vuonna 1991 epäonnistui ilmeisesti mm. siksi, että venäläisillä oli jo paljon muita tiedonlähteitä (satelliittiantennit) kuin Venäjän televisio. Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa palestiinalaisten media on ollut Israelin toistuvien iskujen kohde.
Median kontrolli sodassa
Krimin sodassa otettiin käyttöön ja vaikutti ensimmäistä kertaa uusi tietotekniikan keksintö, lennätin. Sitä ei osattu vielä kontrolloida ja sotakentiltä suoraan ja nopeasti saatavat tiedot kaatoivat mm. Englannissa hallituksen.
Tämä uuden tietotekniikan tai joukkotiedotuksen ominaisuus (kontrollin puute ensimmäisessä sodassa) näkyi mm. television osalta Vietnamin sodassa. Yleensä asevoimat ovat nopeasti oppineet uuden joukkotiedotuksen kontrollin.
Irakin sodassa 2003 suuri reportterimäärä oli kontrollissa sillä tavalla, että reportterit olivat "isäntäjoukon" mukana koko ajan. Kun "isäntäjoukko" tarjosi reporttereille suojan, tämä vaikutti psykologisesti siihen mitä raportoitiin. Myös isäntien tulo tutuiksi, ystäviksi ja heidän ongelmiensa parempi ymmärtäminen vaikuttivat raportointiin.
Media ja sodankäynti Suomessa
Suomessa Lahden yleisradioasema oli talvisodassa pommituksen kohteena ja se vaikeni täysosuman jälkeen pariksi viikoksi. Vaikutus todettiin merkittäväksi kansan mielialoihin. Viipurin alueella linja-autossa ollut liikkuva propaganda-asema, joka välitti ohjelmaa Venäjälle tuhottiin talvisodan aikana. Kyseinen asema vaikutti myös siihen, että venäläiset joutuivat käyttämään useita omia asemia suomalaisten yhden aseman häirintään. Ne olivat samalla pois Suomeen (tai Venäjälle) suunnatusta propagandasta.
Kesällä 1944 Suomessa harkittiin BBC:n häirintää, koska sen vaikutus oli todettu vaaralliseksi kansan mielialoille. Sodan loppuminen poisti häirintätarpeen.
Nykyaikaisen verkottuneen median luonteesta
Nykyaikaista mediaa luonnehtii moninaisuus, verkottuminen ja globaalisuus. Median välineitä on useita ja ne ovat sisäisesti erikoistuneita. Median omistustuksen ja määrän kasvaessa syntyy uusia ilmiöitä, tapahtuu muutos määrästä laatuun. Nykyaikainen media on harvoin kenenkään selvässä kontrollissa ja sen kilpaillessa keskenään, syntyy uutta mediadynamiikkaa. Hierarkkisen median aikana hallitsijan "toilailut" voitiin "painaa villasella", verkottuneen median aikana aina joku julkaisee tiedon ja saa näin kilpailuedun. Tällöin jo "valtamedian" kannattaa julkaista ko. tieto, jotta joku kilpailija ei saisi suhteellista etua.
Ehkä merkittävin tulevaisuuden median ominaisuus on globaalisuus. Satelliitti-TV ja -radio, sekä erityisesti internet luovat samalla tavalla vaikutusta kuin media pitkällä aikavälillä aikaisemmin. Nyt vain vaikutus on globaalia, esim. CNN ja Al-Jazeera.
Katso myös:
- Terrorismi ja media
- Suomalaismedia verkossa
- Noopolitik ja joukkoviestintä
Lähteitä:
- World Media BBC Monitoring- lehti (korvattu muutama vuosi sitten maksullisella nettipalvelulla)
- [http://www.clandestineradio.com Organisaatio politiikan, diplomatian, vakoilun ja sähköisen median leikkauskohdassa]
- [http://www.teevee.org TV- ja video- aktivistien saitti]
- [http://www.digita.fi Suomen jakeluverkko-organisaatio: Digita OY]
- [http://www.radioliitto.fi Suomen Radioiden Liitto, SRL ry.]
- Yleisradion historia, 1. osa 1926 - 1949 Eino Lyytinen:"Perustamisesta talvisotaa", Timo Vihavainen:"Sodan ja vaaran vuodet" Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
- MpKK:n Strategian Laitoksen tutkijan [http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2004/2004062.html Tommi Koivulan väitöskirja] "Sodan kaikuja - Norjan ja Suomen henkilömiinaretoriikka kansainvälisen mediaprosessien ilmentäjänä 1995 - 2002" (ISBN 951-44-5987-3) kuvaa median uutta vaikutusta.
Luokka:Media
Latina
Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen.
Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.
Historia
:Pääartikkeli: latinan historia
latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]]
Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.
Kultaa ja hopeaa
Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero.
Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius.
Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.
Vulgaarilatina
Petronius
Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella.
Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä.
Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.
Keskiaikainen latina
Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen.
Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan.
Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.
Humanistilatina
renessanssi]
Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen.
Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.
Uuslatina
Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen.
Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.
Latina Suomessa
Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi.
Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.
Merkitys
Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen.
Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).
Lääketieteellinen latina
Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa.
Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).
Latinan ääntämisestä
pronomineja
Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana.
Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi]
Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s
Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin.
Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla.
Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.
Latinan oikeinkirjoitus
Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit).
Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia.
Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä.
Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).
Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä
Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.
Kielioppia
Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.
Substantiivit ja adjektiivit
Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali.
Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa.
Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys).
Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa".
Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.
I deklinaatio
Genetiivin pääte -ae.
Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.
II deklinaatio
Genetiivin pääte -i.
Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus:
Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja.
Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).
III deklinaatio
Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.
IV deklinaatio
Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).
V deklinaatio
Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).
Verbit
Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).
Esimerkkejä
Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani.
Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.
Lyhyt latinan oppitunti
Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan.
Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää.
Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum.
Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.
Kirjallisuutta
- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.
Katso myös
- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi
Aiheesta muualla
- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan]
Luokka:Latina
als:Latein
zh-min-nan:Latin-gí
ko:라틴어
ja:ラテン語
simple:Latin language
th:ภาษาละติน
Kiintolevy
Kiintolevy tai kovalevy on levymuisti, tietokoneen pitkäaikainen massamuisti. Se tallentaa tiedon yhden tai useamman pyörivän metalli- tai lasikiekon pinnalla olevaan magneettiseen materiaaliin. Tiedot säilyvät kiintolevyllä myös ilman tehonsyöttöä.
Vaihtolevy on kovalevy, joka levypakan eli levykön voi vaihtaa, kiintolevyn pakkaa ei voi vaihtaa. Umpilevyn (eli winchester-levyn, winsun) kiekot ja lukupäät ovat pölytiiviissä kotelossa. Ensimmäinen umpilevy, [http://www-03.ibm.com/ibm/history/exhibits/storage/storage_3340.html IBM 3340], sai lempinimensä Winchester siitä, että se suunniteltiin käyttämään kahta 30 megatavun vaihtolevypakkaa, Winchester-kiväärin eräs tyyppimerkintä oli 30-30.
Kiintolevyn kiekoille tieto tallentuu magneettisesti. Kirjoitettu tieto kirjoitetaan bitti kerrallaan jonoihin, ympyränmuotoisille raidoille tai urille. Magneettikenttiin tallennettu data saadaan muutettua sähköiseksi, kun lukupään ohi liikkuva magneettinen varaus indusoi siihen sähkövirran. Virran muutokset tulkataan signaaleiksi, jotka muutetaan ohjauselektroniikan avulla käyttökelpoiseen muotoon.
Levyn tallennuskapasiteetti ilmoitetaan gigatavuina (lyhenne Gt tai GB, 1 000 000 000 tavua) tai joskus megatavuina (lyhenne Mt tai MB, 1 000 000). On syytä huomata, että käyttöjärjestelmät esittävät levyn kapasiteetin yleensä kahden potensseina, eli gigatavu on 230 eli 1 073 741 824 tavua. Muita valmistajien ilmoittamia ominaisuuksia ovat
- tehonkulutus (W)
- kierrosnopeus (rpm)
- äänekkyys (db (A))
- luotettavuus (MTBF) ja
- iskunkestävyys (G).
gigatavu
Yleisimmät PC-tietokoneisiin tai työasemiin tarkoitetut levyasemat ovat nykyään kooltaan 3,5 tuumaa. Niiden kapasiteetti vaihtelee 40 ja 500 GB:n välillä, pyörimisnopeus 7200 rpm - 15000 rpm (kierrosta/minuutissa). Siirtonopeus on tyypillisesti 50 megatavua sekunnissa, On olemassa myös 1,8 ja 2,5 tuuman kokoisia kannettavien tietokoneiden kiintolevyjä, jotka ovat tyypillisesti kapasiteetiltaan pienempiä (40-120 GB) kuin pöytäkoneiden vastaavat. Niiden pyörimisnopeus on myös pienempi (4200–5400 rpm, joissain malleissa 7200 rpm) virrankulutuksen vähentämiseksi. 5¼-tuuman levyt ovat jo poistuneet markkinoilta.
Liitännät
Yleisimmät levyjen liitäntätavat ovat IDE/ATA, SCSI sekä SATA.
PC-tietokoneen emolevy on yleensä varustettu kahdella ATA eli IDE-liitännällä. Kumpaankin IDE/ATA-liitäntään voidaan liittää kaksi laitetta (CD-asemia, levyasemia, nauha-asemia) master ja slave. Laite, joka liitetään IDE/ATA-väylään, määritellään toimimaan slavena tai masterina siltauksilla.
SCSI-väylä (sl. lausutaan "skasi") on palvelimissa ja ammattilaislaitteissa suosittu liitäntätyyppi, joka mahdollistaa useampien laitteiden liittämisen sekä laitteiden nopeamman toiminnan. SCSI-laitteet vaativat yleensä oman sovitin- tai ohjainkortin. SCSI-kiintolevyt eivät kuormita koneen prosessoria niin paljon oman ohjaimensa ansiosta. Yhteen SCSI-liitäntään voidaan liittää huomattavasti enemmän laitteita kuin IDE/ATA-väylään.
SATA tai S-ATA (Serial ATA) on uusin liitäntätyyppi, jossa tiedonsiirto on sarjamuotoista entisten rinnakkaisten linjojen sijaan. Sarjaliitynnän nopeus korvaa rinnakkaisten linjojen määrän. Liitynnässä käytävä keskustelu on samanlaista kuin SCSI-liitännässä.
On olemassa myös ulkoisia USB- ja FireWire-väylään kytkettäviä kiintolevyjä, jotka ovat näppäriä tietojen siirrossa koneelta toiselle sekä varmuuskopioinnissa.
Yleinen tapa toteuttaa "ulkoinen kiintolevy" on käyttää ulkoista koteloa joka sisältää tavanomaisen levyn sekä tarvittavan ohjaimen, logiikan tai/ja kaapeloinnin sen kytkemiseen ulkoiseen liitäntään joka koneesta löytyy. Tällä tavoin tavallisia levyjä voi näennäisesti liittää muun muassa USB tai Centronics (rinnakkais) liitäntöihin varsinaista ulkoista toimintaa tukevien väylien (esim SCSI) lisäksi. Tällaisissa koteloissa voi usein olla myös RAID ohjaimia, vaihtokehyksiä ym lisäominaisuuksia. Tällä tavoin moninaisiin liitäntöihin voidaan kytkeä samanlaisia massatuotettuja huokeita levyjä ja vara- ja päivitysosien saanti on taltioiden osalta helpompaa.
Tilastoa
Vuonna 2002 maailman tallennetusta tiedosta 92 prosenttia oli magneettisessa muodossa, siis lähinnä tietokoneiden kiintolevyillä ja varmistusnauhoilla.
Luokka:Tallennusvälineet
ms:Cakera keras
ko:하드 디스크
ja:ハードディスクドライブ
th:ฮาร์ดดิสก์
Internet
Internet on julkisesti saatavilla oleva maailmanlaajuinen useista yhteenliitetyistä tietoverkoista muodostuva järjestelmä. Liikennöinti perustuu pakettivälitteiseen internet-protokollaan (IP). Verkossa on tuhansia pienempiä kaupallisia, akateemisia ja valtiollisia verkkoja.
Internetin käyttötarkoitukset
Tiedon levittäminen
Voit esimerkiksi perustaa jollekin järjestölle WWW-sivut, joilla kerrot kyseisestä järjestöstä ja hoidat sen tiedotukset. Säästöt ovat varsin suuria verrattaessa siihen, miten paljon maksaisi jakaa sama tieto paperimuodossa. Internetissä oleva tieto on myöskin näkyvillä koko maailmalle, ellei toisin määritellä, kun taas paperimedia jaetaan yleensä vain varsin paikallisesti.
Tiedon etsiminen
Voit etsiä Internetistä tietoa erinäisistä asioista hakukoneita, kuten AllTheWebiä tai Googlea käyttäen. Tästä on se iso etu, että saat yhdestä paikasta mahdollisuuden lukea lähes koko Internetin laajoja tietomääriä, eikä sinun tarvitse ravata suuressa määrissä eri kirjastoja hakemassa suurta määrää isoja kirjoja, joista jokaisesta tarvitset kuitenkin vain muutamaa sivua. Lisäksi Internetissä on myös tietoa, joka on vain yhden henkilön mielestä totta, eikä näin siis julkaistavissa "Tiedon levittäminen" -kohdassa mainitusta varallisuusongelmasta johtuen. Tästä seuraa toisaalta se, että Internetistä löytyy paljon myös sellaista sisältöä, joka ei pidä paikkaansa.
Keskusteleminen
Internetiä voi käyttää myöskin silkkana keskustelumediana. Vanhimpia Internet-pohjaisia keskustelukanavia ovat sähköposti, uutisryhmät sekä IRC. Nykyään Internetiä käytetään myös pikaviestintään. Yleisin Internetin käytön muoto on sähköposti, vaikka tunnetuin sovellus onkin WWW eli se osa Internetistä, jossa surffaillaan.
Huvin vuoksi
Huvin vuoksi Internetiä käytetään lähinnä surffaillen eli WWW-selainta käyttäen. Tämä voi tarkoittaa ihan vain sitä, että seurataan sivuilla olevia linkkejä ja katsotaan, mihin päädytään. Tätä voi sanoa Wikinkin edustavan. Nykyään tällainen käyttö on paljon harvinaisempaa kuin Internetin alkuaikoina, jolloin monet portaalit tehtiinkin juuri sillä periaatteella, että ne tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden suunnistaa tiensä erilaisille ajanvietesivustoille.
Nykyään hupitarkoitukseen on suunnattu enemmänkin portaaleita, joissa on muutama sisäänheittotuotemainen palvelu, joiden avulla saadaan ihmiset käyttämään muita palveluita, joista sitten tulee rahaa portaalin ylläpitäjälle.
Tiedostojen jako
Internetiä käytetään myös tiedostojen jakamiseen. Vertaisverkkojen avulla voidaan jakaa musiikkia, ohjelmistoja, elokuvia tai lähes mitä tahansa tiedostoja. Kuka tahansa voi ladata tiedostoja itselleen tai antaa tiedostoja muiden ladattavaksi. Suuri osa vertaiverkoissa liikkuvasta materiaalista on jaossa laittomasti.
Internetin olemuksesta
Internet ja globaalin hallinnan taso
Internet ei ole vain tekninen tietorakenne. Ihmiskunnan historiassa tiedonvälityksen suuret
mullistukset ovat johtaneet syvällisiin yhteiskunnallisiin ja jopa ihmisrotua koskeviin muutoksiin.
Kieli synnytti abstraktin ajattelun, tieteet, taiteet ja teknologian. Kirjoitustaito
oli välttämätön edellytys valtioiden synnylle. Kirjapainotaito aloitti
nykytieteen voittokulun ja lännen teknologisen ylivoiman. Tietokoneet, tietokoneverkot ja Internet
ovat edellisiin tiedonvälityksen vallankumouksiin verrattava muutos.
Kuten kirjoitustaito, tai symbolien tallentaminen (vertaa inkojen solmukirjoitus) oli välttämätön valtion, kompleksisen uudentasoisen erikoistumiseen perustuvan suuren organisaation synnylle ja hallinnalle, globaali automaattinen tietojen käsittely ja välittäminen on välttämätön globaalille hallinnalle. Globaali tietotekniikka ja globaalit tietokoneverkot ennakoivat siis tässä mielessä globaalia tasoa ja sen hallintaa.
Internetin vaikutus on todennäköisesti emergentti, vaikeasti ennustettava, mutta joka tapauksessa merkittävä. Se luo globaaliin yhteisöön aivan uusia sovellutuksia. Internet on jo välttämätön monella alalla, esimerkiksi vuonna 2004 Internet ohitti Suomessa sanomalehdet asunnon ostajien tiedonlähteenä. Alkuvuodesta 2005 Helsingin Sanomat kirjoitti, että opettajien käyttämästä digitaalisesta aineistosta lähes 90 prosenttia tulee internetistä. Wikipedia on myös esimerkki Internetin mahdollisuuksista.
Internet uuden tiedon muokkaajana
Uusi tieto syntyy kun tarkasteltavalla alalla vanha tieto saavuttaa tietyn, uuden tiedon saavuttamisen edellyttävän tason, määrän. Uusi tieto syntyy siis vanhasta tiedosta. Mitä enemmän vanha tieto kommunikoi vanhan tiedon kanssa sitä enemmän uutta tietoa syntyy. Uuden tiedon syntymisnopeus riippuu siis käytettävissä olevista tiedon levittämisvälineistä ja tiedon käsittelijöiden määrästä.
Kirjoitustaito mahdollisti sen, että ihmisen tieto vaikutti vaikka hän ei ollut paikalla tai oli jo kuollut. Kirjapainotaito mahdollisti saman asia paljon laajemmin ja halvemmalla.
Internet mahdollistaa vanhan tiedon kommunikoida vanhan tiedon kanssa aivan uudella reaaliaikaisuuden, levinneisyyden ja halpuuden tasolla. Internet luo siis uutta tieto tehokkaammiin kuin edelliset tiedon levittämisen tavat.
Kirjan tekemiseen menee suuruusluokkana vuosi. Vasta sen jälkeen tieto on muiden kommentoitavissa laajemmin. Internetissä tieto on periaatteessa heti kommentoitavissa ja laajasti käytännössä hakukoneiden uuden indeksointikierroksen jälkeen. Vertaa jälleen Wikipedia.
Toiseksi tietokonetekniikka mahdollistaa tiedon käsittelijöiden laajentamisen radikaalisti. Ihmisen rinnalle on tullut tiedon alimpien tasojen käsittelijäksi kasvavassa määrin tietokonetekniikka. Yksinkertainen esimerkki on hakukoneet. Jos saman tiedon joutuisi etsimään kirjasta tai kirjastoista, etsimisen tehokkuus laskisi olellisesti. Tämä tarkoittaa, että uuden tiedon tekemisen hinta kasvaisi merkittävästi.
Internet välineenä sekä hyökkäyksen ja puolustuksen kohteena
Verkko, internet on väline tehdä jotakin, erityisesti globaalilla tasolla. Verkosta on tullut myös yleisemmin uusi väline. Nykyaikainen supertietokone on periaatteessa noin 1 000–10 000 mikroprosessorin verkko. Jos meillä on siis laajakaistayhteyden päässä 10 000 tietokonetta, meillä on periaatteessa mahdollisuus supertietokoneen kapasiteettiin. Tosin tietokoneverkot eivät korvaa täysin supertietokonetta. Tietokoneverkot tarjoavat suuremman laskutehon kuin yksittäinen tietokone vain jos laskettava ongelma on mahdollista hajauttaa useille koneille. Mutta esimerkiksi stokastisissa prosesseissa, kuten säätilan ennustamisessa, seuraavan päivän sää riippuu edellisen päivän säästä. Tällaisiin ongelmiin tarvitaan supertietokonetta.
Kun kotitietokoneiden kapasiteetista 80% on käyttämättömänä, tämä tarkoittaa että esimerkiksi Suomessa on noin 2000 miljoonan euron investointi 80% vapaana.
Kaapatut kotitietokoneet ovat yhä merkittävämpi uhka. Ne ovat välineitä mm. palvelunestohyökkäyksille, roskaposteille ja tietojen taltioinneille koko internetiin.
Internetin päälle on syntynyt monia kansainvälisiä organisaatioita, joiden oleellinen väline on internet. Ilman internettiä niiden toiminta olisi aivan toisenlaista ja monessa mielessä tehottomampaa ja myös kalliimpaa.
Internet on myös yhä merkittävämpi väline kaikentasoiselle tiedustelutoiminnalle ja psykologisille operaatioille.
Internet välineenä tarkoittaa, että se on infrastruktuuri, välttämätön pohja monenlaiselle toiminnalle. Vrt esim. tieverkko, energiaverkko, puhelinverkko.
Kun internetistä tulee tärkeä, siitä tulee myös hyökkäyksen kohde. Internet on siis kasvavassa määrin osa nykyaikaisia kriisejä. Tämä on toteutunut jo ainakin Tšetšeniassa, Bosniassa ja Kosovossa.
Rikolliset ovat myös löytäneet internetin. Internettiä käytetään taloudellisten tietojen hankintaan, kiristykseen (uhataan kaataa pankin tai muun yrityksen tärkeä internet- toiminne), petokseen jne. Kuuluisia ovat ns. Nigerian kirjeet: Surullinen tarina, miten 10 miljoonaa dollaria odottaa nostajaansa ja nostamiseen tarvittaisiin (hyvää korvausta vastaan) juuri sinua (ja sinun rahojasi).
Kun internetistä on tullut hyökkäyksen kohde siitä tulee myös puolustuksen kohde. Tarvitaan mm. virussuojaa, palomuureja, tietoturvayhtiöitä ja viranomaistoimintaa (tietokonerikollisuuden tutkintaa, lainsäädöntöä jne.)
Internet tiedustelun välineenä
Vuonna 2002 uudesta tiedosta tallentui 92% magneettisena, mm. tietokoneiden kovalevyille. Kun yhä useampi tietokone on kiinni internetissä, tämä merkitsee sitä, että tiedustelu keskittyy yhä enemmän internettiin. Julkisiin lähteisiin perustuva tiedustelu tulee siis yhä tärkeämmäksi.
Yhdistelemällä erilaisia internetin aineistoja voidaan luoda hyvin yksityiskohtaisia kuvia tiedusteltavista kohteista. Jos käytössä on lisäksi "harmaata" tietoa, eli sellaista joka ei ole tarkoitettu kaikkien saataville, mutta on periaatteessa kiinni internetissä, yksityiskohtaisuus muuttuu erittäin tarkaksi.
Tällaista "harmaata" tietoa ovat esim. yritysten asiakas- ja ostotiedot (esim. kauppa, lentoyhtiö), kirjastojen lainaustiedot, luottokorttiyhtiöiden asiakastiedot (ostokset, ostospaikat), puhelinyhtiöiden laskutustiedot (puhelukohtaiset tiedot; milloin, kenelle, mistä tukiasemasta, kuinka kauan), verottajan, poliisin ja sairaalan "asiakastiedot" jne.
Maailmanlaajuinen tieto lentomatkustajista voi olla tärkeä terrorismin torjunnassa, mutta samat tiedot kertovat globaalista merkittävien johtajien liikenteestä, eli esim. yhteistyöneuvotteluista tai suurien kauppojen valmisteluista.
Internetin ongelmista
Internetin merkittävin ongelma lienee sen puutteellinen kyky toimia vapaamatkustajia vastaan: roskapostit, virukset, tietokoneiden kaappaukset. Tämän perusteella voidaan väittää, että internet ei ole (vielä) evolutionäärinen järjestelmä ja nykymuodossaan saattaa siis kaatua.
Toinen keskeinen Internetin ongelma on luottamus tiedonvälityksen pohjana. Ensin on oltava luottamus. Luottamukseen rakentuu esim. ihmisen persoonallisuus, se on ihmislapsen ensimmäinen ja perustavaa laatua oleva sosiaalinen oppi: luottamus toisiin ihmisiin.
Jos sen rakentaminen ei ensimmäisinä vuosina ole onnistunut, seuraukset ovat ihmisen sosiaaliselle elämälle vakavia. Muita internetin puutteita voisivat olla evolutionääristen järjestelmien mukaan hierarkian puute, rajojen puute (vai onko maapallo raja?) ja ylätason hallinnan puute.
Internetin teknologiat
Yhdysvaltain armeijan tutkimus- ja tuotekehitysvirasto ARPA (nykyisin DARPA) rahoitti 1960-luvulla pakettiverkkojen tutkimusta. Tämän tutkimustyön tuloksena ja uuden tutkimuksen kohteeksi 1969 otettiin käyttöön ARPANET-tietoverkko. Nykyisen Internetin pohjana olevat TCP/IP-protokollat kehitettiin 1970-luvulla ARPANET-verkossa.
TCP/IP perustuu ajatukselle, että tietoliikenne koko verkon laajuudelta tapahtuu käyttäen samanlaisia tietosähkeitä, IP-paketteja. Lähettäjän ja vastaanottajan välille muodostettavat yhteydet vaikuttavat vain päätelaitteisiin, samoin pakettien sisällön tulkinta tapahtuu pelkästään päätelaitteissa. Itse tietoliikenneverkko siirtää vain yhdenlaisia paketteja. Jokaisen paketin käyttämä reitti voi olla erilainen. Pakettiverkko ei tiedä eikä välitä siitä, sisältääkö paketti palan puhetta, sähköpostia vai multimediadokumenttia.
Internet-sanan kirjoittamisesta
Maailmassa on yksi yhteinen tietoverkko, Internet, jonka nimi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, silloin kun sitä käytetään erisnimenä.
Samoin Yhdysvaltain tutkimus- ja yliopistoverkko Internet2 kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Pienellä kirjoitettuna internet tarkoittaa verkkojenvälistä, tiedonsiirtoa erityyppisten verkkojen välillä tai erityyppisistä aliverkoista koottua verkkoa.
Sanassa internet-protokolla (IP) internet kirjoitetaan pienellä, IP on verkkojen välinen protokolla eikä sitä ole suunniteltu pelkästään yhtä verkkoa varten tai käytettäväksi yhdessä verkossa.
Katso myös
- Emergenssi
- postmoderni sodankäynti
- Extranet
- Intranet
- TCP/IP
- ohjelmistosodankäynti
- palvelunestohyökkäys
- Tiedustelun tulevaisuus
- Noopolitik, globaalin tiedon ja verkon politiikka
- Virtuaalinen opiskelu
- Verkosto
- Xanadu
Aiheesta muualla
- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/internet.shtml Kielitoimisto] Internet-sanan taivutuksesta
- [http://ip-number.com Show your IP address]
Luokka:Internet
Luokka:Tietoliikenne
ms:Internet
ko:인터넷
ja:インターネット
simple:Internet
th:อินเทอร์เน็ต
fiu-vro:Internet
Televisio
Televisio on laite, joka näyttää radioaaltoja pitkin siirrettyä liikkuvaa kuvaa.
Televisiota nimitettiin vielä 1950-luvulla myös näköradioksi.
Televisiolähetys voidaan siirtää joko analogisena tai digitaalisena kolmella päätavalla: satelliittien kautta, kaapelia pitkin tai mastoihin sijoitettujen ulkoantennien avulla. Analoginen lähetys on vielä toistaiseksi yleisempi, mutta Suomi siirtyy pelkästään digitaalitelevisioaikaan elokuussa 2007.
Televisiokanavat
Television kanavaksi sanotaan lähetystaajuutta. Vapaat kanavat jaetaan kansainvälisillä sopimuksilla; tarkoitus on olla häiritsemättä lähialueiden lähetyksiä.
Luettelo televisiokanavista
TV-sarjat
Televisiokanavien määrän lisääntyessä on yhä tärkeämpää, että katsoja saadaan houkuteltua juuri omalle kanavalle. Siihen auttavat sarjat, jotka toistuvat samaan kellonaikaan joko joka päivä tai ainakin joka viikko. Vaikka alkuperäiset ohjelmat eivät edes olisi sarjoja, televisioyhtiö voi luoda sarjan samantyyppisistä ohjelmista (esim. Avara luonto).
- Luettelo televisiosarjoista
Tekniikka
Perinteinen kuvaputkitelevisio muodostuu katodisädeputkesta, jossa elektronisuihku kiitää kuvan poikki 50 kertaa sekunnissa sytyttäen ja sammuttaen kuvaruudun pieniä pisteitä. Ensimmäiset kaupalliset katodisädeputkitelevisiot toi myyntiin saksalainen Telefunken vuonna 1934. Britit ja amerikkalaiset seurasivat parin vuoden kuluttua. Väritelevisiossa on kolmen pisteen ryhmiä: sininen, vihreä ja punainen, jotka sytytetään samaan tahtiin. (katso Näyttö).
Uudet tekniikat ovat tulossa, jotta saadaan teräväpiirtoisempia ja suhteessa litteämpiä televisioita.
- Digitaalitelevisio
- HDTV
- NTSC
- PAL
- Television tuotantotekniikka
- Television kuluttajatekniikka
Luokka:Televisio
Luokka:radiotekniikka
Luokka:Televisiotekniikka
ja:テレビ
simple:Television
MassamediaJoukkotiedotusväline eli massamedia tarkoittaa viestintäkanavaa tai laitetta, jolla voidaan viestiä suurille joukoille toistuvasti. Sanalla tarkoitetaan teknisten laitteiden ja järjestelmien lisäksi myös organisaatioita, jotka harjoittavat joukkoviestintää. Jo ennen sähköistä viestintää on merkittävää median osaa, painettua sanaa pääasiassa päivälehdistöä tarkoittaen kutsuttu myös neljänneksi valtiomahdiksi.
Joukkotiedotusvälineitä:
- Lehdistö: päivälehdet ja aikakauslehdet
- Elokuvat: elokuvateattereissa, videoina ja DVD-levyinä, digitaalisessa muodossa
- Radio
- TV: satelliitti-TV, kaapeli-TV ja maanpäällinen TV
- WWW
Joukkotiedotusvälineiden vaikutus
Joukkotiedotusvälineitä käytetään yleensä tiedon jakamiseen ja vastaanottajien viihdyttämiseen. Tiedotusvälineitä voidaan käyttää erilaisiin tarkoitusperiin vaikutuskanavana: kaupallisiin tarkoituksiin, poliittisiin tarkoituksiin mielipidemuokkaajina ja pahimmillaan karkeankin propagandan jakeluun. Toisaaltaan vapaat tiedotusvälineet voivat olla vallanpitäjien "vartijoita" tuomalla esiin epäkohtia.
Massatiedotusvälineillä on myös kulttuurillisia vaikutuksia. Kaikkialle yhtenäisenä levitettävä kaupallinen tiedotus ja viihde on nähty usein kulttuurien monimuotoisuutta uhkaavana tekijänä.
Tunnettuja suomalaisia mediaryhmiä
- Alma Media
- SanomaWSOY
- Yleisradio
- Talentum
- Janton
Suurimmat mediaryhmät suuruusjärjestyksessä
#Sanomalehdet 49,8%
#Televisio 19,1%
#Aikakauslehdet 17%
#Kaupunki- ja noutopistelehdet 5,3%
#Radio 4,2%
#Ulkomainonta 3,2%
#Verkkomedia 1,4%
#Elokuvat 0,2%
Medioiden parissa vietetty aika
#Televisio 38,3%
#Radio 32,9%
#Sanomalehdet 8,5%
#Aikakauslehdet 4,4%
#Kirjat 5,3%
Suomalaiset viettävät päivittäin eri medioiden parissa peräti 9 tuntia 22 minuuttia.
Suomessa käytettiin vuonna 2002 mediamainontaan 1 053 miljoonaa euroa.
Suomen suurimmat brandimainostajat (2002)
- Sonera
- Radiolinja
- Hartwall
- Nokia Oyj — Matkapuhelimet
- Volvo — Auto
Katso myös:
- Media
- Internet
- Multimedia
- Psykologinen sodankäynti
Luokka:Joukkotiedotus
JoukkotiedotusvälineJoukkotiedotusväline eli massamedia tarkoittaa viestintäkanavaa tai laitetta, jolla voidaan viestiä suurille joukoille toistuvasti. Sanalla tarkoitetaan teknisten laitteiden ja järjestelmien lisäksi myös organisaatioita, jotka harjoittavat joukkoviestintää. Jo ennen sähköistä viestintää on merkittävää median osaa, painettua sanaa pääasiassa päivälehdistöä tarkoittaen kutsuttu myös neljänneksi valtiomahdiksi.
Joukkotiedotusvälineitä:
- Lehdistö: päivälehdet ja aikakauslehdet
- Elokuvat: elokuvateattereissa, videoina ja DVD-levyinä, digitaalisessa muodossa
- Radio
- TV: satelliitti-TV, kaapeli-TV ja maanpäällinen TV
- WWW
Joukkotiedotusvälineiden vaikutus
Joukkotiedotusvälineitä käytetään yleensä tiedon jakamiseen ja vastaanottajien viihdyttämiseen. Tiedotusvälineitä voidaan käyttää erilaisiin tarkoitusperiin vaikutuskanavana: kaupallisiin tarkoituksiin, poliittisiin tarkoituksiin mielipidemuokkaajina ja pahimmillaan karkeankin propagandan jakeluun. Toisaaltaan vapaat tiedotusvälineet voivat olla vallanpitäjien "vartijoita" tuomalla esiin epäkohtia.
Massatiedotusvälineillä on myös kulttuurillisia vaikutuksia. Kaikkialle yhtenäisenä levitettävä kaupallinen tiedotus ja viihde on nähty usein kulttuurien monimuotoisuutta uhkaavana tekijänä.
Tunnettuja suomalaisia mediaryhmiä
- Alma Media
- SanomaWSOY
- Yleisradio
- Talentum
- Janton
Suurimmat mediaryhmät suuruusjärjestyksessä
#Sanomalehdet 49,8%
#Televisio 19,1%
#Aikakauslehdet 17%
#Kaupunki- ja noutopistelehdet 5,3%
#Radio 4,2%
#Ulkomainonta 3,2%
#Verkkomedia 1,4%
#Elokuvat 0,2%
Medioiden parissa vietetty aika
#Televisio 38,3%
#Radio 32,9%
#Sanomalehdet 8,5%
#Aikakauslehdet 4,4%
#Kirjat 5,3%
Suomalaiset viettävät päivittäin eri medioiden parissa peräti 9 tuntia 22 minuuttia.
Suomessa käytettiin vuonna 2002 mediamainontaan 1 053 miljoonaa euroa.
Suomen suurimmat brandimainostajat (2002)
- Sonera
- Radiolinja
- Hartwall
- Nokia Oyj — Matkapuhelimet
- Volvo — Auto
Katso myös:
- Media
- Internet
- Multimedia
- Psykologinen sodankäynti
Luokka:Joukkotiedotus
Persepolis
Persepolis oli muinaisen Persian valtakunnan pääkaupunki Akemenidien hallitsijasuvun aikana. Se sijaitsi noin 70 km koilliseen Shirazista. Persepoliin suurin rakennus oli 3,600 neliömetriä kattava Apadana. Aleksanteri Suuren joukot tuhosivat kaupungin osittain kun he valtasivat sen vuonna 330 eaa.
Luokka:Persia
Kuva:Persepolis Porte des Nations.jpg
Kuva:800px-Persepolis 2.jpg
ja:ペルセポリス
SysteemiSysteemi eli järjestelmä muodostuu yksinkertaisimmillaan osista, osien välisistä suhteista ja uudesta kokonaisuuden ominaisuudesta tai ominaisuuksista, emergenssistä ja uuden systeemin rajoista. Systeemin osien väliset vaikutussuhteet ovat systeemin rakenne, organisaatio.
Ymmärtämisen kannalta oleellista systeemiin liittyen on emergenssi, uusi ilmiö. Systeemi on siis suurempi kuin osiensa summa. Kysymys on systeemin itseorganisoitumisesta. Sen osia ovat systeemi ja systeemin osat. Systeemi käyttää hallintaa (dominance) osiinsa liittyen ja osat ja niiden oikeat suhteet luovat systeemeitä emergenssin avulla.
Osista muodostuva systeemi on siis mikä tahansa organisaatio, kone, solu tai niistä muodostuva seuraava tai sitä seuraava taso. Esimerkiksi kvarkki, alkeishiukkanen, atomi, molekyyli, monimutkainen proteiinimolekyyli, solu, ihmisen elimet, ihminen, ihmisryhmä (perhe), suurempi ihmisryhmä (heimo), vielä suurempi ihmisryhmä (valtio) ja lopulta ihmiskunta, globalisaatio. Tai työkalu, kone, järjestelmä, järjestelmien järjestelmä. Tai puolijohtavan aineen rajapinta, transistori, yhden bitin muistiyksikkö tai vastaava, mikropiirin toiminnallinen yksikkö, mikropiiri, piirilevy, tietokone, tietokoneverkko ja verkkojen verkko, internet.
Olemassaolon pienin systeemi
internet
Olemassaolon yleinen pienin systeemimalli muodostuu, kun olemassaolosta (Systeemi, Yksi) otetaan irti sen osa, tarkasteltava yksikkö. Olemassaolo käyttää edellisen mukaan hallintaa sen osaan ja olemassaolon osat luovat emergenssin kautta olemassaoloa, uutta sisältöä, uusia tasoja olemassaoloon. Olemassaolo ja sen osat muokkaavat toisiaan, yleisemmin siis systeemi ja sen osat.
Filosofi Hegelin mukaan kyse on myös määrän ja laadun tärkeästä suhteesta: Määrä luo tietyn rajan jälkeen laatua, uutta, emergenttiä ilmiötä olemassaoloon. Suuri määrä oikeassa suhteessa olevia osia luo uuden systeemisen ominaisuuden, jota ei ole osissa. Vertaa solut ja tietoisuus alla.
Tämä pienin olemassaolon systeemimalli on visuaalisesti ja filosofisesti hyvin lähellä kiinalaista "Jin ja jang"- käsitettä. Systeemisesti tulkittuna "Jin ja jang"- ilmiössä on kyse osan ja kokonaisuuden ("vastakohtien") harmoonisesta, toisiaan muokkaavasta ja toisiaan luovista suhteista.
Tämä olemassaolon pienin malli kertoo muun muassa, että:
# Olemassaolo vaikuttaa osaansa ja osa muuhun olemassaoloon. Molemmat muokkaavat toisiaan, toki kokonsa ja vaikutuskykynsä mukaisesti. Kaikilla olemassaolon osilla on siis edellä mainitut ominaisuudet. Esim: Diktaattori ei ole koskaan "kaikkivoipa", vaan häneen vaikuttaa muu olemassaolo (avustajat, kansan mielipiteet, muut valtiot...) ja hän vaikuttaa muuhun olemassaoloon.
# Olemassaolon osaa, tarkasteltavaa systeemiä ei voi tarkastella ilman sen kontekstia, muuta olemassaoloa, systeemin ympäristöä. Kuvittelu osien ymmärtämisestä seuraavasta kokonaisuuden ymmärtämisestä on yksi keskeisimpiä länsimaisen ajattelun virheitä. Asioita voi ymmärtää vain ymmärtämällä niiden konteksti, yhteydet muuhun olemassaoloon.
# Muokkausnopeudet riippuvat vaikutussuhteen ominaisuuksista. Kahdesta erisuuntaisesta vaikutussuhteesta muodostuu palautesilmukka, joka on esim. kybernetiikan ja oppimisen keskeinen termi.
# Mitä suurempi osa kokonaisuutta osa on, sitä enemmän se voi vaikuttaa kokonaisuuteen.
# Kokonaisuus dominoi. Osat ovat olemassa vain kokonaisuuden ehdoilla. Esim. auringossa ei voi olla sen lämpötilasta johtuen elämää. Ihmisen ymmärtämisessä ihmisenä ei ole oleellista solut, ihmisen osat, vaan tietoisuus, kokonaisuuden uusi ominaisuus.
# Vain osa voi kadota olemassaolosta, ei olemassaolo. Osastakin katoaa vain sen ylätason rakenne, esim. ihmisestä elämä ja yksilöllinen tietoisuus, ei osan peruselementit, esim. ihmisestä atomit. Tämä on tärkeä havainto kaikille olemassaolon osille, esim. ihmiskunnalle.
Kaksi perusnäkemystä systeemiin
Edellisen perusteella on kaksi perusnäkemystä systeemiin: sisäinen (A) ja ulkoinen (ei-A). Ensin on ymmärrettävä systeemin sisäinen rakenne:
- mistä osista systeemin muodostuu?
- mitkä ovat systeemin osien väliset vuorovaikutukset?
- ja mitä uusia (emergenttejä) ominaisuuksia systeemiin syntyy osien ja niiden vuorovaikutuksen seurauksena?
Toiseksi on ymmärrettävä systeemin liittyminen muuhun olemassaoloonsa, ympäristöönsä:
- mitkä osat systeemistä liittyvät ulkopuoliseen todellisuuteen?
- miten ne siihen liittyvät?
- miten olemassaolo ja systeemi muokkaavat toisiaan, mitä uusia ominaisuuksia olemassaolon syntyy systeemin ja sen ympäristön vuorovaikutuksena?
Tämä kaksinainen näkemys voidaan nähdä myös tieteellisen ajattelun perusprosessina. Mitkä ovat tutkittavan ongelman osat ja miten tutkittava ongelma liittyy (vaikuttaa) muuhun olemassaoloon?
Ihmiseen liittyen voidaan siis kysyä:
- mistä osista ihminen muodostuu?
- mitkä ovat osien väliset vaikutussuhteet?
- mitä uusia kokonaisvaltaisia ominaisuuksia systeemiin nimeltä "ihminen" syntyy sen osien ja niiden vuorovaikutusten seurauksena? Mikä on ihminen kokonaisuutena?
- mitkä osat ihmisessä liittyvät muuhun olemassaoloon?
- miten em. osat liittyvät muuhun olemassaoloon?
- miten ihminen muokkaa muuta olemassaoloa ja muu olemassaolo ihmistä? Mikä ihminen on olemassolon osana?
Avoin ja suljettu systeemi
Systeemiluokkia ovat edellisen perussysteemin (A ja ei-A) lisäksi
- suljettu systeemi ja
- avoin systeemi.
Suljettu systeemi noudattaa termodymaniikan toista pääsääntöä ja pyrkii kohti suurempaa entropiaa, energian tasaantumista ja epäjärjestystä. Avoin systeemi vaihtaa ainetta, energiaa tai/ja tietoa ympäristönsä kanssa ja pyrkii sisäiseen tasapainoon, soluissa esim. homeostaasiin. Avoin systeemi luo sisäistä järjestystä ulkomaailman kustannuksella.
Muita systeemejä
Matematiikka käsittelee matemaattisia systeemejä, osia ja niiden välisiä suhteita. Matemaattinen yhtälö on em. mielessä systeemi, sehän kuvaa systeemin rakenteen. Siinä on systeemin osat (muuttujat) ja systeemin osien, muuttujien väliset suhteet (matemattiset ym. operaattorit).
Kybernetiikka käsittelee tietoa käsitteleviä systeemejä, eläviä tai konemaisia. Kybernetiikan peruselementit ovat sensori, päätöksenteko, toimielin ja takaisinkytkentä.
Tekniikka käsittelee teknisiä systeemejä ja niiden välisiä suhteita, esim. kitka, vääntö, paine, sähkö ja magnetismi. Tekniikan systeemien tasoja ovat työkalut, koneet, järjestelmät ja järjestelmien järjestelmät. Yhä tärkeämpi jako tulee tietokonetekniikasta: kovo (laite) ja pehmo (ohjelmistot).
Biologia käsittelee eläviä, autopoiettisiä, itseään uudestaan luovia systeemejä.
Kemia käsittelee kemiallisia systeemejä, aineen perusosia (atomit ja molekyylit) ja niiden välisiä suhteita (reaktiot, tasapainot).
Fysiikka käsittelee fysikaalisia systeemejä eri tasoilla: kvanttifysiikka, hiukkasfysiikka, atomifysiikka ja niiden välisiä suhteita (voimat).
Kosmologia käsittelee kosmisia systeemejä: tähtiä, planeettoja, galakseja ja niiden välisiä suhteita (painovoima). Jne.
Systeemi voi olla myös fyysinen, esim. teknologiset systeemit tai käsitteellinen, esim. hankintaprosessin systeemikuvaus. Jälkimmäistä voidaan käytää fyysisen systeemin mallintamiseeen.
Voidaankin kysyä, onko olemassaolossa (ontologia) muita yksiköitä kuin systeemejä?
Systeemin osien välisestä suhteesta
Koneet, esim. auto on esimerkki suhteiden merkityksestä. Meillä voi olla kaikki auton osat, esim. huollon tai koulutuksen yhteydessä täydellisesti purettuna huolto- tai koulutushalliin. Purettu auto ei ole auto, vaan suuri määrä auton osia, kaikki auton osat. Vasta kuin osien suhde on oikea, osista tulee systeemi, joka on enemmän kuin osiensa summa. Määrästä tulee laatua. Kun osien suhde on oikea, muodostuu auto. Perusosiinsa purettu auto ilman etukäteistietoa auton kokonaisuudesta antaa myös käsitystä siitä, miten vaikeaa kokonaisuuden hahmottaminen osista käsin voi olla.
Auton osat on organisoitu systeemiksi, jolla on ominaisuuksia, joita osilla ei ole yksinään. Sen jälkeen auto, auton idea, hallitsee osia, osat voivat tehdä vain asioita, joita auton kokonaisidea sallii: esim. ventiilit toimivat vain tietyssä tahdissa ja suhteessa toisiinsa ja auton kokonaisuuteen: auto muodostaa siis systeemin. Samalla tavalla kaikki tekniset järjestelmät muodostavat systeemeitä. Olleellista filosofisesti on se, että ensin on idea. Vertaa useamman filosofin metafysiikka ja siellä fyysisen aineen ja idean maailmat.
Keskeinen uusi asia kaikkien tarpeellisten osien jälkeen on tieto, tieto osien välisistä oikeista suhteista. Siis idea tai visio ja kokonaisnäkemys systeemin osista, niiden merkitystä toisilleen ja näkemys uuden kokonaisuuden uusista mahdollisuuksista, uusista ominaisuuksista. Ihminen pyrkii rakentamaan tekniset ym. systeeminsä pitkälti tietoisen, ylätason näkemyksen perusteella. Luonto luo systeeminsä taas varioinnin, valinnan, kilpailun, yhteistoiminnan ja lähes rajattomasti käytössä olevan ajan avulla itseorganisoitumisen periaatteella. Kompleksisissa systeemeissä kuten yhteiskunnissa tai taloudessa ihmisen kyky rakentaa tietoisesti tavoitteen mukaisesti toimivia systeemeitä on kuitenkin rajallinen.
1000 kilolla auton osia ei voi ajaa, mutta 1000 kiloa oikeassa suhteessa olevia auton osia mahdollistaa uuden asian, ajamisen. Auton osat ovat myös siinä mielessä hyvä esimerkki, että auton osat voidaan yhdistää (ja jättää yhdistämättä) lukemattomilla tavoilla, joista vain muutama toimii, kuten moni autoilija epäonnekseen ja huoltofirmojen onneksi on havainnut. Usein auton osat on myös rakennettu niin, että yhdistäminen on mahdollista vain yhdellä, oikealla tavalla.
Luonto toimii samalla tavalla. Sen osia voi yhdistellä lukemattomilla tavoilla, mutta vain yksi tai muutama kyseisistä tavoista toimii. Systeemin rajat ovat siis hyvin tiukat, esim. ihmisen ruumiin lämpötila. Luontoa ei voi siis ymmärtää osista, vaan kokonaisuuksista lähtien. Filosofi Heinz R. Pagels näkee tässä jopa tieteen uuden paradigman, eli siirtymisen osien tutkimuksesta kokonaisuuksien tutkimiseen, kompleksisuuteen.
Auto on myös hyvä esimerkki systeemin (auto) ja muun olemassaolon (tiet, huolto, liikennemerkit, tieliikennelainsäädäntö, autokoulut) välisestä suhteesta. Jos ei ole teitä, harvasta autosta on laajemmin hyötyä ja jos ei ole autojen huoltoa, harvasta autosta on hyötyä pidempään.
Systeemien toisiaan luovat tasot
Käsitteestä
Olemassaolon systeemit (kvarkit, atomit, molekyylit, solut, monisoluiset, monisoluisten yhteisöt) muodostavat systeemeitä, joista muodostuu toisiaan rakentavia systeemeitä, integroivia tasoja (integrative levels) itseorganisoitumisen kautta.
Käsitteen "Integroivat tasot" ovat esittäneet mm. filosofit Auguste Comte ja Herbert Spencer ("First Principles") sekä biokemisti ja tieteen historioitsija Joseph Needham. Vielä aiemmin asian on esittänyt filosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel. Hänen mukaansa määrällinen muutos johtaa jossain vaiheessa laadulliseen muutokseen, uuteen ilmiöön.
Suurempia systeemejä syntyy pienemmistä itseorganisoitumisen kautta. Sen keskeinen, uutta synnyttävä prosessi on emergenssi.
Toisiaan luovien tasojen yleisiä ominaisuuksia
Integroivien tasojen yhteisiä ominaisuuksia eri sovellutuksissa ovat:
- integroivien tasojen rakenne perustuu fyysiseen todellisuuteen. Tieteellisen havainnoinnin alin taso näyttäisi perustuvan hiukkasten mekaniikkaan
- jokainen taso organisoi alapuolellaan olevan tason ja yhden tai useamman emergenssin ominaisuuden (tai ennakoimattoman uuden ominaisuuden). Tasot ovat siis kumulatiivisia ylöspäin ja ominaisuuksien emergenssi merkitsee kullekin tasolle jäävien ominaisuuksien kompleksisuuden astetta ja antaa samalla kyseisen tasolle sen autonomian
- organisaation mekanismi löytyy alemmalta tasolta ja sen tarkoitus ylemmältä
- alemman tason tietämys pohdituttaa (infer) asioiden ymmärrystä ylemmällä tasolla; kuitenkin ylemmälle tasolle ilmestyvillä ominaisuuksilla ei ole suoria viittauksia alemman tason organisaatioon
- mitä korkeampi on taso, sitä suurempi on sen ominaisuuksien valikoima ja sitä pienempi sen lukumäärä
- ylempää tasoa ei voida palauttaa alempaan, koska jokaisella tasolla on sen luonteenomainen rakenne ja emergentit ominaisuudet
- mikä tahansa tason organisaatio on sen alatason vääristymä, ja ylemmän tason organisaatio edustaa hahmoa, joka ilmestyy edellisestä organisaatiopohjasta
- häiriö millä tahansa organisaation tasolla leviää kaikille niille tasoille, joita se koskee. Häiriön laajuus ja vakavuus on todennäköisesti suhteessa organisaation integraatioasteeseen
- jokainen organisaatio, millä tahansa tasolla, omaa jonkinlaista herkkyyttä ja reakoi sen mukaisesti.
Toisiaan luovien tasojen sovellutuksia
Toisiaan luovat tasot näkyvät esim.:
- edellä mainituissa olemassa olon aineellisessa perustassa (kvarkit, atomit, molekyylit...)
- Eliöiden rakenteessa; solut, kudokset, elimet, elimistöt, eliöt
- Eliöistä muodostuvissa suuremmissa rakenteissa; ihmisillä esim. perhe, suku, heimo, valtio, kulttuuri, ihmiskunta
- oppimisessa
- proteiineissa
- tiedossa
- tieteessäkin
- ehkä myös aivoissa
- ja ainakin aivoihin rinnastettavissa rakenteissa, tietokoneissa sekä laitteisto, että ohjelmistopuolella ja
- sodankäynnissä.
- kielissä.
Thomas Kuhnin tieteen paradigma on tasomuutos, jossa tiede siirtyy seuraavalle selitystasolle, kun uusia havaintoja ja niitä tukevia teorioita on syntynyt kriittinen määrä.
Systeemi ja sen ympäristö
Systeemiä ei voi tarkastella ilman sen ympäristöä, kontekstia. Tämä oli yksi brittiläisen monialaisen tiedemiehen Gregory Batesonin keskeisiä ajatuksia, jota hän sovelsi menestyksekkäästi monella alalla.
Ihminen muokkaa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunta myös ihmistä (ihmisen). Molemmat muuttuvat jatkuvassa vaikutussuhteessa. Ilman sosiaalista ympäristöä ihmisestä ei tule (kulttuurista) ihmistä. Mm. susilapset osoittavat tämän ihmisen muokkautumisen riippuvuuden ympäristöstään.
Autoa ei ole mielekästä tarkastella ilman tiestöä, polttoainejakelua, huoltamoita, kuljettajia, kuljetettavia, autotehtaita, siis ilman auton kontekstia, ympäristöä.
Jared Diamond toteaa kirjassaan "Tykit, taudit ja teräs" ympäristön ja systeemin vuorovaikutuksesta seuraavasti:"Historia on kulkenut eri kansoille eri teitä, koska kansojen ympäristöt ovat erilaisia, ei sen takia, että kansat ovat biologisesti erilaisia". Vrt esim. Ruotsi, Suomi ja Viro. Vertaa edellä kuva: Maailman pienin systeemi. A = Yhteiskunta, Ei-A = Sen ympäristö, muu olemassaolo.
Systeemi ja tieto
Systeemin tieto voidaan jakaa periaatteessa neljään osaan:
- input-tieto (tulkittava tieto)
- systeemitieto (tulkitseva tieto)
- output-tieto (tulkittu tieto) ja
- know-how-tieto (osaaminen)
Ensin on siis systeemin toiminnan tarvitsema input- tieto. Tämä on tulkittavaa tietoa systeemin sisältä ja sen ulkopuolelta. Esim. tieto käden asennosta sekä käden ja kahvikupin välisestä etäisyydestä. Tulkittavaa tietoa saadaan systeemiin aisteilla (eliö) tai sensoreilla (kone). Input- tieto on myös, fyysistä, ulkopuolista tietoa.
Toiseksi systeemi tarvitsee edellä mainittua input- tietoa tulkitsevan systeemitiedon, ymmärryksen, mitä input- tieto systeemissä merkitsee:"Kahvikuppi on tartuttavissa tästä tuolilta". Systeemi tieto on tulkitsevaa tietoa, käytännössä systeemin rakenne. Tulkitseva tieto on moninaista: geneettistä tai elämän aikana moninaisesti opittua tai koettua. Tulkitsevan tiedon osia ovat ihmisellä aivojen rakenne, kieli, kulttuuri, koulutus, ystävien, tuttujen ja työtovereiden vaikutus jne. Tulkitsevaa tietoa ovat siis aivot (eliö), tietokoneen rakenne (fyysinen ja ohjelmallinen (käyttöjärjestelmä)) ja geneettisen tiedon (DNA osalta solu. Systeemitieto on ihmisellä mentaalista, hiljaista (tacit) tietoa.
Input- ja systeemitiedosta syntyy output- tieto systeemiin ja systeemin ulkopuolelle. Se on tulkittua tietoa. Esim. päätös ojentaa käsi ja tarttua kahvikuppiin. Tai avata tietokoneessa tietty väylä, aktivoida solussa tietyn proteiinin valmistus.
Ymmärtämällä systeemin rakenne, sen systeemitieto ja pystymällä toimittamaan systeemille haluttua input- tietoa, systeemi toimii refleksiivisen kontrollin idean mukaisesti tiedon toimittajan haluamalla tavalla. Tämä on informaatiosodankäynnin ydintä.
Neljänneksi tarvitaan know-how- tieto, osaaminen tehdä päätetty asia. Vertaa vaikka vastasyntyneen tavoittelurefleksit ja aikuisen ihmisen kahvin juonti. Tämä on osa tulkitsevaa tietoa, siis systeemin rakenne.
Systeemin tilat
Systeemi käyttäytyminen riippuu sen ominaisuuksista (sisäisestä rakenteesta), tilasta jossa se alkutilanteessa on ja ympäristön vaikutuksesta systeemiin. Systeemin käyttäytyminen näkyy erilaisina systeemin tiloina ja siirtymisinä niiden välillä. Systeemin rakenne määrittää miten ja mistä tiloista siirrytään mihinkin toisiin tiloihin.
Ihmisellä systeeminä voi olla erilaisia tunnetiloja, valveilla olon ja tarkaavaisuuden tiloja jne. Ihmisellä on biologisena ja kehittyvänä systeeminä "normaalijaksossa" mm. vastasyntyneen, lapsen, aikuisen ja vanhuksen tilat.
Auton ventiilit käyvät läpi tietyn säännöllisen ja muuttumattoman tilasarjan yhden polttojakson aikana. Tähden elämässä on tietyt tilavaiheet ja ehdot siirtymiselle tiloista toiseen jne.
Systeemien ominaisuuksia
Uuden systeemitason oleellisia kysymyksiä ovat rajat. Mistä ne muodostuvat? Ne suojaavat systeemiä ja säännöstelevät sen ja ympäristön välisiä tieto-, energia- ja materiaalivirtoja. Vain rajojensa sisällä, suojaamana integroidut prosessit ovat mahdollisia häiriöttä. Vertaa esim. solukalvo, mikropiirin ja laitteen kotelo, ihmisen iho ja valtion raja, tai tietyn matemaattisen alan aksioomat. Luonnonlakien vaikutusetäisyydet ovat tietyllä tavalla myös rajoja. Painovoima on tässä ilmeisesti erityisasemassa.
Uuden systeemitason olellisia kysymyksiä ovat edelleen "petturien" ja "vapaamatkustajien" kontrolli. Ilman niitä uusi systeemi tuskin jää evoluutiossa henkiin. Esimerkkejä "vapaa-matkustaja"- ongelman hallinnasta ovat ihmisen immuunijärjestelmä tai valtion poliisi ja asevoimat. Tämä antaa mielenkiintoisia ajatuksia esim. internetin tulevaisuuteen. Oleellista on systeemin kannalta sille vaarallisten "vapaamatkustajien" tunnistaminen. "Vapaamatkustajat" voivat johtaa myös yhteistyöhön, symbioosiin.
Systeemillä on edelleen tietyillä elementeillä ja tietyssä ympäristössä tietty koon maksimi. Koon kasvattaminen siitä edellyttää uutta systeemitasoa, uudenlaista järjestystä. Vertaa atomit, molekyylit, solut, monisoluiset ja monisoluisten yhteisöt. Usein tämä uusi taso edellyttää myös uutta tapaa siirtää, tallentaa ja käsitellä tietoa.
Uusi taso perustuu osiensa erikoistuneeseen työnjakoon ja edellyttää jonkinlaista keskitettyä kontrollia tai johtoa, vertaa dominanssi edellä. Ihmisyhteisöjen koon kasvaessa tämän hierarkian, dominanssin syntyminen on ollut oleellinen kasvun edellytys. Siis metsästysjoukon johtaja, heimopääliköt, kuninkaat ja keisarit jne.
Luonnon osalta keskitetyn kontrollin voi korvata äärettömyys, ääretön määrä aikaa kokeilla (kaikkea). Työjaon tehoa tulee siitä, että erikoistumattomat osat voivat erikoistua ja jättää siis pois toiminnastaan monia osia, joita ne tarvitsisivat yksinään toimiessaan. Esimerkki vaikka globalisaatio ja sokerin viljely Suomessa, Ranskassa ja Mosambikissa. Niissä on kertaluokan tehoero (tonnia/hehtaari) siirryttäessä aina etelämmäksi.
Koska systeemin toiminta perustuu yhteistyöhön, erikoistumiseen ja työnjakoon, uudet osat tarvitsevat systeemin, jolla ne voivat välittää erikoistumisen edellyttämää tietoa toisilleen. Uuden systeemitason oleellinen edellytys on siis (usein) uudenlainen tiedonvälitysjärjestelmä. Kyseinen tiedonvälitysjärjestelmä ja sen käyttö ei saa kuluttaa enempää energiaa kuin on erikoistumisesta saatava hyöty.
Uuden tiedonvälityssysteemin on myös oltava ominaisuuksiltaan sellainen, että tiedonvälitysjärjestelmän ominaisuudet mahdollistavat systeemin toiminnan systeeminä, siis esim. nopeuden, kapasiteetin ja muiden ominaisuuksien osalta. Globaali systeemi (työnjako) vaatii globaalia tiedonvälityssysteemiä (internet, globaalit mobiiliverkot).Tullaan mm. yhteyden olemattattomuuden keston sietoon. Uusi tiedonvälitysjärjestelmä on aivan keskeinen muuttuja systemitasojen synnyssä.
Uusien systeemitasojen ominaisuus näyttäisi olevan, että vain uuden, suuremman systeemin osana alemmilla osilla on mahdollisuus henkiinjäämiseen ja kehittymiseen. Systeemi käyttää siis kontrollia osiinsa nähden. Monisoluisen erikoistuneet solut voivat menestyä vain osana monisoluisia tai osana niille tärkeää struktuuria. Vertaa edellinen kappale (Esim: erikoistuneet solut ovat siis luopuneet solutasoisesta lisääntymisestä).
Edellinen koskee uutta systeemitasoa, erikoistuneiden osien yhteistoiminnasta syntyviä uusia systeemejä. Joka tasolle jää valtaosa vanhoista systeemeistä pysyvästi kyseiselle tasolle. Siis vaikka osa molekyyleistä "erikoistuu" elämän molekyyleiksi, valtaosa olevista molekyyleistä jää aiemmalle tasolle, elämän ulkopuolelle. Vertaa myös bakteerit ja muut yksisoluiset.
Uusien systeemitasojen oleellinen ominaisuus on kyky sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, kehittyä ja oppia. Tähän hermosolut, refleksit, laajemmat hermoverkot, aivot, oppiminen, ajattelu, mielikuvitus ja ihmisten kulttuuri sekä globaali yhteisö antavat uusia kasvavia ja nopeita mahdollisuuksia.
Uuden systeemitason ominaisuus on myös se, että se on aina suurempi osa olemassaoloa. Se voi siis vaikuttaa olemassaoloon enemmän, selvitä olemassaolon suuremmista muutoksista. Vertaa vaikka SARS ja globaali yhteistoiminta sen lyömisessä.
Uudessa systeemissä on aina kaikki alemmat osat olemassa. Esim. ihmisessä on seuraavat tasot: alkeishiukkaset, atomit, molekyylit, solut, elimet ja kokonaisuutta mallintavat aivot. Mm. siksi ihmistä voidaan hoitaa kemiallisesti tai sädehoidolla vaikka ihmisessä on ylimpänä tasona on "abstrakti" tietoisuus.
Katso myös
- organisaatio
- itseorganisoituminen
- takaisinkytkentä
- termodynamiikka
Lähteitä
- Ludwig von Bertalanffy:"General System Theory - Foundations, Development, Applications"
- N Wiener:"Cybernetics: or the Control and Communication in the Animal and the Machine"
- G. Nicolis & Ilya Prigogine:"Self-Organization in Non-Equilibrium Systems" 1977, Wiley
- H R Maturana & F J Varela:"The Tree of Knowledge - The Biological Roots of Human Understanding" Shambhala Boston & London 1998
- Gregory Bateson"Steps to an Ecology of Mind" Ballantine, New York 1972
- N Luhmann (1982) "Systems Theory, Evolution Theory, and Communication Theory" Kirjassa "The Differentiation of Society" New York: Columbia University Press, s. 255-270
- E Paloheimo:"Megaevoluutio" WSOY Helsinki 2002
- Union of International Associations (ed.):”Encyclopedia of World Problems and Human Potential” K.G Saur Verlag KG, 1986 Saksa (ISBN 3-598-21864-8) Artikkeli: Levels of organization; Integrative levels (KC0841)
Luokka:tiede
ja:系
RuandaRuanda on keskiafrikkalainen valtio. Sen rajanaapureita ovat lännessä Kongon demokraattinen tasavalta, pohjoisessa Uganda, etelässä Burundi ja idässä Tansania. Pinta-ala on noin 26 000 neliökilometriä ja asukkaita on noin 7 miljoonaa.
Väestö
Alkuperäisväestö koostuu kolmesta etnisestä ryhmästä: hutut, jotka ovat suurin ryhmä, ovat maanviljelyä harjoittavia bantuja, tutsit ovat 1600-luvulla alueelle saapuneita karjankasvattajia ja olivat vuoteen 1959 asti noudatetun feodaalisen karjanpitoon perustuvan järjestelmän johtava kasti, sekä twat, joiden uskotaaan olevan alueen ensimmäisten asukkaiden jälkeläisiä.
Historia
:Pääartikkeli: Ruandan historia
Ruandan alue julistettiin Berliinin sopimuksessa 1885 Saksan siirtomaa-alueeksi. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Ruandaan kuitenkin vasta 1894. Alueelle perustettu Saksan siirtomaahallinto nojasi paljolti maata ennestäänkin hallinneisiin tutseihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ruanda luovutettiin Kansainliiton mandaattina Belgialle, joka hallitsi maata vuoteen 1962.
Belgiankin hallinto nojasi alkuun tutseihin, mutta 1950-luvulla belgialaisten politiikka kääntyi suosimaan hutuenemmistöä, jonka tasa-arvovaateet alkoivat käydä äänekkäämmiksi ja saada yhä enemmän ymmärrystä. Käännekohdaksi muodostui hutujen kapina 1959, jossa vanhaa tutsimonarkiaa edustanut kuningas menetti asemansa. Ruanda itsenäistyi 1. heinäkuuta 1962 ja sen johtoon nousivat nyt hutupoliitikot. Hutujen ja tutsien jännitteet kytivät kuitenkin pinnan alla ja räjähtivät lopulta 90-luvun alussa.
:Pääartikkeli: Ruandan kansanmurha
Muun muassa kolonialismin aikana syntyneet etniset jännitteet käynnistivät presidentti Juvénal Habyarimanan lentokoneen alasampumisen jälkeen hallituksen organisoiman massiivisen kansanmurhan, joka jatkui noin 100 päivää. Alasampujina pidetään yleisesti ottaen armeijan huturadikaaleja, jotka pyrkivät teollaan estämään maassa neuvotellun vallanjakosuunnitelman toteutumisen. Ruandan joukkomurhaa on pidetty kansanmurhana, johon mm. YK puuttui aivan liian myöhään.Tutsijohtoinen kapinallisryhmittymä Ruandan Isänmaallinen Rintama (RPF) löi lopulta hutujoukot ja keskeytti kansanmurhan heinäkuussa 1994. Yli kaksi miljoonaa kostotoimia pelännyttä hutua pakeni maasta. Suurin osa pakolaisista palasi kotiin vuoden 1996 loppuun mennessä.
Maantiede
1996
1996
Tämä pieni valtio sijaitsee lähes Afrikan keskuksessa, vain muutaman asteen päiväntasaajasta etelään. Maalla ei ole meriyhteyttä.
Talous
Noin 90 % asukkaista saa toimeentulonsa maanviljelystä. Ruanda on Afrikan tiheimmin asuttu valtio. Sillä on vain vähän luonnonvaroja ja teollisuutta. Tärkeimmät vientituotteet ovat kahvi ja tee.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kulta
- maakaasu
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- kahvi
- tee
Linkit
- [http://www.imdb.com/title/tt0395169/ Hotelli Ruanda]
Luokka:Ruanda
ms:Rwanda
zh-min-nan:Rwanda
ko:르완다
ja:ルワンダ
Refleksiivinen kontrolliRefleksiivinen kontrolli on erityisesti venäläisten käyttämä psykologinen teoria, jossa kontrolloimalla kohteen saamaa tietoa, saadaan kohde tekemään vaikuttajan haluamia päätöksiä näennäisesti itsenäisesti. Kohde voi olla oman tai vieraan valtion väestön, asevoimat, komentaja tai muu yksilö.
USA:n entisen presidentin Ronald Reaganin Tähtien Sota -hanketta voitaneen pitää refleksiivisenä kontrollina, jolla Neuvostoliitto pyrittiin uuvuttamaan taloudellisesti.
Lähteitä:
- J Saarelainen:”Näkemyksiä Venäjän informaatiosodankäynnistä” Maanpuolustuskorkeakoulu, Taktiikan Laitos, Taktiikan tutkimuksia, julkaisusarja I No 1/1999 s. 58 - 9
Katso myös
- FUD
- propaganda
Luokka:Psykologia
InformaatiosodankäyntiInformaatiosodankäyntiä (engl. Information Warfare, IW) on mikä tahansa hyökkäys tietoa kohtaan, toimintatavoista ja keinoista riippumatta. Esimerkiksi puhelinvaihteen pommittaminen tai sen sovelluksien tuhoaminen tietokoneviruksella ovat kumpikin informaatiosodankäyntiä.
Informaatiosodankäyntiä on myös mikä tahansa toiminto, joka suojelee tietoamme - toimintatavoista ja keinoista riippumatta. Esimerkiksi puhelinvaihteen vahvistaminen pommitusten varalta ja sen sovelluksien virusturvan päivittäminen ovat kumpikin informaatiosodankäyntiä.
[http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf Turvallisuuspoliittinen selonteko 2004] määrittelee informaatiosodankäynnin seuraavasti (Keskeiset lyhenteet ja määritelmät (s. 156)):
Informaatiosodankäynti (on) Valtion yhteiskunnalliseen ja sotilaalliseen päätöksentekoon ja toimintakykyyn sekä kansalaisten mielipiteisiin vaikuttamista ja tältä suojautumista käyttämällä hyväksi informaatioympäristöä. Informaatiosodankäyntiä voidaan käydä yhteiskunnallisin, poliittisin, viestinnällisin, psykologisin, sosiaalisin, taloudellisin ja sotilaallisin keinoin kaikilla sodankäynnin tasoilla.
Suhteellisen edun mukaan informaatiosodankäynnissä on kolme oleellista kokonaisuutta:
- parempi informaatio
- hyökkäys vastustajan informaatiota vastaan ja
- puolustus vastustajan hyökkäystä vastaan
Informaatiosodankäynnin yksi keskeinen pelikenttä ovat tiedotusvälineet. Erilaisin keinoin sotaa käyvät osapuolet pystyvät vaikuttamaan siihen, millaista informaatiota ihmiset saavat tiedotusvälineiden kautta. Varsinkin demokraattisissa valtioissa kansalaismielipide on hyvin tärkeä sotilaallisen politiikan kannalta. Myös rauhan vallitessa on tärkeää, että ihmisillä on toivotunlainen näkemys sotilaalliseen toimintaan liittyvistä asioita. Tavallisilla kansalaisilla ei ole useimmiten ymmärrystä informaatiosodankäynnistä, vaan he uskovat helposti kaiken mitä lehdissä lukee. Esimerkkinä onnistuneesta informaation hallinnasta voidaan mainita, että 1990-luvun alussa persianlahden sodan ilmahyökkäysten aikana Helsingin sanomat julkaisi ulkomaisesta lähteestä käännetyn uutisen, jonka mukaan USA:n ohjukset pysähtyvät Bagdadissa lentäessään liikennevaloissa. Yksityiskohtia tärkeämpiä ovat tietysti kansainvälisen politiikan suurimmat kysymykset, kuten vaikka Saddam Husseinin joukkotuhoaseet, terrorismin syyt, tai erilaiset tulkinnat valtioiden välisiä neuvotteluja koskien.
Informaatiosodankäynnin ydin
Informaatiosodankäynnin ydin on systeemisen tiedon merkityksen ymmärtämisessä. Ymmärtämällä systeemin rakenne, sen systeemitieto ja pystymällä toimittamaan systeemille haluttua input- tietoa, systeemi toimii refleksiivisen kontrollin idean mukaisesti tiedon toimittajan haluamalla tavalla.
Informaatiosodankäynnin ydintä on siis:
# Ymmärtäminen: kohdesysteemin ymmärtäminen: sen rakenne = tulkitseva tieto
# Tietoliikenteen hallinta: Kyky hallita ainakin jonkin verran kohdesystemin saamaa informaatiota: tietoverkot, elektroninen sodankäynti, agentit, vakoojat, internet
# Tieto: Kyky toimittaa kohdesysteemin tietoverkkoja pitkin haluttu tieto.
Laajemmin ottaen informaatiosodankäynnin ytimeen kuuluu myös em. prosessin kehittäminen (oppiminen prosessia käytettäessä), ja kehittämisen kehittäminen (oppiminen oppimisesta) jne.
Tiedon merkityksen kasvu
Informaatiosodankäynti on syntynyt muun muassa siksi, että tiedon merkitys sodankäynnissä on kasvanut merkittävästi. Tavanomaista sotaa ei voi enää voittaa ilman informaatiota, informaation vastaisia toimia ja niiltä suojautumista. Informaation merkityksen kasvuun ovat vaikuttaneet sodankäynnin osalta seuraavat seikat:
1. Operaatioiden nopeuden kasvu. Operaatioiden nopeutuessa kaikki tietoon liittyvä toiminta on tehtävä nopeammin ja tieto vanhenee myös nopeammin. Keskeisiä välineitä operaatioiden nopeuttamiseen ovat:
- alueelliset viestiverkot, jotka mahdollistavat liikkuvan johtamisen. Esimerkkejä tästä ovat uudet kännykkäsatelliitti-järjestelmät noin vuonna 1998 - 2002, esim. Iridium) sekä esimerkiksi suomalaiset YVI 1 (Yhtymän viestijärjestelmä) ja YVI 2 viestijärjestelmät
- tiedon hankinnan, käsittelyn ja siirron automatisointi; integroidut ja automatisoidut johtamis-, tiedustelu- ja vaikuttamisjärjestelmät: fyysiset, esim. aseet, elektroniset sekä tietoon ja tahtoon liittyvät
- helikopterit.
Nopeuteen liittyviä ovat tiedustelu/isku- ja tiedustelu/tuli- operaatiot, joissa pyritään lähes reaaliaikaiseen vaikutukseen. Esim. JSTARS- maavalvontatutkakone ja ATACMS- tykistöohjus: Tunti havainnosta tuhoon. Irakin sodassa 2003 tämä reaaliaikaisuus kehittyi edelleen selvästi tunnin osiin.
2. Täsmäaseet, jotka tarvitsevat tarkan tiedon maalin paikasta. Ammu- ja unohda periaatteella niiden sensoreiden signaaliprosessoreissa on oltava vertailutiedot maalin erottamiseen taustasta, jopa harhauttamisen erottamiseen sekä laskenta- ja ohjauskykyä täsmäaseen ohjaamiseen em. tietojen perusteella maaliin. GPS- pohjaiset täsmäaseet (JDAM)ovat uusin mullistus täsmäaseteknologiassa.
3. Etävaikutuksen kehittymiseen, joka vaatii mm. tiedustelua kauemmas ja laajemmille alueille. Etävaikutusvälineitä ovat esim. risteily- ja ballistiset ohjukset, ilmavoimat, kauaskantoinen tykistö ja raketinheittimistö, informaatiohyökkäys maan rajojen ulkopuolelta, elektroninen sodankäynti ilmasta ja kaikenlainen toiminta avaruudesta.
4. Uudet tiedusteluvälineet ja niihin liittyvä multisensoritoiminta ja datafuusio. Uusia tiedusteluvälineitä ovat mm ilma-, maa- ja elektronisen tilan valvontakoneet (AWACS, JSTARS, RC-135), siviilisatelliitit, elektroninen tiedustelu uusilla digitaalisen signaalinkäsittelyn apuvälineillä.
5. Elektronisen sodankäynnin uudet sovellutukset:
- elektroninen tiedustelun uudet digitaaliseen signaalinkäsittelyyn perustuvat järjestelmät (tuli jo esille yllä)
- elektroniset uhkavaroitus- ja omasuojajärjestelmät laivojen, lentokoneiden, helikoptereiden ja kohta myös panssarivaunujen järjestelminä. Ne ovat arvottomia ilman ajantasaisia tietoja uhkajärjestelmien ominaisuuksista ja toimivista häirintätavoista.
- Suurteholaser ja suurtehomikroaaltoase (HPM), jotka mahdollistavat monipuoliset toiminnan elektroniikkaa, tietokoneita ja sensoreita vastaan.
6. Uudet elektroniset välineet, jotka toimivat välineenä, maalina ja suojattavana kohteena. Näitä ovat mikr | | |
