:: wikimiki.org ::
| Mehmed VI |
Mehmed VI
Mehmed VI, oikealta nimeltään Mehmed Vahdettin tai Mehmed Vahideddin, (14. tammikuuta, 1861 – 16. toukokuuta, 1926) oli Turkin viimeinen sulttaani joka hallitsi vuosina 1918–1922.
Ensimmäinen maailmansota oli Turkin sulttaanikunnalle tuho. Brittiläiset joukot miehittivät Bagdadin ja Jerusalemin sodan aikana, ja monta Turkin maa-aluetta Eurooppassa joutui Britannian liittolaisten alaisuuteen. San Remon konferenssissä huhtikuussa vuonna 1920, Ranskalle annetiin Syyria mandaattialueeksi ja Britannia sai Palestiinan ja Mesopotamian (nykyinen Irak) mandaattialueiksi. Mehmed allekirjoitti Sevresin sopimuksen jossa Turkki luopui Palestiinasta, Mesopotamiasta, Anatoliasta ja Izmirista 10. elokuuta 1920. Sopimuksessa Hejazin kuninkaskunnasta (nykyisessä Saudi-Arabiassa) tuli itsenäinen valtio.
Turkkilaiset nationalistit olivat vihaisia sulttaanin hallinntoon, joten uusi Turkin hallitus kokoontui Mustafa Kemalin johdolla vuonna 1920 Ankarassa. Sulttaani ilmoitti 23. huhtikuuta, että väliaikainen perustuslaki oli luotu ja valta oli siiretty Turkin hallitukselle.
Tämä johti siihen että sulttaani Mehmed VI luopui kruunusta 1. marraskuuta vuonna 1922 ja pakeni Konstantinopolista. Sulttaani astui brittiläiseen sotalaivaan joka vei hänet Maltan saarelle 17. marraskuuta. Sulttaani asui jonkin aikaa maapaossa Maltalla, kunnes myöhemmin muutti Italian rivieralle. Mehmet VI kuoli 15. elokuuta vuonna 1926 San Remossa, Italiassa.
Hänen vanhimmasta serkusta kruunun prinssi Abdul Mejidista tuli Turkin kalifi, joka otti nimekseen Abdul Mejid II 9. marraskuuta 1922. Kalifi oli vallassa vuodesta 1922 vuoteen 1924 mutta todellinen valta oli Turkin uudelle hallituksella.
Luokka:Osmanien valtakunta
ja:メフメト6世
1861 Tapahtumia
- Yhdysvaltojen sisällissota alkoi.
Syntyneitä
- 27. helmikuuta - Rudolf Steiner, antroposofian kehittäjä
- 11. syyskuuta – Juhani Aho, lehtimies ja kirjailija (mm. Rautatie, Juha).
- 16. marraskuuta - Arvid Järnefelt, suomalainen kirjailija.
- 8. joulukuuta - Georges Méliès, ranskalainen elokuvan pioneeri.
- 15. joulukuuta - Pehr Evind Svinhufvud, Suomen presidentti.
Kuolleita
- 21. helmikuuta - Lars Levi Laestadius
-
Luokka:1800-luku
ms:1861
ko:1861년
simple:1861
th:พ.ศ. 2404
16. toukokuuta16. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 136. päivä (137. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 229 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Ester, Essi, Esteri
:- suomenruotsalainen kalenteri: Ester
:- ortodoksinen kalenteri: Heikki, Raimo, Reima, Muusa
:- saamenkielinen kalenteri: Ester
:- vanhemmissa kalentereissa: Hilma, Hymy, Håkan, Peregrinus, Sara, Sophia
Tapahtumia
- 1204 - Konstantinopolin Flanderin kreivi Balduin IX kruunattiin Latinalaisen keisarikunnan ensimmäiseksi keisariksi.
- 1527 - Firenzeläiset karkottivat Medicit jo toisen kerran ja Firenzestä tuli jälleen tasavalta.
- 1532 - Sir Thomas More luopui Englannin lordikanslerin virasta.
- 1568 - Skotlannin kuningatar Maria Stuart pakeni Englantiin.
- 1605 - Paavi Paavali V astui paavin virkaan.
- 1770 - 14-vuotias Marie Antoinette meni naimisiin 15-vuotiaan Louis-Augusten kanssa, josta tuli myöhemmin Ranskan kuningas.
- 1866 - Yhdysvaltain kongressi poisti puolen "dimen" kolikon käytöstä ja korvasi sen viiden sentin kolikolla, josta käytetään myös nimitystä "nickel".
- 1866 - Charles Elmer Hires keksi alkoholittoman oluen (root beer).
- 1868 - Yhdysvaltain presidentti Andrew Johnsonin viraltapanosyyte hylättiin Yhdysvaltan senaatissa yhdellä äänellä.
- 1918 - Yhdysvaltain kongressin hyväksymä Sedition Act teki hallituksen arvostelusta rikoksen, josta voi saada vankeutta.
- 1919 - Yhdysvaltain laivaston Curtiss NC-4-lentokone komentajanaan Albert Cushing Read lensi Trepasseysta, Newfoundlandista Azorien kautta Lissaboniin ensimmäisellä Atlantin valtameren ylittäneellä lennolla.
- 1920 - Paavi Benedictus XV julisti Roomassa Jeanne d'Arcin pyhimykseksi.
- 1929 - Hollywoodissa jaettiin ensimmäiset yhdysvaltalaisen elokuva-akatemian myöntämät elokuvapalkinnot eli Oscarit (oikeastaan Academy Award -palkinnot).
- 1943 - Juutalaisvainot: Varsovan gheton kapina päättyi.
- 1943 - Toinen maailmansota: RAF:n 617 laivue pyrki tuhoamaan erikoisrakenteisilla pommeilla (dambusters) Saksan patoja.
- 1948 - Chaim Weizmann valittiin ensimmäiseksi Israelin presidentiksi.
- 1960 - Nikita Hruštšev vaati Dwight D. Eisenhowerilta anteeksipyynnön U-2-vakoilukoneen lennosta Neuvostoliiton yli, mikä päätti "Neljän suuren" huippukokouksen Pariisissa.
- 1969 - Venera-avaruusohjelma: Venera 5, Neuvostoliiton avaruusluotain laskeutui Venukseen.
- 1975 - Intia liitti itseensä Sikkimin.
- 1975 - Junko Tabei kiipesi ensimmäisenä naisena Mount Everestin huipulle.
- 1988 - Yhdysvaltain kansanterveystieteen laitoksen (PHS) johtaja C. Everett Koop ilmoitti, että nikotiinin riippuvuutta aiheuttavat ominaisuudet ovat samanlaiset kuin heroiinilla ja kokaiinilla.
- 1988 - Kalifornia vs. Greenwood: Yhdysvaltain korkein oikeus päätti äänin 6-2, ettei poliisi tarvitse etsintälupaa luovutettujen jätteiden läpikäymiseen.
- 1992 - STS-49: avaruussukkula Endeavour laskeutui turvallisesti onnistuneen neitsytlennon jälkeen.
- 2002 - Tähtien sota: Episodi II – Kloonien hyökkäys sai ensi-iltansa.
Syntyneitä
- 1611 - Innocentius XI, paavi
- 1718 - Maria Gaetana Agnesi, matemaatikko
- 1905 - Henry Fonda, näyttelijä
- 1919 - Liberace, pianisti
- 1953 - Pierce Brosnan, näyttelijä
- 1966 - Janet Jackson, laulaja
Kuolleita
- 1957 - Eliot Ness, poliisi ("Lahjomaton")
- 1990 - Jim Henson, Muppettien luoja
----
Katso myös: kalenteri ~ 15. toukokuuta, 17. toukokuuta
Luokka:Toukokuu
-05-16
ms:16 Mei
ko:5월 16일
ja:5月16日
simple:May 16
th:16 พฤษภาคม
Osmanien valtakunta
Ensimmäisen hallitsijansa mukaan nimetty Osmanien valtakunta (myös: Ottomaanien imperiumi, Ottomaanien valtakunta, Turkin sulttaanikunta) oli olemassa 1300-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun. Turkkilaiset osmanit olivat muslimeja, mutta valtakuntaan kuului monia kansoja jotka saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valtakunnan hajottua siitä jäi jäljelle nykyinen Turkki.
Historia
Nousu
1300-luvulla turkkilainen Osman I (Uthmān) perusti pienen emiirikunnan Iznikin kaupungin ympärille. Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään Bysantin valtakunnan alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1500-luvulla siihen liitettiin Selim I:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. Suleiman I Suuren (1520–1566) aikana Osmanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, Kaksoisvirran maa, Unkari ja alueita Euroopassa aina Wieniin asti.
Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin Wienin piirityksessä vuonna 1529 ja Lepanton taistelussa 1571 jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.
Wien pelastui uudelleen 1683 ja nyt osmanit ajettiin lopullisesti Tonavan taa.
Rappeutuminen ja mureneminen
:Pääartikkeli: Osmanien valtakunnan rappeutuminen ja mureneminen
1800-luvulta alkaen valtakunta heikentyi ja Euroopan valtiot ottivat sen alueet Pohjois-Afrikassa siirtomaikseen, vaikka Egypti säilyi virallisesti osana osmanivaltakuntaa.
Venäjä havitteli monia alueita, joista käytiin Krimin sota 1853–1856 ja Turkin sota 1877–1878.
Ensimmäisessä maailmansodassa valtakunta liittyi keskusvaltojen puolelle ja sodan jälkeen valtakunta jaettiin voittajavaltojen kesken, ja suurin osa Anatoliaa annettiin Kreikalle, jonka armeija ryhtyikin välittömästi miehityssotaan. Turkkilaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, vaan taistelivat Mustafa Kemalin johdolla valloittajia vastaan. Vuonna 1922 valloittajat oli ajattu pois nykyisen Turkin alueelta ja Turkki julistettiin tasavallaksi seuraavana vuonna.
Katso myös
- Osmanien sodat Euroopassa
Hallitsijat
Ensimmäiset hallitsijat kutsuivat itseään nimellä bey, vuodesta 1383 arvonimi oli sulttaani. Sulttaaniin alaisuudessa maata hallitsivat visiirit.
Käytettyjen nimien kirjoitustapa vaihtelee käytetyn arabialaisen kirjaimiston translitterointijärjestelmän mukaan.
Kulttuuri
:Pääartikkeli: Osmanien kulttuuri
Osmani oli keinotekoinen hovin ja virkakoneiston käyttämä kieli, jota kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Vuonna 1928 Turkin tasavallassa otettiin käyttöön Istanbulin alueella käytettyyn puhekieleen pohjaava nykyturkki. Siitä seurasi mm. seuraavia muutoksia: kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseksi ja kieltä puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista vaikutteista (joidenkin arvioiden mukaan jopa 2/3 osmanin sanastosta oli lainaa näistä kielistä - myös vaikutus kielioppiin oli suuri), sekä luotiin runsaasti uudissanoja. Kielitieteessä sana osmani kielen nimenä tarkoittaa osmanivaltiossa käytettyä turkin kieltä, erotukseksi myöhemmästä turkin kielestä tai muista turkkilaisista kielistä.
Luokka:Osmanien valtakunta
ko:오스만 제국
ja:オスマン帝国の君主
1918 Tapahtumia
- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 14. helmikuuta - Neuvosto-Venäjä siirtyi gregoriaaniseen ajanlaskuun, edellinen päivä oli 1. helmikuuta juliaanisen kalenterin mukaan
- 16. helmikuuta - Liettua julistautui itsenäiseksi Saksasta ja Venäjästä
- 24. helmikuuta - Viro julistautuu itsenäiseksi.
- 3. maaliskuuta - Ensimmäinen maailmansota: Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan. Venäjä vetäytyy sodasta.
- 5. maaliskuuta - Venäjän pääkaupunki siirretään Petrogradista Moskovaan.
- 6. maaliskuuta - Suomen (valkoiset) ilmavoimat perustetaan. Se sai ensimmäisen koneensa ruotsalaiselta Eric von Rosenilta.
- 7. maaliskuuta - Suomi liittoutui Saksan kanssa.
- 21. maaliskuuta - Toinen Sommen taistelu alkaa länsirintamalla.
- 25. maaliskuuta - Valko-Venäjä julistautuu itsenäiseksi.
- 1. huhtikuuta - Royal Air Force perustettiin Britanniassa yhdistämällä Royal Flying Corps ja Royal Naval Air Service.
- 26. toukokuuta - Demokraattinen Georgian tasavalta perustettiin.
- 28. toukokuuta - Armenia sai itsenäisyynsä Osmanien valtakunnasta.
- 1. kesäkuuta - Ensimmäinen maailmansota: Belleaun metsän taistelu alkaa.
- heinäkuu - Venäjän sisällissota: Bolševikit pyrkivät riisumaan Tšekki-slovakilegioonan aseista.
- 1. elokuuta - Brittijoukot miehittävät Arkangelin. Komentaja käsketään tukemaan valkoisia joukkoja.
- 8. elokuuta - Amiensin taistelu, kanadalais- ja australialaisjoukot aloittavat hyökkäyksen Saksan linjoja vastaan. Kenraali Erich Ludendorff kutsuu päivää myöhemmin "Mustaksi päiväksi Saksan armeijalle".
- 30. elokuuta - SR Fanja Kaplan ampuu Leniniä. Petrogradin Tšekan päällikkö murhataan samana päivänä.
- 3. lokakuuta - Keisari nimitti Max von Badenin Saksan kansleriksi.
- 28. lokakuuta - Tšekkoslovakia sai itsenäisyyden Itävalta-Unkarista.
- 3. marraskuuta - Itävalta-Unkari solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 6. marraskuuta - Uusi Puolan hallitus perusttiin Lublinissa.
- 8. marraskuuta - Saksan armeija veti uskollisuutensa keisarilta.
- 9. marraskuuta - Saksan keisari Wilhelm II luopui kruunusta.
- 11. marraskuuta - Saksa solmii solmi aselevon ympärysvaltojen kanssa.
- 11. marraskuuta - Itävallan keisari Kaarle I luopui kruunusta.
- 16. marraskuuta - Unkari julistautui itsenäiseksi Itävallasta.
- 18. marraskuuta - Latvia julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1. joulukuuta - Islannista tuli autonominen kuningaskunta Tanskan alaisuudessa.
- 1. joulukuuta - Transilvania liittyi Romaniaan liitettyään itseensä maaliskuussa Bessarabian ja Bukovinan.
- 1. joulukuuta - Serbien, kroaatien ja sloveenien kuningaskunta julistettiin perustetuksi (myöhemmin Jugoslavian kuningaskunta).
- 1. joulukuuta - Ruotsissa siirryttiin mies ja ääni -periaatteeseen.
- 27. joulukuuta - Poznańin suurherttuakunnan puolaiset nousevat saksalaisia vastaan liittyäkseen Puolaan.
Suomi
- 27. tammikuuta - Suomen sisällissota alkaa.
- 29. tammikuuta - Tampere punaisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 31. tammikuuta - Suinulan verilöyly Kangasalla liittyen Suomen sisällissodan tapahtumiin.
- 26. maaliskuuta - Antautumistarjous punaisille Suomen sisällissodassa ennen Tampereen valtausta.
- 6. huhtikuuta - Punainen Tampere hävisi Suomen sisällissodassa ja 11 000 punakaartilaista kerättiin keskustorille.
- 29. huhtikuuta - Viipuri valkoisten hallintaan Suomen sisällissodassa.
- 1. huhtikuuta - Helsinki saatiin vallattua punaisilta Suomen sisällissodassa.
- 1. syyskuuta - Repolan kunta ilmoitti irtautuvansa Venäjästä ja liittyi Suomeen.
- 1. lokakuuta - Hyvinkään yhteiskoulu aloitti toimintansa.
- 9. joulukuuta - Kansallinen Kokoomus perustetaan Suomessa.
- Suomen kommunistinen puolue perustetaan Moskovassa.
Syntyneitä
- 15. tammikuuta - Gamal Abdal Nasser, Egyptin presidentti
- 26. tammikuuta - Nicolae Ceauşescu, Romanian diktaattori
- 26. helmikuuta - Theodore Sturgeon, scifi-kirjailija
- 5. maaliskuuta - James Tobin, ekonomisti (k. 2002)
- 11. toukokuuta - Richard Feynman, fyysikko (k. 1988)
- 14. heinäkuuta - Ingmar Bergman, elokuvaohjaaja
- 18. heinäkuuta - Nelson Mandela, Etelä-Afrikan presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 11. joulukuuta - Aleksandr Solženitsyn, kirjailija
- 25. joulukuuta - Anwar Sadat, Egyptin presidentti (k. 1981)
Kuolleita
- 3. heinäkuuta - Mehmed V, osmanien sulttaani
- 17. heinäkuuta - Keisari Nikolai II ja tsaariperhe (teloitettuna)
- 19. marraskuuta - Joseph Smith Myöhempien aikojen Pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon perustaja
ms:1918
ko:1918년
ja:1918年
simple:1918
th:พ.ศ. 2461
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan.
Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.
Sodan syyt
Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi.
1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa.
Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.
Sodan kulku
Kaarle Suuren
Kaarle Suuren
Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle.
Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan.
Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen.
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin.
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.
Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.
Sodan seuraukset
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
Versailles'n rauha
Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
Aluemuutokset sodan jälkeen
- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.
Luokka:Ensimmäinen maailmansota
ms:Perang Dunia I
ko:제1차 세계 대전
ja:第一次世界大戦
simple:World War I
th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง
Osmanien valtakunta
Ensimmäisen hallitsijansa mukaan nimetty Osmanien valtakunta (myös: Ottomaanien imperiumi, Ottomaanien valtakunta, Turkin sulttaanikunta) oli olemassa 1300-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun. Turkkilaiset osmanit olivat muslimeja, mutta valtakuntaan kuului monia kansoja jotka saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valtakunnan hajottua siitä jäi jäljelle nykyinen Turkki.
Historia
Nousu
1300-luvulla turkkilainen Osman I (Uthmān) perusti pienen emiirikunnan Iznikin kaupungin ympärille. Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään Bysantin valtakunnan alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1500-luvulla siihen liitettiin Selim I:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. Suleiman I Suuren (1520–1566) aikana Osmanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, Kaksoisvirran maa, Unkari ja alueita Euroopassa aina Wieniin asti.
Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin Wienin piirityksessä vuonna 1529 ja Lepanton taistelussa 1571 jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.
Wien pelastui uudelleen 1683 ja nyt osmanit ajettiin lopullisesti Tonavan taa.
Rappeutuminen ja mureneminen
:Pääartikkeli: Osmanien valtakunnan rappeutuminen ja mureneminen
1800-luvulta alkaen valtakunta heikentyi ja Euroopan valtiot ottivat sen alueet Pohjois-Afrikassa siirtomaikseen, vaikka Egypti säilyi virallisesti osana osmanivaltakuntaa.
Venäjä havitteli monia alueita, joista käytiin Krimin sota 1853–1856 ja Turkin sota 1877–1878.
Ensimmäisessä maailmansodassa valtakunta liittyi keskusvaltojen puolelle ja sodan jälkeen valtakunta jaettiin voittajavaltojen kesken, ja suurin osa Anatoliaa annettiin Kreikalle, jonka armeija ryhtyikin välittömästi miehityssotaan. Turkkilaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, vaan taistelivat Mustafa Kemalin johdolla valloittajia vastaan. Vuonna 1922 valloittajat oli ajattu pois nykyisen Turkin alueelta ja Turkki julistettiin tasavallaksi seuraavana vuonna.
Katso myös
- Osmanien sodat Euroopassa
Hallitsijat
Ensimmäiset hallitsijat kutsuivat itseään nimellä bey, vuodesta 1383 arvonimi oli sulttaani. Sulttaaniin alaisuudessa maata hallitsivat visiirit.
Käytettyjen nimien kirjoitustapa vaihtelee käytetyn arabialaisen kirjaimiston translitterointijärjestelmän mukaan.
Kulttuuri
:Pääartikkeli: Osmanien kulttuuri
Osmani oli keinotekoinen hovin ja virkakoneiston käyttämä kieli, jota kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Vuonna 1928 Turkin tasavallassa otettiin käyttöön Istanbulin alueella käytettyyn puhekieleen pohjaava nykyturkki. Siitä seurasi mm. seuraavia muutoksia: kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseksi ja kieltä puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista vaikutteista (joidenkin arvioiden mukaan jopa 2/3 osmanin sanastosta oli lainaa näistä kielistä - myös vaikutus kielioppiin oli suuri), sekä luotiin runsaasti uudissanoja. Kielitieteessä sana osmani kielen nimenä tarkoittaa osmanivaltiossa käytettyä turkin kieltä, erotukseksi myöhemmästä turkin kielestä tai muista turkkilaisista kielistä.
Luokka:Osmanien valtakunta
ko:오스만 제국
ja:オスマン帝国の君主
BagdadBagdad (بغداد) on Irakin pääkaupunki, joka sijaitsee Tigris-joen rannalla. Se on Teheranin jälkeen toiseksi suurin kaupunki Lounais-Aasiassa. Bagdadin asukasluvuksi arvioitiin 5 772 000 vuonna 2003.
2003
Historiaa
Bagdadin perusti kalifi al-Mansur Tigris-joen länsirannalle joskus vuosien 762 ja 767 välillä. Kaupunki rakennettiin luultavasti vanhan persialaisen kylän paikalle. Kaupunki kasvoi nopeasti ja korvasi Ctesiphonin ja Damaskoksen muslimi-imperiumin pääkaupunkina. 800-luvun Bagdad on monen Tuhannen ja yhden yön tarinan tapahtumapaikkana.
Kaupunki säilyi islamisen maailman poliittisena ja kulttuurikeskuksena aina 10. helmikuuta 1258 asti, jolloin mongolit valtasivat sen. Hulagu Khanin johtamat joukot teurastivat 800 000 kaupunkilaista, joukossa kalifi al-Mutasim ja tuhosivat laajoja osia kaupungista. Bagdadin tuho oli myös loppu abbasiinien kalifaatille.
Iranin mongolihallitsijat hallitsivat Bagdadia, kunnes 1401 Timur Lenk tuhosi kaupunkia. Sen jälkeen kaupunki oli turkmeenidynastioiden alueellinen pääkaupunki aina vuoteen 1534, jolloin ottomaanit valtasivat sen.
Bagdad säilyi ottomaanihallinnassa aina vuoteen 1921, jolloin brittien valvonnassa perustettiin Irakin kuningaskunta. Maa sai muodollisen itsenäisyyden 1932 ja täydellisen itsenäisyyden 1946. Kaupungin väkiluku kasvoi noin 145 000:sta vuonna 1900 580 000:en vuonna 1950. 1970-luvulla kaupunki vaurastui öljyn hinnannousun ansiosta ja paljon modernia infrastruktuuria rakennettiin.
Iranin ja Irakin välinen sota 1980-luvulla oli vaikeaa aikaa kaupungille: rahaa tarvittiin armeijan ylläpitoon ja tuhansia asukkaita kuoli. Iran laukaisi useita ohjuksia Bagdadiin. Ne eivät aiheuttaneet kovinkaan huomattavia tuhoja.
Persianlahden sota 1991 aiheutti kaupungille suuria vaurioita. Erityisesti tiet, kadut, sähkönsiirto- ja viemäröintijärjestelmät kärsivät. Presidentti George Bush päätti kuitenkin olla valtaamatta kaupunkia — ja näin ollen jättäen Saddam Hussein valtaan — luultavasti peläten suurta siviiliuhrien määrää, jonka hyökkäys olisi aiheuttanut.
Bagdadia pommitettiin voimakkaasti Irakin sodassa maalis-huhtikuussa 2003. Suurta vahinkoa kaupungille aiheutti myös sotaa seurannut ryöstely. Saddam Husseinin kukistumisen jälkeen kaupungin itäosissa sijaitseva Saddam Cityn pääosin köyhien shiiojen asuinalue nimettiin uudestaan Sadr Cityksi Husseinin hallinnon aikana surmatun shiaalaisen uskonnollisen johtajan mukaan. Tämä kaupunginosa on ollut myös Muqtada Al Sadrin liikkeen tukialuetta.
19. elokuuta 2003 autopommi tuhosi Canal-hotellin, joka toimi YK:n päämajana, surmaten ainakin 24 ihmistä.
Bagdadista on myös eräs USA:n vastaisen sissitoiminnan keskuksia. Kaupungissa on kidnapattu ja surmattu useita länsimaisia toimittajia ja liikemiehiä. Erityisesti Haifa-kadun aluetta on pidetty "Ykseys ja pyhä sota" (Irakin Al-Qaida)-järjestön pesäpaikkana.
Noin tuhat pyhiinvaeltajaa sai 31. elokuuta 2005 surmansa shiialaisten pyhiinvaeltajien keskuudessa syntyneessä paniikkissa. 14. syyskuuta 2005 oli kaupungissa useita pommi-iskuja, jotka surmasivat ainakin yli 150.
Luokka:Irakin kaupungit
Luokka:Pääkaupungit
ko:바그다드
ja:バグダード
Jerusalem
Jerusalem on kaupunki lähi-idässä Palestiinassa. Se on kolmen uskonnon (islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon) pyhä kaupunki. Israel pitää Jerusalemia pääkaupunkinaan, mutta kaikki valtiot eivät ole sitä kansainvälisesti tunnustaneet. Jerusalem on myös William Blaken runo, josta on tehty yksi Englannin tunnetuimmista hymneistä.
Juutalaisten temppelit ovat aikoinaan olleet Jerusalemissa, uudemman temppelin hävittivät roomalaiset vuonna 70. Vain osa temppelin muuria, Itkumuuri on jäljellä, ja se on nykyään juutalaisten pyhin paikka. Itkumuurin yläpuolella, Temppelivuorella, on yksi muslimien pyhimmistä paikoista, Kalliomoskeija sekä toinen tärkeä moskeija Al-Aksa. Legendan mukaan islamin perustaja, profeetta Muhammed nousi taivaaseen temppelivuorelta. Kristityille Jerusalem on tärkeä, sillä Jeesus kuoli Jerusalemissa ja haudattiin kaupunkiin.
Jerusalem on Israelin pääkaupunki, mutta useimmat valtiot eivät tunnusta sitä, vaan pitävät edelleen Tel Avivia pääkaupunkina. Tämä johtuu siitä, että Israel miehitti Jerusalemin itäosat vuoden 1967 sodassa, ja liitti ne itseensä samalla kun pääkaupunki siirrettiin Jerusalemiin.
Tel Aviv
- [http://www.jerusalemshots.com/en Jerusalem]
Luokka:Jerusalem
Luokka:Israelin kaupungit
ms:Baitulmuqaddis
ko:예루살렘
ja:エルサレム
simple:Jerusalem
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
Syyria
Syyrian arabitasavalta on Lähi-idän valtio. Syyrian naapurimaita ovat Jordania, Israel, Irak, Libanon ja Turkki.
Historia
Pääartikkeli: Syyrian historia
Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista. Syyria oli osa heettiläisten, Assyrian, Babylonin, Israelin, Egyptin, Persian, Kreikan ja foinikialaisten valtakuntia ennen joutumistaan Rooman alaisuuteen.
Syyrian alue oli kristinuskon syntysijoja. Islam laajeni sinne 600-luvulla ja Syyriasta tuli yksi uuden uskonnon keskuksista. Seldžukkien valtakauden ja ristiretkien jälkeen Syyria oli arabien hallussa vuoteen 1516, kunnes osmanit valloittivat sen.
Osmanien valtakunnan hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen Syyria oli Ranskan kansainliiton mandaatti - Ranska oli julistanut itsensä alueen suojelijaksi jo 1700-luvulla. Syyria vapautettiin Vichyn Ranskalta ja julistettiin itsenäiseksi vuonna 1944, mutta vieraat joukot oysyivät maassa vuoteen 1946. Syyria oli YK:n perustajajäsen.
Vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana Israel miehitti Golanin kukkulat, joiden miehitys jatkuu edelleen. Syyrian joukot ovat miehittäneet Libanonia vuodesta 1976, virallisesti rauhanturvatehtävissä. Israel ja Syyria ovat satunnaisesti neuvotelleet rauhansopimuksesta Golanin palauttamista vastaan.
Yhdysvallat on pitänyt Syyriaa terrorismin tukijana ja asetti sen kauppasaartoon 2004. YK:n turvallisuusneuvoston päätös #1559 2. syyskuuta 2004 vaati kaikkia ulkomaisia joukkoja vetäytymään Libanonista, viitaten peitellysti Syyriaan.
YK:n tutkijaryhmä päätyi lokakuussa 2005 tutkimuksissaan tulokseen, että syyrialaiset ja libanonilaiset turvallisuusviranomaiset ovat helmikuun pommi-iskun takana, jossa surmattiin entinen Libanonin pääministeri Rafik Hariri.
Politiikka
Pääartikkeli: Syyrian politiikka
Syyria on virallisesti demokraattinen tasavalta, mutta sitä hallitsee totalitaarinen Baath-puolueen hallinto vuoden 1963 kaappauksen jälkeen. Puolueella on 2/3 enemmistö 250 paikan parlamentissa, josta loppu on jaettu riippumattomien ehdokkaiden kesken. Maa on ollut poikkeustilalainsäädännön alainen vuodesta 1963 lähtien. Syyrialle kuuluvat Golanin kukkulat ovat olleet Israelin miehittämät vuodesta 1967, ja maiden välit ovat muutenkin hyvin kireät. Libanon oli käytännössä pitkään Syyrian miehittämä ja maassa oli parikymmentätuhatta Syyrian sotilasta. Keväällä 2005 Syyria vetäytyi Libanonista.
Syyrian presidentti on Bashar Al-Assad, edellisen presidentin Hafez Al-Assadin poika. Hafez al-Assad johti maata vuodesta 1971 kuolemaansa vuonna 2000 saakka. Perhe kuuluu šiiojen alawiti-lahkoon. Presidentti valitsee ministerit ja pääministerin, jotka muodostavat hallinnon toimeenpanovallan.
Osat
2000
Pääartikkeli: Syyrian osat
Syyriassa on neljätoista maakuntaa (muhafazat):
- Al Hasakah
- Al Ladhiqiyah
- Al Qunaytirah
- Ar Raqqah
- As Suwayda
- Dara
- Dayr az Zawr
- Dimashq
- Halab
- Hamah
- Hims
- Idlib
- Rif Dimashq
- Tartus
Maantiede
Syyrian maantiede
Syyria on enimmäkseen kuivaa tasankoa, rannikolla on kaistale välimerellistä kasvillisuutta. Eufratjoki kulkee Syyrian itäosassa.
Suurimmat kaupunkit ovat Damaskos, Aleppo pohjoisessa ja Homs. Tärkeimmät kaupungit ovat rannikolla.
Ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta talvet leudot. Maan ylängöillä sataa talvisin ajoittain lunta.
Talous
Pääartikkeli: Syyrian talous
Syyrian pääasiassa valtion hallinnassa oleva talous on kasvanut hitaammin kuin maan vuotuinen 2,4 % väestönkasvu, ja bruttokansantuote henkilöä kohti on ollut laskussa. Uudistukset ovat sallineet ulkomaisten pankkien tulon Syyriaan, tosin yksityisen pankkisektorin kehitys vie vuosia. Alueen epävakaus katkaisee todennäköisesti vuoden 2002 3,5 % kasvupiikin. Pitkän tähtäimen rajoite on väestönkasvun, teollistumisen ja saastumisen aiheuttama vesipula.
Väestöjakauma
Pääartikkeli: Syyrian väestöjakauma
Syyriassa puhutaan lähinnä arabiaa (80 %); 9,3 % vähemmistö armeniaa ja maan pohjoisosissa myös kurdia, sekä pieni juutalainen vähemmistö.
Uskonnoltaan syyrialaisten arabien enemmistö on muslimeja. Sunneja 74 %, pienemmät lahkot yhteensä 16 %. Loput pääasiassa kristittyjä ja hiukan juutalaisia.
Kulttuuri
Pääartikkeli: Syyrian kulttuuri
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- fosfaatti
- kromi
- mangaani
- asfaltti
- rautamalmi
- suola
- marmori
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- puuvilla
Luokka:Syyria
ms:Syria
zh-min-nan:Syria
ko:시리아
ja:シリア
simple:Syria
th:ประเทศซีเรีย
Palestiina
]
Palestiina (arabiaksi فلسطين ) on alue Lähi-idässä. Sen poliittinen asema on kiistanalainen.
Palestiinasta puhuttaessa pitää erottaa toisistaan Palestiinan alue, palestiinalaishallinto ja Palestiinan arabiväestö, palestiinalaiset, joista osa elää maanpaossa naapurimaissa. Tärkeä asema on myös Palestiinan vapautusjärjestöllä (PLO), jonka johtajana toimi pitkään vastikään menehtynyt Jasser Arafat.
Palestiinan historia
Palestiinasta on kirjoistuslöytöjä jo 2100-luvulta eaa. Egyptiläiset valloittajat valloittivat maan 1500-luvulla eaa. Ensimmäisiä asukkaita olivat indoeurooppalainen heimo, filistealaiset, joka asettui alueelle noin 1200 eaa. Raamatun mukaan kuningas Daavid valloitti heidän maansa. Babylonia valloitti alueen 586 eaa ja Persia liitti Babylonian itseensä. Aleksanteri Suuri valloitti Gazan tienoon 330-luvulla eaa., jonka jälkeen se jaettiin diadokien kesken. Rooma valloitti rannikon 63 eaa. ja maakunta siitä tehtiin vuonna 6. Suuri juutalaiskapina ja Jerusalemin temppelin tuho tapahtui 70.
500-luvulla eaa kreikkalainen historioitsija Herodotos ja myöhemmin Ptolemaeus ja Plinius vanhempi käyttävät alueesta nimeä Syria Palaestina. Roomalaisten kukistettua Juudean juutalaiskapinan 135 maakunta nimettiin Palestiinaksi ja alueen pääkaupunki Jerusalem Aelia Capitolinaksi. Juutalaiset karkoitettiin diasporaan Palestiinasta juutalaiskapinan jälkeen.
Vuonna 638 ensimmäinen kalifaatti valloitti Palestiinan Bysantin valtakunnalta. Fatimidien kalifaatin aikana 900-luvulla juutalaisista tuli alueella vähemmistö. 1000-luvulla seldžukkiturkkilaiset valloittivat Anatolian ja Palestiinan.
Ristiretkien aikana Palestiinaan, Pyhään maahan, hyökkäsivät ristiretkeläiset, jotka pyrkivät valloittamaan pyhät paikat muslimeilta. Lyhytaikaiset ristiretkivaltiot kukistuivat jo 1100-luvulla. Mamelukit valloittivat Palestiinan ayyubidien sulttaanilta 1250 ja 1500-luvulla osmanien valtakunta. Palestiina kuului pääosin turkkilaisten osmanien alaisuuteen ennen brittien tuloa.
Brittiläinen Palestiinan mandaatti
Osmanien valtakunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Nykyinen Palestiinan alue on osa brittien ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliiton tuella haltuunsa saamasta Ison-Britannian Palestiinan mandaatista, josta lohkaistiin irti Transjordanian kuningaskunta (nyk. Jordania). Alueella eli jonkin verran juutalaisia 1800-luvulla, mutta heitä alkoi tulla lisää, kun siionistit valitsivat alueen suunnittelemansa juutalaisvaltion paikaksi 1897. Britit lupasivat juutalaisvaltion 1917 Balfourin julistuksessa. 1920-luvulla Palestiinaan muutti 10000 juutalaista. Alueelle asetettiin maahantulokiintiöt, mutta jännitys johti useita kertoja väkivaltaan.
Sekä juutalaiset että arabit hylkäsivät vuoden 1936 jakosuunnitelman. Vuosina 1936–1939 arabinationalismi alkoi nousta ja molemmat osapuolet perustivat omia terroriryhmiään brittien kykenemättä pitämään turvallisuutta yllä. Toisen maailmansodan aikana britit kielsivät Euroopan juutalaispakolaisilta maahanmuuton kokonaan.
Vuosina 1946–1947, toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen, Palestiinaan saapui laittomasti 70000 juutalaista. Tilanteen ollessa riistäytymässä käsistä britit ilmoittivat halunsa luopua mandaatistaan. Marraskuussa 1947 YK äänesti Brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta juutalaisten ja arabien valtioon, jonka arabit hylkäsivät.
Israelin valtion perustaminen
Väkivallan ja terrorismin aallon jälkeen brittiarmeija vetäytyi alueelta ja juutalaiset julistivat 14. toukokuuta 1948 alueelle perustetuksi Israelin valtion. Alueella jo edellisestä vuodesta lähtien velloneet väkivaltaisuudet kärjistyivät seuraavana päivänä täysmittaiseksi sodaksi, kun arabimaat hyökkäsivät itsenäisyysjulistuksen jälkeisenä päivänä estääkseen juutalaisvaltion synnyn. Israelin puolustusvoimat kukistivat arabiliiton ja valtasivat lisäalueita. Samassa yhteydessä alueelta pakeni suuri määrä arabipakolaisia. Israel onnistui jopa laajentamaan alueitaan, mutta samalla alueelle syntyi pakolaisongelma.
Kartoissa esiintyvät rajat perustuvat suurimmalta osalta vuoden 1949 aselevon rintamalinjoihin, joita nimitetään vihreäksi linjaksi (Green Line). Näiden alueiden katsotaan yleisesti kuuluvan Israelin valtioon. Nämä vuoden 1949 rajat ovat Israel ilman Gazan kaistaa, Golania ja Länsirantaa. Jordania otti haltuunsa 1948 länsirannan ja Egypti Gazan, mutta Israel valloitti nämä alueet 1967. Monet arabit pitävät Israelin valtiota laittomana ja katsovat koko alueen kuuluvan palestiinalaisille eli Palestiinan arabeille. Ympäröivien arabimaiden mielipide on vuosikymmenten kuluessa muuttunut Israelin valtion hyväksyväksi. Nykyiset kiistat koskevat etupäässä Gazan ja Länsirannan asemaa. Erimielisyyksisiä on myös pakolaisten paluun sallimisessa ja jälkeenjääneen omaisuuden korvaamisessa.
Lukuisten sotien jälkeen Palestiinan mandaatista on jäljellä kaksi aluetta, jotka eivät kuulu Israelin valtioon eivätkä muihinkaan yleisesti tunnustettuihin valtioihin. Nämä ovat Gazan kaista Egyptin vastaisella rajalla ja Länsiranta Jordanian vastaisella rajalla. Alueet ovat osittain palestiinalaishallinnon valvonnassa ja osittain Israelin miehittämiä. Israelilaiset ovat laajentaneet asutustaan miehittämilleen alueille rakentamalla alueille siirtokuntia. YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi siirtokunnat laittomiksi maaliskuussa 1979.
Kuuden päivän sota
Israel valloitti vuoden 1967 kuuden päivän sodassa Golanin kukkulat Syyrialta, Siinain ja Gazan kaistan Egyptiltä ja Länsirannan Jordanialta. Se ei ole kuitenkaan näitä alueita suoraan liittänyt itseensä (maita ei voida liittää Israeliin jo pelkästään siksi, koska tällöin juutalaiset olisivat vaarassa tulla vähemmistöksi omassa maassaan). Egypti luopui vaatimuksistaan Gazaan 1979 osana rauhansopimusta, jossa Israel perääntyi Siinailta, ja Jordania luovutti 1988 vaatimuksensa Länsirantaan. YK:n turvallisuusneuvoston päätökset #242 (1967) ja #338 (1973) vaativat Israelia vetäytymään näiltä alueilta ja neuvottelemaan niiden asemasta.
Israel valloitti myös Jerusalemin kaupungin itäosan, joka on liitetty Israeliin ja se on julistettu Israelin pääkaupungiksi. Useat maat eivät hyväksy Israelin vaatimusta kaupungista eivätkä siten Israelin julistusta, jonka mukaan koko Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Jerusalem on kahden uskonnon pyhä kaupunki, ja tärkeä myös kristityille. Historiallisesti vanhimmat siteet siihen on kuitenkin juutalaiskansalla, sillä se oli heidän keskeisin kaupunkinsa jo Israelin kuninkaiden Daavidin ja Salomon aikana. Kaupunki on jakautunut osiltaan juutalaisten ja arabien asuttamiin osiin. Palestiinan hallinto on vaatinut itselleen kaupungin itäosaa oman valtionsa pääkaupungiksi.
Nykytilanne
Israel on rakentamassa länsirannalle turva-aitaa, jonka tarkoituksena on torjua palestiinalaisterroristien iskut juutalaissiirtokuntia ja kaupunkeja vastaan. Turva-aita erottaa palestiinalaisten alueet ja israelilaisten siirtokuntien alueet toisistaan ja erottaa suuren osan Länsirannasta erilleen. Se ei noudata vuoden 1949 rajaa vaan menee Länsirannan puolelle. Palestiinalaisten mukaan Israelin turva-aidalla siirtokunnilleen erottamat alueet ovat Länsirannan kaikkien hedelmällisimmät, ja niillä on mm. suurin osa alueen vesivaroista. Turva-aitahanke on tuomittu laajasti ja mm. YK pitää sitä laittomana.
Palestiinalaiset
Palestiinalaiset ovat etupäässä arabiaa puhuvia muslimeja, kristittyjä on 3–6 %:n vähemmistö. Palestiinalaisista 49 % asuu entisen UK:n Palestiinan mandaatin rajojen sisällä, loput ovat pakolaisina lähialueilla. Jordanian asukkaista 50–80 % on arvioiden mukaan palestiinalaispakolaisia tai heidän jälkeläisiään. Osa pakolaisista evakuoitiin arabien toimesta pois tulevan sodan tieltä jo ennen Israelin valtion perustamista vuonna 1948, jolloin Syyria, Jordania, Egypti, Libanon ja Irak hyökkäsivät vastaperustettuun Israeliin. Osa pakolaisista pakeni sodan aikana Israelin armeijan joukkoja ja Israel takavarikoi taakse jätetyn omaisuuden 1950. Ensimmäisen Israelin ja arabien välisen sodan jälkeen palestiinalaisia arabipakolaisia oli n. 700 000. YK:n UNRWA on rekisteröinyt 4 082 300 palestiinalaista pakolaisiksi.
Palestiinalaispakolaisia vuodelta 1948 eivät koske vuoden 1951 YK:n pakolaismäärittelyt. He ovat ainoa pakolaisryhmä, johon sisältyvät myös maanpaossa syntyneet pakolaisten jälkeläiset. Muilla sukupolvia maanpaossa olleilla kansanryhmillä YK:n määrittämä pakolaisen asema ei ole voimassa pakolaisten lapsilla.
Jotkut palestiinalaiset nimittävät itseään filistealaisiksi sen kansan mukaan, joka asutti Palestiinaa ennen muinaisten israelin heimojen muuttoa sinne, ja joilta alue on saanut nimensä. Palestiinalaisten alkuperää ei kuitenkaan ole pystytty kiistattomasti osoittamaan. Palestiinalaisten kansallisidentiteetti muodostui vasta 1900-luvun kuluessa (yleensäkin kaikki arabivaltiot ovat Ranskan ja Iso-Britannian siirtomaa-aikana luomia alueita ja niiden kansallisuus on syntynyt vasta 1900-luvulla).
Joidenkin israelilaisten mukaan erillisestä palestiinalaisesta identiteetistä tai kansanryhmästä puhumiselle ei ole historiallisia perusteita, vaan palestiinalaiset tulisi asuttaa ympäröiviin arabimaihin ja sulauttaa niiden väestöön. Myös Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) peruskirjan 1. artiklan mukaan palestiinalaiset ovat erottamaton osa arabikansaa.
Palestiinalaishallinto
Vuonna 1993 perustettiin Oslon sopimuksella palestiinalaishallinto (Palestinian National Authority; PNA tai PA). Palestiinalaishallintoa pidetään palestiinalaisten edustajana kansainvälisissä yhteyksissä. Palestiinalaishallinto on paljolti PLO:n seuraaja, se luotiin neuvotteluissa Israelin ja PLO:n välillä, ja sen presidentiksi valittiin vaaleilla Jasser Arafat, PLO:n johtaja, joka kuoli vuoden 2004 marraskuussa. Arafatin kotiarestin aikana 2003 palestiinalaishallinnon johdossa oli Mahmud Abbas ja hänen jälkeensä Ahmed Qurei. Abbasista tuli vaaleilla valittu palestiinalaisten presidentti Arafatin jälkeen.
Palestiinalaishallinto pitää yllä 40 000–80 000 miehen vahvuisia poliisijoukkoja, jotka on aseistettu automaattiasein ja panssariautoin. Oslon sopimukset rajoittavat poliisivoimat 30 000 mieheen ilman puolisotilaallisia joukkoja tai armeijaa. Poliisijoukoilla ei kuitenkaan ole raskasta aseistusta.
Palestiinalaishallinto järjesti presidentinvaalit 1996, jolloin presidentiksi valittiin Jasser Arafat. Seuraavat vaalit oli määrätty vuodeksi 2001, niitä ei kuitenkaan ole vielä järjestetty al-Aksan kansannousun alkaessa vuonna 2000. Elokuulle 2004 suunniteltuja kunnallisvaaleja siirrettiin eteenpäin marraskuuksi 2004. Tammikuussa 2005 järjestetyssä presidentinvaalissa palestiinalaisten presidentiksi valittiin Mahmud Abbas.
Palestiinalaishallintoa on syytetty demokratian puutteesta, tehottomuudesta ja korruptiosta ja etenkin Israelin taholta myös kyvyttömyydestä hallita militantteja palestiinalaisryhmiä.
Palestiinalaishallinnon alaiset alueet
Maantieteellisesti palestiinalaishallinnossa on kaksi aluetta: Välimeren rannalla olevaan Gazan alue ja Jerusalemin itäpuolelle levittäytyvä Länsirannan alue. Alueet ovat joko kokonaan palestiinalaishallinnon kontrollissa (noin 20 %), osittain palestiinalaisen hallinnossa ja Israelin armeijan kontrolloimana tai täysin Israelin hallussa.
Palestiinan valtio
Palestiinan kansallisneuvosto, maanpaossa oleva palestiinalaisten parlamentti, julisti 15. marraskuuta 1988 Palestiinan valtion perustetuksi kokoontuessaan Algiersissa, Algeriassa. Palestiinan itsenäisyyden on tunnustanut 94 valtiota [http://www.pna.gov.ps/Government/gov/recognition_of_the_State_of_Palestine.asp]. Yhdysvallat ja Israel eivät ole kuitenkaan tätä tehneet.
YK:ssa Palestiinalla on tarkkailijan asema, joka on määritelty seuraavasti: Entities and Intergovernmental Organizations having received a standing invitation to participate as observers in the sessions and the work of the General Assembly and maintaining permanent offices at Headquarters.
Palestiina on myös edustettuna Arabiliitossa ja Kansainvälisessä olympiakomiteassa.
Aiheesta muualla
- [http://www2.helsinginsanomat.fi/kronot/palestiina/01.html HS Verkkoliite - Palestiinan alueen historiaa]
Luokka:Palestiina
Luokka:Israel
ja:パレスチナ
Mesopotamia
Mesopotamia eli Kaksoisvirtainmaa käsittää lähinnä nykyisen Irakin alueen sekä Syyrian itäosan. Alueen läpi virtaa kaksi suurta jokea, Eufrat ja Tigris. Mesopotamia tulee kreikan sanoista meso | | |
