:: wikimiki.org ::
| Minarkismi |
MinarkismiMinarkismi on klassisesta liberalismista johdettu liberaali poliittinen ideologia, jonka lähtökohtana on valtion minimaalisuus. Minarkismin mukaan ainoastaan minimivaltio eli yövartijavaltio voidaan sallia. Yhdessä anarkokapitalismin kanssa se muodostaa libertarismin.
Kaikista liberalismin aatesuunnista minarkismi muistuttaa eniten 1800-luvun klassista liberalismia. Se ei kaikkien mielestä kuitenkaan ole sama asia. Minarkismi käsitteenä on muotoutunut koherentiksi ideologiaksi vasta 1900-luvulla, jolloin sanan minarkismi (englanniksi minarchism) keksi anarkokapitalisti Samuel Edward Konkin III. Esimerkiksi Adam Smith kannatti kilpailulainsäädäntöä ja majakoiden valtiollista omistusta ja John Stuart Mill piti jonkinlaista sosiaaliturvaa tarpeellisena. Minarkismi muistuttaa kuitenkin enemmän tyypillistä klassista liberalismia kuin sosiaaliliberalismi tai anarkokapitalismi.
Minarkismi poikkeaa sosiaaliliberalismista siinä, että sosiaaliliberalismiin kuuluu sosiaalivaltio eli verotuksella rahoitettu sosiaalipoliittinen tulonsiirtojärjestelmä; tätä minarkistit pitävät yksityisen omistusoikeuden ja kehollisen itsemääräämisoikeuden loukkauksena.
Minarkismi poikkeaa anarkokapitalismista siinä, että minarkismissa on minimivaltio, joka voi verottaa ja estää minimivaltion kanssa kilpailevien yrittäjien kuten yksityisarmeijoiden ja yksityisten vartijoiden toimintaa. Minarkismin ja anarkokapitalismin välisistä eroista ei vallitse täyttä yksimielisyyttä, mutta yleisen käsityksen mukaan erona on vähintään yksi seuraavista kolmesta kriteeristä:
#valtion olemassaolo,
#valtion kanssa kilpailevien yksityisten oikeusjärjestelmien kieltäminen,
#valtion verotusoikeus.
Minarkismin mukaan valtion ainoa tehtävä on torjua henkirikoksia, väkivaltarikoksia, yksilön vapauteen kohdistuvia rikoksia (kidnappaus tms.) ja omaisuusrikoksia sekä vieraiden valtioiden hyökkäyksiä tai kotimaisten ihmisoikeusrikollisten vallankaappausyrityksiä.
Rikollisuutta minimivaltio torjuu vain suoraan rikollisuuteen puuttumalla eikä esimerkiksi huumeiden kieltolailla tai muilla minarkismin mukaan yksilönvapautta vähentävillä keinoilla.
Yhteinen nimittäjä näille minarkismin kannattamille valtion tehtäville on kansalaisten hengen, vapauden, turvallisuuden ja omaisuuden puolustaminen. Mitään muita tehtäviä ei valtiolla pidä olla libertarismin mukaan. Minarkistisen talousmallin idea on siis pitkälle menevä kapitalismi.
Tehtäviensä toteuttamiseksi minimivaltiolla on tyypillisesti
#rikokset ja rangaistukset määrittelevä lainsäädäntökoneisto,
#ylintä poliittista toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus,
#tuomiovaltaa käyttävä oikeuslaitos,
#rangaistuksia toimeenpaneva vankilalaitos,
#rikoksia tutkiva ja torjuva poliisi,
#valtakunnan ulkoista turvallisuutta ja laillista yhteiskuntajärjestystä ylläpitävä puolustuslaitos,
#verovirasto.
Suomessa liberaaliin minimivaltioon kuuluvia instituutioita ovat siis eduskunta, valtioneuvosto, tuomioistuimet, vankilat, poliisi, puolustusvoimat ja verovirasto. Jotkut minarkistit eivät välttämättä kannata valtiollista vankilalaitosta tai kannattavat sen toimintojen ulkoistamista yksityisille vankilayhtiöille. Minimivaltiossa voi olla myös yksityisiä välimiestuomareita, vartiointiliikkeitä, yksityisetsiviä ja suojeluskuntatyyppisiä yksityisiä puolustusorganisaatioita.
Ayn Rand ja monet muut objektivistit eivät kannata verotusta, vaan heidän mielestään valtio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti, yksityisten tahojen keskinäisten sopimuksien juridisesta ylläpidosta perittävän palvelumaksun tuotolla.
Jotkut ns. ultraminarkistit haluaisivat valtion hoitavan vieläkin vähemmän tehtäviä. Valtiollahan ei ole pakko olla omaa tuomioistuinlaitosta, armeijaa eikä poliisia, vaan nekin voidaan ulkoistaa ja yksityistää. Jotkut minarkistit eivät halua, että minarkistista lainsäädäntöä koskaan muutettaisiin, joten heidän mielestään eduskunta tai muu lakeja säätävä elin ei ole tarpeellinen ja voi olla vahingollinenkin, koska se voisi säätää vapautta loukkaavia lakeja. Valtioneuvostoakaan ei välttämättä tarvita, vaan sekin voi olla vapaudelle vaarallinen.
Minarkisteja
Suuri osa minarkismista perustuu suoraan klassiseen liberalismiin, joten sen perusteokset ovat luettavaa myös minarkisteille. Muita kuuluisia minarkistisia ajattelijoita ovat:
- Robert Nozick
- Ayn Rand
- Ludwig von Mises
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
MinimivaltioYövartijavaltio on valtio, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta eli kehollista itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä laki- ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota.
Oikeudet
Moni yövartijavaltion taustalla oleva libertaristinen tai klassinen liberaali ideologia katsoo yksilönvapauden olevan jakamaton kokonaisuus. Jotkut kuitenkin käyttävät erilaista terminologiaa ja luettelevat useita erilaisia vapauksia tai oikeuksia.
Yövartijavaltion lainsäädännön periaatteisiin kuuluu, että yksilön oikeudet sisältävät esimerkiksi
- elinkeinovapauden
- sopimusvapauden
- sananvapauden
- lehdistönvapauden
- järjestäytymisvapauden eli yhdistymisvapauden, kuten ammattiyhdistystoiminnan vapauden
- uskonnonvapauden
- liikkumisvapauden
- vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta.
Yksityinen omistusoikeus mahdollistaa myös tekijänoikeudet, koska teoksen luojan voidaan katsoa omistavan oikeudet siihen tai tekijänoikeuksien voidaan katsoa olevan fyysisen omistusoikeuden osa. Yksityinen omistusoikeus merkitsee, että esimerkiksi varkaus, ryöstö, kiristys ja petos ovat kiellettyjä. Poikkeuksena tästä monet katsovat, että yövartijavaltio voi kuitenkin verottaa kansalaisiaan toimintansa rahoittamiseksi ja siten vähentää yksityistä omistusoikeutta.
Rahoitus
Ayn Rand ja muut objektivistit kuitenkin katsovat, että yövartijavaltio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti: Randin mallissa yövartijavaltion tuomioistuimet ja poliisit pitäisivät laillisesti velvoittavina vain niitä sopimuksia, joiden saamasta lainsuojasta sopimusosapuolet olisivat maksaneet etukäteen eräänlaisten leimaverojen kaltaisia transaktiomaksuja, esimerkiksi 1 % kiinteistön kauppahinnasta tai muusta sopimuksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Rand ehdotti myös, että valtio voisi hankkia tuloja järjestämällä arpajaisia. Tätä ehdotusta on kuitenkin kritisoitu ankarasti muiden libertaristien taholta, koska lottoarvonta tms. uhkapelibisnes ei tietenkään kuulu yövartijavaltion tehtäväkenttään. Rand perusteli ehdotustaan ajatuksella, että kukaan rationaalinen ihminen ei osallistu uhkapeleihin voittaakseen rahaa: Randin mielestä ihmiset ostaisivat valtion lottokuponkeja lähinnä lahjoittaakseen rahaa valtiolle hyväntekeväisyysmielessä. Tätä ajatusta pidetään yleisesti täysin epärealistisena ja eksentrisenä. Kukaan muu kuin Rand ei ole esittänyt uhkapelibisnestä yövartijavaltion rahoituskeinoksi, mutta filosofiansa eli ns. objektivismin suosion vuoksi Rand sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimpia yövartijavaltion kannattajia.
Verotusoikeuden lisäksi toinen yövartijavaltion ideaan kuuluva poikkeus yksityisen omistusoikeuden täydellisestä vapaudesta ovat yövartijavaltion monopolit, joita yövartijavaltiolla sen useimpien kannattajien mielestä pitää olla sen toimialalla. Yövartijavaltio ei siis yhden käsityksen mukaan salli suvereeneja yksityisiä tuomioistuimia, yksityisiä poliiseja, yksityisiä armeijoita jne. - muutenhan se ei olisi Max Weberin määritelmän mukaan valtio, koska juuri väkivaltamonopoli on valtion tunnusmerkki. Jotkut yövartijavaltion kannattajat kuitenkin hyväksyvät yksityiset välimiestuomioistuimet, vartijat, etsivät ja yksityisarmeijat. Robert Nozick oli tunnettu filosofi, joka kannatti yövartijavaltiota ja sen monopolia teoksessaan Anarchy, State and Utopia. Yövartijavaltion olemassaolo, verotusoikeus ja väkivaltamonopoli ovat sen tyypillinen ero verrattuna anarkokapitalismiin.
Palvelut
Yövartijavaltion ero hyvinvointivaltioon nähden on se, että yövartijavaltio ei tuota ns. hyvinvointipalveluja kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä ylipäätään mitään muita palveluja kuin laki- ja järjestyspalvelut. Yövartijavaltio ei siis jaa sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Yövartijavaltio ei sääntele yksityisomaisuuden käyttöä esimerkiksi kaavoituksella paitsi joidenkuiden mielestä ääritapauksessa saasteiden tms. ulkoishaittojen ehkäisemiseksi. Yövartijavaltio ei loukkaa sopimusvapautta esimerkiksi säätämällä minimipalkkalakia tai antamalla työmarkkinajärjestöille oikeutta solmia yleissitovia eli muitakin kuin sopimusosapuolia itseään koskevia työehtosopimuksia. Yövartijavaltio ei loukkaa yksilön itsemääräämisoikeutta esimerkiksi asevelvollisuuden ja huumekieltolain kautta. Yövartijavaltio ei myöskään omista muuta kuin yövartijapalvelujen tuotannossa tarvittavaa pääomaa ja maata eli ei omista esimerkiksi teitä ja keskuspankkia eikä harjoita rahapolitiikkaa.
Yövartijavaltion käsite liittyy minarkismiin, klassiseen liberalismiin ja libertarismiin. Yövartijavaltion synonyyminä usein pidetään minimivaltiota. Minimivaltio on saanut nimensä siitä, että sen toimivalta on rajoitettu hyvin pieneksi. Yövartijavaltion käsite kuitenkin joskus käsitetään valtion toimivallan suhteen tarkemmaksi kuin minimivaltio, joka voi joidenkuiden mielestä harjoittaa muutakin toimintaa kuin yövartijavaltio. Yövartijavaltio on alun perin ollut sosialistien ja konservatiivien käyttämä haukkumasana, mutta nykyään useimmat yövartijavaltion kannattajatkin ovat omaksuneet tämän sanan.
Käytännön toteutus
Anarkokapitalistit kritisoivat yövartijavaltiota siitä, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa tai että se on tehoton monopolistisuudessaan tai moraaliton yksityistä omistusoikeutta ja yksilön itsemääräämisoikeutta loukatessaan. USA on monien anarkokapitalistien mielestä suunnilleen esimerkki siitä, että väkivaltamonopolinsa takia yövartijavaltio käytännössä muuttuu sosiaalidemokraattiseksi valtioksi. Konservatiivit ja sosialistit kritisoivat yövartijavaltiota samoista syistä kuin muutakin liberalismia ja usein kannattavat sen sijaan hyvinvointivaltiota ja heidän kannattamaansa liberalismista poikkeavaa moraalia ylläpitävää valtiota. Myös sosiaaliliberaalit vastustavat yövartijavaltiota ja haluavat valtion tuottavan myös hyvinvointipalveluja ja siirtävän tuloja köyhille. Yövartijavaltiossa hyvinvointivaltion sijaan olisi yksityistä hyväntekeväisyyttä, vakuutuksia, säästämistä ja historiallisen esimerkin mukaisesti yksityisiä työttömyyskassoja. Itse asiassa myös yövartijavaltio todennäköisesti siirtäisi tuloja köyhille, koska se tarjoaisi palvelujaan kaikille asukkaille tai kansalaisille eikä voisi verottaa varattomia.
Yövartijavaltion periaatteisiin kuuluu tasa-arvo lain edessä. Monen kannattajansa mukaan yövartijavaltio onkin tasa-arvoisin mahdollinen yhteiskunta, kun taas myös hyvinvointivaltiossa valta on paljolti keskitetty poliitikoille, virkamiehille ja heidän suosimilleen eturyhmille.
Yövartijavaltion käsite ei sisällä kaikkia valtiomuodon yksityiskohtia kuten demokratiaa, tasavaltaa, monarkiaa tai vastaavaa. Yövartijavaltio voisi siis periaatteessa olla demokratia, tasavalta, monarkia, aristokratia tai muu. Monet yövartijavaltion kannattajat haluavat yövartijavaltion perustuslain rajoittavan valtion toimivallan yövartijavaltion idean mukaisesti. Ellei perustuslaki rajoita valtion toimivaltaa, on suuri vaara, että valtio loukkaa yksilönvapautta enemmän kuin yövartijavaltio. Käytännössä perustuslakikaan ei takaa, että sitä noudatettaisiin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Tästä USA on tunnettu esimerkki.
Käytännössä yövartijavaltioita ei ole ollut olemassa puhtaassa muodossaan missään. 1800-luvun paljolti klassisen liberalismin mukaiset länsieurooppalaiset valtiot kuten Britannia ja jo 1700-luvun Pohjois-Amerikka olivat kuitenkin melko lähellä yövartijavaltiota, mutta poikkeamiakin toki oli kuten noissa valtioissa laillinen orjuus. Keskiajan Islanti oli myös hyvin minimaalinen valtio.
Luokka:Politiikka
YövartijavaltioYövartijavaltio on valtio, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta eli kehollista itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä laki- ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota.
Oikeudet
Moni yövartijavaltion taustalla oleva libertaristinen tai klassinen liberaali ideologia katsoo yksilönvapauden olevan jakamaton kokonaisuus. Jotkut kuitenkin käyttävät erilaista terminologiaa ja luettelevat useita erilaisia vapauksia tai oikeuksia.
Yövartijavaltion lainsäädännön periaatteisiin kuuluu, että yksilön oikeudet sisältävät esimerkiksi
- elinkeinovapauden
- sopimusvapauden
- sananvapauden
- lehdistönvapauden
- järjestäytymisvapauden eli yhdistymisvapauden, kuten ammattiyhdistystoiminnan vapauden
- uskonnonvapauden
- liikkumisvapauden
- vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta.
Yksityinen omistusoikeus mahdollistaa myös tekijänoikeudet, koska teoksen luojan voidaan katsoa omistavan oikeudet siihen tai tekijänoikeuksien voidaan katsoa olevan fyysisen omistusoikeuden osa. Yksityinen omistusoikeus merkitsee, että esimerkiksi varkaus, ryöstö, kiristys ja petos ovat kiellettyjä. Poikkeuksena tästä monet katsovat, että yövartijavaltio voi kuitenkin verottaa kansalaisiaan toimintansa rahoittamiseksi ja siten vähentää yksityistä omistusoikeutta.
Rahoitus
Ayn Rand ja muut objektivistit kuitenkin katsovat, että yövartijavaltio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti: Randin mallissa yövartijavaltion tuomioistuimet ja poliisit pitäisivät laillisesti velvoittavina vain niitä sopimuksia, joiden saamasta lainsuojasta sopimusosapuolet olisivat maksaneet etukäteen eräänlaisten leimaverojen kaltaisia transaktiomaksuja, esimerkiksi 1 % kiinteistön kauppahinnasta tai muusta sopimuksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Rand ehdotti myös, että valtio voisi hankkia tuloja järjestämällä arpajaisia. Tätä ehdotusta on kuitenkin kritisoitu ankarasti muiden libertaristien taholta, koska lottoarvonta tms. uhkapelibisnes ei tietenkään kuulu yövartijavaltion tehtäväkenttään. Rand perusteli ehdotustaan ajatuksella, että kukaan rationaalinen ihminen ei osallistu uhkapeleihin voittaakseen rahaa: Randin mielestä ihmiset ostaisivat valtion lottokuponkeja lähinnä lahjoittaakseen rahaa valtiolle hyväntekeväisyysmielessä. Tätä ajatusta pidetään yleisesti täysin epärealistisena ja eksentrisenä. Kukaan muu kuin Rand ei ole esittänyt uhkapelibisnestä yövartijavaltion rahoituskeinoksi, mutta filosofiansa eli ns. objektivismin suosion vuoksi Rand sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimpia yövartijavaltion kannattajia.
Verotusoikeuden lisäksi toinen yövartijavaltion ideaan kuuluva poikkeus yksityisen omistusoikeuden täydellisestä vapaudesta ovat yövartijavaltion monopolit, joita yövartijavaltiolla sen useimpien kannattajien mielestä pitää olla sen toimialalla. Yövartijavaltio ei siis yhden käsityksen mukaan salli suvereeneja yksityisiä tuomioistuimia, yksityisiä poliiseja, yksityisiä armeijoita jne. - muutenhan se ei olisi Max Weberin määritelmän mukaan valtio, koska juuri väkivaltamonopoli on valtion tunnusmerkki. Jotkut yövartijavaltion kannattajat kuitenkin hyväksyvät yksityiset välimiestuomioistuimet, vartijat, etsivät ja yksityisarmeijat. Robert Nozick oli tunnettu filosofi, joka kannatti yövartijavaltiota ja sen monopolia teoksessaan Anarchy, State and Utopia. Yövartijavaltion olemassaolo, verotusoikeus ja väkivaltamonopoli ovat sen tyypillinen ero verrattuna anarkokapitalismiin.
Palvelut
Yövartijavaltion ero hyvinvointivaltioon nähden on se, että yövartijavaltio ei tuota ns. hyvinvointipalveluja kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä ylipäätään mitään muita palveluja kuin laki- ja järjestyspalvelut. Yövartijavaltio ei siis jaa sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Yövartijavaltio ei sääntele yksityisomaisuuden käyttöä esimerkiksi kaavoituksella paitsi joidenkuiden mielestä ääritapauksessa saasteiden tms. ulkoishaittojen ehkäisemiseksi. Yövartijavaltio ei loukkaa sopimusvapautta esimerkiksi säätämällä minimipalkkalakia tai antamalla työmarkkinajärjestöille oikeutta solmia yleissitovia eli muitakin kuin sopimusosapuolia itseään koskevia työehtosopimuksia. Yövartijavaltio ei loukkaa yksilön itsemääräämisoikeutta esimerkiksi asevelvollisuuden ja huumekieltolain kautta. Yövartijavaltio ei myöskään omista muuta kuin yövartijapalvelujen tuotannossa tarvittavaa pääomaa ja maata eli ei omista esimerkiksi teitä ja keskuspankkia eikä harjoita rahapolitiikkaa.
Yövartijavaltion käsite liittyy minarkismiin, klassiseen liberalismiin ja libertarismiin. Yövartijavaltion synonyyminä usein pidetään minimivaltiota. Minimivaltio on saanut nimensä siitä, että sen toimivalta on rajoitettu hyvin pieneksi. Yövartijavaltion käsite kuitenkin joskus käsitetään valtion toimivallan suhteen tarkemmaksi kuin minimivaltio, joka voi joidenkuiden mielestä harjoittaa muutakin toimintaa kuin yövartijavaltio. Yövartijavaltio on alun perin ollut sosialistien ja konservatiivien käyttämä haukkumasana, mutta nykyään useimmat yövartijavaltion kannattajatkin ovat omaksuneet tämän sanan.
Käytännön toteutus
Anarkokapitalistit kritisoivat yövartijavaltiota siitä, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa tai että se on tehoton monopolistisuudessaan tai moraaliton yksityistä omistusoikeutta ja yksilön itsemääräämisoikeutta loukatessaan. USA on monien anarkokapitalistien mielestä suunnilleen esimerkki siitä, että väkivaltamonopolinsa takia yövartijavaltio käytännössä muuttuu sosiaalidemokraattiseksi valtioksi. Konservatiivit ja sosialistit kritisoivat yövartijavaltiota samoista syistä kuin muutakin liberalismia ja usein kannattavat sen sijaan hyvinvointivaltiota ja heidän kannattamaansa liberalismista poikkeavaa moraalia ylläpitävää valtiota. Myös sosiaaliliberaalit vastustavat yövartijavaltiota ja haluavat valtion tuottavan myös hyvinvointipalveluja ja siirtävän tuloja köyhille. Yövartijavaltiossa hyvinvointivaltion sijaan olisi yksityistä hyväntekeväisyyttä, vakuutuksia, säästämistä ja historiallisen esimerkin mukaisesti yksityisiä työttömyyskassoja. Itse asiassa myös yövartijavaltio todennäköisesti siirtäisi tuloja köyhille, koska se tarjoaisi palvelujaan kaikille asukkaille tai kansalaisille eikä voisi verottaa varattomia.
Yövartijavaltion periaatteisiin kuuluu tasa-arvo lain edessä. Monen kannattajansa mukaan yövartijavaltio onkin tasa-arvoisin mahdollinen yhteiskunta, kun taas myös hyvinvointivaltiossa valta on paljolti keskitetty poliitikoille, virkamiehille ja heidän suosimilleen eturyhmille.
Yövartijavaltion käsite ei sisällä kaikkia valtiomuodon yksityiskohtia kuten demokratiaa, tasavaltaa, monarkiaa tai vastaavaa. Yövartijavaltio voisi siis periaatteessa olla demokratia, tasavalta, monarkia, aristokratia tai muu. Monet yövartijavaltion kannattajat haluavat yövartijavaltion perustuslain rajoittavan valtion toimivallan yövartijavaltion idean mukaisesti. Ellei perustuslaki rajoita valtion toimivaltaa, on suuri vaara, että valtio loukkaa yksilönvapautta enemmän kuin yövartijavaltio. Käytännössä perustuslakikaan ei takaa, että sitä noudatettaisiin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Tästä USA on tunnettu esimerkki.
Käytännössä yövartijavaltioita ei ole ollut olemassa puhtaassa muodossaan missään. 1800-luvun paljolti klassisen liberalismin mukaiset länsieurooppalaiset valtiot kuten Britannia ja jo 1700-luvun Pohjois-Amerikka olivat kuitenkin melko lähellä yövartijavaltiota, mutta poikkeamiakin toki oli kuten noissa valtioissa laillinen orjuus. Keskiajan Islanti oli myös hyvin minimaalinen valtio.
Luokka:Politiikka
LibertarismiLibertarismi on poliittinen liike ja aate, joka kannattaa henkilökohtaista ja taloudellista yksilönvapautta. Libertarismin mukaan jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä kehollaan ja omaisuudellaan mitä haluaa, kunhan ei niin tehdessään riko muiden vastaavaa oikeutta. Libertarismin yhden suppean määritelmän mukaan libertarismi on vapauden pitämistä tärkeimpänä arvona, mutta yleensä libertarismiin katsotaan kuuluvan myös suuntia, jotka pitävät muita arvoja tärkeimpinä.
Libertarismi tunnetaan myös nimillä libertarianismi, markkinaliberalismi, yksilöliberalismi tai oikeistoliberalismi. Aatteen kannattajia eli libertaareja kutsutaan usein myös termeillä libertaristi, libertariaani tai libertarianisti.
Aatteen anarkokapitalistista siipeä ei pidä sekoittaa samantapaisella nimellä kulkevaan vasemmistolaiseen anarkismin muotoon. Libertarismi viittaa myös joskus indeterminismiin, aiempaan filosofiseen koulukuntaan joka edusti tahdonvapautta, vastakohtana determinismille.
Libertaari yhteiskuntafilosofia
Libertarismi juontaa juurensa klassisesta liberalismista ja osittain individuaalianarkismista. Se korostaa yksilönvapautta, omaisuusinstituution merkitystä ja vapaiden markkinoiden paremmuutta keskitettyihin talousmalleihin nähden. Vapaus määritellään klassiseen liberaaliin tapaan negatiivisesti eli perusoikeudeksi päättää omista asioista ilman että muut puuttuvat päätöksiin.
Monet libertaarit katsovat, että ihmisellä on kolme perusoikeutta: ruumiillinen koskemattomuus, omistusoikeus ja sopimusvapaus. Ne tulkitaan libertarismissa tiukasti ja suoraviivaisesti: yksilön päätösvalta omaan itseensä ja omaisuuteensa on täydellisen itsenäinen niin kauan kuin toisten yhtäläisiä oikeuksia ei rikota. Libertaarin yhteiskunnan laillinen rakenne perustuu toisaalta koskemattomuuden ja omaisuusinstituution takaamaan itsehallintaan, toisaalta vapaaehtoisten sopimussuhteiden verkkoihin jotka mahdollistavat vaihdon ja sitouttavat yksilöt kussakin tilanteessa tarvittaviin pelisääntöihin. Eräiden libertaarien mukaan oma ruumis on yksilön omaisuutta. Sopimusvapautta voidaan pitää myös omistusoikeuden osana.
Libertarismi on näin individualistinen aate. Se korostaa yksilön itseisarvoa, ihmisten erillisyyttä toisistaan ja inhimillistä monimuotoisuutta. Yksilöillä katsotaan olevan peruuttamattomia, toisten mielipiteistä riippumattomia perusoikeuksia, ja heitä pidetään ensisijaisena poliittisena yksikkönä. Libertarismissa yhteiskunnan ja valtion asema pitää erikseen oikeuttaa yksilöiden oikeuksista ja valinnoista lähtien. Yhteiskunta on siinä vain joukko yksilöitä, jotka ovat päättäneet vapaaehtoisesti lähteä yhteistoimintaan toistensa kanssa. Tämän takia libertarismissa yhteiskunnalla ei ole oikeutta määräillä yksilöä.
Vastaavasti libertaarilla yhteiskunnalla ei ole suuria yhteisiä päämääriä jotka ajavat yksilöiden halujen edelle, sen tehtävänä ei ole kasvattaa ihmisistä tietynlaisia eikä sen ole tarkoitus kehittyä mihinkään ennaltamäärättyyn suuntaan. Päinvastoin, yhteiskunnan tehtävänä on palvella yksityistä päätösvaltaa ja kehitystä. Yhteiskunnan kuva määräytyy libertarismissa siitä mitä yksilöt kulloinkin sattuvat haluamaan.
Aatteen individualismista seuraa myös, että yksilöä ei voida pakottaa elämään enemmistön toiveiden mukaan. Päinvastoin, lain ja politiikan ainoana tehtävänä on libertaarien mielestä tarjota yksilöille ympäristö, jossa he voivat rauhanomaisesti saattaa erilliset, usein ristiriitaiset toiveensa linjaan keskenään. Aatteen yhteiskuntaihanne on hyvin moniarvoinen ja pohjaa yksityiselle neuvottelulle, yhteisöllisen määräilyn tai kaikkia koskevan yhteisen sopimisen sijaan.
Libertarismissa laki käsitetään minimaaliseksi reunaehdoksi rauhanomaisen yhteiskunnan synnylle. Lain tarkoituksena ei tässä ole ohjata ihmisten elämää yksityiskohtaisesti—edes hyvään tai moraaliseen suuntaan—vaan mahdollistaa se että ihmiset luovat omat merkityksensä, ratkaisunsa, naapurisuhteensa ja taloudelliset instituutionsa, nojaamatta väkivaltaan. Laki takaa ainoastaan sen, että järkevistä valinnoista saa kerättyä niiden täyden hyödyn eivätkä toiset pysty maksattamaan typeriä valintojaan sinulla. Tällöin kaikilla on mahdollisimman hyvä kannustin tehdä järkeviä valintoja ja sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan.
Libertaari laki säätelee yhteiskunnan laajempaa toimintaa vain epäsuorasti. Se saattaa yksilön ja yhteisön edut linjaan, mutta se ei ota kantaa yhteiskunnallisen prosessin lopputuloksiin.
Oikeutta omaisuuteen pidetään libertarismissa keskeisenä, koska kaikkien muiden vapauksien toteutuminen riippuu yksilön kyvystä hallita tiettyjä aineellisia voimavaroja, ja koska resurssien järkevä käyttö on yksi suurimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Libertaarit väittävät, että yksityisomaisuus ja vapaa markkinatalous luovat voimakkaan kannustimen voimavarojen tehokkaaseen käyttöön, tekniikan kehitykseen ja tasa-arvoiseen, hyväksi havaittuihin sääntöihin perustuvaan kaupankäyntiin. Osa libertaareista pyrkii jopa johtamaan kaikki vapaudet omaisuuden käsitteestä.
Poliittinen päätöksenteko taas on libertaristisesta näkökulmasta väkivaltaista, koska lakia ylläpidetään väkivallan uhalla. Libertaristit katsovat, että väkivaltaa saa käyttää vain lisäväkivallan estämiseen, eli vapausoikeuksien ylläpitoon tai itsepuolustukseen. Nykyään valtaosa laista sääntelee asioista joilla ei ole mitään tekemistä yksilön harjoittaman väkivallan kanssa. Niinpä libertarismi on nykyään tietyssä mielessä politiikan vastainen aate. Se pyrkii päätöksenteon depolitisointiin, ja sen yhteiskuntaihanne koostuu kansalaisyhteiskunnasta jossa julkinen valta on häivytetty taka-alalle.
Aatteen vapauskäsityksestä ja politiikanvastaisuudesta seuraa, että yhteiskunnalla ei ole oikeutta ohjata eikä velvollisuutta auttaa yksilöä. Täysin libertaristisessa yhteiskunnassa kaikki hyvinvointivaltioon liittyvät rakenteet on purettu, ja korkeintaan yksilönvapauden ylläpitoon liittyvä valtiollinen väkivaltakoneisto jää jäljelle. Osa libertaristeista vastustaa jopa oikeuslaitoksen julkisuutta, moraalisin perustein.
Libertarismin suuntauksia
Libertarismi jakautuu kahteen päähaaraan. Tunnetumpi on minarkismi, joka on lähes sama asia kuin klassinen liberalismi. Minarkistit kannattavat minimi- eli yövartijavaltiota, joka hoitaa vain poliisi- ja maanpuolustustoimen. Toinen päähaara on anarkokapitalismi, joka perustuu sekä anarkoindividualismiin että klassiseen liberalismiin. Anarkokapitalistit vastustavat valtion olemassaoloa ja katsovat, että lainvalvonnankin tulisi jäädä markkinoiden hoidettavaksi.
Kolmantena suuntauksena geolibertarismi perustuu John Locken ja myöhemmin Henry Georgen ajatuksiin. Se on muuten samanlaista kuin minarkismi, mutta sen kannattajat kyseenalaistavat ei-tuotettujen resurssien kuten maan täydellisen yksityisomistuksen.
Tyylipuhtaimmassa muodossaan libertarismi on yksinomaan teoria oikeellisesta lainkäytöstä, ja siihen voidaan päätyä hyvin monenlaisista lähtökohdista. Niinpä libertarismi jakautuu erillisiksi koulukunniksi myös sen mukaan, millä perusteilla sitä kannatetaan. Muutamia tällaisia lähtökohtia ovat:
- Klassinen liberalismi: yksilönvapaudet ovat Luojan suomia muuttumattomia perusoikeuksia
- Moderni luonnonoikeusteoria: libertarismi seuraa pienestä joukosta uskottavia perusoletuksia
- Moraalinen utilitarismi: vapaus on paras tapa edistää yleistä hyvinvointia
- Kontraktarismi ja Rationaalisen valinnan teoria: järkevä valitsija valitsee tai hänen tulisi valita vapaus puhtaasta itseintressistä
- Taloudellinen utilitarismi: vapaus johtaa materiaaliseen hyvinvointiin, ja se on oikeutettavissa taloustieteellisin tai peliteoreettisin perustein
- Nonaggressioperiaate eli väkivaltaa ei saa aloittaa rauhallista vastaan mutta useimpien nonaggressioperiaatteen kannattajien mielestä saa puolustaa itseään ja omaisuuttaan
- Objektivismi: Ayn Randin mukaan vapaus on perusteltavissa aprioristisesti lähtien ihmisen ja tiedon perusolemuksesta
- Kategorinen imperatiivi: Immanuel Kantin mukaan yksilönvapauden tarpeellisuus seuraa järkeen perustuvasta moraalista
- Tasa-arvonäkökulmat: erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat silloin tällöin kannattavat libertarismia, koska se sallii vähemmistöille yhtäläiset oikeudet muiden kanssa
Toisaalta libertaarien mielipiteet eroavat myös tietyissä periaatteellisissa kysymyksissä, kuten:
- Lasten ja vajaavaltaisten asema: lapset eivät välttämättä täytä niitä järkevyyden ja yksilöllisyyden oletuksia joita libertarismi tekee
- Tekijänoikeus: osa libertaareista pitää tekijänoikeuksia työn tuotteena ja siis tavallisena omaisuutena, osa taas katsoo että ne loukkaavat sananvapautta ja ovat epäoikeutettu privilegio
- Aseiden yksityisomistus: absoluuttinen omistusoikeus sallisi mielivaltaisen aseistautumisen, vaikka se sotii monia konsekventialistisia libertaariteorioita vastaan
- Riskialtis toiminta: osa libertaareista katsoo, että on väärin aiheuttaa toisille riskejä; osa taas katsoo, että vain jo toteutuneista haitoista voidaan oikeutetusti rangaista
- Maahanmuutto: osa libertaareista väittää, että nykyvaltiot tukevat aktiivisesti maahanmuuttoa, ja että sitä tulisi näin rajoittaa kunnes kaikki maa on yksityisessä omistuksessa; suurin osa on täysin avoimien rajojen kannalla
- Abortti: libertarismissa yksilöllä on aina oikeus elämään, mutta toisaalta on hyvin epäselvää onko sikiö yksilö; osa libertaareista katsoo sikiön yksilöksi ja abortin murhaksi, osa taas sikiön äidin osaksi/omaisuudeksi ja abortin yksinkertaisesti äidin oikeutetuksi päätökseksi omasta ruumiistaan; osa libertaareista myös analysoi raskaudenkeskeytyksen sen seurausten perusteella, ja päätyy näin vielä toisenlaisiin tuloksiin
- Kuolemantuomio: osa libertaareista katsoo, että kuolemantuomio on oikeutettu, koska se ehkäisee rikoksia tai on retributiivisen oikeuden mukaista; suurin osa taas katsoo, että kuolemantuomio on epäinhimillistä, peruuttamaton ja näin ihmisoikeusrikos
- Interventionismi: libertaarit ovat erimielisiä siitä, voidaanko aktiivista ulko- ja sotilaspolitiikkaa oikeutetusti käyttää vapauden levittämiseen (katso myös nonaggressioperiaate) tai turvaamiseen
- Perintöoikeus: libertaarit tulkitsevat perinnön poikkeuksellisesti vainajan päätökseksi omaisuutensa myöhemmästä käytöstä, eivät elävien oikeudeksi jäämistöön; erimielisyydet syntyvät siitä voidaanko testamenttia pitää sopimuksena, siitä mitä pitäisi tehdä kun testamenttia ei ole, ja siitä mitä kaikkea vainaja ylipäänsä voi määrätä omaisuudellaan tehtävän
Liikkeen moninaisuus johtuu siitä, että liberalismi on alusta alkaen ollut universalistinen ideologia ja määrittelee itsensä sen takia kapeasti.
Historia
Aina 1800-luvun loppupuolelle klassinen liberalismi ohjasi laajasti Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen politiikkaa ja etenkin myös muuta Länsi-Eurooppaa. Toisaalta käsitykset teollista vallankumousta seuranneesta tulo- ja varallisuuserojen kasvusta sekä "rosvokapitalistisista" ilmiöistä esimerkiksi yhdysvaltalaisessa öljy- ja rautatiebisneksessä herättivät keskustelua tarpeesta säännellä kapitalismia. Monet libertaarit katsovat kuitenkin "rosvokapitalismin" olevan paljolti parjausta ja katsovat 1800-luvun olleen sosialistien ja konservatiivien luomaa mainettaan parempi.
Ensimmäisen maailmansodan aikainen sotatalous oli aatteelle merkittävä isku, vaikka maailmansotien välisenä aikana palattiinkin vapaampaan kauppaan. Neuvosto-Venäjän synty vuonna 1917 nosti sosialismin uuteen arvoon ja 30-luvun suuri lama johti myös laajamittaiseen epäilykseen vapaan markkinatalouden toimivuudesta. Yhdysvalloissa lamaa seurannut New Deal kasvatti merkittävästi liittovaltion valtaa ja perustui amerikkalaisittain vasemmistolaiselle politiikalle. Keski- ja Etelä-Euroopassa siirryttiin moniaalla oikeistoradikaaliin hallintoon, mikä sisälsi korporativistisia ja komentotaloudellisia elementtejä. Toisen maailmansodan tapahtumat heikensivät liberaalin kauppa- ja ulkopolitiikan asemaa.
Seuraavina vuosikymmeninä sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltioajattelun leviäminen marginalisoivat edelleen liberalismia ja keskittivät sen tukijoita sosiaaliliberalismin taakse. Niinpä 60-luvulle tultaessa aatteen klassinen haara eli lähinnä yksittäisten filosofien kuten F.A. Hayekin kirjoituksissa. Tämä kehitys johti Yhdysvalloissa siihen, että liberalismi terminä tuli kuvaamaan sosiaaliliberaalia ja jopa sosialistista katsantokantaa. Niinpä 1950-luvun puolivälissä maan klassiset liberaalit alkoivat käyttää aatteestaan nimeä libertarismi. Muiden maiden samanmieliset ovat seuranneet esimerkkiä.
Kylmän sodan ollessa kylmimmillään Ayn Rand julkaisi 1959 teoksensa Atlas Shrugged, joka synnytti Yhdysvaltain objektivistiliikkeen. Ajan vastakkainasettelu kapitalistisen lännen ja kommunistisen idän välillä suosi kapitalismin rohkeaa puolustusta ja paluuta kohti aiempaa, liberaalia sisäpolitiikkaa.
Suunnanmuutos voimistui 1970-luvulla, kun ajan stagflaatio koitui takaiskuksi sodanjälkeiselle keynesiläiselle talouspolitiikalle ja mahdollisti näin taloustieteen monetaristisen koulukunnan nousun. Sen johtavat hahmot kuten Milton Friedman olivat klassisia liberaaleja. Osittain öljykriisin ja sitä seuranneen hintasääntelyn ja asevelvollisuuden vastaliikkeeksi perustettiin libertarismia johdonmukaisesti kannattava 1972 Libertarian Party of the United States. 1970-luvun puolivälissä Robert Nozick onnistui vielä elvyttämään liberalismin uskottavana näkökulmana maan filosofipiireissä kirjallaan Anarchy, State and Utopia. Kehitys johti lopulta siihen, että 1980-luvun vaikutusvaltaisimmat poliitikot, Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, olivat molemmat liberaaliklassikkonsa lukeneita konservatiiveja.
Sittemmin varsinkin Yhdysvaltain länsirannikon vapaamielisistä tietokonepiireistä ja akateemisesta maailmasta lähtenyt Internet on levittänyt aatetta. Wikipedian perustaja Jimbo Wales on Yhdysvalloissa tunnettu minarkisti.
Libertarismi käytännössä
Arkipolitiikassa pragmaattisemmat libertaristit toimivat yleensä yhdessä maltillisempien liberaalien, vapaamielisten oikeistolaisten ja markkinahenkisemmän vasemmiston kanssa.
Libertaarien tyypillisiä taloudellisia päämääriä ovat alhaisempi verotus tai verotuksen lakkauttaminen, yrittäjyyden esteiden alentaminen ja sosiaalivaltion lakkauttaminen. Nykyistä politiikkaa taloustieteen mukaan parempina välitavoitteina monet libertaarit kannattavat kannustavampaa työttömyysturvaa ja yhtenäisempää verotusta ja veroprogression vähentämistä. Aatteen kannattajat vastustavat tulleja, tukiaisia ja yksityisomistusoikeutta tai kehollista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa sääntelyä. Libertaristit vapauttaisivat kauppojen aukioloajat, luopuisivat elinkeinojen luvanvaraisuudesta (esimerkiksi taksit ja apteekit) ja yleensäkin keventäisivät liiketoimintaan liittyvää byrokratiaa.
Julkisen sektorin toimintaa minarkistit karsisivat yksityistämällä ainakin muun kuin yövartijavaltion kattavan osan niistä. Niinpä libertaristit kannattavat esimerkiksi kaikkien valtionyhtiöiden myymistä. Jotkut minarkistit kannattavat yövartijavaltion tehostamista kilpailuttamalla tai ulkoistamalla toimintoja.
Markkinaliberaalit kannattavat laajaa yksilönvapautta, joten he ajavat asevelvollisuuden lopettamista, sukupuolten ehdotonta laillista tasa-arvoa, kirkon ja valtion erottamista, huumeidenkäytön, prostituution ja monien muiden uhrittomien rikosten laillistamista, sekä seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa.
Klassisen liberalismin perinteen mukaisesti libertarismi on hyvin laajan sopimusvapauden kannattamista. Libertaarit vastustavat myös yksityisten luonnollisten monopolien sopimusvapauden kaventamista ja syrjinnän kieltoa. Sopimusvapautta kannatetaan usein siksi, että sopimusosapuolten katsotaan tietävän oman tilanteensa paremmin kuin poliitikot ja virkamiehet.
Libertaristien suhtautuminen julkiseen valtaan on epäilevää. Tästä seuraa kannatus julkisen vallan tiukalle rajoittamiselle perustuslailla ja usein myös poliisin laajentuvien toimivaltuuksien arvostelu. Libertaristinen hallintoihanne on sama kuin klassisen liberalismin eli avoin ja läpinäkyvä. Valtaosa libertaristien tavoitteista tähtää kevyempään hallintoon ja lakiin, joten libertaristit enemminkin karsisivat olemassaolevia lakeja kuin tuottaisivat uusia. Yksilönvapausihanteensa takia monet heistä myös soveltavat rajusti subsidiariteettiperiaatetta ja haluaisivat siirtää päätöksenteon mahdollisimman pieniin, paikallisiin yksiköihin, esimerkiksi kuntatasolle mieluummin kuin kansallisvaltioiden tai Euroopan liittovaltion tasolle.
Kauppa- ja ulkopolitiikassa libertaristit lähtevät useimmiten unilateralismista (libertaarit kannattavat esimerkiksi yksipuolista vapaakauppaa valtioidenvälisten vapaakauppasopimusten sijasta) ja valtioiden suvereenisuudesta. Ylikansalliseen päätöksentekoon, esimerkiksi EU:n ja WTO:n toimintaan, suhtaudutaan kriittisesti. Ulkopolitiikka on kuitenkin yksi aatteen sisäisistä kiistakapuloista. Paleolibertaarit kannattavat ehdotonta noninterventionismia, kun taas niin sanotut neolibertaarit voivat joissakin tilanteissa hyväksyä ulkopoliittiset ja jopa sotilaalliset väliintulot esimerkiksi diktaattorien kukistamiseksi.
Katso myös
- Liberalismi
- Markkinaliberalismi
- Klassinen liberalismi
- Avoin yhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta
Linkit
- [http://www.helsinki.fi/~ssyreeni/l-diaries/libertarian-faq Libertarismi-FAQ]
- [http://mr_z.daug.net/monologi.html Mikko Ellilän anarkokapitalismimonologi, mp3-muodossa oleva suomenkielinen vajaan tunnin mittainen vapaamuotoinen esitelmä libertarismista]
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
ja:リバタリアニズム
simple:Libertarianism
Liberalismi
Liberalismi on 1700-luvun valistusaatteesta lähtöisin oleva poliittinen aatejärjestelmä. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.
Liberalismin erilaiset painotukset
Liberalismissa on kaksi pääasiallista painotusta:
- Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään.
- Markkinaliberalismi kannattaa markkinoiden täydellistä vapauttamista ja tunnustaa vain negatiiviset vapaudet eli vapauden pakkovallasta ja väkivallasta. Markkinaliberalismin teesit kuuluvat myös libertarismiin, jota on kuvailtu radikaaliksi markkinaliberalismiksi tai markkinaliberalismin synonyymiksi.
Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset
Anglosaksisessa keskustelussa, kuten Amerikassa, sana "liberalism" yhdistetään useimmiten sosiaaliliberalismiin ja näitä liberalisteja pidetään jopa usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Markkinoiden avoimuutta painottava suuntaus suljetaan tällöin useimmiten libertarismi-käsitteen alle. Suomessa sana "liberalismi" viittaa usein nimenomaan markkinaliberalismiin.
Liberalismin suppeus
Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.
Liberalismin suhde valtioon
Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta.
Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon hyvinvointivaltiot sekaantuvat.
Liberalismin suhde demokratiaan
Monet liberaalit suhtautuvat kriittisesti demokratiaan, koska näkevät sen uhkaavan yksilönvapautta. Demokraattisestikin tehty päätös on epäliberaali, jos se rajoittaa sitä yksilön päätösvaltaa omista asioistaan, joka hänelle liberalismin mukaan kuuluu. Liberalismin mukaan demokratian ei tule sallia loukkaavan yksilönvapautta ainakaan kovin paljon. Liberalismi ei kuitenkaan yleisimmässä mielessä ota kantaa demokratiaan, vaan suhtautuu kaikkiin valtiomuotoihin samalla tavalla eli vaatien yksilönvapautta.
Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan
Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olevat konservatiivit kuten Margaret Thatcher ovat kuitenkin rajoittaneet ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus sallisi. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.
Muita liberalismiin liittyviä termejä
Katso Uusliberalismi
Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa
Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu.
Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Sen sijaan hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota.
Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick kirjassaan Anarchy, State and Utopia otti kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen.
Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä. Tämä ei kuitenkaan koskenut köyhäinhoitoa, joten valtio pysyi pakottamaan paremmassa asemassa olevat yhteiskunnan jäsenet huolehtimaan heikompiosaisista.
Tunnettuja liberaaleja
- Lordi Acton
- Juan Bautista Alberdi
- Frédéric Bastiat
- Jeremy Bentham
- Isaiah Berlin
- John Bright
- James Buchanan
- Eugen von Böhm-Bawerk
- Camillo Cavour
- Anders Chydenius
- Richard Cobden
- Markiisi Condorcet
- Benjamin Constant
- Luigi Einaudi
- Milton Friedman
- Peter Forsskål
- Friedrich von Hayek
- Henry Hazlitt
- Patrick Henry
- John Hospers
- Wilhelm von Humboldt
- David Hume
- Francis Hutcheson
- Thomas Jefferson
- Immanuel Kant
- John Locke
- James Madison
- Bernard de Mandeville
- Harriet Martineau
- Giuseppe Mazzini
- Leo Mechelin
- Carl Menger
- James Mill
- John Stuart Mill
- Ludwig von Mises
- Charles de Montesquieu
- Robert Nozick
- José Ortega y Gasset
- Thomas Paine
- Karl Popper
- Richard Price
- Joseph Priestley
- Leonard Read
- David Ricardo
- Eugen Richter
- Risto Ryti
- Wilhelm Röpke
- Jean-Baptiste Say
- Adam Smith
- Herbert Spencer
- Anne Louise Germaine de Staël
- K. J. Ståhlberg
- William Graham Sumner
- Johan Rudolf Thorbecke
- Alexis de Tocqueville
- Voltaire, Jean-Marie Arouet
- Friedrich von Weiser
Linkkejä
- Nolanin kartta - testistruktuuri, jolla määrittyy henkilön poliittisen näkemyksen kaukaisuus klassiseen liberalismiin nähden
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml] Johdatus liberalismiin
- [http://www.mises.org/liberal/isec1.asp] Ludwig von Misesin Liberalism-kirja
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
ja:自由主義
simple:Liberalism
Adam Smith
Adam Smith oli (s. 1723 – k. 17. heinäkuuta 1790) skotlantilainen taloustieteilijä ja filosofi.
Opetukset
Häntä pidetään markkinaliberalismin ja markkinatalouden perusperiaatteiden isänä. Teoksessaan Kansojen varallisuus (alkuteos "An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations", tunnetaan paremmin lyhyemmällä nimellä Wealth of Nations) hän kuvaili ihmisten yksittäisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle merkantilismille. Smithin keksimä on muun muassa metaforinen näkymätön käsi, joka ohjailee ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa. Teorian mukaan järkevät, omaa etuaan ajavat ihmiset hyödyttävät kaikkia pidemmällä aikavälillä. Smithillä ei ollut kovin pitkälle vietyä näkemystä tai teoriaa valtioiden välisestä vapaakaupasta. Hän kannatti protektionistisia toimenpiteitä Britannian edun ajamiseksi, mutta periaatteessa suositteli maiden välistä vapaakauppaa yleisenä ohjeena, koska näki työjaon ja erikoistumisen periaatteen toimivan myös kansainvälisellä tasolla.
Elämä
Adam Smith oli nuorena heiveröinen poika, mutta yritti kompensoida heikkoutensa opiskellen ahkerasti kirjojen parissa. Hänestä tuli lopulta Britannian arvostetuin filosofi Thomas Reidin ohella (molemmat olivat elinaikanaan David Humea arvostetumpia) ja Brittien hallinto antoi Smithille mahdollisuuden valita virkansa vapaasti. Kaikkien hämmästykseksi Smith halusi itselleen tullimiehen viran. Hänen nuorena menettämänsä isä oli ollut myös tullimies.
Katso myös:
- erikoistuminen
Smith, Adam
Smith, Adam
ms:Adam Smith
ko:애덤 스미스
ja:アダム・スミス
simple:Adam Smith
th:แอดัม สมิท
SosiaaliliberalismiSosiaaliliberalismi on poliittinen aate sosiaalidemokratian ja minarkismin väliltä. Sen alkuperäisenä perustana on klassinen liberalismi, johon on hyväksytty myös perinteisesti hyvinvointivaltiolle kuuluvia tehtäviä. Sosiaaliliberalistisen moraalin mukaan yhteiskunnalla ei ole oikeutta moralisoida kansalaisiaan, mutta yhteiskunnan tehtäviin kuuluu mahdollisuuksien tasa-arvon turvaamista kaikille kansalaisilleen.
Sosiaaliliberalismi eroaa libertarismista ja sen lajeista (minarkismi, anarkokapitalismi) siinä, kuinka suuri valtio on mallin mukaan hyväksyttävissä. (Minarkistit toteuttaisivat ainoastaan yövartijavaltion. Anarkokapitalistit luopuisivat valtiosta kokonaan ja hoitaisivat yövartijavaltion tehtävät yksityisillä oikeusjärjestelmillä.)
Sosiaaliliberalismi on sen verran väljä käsite, että sen piirissä olevien liberaalien vähäisiä näkemyseroja ei ole mielekästä ryhmitellä leireiksi. Jotkut sosiaaliliberaalit korostavat rahallisen perusturvan järjestämistä köyhimmille esimerkiksi työttömyyskorvauksilla, negatiivisena tuloverona, perustulolla tai kansalaispalkkana. Jotkut sosiaaliliberaalit ovat myös valmiita pitämään terveyspalveluita tai koulutuspalveluita julkisen vallan tuotettavina. Useimmat sosiaaliliberaalit näkevät, että veronmaksajien rahoilla järjestettäisiin sosiaaliturva, terveydenhuolto ja koulutus, mutta että näiden tuotantoa on perusteltua vaihtelevissa määrin yksityistää. Sosiaaliliberaalien keskuudessa on vaihtelevia käsityksiä siitä, mitkä edut kuuluvat perusterveydenhuoltoon, julkisesti rahoitettavaan koulutukseen ja sivistykseen sekä kuinka suuri sosiaaliturvan tulisi olla ja miltä osin se olisi esim. yksityisin vakuutuksin järjestettävää.
Useimmiten yhteiskuntafilosofisena perusteluna hyvinvointiyhteiskuntamallille (jonka pohjoismaalaisittain tyypillisimpinä muotona on hyvinvointivaltio, sosiaalivaltio) ja julkisille palveluille on niin kutsuttu oikeudenmukaisuusteoria, joka on filosofi John Rawlsin hahmottelema moraalinen perustelu sille, miksi valtion tulisi tarjota sosiaaliturva ja järjestää julkisina palveluina koulutus tai terveydenhuolto. Toinen hyvinvointivaltion puolesta käytetty etiikka on utilitarismi.
Talouspoliittisella asteikolla sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin nykyisellä poliittisella kartalla hieman oikealla: katsotaan usein, että terveydenhuolto olisi valtion järjestämä ja maksama mutta yksityisen yrityksen tuottama palvelu, eikä yhteiskunta käyttäisi verorahoja pitäkseen huolta rikkaista, joilla lienee varaa omiin peruspalveluihinsa.
Suomen Sosiaaliliberaalinen Yhdistys on sosiaaliliberalismia Suomessa kehittävä ja edistävä aatteellinen järjestö.
Sosiaaliliberaalinen ihmiskäsitys
Sosiaaliliberalismin ja sosiaalidemokratian filosofisena erona ovat ihmiskäsitys ja perusarvot. Sosiaalidemokratia lähtee kansanvallasta, ja katsoo (jos hieman kärjistetään) että kansa tarvitsee ohjausta elämässään ja että yhteiskunnan reunamilla olevia tulee ohjata lähemmäs "hyvinvointia". Suomessakin käytössä oleva välillinen kansanvaltainen järjestelmä lienee suotuisa sosiaalidemokraattisen yhteiskuntanäkemyksen toteuttamisen kannalta.
Liberaalit eivät, toisin kuin sosiaalidemokraatit, aseta kansanvaltaa perimmäiseksi arvoksi ja tavoitteeksi, koska kyseessä on vain poliittinen järjestelmä. Sen sijaan liberaalit keskittyvät arvoissaan ihmisiin, vapauteen ja omistukseen. Valtion ei pitäisi valvoa ihmisten käyttäytymistä ja yksityisasioita.
Liberaaleilla on luottavainen ihmiskäsitys: ihmiset osaavat päättää omista asioistaan. Jokainen saa itse päättää miten elää elämäänsä - kunhan ei vahingoita muita ihmisiä.
Sosiaaliliberaalisia ja siihen suuntaan taipuvaisia ajattelijoita
- Isaiah Berlin
- Ronald Dworkin
- Thomas Hill Green
- John Hicks
- Leonard Hobhouse
- John Maynard Keynes
- John Stuart Mill
- Karl Popper
- John Rawls
- James Tobin
- Max Weber
Katso myös
- Liberalismi
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
SosiaalivaltioSosiaalivaltio on neutraalihko synonyymi tai lähikäsite käsitteille hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio. Hyvinvointiin viittavat käsitteet ovat yleisiä julkisessa keskustelussa, mutta joskus viitataan käsitteenä vähemmän historiallisesti värittyneeseen sosiaalivaltioon. Keskeinen sisältö molemmissa käsitteissä katsotaan yleensä yhteneväksi.
Silloin tällöin puhutaan myös holhousvaltiosta - usein negatiiviseen sävyyn esim. vapaan markkinatalouden puolustajien taholta.
Luokka:Politiikka
Luokka:Hyvinvointivaltio
KapitalismiKapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927): Talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkinen kauppa, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa.
Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikki vaatimuksia täydellisinä.
Huolimatta siitä, että "kapitalismi" on "ismi", se ei ole ideologia tai liike, vaan tuotannon tapa.
Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Sanan "kapitalismi" suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa pääomatalous.(kuka?) Edellämainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.
Historiaa
Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelykseen ja maanomistukseen.[http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04/luento3.html]
"Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla. Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, korporaatio, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1349 Mustan surman jälkeen. Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta. Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa.
Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan. Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta.
Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä.
Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariluokan valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa. Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen.
Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu.
Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn.
Länsimaat kokivat 1800-luvulla suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, joka osoittautui vakavaksi kapitalismin kriisiksi. Kollektivistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämän tyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamusta kapitalismiin. Keynesiläisyyden täystyöllisyys näytti pysyvältä ratkaisulta ongelmiin.
Keynesiläisyyttä kritisoi esimerkiksi monetarismin isä, Milton Friedman 1950-luvun lopulla. Perinteisestä keynesiläisyydestä pitkälti luovuttiin taloustieteessä 1970-luvulla, jolloin monet teollisuusmaat olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa inflaation ja työttömyyden noustessa samanaikaisesti. Vaikka keynesiläisyyden eri versioilla on yhä kannattajia, 1970-luvulta lähtien taloustieteen valtavirta on siirtynyt uusklassiseen taloustieteeseen. Radikaalimpia oikeistolaisia näkemyksiä edustavat monetarismi, itävaltalainen taloustiede ja uusi klassiseen koulukunta. Margaret Thatcher ja Ronald Reagan yksityistivät valtion omistamia yrityksiä, vähensivät verotusta ja sääntelyä sekä uudistivat hyvinvointivaltiota. (kts. uusliberalismi)
1900-luvun alussa syntyneet monikansalliset yhtiöt nousivat uuden globaalin kapitalismin keulakuviksi. Itä- ja Keski-Euroopan maiden vapautuminen sosialismista 1989–1991 vähensi oleellisesti sosialistisen suunnitelmatalouden mainetta ja teki kapitalismista useimpien maiden johtajien silmissä ainoan varteenotettavan talousjärjestelmän. 1990-luvulta eteenpäin kapitalistiset piirteet lisääntyivät entisestään useiden maiden kansantalouksissa. Tämä tapahtui erilaisten talouden liberalisointitoimien kautta.
Teoriaa
Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan.
Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan, siis esim. käyttää, myydä, lahjoittaa.
Liberaalissa kapitalismissa taloudelliset toimijat kilpailevat valtion korkeintaan vähän rajoittamilla vapailla markkinoilla lain rajoissa. Yksityisestä omistusoikeudesta ja vapaista markkinoista seuraa taloudellista kilpailua. Kapitalistisessa taloudessa on työnjakoa ja erikoistumista, jossa jokainen henkilö ja yritys voi erikoistua parhaiten osaamaansa.
Kapitalistinen talous ei kuitenkaan merkitse ns. täydellistä kilpailua, jolla taloustieteen määritelmän mukaan tarkoitetaan vapaan kilpailun lisäksi tuotteiden homogeenisuutta, yritysten äärimmäisen suurta määrää ja pientä kokoa (markkinoilla toimijoiden atomistisuus) ja informaation täydellistä ja äärimmäisen nopeata välittymistä ja ulkoisvaikutusten olemattomuutta.
Kapitalismissa tavaroiden ja palveluiden markkinoiden lisäksi vaaditaan esimerkiksi arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, muun muassa koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa.
Kapitalismia kannattavien mukaan kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi eräiden radikaalien kapitalismin kannattajien mielestä sekaantua vain minimivaltion ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja sopimukset.
Heidän mukaansa kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi sekaantua vain, joidenkin mukaan ainoastaan, lakijärjestelmän ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus ja sopimukset. Anarkokapitalistit vastustavat kuitenkin valtion kaikenlaista toimintaa. Kapitalismia ovat puolustaneet esimerkiksi Milton Friedman kirjassaan ”Capitalism and Freedom” ja Ayn Rand kirjassaan ”Capitalism: The Unknown Ideal”.
Näkemyksiä
Kapitalismilla on ollut työväenliikkeessä aina kielteissävytteisiä vivahteita. Siihen yhdistetään usein pääoman ylivalta ja riisto. Karl Marxin mukaan kapitalismi on kuitenkin edistyksellinen ja välttämätön kehitysvaihe. Marxin seuraajat taas ovat jakautuneet niihin, jotka näkevät kapitalismin välttämättömänä ja edistyksellisenä, sekä toisaalta niihin, jotka näkevät kapitalismin yksinomaan negatiivisena.
Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken.
Lähteitä
- Meghnad Desai "Capitalism", The Oxford Companion to the Politics of the World, 2e. Joel Krieger, ed. Oxford University Press Inc. 2001.
- Clive H. Lee "capitalism" The Oxford Companion to British History. Ed. John Cannon. Oxford University Press, 1997.
Katso myös
- Kehityskritiikki
- Laissez faire
- Markkinatalous
- Vapaakauppa
Luokka:Talous
ja:資本主義
th:ทุนนิยม
Liberalismi
Liberalismi on 1700-luvun valistusaatteesta lähtöisin oleva poliittinen aatejärjestelmä. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.
Liberalismin erilaiset painotukset
Liberalismissa on kaksi pääasiallista painotusta:
- Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään.
- Markkinaliberalismi kannattaa markkinoiden täydellistä vapauttamista ja tunnustaa vain negatiiviset vapaudet eli vapauden pakkovallasta ja väkivallasta. Markkinaliberalismin teesit kuuluvat myös libertarismiin, jota on kuvailtu radikaaliksi markkinaliberalismiksi tai markkinaliberalismin synonyymiksi.
Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset
Anglosaksisessa keskustelussa, kuten Amerikassa, sana "liberalism" yhdistetään useimmiten sosiaaliliberalismiin ja näitä liberalisteja pidetään jopa usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Markkinoiden avoimuutta painottava suuntaus suljetaan tällöin useimmiten libertarismi-käsitteen alle. Suomessa sana "liberalismi" viittaa usein nimenomaan markkinaliberalismiin.
Liberalismin suppeus
Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.
Liberalismin suhde valtioon
Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta.
Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon hyvinvointivaltiot sekaantuvat.
Liberalismin suhde demokratiaan
Monet liberaalit suhtautuvat kriittisesti demokratiaan, koska näkevät sen uhkaavan yksilönvapautta. Demokraattisestikin tehty päätös on epäliberaali, jos se rajoittaa sitä yksilön päätösvaltaa omista asioistaan, joka hänelle liberalismin mukaan kuuluu. Liberalismin mukaan demokratian ei tule sallia loukkaavan yksilönvapautta ainakaan kovin paljon. Liberalismi ei kuitenkaan yleisimmässä mielessä ota kantaa demokratiaan, vaan suhtautuu kaikkiin valtiomuotoihin samalla tavalla eli vaatien yksilönvapautta.
Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan
Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olevat konservatiivit kuten Margaret Thatcher ovat kuitenkin rajoittaneet ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus sallisi. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.
Muita liberalismiin liittyviä termejä
Katso Uusliberalismi
Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa
Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu.
Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Sen sijaan hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota.
Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick kirjassaan Anarchy, State and Utopia otti kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen.
Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä. Tämä ei kuitenkaan koskenut köyhäinhoitoa, joten valtio pysyi pakottamaan paremmassa asemassa olevat yhteiskunnan jäsenet huolehtimaan heikompiosaisista.
Tunnettuja liberaaleja
- Lordi Acton
- Juan Bautista Alberdi
- Frédéric Bastiat
- Jeremy Bentham
- Isaiah Berlin
- John Bright
- James Buchanan
- Eugen von Böhm-Bawerk
- Camillo Cavour
- Anders Chydenius
- Richard Cobden
- Markiisi Condorcet
- Benjamin Constant
- Luigi Einaudi
- Milton Friedman
- Peter Forsskål
- Friedrich von Hayek
- Henry Hazlitt
- Patrick Henry
- John Hospers
- Wilhelm von Humboldt
- David Hume
- Francis Hutcheson
- Thomas Jefferson
- Immanuel Kant
- John Locke
- James Madison
- Bernard de Mandeville
- Harriet Martineau
- Giuseppe Mazzini
- Leo Mechelin
- Carl Menger
- James Mill
- John Stuart Mill
- Ludwig von Mises
- Charles de Montesquieu
- Robert Nozick
- José Ortega y Gasset
- Thomas Paine
- Karl Popper
- Richard Price
- Joseph Priestley
- Leonard Read
- David Ricardo
- Eugen Richter
- Risto Ryti
- Wilhelm Röpke
- Jean-Baptiste Say
- Adam Smith
- Herbert Spencer
- Anne Louise Germaine de Staël
- K. J. Ståhlberg
- William Graham Sumner
- Johan Rudolf Thorbecke
- Alexis de Tocqueville
- Voltaire, Jean-Marie Arouet
- Friedrich von Weiser
Linkkejä
- Nolanin kartta - testistruktuuri, jolla määrittyy henkilön poliittisen näkemyksen kaukaisuus klassiseen liberalismiin nähden
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml] Johdatus liberalismiin
- [http://www.mises.org/liberal/isec1.asp] Ludwig von Misesin Liberalism-kirja
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
ja:自由主義
simple:Liberalism
Robert Nozick Henkilöhistoria
Robert Nozick (s. 16. marraskuuta 1938, New York - k. 23. tammikuuta 2002, Cambridge, Massachusetts) oli amerikanjuutalainen filosofi ja Harvardin poliittisen filosofian professori. Nozick teki käytännöllisesti katsoen yksin libertaarisesta poliittisesta filosofiasta hyväksyttyä valtavirran akateemisissa piireissä 1900-luvun yhteiskuntafilosofian klassikoihin kuuluvalla teoksellaan Anarchy, state & utopia (1974), joka sai kansallisen kirjapalkinnon Yhdysvalloissa ilmestymistään seuraavana vuonna.
Nozick syntyi venäjänjuutalaiseen siirtolaisperheeseen Brooklynissa, New Yorkissa.
Lukioaikoinaan hän liittyi sosialisten puolueen nuorisojärjestöön, ja jatkoi sitten opiskelujaan Columbia Collegessa, jossa oli perustamassa sosialistista opiskelijajärjestöä. Hän suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1959, ja siirtyi jatkamaan opintojaan Princetonin yliopistoon, jossa suoritti lisensiaatin tutkinnon 1961 ja väitteli tohtoriksi 1963. Princetonissa opiskellessaan Nozick tutustui Ludwig von Misesin ja Friedrich von Hayekin tuotantoon, ja vaihtoi sosialismin libertarismiin.
Nozick ja yhteiskuntafilosofia
Nozickin vuonna 1974 ilmestynyt teos Anarchy, State & Utopia antoi libertaarisen vastauksen John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan (1971). Nozick perustelee ajatuksiaan Immanuel Kantin näkemyksellä, että yksilöitä ei koskaan saa pitää välineinä muiden ihmisten tarkoitusperien toteuttamiseksi. Kirjassaan Nozick katsoo muun muassa, että omaisuuden jakautuminen väestössä on oikeutettu vain, jos jakautunut tilanne on tapahtunut aikuisten välisten vapaaehtoisten sopimusten kautta, vaikka prosessissa syntyisikin suuria epätasa-arvoisuuksia. Nozick jatkaa kantilaisen ajattelun pohjalta, jonka mukaan ihmiset ovat järkeviä toimijoita ja arvo sinällään, eivätkä vain käytettäviä välineitä. Esimerkiksi pakotettu tulojenjako kohteli ihmisiä kuten he olisivat rahan lähteitä (välineitä). Nozickin näkemys on tässä vastakkainen Rawlsilaisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan huonoimmin toimeentulevan olojen on parannuttava, jotta omaisuuden jakautuminen olisi oikeudenmukaista.
Erityisesti Nozick pohtii valtion tarpeellisuutta. Hän eroaa anarkisteissa siinä suhteessa, että hän pitää minimivaltiota tarpeellisena. Toisaalta hän ei hyväksy lainkaan minimivaltiota laajempaa valtiota.
Nozickin mielestä kaikkein perustavimmat oikeudet ovat yksilön oikeudet, ja niiden loukkaaminen on väärin. Perusoikeuksina Nozick pitää oikeutta elämään, oikeutta vapauteen ja yksityistä omistusoikeutta. Mitkään hyvätkään seuraamukset eivät oikeuta loukkaamaan näitä oikeuksia lukuun ottamatta varsinaisia katastrofeja. Nozikin mukaan nämä perusoikeudet kuuluvat yhtäläisesti kaikille. Jokainen omistaa oman ruumiinsa, ruumiinvoimansa, kapasiteettinsa ja kykynsä.
Nozickin mukaan sellainen valtio, joka estää väkivallan, varkaudet ja huijaukset sekä takaa sopimusten kunnioittamisen, on riittävä, enempää ei tarvita. Tätä laajempaa valtion toimintaa Nozick ei pidä oikeutettuna. Kaikki varallisuuden- ja tulonsiirrot, verotus mukaan lukien ovat Nozickin mielestä vapauden rajoituksia. Varallisuuserot ovat Nozickin mukaan oikeutettuja ja syntyvät omien ponnistelujen ja kykyjen avulla. Nozick katsoo, että vapaaehtoinen hyväntekeväisyys riittää turvaamaan vähäosaisimpien toimeentulon.
Nozick ja tietoteoria
Paitsi yhteiskuntafilosofiassa, Nozick tuli tunnetuksi myös epistemologian saralla suorittamillaan tutkimuksilla. Kun klassisen tiedon määritelmän nojalla (propositionaalinen) tieto on muodostuu tosista ja hyvin perustelluista uskomuksista, antoi Nozick puolestaan nk. eksternalistisen tiedon analyysin. Nozickin analyysi on herättänyt paljon keskustelua analyyttisen filosofian piirissä monesta syystä. Yksi näistä on ollut Nozickin kiinnostava väite, että nk. tietoteoreettiselle skeptisismille (näkemys, ettei tiedon käsitettä voida soveltaa mihinkään, ts. ettei mitään voida tietää) voidaan antaa tyydyttävä vastaus hänen teoriansa avulla.
Nozickin tietoteoreettisen ajattelun perustana on ajatus, että tietoa olevat uskomukset eroavat muista uskomuksista siinä, että ne ovat ikään kuin herkkiä totuudelle: jos arkipäiväinen maailmamme olisi hiukan erilainen, uskoisimmme tietoa olevat uskomuksemme vain jos ne olisivat tosia. Tässä kohdin esimerkiksi otetaan usein lämpömittarin toiminta. Voidaan sanoa, että lämpömittari on herkkä lämmönvaihteluille sikäli kuin sen näyttämä lämpötilan numeroarvo heijastaa normaaliolosuhteissa todellista lämpötilaa.
Nozickin esittämä tiedon analyysi on, pienin eroavaisuuksin, seuraava.
: S tietää, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa:
:: 1. p on tosi;
:: 2. S uskoo, että p;
:: 3. Jos p ei olisi tosi, niin S ei uskoisi, että p;
:: 4. Jos p olisi tosi, niin S uskoisi, että p.
Nozick itse huomauttaa, että ym. analyysi ei aina toimi. Hän ottaa esimerkiksi epistemologien parissa usein keskustellun isoäidin tapauksen. Kuvitellaan argumentin vuoksi isoäiti, joka nähdessään lapsenlapsensa huomaa tämän olevan terve ja elossa. Oletetaan kuitenkin lisäksi, että jos lapsi olisi sairas tai kuollut, niin isoäidille valehdeltaisiin uskottavasti. Selvästi isoäiti tietää nähdessään lapsenlapsensa, että tämä on elossa. Kuitenkaan isoäidillä ei kaikissa vaihtoehtoisissa tilanteissa ole totta uskomusta lapsenlapsensa terveydentilasta.
Epistemologien piirissä vallitsee konsensus siitä, että isoäidin tapaus osoittaa, että Nozickin yksinkertaista analyysiä on korjattava. Nozick itse ehdotti, että analyysi suhteutettaisiin käytettyyn uskomuksenmuodostusmenetelmään. Korjattu analyysi perustuu Nozickin määrittelemälle hiukan monimutkaiselle käsitteelle "S tietää käyttäen menetelmää M":
: S tietää käyttäen menetelmää M, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa:
:: 1. p on tosi;
:: 2. Käytettyään menetelmää M S uskoo, että p;
:: 3. Jos p ei olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S ei muodostaisi uskomusta, että p;
:: 4. Jos p olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S muodostaisi uskomuksen, että p.
Yllä annetun teknisen käsitteen avulla Nozick antaa lopullisen, nk. lokaalia prosessireliabilismia edustavan näkemyksensä.
: S tietää, että p, jos ja vain jos on olemassa menetelmä M se. seuraavat kaksi ehtoa ovat voimassa:
:: 1. S tietää käyttäen menetelmää M, että p;
:: 2. Kaikki menetelmät M
- jotka eivät toteuta ensimmäisen määritelmän ehtoja 1.-4. ovat heikompia kuin M.
Teokset
- Anarchy, State, and Utopia, (1974)
- Philosophical Explanations, (1981)
- The Examined Life, (1989)
- The Nature of Rationality, (1993)
- Socratic Puzzles, (1997)
- Invariances: The Structure of the Objective World, (2001)
Katso myös
- Epistemologia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Minarkismi
Nozick, Robert
Ludwig von MisesLudwig von Mises (29. syyskuuta 1881 - 10. lokakuuta 1973) oli kuuluisa itävaltalainen taloustieteilijä ja suuri vaikuttaja nykyiselle libertaariselle liikkeelle.
Ludwig von Mises oli matemaatikko ja fyysikko Richard von Misesin veli. Hän syntyi Itävalta-Unkarin imperiumin itäosassa sijainneessa Lembergissä (nyk. Lvov, Ukrainassa) ja opetti Wienin yliopistolla vuodesta 1913 vuoteen 1934, toimien samalla Itävallan valtion taloudellisena neuvonantajana mm. Itävallan keskuskauppakamarin virkamiehen ominaisuudessa ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen myös Kansainliiton asettaman Itävallan sotakorvauskomitean johtajana. Vuonna 1934 hän muutti Geneveen, Sveitsiin, saatuaan viran kansainvälisen talouden professorina Institut Universitaire des Hautes Études Internationalesissa.
Sveitsissä asuessaankin Mises jatkoi työtään Itävallan keskuskauppakamarissa osa-aikaisesti, mutta vuoden 1938 Anschlussin yhteydessä tapahtuneen natsien valtaannousun jälkeen Mises ei voinut palata Itävaltaan juutalaisen syntyperänsä vuoksi. (Filosofisesti Mises oli ateisti ja piti erityisesti kristinuskoa eräänlaisena taikauskoisena kommunismina.) Vuonna 1940 hän muutti edelleen Yhdysvaltoihin, missä hän opetti New Yorkin yliopistolla vuodesta 1945 vuoteen 1969.
Hänet nähdään usein itävaltalaisen taloustieteen yhtenä keskeisenä guruna. Kirjoissaan Human action ja Epistemological problems of economics hän myös hahmotteli prakseologiaa, itävaltalaisen sosiologian kulmakiveä. Mises kirjoitti ja luennoi ekstensiivisesti klassisesta liberalismista ja kannatti täysin vapaata markkinataloutta ja minimaalista yövartijavaltiota. Misesillä oli ratkaiseva vaikutus oppilaaseensa Friedrich von Hayekiin, joka sai sittemmin taloustieteen Nobel-palkinnon. Hayek on sanonut kääntyneensä nuorena miehenä 20-luvulla sosialismista liberalismiin nimenomaan opettajansa Misesin ansiosta. Mises vastusti sosialismia ja suunnitelmataloutta sen vähäisimmissäkin muodoissa koko elämänsä ajan, mutta hänen uskonsa vapaaseen markkinatalouteen täydellistyi vasta hänen nähtyään bolshevikkien valtaantulon Venäjällä ja kansallissosialismin nousun Saksassa ja Itävallassa.
Linkkejä
- [http://www.mises.org Ludwig von Mises-instituutti]
- Misesin teoksia Internetissä
- [http://www.mises.org/liberal/isec1.asp] Liberalism
- [http://www.econlib.org/library/Mises/msSContents.html] Socialism
- [http://www.econlib.org/library/Mises/HmA/msHmA.html] Human action
Mises, Ludwig
ja:ルートヴィヒ・フォン・ミーゼス
Luokka:Poliittinen ideologiaLuokka:Politiikka
ko:Category:정치 이론
zh-cn:Category:意识形态 The Great Eastern (radio show)The Great Eastern was a radio comedy show on CBC Radio One. It ran from 1994 to 1999.
Billed as Newfoundland's Cultural Magazine, The Great Eastern was an hour long summer replacement show on CBC Radio One for the first two seasons, and then became a half hour regular show for the next three seasons.
The (Fictional) World of the Great Eastern
The Great Eastern purported to be a long-running show on the Broadcasting Corporation of Newfoundland of which hour long and half-hour long segments were broadcast on Radio One (and, through atmospheric anomalies, to Iceland). Although content varied from show to show, most shows started with theme music, moved to a hearty introduction and hello from host Paul Moth, a visit to Ish Lundrigan and the BCN vault for old radio content, the "What's that noise from Newfoundland" contest, and then to the meat of the show, which would involve anything from discussions of the religion/get-rich-quick scheme Economology to Newfoundland Christmas radio plays. Some recurring characters on The Great Eastern are:
Paul Moth (played by Mack Furlong), the mostly genial host. He has a shoe fetish, a fear of being probed by aliens, a checkered past replete with substance abuse and a past career involving such things as directing Mexican versions of Lassie movies.
Ish Lundrigan, the BCN's surly director of radio and custodian of the BCN vault.
Morris Jesso, host of the BCN series Interred.
Kathleen Hanrahan, book reviewer.
Behind The Great Eastern
The show was written by Mack Furlong, Glen Tilley, Steven Palmer, and Ed Riche, although to maintain the illusion of The Great Eastern as being a "real" show this was never mentioned on the show itself.
The Decline of The Great Eastern
The Great Eastern developed a fairly large group of fans; however, late in the show's run the CBC attempted to cut the budget and suggest script changes aimed at making the show more accessible; as The Great Eastern had a large backstory it was not a show that lent itself well to casual listening. The last episode of The Great Eastern aired in 1999 and, apart from a 2002 one-off celebrating the life of Marconi, the show never returned to the CBC.
The Great Eastern on the Web
Gerry Porter maintains a [http://gporter.net/great/ detailed site] on the show -- it includes complete episodes in MP3 format amongst other content.
External links
[http://gporter.net/great/ The Great Eastern: Newfoundland's Cultural Magazine]
[http://gporter.net/great/episodes.php Episode archive]
Great Eastern, The
Great Eastern, The
narty Praga appartamenti online spielautomaten pozycjonowanie stron narkotyki
|
|
|
| |
