Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Molotov

Molotov

Vjatšeslav Mihailovitš Molotov (Вячесла́в Миха́йлович Мо́лотов) (s. 25. helmikuuta 1890 tai 9. maaliskuuta uutta lukua – 8. marraskuuta 1986) oli neuvostoliittolainen politiikko ja diplomaatti. Molotov ja Stalin itse olivat ainoat bolševikkien johtohahmot jotka selvisivät hengissä 1930-luvun suurista puhdistuksista. Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (Скря́бин), hän oli säveltäjä Aleksandr Skrjabinin sukulainen. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molotok = vasara). Hänet pidätettiin 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli nyt nimetty Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Hänellä oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan editorina ennen alettuaan työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa 1921. Joulukuusta 1930 toukokuuhun 1941 Molotov oli kansankomissaarien neuvoston puhemies (Sovnarkom), joka oli Neuvostoliiton hallituksen päämiehen asema, vaikkakin Kommunistisen puolueen pääsihteerin alainen. Suuren katovuosien aikana 1932–1933 Molotov viljatoimitusten erikoiskomission johtaja Ukrainassa, huolimatta nälänhädästä hänen onnistui kerätä 4,2 miljoonaa tonnia viljaa 4,6 miljoonan tonnin tavoitteesta. 1941 Toukokuussa 1939 hänestä tuli ulkoasioiden kansankomissaari (ulkoministeri), ja hän hoiti molempia virkoja, kunnes Stalin otti Sovnarkomin aseman kaksi vuotta myöhemmin. Molotov neuvotteli Britannian ja Ranskan kanssa elokuussa 1939, ja kun neuvottelut epäonnistuivat, hän solmi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen Natsi-Saksan Joachim von Ribbentropin kanssa. Sopimuksen ehtojen mukaan Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan 17. syyskuuta 1939 Saksan vallattua maan länsiosat 1. syyskuuta alkaneessa hyökkäyksessä. Puolan itäosa liitettiin Neuvostoliittoon ja luokkavihollisten pidätykset ja siirrot alkoivat liitetyllä alueella. Politbyroon jäsenenä Molotov hyväksyi lukuisia kansanvihollisten joukkoteloituksia. 5. maaliskuuta 1940 politbyroo hyväksyi Lavrenti Berijan valmisteleman 25700 Puolan intelligentsian jäsenen teloituksen, johon sisältyi myös 14700 puolalaista sotavankia. Katyńin verilöylynä tunnetusta tapahtumasta syytettiin sodan jälkeen saksalaisia. Tunteja Saksan hyökkäyksen jälkeen 22. kesäkuuta 1941 Molotov julisti Neuvostoliiton taistelevan voittoon asti. Molotov oli Neuvostoliiton edustajan liittoutuneiden kokouksissa Teheranissa 1943, Jaltan konferenssissa 1945, Potsdamissa ja YK:n perustavassa kokouksessa 1945. Molotov toimi sodan jälkeen ulkoministerinä vuoteen 1949, jolloin Andrei Vyšinski (Андре́й Выши́нский) korvasi hänet. Molotov erotettiin politbyroosta 1952 ja hänen vaimonsa Polina Žemtšužina pidätettiin 1948 maanpetoksesta, jota on luonnehdittu osaksi juutalaisvastaista kampanjaa Israelin ajauduttua Neuvostoliittoa vastaan kylmässä sodassa. Stalinin kuoleman jälkeen 1953 Molotov palasi politbyrooseen ja toimi jälleen ulkoministerinä vuoteen 1956. Nikita Hruštševin paheksuttua Stalinin rikoksia XX puoluekokouksessa helmikuussa 1956, ja Molotovin puolueen muiden stalinistien kanssa hävittyä valtataistelun Hruštševille, hän joutui erinäisiin merkityksettömiin asemiin, kuten Mongolian suurlähettilääksi 19571960 ja Neuvostoliiton pysyväksi edustajaksi kansainväliseen ydinenergiakomissioon (IAEA) Wienissä 19601961. Vuonna 1961 Stalinin vastainen linja jatkui XXII puoluekokouksessa, ja 1964 mennessä Molotov siivottiin puolueesta kokonaan. Molotovin sallittiin liittyä puolueeseen jälleen 1984, tosin vain symbolisena eleenä. Hän kuoli Moskovassa 8. marraskuuta 1986 96-vuotiaana ja viimeisenä merkittävänä Venäjä vallankumoukseen 1917 osallistuneena hahmona. Hänet haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa.

Linkkejä


- [http://heninen.net/njet/njetmolotoff.mp3 Matti Jurvan laulu Molotoffista] Molotov ja:ヴャチェスラフ・モロトフ

9. maaliskuuta

9. maaliskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 68. päivä (69. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 297 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Auvo :- suomenruotsalainen kalenteri: Edvin :- ortodoksinen kalenteri: Rauli, Valeri :- saamenkielinen kalenteri: Ávvu :- vanhemmissa kalentereissa: 40 Martyriä, Francisca, Hipparchus, Mechtild, Prudentius, Torbjörn

Tapahtumia


- 1796 - Napoleon Bonaparte avioitui ensimmäisen kerran Joséphine de Beauharnaisin kanssa.
- 1841 - Yhdysvaltain korkein oikeus päätti Amistadin tapauksessa (kaapattuja afrikkalaisia, jotka kaappasivat heitä kuljettaneen orjalaivan), että heidät oli otettu orjiksi laittomasti.
- 1900 - Saksassa naiset vaativat oikeutta osallistua yliopistojen pääsykokeisiin.
- 1945 - Toinen maailmansota: Tokion pommitus. Yhdysvaltain B-29 Superfortress -pommikoneet pommittivat Tokiota palopommein. Tulimyrskyssä kuoli yli 100 000 henkeä.
- 1959 - Barbie-nukke esiteltiin.
- 1964 - Ensimmäinen Ford Mustang valmistui Ford Motor Companyn kokoonpanolinjalta.
- 1967 - Josif Stalinin tytär Svetlana Allilujeva loikkasi Yhdysvaltoihin.
- 1975 - Alaskan halki kulkevan öljyputkiston (Trans-Alaska Pipeline System, "TAPS") rakentaminen alkoi.
- 1986 - Yhdysvaltain laivaston sukeltajat löysivät avaruussukkula Challengerin pahoin vaurioituneet miehistötilat, jotka sisälsivät kaikkien seitsemän astronautin ruumiit.
- 2004 - John Allen Mohammed sai kuolemantuomion osallisuudestaan Beltwayn tarkka-ampujahyökkäyksiin lokakuussa 2002. Lee Boyd Malvo tuomittiin elinkautiseen.

Syntyneitä


- 1454 - Amerigo Vespucci, tutkimusmatkailija ja kartantekijä († 1512)
- 1900 - Howard Aiken, tietokonealan pioneeri ("Yhdysvaltain tietojenkäsittelytarpeen kattamiseen riittää kuusi elektronista tietokonetta") († 1973)
- 1918 - Mickey Spillane, kirjailija
- 1918 - George Lincoln Rockwell, yhdysvaltalainen natsijohtaja († 1967)
- 1923 - Walter Kohn, itävaltalais-yhdysvaltalainen fyysikko, vuoden 1998 (jaetun) Nobelin kemianpalkinnon saaja
- 1934 - Juri Gagarin, kosmonautti, ensimmäinen ihminen avaruudessa († 1968)
- 1940 - John Cale, säveltäjä ja muusikko (Velvet Underground -yhtye)
- 1943 - Bobby Fischer, šakinpelaaja
- 1951 - Michael Kinsley, journalisti ja Slate-lehden perustaja
- 1964 - Juliette Binoche, ranskalainen näyttelijä, Oscar-voittaja (Englantilainen potilas, 1996)
- 1987 - PikkuG, rap-laulaja

Kuolleita


- 1989 - Robert Mapplethorpe, yhdysvaltalainen valokuvaaja (s. 1946)
- 1992 - Menachem Begin, Israelin pääministeri (s. 1913)
- 1993 - C. Northcote Parkinson, historioitsija ja kirjailija (byrokratiaa kuvaava "Parkinsonin laki") (s. 1909)
- 1994 - Charles Bukowski, kirjailija ja runoilija
- 1996 - George Burns, vaudeville-koomikko, laulaja ja näyttelijä, Oscar-voittaja (s. 1896)
- 1997 - The Notorious B.I.G. (Christopher Wallace), rap-muusikko (s. 1972)
- 2000 - Tuomas von Boehm, taiteilija ---- Katso myös: kalenteri ~ 8. maaliskuuta, 10. maaliskuuta Luokka:Maaliskuu -03-09 ko:3월 9일 ja:3月9日 simple:March 9 th:9 มีนาคม

1986

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Espanja ja Portugali liittyvät Euroopan yhteisöön.
- 1. tammikuuta - Aruba irtautuu Alankomaiden Antilleista ja saa laajennetun autonomian.
- 9. tammikuuta - Hävittyään patenttioikeudenkäynnin Polaroidille, Kodak jättää pikakameravalmistuksen.
- 20. tammikuuta - Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska ilmoittavat aikeista rakentaa Tunneli Englannin kanaalin ali.
- 24. tammikuuta - Voyager 2 avaruusluotain lentää Uranuksen ohi.
- 28. tammikuuta - Avaruussukkula Challenger tuhoutuu onnettomuudessa.
- 29. tammikuuta - Yoweri Kaguta Musevenista tulee Ugandan tasavallan presidentti viisivuotisen itsenäisyyskamppailun jälkeen.
- 5. helmikuuta - Libanonilainen muslimiryhmä kaappaa YK:n helikopterin miehistön ja matkustajat. Joukossa on kaksi suomalaista. Kaappaajat luulevat helikopteria israelilaiseksi.
- 7. helmikuuta - Haitin diktaattori Jean-Claude Duvalier pakenee maasta.
- 9. helmikuuta - Halleyn komeetta ohitti Maan.
- 19. helmikuuta - Neuvostoliitto laukaisee avaruusasema Mirin ensimmäisen modulin.
- 25. helmikuuta - Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos pakenee 20 vuoden hallinnon jälkeen, presidentiksi Corazón Aquino.
- 28. helmikuuta - Ruotsin pääministeri Olof Palme ammutaan matkalla teatterista kotiin.
- 8. maaliskuuta - Japanin luotain Suisei lentää Halleyn komeetan ohi, tutkien sen koronaa ja aurinkotuulta.
- 23. maaliskuuta - Suomalainen rahtilaiva Karelia ajaa karille Gotska sandössa Gotlannin edustalla. 6 kuolee.
- 3. huhtikuuta - IBM esittelee ensimmäisen kannettavan tietokoneen, PC Convertiblen.
- 6. huhtikuuta - USA:n sotilaiden keskuudessa suosittu La Belle -disco räjäytetään Länsi-Berliinissä, 3 kuolee ja 230 loukkaantuu. Libyaa pidetään syyllisenä.
- 26. huhtikuuta - Tšernobylin lähellä Ukrainassa V.I. Lenin -ydinvoimalan reaktorissa syttyy grafiittitulipalo, joka aiheuttaa historian vakavimman ydinonnettomuuden. 31 kuolee suoraan onnettomuuden takia, ja suuria määriä radioaktiivisuutta pääsee ympäristöön.
- 26. toukokuuta - Euroopan yhteisö ottaa käyttöön Euroopan lipun.
- 8. kesäkuuta - Entinen YK:n pääsihteeri Kurt Waldheim valitaan Itävallan presidentiksi.
- 23. heinäkuuta - Lontoossa Yorkin herttua, prinssi Andrew menee naimisiin Sarah Fergusonin kanssa.
- 21. elokuuta - Nyos-järvestä Kamerunissa purkautuu kaasua, joka tukehduttaa 2000 ihmistä 20 km:n säteellä.
- 1. syyskuuta - Neuvostoliiton risteilyalus Admiral Nahimov törmää rahtialus Petr Vasevin kanssa Mustallamerellä ja uppoaa, 448 kuolee.
- 5. syyskuuta - Pan Amin lento 73, mukanaan 358 ihmistä, kaapataan Karachin kansainvälisellä lentokentällä.
- 6. syyskuuta - Istanbulissa synagogan räjähdyksessä kuolee 21 juutalaista ja kaksi terroristia. Tekijäksi ilmoittautuu neljä eri arabijärjestöä.
- 7. syyskuuta - Desmond Tutusta tulee Etelä-Afrikan anglikaanikirkon ensimmäinen musta arkkipiispa.
- 7. syyskuuta - Urho Kekkosen hautajaisiin Helsingissä osallistuu arvovieraita neljästäkymmenestä maasta.
- 11. syyskuuta - New Yorkin pörssiromahdus: Dow Jones -indeksi laskee yhden päivän aikana 86,6 pistettä, siihen mennessä suurin koskaan yhden päivän aikana tapahtunut pudotus.
- 7. lokakuuta - Dingo hajoaa virallisesti. Tiedotustilaisuudessa Neumann ja Pepe Laaksonen. Samana päivänä hajoamisesta tiedottaa mm. Tv-uutiset ja Ajankohtainen kakkonen.
- 10. lokakuuta - 7,5 richerin maanjäristys tappaa 1500 San Salvadorssa, El Salvadorssa.
- 11. lokakuuta - Liennytys: Ronald Reagan ja Mihail Gorbatšov tapavat Reykjavikissa. Huippukokous päättyy tuloksettomana.
- 21. lokakuuta - Marshallinsaaret itsenäistyy Yhdysvalloista. Samana päivänä Helsingin metrorata laajenee Itäkeskuksesta Kontulaan.
- 28. lokakuuta - Vapaudenpatsaan satavuotispäivät New York Cityssa.
- 3. marraskuuta - Mikronesia itsenäistyy Yhdysvalloista.
- 3. marraskuuta - Iran-Contra skandaali: Libanonilainen lehti Ash-Shiraa paljastaa Yhdysvaltain myyneen aseita Iraniin vapauttaakseen seitsemän amerikkalaista panttivankia Libanonissa.
- 11. marraskuuta - Sperry Rand ja Burroughs fuusioituvat luoden Unisysin, maailman toiseksi suurimman tietotekniikka-alan yhtiön.
- 25. marraskuuta - USA:n oikeusministeri Edwin Meese paljastaa asemyynnistä saatujen varojen menneen Contra-sisseille Nicaraguassa.
- 6. joulukuuta - Myrsky eteläisillä merialueilla ja lumipyry maan etelä- ja keskiosassa.
- 6. joulukuuta - Erikoispikajuna 57 Lapponia suistui raiteilta Lapualla.
- 23. joulukuuta - Voyager, Burt Rutanin suunnittelema lentokone pilotteina Dick Rutan ja Jeana Yeager, laskeutuu ensimmäiseltä välilaskuttomalta ja tankkauksettomalta maailmanympärilennolta.

Tuntematon päivä


- Naurava kulkuri kappaleen Vesa-Matti Loirin levyttämänä ja esittämänä valittiin vuoden parhaaksi kotimaiseksi jazz-levytykseksi.

Syntyneitä


- Olsenin kaksoset, Mary-Kate Olsen ja Ashley Olsen
- 24. marraskuuta - Mischa Barton, näyttelijä

Kuolleita


- 24. tammikuuta - L. Ron Hubbard, scifi-kirjailija, skientologian perustaja
- 28. tammikuuta - Avaruussukkula Challengerin miehistö: Francis R. Scobee, Michael J. Smith, Judith Resnik, Ellison Onizuka, Ronald McNair, Greg Jarvis, Christa McAuliffe.
- 11. helmikuuta - Frank Herbert, scifi-kirjailija
- 28. helmikuuta - Olof Palme, Ruotsin pääministeri.
- 14. huhtikuuta - Simone de Beauvoir, kirjailija ja feminismin teoreetikko
- 2. toukokuuta - Henri Toivonen, ralliajaja
- 13. kesäkuuta - Benny Goodman, jazz-muusikko
- 18. heinäkuuta - Maiju Gebhard, astiankuivauskaapin keksijä
- 31. elokuuta - Urho Kaleva Kekkonen, Suomen 8. presidentti
- 27. syyskuuta - Cliff Burton, muusikko, Metallican basisti
- 28. joulukuuta - Andrei Tarkovski, ohjaaja Luokka:1980-luku Luokka:1986 als:1986 ms:1986 ko:1986년 ja:1986年 simple:1986 th:พ.ศ. 2529

Kirovin alue

Kirovin alue (venäjäksi Kirovskaja oblast) on hallintoalue Venäjällä Koillis-Euroopassa. Se rajoittuu pohjoisessa Arkangelin alueeseen ja Komiin, idässä Permin aluepiiriin ja Udmurtiaan, etelässä Tatarstaniin ja Mari El’iin sekä lännessä Nižni Novgorodin, Kostroman ja Vologdan alueisiin. Alueen pinta-ala on 120 800 km².

Maantiede

Kirovin alue sijaitsee Itä-Euroopan tasangon itäosassa. Alueen itäosa kuuluu Kaman ylänköön. Alueen merkittävin joki on Volgaan laskeva Vjatka. Lisäksi alueen koillisosassa virtaa Kama.

Väestö

Kirovin alueen asukasluku on 1 603 000 (1999) ja väentiheys 13,3 as./km². Alueen suurin kaupunki on Vjatka, jossa on 456 600 asukasta (1999). Enemmistö asukkaista on nykyään venäläisiä, mutta alueella asuu myös tataareja, udmurtteja ja mareja.

Hallinto

Kirovin alue on yksi Venäjän federaation alue (subjekti) ja sen pääkaupunki on Vjatka (nimenä 1174-1781 Hlynov ja 1932-91 Kirov) . Alue on jaettu hallinnollisesti 39 piiriin ja 19 kaupunkialueeseen. Paikallishallinnosta vastaavat kuvernööri ja alueduuma.

Talous

Tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus-, metalli-, kemian-, metsä-, puunjalostus-, elintarvike- ja kevytteollisuutta. Lisäksi fosfaattien tuotantoa. Alueen maatalous on keskittynyt karjanhoitoon sekä viljan, pellavan ja vihannesten viljelyyn. Vjatka on alueen rautatieverkon keskus ja siellä on myös tärkeä lentokenttä.

Historia

Kirovin alue on vanhaa udmurttien ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-aluetta. Novgorodilaiset kauppiaat perustivat udmurtien asuinalueelle Hlynovin kaupungin vuonna 1174. Kaupungin ympärille muodostui itsenäinen Vjatkan tasavalta, joka liitettiin Venäjään 1489. Venäjän keisarikuntaan kuuluessaan alue kuului Vjatkan kuvermenttiin. Luokka:Venäjän alueet

1906

Tapahtumia


- 6. toukokuuta - Nikolai II perusti Venäjän kansallisen duuman. Se kokoontui heinäkuussa ja hajotettiin kymmenessä viikossa.
- 1. kesäkuuta - Suomessa säätyvaltiopäivät hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain. Valtiopäivät korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Sekä miehet että naiset saavat yleisen äänioikeuden (naisille Suomessa Euroopan ensimmäisenä maana).
- 3. lokakuuta - SOS:sta tuli virallinen hätämerkki.
- Roald Amundsen purjehtii Luoteisväylän läpi.
- Kommunistinen manifesti käännettiin suomeksi.

Syntyneitä


- 7. helmikuuta - Henry Pu-Ji, 1908–1912 ja 1917 Kiinan keisari.
- 18. helmikuuta - Hans Asperger, itävaltalainen lastenlääkäri
- 22. huhtikuuta - Ruotsin prinssi Gustaf Adolf (k. 1947)
- 28. huhtikuuta - Kurt Gödel, matemaatikko (k. 1978)
- 25. syyskuuta - Dmitri Šostakovitš, säveltäjä (k. 1975)
- marraskuu - Faisal ibn Abd al-Aziz, Saudi-Arabian kuningas
- 16. joulukuuta - Leonid Brežnev, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri
- 25. joulukuuta - Ernst Ruska, fyysikko, Nobel-voittaja

Kuolleita


- 29. tammikuuta - Tanskan kuningas Kristian IX
- 19. huhtikuuta - Pierre Curie, fyysikko
- 23. toukokuuta - Henrik Ibsen, näytelmäkirjailija ms:1906 ko:1906년 ja:1906年 simple:1906 th:พ.ศ. 2449

1909

Tapahtumia


- 16. tammikuuta - Ernest Shackletonin retkikunta saavutti magneettisen etelänavan.
- 28. tammikuuta - Viimeiset yhdysvaltalaisjoukot vetäytyivät Kuubasta miehitettyään sitä Espanjan-Yhdysvaltain sodasta 1898 lähtien.
- 4. maaliskuuta - Yhdysvaltain presidentti William Howard Taft astui virkaansa.
- 27. huhtikuuta - Osmanien sulttaani Abdul Hamid II syöstiin vallasta, hänen veljensä Muhammad V nousee valtaistuimelle.
- 15. kesäkuuta - Englannin, Australian ja Etelä-Afrikan edustajat tapaavat ja perustavat Kansainvälisen krikettiliiton
- 16. heinäkuuta - Persian šaahi Mohammad Ali Shah Qajar joutui luopumaan kruunusta vallankumouksessa poikansa hyväksi. Hän pakenee Venäjälle, jossa taivuttelee keisari Nikolai II:sta avuksi valtansa palauttamisessa.
- 25. heinäkuuta - Louis Blériot lentää ensimmäisenä ihmisenä Englannin kanaalin poikki ilmaa raskaammalla lentokoneella (Calais'sta Doveriin 37 minuutissa)
- 9. syyskuuta - Halleyn komeetta saatiin valokuvattua ensimmäisen kerran.
- 11. marraskuuta - Yhdysvaltain laivaston tukikohta perustettiin Pearl Harboriin, Havaijille.
- 18. marraskuuta - Kaksi Yhdysvaltain sotalaivaa määrättiin Nicaraguaan diktaattori José Santos Zelayan teloitettua 500 kapinallista ja kaksi Yhdysvaltain kansalaista.
- 17. joulukuuta - Belgian Leopold II kuoli, hänen poikansa Albert I seuraa häntä.
- Toinen sortokausi alkaa Suomessa yleisvaltakunnallisen lainsäädäntöjärjetyksen ulottamisella Suomeen.
- Suomen rautatieverkko ylsi Rovaniemelle
- Svenska handelshögskolan perustettiin
- Tel Avivin kaupunki perustettiin nimellä Ahuzat Bayit
- Ilmari Kiannon romaani Punainen viiva ilmestyi

Syntyneitä


- 1. tammikuuta - John Glenn, yhdysvaltalainen astronautti ja poliitikko
- 22. tammikuuta - U Thant, Burmalainen poliitikko, YK:n neljäs pääsihteeri
- 3. helmikuuta - Simone Weil, ranskalainen filosofi
- 16. helmikuuta - Dick McDonald, ravintolaketjun perustaja.
- 6. maaliskuuta - Stanisław Jerzy Lec, kirjailija
- 15. huhtikuutaOnni Oja, taiteilija ja professori.
- 7. toukokuuta - Edwin H. Land, keksijä ja Polaroid Corporationin perustaja
- 6. kesäkuuta - Isaiah Berlin, filosofi ja aatehistorioitsija.
- 20. kesäkuuta - Errol Flynn, näyttelijä
- 5. heinäkuuta - Andrei Gromyko, Neuvostoliiton presidentti
- 18. heinäkuuta - Mohammed Daoud Khan, Afganistanin presidentti (1973–1978)
- 21. syyskuuta - Kwame Nkrumah, ghanalainen poliitikko ja panafrikkalaisuuden perustaja.
- 9. lokakuuta - Jacques Tati, ranskalainen elokuvaohjaaja, koomikko ja näyttelijä
- 28. lokakuuta - Francis Bacon, brittiläinen taidemaalari
- Väinö Myllyrinne - Suomen pisin mies
- George Ball - yhdysvaltalainen poliitikko

Kuolleita


- 22. tammikuuta - Emil Erlenmeyer, kemisti
- 17. helmikuuta - Geronimo, apaššipäällikkö
- 17. joulukuuta - Leopold II, Belgian kuningas
- Liu E, kiinalainen yleisnero

Nobelin palkinnot


- Nobelin fysiikanpalkinto: Guglielmo Marconi ja Karl Ferdinand Braun, ansioista langattoman lennättimen kehittämisessä
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Selma Lagerlöf Luokka:1900-vuosikymmen ms:1909 ko:1909년 ja:1909年 simple:1909 th:พ.ศ. 2452

Helmikuun vallankumous

Helmikuun vallankumouksessa Nikolai II luopui keisarinvallastaan veljensä hyväksi, joka luovutti vallan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Pietarissa vallankaappaushuhujen vallitessa ja elintarvikepulan vaivatessa puhkesi lakkoja ja mielenosoituksia 26.2./11.3.1917. Lopulta mielenosoittajien ja lakkolaisten määrä Pietarissa nousi 200 000 :een ja sotilaspiirin komentaja kenraali Habalovia käskettiin lopettamaan levottomuudet. 26.2./11.3.1917 sotilaat avasivat tulen väkijoukkoja vastaan. Seuraavana päivänä kuitenkin rykmenttejä siirtyi mielenosoittajien puolelle perustaen Työläisten ja sotilaiden edustajien neuvoston. Nikolai II luopui keisarinvallastaan 2.3./15.3.1917 siirtäen valtansa veljelleen, joka luovutti sen edelleen Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Pietarin levottomuuksissa kuoli aikalaisarvioiden mukaan 266 ja haavoittui 958 ihmistä. Myöhemmin on esitetty 443 kuolleen ja 1514 haavoittuneen. Venäjällä oli käytössä juliaaninen kalenteri, jonka mukaan vallankumous on nimetty helmikuun vallankumoukseksi. Gregoriaanisen kalenteri mukaan tapahtumat alkoivat 11. maaliskuuta 1917. Luokka:Venäjän historia Luokka:Vallankumoukset

Pravda

Pravda (Правда, suomeksi Totuus) oli Neuvostoliitossa kommunistisen puolueen virallinen sanomalehti vuosina 19181991. Lehteä julkaistaan edelleen, mutta länsimaissa se muistetaan ennen kaikkea kylmän sodan ajalta. Pravda-nimisiä sanomalehtiä (vähemmän kuuluisia) on ilmestynyt ja ilmestyy muitakin (mm. Slovakiassa). Netissä ilmestyvän Pravda Onlinen perustivat aikoinaan 1991 sanomalehdestä eronneet toimittajat tammikuussa 1999. Sillä ei ole mitään tekemistä nykyisen paperi-Pravdan kanssa.

Linkki


- [http://english.pravda.ru/ Pravda Online englanniksi] Luokka:Sanomalehdet

1921

Tapahtumia


- 20. tammikuuta - Turkin tasavalta julistettiin perustetuksi.
- 25. helmikuuta - Puna-armeija valtaa Georgian demokraattisen tasavallan
- 28. helmikuuta - Kronstadtin kapina bolševikkejä vastaan. Kapina murskattiin 17. maaliskuuta ja joukko merimiehiä pakeni Suomeen.
- 13. maaliskuuta - Mongolia julistautui itsenäiseksi Kiinasta.
- 18. maaliskuuta - Toinen Riikan rauha Puolan ja Neuvosto-Venäjän välillä. Bolševikit saavat Ukrainan ja Valko-Venäjän.
- 11. huhtikuuta - Transjordanin emiraatti perustettiin, Abdullah I hallitsijaksi.
- 24. huhtikuuta - Kansanäänestys Tirolissa tukee liittymistä Saksaan.
- toukokuu - Palestiinan 1921 mellakat
- 2. toukokuuta - Sleesian kolmas kansannousu saksalaisia vastaan Puolaan liittymisen puolesta.
- 6. toukokuuta - Yleislakko alkoi Norjassa.
- elokuu - Yhdysvallat solmii rauhansopimuksen Saksan kanssa, päättäen ensimmäisen maaimansodan.
- 26. elokuuta - Hintojen nousi aiheuttaa mellakoita Münchenissä.
- 29. elokuuta - Saksaan sotatilalaki Matthias Erzbergerin salamurhan jälkeen.
- 9. marraskuuta - Reykjavíkissa mellakoita.
- 1. joulukuuta - Hintojen nousi aiheuttaa mellakoita Wienissä.
- 16. joulukuuta - Irlannin vapaavaltio muodostettiin Anglo-irlantilaisella sopimuksella.
- Tähtitieteellinen yhdistys Ursa perustetaan syksyllä.
- F.W. Murnaun elokuva Nosferatu
- Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico-philosophicus

Syntyneitä


- 21. toukokuuta - Andrei Saharov, fyysikko, nobelvoittaja
- 17. kesäkuutaEeva Joenpelto, kirjailija (k. 2004).
- 6. heinäkuuta - Nancy Reagan
- 19. elokuuta - Gene Roddenberry, Star Trek-televisiosarjan käsikirjoittaja ja tuottaja († 1991)
- 12. syyskuuta - Stanisław Lem, tieteiskirjailija
- 27. marraskuuta - Alexander Dubček (k. 1992)

Kuolleita


- 2. maaliskuuta - Nikola I Petrović Njegoš, Montenegron syrjäytetty kuningas
- 2. elokuuta - Enrico Caruso, oopperalaulaja
- 8. elokuuta - Juhani Aho, kirjailija
- 28. marraskuuta - Abdul-Baha, Baha'in profeetta (s. 1844)

Nobelin palkinnot


- Fysiikka: Albert Einstein valosähköisestä ilmiöstä
- Kemia: Frederick Soddy
- Lääketiede: Ei jaettu
- Kirjallisuus: Anatole France
- Rauha: Karl Hjalmar Branting, Christian Lous Lange ms:1921 ko:1921년 ja:1921年 simple:1921 th:พ.ศ. 2464

1930

Tapahtumia


- 27. tammikuuta - Espanjan diktaattori Miguel Primo de Rivera erosi.
- 30. tammikuuta - Kenraali Damaso Berenquer Espanjan uudeksi pääministeriksi.
- 18. helmikuuta - Clyde Tombaugh tutki tammikuussa otettuja valokuvia ja löysi Pluton
- 2. maaliskuuta - Mohandas Gandhi ilmoitti Intian varakuninkaalle kansalaistottelemattomuuden alkavan yhdeksän päivän kuluttua.
- 12. maaliskuuta - Mohandas Gandhi aloitti 200 mailin protestimarssin merta kohti 78 seuraajansa kanssa protestoidakseen brittien suolamonopolia. Monet muut liittyivät heihin ennen perillepääsyä 5. huhtikuuta.
- 28. maaliskuuta - Konstantinopoli ja Angora vaihtoivat nimensä Istanbuliksi ja Ankaraksi.
- 29. maaliskuuta - Heinrich Brüning nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi.
- 22. huhtikuuta - Lontoon laivastosopimus Yhdistyneen kuningaskunnan, Japanin ja Yhdysvaltain välillä.
- 17. toukokuuta - Ranskan ulkoministeri André Tardieu päättää vetää viimeiset joukot Reininmaalta, Saksasta. Ne lähtivät 30. kesäkuuta mennessä.
- 24. toukokuuta - Amy Johnson laskeutuu Darwiniin, Australiaan lennettyään 11 000 mailin matkan ensimmäisenä naisena. Hän lähti 5. toukokuuta.
- 21. kesäkuuta - Vuoden pituinen asevelvollisuus tuli pakolliseksi Ranskassa.
- 7. heinäkuuta - Lapuan liikkeen masinoima talonpoikaismarssi
- 13. heinäkuuta - Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestettiin.
- 7. elokuuta - Richard Bedford Bennettista tuli Kanadan 11. pääministeri.
- 12. elokuuta - Turkin joukot tunkeutuvat Persiaan taistelemaan kurdeja vastaan.
- 27. elokuuta - Sotilasvallankaappaus Perussa.
- 6. syyskuuta - Josef Felix Urileun epäonnistunut vallankaappaus Argentiinassa.
- 14. syyskuuta - Kansallissosialistinen puolue saa 107 paikkaa Saksan parlamentissa – 18,3 %:lla äänistä siitä tulee toiseksi suurin puolue.
- 16. syyskuuta - Argentiinan presidentti Hipólito Irigoyen syöstiin vallasta.
- 24. syyskuuta - Ilmalaiva Graf Zeppelin vieraili Helsingissä.
- 24. lokakuuta - Brasiliassa Getúlio Dornelles Vargas teki vallankaappauksen.
- 2. marraskuuta - negus Haile Selassie kruunattiin Etiopian keisariksi.
- 2. joulukuuta - Suuri lama: Yhdysvaltain presidentti Herbert Hoover pyytää kongressilta 150 miljoonaa dollaria julkisiin töihin työpaikkojen luomiseksi.
- 19. joulukuuta - Tulivuori Merap purkautui, 1300 kuolonuhria.
- 28. joulukuuta - Mohandas Gandhi matkustaa Iso-Britanniaan neuvottelemaan.
- Walther Bothe ja H. Becker löytävät neutronin

Syntyneitä


- 20. tammikuuta - Buzz Aldrin, astronautti
- 30. tammikuuta - Gene Hackman, näyttelijä
- 21. maaliskuuta - Mauno Koski, professori
- 24. maaliskuuta - Steve McQueen, elokuvaohjaaja ja -tuottaja († 1980)
- 25. maaliskuuta - Paavo Noponen, urheilutoimittaja
- 3. huhtikuuta - Helmut Kohl
- 10. huhtikuuta - Spede Pasanen, viihdetaiteilija
- 15. huhtikuuta - Vigdís Finnbogadóttir, Islannin presidentti
- 11. toukokuuta - Edsger Dijkstra, tietojenkäsittelyteoreetikko
- 31. toukokuuta - Clint Eastwood, näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja
- 27. kesäkuuta - Ross Perot, miljonääri ja poliitikko
- 5. elokuuta - Neil Armstrong, astronautti
- 12. elokuuta - George Soros, liikemies
- 25. elokuuta - Sir Sean Connery, näyttelijä
- 23. syyskuuta - Ray Charles, muusikko († 2004)
- 14. lokakuuta - Mobutu Sese Seko, Zairen presidentti († 1997)
- 23. lokakuuta - Unto Mononen, laulaja, säveltäjä (mm. Satumaa)
- 28. lokakuuta - Bernie Ecclestone, formula 1 -magnaatti
- 3. joulukuuta - Jean-Luc Godard
- 11. joulukuuta - Jean-Louis Trintignant, näyttelijä
- 21. joulukuuta - Kalevi Sorsa, poliitikko († 2004)

Kuolleita


- 23. helmikuuta - Horst Wessel, natsi-ideologi, säveltäjä
- 6. maaliskuuta - Alfred von Tirpitz, suuramiraali (s. 1849)
- 16. maaliskuuta - Miguel Primo de Rivera, Espanjan diktaattori
- 13. toukokuuta - Fridtjof Nansen, tutkimusmatkailija, naparetkeilijä, Nobelin rauhanpalkinnon saaja
- 7. heinäkuuta - Arthur Conan Doyle, englantilainen kirjailija ja Sherlock Holmesin luoja.
- 24. heinäkuuta - Santeri Alkio, kirjailija, lehtimies ja poliitikko.
- 29. syyskuuta - Ilja Repin, taidemaalari

Valtioiden päämiehet


- Zog I, Albanian kuningas (1928 - 1939)
- Albert I, belgialaisten kuningas (1909 - 1934)
- Getulio Vargas, Brasilian presidentti (1930 - 1945, 1950 - 1954).
- Haile Selassie, Etiopian keisari (1930 - 1936, 1941 - 1974).
- Viktor Emanuel III, Italian kuningas (1900 - 1946)
- Mihail Kalinin, Neuvostoliiton presidentti (1922 - 1946)
- Haakon VII, Norjan kuningas
- Kustaa V, Ruotsin kuningas (1907 - 1950).
- Paul von Hindenburg, Saksan presidentti (1925 - 1934)
- Hirohito, Shōwa-keisari (1926 - 1989)
- Lauri Kristian Relander, Suomen presidentti (1925 - 1931).
- Kristian X, Tanskan ja Islannin kuningas (1912 - 1947)
- Mustafa Kemal, Turkin presidentti (1923 - 1938)
- Miklós Horthy, Unkarin valtionhoitaja (1920 - 1944)
- Yrjö V, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Pohjois-Irlannin kuningas, Intian keisari (1910 - 1936)
- Herbert Clark Hoover, Yhdysvaltain presidentti (1929 - 1933) ms:1930 ko:1930년 ja:1930年 simple:1930 th:พ.ศ. 2473

1939

Tapahtumia


- 24. tammikuuta - Maanjäristys surmasi 30 000 Chilessa.
- 26. tammikuuta - Francon joukota valtasivat Barcelonan.
- 2. helmikuuta - Unkari liittyi anti-komintern-liittoon
- 27. helmikuuta - Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska tunnustivat Francon hallituksen.
- 2. maaliskuuta - Pius XII:sta paavi
- 15. maaliskuuta - Natsi-Saksan joukot miehittivät loputkin Tšekkoslovakiasta. Maasta muodostetaan Böömin-Määrin protektoraatti.
- 22. maaliskuuta - Liettua luovutti Memelin Saksalle.
- 28. maaliskuuta - Francon joukot valloittivat Madridin. Espanjan sisällissota päättyy.
- 4. huhtikuuta - Faisal II kruunattiin Irakin kuninkaaksi.
- 7. huhtikuuta - Italia hyökkäsi Albaniaan, kuningas Zog I pakenee maasta.
- 11. huhtikuuta - Unkari erosi Kansainliitosta.
- 7. toukokuuta - Espanja erosi Kansainliitosta
- 22. toukokuuta - Natsi-Saksa ja Italia solmivat terässopimuksen.
- 4. kesäkuuta - Hampurista lähtenyt, 963 juutalaispakolaista kuljettava höyrylaiva SS St. Louis käännytetään Floridasta, sen jouduttua jo käännytetyksi Kuubasta. Palattuaan Eurooppaan, yli 600 sen matkustajista kuoli keskitysleireillä.
- 17. kesäkuuta - Murhasta tuomittu Eugen Weidmann teloitetaan viimeisessa julkisessa teloituksessa Ranskassa giljotiinilla.
- 6. heinäkuuta - Viimeiset juutalaisten yritykset suljetaan Saksassa.
- 23. elokuuta - Molotov-Ribbentrop-sopimus: Hitler ja Stalin jakavat Itä-Euroopan etupiireihin. Suomi, Viro, Latvia, Bessarabia ja Itäosa Puolaa Neuvostoliitolle.
- 30. elokuuta - Puola aloitti mobilisaation.
- 1. syyskuuta - Saksa hyökkäsi Puolaan kello 04:40. Toinen maailmansota alkoi.
- 3. syyskuuta - Ranska, Australia ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat sodan Saksalle.
- 5. syyskuuta - Yhdysvallat ilmoitti puolueettomuudestaan sodassa.
- 6. syyskuuta - Etelä-Afrikka julisti sodan Saksalle.
- 10. syyskuuta - Kanada julisti sodan Saksalle
- 17. syyskuuta - Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan idästä ja valtasi maan itäosan.
- 27. syyskuuta - Varsova antautui, viimeiset puolalaiset yksiköt antautuivat kahdeksan päivää myöhemmin.
- 28. syyskuuta - Molotov-Ribbentrop-sopimuksen lisäsopimuksella Liettua, lukuun ottamatta Memeliä siirtyi Neuvostoliiton etupiiriin.
- 8. lokakuuta - Saksa ilmoitti liittäneensä Länsi-Puolan itseensä.
- 11. lokakuuta - Manhattan-projekti: Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt sai Albert Einsteinin kirjeen, jossa hän kehotti Yhdysvaltoja kehittämään atomipommin.
- 6. marraskuuta - Sonderaktion Krakau: Krakovan yliopiston henkilökunta lähetetään Sachsenhausenin keskitysleirille.
- 8. marraskuuta - Venhon tapaus: Gestapo kaappasi kaksi brittiagenttia Alankomaissa Venhossa.
- 8. marraskuuta - Adolf Hitler selviää täpärästi murhayrityksestä Münchenissä oluttupakaappauksen 16. vuosipäivänä.
- 26. marraskuuta - Mainilan laukaukset.
- 30. marraskuuta - Talvisota alkoi: Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.
- 1. joulukuuta - Terijoen hallitus pääministerinään Otto Ville Kuusinen julistautui "Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan" johtoon
- 14. joulukuuta - Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta
- 27. joulukuuta - Maanjäristys Itä-Anatoliassa, Turkissa, 100 000 kuollutta.
- Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa julkaistiin.
- Siam muutti nimensä Thaimaaksi.
- Suomessa poikkeuksellisen lämmin elokuu.

Syntyneitä


- 31. tammikuuta - Eino Grön, iskelmälaulaja
- 25. maaliskuuta - Ian McKellen, näyttelijä
- 26. maaliskuuta - James Caan, näyttelijä
- 7. huhtikuuta - Francis Ford Coppola, elokuvaohjaaja
- 20. huhtikuuta - Gro Harlem Brundtland
- 10. toukokuuta - Hannu Taanila, toimittaja
- 6. kesäkuuta - Louis Andriessen, alankomaalainen säveltäjä
- 4. heinäkuuta - Paavo Liski, näyttelijä ja teatteriohjaaja
- 30. elokuuta - John Peel, radio-DJ
- 8. marraskuuta - Laila Kinnunen, laulaja
- 30. marraskuuta - Ridley Scott, elokuvaohjaaja
- 18. joulukuuta - Michael Moorcock, englantilainen tieteiskirjailija
- 26. marraskuuta - Tina Turner, laulaja

Kuolleita


- 28. tammikuuta - William Butler Yeats, kirjailija
- 10. helmikuuta - Paavi Pius XI
- 2. maaliskuuta - Howard Carter, egyptologi
- 11. elokuuta - Jean Bugatti, autosuunnittelija
- 23. syyskuuta - Sigmund Freud
- 23. joulukuuta - Anthony Fokker, lentokonetehtailija

Nobelin palkinnot


- Fysiikka: Ernest Orlando Lawrence
- Kemia: Adolf Friedrich Johann Butenandt, Leopold Ruzicka
- Lääketiede: Gerhard Domagk
- Kirjallisuus: Frans Emil Sillanpää
- Rauha: ei jaettu ms:1939 ko:1939년 ja:1939年 simple:1939 th:พ.ศ. 2482

Natsi-Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset


- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
  - Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
  - Schutzpolizei
  - Gendarmerie
  - Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
  - Geheime Staatspolizei, Gestapo
  - Reich Kriminalpolizei, Kripo
  - Sicherheitdienst, SD

Poliittiset


- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
  - Hitler-Jugend, HJ
  - Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
  - Deutscher Arbeitsfront
  - Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ



1939

Tapahtumia


- 24. tammikuuta - Maanjäristys surmasi 30 000 Chilessa.
- 26. tammikuuta - Francon joukota valtasivat Barcelonan.
- 2. helmikuuta - Unkari liittyi anti-komintern-liittoon
- 27. helmikuuta - Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska tunnustivat Francon hallituksen.
- 2. maaliskuuta - Pius XII:sta paavi
- 15. maaliskuuta - Natsi-Saksan joukot miehittivät loputkin Tšekkoslovakiasta. Maasta muodostetaan Böömin-Määrin protektoraatti.
- 22. maaliskuuta - Liettua luovutti Memelin Saksalle.
- 28. maaliskuuta - Francon joukot valloittivat Madridin. Espanjan sisällissota päättyy.
- 4. huhtikuuta - Faisal II kruunattiin Irakin kuninkaaksi.
- 7. huhtikuuta - Italia hyökkäsi Albaniaan, kuningas Zog I pakenee maasta.
- 11. huhtikuuta - Unkari erosi Kansainliitosta.
- 7. toukokuuta - Espanja erosi Kansainliitosta
- 22. toukokuuta - Natsi-Saksa ja Italia solmivat terässopimuksen.
- 4. kesäkuuta - Hampurista lähtenyt, 963 juutalaispakolaista kuljettava höyrylaiva SS St. Louis käännytetään Floridasta, sen jouduttua jo käännytetyksi Kuubasta. Palattuaan Eurooppaan, yli 600 sen matkustajista kuoli keskitysleireillä.
- 17. kesäkuuta - Murhasta tuomittu Eugen Weidmann teloitetaan viimeisessa julkisessa teloituksessa Ranskassa giljotiinilla.
- 6. heinäkuuta - Viimeiset juutalaisten yritykset suljetaan Saksassa.
- 23. elokuuta - Molotov-Ribbentrop-sopimus: Hitler ja Stalin jakavat Itä-Euroopan etupiireihin. Suomi, Viro, Latvia, Bessarabia ja Itäosa Puolaa Neuvostoliitolle.
- 30. elokuuta - Puola aloitti mobilisaation.
- 1. syyskuuta - Saksa hyökkäsi Puolaan kello 04:40. Toinen maailmansota alkoi.
- 3. syyskuuta - Ranska, Australia ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat sodan Saksalle.
- 5. syyskuuta - Yhdysvallat ilmoitti puolueettomuudestaan sodassa.
- 6. syyskuuta - Etelä-Afrikka julisti sodan Saksalle.
- 10. syyskuuta - Kanada julisti sodan Saksalle
- 17. syyskuuta - Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan idästä ja valtasi maan itäosan.
- 27. syyskuuta - Varsova antautui, viimeiset puolalaiset yksiköt antautuivat kahdeksan päivää myöhemmin.
- 28. syyskuuta - Molotov-Ribbentrop-sopimuksen lisäsopimuksella Liettua, lukuun ottamatta Memeliä siirtyi Neuvostoliiton etupiiriin.
- 8. lokakuuta - Saksa ilmoitti liittäneensä Länsi-Puolan itseensä.
- 11. lokakuuta - Manhattan-projekti: Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt sai Albert Einsteinin kirjeen, jossa hän kehotti Yhdysvaltoja kehittämään atomipommin.
- 6. marraskuuta - Sonderaktion Krakau: Krakovan yliopiston henkilökunta lähetetään Sachsenhausenin keskitysleirille.
- 8. marraskuuta - Venhon tapaus: Gestapo kaappasi kaksi brittiagenttia Alankomaissa Venhossa.
- 8. marraskuuta - Adolf Hitler selviää täpärästi murhayrityksestä Münchenissä oluttupakaappauksen 16. vuosipäivänä.
- 26. marraskuuta - Mainilan laukaukset.
- 30. marraskuuta - Talvisota alkoi: Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.
- 1. joulukuuta - Terijoen hallitus pääministerinään Otto Ville Kuusinen julistautui "Suomen Kansanvaltaisen Tasavallan" johtoon
- 14. joulukuuta - Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta
- 27. joulukuuta - Maanjäristys Itä-Anatoliassa, Turkissa, 100 000 kuollutta.
- Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa julkaistiin.
- Siam muutti nimensä Thaimaaksi.
- Suomessa poikkeuksellisen lämmin elokuu.

Syntyneitä


- 31. tammikuuta - Eino Grön, iskelmälaulaja
- 25. maaliskuuta - Ian McKellen, näyttelijä
- 26. maaliskuuta - James Caan, näyttelijä
- 7. huhtikuuta - Francis Ford Coppola, elokuvaohjaaja
- 20. huhtikuuta - Gro Harlem Brundtland
- 10. toukokuuta - Hannu Taanila, toimittaja
- 6. kesäkuuta - Louis Andriessen, alankomaalainen säveltäjä
- 4. heinäkuuta - Paavo Liski, näyttelijä ja teatteriohjaaja
- 30. elokuuta - John Peel, radio-DJ
- 8. marraskuuta - Laila Kinnunen, laulaja
- 30. marraskuuta - Ridley Scott, elokuvaohjaaja
- 18. joulukuuta - Michael Moorcock, englantilainen tieteiskirjailija
- 26. marraskuuta - Tina Turner, laulaja

Kuolleita


- 28. tammikuuta - William Butler Yeats, kirjailija
- 10. helmikuuta - Paavi Pius XI
- 2. maaliskuuta - Howard Carter, egyptologi
- 11. elokuuta - Jean Bugatti, autosuunnittelija
- 23. syyskuuta - Sigmund Freud
- 23. joulukuuta - Anthony Fokker, lentokonetehtailija

Nobelin palkinnot


- Fysiikka: Ernest Orlando Lawrence
- Kemia: Adolf Friedrich Johann Butenandt, Leopold Ruzicka
- Lääketiede: Gerhard Domagk
- Kirjallisuus: Frans Emil Sillanpää
- Rauha: ei jaettu ms:1939 ko:1939년 ja:1939年 simple:1939 th:พ.ศ. 2482

Politbyroo

Politbyroo (venäjästä polititšeskoje bjuro, poliittinen toimisto, lyh Политбюро) on monien, tyypillisesti kommunististen puolueiden korkein toimeenpaneva elin. Kommunistisissa valtioissa, joissa puolue nähtiin kansan etujoukkona, sillä oli valta hallita maata, ja puolueen jäsenet politbyroossa käyttivät tätä valtaa. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroo oli Neuvostoliiton korkein johtoelin, joka käytti puolueen keskuskomitean valtaa keskuskomitean istuntojen välillä. Luokka:Neuvostoliiton hallintoelimet Luokka:Politiikka th:โปลิตบูโร

5. maaliskuuta

5. maaliskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 64. päivä (65. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 301 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Leila, Laila :- suomenruotsalainen kalenteri: Laila, Leila :- ortodoksinen kalenteri: Kuuno :- saamenkielinen kalenteri: Láilá :- vanhemmissa kalentereissa: Angelus, Conon, Eusebius, Fredrich, Fridericus, Gerasimus, Konon, Seppä, Tiitus, Toora

Tapahtumia


- 1821 - James Monroe vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1824 - Ensimmäinen Burman sota: Yhdistynyt kuningaskunta julisti virallisesti sodan Burmalle.
- 1836 - Samuel Colt valmisti ensimmäisen tuotantomallisen revolverin (.34-kaliiperinen).
- 1849 - Zachary Taylor vannoi virkavalan Yhdysvaltain 12:ntena presidenttinä.
- 1860 - Parma, Toscana, Modena ja Romagna äänestivät kansanäänestyksessä Sardinian kuningaskuntaan liittymisen puolesta.
- 1868 - Virkarikossyytetuomioistuin perustettiin Yhdysvaltain senaatissa käsittelemään presidentti Andrew Johnsonin vastaisia syytöksiä.
- 1868 - Arrigo Boiton ooppera Mefistofele ensi-illassa La Scalassa.
- 1869 - Kemin kaupunki perustettiin.
- 1877 - Rutherford B. Hayes vannoi julkisesti virkavalan Yhdysvaltain 19:ntenä presidenttinä. (Hän oli yksityisesti vannonut virkavalan 3. maaliskuuta).
- 1905 - Venäjän-Japanin sota: venäläiset joukot alkoivat vetäytyä Mukdenista Mantsuriasta menetettyään 100 000 sotilasta kolmessa päivässä.
- 1907 - Toinen Duuma aloitti Pietarissa; venäläiset joukot joutuivat hajoittamaan 40 000:n mielenosoittajan joukon.
- 1912 - Italialaiset joukot käyttivät ensimmäistä kertaa maailmassa ilmalaivoja sotilaallisiin tarkoituksiin, tiedustelemaan turkkilaisten joukkoja linjojen takana.
- 1917 - Woodrow Wilson vannoi virkavalan toiselle virkakaudelleen Yhdysvaltain presidenttinä.
- 1918 - Moskovasta tuli Neuvostoliiton pääkaupunki Pietarin jälkeen.
- 1919 - Eliel Saarisen suunnittelema Helsingin rautatieasema vihittiin käyttöön.
- 1933 - Suuri lamakausi: Franklin Delano Roosevelt sulki kaikki maan pankit ja jäädytti kaikki rahansiirrot.
- 1933 - Natsit saivat Saksassa 44 prosenttia parlamenttivaalien äänistä.
- 1936 - Hävittäjälentokone Supermarine Spitfiren malli 300:n ensilento.
- 1940 - Neuvostoliiton politbyroo allekirjoitti määräyksen 25 700:n puolalaisen älymystöön kuuluvan henkilön surmaamisesta, joihin lukeutui 14 700 puolalaista sotavankia (tapahtuma tunnetaan nimellä Katynin joukkomurha).
- 1943 - Gloster Meteor -suihkuhävittäjän ensilento Britanniassa.
- 1946 - Winston Churchill käytti termiä "rautaesirippu" puhuessaan Westminster Collegessa Fultonissa, Missourissa.
- 1955 - Liettuan presidentti Antanas Merkys kuoli sen jälkeen, kun hänet oli vangittu ja karkotettu Neuvostoliittoon.
- 1958 - Explorer 2 -avaruusluotain laukaistiin.
- 1966 - Ilmailu: BOAC:n Boeing 707 törmäsi Fuji-vuoreen Japanissa. 124 henkeä sai surmansa.
- 1970 - Ydinaseiden rajoitussopimus ("Nuclear non-proliferation treaty") astui voimaan sen jälkeen kun 43 valtiota oli ratifioinut sen.
- 1970 - Alkuaineesta Dubnium tehtiin ensimmäiset vahvistetut havainnot.
- 1971 - Led Zeppelinn "Stairway to Heavenin" ensimmäinen live-esitys.
- 1974 - Jom Kippur -sota: israelilaiset joukot vetäytyivät Suezin kanavan länsirannalta.
- 1978 - Avaruustutkimus: Landsat 3 laukaistiin.
- 1979 - Suuressa Magellanin pilvessä havaittiin gammasädepurkaus, mikä johti "pehmeän" gammasäteilyn purkauksia lähettävien magneettitähtien (neutronitähtien tyyppi) löytymiseen.
- 1981 - Kannibaali Alferd Packer armahdettiin kuolemansa jälkeen.
- 1982 - Saturday Night Liven tähti John Belushi kuoli huumeiden yliannostukseen hotellihuoneessaan.
- 1982 - Neuvostoliittolainen Venera 14 -avaruusluotain saapui Venus-planeetan luo.
- 1991 - Irak vapautti kaikki Persianlahden sodan panttivangit.
- 1993 - Kanadalainen pikajuoksija Ben Johnson tuomittiin elinkautiseen kilpailukieltoon (kansainvälisissä kilpailuissa) sen jälkeen kun hänet oli toisen kerran testattu kiellettyjen aineiden käyttäjäksi.
- 1998 - NASA ilmoitti, että Kuuta kiertänyt Clementine-avaruusluotain oli löytänyt riittävästi vettä Kuuhun mahdollisesti perustettavan siirtokunnan tarpeita varten.
- 1999 - Paul Okalik valittiin ensimmäiseksi Nunavutin pääministeriksi.
- 2002 - MTV aloitti The Osbournes-realitysarjan lähetyksen.
- 2003 - Tiedejulkaisu Nature peruutti useiden artikkelien julkaisun Jan Hendrik Schönin skandaalin johdosta.
- 2003 - Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi. Suomessa se päättyi 11. maaliskuuta, ulkomailla 8. maaliskuuta. Varsinainen vaalipäivä oli 16. maaliskuuta.
- 2004 - Kolmipäinen sammakko löydettiin Weston-super-Maressa Englannissa.

Syntyneitä


- 1133 - Henrik II, Englannin kuningas, († 1189)
- 1512 - Gerardus Mercator, kartantekijä († 1594)
- 1817 - Austen Henry Layard, Niiniven löytäjä († 1894)
- 1871 - Rosa Luxemburg, vallankumouksellinen
- 1886 - Dong Biwu, Kiinan kommunistisen puolueen perustaja
- 1887 - Heitor Villa-Lobos, brasilialainen säveltäjä
- 1898 - Zhou Enlai, Kiinan kansantasavallan pääministeri († 1976)
- 1918 - James Tobin taloustieteilijä
- 1922 - Pier Paolo Pasolini, kirjailija ja elokuvaohjaaja

Kuolleita


- 1605 - Paavi Clementius VIII
- 1815 - Franz Mesmer, hypnoosin kehittäjä
- 1827 - Alessandro Volta, fyysikko
- 1827 - Pierre-Simon Laplace, matemaatikko
- 1953 - Josif Stalin, Neuvostoliiton johtaja
- 1953 - Sergei Prokofjev, säveltäjä (s. 1891)
- 1966 - Anna Ahmatova, runoilija
- 1980 - Winifred Wagner, Bayreuthin oopperajuhlien organisoija
- 1982 - John Belushi, näyttelijä ja koomikko (s. 1949) ---- Katso myös: