:: wikimiki.org ::

Montmartre

Montmartre

Montmartre, "marttyyrien vuori" (mont des martyrs), on Pariisin korkein kukkula ja tunnettu historiastaan taiteilijoiden asuinpaikkana. Paikan ilmapiiri ja boheemielämä houkuttelivat kukkulalle 1900-luvun alussa sankat joukot taidemaalareita, joukossa mm. Pierre-Auguste Renoir, Henri Matisse, Pablo Picasso, Vincent van Gogh, Claude Monet, Maurice Utrillo ja Suzanne Valadon, tai säveltäjiä kuten Frédéric Chopinin, Claude Debussyn ja Erik Satien. Nykyään kukkula on suosittu turistikohde. Siellä sijaitsevat mm. basilika Sacré-Coeur sekä tuulimylly Moulin de la Galette. Kukkulan on arveltu saaneen nimensä siitä, että siellä teloitettiin Pariisin ensimmäinen piispa Pyhä Denis noin vuonna 272. Tarinan mukaan piispa kantoi irti hakatun päänsä teloituspaikalta useita kilometrejä pohjoiseen, johon syntyi Saint Denis'n kaupunki. 800-luvulla teloituspaikalle rakennettiin piispan muistoksi luostari, jonka valtasivat benediktiininunnat. Luostari rikastui, sen elämä turmeltui, ja 1400-luvulla sen irstaus ja rappio oli yleisenä pilapuheiden aiheena. Kukkulan alkoivat vallata kabareet, kapakat, ilotalot ja yökerhot, joille huumorimielessä annettiin sellaisia nimiä kuin "Pyhä Anna" tai "Lothringenin risti". Vähitellen rikollisuus tuli kukkulalla niin suureksi, ettei siellä enää ollut turvallista käydä, ja rahavirrat Montmartrelle tyrehtyivät. Pariisin kommuunin aikana sadoittain kommunardeja piiloutui kukkulalla sijaitseviin kalkkikaivoksiin ja jäi niihin loukkuun, kun hallituksen joukot räjäyttivät uloskäynnit dynamiitilla. Vallankumouksen jälkeen kukkula palasi köyhään ja uneliaaseen elämään. Sen värikäs historia ja idyllinen ilmapiiri alkoivat kuitenkin viehättää taiteilijoita. Georges Michel oli ensimmäinen tulija, häntä seurasivat muut. Kabareet ja kahvilat palasivat yhtä riehakkaina ja eloisina kuin ennenkin. Niistä tunnetuimmat olivat ja ovat yhä Moulin Rouge ja Chat Noir. Maailman joka kolkasta kerääntyneet eksentrikot juhlivat niissä yöt läpeensä ja keksivät toinen toistaan erikoisempia tapoja kilpailla yleisestä huomiosta. Montmartresta tuli Pariisin, ellei koko maailman taiteilijaelämän keskus.

Katso myös

- Cimetière de Montmartre Luokka:Pariisi

Pierre-Auguste Renoir

Pierre-Auguste Renoir (s. 25. helmikuuta 1841, Limoges, Ranska - k. 3. joulukuuta 1919, Cagnes, Ranska) oli yksi impressionistisen tyylin luojista. Vuonna 1862 hän tutustui samassa Gleyren ateljeessa työskenteleviin Monet'seen, Sisley'in ja Bazilleen. Tuolloin 1860-luvulla hän oli erityisen läheisissä väleissä Claude Monet'n kanssa. 1870-luvun loppupuolella hän alkoi siirtyä maisemamaalauksesta enemmän henkilökuviin, josta tuli hänelle ominaisin aihe. Hän on maalannut impressionistisen tyylin edustajista eniten ihmisiä: kaupunkilaista huvielämää, naisten muotokuvia ja reheviä alastonkuvia. Taloudelliset huolet olivat lopullisesti takanapäin 1881, kun taidekauppias Paul Durand-Ruel tarjoutui ostamaan häneltä säännöllisesti maalauksia. Vuosisadan alussa Renoiria alkoi vaivata reumatismi, ja hän lähti Pariisista viettääkseen lopun elämäänsä lämpimässä Etelä-Ranskassa, Cagnes-sur-Merissa. Hän jatkoi siellä maalaamista ja aivan viimeisinä vuosina harjoitti myös kuvanveistoa. Maineikas elokuvaohjaaja Jean Renoir (1894 - 1979) on yksi hänen pojistaan.

Kirjallisuutta

- Jean Renoir: Renoir, My Father (1962) Renoir, Pierre ko:피에르 오귀스트 르노와르 ja:ピエール＝オーギュスト・ルノワール

Henri Matisse

Henri Matisse (31. joulukuuta 1869—3. marraskuuta 1954) oli ranskalainen taidemaalari. Vuodesta 1904 hän oli fauvismin nimellä tunnetun ekspressionistisen suunnan johtohahmo. Kehitti värikylläisen, koristeellisen ja sommittelua korostavan maalaustyylin. Hänen teoksissaan näkyvää on kukoistava ja rikas väritys. Kuuluisia teoksia on mm. Vencen kappeli (1951), jonka arkkitehtuuri, koristelu ja sisustus ovat kokonaan Matissen käsialaa. Matisse, Henri Matisse, Henri ko:앙리 마티스 ja:アンリ・マティス

Pablo Picasso

Pablo Ruiz Picasso (25. lokakuuta 1881 - 8. huhtikuuta 1973) oli yksi 1900-luvun kuuluisimmista taiteilijoista. Vaikka Picasso oli etupäässä taidemaalari, hän työskenteli myös pronssisten ja keraamisten veistosten parissa ja kirjoitti jopa runoja. Hän vaihteli maalaustyylejään useasti, mutta erityisesti Picasso tunnetaan kubistisesta tyylistään. Hänen kuuluisimpana maalauksena pidetään yleisesti kubistista teosta Guernica, joka esittää Espanjan sisällissodan aiheuttamia tuhoja, kun Guernica-niminen kylä tuhottiin sodan aikana ja sadat viattomat saivat surmansa.

Elämäkerta

Pablo Picasso syntyi Málagassa. Hänen koko nimensä oli Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Blasco y Picasso López. Hänen isänsä oli José Ruiz y Blasco; äidin nimi oli Maria Picasso y Lopez. Nuoruudessaan hän otti nimekseen Ruiz Blasco isänsä mukaan, mutta päätti käyttää äidin nimeä noin vuodesta 1901 lähtien. Picasson isä, José Ruiz y Blasco oli itsekin taiteilija ja opetti eri oppilaitoksissa. Häneltä Picasso sai formaalin taiteellisen koulutuksen. Itse hän ei koskaan varsinaisesti opiskellut taitelijaksi, vaan jätti kesken opinnot San Fernandon kuninkaallisessa akatemiassa vuoden sisällä. Picasso oli pasifisti ja pysyi puolueettomana ensimmäisen maailmansodan, Espanjan sisällisodan ja toisen maailmansodan aikana. Koska hän asui Pariisissa sotien aikana, hänellä ei ollut velvollisuutta liittyä armeijaan. Vaikka Picasso tuomitsi Francon fasistit taiteensa kautta, hän ei liittynyt aseelliseen taisteluun. Guernica oli monta vuotta näytteillä New Yorkin modernin taiteen museossa, Picasso vannotti, ettei maalaus saa palata Espanjaan, ennen kuin maahan oli palautettu demokratia. Maalaus palautettiin Espanjaan 1981 Casón del Buen Retiroon ja 1992 siitä tuli Madridin Reina Sofían museon vetonaula. Toisen maailmansodan jälkeen Picasso liittyi Ranskan kommunistiseen puolueeseen, ja osallistui jopa kansainväliseen konferenssiin Puolassa. Puolueen kritiikki Stalinin muotokuvan epärealistisuudesta viilensi hänen välejään politiikkaan. Picassolla oli joukko rakastajattaria ja neljä lasta kolmen naisen kanssa. 1900-luvun alkuvuosina hänellä oli pitkä suhde Fernande Olivierin kanssa, joka esiintyy sinisen ja punaisen kauden maalauksissa. Saavutettuaan mainetta ja varallisuutta, Picasso jätti Fernanden ja ryhtyi suhteeseen Marcelle Humbertin kanssa, jota hän kutsui Evaksi. Kun Eva oli kuolemaisillaan, Picasso jätti hänet. Hän käytti myös runsaasti prostituoitujen palveluksia. Vuonna 1918 Picasso nai Olga Koklovan, Sergei Diaghilevin kiertueen ballerinan. Olga tutustutti Picasson 1920-luvun yläluokan elämään Pariisissa. He saivat pojan, Paulon. Olgan vaatimukset menivät ristiin Picasson boheemin elämäntavan kanssa, ja he elivät riidoissa. Vuonna 1927 Picasso tapasi alaikäisen, 17-vuotiaan, Marie Thérèse Walterin, jonka kanssa hän aloitti salaisen suhteen. Avioliitto Olgan kanssa päättyi, mutta Picasso ei halunnut jakaa omaisuuttaan, ja he olivat virallisesti naimisissa Olgan kuolemaan 1955 saakka. Marie Thérèse synnytti tyttären, Mayan. Hän eli toivossa, että Picasso naisi hänet jonain päivänä, mutta hirttäytyi viimein Picasson kuoleman jälkeen. Valokuvaaja ja taidemaalari Dora Maar oli Picasson läheinen kumppani 1930-luvun lopussa ja 1940-luvulla. Hän dokumentoi Guernican maalauksen. Pariisin vapautuksen jälkeen 1944, Picasso lähentyi nuoren taideopiskelijan, Françoise Gilotin kanssa. He saivat kaksi lasta, Clauden ja Paloman. Françoise jätti Picasson viimein 1953 henkisen väkivallan ja uskottomuuden vuoksi. Jo 70-vuotiaalle Picassolle, joka oli tottunut alistuviin naisiin, tämä oli kova isku. Pian hän siirtyi yhteen Jacqueline Roquen kanssa. He olivat yhdessä koko hänen loppuelämänsä, ja menivät naimisiin 1961. Avioliitto oli myös kosto Françoiselle, joka oli pyrkinyt virallistamaan Picasson kanssa saamansa lapset. Picasso rohkaisi Jacqueline Roqueta eroamaan aviomiehestään Luc Simonista, ja naimaan Picasson. Tämän jälkeen Picasso naikin salaa Jacquelinen ilmeisesti kostoksi Françoisen aikaisemmasta hylkäyksestä.

Näyttelyt

Picasson töitä on nykyään esillä mm Musée Picasson kokoelmissa Pariisissa.

Linkkejä

- [http://www.malarze.walhalla.pl/galeria.php5?art=11 Art Gallery - Pablo Picasso] Picasso, Pablo ko:파블로 피카소 ja:パブロ・ピカソ th:พาโบล ปิกัสโซ่

Vincent van Gogh

Vincent van Gogh (30. maaliskuuta 1853, Brabant, Alankomaat – 29. heinäkuuta 1890, Pariisi, Ranska) oli hollantilainen, postimpressionistinen taidemaalari. Vaikka hänen maalauksensa eivät saaneet aikanaan suosiota, häntä pidetään nykyään yhtenä tärkeimmistä eurooppalaisista kuvataitelijoista, jonka töillä on ollut suuri vaikutus ekspressionismiin, fauvismiin ja varhaiseen abstraktiseen taiteeseen, kuten myös merkittävään osaan 1900-luvun taiteesta. Van Gogh tuotti lähes 900 maalausta ja 1100 piirustusta kymmenen vuoden aikana, jonka jälkeen hän sairastui masennukseen. Suuri osa hänen töistään on Van Goghille omistetussa museossa Amsterdamissa, ja myös Kröller-Müllerin taidemuseo Hollannin Otterlossa on saanut kokoelmiinsa monia Van Goghin teoksia. Useat Van Goghin työt kuuluvat kaikkien aikojen kalleimpiin maalauksiin.

Elämä ja työ

Vincent van Gogh syntyi 30. maaliskuuta 1853 Zundertin kylässä Brabantissa. Hän oli ensimmäinen lapsi Theodor van Goghin ja Anna Cornelia Carbentusin kuusilapsisessa perheessä. Vincentin isä ja isoisä olivat molemmat pappeja. Vincent van Gogh aloitti maisemapiirtämisen jo 12-vuotiaana, ja ura maalaustaiteessa alkoi hänen ollessaan 16-vuotias. Vaihtelevan koulumenestyksen takia hänet siirrettiin kyläkoulusta sisäoppilaitokseen, mutta sekin koulu jäi kesken. Vincent oli ahkera lukemaan, mutta hänen keskinkertainen koulumenestyksensä ei tyydyttänyt hänen vanhempiaan. He lähettivät Vincentin Haagiin työskentelemään Goupil & Cien taidegalleriaan. Vincentin nuorempi veli Theo seurasi häntä kaksi vuotta myöhemmin samaan työpaikkaan. Veljekset olivat läheisiä ystäviä koko elämänsä ajan, ja Theo päätyi myöhemmin elättämään veljeään. Heidän suhteensa on hyvin dokumentoituna heidän ahkerassa kirjeenvaihdossaan, joka on säilynyt ja julkaistu kirjana vuonna 1914. Työpaikka vei Vincent Van Goghin Lontooseen ja Pariisiin. Hän alkoi yhä enemmän kiinnostua uskonnosta, vaikka nuorena hän oli ilmaissut halveksuntansa isänsä pappeutta kohtaan. Van Gogh irtisanottiin vuonna 1876, minkä jälkeen hän sai työpaikan opettajana Englannin Kentistä. Van Gogh palasi seuraavana vuonna Amsterdamiin opiskelemaan teologiaa. teologiaa Teologian opinnot kesken jättänyt Van Gogh ei kuitenkaan saanut työpaikkaa kirkoista, joten hän lähti vuonna 1878 Belgiaan lähetyssaarnaajaksi louhoksille. Van Gogh irtisanottiin kuuden kuukauden jälkeen, mutta hän jatkoi työtä palkatta. Tänä aikana hän alkoi tehdä hiilipiirustuksia. Kaksi vuotta myöhemmin Vincent van Gogh päätti tehdä kuvataiteesta ammatin veljensä Theon ehdotuksesta. Van Gogh oli taitelijana suurimalta osin itseoppinut, joskin hän sai alussa jonkin aikaa oppitunteja Anton Mauvelta Haagissa. Van Gogh lopetti oppitunnit jouduttuaan taiteellisiin erimielisyyksiin Mauven kanssa. Haagin koulukunnan oppit jäivät kuitenkin vaikuttamaan Van Goghin tuotantoon, pääosin valon käyttöön ja siveltimen vetoihin, mutta erityisesti värien käytössä Van Gogh erottautui Mauvesta. Jean-François Milletin maalaukset puolestaan innoittivat Van Goghia käyttämään maalaustensa aiheena maalaisihmisiä ja -maisemia. Vuonna 1886 Vincent van Gogh muutti Pariisin veljensä Theon luokse, opiskeltuaan muutaman kuukauden Belgiassa Antwerpenin taideakatemiassa. Pariisin kausi oli Van Goghille taiteellisesti ratkaiseva: Van Gogh tapasi useita taidemaalareita, ja löysi impressionismin. Van Gogh piti erityisesti impressionistien valon ja värien käytöstä, sekä pointillismista, ja otti käyttöönsä myös niin kutsutut täydentävät värit. Van Gogh muutti vuonna 1888 Arlesin kaupunkiin Ranskan Bouches-du-Rhônessa, koska hän halusi perustaa taiteilijoiden siirtokunnan taloonsa. Ainoastaan Paul Gauguin, jonka töitä Van Gogh ihaili, liittyi Van Goghin seuraan, mutta heidän tapaamisensa loppui kuuluisaan riitaan, jonka seurauksena Van Gogh leikkasi vasemman korvalehtensä irti. Van Goghin masennus syventyi entisestään, ja lopulta vuonna 1889 hänet otettiin mielisairaalaan. Vincent van Gogh jatkoi maalaamista ollessaan mielisairaalassa käyttäen sairaalaa ja sen puutarhaa maalaustensa aiheena. Seuraavana vuonna Van Gogh muutti lähelle Pariisia ollakseen lähempänä veljeään Theoa. Van Gogh asui lääkäri Paul Gachetin luona, joka oli aiemminkin hoitanut taiteilijoita. Vincent van Goghin masennus kuitenkin paheni ja hänen sairautensa lopulta kulminoitui itsemurhaan. Van Gogh ampui itseään rintaan ja kuoli kaksi päivää myöhemmin Theon vieressä. Veljensä kuoleman murtama Theo van Gogh kuoli kuusi kuukautta myöhemmin. Hänet haudattiin Vincentin haudan vierelle Auvers-sur-Oisen hautausmaalle. Vasta hieman kuolemansa jälkeen Vincent van Goghin – joka möi elämänsä aikana ainoastaan yhden teoksistaan – maalaukset alkoivat saada sen arvostuksen, jossa niitä nykyään pidetään. Vuodesta 1901 lähtien Van Goghin töitä esiteltiin suurissa näyttelyissä ympäri maailmaa.

Merkittäviä töitä

- (1885) Perunansyöjät [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0082.htm]
- (1888) Makuuhuone Arlesissa [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0484.htm]
- (1888) Öinen katukahvila [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0467.htm]
- (1888) Punainen viinipiha [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0495.htm]
- (1889) Tähtikirkas yö [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0612.htm]
- (1889) Iirikset [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0608.htm]
- (1889) Vaasi kahdellatoista auringonkukalla [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0455.htm]
- (1889) Portrait de l'artiste sans barbe [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0525.htm]
- (1890) Muotokuva tohtori Gachet'sta [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0754.htm]
- (1890) Vehnäpelto ja variksia [http://www.vangoghgallery.com/painting/p_0779.htm] Jotkut luulevat, että Vincentin lempikasveja olivat auuringonkukat ja hän maalasikin niitä runsaasti. Todellisuudessa van Goghin lempikasvi oli muraatti.

Aiheesta muualla

- [http://www.vangoghmuseum.nl/bisrd/top-1-2.html/ Van Gogh -museo Amsterdamissa]
- [http://www.malarze.walhalla.pl/galeria.php5?art=17 Art Gallery - Vincent van Gogh] Gogh, Vincent van Gogh, Vincent van ko:빈센트 반 고흐 ja:フィンセント・ファン・ゴッホ simple:Vincent van Gogh th:วินเซ้นต์ แวน โก๊ะ

Claude Monet

Oscar-Claude Monet (s. 14. marraskuuta 1840, Pariisi — k. 5. joulukuuta 1926, Giverny, Ranska) oli impressionisteihin kuulunut ranskalainen taidemaalari. Claude Monet syntyi Pariisissa, mutta eli lapsuus- ja nuoruusvuotensa Le Havressa. Hän oli taustaltaan kauppiasperheen poika. Pariisiin palatessaan 1859 hän oli jo aloitteleva taidemaalari. Samana vuonna hänen kerrotaan ystävystyneen tulevan kollegansa Camille Pissarron kanssa. Ranskan sotatila vuonna 1870 sai Monet'n ja Pissarron matkustamaan Lontooseen, jossa he tutustuivat Turnerin ja Constablen maisemamaalaukseen ja ammensivat heiltä vaikutteita tuliaisiksi Pariisiin. Vuosina 1872-78 Claude Monet asui Argenteuilissa Pariisin esikaupunkialueella, ja hänen luonaan kävi usein maalausretkillä muun muassa Edouard Manet, Pierre-Auguste Renoir ja Alfred Sisley. Pariisissa vuonna 1874 näytteillä ollut Monet'n maalaus Impression, soleil levant (suomeksi Impressio, nouseva aurinko, harvinaisemmin Vaikutelma auringon noustessa) tuli antamaan nimen koko impressionistiselle tyylisuunnalle. Paul Cézanne on tunnetusti lausahtanut Monet'sta: "Hän on vain silmä, mutta millainen silmä!" Vuoden 1880 jälkeen Monet ei osallistunut enää impressionistien yhteisnäyttelyihin, vaan kulki omia teitään. Hän osti vuonna 1890 Givernystä talon ja palkkasi sinne täyspäiväiseksi avuksi kuusi puutarhuria. Vuonna 1892 hän laajensi tonttia naapurilta ostetulla suotilkulla, johon oli määrä rakentaa sittemmin maalausten kohteena kuuluisaksi tullut itämainen vesipuutarha. Claude Monet teki useita sarjoja samoista aiheista eri vuorokaudenaikoina. Niissä korostui impressionismille tyypillinen piirre: valojen, varjojen ja värien huolellinen sommittelu. Tunnetuimpia Monet'n sarjoja ovat kymmenet maalaukset Rouenin katedraalista eri valaistusolosuhteissa sekä lummelammikot, joiden maalaamiselle hän erityisesti omistautui elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä.

Valokuvia

kuva:Monet selbstbildnis.jpg|Omakuva kuva:Edouard Manet 010.jpg|Edouard Manet: Claude Monet ateljeeveneessään (1874) (Argenteuil) kuva:Claude_Monet-Waterlilies.jpg|Lummelammikko, yksi tämän aiheen maalauksista (1899) kuva:Claude Monet, Boulevard des Capucines, 1873.jpg|Boulevard des Capucines (1873) kuva:Claude Monet, Fishing Boats Leaving the Harbor, Le Havre.jpg|Le Havre kuva:Claude Monet, Impression, soleil levant, 1872.jpg|Impression, soleil levant (1872) kuva:Monet Umbrella.JPG|Nainen ja päivänvarjo (1875)

Aiheesta muualla

- [http://giverny.org/monet/welcome.htm Claude Monet'lle omistetut sivut]
- [http://www.malarze.walhalla.pl/galeria.php5?art=12 Art Gallery - Claude Monet] Monet, Claude ko:클로드 모네 ja:クロード・モネ

Suzanne Valadon

Suzanne Valadon (1865 – 1938) on yksi Ranskan tunnetuimmista naispuolisista taidemaalareista.

Elämä ja taide

Lapsuus

Suzanne Valadon, oikealta nimeltään Marie-Clémentine Valadon, syntyi aviottomana lapsena Bessines'n kylässä Ranskassa. Hänen äitinsä Madeleine Valadon oli pyykkäri ja kotiapulainen. Tyttären syntymästä aiheutuneen kohun vuoksi Madeleinen oli lähdettävä kylästä ja matkustettava Pariisiin. Lapsuutensa Suzanne vietti Montmartren kaduilla, piirteli katukiviin eikä juuri välittänyt koulunkäynnistä. 15-vuotiaana hän ryhtyi akrobaatiksi sirkukseen ja harjoitti tätä tointa vajaat seitsemän kuukautta, kunnes putoaminen ja loukkaantuminen lopettivat hänen uransa. Toipilasaikanaan hän päätti ryhtyä poseeraamaan taiteilijoiden mallina, ja tässä työssä hänellä oli mahdollisuus seurata taiteilijoiden työskentelyä ja opetella heidän tekniikoitaan. Hän alkoi itsekin piirtää enemmän. Hänen työnantajiensa joukossa olivat mm. Pierre Puvis de Chavannes, Edgar Degas, Henri de Toulouse-Lautrec ja Pierre-Auguste Renoir.

Rakkautta ja taiteilijaelämää

Suzannella oli ailahteleva luonne ja räjähtävä temperamentti. Niinpä hänen rakkaussuhteensakin vaihtuivat usein. Taiteilijan ja mallin suhteeseen liittyi usein myös erotiikkaa, ja Suzanne oli vuoron perään ainakin de Chavannes'in ja Renoirin rakastajattarena. Pitempiaikainen suhde hänellä oli espanjalaisen kirjailijan Miguel Utrillon kanssa. Kun hän vuonna 1883 synnytti pojan, ei isän henkilöllisyyttä koskaan saatu selville. Myöhemmin Utrillo tosin tunnusti lapsen, ja Maurice Utrillon nimellä tämä tuli tunnetuksi yhtenä Montmartren kuuluisimmista taiteilijoista. Sekä Toulouse-Lautrecilla että Degas'lla oli merkittävä vaikutus Suzannen rohkaisemisessa taiteelliselle uralle. Varsinkin Degas oli hyvin vaikuttunut Suzannen rohkeasta ja varmasta piirustustyylistä. Hänen ensimmäiset näyttelynsä 1890-luvun alussa sisälsivät pääasiassa muotokuvia, niiden joukossa Erik Satiesta maalatun. Eksentrikkosäveltäjä Satien kanssa Valadonilla oli lyhyt intiimi suhde vuonna 1893. Satie ehdotti avioliittoa jo ensimmäisenä iltana heidän tavattuaan. Samaan aikaan Suzannen rakastajana oli liikemies Paul Mousis, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1896. Tänä aikana hän muutti pois Montmartrelta ainoan kerran elämässään ja asui vuoroin Pariisissa, vuoroin Pierrefitten kylässä. Vuonna 1894 Suzanne Valadonista tuli ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin Société Nationale des Beaux-Arts'iin. Hän maalasi asetelmia ja maisemia ja oli tunnettu niiden vahvasta sommittelusta ja voimakkaista väreistä. Tunnetuin hän on kuitenkin naispuolisista alastonhahmoistaan. Suzannen elämää varjosti hänen poikansa sairaus. Maurice kärsi henkisistä ongelmista ja tuli voimakkaasti riippuvaiseksi punaviinistä jo nuorena. Useiden raivokohtausten, tolkuttomien juominkien ja silmittömien tuhoamispuuskien jälkeen Maurice oli vietävä mielisairaalaan. Suzanne yritti auttaa poikaansa ehdottamalla, että tämä kokeilisi maalaamista. Maurice osoittautui hyvin lahjakkaaksi ja maalasi kuumeisella kiihkolla aina kun ei juonut.

Menestys

Vuonna 1896 Suzanne jätti Mousis'n palatakseen Montmartrelle ja naidakseen poikansa ystävän, 23-vuotiaan taidemaalarin André Utterin. He elivät kiihkeää rakastavaisten elämää, jota varjostivat alkoholismi ja Mauricen hulluuskohtaukset. Suzannen ja varsinkin Mauricen taiteen äkillinen menestys teki heistä pian upporikkkaita. He ostivat hetken mielijohteesta linnan ja järjestivät suuria, toinen toistaan mielikuvituksellisimpia juhlia. Suzanne tuhlasi hullun lailla: hän jakeli suuria juomarahoja, syötti koirilleen kyljyksiä ravintoloissa ja kissoilleen kaviaaria perjantaisin. Hän saattoi ostaa tyhjäksi kokonaisen kukkakaupan ja lähettää kukat jollekin ystävälleen. Yleisölle Suzanne esiintyi eksentrisesti. Hän käytti porkkanoita ja eläviä etanoita takkinsa koristeena tai piti vuohta ateljeessaan ja syötti sille huonot piirroksensa. Mauricen mentyä naimisiin hänen ei enää tarvinnut huolehtia pojastaan. Myös välit Utteriin viilenivät. Suzannelle oli raskasta joutua eristyksiin taiteilijapiireistä ja tapahtumien keskipisteestä. Viimeisiin töihinsä hän maalasi lähinnä kukkia ja kissoja. Suzanne Valadon kuoli huhtikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1938. Hautajaisissa oli useita hänen taiteilijaystäviään, joukossa mm. André Derain, Pablo Picasso ja Georges Braque.

Lähde

John Storm: The Valadon Story (suomennettu nimellä Montmartren kadut - Suzanne Valadonin elämä) Valadon, Suzanne

Frédéric Chopin

Frédéric François Chopin (s. 1. maaliskuuta 1810 – k. 17. lokakuuta 1849), alkujaan Fryderyk Franciszek Chopin, oli merkittävin puolalainen säveltäjä ja yksi tärkeimmistä pianoteosten säveltäjistä sekä pianisteista. Hän oli yksi harvoista musiikin lapsineroista, ja lyhyen elämänsä aikana hän ehti säveltää runsaasti suosittuja pianosävellyksiä. Chopin omaksui ranskankielisen nimensä muuttaessaan Pariisiin 20-vuotiaana.

Elämä

Nuoruus

Chopin syntyi ranskalais-puolalaiseen perheeseen Żelazowa Wolan kylässä noin 50 kilometriä Varsovasta länteen. Säveltäjän itsensä ja hänen perheensä mukaan hän syntyi 1. maaliskuuta 1810, mutta useita viikkoja myöhemmin tehdyn kastetodistuksen mukaan hän olisi syntynyt jo 22. helmikuuta. Chopinin musikaalinen lahjakkuus tuli esiin jo hyvin varhain ja häntä alettiin verrata Mozartiin. 7-vuotiaana hän oli säveltänyt kaksi poloneesia, ja hänestä tuli vieraileva lapsitähti Varsovan aristokraattisissa salongeissa. Lisäksi hän piti julkisia hyväntekeväisyyskonsertteja. Vuosina 1816–1822 hän sai ammattimaisia pianotunteja viulisti Vojtěch Živnyltä (1756–1842), kunnes oppilaan taidot ylittivät opettajansa. Tämän jälkeen häntä opasti urkujen soitossa pianisti ja Varsovan yliopiston professori Wilhelm Würfel. Vuosina 1823-1826 Chopin opiskeli Varsovan lyseossa, jossa hänen isänsä oli professorina. Syksyllä 1826 hän alkoi opiskella muun muassa sävellystä ja musiikkiteoriaa säveltäjä Józef Elsnerin (1769–1854) ohjauksen alaisena. Elsnerillä oli suuri vaikutus Chopinin musiikilliseen kehitykseen. Vuosina 1829 ja 1830 hän sävelsi kaksi pianokonserttoaan.

Ura Pariisissa

Vuonna 1829 Chopin matkusti Wieniin ja Dresdeniin, joissa sai hyvät arvostelut julkisista esiintymisistään. Vuonna 1830 hän lähti uudelleen Wieniin ja sieltä Münchenin kautta Pariisiin, jossa vietti suurimman osan loppuelämästään. Puolan kapina epäonnistui vuonna 1830, ja seuraavana vuonna Venäjä miehitti Puolan, jonne säveltäjä ei enää koskaan palannut. Ensiesiintyminen Pariisissa 1830 oli suurmenestys. Chopinista tuli nopeasti suosittu pianonopettaja ja hän pääsi mukaan seurapiireihin saaden ympärilleen ihailevien kuuluisuuksien joukon. Tätä kautta hän tutustui muun muassa tunnettuihin kirjailijoihin, kuten Heinrich Heineen, Honoré de Balzaciin ja Théophile Gautieriin. Vuonna 1831 Chopin aloitti ensimmäisten scherzojen ja balladien sekä ensimmäisen etydisarjan säveltämisen. Lisäksi hän sairastui tuberkuloosiin, jonka kanssa joutui taistelemaan lopun elämänsä. 1830-luvun alku ja puoliväli oli Chopinille tuottoisaa aikaa. Hän sai valmiiksi monet kuuluisimmista töistään, jonka lisäksi hän esiintyi kriitikoiden ja yleisön valtavan suosion saaneissa konserteissa. Vuoteen 1838 mennessä hänestä oli tullut kuuluisuus Pariisissa, ja hänen ystäväpiiriinsä kuului nyt myös oopperasäveltäjä Vincenzo Bellini, taidemaalari Eugène Delacroix, joka maalasi Chopinista muotokuvan, sekä säveltäjät Hector Berlioz, Franz Liszt ja Robert Schumann. Vaikka Chopin ajoittain kritisoi kolmen viimeksi mainitun säveltäjän musiikkia, hän myös ihaili heitä ja omisti osan sävellyksistään heille.

George Sand

Vuonna 1836 Chopin meni salaa kihloihin seitsemäntoistavuotiaan puolalaistytön Maria Wodzinskan kanssa, mutta kihlaus peruttiin pian. Samana vuonna säveltäjä tapasi eräissä juhlissa kirjailija Amandine-Aurore-Lucile Dupinin (1804–1876), joka tunnetaan paremmin salanimellä George Sand. Sandin mukaan Chopin oli aseksuaalinen, mistä huolimatta heidän suhteensa kesti seuraavat yksitoista vuotta. Tavallisesti pariskunta vietti talvet Pariisissa ja kesät Sandin maatilalla Nohant-Vicissa Keski-Ranskassa, jossa säveltäjä sai valmiiksi monet teoksistaan. Tuberkuloosin ensimmäiten oireiden ilmaannuttua Chopinissa he matkustivat Mallorcalle talveksi 1838–1839. Talvesta tuli kuitenkin onneton ja monien vaikeuksien sävyttämä. He joutuivat asumaan lämmittämättömissä talonpoikaismajoissa ja silloin hylätyssä Valldemossan luostarissa, ja lisäksi Chopinilla oli suuria vaikeuksia saada piano Pariisista asti kuljetetuksi luostariin. Säveltäjän epätoivo kuvastuu 24 preludissa (opus 28), jotka hän sävelsi suurelta osin Mallorcan-matkan aikana. Sää oli voimistanut Chopinin kroonista keuhkotautia niin pahoin, että pelastaakseen henkensä heidän oli pakko palata Pariisiin. Chopin ei koskaan toipunut täysin talven aiheuttamista rasituksista.

Viimeiset vuodet

preludi Chopin ja George Sand pysyivät yhdessä aina vuoteen 1847 saakka, jolloin he erosivat Sandin lapsista johtuneiden kiistojen vuoksi. Terveydentilansa rapistuessa Chopin pystyi yhä säveltämään, ja hän keskittyi nyt masurkkoihin ja nokturneihin. Viimeisen teoksensa, masurkka f-mollissa, hän sai valmiiksi vuonna 1849. Chopin kuoli 17. lokakuuta vuonna 1849, ja viralliseksi kuolinsyyksi ilmoitettiin tuberkuloosi. Ruumiinavauksessa löydettiin lisäksi merkkejä muista keuhkosairauksista, kuten kystisestä fibroosista ja emfyseemasta. Chopin kärsi voimakkaasta elävältä haudatuksi tulemisen pelosta, ja siksi hän oli vaatinut ruumiinsa avaamista, jotta hänen kuolemastaan voitaisiin olla varmoja. Chopin oli lisäksi toivonut, että hänen hautajaisissaan laulettaisiin Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem. Hautajaiset, jotka oli tarkoitus pitää Madeleinen kirkossa Pariisissa, viivästyivät lähes kaksi viikkoa, koska kirkko ei aluksi suvainnut teoksen vaatimaa naislaulajien käyttöä kuorossa. Lopulta kirkko antoi asiassa periksi. Chopin haudattiin Père-Lachaisen hautausmaalle, tosin hänen sydämensä on haudattu Varsovan Pyhän Ristin kirkon pilariin. Hautajaisia varten tehtiin orkesterisovitus myös Chopinin Hautajaismarssipianosonaatin (Op. 35) kolmannesta osasta, josta on tullut yksi Chopinin tunnetuimmista teoksista.

Musiikki

Chopin omisti koko uransa pianomusiikille, jonka tekniikan hän uudisti. Hänen musiikissaan yhdistyy ainutlaatuinen rytminen taju ja hänen luomansa taiturillinen soittotapa, joiden tuloksena syntyy herkkä ja hauras ääni pohjautuen kuitenkin vakaaseen harmoniaan. Chopinin melodioilla on uniikki rakenne ja monet niistä ovat mieleenpainuvia ja tunnettuja, kuten Vallankumosetydi (etydit opus 10 nro 12) ja Minuuttivalssi (opus 64 nro 1). Chopin oli yksi harvoista 1800-luvun säveltäjistä, joka ei ottanut vaikutteita Beethovenin musiikista. Sen sijaan hänen tyylissään näkyy erityisesti Johann Sebastian Bachin vaikutus. Muita hänen esikuvinaan käyttämiä säveltäjiä olivat pianomusiikissa Carl Maria von Weber, Johann Nepomuk Hummel, Jan Ladislav Dussek ja John Field ja muutoin Vincenzo Bellini. Lisäksi Chopin sai innoitteita puolalaisesta kansanmusiikista. Chopinin musiikki taas vaikutti varsinkin Lisztiin ja Schumanniin: Liszt sovitti useita Chopinin lauluja pianolle ja Schumann puolestaan käytti omissa teoksissaan Chopinin melodioita.

Uudistukset

Chopin vei irlantilaisen säveltäjän John Fieldin kehittämän nokturnen hienostuneemmalle tasolle. Hän käytti ensimmäisenä scherzoa ja keksimäänsä balladia itsenäisinä teoksina. Bachin preludit hän kehitti samoin uudenlaisiksi. Puolalaisessa kansanmusiikissa hän toi masurkkoihin ja poloneeseihin laajemman melodian ja tunteen ilmaisuskaalan, kuten myös wieniläisiin valsseihin. Chopinin etydit muodostavat perustan kyseisen sävellysmuodon repertuaarille. Pianotekniikassa Chopin uudisti erityisesti melodiikkaa ja ornamentiikkaa. Hänen pianoteoksensa ovat keskimäärin hyvin vaativia verrattuna aiempien säveltäjien teoksiin, ja ne edellyttävät pianistilta erityisen hyvää sorminäppäryyttä. Chopin oli hyvin tarkka teostensa esitystavasta, ja esimerkiksi tempon säilyttämisessä hän oli tinkimätön. Säveltäjän kuoleman jälkeen Schumann ja Liszt toivat hänen teoksiinsa niihin kuulumattoman ohjelmallisuuden, mikä leimasi niitä pitkälle 1900-luvulle. Vasta viime aikoina teosten korostetusta romantisoinnista on luovuttu – Chopin itse ei pitänyt itseään romantikkona, vaikka hänet nykyään yhdeksi tyylisuunnan keskeisistä säveltäjistä luetaankin – ja teosten esittäminen tapahtuu nykyisin enemmän säveltäjän alkuperäisiä ajatuksia kunnioittaen.

Tuotanto

Chopinin sävellykset ovat enimmäkseen pienimuotoisia, ja ne on poikkeuksetta tarkoitettu pelkälle pianolle tai pianon sisältäville kokoonpanoille. Tuotannon rungon muodostavat lukuisat soolopianoteokset, kuten 4 balladia, 27 etydiä, 3 fantasiaa, 4 improptua, 58 masurkkaa, 21 nokturnea, 16 poloneesia, 28 preludia, 4 scherzoa, 3 sonaattia ja 19 valssia sekä muutamat muun tyyppiset teokset. Lisäksi on kuusi pianolle ja orkesterille tarkoitettua teosta, kuten kaksi pianokonserttoa ja Grande Polonaise brillante, 20 puolankielistä laulua pianon säestyksellä sekä neljä kamarimusiikkiteosta, jotka kaikki sisältävät pianon yhtenä instrumenttina. 78 lähinnä Chopinin elinaikana julkaistua teosta on opusnumeroitu ("op."), jonka lisäksi on 37 kuoleman jälkeen julkaistua teosta ("op. posth."). Chopinin teokset ovat aina säilyttäneet suosionsa, ja niistä on nykyisin saatavilla runsaasti kattavia levytyksiä.

Aiheesta muualla

- [http://www.angelfire.com/tn3/papazacharias/chopin.html 76 midi] Chopin, Frederic ko:프레데리크 쇼팽 ja:フレデリック・ショパン th:เฟรเดริก ฟรองซัวส์ โชแปง

Erik Satie

Erik Satie (oikealta nimeltään Éric Alfred Leslie Satie, 17. toukokuuta 1866–1. heinäkuuta 1925) oli ranskalainen klassisen musiikin säveltäjä ja avantgardisti, joka on kuuluisa humoristisista ja parodioivista sävellyksistään ja kirjoituksistaan. Satie ehti elämänsä aikana kokeilla ja yhdistellä musiikissaan paljon erilaisia tyylilajeja – usein hän oli paljonkin edellä aikaansa. Yhteistä miltei kaikille hänen sävellyksilleen on kuitenkin tietynlainen minimalismi ja naiivius. Satien tunnetuin teos on pianosarja Gymnopédies, jonka sävellettyään hän alkoi tituleerata itseään "gymnopedistiksi." Paitsi musiikistaan, Satie tunnetaan vielä nykyäänkin omalaatuisena, usein huvittavana hahmona, vuosisadan vaihteen pariisilaisen taiteilijaelämän ruumiillistumana.

Elämä

Gymnopédies Éric Satie (Satie itse käytti muotoa Erik Satie signeeratessaan teoksiaan) syntyi toukokuun 17. päivänä vuonna 1866 Honfleurissa, Normandiassa. Jo nuorena hän muutti Pariisiin ja asui siellä lopun elämäänsä. Hän toimi kahvilapianistina Montmartren kahviloissa (mm. Chat Noir) ja tuli tunnetuksi eriskummallisista elämäntavoistaan. Satie asui muutaman neliömetrin kokoisessa kopperossa, jonka ovi ei mahtunut aukeamaan sängyn takia. Hän pukeutui aina täsmälleen samanlaiseen samettiasuun, joita hän omisti seitsemän kappaletta. Hän herätti huomiota pilapuheillaan ja arvaamattomilla tempauksillaan: hän perusti esimerkiksi oman kirkon, jonka ainoa jäsen hän oli, tai haastoi Pariisin oopperan johtajan kaksintaisteluun. Myöhemmin hän muutti Arcueil-kaupunginosaan ja käveli joka yö Pariisin läpi, turvallisuussyistä vasara taskussaan. Samettipuvut korvasi musta knalli. Säveltäjä Claude Debussy oli hänen pitkäaikainen ystävänsä. Debussy sai Satien kanssa keskustellessaan uusia ideoita impressionismin soveltamisesta musiikkiin, Satie puolestaan Debussyltä teknistä apua mm. sävellystensä orkestroinnissa. Muutenkin Satie sai paljon vaikutteita kuvataiteista. Ennen kaikkea hän oli kokeilija, joka raivasi tietä uusille suuntauksille. Hän ei kuitenkaan koskaan itse jatkanut ajatustensa kehittelyä vaan jätti työn muille. Hyvä esimerkki hänen omalaatuisista sävellyksistään on pianoteos Vexations, jossa sama yksinkertainen teema toistuu 840 kertaa; sen esittäminen kestää noin vuorokauden. Satie alkoi saavuttaa mainetta vasta elämänsä loppupuolella. Hän nousi nuorten radikaalien säveltäjien esikuvaksi ja oli läheisesti tekemisissä kuuden ryhmän (Les Six) kanssa. Hän kuoli liiallisesta alkoholinkäytöstä aiheutuneeseen maksakirroosiin ja keuhkokuumeeseen 1. heinäkuuta vuonna 1925. Hänen asunnostaan, johon hän ei ollut sallinut kenenkään astua jalallaan yli kahteen vuosikymmeneen, löydettiin uskomaton sekasorto.

Musiikki

Satien tuotanto voidaan jakaa kahteen osaan. Toimeentulonsa ja kahvilasoittajan työnsä vuoksi hän sävelsi paljon kabareemusiikkia. Toisaalta hän oli taiteilija, ja taidemusiikin, etenkin näyttämö-, osuus kasvoi hänen muutettuaan Arcueil'hin. Gymnopedioiden ohella Satien tunnetuimmat teokset ovat pianosarja Gnossiennes, sinfoninen draama Socrate sekä baletit Parade ja Relâche.

Sävellyksiä

Relâche
- Quatre Ogives, 1888
- Trois Gymnopédies, 1888
- Gnossienne (nro 5), 1889
- Trois Gnossiennes, 1890
- Gnossienne (nro 4), 1891
- Le Fils des étoiles, 1891
- Uspud, 1892
- Vexations, 1893
- Messe des pauvres, 1895
- Gnossienne (nro 6)
- Pièces froides, 1897
- Je te veux, 1897
- Jack-in-the-box, 1899
- Trois Morceaux en forme de poire, 1903
- Le Piccadilly, 1904
- En Habit de cheval, 1911
- Apercus désagréables, 1912
- Deux Préludes pour un chien, 1912
- Préludes flasques pour un chien, 1912
- Véritables Préludes flasques pour un chien, 1912
- Le Piège de Méduse, 1913 ("lyyrinen komedia")
- Descriptions automatiques, 1913
- Embryons Desséchés, 1913
- Sports et divertissements, 1914
- Avant-dernières pensées, 1915
- Parade, 1917
- Sonatine bureaucratique, 1917
- Musique d'ameublement, 1917
- Socrate, 1918
- La Belle Excentrique, 1920
- Mercure, 1924
- Relâche, 1924

Aiheesta muualla

- [http://www.af.lu.se/~fogwall/satie.html Virallinen sivu englanniksi]
- [http://www.cs.helsinki.fi/u/hpellikk/erik.html Erikistä suomeksi] Satie, Erik ja:エリック・サティ th:เอริก ซาที

Pariisi

Pariisi (ranskaksi Paris) on Ranskan ja Île-de-Francen alueen pääkaupunki. Ilman esikaupunkejaan ja satelliittikaupunkejaan se muodostaa Pariisin departementin. Varsinaisessa Pariisissa asuu noin 2,1 miljoonaa ihmistä (2 142 800 helmikuun 2004 arvio) ja Suur-Pariisin alueella 11,5 miljoonaa ihmistä 14 518 km²:n alueella. Suur-Pariisi on yhdessä Lontoon kanssa Euroopan toiseksi suurin suurkaupunkialue Moskovan jälkeen. Koko maailmassa se on 20. suurin kaupunki.

Maantiede

Moskova Pariisin sijaitsee pohjoisessa Ranskassa Seinen varrella ns. Pariisin altaassa, 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein maastonkohta kaupungin rajojen sisäpuolella on Moulin Rougesta tuttu Montmartren kukkula, joka on 130 metriä korkea. Kaupungin keskustassa sijaitsevat kaksi saarta, Île de la Cité ja Île Saint-Louis. Esikaupunkeja ovat mm. Boulogne-Billancourt, Argenteuil, Versailles, Montreuil, Saint-Denis, Nanterre ja Vitry-sur-Seine. Varsinaisen Pariisin kaupungin pinta-ala on 105,4 km². Jos ei lasketa mukaan kaupungin laitaman suuria Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoja, kaupungin pinta-ala on vain 86,9 km². Pariisin pieni pinta-ala johtuu siitä, että sen rajoja ei ole puistoalueita lukuun ottamatta laajennettu vuoden 1860 jälkeen. Kaupungin asukkaat käyttävät ympäröiviä suuria metsiä virkistysalueina. Pariisin asukastiheys on noin 20 000 asukasta neliökilometriä kohden. Vuotuinen keskilämpötila on 10,6 °C ja sademäärä 639 mm. Lämpimin kuukausi on heinäkuu, jonka keskilämpötila 18,4 °C, ja kylmin tammikuu, 3,4 °C. Sateisinta on kesäkuussa (65 mm), kuivinta helmi- ja huhtikuussa (45 mm).

Historia

Pariisi on syntynyt Île de la Citén saarella alun perin sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Kaupungin nimi tulee kelttiläisestä heimosta (pariisit), joka hallitsi aluetta ennen kuin Rooman valtakunta otti sen haltuunsa vuonna 52 eaa. Aluksi roomalaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Lutetia Parisiorum tai pelkästään Lutetia, joka tarkoittaa soista paikkaa, ja sen asukkaita nimellä Parisii. 50 vuodessa kaupunki oli laajentunut joen kummallekin puolelle. Pariisin ensimmäisenä piispana pidetty Pyhä Denis toi kristinuskon kaupunkiin 200-luvulla. Vuonna 212 sen nimeksi tuli Paris. Roomalaisten valta oli päättynyt vuoteen 508 mennessä, kun frankkien kuningas Klodvig asettui kaupunkiin ja teki siitä Merovinki-dynastian pääkaupungin. 400-luvulla Pariisia uhkasivat Attilan johtamat hunnit, myöhemmin viikingit, joiden hyökkäykset 800-luvulla pakottivat pariisilaiset rakentamaan linnoituksen Île de la Citélle. Merovingihallintoa seurasivat karolinkikuninkaat, joiden heikkous vahvisti Pariisin kreivien asemaa, ja vuodesta 987 alkaen kapetingit, jotka suojasivat kaupungin muureilla 1190–1210 ja aloittivat sen nousukauden. viikingit 1000-luvun alkupuolella kaupunki kasvoi voimakkaasti. Se levisi joen oikealle rannalle, Notre-Damen tuomiokirkko rakennettiin ja Sorbonnen yliopisto perustettiin. Filip II Augustin hallituskaudella alettiin rakentaa laajaa muuria levinneen asutuksen ympärille; myös Bastilji saatiin valmiiksi vuonna 1381. Satavuotisen sodan aikana (1337–1453) Pariisi oli englantilaisten miehittämä. Vuonna 1429 ranskalaiset piirittivät kaupunkia Jeanne d'Arcin johdolla, mutta englantilaisten häätäminen onnistui vasta vuonna 1436. Keskiajalla Pariisi oli kukoistava sivistyskeskus ja kaupankäynnin solmukohta. Uskonsotien aika oli verinen ja tuolloin (1562–98) kaupunki oli katolilaisten tukikohta. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana puhkesi Fronde-kapina, jossa aateliset ja porvaristo nousivat vastustamaan kuninkaanvaltaa. Tämän vuoksi kuninkaanpalatsi siirrettiin läheiseen Versaillesin kaupunkiin. Ranskan vallankumous alkoi Pariisissa hyökkäyksellä Bastiljiin 14. heinäkuuta 1789. Muutenkin 1800-luvulla Pariisin poliittinen merkitys korostui mm. Napoleon Bonaparten vallankaappauksissa ja lukuisissa vallankumouksissa. Väkiluku kasvoi voimakkaasti ja huolimatta Napoleon III:n toteuttamista laajoista uudistuksista esimerkiksi katuverkoston kehittämisessä tyytymättömyys kasvoi. Saksan-Ranskan sodassa 1870–1871 perustettiin Pariisin kommuuni, joka antautui vasta nälänhädän ja taistelujen täyttämän talven jälkeen. Eiffelin torni rakennettiin vuonna 1889. Suuret maailmannäyttelyt vuosina 1855, 1867, 1878, 1889, 1900 ja 1937, joiden tulosta myös torni oli, osoittivat Pariisin kasvaneen yhdeksi maailman tärkeimmistä kaupungeista. Olympialaiset Pariisi on järjestänyt vuosina 1900 ja 1924. Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset tykit ja zeppeliinit vaurioittivat kaupunkia. Marnen ihmeen, Marne-joella saavutetun torjuntavoiton ansiosta saksalaisten eteneminen pysähtyi aivan Pariisin lähellä. Toisessa maailmansodassa Ranskan hallitus julisti Pariisin avoimeksi kaupungiksi, poistui sieltä ja jätti sen saksalaisten miehitettäväksi. Vuonna 1944, kun Yhdysvaltain joukot olivat lähestymässä, alettiin kaupungissa kapinoida saksalaisia vastaan. 26. elokuuta Charles de Gaulle otti sen haltuunsa. Poliittisen opiskelijakuohunnan vuonna 1968 maineikkaimmat mielenosoitukset ja mellakat koettiin Pariisissa. Syksyllä 2005 syrjäytyneet siirtolaisnuoret polttivat autoja ja rakennuksia Pariisin esikaupungeissa, ja levottomuuksien aalto levisi muihinkin Ranskan kaupunkeihin. Viime aikoina Pariisi ei juurikaan ole menettänyt merkitystään "maailman pääkaupunkina". Erilaisten muistomerkkien ja rakennusten puhdistus- ja kunnostustyöhön on panostettu, mikä on vaikuttanut kaupunkikuvaan myönteisesti. Pariisi on maailman eniten vierailtu kaupunki.

Väestö

Charles de Gaulle Vuoden 1999 väestönlaskennassa Pariisin väkiluku oli 2 125 246 (poislukien esikaupungit). Suur-Pariisin asukasluku oli 11 174 743. Pariisin väkiluku on ollut suurimmillaan vuonna 1921, jolloin se ylitti 2,9 miljoonaa. Sen jälkeen väestö on kuitenkin siirtynyt pois keskustasta asumaan lähiöissä ja esikaupungeissa ja keskusta-alueen vapaat tontit on rakennettu toimistoiksi eikä asuintaloiksi. Nykyinen hallinto pyrkii muuttamaan tätä suuntausta ja itse asiassa helmikuussa 2004 väkiluku oli kasvanut ensi kertaa sitten vuoden 1954. Pariisi on aina ollut maahanmuuttajille houkutteleva kaupunki. Vuoden 1999 väestönlaskennassa 19,4 prosenttia asukkaista oli syntynyt Ranskan ulkopuolella ja 4,2 % väestöstä oli muuttanut maahan vuoden 1990 jälkeen. Suurin ulkomailla syntyneiden ryhmä on portugalilaiset. Nyt portugalilaisten tulo on kuitenkin miltei kokonaan lakannut, ja vuoden 1990 jälkeen saapuneiden joukossa suurimmat ryhmät ovat kiinalaiset ja arabit.

Asukasmäärän kehitys

Hallinto

arabit Pariisi jakaantuu kahteenkymmeneen hallinnolliseen alueeseen eli kaupunginosaan (arrondissements), jotka on numeroitu spiraalinmuotoisesti sisältä ulospäin, pienimmät numerot sijaitsevat siis kaupungin keskustassa. Kullakin on oma alipormestarinsa (Maire d'Arrondissement). Järjestyksessä alueet ovat Louvre, Bourse, Temple, l'Hôtel de Ville, Panthéon, Luxembourg, Palais Bourbon, l'Élysée, l'Opéra, l'Entrepôt, Popincourt, Reuilly, Gobelins, l'Observatoire, Vaugirard, Passy, Batignolles-Monceaux, Butte-Montmartre, Buttes-Chaumont ja Ménilmontant. Jokainen arrondissement on jaettu neljään osaan (Quartiers), jotka on numeroitu yhdestä kahdeksaankymmeneen. Numerot 1-4 kuuluvat siis ensimmäiseen piiriin, 5-8 toiseen ja niin edelleen. Pariisin kaupunki on oma departementtinsa, osa Île-de-Francen aluetta. Vuoteen 1964 asti Pariisi kuului esikaupunkeineen Seinen departementtiin, muu osa Pariisin alueesta Seine-et-Marnen ja Seine-et-Oisen departementteihin. Uudistuksessa nämä jaettiin pienempiin osiin, ja nykyään Pariisi koostuu kahdeksasta hallinnollisesta alueesta. Jako on pikemminkin kasvattanut kuin poistanut hallinnon ongelmia. Kolme departementtia (Hauts-de-Seine, Seine-Saint-Denis ja Val-de-Marne) muodostavat renkaan Pariisin departementin ympärille. Tätä kutsutaan usein nimellä "pieni rengas", kun etäisemmät esikaupungit muodostavat vastaavasti "suuren renkaan". Bertrand Delanoë on ollut Pariisin pormestari vuodesta 2001.

Talous

Suur-Pariisi on Lontoon ohella Euroopan suurin talouskeskus. Sen bruttokansantuote 430 miljardia euroa (38 700 euroa/as.) (2002). Kaupungin talouden keskus (La Défense) on Euroopan suurin talouskeskus ja Pariisin pörssi (Euronext) on Euroopan toiseksi suurin pörssi. 40% ranskalaisten yhtiöiden pääkonttoreista sijaitsee Pariisissa. Työttömyysaste alueella on 9,8 % (2004). Pariisin departementin merkittävimmät toimialat ovat yrityspalvelut, kauppa ja yksityispalvelut, jotka muodostavat 2/3 Pariisin taloudesta. Teollisuuden osuus on vain 7 %. Turismi on Pariisille merkittävä tulonlähde. Se tuo 3,1 miljardia euroa vuodessa ja luo 50 000 työpaikkaa.

Liikenne

La Défense Pariisin liikenne on pahamaineisen hidasta ja ruuhkautunutta. Kaupunkia ympäröi kehätie Périphérique. Kaupunginjohtaja Delanoën kaudella kaupunkiin on rakennettu satoja kilometrejä bussikaistoja ja yksityisautoilun määrää on huomattavasti vähennetty. Myös Seine -joen varrella kulkevia autoteitä on yhä enemmän otettu virkistyskäyttöön, muun muassa sunnuntaisin. Kesällä rantakadulla on ollut vuodesta 2003 alkaen keinotekoinen hiekkaranta. Pariisi on Ranskan moottori-, rauta- ja maantieverkoston keskus. Sen jokisatama on Marseillen ja Le Havren jälkeen Ranskan kolmanneksi tärkein satama. Pariisissa on kaksi merkittävää lentokenttää: Orlyn kenttä (Pariisin eteläpuolella) ja Aéroport de Roissy-Charles de Gaulle (lähellä Roissy-en-Francea). Kolmas ja paljon pienempi kenttä on 70 km pohjoiseen Pariisista Beauvais'n kaupungissa. Vanhaa Le Bourgetin kenttää käyttävät yksityiskoneet ja ilmailunäytökset. Siellä on myös ilmailumuseo. Kaupungissa on tiheä metroverkko Métro, joka avattiin maailmannäyttelyssä vuonna 1900, ja suuri määrä bussilinjoja. Asukkaita palvelevat myös nopeat RER-lähijunat. Raitiovaunu tulee takaisin kaupunkikuvaan vuonna 2006, kun Pariisia ympäröivän kehän ensimmäinen vaihe valmistuu. Julkista liikennettä koordinoi Syndicat de transports d'Île-de-France (STIF). Pyöräilyn merkitys Pariisissa on lisääntynyt viime vuosina. Keskustan alueella on satoja kilometreja pyöräteitä, jotka osittain on yhdistetty bussikaistojen kanssa. Pyöriä on tarjolla myös turisteille, esimerkiksi RATP:illa on pyörävuokraamo Boulevard Bourdonilla. Pariisin yhdistää Lontooseen kanaalin tunnelin kautta liikennöivä Eurostar-juna.

Kaupunkikuva ja nähtävyydet

Eurostar Eurostar Eurostar "Valon kaupunki" Pariisi on jo kauan ollut maailman suosituin matkailukohde. Sen asema monien kansainvälisten järjestöjen pääpaikkana sekä taloudellisen, poliittisen ja matkailullisen elämän keskuksena on tehnyt siitä yhden maailman tärkeimmistä kaupungeista. Se on tunnettu kauniista arkkitehtuuristaan, puistokaduistaan ja museoidensa runsaudesta. Monet rakennukset ovat hyvin vanhoja. Kadut ovat leveitä puistokatuja lukuun ottamatta yleensä kapeita, ja niitä reunustavat kaupat ja pikkuliikkeet. Seine-joki kulkee kaupungin läpi muodostaen kaaren lounaasta kaakkoon ja jakaa kaupungin kahteen osaan: "oikeaan" rantaan pohjoisessa ja "vasempaan" etelässä. Joen ylittää yli kolmekymmentä siltaa, joista vanhin on Pont neuf, joka yhdistää mantereen Île de la Citén saareen. Pariisi sisältää myös kaksi suurta viheraluetta: Bois de Boulogne, jonka pinta-ala on 846 hehtaaria, sijaitsee lännessä, Bois de Vincennes (995 hehtaaria) idässä. Muista puistoista kuuluisimmat ovat Tuileries'n puisto (Jardin des Tuileries) ja Luxembourgin puisto (Jardin du Luxembourg). Lisäksi on useita pienempiä puistoja ja viheralueita. Pariisin tärkeimmät nähtävyydet keskittyvät ydinkeskustaan. Kaupungin sydämessä Île de la Citén saarella sijaitsevat Notre Damen katedraali (Notre-Dame de Paris), kirkko Sainte-Chapelle, oikeuspalatsi (Palais de Justice) sekä Pariisin vanhin sairaala Hôtel-Dieu. Muista Pariisin kirkoista tärkeimpiä ovat Saint-Germain-des-Prés, Montmartren Sacré-Coeur, Saint-Sulpice, Saint-Eustache ja La Madeleine. Louvre taidekokoelmineen on itseoikeutetusti Pariisin palatseista tunnetuin. Se on toiminut taidemuseona vuodesta 1791. Muita palatseja ovat Palais Royal, presidentin virka-asunto Palais de l'Élysée, parlamentti Palais-Bourbon, Palais du Luxembourg ja 1900 maailmannäyttelyyn rakennettu Petit palais. Napoleonin hauta sijaitsee Invalidikirkossa Hôtel des Invalides'ssa. Pääkatu Avenue des Champs-Élysées kulkee kahden aukion välillä: Place Charles de Gaullen ja Place de la Concorden, joista edellisellä kohoaa Riemukaari ja jälkimmäisellä Luxorin obeliski. Lukemattomista museoista on Louvren lisäksi mainittava taidemuseo Musée d'Orsay, nykytaiteen museo Centre Georges-Pompidou, Musée du Montparnasse, keskiaikaisen taiteen museo Musée de Cluny sekä Musée Picasso. Pariisin maamerkki on tietysti Eiffelin torni. Se rakennettiin maailmannäyttelyä varten vuonna 1889 ja sen huipulta on mahdollista nähdä jopa 80 kilometrin päähän. Taiteilijoiden alueina on perinteisesti pidetty Montparnassen ja Montmartren ohella Latinalaiskorttelia (Quartier Latin), jossa sijaitsevat suurmiesten hautapaikkana tunnettu Panthéon sekä Pariisin yliopiston La Sorbonnen rakennukset. Oikeastaan yliopisto on jaettu kolmeksitoista itsenäiseksi yliopistoksi, ja opiskelijoita siellä on noin 300 000. Pariisissa on myös maailman toiseksi suurin kirjasto Bibliothèque nationale de France.

Monumentteja ja rakennuksia

- Eiffelin torni
- Riemukaari (Arc de Triomphe)
- Notre Damen katedraali
- Sainte-Chapelle
- Église de la Madeleine
- Vapaudenpatsas – Eiffelin suunnittelema pieni prototyyppi New Yorkin patsaasta, jonka Ranska lahjoitti Yhdysvalloille
- Sacré-Coeur -basilika
- Palais Garnier – Pariisin ooppera
- Hôtel des Invalides
- Panthéon
- La Sorbonne – Pariisin yliopisto

Museoita

- Louvre
- Musée d'Orsay
- Pompidou-keskus
- Musée Rodin
- Musée du Montparnasse
- Musée de Cluny
- Musée Picasso
- Ilmailumuseo Musée de l'Air et de l'Espace Le Bourget'n lentokentällä

Katuja, kaupunginosia ja muita paikkoja

- Montmartre
- Montparnasse
- Pariisin katakombit
- Champs-Élysées
- Père-Lachaisen hautausmaa
- Cimetière de Montmartre
- Cimetière du Montparnasse
- Cimetière de Passy
- Latinalaiskortteli
- Le Marais
- Pariisin metro
- Place de la Concorde
- Place de la Bastille – Bastilji
- Rue de Rivoli -kauppakatu
- Samaritaine-tavaratalo
- Pigalle
- Moulin Rouge -kabaree

Pariisin liepeillä

- Versaillesin palatsi, aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakennuttama loistelias palatsi Pariisin ulkopuolella
- Disneyland Paris, Pariisista noin 30 km
- Parc Astérix Pariisista pohjoiseen
- Fontainebleau, François I:n muokkaama linna sekä eriskummalliset hiekkakivimuodostelmat ympäröivässä metsässä, Pariisista noin 60 km
- Barbizon, Fontainebleaun lähettyvillä sijaitseva impressionistien suosima kylä
- La Défense – liikekaupunginosa

Urheilu

Pariisissa pidetään vuosittain Ranskan avoin tennisturnaus joka kestää toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun. Pariisi on myös Ranskan ympäriajon eli Tour de France-pyöräilykilpailun maali. Olympialaiset järjestettiin kaupungissa vuosina 1900 ja 1924.

Tunnettuja urheiluseuroja

- Paris Saint-Germain, jalkapallo
- Stade Français, rugby

Kansainvälisiä järjestöjä

Pariisi on useiden kansainvälisten järjestöjen päämajan kotikaupunki, esim.
- Euroopan avaruusjärjestö (ESA)
- YK:n alajärjestö UNESCO
- OECD
- Interpol

Suomen suurlähetystö, Pariisi

Suomen suurlähetystö sijaitsee Pariisissa osoitteessa 1, Place de Finlande, 75007 Paris. Suurlähettiläänä toimii Charles Murto.
- [http://www.amb-finlande.fr/ Suomen suurlähetystö, Pariisi]

Aiheesta muualla

- [http://www.paris.fr/ Paris.fr] - kaupungin viralliset sivut
- [http://wikitravel.org/en/Paris Pariisi Wikitravelissa] Luokka:Pääkaupungit Luokka:Ranskan kaupungit Luokka:Pariisi als:Paris (Stadt) ko:파리 시 ja:パリ simple:Paris th:ปารีส

272

Tapahtumia

- Rooman keisari Aurelianus valtaa Palmyran kuningaskunnan. Kuningatar Zenobia pakenee Parthiaan.

Syntyneitä

- Konstantinus Suuri, Rooman keisari (voi myös olla 273 tai 274)

Kuolleita

- Pariisin piispa Denis kuolee marttyyrikuoleman. ko:272년

Pariisin kommuuni

Pariisin kommuuni viittasi alun perin Pariisin hallitukseen Ranskan suuren vallankumouksen aikaan. Nykyään termi liitetään useimmin sosialistiseen hallintoon, joka lyhytaikaisesti hallitsi Pariisia 26. maaliskuuta—30. toukokuuta 1871. Kommuunin jäsenistä käytetään termiä kommunardit.

Sota Preussia vastaan ja kapina

Pariisin kommuunin syntymisen taustalla oli 1871 Ranskan sodassa Preussia vastaan kokeman tappion nostattama kansannousu ja vallankumouksellisten aatteiden leimahtaminen. Preussilaisten rauhanehtoihin kuului Pariisin miehitys. Kaupunki itse ja sen kansalliskaarti olivat pitäneet valloittajat pois kaupungista kuuden kuukauden ajan. Pariisin väestö oli miehitystä vastaan, ja he rajoittivat preussilaisten joukkojen hallinnoiman alueen pieneen osaan kaupunkia ja pitivät vahtia sen rajoilla. Adolphe Thiersin hallinnoima Kolmannen Tasavallan hallitus oli huolissaan siitä, että työläiset aseistautuisivat kansalliskaartin varustein ja provosoisivat preussilaisia. Tämän estämiseksi, 18. maaliskuuta, ranskalaiset joukot tunkeutuivat Pariisiin ottamaan aseet haltuunsa. Kansalliskaarti kieltäytyi luovuttamasta niitä, ja Ranskan hallituksen joukot joutuivat pakenemaan Versailles'n kaupunkiin julistaen sodan Pariisille.

Kommuunin perustaminen ja määräykset

26. maaliskuuta uusi 81-jäseninen kaupunginvaltuusto valittiin presidenttinään Louis-Auguste Blanqui. 28. maaliskuuta Pariisin kommuuni julistettiin perustetuksi. Eräät paikalliset vyöhykkeet säilyttivät piirityksenaikaiset organisaationsa. Pariisin kommuuni lakkautti asevelvollisuuden ja korvasi seisovan armeijan kaikkien asetta kantamaan pystyvien kansalaisten muodostamalla kansalliskaartilla. Kommuuni myös laittoi lailla jäihin kaikki maksamattomat sota-ajan vuokrat ja kielsi panttilainaamoja myymästä tavaroita ulos. Panttilainaamojen jäädyttämisen syy oli pelko siitä, että työläiset olivat mahdollisesti sodan aikana pantanneet työkalunsa. Kommuuni myös erotti kirkon valtiosta ja teki kaikesta kirkon omaisuudesta valtion omaisuutta, kielsi uskonnon kouluista, siirsi velkavelvoitteita ja kielsi velkakoron. Kirkkojen sallittiin jatkaa uskonnollista toimintaa vain jos ne tarjosivat iltaisin tilat julkisille poliittisille kokouksille. Tämä määräys teki kirkoista tärkeitä kommuunin poliittisia keskuksia. Kommuuni otti myös käyttöön vanhan Ranskan suuren vallankumouksen aikaisen ajanlaskun. Samaan aikaan paikalliset, piirityksen aikana muodostetut kokousryhmät jatkoivat omien tavoitteidensa ajamista, useimmiten paikallisten työläisten alaisuudessa. Vaikka kommuunin hallinto oli muodollisesti reformistinen, oli kokonaisuus ennemminkin vallankumouksellinen. Näitä aatteita edustivat muun muassa anarkistit, sosialistit, Blanquistit ja liberaalimmat tasavaltalaiset. Tietyillä poliittisilla ratkaisuilla, erilaisten vallankumouksellisten ennennäkemättömällä yhteistyöllä ja suurella työläisvallan määrällä Pariisin kommuuni on saanut vankkumattoman aseman anarkistien ja marxilaisten sosialistien juhlinnan kohteena aina tähän päivään saakka.

Luhistuminen ja tappiot

tasavaltalaiset Hallituksen Versailles'n-armeija hyökkäsi kommuunin kimppuun 2. huhtikuuta, ja kaupunkia pommitettiin jatkuvasti. Hyökkääjän ylivoima oli niin suuri, että huhtikuun puolesta välistä asti se kieltäytyi neuvottelemasta. Joukot saavuttivat ja mursivat kaupunginmuurin lännestä käsin 21. toukokuuta. Kovin vastarinta tuli itäisistä työväenkortteleista, joissa taistelu jatkui kahdeksan päivän katutaisteluissa ennen lopullista tappiota Bellevillessä ja Menilmontantissa. Hallituksen joukot syyllistyivät monesti aseettomien kansalaisten tappamiseen. Kuolonuhreja uskotaan olleen 30 000. Pidätetyistä 30 000:sta monet ammuttiin ja 7 000 karkotettiin Uuden Kaledonian rangaistussiirtolaan. Vastarinnan murennuttua viimeiset kommunardit ammuttiin Père-Lachaisen hautausmaan muuria vasten, joka nykyään tunnetaan tapahtuman johdosta kommunardien muurina. Tuhansia muita kommuunin jäseniä marssitettiin oikeudenkäynteihin Versailles'hin. Muutamat harvat kommunardit pakenivat, pääasiallisesti pohjoisessa olevien preussilaisten linjojen läpi. Lopullisia kommunardien kuolonuhreja uskotaan olleen 20 000—40 000; hallituksen menetykset liikkuvat 9 000:n tuntumassa. Pariisi jatkoi sotatilan alaisuudessa seuraavan viiden vuoden ajan. Père-Lachaise

Myöhempi merkitys

Kommuunin kaatumisen jälkeen sen johtoa arvosteltiin liian lempeistä otteista haudanvakavassa tilanteessa. Karl Marxia ärsytti se, että kommunardit olivat "haaskanneet kallista aikaa" järjestäessään demokraattisia vaaleja sen sijaan, että olisivat kerralla tehneet lopun Versailles'n armeijasta ja hallituksesta. Ranskan kansallispankki miljardeine frangeineen jäi kommunardeilta tyystin koskematta ja vartioimatta. Kommuuni vain pyysi kohteliaasti lainaa pankista. He pelkäsivät, että pankin valtaaminen aiheuttaisi tuomion maailmalta. Niinpä paljon rahaa siirrettiin Pariisista Versailles'hin rahoittamaan armeijaa, joka murskaisi kommuunin. Pariisin kommuunia ovat ihailleet monet sosialistijohtajat. Mao Zedong viittasi usein siihen. Lenin piti Marxin ohella kommuunia elävänä esimerkkinä proletariaatin diktatuurista. Hän vaati, että hautajaisissa hänet käärittäisiin punaiseen lippuun, joka oli säästynyt Pariisin kommuunin ajoilta. Neuvostoliiton avaruuslento Voshod 1 vei mukanaan propagandasyistä palasen kommunardilippua.

Katso myös

- Kommuuni Luokka:Ranskan historia ja:パリ・コミューン

Moulin Rouge

Moulin Rouge ("Punainen mylly") on Boulevard de Clichyllä Pariisissa sijaitseva tunnettu kabaree. Siitä on muodostunut ranskalaisen kulttuurin ja vuosisadan vaihteen pariisilaisen boheemielämän symboli. Nykyään se tarjoaa yhä tanssiesityksiä uteliaille turistijoukoille. Moulin Rougen rakennutti vuonna 1889 Joseph Oller. Se sijaitsee Pigallen prostituutioalueella Pariisin kahdeksannessatoista piirissä (arrondissement) Montmartren lähellä ja on kuuluisa suuresta punaisesta tuulimyllystä katollaan. Pariisin Moulin Rougen nimen ovat ottaneet useat muutkin yökerhot ympäri maailmaa. Henri de Toulouse-Lautrec on maalannut useita näkymiä kabareen yöelämästä. Merkittäviä esiintyjiä Moulin Rougessa ovat olleet mm. La Goulue, Yvette Guilbert, Jane Avril, Mistinguett ja Le Pétomane. Kabaree on antanut nimen ainakin kuudelle elokuvalle ja yhdelle kirjalle.

Aiheesta muualla

[http://www.moulinrouge.fr Moulin Rouge Paris], virallinen sivu ranskaksi ja englanniksi Le Pétomane luokka:Pariisi

Luokka:Pariisi

Luokka:Ranskan kaupungit

Jörg Syrlin (der Jüngere)

Jörg Syrlin, der Jüngere (
- um 1455 in Ulm; † 1521) war ein deutscher Bildhauer und Zunftmeister. Er ist der Sohn von Jörg Syrlin (der Ältere). Eines seiner bekanntesten Werke ist das spätgotische Chorgestühl in der Klosterkirche des Klosters Blaubeuren aus dem Jahr 1493. Syrlin, Jörg (der Jüngere) Syrlin, Jörg (der Jüngere) Syrlin, Jörg (der Jüngere)

warsaw map Randki hotels Vienna spalacze t�uszczu hotels Krakow

:: RELATED NEWS ::

Sobhuza II
Sobhuza II (ur. 22 czerwca 1899 w Mbabane, zm. 21 sierpnia 1982), król Suazi w latach 1921-1982. Syn i następca króla Bunu, w chwili śmierci ojca miał kilka miesięcy; regencję do

Emetyna
Emetyna - alkaloid występujący w korzeniu ipekakuany. Jego działanie pierwotniakobójcze było wykorzystywane do leczenia do leczenia czerwonki amebowej oraz motylicy wątrobowej. Działanie wykrztuśne i wymiotne emetyny jest powodowane prez silne drażnienie błony śluzowej żołądka. Emetyna podowana w dużych dawkach kumuluje się w organiźmie i może spowodować uszkodzenia żołądka, wątroby, a nawet zatrzyma

ORP Grom
ORP Grom - nazwa noszona przez trzy okręty Polskiej Marynarki Wojennej:
- ORP "Grom" (1937-1940) - niszczyciel typu Grom, wszedł do służby w 1937, zatopiony pod Narvikiem w 1940 przez niemieckie lotnictwo
- ORP "Grom" (II) (1957-1973) - niszczyciel radzieckiego projektu 30bi

Marcin Kober
Marcin Kober, także Chober, Cober, Coeber, Khober, Koeber, Koebner (ur. ok. 1550 we Wrocławiu, zm. przed 9 listopada 1598 w Krakowie lub Warszawie), malarz działający w Polsce.

Rys historyczny

Był malarzem okręt podwodny projektu 641 (w kodzie NATO: typu Foxtrot), zbudowany w ZSRR. Był to trzeci polski okręt o tej nazwie. Ostatnim dowódcą okrętu był kmdr ppor. Dariusz Larowski (poprzednio dowodził ORP Wilk). Na przełomi

ORP Sęp
ORP Sęp - nazwa noszona przez dwa polskie okręty podwodne.
- ORP Sęp (okręt podwodny 1939) (1939-1969) - okręt uczestniczył w kampanii wrześniowej, następnie na czas II wojny światowej internowany w Szwecji, po wojnie powrócił do kraju
- ORP Sokół - nazwa noszona przez cztery polskie okręty: holownik i trzy okręty podwodne.
- ORP Sokół (holownik) (1920-1957) - holownik
- ORP Sokół (okręt podwodny 1941) (1941-1946) - wydzierżawiony od Wielkiej Brytanii okręt podwodny typu Ursula z okresu II wojny

Kościół rzymskokatolicki na Ukrainie

Historia

Kościół Rzymskokatolicki pojawił się na zachodniej Ukrainie już w XIII w. za rządów halickiej linii Rurykowiczów. W 1254 r. Daniel Halicki uzyskał od papieża tytuł królewski. Ekspansję katolicyzmu w rycie ł

ORP Dzik (typu U)
ORP Dzik (P.52) - okręt podwodny typu Ursula, o numerach rozpoznawczych P.52, dzierżawiony przez Polską Marynarkę Wojenną od Royal Navy w latach 1942-1946. W 1946 P.52 przekazany został w ramach dzierżawy Danii i przeminowany na U 1 a następnie w 1950