:: wikimiki.org ::

Montserrat

Montserrat

:Tämä artikkeli käsittelee Karibianmeren saarta. Montserrat on myös vuori (1 241 m) Espanjan Kataloniassa. Montserrat on Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnoima tuliperäinen 102 km²:n saari Leewardsaarilla Karibianmerellä. Pääkaupunki Plymouth. Saarella alkoi 18.6.1995 tuhoisa tulivuorenpurkaus, joka aiheutti laajoja evakuointitoimenpiteitä kylien jäädessä laavavirtojen alle. Tämä aiheutti joukkopaon saarelta. right

Tärkeimmät vientituotteet

- pienteollisuustuotteet
- kasvit center Luokka:Karibianmeren epäitsenäiset alueet Luokka:Karibianmeren saaret Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta ja:モントセラト

Montserrat (vuori)

:Tämä artikkeli käsittelee Espanjan Kataloniassa sijaitsevaa vuorta. Montserrat on myös Karibianmeren saari. Karibianmeren Montserrat on vuori Barcelonan maakunnassa, Kataloniassa. Vuori sijaitsee noin 20 kilometriä Barcelonan kaupungista luoteeseen. Vuoren nimi, katalaaninkielinen Montserrat, tarkoittaa sahattua vuorta ja nimi tulee tämän kallioisen vuoren erikoisesta muodosta – se näyttää ikään kuin kiveen "sahatulta". Vuori on tunnettu erityisesti siellä sijaitsevasta, vuonna 1025 perustetusta benediktiiniläisluostarista, joka on omistettu Katalonian hiippakunnan suojeluspyhimykselle, Montserratin neitsyelle (la Virgen de Montserrat), ja joka on edelleenkin toiminnassa oleva, noin 80 munkkia majoittava munkkiluostari. Montserrat on suosittu turisti- ja pyhiinvaelluskohde, jossa vierailee vuosittain yli miljoona turistia ja pyhiinvaeltajaa. Luostarin yhteyteen onkin lähinnä pyhiinvaeltajia ajatellen perustettu myös hotelli.

Tiesitkö, että...

Montserratin neitsyelle
- Kataloniassa on perinteisenä tapana pyytää Montserratin neitsyeltä apua oman tai läheisen sairauden hetkenä (tai muuna elämän kriisihetkenä tai merkkitapahtumien edellä), ja luvata tehdä pyhiinvaellusmatka Montserratin vuorelle, jos toive toteutuu. Moni myös toteuttaa lupauksensa.
- Montserratin luostarissa on erityinen huone, jossa pyhiinvaeltajien neitsyelle tuomat lahjat ovat nähtävillä. Lahjat tuodaan yleensä kiitoksen osoitukseksi esim. sairaudesta toipumisesta, lapsen syntymästä tai muista merkkitapahtumista. Luokka:Barcelonan maakunta Luokka:Espanjan vuoret

Katalonia

Katalonia (katalaaniksi Catalunya, espanjaksi Cataluña) on itsehallintoalue Koillis-Espanjassa. Sitä rajoittavat pohjoisessa Ranska ja Andorra, idässä Välimeri, etelässä Valencia ja lännessä Aragonia. Sen pääkaupunki on Barcelona. Historiallinen Katalonia ulottuu pohjoisessa Pyreneiden yli sisältäen Roussillonin historiallisen kreivikunnan, joka on kuulunut Ranskaan vuodesta 1659 (Pyrénées-Orientalesin maakunta), jolloin solmittiin Pyreneitten rauha Ranskan ja Espanjan kuningaskunnan välillä. Katalonialaiset nationalistit nimittävät aluetta nimellä Catalunya Nord, Pohjois-Katalonia.

Maakunnat

Katalonia jaetaan neljään maakuntaan:
- Barcelona
- Girona (espanjaksi Gerona)
- Lleida (Lérida)
- Tarragona

Kulttuuri

Aiheesta muualla

- [http://www.gencat.net/turistex_nou/home_ang.htm Catalunya tourism] – Katalonian hallituksen ylläpitämä sivusto, joilta saa englanninkielistä tietoa koko Kataloniasta Luokka:Katalonia zh-min-nan:Catalunya ko:카탈루냐 지방 ja:カタルーニャ州 simple:Catalonia

Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.

Historia

Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927. Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä. Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä, Euroopan unionissa ja NATOssa. Sillä on myös toisen maailmansodan voittajavaltiona pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin. Katso myös: Ison-Britannian kuningas

Politiikka

Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä valtaoikeuksia ei käytetä, vaan valtaa käyttää demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri, joka käyttää valtaansa monarkin nimessä. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen, 659 jäseniseen alahuoneeseen jäsenet valitaan vaalilla, ja ylähuoneeseen nimitetään. Historiallisesti ylähuoneen jäsenyys on periytynyt, tämä järjestelmä on kuitenkin lopetettu. Pääministeri on parlamentin suurimman puolueen johtaja, tällä hetkellä pääministerinä on Labour-puolueen Tony Blair. Vuonna 1999 käynnistettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannille on myös sovittu perustettavaksi parlamentti, tosin suunnitelman toteutus on nykyisin jäissä.

Osat

1999 Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) osat pinta-alan mukaan:
- 1. Englanti, 130 395 km²
- 2. Skotlanti, 78 782 km²
- 3. Wales, 20 779 km²
- 4. Pohjois-Irlanti, 14 139 km² Englannissa on yhdeksän hallituksen virastoaluetta koillinen, luoteinen, Yorkshire, Humber, itäiset sisämaat (East Midlands), läntiset sisämaat (West Midlands), itäinen, Suur-Lontoo, kaakkoinen ja lounainen. Alueet on edelleen jaettu kreivikuntiin (county) ja keskushallituksen alaisiin alueisiin, paitsi Lontoo, joka koostu kaupunginosista (borough). Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissä on 22 keskushallinnon alaista aluetta, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (County Borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 piiriä (District). Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu myös joukko erillisalueita. De jure ne eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, vaan kruununsiirtomaita, joiden ulkopolitiikkaa Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa. Näitä ovat: Anguilla, Bermuda, Brittiläinen Intian valtameren territorio (British Indian Ocean Territory), Brittiläiset neitsytsaaret (British Virgin Islands), Caymansaaret, Falklandsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari (Isle of Man), Montserrat, Pitcairn (Pitcairn Islands), Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret (South Georgia and the South Sandwich Islands) sekä Turks- ja Caicossaaret.

Maantiede

Turks- ja Caicossaaret Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin. Wales on enimmäkseen vuoristoista, korkein huippu on Snowdown 1085 m. Skotlannin maantiede vaihtelee, etelässä ovat alamaat ja ylämaat pohjoisessa ja lännessä, kuten myös Skotlannin korkein huippu, Ben Nevis 1343 m. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth), ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandsaaret. Pohjois-Irlanti on enimmäkseen kukkulaista, Irlannin kanssa on 360 km maarajaa. Yhdistyneen kuningaskunnan saarien määräksi arvioidaan 1098. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 km merelle. Britannian saaren erottaa mantereesta kapeimmillaan Doverin kohdalla vain 35 km levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan.

Talous

Yhdistyneen kuningaskunnan talous on yksi maailman suurimpia, BKT:n mukaan mitattuna sijalla kuusi, ja yksi vahvimpia Euroopassa, inflaatio, korot ja työttömyys (4,8 % 2004) ovat pysyneet matalina. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana valtio on yksityistänyt voimakkaasti ja pyrkinyt rajoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitomenoja. Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, tuottaen 60 % kulutetusta ruuasta vain 1 %:lla työvoimasta. UK:lla on laajat hiili-, kaasu- ja öljyvarat, energiantuotanto tuottaa 10 % BKT:sta, yksi suurimpia osuuksia teollistuneissa maissa. Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joka tekee UK:sta maailman kuudenneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan. Palveluala, erityisesti pankkitoiminta, vakuutus ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BTK:sta, ja työllistävät 70 % työvoimasta, teollisuuden osuuden edelleen vähentyessä. Turismi on myös tärkeä tulonlähde, maassa vierailee 24 miljoonaa turistia joka vuosi, mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman turistikohteen. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on toistaiseksi jättänyt liittymättä euroalueeseen.

Väestö

Etniset ryhmät: englantilaiset 81,5 %; skotit 9,6 %, irlantilaiset 2,4 %; walesilaiset 1,9%; ulsterilaiset 1,8 %; länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 % Uskonnot: anglikaanit ja katoliset 40 miljoonaa, muslimit 1,5 miljoonaa, presbyteerit 800 000, methodistit 760 000, sikhit 500 000, hindut 500 000, juutalaiset 350 000 Kielet: englannin kieli, kymri (26 % Walesin väestöstä), skotlannin kieli; 60 000 puhujaa Skotlannissa

Kulttuuri

Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan kulttuuri Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming ja Tim Berners-Lee. Britit uskovat monien urheilulajien olevan kotoisin Britanniasta: jalkapallo, squash, golf, nyrkkeily, rugby, kriketti, snooker ja biljardi. Monet näistä ovatkin erityisen suosittuja Britanniassa ja valtakunnan entisissä alusmaissa. Tunnettuja proosakirjailijoita ovat esimerkiksi Jane Austen, Agatha Christie, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Samuel Johnson, Mary Shelley, George Orwell ja J. R. R. Tolkien. Merkittäviä runoilijoita puolestaan ovat esimerkiksi William Shakespeare, George Gordon Byron (Lordi Byron), John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling. Musiikin alalla kuuluisia säveltäjiä ovat Ralph Vaughan Williams ja Andrew Lloyd Webber (mm. Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista. Kuuluisia brittiläisiä rock-yhtyeitä ovat The Beatles, Rolling Stones, The Who, the Kinks, Led Zeppelin, Pink Floyd, Queen ja Uriah Heep. Edelleen Sex Pistols ja nykyisin Manic Street Preachers, Oasis, ja Radiohead. Lontoo on yksi maailman teatterikeskuksista. Teatterit sijoittuvat pääasiassa Lontoon West Endiin. Televisio- ja elokuvatuotanto on myös merkittävää, tärkein tv-tuottaja on BBC.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- lyijy
- kipsi

Merkittävimmät vientituotteet

- teollisuustuotteet
- koneet
- kemikaalit

Linkkejä

- [http://maps.google.com/maps?ll=54.278055,-2.131348&spn=11.409237,32.431641&z=12&t=h&hl=en Yhdistynyt kuningaskunta Google Mapsissa] Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta ms:United Kingdom zh-min-nan:Liân-ha̍p Ông-kok ko:영국 ja:イギリス simple:United Kingdom th:สหราชอาณาจักร

18. kesäkuuta

18. kesäkuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 169. päivä (170. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 196 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Tapio :- suomenruotsalainen kalenteri: Ingolf :- ortodoksinen kalenteri: Leino, Onni :- saamenkielinen kalenteri: Joŋgu :- vanhemmissa kalentereissa: Björn, Detlaus, Homerus, Laurentia, Leontius

Tapahtumia

- 1778 - Yhdysvaltojen vapaussota: brittiläiset joukot lähtivät Pennsylvaniana Philadelphiasta.
- 1812 - Vuoden 1812 sota: Yhdysvaltain kongressi julisti sodan Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneelle kuningaskunnalle.
- 1815 - Napoleonin sodat: Waterloon taistelu pakotti Napoleon Bonaparten luopumaan Ranskan kruunusta toistamiseen.
- 1858 - Charles Darwin vastaanotti Alfred Russel Wallacelta tutkimuspaperin, joka sisälsi Darwinin kanssa lähes yhtenevät evoluutioon liittyneet johtopäätökset. Tämä sai Darwinin julkaisemaan teoriansa.
- 1873 - Suffragetti ja kansalaisoikeustaistelija Susan B. Anthony sai 100 dollarin sakot yrittäessään naisena äänestää Yhdysvaltain vuoden 1872 presidentinvaaleissa.
- 1910 - Glendalen kaupunki perustettiin Arizonassa.
- 1923 - Checker Cab asetti ensimmäiset taksinsa liikenteeseen Yhdysvalloissa.
- 1928 - Ilmailu: Amelia Earhart ylitti ensimmäisenä naisena lentokoneella Atlantin valtameren (hän oli matkustaja, Wilmer Stutz ohjasi ja Lou Gordon oli mekaanikko).
- 1940 - Charles de Gaullen vetoomuspuhe Ranskan vastarinnan jatkamiseksi.
- 1945 - William Joyce (Lord Haw-Haw) sai fasistina syytteen petoksesta.
- 1953 - Ilmailu: Yhdysvaltain ilmavoimien C-124 syöksyi maahan ja paloi Tokion lähellä Japanissa. 129 ihmistä sai surmansa.
- 1954 - Pierre Mendès-Francesta tuli Ranskan pääministeri.
- 1965 - Vietnamin sota: Yhdysvallat käytti B-52 -pommikoneita hyökätäkseen Vietnamin kansallisen vapautusrintaman (FNL) sissejä vastaan Etelä-Vietnamissa.
- 1979 - Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat SALT II -aseidenrajoitussopimuksen.
- 1983 - Avaruustutkimus: Sally Ridesta tuli ensimmäinen amerikkalainen nainen avaruudessa.
- 1995 - Kilpa-autoilija Jyrki Järvilehto voitti McLaren F1 GTR:llä (Michelinin renkailla) ensimmäisenä suomalaisena Le Mansin 24 tunnin ajot.

Syntyneitä

- 1757 - Gervasio Antonio de Posadas, argentiinalainen johtaja († 1833)
- 1812 - Ivan Gontšarov, venäläinen kirjailija ("Oblomov") († 1891)
- 1868 - Miklós Horthy, unkarilainen amiraali ja valtiomies († 1957)
- 1901 - Suuriruhtinatar Anastasia, Venäjän tsaari Nikolai II:n tytär († 1918)
- 1918 - Jerome Karle, amerikkalainen kemisti, vuoden 1985 kemian Nobelin palkinnon saaja
- 1918 - Franco Modigliani, ekonomisti, Ruotsin pankin vuoden 1985 taloustieteen palkinnon (Prize in Economic Sciences in Memory of Alfred Nobel) saaja († 2003)
- 1929 - Jürgen Habermas, sosiologi ja filosofi
- 1942 - Sir Paul McCartney, laulaja, basisti, pianisti ja kitaristi Wings- ja The Beatles -yhtyeissä
- 1942 - Riitta Uosukainen, poliitikko ja eduskunnan ensimmäinen naispuhemies
- 1952 - Isabella Rossellini, näyttelijä
- 1964 - Uday Hussein, Saddam Husseinin poika († 2003)

Kuolleita

- 1291 - Aragonian kuningas Alfonso III (s. 1265)
- 1704 - Tom Brown, englantilainen satiirikko (s. 1662)
- 1928 - Roald Amundsen, tutkimusmatkailija
- 1959 - Ethel Barrymore, näyttelijä ---- Katso myös: kalenteri ~ 17. kesäkuuta, 19. kesäkuuta Luokka:Kesäkuu -06-18 ms:18 Jun ko:6월 18일 ja:6月18日 simple:June 18 th:18 มิถุนายน

Tulivuori

]] Tulivuori on vuori, jonka kohdalla maankuoressa on repeämiä ja maan sisältä pääsee virtaamaan magmaa ajoittain pinnalle asti.

Tulivuoren synty

Tulivuoria tavataan usein mannerlaattojen saumakohdissa. Atlantin valtameren keskiselänteellä Pohjois-Afrikan ja Euroopan laatta loittonevat toisistaan ja esimerkiksi Islannin tulivuoret liittyvät tähän toimintaan. Toisaalta laatat saattavat myös painua toisiaan vasten kuten esimerkiksi Etelä-Amerikan tulivuorten kohdalla. Tällöin laattojen hankauskitka aiheuttaa magmapesäkkeiden synnyn. Tulivuoria saattaa esiintyä myös ns. kuumien pisteiden kohdalla, joissa mannerlaatan keskellä maapallon vaipan konvektiovirtaukset synnyttävät tulivuoren. Esimerkiksi Havaijin saariketju on syntynyt tällä tavoin.

Rakenne

Tulivuori koostuu purkausjätteestä muodostuvasta vuoresta eli keilasta. Tulivuoren purkauskanavan aukenemiskohtaa kutsutaan kraateriksi. Kaldera puolestaan on aiemmassa rähjähdyspurkauksessa syntynyt suuri kraateri vuoressa. Uusi kraateri saattaa aueta kalderan sisällä. Joskus purkaus hakee uuden kanavan esimerkiksi vuoren kylkeen, jolloin puhutaan sivukeilasta. Tulivuoren keilan rakenne riippuu magman koostumuksesta.

Kilpitulivuori

Islannin tulivuorten laavat ovat basalttisia, joille on tyypillistä laavan nopea juoksevuus ja suhteellisen vähäinen kaasusisältö. Tämän vuoksi tällaiset tulivuoret purkautuvat suhteellisen rauhallisesti laavan kulkiessa pitkiäkin matkoja. Tämän seurauksena tulivuorten keilat ovat suhteellisen matalia ja niiden rakenne on melko homogeeninen. Tämän tyyppisiä tulivuoria kutsutaan kilpitulivuoriksi

Kerrostulivuori

Laattojen törmäysvyöhykkeillä basalttisen merenpohjanlaatan työntyessä mannerlaatan alle sekoittuu magmaan myös mantereisen laatan kiviaineksia. Magma on tällöin sitkeää ja alle 1000 asteen lämpöistä, eikä valu pitkälle purkautuessaan. Purkaukset ovat kuitenkin räjähdysmäisiä, kun sitkeä magma pidättelee kaasuja ja paine kasaantuu. Kaasujen ohella tulivuori syytää ulos tuhkaa ja kivenkappaleita. Magma purkautuu jähmettyen roiskeiden päälle: syntyy kerroksellinen rakenne. Kerrostulivuoria ovat esim. Fuji ja Vesuvius.

Räjähdyspurkaus

Vuoren rakenteessa vuorottelevat purkausjätteiden ja laavan eri kerrokset. Emäksinen laava on usein kaasupitoista ja sitkasta, jolloin kaasujen paineen nopeat muutokset voivat aiheuttaa räjähdyspurkauksia. On mahdollista, että koko vuori yksinkertaisesti räjähtää kappaleiksi, esimerkkeinä mm. Krakataun ja mt. St. Helensin purkaukset. Jos laava on erityisen sitkeää, se saattaa kovettua kraateriin ns. laavatapiksi. Tällöin räjähdyspurkauksen riski kasvaa erityisesti, sillä se antaa mahdollisuuden paineen nousuun vuoren sisällä. Jotkut vuoret kuten Vesuvius saattavat purkautua vuoroin rauhallisesti, vuoroin räjähdyspurkauksin. Vesuviuksen tunnetuin purkaus lienee vuonna 79 Pompeijin, Herculaneumin ja Stabiaen tuhoon johtanut purkaus. Räjähdyspurkauksiin liittyy usein myös pyroklastinen pilvi, missä räjähdyksen synnyttämä hienojakoinen ja tulikuuma tuhka- ja laavapöly tuhoaa kaiken eteen osuvan.

Tsunami

Jos tulivuori on valtameren rannalla, se voi aiheuttaa megatsunamin, yhden ihmiskunnan suurimmista katastrofeista. Tämä vaatisi sen että tulivuoresta lohkeaisi pala joka romahtaisi mereen. Tällainen mahdollisuus saattaa tiedemiesten mukaan olla esim La Palman saarella.

Linkit

- [http://koti.mbnet.fi/mvnet/salaisetkansiot/tutkielmat/maantieto/ge3_endogeenisethasardit.php MVnet :: Endogeeniset hasardit - Perustietoa maanjäristyksistä, tsunameista ja tulivuorista suomeksi] Luokka:Tulivuoret ja:火山

Kasvi

Kasvit ovat monisoluisia, pääasiassa yhteyttämällä ravintonsa saavia eliöitä. Kuuden eliökunnan järjestelmässä ne muodostavat kasvikunnan (Plantae), yhden aitotumaisten eliöiden neljästä pääryhmästä eläinten, sienten ja alkueliöiden ohella. Kasveiksi voidaan kuitenkin tulkinnasta riippuen laskea vaihteleva joukko erilaisia eliöitä.

Yleistä

Kasvit poikkeavat eläimistä ja sienistä monella tavalla. Ne eivät yleensä kykene liikkumaan paikasta toiseen, vaan pysyvät koko elämänsä tietyllä kasvualustalla. Niillä ei ole lihaksia eikä myöskään hermosoluja. Kasvit ovat yleensä omavaraisia eli autotrofisia, sillä ne hankkivat tarvitsemansa aineet yhteyttämisen avulla. Kasvisolut poikkeavat eläinsoluista muun muassa kiinteällä, selluloosasta koostuvalla soluseinällään ja väriaineita sisältävillä plastideillaan. Vaikka kasvit eivät ole yhtä pitkälle kehittyneitä kuin eläimet, ovat ne maapallon hallitseva ja näkyvin elämänmuoto. Ne muodostavat levien kanssa suurimman osan planeettamme biomassasta. Lähes ainoina omavaraisina eliöinä kasvit ovat ravintoketjun perusta, ja ne ovat luoneet ilmakehän runsaan happipitoisuuden tuottamalla kaasua yhteyttämisellä. Nykyisen kaltainen elämä maapallolla on pitkälti kasvien ansiota. Vielä ennen 1950-lukua kaikki eliöt jaettiin kasveihin ja eläimiin. Kasveja olivat kaikki ne eliöt, jotka eivät täyttäneet eläimen tuntomerkkejä, kuten sienet ja jopa bakteerit. Viiden eliökunnan järjestelmän synnyttyä kasvit saivat oman määritelmänsä, joka kuitenkin jätti levät kasvikunnan ulkopuolelle alkueliökuntaan (Protista). Määritelmä sisällytti kasvikuntaan versokasvit eli embryofyytit, joita ovat sammalet ja putkilokasvit ja joille on tunnusomaista omiin tehtäviinsä erikoistuneet varsi ja lehdet erotuksena sekovartisista kasveista. Nykyään on yleisesti hyväksyttynä vaihtoehtona myös termi vihreät kasvit (Viridiplantae, Cavalier-Smith 1981), johon kuuluvat versokasvien lisäksi myös viherlevät. Usein näiden lisäksi myös punalevät on laskettu kasvikuntaan. Johtuen kasvi-käsitteen löyhästä liitoksesta nykyisen systematiikan kanssa ei käsitteelle voida asettaa täysin yksiselitteisiä rajoja. Arviot maapallon kasvilajien määrästä vaihtelevat suuresti. Eri tutkijoiden esittämiä lukuja koppisiemenisten kasvien määrälle ovat 231 413 (G. L. Stebbins 1974), nykyään yleisesti hyväksytty 270 000 (Robert May 1992), 422 127 (Rafaël Govaerts 2001) ja edellisestä riippumaton tulos 421 968 (David Bramwell 2002). Tämän lisäksi erilaisia sammalia tunnetaan noin 24 000, sanikkaisia yli 12 000 ja paljassiemenisiä yli 800.

Versokasvien systemaattinen luokittelu

Tieteellisissä nimissä esiintyy jonkin verran vaihtelua riippuen siitä, mihin hierarkiatasoon ryhmän katsotaan kuuluvan. Aiemmin käpypalmut, neidonhiuspuut, havupuut ja Gnetophytina-ryhmä luokiteltiin paljassiemenisten (Gymnospermae) kaareen, mutta uusimpien tutkimusten mukaan ryhmillä ei ole yhteistä kantamuotoa.

Levät

paljassiemenisiä :Pääartikkeli levä. Syanobakteerien eli sinilevien ei katsota nykyisin kuuluvan leviin vaan bakteereihin. Nykyinen tieteellinen luokittelu ei enää pidä leviä kasvikuntaan kuuluvina eliöinä, mutta niiden yhteneväisyydet kasvien kanssa ovat niin suuret, että niitä voidaan myös pitää alkukantaisina kasveina. Levät ovat sekovartisia, kuten jotkut alkeelliset varsinaiset kasvitkin, eli niiden rakenteesta ei ole erotettavissa lehtiä, juuria eikä kukkia. Lisäksi ne pystyvät yhteyttämään – levät muodostavatkin noin 90 % kaikesta maapallolla tapahtuvasta yhteyttämisestä. Lehtivihreän ohella levät saattavat sisältää muitakin pigmenttejä, kuten keltaisia tai ruskeita karotenoideja ja sinisiä tai punaisia fykobiliinejä, jotka antavat leville niiden ominaisvärin. Myös levien solurakenne muistuttaa kasveja, poikkeuksena piilevät, joiden soluseinä koostuu piidioksidista. Monilla yksisoluisilla levillä on kuitenkin soluseinässään värekarvoja, joiden avulla ne pystyvät uimaan vedessä. Muutamat lajit, joilla soluseinä ei ole jäykkä, pystyvät lisäksi ryömimään amebojen tapaan. Useimmat levät elävät makeissa ja suolaisissa vesistöissä, joissa ne joko ajelehtivat irrallaan tai ovat kiinnittyneinä pohjaan. Lisäksi ne ovat metsien kosteiden paikkojen tavallisia asukkeja. Leviä on kuitenkin tavattu myös lumesta, merellä olevan jääpeitteen alta ja läpikuultavien kvartsilohkareiden alta Namibin aavikolla. Ne muodostavat usein symbiooseja muiden eliöryhmien kanssa: jäkälät ovat sienten ja levien symbioottisia kaksoiseliöitä, ja korallieläimet taas tarvitsevat zooxanthellae-nimistä yksisoluista levää muodostaakseen koralliriuttoja. Levät ovat hyvin moninainen ja varsin keinotekoisesti luokiteltu eliöryhmä, ja niitä kutsutaankin yhteisellä nimellä lähinnä käytännöllisistä syistä. Viherlevät ovat käytännössä oikeita kasveja; piilevät taas ovat hyvin kaukana niistä.

Kehitys

Ensimmäiset yhteyttävät eliöt olivat noin 2700 miljoonaa vuotta sitten eläneitä esitumallisia syanobakteereja. Monet niistä muodostivat yhdyskuntia, stromatoliitteja, joita on yhä olemassa esimerkiksi Shark Bayn matalissa rannikkovesissä läntisessä Australiassa. Endosymbioottisen teorian mukaan levät syntyivät, kun syanobakteerit muodostivat solunsisäisen symbioosin (endosymbioosin) eräiden yksisoluisten alkueliöiden kanssa ja kehittyivät leväsolun kloroplasteiksi. Uskotaan myös, ettei näin syntyneitä kantamuotoja ollut vain yksi, vaan endosymbioosi muodostui samoihin aikoihin useiden eri lajien kanssa, jotka sitten kehittyivät muun muassa rusko-, kulta-, puna- ja viherleviksi. Ensimmäinen tunnettu aitotumainen levä oli Grypania, joka ilmestyi noin 2100 miljoonaa vuotta sitten. Seuraavat 1500 miljoonaa vuotta eliöt pysyttelivät merissä, sillä tappavat UV-säteet pääsivät pinnalle saakka otsonikerroksen puuttuessa. Vähitellen levien yhteyttämisen ansiosta ilmakehän happipitoisuus nousi riittävälle tasolle synnyttääkseen otsonikerroksen, ja näin elämä myös maanpinnalla tuli mahdolliseksi. Luonnolla on taipumus täyttää tyhjät ekologiset lokerot, ja niinpä ordovikikaudella 510–439 miljoonaa vuotta sitten kasvit alkoivat siirtyä myös maalle. DNA-ajoituksen perusteella on kuitenkin arveltu ensimmäisten maakasvien ilmestyneen jo selvästi aiemmin, noin 700 miljoonaa vuotta sitten. Maalle siirtyneet ensimmäiset pioneerikasvit olivat kehittyneitä leviä, syanobakteereja ja jäkäliä. Viherlevien Charophyta-luokan lajeista kehittyivät sammalet, ensimmäiset varsinaiset kasvit. Sammalet olivat edelleen sidoksissa kosteisiin paikkoihin, sillä ne ovat poikilohydrisiä, eli niiden kosteustasapaino määräytyy ympäristön mukaan. Kuivuuden koittaessa myös sammalet kuivuvat, siirtyvät horrosmaiseen tilaan, ja elpyvät taas nopeasti olojen muututtua suotuisammiksi. jäkäliä Siluurikauden alkupuolella noin 425 miljoonaa vuotta sitten ilmaantuivat ensimmäiset putkilokasvit, joista fossiililöytöjen perusteella vanhin tunnettu on muutaman senttimetrin korkuinen Cooksonia, jonka lehdettömien varsien päässä oli itiöpesäke. Rakenteeltaan paljon monimutkaisempi Baragwanathia oli lähes yhtä varhainen laji, ja sillä oli spiraalimaisesti järjestäytyneet lehdet. Putkilokasveille kehittyi kuivumiselta suojaava vahakerros niiden pinnalle, säädeltävät ilmaraot lehtien alapinnoille sekä puuosa, joiden putkilot tuovat juurien imemän veden ja ravinteet kasvin käytettäväksi. Putkilokasvit olivat siis homoiohydrisiä, ne pystyivät ylläpitämään kosteustasapainonsa ympäristön heilahteluista huolimatta. Kilpailu valosta sai aikaan lehtien kehittymisen, jotta kasvit saisivat kerättyä auringon energiaa tehokkaammin; samalla vedenottomekanismien oli edelleen kehityttävä haihtumisen lisääntyessä. Uusien innovaatioiden myötä devonikaudella 408–362 miljoonaa vuotta sitten tapahtui voimakas putkilokasvien runsastuminen ja niiden moninaisuuden lisääntyminen. Lieot ja kortteet ilmestyivät näihin aikoihin, samoin saniaiset, kortteet, sinettipuut, käpypalmut sekä Calamites- ja Cordaites-puut. Itiökasveista kehittyi niiden sekä siemenkasvien välimuoto, nykyisin sukupuuttoon hävinnyt siemensaniaisten luokka Progymnospermae. Kauden lopulla kehittyivät ensimmäiset liekomaiset puut ja paljassiemeniset siemenkasvit. Vanhimmat siementen fossiilit ovat noin 365 miljoonaa vuotta vanhoja, ja niiden esimuotoja tavattiin ainakin 20 miljoonaa vuotta aiemmin. Kivihiilikaudella 362–290 miljoonaa vuotta sitten ilmasto oli lämmin, lämpötilanvaihtelut pieniä ja maaperä soista. Olosuhteet olivat ihanteelliset korte- ja saniaispuille, joiden itiöt tarvitsivat kosteita olosuhteita itääkseen. Ne muodostivat ensimmäiset metsät. Myös monet muut devonikaudella kehittyneet kasviryhmät kukoistivat. Suuri osa niistä kuoli kuitenkin sukupuuttoon paleotsooisen maailmankauden loppuun tultaessa olosuhteiden muututtua epäsuotuisammiksi. Permikaudella 290–245 miljoonaa vuotta sitten ilmasto oli viileä ja kuiva. Mannerjäätiköt valtasivat alaa eteläisellä pallonpuoliskolla. Ensimmäiset havupuut ilmaantuivat. Tyypillisimpiä lajeja tälle aikakaudelle olivat Gondwanamantereelle levinneet Glossopteris-siemensaniaiset, jotka kuitenkin hävisivät kauden lopulla. Niiden lokeron täytti pensasmainen, noin nelimetrinen siemensaniainen Dicroidium sukulaisineen. Ne olivat triaskauden (245–208 miljoonaa vuotta sitten) tyypillisimpiä trooppisten seutujen kasveja. Triaskaudella myös paljassiemeniset havupuut, käpypalmut ja neidonhiuspuut yleistyivät ja muodostivat valtaosan metsistä koko Pangaean suurmantereella. Niiden – erityisesti käpypalmujen – valtakausi jatkui vielä jurakaudella 208–145 miljoonaa vuotta sitten. Liitukaudella (145–65 miljoonaa vuotta sitten) koitti koppisiemenisten (Magnoliophytina) vallankumous. Ne kehittyivät yhteisevoluutiossa niitä pölyttävien hyönteisten kanssa korkeammalle kuin muut kasvit, ja ne valtasivatkin nopeasti alaa. Kauden puolivälissä jo noin 90 prosenttia maakasveista oli kukkakasveja. Eoseeni (56,5–35,4 miljoonaa vuotta sitten) toi mukanaan heinäkasvit, jotka puolestaan vaikuttivat kasvissyöjänisäkkäiden evoluutioon oligoseenillä (35,4–23,2 miljoonaa vuotta sitten). Maapallon keskilämpötilan laskiessa mioseenilla (23,2–5,2 miljoonaa vuotta sitten) heinäarot alkoivat syrjäyttää metsiä, ja plioseenin (5,2–1,6 miljoonaa vuotta sitten) alkuun mennessä esiintyi jo aavikoita. Heinävaltaisten alueiden, kuten savannien yleistyminen vaikutti merkittävästi myös ihmisen kehitykseen.

Rakenne

Solutason rakenne

plioseeni Kasvisolu on aitotumallinen eli eukaryoottinen solu. Se eroaa muiden eliöryhmien soluista muun muassa seuraavasti:
- Kasvisolut ovat kooltaan keskimäärin 10–100 μm (eläinsolut 10–30 μm).
- Soluseinä koostuu selluloosasta sekä muista polymeereistä, kuten pektiinistä ja ligniinistä. Se on rakenteeltaan jäykkä ja vankka, ja sen avulla solu pystyy luomaan nestepaineen, joka pitää koko kasvia muodossaan. Mikäli kasvi ei saa tarpeeksi vettä, nestepaine vähenee ja kasvi nuutuu.
- Viherhiukkaset eli kloroplastit ovat solulimassa sijaitsevia soluelimiä, jotka suorittavat yhteyttämisen. Niiden rakenne sisältää liukoisen perusaineksen eli strooman sekä päällekkäisistä pussimaisista kelmuista koostuvan yhteyttämis- eli tylakoidivesikkelikalvoston. Pusseissa sijaitsevat yhteyttämisreaktion aikaansaavat väripigmentit, niistä tärkeimpänä vihreä klorofylli. Ne kasvit, jotka pudottavat lehtensä talveksi, imevät ennen sitä lehdistä klorofyllin talteen sisuksiinsa, jolloin muut väriaineet tulevat näkyviin. Siten syntyy syksyinen ruska.
- Solunesterakkula eli vakuoli sisältää veden lisäksi entsyymejä, ravintoaineita, jäteaineksia tai jopa myrkkyjä. Nuorilla soluilla saattaa olla useita pieniä rakkuloita, jotka vanhemmiten yhdistyvät vieden jopa 90 % solun tilavuudesta.
- Kasvisoluilla ei ole sentrioleja, lysosomeja tai värekarvoja (poikkeuksena eräät yksisoluiset levät).

Solukot

Solukot muodostuvat keskenään samaan tehtävään erikoistuneista soluista. Ne ovat syntyneet, kun kehittyneiden monisoluisten eliöiden solujen työnjako on johtanut solujen erilaistumiseen. Lähes kaikilla putkilokasveilla on vähintään kolmenlaisia solukkoja:
- Pintasolukko on tavallisesti yhden solukerroksen vahvuinen, ja se verhoaa kasvia tiiviisti. Solukon ulkoseinä on yleensä paksu ja kestävä. Sen päällä on vielä ohut kalvo, joka suojaa kasvia liialta haihtumiselta.
- Perussolukko muodostaa pääosan kasvista. Solut voivat olla pyöreähköjä tai lähes suorakulmaisia, pitkiä ja paksuseinäisiä, jolloin ne ovat tukisoluja.
- Johtosolukko muodostaa johtojänteet.

Johtojänteet

Putkilokasveille on kehittynyt erityinen johtojänteiden verkosto, joka toimii veden ja ravinteiden tuojana soluille sekä yhteyttämistuotteiden viejänä soluista pois. Jänteet ovat selkeimmin nähtävissä lehtien suonina. Varressa jänteiden sijainti vaihtelee: yksisirkkaisilla kasveilla ne ovat sekaisin. Kaksisirkkaisilla ja havupuilla ne ovat järjestäytyneet renkaaksi poikkileikkauksen tasossa. Ytimenpuoleinen johtojänteen osa on puu ja ulompi osa nila; lisäksi niiden välissä on vielä ohut jälsi. Ohuet jälsisolut jakaantuvat ja muodostavat uusia soluja lähinnä sisäänpäin, ja myös hieman ulospäin kuoreksi. Tähän perustuu varren paksuuskasvu. Puuosassa sijaitsevat putkilot, jotka ovat syntyneet päällekkäisten kuolleiden solujen seinämistä. Niitä pitkin vesi kulkeutuu juurista aina kasvin kärkiosiin saakka. Havupuilla on putkiloiden sijaan kapeita ja pitkiä soluja. Nilassa sijaitsevat siiviläputket. Ne muodostuvat päällekkäisistä elävistä soluista, joiden väliseinät ovat täynnä reikiä. Siiviläputket kuljettavat yhteyttämistuotteet lehdistä kasvin muihin osiin. Puuvartisilla kasveilla johtojänteet ovat kasvaneet kiinni toisiinsa ydintä ympäröiväksi putkeksi. Niiden solut ovat paksuseinäisiä ja vahvoja, ja niiden puuosan solujen selluloosaseinissä on kerrostuneena puuainetta. Keväällä syntyvät uudet solut ovat suurikokoisempia kuin myöhemmin kesällä syntyvät, mistä aiheutuu vuosirenkaiden näkyminen puun poikkileikkauksessa.

Kasvin osat

- Varsi toimii kasvin tukena, rakenteen perustana ja johtojänteiden ensisijaisena paikkana. Jotkut lajit kasvattavat pinnan alla kulkevan maavarren, jota pitkin kasvi voi levitä kasvullisesti. Paksuimmillaan varsi on vanhoilla puilla, joilla sen ympärysmitta saattaa harvoin kasvaa jopa muutamaan kymmeneen metriin.
- Lehti on useimmilla kasveilla pääasiallinen yhteyttävä elin. Sen muoto ja ulkonäkö vaihtelee erittäin paljon kasviryhmästä riippuen. Tyypillinen korkean kehitystason kasvin lehti on pitkulainen, teräväkärkinen ja melko pehmeä. Havupuiden neulaset ovat hyvin kapeita, jäykkiä ja teräviä; kaktusten lehdet taas ovat kehittyneet piikeiksi. Lihansyöjäkasveilla lehdet ovat erikoistuneet esimerkiksi suppiloiksi.
- Kukka on siemenkasvin lisääntymiselin. Se sisältää emiön ja hetiön, jotka voivat sijaita samassa kukassa, erikseen saman kasvin kukissa tai kokonaan eri kasveissa. Koristeelliset ja värikkäät terälehdet houkuttelevat hyönteisiä ja muita pölyttäjiä vierailemaan kukissa pölytyksen aikaansaamiseksi. Tuulipölytteiset kukat ovat yleensä pieniä ja vaatimattoman näköisiä.
- Hedelmä on siemenkasveilla hedelmöityksen jälkeen paisuneesta emiöstä muodostunut elin, joka sisältää kasvin siemenet.
- Juuri on kasvin maanalainen osa, joka ankkuroi kasvin paikalleen ja imee maaperästä ravinteita sekä vettä kasvin käyttöön. Epifyyteillä juuret ovat usein paljaat ja niiden avulla päällyskasvi kiinnittyy isäntäkasviinsa.
- Sekovarsi on ominainen alkeellisille kasveille, kuten leville, jäkälille sekä eräille sammalille. Siitä ei ole erotettavissa yllä mainittuja eri tehtäviin erikoistuneita kasvinosia.

Lisääntyminen

Kasvit voivat lisääntyä suvullisesti (siemenien avulla) tai suvuttomasti (itiöiden avulla tai kasvullisesti). Suvullisessa lisääntymisessä kasvi tuottaa koiraspuolisia siittiöitä ja naaraspuolisia munasoluja. Ne saattavat kehittyä samassa kasvissa (kaksineuvoisuus) tai eri kasveissa (yksineuvoisuus). Prosessi alkaa pölytyksellä, jossa siittiösoluista koostuva siitepöly kulkeutuu joko saman kasvin (itsepölytys) tai toisen kasvin (ristipölytys) heteen ponnesta emin luotille. Usein yksittäinen kaksineuvoinen kukka saattaa pölyttää itse itsensä. Hyönteissuosijakasvit houkuttelevat kukkien värin ja tuoksun sekä meden tai siitepölyn avulla hyönteisiä luokseen, jotka sitten levittävät siitepölyn muiden kukkien emiin. Tuulensuosijakasvit (monet puut ja heinät) levittävät valtavat siitepölymääränsä tuulen avulla. Koppisiemenisillä emin luotille päätynyt siitepölyhiukkanen kasvattaa pitkän siiteputken emin vartalon läpi sikiäimeen, jossa siemenaihe sijaitsee. Samalla putkessa oleva siittävä tuma on jakautunut kahtia. Niistä toinen sulautuu yhteen munasolun ja toinen keskussolun tuman kanssa. Näin hedelmöitys on tapahtunut. Sikiäin muuttuu suuremmaksi hedelmäksi, siemenaihe siemeneksi ja siemenaiheen kalvot siemenkuoriksi. Munasolusta on kehittynyt alkio siemenen sisälle ja keskussolusta yleensä varastoainesolukkoa. Paljassiemenisillä siitepölyhiukkanen kiinnittyy suoraan siemenaiheen pinnalla olevaan nestepisaraan. Jos siitepölyä joutuu toisen lähisukua olevan kasvin emin luotille, saattaa hedelmöitys tapahtua, jolloin siemenistä kasvaa lajien risteymä eli hybridi. Itiökasveille on tyypillistä sukupolvenvuorottelu. Niiden kehitys sisältää kaksi sukupolvea, joista toinen lisääntyy suvullisesti ja toinen suvuttomasti. Itiöt tarvitsevat kosteutta uidakseen munasoluun. Koska siementen on epäedullista kehittyä emokasvin juurelle, ovat kasvit kehittäneet erilaisia keinoja siementensä levittämiseksi. Tuuli on tässä tehokas apu, ja niinpä monilla siemenillä on lisäke, jonka tuuli helposti tempaa mukaansa (esimerkiksi maitohorsma, voikukka, leskenlehti ja monet puut). Monet hedelmät taas tarjoavat syöjälleen ravintoa vastineeksi sen sisältämien siementen kuljettamisesta. Jotkut siemenet tai hedelmät takertuvat esimerkiksi koukkumaisten piikkien avulla helposti turkkiin tai vaatteisiin (takiaiset, rusokki). On olemassa myös kasveja, jotka osaavat itse singota siemenensä kauemmas, esimerkiksi käenkaali, metsäkurjenpolvi, hernekasvit ja aho-orvokki. Aho-orvokki saattaa ampua siemeniään jopa viiden metrin päähän. Siementen koko vaihtelee suuresti. Seychellinpalmun (Lodoicea seychellarum) yhden siemenen sisältävä hedelmä painaa jopa 20 kg, kun taas orkideoiden siemenet painavat pienimmillään 10^-9 grammaa. Ne eivät sisällä lainkaan vararavintoa, vain pelkän alkion, joka tarvitsee sienirihmaston apua itääkseen. Suvuton lisääntyminen on kasveilla hyvin tavallista. Yksisoluiset levät lisääntyvät jakautumalla. Sanikkaisten ja sammalten itiöt itävät ilman hedelmöitystä. Muillakin kasveilla on runsaasti keinoja suvuttomaan lisääntymiseen, sillä kukkaa lukuun ottamatta lähes mikä tahansa kasvin osa voi kehittyä uudeksi yksilöksi. Tällaisia ovat muun muassa katkenneet oksat ja varrenpätkät (monet pensaat), juuristot (leskenlehti, peltokorte), maavarret (kielo), rönsyt (mansikka, rönsylilja), lehdet (voikukka, paavalinkukka), sipulit ja silmut. Tällä tavalla syntyneet kasvit ovat aina emokasvinsa klooneja, ellei tapahdu mutaatiota.

Kasvu ja elämä

Useimmilla siemenkasveilla siemenen sisällä oleva alkio on kuivahorroksessa siihen asti, kunnes se pääsee kosketuksiin veden, lämmön ja hapen kanssa. Solut alkavat imeä vettä, jolloin ne turpoavat ja siemenkuori halkeaa. Sirkkajuuri kasvaa pääjuureksi (kaksisirkkaiset) tai surkastuu ja sen tyvestä kasvaa hajajuuria (yksisirkkaiset). Sirkkalehdet (tai sirkkalehti yksisirkkaisilla) ja sirkkavarsi alkavat kasvaa. Lehdet alkavat yhteyttää saatuaan valoa. Sirkkavarren kärjessä on silmu, josta kehittyvät kasvin muut osat. Kasvin pituuskasvu tapahtuu kasvuvyöhykkeissä, jotka ovat juurien kärjissä 5–10 mm pituisena alueena sekä heti verson kärjen alapuolella. Heinäkasveilla kasvuvyöhykkeitä on useita pitkin vartta. Aluksi kasvuvyöhykkeen solut jakaantuvat voimakkaasti, jonka jälkeen ne suurentuvat, kehittyvät ja erilaistuvat tehtäviinsä. Puuvartisten kasvien rungot ja juuret kasvavat myös paksuutta. Elinkaarensa perusteella kasvit jaetaan yksivuotisiin, kaksivuotisiin ja monivuotisiin kasveihin. Yksivuotiset (monet heinä- ja viljelykasvit) kasvavat keväällä, lisääntyvät kesällä ja kuolevat talven tuloon mennessä. Kaksivuotiset (monet kaalit ja malvakasvit) kasvavat ensimmäisenä vuonna ja kukkivat sekä lisääntyvät vasta seuraavana. Monivuotiset kasvit saattavat olla lisääntymiskykyisiä vasta monien vuosien kuluttua itämisestään (esimerkiksi puut), jonka jälkeen ne tuottavat siemeniä tai itiöitä vuosittain kuolemaansa asti, mikäli olosuhteet niin sallivat. Lauhkean ja sitä kylmempien vyöhykkeiden kasvit menettävät usein lehtensä tai koko maanpäällisen osansa talveksi, poikkeuksena havupuut, jotka pitävät lehtensä ympäri vuoden. Ne ovat siten ikivihreitä. Lämpimällä vyöhykkeellä jotkut kasvit menettävät lehtensä kuivan kauden ajaksi. Yksittäisten kasviyksilöiden elinikä vaihtelee yhdestä kasvukaudesta satoihin vuosiin. Kaikkein pisimpään elävät eräät havupuut, jotka karuilla seuduilla (kuten vuoristoissa ja levinneisyysalueensa pohjoisrajalla) ovat erittäin hidaskasvuisia. Amerikkalainen vihnemänty (Pinus longaeva) ja mammuttipetäjä (Sequoiadendron giganteum) saattavat elää jopa 5000-vuotiaiksi.

Yhteyttäminen

:Pääartikkeli: yhteyttäminen Kasvien ravinnonsaannin perusta on yhteyttäminen eli fotosynteesi. Siinä kasvisolut tuottavat auringon säteilyenergian avulla sokeria ja happea vedestä ja hiilidioksidista (6H₂O + 6CO₂ + valo → C₆H₁₂O₆ (glukoosi) + 6O₂). Yhteyttävä pigmentti, klorofylli, sijaitsee kasvisolun viherhiukkasissa eli kloroplasteissa. On olemassa noin sata varsinaisten kasvien lajia, joilla ei ole yhteyttäviä soluja. Niistä Suomessa tunnetuimpia ovat humalavieras, pesäjuuri ja mäntykukka. Lehtivihreättömät kasvit ovat muiden kasvien loisia tai saavat ravintonsa yksinomaan sienirihmastojen avulla.

Vesi

Kuten muillekin eliöille, myös kasveille vesi on välttämätön aine. Ne tarvitsevat sitä ravintoaineiden kuljetukseen juurista lehtiin sekä lehtien valmistamien aineiden kuljetukseen niistä pois. Vettä tarvitaan myös yhteyttämisessä sokerin muodostamiseen. Solut taas imevät itseensä vettä siinä määrin, että syntyy painetta soluseinämiä vasten (nestejännitys). Sen avulla myös pehmeävartiset kasvit pysyvät jäykkinä. Solujen elintoiminnot tapahtuvat solulimassa, joka on suurimmaksi osaksi vettä. Kasvin imemässä vedessä on vain noin yksi promille erilaisia suoloja. Kasvi tarvitsee suuria määriä vettä saadakseen tarvittavan määrän aineita, ja niiden päästyä lehtiin vesi käy tarpeettomaksi. Niinpä kasvi haihduttaa veden erityisten ilmarakojen kautta (putkilokasvit), ja myös suoraan lehtien pinnan kautta nuorilla ja ohuilla lehdillä. Sitä haihdunnan osuutta, joka kulkee kasvien läpi osana niiden elintoimintoja, kutsutaan transpiraatioksi. Jos vettä ei ole saatavilla tarpeeksi, kasvi sulkee ilmarakonsa. Niin se tekee myös yöllä, kun yhteyttäminen lakkaa. Kuivilla seuduilla kasvit saattavat turvautua liiallista haihtumista vastaan esimerkiksi paksuilla pyöreähköillä lehdillä, jotka varastoivat vettä hyvin ja niiden haihtumispinta-ala on pieni. Lehtien pinnalla saattaa lisäksi olla paksu karva- tai vahapeite.

Hengitys

Kasvit tuottavat happea, mutta myös tarvitsevat sitä omaan hengitykseensä. Prosessi on jotakuinkin vastakkainen yhteyttämiselle: kasvi hapettaa eli polttaa sokeria, josta se saa energiaa. Samalla vapautuu vettä ja hiilidioksidia. Palaminen on yhteyttämiseen nähden pientä, ja niinpä kasvit ovat siitä huolimatta hapen tuottajia. Koska kasveilta puuttuu hengitys- ja verenkiertoelimistö, huolehtii jokainen kasvin osa omasta hapensaannistaan. Happea kulkeutuu lähinnä ilmarakojen ja kuoren huokosten kautta kasvin sisään, jossa se kulkeutuu edelleen soluväleissä. Myös juuret ottavat happea maasta, jossa sitä yleensä on tarpeeksi. Vesikasvit sen sijaan saavat happea vain lehdillään; lehtiruotiin onkin usein kehittynyt erityinen ilmakäytävä, jota pitkin happi kulkeutuu aina juuriin asti.

Symbioosi

Monet kasvit elävät symbioosissa toisen kasvin tai muuhun eliöryhmään kuuluvan lajin kanssa. Ehkä pitkälle viedyin symbioosi on jäkälä, jossa levä ja sieni muodostavat ikään kuin kaksoiseliön. Sieni imee vettä, jota rihmastojen välissä olevat levät käyttävät ja muodostavat yhteyttämällä sienen tarvitsemia aineita. Eräs tärkeä symbioosi on palkokasvien ja typpibakteerien välillä. Typpibakteerit tunkeutuvat mullasta kasvin juuriin muodostaen niihin nystyröitä. Ne alkavat muodostaa ilman typestä typpiyhdisteitä, joita syntyy yli kasvin oman tarpeen ja jotka leviävät multaan lannoitteeksi myös muiden kasvien käytettäväksi. Palkokasvi taas tuottaa bakteereille hiilihydraatteja. Myös harmaalepällä on samankaltainen symbioosi. Usein vähäravinteisilla soilla elävät lihansyöjäkasvit ovat kehittäneet omalaatuisen tavan typen hankkimiseen: ne pyydystävät pieniä hyönteisiä houkuttelemalla ne esimerkiksi tahmeille lehdilleen (kihokit) tai erityisille suppilonmuotoisiksi erikoistuneille lehdille (kannukasvi), jonne hyönteinen putoaa. Äärimmillään kasvit saattavat pyydystää hyönteisiä aktiivisesti, kuten kärpäsloukku (Dionaea muscipula). Lihansyöjäkasvien tapauksessa ei voida enää puhua symbioosista. Kanervat ja kämmekkäkasvit ovat hyvin riippuvaisia niiden kanssa yhteiselämää viettävistä sienirihmastoista. Myös muilla kasveilla sienirihmasto saattaa yhteistyötarkoituksessa ympäröidä kasvin juuren muodostaen ns. sienijuuren.

Kasvit ja ihminen

Ihminen on käyttänyt kasveja ravinnokseen koko olemassaolonsa ajan. Ajalta noin 8500 eaa ovat peräisin ensimmäiset todisteet maanviljelykulttuurin synnystä, jolloin viljeltiin aluksi lähinnä villivehnää ja pian myös ohraa, hernettä, linssejä ja pellavaa. Maanviljelyn avulla ihmisten lukumäärä alkoi kasvaa nopeasti ja he saattoivat jäädä aloilleen tietylle seudulle. Jalostuksen myötä ihminen on muokannut viljelykasveista tuottavampia ja kestävämpiä. Ihmisten ravinnoksi sopivat erityisesti helposti sulavat kasvinosat, kuten hedelmät ja juurekset. Puusta ihminen on saanut materiaalia muun muassa asumusten ja veneiden rakentamiseen sekä paperin valmistukseen. Puuvillasta ja pellavasta hän on valmistanut kankaita. Esteettisen mielihyvän tuottamiseen ihminen kasvattaa koristekasveja puutarhoissa ja huonekasveja sisätiloissa. Lääkekasveja on käytetty vuosituhansien ajan erilaisten vaivojen hoitamiseen, ja myös modernissa lääketieteessä niiden parantaviin ainesosiin on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.

Katso myös

- kasvitiede eli botaniikka
- luettelo kasveista
- kasvillisuusvyöhyke
- kasveja kasvutavan mukaan: puu, pensas, köynnös, ruoho, mehikasvi
- kasveja kasvupaikan mukaan: epifyytti

Lähteet

- Soveri, Ulvinen, Kalliola: Kasvioppi (Otava, 1970)
- Uusi Pikkujättiläinen, (WSOY, 1989)
- Guinness Suuri ennätyskirja, 1993
- CD-Facta 2004 (WSOY)
- [http://sci.waikato.ac.nz/evolution/plantEvolution.shtml Plant evolution] (englanniksi)
- [http://www.plant-talk.org/stories/28bramw.html How many plant species are there?] (englanniksi) Luokka:Kasvit Luokka:Kasvitiede ms:Tumbuhan zh-min-nan:Si̍t-bu̍t ko:식물 ja:植物 simple:Plant

Luokka:Karibianmeren epäitsenäiset alueet

Luokka:Epäitsenäiset alueet Luokka:Karibia

Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta

Tässä luokassa on Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyviä artikkeleita. Luokka:Britteinsaaret Luokka:Euroopan unioni Luokka:Euroopan valtiot zh-min-nan:Category:Liân-ha̍p Ông-kok ko:분류:영국 ja:Category:イギリス th:Category:สหราชอาณาจักร

Member of the European Parliament

A Member of the European Parliament (English abbreviation MEP) is a member of the European Union's directly-elected legislative body, the European Parliament. MEPs are the European equivalents of a country's national parliamentary members, known as MPs in English; hence, the term Euro-MP is used colloquially in English. When Parliament was first established, MEPs were appointed by member states in national delegations. Since 1979, however, MEPs have been elected by direct universal suffrage.

Number of MEPs

In the first direct European Parliamentary elections in 1979, 410 members were elected from the then 9 member states. This number has grown steadily with subsequent EU enlargements. The Parliament elected in 2004 has 732 members, drawn from the Union's 25 member states on a basis roughly proportional to each country's population (though by no means precisely proportional - smaller member states have a proportionally greater representation than larger ones). The maximum figure of 732 was set by the Treaty of Nice and is now intended to remain steady even after future enlargements of the Union. When new member states accede to the EU and acquire representation in Parliament, the number of MEPs elected by the existing member states will be reduced proportionally so that the limit of 732 is not exceeded. However, this figure can be exceeded temporarily during periods immediately following the accession of new member states. For instance, the highest number of MEPs ever in the parliament was a temporary 788, when parliamentarians from ten new EU member states joined on May 1, 2004. This figure was then adjusted back down to 732 in the subsequent elections on 10-13 June 2004. Similarly, the number of MEPs will rise again temporarily with future enlargements, then be reduced proportionally at subsequent elections.

MEPs within the Parliament

Virtually all MEPs are members of cross-nationality political groups, organised according to political allegiance. For instance, the UK's Labour MEPs are members of the Group of the Party of European Socialists, and Conservative MEPs are members of the European People's Party - European Democrats. However, there are considerable differences between this Group structure and most national parliaments' party structure. The rules of the Parliament state that "no member shall receive a binding mandate", and as a result, Group discipline is far laxer than most party political discipline, with national delegations and individual members sometimes voting against the Group 'line' on particular issues. Furthermore, the position taken by a Group on any given issue is determined by discussion within the Group, not handed down by the party leadership. Individual 'back-bench' MEPs do therefore have considerable influence over the development of policy within the Parliament. Aside from Group politics, individual members are also guaranteed a number of other powers and rights within the Parliament:
- the right to table a motion for resolution;
- the right to put questions to the leaders of the Parliament, the European Council, the Council of Ministers and the Commission;
- the right to table an amendment to any text in committee;
- the right to make explanations of vote;
- the right to raise points of order;
- the right to move the inadmissibility of a matter.

An MEP's day job

Being an MEP is a full-time job. One week in each month is taken up with the Parliament's session in Strasbourg, and much of the remaining three weeks by committee, Group, or full Parliament meetings in Brussels. On top of all this is the need to keep in touch with constituents at home. The problems of having to travel frequently between Parliament and constituency, familiar to most national MPs, are compounded in the case of MEPs because the distances are much further. Parliamentary affairs leave only a couple of days each week for MEPs to spend time in their constituencies, during which time they must deal with individual constituents, local organisations, local and national politicians, businesses, trade unions, and so on. Because of these pressures, many MEPs do have substantial staffs to help them to respond. Many MEPs choose to make their family home in Brussels rather than in their home country, to avoid having family pressures competing with other pressures in the limited time that members are able to spend in their constituency. Because MEPs sit in a Parliament with far fewer powers than national parliaments, their public profile in their home country is typically lower than that of national parliamentarians.

Immunities

Under the protocol on the privileges and immunities of the European Union, MEPs in their home country receive the same immunities as their own national parliamentarians. In other member states, MEPs are immune from detention and from legal proceedings, except when caught in the act of committing an offence. This immunity may be waived by application to the European Parliament by the authorities of the country in question.

Salary

MEPs earn exactly the same salary as a member of their own national parliament. As a result, there is a wide range of salaries in the European Parliament. In 2002, Italian MEPs earned £78,244, while Spanish MEPs earned barely a quarter of that at £20,496.

Expenses

Commentators in several member states (most notably Denmark, Sweden and the UK) have frequently accused MEPs of taking advantage of lucrative expense allowances for personal profit. Such criticisms typically centre on two areas:
- the amount paid to MEPs as expenses; and
- the manner in which it is paid. With regard to the amount paid, according to the Parliament's rules of procedure, MEPs receive allowances that are roughly equivalent to those paid to British MPs. As of 2002:
- British MPs received an allowance for travel around their constituencies, but MEPs did not, despite the fact that their constituencies were much larger.
- British MPs were paid a lump sum of just under £19,500 for accommodation at seat of Parliament, regardless of the time they actually spent there. MEPs received £150 per day attended and were required to sign in to prove attendance.
- Both British MPs and MEPs were paid travel expenses for journeys from constituencies to Parliament. Contrary to widespread rumours, MEPs received 'YY economy class' air fares paid, not first class, plus an allowance per kilometre for the trip from their home to the airport. Only one journey was allowed per week.
- British MPs were given first class rail tickets for spouse and children to Westminster up to thirty times per year. MEPs had no such allowance.
- British MPs were given two return tickets per year to any EU parliament or the European Parliament itself. MEPs had no such allowance.
- British MPs received unlimited travel expenses around the UK on parliamentary business. MEPs were given a similar allowance, but this was limited to £2,170 per year, plus an extra allowance if they needed to return home midweek.
- British MPs and MEPs both received an office allowance. MEPs were paid 44% more than MPs, but this had to include postage and all equipment, whereas MPs also received unlimited free postage and free computers.
- British MPs and MEPs both had a staff allowance. MEPs received 30% more than MPs, but their staffs are typically larger, and this amount had to cover staff pensions, temporary replacements for illness, redundancy costs at end of mandate, staff travel, insurance, administration, and employer's liability. MPs had those provided for free on top of their allowance.
- At the end of their mandates, British MPs received four months of office allowances, while MEPs received three. With regard to the manner in which it is paid, complaints are often raised about the fact that MEPs' flights to and from Brussels are paid at a flat rate, regardless of the expenditure actually incurred. The price paid is for economy travel, not first-class, but nevertheless this value often amounts to significantly more than the actual price of travel with one of the many budget airlines that serve Brussels. Another area of concern is the fact that MEPs' accounts are currently audited on a spot-check basis, not a universal one. Feeling this to be insufficient, some members voluntarily submit their accounts for a full independent audit annually.

Reform of salary and expenses

Parliament has repeatedly expressed a will to reform its salary and expenses package, most recently in a resolution adopted on 22 April 2004. However, because agreement is needed from both the Parliament and the Council of Ministers, resolution has so far proven impossible. Those countries whose MEPs would receive a pay increase as a result of salary harmonisation - notably Germany - have repeatedly vetoed these proposals in Council. [http://www.dw-world.de/english/0,3367,1433_A_1098127_1_A,00.html] The arrangement by which each MEP receives the same salary as a member of his own national parliament was originally intended as a stop-gap measure while a unified rate was agreed. But this has become a serious sticking-point in the Parliament. By law, salaries should be harmonised so that all MEPs receive the same, but this has proved politically difficult. Any figure selected (for instance, the average of current rates) would mean a big cut for some and a big increase for others, which is hard to justify. A recent proposal was to fix the salary at half that of a judge at the European Court of Justice. When this was first suggested two years ago, it was, on average, only a slight increase for MEPs; but the measure has not yet been agreed, and the pay rise would be much more substantial if it were implemented now. A possible flat salary of € 90 000 has recently been proposed, but this was rejected.

Financial interests

Members declare their financial interests, which are published annually in a register and available on the Internet.

Information about individual members

Members' experience

Around a third of MEPs have previously held national parliamentary mandates, and over 10% have ministerial experience at a national level. Among the 177 MEPs with such experience elected in 1999 were six prime ministers and three former members of the European Commission. Many more MEPs have held office at a regional level in their home countries. Current MEPs also include former judges, trade union leaders, media personalities, actors, soldiers, singers, athletes, and political activists. Many outgoing MEPs move into other political office. A remarkably high proportion of European countries' recent heads of government have previously served in the Parliament.

Dual mandates

The so-called dual mandate, where an individual is a member of both his or her national parliament and the European Parliament, is officially discouraged and has been prohibited by a number of EU countries, most recently Italy. Despite this, a small and dwindling number of members do hold a dual mandate; for example, Baroness Ludford MEP and Baroness Nicholson of Winterbourne MEP (both UK Liberal Democrats who also sit in the House of Lords).

Gender balance

Around a third of MEPs are women, a higher percentage than most national parliaments. This figure varies considerably among the various national delegations, however. Of UK members, for instance, approaching half of the Labour MEPs are female, compared to only about 8% of Conservative members.

Length of service

Generally speaking, the European Parliament has a remarkably high turnover of MEPs. For instance, after the 2004 elections, the majority of elected members had not been members in the prior Parliamentary session. Only 14 of them have served continuously since the first elections in 1979, and not one has served continuously for longer.

References

- The European Parliament (fifth edition, 2003), by Richard Corbett, Francis Jacobs and Michael Shackleton. See also: :Category:Members of the European Parliament Category:European Parliament

accommodation in valencia Dorota Rabczewska hoteles amsterdam sluby alojamientos en edimburgo

:: RELATED NEWS ::

Prowincja Wientian
Vientiane (ວຽງຈັນ) jest prowincją Laosu, znajduje się w północno-zachodniej części kraju. Graniczy z Tajlandią. Prowincja powstała w 1989 roku z podziału na dwie części prefektury Vientiane. Kategoria:Laos Quietus (... - 261 r.n.e.) Fulvius Julius Quietus, cesarz rzymski od 17 września 260. Razem z bratem Macrianusem II był uzurpatorem na wschodzie - po przegranej bitwie i schwytaniu przez Persów Waleriana. Kategoria

Sayaboury
Sayaboury (również Xaignabouli, ໄຊຍະບູລີ) jest prowincją Laosu, znajduje się w północno-zachodniej części kraju. Graniczy z Tajlandią. W roku 1904 prowincja została odstąpiona przez Tajlandię na rzecz kolonii francuskiej. W latach 1941-1947 prowincja wróciła do T

Chotów
Chotów - wieś w gminie Nowe Skalmierzyce, w powiecie ostrowskim, w województwie wielkopolskim. Liczy około 0,3 tysiąca mieszkańców. Położona na Wysoczyźnie Kaliskiej, na wysokości ok. 130 m n.p.m., przy wschodniej granicy powiatu, przy drodze wojewódzkiej nr 450 Kalisz-Grabów n

Saysomboun
Saysomboun (również Xaisomboun, ໄຊສົມບູນ) jest specjalną strefą (khetphiset) Laosu, znajduje się w północnej części kraju. Jako jedyna prowincja nie graniczy z żadnym innym krajem. Znajduje się w pobliżu stolicy państwa - Wientian. Specjalna strefa została utworzona w 1994 roku z rozbicia prowincji Viantiane i Xiangkhoang.

Saadoun Hammadi
Saadoun Hammadi - członek obalonego (wiosną 2003 roku, w wyniku inwazji wojsk USA i sojuszników) rządu Iraku. Bliski współpracownik Saddama Husajna, wpisany do tzw. Amerykańskiej Talii Kart. Były przewodniczący Irackiego Zgromadzenia Narodowego.

Kamal Mustafa
Kamal Mustafa - członek obalonego (wiosną 2003 roku, w wyniku inwazji wojsk USA i sojuszników) rządu Iraku. Bliski współpracownik Saddama Husajna, wpisany do tzw. Amerykańskiej Talii Kart. Do końca rządów dyktatora posiadał stopień generała. Był kuzynem Husajna i najwybitniejszym zawodowym oficerem w klanie rodzinnym. Stał na c

Chart węgierski
Chart węgierski- jedna z ras psów. ;Krótki rys historyczny: Wielu kynologów jest zdania, że chart węgierski przybył razem z Madziarami do Kotliny Panońskiej z Uralu pod koniec IX wieku. Jednak już tam koczowały ludy

Oleander

Oleander

Systematyka

Klasa:	dwuliścienne
Podklasa:
Heelflip Heelflip - akrobacja wykonywana na deskorolce. Polega na takim kopnięciu deski po uprzednim wyskoku, by obróciła się o 360 stopni dookoła swojej osi podłużnej, a następnie wylądowanie na niej. Przy czym rotacja deskorolki ma miejsce "od" skatera (To właśnie kierunek rotacji różni heelflipa od kickflip< Read More...