:: wikimiki.org ::

Muammar Gaddafi

Muammar Gaddafi

Muammar Gaddafi (Muammar Abu Minyar al-Qaddhāfī ¹, arabiaksi: معمر القذافي, s. 1942) on Libyan johtaja vuodesta 1970 ja kiistelty arabivaltiomies. Gaddafi kutsuu itse aatteellista järjestelmäänsä "islamilaiseksi sosialismiksi". Se on sekoitus arabinationalismia, hyvinvointivaltiota ja suoraa demokratiaa. Aatteidensa pääkohdat Gaddafi on kirjannut Vihreään kirjaan, joka on tärkeä osa libyalaisten itsekuvaa, itsetuntoa ja itsekunnioitusta. Pienet yritykset voivat harjoittaa markkinataloutta, suuret ovat valtion hallinnassa. Hyvinvointi, vapaus ja koulutus ovat tärkeitä. Alkoholi ja uhkapeli ovat kiellettyjä. Ulkopuoliset eivät aina pidä Gaddafin hallintoa yhtä idealistisena kuin mies itse, ja tämä on johtanut väkivaltaisiin selkkauksiin. 1970- ja 1980-luvuilla Libya tuki avoimesti monia terroristijärjestöiksi luokiteltuja usein islamilaisia ryhmiä. Monien ryhmien ideologia oli kaukana Gaddafin omasta. Tämän politiikkansa takia Gaddafi hämmensi maailmaa. 1980-luvun puolessavälissä häntä pidettiin lännessä laajalti kansainvälisen terrorismin tärkeimpänä rahoittajana. Libyan ja länsimaiden suhteet olivat kireimmillään Ronald Reaganin hallintokaudella. 1990-luvun puolesta välistä lähtien Gaddafi on radikaalisti muuttanut politiikkaansa ja parantanut suhteitaan moniin maihin.

Nimen kirjoittaminen

Muammar Gaddafi on suomen kieleen vakiintunut nimen muoto (SFS 5755). al-Qaddhāfī olisi virallinen translitterointitapa. Monissa beduiiniperäisissä murteissa "Q" lausutaan "G":nä. Gaddafin nimeä voi kuitenkin nähdä ulkomaisissa lähteissä kirjoitettuna monilla eri tavoin. Yhdysvalloissa suositeltu tapa: Qaddafi, Muammar Gaddafi, Muammar Gaddafi, Muammar Gaddafi, Muammar ja:ムアンマル・アル＝カッザーフィー

Arabian kieli

Arabia on maailman puhutuimpia kieliä. Varsinaisesti arabialla tarkoitetaan tavallisesti niin kutsuttua standardiarabiaa eli klassista arabiaa eli koraaninarabiaa. Eri maissa käytetty puhekieli poikkeaa standardista usein huomattavastikin, mutta koska arabia on islamin pyhä kieli, lähes kaikki muslimit ymmärtävät ainakin jonkin verran standardiarabiaa. Äidinkielenä sitä sen sijaan puhuu hyvin harva, tosin osa paikallisista puhekielistä poikkeaa vain vähän standardista, joten äidinkielenä arabiaa puhuvien määrä voidaan arvioida parin sadan miljoonan tienoille. Pääosa puhujista on Lähi-idässä tai pohjois-Afrikassa, mutta myös muissa muslimimaissa sekä myös monissa eurooppalaisissa valtioissa on huomattavat arabiankieliset vähemmistöt. Kirjakielen ja puhekielen valtava ero on johtanut siihen, että kaikki koulutusta saaneet - edes koraanikoulua käyneet - arabit elävät diglossiassa. Tämä tarkoittaa, että he käyttävät epämuodollisissa tilanteissa äidinkielenään puhumaansa murretta, mutta siirtyvät muodollisissa tilanteissa puhumaan kirjakieltä, joka niin sanaston, kieliopin kuin ääntämyksen osalta poikkeaa varsin oleellisesti heidän jokapäiväisestä murteestaan - vähintään yhtä paljon kuin latina ranskasta. Kirjakieltä käytetään myös eri maista kotoisin olevien arabien yhteisenä kommunikaatiovälineenä, koska arabian murteet ovat mm. erilaisten laina- ja substraattivaikutteiden takia saattaneet kehittyä täysin eri suuntiin. Eräät hyvin marginaaliset, arabialaisen kielialueen ulkopuolisilla saarekkeilla puhutut arabian murteet, kuten Nigerian arabia tai eräiden pienten keskiaasialaisten ryhmien puhumat murteet, ovat mm. kirjallisen kulttuurin puutteessa eriytyneet kokonaan erillisiksi kieliksi. Näin kävisi kuitenkin myös keskeisempien murteiden, jos niiden alueella ei pyrittäisi ylläpitämään klassisen kirjakielen taitoa arabien ykseyden merkkinä. Kirjakielen lisäksi Egyptin murteella on merkitystä arabien yhteisenä kommunikaatiovälineenä. Tämä johtuu Egyptin merkittävästä asemasta koko arabimaailman populäärikulttuurituotannossa: esimerkiksi egyptiläisiä elokuvia katsotaan laajalti maan rajojen ulkopuolella. Egyptissä myös puhekielisellä teatterilla on pitkät perinteet, vaikka kaunokirjalisuus laaditaankin arabialaisella kielialueella lähes yksinomaan kirja-arabiaksi. Arabialla on oma kirjaimistonsa, jota kirjoitetaan oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas. Lyhyitä vokaaleja ei yleensä kirjoiteta muuten kuin oppikirjoihin, lastenkirjoihin ja Koraaniin. Arabia kuuluu afroaasialaisen kielikunnan seemiläisiin kieliin. Arabian sukukieliä ovat siksi mm. heprea, aramea, amhara, tigre ja foinikia. Arabian niemimaan itä- ja eteläosissa, erityisesti Jemenissä ja Omanissa, puhutaan sitä paitsi ns. eteläarabiaa, joka ei ole arabian murre, vaan arabiasta merkittävästi eroava seemiläinen kieli, mahdollisesti alkujaan läheisempää sukua amharalle kuin (pohjois)arabialle. Muinainen ns. epigrafinen eteläarabia oli hyvin merkittävä kulttuurikieli Arabian niemimaalla ja sillä on yhä arkeologista merkitystä, mutta nykyiset eteläarabialaiset kielimuodot, kuten soqotri ja džibbali, ovat kirjoittamattomien kansanmurteiden asteella.

Linkkejä

- ويكيبيديا. الصفحة الرئيسية Arabiankielinen Wikipedia
- [http://www.nicoweb.com/sirpus/ Arabian Kieli MP3]. luokka:Algerian kielet luokka:Arabiemiirikuntien kielet luokka:Bahrainin kielet luokka:Djiboutin kielet luokka:Egyptin kielet luokka:Eritrean kielet luokka:Irakin kielet luokka:Israelin kielet luokka:Jemenin kielet luokka:Jordanian kielet luokka:Komorien kielet luokka:Kuwaitin kielet luokka:Libanonin kielet luokka:Libyan kielet luokka:Marokon kielet luokka:Mauritanian kielet luokka:Omanin kielet luokka:Palestiinan kielet luokka:Qatarin kielet luokka:Saudi-Arabian kielet luokka:Sudanin kielet luokka:Syyrian kielet luokka:Tšadin kielet luokka:Tunisian kielet ms:Bahasa Arab ko:아랍어 ja:アラビア語 simple:Arabic language th:ภาษาอาหรับ

Libya

Libyan kansan sosialistinen arabijamahiriya on valtio Pohjois-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Egypti idässä, kaakossa Sudan, T%C5%A1ad sekä Niger etelässä ja Algeria sekä Tunisia lännessä.

Historia

Pääartikkeli: Libyan historia Libya on historiansa aikana kuulunut Egyptille, Karthagolle, Roomalle ja islamin leviämisen jälkeen 1900-luvulle asti kalifaattiin. Lopulta siitä tuli Osmanivaltakunnan provinssi. Italia otti Libyan haltuunsa. Toisen maailmansodan aikana Libyan valtasivat britit ja sodan jälkeen Libya itsenäistyi liittovaltiomuotoiseksi kuningaskunnaksi, mikä muuttui yhtenäisvaltioksi. 1969 maassa tapahtui upseereiden järjestämä arabisosialistinen vallankumous eversti Muammar Gaddafin johdolla. Gaddafi on edelleen valtionpäämiehenä. 1970-luvulla Libya solmi kaksi valtioliittoa Syyrian kanssa ja yhden Egyptin kanssa. Välit Egyptiin muuttuivat vihamielisiksi 1973 Jom Kippur -sodan jälkeen siksi, ettei Egypti ryhtynyt vastahyökkäykseen, vaan solmi Isralin kanssa ensin aselevon ja sitten Camp Davidin rauhansopimuksen. Tämä ajoi Libyan äärimmäisten arabimaiden joukkoon ja samalla myös Yhdysvaltain ja Israelin vastustajien kärkijoukkoon arabimaailmassa. Libyaa on 1980-luvulta alkaen epäilty osallisuudesta kansainvälisen terrorismin tukemiseen, mutta Britanniaan ja Yhdysvaltoihin ovat vähitellen palaamassa mm. Lockerbien jutun oikeuskäsittelyn vuoksi, missä Libya ryhtyi tekemään yhteistyötä oikeusviranomaisten kanssa.

Politiikka

Nykyään Libyassa harjoitetaan eversti Muammar Gaddafin kehittelemää arabisosialismia. Sen on kehitetty italialaisen fasismin ja saksalaisen kansallissosialismin sekä panarabialaisuuden ideologioiden pohjalta. Myös panafrikkalaisuus on merkittävässä osassa Libyan ulkopolitiikassa. 1980-luvulla Ronald Reaganin hallinnon aikana kärjistynyt vastakkainasettelu Yhdysvaltain kanssa on lientynyt. Yhdysvallat epäili Libyan tukevan terroria ja ryhtyi päättäväisiin vastatoimiin, mm. huhtikuussa 1986 pommittamaan Libyaa General Dynamics F-111 -rynnäkköpommituskoneilla tarkoituksenaan tavoittaa Gaddafi Tripolissa ja Benghazissa tai hänen perheenjäseniään tai sukulaisiaan sekä näin lopettaa Gaddafin hallinto. Huhtikuussa 1992 Yhdistyneet kansakunnat julisti pakotteet Libyaa vastaa sen painostamiseksi luovuttamaan kaksi libyalaista tiedustelu-upseeria epäiltynä osallisuudesta Pan Amin matkustajakoneen räjähdykseen Skotlannin yläpuolella Lockerbiessa. Lopulta epäillyt luovutettiin ja toinen epäillyistä tuomittiin osallistuudesta räjähdykseen. Lokakuussa 1993 Gaddafi selvisi armeijan piirissä häneen kohdistuneesta murhayrityksestä. Vahvistamattomien tietojen mukaan häneen kohdistui murhayritys myös elokuussa 1995. Libya toimi välittäjänä panttivankikriisissä 2000, kun Abu Sajjaf vapautti Risto Vahasen ja Seppo Fräntin 140 päivän panttivankeuden jälkeen Jolon saarelta. Libya toivoi Suomen ulkoasiainministeriön maksavan kaksi miljoonaa dollaria panttivankien hengen pelastamisesta lunnain, mutta Suomi kiisti myöntyneensä lunnaiden maksamiseen. Tuloksena Suomi kutsui lähettiläänsä pois Tripolista. Myös saksalaisista on arveltu maksetun lunnaita.

Maantiede

Abu Sajjaf

Talous

Libyan talous perustuu pitkälti öljyyn, mutta on pitkän kauppasaarron seurauksena ollut taantumassa. Yksi arabimaiden vauraimpia valtoita ja väestön tuloerot ovat pienet.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kipsi

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy Luokka:Libya ms:Libya zh-min-nan:Libya ko:리비아 ja:リビア th:ประเทศลิเบีย

Islam

llä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.]] Daavidin tähdellä Islam (arabiaksi al-islām الإسلام) on yksi maailman suurimmista uskonnoista ja maailman nopeimmin kasvava uskonto. Se sai alkunsa Arabian niemimaalla 600-luvun alkupuolella. Nykyään suurin osa maailman islamia tunnustavista eli muslimeista on etniseltä taustaltaan muita kuin arabeja. Muslimeita oli vuonna 1993 1,1 miljardia. Arviot muslimien lukumäärästä vuonna 2005 liikkuvat pääosin välillä 1,3–1,5 miljardia. Synnyinseutunsa Arabian niemimaan lisäksi islam on valtauskonto myös Turkissa, Iranissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Albaniassa, Azerbaidžanissa, eräissä Etelä-Venäjän tasavalloissa (Tšetšenia, Tatarstan, Baškiria, Dagestan jne.), Keski-Aasiassa, Pohjois-, Itä- ja Länsi-Afrikassa sekä monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa (Pakistan, Indonesia, Malesia jne.). Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. Islam on arabiaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "alistumista" (Jumalalle). Tarkempi käännös olisi ehkä "alistumisesta seuraava mielenrauha". Sitä voidaan kuvata sekä elämäntavaksi että uskonnoksi. Islamin pyhä kirja on Koraani.

Historia

Koraaniilaisia moskeijoita.]] Koraani Islam syntyi Arabian niemimaalla 600-luvulla profeetta Muhammedin opetusten pohjalle. Hän ilmoitti olevansa Jumalan (arabiaksi Allāh الله) viimeinen profeetta. Näihin aikoihin Arabian niemimaalla valtaosa väestöstä sai toimeentulonsa paimentolaisuudesta, mutta myös maanviljelystä harjoitettiin keitailla ja sateisilla vuoristoalueilla. Islam kuitenkin syntyi kaupunkiympäristössä. Mekan kaupunki sijaitsi monien kauppareittien risteyskohdassa ja oli näin otollinen ympäristö uusien ajatusten kehitykselle. Kaupan mittakaavasta vallitsee kuitenkin erilaisia näkemyksiä, ilmeisesti Mekka oli kuitenkin ainakin alueellisesti merkittävä kaupan keskus. Suuri osa niemimaan ihmisistä harjoitti animistisia uskontoja, mutta myös kristinusko ja juutalaisuus vaikuttivat alueella.

Muhammed

Profeetta Muhammed (noin 570, Mekka–8. kesäkuuta 632, Medina) syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen nykyisen Saudi-Arabian alueella. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammedin syntymää ja hänet kasvatti hänen isoisänsä Abd al-Muttalib. Muhammedin ollessa 6-vuotias hänen äitinsä Amina kuoli ja 8-vuotiaana hän menetti isoisänsä. Hänen kasvattajakseen tuli hänen setänsä. Muhammedista tuli kauppias. Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla meditoimassa ollut Muhammed näki arkkienkeli Gabrielin. Noin vuonna 613 Muhammed alkoi levittää sanaa Jumalasta ja uudesta uskonnosta, islamista. Kaupungin väestö suhtautui häneen kuitenkin vihamielisesti ja vuonna 622 Muhammed lähti pakoon seuraajiensa kanssa Mekasta Medinaan (ns. hidžra). Islamilainen ajanlasku alkaa tästä tapahtumasta. Tähän aikaan hän otti vaimokseen Aishan. Suhteet Mekan ja Medinan välillä huononivat ja mekkalaiset käskivät kaikkien muslimien lähteä pois kaupungistaan. Tammikuussa 630 Muhammed johdatti jopa 10 000 muslimia Mekkaan. Taistelun lopuksi Mekka valloitettiin ja suurin osa asukkaista kääntyi muslimeiksi. Muhammed tuhosi Kaaban epäjumalien patsaat ja pyhitti sen Jumalalle. Vuoteen 638 mennessä kaikki viholliset oli lyöty. Muhammed yhdisti Arabian paimentolaiskansat. Kun hän sairastui ja kuoli Medinassa vuonna 632, oli suurin osa niemimaata tunnustanut hänen valtansa, vaikka kaikki heimot eivät vielä olleetkaan kääntyneet islamiin.

Islam laajenee

Muhammedin kuoltua Medinan islaminuskoinen väestö pyrki saamaan kaikki arabialueet hallintaansa. Useat aiemmin islamiin kääntyneet heimot kapinoivat pyrkien irtautumaan Medinan määräysvallasta. Muslimit onnistuivat kuitenkin kukistamaan nämä ridda-kapinoiksi kutsutut levottomuudet. Tämän jälkeen alkoi varsinainen islamin laajentuminen Arabian niemimaan ulkopuolella kohti Persiaa ja Bysantin valtakuntaa. Laajenemisen tahdin saneli muslimiyhteisön sisäinen dynamiikka. Arabian niemimaan rauhoituttua ryöstöretkien kohteet oli etsittävä entistä laajemmalta alueelta sekä idässä että lännessä. Bysantin valtakunnan heikkous ja kristittyjen keskinäinen hajaannus mahdollisti nopean laajenemisen lännessä. Muhammedin seuraajat eli kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Sadan vuoden aikana Muhammedin kuolemasta islamilainen valtio ulottui aina Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli tällöin ennen muuta islamilaisen alueen laajenemisesta, ei käännytyksestä uuteen uskontoon. Valloitettujen alueiden ei-islamilainen väestö oli verovelvollista ja heidän yrityksiään kääntyä islamiin verojen välttämiseksi ei katsottu suopeasti. Alueiden islamisoituminen (kääntyminen uuteen uskontoon) ja arabisoituminen (arabialaisen kulttuurin leviäminen) tapahtuivat myöhemmin ja vaihtelevalla laajuudella. Jotkut alueet kuten Irak sekä islamisoituivat että arabisoituivat nopeasti, mutta esimerkiksi Persia islamisoitui mutta ei arabisoitunut laisinkaan. Toisaalta esimerkiksi Egypti arabisoitui muttei islamisoitunut täysin. Yhtenäinen valtiorakenne hajosi kuitenkin pian ja alkoi kilpailevien dynastioiden ja sisällissotien kausi, jota islamilaiset historioitsijat kutsuvat fitnaksi. Muhammedin aikaa seurasi Mekan ja Medinan ns. ortodoksinen kalifaatti (n. 632-661). Omaijadien kalifaatti (n. 661-750) oli ensimmäinen dynastia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. Abbasidien kalifaatti (n. 750-1258) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, jotka syöksivät Omaijidit vallasta vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua turkkilaisen mamelukkien armeijan vallan kasvaessa. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (n. 1300-1918). Huolimatta islamin poliittisen yhteisön sirpaloitumisesta useat islamilaiset valtiot muodostuivat ajan kuluessa suurvalloiksi. Islamin piirin kulttuurikaupungit, kuten Bagdad ja Córdoba, muodostuivat islamilaisen kulttuurin keskuksiksi, joissa edistyivät niin tieteet kuin taiteetkin.

Kohti nykypäivää

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laajalti tunnustettua, merkittävää kalifaattia ei enää ollut. 1900-luvun kuluessa islamiin vaikuttivat monet muut ideologiat kuten sosialismi, mutta uskonto säilytti ominaispiirteensä. Uskonnon nopea kasvu, länsimaiden kiinnostus islamilaisiin alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat osaltaan pitäneet islamin merkittävänä nykymaailmaa muokkaavana tekijänä.

Oppi

Islamin tunnustajia kutsutaan muslimeiksi. He uskovat, että Jumala paljasti sanansa ihmiskunnalle profeetta Muhammedin kautta. Muita profeettoja ovat muiden muassa Adam, Abraham, Mooses ja Jeesus. Islam perustuu siis monilta osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus ja kristinusko. Muslimit kuitenkin kieltävät Jeesuksen olevan Jumalan poika, kuten kristityt uskovat. Myöskään muut profeetat, kuten Muhammed, eivät ole muslimeille Jumalan poikia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka välittivät Jumalan sanomaa ihmisille. Muhammedin takia islamilaisia on vanhastaan kutsuttu lännessä muhamettilaisiksi. Islamilaiset kuitenkin kiistävät olevansa muhamettilaisia, sillä sanan voi tulkita siten, että he palvoisivat Muhammedia, mistä ei ole kysymys. Muslimien mukaan ihmiskunnan tärkein lähde Jumalasta on kuitenkin Koraani, joka on heidän mukaansa virheetön, muuttumaton ja Jumalan viimeinen ilmoitus. Koraanin nähdään korjaavan Tooraan ja Raamattuun ajan kuluessa syntyneitä vääristymiä. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon "kirjan uskontoina", jotka on johdettu profeettojen opetuksista. Tämän vuoksi nämä uskonnot ovat islamille erityisen läheisiä. Yksi huomattava islamin ja kristinuskon ero on se, että islam syntyi yhteisöllisenä uskontona. Se ei ollut vain yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Niinpä sitä pidetään yhä monin paikoin myös poliittisen ja juridisen elämän säätelijänä. Tämän johdosta monissa islamilaisissa maissa (esim. Iran ja Saudi-Arabia) uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Toisaalta Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa. Turkki on maallinen valtio ja uskonto on teoriassa erotettu valtiosta yhtä jyrkästi kuin Ranskassa. Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta. Poliittiset radikaali-islamilaiset liikkeet ja aseelliset ryhmät (kuten Al-Qaida) nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin, kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite pyhä sota, joka merkitsee Jumalan johtamaa taistelua vääräuskoisia vastaan. Valtavirran islamissa käsite tosin tulkitaan vain hengelliseksi kilvoitteluksi.

Tärkeimmät opinkappaleet

Islamin perusta on lause "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen profeettansa" (arabiaksi lā ilah illā al-Lāh wa-Muhammad rasūl al-Lāh لا إله إلا الله ومحمد رسول الله). Tullakseen muslimiksi täytyy toistaa ja uskoa tämä lause. Kaikki islamin suuntaukset ovat yhtä mieltä tästä lauseesta. Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta: #Usko Jumalaan #Usko enkeleihin #Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin #Usko profeettoihin ja sanansaattajiin #Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen #Usko kohtaloon

Viisi peruspilaria

Muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria. Ne ovat hänen tärkeimmät velvollisuutensa, ja niiden noudattaminen on keskeistä Jumalan miellyttämiseksi. # Shahadah, usko. Uskon todistaminen peruslauseella. # Salat rukous. Viisi rukoiluhetkeä päivittäin. # Zakat, almut. Yleensä 2,5% omaisuudesta vuosittain, jaetaan köyhille. # Sawm, paasto. Ramadanin aikana tulee paastota päivisin. # Hajj, pyhiinvaellus. Muslimin tulee ainakin kerran elämässään matkustaa pyhiinvaellukselle Mekkaan, jos hän vain kykenee siihen. Šiialaiset eivät pidä näitä peruspilareina vaan velvollisuuksina. Heille viisi pilaria viittaavat seuraaviin periaatteisiin:
- Jumalan ykseys
- Jumalan oikeudenmukaisuus
- Profetointi
- Ihmiskunnan johtajuus
- Ylösnousemus

Muita uskomuksia

Muihin uskonkappaleisiin kuuluu usko henkiin (jinnit) ja taikuuteen. Taikuuden harjoittaminen on islamissa ehdottomasti kielletty.

Koraani

Koraani on islamin pyhä kirja. Muslimien mukaan se on Jumalan profeetta Muhammedille välittämä. Muhammed sai 22 vuoden aikana 114 ilmestystä, jotka muodostavat Koraanin 114 suuraa eli lukua. Koraania alettiin koota yhtenäiseksi kirjaksi vasta Muhammedin kuoleman jälkeen. Koraanitekstien eli suurojen kokoajaksi mainitaan Muhammedin medinalainen ystävä Zaid ibn Thābit. Zaid ibn Thābitin kokoaman koraanilaitoksen rinnalla oli todennäköisesti useita vastaavanlaisia kokoelmia. Zaid ibn Thābitin kokoama quraišilaisten murretta seuraava koraanilaitos yleistyi vasta kalifi Otmānin julkaistua sen ja lähetettyä siitä kopiot islamilaisen maailman keskeisiin kaupunkeihin kuten Mekkaan, Medinaan ja Basraan. Koraanin suurat näyttävät olevan järjestetty pituuden mukaan. Poikkeuksen tässä kuitenkin tekee toinen eli Lehmän suura, joka on kaikkiaan 286 jaetta pitkä. Viimeinen Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Pituusjärjestyksen lisäksi on havaittu, että koraanin suurat noudattavat ikäjärjestystä. Ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pitemmät suurat nuorimpia. Tästä syystä Koraanin painoksissa on yleensä jokaisen suuran alussa merkintä, onko se Mekkan vai Medinan aikakaudelta. Suurat ovat riimiproosamuodossa. Riimiproosa ei ole mitallista, mutta täysin loppusoinnullista. Tyyli oli Muhammedin aikana varsin tyypillinen uskonnollisten ja runollisten tekstien tehokeino. Riimitys helpottaa säkeiden muistamista, mutta tekee Koraanin kääntämisen muille kielille erityisen vaikeaksi. Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin. Koraanissa, toisin kuin Raamatussa, myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväinen Raamatun kertomusten kanssa. Jeesus on Muhammedin jälkeen Koraanissa useiten mainittu Islamin profeetta. Yksi huomattavimmista tutkimuksista Koraanin synnystä on Noeldeke-Schwalley'n Geschichte des Qorans.

Islamilainen ihannevaltio

Noeldeke-Schwalley Islamilaisessa maailmassa uskonnon ja politiikan läheinen suhde selittyy monelta osin lainsäädäntöoikeuden kautta. Klassinen poliittisen islamin teoria pitää islamilaisen valtion tunnusmerkkinä jumalakeskeisyyttä, jolloin koko islamilainen yhteiskunta on valjastettu jumalan lain, šarian toteuttamiseen. Hallinnon tärkein tehtävä on luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat elää Jumalan tahdon mukaisesti. Käytännössä fundamentalistisissa valtioissa – kuten Talibanien vuosina 1995–2001 hallitsemassa Afganistanissa – ihmisten on täytynyt elää hallinnon tulkitseman ja politisoiman Jumalan tahdon mukaisesti. Ihanteellinen islamilainen valtio perustaa ideologiansa ja toimintansa islamin normeille. Malli on löydettävissä legendanomaisesta profeetta Muhammedin elämästä sekä hänen luomastaan teokraattisesta valtiosta, joka kaatui profeetan kuollessa vuonna 632 jaa. Profeetta Muhammedissa itsessään yhdistyivät poliittinen ja uskonnollinen valta ja hän hallitsi maataan Jumalalta saamiensa ilmoitusten ja ilmestysten mukaisesti. Koska profeetta Muhammed oli viimeinen profeetta, "profeettojen sinetti", vastaava ihannevaltio ei ole enää milloinkaan mahdollinen. Profeetan kuolema aiheutti myös valtatyhjiön kehittyvään ja nopeasti laajenevaan arabiyhteisöön. Valtion kasvaessa suurvallaksi muslimit pyrkivät kehittämään sääntöjä, jotka säätelisivät valtion toimintaa Jumalan edellyttämällä tavalla ja pitäisivät valtion lähempänä islamilaista ihannetta. Lainsäädännön ongelman muodosti vallanjako, sillä Muhammedille ei ollut yhtä selkeää seuraajaa. Erilaiset ratkaisumallit valtatyhjiön täyttämiseksi muodostuivat kehityksen tuloksina eriytyneiksi oppisuunnikseen, joista muslimien enemmistöä edustaa sunnalaisuus ja vähemmistöä šiialaisuus. Nyttemmin 1980- ja 1990-luvuilla muslimit ovat palanneet uudelleen samoihin ongelmiin lain asemasta yhteiskunnasta, sekä sen sisällöstä ja alkuperästä. Jotkut muslimit tahtovat luopua maallisen valtion ja lainsäädännön ajatuksista kokonaan ja korvata ne Muhammedin kautta ilmenneille Jumalan opetuksilla. Muslimiveljeskunnan perustaja Hasan al-Banna määrittelee islamistisen ihannevaltion nykyajan vaatimusten mukaisesti ja hänen näkemyksensä nauttii suhteellisen laajaa kannatusta niin sanottujen islamistien keskuudessa. Al-Banna kuvailee autoritaarisen ihannevaltionsa järjestäytymistä seuraavalla tavalla: valtio koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäinen on Koraanin pohjaava perustuslaki, toinen on neuvonantoon, šuuraan, perustuva yksipuolueinen parlamentti ja kolmas on oikeudenmukainen hallitsija, joka noudattaisi islamin lakeja ja kansan enemmistön tahtoa. Tällaisessa valtiomallissa ei ole tilaa oppositiolle tai uskonnollisille vähemmistöille ja al-Banna itsekin korosti, ettei valtio voisi pysyä yhtenäisenä, jollei vältettäisi keskustelua muun muassa filosofiasta ja metafysiikasta.

Islam nykyään

metafysiikasta enemmistöä ja vaaleammat šiialaista enemmistöä.]] CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on Indonesiassa. Myös Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt. Valtiot, joissa on eniten muslimeja (arvioitu lukumäärä): #Indonesia (213 469 356) #Pakistan (156 491 617) #Intia (129 631 726) #Bangladesh (127 001 272) #Egypti (70 530 237)

Islam Suomessa

Islaminuskolla on suhteellisen pitkät perinteet Suomessa. Tataarivähemmistö on harjoittanut islamia jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Ensimmäiset tataarit muuttivat Venäjältä Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Esimerkiksi talvi- ja jatkosodissa islaminuskoisille järjestettiin useimmiten vapaata uskonnon tärkeimpien juhlien ajaksi. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Viime aikoina islamia tunnustavien ihmisten määrä on ollut kasvussa, kun Suomeen on saapunut aiempaa enemmän maahanmuuttajia islamilaisista maista. Suhteet valtaväestöön ovat olleet pääosin hyvät, joskin joitain ongelmiakin on ilmennyt. Enemmän kuin uskonnosta ovat hankaukset syntyneet kulttuurillisista erimielisyyksistä, jotka usein virheellisesti luetaan yksin islamista johtuviksi.

Kirjallisuutta

-
-
-
-
-
-

Katso myös

- Allah
- Ajatolla
- Arabimaailma
- Islamilainen filosofia
- Koraani

Aiheesta muualla

- [http://www.islamopas.com/ Islam-opas] - suomalaisten muslimien kokoama sivusto, jolla tietoa uskonnosta.
- [http://omnibus.uni-freiburg.de/~riexinge/euroislam.html Islam in Western Europe] Luokka:Islam ms:Islam ko:이슬람교 ja:イスラム教 simple:Islam th:ศาสนาอิสลาม

Ronald Reagan

Ronald Wilson Reagan (6. helmikuuta 1911 - 5. kesäkuuta 2004) oli Yhdysvaltojen 40. presidentti (1981–1989) ja Kalifornian 33. kuvernööri. Reagan oli näyttelijä ennen poliittista uraansa.

Varhainen elämä ja ura

Reagan syntyi Tampicossa, Illinoisissa John (Jack) Reaganin ja Nelle Wilsonin toisena poikana. Vuonna 1920, vuosia muutettuaan kaupungista toiseen, perhe viimein asettui Dixonin kaupunkiin, Illinoisiin. Vuonna 1921, 11 vuoden iässä, Reagan kastettiin hänen äitinsä Disciples of Christ kirkkokunnassa Dixonissa ja1924 hän aloitti koulunkäynnin Northside High Schoolissa. Vuonna 1926, viidentoista vuoden iässä Reagan otti kesätyön hengenpelastajana Lowellin puistossa, muutaman kilometrin päässä Dixonista. Hänen sanotaan pelastaneen 77 ihmistä hukkumiselta. Vuonna 1928 Reagan pääsi Eurekan collegeen ja valmistui sieltä 1932. Alkoholistin poikana Reagan kehitti varhain lahjakkuuden tarinankerrontaan ja näyttelyyn. Hän oli radiokuuluttajana Chicago Cubsin peleissä, keksien suurimman osan selostuksesta itse, luottaen mielikuvitukseensa. Tarinan mukaan eräässä pelissä yhteys peliareenalle katkesi ja Reagan kekseliäästi sävelsi itse pelin tapahtumat yhteyden palaamiseen saakka. Reagan toimi myös näyttelijänä Hollywoodissa, menestyen suhteellisen hyvin B-luokan pääosanäyttelijänä. Hänellä oli hyvä ruumiinrakenne ja komea ääni. Ensimmäinen merkitty osa oli tähtirooli 1937 elokuvassa Love is On the Air. Vuoden 1939 loppuun mennessä hän oli esiintynyt jo 19 elokuvassa. Reaganin itsensä mielestä hänen paras roolinsa oli Kings Rowissa 1942. Muita merkittäviä Reagan-elokuvia olivat esimerkiksi Hellcats of the Navy, This is the Army ja Bedtime for Bonzo. Reaganin nimellä varustettu tähti Hollywoodin Walk of Famella sijaitsee 6374 Hollywood Bulevardilla. Reagan oli asepalvelusarvoltaan reservin ratsuväkiupseeri Yhdysvaltain armeijassa vuodesta 1935. Pearl Harborin jälkeen hänet kutsuttiin palvelukseen ja hänet sijoitettiin 1. elokuvayksikköön Yhdysvaltain ilmavoimissa, joka teki opetus- ja koulutuselokuvia. Hän pysyi Hollywoodissa sodan ajan. Pearl Harbor Reagan meni naimisiin näyttelijä Jane Wymanin kanssa 1940. He saivat tyttären nimeltä Maureen 1941, adoptoivat pojan, Michaelin, 1946 ja lisäksi saivat tyttären 1947, joka syntyi keskosena ja eli vain yhden päivän. He erosivat 1948. Reagan on ainoa Yhdysvaltain presidenteistä, joka on koskaan eronnut. 1952 Reagan meni uudelleen naimisiin—tällä kertaa näyttelijä Nancy Davisin kanssa. He saivat kaksi lasta, Ronin ja Pattin. Kun Reaganin filmiroolit harvenivat myöhään 1950-luvulla, hän siirtyi televisioon juontajaksi ja esiintyjäksi ohjelmaan General Electric Theater. Hänen viimeinen vakinainen näyttelijäntyönsä oli juontajuus Death Valley Days -ohjelmassa.

Varhainen poliittinen ura

Ronald Reagan aloitti poliittisen uransa Yhdysvaltain poliittisen kentän vasemmistolaidassa Yhdysvaltain demokraattisen puolueen jäsenenä, tukien Franklin Delano Rooseveltia ja hänen New Dealiaan. Vähittäin Reaganista tuli kuitenkin vakaumuksellinen konservatiivi yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa kysymyksissä. Aktiivisesti hänet vei politiikkaan virka elokuvanäyttelijöiden ammattiliiton puheenjohtajana (Screen Actors Guild), joka työskenteli yhteistyössä HUACin (House Un-American Activities Committee) kanssa "paljastaakseen kommunistien vaikutuksen Hollywoodissa". Reagan paljasti useita kommunisteiksi väitettyjä kollegoitaan, vaikka useista muista antikommunisteista poiketen hän vastusti jyrkästi maan kommunistisen puolueen (CPA) virallista kieltämistä. Hänen työnsä General Electric -yhtiössä, antikommunististen puheiden pitäminen radiossa ja puhujakierrokset lisäsivät poliittista tunnettuutta, etenkin Yhdysvaltain silloisessa antikommunistisessa poliittisessa ilmapiirissä. 1964 presidentinvaaleissa Reagan kannatti suoraan republikaanipuolueen ehdokasta Barry Goldwateria ja esiintyi tämän tv-mainoksissa käyttäen tehokasta retoriikkaa ja näyttelijänlahjojaan. 1966 Reagan valittiin Kalifornian kuvernööriksi. Reagan pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi 1968 ja uudelleen 1976, mutta ei onnistunut. Hänet valittiin viimein 1980 vaaleihin. Reaganin vaalikampanjan yksi keskeinen teema oli Iranin panttivankikriisi. Yhdysvaltain ulkopuolinen lehdistö syytti Reagania ja hänen leiriään salaisesta sopimuksesta, jonka perusteella panttivangit pysyisivät vangittuina vaalien pitämiseen saakka. Monien analyytikkojen mukaan presidentti Jimmy Carterin kykenemättömyys ratkaista kriisi johti lopulta hänen tappioonsa Reaganille. 1984 Reagan valittiin uudelleen presidentiksi valtavalla enemmistöllä. Hän voitti 49 osavaltiota viidestäkymmenestä ja sai lähes 60 % äänistä. Menestys vaaleissa selitetään usein "Reaganin demokraateilla", entisillä demokraattiäänestäjillä jotka vaaleissa loikkasivatkin Reaganin tueksi ennen kaikkea tämän veronalennuspolitiikan vuoksi.

Presidenttiys

Jimmy Carter 30. maaliskuuta 1981, vain 69 päivää presidentiksi astumisen jälkeen lähtiessään Hilton hotellista Washington DCssä Reagania ammuttiin. Ampuja oli John Hinckley Jr, joka myöhemmin todettiin oikeudenkäynnissä mielenvikaiseksi. Luoti osui Reagania rintaan ohittaen sydämen hiuksenhienosti. Ennen luodin poistamiseksi tehtyä leikkausta Reagan lohkaisi kirurgeille: "toivottavasti te olette kaikki republikaaneja" ja myöhemmin vaimolleen: "Kulta, unohdin väistää." Poliitikkona ja presidenttinä Reagan kuvasi itseään seuraavasti:
- Konservatiivi
- Antikommunisti
- Verojen alentaja
- Julkisten menojen leikkauksien kannattaja (lukuun ottamatta sotilasmenoja)
- Yritysten sääntelyn vähentämisen (deregulointi) kannattaja
- Yrittäjämyönteisen talouspolitiikan kannattaja
- Joidenkin henkilökohtaisten vapauksien kannattaja (hyväksyi mm. homoseksuaalisuuden)
- Kovan kriminaalipolitiikan kannattaja (ankarat rangaistukset rikollisille) Hänen presidentinkaudellaan:
- Veroja alennettiin huomattavasti; historiallisesti jatkuvasti nousevien verojen trendi rikkoutui
- Liittovaltion budjetin alijäämä lisääntyi
- Aikaisemmilla presidenttikausilla kansantaloutta vahingoittanut korkea inflaatio lopetettiin niin sanotun tarjontapuolen taloustieteen mukaisella kireällä rahapolitiikalla
- Lakkoon menneet lennonjohtajat erotettiin
- Huumeidenvastainen sota (war against drugs) eskaloitui merkittävästi
- Sotilasmenoja nostettiin
- Yhdysvaltalaisia Pershing II-ohjuksia (taktinen ydinohjus) sijoitettiin Länsi-Saksaan vastauksena Neuvostoliiton lähelle Eurooppaa sijoittamiin SS-20-ohjuksiin
- Peacekeeper-ohjusjärjestelmä otettiin käyttöön
- Ydinaseriisuntasopimuksien neuvottelut aloitettiin
- Strategic Defense Initiative-puolustusohjelma (niin sanottu Tähtien sota) aloitettiin
- Antikommunistisia terroristiryhmittymiä koulutettiin ja aseistettiin, kuten Mujahedeenit ja Contrat
- Aseita myytiin ulkomaisille liittolaisille kuten Taiwanille, Israelille, Saudi-Arabialle ja Irakille sekä laittomasti viholliseksi luokitellulle Iranille.
- Kylmä sota päättyi uudistusmielisen Mihail Gorbatšovin noustua valtaan Neuvostoliitossa.

Reaganomics

Reaganin presidenttikausien talouspolitiikka oli yhdistelmä monetaristista rahapolitiikkaa ja tarjontapuolen taloustieteiden veropolitiikkaa. Reaganin talouspolitiikka ei mahdu selviin määritelmiin, minkä takia käytetäänkin usein termiä reaganomismi tai reaganomics. Reaganin ensimmäinen kausi keskittyi suurelta osin taloudellisten ongelmien eli korkean inflaation ja kansantalouden taantuman käsittelyyn. Reaganin talouspolitiikka pyrki piristämään talouskasvua suurilla veronalennuksilla. Hänen talouspolitiikkansa saikin pian nimityksen "reaganomics", jota käyttivät sekä kannattajat että vastustajat. Nämä veronalennukset yhdistettynä suuriin, korotettuihin sotilasmenoihin johtivat vahvasti alijäämäiseen valtionbudjettiin ja huomattavaan valtionvelan lisääntymiseen. Valtionvelka nousi arviolta 200 % (eli kolminkertaistui) aikavälillä Reagan–Bush (sr.). Reaganin kannattajat huomauttavat kuitenkin, että vaikka presidentti tekee budjettiesityksen, varsinainen päätäntävalta kuuluu kongressin edustajanhuoneelle, joten Reaganin talouspolitiikka ei ollut kokonaan vastuussa velan noususta. Kongressi eli parlamentti olisi voinut halutessaan milloin tahansa lopettaa alijäämän heti leikkaamalla menoja, mutta tähän ei ollut poliittista tahtoa. Alijäämä oli siis sekä Reaganin että kongressin syytä. Toisaalta tätä julkisen kulutuksen kasvua tasapainotti verotulojen nousu talouskasvun ansiosta, joten monet kannattajat pitävätkin Reaganin toteuttamaa politiikkaa onnistuneena tämänkaltaisen niin sanottuna tarjontapuolen talouspolitiikan sovelluksena. Reaganin kriitikkojen mukaan vaikka Reagan puhui pienemmän ja vähemmän näkyvän julkisen vallan puolesta, hänen kaudellaan liittovaltion menot ja byrokratia kasvoivat. Kannattajien ja kriitikkojen välillä on kiistaa siitä, kuinka paljon Reaganin talouspoliittiset ratkaisut vaikuttivat vuoden 1982 taantumaan tai sittemmin voimakkaaseen talouskasvuun, joka alkoi hänen ensimmäisen virkakautensa lopulla ja jatkui läpi hänen toisen kautensa. Toisaalta tilastojen mukaan 1981–1989 amerikkalaisen työntekijöiden keskimääräinen reaalinen tuntipalkka laski. Joidenkin taloustieteilijöiden mielestä tosin tämä tilastollinen reaalipalkkojen alentuminen johtui kuluttajahintainflaation systemaattisesta yliarvioinnista virallisissa tilastoissa.

Vastaus AIDSiin

Reaganin presidenttikaudella alkoi HIV-viruksen epideeminen, laajan alueen leviäminen Yhdysvalloissa. Vaikka AIDS oli löydetty jo 1981, Reagan ei maininnut sitä julkisesti ennen vuotta 1987. Hänen hallintonsa lähestyi epidemiaa sarjana paikallisia ja osavaltiollisia ongelmia, eikä laatinut liittovaltion laajuista strategiaa. Kulissien takana terveydenhuoltopoliitikot anelivat lisää rahoitusta. Noudattaen poliittisesti voimakkaan uskonnollisen oikeiston näkökantaa, joka määritteli AIDSin sairaudeksi, joka koski ainoastaan homoseksuaalista vähemmistöä ja levisi moraalittoman käytöksen takia, Reagan esti terveysministeriään C. Everett Koopia puhumasta epidemiasta. Kun vuonna 1986 Reagan viimein salli epidemian ilmoittamisen, hän oletti terveysministerin toimivan konservatiivisen linjan mukaan. Sen sijaan raportti alleviivasi AIDS-tietoisuuden lisäämisen tärkeyttä, mukaan lukien kondomien laajamittaisen levittämisen ja hylkäsi pakollisten testien mahdollisuuden. Tämä johti kyseisen terveysministerin joutumiseen huonoihin väleihin muun hallinnon kanssa. Reagan nimitti 1987 Watkinsin komission tutkimaan tilannetta, mutta suositukset lisätystä rahoituksesta jätettiin suurimmaksi osaksi huomioimatta—myös tulevassa Bushin hallinnossa. Monet konservatiivikommentaattorit näkevät Reaganin lähestymistavan AIDS-ongelmaan täysin terveen järjen mukaisena, koska ongelma liittyy sosiaaliseen moraalittomuuteen, jonka merkitystä ei vain ymmärretty. Monet seksuaalivähemmistöjen edustajat vastaavasti näkevät Reaganin politiikan tietoisena sokeutena ja julmana piittaamattomuutena vähemmistöjen ihmishengistä.

Neuvostoliitto ja kylmä sota

strategia Kuten monilla menestyksekkäillä amerikkalaispoliitikoilla, myös Reaganilla oli vahva lavakarisma, ja hän aisti miten kerätä yleisöltä suotuisa vastaus. Hänen rauhallinen puheäänensä ja voimakas kielenkäyttönsä toivat hänelle lempinimen "suuri kommunikoija" (the great communicator). 8. maaliskuuta 1983 hän kutsui Neuvostoliittoa pahan valtakunnaksi (evil empire) ja 12. kesäkuuta 1987 puhuessaan Berliinin muurin vieressä Brandenburgin portin edustalla hän haastoi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin "repimään tämän muurin": "On yksi sellainen merkki, jonka Neuvostoliitto voisi antaa, jota ei voitaisi tulkita väärin, joka edistäisi dramaattisesti vapauden ja rauhan asiaa. Pääsihteeri Gorbatšov, jos etsitte rauhaa, jos etsitte kukoistusta Neuvostoliitolle ja Itä-Euroopalle, jos etsitte vapautumista: tulkaa tämän portin luo. Herra Gorbatšov, avatkaa tämä portti! Herra Gorbatšov, repikää tämä muuri!" Joidenkin historioitsijoiden mukaan hänen puhetaitoansa tuki huomattavasti hänen vahva ylpeytensä amerikkalaisuudesta ja usko yksilön oikeuksiin. Monet Reaganin kannattajat pitävät häntä kylmän sodan voittajana ja kommunismin romahduttajana. Hänen kannattajansa katsovat hänet ajaneen Neuvostoliiton taloudelliseen ahdinkoon, jonka helpottamiseksi tehdyt poliittiset muutokset kaatoivat koko valtion. Tavoite oli ilmeisesti suunnitelmallinen. Idea oli yksinkertainen. Neuvostoliiton katsottiin käyttävän asevoimiin 30 - 50 prosenttia kansantuottestaan ja USA:n 5 prosenttia. Kun USA kaksinkertaistaisi asevoimiin laitetun panoksen, Neuvostoliitolle jäisi kaksi vaihtoehtoa: vastata USA:n haasteeseen ja kaatua tai luopua uudesta panoksesta ja samalla suurvalta-asemasta. Neuvostoliitolla ei käytännössä ollut resursseja ensimmäiseen. Reaganin kriitikot pitävät häntä onnekkaana uhkapelurina, joka sen sijaan että olisi aiheuttanut kolmannen maailmansodan, sattumalta onnistui ajoittamaan itäblokin hajoamisen juuri parahultaisesti oman presidenttikautensa jälkimaininkeihin. Neuvostojärjestelmän romahdus oli heidän mukaansa Reaganista riippumaton prosessi, joka alkoi kauan ennen Reagania ja olisi tapahtunut joka tapauksessa lähitulevaisuudessa. Reaganin politiikkaan kuului vahva tuki armeijalle ja "rauhaa voimasta"-strategia. Yksi hänen kenties kiistellyin ehdotuksensa oli Strategic Defense Initiative, Strateginen puolustusohjelma—ohjuspuolustusjärjestelmä, joka estäisi Neuvostoliiton ydinohjuksia tuhomasta Yhdysvaltoja. SDIn vastustajat nimesivät ohjelman Tähtien sota-ohjelmaksi, korostaen sen mahdottomuutta ja epärealistisuutta. Neuvostoliitossa nähdään nyt, että SDI on informaatiosodankäynnin operaatio, joka kaatoi sen. Jos näin oli, tämä kuvaa talouden, vapaan informaation, harhautuksen ja maailman globaalin avoimuuden uutta merkitystä. SDIn kriitikot sanoivat, että ohjuspuolustusjärjestelmä on teknologisesti mahdoton rakentaa käytännössä ja että yritys ainoastaan lisäisi kilpavarustelua ja tulevien kansainvälisten kriisien voimakkuutta. Muut kriitikot näkevät SDIn aseteollisuuden rahasampona. Tukijat pitävät SDItä vastaavasti naulana Neuvostoliiton arkkuun—havaitessaan ydinasearsenaalinsa vanhentuneeksi neuvostoliittolaisten oli väitteen mukaan pakko lisätä rahoitusta uuden teknologian kehittämiseen säilyttääkseen ydinpelotteensa. Reagan oli läheisissä suhteissa muiden maailman konservatiivisten johtajien kanssa, erityisesti Margaret Thatcherin ja Kanadan Brian Mulroneyn. Reagan halusi muodostaa henkilökohtaiset suhteet muiden valtionpäämiesten kanssa, kutsuen heidät usein ranchilleen tai Camp Davidiin epävirallisille vierailuille.

Reagan ja Latinalainen Amerikka

Reaganin presidenttikaudella Yhdysvallat alkoi myös suhtautua erittäin vakavasti kommunistisiin vaikutteisiin perinteisesti sen takapihaksi katsotussa latinalaisessa Amerikassa. Tämä uusi tiukka linja nimettiin pian "Reaganin doktriiniksi". Strategiaan kuului usein tuki ihmisoikeuksia loukkaaville sotilasdiktatuureille kommunismin vastaisen taistelun nimissä. Reaganin hallitus tuki laitonta ja salaisista sissisotaa Nicaraguassa. Samassa yhteydessä Yhdysvallat syyllistyi lukuisiin kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin, mm. CIA:n miinoittaessa Nicaraguan satamia. 1983 Reagan määräsi sotilaallisen maihinnousun Grenadan pieneen saarivaltioon, kun siellä tapahtui kommunistinen vallankaappaus. Grenadan tarkoituksena oli toimia varoittavana esimerkkinä uudistusmielisille ja vasemmistolaisille hallituksille sekä tuoda julki Kuuban osallisuus kaikkeen vallankumoukselliseen toimintaan Karibian ja Keski-Amerikan alueella. Maassa oli tuolloin laillisen hallituksen rakennusprojektiin osallistunut kuubalainen työprikaati, joka Reaganin hallituksen propagandassa paisuteltiin kuubalaisiksi taistelujoukoiksi, jotka osallistuivat aktiivisesti vallankaappauksen. Joidenkin kannattajien mukaan Reagan myös kautensa lopulla edesauttoi Latinalaisen Amerikan demokratiaan siirtymistä anteliaalla ulkomaantuella, mikäli maissa järjestettiin vapaat vaalit. Kriitikkojen mielestä nämä rahat menivät yksinkertaisesti oikeistolaisten ja Yhdysvaltoja tukevien hallintojen pönkittämiseen. Esimerkiksi El Salvadorissa vallassa vaihtelivat vilpillisillä ja epädemokraattisilla vaaleilla valitut siviilit ja armeijan johto.

Iran–Contra skandaali

Reaganin kauden suuri skandaali oli hallinnon salainen tuki Yhdysvaltain liittolaista Irakia vastaan sotivalle Iranille ja terrorisodalle Nicaraguassa. Kaksi Reaganin hallinnon jäsentä, turvallisuusneuvonantaja John Poindexter ja eversti Oliver North, olivat kehittäneet monimutkaisen suunnitelman myydä aseita Iranin hallitukselle ja antaa tulot Nicaraguan rajaseutuja terrorisoiville äärioikeistolaisille contra-sisseille. Molemmat suunnitelman osista olivat kongressin päätöksen vastaisia. Reagan vannoi, ettei tiennyt suunnitelmasta, mutta myönsi tukeneensa alkuperäistä aseiden myyntiä Iraniin, perustellen, että se turvaisi amerikkalaisten panttivankien vapauttamisen Iranin tukeman Hizbollah-sissien hallusta. Reagania syytettiin lopulta ainoastaan oman henkilöstönsä valvonnan laiminlyönnistä. Reaganin hallinnon henkilöstön keskuudessa sattui monia muitakin pienempiä skandaaleja lahjonnasta korruptioon. Nämä johtivat tuomioihin tai eroamisiin syytteiden välttämiseksi. Nämä skandaalit eivät kuitenkaan vaikuttaneet Reaganin maineeseen pitkällä tähtäimellä ja eräs kongressin edustaja nimesikin presidentin "teflonpresidentiksi".

Lähteet

- T C Reed: "At the Abyss - An Insider’s History of the Cold War" Presidio Press 2004

Aiheesta muualla

- [http://www.townhall.com/columnists/paulcraigroberts/pcr20040607.shtml Toisen valtiovarainministerin kuvaus Reaganin politiikasta] Reagan, Ronald Reagan, Ronald ko:로널드 레이건 ja:ロナルド・レーガン simple:Ronald Reagan th:โรนัลด์ เรแกน

Translitterointi

Translitterointi on kirjoituksen muuntamista kirjoitusjärjestelmästä toiseen. Usein translitteroinnissa joudutaan tekemään monimutkaisia sopimuksia merkkien korvaamisesta, sillä lähde- ja kohdekirjoitusjärjestelmät voivat olla hyvin erilaisia. Kieliä, joiden kirjoitusjärjestelmä kuvastaa muutakin kuin lausumista (esim. kiinan kirjoitusjärjestelmä) ei voida translitteroida vaan niiden kuvaamista latinalaisella aakkostolla kutsutaan latinisoinniksi.

Kyrillisten kirjainten translitterointi

Translitterointiin on useita standardeja jotka vaihtelevat maasta toiseen. Suomessa kyrillisten kirjainten translitterointiin käytetään SFS 4900:n määrittämää tapaa, joka eroaa YK:n suosittamasta ISO-standardista ISO 9 ja englanninkielissä maissa noudatettavasta tavasta. Suomessa on pyritty noudattamaan yhtenäistä omaa käytäntöä 1800-luvun lopulta saakka. Esimerkiksi venäjänkielinen nimi Толстой translitteroidaan suomalaisten sääntöjen mukaan Tolstoi, yleisimmin englanniksi Tolstoy ja ISO 9:n mukaan Tolstoj. Nimi Е́льцин on suomeksi Jeltsin, englanniksi Yeltsin ja ISO 9:n mukaan Elʹcin. Joissain tapauksissa nimillä on vakiintunut suomalaistettu kirjoitusasu, esim. etunimi Aleksandr kirjoitetaan Aleksander tai Aleksanteri ja nimi Iosif Josif tai Josef. Muita vakiintuneita nimiä ovat mm. Maria ja Anastasia. Jos kyrillisillä kirjaimilla nimensä kirjoittava henkilö muuttaa ulkomaille, hän yleensä omaksuu paikallisen tavan mukaisen kirjoitusasun. Passeihin nimet on kirjoitettu latinalaisilla kirjaimilla perinteisesti ranskankielisen tavan mukaan, nykyisin ainakin Venäjällä englanninkielisen kaavan mukaisesti.

Muut kielet ja kirjoitusjärjestelmät

Arabian kielen translitteraation suomalainen standardi on SFS 5755. Sitä ei kuitenkaan usein noudateta, vaan nimet haetaan ulkomaalaisista tiedotusvälineistä. Muinaiskreikan nimet translitteroidaan oman kaavansa mukaan, nykykreikan nimiin käytetään pääsääntöisesti standardin SFS 5807 mukaista transkriptiota [http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kreikka.html8].

Translitterointikaava

Kyrillistä kirjaimistoa käyttävien slaavilaisten kielten (venäjä, ukraina, makedonia, serbia ja valkovenäjä) kirjaimet translitteroidaan suomeksi seuraavalla tavalla:

Lähteet

- SFS 4900 Luokka:Kirjoitus

Luokka:Libya

Luokka:Afrikan valtiot

Luokka:Poliitikot

Luokka:Politiikka Luokka:Henkilöt ko:분류:정치인 ja:Category:政治家 th:Category:นักการเมือง

Luokka:Diktaattorit

Luokkaan Diktaattorit luokitellaan moderneja diktaattoreita:
- Fasistiset diktaattorit (Franco, Mussolini yms)
- Kommunistiset ja kansandemokratioita hallinneet diktaatorit (Tito, Hoxha, Stalin, Hitler)
- Sotilasjunttien itsevaltaiset johtajat (Pinochet) Diktaattorin on täytynyt hallita itsevaltaisesti ja hallintoon on täytynyt liittyä opposition ja toisinajattelijoiden vainoa. Rooman diktaattorit luokitellaan omaan luokkaansa Luokka:Rooman diktaattorit, joka on luokan Diktaattorit alaluokka. Luokka:Hallitsijat

Luokka:Vaala

Vaalan kuntaan liittyviä artikkeleja. Luokka:Kainuun maakunnan kunnat

hostel krakow hotels Prague Prague hotels firma warsaw bars and cafes

:: RELATED NEWS ::

James Couttet
James COUTTET est un skieur alpin français né le 18 juillet 1921 aux Bossons (Haute-Savoie), décédé le 13 novembre 1997 à Chamonix (Haute-Savoie). Il fut champion du monde de descente en 1938 à l'âge de 17 ans. Médaille d'argent en slalom spécial et médaille de bronze da

Neo-Geo Pocket Color
La Neo-Geo Pocket Color (ou NGPC) est sortie en 1998 au Japon. C'est une console portable 16 bits conçue par SNK, les créateurs de la console de salon et d'arcade Neo-Geo. Elle est sortie après la console monochrome

Learjet
Learjet , Canada.]] En 1959 William P. Lear fonde en Suisse la Swiss American Aviation Corporation. Elle déménage en 1962 à Wichita (Kansas, USA) pour développer pour la fabrication d'avions à réaction à usage privé, et sera renommée en 1963 'Lear Jet Corporation'. Le premier modèle fut le LearJet 23 Continentals, basé sur la

Diéthyléther
Le diéthyléther est le représentant le plus courant de la famille des éthers. Sa formule chimique est CH3-O-CH3. C'est un liquide incolore et volatile à température et pression normales et un solvant organique très utilisé en laboratoire. En industrie, son utilisation est limitée par son caractère facilement inflammable.

Voir aussi

- Éther diéthylique Catégorie:Éther

Mario Kart : Double Dash
Mario Kart: Double Dash !! est un jeu vidéo de course produit par Nintendo et sorti en 2003 sur GameCube. Chronologiquement, ce jeu est le quatrième épisode de la série de jeu vidéo : Mario Kart. Il reprend la plupart des éléments du
Read More...

Insurrection du 1er prairial an III
Insurrection du 1er prairial an III (20 mai 1795).

Origine

Nom donné lors de la Révolution française, à l'insurrection jacobine et populaire à Paris contre la Convention thermidorienne, alors dirigé par François-Antoine, comte de Boissy d'Anglas. Elle fut provoquée par la misère et la disette consécutives à une importante hausse des prix, due à la grave dépréciation des assignats.

Insurrection

Entraînés par les sections ja

Mikhail Semenovich Tswett
Mikhail Semyonovich Tsvet (Михаил Семенович Цвет, aussi transcrit comme Tsvett, Tswett, Tswet, Zwet ou Cvet) (1872-1919) est un botaniste russe qui a inventé la chromatographie par absorption. Son nom signie “couleur” en russe.

Biographie

Mikhail Tsvet naît le Intel de l’architecture x86-64, une extension 64-bit de l'architecture IA-32. Voir aussi l’article AMD64 pour les détails architecturaux.

Historique

L’histoire du projet EM64T est longue et sinueuse, principalemnt du fait de la politique interne d’Intel. El