:: wikimiki.org ::
| My Lain Verilöyly |
My Lain verilöylyMy Lain verilöyly tapahtui 16. maaliskuuta 1968. Amerikkalaiset joukot surmasivat satoja aseettomia vietnamilaisia siviilejä, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Tapauksesta tuli USA:n Vietnamissa tekemien sotarikosten symboli, ja se herätti laajalti suuttumusta maailmalla. Lisäksi se vähensi Vietnamin sodan kannatusta Yhdysvalloissa.
Verilöyly
Americal Divisionin 11. prikaatin C-joukko saapui Vietnamiin joulukuussa 1967. Heidän ensimmäinen kuukautensa sujui ilman suoraa viholliskosketusta.
Vietkongin 48. pataljoona suoritti useita hyökkäyksiä Quang Ngaissa Tet-hyökkäyksen aikaan tammikuussa 1968. USA:n tiedustelu päätteli, että vetäytymisen jälkeen 48. pataljoona piilotteli Son Myn kylässä. Kylän sisällä sijaitsevia pienoiskyliä – jotka amerikkalaiset tunsivat nimillä My Lai 1, 2, 3 ja 4 (epävirallisesti "Pinkville") – epäiltiin pataljoonan suojelemisesta. Suurhyökkäystä alettiin valmistella pienoiskyliä vastaan.
C-komppania menetti suositun kersantin juuri ennen hyökkäystä vietkongin ansaan. Miehet olivat järkyttyneitä, vihaisia ja turhautuneita, koska vihollinen oli näkymätön ja kosto täysin mahdotonta.
Sotilaat eivät löytäneet kylästä vihollisjoukkoja 16. maaliskuuta, vaikka he olivat varautuneet suurhyökkäykseen. Sotilaat tappoivat satoja siviilejä; suurin osa näistä oli vanhoja miehiä, naisia, lapsia ja vauvoja. Uhreja kidutettiin ja raiskattiin. Kymmeniä ihmisiä vietiin ojaan ja teloitettiin automaattiaseilla. Uhrien tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tavallisimmin mainitaan 347 ja 504 kuollutta. Paikalle pystytetyssä muistomerkissä on 504 nimeä, joiden iät vaihtelevat 82 vuodesta aina 1 ikävuoteen asti. Etelävietnamilainen luutnantti kuvasi esimiehilleen tapahtumia pöyristyttäviksi.
Armeijan tiedusteluhelikopteri keskeytti teurastuksen laskeutumalla amerikkalaisjoukkojen ja bunkkeriin piiloutuneiden henkiinjääneiden vietnamilaisten väliin. 24-vuotias pilotti Hugh Thompson, Jr. ilmoitti joukkojen johtajille, että hän avaa tulen mikäli joukot jatkavat siviilien tappamista.
Thompson johti kylän evakuoimista samalla kun kaksi miehistön jäsentä — Lawrence Colburn ja Glenn Andreotta — pitivät hyökkääjiä aloillaan aseilla uhaten. Miesten on todettu pelastaneen ainakin 11 henkeä, mutta heitä pidettiin pitkään armeijan keskuudessa pettureina. 8. huhtikuuta 1968 Glenn Andreotta ja Charles Dutton menehtyivät kun OH-13 (62-03813) "Warlord" tiedustelukopteri ammuttiin alas. Kolmikko sai urhoollisuusmitalin vasta tasan 30 vuotta myöhemmin, kun aiheesta tehtiin televisiodokumentti.
Peittely-yritykset
My Lain tapauksen tutkimuksia johti aluksi 11. kevyen jalkaväkiprikaatin komentaja kenraali Oran Henderson Americalin varapäällikön prikaatikenraali Youngin alaisuudessa. Henderson haastatteli useita paikalla olleita sotilaita ja luovutti sitten huhtikuun lopulla kirjallisen raportin, jonka mukaan noin 20 siviiliä sai vahingossa surmansa My Laissa suoritetun sotilasoperaation yhteydessä. Näihin aikoihin armeija kuvasi yhä tapausta voitettuna taisteluna, jossa sai surmansa 128 vihollissotilasta.
Sotaoikeus
17. maaliskuuta 1970 USA:n armeija haastoi 14 upseeria oikeuteen tapahtumaan liittyvien tietojen peittelystä. Useimmista haasteista luovuttiin.
Luutnantti William Calley todettiin 1971 syyllistyneen murhaan antaessaan ampumismääräyksen, ja hänet tuomittiin elinkautiseen. Kaksi päivää myöhemmin presidentti Richard Nixon määräsi hänet vapautettavaksi. Calley kärsi 3½ vuoden ajan kotiarestia Fort Benningissä, jonka jälkeen osavaltion tuomari vapautti hänet.
Osalliset
1. pataljoona
- William Calley - C-komppaniaa johtanut luutnantti, ainoa tuomittu
- David Mitchell - kersantti
- Ronald L. Haeberle - komppanian valokuvaaja
- Charles Sledge - radisti - todisti nähneensä Calleyn tappavan tietoiseti pienen lapsen
- Paul Meadlo - sotamies - todisti pelänneensä joutuvansa ammutuksi, mikäli hän ei osallistuisi verilöylyyn
- Dennis Conti - sotamies - väitti eksyneensä ja yrittäneensä löytää komppanian
- James Dursi - sotamies
- Allen Boyce - sotamies
- Ronald Grzesik - sotamies
- Robert Maples - sotamies, väitti kieltäytyneensä osallistumasta
- Varnado Simpson - sotamies, teki itsemurhan My Laita koskevan syyllisyyden vuoksi
- Harry Stanley - väitti kieltäytyneensä osallistumasta
- Gary David Roschevitz - tuntematon
- Elmer Haywood - tuntematon
- William Lloyd - tuntematon
- Lenny Lagunuy - tuntematon
- Sidney Kye - tuntematon
- Robert Bergthold - tuntematon
- Robert Mauro - tuntematon
- Robert Lee - tuntematon
- Isaiah Cowan - tuntematon
- Bruce Cox - tuntematon
- Harry Stanley - tuntematon
- Charles Hall - tuntematon
- Roy Wood - tuntematon
- Herbert Carter - tuntematon
- David Mitchell - tuntematon
- Gregory Olsen - tuntematon
- Daniel Simone - tuntematon
Luokka:Vietnamin sota
16. maaliskuuta16. maaliskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 75. päivä (76. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 290 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Ilkka
:- suomenruotsalainen kalenteri: Herbert
:- ortodoksinen kalenteri: Savina, Risto
:- saamenkielinen kalenteri: Mohkku
:- vanhemmissa kalentereissa: Eberhard, Gabriel, Heribert, Juliana, Kauko, Longinus, Santeri
Tapahtumia
- 1521 - Fernao de Magalhães saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Filippiineille.
- 1660 - Pitkä parlamentti hajosi vapaaehtoisesti Englannissa.
- 1792 - Ruotsin kuningasta Kustaa III:tta ammuttiin; hän kuoli 29. maaliskuuta.
- 1802 - Yhdysvaltain sotilasakatemia West Point perustettiin.
- 1815 - Vilhelm I (Willem I) tuli Belgiasta ja Hollannista koostuvan uuden valtion, Alankomaiden kuninkaaksi Wienin kongressin päätöksellä.
- 1850 - Nathaniel Hawthornen romaani Tulipunainen kirjain ("The Scarlet Letter", suomeksi 1945) julkaistiin.
- 1900 - Sir Arthur Evans osti itselleen Knossoksen ympärillä olevan maa-alueen Kreetalla.
- 1926 - Robert Goddard laukaisi ensimmäisen nestemäistä polttoainetta käyttävän raketin Auburnissa, Massachusettsissa.
- 1935 - Adolf Hitler määräsi Saksan aseistautumaan uudelleen Versaillesin rauhansopimuksen vastaisesti.
- 1945 - Toinen maailmansota: Iwo Jiman taistelu päättyi vaikka vähäistä japanilaisvastarintaa esiintyi edelleen.
- 1945 - Toinen maailmansota: Saksalainen Würzburg tuhoutui 90-prosenttisesti 5 000 ihmisen kuollessa 20 minuuttia kestäneessä brittien ilmahyökkäyksessä.
- 1956 - Pyhän Urhon päivää (St. Urho's Day) vietettiin ensimmäisen kerran.
- 1962 - Ilmailu: Flying Tigersin Lockheed Constellation katosi läntisellä Tyynellä valtamerellä 107 ihmistä mukanaan.
- 1968 - Vietnamin sota: My Lain verilöylyssä yhdysvaltalaiset sotilaat surmasivat 350 — 500 vietnamilaiskylän asukasta: miehiä, naisia ja lapsia.
- 1969 - Ilmailu: Venezuelan Airlinesin DC-9 syöksyi maahan lentoonlähdön jälkeen Maracaibossa, Venezuelassa 155 ihmisen saadessa surmansa.
- 1978 - Vasemmistolaiset kaupunkisissit sieppasivat ja myöhemmin surmasivat Aldo Moron Italiassa.
- 1988 - Iran-Contra skandaali: kenraaliluutnantti Oliver Northia ja vara-amiraali John Poindexteriä syytettiin salaliitosta Yhdysvaltoja kohtaan.
- 1988 - Iranin rajan lähellä sijaitsevaa irakilaista Halabjahin kurdikaupunkia vastaan hyökättiin myrkkykaasuja ja hermokaasuja käyttäen (Irakin hallitusta syytettiin). Kuolleiden määrä vaihteli eri lähteiden mukaan useista sadoista aina seitsemään tuhanteen.
- 1993 - Yhdysvaltain itärannikon lumimyrskyssä sai 184 henkeä surmansa.
- 1994 - Tonya Harding myönsi osallisuutensa kilpakumppaninsa taitoluistelija Nancy Kerriganin vahingoittamisyritykseen.
- 2006 - "Harry Potter ja puoliverinen prinssi" julkaistaneen suomeksi.
Syntyneitä
- 1751 - James Madison, Yhdysvaltain neljäs presidentti († 1836)
- 1789 - Georg Simon Ohm, saksalainen fyysikko (keksi Ohmin lain) († 1854)
- 1829 - Sully Prudhomme (René François Armand Sully-Prudhomme), ranskalainen kirjailija, sai vuonna 1901 ensimmäisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon († 1907)
- 1878 - Reza Pahlavi, Persian šaahi († 1941)
- 1911 - Josef Mengele, saksalainen hirmuteoista tunnettu tohtori, natsisotarikollinen († 1979)
- 1918 - Frederick Reines, yhdysvaltalainen fyysikko, vuoden 1995 Nobelin fysiikanpalkinnon) saaja († 1998)
- 1926 - Jerry Lewis, yhdysvaltalainen koomikko
- 1927 - Vladimir Komarov, venäläinen kosmonautti († 1967)
- 1941 - Bernardo Bertolucci, italialainen elokuvaohjaaja
- 1953 - Isabelle Huppert, ranskalainen näyttelijä
- 1953 - Richard M. Stallman, vapaa ohjelmisto -liikkeen aktivisti, GNU:n perustaja
Kuolleita
- 37 - Tiberius, Rooman toinen keisari (s. 42 eaa)
- 455 - Valentinianus III, Rooman keisari (s. 419)
- 1804 - Henrik Gabriel Porthan, suomalainen humanisti
- 1940 - Selma Lagerlöf, ruotsalainen kirjailija (Gösta Berlingin taru, Peukaloisen retket villihanhien seurassa), sai 1909 ensimmäisenä naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon (s. 1858)
----
Katso myös: kalenteri ~ 15. maaliskuuta, 17. maaliskuuta
Luokka:Maaliskuu
-03-16
ms:16 Mac
ko:3월 16일
ja:3月16日
simple:March 16
th:16 มีนาคม
Vietnam
Vietnam (Việt Nam), viralliselta nimeltään Vietnamin sosialistinen tasavalta on valtio Kaakkois-Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Kambodža, Kiina ja Laos. Valtion pinta-ala on noin 330 000 neliökilometriä eli se on lähes Suomen kokoinen. Asukkaita on yli 81 miljoonaa.
Historia
Vietnam Kiinan vallassa
Kiina valtasi Vietnamin Kiinan Han-dynastian aikana 111 eaa ja piti Vietnamia hallussaan yli tuhat vuotta vuoteen 938 saakka. Tänä aikana Vietnamiin lainautui kiinan kirjoitusjärjestelmä, vietnamin kieleen lukematon määrä sanoja kiinan kielestä ja muutenkin kiinalainen vaikutus oli suuri.
Vietnamista tulee Ranskan protektoraatti
Ranska valtasi itselleen siirtomaata Indokiinaan, valtasi Saigonin 1859 ja oli miehittänyt koko Vietnamin vuoteen 1884 mennessä pakottaen sen protektoraatikseen. Se piti Vietnamia hallussaan kunnes Japani valtasi sen toisessa maailmansodassa.
Japani julistaa Vietnamin itsenäiseksi 1945
Sodan jälkeen Ranska yritti Yhdysvaltain tukemana saada maan takaisin hallintaansa, mutta Japania toukokuussa 1941 vastustamaan noussut kansallinen vapautuksen rintama-liike (Front National de Libération - FNL) vaati itsenäisyyttä vaikuttuneena japanilaisten etenemisestä Indokiinassa ja pettyneenä Japanin liittolaisiin, Vichyn ranskalaisiin, joiden suostumuksella Japani takavarikoi riisiä aiheuttaen nälänhädän. 9. maaliskuuta 1945 syrjäyttävät japanilaiset Vichyn Ranskan hallinnon ja julistavat Vietnamin itsenäiseksi Dai Bain hallitsemaksi valtioksi rauhoittaakseen väestöä. Tran Trong Kimistä tulee ensimmäinen pääministeri, mutta hänen hallintonsa sortuu Japanin antautumiseen 13. elokuuta 1945.
Ranska yrittää palauttaa valtansa
Uskoessaan Ho Tsi-minhin työskentelevän edelleen yhteistyössä yhdysvaltalaisten kanssa salli Dao Bai valtaa siirtyvän hänelle. 16. elokuuta 1945 alkaneessa ei-kommunistisessa Tan Traon kokouksessa Hanoissa, missä etelä- ja keskivietnamilaisen on tarkoitus liittyvä vallankaappaukseen Dao Baita vastaan, 19. elokuuta 1945 Ho Tsi-minh ottaa aloitteen käsiinsä ja keisari Dao Bai luopuu 25. elokuuta 1945 kruunusta FNL:n vallankaappauksen vuoksi. Ho Tsi-minh 2. syyskuuta 1945 julistaa Vietnamin itsenäiseksi japanilaisten jälkeen toisen kerran samana vuonna. Vietnamin itsenäisyysjulistus sisältää samoja muotoja Yhdysvaltainkin. Vietnamin tunnuslause, "Itsenäisyys, vapaus ja onnellisuus", taas on lainattu Sun Jatsenin kolmesta kansanperiaatteesta.
Dao Bai muuttaa maanpakoon brittien Kiinalta 99 vuodeksi vuokraamaan Hongkongiin, mistä hän palaa 1949 ranskalaisten tuella ensin pääministeriksi ja sitten jälleen keisariksi ja valtionpäämieheksi. Yhdysvallat ja Britannia tunnustavat Bao Dain hallituksen.
Vietnamin I sota / Indokiinan sota 1946-1954
Pääartikkeli: Indokiinan sota
Vietnam luvataan Ranskalle takaisin
Jo Jaltan konferenssin aikana Jiang Jieshi kieltäytyi Vietnamin miehittämisestä, sillä perusteella, etteivät vietnamilaiset ole kiinalaisia, vaan kapinoisivat Kiinaa vastaan.
Valtaan päästyään 1945 lopulla Ho Tshi-minh kuitenkin 6. maaliskuuta 1946 allekirjoittaa sopimuksen japanilaisten vuotta aikaisemmin karkoittamien ranskalaisten joukkojen palaamisesta Vietnamiin.
Tällä vältettiin mahdollinen Guomingdangin joukkojen jääminen ja Vietnamin joutuminen kiinalaisten nationalistien valtaan Kiinan sisällissodan tuloksena. Ranskalaiset joukot ja Ranskan erikoislähettiläs Sainteny tulevat Vietnamiin. Kiina oli tarjoutunut vetämään joukkonsa Vietnamista sopimuksella Ranskan kanssa.
Heinäkuussa 1946 Ho Tsi-minh hyökkää vietnamilaisten nationalistien päämajojen kimppuun ranskalaisten panssariajoneuvojen varmistaessa ympäristön. Tuhansia nationalisteja kuolee ranskalaisten ja kommunistien järjestämissä puhdistuksessa. Näin Ho Tsi-minh saa valtaansa vietnamilaisen vastarinnan ja taistelu ranskalaisia vastaan voi alkaa.
19. joulukuuta 1946 Ho Tsi-minhin ja vastarintaliikkeen taistelu ranskalaisia vastaan kiihtyy. Ranskalaiset pakottavat vastarintaliikkeen kaupungeista pois sissisotaan.
Ho Chi Minhin johtamat joukot voittivat ranskalaiset vuonna 1954 Dien Bien Phussa . 20. heinäkuuta 1954 Geneven konferenssissa Vietnam jaettiin 17. pohjoisella leveyspiirillä eteläiseen ja pohjoiseen osaan , missä vaalit piti järjestää vuonna 1956 ulkomaisten joukkojen poistuttua Vietnamista.
Vietnamin (II) sota 1954-1975
Pääartikkeli: Vietnamin sota
Katso myös: Laosin sota
Ngo Dinh Diemin varassa 1954-1960
Yhdysvaltain tukemana Etelä-Vietnamin hallitus pääministeri Ngo Dinh Diemin johdolla kieltäytyi sopimasta näiden vaalien järjestämisestä vuonna 1955, sillä Ho Chi Minh oli hyvin suosittu pohjoisessa ja olisi luultavasti voittanut vaalit. Etelä-Vietnam irtisanoutui Genevessä tehdystä sopimuksesta. 23. lokakuuta 1955 kansanäänestyksen tuloksena Dao Bai joutuu toisen kerran syrjään. 26. lokakuuta 1955 julistaa Ngo Dinh Diem Etelä-Vietnamin tasavallaksi ja ryhtyy presidentiksi yhdysvaltalaisten tuella, minkä
seurauksena pohjoinenkin julistautui itsenäiseksi valtioksi.
Erikoissotaa 1960-1965
1963 Ngo Dinh Diem menettää henkensä Yhdysvaltain Kennedyn hallinnon tukemassa kenraali Duong Van Minhin vallankaappauksessa. Duong Van Minh määrää Nhungin teloittamaan Ngo Dinh Diemin ja tämän nuoremman veljen Ngo Dinh Nhun 1. marraskuuta 1963.
Yhdysvallat oli kyllästynyt Ngo Dinh Diemin kymmenvuotisen hallinnon epäsuosioon ja siihen, miten hänen hallituksensa suhtautui buddhalaismunkkien polttoitsemurhiin johtaneisiin prostesteihin peläten kommunistien saavan vaikutusvaltaa buddhalaisissa järjestöissä. Kesäkuussa 1963 Yhdysvallat katkaisi apunsa Ngo Dinh Diemin hallitukselle.
Duong Van Minhin hallituksen aikana Yhdysvaltain sotilaallinen apu lisääntyy.
Laajamittainen sota 1965-1968
Kennedyn murhan jälkeen presidentiksi tullut varapresidentti Lyndon B. Johnson laajentaa sotilasvun sodankäynniksi Etelä-Vietnamissa ja aloituttaa Pohjois-Vietnamin pommitukset pyrkien voittoon.
Neuvottelukontaktien hakua 1968-1973
Nixonin hallinto pyrkii hallitusti eroon Vietnamin sodasta häviämättä sitä pyrkien ensiksi pääsemään neuvotteluyhteyteen Kiinan kansantasavallan kanssa Kissingerin sukkuladiplomatian avulla. Taiwan menettää asemansa Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä ja tilalle tulee Kiinan kansantasavalta.
Yhdysvaltain irtautuminen ja voitto 1973-1975
Yhdysvallat vetäytyi suurten tappioiden ja kansalaisten sodanvastaisuuden vuoksi 1973 ja Pohjois-Vietnam valloitti etelän kaksi vuotta myöhemmin ehtien Saigoniin huhtikuussa 1975. Sodassa kuoli yli 3,8 miljoonaa ihmistä ja maan jälleenrakentaminen sodan jälkeen on ollut vaikeaa.
Kamputsean miehitys ja Kiinan rajasota
1978 Vietnam teki lopun punakhmerien hallituksesta miehittämällä Kamputsena. Välit Kiinan kanssa kiristyivät, koska Kiina oli punakhmerien liittolainen ja Kiina hyökkäsi 1979 Pohjois-Vietnamissa tullen kuitenkin takaisin lyödyksi. Vietnam vetäytyi Kamputseasta 1989 ja rauhansopimus solmittiin 1991. Samoin myös Yhdysvallat lopetti 30 vuotta kestäneen kauppasaarron samana vuonna.
Rauha
1980-luvun talousreformien myötä maa vaikuttaa kuitenkin päässeen hyvään vauhtiin talouden rakennemuutoksessa samaan tapaan, kuten useat muut Kaakkois-Aasian maat jo paljon ennen Vietnamia. Talousreformit ovat olleet ihmisten kannalta kovakouraisia, mutta lopulta talouskasvun myötä ihmisten materiaalinen elintaso on noussut. Kommunistinen puolue ei ole hellittänyt kuitenkaan repressiivistä otettaan vallasta. Vietnamin tilanne muistuttaa siis monessa suhteessa Kiinan nykytilannetta.
Hallinnollinen jako
Vietnam jakautuu hallinnollisesti 59 provinssiin (tỉnh) ja viiten erilliseen kaupunkialueeseen (thủ đô).
Väestöjakauma
Vietnamin väestöstä 87% on etnisesti vietnamilaisia. Suurin vähemmistö ovat kiinalaiset, joita on n. 3% väestöstä, erityisesti maan eteläosissa. Toiseksi suurin vähemmistöjen ryhmä ovat keskisellä ylänköalueilla asuvat vuorisokansat jotka jakautuvat n. 30 eri ryhmään ja käsittävät niin malaijilais-polynesialaisia kieliä kuin mon-khmer-kieliä puhuvia kansoja. Sen lisäksi maassa asuu n. 600 000 khmeriä (kambodzalaista) ja 80 000 cham-kansaan kuuluvaa.
Uskonnollisesti 52% asukkaista on buddhalaisia, 10% katolisia ja muutama prosentti kuuluu Cao Dai-uskonnon kannattajiin. Tämän lisäksi maassa on myös protestantteja, muslimeja, taolaisia, animisteja ja hinduja. Noin 30% väestöstä arvoidaan olevan uskontokuntiin kuulumattomia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- fosfaatti
- kivihiili
- mangaani
- bauksiitti
- öljy
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- riisi
- puutavara
Luokka:Kaakkois-Aasia
Luokka:Vietnam
ms:Vietnam
zh-min-nan:Oa̍t-lâm
ko:베트남
ja:ベトナム
simple:Vietnam
th:ประเทศเวียดนาม
Vietnamin sota Vietnamin sodassa]]
Vietnamin sota oli Vietnamissa aikavälillä 1964—1975 käyty sotatoimi. Taistelut käytiin pääosin Etelä-Vietnamin maaperällä, mutta Yhdysvaltojen pommituslennot ulottuivat myös Pohjois-Vietnamin alueelle sekä osin myös niin sanotuissa mustissa operaatioissa Laosin ja Kambodžan alueelle. Etelän puolella taistelivat Saigonin hallituksen joukkojen lisäksi Yhdysvaltojen, Etelä-Korean, Thaimaan, Australian, Uuden-Seelannin ja Filippiinien joukot. Pohjoiseen kuuluivat Hanoin hallituksen lisäksi eteläisessä Vietnamissa operoinut sissiliike Vietkong. Pohjoinen sai myös sotilaallista tukea Neuvostoliitolta ja Kiinalta. Vietnamin sodan voi määritellä helposti yhdeksi kylmän sodan niin sanotuista proxy-sodista. Sodassa kuoli noin 56 000 yhdysvaltalaista sotilasta. Vietnamin sodassa kuoli kaksi miljoonaa siviiliä – näistä selvä enemmistö maan eteläosissa – ja 1,1 miljoonaa pohjois- ja etelävietnamilaista vastarintataistelijaa. Sekä Vietkong että yhdysvaltalaiset rikkoivat ihmisoikeuksia tappaen ja kiduttaen todellisia ja kuviteltuja vastustajiaan.
Indokiinan sota
kylmän sodan
Vietnamin sota oli Ranskan Indokiinan sodan seurausta. Sitä kutsutaankin joskus toiseksi Indokiinan sodaksi. Toisen maailmansodan aikana Vichyn Ranska oli tehnyt yhteistyötä keisarillisen Japanin kanssa ja Vietnamia miehittikin Japanin armeija, vaikka sen hallinto säilyi Ranskan alaisuudessa. Japanilaisten antauduttua Ranska joutui taistelemaan siirtomaansa hallinnasta kansallisuusaatteellisen itsenäisyysliike Viet Minhin kanssa. Itsenäisyysliikettä johti kommunistisen puolueen johtaja Ho Chi Minh. Viet Minhin päihitettyä ranskalaisten siirtomaa-armeijan Dien Bien Phun taistelussa 1954 Vietnam sai itsenäisyytensä. Yhdysvallat oli toimittanut Ranskalle aseet sen sotatoimiin Vietnamissa, ja tälloin jopa harkittiin esimerkiksi Dien Bien Phun taistelun ratkaisemisesta yhdysvaltalaisella ydinaseella.
Asian takia järjestetty Geneven konferenssi ositti Vietnamin –alun perin väliaikaiseksi aiottuun – jakoon etelään ja pohjoiseen. Pohjoista hallitsi Ho Chi Minh ja eteläistä kuningas Bao Dai. 1955 Etelä-Vietnamin monarkia lakkautettiin ja pääministeri Ngo Dinh Diem nousi tasavallaksi julistetun valtion johtoon. Yhdysvallat alkoi auttaa Diemin hallitusta. Diemin hallinto oli taantumuksellinen , omaa perhettä suosiva vihattu diktatuuri, jolla ei ollut kuin kapea kannatuspohja.
Vuonna 1957 Neuvostoliittokin kannatti molempien Vietnamien ottamista YK:hon, mutta tämän jälkeen Pohjois-Vietnam alkoi sijoittaa sissejä Mekong-joen suistoon.
Yhdysvaltojen ajautuminen Vietnamin sotaan
Geneven sopimuksessa määriteltiin, että vaalit maiden yhdistämisestä tulisi järjestää kesäkuussa 1956, mutta niitä ei koskaan pidetty. Etelä-Vietnamin Yhdysvaltain tukema johto näki Kaakkois-Aasian yhtenä kylmän sodan taistelukentistä, eikä siksi ollut kiinnostunut järjestämään demokraattisia vaaleja, jotka saattaisivat tuoda kommunistit valtaan. Asia tuli entistä selvemmäksi pohjoisen toteutettua massiivisen maataloudellisen reformin, joka jakoi maat köyhille maalaisille. Tämä olisi voinut kuulostaa turhan houkuttelevalta etelän köyhistä ja he olisivat saattaneet äänestää liittymisen puolesta. Presidentti Eisenhower totesi muistelmissaan, että maanlaajuinen demokraattinen vaali olisi tuonut kommunisteille voiton. Lisäksi kommunistien sanottiin olevan haluttomia järjestää demokraattisia vaaleja omassa maanpuoliskossaan. Joka tapauksessa kumpikaan, Vietnam tai Yhdysvallat, ei ollut allekirjoittanut sopimusta vaalien järjestämisestä ja näytti siltä, että jako jäisi pysyväksi samaan malliin kuin Korean jako vuosia aikaisemmin.
Vietkong-puolue johti kansannousua korruptoitunutta Etelä-Vietnamin hallitusta vastaan. Pelastaakseen tehottoman Etelä-Vietnamin Yhdysvallat lähetti sen avuksi sotilasneuvonantajia aluksi muutamia tuhansia, sitten yhä enemmän. Pohjois-Vietnam, jota tukivat Neuvostoliitto ja Kiinan kansantasavalta, tuki Vietkongia asein, varustein, neuvonantajin ja Pohjois-Vietnamin armeijan yksiköin, joita kuljetettiin halki puolueettoman Laosin viidakkopolkujen ja teiden kautta.
Vuodesta 1950 kommunistisissien Vietkong-liike alkoi saada pohjoisesta yhä enemmän tukea maitse ja meritse.
Vuonna 1964 valittu Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson lupasi vietnamisoida Vietnamin sodan, eli vetää amerikkalaiset joukot sieltä pois. Luultavasti siksi hän voitti presidentinvaalit. Kuitenkin 1965 hän lisäsi Yhdysvaltain sotilaallista panosta Vietnamissa huomattavasti, esimerkiksi ilmapommituksia lisättiin huomattavasti. Hän nimittäin uskoi, että
massiivinen pommitus ratkaisisi sodan nopeasti ja sota ei enää vaivaisi Yhdysvaltoja.
Taistelut ennen vuotta 1968
Yhdysvallat antoi alussa Ranskalle taloudellista tukea, sittemmin lähetti Vietnamiin sotilasneuvonantajia ja lopulta taistelujoukkoja yhä enenevissä määrin. Näin Yhdysvallat antoi vetää itseään yhä enemmän Vietnamin selkkaukseen. Yhdysvallat lähetti sotilaitaan Vietnamiin, koska pelkäsi Vietnamin kaatuvan kommunismiin ja muodostuvan kommunistien tukialueeksi, josta vallankumousta vietäisiin naapurimaihin, ja lopulta koko Kaakkois-Aasia saattaisi joutua kommunistien vallan alle.
Kommunismi saattaisi levitä Kakkois-Aasiasta laajemmallekin.
Tämän ns. dominoteorian muotoili Eisenhower vuonna 1954.
Vietkong oli siis aloittanut toimintansa 1957 ja laajentunut 1959 toimivaksi sissiliikkeeksi. Yhdysvaltalaisten sotilasnneuvonantajien määrä kasvoi vuonna 1962 700:sta 12000:een. Samana vuonna Vietkong sai mittavaa aseapua Kiinasta.
Etelä-vietnamilaiset taistelivat sissejä vastaan kokoamalla maanviljelijät
suojattuihin kyliin. Monesti kävi kuitenkin niin, että hallituksen linnoittama kylä joutui Vietkongin sissien nujertamaksi, jolloin hallitus aseistikin sissejä.
Syyskuussa 1963 Diemin hallitus kaatui ja valtaan nousi kumouksellisia kenraaleja.
Lokakuussa 1963 oli Vietnamissa 15000 amerikkalaista neuvonantajaa. Ensimmäiset amerikkalaiset taistelujoukot tekivät maihinnousun Da Nangiin 8.11.1965 3500 merijalkaväen sotilaan voimin.
Vietnamissa oli yhdysvaltalaisia sotilaita 23 300 vuonna 1963, 184 000 vuonna 1966 , kesällä 1966 450000 ja Nixonin presidenttikaudella vuoden 1969 tammikuussa 542 000.
Pohjoisvietnamilaisia virtasi etelään 20000 miestä kuukaudessa vuonna 1967.
Koska Yhdysvallat ei pystynyt nopeasti voittamaan sotaa, sen oli pakko lisätä sotilaidensa määrää. 1960-luvun alussa ja keskivaiheilla sissien hallussa oli erillisiä alueita vain maaseudulla ja pattitilanne vallitsi ankarista taisteluista ja pommituksista huolimatta. Yhdysvaltain pommitukset eivät katkaisseet miesten ja aseiden tulvaa Pohjois-Vietnamista.
Yhdysvallat ei kyennyt tuhoamaan näitä sissien tukialueita, mutta sissitkään eivät kyenneet laajentamaan valtaansa.
1963 Diemin hallitus kaatui sotilasvallankaappaukseen, ja Etelä-Vietnamiin syntyi sekasorto, kun vallan kaapanneet kenraalit eivät kyenneet sopimaan siitä kuka Vietnamia johtaa. Diem surmattiin pian kaappauksen jälkeen.
Vietkong hyökkäsi pääasiassa väijytyksin.
Sodan vastustus lisääntyi USA:ssa voimakkaasti vuoden 1967 lopuilla, jolloin kävi ilmi, että suurin osa kansasta vastusti sotaa. Alkuaan Vietnamin sotaa tukenut Yhdysvaltain puolustusministeri Robert MacNamara erosi hallituksesta.
Syksyllä 1967 Yhdysvalloissa oli valtava Vietnamin sotaa vastustava mielenosoitus.
Vuoden 1968 alkaessa sodassa oli kuollut 15000, joista 9000
vuonna 1967. Vuoden 1967 loppupuolella Dakton vuorilla taisteltiin kolme viikkoa ja Khesanhissa kaksi kuukautta.
Yhdysvaltain joukot menettivät 500 ja vietnamilaiset 10000.
Vuonna 1967 kommunisteja kaatui 90000. Näin ollen amerikkaliset ajattelivat olevansa voitolla, koska heillä oli käytössään tulivoimaisempi armeija.
Massiiviset ilmapommitukset ja ilmasota
Rolling Thunder
Joulukuussa 1963 Pohjois-vietnam päätti lähettää joukkojaan etelään. Vuonna 1964 alettiin rakentaa Ho Chi Minhin huoltotietä aikaisemman huoltopolun paikalle.
Pohjoisvietnamilaisia saapui Etelä-Vietnamiin vuonna 1964 10000
ja seuraavana vuonna 35000.
Vietkongissa oli 1964 noin 170000 sissiä. Etelä-Vietnamista tehtiin pieniä maihinnousuja Pohjois-Vietnamin alueille Yhdysvaltain
laivaston auttaessa Etelä-Vietnamin operaatioissa tarjoamalla tiedustelutietoja. Yhdysvaltain armeijan tekemien tuon aikaisten arvioiden mukaan suurikaan määrä joukkoja ei riittäisi Vietkongin kukistamiseen, eivätkä ilmahyökkäykset tehoaisi. Monet Yhdysvaltain presidentin neuvonantajat eivät
noista arvioista juurikaan piitanneet. George Ball joka oli varaulkoministerinä varoitti sekaantumasta Vietnamin asioihin
Ranskan kokemuksiin viitaten. De Gaullen mielestähän
Vietnam oli "mätä maa".
USA alkoi pommittaa Pohjois-Vietnamia pian sen jälkeen, kun Pohjois-Vietnamin väitettiin hyökänneen torpedoveneillä
USA:n aluksia Maddoxia ja Turner Joyta vastaan Tonkininlahdella. Tämä liittyi amerikkalaisten ja etelävietnamilaisten operaatioihin Pohjois-Vietnamissa.
Ilmahyökkäyksiin oli viimeisenä syynä se, että helmikuussa 1965 Vietkongin joukot hyökkäsivät Pleikussa ja Qui Nhonissa Etelä-Vietnamin varuskuntia vastaan. 38 amerikkalaista kuoli.
Pian sen jälkeen lentotukialus Rangerilta lähti pommittajia Pohjois-Vietnamin ilmatilaan pommituslennoille.
Samaan aikaan Neuvostoliiton pääministeri Kosygin oli vierailulla Pohjois-Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.
Pohjois-Vietnam
Pohjois-Vietnam toimi Vietkongin sissien tukialueena ja aseiden lähteenä. Siksi USA:n mielestä Pohjois-Vietnam oli kohde. Yhdysvallat pudotti Vietnamiin pommeja enemmän kuin toisessa maailmansodassa; myös pommit olivat pääosin toisen maailmansodan ylijäämää ja niiden suuren kulutuksen vuoksi esim. Länsi-Saksan ilmavoimat palautti takaisin amerikkalaisilta saamiaan ilmapommeja käytettäväksi Vietnamissa. Perusteluina massiivisille ilmapommituksille oli väite yrityksestä murtaa vietnamilaisten taistelutahto, vaikka tämä oli todettu esim. taistelussa Britannista, Saksan pommituksissa ja Korean sodassa epätodennäköiseksi, ja jopa päinvastaiseksi pommitusten tulokseksi. Pohjois-Vietnam vahvisti ilmapuolustustaan Kiinan ja Neuvostoliiton tuella. Presidentti John F. Kennedy määräsi ensimmäiset ilmahyökkäykset pohjoiseen. Operaatio "Rolling Thunder" ("jyrisevä ukkonen") oli Johnsonin hallituksen suurin yksittäinen lento-operaatio. Se alkoi noin kuusi kuukautta sen jälkeen kun amerikkalaiset aloittivat intervention Vietnamiin, eli vuonna 1965. Tämä kesti vuoteen 1968. Yhdysvaltain sotilaat pitivät pommitusoperaatiota tehottomana, sillä siitä olivat poliittiset päättäjät rajanneet pois monia sotilaallisesti tärkeitä kohteita.
Presidentti Johnsonin tavoite oli lähettää viesti Pohjois-Vietnamiin - mutta se ei mennyt perille. Amerikkalaiset pommikoneet pommittivat keskeytyksettä kohteita Vietnamissa. Vietnamiin pudotettiin 1963-1968 noin 8,6 tonnia pommeja neliökilometriä kohti eli noin 150 kiloa jokaista miestä, naista ja lasta kohti. Yhteensä 7 miljoonaa tonnia pommeja pudotettiin ja arviolta noin 2,6 miljoonaa vietnamilaista kuoli. Ilmapommitukset eivät olleet strategisesti katsoen sotilaallinen menestys, ja ne käänsivät mielialoja amerikkalaisia vastaan. Eräs Rolling Thunderin kohde oli Paul Doumier-niminen silta, joka oli eteläisessä osassa Pohjois-Vietnamia ja suuri osa aseista kulki sen yli. Silta oli kuitenkin aina kommunistien käytettävissä ja vaikka sen lähialue oli pommitettu "kuin kuun maisemaksi", silta ei vaurioitunut merkittävästi. Ilmapommitukset ulottuivat myös Laosiin ja Kamputseaan. Kaakkois-Aasian sodassa pudotettiin kolme kertaa niin paljon pommeja kuin toisessa maailmansodassa.
Hävittäjäsota
Vietnamissa käytiin myös hävittäjäsotaa. Yhdysvallat pudotti 217 lentokonetta, Pohjois-Vietnamin lentäjät 121 ja kiinalaiset kahdeksan.
Yhdysvaltain tärkein hävittäjä oli F-4 Phantom II, jota käytettiin myös pommitustehtävissä. Siinä ei ollut kiinteää tykkiaseistusta ja sen lentäjät oli koulutettu moderniin ohjussodankäyntiin, eikä vanhanaikaiseen kaartotaisteluun. Vietnamin taivailla tehtiin kuitenkin ohjuksilla vähemmän pudotuksia kuin tykeillä. Pohjois-Vietnamin paras hävittäjä oli 1960-luvun lopulla MiG-21 Fishbed, sitä ennen MiG-17 ja MiG-19 olivat myös keveinä ja liikehtimiskykyisinä osoittautuneet vaikeiksi pudottaa. Ne osoittautuivat myös raskaille B-52-pommikoneille vaarallisiksi. Siksi pommituksia tehtiin pääosin hävittäjäkoneilla. Ilmassa käytiin hävittäjien kesken ankaria taisteluja. Aluksi amerikkalaiset olivat menestyksekkäitä, mutta vietnamilaiset alkoivat saavuttaa 1960-luvun loppuun mentäessä yhä enemmän voittoja. Tämä johti muun muassa Top Gun-ilmasotakoulun perustamiseen Yhdysvaltoihin.
Aluksi amerikkalaiset Phantom-hävittäjät ampuivat alas Pohjois-Vietnamin ilmavoimien kapasiteettiin verrattuna suurehkon määrän venäläisvalmisteisia MiG-hävittäjiä, ainakin noin 4 MiG-hävittäjää yhtä amerikkalaista alasammuttua kohden. Monia vietnamilaisia koneita tuhottiin lentokentilleen, koska 1960-luvun alkupuolella amerikkalaiset saivat pommittaa Pohjois-Vietnamia melko rauhassa. Sen jälkeen pommitukset politisoituivat ja Hanoi ym. kaupungit, joissa oli muun muassa Neuvostoliiton ja länsimaiden edustustoja, lähiseutuineen tulivat pommituskieltoon. Kuhunkin pommitusoperaatioon tarvittiin presidentin suostumus. Mutta vaikka amerikalaiset tuhosivat lyhyessä ajassa koko Pohjois-Vietnamin konekannan, täydennyksiä tuli tilalle. Rajoittava tekijä oli lentäjien lukumäärä ja alasammutut vietnamilaislentäjät putosivat omalle maaperälle ja jolleivat vammautuneet, palasivat työhönsä. Myös taistelutaktiikassa tapahtui parannuksia puolin ja toisin. Lopulta vietnamilaiset ampuivat 5 amerikkalaista konetta yhtä alasammuttua MiG-21:tä kohden. Vietnamilaiset oppivat ryhmätaistelutaktiikkaa ja yhteistoimintaa ilmatorjunnan kanssa. Yhdysvaltojen ilmataistelutappioiden lisääntyminen johtui myös siitä, että se kierrätti sotilaitaan yhä enemmän myös ilmavoimissa ja lähetti ilmataisteluun täysin taistelukokemusta omaamattomia miehiä.
Sodan eräs tehtävä oli harjoittaa sotilaita mahdolliseen suursotaan, joten tämä on ymmärrettävää. Vietnamilaiset lentäjät käyttivät taisteluissa yllätystä hyväkseen ja hyökkäsivät amerikkalaisten koneiden kimppuun takaapäin. Tämä on klassinen huonomman suorituskyvyn omaavan koneen (esim. MiG-17) taktiikka. Monesti amerikkalaiset silti käänsivät tilanteen edukseen.
USA jälkiasensi Phantomeihinsa yhä enemmän tykkejä, koska ohjukset eivät soveltuneet esimerkiksi matalalla käytäviin ilmataisteluihin. USA:n käyttämät Sparrow-ohjukset olivat tarkkuudeltaan huonoja, koska niitä käytettiin usein ns. pikalaukaisutilassa, jossa ohjus
ei ollut kohdistunut kunnolla. Jokaista kymmentä laukaistua Sparrowia kohti pudotettiin vain yksi MiG. Myöskään Sidewinder ei toiminut tyydyttävästi lähitaistelussa, ja siitä kehiteltiin sodan aikana paranneltuja versioita.
USA joutui alakynteen ilmassa jo vuoden 1967 lopulla. Vuoden alkupuoliskolla yksi Phantom ampui alas 13 MiG-21:tä, mutta vuoden lopulla pudotussuhde kääntyi 5:1 vietnamilaisten eduksi. 1967 USA pudotti 13 konetta, mutta niistä vain 1 oli MiG-21, ja vietnamilaiset pudottivat MiG-21 koneilla 12 amerikkalaista konetta ja yhden muilla koneilla. Venäläisvalmisteinen MiG-21:n Atoll-ohjus oli amerikkalaisia ohjuksia paremmin Vietnamin tyyppiseen ilmataisteluun soveltuva.
Ilmapommitusten alettua Vietnam alkoi saada Neuvostoliitosta ilmatorjuntaohjuksia, hävittäjiä ja tutkia, mutta neuvostovalmisteiset ilmatorjuntaohjukset osoittautuivat osumatarkkuudeltaan huonoiksi. Koneita ammuttiinkin pääosin alas it-tykkitulella.
USA keskeytti pohjoisen ilmapommitukset 1968. 45 kuukaudessa oli tuhottu noin 1 000 lentokonetta ja pudotettu 643 000 tonnia pommeja.
Têt-hyökkäys
Top Gun
Top Gun
31. tammikuuta 1968 joka oli uudenvuodenjuhla (Têt) Vietnamissa, alkoi Etelä-Vietnamissa maaseudun sissien suuri hyökkäys kaupunkeihin. Têt-hyökkäys oli Vietnamin sodan käännekohta. Sissit, joita hyökkäsi 70000, valtasivat vähäksi aikaa sata pientä tai suurta asutuskeskusta.
Iskuja tehtiin kaikkiin suurimpiin asutuskeskuksiin. Kenraali Giap alkoi suunitella hyökkäystä jo 1967. Têt-hyökkäysten minimitavoite oli lopettaa Pohjois-Vietnamin pommitukset, ja pakottaa USA neuvottelupöytään. Päätavoitteena oli tietysti ajaa amerikkalaiset pois. Vaikkei Têt-hyökkäys täysin onnistunut tavoitteessaan, se jää historiaan suurena sissien hyökkäysoperaationa. Hyökkäys tehtiin Vietkongin ehdotuksesta solmitun aselevon aikaan.
Vietkongin sissit valtasivat 13 16:sta kaupungista Mekong-joen suistossa.
Pieni sissien kommandoryhmä kaappasi USA:n lähetystön Saigonissa. Kommunistisissien järjestämä verilöyly näkyi 50 miljoonan amerikkalaisen TV-vastaanottimessa. Sissit hyökkäsivät myös USA:n ja Vietnamin armeijan päämajoja vastaan. 14 kommandoa, jotka kaappasivat Vietnamin radioaseman, jäivät loukkuun 14 tunniksi aseman sisälle, kunnes amerikkalaiset räjäyttivät heidät ilmaan aseman mukana.
Maaliskuun alkupuolella hyökkäyksessä oli kuollut valtava määrä vietnamilaisia - 50 000 ja melko paljon myös amerikkalaisia ja Etelä-Vietnamin armeijan sotilaita, noin 6000. Khasanhin kaupungissa amerikkalaiset lopulta voittivat, 10 000 Vietkongilaista kuoli, mutta amerikkalaisia merijalkaväen sotilaita menehtyi vain 500. Vaikka Tet-hyökkäys epäonnistui, se oli
valtaisa psykologinen voitto sisseille. Tet-hyökkäys alkoi kääntämään yleistä mielipidettä USA:ssa sotaa vastaan.
Vietnamisointi
USA lopetti Pohjois-Vietnamin pommitukset 1968 keskittyen pommittamaan tärkeää Ho Chi Minhin huoltotietä. Koska sotaa vastustettiin voimakkasti USA:ssa, USA:n presidentti päätti, että USA vetäytyy Vietnamista. Vietkongin sissien valvoma alue kasvoi koko ajan 1970-luvun alussa. Sota vietnamisoitiin 1973 ts. tällöin ulkomaalaiset joukot poistuivat maasta. Ilman USA:n joukkojen apua Etelä-Vietnamin hallitus pysyi pystyssä vain pari vuotta.
Saigonin evakuointi
30.4.1975 kommunistijoukot saapuivat Etelä-Vietnamiin Saigoniin. Kommunistien voiton varmistuessa 81 USA:n helikopteria kuljetti pois 1 000 amerikkalaista ja 6 000 etelävietnamilaista 19 tunnissa. Jokaista evakuoitua etelävietnamilaista kohden oli kymmeniä, jotka olisivat halunneet mukaan amerikkalaisten helikoptereihin.
Sodan osapuolet
1968
1968
Vaikka Vietnamin sotaa kuvataan laajan liittouman käymäksi sodaksi, suurin osa valtioista Etelä-Vietnamin puolella lähetti ainoastaan muodollisen joukkoyksikön kunnioittaakseen liittosuhteita Yhdysvaltain kanssa. Iso-Britannia ei lähettänyt ollenkaan joukkoja. Etelä-Koreasta saatiin suhteellisen suuri määrä joukkoja, joita Yhdysvallat tuki taloudellisesti. Myös australialaiset osallistuivat sotaan omilla joukkoyksiköillään.
Taistelun osapuolina olivat pääasiallisesti Yhdysvaltain asevoimat ja Vietnamin tasavallan armeija vastaan NLF:n sissit (Vietkong-sissit) ja Vietnamin kansanarmeija. Osallistujien toimenkuva riippuu poliittisesta näkökulmasta. Yhdysvallat pyrki kuvaamaan taistelun Etelä-Vietnamin puolustustaisteluna Pohjois-Vietnamia ja sen varjoarmeijaa NLF:ää vastaan, USA:n tukiessa Etelä-Vietnamin taistelua vapaudesta. Pohjois-Vietnamin kannalta kyse oli etelä-vietnamilaisten sissien taistelusta Yhdysvaltoja ja sen Etelä-Vietnamin hallituksen nukkearmeijaa vastaan, jota pohjoinen ja sen liittolaiset tukivat taisteluun osallistumattomalla tuella. Nämä ristiriitaiset propagandanäkemykset saivat ensimmäiset rauhanneuvottelut muuttumaan kiistelyksi osapuolten asemasta ja suhteista.
Vietnamin sodan tappiot ja muita lukuja
sissit
Amerikkalaisia sotilaita palveli vuorotellen Vietnamin sodassa yhteensä 2,59 miljoonaa, korkeintaan noin 0,5 miljoonaa kerrallaan. Amerikkalaisia kuoli 58 169 ja 304 000 haavoittui, joista 75 000 vakavasti. Alle 20-vuotiaita kuolleista oli
11 465. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa USA:n sotilaista oli valkoihoisia, ei mustia, mutta suhteellisesti väestöön suhteutettuna mustia ja latinoja oli enemmän kuin valkoisia.
Taistelut olivat amerikkalaisille jopa tuhoisampia kuin toisessa maailmansodassa, sillä helikoptereilla saatiin siirrettyä sotilaita helpommin maastossa saarretuillekin taistelupaikoille. Vietkong murhasi sodassa 36 725 ja kaappasi 58 499 henkeä, keskittyen johtajiin, joiksi se katsoi mm. koulun opettajat. Vietkong oli armoton vihollisiaan kohtaan ja järjesti joukkomurhia. Myös amerikkalaiset syyllistyivät useisiin sotarikoksiin ja hyvin kyseenalaisiin menetelmiin.
Pohjoisvietnamilaisia ja Vietkongin sissejä kuoli 0,5-1,1 miljoonaa, ja haavoittui 15 miljoonaa. Vietnamilaisia siviilejä kuoli noin 2 miljoonaa. Myöhemmin USA:n presidentti Jimmy Carter totesi, että USA:n ei tarvitse pyytää anteeksi vietnamilaisilta, koska "tuho oli molemminpuolista".
Laillinen asema: Sota vai konflikti?
Nykyään kriisiä kutsutaan lähes poikkeuksetta Vietnamin sodaksi, mutta aikanaan siihen viitattiin termillä "Vietnamin konflikti". Tämä heijasti sitä tosiasiaa, että sotaa ei varsinaisesti ollut koskaan julistettu. Toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa käsite sodasta oli muuttunut, ja Korean sodan tavoin oli kyse ennemminkin poliisioperaatiosta kun varsinaisesta sotatilasta.
Sodan kannattajat argumentoivat, että konflikti oli jotain vähemmän kuin sota, ja että Yhdysvallat itse asiassa ainoastaan tuki vaarassa olevaa liittolaistaan, ja että sodanjulistus olisi ollut pelkkä muodollisuus. Vastustajat sanoivat muun muassa, että sodanjulistuksen puute teki koko sodasta laittoman. Ristiriita olisi ollut syytä viedä Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, mutta tätä ei koskaan tapahtunut.
Sodan vaikutuksia amerikkalaisiin
Moni amerikkalainen sotaan lähtenyt palasi sodasta vakavasti haavoittuneena tai psyykkisesti vammautuneena. Kaikkiaan 58 000 amerikkalaissotilasta kuoli ja kesti pitkän aikaa ennen kuin he saivat muistomerkkinsä, koska sota miellettiin tappioksi, jollaiseen Yhdysvallat ei ollut tottunut. Siirtyminen palkka-armeijaan oli eräs Vietnamin sodan opetus. Reaganin aikana oltiin asevarustelusta ja patrioottisuudesta huolimatta hyvin varovaisia sotilasoperaatioissa juuri Vietnamin sodan haamun takia.
Jimmy Carter
Sotaa vastustettiin voimakkaasti Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa enenevissä määrin sodan edetessä. Miljoonat, pääosin nuoret, osoittivat mieltään sotaa vastaan. Euroopassa väittelyyn ja keskusteluun liittyi turhautumista siitä, että Euroopan vaikutusvalta oli kuihtunut Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton rinnalla pieneksi. Eurooppa pelkäsi myös itse joutuvansa sotatantereeksi, siksi neuvotteluratkaisuja pidettiin toivottavina.
Monilla sodasta palanneilla oli suuria vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, etenkin koska 1970-luku oli talouden taantumien ja pitkäaikaistyöttömyyden aikaa. Sota ei valmistanut sotilaita siviilityöhön. Lisäksi Vietnamin viidakkosodankäynnissä amerikkalaiset sotilaat joutuivat kohtaamaan ja tappamaan viholliset paljon lähempää kuin aiemmissa sodissa, joissa etulinjassakin vain vähemmistö sotilaista edes näki yksittäistä vihollista. Tämä toi lisää psyykkisiä traumoja palaaville sotilaille.
Asevoimat eivät pitäneet siitä, että poliitikot puuttuivat sodankäyntiin operatiivisella tasolla. Persianlahden sota oli jo kylmän sodan aikana harjoiteltu ja meni käsikirjoituksen mukaan. Siinäkin presidentti määräsi sodan lopetushetken aikaisemmaksi kuin komentaja kentällä, joka välillisesti saattoi johtaa seuraavan vuosikymmenen poliittisiin ongelmiin alueella. Tämä keskustelu nousi myös NATO:n Kosovo-operaation sekä nykyisin Irakin sodan kohdalla.
Jimmy Carter
Vietnamin sodan vastustajat ja puolustajat kävivät median kautta merkittävää propagandasotaa. Suurpommitukset ja Tet-offensiivi olivat osa propagandasotaa. Sodan miehistön muodosti maaseudun valkoiset vapaaehtoiset nuoret ja suurkaupunkien köyhät mustat, joilla toisin kuin kaupunkien valkoisilla nuorilla ei ollut vapautusta sodasta esim. yliopisto-opintojen takia. Tästä luonteestä käyty debatti oli pääosin Yhdysvaltain muiden sosiaalisten ongelmien peilaamista. Sodasta otettiin opiksi ja Persianlahden sodan ja Irakin sodan aikana amerikkalainen media on vähemmän autonomisessa asemassa. Samalla kuitenkin myös USA:n kansalaisyhteiskunta oppi Vietnamin sodasta: Vietnamin sotaa oli käyty monta vuotta ennen ensimmäisiäkään laajempia protesteja, kun taas Irakin sota sai laajaa vastustusta jo ennen sodan alkamista.
Katso myös
- Indokiinan sota
- Laosin sota
- Ruukkujen tasanko
Luokka:Vietnam
Luokka:Vietnamin sota
Luokka:Yhdysvaltain historia
ko:베트남 전쟁
ja:ベトナム戦争
simple:Vietnam War
th:สงครามเวียดนาม
8. huhtikuuta8. huhtikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 98. päivä (99. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 267 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Suoma, Suometar
:- suomenruotsalainen kalenteri: Rea
:- ortodoksinen kalenteri: Iiro, Ermo
:- saamenkielinen kalenteri: Uksáhkká
:- vanhemmissa kalentereissa: Casimir, Cornelius, Dionysius, Hemming, Lidorius, Perpetuus
Tapahtumia
- 217 Rooman keisari Caracallan murhasi pretoriaanikaartin prefekti, Marcus Opellius Macrinus, josta tuli seuraava keisari.
- 1605 - Ruotsin kuningas Kaarle IX perusti Oulun kaupungin.
- 1742 - Georg Friedrich Händelin Messias-oratorio ensi-illassa Dublinissa.
- 1812 - Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I julisti Helsingin Suomen pääkaupungiksi.
- 1820 - Milon Venus eli Afroditen veistos löydettiin Egeanmeren Melos- (eli Milos)-saarelta.
- 1904 - Longacre Square New Yorkissa nimettiin Times Squareksi.
- 1953 - Jomo Kenyatta tuomittiin Mau Mau -johtajana.
- 1973 - Pablo Picasso kuoli Cannesin lähistöllä.
- 1986 - Clint Eastwood valittiin Carmelin pormestariksi Kaliforniassa 72 %:n ääniosuudella.
- 1990 - Twin Peaks ensi-illassa.
- 1992 - Eläkkeelle jäänyt tennistähti Arthur Ashe ilmoitti, että hänellä on AIDS, minkä hän oli saanut verensiirrosta sydänleikkauksessa.
- 1994 - Kurt Cobainin ruumis löydettiin hänen Washingtonin asunnostaan.
- 2005 - Paavi Johannes Paavali II:n hautajaiset.
Syntyneitä
- 563 eaa - Gautama Buddha, uskonnollinen johtaja († 483 eaa)
- 1320 - Pietari I, Portugalin kuningas († 1367)
- 1859 - Edmund Husserl, filosofi († 1938)
- 1868 - Kristian IX, Tanskan kuningas († 1906)
- 1875 - Albert I, Belgian kuningas († 1934)
- 1892 - Mary Pickford, näyttelijä, elokuvastudion perustaja († 1979)
- 1912 - Sonja Henie, taitoluistelija (moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja) († 1969)
- 1919 - Ian Smith, Rhodesian entinen pääministeri
- 1938 - Kofi Annan, YK:n pääsihteeri
- 1946 - Heikki Kinnunen, näyttelijä
- 1968 - Patricia Arquette, näyttelijä
Kuolleita
- 217 - Caracalla, Rooman keisari (s. 186)
- 1143 - Johannes II Komnenos, Bysantin keisari (s. 1087)
- 1364 - Juhana II Hyvä, Ranskan kuningas (s. 1319)
- 1492 - Lorenzo de Medici, italialainen valtiomies ja Firenzen tasavallan tosiasiallinen johtaja (s. 1449)
- 1848 - Gaetano Donizetti, italialainen säveltäjä
- 1936 - Robert Bárány, Nobelin lääketieteen palkinnon saaja (s. 1876)
- 1950 - Vaslav Nijinsky, balettitanssija (s. 1890)
- 1973 - Pablo Picasso, taiteilija (s. 1881)
- 1991 - Per Yngve Ohlin ("Dead"), Mayhemin vokalisti (s. 1969)
----
Katso myös: kalenteri ~ 7. huhtikuuta, 9. huhtikuuta
Luokka:Huhtikuu
-04-08
ms:8 April
ko:4월 8일
ja:4月8日
simple:April 8
th:8 เมษายน
1968 Tapahtumia
- 5. tammikuuta - Alexander Dubček valitaan Tšekkoslovakian kommunistipuolueen johtoon, Prahan kevät alkaa.
- 21. tammikuuta - USA:n B-52-pommikone putosi Grönlantiin neljän ydinpommin kuormassa.
- 25. tammikuuta - Israelin sukellusvene Dakar upposi välimerellä - 69 kuollutta.
- 27. tammikuuta - Ranskalainen sukellusvene upposi välimerellä, 52 hukkuu.
- 30. tammikuuta - Vietnamin sota: Tet-offensiivi alkoi Vietkongin yllätyshyökkäyksellä.
- 31. tammikuuta - Naurun presidentti Hammer DeRoburt julisti itsenäisyyden Australiasta.
- 8. helmikuuta - Boeing 747:n ensilento.
- 11. helmikuuta - Israelin–Jordanian rajaselkkaus
- 7. maaliskuuta - Vietnamin sota: ensimmäinen Saigonin taistelu alkaa.
- 12. maaliskuuta - Mauritius itsenäistyi.
- 16. maaliskuuta - Vietnamin sota: My Lain verilöyly
- 31. maaliskuuta - Yhdysvaltain presidentti Lyndon Johnson ilmoitti, ettei pyri toiselle kaudelle.
- 4. huhtikuuta - Martin Luther King Jr. murhattiin Memphisissa, Tennesseessa.
- 11. huhtikuuta - London Bridge myytiin miljoonalla punnalla Robert McCulloughille. Se pystytetään myöhemmin uudelleen Arizonaan.
- 11. huhtikuuta - Saksassa vasemmistolaiset opiskelijat saartoivat Springer Pressin päämajan Berliinissä, monia pidätetään, mukaan lukien Ulrike Meinhof.
- toukokuu - Opiskelijamellakat Pariisissa.
- 22. toukokuuta - Ydinkäyttöinen sukellusvene USS Scorpion upposi 99 miehistön jäsenen kanssa 650 km Azoreilta.
- 1. kesäkuuta - Ydinsulkusopimus avattiin YK:ssa allekirjoituksille. Ensimmäisenä sen allekirjoitti Irlanti ja nykyisin vain neljä maata ei ole allekirjoittanut sitä.
- 5. kesäkuuta - Presidenttiehdokas Robert F. Kennedy ammuttiin Los Angelesissa Kaliforniassa. Hän kuolee seuraavana päivänä.
- 29. kesäkuuta - Paavi Paavali VI tuomitsi syntyvyydensäännöstelyn.
- 17. heinäkuuta - Saddam Husseinista tuli Irakin vallankumousneuvoston varapuhemies vallankaappauksen jälkeen.
- elokuu - lauttaliikenne Oulunsalon Huikun ja Hailuodon Santosen välillä alkaa.
- 5. elokuuta - Saimaan kanava vihittiin uudelleen käyttöön
- 20. elokuuta - 200 000 Varsovan liiton sotilasta ja 5000 panssarivaunua valtaavat Tšekkoslovakian ja päättävät Prahan kevään.
- 6. syyskuuta - Swazimaa itsenäistyi.
- 29. syyskuuta - Kansanäänestys Kreikassa antaa sotilasjuntalle lisää valtaa.
- 2. lokakuuta - Opiskelijamielenosoitus päättyi verilöylyyn La Plaza de las Tres Culturasilla Méxicossa.
- 11. lokakuuta - NASAn Apollo 7, ensimmäinen miehitetty Apollo-lento laukaistiin.
- 20. lokakuuta - Aristotle Onassis ja Jacqueline Kennedy menivät naimisiin Skorpioksen saarella.
- 5. marraskuuta - Yhdysvaltain presidentinvaaleissa republikaanipuolueen Richard M. Nixon voitti niukasti varapresidentti Hubert Humphreyn ja riippumattoman ehdokkaan George C. Wallacen.
- 25. marraskuuta - "Vanhan valtaus" Helsingissä.
- 21. joulukuuta - Apollo 8 laukaistiin avaruuteen ja kiersi ensimmäisenä aluksena Kuun.
Syntyneitä
- 28. tammikuuta - Sarah McLachlan, laulaja
- 1. helmikuuta - Lisa Marie Presley, Elvis Presleyn tytär
- 5. helmikuuta - Marcus Grönholm, ralliautoilija
- 22. helmikuuta - Jeri Ryan, näyttelijä (Star Trek: Voyager)
- 29. maaliskuuta - Lucy Lawless, näyttelijä ja laulaja
- 30. maaliskuuta - Céline Dion, laulaja
- 1. huhtikuuta - Alexander Stubb, poliitikko
- 28. toukokuuta - Kylie Minogue, näyttelijä ja laulaja
- 29. heinäkuuta - Alan Cox, hakkeri
- 9. elokuuta - Gillian Anderson, näyttelijä
- 1. syyskuuta - Mohammed Atta, terroristi, (11. syyskuuta -iskujen suunnittelija)
- 25. syyskuuta - Will Smith, näyttelijä
- 28. syyskuuta - Mika Häkkinen, Formula 1-kuljettaja
- 30. syyskuuta - Monica Bellucci, malli ja näyttelijä
- 7. lokakuuta - Toni Braxton, laulaja
- 12. lokakuuta - Hugh Jackman, näyttelijä
- 27. lokakuuta - Kata Kärkkäinen, kirjailija ja kolumnisti
- 2. joulukuuta - Lucy Liu, näyttelijä
Kuolleita
- 27. maaliskuuta - Juri Gagarin, kosmonautti
- 4. huhtikuuta - Martin Luther King Jr, aktivisti, salamurha
- 6. toukokuuta - Toivo Kivimäki, poliitikko (pääministeri 1932-1936)
- 1. kesäkuuta - Helen Keller
- 6. kesäkuuta - Robert F. Kennedy, yhdysvaltalainen senaattori, salamurha
- 26. marraskuuta - Arnold Zweig, saksalainen kirjailija
- 28. marraskuuta - Enid Blyton, kirjailija
- 20. joulukuuta - John Steinbeck, kirjailija
- 30. joulukuuta - Trygve Lie, ensimmäinen YK:n pääsihteeri
ms:1968
ko:1968년
ja:1968年
simple:1968
th:พ.ศ. 2511
1970 Tapahtumia
- 15. tammikuuta – Biafran tasavallan sotilasjohto antautui ja maa liitetään takaisin Nigeriaan.
- 15. tammikuuta – Muammar Gaddafista Libyan johtaja
- 5. maaliskuuta – Ydinsulkusopimus tulee voimaan
- 7. maaliskuuta – Meksikossa ja USA:n itärannikolla täydellinen auringonpimennys.
- 16. maaliskuuta – Veikko Vennamon johtama SMP saa 18 kansanedustajaa aiemman yhden asemesta eduskuntavaaleissa.
- 11. huhtikuuta – Yhdysvaltain huono-onnisen Apollo 13 -avaruuslennon laukaisu.
- 24. huhtikuuta – Kiina laukaisi ensimmäisen satelliittinsa.
- 29. huhtikuuta – Vietnamin sota: USA hyökkäsi Kamputseaan Vietkong-sissien perässä.
- 26. toukokuuta – Neuvostoliiton Tupolev Tu-144 ylitti ensimmäisen siivilikoneena mach 2.
- 28. kesäkuuta – USA:n joukot vetäytyivät Kamputseasta massiivisten sodan vastaisten protestien jälkeen.
- 21. heinäkuuta – Assuanin pato valmistui Egyptissä.
- 21. elokuuta – Suomen ensimmäinen kansainvälinen rockfestivaali Ruisrock Turun Ruissalossa.
- 1. syyskuuta – Murhayritys Jordanian kuningas Husseinia vastaan.
- 3.–6. syyskuuta – Israelin armeija taisteli palestiinalaississejä vastaan Etelä-Libanonissa.
- 7. syyskuuta – Palestiinalaississit ja Jordanian hallituksen joukot taistelivat Ammanissa.
- 20. syyskuuta – Syyrian panssarit ylittivät Jordanian rajan.
- 20. syyskuuta – Neuvostoliiton Luna 20 laskeutui kuuhun ja palaa näytteiden kanssa Maahan 24. syyskuuta.
- 27. syyskuuta – Palestiinalaiset ja Jordania solmivat rauhasopimuksen.
- 28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser kuoli, Anwar Sadatista väliaikainen Egyptin presidentti.
- 29. syyskuuta – Punainen armeijakunta ryösti kolme pankkia Berliinissä ja sai saaliiksi yli 200000 DM.
- 8. lokakuuta – Neuvostoliiton Aleksandr Solženitsin sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon.
- 9. lokakuuta – Kamputsea julistettiin Khmerien tasavallaksi.
- 10. lokakuuta – Fidži itsenäistyi.
- 17. lokakuuta – Anwar Sadat astui virkaansa Egyptin presidenttinä saatuaan 90,04 % äänisaaliin.
- 8. marraskuuta – Egypti, Sudan ja Libya julistivat aikeensa muodostaa liittovaltion.
- 12. marraskuuta – Trooppinen hirmumyrsky surmasi 250 000 entisessä Itä-Pakistanissa, nykyisessä Bangladeshissä.
- 13. marraskuuta – Sotilasvallankaappaus Syyriassa, Hafez al-Assad valtaan.
- 17. marraskuuta – Neuvostoliiton kauko-ohjattava Lunohod 1 laskeutui Luna 17 -aluksesta kuun Mare Imbriumiin.
- 26. marraskuuta – Itä-Pakistanin johtaja šeikki Mujibur Rahman syytti keskushallitusta katastrofiavun laiminlyönnistä.
- 1. joulukuuta – Avioeron salliva laki vahvistetaan Italian parlamentissa.
- 7. joulukuuta – YK:n yleiskokous tukee Etelä-Afrikan boikottia apartheidin vuoksi.
- 13. joulukuuta – Puolan hallitus ilmoitti ruuan hinnan korotuksista. Mellakoita ja ryöstelyä seuraa. Poliisi ja armeija taistelevat verisesti mellakoitsijoita vastaan 15. joulukuuta.
- 15. joulukuuta – Venus 7 laskeutui Venukseen.
- 17.-22. joulukuuta – Puolassa sotatilalaki.
- 16. joulukuuta – Etiopian hallitus julisti hätätilan Eritrean maakunnassa Eritrean vapautusarmeijan toimien vuoksi.
- 28. joulukuuta – Kolme baskiterrorista tuomittiin kuolemaan Espanjassa, muut 12–62 vuoden vankeuteen. Viscayassa 15000 menee lakkoon kuolemantuomioita vastaan. Franco muutti kuolemantuomiot 30. päivä 30 vuoden vankeustuomioiksi.
- 31. joulukuuta – The Beatles hajosi.
Syntyneitä
- 26. helmikuuta - Linda Lampenius, viulisti
- 24. maaliskuuta – Lara Flynn Boyle, näyttelijä
- 27. maaliskuuta – Mariah Carey, laulaja
- 29. huhtikuuta – Uma Thurman, näyttelijä
- 29. huhtikuuta – Andre Agassi, tennistähti
- 22. toukokuuta – Naomi Campbell, malli
- 25. toukokuuta - Neil Marshall, elokuvaohjaaja
- 3. heinäkuuta – Teemu Selänne, jääkiekkoilija
- 27. heinäkuuta – Jennifer Lopez, laulaja, näyttelijä
- 6. elokuuta – M. Night Shyamalan, käsikirjoittaja, ohjaaja
- 13. elokuuta - Alan Shearer, jalkapalloilija
- 21. elokuuta - Samuli Putro, muusikko (Zen Cafe)
- 22. elokuuta - Tanja Karpela, poliitikko, malli
- 25. elokuuta – Claudia Schiffer, malli
- 8. lokakuuta - Matt Damon, elokuvanäyttelijä, käsikirjoittaja
- 24. lokakuuta – Jarkko Martikainen, muusikko (YUP:n laulaja)
- 12. marraskuuta – Tonya Harding, taitoluistelija
Kuolleita
- 5. tammikuuta – Max Born, fyysikko
- 11. kesäkuuta – Aleksandr Kerenski, Venäjän keisarikunnan pääministeri (s. 1881)
- 21. kesäkuuta – Sukarno, Indonesian presidentti
- 27. heinäkuuta - António de Oliveira Salazar, Portugalin diktaattori
- 18. syyskuuta – Jimi Hendrix, rockmuusikko (s. 1942)
- 28. syyskuuta – Gamal Abdal Nasser
- 4. lokakuuta – Janis Joplin, blues- ja rocklaulaja
- 9. marraskuuta – Charles de Gaulle, ranskalainen kenraali ja valtiomies
als:1970
ms:1970
ko:1970년
ja:1970年
simple:1970
th:พ.ศ. 2513
Richard Nixon
Richard Milhous Nixon (s. 9. tammikuuta 1913 – k. 22. huhtikuuta 1994) oli yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko ja Yhdysvaltojen 37. presidentti (1969-1974. Hän on viran ainoa haltija joka on eronnut kesken kautensa, mikä tapahtui monimutkaisen Watergate-skandaalivyyhdin seurauksena.
Ura ennen presidenttiyttä
Kaliforniassa syntynyt Nixon oli koulutukseltaan lakimies. Hän oli eräs niistä amerikkalaisista poliitikoista, jotka tulivat mukaan politiikkaan sotaveteraanina. II maailmansodan jälkeen Nixon istui kongressissa edustajainhuoneen jäsenenä (1946-50) sekä Kalifornian senaattorina (1950-53) ja toimi aktiivisesti mm. kommunisteja jahdanneessa, "epäamerikkalaista toimintaa" tutkineessa komiteassa. Nixon hyödynsi antikommunismia oman uransa edestämiseksi ja käytti samanlaisia menetelmiä kuin senaattori Joseph McCarthy. Tämä toi hänelle elinikäisiä vastustajia mediaan.
Nixon valittiin Dwight D. Eisenhowerin varapresidentiksi 1954 ja hän palveli virassa kaksi kautta. Hän hävisi vuoden 1960 presidentinvaalit demokraattien John F. Kennedyä vastaan, Kennedyn saatua vain 100 000 ääntä enemmän. Kyseisen vaalin rehellisyydestä on ollut etenkin kylmän sodan lopun jälkeen jonkin verran keskustelua.
John F. Kennedy
Kennedylle kärsityn häviön jälkeen Nixon vetäytyi muutamiksi vuosiksi politiikasta, mutta teki paluun 1960-luvun lopulla ja voitti vuoden 1968 esivaaleissa republikaanien ehdokkuuden helposti. Hänen voittoaan varsinaisissa presidentinvaaleissa siivitti demokraattisen puolueen hajanaisuus. Istuva demokraattipresidentti Lyndon B. Johnson luopui jatkokauden tavoittelusta epäsuosionsa vuoksi ja ilmoitus jakoi puolueen pahasti. Demokraattien ehdokkaaksi lopulta valittu Hubert Humphrey ei missään vaiheessa nauttinut koko puoluekentän tukea. Lisäksi itsenäisenä ehdokkaana presidentiksi pyrkinyt George Wallace söi hänen kannatustaan etenkin perinteisesti demokraatteja äänestäneissä etelävaltioissa.
Presidenttiys
Nixonin kampanjan tärkeimpiä vaalilupauksia oli lopettaa Vietnamin sota, joka oli alkanut Johnsonin presidenttikaudella ja joka oli ollut tärkein syy tämän epäsuosioon. Lupaukset sodan lopettamisesta "kunniallisesti" ("peace with honor") "salaisen suunnitelman" avulla osoittautuivat tyhjiksi, kun sodan eskalaatio kiihtyi entisestään ja Johnsonin keskeyttämät Hanoin pommitukset aloitettiin uudelleen. Lisäksi aloitettiin Vietnamin neutraalien naapurimaiden, ennen kaikkea Kambodžan, pommitukset Vietkongin huoltoreittien tuhoamiseksi. Tämä kansainvälisen oikeuden vastainen sotatoimi saatiin pidettyä pitkään salassa.
Sodanvastaiset protestit kuitenkin kiihtyivät entisestään. Poliisi ja kansalliskaarti hajoittivat säännönmukaisesti väkivalloin rauhallisia mielenosoituksia. Pahimmissa tapauksissa yhteenotot johtivat kuolonuhreihin, kuten Kent Staten yliopistossa Ohiossa tapahtuneessa verilöylyssä, jossa neljä opiskelijaa sai surmansa ja useita haavoittui kansalliskaarti avattua tulen rauhanomaisesti mieltään osoittanutta opiskelijajoukkoa kohti. Tällaiset tapahtumat voimistivat entisestään sodanvastaista mielialaa maassa, ja Nixonin hallituksen oli lopulta aloitettava ns. vietnamisaatio. Tällä tarkoitettiin amerikkalaisten joukkojen korvaamista etelävietnamilaisilla. Prosessi vietiin loppuun vuonna 1973, kun Yhdysvallat virallisesti vetäytyi Etelä-Vietnamista.
Watergate-skandaali
Nixonin uudelleenvalitsemiskampanja vuoden 1972 vaaleissa johti hänen poliittiseen tuhoonsa.
Huolimatta Nixonin jatkuvasta etumatkasta demokraattien ehdokkaaseen George McGoverniin hänen kampanjahenkilökuntaansa kuuluvia miehiä murtautui demokraattipuolueen päämajaan kesäkuussa 1972. Heidän jäätyä kiinni sai alkunsa ns. Watergate-skandaali, jonka seurauksena Nixon joutui eroamaan. Nixon ja hänen varapresidenttinsä Spiro Agnew kuitenkin ehdittiin valita selvällä enemmistöllä toiselle kaudelle ennen kuin rikollisuusvyyhti alkoi purkautua.
Samanaikaisesti Watergate-tutkinnan edetessä Agnew joutui eroamaan jäätyään kiinni 1960-luvulla vastaanottamistaan lahjuksista. Hänen tilalleen varapresidentiksi nimitettiin Gerald Ford, joka Nixonin erottua 9. elokuuta 1974 astui hänen tilalleen presidentiksi ja armahti Nixonin kaikista mahdollisista rikoksista.
Nixonin perintö
Erottuaan presidentinvirasta Nixon vietti poliittista hiljaiseloa. Nixonin kuolema huhtikuussa 1994 kirvoitti uutta keskustelua hänen presidenttikaudestaan. Uuskonservatiivit kuitenkin näkivät hänessä väärinymmärretyn sankarin, monien muiden pitäessä Nixonia rikollisena, joka oli turmellut Yhdysvaltain presidentti-instituution. Nixonin hautajaisten yhteydessä korostettiin ensin mainittua tulkintaa: hänet haudattiin juhlallisin menoin kaikkien elossa olevien presidenttien läsnä ollessa. Edellä mainitun johdosta hänen hautakiveensä kirjoitettiin "The peace maker" eli rauhantekijä.
Nixon, Richard
ko:리처드 닉슨
ja:リチャード・ニクソン
simple:Richard Nixon
Ireland at the 1988 Summer Olympics
Ireland competed at the 1988 Summer Olympics in Seoul. It was the fourteenth time that the nation had competed. Ireland competed under the IOC country code IRL.
Results by event
In Ireland's fourth appearance in archery competition at the Olympics, the nation was represented by two men and one woman.
Women's individual:
- Pereira Greene - preliminary round, 38th place
Men's individual:
- Joseph Malone - preliminary round, 69th place
- Noel Lynch - preliminary round, 74th place
Category:Nations at the 1988 Summer Olympics
1988 Summer Olympics
hotel a Venezia kaway Varsavia appartamenti tapety na pulpit milan italy hotels
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
ჟალი, იონ
ჟალი, იონ (Jalea) (
- 19 მაისი, 1887, კასიმჩა, ტულჩის მაზრა ― † 1983), 1922, ისპაანი), ირანელი პოეტი. შაჰის რეჟიმთან კონფლ
|
ჟამთააღმწერელი
ჟამთააღმწერელი, XIV საუკუნის ანონიმი ქართველი ისტორიკოსი, დაწერილი აქვს საქართველოს ისტორია XIII საუკუნის 10-იანი წლებიდან XIV საუკუნ
|
ჟამი, ფრანსის
ჟამი, ფრანსის (Jammes) (
- 2 დეკემბერი, 1868, ტურნე ― † 1 ნოემბერი, 1938, გიგინეიშვილი, ოთარ ისიდორეს ძე (
- 27 სექტემბერი, 1916, ქუთ
|
აბაევი, ვლადიმერ
აბაევი, ვლადიმერ დავითის ძე (
- 22 მარტი, 1886 ― † 24 აგვისტო, 1968), რევოლუციური მოძრაობის მონაწილე 16 თებერვალი, 1938, თბილისი), ქართველი მსახიობი. საქ
|
გიგოლოვი, მიხეილ
გიგოლოვი, მიხეილ გიორგის ძე (
- 17 მარტი, 1885,თბილისი ― † 18 აგვისტო, 1963, იქვე), ქირურგი. დოცე
|
|
