:: wikimiki.org ::
| NATO |
NATO
Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (engl. North Atlantic Treaty Organisation, myös Pohjois-Atlantin liitto tai puolustusliitto) on kansainvälinen puolustusliitto, joka perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Yhdysvalloissa, Washingtonissa. Sen toinen virallinen nimi on ranskankielinen l'Organisation du Traité de l'Atlantique Nord eli OTAN.
NATOn päämaja sijaitsee Belgian Brysselissä. Belgiassa on käytössä NATOn hollanninkielinen lyhenne NAVO.
NATOn keskeisin tehtävä on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokaisen jäsenmaan on YK:n peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, tarvittavin keinoin, mukaan lukien asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella.
Sopimuksen kohta oli määritelty niin, että jos Neuvostoliitto hyökkäisi Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäyksenä USA:ta vastaan. Kylmän sodan aikana artiklaa ei käytetty kertaakaan, vaan ensimmäisen kerran siihen turvauduttiin 12. syyskuuta 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen vastauksena hyökkäykselle Yhdysvaltoja vastaan.
Neuvostoliiton ja Varsovan liiton romahtamisen jälkeen lukuisat Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleet maat liittyvät vastaavasti NATOon. Perinteisesti puolueettomat Euroopan maat Ruotsi, Suomi, Irlanti, Sveitsi ja Itävalta ovat jättäytyneet liiton ulkopuolelle, samoin Venäjä. Osa näistäkin maista tekee yhteistyötä NATOn kanssa.
Jäsenvaltiot
Venäjä
Perustamisvuodesta 1949 lähtien (liittymisvuosi, jos tästä poikkeava):
- Alankomaat
- Belgia
- Bulgaria (2004)
- Espanja (1982)
- Islanti
- Italia
- Kanada
- Kreikka (1952)
- Latvia (2004)
- Liettua (2004)
- Luxemburg
- Norja
- Portugali
- Puola (1999)
- Ranska
- Romania (2004)
- Saksa (1955)
- Slovakia (2004)
- Slovenia (2004)
- Tanska
- Tšekki (1999)
- Turkki (1952)
- Unkari (1999)
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Yhdysvallat
- Viro (2004)
Kreikka ja Turkki liittyivät helmikuussa 1952. Saksan liittotasavalta liittyi 1955 ja Saksan yhdistyessä 1990 jäsenyys laajeni käsittämään uudet itäiset osavaltiot (ent. Itä-Saksan alueen). Espanja liittyi 30. toukokuuta 1982 ja entiset Varsovan liiton maat Puola, Unkari ja Tšekki 12. maaliskuuta 1999.
Ranska on edelleen NATOn jäsen, mutta vetäytyi sotilasliitosta 1966 rakentaakseen omaa ydinaseisiin perustuvaa puolustustaan. Islanti, ainoa NATO-maa jolla ei ole armeijaa, liittyi sillä ehdolla, ettei sen tarvitsisi sellaista perustaakaan.
Slovenia ja entisen Varsovan liiton maat Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Romania ja Slovakia liittyivät 29. maaliskuuta 2004.
NATOn ensimmäinen varsinainen sotilaallinen yhteenotto oli Kosovon sodassa 24. maaliskuuta 1999, jolloin NATO pommitti 11 viikkoa silloista Jugoslaviaa.
10. helmikuuta 2003 NATO ajautui kriisiin, kun Ranska ja Belgia käyttivät veto-oikeuttaan estämään NATOn joukkojen lähetyksen Turkkiin edeltäen Irakin sotaa. Saksa ei käyttänyt veto-oikeuttaan mutta ilmaisi sille tukensa.
16. huhtikuuta 2003 NATO otti ensimmäisen kerran tehtävän Pohjois-Atlantin alueen ulkopuolella ottaessaan vastuun Afganistanin rauhaturvajoukoista. Päätös tehtiin Saksan ja Alankomaiden ehdotuksesta ja kaikki NATO-maat hyväksyivät sen yksimielisesti. Toimivalta alueella siirrettiin NATOlle 11. elokuuta.
19. kesäkuuta 2003 suuria muutoksia NATOn johtorakenteessa kun uusi sotilaallinen päämaja perustettiin Norfolkiin, Yhdysvaltojen Virginiaan.
NATOn pääsihteerit
# Hastings Lionel Ismay (Yhdistynyt kuningaskunta): 1952—1957
# Paul-Henri Spaak (Belgia): 1957—1961
# Dirk Stikker (Alankomaat): 1961—1964
# Manlio Brosio (Italia): 1964—1971
# Joseph Luns (Alankomaat): 1971—1984
# Peter Carington (Yhdistynyt kuningaskunta): 1984—1988
# Manfred Wörner (Länsi-Saksa): 1988—1994
# Sergio Balanzino (Italia, sijaisena): 1994
# Willy Claes (Belgia): 1994—1995
# Sergio Balanzino (Italia, sijaisena): 1995
# Javier Solana (Espanja): 1995—1999
# George Robertson (Yhdistynyt kuningaskunta): 1999—2004
# Jaap de Hoop Scheffer (Alankomaat): 1. tammikuuta 2004 alkaen
NATOn komentajat
NATOn komentajana Supreme Allied Commander, Europe (SACEUR) on yhdysvaltalainen kenraali, joka on Ridgwaystä lähtien ollut samalla myös Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja. (Commander in Chief, US European Command (CINCEUR).
#Dwight D. Eisenhower: 2. huhtikuuta, 1951—1952
#Matthew Ridgway: 1952—1953
#Alfred Gruenther: 1953—1956
#Lauris Norstad: 1956—1963
#Lyman Lemnitzer: 1963—1969
#Andrew Goodpaster: 1969—1974
#Alexander Haig: 1974—1979
#Bernard Rogers: 1979—1987
#John Galvin: 1987—1992
#John Shalikashvili: 1992—1993
#George Joulwan: 1993—1997
#Wesley Clark: 1997—2000
#Joseph Ralston: 2000—2003
#James L. Jones: 17. tammikuuta, 2003 alkaen
NATOn rauhankumppanuus
NATOn rauhankumppanuus on ohjelma luottamuksen luomiseksi NATOn ja siihen kuulumattomien maiden välillä.
- Albania
- Armenia
- Azerbaidžan
- Georgia
- Irlanti
- Itävalta
- Kazakstan
- Kirgisia
- Kroatia
- Makedonia
- Moldova
- Ruotsi
- Suomi
- Sveitsi
- Tadžikistan
- Turkmenistan
- Ukraina
- Uzbekistan
- Valko-Venäjä
- Venäjä
Aiheesta muualla
- [http://www.nato.int NATO]
Luokka:Kansainväliset järjestöt
Luokka:Kylmä sota
ko:북대서양 조약 기구
ja:北大西洋条約機構
th:องค์การสนธิสัญญาป้องกันแอตแลนติกเหนือ
1949 Tapahtumia
- 25. tammikuuta - David Ben-Gurion valittiin ensimmäiseksi Israelin pääministeriksi.
- 1. helmikuuta - Vaatteiden säännöstely päättyi Britanniassa.
- 8. helmikuuta - Kaardinaali Mindszenty tuomittiin Unkarissa elinikäiseen vankeuteen salaliitosta hallitusta vastaan. Vatikaani tuomitsee kaikki tuomitsemiseen osallistuneet kirkonkiroukseen.
- 1. maaliskuuta - Indonesia valloitti Yogyakartan alankomaalaisilta joukoilta.
- 1.–2. maaliskuuta - USAF:n B-50 Superfortress Lucky Lady II kapteeni James Gallagherin ohjaamana lensi ensi kertaa maailman ympäri laskeutumatta. Se tankattiin ilmassa neljä kertaa ennen laskeutumistaan Fort Worthiin, Texasiin.
- 1. huhtikuuta - Newfoundland liittyi Kanadaan.
- 1. huhtikuuta - Irlanti jätti Brittiläisen kansainyhteisön ja muuttui tasavallaksi (18. huhtikuuta).
- 4. huhtikuuta - NATO perustettiin.
- 23. huhtikuuta - Kiinan kommunistit valtasivat Nankingin.
- 5. toukokuuta - Euroopan neuvosto perustettiin Lontoon sopimuksella.
- 9. toukokuuta - Rainier III:sta tuli Monacon ruhtinas.
- 11. toukokuuta - Siam vaihtoi nimensä Thaimaaksi.
- 12. toukokuuta - Kylmä sota: Neuvostoliitto päätti Berliinin saarron
- 23. toukokuuta - Saksan liittotasavalta perustettiin. Konrad Adenauerista tulee ensimmäinen liittokansleri (15. syyskuuta).
- 2. kesäkuuta - Transjordanista tuli Jordanian kuningaskunta.
- 29. kesäkuuta - Viimeiset yhdysvaltalaisjoukot vetäytyivät Etelä-Koreasta.
- 29. kesäkuuta - Apartheidin alku: Etelä-Afrikka kielsi seka-avioliitot ja lopetti automaattisen kansalaisuuden myöntämisen Brittiläisen kansanyhteisön asukkaille.
- 8. elokuuta - Bhutan itsenäistyi Intiasta.
- 14. elokuuta - Sotilasvallankaappaus Syyriassa syrjäytti presidentin.
- 29. elokuuta - Ensimmäinen Euroopan neuvoston kokous.
- 29. elokuuta - Neuvostoliiton ensimmäinen ydinkoe Semipalatinskissa Kazakstanissa.
- 6. syyskuuta - Liittoutuneet palauttivat Natsi-Saksan varat saksalaisten käyttöön.
- 13. syyskuuta - Neuvostoliitto esti vetollaan Ceylonin, Suomen, Islannin, Italian, Jordanian ja Portugalin YK-jäsenyyden.
- 24. syyskuuta - László Rajk, entinen Unkarin ulkoministeri, tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan salaliitosta Titon kanssa kommunistihallituksen kaatamiseksi.
- 29. syyskuuta - Kiinan kansankongressi hyväksyi Kiinan kansantasavallan lipun.
- 1. lokakuuta - Kiinan kansantasavalta perustettiin.
- 7. lokakuuta - Saksan demokraattinen tasavalta perustettiin virallisesti.
- 16. lokakuuta - Sisällissota päättyi Kreikassa, kommunistit antautuivat.
- 17. lokakuuta - Kiinan kommunistit valtasivat Kantonin.
- 8. joulukuuta - Kiinan tasavallan joukot päättävät vetäytymisensä Taiwanille.
- 14. joulukuuta - Traicho Kostov, entinen Bulgarian kommunistijohtaja, tuomittiin kuolemaan yhteistyöstä fasistien ja Titon kanssa.
- 16. joulukuuta - Sukarno valittiin Indonesian tasavallan presidentiksi.
- 27. joulukuuta - Kuningatar Juliana antoi Indonesialle itsenäisyyden.
- 17. joulukuuta - Burma tunnusti Kiinan kansatasavallan
- 30. joulukuuta - Intia tunnusti Kiinan kansatasavallan
- Helsingin kaupungin liikennelaitos aloitti johdinautoliikenteen Helsingissä.
- Ahvenanmaalaisen Gustaf Eriksonin Pamir kiersi viimeisenä kauppapurjelaivana Kap Hornin.
Syntyneitä
- 20. tammikuuta - Göran Persson, Ruotsin pääministeri
- 24. tammikuuta - John Belushi, näyttelijä (k. 1982)
- 26. tammikuuta - Jonathan Carroll, kirjailija
- 2. helmikuuta - Brent Spiner, näyttelijä
- 22. helmikuuta - Niki Lauda, Formula 1 -ajaja
- 10. maaliskuuta - Larry Wall, hakkeri, Perlin luoja
- 19. huhtikuuta - Paloma Picasso
- 15. heinäkuuta - Carl Bildt, Ruotsin pääministeri
- 22. heinäkuuta - Lasse Virén
- 6. elokuuta - Olli Ahvenlahti, kapelimestari, säveltäjä, pianisti
- 9. elokuuta - Abdullah Öcalan, kurdipoliitikko
- 12. elokuuta - Mark Knopfler, muusikko
- 25. elokuuta - Gene Simmons, muusikko (KISS)
- 3. syyskuuta - Petros VII, Aleksandrian ortodoksinen patriarkka
- 23. syyskuuta - Bruce Springsteen, muusikko
- 8. lokakuuta - Sigourney Weaver, näyttelijä
- 13. marraskuuta - Whoopi Goldberg, näyttelijä
- 20. marraskuuta - Juha Mieto, hiihtäjä
Kuolleita
- 9. toukokuuta - Monacon Louis II, Monacon ruhtinas
- 22. toukokuuta - James Forrestal, Yhdysvaltain puolutusministeri
- 16. elokuuta - Margaret Mitchell, kirjailija
- 15. lokakuuta - László Rajk, Unkarin kommunistijohtaja, teloitettu
- 31. joulukuuta - Raimond Valgre, virolainen säveltäjä (mm. Saarenmaan valssi). Huhun mukaan KGB "auttoi" putoamaan portailta.
Luokka:1940-luku
Luokka:1949
ms:1949
ko:1949년
ja:1949年
simple:1949
th:พ.ศ. 2492
Washington D.C.
Washington D.C. (Washington, District of Columbia) on Yhdysvaltojen pääkaupunki maan itärannikolla Potomac-joen varrella. Washington ei kuulu mihinkään osavaltioon, vaan se muodostaa suoraan Yhdysvaltain kongressin alaisen hallintopiirin (District of Columbian) jolla on rajoitettu itsehallinto, jotta mikään osavaltio ei voisi omia pääkaupunkia. Liittopiiriä ilmoittava lyhenne "D.C." kirjoitetaan tavallisesti kaupungin nimen perään erottamaan se Washingtonin osavaltiosta maan länsirannikolla ja lukuisista samannimisista paikkakunnista toisissa osavaltioissa.
Historia
Washington perustettiin 1790 varta vasten Yhdysvaltain hallinnolliseksi pääkaupungiksi, ja se sai nimensä maan ensimmäisen presidentin George Washingtonin mukaan. Vuonna 1800 maan hallitus siirtyi Philadelphiasta Washingtoniin. District of Columbian eli liittopiirikunnan alue lohkaistiin Marylandin osavaltiosta ja se on ollut vuodesta 1801 Yhdysvaltain kongressin alaisuudessa. Vuonna 1814 brittijoukot polttivat kaupungin.
Maantiede
Washington D.C sijainti maapallon koordinaatistossa on 38° 53′ 42" pohjoista leveyttä ja 77° 02′ 11" itäistä pituutta. Yhdysvaltain tilastokeskuksen eli Census Bureau:n mukaan kaupungin pinta-ala on 177,0 km² josta maata on 159,0 km² ja vettä 18,0 km². Veden osuus on 10,16%.
Väestö
Pääkaupungin asukasluku on noin 600 000 ja kaupunki on osa suurempaa metropolialuetta (Baltimore-Washington Metropolitan Area) jossa asuu yli 7 miljoonaa asukasta. Kaupungin asukkaista on noin 31 % valkoisia ja 60 % mustia. Loput ovat lähinnä aasialaisperäisiä tai latinoja.
Kaupunkikuva ja nähtävyydet
1814]
Washingtonin asemakaava muodostuu suorakulmaisesta katuverkosta, jota leikkaavat viistot, eri osavaltioiden mukaan nimetyt puistokadut eli Avenuet. Kaupungin huomattavin rakennus on uusklassinen, kupolikattoinen kongressitalo Capitol (1793-1851) jossa istuvat USA:n senaatti ja edustajainhuone. Capitolin ympäristössä on useita huomattavia hallintorakennuksia, mm. Korkeimman oikeuden talo ja Kongressin kirjasto (USA:n kansalliskirjasto). Kaupungin pääkatu Pennsylvania Avenue yhdistää sen USA:n presidentin virka-asuntoon Valkoiseen taloon (1792-1800). Capitolin edestä puolestaan lähtee leveä puisto National Mall, jonka keskellä Capitolin ja Valkoisen talon leikkauskohdassa on 170 metriä korkea George Washingtonin muisto-obeliski. Kauempana puistossa Potomac-joen rannalla ovat Thomas Jeffersonin ja Abraham Lincolnin näyttävät muistomerkit. Potomac-joen toisella puolella ovat Arlingtonin valtiollinen hautausmaa sekä puolustusministeriön viisikulmainen rakennus Pentagon.
Washington D.C. on suosittu turistikohde siellä olevien lukuisten historiallisten muistomerkkien, museoiden ja urheilujoukkueiden takia.
Organisaatiot
Liittovaltion eri toimielinten keskukset ovat pääkaupungissa, samoin kuin useiden kansainvälisten järjestöjen kuten Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto (International Monetary Fund – IMF) ja Organization of American States (OAS) päämaja. Tämän vuoksi kaupunki on myös suosittu mielenosoitusten järjestyspaikka.
Uskonto
Uskontokuntien prosentuaalinen osuus asukkaista:
- Protestantteja: 68 %
- Katolisia: 16 %
- Muita kristittyjä: 1 %
- Muita uskontoja: 3 %
- Uskonnottomia: 7 %
Aiheesta muualla
- [http://www.dc.gov/ Kaupungin viralliset verkkosivut]
- [http://www.washington.org Kaupungin viralliset matkailusivut]
Luokka:Pääkaupungit
Luokka:Yhdysvaltojen kaupungit
ja:ワシントンD.C.
ko:워싱턴 D.C.
YK
Yhdistyneet kansakunnat¹ (lyhenne YK, englanniksi United Nations eli UN) on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö, joka perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa Kansainliiton korvaajaksi. Aluksi järjestöön kuuluivat vain toisen maailmansodan voittajavaltiot Kiina, Neuvostoliitto, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat, mutta myöhemmin siihen liittyi myös häviäjän puolella taistelleita. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenyys on avoin kaikille "rauhaa rakastaville valtioille", jotka hyväksyvät Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vaatimukset ja ovat järjestön mielestä halukkaita ja kykeneviä täyttämään nämä vaatimukset käytännössä. Järjestössä oli huhtikuussa 2004 191 jäsenvaltiota. Suomi hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi vuonna 1955.
Yhdistyneiden kansakuntien viralliset kielet ovat englanti, ranska, espanja, venäjä, kiina ja arabia.
Toimielimet
Yhdistyneiden kansakuntien tärkeimmät toimielimet ovat:
- Yleiskokous kaikille jäsenille New Yorkissa
- Turvallisuusneuvosto New Yorkissa.
- Talous- ja sosiaalineuvosto New Yorkissa
- Huoltohallintoneuvosto (ei toiminnassa, sillä tällä hetkellä ei ole huoltohallintoalueita)
- Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa
- Sihteeristö (sihteeristön johtaja on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisten avustus- ja työelin (UNRWA)
- Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD)
Ala- ja yhteistyöjärjestöjä
Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi
Yhdistyneillä kansakunnilla on useita alajärjestöjä, kuten:
- Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO)
- Lastenavun rahasto (UNICEF)
- Maailman terveysjärjestö (WHO)
- Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO)
- Kansainvälinen työjärjestö (ILO)
- Elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR)
- Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma (UNDP)
- Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö (UNIDO)
- Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA)
- Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus (GATT)
- Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)
- Kansainvälinen jälleenrakennuspankki, "Maailman pankki" (IBRD)
- Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC)
- Yhdistyneiden kansakuntien pääomarahasto (UNCDF)
- Maailman postiliitto (UPU)
- Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU)
- Maailman ilmatieteen järjestö (WMO)
- Hallitusten välinen neuvoa antava merenkulkujärjestö (IMCO)
- Ionisoivan säteilyn vaikutusten tieteellinen komitea (UNSCEAR)
- Soroptimist International (SI)
Viitteet
Soroptimist Internationalssä]]
¹ EU:n Julkaisutoimisto suosittaa kirjoitettavaksi EU-julkaisuissa säädöskielen mukaisesti molemmat sanat isolla, vaikka kielioppaiden mukaan jälkimmäinen osa tulisikin kirjoittaa pienellä.
Katso myös
- Kansainliitto
- Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot
- Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
- Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous
Aiheesta muualla
- [http://www.un.org/ Yhdistyneiden kansakuntien viralliset sivut]
Luokka:Kansainväliset järjestöt
Luokka:Yhdistyneet kansakunnat
ms:Pertubuhan Bangsa-Bangsa Bersatu
zh-min-nan:Liân-ha̍p-kok
ko:국제 연합
ja:国際連合
simple:United Nations
th:สหประชาชาติ
Yhdysvallat
Amerikan yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, joka sijaitsee pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Se koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta, ja sillä on useita maa-alueita. Suomenkielessä siihen viitataan nimillä Yhdysvallat, USA tai Amerikka.
Viime vuosisadalla, etenkin toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.
Historia
Yhdysvallat perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle. Yhdysvallat on siitä lähtien kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja 1900-luvun toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut mahtavimmat kansakunnat taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991 Yhdysvallat on ainoa olemassaoleva supervalta. Myös yhdysvaltalainen kulttuuri on levinnyt eri muodoissaan maapallon kaikkiin osiin.
Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat olivat Ison-Britannian siirtomaita.
Yhdysvallat laajeni Mississippin länsipuolelle ostamalla Ranskalta vuonna 1803 Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi, hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % Yhdysvaltain pinta-alasta.
Vuosina 1837—1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Missisippin länsipuolelle. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin yhdistyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alue.
Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 1861—1865. Siinä mustien orjuuden jatkumista halunneiden etelävaltioiden itsenäistymisyritys tukahdutettiin. Orjuus lakkautettiin kaikkialta Yhdysvalloista 1863. Pohjoisissa osavaltioissa se oli lakkautettu jo aiemmin.
Alaskan alue ostettiin Venäjältä 1867. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin ns. aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Puerto Rico ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan vuonna 1898 Espanjaa vastaan käydyn sodan tuloksena.
Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917. Toiseen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi joulukuussa 1941 Japanin hyökättyä Pearl Harborin laivastotukikohtaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli Neuvostoliiton vastapuolena ns. kylmässä sodassa, johon liittyivät myös Korean sota 1950—1953 ja Vietnamin sota 1964—1975.
Politiikka
Yhdysvallat koostuu 50:stä osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto, liittovaltion lain ylittäessä osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu.
Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Tällä hetkellä presidenttinä toimii republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Presidentin lisäksi lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen Yhdysvaltain kongressi. Oikeuslaitos on erityisen itsenäinen, ja käyttää myös perustuslakikontrollivaltaa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Kongressin jäsenten kausi on kaksi vuotta edustajainhuoneessa ja kuusi vuotta senaatissa.
Yhdysvalloissa on nykyisellään kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Enemmistövaalitavan vuoksi muiden puolueiden pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Esimerkiksi sekä Vihreä puolue että Libertaari puolue ovat tosin keränneet äänestäjiä, mutta todellisuudessa, ilman ainuttakaan senaattoria ja kongressiedustajaa, ne ovat kaukana vaikuttamisen ytimestä, saati omasta presidentistä. Kaksipuoluejärjestelmän takia yhdysvaltalaiset puolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä on pidettävä lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina sateenvarjokeräelminä, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Liittovaltion laajuisen vaalikampanjan järjestäminen on erittäin kallista, joten erilaisten rahoitusta antavien eturyhmien nähdään näin vaikuttavan päätöksentekoon.
Yhdysvaltain ulkopolitiikka
Yhdysvaltain ulkopolitiikka on ainakin viimeiset sata vuotta keskittynyt demokratian levittämiseen maailmaan. Perinne alkoi Yhdysvaltain-Espanjan sodasta, kun Yhdysvallat julisti vapauttavansa kuubalaiset Espanjan sorrosta.
Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson lupasi tehdä maailman turvalliseksi demokratialle. Hänen ohjelmansa mukaan perustettiin mm. Kansainliitto. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat demokratiaa Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Tavoitteen saavuttamiseksi Yhdysvallat taisteli Koreassa ja Vietnamissa estääkseen kommunismin leviämisen.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, johon pääsyynä oli presidentti Reaganin panos, Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen onnettomasti päättyneeseen Somalian operaatioon, joka sai Yhdysvaltain vetäytymään enemmistä yrityksistä. Clinton toimi kuitenkin välittäjänä sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä ja osallistui Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa.
Hänen seuraajansa George W. Bushin hallintokausi muuttui tyystin syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat sai sekä YK:n turvallisuusneuvoston että yleiskokouksen yksimielisen tuen turvallisuutensa takeeksi ja kansainvälisoikeudellisen valtuutuksen Afganistanin operaatiolle. Kansainvälinen kritiikki kuitenkin kasvoi kun Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Irakiin ilman YK:n mandaattia.
Demokratian levittäminen ja terrorismin vastainen sota ovat nykyään keskeiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan julkilausutut päämäärät. Sekä Afganistanissa että Irakissa järjestettiin monipuoluevaalit Yhdysvaltain miehityksen jälkeen.
Viimeaikaisia väittelynaiheita
Kansainväliset tahot ovat välillä kritisoineet Yhdysvaltojen väkivaltaisia ja ihmisoikeusrikkomuksiksi nähtyjä toimia erityisesti War Against Terrorism-kampanjan aikana. Merkillepantavia kysymyksiä ovat Guantanamo Bayn laivastotukikohdassa vankeina säilytetyt Afganistanin sodat "laittomat taistelijat". Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali nostatti laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota vuonna 2004.
Osavaltiot
Pääartikkeli: Yhdysvaltojen osavaltiot
Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta (viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Alaska, sitä ennen Havaiji, Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan), pääkaupungista Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä joukosta territorioita, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico.
Yhdysvaltain osavaltiot:
Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta, Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä.
Maantiede
Havaiji
Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri -jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret, niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä.
Talous
Yhdysvaltain kansantalous on maailman suurin ja bruttokansantuote henkeä kohti maailman korkeimpia. Yhdysvaltojen talous on markkinapohjainen, jossa yksityiset ihmiset ja yritykset tekevät tärkeimmät päätökset, ja liittovaltio ja osavaltio ostavat tarvittavat tavarat ja palvelut valtaosin yksityisiltä markkinoilta.
Yhdysvaltain rahayksikkö on dollari, jota on käytetty yleisesti kansainvälisen kaupan rahayksikkönä. Myös taloustilastot muutettiin aiemmin useimmiten dollareiksi kansainvälistä vertailua varten.
Yhdysvalloilla on laajat luonnonvarat, runsaasti kulta-, öljy-, hiili- ja uraaniesiintymiä. Tehokas maatalous tekee maasta yhden maailman suurimmista maatalousmaista. Pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, sokeri ja tupakka. Teollisuustuotteita ovat autot, lentokoneet ja elektroniikka. Pääasiallinen työllistäjä on nykyisin palvelut, jossa työskentelee 3/4 työvoimasta.
Tärkeimmät kauppakumppanit ovat naapurit Kanada, Meksiko, Euroopan unioni ja Kaakkois-Aasian teollistuneet maat Japani, Intia ja Etelä-Korea. Myös kauppa Kiinan kanssa on huomattavaa.
Vuonna 2002 Yhdysvallat oli maailman kolmanneksi suosituin turistikohde 41,9 miljoonalla kävijällä.
Yhteiskunta
Väestö
Etniset ryhmät
Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestöjakauma
Yhdysvallat on etnisesti hyvin monimuotoinen maa. Maassa on vähintään miljoonan edustajan etnisiä ryhmiä yli 31, ja lukemattomia pienempiä ryhmiä.
Väestönlaskennassa väestö on jaettu rotuihin: valkoinen, afrikkalais-amerikkalainen, hispaano, aasialais-amerikkalainen tai alkuperäis-amerikkalainen. Aasialaisuus yhdistetään yleensä Kaakkois-Aasiaan, joten juuriltaan Lähi-Idästä kotoisin olevat putoavat kategorioiden väliin. Hispaano tarkoittaa henkilöä, jolla on Latinalais-Amerikkalaiset juuret rodustaan tai ihonväristään huolimatta.
Väestösuhteet ovat: valkoiset 77,1 %; mustat 12,9 %, aasialaiset 4,2 %, intiaanit ja alaskan alkuperäisväestö 1,5%; Havaijin ja oseanian alkuperäisväestä 0,3%; muut 4% (2000)
Yhdysvaltain eurooppalaisperäisestä väestöstä 23 %:lla on saksalaiset sukujuuret, irlantilaiset 16 %, englantilaiset 13 %, skotlantilaiset, alankomaalaiset ja italialaiset 6 %.
Uskonto
Uskonnollisten ryhmien osuudet väestöstä: protestantit 56%, katoliset 28 %, juutalaiset 2%, muut 4%, ei mitään 10% (1989)
Suurin yksittäinen kirkkokunta on katolinen kirkko, sen jäljessä etelän baptistit, joka on pitkälti jakautunut mustien (eli afrikkalais-amerikkalaisten) ja valkoisten seurakuntiin.
Yhdysvalloilla on uskonnollissävytteinen historia ja uskonnonvapautta pidetään erittäin tärkeänä. Monet varhaisista emigrantti- eli maahanmuuttajaryhmistä pakenivat Euroopan uskonnollisia vainoja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista kuuluisalla Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, kuuluisana esimerkkinä juutalaisten joukkopako Natsi-Saksasta.
Koulutus
Yhdysvalloissa koulutus on osavaltion, ei siis liittovaltion, velvollisuus, ja lait ja säädökset vaihtelevat huomattavasti. Useimmissa osavaltioissa, kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen lastentarhasta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, jolta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä (tosin joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä).
Yhdysvaltalaiset korkeakoulut vaihtelevat erittäin kilpailukykyisistä kouluista, sekä yksityisistä (kuten Harvard University, Cornell University ja Princeton University) että julkisista (kuten North Carolina Chapel Hill ja University of Virginia), satoihin korkeatasoisiin paikallisiin ammattikorkeakouluihin avoimine sisäänpääsyperiaatteineen.
Kielet
Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet
Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu englantia, mutta myös espanjaa puhutaan melko laajalti, erityisesti maan eteläosissa. Maalla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti.
Englannin kieli on hallitseva kieli (puhujia 82 % väestöstä), espanja (10 %) ja havaijin kieli ovat virallisia joissain osavaltioissa.
Kulttuuri
Yhdysvallat on viihteen jättiläinen, etenkin elokuva- ja tv-teollisuuden alalla (Hollywood).
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- kipsi
- pii
- lyijy
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kulkuneuvot
- elektroniikka
Luokka:Yhdysvallat
zh-min-nan:Bí-kok
ko:미국
ms:Amerika Syarikat
ja:アメリカ合衆国
simple:United States
th:สหรัฐอเมริกา
Kylmä sotaKylmä sota on kahden valtion välillä vallitseva valtataistelu, lähes sotatila, jossa ei kuitenkaan käytetä suoria sotilaallisia toimia vaan turvaudutaan propagandaan, vakoiluun, taloudellisiin ja poliittisiin taistelukeinoihin. Joskus myös satelliittivaltioiden välisiä konflikteja tuetaan toisen osapuolen vahingoksi.
USA vs. Neuvostoliitto
Kylmä sota -termiä käytetään useimmiten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hegemonioiden välisestä valtakamppailusta toisen maailmansodan lopusta Neuvostoliiton luhistumiseen 1990-luvun alussa.
Tässä nimenomaisessa sodassa maailma oli lähes kokonaan jakautunut kahteen blokkiin - Toinen oli ns. läntinen blokki, johon kuuluivat lähinnä teollistuneet NATO-maat. Itäiseen blokkiin kuuluivat useimmat sosialistiset maat, jotka olivat perustaneet NATO:lle vastineeksi Varsovan liiton.
Ideologinen ristiriita
Tilanteessa olivat myös vastakkain kaksi ideologista maailmaa. Länsi näki idän epädemokraattisena, autoritaarisena kommunistidiktatuurina ja itä vastaavasti lännen porvarillisina imperialisteina ja riistäjinä. Kummassakin tapauksessa yleisessä mielipiteessä valtiokoneiston propaganda teki ideologioista - kommunismista ja kapitalismista - voimakkaan pejoratiivisia, tunnepitoisia ja katkaisi niiden yhteydet todellisiin poliittisiin ja taloudellisiin teorioihin.
Suorat ja epäsuorat sotilaalliset toimet
Kylmän sodan ilmapiiri johti lukuisiin konflikteihin, joista osa oli aseellisia - ns. proxy-sotia käytiin mm. Vietnamissa, Angolassa, Koreassa ja Afganistanissa. Näissä sodissa eivät suoranaisesti olleet vastakkain suurvallat, vaan usein toisen suurvallan joukot ja jokin toisen blokin satelliiteista.
Eräs esimerkki tilanteesta oli Yhdysvaltain toimet sen omaksi takapihakseen katsomassaan latinalaisessa Amerikassa, jossa Yhdysvallat horjutti joko salaa tai julkisesti liian vasemmistolaiseksi katsomiaan hallituksia (esim. Chile ja Allende, Guatemala ja Arbenz). Nicaraguan sandinistihallitusta vastaan käytiin eräänlaista proxy-sotaa palkkasoturien avulla, suorasta sodankäynnistä Kuubaa vastaan luovuttiin Sikojenlahden fiaskon jälkeen. Lisäksi lukuisia pienempiä Karibian alueen saarivaltioita miehitettiin aika ajoin.
Neuvostoliitto harjoitti samanlaista tiukkaa valvontapolitiikkaa Itä-Euroopan maiden kohdalla, jossa mahdolliset kansannousut tai poikkeamat Kremlin linjasta tukahdutettiin nopeasti. Tunnetuimpia näistä olivat Unkarin kansannousun kukistaminen ja Prahan kevään lopettanut Tšekkoslovakian miehitys.
Tiedustelupalvelut
Oman osansa kylmän sodan toimista muodostivat tiedustelupalveluiden loputtomat juonet. Vastapuolina olivat Yhdysvaltain Central Intelligence Agency,CIA ja Neuvostoliiton Komitet Gosudarstvennoi Bezopasnosti, KGB. Tiedustelu oli jatkuvaa kilpajuoksua kaksoisagentteineen ja loikkareineen. Kuuluisimpia vakoilutapauksia oli Ethel ja Julius Rosenbergin tapaus, jossa kaksi amerikkalaista kommunistia, joita syytettiin atomivakoilusta Neuvostoliiton hyväksi tuomittiin kuolemaan (ainoat vakoilusta teloitetut amerikkalaiset kylmän sodan aikana). Rosenbergien tapauksesta on kuitenkin sanottava, että mitä todennäköisemmin kysymyksessä oli Yhdysvaltain julkisessa ilmapiirissä vallinnut "Punaisen vaaran" ylireagointi. Todelliset atomivakoilijat tuskin vaarantaisivat itseään avoimen kommunistisella poliittisella toiminnalla. Asiasta on kuitenkin useita näkemyksiä.
Punainen vaara
Yhdysvalloissa valtion propaganda ja luodut mielikuvat demonisoivat kommunistit siihen pisteeseen, että yleisessä mielipiteessä lähenneltiin hysteriaa. Pelko johti lopulta eriasteisiin kommunistivainoihin, joissa keskeisimpänä oli ns. mccarthyismi joka kohdisti tutkimuksensa erityisesti Hollywoodin vasemmistolaisina pidettyihin ohjaajiin ja näyttelijöihin. Tässä tapauksessa kommunismi oli käsitteellistetty koskemaan kaikkea vasemmistolaisuutta, joka nähtiin Neuvostoliitto-myönteisyytenä. Kommunisminvastaisuus ulottui myös syvälle viihdekulttuuriin ja elokuviin. Ajatus yhdistettiin erityisesti vakoojiin, isänmaanpettureihin ja alituisesti vaanivaan ydinsodan pelkoon. 50-luvun aktiivisten kommunistivainojen jälkeen ilmapiiri lieveni ja 60-luvun nuorisokapinallisliikkeen yhteydessä vasemmistolaisuus ainakin jossain määrin "rehabilitoitiin". Tosin "sosialismi" ja "kommunismi" ovat amerikkalaisessa julkisessa sanassa ja politiikassa säilyttäneet tänäkin päivänä voimakkaan negatiivisesti latautuneen merkityksensä.
Neuvostoliiton propaganda aiheutti oman väestön piirissä varmasti samansuuntaisia ilmiöitä, mutta totalitaarisen valtion yleisen mielipiteen arviointi eri aikakausina on jo hankalampaa.
Ydinaseet
kommunismi]
Keskeisin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kilpailun aihe oli sotilaallinen voima ja etenkin ydinaseet nousivat tässä keskeiseksi. Tähän liittyi läheisesti ydinenergian kehittäminen ydinasemateriaalin tuottamiseksi ja sotilaallisen rakettitekniikan kehitys ns. ydinohjukset. 50-luvulta kylmän sodan loppuun kahden suurvallan välillä vallitsi ns. kauhun tasapaino, jossa kumpikin osapuoli kykeni tarvittaessa aiheuttamaan niin suuren tuhon toiselle puolelle, että ydinaggressio olisi ollut käytännössä itsemurha. Ydinsodan vaaran takia osapuolet eivät koskaan ajautuneet suoraan sotilaalliseen konfliktiin, vaan ratkoivat erimielisyyksiään proxy-sodissa. Täten ydinaseiden katsottiin turvanneen pitkän, mutta jäätävän rauhanjakson.
Ydinsodan pelko loi aikakauden kulttuuriin omalaatuisen sekoituksen hysteeristä pelkoa ja epävarmuutta, sekä pohjan sodan mielettömyyden kritisoinnille.
Lähteitä
- Thomas C. Reed:"At the Abyss - An Insider’s History of the Cold War" Ballantine Books, New York 2004
Katso myös
- proxy-sota
- Tietokoneet ja mallintaminen Neuvostoliiton kaatamisessa
Luokka:Kylmä sota
ms:Perang Dingin
ko:냉전
ja:冷戦
simple:Cold War
th:สงครามเย็น
12. syyskuuta12. syyskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 255. päivä. (256. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 110 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Valma, Vilja
:- suomenruotsalainen kalenteri: Dagny
:- ortodoksinen kalenteri: Ahti
:- saamenkielinen kalenteri: Dávdna
:- vanhemmissa kalentereissa: Aleksanteri, Cyrus, Kyrus, Ostanus, Syrus, Tiila, Tyra
Tapahtumia
- 1812 - Ranskan Grande Armée löi Venäjän joukot Borodinon taistelussa.
- 1933 - Leo Szilard keksi ydinreaktion.
- 1936 - Yrjö Väisälä löysi asteroidin 1405 Sibelius.
- 1940 - Luolamaalauksia löydettiin Lascaux'ssa, Ranskassa.
- 1980 - Kenan Evren johti Turkissa sotilasvallankaappauksen.
- 1994 - Netscape-selain julkistettiin.
Syntyneitä
- 1921 - Stanisław Lem, puolalainen tieteiskirjailija
- 1944 - Barry White, laulaja ("rakkauden mursu")
- 1952 - Neil Peart, perkussionisti ja sanoittaja ("Rush")
Kuolleita
- 1976 - Pekka Tiilikainen, urheilutoimittaja (s. 1911)
- 1977 - Steve Biko, eteläafrikkalainen apartheidin vastustaja
- 1992 - Anthony Perkins, näyttelijä (Psyko)
- 2003 - Johnny Cash, country-muusikko
----
Katso myös: kalenteri ~ 11. syyskuuta, 13. syyskuuta
Luokka:Syyskuu
-09-12
ko:9월 12일
ja:9月12日
simple:September 12
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
Varsovan liitto
Varsovan liitto oli sotilasliitto, jonka itäblokin maat solmivat NATOn vastapainoksi ja uudelleen aseistautuneen Länsi-Saksan uhkan torjumiseksi 1955 Varsovassa. Liittosopimuksen allekirjoittivat Albania, Bulgaria, Itä-Saksa, Neuvostoliitto, Puola, Romania, Tšekkoslovakia ja Unkari. Jugoslaviaa lukuun ottamatta siis kaikki itäblokin maat olivat osallisina. Sotilasliiton jäsenet sitoutuivat tarvittaessa puolustamaan toisiaan, jos yksi tai useampi jäsenvaltio joutui hyökkäyksen kohteeksi. Varsovan liittoa johdettiin Moskovasta ja sitä tukemassa olivat osallistujamaissa olleet neuvostojoukot. Nämä joukot olivat olleet maissa jo toisen maailmansodan päättymisestä asti miehitysjoukkoina. Neuvostoliitto huolehti myös jäsenmaiden armeijoiden varustamisesta.
Vuonna 1956 Unkari yritti julistautua irti liittosopimuksesta Unkarin kansannousun yhteydessä, mutta neuvostojoukot miehittivät maan, kukistivat kansannousun ja pakottivat Unkarin pysymään sotilasliiton jäsenenä. Vuonna 1968 Varsovan liiton joukot tukahduttivat Tšekkoslovakiassa syntyneen demokratisoitumisprosessin (Prahan kevät) lähettämällä miehitysjoukkoja. Tšekkoslovakian miehitys sai Albanian vetäytymään Varsovan liiton jäsenyydestä. 1989 kommunististen hallintojen sortuessa Itä-Euroopassa sotilasliiton merkitys väheni muodolliseksi, kunnes viimein kesäkuussa 1991 organisaatio lakkautettiin virallisesti.
Linkit
- [http://www.isn.ethz.ch/php/ The Parallel History Project on NATO and the Warsaw Pact] Historiaprojekti, joka sisältää runsaasti alkuperäisiä julkistettuja dokumentteja kummankin sotilasliiton toiminnasta.
Luokka:Kansainväliset järjestöt
Luokka:Kylmä sota
Luokka:Albania
Luokka:Bulgaria
Luokka:Saksan demokraattinen tasavalta
Luokka:Neuvostoliitto
Luokka:Puola
Luokka:Romania
Luokka:Tšekkoslovakia
Luokka:Unkari
ko:바르샤바 조약 기구
ja:ワルシャワ条約機構
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto | | |
