Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Naantali

Naantali

] Naantali (ruotsinkielinen nimi: Nådendal) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Naantalissa sijaitsee tasavallan presidentin kesäasunto Kultaranta. Kaupungin asukkaista suomenkielisiä on 97,6 % ja ruotsinkielisiä 1,7 %.

Maantiede

Suurin osa Naantalin kunnan alueesta sijaitsee Luonnonmaan saarella, joka sijaitsee lounaaseen kaupungin keskustasta. Suurin osa väestöstä asuu kuitenkin mantereella. Luonnonmaahan kuuluva alue on enimmäkseen metsää ja maaseutua, kun taas mantereen puoli on enimmäkseen taajamaa. Naantalin naapurikunnat ovat Lemu, Masku, Merimasku, Raisio, Rymättylä ja Turku.

Historia

Naantali on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Se perustettiin keskiajalla birgittalaisluostarin ja sen kaupunkia edelleen hallitsevan kirkon ympärille. Kaupungin perusti kuningas Kristoffer vuonna 1443. Luostarille myönnettiin oikeudet kaupankäyntiin, ja kaupunki alkoi kasvaa sen ympärille. Kaupungista tuli myös merkittävä pyhiinvaellusten kohde. Luostari suljettiiin 1500-luvulla uskonpuhdistuksen jälkeen. Tämä merkitsi kaupungille suurta lama-aikaa, jonka aikana kaupunki tunnettiin luostarin perintönä lähinnä kudotuista sukistaan. Lamaa kesti 1700-luvun puoleen väliin saakka. Tällöin kaupunki sai tullipuomin ja tullikamarin. Vuonna 1863 Kalevanniemeen perustettiin kylpylä. Tämä kohotti kaupungin mainetta matkakohteena. Vuonna 1922 Luonnonmaalla sijaitsevasta Kultarannasta tuli tasavallan presidentin kesäasunto. Kaupungille koitti paremmat ajat 1950-luvulla, kun kaupungin taloutta hallitsevat raskaan teollisuuden yksiköt perustettiin. Vuonna 1964 kaupungin asukasluku kasvoi huomattavasti, kun Naantali ja suuremman väkiluvun omannut Naantalin maalaiskunta yhdistettiin.

Elinkeinoelämä

Turismin lisäksi Naantalin merkittävimmät elinkeinot ovat sähkötuotteiden valmistus, öljynjalostus, muu teollisuus ja palvelut. Naantalin satama on Suomen kolmanneksi suurin tavarasatama. Kaupungissa sijaitsee Fortumin voimalaitos ja Nesteen öljynjalostamo.

Nähtävyydet

Naantali on yksi Suomen suosituimmista matkakohteista. Tämä johtuu varmasti paljon Turun läheisyydestä ja kauniista saaristosta ja muusta luonnosta. Kaupungissa on myös useita tunnettuja matkailunähtävyyksiä. Näitä ovat luostarikirkon lisäksi Kailon saaressa sijaitseva Muumimaailma sekä Naantalin kylpylähotelli, joka on Pohjoismaiden suurin. Naantalin tunnetuimpia tapahtumia ovat kesäkuussa järjestettävät Naantalin musiikkijuhlat sekä heinäkuussa vietettävä unikeon päivä.

Kyliä

Haijainen, Herttula, Immanen, Inttilä, Isokylä, Jaakola, Karvetti, Keitilä, Kirstilä, Kuivalahti, Kukola, Kultaranta, Kunnainen, Käkölä, Lapila, Latvo, Luolala, Löytäne, Miekkula, Pappila, Pyöli, Saksila, Soininen, Suovuori, Taimo, Tammisto, Vaadio, Venka, Viiala Luokka:Naantali

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Luettelo Suomen kaupungeista ja kunnista

Tässä on aakkostettu luettelo Suomen nykyisistä kaupungeista ja kunnista. Kuntaliitosten yhteydessä hävinneet kunnat ovat sivulla Luettelo Suomen entisistä kunnista. Suomessa on 444 kuntaa, joista 113 on kaupunkeja. Kaupungit on merkitty vahvennetulla tekstillä. Huomaa, että vuoden 2005 ja 2006 kuntamuutokset eivät ole mukana tässä listassa - niiden jälkeen Suomessa on 431 kuntaa. __NOTOC__ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

A

Alahärmä - Alajärvi - Alastaro - Alavieska - Alavus - Anjalankoski - Artjärvi - Asikkala - Askainen - Askola - Aura

B

Brandö

D

Dragsfjärd

E

Eckerö - Elimäki - Eno - Enonkoski - Enontekiö - Espoo - Eura - Eurajoki - Evijärvi

F

Finström - Forssa - Föglö

G

Geta

H

Haapajärvi - Haapavesi - Hailuoto - Halikko - Halsua - Hamina - Hammarland - Hankasalmi - Hanko - Harjavalta - Hartola - Hattula - Hauho - Haukipudas - Haukivuori - Hausjärvi - Heinola - Heinävesi - Helsinki - Himanka - Hirvensalmi - Hollola - Honkajoki - Houtskari - Huittinen - Humppila - Hyrynsalmi - Hyvinkää - Hämeenkoski - Hämeenkyrö - Hämeenlinna

I

Ii - Iisalmi - Iitti - Ikaalinen - Ilmajoki - Ilomantsi - Imatra- Inari - Iniö - Inkoo - Isojoki - Isokyrö

J

Jaala - Jalasjärvi - Janakkala - Joensuu - Jokioinen - Jomala - Joroinen - Joutsa - Joutseno - Juankoski - Jurva - Juuka - Juupajoki - Juva - Jyväskylä - Jyväskylän maalaiskunta - Jämijärvi - Jämsä - Jämsänkoski - Järvenpää

K

Kaarina - Kaavi - Kajaani - Kalajoki - Kalvola - Kangasala - Kangasniemi - Kankaanpää - Kannonkoski - Kannus - Karijoki - Karjaa - Karjalohja - Karkkila - Karstula - Karttula - Karvia - Kaskinen - Kauhajoki - Kauhava - Kauniainen - Kaustinen - Keitele - Kemi - Kemijärvi - Keminmaa - Kemiö - Kempele - Kerava - Kerimäki - Kestilä - Kesälahti - Keuruu - Kihniö - Kiikala - Kiikoinen - Kiiminki - Kinnula - Kirkkonummi - Kisko - Kitee - Kittilä - Kiukainen - Kiuruvesi - Kivijärvi - Kodisjoki - Kokemäki - Kokkola - Kolari - Konnevesi - Kontiolahti - Korpilahti - Korppoo - Korsnäs - Kortesjärvi - Koski Tl - Kotka - Kouvola - Kristiinankaupunki - Kruunupyy - Kuhmalahti - Kuhmo - Kuhmoinen - Kuivaniemi - Kumlinge - Kuopio - Kuortane - Kurikka - Kuru - Kustavi - Kuusamo - Kuusankoski - Kuusjoki - Kylmäkoski - Kyyjärvi - Kälviä - Kärkölä - Kärsämäki - Kökar - Köyliö

L

Lahti - Laihia - Laitila - Lammi - Lapinjärvi - Lapinlahti - Lappajärvi - Lappeenranta - Lappi - Lapua - Laukaa - Lavia - Lehtimäki - Leivonmäki - Lemi - Lemland - Lempäälä - Lemu - Leppävirta - Lestijärvi - Lieksa - Lieto - Liljendal - Liminka - Liperi - Lohja - Lohtaja - Loimaa - Loppi - Loviisa - Luhanka - Lumijoki - Lumparland - Luopioinen - Luoto - Luumäki - Luvia - Längelmäki

M

Maalahti - Maaninka - Maarianhamina - Maksamaa - Marttila - Masku - Mellilä - Merijärvi - Merikarvia - Merimasku - Miehikkälä - Mietoinen - Mikkeli - Mouhijärvi - Muhos - Multia - Muonio - Mustasaari - Muurame - Muurla - Mynämäki - Myrskylä - Mäntsälä - Mänttä - Mäntyharju

N

Naantali - Nakkila - Nastola - Nauvo - Nilsiä - Nivala - Nokia - Noormarkku - Nousiainen - Nummi-Pusula - Nurmes - Nurmijärvi - Nurmo - Närpiö

O

Oravainen - Orimattila - Oripää - Orivesi - Oulainen - Oulu - Oulunsalo - Outokumpu

P

Padasjoki - Paimio - Paltamo - Parainen - Parikkala - Parkano - Pedersöre - Pelkosenniemi - Pello - Perho - Pernaja - Perniö - Pertteli - Pertunmaa - Petäjävesi - Pieksämäki - Pieksänmaa - Pielavesi - Pietarsaari - Pihtipudas - Piikkiö - Piippola - Pirkkala - Pohja - Polvijärvi - Pomarkku - Pori - Pornainen - Porvoo - Posio - Pudasjärvi - Pukkila - Pulkkila - Punkaharju - Punkalaidun - Puolanka - Puumala - Pyhtää - Pyhäjoki - Pyhäjärvi - Pyhäntä - Pyhäranta - Pyhäselkä - Pylkönmäki - Pälkäne - Pöytyä

R

Raahe - Raisio - Rantasalmi - Rantsila - Ranua - Rauma - Rautalampi - Rautavaara - Rautjärvi - Reisjärvi - Renko - Riihimäki - Ristiina - Ristijärvi - Rovaniemen maalaiskunta - Rovaniemi - Ruokolahti - Ruotsinpyhtää - Ruovesi - Rusko - Ruukki - Rymättylä - Rääkkylä

S

Saarijärvi - Salla - Salo - Saltvik - Sammatti - Sauvo - Savitaipale - Savonlinna - Savonranta - Savukoski - Seinäjoki - Sievi - Siikainen - Siikajoki - Siilinjärvi - Simo - Sipoo - Siuntio - Sodankylä Soini - Somero - Sonkajärvi - Sotkamo - Sottunga - Sulkava - Sumiainen - Sund - Suodenniemi - Suolahti - Suomenniemi - Suomusjärvi - Suomussalmi - Suonenjoki - Sysmä - Säkylä - Särkisalo

T

Taipalsaari - Taivalkoski - Taivassalo - Tammela - Tammisaari - Tampere - Tarvasjoki - Tervo - Tervola - Teuva - Tohmajärvi - Toholampi - Toijala - Toivakka - Tornio - Turku - Tuulos - Tuusniemi - Tuusula - Tyrnävä - Töysä

U

Ullava - Ulvila - Urjala - Utajärvi - Utsjoki - Uurainen - Uusikaarlepyy - Uusikaupunki

V

Vaala - Vaasa - Vahto - Valkeakoski - Valkeala - Valtimo - Vammala - Vampula - Vantaa - Varkaus - Varpaisjärvi - Vehmaa - Velkua - Vesanto - Vesilahti - Veteli - Vieremä - Vihanti - Vihti - Viiala - Viitasaari - Viljakkala - Vilppula - Vimpeli - Virolahti - Virrat - Vuolijoki - Vårdö - Vähäkyrö - Västanfjärd - Vöyri

Y

Ylihärmä - Yli-Ii - Ylikiiminki - Ylistaro - Ylitornio - Ylivieska - Ylämaa - Yläne - Ylöjärvi - Ypäjä

Ä

Äetsä - Ähtäri - Äänekoski

Katso myös


- Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
- Luettelo Suomen kunnista pinta-alan mukaan

Aiheesta muualla


- [http://www.kuntaliitto.fi/ Kuntaliitto]
- [http://www.kunnat.net Kunnat.net]
-
Kaupungeista ja kunnista Suomen kaupungeista ja kunnista

Länsi-Suomen lääni

Länsi-Suomen lääni on yksi Suomen lääneistä. Läänin naapurit ovat Etelä-Suomen lääni, Itä-Suomen lääni ja Oulun lääni. Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Länsi-Suomen lääni luotiin yhdistämällä Turun ja Porin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni ja Hämeen läänin pohjoisosat.

Hallinto

Länsi-Suomen lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen. Lääninhallituksen tehtävä on edistää läänin asukkaiden hyvinvointia ja tukea kuntia peruspalveluiden järjestämisessä ja kehittämisessä. Lääninhallituksen palvelupisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Tampereella, Porissa ja Vaasassa.

Maa- ja seutukunnat

Länsi-Suomen läänissä on seitsemän maakuntaa ja 32 seutukuntaa:
- Etelä-Pohjanmaan maakunta (Södra Österbotten) :#Eteläisten seinänaapurien seutukunta :#Härmänmaan seutukunta :#Järviseudun seutukunta :#Kuusiokuntien seutukunta :#Seinäjoen seutukunta :#Suupohjan seutukunta
- Keski-Pohjanmaan maakunta (Mellersta Österbotten) :#Kaustisen seutukunta :#Kokkolan seutukunta
- Keski-Suomen maakunta (Mellersta Finland) :#Joutsan seutukunta :#Jyväskylän seutukunta :#Jämsän seutukunta :#Keuruun seutukunta :#Saarijärven-Viitasaaren seutukunta :#Äänekosken seutukunta
- Pirkanmaan maakunta (Birkaland) :#Etelä-Pirkanmaan seutukunta :#Kaakkois-Pirkanmaan seutukunta :#Lounais-Pirkanmaan seutukunta :#Luoteis-Pirkanmaan seutukunta :#Tampereen seutukunta :#Ylä-Pirkanmaan seutukunta
- Pohjanmaan maakunta (Österbotten) :#Kyrönmaan seutukunta :#Pietarsaaren seutukunta (ruotsiksi Jakobstadsregionen) :#Suupohjan rannikkoseutu (ruotsiksi Sydösterbottens kustregion) :#Vaasan seutukunta
- Satakunnan maakunta (Satakunda) :#Pohjois-Satakunnan seutukunta :#Porin seutukunta :#Rauman seutukunta
- Varsinais-Suomen maakunta (Egentliga Finland) :#Loimaan seutukunta :#Salon seutukunta :#Turun seutukunta :#Vakka-Suomen seutukunta :#Åboland-Turunmaan seutukunta

Kunnat

Länsi-Suomen lääni on jaettu 204 kuntaan, mukaan lukien Turun, Jyväskylän, Tampereen, Vaasan ja Rauman kaupungit.

Vaakuna

Länsi-Suomen läänin vaakuna on luotu yhdistämällä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan vaakunat

Aiheesta muualla


- [http://www.laaninhallitus.fi/lansi Länsi-Suomen lääninhallitus]
-
ko:서핀란드 주

Tasavallan presidentti

Suomen tasavallan presidentti on kansan valitsema Suomen valtion keulahahmo. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja on puolustusvoimain ylipäällikkö. Hän nimittää myös korkeimmat virkamiehet ja korkeimman oikeuden tuomarit. Vielä joitakin vuosia sitten presidentti oli myös evankelis-luterilaisen kirkon nimellinen johtaja. Tasavallan presidentti valitaan suoralla kaksivaiheisella vaalilla kuuden vuoden välein. Mikäli yksi ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä, hänet valitaan suoraan tasavallan presidentiksi. Muussa tapauksessa kaksi eniten ääniä saanutta ovat vastakkain toisella kierroksella, jolloin enemmän ääniä saanut voittaa. Aiemmin tasavallan presidentti valittiin valitsijamiesvaalilla. Äänestäjät valitsivat valitsijamiehiä suhteellisella vaalitavalla, ja sitten valitsijamiehet tasavallan presidentin suhteellisen monimutkaisella menettelyllä. Koiviston presidenttikauden päättyessä 1994 tasavallan presidentin toimikaudet rajoitettiin kahteen perättäiseen. Muutoksen taustalla oli Kekkosen yli 25-vuotinen hallintokausi, jolloin tasavallan presidentin asema korostui monien mielestä liikaa. Vanhan perustuslain (1919-2000) aikaan tasavallan presidentti nimitti myös hallituksen muodostajan (käytännössä pääministerin), ja hän saattoi hajottaa eduskunnan ja määrätä pidettäväksi uudet vaalit. Presidentin oikeuksia hallituksen muodostamisessa ja eduskunnan hajottamisessa rajoitettiin 1990-luvulta lähtien ja edelleen perustuslain kokonaisuudistuksessa, joka astui voimaan 1. maaliskuuta 2000. Tasavallan presidentin odotetaan toimivan arvovaltaisena välittäjänä puolueiden välillä. Tästä huolimatta jotkut tasavallan presidentit ovat käyttäneet asemaansa oman puolueen etujen ajamiseen. Suomen tasavallan presidentin edustusasunto on Helsingin keskustassa sijaitseva presidentinlinna, ja virka-asunto Helsingin Meilahdessa sijaitseva Mäntyniemi. Presidentin kesäasunto on Kultaranta Naantalissa.

Suomen tasavallan presidentit

Katso myös: Suomen hallitsijat # Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952), tasavallan presidentti (1919-1925) # Lauri Kristian Relander (1883-1942), tasavallan presidentti (1925-1931) # Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944), tasavallan presidentti (1931-1937) # Kyösti Kallio (1873-1940), tasavallan presidentti (1937-1940) # Risto Heikki Ryti (1889-1956), tasavallan presidentti (1940-1944) # Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951), tasavallan presidentti (1944-1946) # Juho Kusti Paasikivi (1870-1956), tasavallan presidentti (1946-1956) # Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986), tasavallan presidentti (1956-1982) # Mauno Henrik Koivisto (syntynyt 1923), tasavallan presidentti (1982-1994) # Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (syntynyt 1937), tasavallan presidentti (1994-2000) # Tarja Kaarina Halonen (syntynyt 1943), tasavallan presidentti (vuodesta 2000) Ståhlberg valittiin 1919 eduskunnan toimittamalla vaalilla ja samoin valittiin Paasikivi Mannerheimin erottua vuonna 1946. Toisen maailmansodan kestäessä, 1940 (Ryti, vain kolmeksi vuodeksi) ja 1943 (Ryti) presidentinvaalin toimittivat jo 1937 valitut valitsijamiehet. Risto Rytin erottua 1944 marsalkka Mannerheim määrättiin nimenomaisesti lailla presidentiksi, ja vuonna 1973 Urho Kekkosen toimikautta jatkettiin poikkeuslailla neljäksi vuodeksi (1974-78). ImageSize = width:800 height:100 PlotArea = width:800 height:80 left:0 bottom:20 DateFormat = yyyy Period = from:1919 till:2006 TimeAxis = orientation:horizontal ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920 # there is no automatic collision detection, # so shift texts up or down manually to avoid overlap Define $dy = 20 # shift text to up side of bar Colors= id:lightgrey value:gray(0.9) PlotData= bar:Leaders color:lightgrey width:65 mark:(line,white) align:left fontsize:S from:1919 till:1925 shift:(-21,$dy) text:K. J. ~Ståhlberg from:1925 till:1931 shift:(-23,$dy) text:L. K. ~Relander~ from:1931 till:1937 shift:(-27,$dy) text:P. E. ~Svinhufvud from:1937 till:1941 shift:(-14,$dy) text:Kyösti~Kallio~ from:1941 till:1944 shift:(-13,$dy) text:Risto~Ryti from:1944 till:1946 shift:( -9,9) text:C. G. E.~Mannerheim~ from:1946 till:1956 shift:(-35,$dy) text:J. K. Paasikivi from:1956 till:1982 shift:(-38,$dy) text:Urho Kekkonen from:1982 till:1994 shift:(-35,$dy) text:Mauno Koivisto from:1994 till:2000 shift:(-21,$dy) text:Martti~Ahtisaari~ from:2000 till:end shift:(-21,$dy) text:Tarja~Halonen Tasavallan presidentti myöntää korkeimmat arvonimet lukuunottamatta juuri presidentin arvoa, joka tulkitaan myönnetyksi suoraan kansalta. Presidentin elinikäisen arvon henkilö saa astuessaan hoitamaan tasavallan presidentin virkaa.

Katso myös


- Suomen presidentinvaali

Aiheesta muualla


- [http://www.presidentti.fi/ Virallinen kotisivu] Presidentti

Kultaranta

Kultaranta on Naantalissa Luonnonmaan saaressa sijaitseva tasavallan presidentin kesäasunto. Alueella olevan linnan lisäksi Kultarantaan kuuluu mittava puistoalue, johon myös matkailijat voivat tutustua. Kultarannan linnan rakennutti v. 1914 maanviljelysneuvos Alfred Kordelin. Vuodesta 1922 Kultaranta on toiminut presidentin kesäasuntona. Kultaranta on tullut valtiolle vaihtokaupalla. Presidentin vihannekset, marjat ja kukat saadaan lähes ympärivuotisesti Kultarannasta. Kultarannan puutarhassa kasvaa lähes 3000 ruusua: mm. ruusut "Presidentti Kekkonen" ja "Tarja Halonen". Kun Kultarannassa liehuu lippu, presidentti on paikalla.

Aiheesta muualla


- [http://www.presidentti.fi/fin/Instituutio/kultaranta.html Kultarannan esittely tasavallan presidentin sivustolla] Luokka:Naantali Luokka:Lars Sonck

Lemu

Lemu on Suomen kunta joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 1494 ihmistä ja sen pinta-ala on 47,3 km² josta 0,11 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 32,400 asukasta/km².

Kylät

Heikkinen, Helala, Hievuinen, Isovallus, Järäinen, Kaitainen, Kaivonen, Kallela, Kovala, Mannerjärvi, Maskulainen, Mattila, Miiainen, Monnoinen, Niittykartano, Nikkarla, Nyynäinen, Oukkula, Pappila, Peinikkala, Raukunen, Seijainen, Seppälä, Taloinen, Tenhola, Torttila, Tukkala, Valpperi, Vastila, Vipinen, Viinikainen, Vähävallus, Yllikäinen

Aiheesta muualla


- [http://www.lemu.fi/ Lemun viralliset verkkosivut]

Masku

Masku on Suomen kunta joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 5785 ihmistä (1.1.2004) ja sen pinta-ala on 92,93 km² josta 0,12 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 60,833 asukasta/km².

Kylät

Ajosenpää, Akkoinen, Auvola, Hujala, Humikkala, Härmälä, Iinainen, Intola, Juva, Kairinen, Kaituri, Kajala, Kakkarainen, Kalela, Kankainen, Karinkylä, Kaukoinen, Kelhoinen, Kierikainen, Killuva, Kiveinen, Korpi-Iiroinen, Kurittula, Kynnysmäki, Lankila, Laulainen, Lellainen, Luolavuori, Maanpää, Malho, Mäksmäki, Ohensaari, Pakainen, Pappila, Ristimäki, Sopola, Stenberga, Suikkila, Taipale, Tanila, Tujula, Villilä

Muuta

Osittain hiekkaharjun päällä sijaitseva Masku tunnetaan hiekkakuopistaan, joiden päällä olevat tekojärvet ovat nykyään virkistyskäytössä. Sieltä on saanut myös alkunsa koko maan kattava huonekaluliike Maskun kalustetalo, jonka ensimmäinen myymälä on edelleen toiminnassa.

Ulkoinen linkki


- [http://www.masku.fi/ Maskun kunta]

Merimasku

Merimasku on Suomen kunta joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 1444 ihmistä ja sen pinta-ala on 51,12 km² josta 0,71 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 29,121 asukasta/km².

Kyliä

Akkola, Heikkola, Hirvoinen, Horja, Iskola, Järvensuu, Kaksoinen, Karjalainen, Kaukalao, Koveri, Kräkilä, Kukolainen, Kuuslahti, Kuusniemi, Köylijärvi, Lieranta, Lietsitenmaa (Lietisten saaret), Liiamaa, Lukkarainen, Mälsälä, Pohjalainen, Rautuinen, Riitanpää, Sannainen, Taattinen, Tammisaari, Tanskila, Tärkkinen, Uusikartano Luokka:Turunmaan saaristo

Raisio

Raisio (ruotsinkielinen nimi: Reso) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Raisio sijaitsee Turun ja Naantalin välissä, ja valtatie 8 kulkee sen läpi.

Talouselämä

Kaupungin sijainti hyvien liikenneyhteyksien päässä on vaikuttanut suuresti sen kasvuun. Sen pääteollisuudenalat ovat palvelut, elintarvikkeet ja kemianteollisuus. Kaupungin suurin työnantaja on Raisio Oyj, joka tuottaa elintarvikkeita sekä terveystuotteita. Raisiossa toimii myös ostoskeskus Mylly, joka on Suomen suurin Uudenmaan ulkopuolella toimiva kauppakeskus.

Nähtävyyksiä

Raision kaupungissa on monia kulttuurikohteita, kuten Friisilän käsityökeskus. Keskustassa sijaitseva kulttuurikeskus Harkko käsittää taidemuseon, arkeologisen museon ja teatterin. Kaupungin kirjasto on myös mainitsemisen arvoinen. Raisiossa sijaitsee myös Kauppakeskus Mylly, joka on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Yhdessä Seinäjoen kanssa Raisio on yksi Suomen 'tangokaupungeista' – se järjestää vuosittaiin Tangomarkkinat-tapahtuman semifinaalin.

Kyliä

Artukainen, Bagarla, Hauninen, Hyrköinen, Ihala, Inkoinen,Kaanaa, Kalkila, Kemppilä, Kerrola, Kerttula, Krookila, Kuloinen, Mahittula, Metsäaro, Metsäkylä, Metsäsylttylä, Miekelä, Mälikkälä, Nuorikkala, Paavola, Pahaniemi, Pansio, Perno, Petäsmäki, Pirilä, Polusmäki, Ristimäki, Somersoja, Tahvio, Upalinko, Vaisaari, Vattela, Viheriäinen

Historia

Vanhimmat tunnetut kirjalliset tiedot Raisiosta ovat vuodelta 1292, mutta arkeologisia löytöjä on jo kivikaudelta. Rautakautisia löytöjä on runsaasti ja niitä esitellään Raision kulttuurikeskus Harkon arkeologisessa näyttelyssä. Raisiosta tuli kaupunki vuonna 1974. 70-luvulle asti alue oli erittäin maanviljelyspainotteinen. Raision Tehtaiden (nyk. Raisio Oyj) menestys teki siitä teollisuuskeskuksen, mikä sysäsi väkiluvun valtavaan kasvuun – 1900-luvun aikana se 11-kertaistui. Väkiluvun kehitys (31. joulukuuta mukaan):

Linkkejä


- [http://www.raisio.fi/ Raision kaupungin kotisivu]
- [http://www.raisiogroup.com/ Raisio Oyj]
- [http://www.kauppakeskusmylly.fi/ Kauppakeskus Mylly] Luokka:Raisio Luokka:Suomen kaupungit

Turku

Turku (ruotsiksi Åbo) on kaupunki Suomen lounaisrannikolla Aurajoen suulla. Turku sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa Länsi-Suomen läänissä. Turku on Suomen vanhin kaupunki. Sen arvellaan syntyneen 1200-luvun lopulla. Turun väkiluku vuoden 2005 heinäkuussa oli 174 293, joten Turku on asukasluvultaan Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Turun seudulla asukkaita on 290 000, joista ruotsia äidinkielenään puhuvia oli 5,2 prosenttia vuonna 2003. Alue muodostaa maan kolmanneksi suurimman väestökeskittymän pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun jälkeen. Turulla on pitkä historia Suomen suurimpana kaupunkina ja hallinnollisena keskuksena. Kaupungissa on asunut jo pitkään suomenruotsalaista väestöä, jonka perintönä kaupunki on kaksikielinen, kuten eräät muutkin suuret rannikkokaupungit (muun muassa Helsinki, Porvoo, Vaasa ja Kokkola). Turku on merkittävä satamakaupunki ja sieltä on tiheät laivayhteydet Maarianhaminaan ja Tukholmaan.

Historia

Esihistoria

Nykyisen Turun kaupungin alueelta on tehty jo kivikautisia löytöjä muun muassa Kärsämäen ja Jäkärlän kaupunginosista. Aurajoen ja Vähäjoen laaksoissa oli rautakaudella runsaasti maaseutumaista asutusta vilkkaine kauppayhteyksineen. Eräs todiste tästä on Ristimäen merovingiaikainen polttokenttäkalmisto Kuralan kaupunginosassa.

Kaupungin synty

1200-luvun kuluessa tältä pohjalta syntyi kaupunkiasutus, joka oli lajissaan (tiettävästi) Suomen ensimmäinen. Sana turku tulee yleisesti hyväksytyn teorian mukaan muinaisvenäjän sanasta tǔrgǔ, joka tarkoittaa 'markkinapaikkaa'. Nykyistä Turkua alettiin ehkä sanoa Suomen Turuksi erotukseksi muista turuista eli markkinapaikoista, joita oli muinoin pitkin Suomen rannikkoa. Sanonta "maailman turuilla ja toreilla" tarkoittaa nykykielellä "maailman markkinoilla ja markkinapaikoilla". Turun perustamisvuodeksi on laskettu 1229. Arvio perustuu kuitenkin keskiaikaisten asiakirjojen virheelliseen tulkintaan. Vuonna 1229 paavi antoi luvan piispanistuimen siirtoon, ilmeisesti Nousiaisista Koroisiin. Koroisten kylä sijaitsi lähellä Turun nykyistä keskustaa, mutta jäi keskiaikaisen kaupunkialueen ulkopuolelle. Mikään ei viittaa siihen, että varsinaista Turun kaupunkia olisi vielä tässä vaihessa ollut olemassa. Kaupungin synty olisikin melko todennäköisesti parempi ajoittaa 1200-luvun loppuun. Ei kuitenkaan ole säilynyt varsinaista perustamiskirjaa, jossa kaupungille myönnettäisiin kaupunkioikeudet. Joka tapauksessa Turku on Suomen vanhin kaupunki, sillä Porvoon perustamisvuosi on 1346. 1346

Keskiajan Turku

Turussa oli jo 1200-luvulla dominikaaniveljien konventti (luostari) ja piispanistuin. Turun tuomiokirkko vihittiin käyttöön kesäkuussa 1300; on tosin epäselvää, missä määrin nykyisen kivi- ja tiilikirkon osia kuului tällöin vihittyyn rakennukseen, joka joidenkin tutkijoiden mielestä saattoi olla puuta. Turun linnan, joka sijaitsi kaupunkialueen ulkopuolella, rakentaminen on saattanut käynnistyä jo 1200-luvun lopulla. Linna, kaupunkiyhteisö, domikaaniveljien luostari sekä tuomiokirkko piispanistuimineen tekivät Turusta keskiajan Suomen tärkeimmän keskuksen, ehkä Viipurin ohella. Kaupunki oli pitkään Suomen merkittävin myös kaupankäynnin saralla. Se lukeutui keskiajalla Hansaliiton kaupan ja merenkulun piiriin olematta kuitenkaan liiton jäsen. Keskiaikainen kaupunki oli keskittynyt suurin piirtein Tuomiokirkon, Kerttulinmäen ja Kaskenmäen väliselle alueelle Aurajoen eteläpuolelle. Joen pohjoispuolella keskiaikaista kaupunkiasutusta oli mm. Aninkaistenmäellä. Asukasluku lienee keskiajalla noussut kahdentuhannen tienoille. Huomattakoon, että monien Turun nykyisten kaupunginosien alueella sijaitsi keskiajalla maaseutuasutusta. Kaupunkialueen laajentumisen ja alueliitosten myötä koko Maarian pitäjä on vähitellen liitetty Turkuun, samoin Kakskerta ja Paattinen. Myös Kaarinan pitäjän keskiaikainen ydinosa on nykyisin Turun kaupungin aluetta. Viime vuosina suoritetut kaivaukset eri puolilla Turun keskustaa ovat antaneet lisävalaistusta kaupungin historiaan.

Kaupunki kehittyy

Koko Ruotsin vallan ajan Turku oli piispanistuimen sijoituspaikkana Suomen merkittävin hallinnollinen keskus. Turun asema kohosi vielä, kun kenraalikuvernööri otti kaupungin asuinpaikakseen 1620-luvulla. Lääninhallitus kaupunkiin perustettiin vuonna 1617, hovioikeus 1623, lukio 1630 ja Turun akatemia, Suomen ensimmäinen yliopisto, vuonna 1640.

Turku Venäjän vallan aikana

Ruotsin hävittyä sodan Venäjän kanssa ja luovutettua Suomen alueen Haminan rauhassa vuonna 1809 Turku oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki (keskushallinnon sijoituspaikka), sillä siellä sijaitsivat jo ennestään tärkeimmät hallinnolliset elimet ja mm. Turun akatemia. Turku oli kuitenkin keisarillisen hallinnon kannalta liian kaukana emämaasta, joten pääkaupunki päätettiin siirtää Helsinkiin vuonna 1812. Uuden pääkaupungin suunnittelijaksi valittiin arkkitehti C. L. Engel. Siirto tapahtui vuonna 1819, ja viimeisetkin Turkuun jääneet virastot siirrettiin Helsinkiin Turun palon (1827) jälkeen. Turun akatemia, joka oli vielä tuolloin maan ainoa yliopisto, siirrettiin Helsinkiin 1828. Se nimettiin samalla uudelleen Suomen Keisarilliseksi Aleksanterin Yliopistoksi ja myöhemmin Suomen itsenäistyttyä siitä tuli Helsingin yliopisto. Pääkaupungin lisäksi C. L. Engel laati myös Turkuun uuden, aikaisempaa väljemmän ja paloturvallisemman asemakaavan kaupungin lähes täysin tuhonneen palon jälkeen. Suomen suurimpana kaupunkina Turku pysyi vielä parikymmentä vuotta tämän jälkeen. 1800-luvun puolivälissä Turku oli Helsingin rinnalla Suomen merkittävin käsityöläiskaupunki. 1870-luvulle mennessä oli kaupunkiin alkanut jo muodostua suuria käsityötehtaita, manufaktuureja. Teollinen vallankumous höyry- ja sähkökoneineen koettiin kuitenkin vasta vuoden 1900 tienoilla. Ensimmäinen maailmansota tarjosi kaupungin teollisuudelle piristysruiskeen, sillä vientivaikeudet koskivat kovimmin metsäteollisuutta, jota Turussa ei liiemmin ollut ja Turkuun oli helppo saada kipeästi kaivattuja raaka-aineita puolueettomasta Ruotsista. Turun palon jälkeen kaupunki oli ilman yliopistoa vuoteen 1918 saakka, jolloin perustettiin ruotsinkielinen Åbo Akademi. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin suomenkielinen Turun yliopisto. Kaupunki säilytti kuitenkin kirkollisen keskuksen asemansa, ja vuonna 1817 Turun hiippakunta muutettiin arkkihiippakunnaksi.

Turun paloista

Turku on joutunut historiansa aikana lukuisten ryöstöjen ja tulipalojen uhriksi. Turun lukuiset palot ovat muuttaneet kaupunkia. Kaupunki paloi kokonaan tai osittain vuosina 1425, 1546, 1593, 1601, 1656, 1681 ja 1738. Viimeisessä suuressa Turun palossa 4-5.9.1827 miltei koko vanha kaupunki tuhoutui. Turku on myös useasti joutunut vihollisten ryöstelyn kohteeksi. Tanskalaiset ryöstivät kaupunkia vuosina 1509 ja 1522, novgorodilaiset 1318 (epävarma tieto) ja venäläiset 1713 - 1714 isonvihan aikaan. Lukuisten palojen ehkämiseksi kaupunkia ei voitu rakentaa yhtä tiiviiksi kuin ennen. Turun palon (1827) jälkeen C.L. Engel suunnitteli nykyaikaisemman asemakaavan, ruutukaavan, jollainen kaupunki on edelleenkin. Kaavoitettu alue ulottui kummallekin puolelle jokea. Tuolloin muodostui yksi nyky-Turussakin näkyvistä rakenteista: kolme "perspektiivikatua" joen kahden puolen. Näitä katuja ovat nykyisin Uudenmaankatu–Aninkaistenkatu, Kaskenkatu–Aurakatu ja Martinkatu–Puistokatu. Engelin asemakaavassa mäet jätettiin rakentamatta paloturvallisuuden vuoksi.

Väestö

paloturvallisuuden Turun asukasluku vuoden 2005 alussa oli 174 824. Turku on Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja Turun seutu on kolmanneksi suurin kaupunkiseutu. Kaupungin väkiluku kasvoi jatkuvasti 1970-luvun puoleen väliin asti, minkä jälkeen se alkoi laskea hitaasti. 1990-luvun alusta väkiluvun kasvu on taas jatkunut. Muuttotilastoissa näkyy erittäin selvästi, että korkeakoulut tuovat Turkuun runsaasti 18-30 -vuotiaita uusia asukkaita. Toisen maailmansodan jälkeen kaupungin asukkaista naisia on ollut 12 000 enemmän kuin miehiä. 1870-luvulla ruotsia puhuvien osuus oli lähes puolet väestöstä. 1900-luvun alussa neljännes ja vuonna 1950 enää 10 prosenttia. 1980-luvulta lähtien ruotsinkielisten osuus on ollut hieman yli 5 prosenttia. Muita kieliä kuin suomea ja ruotsia puhuvia on noin 9 500. Turun suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat järjestyksessä seuraavat: Venäjä, Viro, Irak, Iran, Ruotsi, Jugoslavia, Somalia, entinen Jugoslavia, Kiina ja Bosnia-Hertsegovina.

Maantiede

Turun kokonaispinta-ala on 306,40 km², josta maa-aluetta on 243,4 km² ja vesistöjä 63,0 km². Vesistöistä tärkein on kaupungin halki virtaava Aurajoki. Vähäjoki saa alkunsa Paattisilta, josta se virtaa Maarian läpi ja yhtyy Aurajokeen Koroisissa. Raisiojoki laskee mereen Artukaisissa Ruissaloa vastapäätä. Suurimmat järvet ovat Kakskerran saaressa sijaitseva Kakskerranjärvi sekä Hirvensalon saaressa sijaitseva Illoistenjärvi. Turun joilla on muutamia hyvin pieniä sivuhaaroja, joita kutsutaan ojiksi. Jaaninoja laskee Lausteelta Laukkavuoren ja Kuralan poikki Aurajokeen. Topinojan reitti kulkee Metsämäestä Halisten ja Räntämäen kautta Vähäjokeen. Vähäjokeen laskee myös Piipanoja, joka saa alkunsa Saramäestä ja yhtyy Vähäjokeen Orikedolla. Kuninkoja saa alkunsa Raisiosta, mutta virtaa Turussa muun muassa Länsikeskuksen ja Pläkkikaupungin ohitse Raisionjokeen. Turun pohjoisimmasta kolkasta eteläisimpään on matkaa yhteensä 45 kilometriä. Suurin leveys vastaavasti on vain 15 kilometriä. Pituuden vuoksi alue on vaihtelevaa. Turun lounaisosa koostuu saarista, joista suurimmat ovat Ruissalo, Hirvensalo, Satava ja Kakskerta ja joiden metsät ovat paikoin lehtipuuvoittoista. Pohjoisempana sisämaassa Paattisilla havumetsät ovat selvästi vallitsevia. Ilmasto on suhteellisen merellinen ja leuto. Vuoden keskilämpötila on n. 6 °C ja sademäärä on tyypillisesti 700 mm vuodessa. Pysyvä lumipeite saadaan yleensä vasta vuodenvaihteen tienoilla ja vain joka toinen joulu on valkoinen. Toisinaan Aurajoki jäätyy niin, että sen jään päällä voi käydä kävelyllä tai hiihtämässä, mikä on varsin suosittua. Jäät lähtevät joesta yleensä maalis-huhtikuun vaihteessa.

Turun kaupunginosat

Turun suurimmat kaupunginosat

- Artukainen
- Halinen
- Harittu
- Hirvensalo
- Härkämäki
- Ilpoinen
- Ispoinen
- Iso-Heikkilä
- Itäharju
- Jäkärlä
- Kakskerta
- Kastu
- Katariina
- Keskusta
- Kohmo
- Koivula
- Koroinen
- Kupittaa
- Kurala
- Kurjenmäki
- Kähäri
- Kärsämäki
- Lauste
- Luolavuori
- Maaria
- Majakkaranta
- Martti
- Metsämäki
- Moisio
- Mälikkälä

- Mäntymäki
- Nummi
- Oriketo
- Paattinen
- Pahaniemi
- Pansio
- Peltola
- Perno
- Pihlajaniemi
- Pitkämäki
- Pohjola
- Port Arthur
- Puistomäki
- Pääskyvuori
- Raunistula
- Ruissalo
- Runosmäki
- Ruohonpää
- Räntämäki
- Satava
- Teräsrautela
- Tortinmäki
- Uittamo
- Urusvuori
- Vaala
- Varissuo
- Vasaramäki
- Vähäheikkilä
- Vätti
- Ylioppilaskylä
- Yli-Maaria
Turun keskusta-alue muodostuu C. L. Engelin piirtämästä ruutukaava-alueesta. Muiden suurten kaupunkien tapaan keskusta on tiheästi ja korkeasti rakennettua. Virkistysalueita on säilynyt kukkuloilla ja joen rannassa. Ruutukaava-alue vastaa monissa paikoin myös Turun vanhaa kuntarajaa. Keskustan ympäröi pientalovaltaisten kaupunginosien kehä. Suuri osa näistä alueista on liitetty Turkuun vasta 1900-luvulla ja ne ovat alun perin olleet köyhän työväestön asuinalueita (Portsa, Nummi, Raunistula). Nykyisin nämä keskustan lähellä sijaitsevat alueet ovat arvostettuja ja hintavia asuinalueita. 1970-luvulla ja sen jälkeen Turkuun ovat muodostuneet suuret lähiöt, jotka rakennettiin edellä mainittujen pientaloalueiden ulkopuolelle. Suurimpia lähiöitä ovat Varissuo, Runosmäki, Pansio ja Jäkärlä. 1990-luvulta alkaen trendinä on ollut toisaalta rakentaminen Turun saarille (Hirvensalo) ja täydennysrakentaminen, jolla pyritään tiivistämään kaupunkirakennetta.

Liikenne

Turku on jo vanhastaan ollut sekä sijaintinsa että pääkaupunkiasemansa vuoksi portti länteen ja laivayhteydet Ruotsiin ovat olleet kiinteät. Nykyään Turun satamasta lähtee Tukholmaan seitsemän laivaa joka päivä. Helsingin sataman jälkeen Turun satama on Kotkan rinnalla Suomen toiseksi suurin, mutta Kotkaan verrattuna huomattavasti matkustajavaltaisempi. Turkuun saatiin rautatie vuonna 1876 osana Hämeenlinna–Tampere–Turku-linjaa. Rautatien rakentaminen pääsi käyntiin vasta vuonna 1874 yli 10 vuotta kestäneiden linjauksia koskevien erimielisyyksien ja rahoitusongelmien takia. Rantarata Karjaalle valmistui 1899 ja Helsinkiin 1902. Suomen ensimmäiset Pendolinot alkoivat kulkea Turun ja Helsingin välillä vuonna 1995. Välillä kulkee vuosittain noin 1,2 miljoonaa matkustajaa, mutta tavaraliikenne on hyvin vähäistä ja rata on melko huonokuntoinen. Turku–Toijala-radalla on matkustajia noin 660 000 (2004) 1,6 miljoonaa tonnia.

Aurajoki

Pendolino Aurajoki on vaikuttanut Turun historiaan merkittävästi. Sen rannalle Turku syntyi 1200-luvulla. Sillä on yhä suuri merkitys turkulaisille ja ohittamattomana luonnonelementtinä se myös määrää asioita kaupungissa. Aurajoki virtaa Turussa hieman alle yhdeksän kilometrin matkan itä–länsi-suunnassa. Se on keskimäärin noin 50 metriä leveä. Turun keskustan kohdalla joen syvyys on 2,5–5 metriä, mutta tuomiokirkolta ylöspäin veneilykelpoinen uoma kapenee ja madaltuu huomattavasti. Paikoin rautatiesillan jälkeen Nummessa olisi mahdollista ylittää joki juuri ja juuri kävellen. Veneilyä tuomiokirkkosillasta yläjuoksulle päin haittaavat myös karit. Aurajoki soveltuu kuitenkin hyvin melontaharrastukseen.

Kaksi puolta

Nummessa Aurajoki jakaa Turun kahteen puoleen. Kaupunki syntyi joen itäpuolelle (eli eteläpuolelle). Siellä sijaitsevat ja ovat sijainneet tuomiokirkko, Turun akatemia, suurtori, ensimmäiseet koulut ja niin edelleen. Tämän historian takia Turussa joen itäpuoli on "täl pual jokke" ja nykyisen ydinkeskustan ja kauppatorin puoli "tois pual jokke". Nämä määritelmät ovat absoluuttisia eivätkä riipu siitä, kummalla puolen jokea niiden sanoja seisoo. Joen eri puolia kutsutaan myös Åboksi (”tois pual”) ja Turuksi (”täl pual”). Nimiä käytetään erityisesti, kun kerrotaan förin vievän ihmisiä Åbosta Turkuun.

Sillat ja föri

Turun akatemia Aurajoen ylittää Turussa yhdeksän siltaa ja föri. Yläjuoksulta päin ne ovat järjestyksessä:
- Halistensilta (vanha ja uusi)
- Rautatiesilta (1898)
- Tuomaansilta (1999)
- Tuomiokirkkosilta (1899, puusillasta rautasillaksi)
- Aurasilta (1907, kiviarkullisesta puusillasta rautasillaksi)
- Teatterisilta (1997)
- Myllysilta (1975)
- Martinsilta (1940)
- Föri (1904) Turun ensimmäinen silta oli Pennisilta, joka ylitti joen nykyisen Vanhan suurtorin kohdalla. Se rakennettiin vuonna 1414. 2000-luvun vaihteessa on alettu elvyttää ajatusta uudesta Pennisillasta, joka rakennettaisiin vanhan sillan kohdalle ja palvelisi kevyttä liikennettä — samoin kuin vuonna 1997 rakennettu Teatterisilta. 1997 Föri on vuonna 1903 rakennettu, Suomen ainoa kunnallinen ja maksuton jokilautta (ruots. 'färja'), joka kuljettaa ihmisiä joen yli Kakolanmäen kohdalla. Se on turkulaisille yksi rakkaimmista kaupungin erikoisuuksista, ja vaikka se saattaa vaikuttaa ulkopuolisen silmin vähemmän järkevältä toiminnalta, sillä on kuitenkin perustelunsa: silta estäisi suurempien veneiden liikennöinnin jokea ylemmäs.

Vapaa-ajankäyttö

1960-luvulle asti Turun jätevedet laskettiin suoraan Aurajokeen. Jätevedenpuhdistamon käyttöönoton jälkeen joen laatu on parantunut ja sen virkistyskäyttö on lisääntynyt. Vuonna 1997 aloitettu valaistusprojekti on luonut joelle erittäin keskieurooppalaisen ilmeen. Joen molemmilla rannoilla on kävelykadut. Itäinen rantakatu on vain parin korttelin pituinen, mutta läntistä rantakatua pitkin voi kävellä tuomiokirkolta Turun linnalle asti. Rantakaduilla järjestetään vuosittain useita tapahtumia: Saaristolais- ja silakkamarkkinat tuovat kaupunkiin tuulahduksen Turunmaan saariston tunnelmaa. Vanhalla suurtorilla järjestetään kesällä keskiaikaiset markkinat ja talvisin joulumarkkinat. Kulttuuria edustavat tapahtumat Down by the Laituri kesä-heinäkuussa ja Taiteiden yö elokuussa. Down by the Laituri Syksyisin joessa järjestetään Suomen vanhin soutukilpailu, Aurasoudut[http://www.aurasoudut.net], jossa Turun kaikkien ylioppilaskuntien joukkueet kisaavat keskenään. Keväällä järjestetään TS-kortteliajot-polkupyöräkilpailu Auransillan ja Tuomiokirkkosillan välillä. Myös Paavo Nurmi -maraton juostaan osittain Läntisellä rantakadulla. Aurajoen rantamilla voi nauttia virvokkeita nurmikolla, kahviloissa tai ravintolalaivoissa, joiden määrä on ainutlaatuista jopa maailman mittakaavassa. Joen rannalla on noin 20 ravintolalaivaa, joiden kannet toimivat kesäterasseina.

Talous

Turku on Turun seutukunnan keskus myös taloudellisessa mielessä. Turun alueella on monipuolinen elinkeinorakenne, mitä tukee laaja-alainen koulutustarjonta. Tällä hetkellä Turun kaupungin kärkialat ovat bioalat, ICT, logistiikka-ala ja matkailu. Turun seutukunnan bruttokansantuote oli vuonna 2003 24 022 €/as (koko maan keskiarvo 23 780 €/as.) Suomen diagnostisesta teollisuudesta Turun seudulla on noin 60 prosenttia ja lääketeollisuudesta noin 50 prosenttia. ICT-ala ei Turussa ole perinteisesti ollut yhtä vahva kuin monissa muissa suurissa kaupungeissa. Tämän takia 1990-luvun taloudellinen buumi pääosin sivuutti sen. Samoin 2000-luvun alun ICT-kriisi pääasiassa kiersi kaupungin. Nykyään kaupunki panostaa alaan mm. koulutuksella ja Turun keskustaan sekä yliopistojen yhteiselle kampusalueelle on luotu Suomen laajin langaton Internet-verkko, ”SparkNet”. Bio- ja ICT-aloja kehitetään Turku Science Park Oy:ssä, joka on rakennuttanut yrityksille 210 000 kerrosneliömetriä toimitiloja Helsingintien ja Kupittaan rautatieaseman lähistölle. Pilot Turku Oy kehittää Turkua Itämeren alueen logistisena keskuksena. Tavoite perustuu mm. Turun keskeiseen sijaintiin Pietari-Tukholma- ja Pietari-Saksa-merireittien välissä. Lisäksi Turussa on matkustajamäärältään Suomen kolmanneksi vilkkain lentoasema sekä kohtalaiset raideyhteydet Helsinkiin. Metalliteollisuus, erityisesti laivanrakennus, on ollut perinteisesti vahva ala. Wärtsilän päätös siirtää tuotantoa Italian Triesteen oli kova pala kaupungille, mutta monet työntekijät ovat sittemmin saanet työtä Aker Finnyardsilta. 1990-luvun aikana ja sen jälkeen elintarviketeollisuus on vähentänyt väkeä Turussa. Muun muassa Valio ja Leaf ovat sulkeneet toimipisteensä.

Työelämä

Turussa oli vuonna 2003 92 522 työpaikkaa, jotka jakautuivat aloittain seuraavasti:
- Yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut – 35,9 %
- Teollisuus – 16,4 %
- Liike-elämän palvelut, rahoitus ym. – 16,0 %
- Kauppa, majoitustoiminta ym. – 15,3 %
- Liikenne ym. – 9,2 %
- Rakennustoiminta – 5,5 %
- Maa- ja metsätalous – 0,4 %
- Tuntematon – 1,3 % Turun työvoimaomavaraisuus on 123,3 % ja työttömyysaste vuonna 2004 oli 13,1 %. Turun kaupunki työllistää yhteensä 13 000 ihmistä.

Hallinto

Turku on Länsi-Suomen läänin ja Varsinais-Suomen maakunnan pääkaupunki. Ennen lääniuudistusta Turku oli Turun ja Porin läänin pääkaupunki. Turku on Suomen hengellinen keskus – kaupungissa sijaitsee Turun arkkipiispa ja Turun tuomiokapituli.

Kunnallishallinto

Turun kaupunginjohtajana on toiminut vuodesta 1995 Armas Lahoniitty (sd). Hän siirtyy eläkkeelle vuoden 2006 alusta, jonka jälkeen kaupunjohtajaksi tulee Seinäjoen entinen kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen (kok). Apulaiskaupunginjohtajina toimivat Kaija Hartiala (kok, palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja), Jaakko Virtanen (sd, ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja) ja Tero Hirvilammi (sd, osaamis- ja elinkeinotoimen apulaiskaupunginjohtaja). Vuoden 2005 alusta Turussa otettiin käyttöön Suomen oloissa poikkeuksellinen pormestarimalli, jossa kaupunginhallituksen puheenjohtajalle maksetaan ansiotyön mukaista palkkiota. Kaupungihallituksen puheenjohtajana toimii vuonna 1975 syntynyt Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Aleksi Randell. 67 edustajan kaupunginvaltuusto johtaa kunnan hallintoa valtuuston hyväksymän Turku-strategian ja hallitussopimuksen mukaan. Hallitussopimus on sovellus parlamentaarisesta enemmistöhallitusten johtamistavasta ja sen takana on ollut koko kaupunginvaltuusto Vasemmistoliittoa ja Suomen Kansan Sinivalkoisia lukuun ottamatta.

Kaupunginjohtajat (1931-)


- Arvi Hellfors (1931-1942)
- Eero Mantere (1942-1951)
- Kalervo Pellinen (1952-1961)
- Harras Kyttä (1961-1963)
- Väinö J. Leino (1. maaliskuuta 1964 - 31. maaliskuuta 1989)
- Juhani Leppä (1. huhtikuuta 1989 - 31. toukokuuta 1995)
- Armas Lahoniitty (1. kesäkuuta 1995 - 31. joulukuuta 2005)
- Mikko Pukkinen (1. tammikuuta 2006-)

Politiikka

1970-luvulta lähtien Turun politiikkaa on hallinnut Kokoomuksen ja SDP:n ns. aseveliakseli. Vasemmistoenemmistöistä valtuustoa ei ole nähty sitten 1970-luvun, jolloin SKDL alkoi menettää kannatustaan. Sen seuraajalla Vasemmistoliitolla on kuitenkin laajahko kannatus. Viime vuosina merkittäviä kunnallispoliittisia ilmiöitä ovat olleet Vihreän liiton nousu ja Vihreiden, Keskustan ja RKP:n neuvottelurintaman syntyminen ja toisaalta