:: wikimiki.org ::

Narvan Taistelu

Narvan taistelu

Narvan taistelu käytiin Suuressa Pohjan sodassa 20. marraskuuta 1700 (ruotsalaisen kalenterin mukaan). Ruotsin armeijan kuningas Kaarle XII:n johtamana löi Venäjän tsaari Pietari I:n joukot Narvassa. Ruotsin 8 140 miehen joukot Kaarle XII:n johtamina hyökkäsivät Ruotsin Narvaa Eestimaalla (nykyisessä Virossa) piirittäviä Venäjän joukkoja vastaan. Ruotsin pääjoukkojen lisäksi kaupungissa oli 2 500 sotilasta. Venäjän armeijalla oli suuri miesylivoima, noin 37 000 miestä. (Tuonaikaisten ruotsalaisten lähteiden mukaan venäläisten vahvuus olisi ollut 80 000–100 000, tämä saattoi olla koko sotajoukon koko mukana kulkevien siviilien, sotilaiden vaimot ja perheet mukaan lukien.) Ruotsin armeijaa komensi kuningas itse, armeijan vasenta siipeä komensi kenraali Carl Gustav Renskjöld, oikeaa Otto Wellingk. Venäjän armeijaa komensi herttua Charles Eugène de Croy. Tsaari Pietari ja armeijan päällikkö marsalkka Golovin olivat lähteneet paikalta edellisenä päivänä. Ruotsin armeija hyökkäsi kahden aikaan iltapäivällä. Kesken hyökkäyksen lumimyrsky puhkesi puhaltamaan venäläisten silmiin. Ruotsalaiset mursivat venäläisten varustukset useassa kohden, ja venäläisten sivustat pakenivat paniikissa Narvajoen yli. Venäläisten kuormaston luo linnoittautuneet joukot taistelivat kuitenkin vielä monta tuntia, viimeiset saarroksiin jääneet joukot antautuivat vasta seuraavana päivänä. Tappiot olivat korkeat molemmilla puolilla. Ruotsalaiset menettivät 667 miestä, ja Venäjän armeija 15 000 miestä, monet hukkuivat Narvajokeen paetessaan. Loput Venäjän armeijasta antautui. Koska heitä vartioimaan ei ollut irroittaa joukkoja, miehistö päästettiin menemään aseiden luovutuksen jälkeen. Ruotsalaiset saivat saaliiksi yli 20 000 muskettia. Luokka:Suuri Pohjan sota Luokka:Taistelut Luokka:Viron historia ja:ナルヴァの戦い

Suuri Pohjan sota

Suuri Pohjan sota käytiin Ruotsin ja sen vastustajien Venäjän, Tanska-Norja Unionin ja Preussin ja Hannoverin (vuodesta 1715) ja Saksi-Puolan välillä vuosina 1700–1721. Sota alkoi helmikuussa 1700 Saksin vaaliruhtinaan ja Puolan kuninkaan August Väkevän hyökkäyksellä Ruotsille kuuluneeseen Riikaan Liivinmaalla. Suomen historiassa tätä Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721 päättynyttä ajanjaksoa kutsutaan isonvihan ajaksi.

Sodan tausta

Ruotsi oli 1600-luvulla noussut suurvallaksi Tanskan, Venäjän, Puolan ja Saksan valtioiden kustannuksella. Tanska oli 1658 menettänyt Roskilden rauhassa lopullisesti Skånen, Blekingen ja Hallanin maakunnat, Saarenmaan sekä Gotlannin ja Norjan puolelta Båhuslänin, Jämtlannin ja Härjedalenin maakunnat. Venäjä oli 1617 Stolbovan rauhassa menettänyt Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Venäjä halusi pääsyn Itämerelle ja tarvitsi sotalaivastolleen satamia. 1690-luvun lopulla Kaarle XII:n serkku, Saksin vaaliruhtinas ja 1697 Puolan kuninkaaksi valittu August Väkevä alkoi haaveilla Liivinmaan valtaamisesta. Hän tekikin salaisen hyökkäysliiton Venäjän ja revanssia hakevan Tanskan kanssa vuoden 1699 lopulla.

Sodan alku

Sota alkoi helmikuussa 1700, kun Saksin armeija hyökkäsi ilman sodanjulistusta Ruotsin valtakunnan suurimpaan kaupunkiin, Riikaan Ruotsin Liivinmaalla. Saatuaan tiedon hyökkäyksestä Viron kenraalikuvernööri Axel de la Gardie antoi Suomen rykmenteille käskyn nousta liikekannalle ja marssia Riian avuksi. Riian ensimmäinen piiritys päättyikin toukokuun alussa, kun suomalaisrykmentit ehtivät kaupungin lähistölle. Tanskan kuningas, Kaarlen serkku Fredrik IV, liittyi sotaan maaliskuussa hyökkäämällä Kaarle XII:n liittolaista ja lankoa, Holstein-Gottorpin herttuaa vastaan. Kaarle XII yllättyi hyökkäyksestä mutta toimi nopeasti. Hän kutsui aseisiin isänsä muodostaman vahvan armeijan ja lähti sotaan ensin Tanskaa vastaan. Ruotsin liittolaisten — Englannin, Alankomaiden ja Hannoverin — avustuksella hän Kaarlen armeija nousi maihin Sjællantiin ja Tanska masennettiin niin perusteellisesti, ettei se pystynyt osallistumaan sotaan useaan vuoteen. Tanska joutui solmimaan elokuun 8. päivänä Treventhalin rauhan Holstein-Gottorpin herttuan kanssa ja luopumaan samalla liitosta Ruotsia vastaan. Puolan kuningas ja Saksin vaaliruhtinas August Väkevä tuli henkilökohtaisesti johtamaan Saksin armeijaa heinäkuussa ja seurasi Riian toinen piiritys. Kun Kaarle XII nousi lokakuun alussa maihin Pärnussa hän sai tietää, että Riian varuskunnan päällikkö oli tehnyt aselevon Augustin kanssa ja Saksin armeija oli perääntynyt talvileiriin Kuurinmaan ja Samogitian puolelle.

Venäjä liittyy sotaan

Alkuvuodesta 1700 tsaari Pietari Suuri oli ollut kiinni sodassa Turkkia vastaan. Määräaikainen rauha Turkin kanssa solmittiin 14. heinäkuuta ja 20. elokuuta tsaari julisti sodan Ruotsille ja liittyi mukaan sotaan liittolaistensa kanssa. Vasta pari päivää oman sodanjulistuksensa jälkeen Pietari sai kuulla Tanskan tehneen rauhan. Hän ei kuitenkaan antanut sen häiritä hyvin alkanutta sotaa, ja lokakuussa Venäjällä oli 30 000 jalkamiestä ja 7500–10000 ratsumiestä piirittämässä Pietarin johdolla Ruotsin tärkeintä tukikohtaa idässä, Narvan linnoitusta. Tätä armeijaa Kaarle XII lähti epäröimättä karkoittamaan. Ruotsin Virossa ja Liivinmaalla olevat joukot määrättiin marssimaan Wesenbergin (nyk. Rakvere) luo, josta Kaarle lähti 13. marraskuuta Narvaa kohden. Kun Kaarlen kanuunoiden äänet kantautuivat piiritysleiriiin 19. päivän illansuussa, Pietari Suuri lähti hoitamaan kiireellisiä asioita Moskovaan armeijan päällikön, marsalkka Golovin kanssa ja jätti komennon herttua de Croylle. Seuraavana päivänä, marraskuun 20. päivä Kaarlen 10 200 miehen karoliiniarmeija löi Venäjän liki 37 000 vahvuiset joukot perin pohjin Narvan taistelussa. Tuhannet venäläiset hukkuivat Narvajokeen, yli puolet jäi vangeiksi.

Sota Puolassa

Kaarle XII kaavaili Puolasta liittolaista, mutta ensin hänen piti voittaa Saksin ja Puolan armeijat ja syöstä August Väkevä vallasta. August ei ollut antanut periksi lopullisesti vaikka olikin luopunut Riian piirityksestä. August uudisti liiton Pietarin kanssa talvella 1701, jolloin Pietari lupaili apujoukkoja ja sivustatukea hyökkäämällä uudestaan Inkeriin. Kaarle XII ei jäänyt odottamaan Augustin hyökkäystä, vaan ylitti Väinäjoen ja löi Saksin ja Venäjän armeijat Väinäjoen taistelussa heinäkuun alussa 1701 Riian lähellä. August oli nyt lyöty, mutta Kaarle ei suostunut rauhanehtoihin vaan vaati ehdotonta antautumista. Kaarle XII eteni Puolaan ja vaikka Puolan valtakunnan armeija liittyi nyt sotaan, Kaarlen armeija valtasi Varsovan, Krakovan ja löi Saksin ja Puolan armeijat 1703 keväällä Pultuskissa. Vuoden 1704 alussa Kaarle XII valitutti Varsovassa Stanislaw Leszczyskin Puolan kuninkaaksi. August Väkevä pakeni Liettuaan. Helmikuussa 1706 sotamarsalkka Schulenburgin johtama saksien ja venäläisten armeija tuhottiin Fraustadtin luona. Narvan jälkeen ruotsalaisten päällikkö, kenraali Rehnschiöldt oli päästänyt venäläisvangit menemään sen jälkeen kun he olivat luovuttaneet aseensa. Nyt hän ilmeisesti [3] määräsi venäläiset teloitettavaksi. Joka tapauksessa, Schulenburgin armeija menetti 18 000 miehestään, 8 000 kaatuneina ja 7 600 vankeina. Espanjan perimyssodan tapahtumien johdosta keisari päästi Ruotsin joukot kesällä 1706 marssimaan Sleesian läpi Saksiin, ja Kaarle pakotti August Väkevän solmimaan rauhan syyskuussa.

Tie Pultavaan

Ruotsin sotiessa Saksia ja Puolaa vastaan ruotsalaiset olivat sallineet venäläisten hyökkäillä itärintamalla. Pietari oli valloittanut Inkerin ja alkoi rakentaa uutta pääkaupunkiaan, Pietaria vuonna 1703 Suomenlahden pohjukkaan. Pietari Suuri tarjosi rauhaa, rauhanehtojen mukaan Ruotsi olisi menettänyt vain Inkerin. Kaarle ei kuitenkaan tyytynyt tarjoukseen, ja elokuussa 1707 Ruotsin joukot lähtivät marssimaan kohti Venäjää. Kesällä 1708 armeija käsitti 49 500 miestä, jotka kaikki olivat matkalla kohti Moskovaa. Ruotsi pystyi voittamaan joitain erillistaisteluja, Kaarle pääsi Smolenskiin muttei kyennyt lyömään Venäjää. Pietari Suuri käytti poltetun maan taktiikkaa: venäläiset tuhosivat alueet, joilta joutuivat perääntymään, jolloin Ruotsin armeija ei löytänyt ruokaa sen enempää miehille kuin elikoillekaan. Kun tie Smolenskista Moskovaan ei auennut, Kaarle XII muutti strategiaansa, hän pyrki saamaan kapinalliset kasakat, tataarit ja Turkin mukaan sotaan Pietaria vastaan. Ruotsin armeija lähti marssimaan kohti Ukrainaa. Kaarlen apujoukkojen huoltovankkurit ja tykit juuttuivat mutaan ja ne tuhottiin Lesnajan kylässä lumimyrskyssä syyskuussa 1708. Puolet Lewenhauptin 12000 miehestä saavutti pääjoukon ilman varusteitaan, mikä ei auttanut armeijan huoltoa. Erityisen kylmän talven 1708-1709 jälkeen Kaarle XII lähti jälleen kohti Moskovaa. Jälleen poltetun maan taktiikka ja ilmasto tekivät tehtävänsä, kolmannes armeijasta oli kuollut ja Kaarle itse haavoittunut, kun Ruotsin ja Venäjän armeijat kohtasivat viimein 28. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa. Pietari Suuren 45 000 miehen armeija löi Ruotsin 29 000 miehen joukot, Kaarle pakeni henkikaartin ja parin ruotsalaisen pataljoonan kanssa Turkkiin. Ruotsin armeijan pääjoukot antautuivat 30. kesäkuuta, sotavangit vietiin Siperiaan, kaivoksiin tai rakentamaan Pietarin kaupunkia.

Tanska ja Puola liittyvät taas sotaan

Pultavan innoittamana Saksi ja Tanska liittyivät jälleen 1709 sotaan. August Väkevä kruunattiin uudelleen Puolan kuninkaaksi. Vuoden 1710 helmikuussa Magnus Stenbock löi kuitenkin Helsingborgin taistelussa Skåneen maihinnousseen 14 000 miehen tanskalaisarmeijan. Englanti, Alankomaat ja Preussi tarjoutuivat toimimaan välittäjinä mutta Turkkiin jäänyt Kaarle ei vieläkään halunnut tehdä rauhaa. Vuoden 1712 lopulla Stenbock lähti Saksaan tarkoituksena kohdata Kaarle XII ja hän voittikin Tanskan ja Saksin armeijat Gadebuschissa Lyypekin lähellä. Saksan-retki päättyi kuitenkin huonosti, Stenbock armeijoineen joutui antautumaan toukokuussa 1713 Tönningissä.

Isonvihan aika

Kaarlen vehkeilyistä huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) Turkin sulttaani luopui sodasta Venäjää vastaan lopullisesti vuonna 1713 ja Pietari Suuri oli vapaa toimimaan Itämeren suunnalla. Ruotsin ylivoimainen avomerilaivasto pystyi kuitenkin pitämään venäläiset pois Itämereltä, vaikka Venäjä oli saanut ensimmäiset kolme 50-tykkistä linjalaivaansa valmiiksi vuoden 1710 syksyllä. Ruotsin laivasto talvehti Karlskronassa, josta ei ehtinyt estämään Venäjän Itämeren laivaston keväisiä operaatioita. Vuoden 1710 keväällä juuri jäiden lähdön jälkeen venäläiset laivasivat tykistönsä piirittämään Viipuria, jonka lisäksi he valloittivat Riian, Pärnun ja Tallinnan. Viipurin menetyksen jälkeen 1711-1712 laivaston talvehtimispaikaksi valittiinkin Helsinki. Huonoista kokemuksista huolimatta Ruotsin laivasto vietti talven 1713 jälleen Karlskronassa, vaikka Venäjän maihinnousua Suomeen osattiinkiin odottaa. Suomea puolustavat maajoukot oli siroteltu pitkin etelärannikkoa, pääjoukot olivat Porvoossa ja Pernajassa, lännempänä joukkoja oli Helsingissä ja Turussa asti. Heti jäiden lähdön jälkeen Venäjän saaristolaivasto kaleereineen pääsi toimimaan vapaasti Suomenlahdella ja 8. toukokuuta 1713 venäläiset saapuivatkin Helsingin edustalle 300 aluksen ja 17 000 miehen voimin kreivi Fjodor Apraksinin johdolla. Ruotsin avomerilaivasto saapui Helsinkiin liian myöhään, Helsinkiä puolustaneiden 1 800 miehen komentaja Armfelt oli jo polttanut kaupungin ja vetäytynyt. Apraksinin laivasto ja joukot eivät myöskään olleet jääneet odottamaan Ruotsin laivastoa ja nousivat maihin Porvoossa ja Pernajassa Porvoon itäpuolelle. Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö, Georg Lybecker vitkasteli ja vältteli yhteenottoa venäläisten kanssa. Venäjän armeija saavutti taisteluitta Helsingin 10. heinäkuuta, kaupungin edustalla ollut laivasto-osasto poistui ja Lybecker perääntyi lopulta joukkoineen Hämeenlinnaan.

Kostianvirran taistelu

Tukholman sotaneuvosto sai tarpeekseen kyvyttömästä Lybeckeristä ja kutsui hänet Tukholmaan "neuvotteluja varten". Kenraalimajuri Carl Gustav Armfelt nimitettiin hänen tilalleen Suomessa olevien joukkojen ylipäälliköksi. Armfeltin lähettämä pieni 500 jalkamiehen ja 200 ratsumiehen osasto ei pystynyt estämään venäläisten etenemistä elokuun lopulla Turkuun. Venäläisten Turun-retki jäi kuitenkin kesken, Pietari Suuri pakeni takaisin Helsinkiin, kun kuuli Ruotsin saaristolaivaston kaleerien saapuneen Turun edustalle. Syyskuussa 1713 Venäjän armeija lähti etenemään pohjoiseen poistaakseen Armfeltin armeijan uhan. Armfelt ei voinut vain perääntyä, vaan hän asettui asemiin Hämeenlinnan pohjoispuolelle. Armfelt oli jakanut 7 200 miestään eri puolille Hämettä. Pääjoukot, 3 400 miestä, olivat Pälkäneellä Kostianvirran partaalla. Yksi jalkaväkirykmentti ja pääosa ratsujoukoista oli jaettu eri puolille Mallasvettä torjumaan venäläisten koukkausta. Kostianvirralla olevat Armfeltin joukot pystyivät kyllä estämään 15 000 miehen vahvuisten venäläisjoukkojen etenemisen virran yli, mutta se vain hidasti kenraali-yliamiraali Apraksinia. Lokakuun 6. päivä yli 6 000 venäläistä ylitti Mallasveden hirsilautoilla. Armfelt pystyi irroittamaan vain 2000 miestä Kostianvirralta maihinnousua torjumaan. Vastarinnasta huolimatta venäläiset rantautuituvat Mälkilän kylässä ja kiersivät Kostianvirralla olevien joukkojen selustaan. Ruotsalaiset menettivät yli 800 miestä ja koko tykistönsä (9 tykkiä).

Napuen taistelu

Kostianvirran jälkeen venäläiset pääsivät etenemään Pohjanmaalle saakka. Isossakyrössä Napuen luona 19. helmikuuta 1714 Armfeltin armeija joutui saarroksiin ja menetti yli puolet vahvuudestaan. Venäläiset etenivät Vaasaan ja polttivat Pietarsaaren kaupungin, Raahea kohti perääntyvät Armfeltin armeijan rippeet polttivat Kokkolan sataman. Venäläiset perääntyivät kuitenkin ennen kelirikkoa takaisin Ylä-Satakuntaan, Kangasalan tienoille. Pietari Suuri sovelsi taas poltetun maan taktiikkaa. Estääkseen Ruotsin armeijan huollon hän määräsi kasakat hävittämään ennen poistumistaan 10 peninkulman verran Pohjanmaata. Miehet tapettiin ja lapset ja naiset vietiin orjiksi Venäjälle, 8000–9000 ihmistä surmattiin tai vietiin pois.

Riilahden taistelu

Seuraavana kesänä seurasi Ruotsin ja Venäjän laivastojen kohtaaminen. Venäjän saaristolaivastoon kuului silloin jo 100 kaleeria ja kymmenentuhatta miestä. Heinäkuussa 1714 Apraksinin johtama saaristolaivasto oli jäänyt saarroksiin Hankoniemen itäpuolelle Tvärmninnen edustalle. Pietari ei uskaltanut riskeerata linjalaivojaan vaan jätti avomerilaivastonsa Tallinnan satamaan ja suuntasi saaristolaivaston mukana Hankoon. Hankoniemen edustalla 27. heinäkuuta 1714 käydyssä Riilahden taistelussa venäläiset onnistuivat valtaamaan tiedustelemassa olleen Ruotsin laivasto-osaston jossa oli 18-tykkinen fregatti Elephant, kuusi kaleeria ja kolme saaristolaisvenettä. Tämän Venäjän laivaston ensimmäisen merivoiton kunniaksi 27. heinäkuuta on ollut Venäjän ja Neuvostoliiton laivastojen juhlapäivä sekä laivastoissa on ollut useita aluksia nimeltä Gangut (Hangö udd). (Myös Suomen laivastossa oli 1943 uponnut miinalaiva Riilahti.)

Ahvenanmaan ja Pohjanmaan miehitys

Riilahden voiton jälkeen 1714 syyskesällä venäläiset pääsivät etenemään pitkin Suomenlahden rannikkoa Ahvenanmaalle ja Pohjanlahdelle. Apraksinin johtama laivasto-osasto ja kenraaliluutnantti Robert Brucen ratsuväkiosasto eteni pitkin Pohjanlahden rannikkoa Uuteenkaarlepyyhyn saakka. Venäläiset pystyivät ulottamaan sotatoimet myös varsinaisen Ruotsin puolelle, kenraalimajuri Golovinin johtama laivasto-osasto ylitti syyskuussa Pohjanlahden ja hyökkäsi Uumajaan. Kaupunki paloi taistelussa. Selkämeri ja Merenkurkku olivat Ruotsin laivastoa vaarallisempia vastustajia, venäläiset menettivät retkellä 26 kaleeria, 12 pienempää alusta ja 285 miestä. Pietari Suuri valittikin¸ että Venäjän laivasto kärsi retkellä suurempia menetyksiä kuin Hankoniemen verisen taistelun aikana. Sekä taistelu että retki olivat tsaarin mieleestä kuitenkin kannattavia, sillä nyt Venäjän saaristolaivasto oli osoittanut vaarallisuudensa ruotsalaisille. Ainoa taistelukosketus Armfeltin armeijan ja venäläisten kanssa oli 20. elokuuta Isossakyrössä, jossa ollut 560 ratsumiehen etuvartio otti Brucen etujoukkojen kanssa yhteen. Syyskuun 13. päivä, samaan aikaan kuin venäläisten laivasto kääntyi Uudestakaarlepyystä takaisin kohti Turkua, Armfeltin jalkaväki lähti perääntymään Raahesta Länsipohjaan, Kalixin pitäjään Tornion länsipuolelle. Ratsuväen etuvartio jäi Kemiin. Venäläiset etenivät Armfeltin perässä pohjoiseen, miehittivät Kokkolan, Kokkolaan, Oulun ja Kajaanin. Vuoden 1715 alussa venäläiset olivat miehittäneet koko Suomen, aivan Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta. Virkamiehet ja osa papistosta olivat paenneet Ruotsiin. Tämä miehitysaikaa kutsutaan isonvihan ajaksi Suomen historiassa. 1721 rauhanteon jälkeen ja sitä ennenkin – olot olivat jo 1717 vakiintuneet venäläisten asetettua Suomeen siviilihallinnon – pakolaisia palasi Ruotsista takaisin Suomeen, samoin palasi Venäjälle vangeiksi ja pakkotyöhön vietyjä.

Kaarlen paluu Ruotsiin

Kaarle XII ratsasti kahdessa viikossa Turkin Transsylvaniasta Unkarin, Itävallan, Baijerin ja muiden Saksan ystävällismielisten valtioiden kautta Ruotsin Pommeriin. Hän saapui Stralsundin kaupunkiin 11. marraskuuta 1714. Kaarle saattoi vain todeta, että Pietari oli vallannut Ruotsin Itämeren maakunnat ja Suomen, sekä Tanska Bremenin. Hannover liittyi sotaan Ruotsia vastaan huhtikuussa 1715. Tilanne muuttui vielä epätoivoisemmaksi saman vuoden lokakuussa, kun Preussikin liittyi sotaan Ruotsia vastaan ja Tanskan, Saksin ja Preussin joukot alkoivat piirittää Stralsundia. Kaarle pakeni piiritetystä kaupungista Skåneen, jonne hän saapui 13. joulukuuta 1715. Tammikuussa 1716 Kaarle keräsi Lundiin 40 000 miehen armeijan. Suojasää pilasi suunnitelman hyökätä jään yli Tanskaan, joten armeija suuntasi kulkunsa helmikuussa Norjaan. Ilman tykistöä Kaarle ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan norjalaisten linnoituksia, joten huhtikuussa hän joutui palaamaan tyhjin käsin ensimmäiseltä Norjan matkaltaan. Ruotsia vastaan sodassa olevasta Hannoverin vaaliruhtinaasta oli tullut myös Ison-Britannian kuningas Yrjö I vuoden 1714 syyskuussa. Kaarle oli tukenut katolisia jakobiittejä, jotka yrittivät syöstä Yrjön valtaistuimelta, mutta heidät kukistettiin Skotlannissa vuoden 1716 helmikuuhun mennessä. Niinpä suurten merivaltojen laivastot (Englannin sekä Alankomaiden) tukivat Tanskan ja Venäjän laivastoja kun ne pyrkivät nousemaan uudelleen maihin Skåneen syksyllä 1716. Kaarlen pelasti vain liittolaisten eripura. Tilanne idässä oli toivoton ja 1718 Kaarle alkoi jo tunnustella rauhaa Venäjän kanssa Ahvenanmaalla. Syksyllä hän päätti hyökätä uudestaan Norjaan, Kaarlen komentamat pääjoukot marssivat kohti Kristianiaa (nykyinen Oslo) ja Armfeltin komentama osasto valtasi Trondheimin. Piirittäessään Osloon vievän reitin varrella olevaa Fredrikstenin linnoitusta Kaarle XII kuoli ohimoon osuneesta kuulasta 30. marraskuuta 1718. Kaarlen langon, Hessenin prinssin johdolla ruotsalaiset perääntyivät Norjasta.

Rauha ilman Kaarlea

Ruotsi solmi Tukholman rauhat vuosina 1719 ja 1720 Hannoverin, Preussin, Tanskan ja Puolan kanssa. Ruotsi menetti Saksan alueensa Hannoverille ja Preussille Länsi-Pommeria lukuun ottamatta, Tanskalle se joutui maksamaan sotakorvauksia ja luopumaan tullivapaudesta Juutinraumassa. Venäjän kanssa tehtiin lopulta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauha, Ruotsi menetti Inkerin, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin ja Karjalan suunnilleen Suomen nykyistä itärajaa myöden. Sodan tuloksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana ja Venäjä otti Ruotsille kuuluneen valta-aseman Itämeren alueella.

Lähteitä

#[http://www.instfin.sp.ru/InstFin2004/1257/reports_sv.asp?id=88 Kujala, Antti: "Suomi suuressa Pohjan sodassa 1700-1714", symposium ”Suuri Pohjan sota” 9.9.2004 Suomen Pietarin instituutissa] #"Kriget i Finland 1713" #[http://members.tripod.com/Bengt_Nilsson/Historia/fraustadt.htm Nilsson, Bengt: "Karl XII, Rehnschiöld och de ryska fångarna vid Fraustadt"] (sisältää linkit Kaarle XII ja Rehnschiöldtin kirjeisiin) #[http://www.starsoft.fi/bothnia/skampafi.html Pekka Toivanen: "Skampavoin kannella"] #[http://www.neva.ru/EXPO96/book/book-cont.html Anonyymi: "The History of Russian Navy"]

Suuren Pohjan sodan taistelut

- Narvan taistelu 20. marraskuuta 1700
- Väinäjoen taistelu 9. heinäkuuta 1701
- Kliszowin taistelu 9. heinäkuuta 1702
- Pultuskin taistelu 21. huhtikuuta 1703
- Jakobstadtin taistelu 26. heinäkuuta 1704
- Posenin taistelu 9. elokuuta 1704
- Punitzin taistelu 28. lokakuuta 1704
- Freustadtin taistelu 3. helmikuuta 1706
- Holowczynin taistelu 4. heinäkuuta 1708
- Lesnajan taistelu 29. syyskuuta 1708
- Pultavan taistelu 28. kesäkuuta 1709
- Helsingborgin taistelu 28. helmikuuta 1710
- Gadebuschin taistelu 20. joulukuuta 1712
- Kostianvirran taistelu 6. lokakuuta 1713
- Napuen taistelu 19. helmikuuta 1714
- Riilahden taistelu 27. heinäkuuta 1714 Päivämäärien pitäisi olla Ruotsin kalenterin mukaisia. Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsi yritti vaiheittain siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria, mutta palasi sitten takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin. Vuosien 1700 ja 1712 helmikuiden välillä Ruotsin kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria, Pultavan taistelu tapahtui siis 27. kesäkuuta juliaanisen kalenterin ja 8. heinäkuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan.

Suuren Pohjan sodan rauhat

# Tukholman rauhat 1719–1720 # Uudenkaupungin rauha 1721 luokka:Sodat Luokka:Suuri Pohjan sota Luokka:Ruotsin historia Luokka:Venäjän historia ja:%E5%8C%97%E6%96%B9%E6%88%A6%E4%BA%89

1700

Tapahtumia

- Suuri pohjan sota (1700-1721) alkaa

Syntyneitä

- 9. helmikuuta - Daniel Bernoulli, sveitsiläinen matemaatikko (k. 1782)

Kuolleita

Huomaa

- 1700 ei ole karkausvuosi, koska Gregoriaanisessa kalenterissa tasavuosisadat ovat karkausvuosia vain, jos itse vuosisataa osoittava luku (tässä 17) on 4:llä jaollinen. Luokka:1700-luku ko:1700년

Ruotsalainen kalenteri

Ruotsissa (mukaan lukien Suomi ja Ruotsin Itämeren maakunnat) oli päätetty 1600-luvun lopulla siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria jättämällä väliin 11 karkauspäivää vuosina 1700–1740. Ruotsissa ei siten vuonna 1700 ollut karkauspäivää, vaan ruotsalainen kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria. Päätöksestä huolimatta vuosien 1704 ja 1708 kalenteriin oli lisätty karkauspäivät. Huomattuaan oman ainutlaatuisen kalenterin epäkohdat Kaarle XII määräsi, että Ruotsissa palattaisiin takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin lisäämällä vuoden 1712 kalenteriin helmikuun 30. päivä. Lopullisesti gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin Ruotsissa vuonna 1753 jättämällä helmikuusta pois 11 päivää, 17. helmikuuta 1753 jälkeen tuli 1. maaliskuuta. Luokka:Kalenterit

Pietari Suuri

Pietari I Suuri (Pjotr Aleksejevitš Romanov, ven. Пётр I Великий; Pjotr I Veliki, s. 9. kesäkuuta, 1672, k. 8. helmikuuta, 1725) hallitsi Venäjää 7. toukokuuta, 1682 lähtien aina kuolemaansa asti. Hän länsimaisti Venäjän hallintoa ja hänen aikanaan Venäjästä tuli eurooppalainen suurvalta.

Elämä

Nuoruus

Pietari syntyi Moskovassa Aleksei I:n ja tämän toisen vaimon Natalija Kyrillovna Naryshkinan esikoisena. Ensimmäisestä liitosta Maria Miloslavskajan kanssa Alekseilla oli viisi poikaa ja kahdeksan tytärtä, tosin vain kaksi pojista oli enää elossa Pietarin syntyessä: Iivana ja Feodor. Aleksei I:n kuoltua 1674, hänen vanhimmasta elossa olevasta pojastaan tuli hallitsija Feodor III. Feodor kuoli ilman perillisiä joten vuonna 1682 Pietarista tuli Venäjän tsaari yhdessä veljensä Iivana V:n kanssa. Vallasta taisteli kuitenkin myös tytär Aleksein ensimmäisestä avioliitosta: Sofia Aleksejevna. Sofia oli Venäjän todellinen hallitsija vuoteen 1689, jolloin Pietari sulki hänet Novodevitšin luostariin. Iivana kuoltua 1696 Pietarista tuli hallitsija yksinään.

Länsimaistaminen alkaa

Vuosina 1689–1699 Pietari matkusteli tuntemattomana (incognito, salanimellä Pjotr Mihailovitš) Euroopassa, jolloin hän tutustui laivanrakennukseen Alankomaissa ja Englannissa, tuohon aikaan johtavissa merivalloissa. Jotta saisi oikean kuvan telakkatyöstä, hän otti pestin tavalliseksi työläiseksi Hollannin Itä-Intian Komppanian laivanrakennustelakalla. Matkan päätarkoituksena oli muodostaa liittokunta Turkkia vastaan länsivaltojen avulla - Pietari halusi laajentaa alueitaan Mustanmeren rannikolle (Ukrainaan ja Krimille). Liittokunnan muodostaminen ei kuitenkaan onnistunut. Pietari joutui palaamaan Venäjälle, kun streltsit, Venäjän armeijan eliittijoukout, nousivat kapinaan. Kapina oli jo kukistettu tsaarin palatessa Moskovaan. Pietarin palattua yli 1000 kapinallista teloitettiin, osan Pietari tappoi omin käsin.

Suuri Pohjan sota

Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin-vastaisen liittokunnan, jossa Venäjä ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannasta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta, 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot. Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta, 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa. Venäläiset valloittivat Viron 1710 ja miehittivät Suomen 1714–1721 (ns. ison vihan aika). Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin baltialaiset alueet. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle.

Uusi pääkaupunki

Pietari Suuri perusti nimeään kantavan Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta, 1703. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä. Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarinhovin palatsi valmistui 1725.

Jälkimaine

Pietarin kuoltua valtaistuimelle nousi hänen vaimonsa Katariina I. Pietari tunnetaan tarmokkaana hallitsijana, joka vei läpi huomattavia uudistuksia: hän uudisti sotavoimia, perusti Venäjälle laivaston ja loi siviilihallintoon uuden virka-aatelijärjestelmän. Pietari pyrki juurruttamaan maahansa länsieurooppalaisia tapoja, hänen aikanaan mm. hovi alkoi käyttää länsimaistyylisiä vaatteita. Ks. myös Romanovit, tsaari.

Kuriositeetti

Pietari Suuri oli pitkä kaksimetrinen mies. Legendan mukaan hänen peniksensä oli niin pitkä, että Pietari joutui pitämään sitä saappaassaan. Yhä tänä päivänä Venäjällä ihmiset puhuvat pitkästä peniksestä sanoen "hänellä on kuin Pietarilla". Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suuri Pohjan sota ko:러시아의 표트르 1세 ja:ピョートル1世 (ロシア皇帝)

Narva

Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Ida-Virun maakunnassa Viron ja Venäjän rajalla. Kaupungin läpi virtaa Narvajoki. Joen läntisellä rannalla sijaitsee Hermannin linnoitus ja itäisellä rannalla Iivanan linnoitus (ee: Jaanilinn, ru: Ivangorod). Vuonna 1700 Narvassa käytiin Narvan taistelu Ruotsin ja Venäjän välillä. Kaupungista noin 15 km pohjoiseen sijaitsee Narva-Jõesuun huvilayhdyskunta, joka nykyisellään on sangen rapistuneessa kunnossa. Alueen hotelli/majoitustilanne on verraten heikko ja turistit saattavat joutua maksamaan korkeampia hintoja kuin majoituslaitosten taso antaa ymmärtää. Narvassa, kuten muutenkin Ida-Virumaalla, puhutaan lähes pelkästään venäjän kieltä. Narva on Lahden yhteistyösopimuskaupunki. Matkailulinkki: [http://www.viroweb.com ViroWeb - matkailutiedot Virosta]
- Luokka:Viron kaupungit Narva on myös kylä Vesilahdella.

Charles Eugène de Croy

Charles Eugène de Croy (1651–1703), herttua ja kenttämarsalkka, oli alankomaalainen sotilas, joka oli saanut ranskalaisen kasvatuksen. Hän taisteli Tanskan puolella Lundin taistelussa 1676 ja Venäjän puolella Narvan taistelussa 1700, jossa hän jäi ruotsalaisten vangiksi. Croy, Charles Eugène de Croy, Charles Eugène de

Musketti

Musketti on suustaladattava, rihlaton kiväärin kaltainen ase. Se laukaistaan yleensä olkapäätä vasten, lukuun ottamatta muutamia harvoja seinään tuettavia malleja. Muskettien esimuotoja kehitettiin 1300-luvulta lähtien. Varhaisimmat musketit (hakapyssyt tai arkebuusit) laukaistiin palavan luntun avulla. 1600-luvulla tuli käyttöön piilukkomusketti. Musketeista tuli vanhentuneita 1800-luvun puolessa välissä kivääreiden yleistymisen myötä. Tyypillinen musketin kaliiperi vaihteli 0,50–0,70 tuuman välillä. Musketilla aseistautunutta sotilasta kutsutaan muskettisoturiksi eli musketööriksi. Musketin luodit olivat kuulamaisia lyijypalloja, joihin kuului paperihylsy. Hylsyn yhteyteen kuului myös mustaruutiannos. Kuulat olivat kalipeeriä pienempiä, käärittyinä löyhästi istuvaan paperinpalaan, joka muodosti patruunan yläosan. Ladattaessa ruuti laitettiin ensin, sen jälkeen alempi paperi. Tämän jälkeen kuula ja ylempi osa patruunasta ladattiin. Viimeiseksi käytettiin aseen piipun alla säilytettyä latauspuikkoa tiivistämään lataus piippuun. Lunttulukkomusketeissa ja piilukoissa sankki täytettiin joko ruutisarvesta lataamisen jälkeen tai paperipatruunasta sen jälkeen, kun suurin osa sisällöstä oli kaadettu piippuun. Vuonna 1807 nallin ja iskurin keksimisen jälkeen musketista saatiin huomattavasti varmempi toiminnaltaan. Nallitoimintoinen musketti toimi myös vaihtelevissa sääolosuhteissa. Kokenut ampuja kykeni lataamaan ja ampumaan maksimivauhdilla noin neljä laukausta minuutissa, mutta tavallisen sotilaan oletettiin pystyvän kolmeen. Musketit olivat epätarkkoja ja lataaminen oli hidasta, joten armeijamuodostelmat sijoittivat muskettimiehet usein kahteen tai kolmeen riviin. Ensimmäinen rivi kykeni ampumaan yhteislaukauksen ja pudottautumaan polvilleen lataamaan, kun takana oleva rivi ampuisi. Muskettien epätarkkuuden takia musketöörien ei oletettu tähtäävän mihinkään erityiseen kohteeseen. Tarkoituksena oli ennemminkin ampua mahdollisimman monta musketinkuulaa vihollisen rivistöön. Sotilaat, joiden oletettiin kohtaavan muskettitulta, oli koulutettu liikkumaan kurinalaisesti tarkoissa muodoissa ja tottelemaan kyseenalaistamatta käskyjä. Luokka:Aseet ja:マスケット銃

Luokka:Taistelut

Luokka:Sotahistoria

Luokka:Viron historia

Luokka:Viro Luokka:Euroopan historia Luokka:Valtioiden historiat

David Lago

David Lago (born January 18 1979 in Downey, California) is an American actor. He is best known for playing Raul Guittierez on The Young and the Restless from 1999 to 2004. He has also had a recurring role on 7th Heaven. He was nominated for a Daytime Emmy Award in 2000, 2001, 2003, and 2004, and won in 2005. When he won, he had not prepared a speech, so he left the audience stunned by simply repeating a line from the film Catch Me If You Can about two mice falling into a bucket of cream. Soap Opera Digest columnist Carolyn Hinsey commented that his speech "made him sound like an ass." Lago, David Lago, David

Conspiracy hotels Vienna hoteles amsterdam diety Prague appartements

:: RELATED NEWS ::

Studio Display 21
La famiglia Apple Studio Display è stata la prima linea di monitor prodotta da Apple Computer a essere dotata di un monitor LCD ( escludendo il vecchio IIc Flat Panel Display che sebbene era un LCD non aveva molto a che spartire con i moderni monitor LCD). Questa linea si è sempre contraddistinta per i case dei monitor che erano costruiti di plastica traslucida anche quando i Macintosh erano ancora venduti in case grigi. Dopo il primo

Studio Display 17 (ADC)
La famiglia Apple Studio Display è stata la prima linea di monitor prodotta da Apple Computer a essere dotata di un monitor LCD ( escludendo il vecchio IIc Flat Panel Display che sebbene era un LCD non aveva molto a che spartire con i moderni monitor LCD). Questa linea si è sempre contraddistinta per i case dei monitor che erano costruiti di plastica traslucida anche quando i Macintosh erano ancora venduti in case grigi. Dopo il primo

Studio Display LCD
La famiglia Apple Studio Display è stata la prima linea di monitor prodotta da Apple Computer a essere dotata di un monitor LCD ( escludendo il vecchio IIc Flat Panel Display che sebbene era un LCD non aveva molto a che spartire con i moderni monitor LCD). Questa linea si è sempre contraddistinta per i case dei monitor che erano costruiti di plastica traslucida anche quando i Macintosh erano ancora venduti in case grigi. Dopo il primo

Studio Display 17 (LCD)
La famiglia Apple Studio Display è stata la prima linea di monitor prodotta da Apple Computer a essere dotata di un monitor LCD ( escludendo il vecchio IIc Flat Panel Display che sebbene era un LCD non aveva molto a che spartire con i moderni monitor LCD). Questa linea si è sempre contraddistinta per i case dei monitor che erano costruiti di plastica traslucida anche quando i Macintosh erano ancora venduti in case grigi. Dopo il primo

Base ortonormale
Una base ortonormale di uno spazio vettoriale euclideo è una base composta da vettori a due a due ortogonali e la cui norma (cioè il prodotto scalare di ogni vettore per se stesso) è 1. Due vettori sono ortogonali quando il loro prodotto scalare è uguale a zero. Ogni spazio euclideo possiede basi ortonormali. La trasformazione di una base ortonormale di uno spazio euclideo in un'altra base ortonormale dello stesso spazio avviene

Papa Innocenzo VII
Innocenzo VII, nato Cosimo de' Migliorati (ca. 1336 - 6 novembre 1406) fu Papa a Roma dal 1404 al 1406, durante lo Scisma d'occidente, mentre il Papa riv

Fuori di testa (film 1987)
Fuori d

Stanisław Lem
Stanisław Lem (n. Lwów, 12 dicembre 1921) è uno scrittore polacco di fantascienza, medico, saggista e filosofo. Lem è probabilmente il più importante autore contemporaneo di fantascienza non angloamericana; le sue opere sono state tradotte in più di trenta lingue ed hanno venduto oltre trent

Stanislaw Lem
Stanisław Lem (n. Lwów, 12 dicembre 1921) è uno scrittore polacco di fantascienza, medico, saggista e filosofo. Lem è probabilmente il più importante autore contemporaneo di fantascienza non angloamericana; le sue opere sono state tradotte in più di trenta lingue ed hanno venduto oltre trent

Tabasco (stato)